Liukko- nimitutkimus ja perusteet, Seppo Liukko, vers. 31.01.2011 Sivu 1 / 203 Suomalaisten esihistoriaa ja historiaa muinaissuomalaisen - kalevalaisen Liukko - nimen etymologiatutkimuksen - ja useiden muiden tutkimuslinjojen kautta, Seppo Liukko Sukuvaakuna, Heraldinen Seura nro 1571 (Kilpi) Ks. Liukko- sukuseuran kotisivut Huom! Tämä on nimenomaan vain Liukko - nimitutkimus, tämä ei ole sukututkimus. Liukko- nimitutkimuksen yhteenvedot; osat I, II ja III Osa I, tutkimusperusteet ja tiivistelmä 35 + 50 siv. yht. n. 85 siv. Osa II, tutkimusaineiston argumenttien laajempi, tarkempi esittely sekä loppuyhteenveto n. 55 siv. Osa III, suomalaisten esihistoriaa ja genetiikkaa, yhteenveto n. 60 siv. yhteensä n. 210 sivua sekä muita ko. tutkimukseen liittyviä lisäselvityksiä n. 160 siv. ks. kotisivun pääasiallinen sisältö.
Liukko- nimitutkimus ja perusteet, Seppo Liukko, vers. 31.01.2011 Sivu 2 / 203 Liukko - nimipesyeen paikannimistöä Suomessa (karttakuva). Milloin ja miksi nimistö on levinnyt näin laajalle? Liukko - nimi on erityisen vanhaa mm. paikannimistön laajuuden perusteella, yli 300 paikannimeä Lounais- Suomesta alkaen, levinneenä tasaisesti lähes ympäri Suomen, ks. Liukko - paikannimistökartta Suomessa; 317/MML/08- käyttölupa; Seppo Liukko. Paikannimistön lisäksi Liukon- Luikon- (ui-iu diftongi) nimisiä osoitepaikkoja on lähes 60 (n. 30 kumpaakin), ks. ko. Liukko- nimipesyeen osoitepaikka- tiedot Suomessa, kartta (lupa 317/MML/08 - SL).
Liukko- nimitutkimus ja perusteet, Seppo Liukko, vers. 31.01.2011 Sivu 3 / 203 Ks. myös: in English Link to -> HISTORY OF ANCIENT FINNISH NAME LIUKKO Alla esitellyn tutkimusyhteenvedon lisäksi asiaan liittyy varsinainen tutkimusraportti Liukko - nimen esihistoriaa*; sisältö nyt n. 170s. kirj. Seppo Liukko 2005-2009 (Nimitutkimus on keskeneräinen, Liukko- nimitutkimusta tarkennetaan jatkuvasti, kun siihen liittyvää laajaa aineistomäärää edelleen analysoidaan ja selvitetään). Näillä Seppo Liukko kotisivuilla käsitellään Liukko - nimitutkimuksen taustojen selvittämiseksi myös suomensukuisten väestöjen jatkuvuusteoriaa ja asutushistoriaa. Liukko - nimitutkimuksen laajan aineiston ja muiden argumenttien perusteella ja tämän kotisivun tiivistelmän ja loppuyhteenvedon (alla) monien perusteiden mukaan, Liukko - nimi kuuluu suomalaisten esihistoriaan. Tutkimustuloksien perusteella on voidaan sanoa, että Liukko - nimen käyttö on ollut osa Suomen alueen asutushistoriaa jo n. 4500 vuoden ajalta. Liuko - Liukko - nimen merkitystä ja tarkoitusta ei enää tunneta, mutta paikannimen yleisyydestä päätellen voidaan sanoa, että nimi on proprisoitunut, ja jäänyt suomalaisten käyttöön lähes alkuperäisessä muodossaan (vrt. suomalaiset proprit; Saimaa, Päijänne). Liukko - nimitutkimus osaltaan vahvistaa useiden tutkijoiden hyväksymää suomalaisten jatkuvuusteoriaa. Liukko - nimen osalta se on todettavissa tämän nimitutkimuksen monissa eri kohdissa mm. miten Liukko - nimi on muotoutunut jo varhaiskantasuomenkielisenä aikana. Ja miten uusi vieraskielinen lainasana (- nimi) on saapunut jatkuvuusteorian mukaiselle suomensukuisten alueelle (nimen etymologia) ja miten uusi elinkeino, kaski-maanviljely, on vaikuttanut mm. paikannimistön käyttöön ottoon suomenkielisellä alueella. Tässä tutkimuksessa käsitellään tämän uuden elinkeinon ja - kielen merkittävää vaikutusta mm. alkuperäisten suomalaisten asutushistoriaan, suomenkieleen ja suomalaisten käyttämään nimistöön. Liukko - nimi liittyy tutkimuksessa mainituilta osiltaan myös suomalaisten jatkuvuusteoriaan, alkaen n. 2500 vuotta ennen ajanlaskua: Liukko - nimitutkimus, osa - III. Suomalaisten jatkuvuusteoria jääkauden maksimin jälkeen n. 50 siv. (alla- loppuosa) ja erillinen artikkeli; suomensukuisten väestöjen jatkuvuusteoriaa - ja suomalaisten esihistoriaa Euroopassa ja Suomessa (Uralic > Finnish Continuity Theory). Lyhyt Liukko - nimitutkimuksen tiivistelmä em. karttakuvan paikannimistön ja tutkimuksen loppuyhteenvedon perusteella (kirj. Seppo Liukko):
Liukko- nimitutkimus ja perusteet, Seppo Liukko, vers. 31.01.2011 Sivu 4 / 203 Liukko - nimi juontuu vasarakirveskulttuurien (= nuorakeraamiikan /nauhakeramikan) ajalle n. 2500-2000 eaa., jolloin ensimmäisen kerran Baltian ja Suomen (ns. jatkuvuusteorian mukaiselle) alkuperäiselle (Itämeren-) suomenkielisen väestön asuttamalle alueelle saapui vieraskielistä indoeurooppalaiskielistä väestöä. Silloin tulivat (esi-) germaaniskielinen vasarakirveskulttuurin migraatiot Veikselin alueelta, Baltian suomenkielisen väestöalueen kautta. Näiden mukana tulivat myös uudet (esi-) germaaniset pääasiassa kaskimaanviljelyyn liittyvät lainasanat (superstraatit) ja mm. iu- diftongi varhaiskantasuomenkieliselle alueelle (PS. alkuperäisessä suomenkielessä ei ole iu- diftongia). Liukko - paikannimistön nimeämisperuste näyttää, nimessä olevan iu - diftongiin perustuvan erikoisuuden vuoksi, olleen näiden vasarakirveskulttuurin miesryhmien, alkuperäistä kaskiviljelyä harjoittaneiden ja sitä levittäneiden ihmisten (ryhmän- joukon), kaskiviljelyalueille antama omakielinen nimi liuti*> liuta > Liuko tai Leute (Leuco > Liuco). Vasarakirveskulttuurin (= nuorakeraamiikka) ryhmät assimiloituivat muutaman sadan vuoden kuluessa ko. alkuperäisten hämäläisten kanssa, ja muodostivat Suomen ensimmäisen maanviljelyväestön (viimeistään Kiukaisten kulttuurin 2000-1600 eaa. aikoihin), joiden puhekieleksi tuli em. superstraattien vaikutuksesta kantasuomi, aluksi lounaiselta rannikkoalueelta alkaen. Liukko - nimi on levinnyt jo 1600 eaa. - 500 eaa. aikana laajalle Suomen alueella, alkaen lounais- rannikolta. Kaskiviljelyyn liittyvä nimistö on levinnyt sisämaahan samalla kun vanhimman maanviljelyn väestö levisi vesistöjä pitkin rannikolta sisämaahan. Liukko - nimi on muuttunut myöhemmin alkuperäisten (esi - varhaiskanta- ) suomen - kielisten hämäläisten kaski- maanviljelijöiden alueella, pronssi - rautakaudella, muinaissuomalaiseen muotoon paikanniminä ja henkilöniminä Liuko > Liukola -nimeksi ja sisämaassa, joka vielä rautakaudella oli varhaiskantasuomen murrealuetta, Liukko - Liukkola nimeksi. Liukko- nimistö Suomessa ja Baltiassa on niin vanhaa, että nykyisin ko. nimen käyttöönoton syytä tai merkitystä ei enää tunneta, mutta jostakin merkittävästä syystä nimi on, laajan paikannimistö levikin perusteella, proprisoitunut suomalaisten käyttöön erityisenä nimenä (tämä tutkimus valottaa tarkemmin Liukko- nimen alkuperää ja -laajan levikin perusteita). Liukko - nimipesyeen nimet ovat siirtyneet myös Kalevalaiseen loitsurunouteen kantasuomalaisena Kalevala- aikana, mahdollisesti jo pronssi- rautakaudella Länsi- Suomen alueelta alkaen. Liukko - nimipesyeen nimiä löytyy lähes neljästäkymmenestä Kalevalamittaisesta muinaisrunosta, joita on kerätty kokoelmaan nimeltä Suomen Kansan Vanhat Runot (SKVR). Liukko - nimi levinnyt vesireittien varsilla olevien varhaisimpien kaskialueiden nimeksi ja siten muodostunut yhdeksi Suomen vanhimmista asutusnimistä. Se on otettu vakiintuneen maanviljelyn alueilla käyttöön, ns. siirrynnäisnimenä, paikannimiksi kaskiviljelyn levitessä sisämaan suuntaan. Vanhimmat talonpoikaistalojen nimet ovat siirtyneet jo pronssi- rautakaudella n. 1000 eaa. - 500 jaa. aikana muodostuneiden vanhimpien kylien nimiksi (esim. Ruskon Liukolan - kylä). Liukko - nimi on otettu myös eräsijoilla varustettujen talonpoikaistalojen nimiksi ja todennäköisesti, viimeisimpien tietojen perusteella, myös sukunimiksi viimeistään rautakauden aikana Länsi- Suomen kaski- maanviljelyseuduilta alkaen. Nykyisistä paikannimistökartoista (yllä) on nähtävissä, että Liukko - nimi on yksi laajimmalle levinneistä muinaissuomalaisista nimistä. Nimi on ollut hyvin laajassa käytössä ns. esikristillisenä aikana Suomessa, jo huomattavasti ennen ruotsinvallan aikoja. Liukko - nimi on levinnyt vanhasta Hämeestä (nyk. Varsinais-Suomi - Satakunta - Häme) - Ruoveden - Kyrön- Rautalammin- eräsijojen ja toisaalta myös Päijänteen poikki vanhojen hämäläisalueiden kautta Savoon, Mikkeliin (mm. Liukkolan kylä, nykyinen Otava) ja Karjalaan
Liukko- nimitutkimus ja perusteet, Seppo Liukko, vers. 31.01.2011 Sivu 5 / 203 (esim. Taipaleen> Taipalsaaren Liukkolan kylä). Vanhimmista talojen nimistä on muodostunut kylien nimiä. Savo- Karjalan Liukko - paikannimistö syntynyt aluksi Liukko > Liukkola - talojen ja niiden Liukko - nimisten henkilöiden välityksellä. Suurin osa nykyisestä Liukko - nimisestä suvusta olisi lähtöisin rautakautisesta Vesilahden Liukko- talosta / rusthollista. Osa nykyisistä Liukko - sukunimisistä on otettu käyttöön jo aikaisemmin pronssi- rautakaudella nimetyn vanhan Liukko - paikannimen mukaan, silloin kun ko. nimellä nimettyä maa- aluetta on uudelleen asutettu uusien ja nykyisten omistajien toimesta, yleensä 1500-1800 lukujen aikana, kuitenkin ennen vuotta 1934. Liukko - sukunimiä on n. 600 ja muita Liukko - nimipesyeen nimiä on sukuniminä n. 500 (esim. Liukku n. 200 ja Liukka n. 200, muut n. 100). Suomen paikannimistökartoissa Liukko - nimipesyeen paikannimiä on edelleen nykyisiin sukunimien määrään verrattuna suhteellisen paljon, n. 300, ympäri Suomen, joitakin ruotsinkielisiä rannikkoalueita lukuun ottamatta. Liukko - nimi on suojattu 1934. Näillä Seppo Liukko kotisivuilla on selvitetty Liukko - nimitutkimuksen pääperiaatteita ja - perusteita, tutkimuksen tiivistelmä, sekä suomalaisten esihistoriaa jatkuvuusteorian pohjalta. Asiaan liittyviä artikkeleja on nyt yhteensä n. 480 sivua (printattuna). Ks. myös ko. artikkelit kotisivun pääasiallinen sisältö: Osa - I Liukko - nimitutkimuksen tiivistelmä ja tutkimusyhteenveto Perusteluja nimitutkimukselle (nimi- ja paikannimitutkimus): Liukko - nimi liittyy suomalaisten esihistoriaan ja historiaan monin erilaisin tavoin. Liukko - nimi on tämän tutkimuksen mukaan hyvin vanha muinaissuomalainen nimi. Tässä tutkimuksen tiivistelmässä esitellään lyhyesti ne tutkimustulokset, joiden perusteella Liukko - nimeä voidaan perustellusti sanoa muinaissuomalaiseksi ja esikristillisen ajan nimeksi.
Liukko- nimitutkimus ja perusteet, Seppo Liukko, vers. 31.01.2011 Sivu 6 / 203 Liukko - nimen alkuperään liittyvää erilaista kirjallista aineistoa ja tutkimuksen valmisteluun sopivia argumentteja löytyy hämmästyttävän paljon. Tässä tutkimuksessa Liukko - nimeä on tarkasteltu aluksi mm. nykyisten laajojen karttatietojen perusteella sekä kielitieteen sana- / nimi - ja vielä erikseen keskiaikaisten historia - ja paikannimitutkimuksen metodien avulla (ks. tarkemmin tutkimusperusteista yhteenveto; paikannimitutkimus). Tämän jälkeen tutkimusta ja sen johtopäätelmiä "tarkistetaan" usean muun tieteenalan tutkimusmenetelmän perusteilla (ns. poikkitieteellisesti). Onko Liukko - nimi on tutkittavissa? Liukko - nimi on yksi harvoista suomalaisista nimistä, joka on tutkittavissa. Liukko - nimi on riittävän erilainen muinaissuomalainen nimi, jonka pohjalta on löydettävissä mm. kielitieteellisiä perusteluja nimen käytölle, nimeämisperusteelle ja sen alkuperä olisi mahdollista ajoittaa. Tässä selvitetään myös kysymystä; Onko Liukko - nimi ns. esihistoriallinen nimi? Asiaan liittyvänä johdantona löytyy linkki paikannimistöprofessori Eero Kiviniemen esitykseen "Nimistö Suomen esihistorian tutkimuksen aineistona" Vanhimman asutusnimistön iästä. Sillä vanhin asutusnimistömme liittyy monilta osin, joko vasarakirveskulttuurin aikaisiin esigermaanisiin tai myöhempiin germaanisiin nimiin, jonka nykyiset uudemmat etymologiset sanakirjat vahvistavat. Eero Kiviniemi 1980:324 Vanhimman esigermaanisen nimistön synty ajoittuu nimenomaisesti ensimmäisen vieraskielisen väestön saapumiseen suomenkieliselle alueelle ja uuden elinkeinon - maanviljelyn, käyttöön ottoon Suomessa (siis vasarakirveskulttuurin migraatioiden aikaan n. 2800-2200 eaa.). Sen vuoksi nimien ikäämisessä on otettava huomioon kielitieteen määrittelyjen lisäksi myös arkeologiset asutusteoriat (jatkuvuusteoria / maanviljelykulttuurin saapumisajat jne.) sekä mahdollisuus, että asutus on jatkunut jopa kivikaudelta katkeamattomana nykyaikaan saakka ko. paikannimistön alueella.
Liukko- nimitutkimus ja perusteet, Seppo Liukko, vers. 31.01.2011 Sivu 7 / 203 Tässä tutkimuksessa on selvitetty mm. Liukon - nimisten paikkojen, pääasiassa Kansallismuseon eli Museoviraston arkistoihin kirjattuja arkeologisia löytöjä, niitä on todistettavasti olemassa ja niitä on myös tutkimuksen kannalta merkittävä määrä. Arkeologisten löytöjen perusteella on tehtävissä johtopäätelmä, että myös Liukko - nimisillä paikoilla on asuttu jatkuvasti, ja tämä jatkuvuus on ollut kivikaudelta - pronssi- rautakaudelle. Nämä tiedot osaltaan osoittavat asutuksen jatkuvuutta ja siten todennäköisesti myös Liukko - nimen jatkuvuutta kivikaudelta - nykyaikaan saakka (ks. nykyajan Liukko- paikannimistö kartta- yllä ja em. arkeologiset arkistot - alla). Arkeologiset kivikauden - pronssi- rautakauden- löydöt ovat tämän asian evidenssiä, nämä tiedot ovat kirjattu Museoviraston arkistoluetteloihin (tarkemmin alla, varsinaisessa tutkimusesittelyssä). Juuri tähän samaan arkeologiseen seikkaan viittaa myös professori Eero Kiviniemi, joka on maininnut asiaan liittyvänä seuraavaa: Olen melko varma siitä, että vanhan asutusnimistömme selvittely tulee paljastamaan huomattavan määrän vanhaa germaanista henkilönnimistöä. Yleensä tällainen asutusnimistö on iättävä yhtä vanhaksi kuin katkeamattomana jatkunut asutuskin. Nimien ikäys liittyy siis olennaisesti arkeologisiin asutus teorioihin. Prof. E. Kiviniemi 1980 Tähän asiaan liittyvä alustus on esitetty Tvärminnen - symposiumissa; Suomen kansan esihistorialliset juuret 17.01.1980. Liukko - nimi on tutkittavissa oleva nimi (etymologia- alkuperä- ikä- merkitys- tarkoitus): Liukko - nimi poikkeaa selkeästi mm. luonto- tai jotain yleisistä henkilökohtaista ominaisuutta kuvaavista nimistä, joiden taustaa on vaikea tutkia. Jos ko. nimellä ei ole "riittäviä" etymologisia kiinnekohtia nimen syntyhetkeen niin, ei ole mahdollista selvittää ko. nimen ikää tai alkuperää eli ei yleensä löydy vastausta siihen, onko tällainen nimi ns. esikristillisen ajan nimi. On selvää että suomalaisten ns. ruotsinkielisistä patronyyminimistä esim. Andersson Antinpoika - tyyppisistä sukunimistä, voi jo suoraan arvata, että ne eivät ole esikristillisen ajan muinaissuomalaisia nimiä.
Liukko- nimitutkimus ja perusteet, Seppo Liukko, vers. 31.01.2011 Sivu 8 / 203 Mutta toisaalta sellaisia suomenkielisiä mahdollisesti jopa hyvin vanhojakin sukunimiä tai paikannimiä, jotka ovat pohjaltaan luontonimiä tai sukunimiä esim. Virtanen- tyyppisiä, nimien ikää on vaikea tutkia ja silloin on mahdotonta määrittää sen ikää. Sillä luontonimessä ei yleensä ole ns. ajallista komponenttia, jolla ko. sanan / nimen etymologiaa voitaisiin tarkemmin tutkia. Liukko - nimi ei nykyisille suomalaisille sano mitään, sen merkitystä ei enää tunneta, eikä sen tarkoituksesta ole ollut tietoa. Vaikka paikannimenä se on näistä em. propreista kaikkein yleisimpiä ja laajimmalle levinnein nimi Suomessa. Kaikilla paikannimillä on ollut aikanaan jokin syy, miksi sillä on juuri tämä nimi. Siksi on varmaa, että myös Liuko - Liukko nimellä on ollut jokin merkitys nimeämishetkellä, kun kyseinen paikka on tällä nimellä nimetty. Tämän vuoksi ensimmäinen Liukko - nimitutkimuksen selvitettäväksi asetettu kysymys kuuluu; Mikä on Liukko - nimen alkuperäinen merkitys, ja miksi ko. paikannimiä on nimetty näin runsaasti? Miksi nimi on niin laajalle levinnyt? Kielitieteeseen perustuvalla nimi- ja paikannimitutkimuksella on mahdollista selvittää Liuko- Liukko - nimen muinaissuomalaista alkuperää (etymologiaa): Liukko - nimen / sanan erikoispiirteet osoittavat, että nimi on ilmeisesti etymologiselta pohjaltaan tutkittavissa oleva nimi. Milloin sellainen nimi olisi muodostunut äänteellisesti kantasuomen kieleen ja olisiko sen kantasanan alkujuuri peräisin jostakin hyvin vanhasta lainasanasta (superstraatista). Mistä se olisi peräisin? Liukko - nimessä on myös alkuperäiseen (esi-) varhaiskantasuomenkieleen kuulumaton iu - diftongi, jonka perusteella nimeä voitaisiin tutkia ja selvittää mistä ko. nimi on tullut Suomen alueelle ja milloin. Mikä olisi Liukko - nimen alkujuuren ajoitus ja - ikä? Edellä mainituin perustein Liukko - nimen alkuperä näyttäisi olevan mahdollista selvittää ja nimen ikää olisi etymologisesti mahdollista ajoittaa.
Liukko- nimitutkimus ja perusteet, Seppo Liukko, vers. 31.01.2011 Sivu 9 / 203 Asutushistoriallisella ja arkeologisella paikannimitutkimuksella selvitetään pääasiassa Lounais- Suomen vanhimpien maanviljelyalueiden Liuko- Liukko - nimistöstä ja sen ikää. Liukko nimistön tutkiminen on ollut mahdollista ja hyvin eksaktia, saatavissa olevan laajan Liukko - nimipesyeen etymologiatutkimusaineiston lisäksi, erityisesti myös ko. Liuko- Liukko- paikannimistön alueilla olevien arkeologisten löytöjen perusteella. Museoviraston- ja muiden paikallismuseoiden luetteloissa on mainittu useiden Liukko - nimistön alueella löydettyjen kivi-, pronssi- ja rautakautisen ajan (- ja keskiajan) arkeologisia esinelöydöistä (ks. selvitys myöhemmin). Tällöin on myös arkeologianäkökulman kannalta mahdollista, että Liukko - paikannimistö on säilynyt jopa kivikaudelta (n. 2500 eaa. ajalta alkaen) tai ainakin pronssi- rautakaudesta alkaen ko. nykyisillä Suomen paikannimikartoissa mainituilla paikoilla. Lähdeaineiston- ja asutushistorian perusteella tehtävät alustavat johtopäätelmät: Yksi perustavaa laatua oleva argumentti, ja samalla ehkä merkittävin lähtökohtatieto on tämän nimitutkimuksen tekijälle selvinnyt jo lähdeaineiston keruuvaiheessa. Se on, että Liukko - nimipesyeen paikannimistön levinneisyys Suomessa on hämmästyttävän laaja, verrattuna muihin nimiin, jotka eivät ole luontonimiä. Sen osoittavat nykyiset olemassa olevat karttatiedot, jossa yli kolmesataa (300) paikannimeä on merkitty Liukko - nimen erilaisella variaatiolla, sillä "laaja nimen levikki tarkoittaa, paikannimitutkimuksen metodien perusteella, nimen erityisen vanhaa ikää". Mutta kuinka vanhaa, siihen liittyvää tutkimusta esitellään tarkemmin seuraavassa yhteenvedossa. Kysymykseen haetaan vastauksia samalla usean eri tieteenalan näkökulmasta katsottuna, eli yritetään varmentaa näitä tutkimustuloksia ns. poikkitieteellisesti, joilla voisi todistaa väitettä: Onko Liukko - nimi muinaissuomalainen esikristillisen ajan nimi? Liukko - nimitutkimus ja siihen liittyvä vertaileva paikannimistön tutkimus on tuonut esiin uutta tietoa myös muinaispitäjien vanhimpien paikannimistöön kuuluvien ns. nimipari- siirrynnäisten leviämisestä Suomessa ja samalla uutta aikaisemmin tutkimatonta tietoa Liukko - nimen laajan leviämisen syistä sekä Liukko - nimen alkuperästä.
Liukko- nimitutkimus ja perusteet, Seppo Liukko, vers. 31.01.2011 Sivu 10 / 203 Tutkimuksen perusteella on voitu selvittää mm. Liuko- Liukko - nimet ovat siirtyneet asutushistoriallisesti lähes saman aikaisesti muiden saman ikäisten muinaissuomalaisten nimien kanssa, kaskiviljelyn levitessä rannikolta sisämaahan. Tällöin on puhe Liukko - nimen kanssa yhdessä, "samanaikaisesti" siirtyneiden, ns. nimiparisiirrynnäisten - nimien siirtymistä alueelta toiselle, samalla kun uusia maanviljely - kaskiviljelyalueita on otettu käyttöön. Nimistö on syntynyt, kun ko. paikannimi on "ensimmäisen" kerran nimetty (esimerkiksi kaskiviljelijöiden nimen perusteella) ja sen jälkeen väestön jatkuvuus ko. paikalla, on kaski- maanviljelyn seurauksena ollut mahdollista. Silloin myös nimen säilyminen väestön muistissa on ollut jatkuvaa ensimmäisiin "kirjallisiin" karttatietoihin ja siten nykypäiviin saakka. Tämä siirtyminen on tapahtunut rannikolta sisämaahan ja "yhdessä" jo ennen vakiintunutta maanviljelyä eli varhaisimmalla kaskiviljelyajalla, mahdollisesti jo pronssikauden lopulla tai vanhimmalla rautakaudella. Näiden vaikutuksesta ovat syntyneet paikannimistön vanhimmat kylien - ja talojen nimet, jotka toistuvat pronssi- rautakauden muinaispitäjästä toiseen, lähes saman muotoisina Lounais- Suomesta alkaen, Suomen vanhimmalla kaski- maanviljelyalueella. Esimerkkinä mainittakoon Liuko- Lauko - nimien ja nimiparien muuttuminen samantyylisesti. Nimien käyttöönotto on tapahtunut samanaikaisesti ja ovat lähes samanikäisiä eli ovat vastaavan etymologian omaavia. Ne ovat käyttöön otettu suomenkielisellä alueella germaanisperäisen lainasanan pohjalta ja ovat etymologisesti samanikäisiä. Nimen muuttuminen rannikolta sisämaahan mentäessä, on myös tapahtunut saman tyylisesti, kuten mm. Liuko > Liukola > Liukko ja sen nimiparina usein esiintyvä Lauko- nimistö, joka lähtee Lounais- Suomesta alkaen Lauko > Laukola > Laukko (Esiintyvät nimiparina kylien- ja talojen - sekä paikanniminä Turun ympäristössä ja Hämeessä). Nimipari Liuko- Lauko on löydettävissä jo Baltiasta alkaen. Tässä hieman taustaa Baltian alueen väestöjen alkuperästä sekä ja miten ko. baltinkielen muuttuminen on tapahtunut, eriaikaisten migraatioiden vaikutuksesta. On myös huomattava, että vanhat alkuperäiset suomensukuiset ja esigermaanisperäiset sanat ja niiden merkitys ovat muuttuneet Baltiassa nykyaikaan mennessä. Suomensukuinen esigermaanisin lainasanoja käyttänyt, Baltiassa asunut alkuperäinen suomensukuinen väestö, vaihtoi puhumansa kielen. Slaavilaisen väestön saapuessa Baltian-, Novgorodin- ja Valko- Venäjän alueille, suomensukuiset muutoinkin vaihtoivat puhumansa kielen slaavinkieleen (ed. kielistä muodostui myöhemmin venäjä) ja ns. nykyisellä baltialaisten kielialueella uudeksi kieleksi muodostui slaavinkielen vaikutuksesta baltin kieli. Baltin kieli pohjautuu vanhimmalta osaltaan suomalaiskieliin (alueen alkuperäisväestön kieli), ja vanhimpiin indoeurooppalaisiin (esi-) germaanikieliin. Sillä Baltiassa tapahtui maanviljelyn leviäminen ohessa suomalaiskielien (murre-) muutos lähes samalla tavalla kuin Suomessa, jolloin suomensukuiseen väestöön assimiloitui vasarakirveskulttuurin germaanikielistä väestöä. Kieli ei silloin n. 3000-2200 aikana vaihtunut Itämeren kantasuomesta baltin kieleksi. Suomalaiskielien
Liukko- nimitutkimus ja perusteet, Seppo Liukko, vers. 31.01.2011 Sivu 11 / 203 vaihtuminen baltin kieleksi tapahtui vasta slaavin vaikutuksesta n. 500-900 jaa. aikana. Tämän vuoksi baltinkieliin (liettua, latvia) sisältyy hyvin paljon vanhimpia suomenkielen sanoja (substraatteina) ja myös vanhimpia indoeurooppalaisten (esigerm.) kielen superstraatti sanoja (asiasta tarkemmin alla, esigermaaniset lainasanat Itämeren suomenkielisillä alueilla). Slaavilaista väestöä (sloveenit) saapui Valdai - Itämeri alueelle n. 400- luvulta alkaen, suhteellisen runsaasti selvästi yli 15% alkuperäisasukkaiden määrästä. Sen jälkeen slaavilaisten kieli vaikutti baltialaisten alueen väestöihin ja puhuttuun kieleen niin merkittävästi, että baltialaisten kielenvaihto on tapahtunut jo n. 800 - lukuun mennessä. Syntyi baltinkieli, pääasiassa em. kolmen kielen yhteisvaikutuksesta, (esi-) varhaiskantasuomen - ja esigermaanin sanojen jäädessä baltinkielen vanhimmiksi alkuperäissanoiksi (substraateiksi). Vanhimmat baltialaiset sanat ovatkin nimenomaan lainasanoja alueen vanhimmista kielistä peräisin (substraatteina). Kielet ovat jäänne alueen alkuperäisen suomensukuisten metsästäjä väestöjen kielestä ja myös alueelle n. 3000-2800 eaa. alkaen muuttaneiden esi- indoeurooppalaisten maanviljelykielestä muuttuneesta esigermaanin kielestä, jota nimenomaan maanviljelyä levittäneet nuorakeraamiset - eli vasarakirveskulttuurit puhuivat. Usein väitetään, että suomenkielessä on n. 400-600 baltinkielistä sanaa, mutta asia on toisinpäin (evidenssiä; arkeologiset asutusliikkeet ja genetiikka, tarkemmin alla). Baltinkielen vanhinta sanastoa ovat, Baltian alkuperäisasukkaiden eli suomensukuisten, suomalaiskieliset substraatit (lainasanat), joita on noin 400-600 sanaa. Lisäksi n. 2800-2500 eaa. aikana alueelle saapui maanviljelyelinkeinon mukana, vasarakirveskulttuurien esigermaanikielisiä lainasanoja. Esigermaanikieliset lainasanat ovat indoeurooppalaisen kielikunnan tuontia ja myös vanhinta Indo- Euroopasta (Anatolia-Persia - Indus kulttuureista-) tuotua kielikerrosta Euroopassa Ks. myös professori Jorma Koivulehdon artikkelin selvitys siitä, että esigermaaniset / kantagermaaniset lainasanat ovat suomensukuisten kielien (Baltian ja Suomen alueilla) vanhimpia lainasanoja. Hän esittää vahvan näytön, että balttilaiset lainat ovat nuorempia (Ks. SL - selvitys alla*) http://www.kotikielenseura.fi/virittaja/hakemistot/jutut/1971_380.pdf. Tämä artikkeli myös vahvistaa allekirjoittaneen Seppo Liukon väitettä siitä, että baltinkielen vanhimmat sanat ovat suomensukuisten kielien esi- varhaiskantasuomen sanoja - substraattisanoja baltinkielessä. Jäänteitä alkuperäisestä suomensukuisten kielestä. *Tämä Virittäjä- lehdessä ollut kirjoitus tavallaan myös todistaa, että suomensukuiset ovat asuneet alueillaan silloin, kun vasarakirvesgermaanit toivat maanviljelyn ja indoeurooppalaisen kielen lainasanoja suomensukuisten alueelle mm. Baltiaan ja Suomeen, esivarhaiskantasuomenkielisenä aikana eli n. 2800-2200 eaa. Nämä vasarakirveskulttuurien (mies-) ryhmät assimiloituivat suomensukuisten kanssa. Tämän jälkeen Kiukaisten kulttuurin aikana maanviljelijöiden kieli Baltiassa ja Suomessa muuttui kantasuomeksi n. 1600 eaa. mennessä. Syntyi ns. itämerensuomenkielen kantasuomalainen muoto (murre). Suomenkielen vanhimmat lainasanat ovat esigermaanista: *Koivulehdon artikkelin lausumat tukevat myös selkeästi allekirjoittaneen hypoteesia germaanikielistä vasarakirveskulttuurien (maanviljelyä levittäneistä) väestöliikkeistä
Liukko- nimitutkimus ja perusteet, Seppo Liukko, vers. 31.01.2011 Sivu 12 / 203 suomensukuisten alueille ja niiden ikää eli ajoitusta, milloin lainasanat ovat viimeistään saapuneet ko. suomenkielen kielialueelle (terminus ante quem, Virittäjä 1971 s.383), jonka myös Kustaa Vilkuna on tutkimuksissaan aikaisemmin todennut (Virittäjä 1970 s.273). Myös arkeologia ja genetiikan myöhemmät tiedot balttien alkuperägenetiikasta sekä maanviljelyn siitepölyanalyysit tukevat vasarakirveskulttuurien ja maanviljelyn levinneen Baltiaan ja Suomeen jo n. 2800 eaa. alkaen. Edellä mainituista kielitieteilijöiden ja arkeologien (mm. Huurre), lausumista seuraa, että esigermaanikielisten miesryhmien ekspansio on tapahtunut varmuudella suomensukuisten alueelle n. 2000-2800 eaa. (tarkemmin alla ko. asiasta). Silloin on myös hyvin todennäköistä, tämän tutkimuksen mukaisesti, että Liuta > Liuko- Liukko sana / nimi on siirtynyt esigermaanisilta kaskiviljelijöiltä suomensukuisten käyttöön Itämeren ympäristössä ja sen jälkeen Suomessa. On täysin mahdollista, että varhaiskantagermaanin liuti* sanavartalon johdannaisena on muotoutunut itämerensuomen alueella liuta ja liuko sanat, omine ihmisryhmää ja kaskiviljelypaikkaa tarkoittavine merkityksineen. Edellä mainittu lainaetymologia on täytynyt tapahtua varhaiskantagermaanista itämerensuomeen (Johan Schalin,Virittäjä 1/2004:24-33). Laina on ajoitettavissa kivikauden lopun maanviljelyn leviämisen aikaan ja siten myös vasarakirvesgermaanien migraatioon ja kaskiviljelyn - karjanhoidon leviämiseen esi-/ varhaiskantagermaanikieliseltä Veikselin alueelta Baltiaan ja Suomeen, Vasarakirveskulttuuri ja maanviljelyn esigermaaninen maanviljelysanasto. Tämän kaskiviljelyn ohessa Suomeen siirtyi Baltian suomensukuisten käyttämän Liuko- sanan lisäksi, sana - kirves -, mm. nämä sanat tulivat Suomeen nimenomaan Baltian kautta. Liuko- on kaskenkaatajien nimi kaskiviljelypaikoille ja kirves oli ko. kulttuuriin kuuluva kivikirvespuunkaatoväline. Koska Liuko- Liukko- sana /nimi on tullut Suomeen vasarakirveskulttuurin aikana ja nimenomaan Baltian kautta, selvitän ko. baltin kielen ja Baltian väestöliikkeitä tässä tarkemmin, ennen varsinaista tutkimusperustelua. Balttilaisvaikutuksesta suomenkieleen on ollut paljon vääriä tietämyksiä, ja nimenomaan kielentutkijoilla. Suurin virhe syntyy nykyisin lainasanojen suunnasta, ja epätiedosta onko baltinkieli vanhempi kieli kuin suomenkieli. Ja mitä kieltä baltit puhuivat ennen kielenvaihtoa. Virheen ilmeisesti aiheuttaa rekonstruointi, jolla saadaan suhteellisen hyviä tuloksia sellaisilla alueilla, jossa ei ole tapahtunut kielenvaihtoa. Tässä; Baltinkieliset olivat aikaisemmin itämerensuomalaista väestöä, jolle tapahtui kielenvaihto slaavin vaikutuksesta. Ns. balttilaista kieltä ei ole ollut olemassa 1500 eaa. aikana kuten on väitetty, muinaisbaltti on muodostunut n. 400-800 -luvulla ja vasta sen jälkeen kieli oli vaihtunut baltin kieleksi (slaavin vaikutuksesta). Siksi balttilaisia lainasanoja ei ole voinut siirtyä suomenkielen ainakaan ennen 400- lukua. Vanhimmat baltin sanoiksi väitetyt sanat ovat vanhimpia indoeurooppalaisia /esigermaanin sanoja, jotka olivat tulleet suomenkieliselle alueelle vasarakirvesaikana, huomattavasti ennen baltin kielen muodostumista, kuten tässä tutkimuksessa on osoitettu. Kielentutkimuksen rekonstruointi ei tunne kielenvaihtoa (valitettavasti):
Liukko- nimitutkimus ja perusteet, Seppo Liukko, vers. 31.01.2011 Sivu 13 / 203 Jos on tapahtunut kielenvaihto, kuten balteilla, ei tällainen nykyajasta menneisyyteen taaksepäin oleva tutkimustapa ole oikea, se ei tunnista esim. kielenvaihtoa. Tutkimuksen tulokset ovat silloin virheellisiä, silloin tarvitaan sellaisia epärelevantteja selityksiä, jotka eivät ole enää sidoksissa muiden tieteiden kanssa, joiden perusteella olisi mahdollista selvittää, mitä on tapahtunut kyseisenä aikana esihistoriassa. Kaikkien poikkitieteellisten tutkimusten on oltava yhtäpitäviä samassa ajassa, esim. 3000 eaa., 1500 eaa, 500 eaa. tai 500 jaa, aikana. silloin kaikkien tutkimustuloksien mukaan, on todettavissa ko. todelliset tapahtumat. Tapahtumakulku ko. ajassa on silloin todettavissa, niin kielitieteen, arkeologian, genetiikan, tai muiden mittaustulosten esim. vaikka maanviljelyn alkuajat tunnistavan siitepölyanalyysin perusteella. Lainasanan etymologian / ajoitus ja siihen liittyvän tapahtuma on tarpeellista ja mahdollista todeta kaikilla tutkimustavoilla tapahtuneeksi, saman aikaisesti, poikkitieteellisesti. Silloin vasta hypoteesi on hyväksyttävissä oleva teoria. Seppo Liukko Tästä balttilainojen virheellisenä tulkinnasta esimerkkinä on mm. Jalo Kalima lähteet 1906-1934 (joita edelleen lainataan), joissa hän väittää, että itämerensuomenkielen olleen samanaikaisesti sekä balttilaisen ja germaanisen vaikutuksen alaisena, josta mm. edellinen on alkanut aikaisemmin sekä Balttilaisen vaikutuksen alku on asetettava viimeisen vuosisadalle ennen ajanlaskumme alkua. Noin 500 jkr. on varovaisestikin laskettuna äärimmäinen raja, sitä myöhempi aika ei tule kysymykseen. Em. lainaus tulee esiin, Santeri Junttila, Pro gradu, 2005, nettilainaus). Kuitenkin jo ennen tällaista virheellistä väittämää balttilainoista, oli ollut niitä tutkijoita mm. Karlsten, jotka ajoittivat ko. germaanikosketuksen huomattavasti kauemmas menneisyyteen (kuin baltti kosketukset) ja olivat myös lähempänä todellisuutta: Lähimpänä totuutta oli mm. Vilhelm Thomsen, lähteet 1869-90, sillä Thomsen arvioi jo 1800- luvulla, että baltinkielessä olevat suomen kanssa samanlaiset sanat ovatkin lainasanoja nimenomaan itämerensuomenkielestä (ism.) balttiin. Ks. suomen > baltian samojen sanojen suunnasta ja ajasta mm. Vilkuna aikaisemmin ja mm. Schalin, Virittäjä 1/2004:27. Thomsen tavallaan tiesi, että vanhin maanviljelysanasto suomensukuisten alueella oli vanhempaa kuin baltin kieli ja ilmeisesti oletti suomensukuisten olleen kosketuksessa germaaneihin jo esigermaani ajoilta alkaen. Eikä, kuten osa kielitieteilijöistä edelleenkin väittää, että vasta ajanlaskun jälkeen, ja että baltin kielen lainasanasto suomenkielessä olisi balttilainoja, eikä alkuperäistä vasarakirveskulttuurin maanviljelyyn liittyvää sanastoa. Tällaista virheellistä väitettä ja ajallisesti virheellistä tietoa on esittänyt mm. Kalima ja muutamat muut Suomessa. Täytyy vain ihmetellä, että nykypäivän laajan monipuolisen poikkitieteellisen tutkimuksen ja - informaation aikana, edelleen joissakin kielitieteen kammioissa väitetään suhteellisen nuoren baltin kieleen olevan lainanantaja suunta suomalaiskieliin.
Liukko- nimitutkimus ja perusteet, Seppo Liukko, vers. 31.01.2011 Sivu 14 / 203 Samalla siis edelleen väitetään virheellisesti (tai on ko. virheellisen balttilaina teorian ylläpitämiseksi pakko väittää), että suomalaiset olisivat tulleet Suomeen vasta ajanlaskun alkamisen aikoina. Vaikka monen tieteen avulla on todistettavasti osoitettavissa että suomalaiset ovat olleet Suomessa ja suomensukuiset ja - kieliset väestöt Baltiassa (Kundan suomensukuisten kulttuurista alkaen) jääkauden jäiden lähdöstä alkaen (jatkuvuusteoria). Ja, että ensimmäiset vieraskieliset Suomen ja Baltian alueella ovat olleet esigermaaniset nuorakeramiikan kulttuurit ja niiden esigermaaniset lainasanat, huomattavasti ennen baltinkielen muodostumista (SL). Mutta vanhentuneen balttilainateorian pystyssä pitämiseksi edelleen väitetään, joissakin kielitieteen piireissä, että suomalaiset ovat tulleet Suomeen vasta ajanlaskun vaihteen tienoilla, ja suomenkieliset olisivat saaneet ajanlaskun vaihteen aikana (+-500v.) mm. maanviljelysanastoon kuuluvat lainasanansa baltin kielestä, jotta esim. virheellinen balttilainateoria pitäisi paikkansa. Muiden baltin ja suomen yhteisten sanojen osalta on niin, että nykyisinkin pääasiassa suomensukuiselle Baltialaiselle väestölle on jäänyt suuri määrä (400-600) suomensukuisten sanoja (substraatteja). Kyseinen balttilaina teoria ei voi pitää paikkaansa. Tämän on jakanut myös kielentutkijoita. Arkeologisen- ja geenitutkimuksen perusteella on saatavissa tähän vastauksia, mutta myös kielen tutkimuksen etymologiat osoittavat, että esigermaanilainat suomeen vanhempia. Myös Kaliman väitteiden vastakkaisia määritelmiä on olemassa, koska balttilainojen selityksissä ja baltti-germaani yhteisajassa on ongelmia (mm. Schalin 2004:31). Tällaisia määritelmiä (esi-) germaanilainojen vanhemmuudesta löytyy mm. prof. Koivulehto ja Schalin sekä Vilkuna esityksistä, joissa esigermaani lainat on todettu balttilaisia aikaisemmin tapahtuneeksi. Baltinkielen muodostumisen aika on merkittävää tämän tutkimuksen kannalta: Tämän tutkimuksen kannalta on merkittävää onko itämerensuomen lainasanat germaani tai balttilaiselta suunnasta. Tutkimuksen etymologiset perusteet ja mm. baltinkielen muodostuminen perustelut antavat pohjaa em. Liuko- nimitutkimukselle. Toisinpäin tarkastelleessa tämä selvitys antaa lisävalaistusta mm. siitä, mikä on Liuko- nimen etymologian kannalta mahdollista suomensukuisessa Baltiassa ja miksi samanlainen nimisana (propri) on Liettuan paikannimistössä kuin Suomessa. Alla tarkemmin selvitetyn tutkimuksen perusteella, miten esigermaaninen liuti* -liuta > Liuko- nimi on tullut Suomeen Baltian suomensukuisen väestöalueen kautta ja nimenomaan esigermaanisen lainasanana, koska baltin kielessä ei ole iu- diftongia (fakta, lisää faktoja alla). Suomensukuisten alkuperäisväestöt olivat mm. Suomessa ja Virossa sekä Baltiassa vasarakirveskulttuurien vaikutuksen tullessa: Tämän Liuko- Liukko - nimitutkimuksen esigermaaninen nimi on muuttunut muinaissuomalaiseen käyttöön jo viimeistään pronssikaudella. Liuko- nimi on Suomessa ollut jo selkeästi ennen ajanlaskun vaihdetta. Tämän tutkimuksen mukainen Liuko- Liukko - nimi jo osaltaan todistaa vallan muuta, kuin edellä tarkoitetut epärelevantit väitteet mm. suomalaisten Suomeen tulosta.
Liukko- nimitutkimus ja perusteet, Seppo Liukko, vers. 31.01.2011 Sivu 15 / 203 Liukolan - kylän nimi ja myös koko Liukko - paikannimistön laajuus Suomessa todistaa sen (ja iudiftongi), että suomalaiset ovat kohdanneet Baltian kautta tulleet esigermaanit nimenomaan Suomessa jo 2800-2200 eaa. aikana, siihen viittaavat mm. myös vanhimpien lainasanojen ajoituskin Ne jotka väittävät lainsanojen tulleen balttien kielestä suomeen n. ajanlaskun vaihteen aikana, ihmettelevät mm. nykybalttilaisten kielten klusiilien, vokaalien pidentymiä, diftongien jne. ongelmia, joita ei yritetäkään selvittää. Tilanne on vaikea, koska ne peräytyvät alkuperäiseen suomenkieleen mm. Baltiassa, jossa ei silloin vielä ollut edes baltinkieltä. Ongelma on myös miten sijoitetaan ajallisesti baltin ja - germaanikielten vaikutus itämerensuomenkieleen, ja miksi suomen kielessä on niin paljon samoja sanoja baltin kanssa. Ja ongelma miksi näitä suomen sanoja on jäänyt Baltian alueen väestölle, jossa on suomensanojen lisäksi paljon esigermaanin lainasanoja (nekin baltinkielessä substraatteja). Lisäksi lievempänä ongelmana on Baltian väestön slaavilaisten sanojen suuri määrä, jotka ovat baltin kielen nuorinta kerrosta, joka sotkee vanhimpien kielien vaikutusta balttiin, koska rekonstruointi menetelmä ei tunnista n. 400-800 jaa. tapahtunutta kielenvaihto tosiasiaa. Kielen vaihto on mahdollista: Amerikan ja Australian esimerkit selvästi näyttävät, että monet alkuperäiset kansat ovat vaihtaneet kielensä englantiin, espanjaan, portugaliin. Tämän tuloksena monet alkuperäiset kielet ovat kutistuneet, ja monet ovat jo kuolleet. A. Marcantonio 2002 On ollut aikaisemmin varsin vaikea ymmärtää, että baltin kieli johtuu ajanlaskun jälkeen Baltian ympäristöön tulleisiin slaaviväestöihin ja slaavilaisiin kontakteihin, niin voimakkaasti, että balttilaisten kieli on vaihtunut. Tämä balttikielen sananselvitys - etymologia ei selviä kielitieteen yleisesti käyttämällä rekonstruointi menetelmällä, koska baltin kieltä ei ollut ole ollutkaan silloin kun em. suomen ja esigermaanin sanat ovat olleet Baltian alueen suomensukuisen väestön käytössä, siis huomattavasti ennen ajanlaskun vaihdetta. Suomen kielen ja yleisen kielitieteen tutkija; Vanha traditionaalinen su - kantakielen rekonstruointi ei ole tieteellisesti pätevä. Lopuksi voin vain todeta... kielitieteilijänä painotan sitä, ettei lingvistiikka voi olla ottamatta huomioon "sisar"-tieteittensä tuloksia. Nykyisin tämä on vielä entistä tärkeämpää, sillä nämä tieteet perustuvat nykyisin kohtalaisen luotettaviin analyysimenetelmiin (kuten hiiliajoitus-menetelmä arkeologiassa), toisin kuin vertaileva
Liukko- nimitutkimus ja perusteet, Seppo Liukko, vers. 31.01.2011 Sivu 16 / 203 kielitiede, joka perustuu vanhanaikaiseen ja epärealistiseen kielen kehityksen malliin sekä vanhoihin kielitieteellisiin periaatteisiin, jotka myös moderni lingvistinen tutkimus on todistanut vääriksi. Angela Marcantonio Rooma (Kaltio 2/2004) http://www.kaltio.fi/vanhat/indexbac9.html?364 Koska varsinkin nykyisin tiedetään mm., että maanviljely on tullut siitepölytutkimusten mukaan Suomeen jo 2800-2200 eaa. ja että maanviljelyn vanhimmat lainasanat suomeen ovat peräisin vanhemmalta ajalta kuin 2000 eaa. (Häkkinen, Nykysuomen etymologinen sanakirja 2007) ja, kun tiedetään, että vasarakirveskulttuurit olivat esigermaanikielisiä ja toivat maanviljelysanojen mm. kaski sekä puunkaatoon sopivat välineet kirveet ja taltat. Tätä esigermaanikosketusta todentaa mm. Museoviraston / Kansallismuseon pääluettelo nro -löydöt ja ajoitukset vasarakirveskulttuurin n. 2200 eaa. ajalle, esimerkkinä Perho Liukon kylä, kivinen kourutaltta, nro 27303, Timo Jussila. Kivityökalu on kaskiviljelyn aikainen puunkatkaisu taltta, myös veneenkoverrukseen käytetty taltta. Lisäksi useita muita Liukonpaikannimisiltä alueilta löytyneitä ja tässä tutkimuksessa mainittuja löydöksiä, vasarakirveskulttuurin aikaisia kirveitä ja talttoja (alla). Suomeen tullut esigermaanin maanviljelyä levittäneet Baltiasta tulleet miesryhmät (liutamiesryhmiä) on välittänyt Suomeen esigermaanin lainasanoja. Tämä varmistuu kun tiedetään, että vasarakirveskulttuuri levisi Suomesta Ruotsiin (Huurre). Ja kun vielä tiedetään, ettei ruotsin- tai baltin kielessä ole iu- diftongia, on ko. diftongi- lainasanojen täytynyt tulla suomen kielen jo huomattavasti aikaisemmin, esigermaanisen kosketuksen /- assimiloitumisen välityksellä. Täten on todistettu, ettei väite mm. balttilainojen maanviljelytermeistä suomen kieleen ole voinut tapahtua ollenkaan (vannas, kirves, ruis jne..), koska ne ovat esigermaanikielestä sinne jo aikaisemmin tulleita ja Baltiassa suomenkielistyneitä sanoja (liuta- liuko). Baltiasta Suomeen tulleet, alkeellisen maanviljelyä levittäneet vasarakirvesryhmät (liuti* > liuta) olivat silloin vielä Baltian suomensukuista väestöä, joilla oli jo esigermaanin sanastoa, maanviljelysanaston lainasanoja käytössään. Nämä ryhmät toivat ko. iu- diftongin sisältäviä sanoja Suomeen, Baltian kautta. Ja mm. siksi, suurin osa baltinkielen suomensukuisista sanoista (joita on n. 400-600) on alkuperäisen Balttiväestön eli suomen sanojen jäänne (substraatti) balttoslaavilaiseen nykykieleen. Nykyinen balttoslaavin - kielinen väestö on pääosin geneettisesti alkuperäistä suomensukuisen väestöä (ks. mm. Savontaus genetiikka). Nykyiseen balttoslaavin - kieleen on tämän vuoksi jäänyt sitä paljon vanhemman suomenkielen sanoja ja myös alueelle n. 2800 eaa. maanviljelyn tuoneiden vasarakirveskulttuurien - esigermaanien lainasanoja. Silloin mm. edellä mainittu kirves sana on suomenkieleen esigermaaneilta lainattu (kirves sana on yksi niistä n. 500 sanasta, joita mainitaan usein virheellisesti balttilainaksi suomalaisille, tämä sana on myös jäänne suomenkieliseltä ajalta nykybalttiin - substraatti). Traditionaalinen malli ja rekonstruointi:
Liukko- nimitutkimus ja perusteet, Seppo Liukko, vers. 31.01.2011 Sivu 17 / 203 Tutkija A. Marcantonio suomalaiskielten traditionaalisesta tutkimusteoriasta: Traditionaalinen uralilainen teoria olettaa, että moderni suomalais-ugrilainen / uralilainen kansa tuli idästä, minne heidän alkukotinsa on teoreettisesti sijoitettu, ja että he vaelsivat länttä kohti puun oksien tapaan haarautuen. Tämä traditionaalinen malli myös olettaa, että kieli on sama kuin etninen ryhmä. Toisin sanoen, jos joku puhuu uralilaista kieltä, täytyy hänen myös kuulua alun perin uralilaiseen etniseen ryhmään. Kuitenkaan tämä ei välttämättä ole totta. Rekonstruktio menetelmästä: Rooman yliopiston suomalaiskielien tutkija A. Marcantonio arvostelee sanojen rekonstruktio menetelmää tarkemmin seuraavasti: Monet kielitieteilijät, itseni mukaan lukien, uskovat, että tämä epärealistinen, vanhentunut malli pitäisi hylätä tai ainakin sitä pitäisi käyttää yhdessä enemmän realististen kielten leviämis- ja kehittymismallien kanssa. Lisäksi pelkästään kielitieteellisen tutkimuksen välityksellä emme pysty jäljittämään kielten / kansojen alkuperää kauas historiaan. Itse asiassa pelkkä rekonstruoitu kantakieli kertoo meille vain vähän oletetun kielen/perheen/yhteisön iästä sen vuoksi, että rekonstruktiot (sanojen, äänteiden, kieliopin) eivät ole muuta kuin abstrakteja malleja, jotka auttavat meitä kuvaamaan havaitsemiamme samankaltaisuuksia kielten välillä jotensakin systemaattisella tavalla. Siispä näitä kielitieteilijöiden kehittämiä malleja ei pystytä ajoittamaan. Jos yhdistämme nämä tosiseikat, on järkevää olettaa, että Baltian rannikon aikoinaan asuttaneet kansat ovat nykysuomalaisten ja muiden suomensukuisten kansojen esi-isiä. On myös järkevää olettaa, että he liikkuivat etelästä pohjoiseen seuraten jääpeitteen vetäytymistä noin 15 000-10 000 vuotta sitten. Tämä onkin itse asiassa uusi perusidea. Perinteiset tutkijat ovat esittäneet, että ei ole olemassa keinoa saada selville, puhuivatko nämä vanhat paikalliset balttilaiset kansat jotain kantauralin (itämerensuomensukuista) muotoa. http://www.kaltio.fi/vanhat/indexbc6d.html?323 Angela Marcantonio 2002 (Kaltio 2/2004) PS. Baltian väestö on puhunut aikaisemmin suomensukuisia kieliä ja Baltian väestön myöhempi kielenvaihto on tosiasiaa (SL). Ks. mm. M- L. Savontaus et.al. 2006 geenitutkimus, maininta; balttilaiset- liettua- ja latvialaiset ovat puhumansa kielen vaihtaneita suomensukuisia (ks. alla oleva suomensukuisten jatkuvuusteoria ja - alkuperätutkimus). Lainasanojen suunta on suomen kielestä baltin kieleen ja esigermaanista suomeen ja sitten balttiin (seppo Liukko). Ketju on nykybaltissa kronologisesti seuraava: vanhimmat alkuperäiskielen eli suomensukuisten kielten sanoja, esigermaanin (varahaiskantagermaani) sanoja ja nuorimpana slaavin kielen sanoja, joista on muodostunut baltin nykyinen kieli.
Liukko- nimitutkimus ja perusteet, Seppo Liukko, vers. 31.01.2011 Sivu 18 / 203 Tämä yllä esitetty laaja yhdistelmä faktoja todistaa myös sen, että vanhimmat germaanisperäiset lainasanat ovat tulleet Suomeen suoraan maanviljelyä levittäneiden esigermaanien taholta, eikä silloin ole mitenkään mahdollista, että ne olisivat tulleet Skandinavian kautta, mm iu- diftongi on tästä todisteena. Tämä siirtymä n. 2800-2200 eaa. Suomesta Ruotsiin on arkeologien toteama, mm. Matti Huurre (9000 vuotta Suomen Esihistoriaa, 2004:72) toteaa, että vasarakirves- eli nuorakeraaminen kulttuuri on siirtynyt Skandinaviaan Ruotsiin Suomen kautta (silloin ei vielä Baltteja - baltinkielisiä tai Ruotsia - ruotsinkielisiä ollutkaan, ks. koska baltinkieli ja ruotsinkieli ovat syntyneet vasta n. 600 jaa.). Baltteja tai tarkennettuna nimenomaan baltinkielisiä ei nuorakeramiikan aikana vielä Liettuassa ollut, koska koko Baltia on ollut silloin suomensukuisten asuttamaa (genetiikka). Balttilaiset ja baltinkieli ovat myöhäisempää tapahtumaa. Balttilaisille on tapahtunut slaavin vaikutuksesta kielenvaihto suomalaiskielistä (ism.) balttin kieleksi, jossa on suomen- ja esigermaanin lanasanoja (ajalta ennen slaaveja). Baltinkielessä olevat lainasanat ovat jäänne suomalaiskielistä ja esigermaanista, uudemmat ovat n. 400-800 luvun slaavin kielestä. Muinaisbaltin kieli on muotoutunut vasta n. 400- luvun jälkeen. Seppo Liukko Vanhimpien baltin- ja suomenkielen sanojen alkuperästä ja kielenvaihdoista Euroopassa neoliittisen vallankumouksen seurauksena. Aluksi selvitys Nauhakeraamisen kulttuurin - maanviljelyn ja indoeurooppalaisen kielen - saapumisesta suomensukuisten kielten laajalle alueelle, eli Kampakeramiikan metsästäjien alueelle: Maanviljely ja indoeurooppalainen kieli saapuivat samanaikaisesti metsästäjien alueelle (Renfrew): Kuten aikaisemmin olen todennut, baltinkielen vanhimmat sanat ovatkin alkuperäisiä esivarhaiskantasuomen kielin sanoja ajalta jolloin balttilaiset olivat vielä suomensukuisten kielien puhujia (metsästäjiä). Vanhimpia baltin sanoja ovat tässä em. suomensanojen lisäksi, vanhimmat maanviljelyn termit, jotka ovat (esi- tai varhaiskanta-) germaanikielen lainasanoja (eli vanhimpia indoeurooppalaisia sanoja), joita löytyy vielä huomattavissa määrin, niin nykyisessä baltin- kuin myös suomenkielissä.
Liukko- nimitutkimus ja perusteet, Seppo Liukko, vers. 31.01.2011 Sivu 19 / 203 Maanviljelyn levittäjäkulttuurit Euroopassa ja niiden kieli: Yleisimminkin on todettavissa että, indoeurooppalaisen maanviljelykielen vaikutuksesta Euroopan alkuperäiskieliset suomensukuiset metsästäjäväestöt vaihtoivat puhumansa kielen ja hiljalleen myös elinkeinonsa maanviljelyyn (karjanhoitoon) Mustanmeren- Itämeren eteläosien välisellä suomensukuisten laajalta - alueelta alkaen > pohjoiseen. Nauhakeramiikka: Ensimmäisen aallon maanviljely saapui Europppaan ns. nauhakeraamisena kulttuurina n. 5500 eaa. alkaen, jonka kieli oli indoeurooppalainen kieli. Metsästäjien suomensukuinen kieli vaihtui tähän maanviljelykieleen ja ko. kielenvaihdon seurauksena syntyivät ensimmäisenä germaanikielet (varhaiskantagermaani) ja huomattavasti myöhemmin Alppien - Ranskan alueilla kelttikulttuurit ja keltin kieli (eteläisen indoeuroopan- ja baskinkielen kosketuksesta ja vaikutuksesta), jotka joutunut sen jälkeen siirtymään syrjäisimmille alueille Euroopassa. Indoeurooppalaiskielten muutokseen germaanikieleksi vaikutti eniten juuri suomensukuisten metsästäjien kielenvaihto. Suomensukuisten väestöjen kannalta uuden kielen - uuden kielikunnan kielen ääntäminen oli vaikeaa. Tästä syystä indoeurooppalainen kieli muuttui ja tämän seurauksena syntyivät ensiksi germaanikielet (varhaiskantagermaani) Eurooppaan Suomensukuisten laaja alue mm. vielä kampakeramiikan aikana, aiheutti sen, että suuri osa suomensukuisista vaihtoi hiljalleen elinkeinonsa maanviljelyyn ja samalla puhumansa kielen indoeurooppalaisiin kieliin ensiksi germaaniin ja pohjoisten alueiden suomensukuiset säilyttivät osittain oman alkuperäisen kielensä (Viro ja Suomi). Suomensukuisten kielenvaihto tapahtui myöhemmin Baltiassa ja Skandinaviassa n. 400-1600 jaa., ja Venäjän alueilla kielenvaihto jatkuu edelleen. Kielenvaihto on historiallisesti tosiasiaa: Marcantonio 2002: Amerikan ja Australian esimerkit selvästi näyttävät, että monet alkuperäiset kansat ovat vaihtaneet kielensä englantiin, espanjaan, portugaliin. Tämän tuloksena monet alkuperäiset kielet ovat kutistuneet, ja monet ovat jo kuolleet. Nuorakeramiikka eli vasarakirveskulttuuri:
Liukko- nimitutkimus ja perusteet, Seppo Liukko, vers. 31.01.2011 Sivu 20 / 203 Toisen aallon maanviljelykielen ja indoeurooppalaisen kielen samanaikainen leviäminen tapahtui n. 3000-2200 eaa. aikana Weikselin germaanialueelta Baltiaan ja Suomeen. Silloinen maanviljelyn leviämiskulttuuri oli jo nimeltään Nuorakeraaminen eli vasarakirveskulttuuri ja kielenä esigermaani. Germaanikielet, ovat ns. indoeurooppalaisen kielen vanhimpia murteita (esigermaani) Euroopassa, joka erottuu mm. baltinkielessä vieläkin. Baltinkieleen on jäänyt paljon myös metsästäjäväestöjen suomensukuisten kielien vanhinta murrevaikutusta; ääntämistä ja substraatteja, jotka ovat edelleen baltinkielen vanhimpien sanojen substraatteja. Ensimmäiset vieraskielisten väestöjen migraatiot suomenkielisten alueille, muuttivat itämeren alueen varhaiskantasuomenkielen lopulta kantasuomeksi: Ks. myös Suomen alueen murteiden muutos johtuu uusien kielien ja pääasiassa nuorakeraamisen maanviljelykulttuurin esigermaanikielestä. Sen vaikutuksesta varhaiskantasuomeen, tuli uusia lainasanoja- superstraatteja. Suomessa kieli ei vaihtunut, mutta esigermaanikielten lainasanojen vaikutuksesta, myös ääntämiseen tuli kielen muutoksia jo 2800-2000 eaa. aikana. Syntyi uusi murre, - kantasuomi. Kielenvaihdosta merkittävin tutkimustieto (Colin Renfrew); Miksi metsästäjäväestöt vaihtoivat puhumansa kielen, ns. maanviljelykieleen? Puhutun kielen vaihtuminen metsästäjien kielistä indoeurooppalaiseen maanviljelykieleen, on tapahtunut pääasiassa ajalla n. 5500-3000 eaa. eli ns. nuorakeraamisen kulttuurin eli vasarakirvesgermaanien levittämänä. Maanviljelyn leviäminen aiheutti suomensukuisten metsästäjien kielenvaihdon Euroopassa. Suomensukuisten kielet ovat Euroopan alkuperäiskieliä ja ovat eri kielikuntaa kuin indoeurooppalainen kielikunta, jonka maanviljelyväestöä on saapunut Anatolia - Persia ns. hedelmällisen puolikuun alueelta Eurooppaan neoliittisen vallankumouksen eli maanviljelynkulttuurin ja ie - kielikunnan kielen samanaikaisen saapumisen yhteydessä. Tämän n. 5000 eaa. alkaneen maanviljelyn- eli indoeurooppalaiskielisen nauhakeraamisen kulttuurin leviämisen seurauksena suomensukuiset metsästäjät vaihtoivat elinkeinonsa maanviljelyyn ja maanviljelyelinkeinon kieleen. Indoeurooppalaista väestöä ko. suhteellisen vähäisen migraation aikana tuli Eurooppaan vain n. 20-25% metsästäjäväestöjen määrästä, sillä maanviljelyn leviäminen tapahtui pääasiassa diffuusiona - eli metsästäjien elinkeinon vaihtotapahtumana (ks. Seppo Liukko yhteenveto ko. asiasta). Prof. Colin Renfrew 1987 teoria: Maanviljelyn - ja indoeurooppalaisen kielen leviäminen