Miksi hahmo tarvitsee rahoja?



Samankaltaiset tiedostot
-kunniavieras tai troubleshoooter: kriittinen onnistuminen. Jos pelinjohtaja ei tunnista kumpiakaan, eivät hahmot voi onnistua kriittisesti.

Onnistut yrittämässäsi, mutta jokin täysin epäolennainen. vikaan.

Tehtävä: Anna lausetyypille nimi ja keksi vielä oma esimerkki.

KIRJOITTAMINEN JA ROOLIPELIT

Tallilehti Kavionkopse nro. 1

ohjekortti #1 Tämä on ehto. Kun se täyttyy pelissä, seuraa tämän siirron sääntöjä.

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun.

SITOUTUMINEN PARISUHTEESEEN

Ehyeksi aikuiseksi osa askelta Ehyempään aikuisuuteen - Opas Kristus-keskeisen parantumisen tielle, 1996

1) Ymmärrä - ja tule asiantuntijaksi askel askeleelta

IHMISOIKEUSKASVATUS Filosofiaa lapsille -menetelmällä

- Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on vaaleammat hiukset.

Kerta 2. Kerta 2 Kerta 3 Kerta 4 Kerta Toteuta Pythonilla seuraava ohjelma:

Matematiikan assistenttien koulutuspäivä

Lapsen osallisuus ja kuuleminen

Katja Koski. Tasapainoisen vanhemman 6 suurinta salaisuutta

ESITYS Kulttuuri / Voittava pelaaminen

Asiakasrajapinnasta kasvu - ja kehitysvoimaa. Antti Karjula Tulevaisuuden Kasvupolut Oy Oma Yritys 2012

TUNTEIDEN TUNNISTAMINEN

Vapaaehtoistyön johtaminen ja sitouttaminen rekrytoinnin ja sitouttamisen hyvät käytännöt

JOS ET SINÄ, NIIN KUKA?

Mitä olet aina halunnut tietää tupakoinnin lopettamisesta. mutta et ole uskaltanut kysyä

Aamun virkku, illan torkku, se tapa talon pitää. Aidan takana ruohokin on vihreämpää. Alku aina hankalaa, lopussa kiitos seisoo.

Vertaisryhmätoiminta rahapeliongelman hoidossa

Suomalainen kalenteri on ns. aurinkokalenteri. Me rytmitämme vuoden auringon liikkeiden mukaan.

Vaahtera Vaahtera voi kasvaa hyvinkin mahtavaksi puuksi ja vaahteraihmistä on helppo kuvata samalla sanalla. Hän on henkisesti rikas ja jalostuneen

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole.

arkikielessä etiikka on lähes sama kuin moraali

Riittävän hyvää isä? Esitelmää MLL:n isyyspäivillää

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden

Venäläistaustaiset naiset Suomessa: sukupuoliroolit ja perhe. Pirjo Pöllänen Itä-Suomen yliopisto Karjalan tutkimuslaitos & yhteiskuntapolitiikka

Valitse alla olevista tunnetiloista ne 3, jotka PARHAITEN kuvaavat viimeaikaisia vallitsevia fiiliksiäsi töissä.

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen,

Tukikeskustelukoulutus. Tukikeskustelutyökaluna Olen jotain erityistä (Peter Vermeulen) Sari Kujanpää Psykologi, psykoterapeutti (VET)

Suomi toisena kielenä tehtäviä luokkalaisille: Iso vai pieni alkukirjain? Essi Järvelä/Nummen koulu/turku. 1. Kirjoita sanat oikein: turku

STEP 1 Tilaa ajattelulle

Heittäkää kaikki murheenne

Kiinteistö- ja rakentamisfoorumi Inspiroivat oppimisympäristöt Miten ne tehdään?

Riitänkö sinulle - riitänkö minulle? Majakka Markku ja Virve Pellinen

Luottamus osana maaseudun verkostoja. Virve Rinnola,Pirityiset. Sivu

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

Ilolla uuteen vuoteen!

Miten tunnistaa riskitekijät johtajarekrytoinnissa?

Karl-Magnus Spiik Ky Oma-aloitteisuus / sivu 1

Täydentävät ehdot Eläinten hyvinvointi

Itsemurhasta on turvallista puhua

Minna Canth - Anna Liisa

Tunteita seurustelua ja muuta suhdetoimintaa

Minua opastaa vapaa tahto! Minua tasapainottaa tunneälykkyys. Luomisvoimani ovat yllätys ja mielenselkeys.

Majakka-ilta

Lue lapselle runo päivässä

VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN

Metropolia AMK Ohjelmistojen kustannusten 1 Outi Grotenfelt / hallinta Tapani Martti Assignment 4

9.1. Mikä sinulla on?

Kirjakettu/Hopeakettu tehtävät

TEHTÄVÄEHDOTUKSIA. Lukudiplomitehtävät 1.- ja 2. luokkalaisille

Hajautettujen asiantuntijaorganisaatioiden toimintamallit

SUOMALAINEN MAALIVAHTIPELI Suomen Jääkiekkoliitto / Hannu Nykvist 1

Sinnikkyys. Teet paljon töitä saattaaksesi loppuun sen, minkä aloitit.

JUVAKE 2 OPPIMISYMPÄRISTÖN LUOMINEN JA VUOROVAIKUTUS

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima

SUOMfllfllSCT KfiNSfiNSfiDUT

Peliteoria luento 2. May 26, Peliteoria luento 2

AJATELLA -> he AJATTELEvat -> AJATTELE + MATON

AJANHALLINNASTA LISÄÄ VOIMAVAROJA

Kultaisia sanoja. (Uusi Aika 1901, N:o 2, Tammikuun 12 p )

P U M P U L I P I L V E T

Näiden tapahtumien jälkeen tuli keskustelua seurannut lainopettaja Jeesuksen luo kysyen Jeesukselta, mikä käsky on kaikkein tärkein.

Ruotsin markkinoiden mahdollisuudet. Suomalais-ruotsalainen kauppakamari Antti Vuori

Sosiaalisen ympärist. Ohjaaja Kari-Pekka Rauhala - Nokian kaupunki

Mitä nyt (4) What now?

Näyte. PS-kustannus, ina Majaniemi, Lotta Uusitalo-Malmivaara ja Kaisa Vuorinen

Hyvästä paras. Miksi jotkut yritykset menestyvät ja toiset eivät?

Siipirikko laululintu

Muutoksessa elämisen taidot

Ominaispiirteet. Tilanne

Lataa Eläimellinen nautinto - Jonathan Balcombe. Lataa

-va/-vä -partisiippi (AKTIIVIN 1. PARTISIIPPI) tehdään verbin he-persoonan vartalosta

Ohjeet opettajalle. Tervetuloa Apilatielle!

1. Ohjaustyylit. Esimerkkejä tyylin käyttötilanteista. Tavoite. Työpaikkaohjaajan toiminta. Tulokset

Maanviljelijä ja kylvösiemen

Elämän kartat -3. koulutustapaaminen-

Muut lajit Maldorissa

Matt. 7: 1-29 Pirkko Valkama

OHJEITA VALMENTAVALLE JOHTAJALLE

Kirjaesittely kirjasta Stenvall, Virtanen 2007: Muutosta johtamassa

LUKUDIPLOMIEN TEHTÄVÄT. Ideoita opettajille

Henkinen väkivalta ja siitä selviytyminen

SKYEN TERRIERI. Taivaallinen terrieri kirsusta hännänpäähän

Kansallisten kotieläintukien vuoden 2016 hakuohjeiden taulukot

GREYHOUNDIEN TERVEYSKARTOITUS 2012

T u l k i n t a H O G A N K E H I T Y S. Hoganin deskriptiiviset skaalat. Raportin saaja: Matti Meikeläinen. Käyttäjätunnus: HA461965

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Oppitunti 3 Teema Kärsivällisyys Ikäryhmä 7-8

Valppaat vanhemmat. Valppaat vanhemmat

Televisiossa jaetaan torstaisin rahaa julkkiksille Speden

MATERIAALIPAKETTI NUORTENILTAAN OLE HYVÄ!

Rakkauden Katekismus TYTÖILLE.

8-99- vuotiaille taikuri + yleisö

MIELENTERVEYDEN HÄIRIÖT TERVE! S

Transkriptio:

Pelaaja Ronin Piirteet Tulos: Onnistumisen nimi: Heikko Kyvykäs Vahva 0 Tasapeli / Ai-Uchi - - - 1 Osittainen luku selkkaus selkkaus 2 Sekoitettu kaato luku luku 3 tavallinen kaato luku luku 4 kriittinen kaato kaato pysyvä 5(+) kaksinkertainen kaato kaato kaato Naarmu Horoskooppi Haava Vamma Annettu Luottamus Saatu Miksi hahmo on ronin? Miksi hahmo tarvitsee rahoja?

Epäpyhä liitto Olet tehnyt epäpyhän sopimuksen velhon kanssa, ja hän on sanansa mittainen mies. Hän toteuttaa oman osansa sopimuksesta ja odottaa samaa sinulta. Todelliset motiivit Et ole tullut tappamaan velhoa, vaan ajamaan omia tarkoitusperiäsi. Pysytkö seurueen mukana vai jätätkö heidät sopivan tilaisuuden tullen? Toivoton rakkaus Teet kirjaimellisesti mitä tahansa rakkautesi vuoksi. Onko se rakkautta vai pakkomielle? Kosto Muut eivät asiasta tiedä, mutta yksi seurueen jäsenistä on verikostosi kohde. Pyritkö kostamaan vai voittavatko luottamuksen siteet menneisyyden varjot? Pahin pelko Ajatuksissasi piilevä ja painajaisissasi kummitteleva pelko paljastaa pian itsensä. Miten voit jatkaa, kun saatat kohdata sen, mitä kammoat eniten? Vanha velka Vanha uskollisuuden kohde palaa ja vaatii viimein uskollisuudenvalan täyttämistä koko mitassaan.

Käärme (Mi) Hurmaavia, romanttisia ja syvällisiä ajattelijoita. Käärmeet puhuvat erittäin vähän ja he ovat erittäin viisaita. He toimivat päättäväisesti ja inhoavat epäonnistumista. He voivat toisinaan menettää malttinsa. Heillä on tapana olla onnekkaita rahaasioissa. Yhteensopiva: Härkä ja Kukko Vastahankainen: Sika Jänis (Bou) Hellä, avulias ja miellyttävä. Jäniset ovat lipeväkielisiä, lahjakkaita, hyveellisiä ja varautuneita. Heillä on erittäin hyvä maku, mutta heillä on myös taipumusta liialliseen tunteellisuuteen. Yhteensopiva: Vuohi ja Sika Vastahankainen: Kukko Härkä (Ushi) Kärsivällinen, konservatiivinen ja järjestelmällinen. Härillä on kyky herättää luottamusta muissa ja heistä tulee yleensä hyviä johtajia. Härillä on kuitenkin taipumusta sovinismiin ja itsepäisyyteen. Yhteensopiva: Kukko ja Käärme Vastahankainen: Vuohi Lohikäärme (Tatsu) Älykäs, lahjakas ja täynnä elinvoimaa. Lohikäärmeet ovat terveitä, tarmokkaita, helposti innostuvia, äkkipikaisia ja jääräpäisiä. Heillä on taipumusta perfektionismiin, ja heidän on varottava taipumustaan vaatia kohtuuttomia. He ovat kahdestatoista merkistä omituisimpia. Yhteensopiva: Rotta ja Apina Vastahankainen: Koira Tiikeri (Tora) Vaikka tiikerit ovat itsepäisiä, kuumapäisiä, itsekkäitä ja toisinaan ilkeitä, he ovat myös urheita ja he ovat yleensä syvällisiä ajattelijoita, jotka kykenevät suhtautumaan erittäin herkkätunteisesti ja sympaattisesti lähimmäisiään ja rakkaitaan kohtaan. Yhteensopiva: Koira ja Hevonen Vastahankainen: Apina Rotta (Ne) Hurmaava, kekseliäs ja kunnianhimoinen. Vaikka rotassa onkin vähän opportunistin vikaa, hän uurastaa tavoitteidensa eteen. Rotilla on taipumusta liialliseen kriittisyyteen ja heidät tunnetaan äkkipikaisuudesta, vaikka he yrittävätkin näyttää siltä, että hallitsevat tunteensa. Yhteensopiva: Lohikäärme ja Apina Vastahankainen: Hevonen

Sika (Inoshishi) Urheilla ja älyllisillä sioilla on valtavan luja luonne. He ovat vilpittömiä ja rehellisiä, mutta toisinaan naiiveja odottaessaan samaa muilta. He ovat äkkipikaisia, vaikka vihaavatkin kiistoja ja väittelyjä. Yhteensopiva: Jänis ja Vuohi Vastahankainen: Käärme Kukko (Tori) Ahkera, ovela sekä tuhlaavainen. Kukot ovat uneksijoita, joilla on aina kiire töidensä parissa. Heillä on tapana puhua suunsa puhtaaksi, kerskua, ja ottaa vastaan tehtäviä, joihin heidän kykynsä eivät riitä. Yhteensopiva: Härkä ja Käärme Vastahankainen: Jänis Vuohi (Hitsuji) Hienostunut, taiteellinen ja hurmaava. Erittäin uskonnolliset vuohet suhtautuvat innokkaasti tehtäväänsä, johon he uskovat, vaikka heillä onkin taipumusta pessimistisyyteen. Yhteensopiva: Jänis ja Sika Vastahankainen: Härkä Koira (Inu) Äärimmäisen rehellisillä ja uskollisilla koirilla on erittäin kehittynyt velvollisuudentunto, ja he tekevät parhaansa suhteissaan muihin. He osaavat säilyttää salaisuudet, mutta heillä on tapana murehtia ja moittia. Yhteensopiva: Tiikeri ja Hevonen Vastahankainen: Lohikäärme Apina (Saru) Kekseliäät ja omaperäiset apinat ovat epätasaisia neroja. He ovat nokkelia ja taitavia suurimittaisissa operaatioissa, ja he kykenevät ratkaisemaan vaikeimmatkin ongelmat vaivatta. Heidän täytyy kuitenkin varoa opportunismia ja epäluottamusta muita kohtaan. Yhteensopiva: Lohikäärme ja Rotta Vastahankainen: Tiikeri Hevonen (Uma) Itsenäiset ja uuraat hevoset ovat nokkelia, viisaita ja lahjakkaita. Vaikka he ovatkin taitavia imartelemaan, heillä on tapana puhua liikaa. Hevosilla on taipumusta itsekkyyteen, ja he ovat erittäin kärsimättömiä ja itsekeskeisiä. Yhteensopiva: Tiikeri ja Koira Vastahankainen: Rotta

Hahmoja Vuohi Pelinjohtaja voi kirjata hahmot ja sivuhahmot horoskoopeittain. Alekkain olevat merkit ovat vastahankaisia keskenään, samalla rivillä olevat taas yhteensopivia. Tällä voi olla tai olla olematta merkitystä. Sika Jänis Härkä Käärme Kukko Hevonen Koira Tiikeri Rotta Lohikäärme Apina Haasteita Pelinjohtaja voi keksiä haasteita, pamauksia ja muita ideoita. t Pelinjohtaja voi palata pelaajien kertomiin ideoihin myöhemmin. Piirteitä Pelinjohtaja voi listata hahmojen piirteet yhdeksi luetteloksi. Kussakin kohtauksessa tulisi olla haastemahdollisuuksia, jotka vaativat tiettyä piirrettä. Piirteen viereen voi merkitä, onko sitä vielä käytetty.

Japanilaisia nimiä Sukunimiä Miesten etunimiä Naisten etunimiä Ai Akemi Chiyo Emi Etsuke Fumiko Genmei Haruka Hiroko Hirsako Ise Jun Kana Kaori Kazuko Keiko Kiyo Kumiko Kyouko Mai Mami Mayumi Meguni Misaki Miyoko Nanami Natsuki Noriko Okichi Raicho Ryoko Sachiko Sakura Setsuko Shizuko Sumiko Tamafune Tomoko Tsukiyama Umeke Wazuka Yae Yoshiko Yuko Yumi Akira Atasuke Bokkai Chojiro Daisuke Eisaku Fujimaru Goro Hiroshi Honzo Ichiro Ieyasu Isamu Jiro Jurobei Kajiwara Katsutoshi Kazuya Kenichi Kiyoshi Makoto Manabu Masuru Minoru Naoki Natsu Nobuyoshi Osamu Ryutaro Saburo Sanjiro Shigeru Shiro Shouta Takashi Takuya Tetsuya Tohei Tokubei Tsubasa Tsuyoshi Ukyo Washi Yohachi Yoshi Yutaka Yuta Zenko Fujiwara Fukazawa Goto Hamada Hara Hayashi Hidaka Hideyoshi Higa Inoue Ito Izumi Jumonji Kato Kawaro Kikuchi Kimura Kinjo Kobayashi Koga Komatsu Kondo Kudo Kuroki Kurosawa Maeda Maruyama Matsumoto Matsushita Murakami Miyake Mochizuki Mori Matsuo Nakajima Nakamura Narita Nishimura Obinata Oichi Onishi Ono Oshiro Otake Royama Saito Sakamoto Sasaki Sato Segawa Shimizu Shintaro Sugiyama Suzuki Takahashi Tanaka Tenshin Tohei Tsuji Umeki Wananabe Yamade Yamamoto Yamashita Yanagi Yoshida