ELOKUU 2010 N:o 460 HS.FI/KUUKAUSILIITE Oi kallis vapaus! Joka neljäs meistä haluaisi tehdä vähemmän töitä. Mutta onko Suomella siihen varaa? SIVU 44
ANU PA RTA NEN kuvitus S A MI VA LTERE Lomat on pidetty, ja nyt painetaan pitkää päivää jouluun asti. Tosin joka neljäs meistä mieluummin vähentäisi työntekoa. Olisiko se mahdollista? HS KUUKAUSILIITE 8/2010 45
ari vuotta sitten se alkoi. Ensin tulivat poissaoloviestit. Hei, kiitos viestistäsi. Olen poissa toimistolta ja palaan 8.8. Tarvittaessa voit ottaa yhteyttä... Hei, olen vuorotteluvapaalla 2.1. saakka. Sillä välin voit ottaa yhteyttä... Hei, olen talvilomalla ja tehtäviäni hoitaa... Olin muuttanut vapaaksi toimittajaksi Yhdysvaltoihin ja yritin tavoitella suomalaisia työnantajiani, tuttaviani ja viranomaisia, turhaan. Suomessa asuessani en pitänyt suomalaista työelämää mitenkään rentona, päinvastoin. Yhdysvalloissa käsitykseni alkoi nopeasti muuttua. Sen saattoi myös huomata status-päivityksistäni Facebook-sivullani: Anu Partanen on taas hämmästynyt. Häipyykö koko Suomi oikeasti lomille jo tänään? (31.3.) Anu Partanen miettii, onko huominen Suomessa jo pyhäpäivä vai onko ihmiset töissä? (29.4.) Anu Partanen ei voi tajuta, että Suomessa on TAAS yleinen vapaapäivä. Onko huominen siis oikeasti helatorstai ja kaikki poissa duunista pitkän viikonlopun? (12.5.) Samoihin aikoihin Suomessa alkoi keskustelu eläkeiästä. Seurasin verkossa kansan raivoa, kun silloinen pääministeri Matti Vanhanen ehdotti eläkeiän nostamista parilla vuodella 65 vuoteen. En ymmärtänyt kiukkua. Yhdysvalloissa 1940- luvun jälkeen syntyneet saavat täyden eläkkeen 66-vuotiaina ja 1960-luvun jälkeen syntyneet 67- vuotiaina. Ruotsissakin eläke ikä on 65, ja sen nostamista suunnitellaan. Mutta suomalaiset riehaantuivat kuin heitä olisi mestattaviksi viety. Tänä keväänä ilmestyi Elinkeinoelämän valtuuskunnan raportti Työelämän kulttuurivallankumous. Neljännes kyselyyn vastanneista haluaisi käyttää vähemmän aikaa palkkatyöhön. Niin sanotut downshiftaajat kertoivat naistenlehdissä oman ajan tärkeydestä. Yksi downshiftaaja kertoi Olivia-lehdessä downshiftaavansa työttömyyskorvauksella. Voi hyvät hyssykät. Kesällä saavuin Suomeen pariksi kuukaudeksi töihin paikkaamaan muiden pitkiä kesälomia. Heinäkuussa valtiosihteeri Raimo Sailas keskeytti lomansa käydäkseen paneelikeskusteluissa kertomassa, että valtion menoja on leikattava. Porissa EU-komissaari Olli Rehn lisäsi, että meidän on myös työskenneltävä tehokkaammin ja pitempään sekä korotettava veroja. Kuuntelin madonlukuja töideni lomassa, ja mietin yhä enemmän erään Facebook-kaverini keväällä omalle sivulleen laittamaa kysymystä: Haluisin järjestää mun työelämän näin: 30 h/vko, 3500 e/kk, palkalliset kesä-, syys-, joulu- ja talvilomat (yht. 2 kk). Olenko kohtuuton? Erinomainen kysymys. Lasketaanpa ensin, KUINKA PALJON OIKEIN TEEMME TÖITÄ? S UOMESSA elää tätä nykyä vajaat 5,4 miljoonaa ihmistä. Meistä 3,5 miljoonaa on työikäisiä eli 15 64-vuotiaita. Se tarkoittaa, että noin kaksi kolmesta suomalaisesta on hyvässä työiässä. Tilastointi on tosin sikäli arkijärjen vastaista, että välillä työikäisiksi lasketaan paitsi 15 64- vuotiaat myös 15 74-vuotiaat. Harva kai silti oikeasti olettaa 15-vuotiaiden tekevän töitä ja seitsemänkymppisten jatkavan uraa. Työikäinen suomalainen lienee ennemminkin 25 63-vuotias. Entä kuinka moni työikäisistä suomalaisista oikeasti tekee töitä? Tilastokeskuksen mukaan viime vuonna Suomen 15 64-vuotiaista runsaat kaksi kolmasosaa teki töitä. Työttömiä oli työikäisistä kuusi prosenttia, ja loppuneljännes ei ollut töissä eikä etsinyt työtä. Viimeiseen ryhmään kuuluu opiskelijoita, eläkeläisiä, varusmiehiä, työkyvyttömiä ja kaikenlaisia yli kolmen kuukauden hoito-, vuorottelu- tai muilla vapailla olevia. Jos tilastosta siivotaan alle 25-vuotiaat pois, se kaunistuu vähän, koska opiskelijoiden osuus on sen ikäisissä niin suuri. Nyt vajaat kolme neljästä on töissä, viisi prosenttia työttöminä ja joka viides työvoiman ulkopuolella. Tosin tässä tilastossa työllisiksi lasketaan myös äitiyslomalaiset ja sellaiset, jotka ovat tehneet tutkimusviikolla tunninkin palkkatyötä. Tunnin kahvilassa tarjoileva kotiäiti on siis yhtä työllinen kuin 60 tuntia viikossa puurtava yritysjohtaja. Tosin osa-aikatyötä on meillä aika vähän. Joka tapauksessa töissä käy siis kaksi kolmesta työikäisestä. Onko se paljon vai vähän? Muihin Euroopan maihin verrattaessa se on kohtalaisesti. Eurostatin vertailussa Suomessa ollaan 27 EU-maasta kahdeksanneksi työteliäimpiä. Esimerkiksi Hollannissa, Tanskassa, Ruotsissa ja Saksassa työikäisistä on töissä useampi kuin meillä, mutta 19 muussa maassa harvempi. Eurostat vertailee myös tehtyjä työtunteja eli sitä, kuinka pitkää työviikkoa kukin töissä käyvä tekee. Viime vuoden lopulla suomalainen työllinen teki keskimäärin 37 tunnin työviikkoa. Ja nyt alkaa Eurooppa-visa! Käsi ylös, kuka tietää, missä Euroopan maassa tehdään pisintä työviikkoa? Onko se maa ahkera Saksa, köyhä Portugali vai ehkä huonon palkkatason Viro? Ehei. Pisimpiä työviikkoja tehdään Turkissa, Kreikassa, Tšekissä, Bulgariassa ja Slovakiassa. Lyhyintä työviikkoa taas tehdään Hollannissa, Tanskassa, Irlannissa, Saksassa ja Ruotsissa. Suomen työviikko on aivan EU:n keskitasoa. Ja nyt päästään erittäin kiinnostavaan asiaan. Maita, joissa tehdään EU:n lyhyintä työviikkoa: Hollanti, Tanska, Ruotsi ja Saksa. Maita, joissa on EU:n paras työllisyys: Hollanti, Tanska, Ruotsi ja Saksa. Onko näillä asioilla yhteys? Eli: VÄHENEEKÖ TYÖTTÖMYYS, JOS TYÖAIKA LYHENEE? TOI ON IHAN jäätelökorrelaatio, tyrmää professori Marko Terviö Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun taloustieteen laitoksesta. 38-vuotias professori paiskoo siellä heinäkuussa töitä melkein yksin. Jäätelökorrelaatiolla hän tarkoittaa klassista ajatusvirhettä: jos kesällä on kuuma, sekä jäätelön syöminen että hukkumiskuolemat lisääntyvät. Mutta hukkumisten syy ei ole jäätelön syönti, vaan molemmat seuraavat helteestä. Työajan lyhenemiseen ja työttömyyden vähenemiseen pätee sama. Työllisyyden paraneminen ei johdukaan työpäivien lyhenemisestä, vaan kumpaakin selittää vauraus ja tuottavuus, siis korkea bruttokansantuote henkeä kohden. Suomi on perinteisesti ollut köyhempi kuin Ruotsi tai vaikka Hollanti, Terviö selittää. Nuo tilastot kertovat vain siitä, että kun ollaan tuottavampia ja vauraampia, voidaan kuluttaa enemmän vapaa-aikaa. Kun tuottavuus kasvaa, jaettavaa on entistä enemmän. Silloin työntekijät voivat vaatia oman osuutensa joko palkkana tai vapaana. Koska edellä mainituissa maissa ollaan tehokkaampia kuin meillä, siellä on voitu vaatia enemmän vapaa-aikaa. Käytännössä se tarkoittaa pitkälti naisten osa-aikatyötä. Hyvinvointivaltiossa on aina sitä parempi, mitä useampi tekee töitä vaikka vähänkin, sillä jokainen itse ansaittu euro on poissa yhteiskunnan jakamista tuista. Jos joku työllinen siis onnistuisi jakamaan oman työnsä työttömän kanssa, se olisi yhteiskunnalle eduksi. Eikö työajan lyhentämistä voisi siis käyttää työllisyyden parantamiseen? Jos jokainen tekisi työtä vähemmän, sitä riittäisi useammalle? Ei, sanovat kaikki: työajan lyhentämisen vihreä apostoli Osmo Soininvaara, Elinkeinoelämän keskusliiton oikeistolainen toimitusjohtaja Leif Fagernäs ja Tukholman yliopiston kansantaloustieteen vasemmistolainen professori Markus Jäntti sekä vajaat kymmenen muuta suoma- Töitä ei voi jakaa, sanovat kaikki asiantuntijat. 3000 2900 2800 2700 2600 2500 2400 2300 2200 2100 2000 1900 1800 1700 1600 1500 1400 1300 1200 1100 Vuosityöaikamme väheni vuosina 1915-2005 Säännölliseksi työajaksi 8 t/vrk tai 96 t/ 2 viikkoa Vuosiloman pituudeksi 4 7 päivää Itsenäisyyspäivä vapaaksi Vuosiloman pituudeksi 5 12 päivää Vapunpäivä vapaaksi Vuosiloman pituudeksi 12 24 päivää Säännölliseksi työajaksi 8 t/vrk ja 47 t/viikko Pyhäinpäivä ja juhannuspäivä lauantaiksi t/v 1915 1920 1925 1930 1935 1940 1945 1950 1955 1960 1965 1970 1975 1980 1985 1990 1995 2000 2005 Säännölliseksi työajaksi 45 t/viikko Vuosiloman pituudeksi 18 24 päivää Jouluaatto, pääsiäislauantai ja juhannusaatto vapaapäiviksi Säännölliseksi työajaksi 40 t/viikko asteittain v. 1966 1970, arkipyhäviikkojen lauantait työpäiviä Arkipyhäviikkojen lauantait vapaapäiviksi v. 1971 1979 Vuosiloman pituudeksi 24 26 päivää Vuosiloman pituudeksi 24 28 päivää Vuosiloman pituudeksi 24 30 päivää Säännöllisen työajan asteittain lyhentäminen 100 tunnilla vuodessa v. 1986 1990 Loppiaisesta vapaapäivä Helatorstaiviikon lauantaista vapaapäivä L ÄHDE: NÄIN ON KÄYN Y T 2 0 0 7 / E L I N KEINOE L ÄMÄN KESKUSL IITTO EK JA SUO MEN AMMATTI L IITTOJEN KESKUSJÄRJEST Ö SAK 3000 2900 2800 2700 2600 2500 2400 2300 2200 2100 2000 1900 1800 1700 1600 1500 1400 1300 1200 1100 t/v 46 HS KUUKAUSIL IIT E 8/2010 HS KUUKAUSIL IIT E 8/2010 47
Ruotsissa lasten vanhemmilla on oikeus osaaikatyöhön. laista työmarkkinoiden asiantuntijaa. Olisin hämmästynyt, jos työn jakamisesta olisi apua työttömyyteen, Jäntti sanoo puhelimessa. Hän vastaa työhuoneestaan New Yorkista, missä 44-vuotias professori viettää kesää tutkimushankkeen parissa. Osa-aikatyön lisääntyminen vähentäisi ehkä muutamia tunteja yhden ihmisen työaikaa. Ei siitä paljon työpaikkoja synny. Osmo Soininvaara haluaa korjata ajatusvirheen, johon perustuu käsitys työn jakamisesta työttömille: Ei kansantaloudessa ole tiettyä kiinteää määrää työtä, vaan jos työvoimaa on enemmän, syntyy lisää työpaikkoja, 58-vuotias Soininvaara sanoo. Hän on juuri Nizzassa slow-lomalla, kuten hän itse sanoo. Ranskaan on matkustettu tällä kertaa junalla, ei sentään pyörällä, kuten aiemmin. Työn jakamisen vaikeuteen on useita syitä. Ensinnäkin työmarkkinat ovat jatkuvassa liikkeessä: kun työpaikkoja katoaa joltakin alalta, niitä syntyy toiselle alalle. Ei ole tiettyä varantoa töitä, jotka voitaisiin jakaa halutulla tavalla. Toiseksi työntekijät tuppaavat olemaan ikävän yksipuolisia. Työtön paperikoneen käyttäjä ei voi jakaa ylityöllistetyn sydänkirurgin töitä. Työttömyyttä on oleva aina, siitä ei pääse mihinkään, sanovat asiantuntijat. Siihen ei auta, vaikka koulutetut hyväosaiset jalosti luopuisivat osasta työtunneistaan toisten hyväksi. Mutta miksi sitten työurien pidentäjät puhuvat työvoimapulasta? Siitähän ei näy merkkiäkään. Jos haluaa kärjistää, voi sanoa, että jokainen työpaikka, joka on täyttämättä, on osoitus siitä, että jokin ei toimi. Ja niitä on jo 50 000, Leif Fagernäs sanoo. Työurien pidentämistä vaativan työnantajajärjestön EK:n toimitusjohtaja vastaa puhelimeen kesken loman ja metsätöiden. Ja oikaistakoon tässä vaiheessa myös yksi väärinkäsitys: vaikka Fagernäs jää vuodenvaihteessa 64- vuotiaana eläkkeelle EK:sta, hän aikoo jatkaa töitä, mutta tiedottaa niistä myöhemmin. Nyt on huutava puute pienipalkkaisesta työvoimasta: siivoojista, myyjistä, kokeista, osasta rakennustyövoimaa, Fagernäs perustelee työvoimapulaa. Metalliteollisuudessa tarvitaan hitsaajia ja koneistajia. Ja nyt ollaan vielä taantumassa. Pari vuotta sitten se huutava pula oli kaikkialla. Työvoimapula ja työttömyys eivät siis ole toistensa vastakohtia. Ne voivat vallita samaan aikaan, mutta eri aloilla. Työn jakamiseen sisältyy vielä yksi erittäin vaikea ongelma: koulutus ja sen kalleus. Jos esimerkiksi lääkäri haluaa vähentää työntekoa, häntä korvaamaan täytyy kouluttaa toinen lääkäri. Se on kallista, ja Suomessa koulutuksen maksaa yhteiskunta. On edullisempaa maksaa yhden pitkää päivää tekevän ihmisen opinnot kuin kahden lyhyttä päivää tekevän. Lisäksi monessa työssä harjoitus tekee mestarin: mitä enemmän aikaa ihminen työhönsä käyttää, sitä parempi hänestä siinä tulee. Sekin puhuu enemmän yhden täystyöllistetyn kuin kahden vajaatyöllistetyn puolesta. Mutta ehkä työn vähentämisestä voisi olla muuta hyötyä. Downshiftaajat arvelevat, että työn teon vähentäminen parantaa tehokkuutta, koska ihmiset voivat paremmin ja ovat pirteämpiä. OLISIMMEKO TEHOKKAAMPIA, JOS TEKISIMME VÄHEMMÄN TÖITÄ? TUSKIN, tyrmää Aalto-yliopiston Marko Terviö jälleen. Jos vähemmän töitä tekevä työntekijä todella olisi tehokkaampi, työnantajat olisivat varmasti jo tarttuneet mahdollisuuteen. Jos joku yksittäinen työnantaja hiffaisi, että haa, me saamme työntekijöiden kokonaistuottavuuden kasvamaan sillä, että lähetämme ne kotiin tuntia aikaisemmin, niin kyllähän työnantaja maksimoisi omia voittojaan ja tekisi niin, Terviö pohtii. Joillakin erityisaloilla näin voi toki olla, Terviö myöntää. Pikkutarkoissa näpertelytöissä työntekijän keskittyminen voi laskea päivän mittaan niin, että lyhyempi työpäivä kannattaa. Osmo Soininvaara huomauttaa, että monissa luovissa töissä työntekijän tehot loppuvat jo neljän tunnin urakan jälkeen. On myös mahdollista, että ihmisen elinkaaren kuluessa hänestä saataisiin enemmän työvuosia irti, jos hän voisi tehdä hommia rauhallisemmin. Esimerkiksi osa siitä suuresta joukosta, joka on pudonnut töistä työkyvyttömyyseläkkeelle, olisi ehkä pysynyt mukana, jos tahti ei olisi niin kova. Asiantuntijat kaikilta laidoilta vakuuttavatkin kyllä kannattavansa rauhallisempaa työtahtia ja joustavampaa työelämää, joka jatkuisi suuremman osan ihmisen elinajasta. Siksi meillä on vuorotteluvapaita, perhevapaita ja jonkin verran mahdollisuuksia osa-aikatöihin. Joustavuuden lisäämisessä ongelma on kuitenkin lähinnä yritysten päässä: työntekijöiden osaaikatöiden ja vapaiden sovittelu vie yritykseltä aikaa ja saattaa hankaloittaa töiden järjestelyä. Se on kiinni siitä, salliiko yrityksen taloudellinen tilanne osa-aikatyöt, työnantajia edustavan EK:n Leif Fagernäs sanoo. Sanoisin, että joustavassa työajassa me olemme aika lailla kärjessä Euroopassa ja maailmassa. Voimme tehdä pitempään töitä yhtäjaksoisesti ja saada vastaavasti pitempää vapaata. Mutta meillä on Suomessa raskaan teollisuuden Ikääntyneitä ja työikäisiä 1950 2030 VANHUSHUOLTOSUHDE kertoo, kuinka monta yli 65-vuotiasta väestössä on suhteessa työikäisiin eli 15 64-vuotiaisiin. Vuonna 1950 Suomessa oli 10 yli 65-vuotiasta sataa työikäistä kohti. Vuonna 2030 meillä on 45 ikääntynyttä sataa työikäistä kohti. hallitsema elinkeinoelämä. Ei prosessiteollisuudessa voi hirveän joustavia työaikoja ajatella. Esimerkiksi Ruotsissa on kuitenkin säädetty laki, jonka mukaan alle kahdeksanvuotiaan lapsen molemmilla vanhemmilla on oikeus lyhentää työaikaa neljänneksellä. Mutta jos emme voi tehdä vähemmän töitä kuin nyt, emmekö voi tehdä niitä saman verran? MIKSI MEIDÄN PITÄISI TEHDÄ VIELÄ ENEMMÄN TÖITÄ KUIN NYT? SUOMI VANHENEE. Se on kuultu jo monta kertaa, mutta otetaan vielä kerran. Luvut ovat nimittäin aika hätkähdyttäviä. Vuonna 1950 Suomessa oli kymmenen yli 65-vuotiasta sataa työikäistä kohti. Vuonna 2010 Suomessa on 26 yli 65-vuotiasta sataa työikäistä kohti. Vuonna 2030 Suomessa on 45 yli 65-vuotiasta sataa työikäistä kohti. Siinä missä vuonna 1950 noin kymmenen työikäistä kannatteli harteillaan yhtä vanhusta, vuonna 2030 kymmenen työikäisen harteilla on noin viisi vanhusta. Elämme parhaillaan ensimmäistä vuotta, jolloin Suomessa on enemmän yli 65-vuotiaita kuin alle 14-vuotiaita. Vuonna 2060 runsas neljännes suomalaisista on yli 65-vuotiaita. Ja ne yli 65-vuotiaat nehän eivät kuole ikinä! Nykyisillä 63-vuotiailla on edessään keskimäärin vielä yli 20 vuotta elinaikaa. Väen vanhenemisessa ja pitkäikäisyydessä on taloudenpitomme kannalta kaksi ongelmaa. Ensinnäkin yhä useammalle pitää maksaa yhä suurempaa eläkettä yhä pitempään. Toiseksi yhä useampi tarvitsee terveydenhoitoa yhä vaativampiin ongelmiin. Ensin eläkkeet. Eläketurvakeskus on laskenut, että julkisen talouden eläkemenot olivat vuonna 1970 suuruudeltaan kuusi prosenttia bruttokansantuotteesta. Tänä vuonna ne ovat jo kaksinkertaiset, ja vuonna 2030 osuus on yli 15 prosenttia. Sitten terveydenhuoltoon. Väki on kyllä terveempää kuin ennen, mutta mitä vanhempi väestö, sitä kalliimpi terveydenhuolto. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on laskenut, että vuonna 2006 Suomen terveyden- ja vanhustenhuollon menot olivat noin 14 miljardia euroa. Vuonna 2040 ne ovat lähes 22 miljardia euroa. Jos ihmiset jäävät tulevaisuudessa eläkkeelle samanikäisinä kuin nykyisin, julkista rahaa tarvitaan huimasti lisää sekä heidän eläkkeidensä maksuun että heidän terveytensä hoitamiseen. Eikä auta, vaikka lapsia on vähemmän ja siten neuvoloiden, koulujen ja lastentarhojen tarve on vähentynyt. Lapset ovat halpoja verrattuna vanhuksiin. Toisaalta: kehityshän kehittyy. Joten: MIKSEI VAURASTUMINEN JA TEKNINEN KEHITYS VAPAUTA MEITÄ TÖISTÄ? 1950 KYMMENEN työikäistä jakoi yhden ikääntyneen kulut. 2010 NELJÄ työikäistä jakaa yhden ikääntyneen kulut. 2030 KAKSI työikäistä jakaa yhden ikääntyneen kulut. LÄHDE: TILASTOKESKUS NO, ITSE ASIASSA, kehitys on vapauttanut meitä töistä jo aika lailla. Palkansaajien tutkimuslaitoksen johtaja Jaakko Kiander on laskenut, että suomalaisten vuosityöajat ovat lyhentyneet sadassa vuodessa noin kolmanneksen. Vielä 1960-luvun alussa suomalainen teki keskimäärin runsaat 2 000 työtuntia vuodessa, nyt runsaat 1 600 tuntia. Olemme siirtyneet kahdeksan tunnin työpäivään (1917), viisipäiväiseen työviikkoon (1970) ja saaneet lisää vuosilomaa. Nopeinta työajan lyheneminen oli sotien jälkeen vuosina 1950 1973. Entä työaikamme koko elämämme aikana? Kianderin mukaan yhden ihmisen elinaikainen työn määrä on vähentynyt 1930-luvulta saakka jopa puolet. Nykyiset yli 15-vuotiaat viettävät noin kaksi kolmasosaa elämästään töissä. Otetaanpa taas pieni tietovisa: koska nykyinen 63 vuoden yleinen eläkeikä säädettiin? Ehkä eläkkeiden uudistushommissa 50- tai 60-luvuilla? Ehei! 63 vuoden eläkeiän juuret ovat virkamiesten eläkkeissä Venäjän vallan aikana. Vuonna 1826 virkamiesten eläkeiäksi asetettiin 65 vuotta, ja vuonna 1866 se laskettiin 63 vuoteen. Kun vuoden 1956 kansaneläkelakia säädettiin, silloisella 62-vuotiaalla oli keskimäärin edessään noin 14 elinvuotta, miltei puolet vähemmän kuin nykyisellä 62-vuotiaalla. Vapaa-ajan lisäys tulee nyt eläkevuosien määrän kasvuna, Kiander vahvistaa puhelimessa. 47- vuotias johtaja on juuri lomalla ja mökkireissulla kuumassa paikassa, Puumalassa. Eläkevuosia on tullut lisää kymmenen vuotta per nuppi. Ja kun opiskeluajat ovat pidentyneet, sieltä on tullut myös viisi vuotta lisää ei-työaikaa. Työn jakaminen on tapahtunut paljon enemmän elinkaarimielessä kuin vuositasolla. Olemme siis kasanneet vapaa-aikamme elämämme loppupuolelle sen sijaan, että jakaisimme sen tasaisesti koko elinajallemme. Tämä valinta on tosin tapahtunut ehkä vähän vahingossa, miettii Aalto-yliopiston Marko Terviö. Ei ole mietitty ihan loppuun asti sitä, että eläkeiän pitäminen koko ajan samana on itse asiassa osa vapaa-ajan kasvua, hän sanoo. 48 HS KUUKAUSIL IIT E 8/2010 HS KUUKAUSIL IIT E 8/2010 49
Eläkevuosia on kertynyt huomaamatta kymmenen lisää. Ei ehkä olekaan kohtuutonta, että nykyinen hallitus ja työmarkkinajärjestöt ovat määritelleet tavoitteeksi työurien loppupään pidentämisen kolmella vuodella vuoteen 2025 mennessä. Tällä hetkellä suomalaiset siirtyvät eläkkeelle keskimäärin vajaat 60-vuotiaina. Mutta Kianderin laskelmiin sisältyy muutakin mielenkiintoista. Hän on laskenut, että suomalaisten työaika lyheni 1900-luvun alusta 1990- luvulle saakka noin puoli prosenttia vuodessa. Tuona aikana Suomen bruttokansantuote kasvoi noin kolme prosenttia vuodessa. Siispä kuudesosa bkt:n kasvusta käytettiin työajan lyhentämiseen, ja samaan aikaan palkatkin nousivat. Sitten tuli stoppi. 1990-luvulla työaika ei enää lyhentynyt eivätkä reaalisansiot kasvaneet samaa vauhtia tuottavuuden kanssa. MINNE TUOTTAVUUDEN KASVU ON MENNYT, JOS EI MEIDÄN VAPAA-AIKAAMME? TUOTTAVUUDEN kasvu on hidastunut kaikissa maissa 1980-luvun jälkeen, joten jaettavaa on tullut vähemmän, Jaakko Kiander sanoo. Samaa sanovat työnantajien edustajat: kasvu oli nopeaa, kun yhteiskunta teollistui. Koneet nopeuttivat tavaroiden tuotantoa ja tekivät meistä tehokkaampia. Kun teollistumisesta siirryttiin palveluyhteiskuntaan, tehot eivät kasvaneet enää samaa vauhtia. Se on aika ymmärrettävää, sillä palveluja on vaikea tehostaa: kuinka paljon tehokkaammin voi syöttää vanhuksen, opettaa lapsen lukemaan, tarjoilla latten tai leikata hiukset? Nyt talous on kasvanut pitkään pari prosenttia vuodessa kolmen sijaan, ja viime vuonna lama sai bkt:n vähenemään kahdeksan prosenttia. Kiander ei silti usko, että vapaa-ajan lisääntymisen pysähtyminen liittyy vain talouskasvun hidastumiseen kasvuahan on yhä ollut. Isoimman muutoksen hän kytkee globalisaatioon. Yritykset voivat siirtää tuotannon sinne, missä ovat halvimmat työntekijät. Se hankaloittaa työntekijän neuvotteluasemaa. Sen takia, vaikka tuottavuus on kasvanut jonkin verran ja jaettavaakin on tullut lisää, se on päätynyt osakkeenomistajille, ei niinkään työntekijöille. Markus Jäntti on samaa mieltä. Kasvu on mennyt pääomalle ja huipputuloihin. Talouskasvu on ollut tulonjaon yläpäässä moninkertaisesti nopeampaa kuin alemmissa kymmenyksissä. Se on totta. Tilastokeskuksen mukaan tuloerot ovat kasvaneet Suomessa tasaisesti 1990-luvulta lähtien, ja kolme vuotta sitten ne olivat suurimmat sitten vuoden 1966. Vähän yli 20 vuodessa eniten ansaitsevan kymmenyksen tulot kasvoivat runsaat 100 prosenttia, pienituloisimman vajaat 30 prosenttia. Rahaa tuntuisi siis joka tapauksessa olevan, ainakin rikkaimmilla meistä. Sitä paitsi vaikka bkt putosi viime vuonna, emme me kivikaudelle taantuneet. Päinvastoin, viime vuoden bruttokansantuotteemme vastaa kutakuinkin vuosien 2005 2006 tasoa. Voi hyvin ihmetellä, MIKSI HYVINVOINTIVALTIOLTA PUUTTUU AINA RAHAA? KAKSI KÄSITETTÄ: Baumolin tauti ja Wagnerin laki. Ne selittävät osaksi, miksi valtiomme on aina rahapulassa, vaikka paiskomme hommia miten paljon. Baumolin tauti on teoria, jonka kehitti 1960- luvulla amerikkalainen taloustieteen professori William J. Baumol. Kyse on tästä: yhteiskunnan tehtävä on tuottaa palveluja, kuten sairaanhoitoa ja kouluopetusta. Niitä taas on vaikea tehostaa. Näiden palveluiden hinta nousee silti jatkuvasti, koska julkisen puolen työntekijöiden, kuten lääkäreiden, palkat nousevat yksityisen sektorin palkkojen perässä. Kun siis yksityisellä puolella tehostetaan ja siksi jaetaan enemmän palkkaa, julkisella puolella aletaan myös maksaa lisää palkkaa, vaikkei olisi pystytty tehostamaan. Paljon puhuttu talouskasvu ei siis koskaan suoraan pelasta hyvinvointivaltiota. Kasvun myötä myös julkiset menot kasvavat. Tähän voi tietysti todeta, että anti olla sitten! Jos talouskasvu ei edes auta hoitamaan hyvinvointivaltiota paremmin, mitä hyötyä siitä on? Kuka tarvitsee lisää televisioita? On siitä jotakin hyötyä. Mitä enemmän väkeä yksityinen puoli työllistää, sitä vähemmän heitä on valtion niskoilla ja sitä useampi osallistuu julkisen puolen menojen maksuun. Wagnerin lain taas kehitti 1800-luvulla elänyt saksalainen taloustieteilijä Adolph Wagner. Se kuuluu näin: mitä enemmän vaurastumme, sitä enemmän palveluja haluamme yhteiskunnalta. Voisi kuvitella, että vaurastuessamme emme enää tarvitse yhteiskunnan apua, mutta asia on juuri päinvastoin. Vaadimme silloin myös parempia palveluita tietokoneita kouluihin, lonkkaleikkauksia 70-vuotiaille, leveämpiä moottoriteitä. Erityisesti lääketiede on pohjaton kaivo. Haluamme pysyä elossa, joten sairauksiimme kehitellään koko ajan uusia ja usein entistä kalliimpia hoitoja. Kun Baumolin tauti ja Wagnerin laki yhdistetään, päästään julkisen talouden ongelmaan: haluamme koko ajan enemmän palveluita, jotka muuttuvat koko ajan kalliimmiksi. Vuonna 2008 verorahoistamme suurin osa, 40 prosenttia, meni sosiaaliturvaan, siis esimerkiksi eläkkeisiin. Terveydenhuoltoon hurahti vajaat 15 prosenttia ja koulutukseen 12 prosenttia. Kaikkiaan näihin kolmeen käytettin kaksi kolmasosaa Suomen julkisista menoista. Tässä onkin painavin perustelu sille, että meidän kaikkien on käytävä ahkerasti töissä. Hyvinvointivaltio tarvitsee maksajiaan. Ovatko downshiftaajat siis hyvinvointivaltiopinnareita, Osmo Soininvaara? Kansantulon kakusta tulee totta kai pienempi, jos osa tekee vähemmän töitä. Mutta jos minä teen vähemmän töitä, sinä et siitä periaatteessa köyhdy, koska sinä voit edelleen tehdä töitä niin paljon kuin haluat, Osmo Soininvaara selittää. Tämä on se ensimmäinen ja tärkein asia. Mutta: Julkisen talouden rahoitus, silloin kun se perustuu progressiiviseen verotukseen, kärsii tästä huomattavasti. Jos minä vähennän töitä ja ansaitsen kaksi tonnia kuussa vähemmän, niin vaikka saan käteen vain tuhat euroa kuussa vähemmän, rahoitan sinun lastesi peruskoulua ikään kuin tuhannella eurolla kuussa vähemmän. Pikkumökissä oman ruokansa viljelevä downshiftaajakin kuluttaa yhteiskunnan palveluja, kun hän käy sairaalassa synnyttämässä, sairastaa teho-osastolla tai kutsuu palomiehet pelastamaan liekehtivää taloaan. Nämä palvelut ovat kalliita ja pysyviä, vaikka downshiftaaja hoitaisi itse lapsensa ja auttelisi naapurin mummoa. On siis todellakin pohdittava, miten julkinen talous järjestetään, jos ihmiset päättävät tehdä vähemmän töitä, ansaita vähemmän ja siten maksaa vähemmän veroja. Mutta ei ole mitään järkeä siinä, että meidän täytyy tehdä hullun lailla töitä vain siksi, että tapa, jolla maksamme hyvinvointivaltiosta, edellyttää sitä, Soininvaara sanoo. Silloin sitä maksutapaa pitää jollakin tapaa muuttaa. No niin. Tulihan se sieltä. Maksutavalla Soininvaara tarkoittaa verotusta. Rahaa kyllä on, kysymys on vain siitä, miten se jaetaan. Huippurikkaiden tulot, suuret omaisuudet, jättieläkkeet mitä jos ne vain jaettaisiin kaikkien kesken? Enemmän veroja rikkaille, katto huippueläkkeille ja hups, johan olisi hyvinvointivaltio rahoitettu ilman lisätöitä! MIKSEIVÄT RIKKAAT VOISI MAKSAA PALJON ENEMMÄN? ARVAAN, että ei onnistuisi, sanoo Juhana Vartiainen. 52-vuotias tutkimusjohtaja vastaa puhelimeen työpaikallaan ruotsalaisessa Konjunkturinstitutissa. Pohjoismaissa tämä ylenpalttisesti rikkaiden määrä on niin pieni, että sillä ei ole suurta merkitystä tässä. Oikeampi kuva taloudesta on se, että 50 HS KUUKAUSIL IIT E 8/2010
meillä on suuri keskituloinen keskiluokka, joka rahoittaa nämä palvelut ja käyttää niitä. On parempi ajatella, että sen minkä käytän, rahoitan itse. Ei ole olemassa vapaita, käyttämättömiä vauraussammioita, joista tällaista uutta rahoitusta saataisiin. Ihan kaikki eivät ole aivan samaa mieltä. Markus Jäntti muistuttaa tuloerojen kasvusta ja verojen alennuksista. Vuoden 1993 verouudistuksessa pääomatuloja alettiin verottaa kevyemmin kuin ansiotuloja. Sen jälkeen tosin myös ansiotulojen verotusta on alennettu. Voisimmeko sitten halutessamme pyörtää nämä päätökset nostaa veroja ja siten kerätä lisää rahaa hyvinvointivaltion kassaan? Verojen alentaminen on ollut poliittinen valinta. Näin on haluttu toimia, Markus Jäntti sanoo. Ei se ole ollut mikään pakkotilanne. Ihan hyvin veroja voitaisiin myös nostaa. Mutta nämä verojen alentajat on valittu aika ahkerasti takaisin hallitusvastuuseen, eli se näyttää kyllä olleen ihan viisasta politiikkaa heidän kannaltaan. Taloustieteilijät haluaisivat muistuttaa kansalaisia perusasioista: Jos maksetaan vähemmän veroja, silloin hyvinvointivaltiolla on vähemmän rahaa. Jos tehdään vähemmän töitä, mutta halutaan samat palvelut, suurempi osa tuloista menee palveluiden maksamiseen. Teoriassa voidaan kyllä ajatella, että tehdään vähemmän töitä mutta siitä huolimatta tuotetaan hyvinvointipalveluja enemmän, sanoo Jaakko Kiander. Mutta se edellyttää sitten korkeampaa veroastetta. Varmaankin jokainen kahden prosentin vähennys työnteossa nostaisi veroprosenttia yhden prosenttiyksikön ylöspäin. Kiander ei kuitenkaan pidä varallisuuden uusjakoa tai verojen korotusta kovin realistisina tulevaisuudennäkyminä. Nyt, kun maailma on auki, me emme voi kovin helpolla kiristää rikkaiden verotusta, koska sitten rikkaat vievät rahansa pois täältä. Mutta entä sitten huippueläkkeet? Huippueläkkeisiin on olemassa jo ratkaisu, jonka nimi on tuloverotus, Markus Jäntti sanoo. Jos ajatellaan, että huippueläkkeitä saavia on liikaa, veropolitiikkaa voi kääntää sen suuntaan, että se leikkaa niitä. Jäntin mielestä suomalaisten poliitikkojen reaktiot huippueläkkeisiin ovat tekopyhiä. Siihen reagoidaan kautta poliittisen leirin usein moraalisella närkästyksellä, vaikka kaikkein paras keino puuttua tähän olisi verotus. Siihen ei vain haluta tukeutua. Moraalinen närkästys tuntuu hyvältä, mutta se on erittäin tehoton menetelmä. Moni huomauttaa myös, ettei niitä huippueläkkeitä loppujen lopuksi kovin monilla ole. Viime vuoden lopussa keskimääräinen kokonaiseläke oli 1 344 euroa kuukaudessa. Yli 4 000 euron eläkettä saa noin 13 500 suomalaista, ja se on vain prosentti kaikista eläkkeensaajista. Mitä sanoo Osmo Soininvaara? Miten sitä tapaa rahoittaa hyvinvointiyhteiskunta voisi muuttaa? Kyllä se menee välillisiin veroihin: energiaveroihin, materiaaliveroihin, kiinteistöveroihin, ruuhkamaksuihin ja ylipäänsä niukkuuden verottamiseen. Kun esimerkiksi tontteja on kaupungin keskustassa aina liian vähän, silloin anglosaksiseen tapaan maan korko pitää periä kiinteistöverona yhteiskunnalle eikä jollekin perikunnalle. Mutta tämä on sitten suuremman riidan aihe. Missään tapauksessa ei voi olla niin, että meidän pitää syödä yhä useampia hampurilaisia päivässä, jotta saadaan perusturva rahoitetuksi. Tähän väliin olisi kiinnostavaa kuulla valtiosihteeri Sailaksen näkemys verotuksesta, hän kun on julkaisesta taloudesta niin huolissaan. Sailas ilmoittaa sihteerinsä välityksellä, ettei aio keskeyttää neljän viikon lomaansa haastattelun vuoksi. Ei näytä siltä, että kolmekymppinen Facebook-kaverini saisi downshiftaus-toiveelleen asiantuntijatukea. Esitetään silti vielä kerran hänen kysymyksensä: 30 TUNTIA VIIKOSSA, 2 KUUKAUTTA VUOSILOMAA, 3 500 EUROA PALKKAA. OLENKO KOHTUUTON? TYÖNTEKIJÖITÄ edustavan SAK:n puheenjohtaja, 57-vuotias Lauri Lyly tavoitetaan lomalta Tampereelta. Hänen nyt luulisi olevan työntekijöiden kaikkien toiveiden puolella, mutta voi! Lyly melkein nauraa kysymykselle. Kyllä luulen, että aika moni ottaisi tuon, Lyly sanoo huvittuneena. Kun keskipalkka taitaa olla tällä hetkellä vähän yli kolme tonnia, niin aika moni ottaisi tuon kolme ja puoli tonnia ja 30 tunnin viikon. Pahaa pelkään, että tämän ei ole mahdollista toteutua, jos kaikki haluaisivat samaa. Hän huomauttaa, että silpputyöntekijät, vaikkapa kaupan kassat, tienaavat nyt noin 30 tunnin työllä noin 1 500 euroa kuussa. Jotain varauksia hän sentään esittää. Jos varallisuus ja työt jaettaisiin aika eri tavalla ja tuottavuus kasvaisi hyvin paljon, se olisi ehkä mahdollista. Tuossahan työaika lyhenisi neljänneksellä ja palkka paranisi parikymmentä prosenttia, joten se olisi aika raju muutos. Aika skeptinen olen, että noin pystyisi tekemään, mutta hyvä tavoite! Markkinataloudessa tietysti kaikki on yksilölle mahdollista, teoriassa. Jos työnantajan mielestä työntekijä saa aikaan tarpeeksi tuottoa 30 tunnissa ansaitakseen moiset edut, hän voi ne myöntää. Osmo Soininvaara huomauttaa, että jos kaverini tekisi täyttä työaikaa ja saisi siitä 5 500 euron palkkaa, kukaan ei naputtaisi. Downshiftaajakin synnyttää sairaalassa. Juhana Vartiainen ei silti usko kaverini toiveiden toteutumiseen. Luulen, että yritykset eivät pystyisi tuollaisilla ehdoilla toimimaan kannattavasti, hän sanoo. Tuo palkkataso on sen verran korkea, että sitä vastaavaa arvonlisää ei synny 30 viikkotunnin työajoilla ja 10 kuukauden työpanoksella. Sen lisäksi siitä syntyvät verotulot jäisivät auttamatta jälkeen niistä palveluista, joiden nyt katsotaan kuuluvan kansalaisen taloudellisiin perusoikeuksiin. Yritykset ja julkinen talous menisivät konkurssiin, se olisi minun veikkaukseni. Työministeri Anni Sinnemäki juo kahvia töidensä lomassa kahvilassa Helsingin kauppatorin kupeessa, ja sehän sopii. 37-vuotias Sinnemäki jos kuka edustaa taustaltaan liian pitkään opiskelevaa, kahviloissa venyvää, töitä vieroksuvaa punavihreää porukkaa. Häneltä on itseltäänkin jäänyt gradu tekemättä. Toisaalta Sinnemäki on tehnyt täyspäiväisesti töitä 24-vuotiaasta ja huhkinut sittemmin kansanedustajana, vihreiden puheenjohtajana ja työministerinä. Mutta ei hänkään lupaa Facebook-kaverilleni sitä, mitä tämä haluaisi. Voisimme tehdä töitä joustavammin, Sinnemäki kuitenkin lohduttaa, ja vanhempain- ja vuorotteluvapaat tarjoavat jo nyt mahdollisuuksia rytmittää työntekoa. Mutta veroja on tulevaisuudessa korotettava, eikä nykyinen nuori polvi tule jäämään eläkkeelle 63-vuotiaana. Mutta myös suurille ikäluokille Sinnemäellä on ikävää kerrottavaa: Eläkeläisväestön keskimääräinen tulotaso nousee aika nopeasti, joten totta kai se tarkoittaa, että ihmiset tulevat maksamaan osasta palveluja enemmän kuin tällä hetkellä. Tulevaisuuden täyttä työeläkettä nauttiville ihmisille kaikki ei voi olla ilmaista tai tolkuttoman halpaa. ASIANTUNTIJOIDEN vastauksen Facebook-ystävälleni voi siis tiivistää: kyllä, olet kohtuuton. Facebook-kommenteissa keväällä oltiin sentään paljon ymmärtäväisempiä: Et... jos tuo onnistuu niin mulle sama kiitos! Kirjoitit auki oman käsitykseni ideaalimaailmasta. Lyhyt työviikko, lomat + perustulo = onnellinen elämä. Just toi on ollut munkin päämääränä jo pitkään. Osallistuin itsekin Facebook-keskusteluun. Kommentoin ystäväni kysymystä näin: Amerikkalaisesta näkökulmasta sä oot ihan kreisi. 52 HS KUUKAUSIL IIT E 8/2010