Työperäinen maahanmuutto ja sen vaikutus rakennusteollisuuteen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Työperäinen maahanmuutto ja sen vaikutus rakennusteollisuuteen"

Transkriptio

1 Työperäinen maahanmuutto ja sen vaikutus rakennusteollisuuteen Rakennusteollisuuden ajankohtaispäivä Rakennusteollisuus RT ry Tapio Kari

2 Työperäinen maahanmuutto = Tullaan Suomeen tekemään töitä Pysyvästi tai tilapäisesti Jos aluksi tilapäisesti niin voisi myöhemmin tehdä pitempäänkin 2

3 HS/Anssi Miettinen : Apua lahden takaa Työperäisyys Maia Lillepöld: Kukaan ei lähde kotoaan, ellei ole pakko Kaur Alu: Palkka ei ollut syy muuttoon, vaan työttömyys. Nyt pärjäämme ihan hyvin. Kävimme lomamatkalla Kreikassakin. Ja tietysti palkka, joka rakennusalalla voi olla nelinkertainen Viroon nähden. Aas kuten moni muukin hänen maanmiehensä, on muuttanut Suomeen kaverin vinkistä. Muuttoliike siis ruokkii itseään 3

4 HS/Anssi Miettinen : Apua lahden takaa Suhtautuminen ulkomaalaisiin Mari Palgi: Suomalaiset ovat kohdelleet meitä hyvin. En ole ikinä kokenut muukalaisvihaa. Välillä ne unohtaa, että mä en ole suomalainen. Maia Lillepöld sanoo, että hänet on otettu suorastaan avosylin vastaan. En olisi ikinä odottanut, että näin hyvin. Eve Tuhkanen: Toisinaan haluan esiintyä suomalaisena, koska virolaiseen voidaan suhtautua vähän eri tavalla. Ei ehkä sillä tavalla oteta omaksi Rakennusmies Raimo Aas kuulee joskus muukalaisvihamielisiä huutoja humalaisten suusta. 4

5 HS/Anssi Miettinen : Apua lahden takaa Viihtyminen Kaur Alu: Suomi on ihan paras paikka. Sosiaalipuoli pelaa, ja luonto on kaunista. Tykätään kovasti puistoista. Raimo Aas: Paljon asioita, jotka toimii. Sosiaaliturva on parempi ja ihmisetkin mukavampia. Suomesta ei työt lopu. Siitä olen varma Maia Lillepöld Minä olen täällä vieraana. Minun täytyy kunnioittaa teidän tapojanne. Vaikka ei suomalaisten ja virolaisten välillä ole juuri eroja. 5

6 HS/Anssi Miettinen : Apua lahden takaa Tulevaisuus Avely Parve: Tunnen, että mä kuulun tänne. En osaa oikein selittää sitä. Alussa oli vaikeaa, kun kieli ei oikein sujunut. Mari Palgi: Oma koti on aina se paras. Vanhemmat ovat jo aika vanhoja. Takana on myös se ajatus, että ehkä meistä olisi enemmän hyötyä Virossa kuin täällä. Maia Lillepöld: Kaikki rahat säästän remonttiin. Kotiin olen menossa. Se talo pitää saada kuntoon. 6

7 Ulkomaiden kansalaiset Maa 2009 % Vuosi % Vuosimuutos% muutos% Viro ,4 12, ,3 14,0 Venäjä ,1 4, ,9 0,8 Ruotsi ,5 0, ,1 0,0 Somalia ,6 13, ,9 18,4 Kiina ,3 12, ,3 7,3 Irak ,6 22, ,0 26,3 Thaimaa ,9 14, ,0 11,7 Turkki ,4 11, ,4 4,3 Saksa ,3 3, ,2 2,4 Intia ,0 15, ,1 9,5 Muut ,9 8, ,8 7,8 Yhteensä , ,9 Lähde: Tilastokeskus väestötilastot, päivitetty

8 Väestönmuutokset Syntyneiden enemmyys , , , ,9 Maahanmuutto , , , ,8 Maastamuutto , , , ,2 Nettomaahanmuutto , , , ,6 Väkiluvun Kasvu , , , ,4 Lähde: Tilastokeskus, väestötilastot, päivitetty

9 Työvoimatiedustelun tulokset 2010 Koko Suomi Yritykset (vastanneet) Työmaiden määrä Aliurakoitsijayrityksiä työmailla Työntekijät yhteensä Omat työntekijät yht (39%) 7751 (42%) (47%) 8963 (40%) omista ulkomaalaisia 177 (2,1%) 151 (1,9%) 194 (1,9%) 134 (1,5%) Aliurakoitsijoiden työnt..+vuokratyönt. yht ulkom. aliur.+vuokrat (21%) 1587 (14%) 2021 (16%) 1437 (10%) Ulkomaalaiset yht (14,5%) 1738 (9,4%) 2215 (10%) 1571 (7%) Talonrakennusteollisuus ry / Työvoimatiedustelu / ANI 9 9

10 Ulkomainen työvoima Kehitysarvio Lisääntyy Ennallaan Vähenee Koko Suomi % 32% 0% Lappi Pohjois-Suomi Pohjanmaa Itä-Suomi Lahti-Kymi Sisä-Suomi Satakunta Lounais-Suomi Uusimaa (Koko Suomi % 50% 3%) (Koko Suomi % 55% 10%) Talonrakennusteollisuus ry / Työvoimatiedustelu / ANI 10 10

11 Talon-, maarakennus- ja kivialan toisen asteen koulutuksenaloituspaikat ja ensisijaisesti pyrkineet henkilöä Aloituspaikat Ensisijaishakijat 11

12 Poistuma työllisestä työvoimasta ja poistuman osuus vuoden 2004 työllisistä 12 Lähde: Koulutus ja työvoiman kysyntä 2020, OPM 62/2009 Juha Mäntynen/JKa

13 Rakennusteollisuuden tulevaisuus työvoiman kannalta Mitä jos? Emme saa pidettyä alalle hakeutumista hyvänä Emme saa parannettua koulutuksen tehokkuutta Emme saa koulutettua väkeä pysymään rakennusalalla Voisiko? Maahanmuuttaja olla halukas hakeutumaan rakennusalalle Olisiko maahanmuuttaja motivoituneempi opiskelemaan Pysyisikö maahanmuuttaja paremmin rakennusalalla Onko maahanmuuttajalla parempi motivaatio? 13

14 Maahanmuuttajat uhka vai mahdollisuus? Tavallisesti esitetyt uhat Vievät työpaikat Polkevat palkat Hyväksikäyttävät sosiaaliturvaa Jne Mahdollisuudet Turvaavat riittävän työvoiman Tulevat töihin, joita suomalaiset eivät halua Hoitavat vanhuksemme Jne 14

15 Rakennusteollisuuden tärkeät kysymykset työperäisen maahanmuuton kannalta Saammeko harmaan talouden kuriin? Lähetetyt työntekijät Pystymmekö työllistämään ulkomaalaiset pysyvästi? Suomalaisiin yrityksiin Velvoitteensa hoitaviin ulkomaisiin yrityksiin 15

16 Harmaa talous kuriin Veronumero merkittävä henkilötunnisteeseen 2012 Ulkomaalaiset verottajan kortistoihin heti työskentelyn alusta Tilaajan ilmoitettava verottajalle maksamansa urakkasummat 2013 Verottaja voi verrata yrityksen ilmoittamia tuloja todellisiin tuloihin Verottaja voi seurata milloin yritys tulee Suomen verotuksen piiriin Päätoteuttajan ilmoitettava verottajalle työmaalla työskentelevät työntekijät 2013 Verottaja voi seurata milloin työntekijät tulevat Suomen verotuksen piiriin Viranomaisille riittävät valvontaresurssit ja järkevä tietojenvaihto 16

17 Ovatko markkinavoimat vahvempia kuin hallitus? Hallitusohjelma Vahvistetaan kaikin keinoin maahanmuuttajien kiinnittymistä suomalaiseen työelämään. Tavoitteeksi asetetaan maahanmuuttajien työllisyysasteen nostaminen ja työttömyyden puolittaminen. Erityistä huomiota kiinnitetään niihin ryhmiin, joiden työllisyysasteet ovat matalat. Miten voidaan vaikuttaa lähetettyihin työntekijöihin? 17

18 Ennustus tulevaisuuteen Ulkomaalaisten määrä rakennusalalla tulee edelleen kasvamaan. Lähialueiden yritykset tulevat edelleen hakemaan hyviä urakoita Suomesta. Kilpailu kiristyy edelleen. Vuonna 2015 ulkomaalaiset lähetetyt työntekijät ja yritykset eivät enää pysty kiertämään veroja samalla tavalla kuin nyt. Ulkomaalaisten matkustaminen verovelvollisuuden välttämiseksi kasvaa (Jos uudistukset toteutuvat järkevällä tavalla). Moni jää pysyvästi Suomeen. Ulkomaalaisten palkkataso nousee merkittävästi nykyisestä (Jos uudistukset toteutuvat ja valvonta pelaa). Samalla palkkahaitari kasvaa. 18

Rakennusteollisuuden työvoimakysely 2013 8.1.2014

Rakennusteollisuuden työvoimakysely 2013 8.1.2014 Rakennusteollisuuden työvoimakysely 2013 8.1.2014 Työvoimakyselyn julkistustilaisuuden ohjelma 8.1.2014 kello 12 13 Rakennusalan työllisyys ja työttömyystilanne toimitusjohtaja Tarmo Pipatti Talonrakennusteollisuuden

Lisätiedot

Työvoimatiedustelu marraskuussa 2010. Rakennusteollisuus RT ry/talonrakennustoimiala

Työvoimatiedustelu marraskuussa 2010. Rakennusteollisuus RT ry/talonrakennustoimiala Työvoimatiedustelu marraskuussa 2010 Rakennusteollisuus RT ry/talonrakennustoimiala Työvoimatiedustelu 2010 Rakennusteollisuus RT:n talonrakennustoimialan jäsenistön piirissä marraskuussa 2010 selvitys

Lisätiedot

Työvoimakyselyn 2016 tulosten yhteenveto

Työvoimakyselyn 2016 tulosten yhteenveto Työvoimakyselyn 2016 tulosten yhteenveto 9.1.2017 Työvoimakyselyn julkistustilaisuuden ohjelma 9.1.2017 kello 11.30 12.30 Rakennusalan työllisyys ja työttömyystilanne, veronumeron ja ilmoitusmenettelyn

Lisätiedot

Maahanmuutto ja maahanmuuttajat Pirkanmaan ELY-alueella

Maahanmuutto ja maahanmuuttajat Pirkanmaan ELY-alueella Maahanmuutto ja maahanmuuttajat Pirkanmaan ELY-alueella Kotouttamisen osaamiskeskuksen ja ELYkeskuksen aluekoulutus 14.1.215 Villiina Kazi Yleisiä maahanmuuton suuntaviivoja Maahanmuuttajat keskittyvät

Lisätiedot

Rakentamisen ajankohtaiskatsaus. Rakentamisen Ennakointikamari 6.5.2014 Tarmo Pipatti

Rakentamisen ajankohtaiskatsaus. Rakentamisen Ennakointikamari 6.5.2014 Tarmo Pipatti Rakentamisen ajankohtaiskatsaus Rakentamisen Ennakointikamari 6.5.2014 Tarmo Pipatti Rakentamisen suhdanteet Rakennustuotannon arvo vuonna 2013: korjausrakentaminen ohitti uudisrakentamisen Yhteensä 28,8

Lisätiedot

Työvoimakyselyn 2019 tulokset Talonrakennusteollisuus alueittain

Työvoimakyselyn 2019 tulokset Talonrakennusteollisuus alueittain Työvoimakyselyn 2019 tulokset Talonrakennusteollisuus alueittain 28.5.2019 Rakennusteollisuuden työvoimakysely 2019: Ulkomaisen työvoiman osuus vakiintunut Työvoimakysely RT:n toimialojen jäsenistölle

Lisätiedot

Maahanmuutto ja maahanmuuttajat Itä-Suomen ELY-alueella

Maahanmuutto ja maahanmuuttajat Itä-Suomen ELY-alueella Maahanmuutto ja maahanmuuttajat Itä-Suomen ELY-alueella Kotouttamisen osaamiskeskuksen ja ELYkeskuksen aluekoulutus Kuopio 21.11.2014 Villiina Kazi Asiantuntija Maahanmuuton määrä kasvaa mutta myös tasaantuu

Lisätiedot

Sanoista tekoihin; Yhteiskunnallinen muutos. ja rakennusala Kuopio Tarmo Pipatti

Sanoista tekoihin; Yhteiskunnallinen muutos. ja rakennusala Kuopio Tarmo Pipatti Sanoista tekoihin; Yhteiskunnallinen muutos ja rakennusala 3.5.2017 Kuopio Tarmo Pipatti Rakennusteollisuus RT 3.5.2017 Hanke-ehdotus pakolaisten kouluttamiseksi rakennusalalle ELY:n, oppilaitosten ja

Lisätiedot

Maahanmuuttajat keskittyvät Uudellemaalle

Maahanmuuttajat keskittyvät Uudellemaalle Maahanmuuttajat keskittyvät Uudellemaalle Pohjois-Pohjanmaa; Pohjanmaa; 3,8 Etelä-Pohjanmaa; 1,2 2, Kainuu;,6 Lappi; 1, Keski-Suomi; 2, Pohjois-Savo; 1, Pohjois-Karjala; 2,2 Etelä-Savo; 1,3 Kaakkois-Suomi;,

Lisätiedot

Väestömäärän kehitys, ikärakenne ja kielijakauma 31.12.2013 Hyvinkään kaupunki Talousosasto 13.1.2015

Väestömäärän kehitys, ikärakenne ja kielijakauma 31.12.2013 Hyvinkään kaupunki Talousosasto 13.1.2015 Väestömäärän kehitys, ikärakenne ja kielijakauma 31.12.2013 Hyvinkään kaupunki Talousosasto 13.1.2015 Väestötilastot 2013 Väestötilastojen avulla seurataan Hyvinkään väestömäärän kehitystä ja väestörakennetta.

Lisätiedot

Kuopion väestö kansalaisuuden ja kielen mukaan 2015

Kuopion väestö kansalaisuuden ja kielen mukaan 2015 Kuopion väestö kansalaisuuden ja kielen mukaan 215 Tilastotiedote 7 /216 Vuoden 216 alussa Kuopiossa asui 2691 ulkomaan kansalaista, 2,4 % väestöstä. Vuoden 215 aikana ulkomaan kansalaisten määrä kasvoi

Lisätiedot

Työperäisen maahanmuuton monet kasvot. Eve Kyntäjä Maahanmuuttoasioiden asiantuntija, SAK eve.kyntaja@sak.fi

Työperäisen maahanmuuton monet kasvot. Eve Kyntäjä Maahanmuuttoasioiden asiantuntija, SAK eve.kyntaja@sak.fi Työperäisen maahanmuuton monet kasvot Eve Kyntäjä Maahanmuuttoasioiden asiantuntija, SAK eve.kyntaja@sak.fi Suurimmat kansalaisuusryhmät Suomessa 2011 (pysyvästi maassa asuvat) Maa Henkilöitä Osuus ulkomaiden

Lisätiedot

Maahanmuutto ja maahanmuuttajat Lapin ELY-alueella

Maahanmuutto ja maahanmuuttajat Lapin ELY-alueella Maahanmuutto ja maahanmuuttajat Lapin ELY-alueella Kotouttamisen osaamiskeskuksen ja ELYkeskuksen aluekoulutus Rovaniemi 11.12.214 Villiina Kazi Asiantuntija Yleisiä maahanmuuton suuntaviivoja Maahanmuuttajat

Lisätiedot

Missä mennään Lapin maahanmuuttostrategian valmistelussa?

Missä mennään Lapin maahanmuuttostrategian valmistelussa? Missä mennään Lapin maahanmuuttostrategian valmistelussa? VAIKO-projekti, Lapin ELY-keskus Mirva Petäjämaa MAKO-verkostojen kokoukset 12. - 13.9.2012 Strategian rakenneluonnos Esipuhe NYKYTILA *Lappi maahanmuuton

Lisätiedot

Maahanmuutto Suomeen ja kotoutuminen suomalaiseen yhteiskuntaan

Maahanmuutto Suomeen ja kotoutuminen suomalaiseen yhteiskuntaan Maahanmuutto Suomeen ja kotoutuminen suomalaiseen yhteiskuntaan Kainuun polku Esikotoutus, kotouttaminen ja kotoutuminen -seminaari 1.12.2016 Pasi Saukkonen Muuttoliike Eurooppaan ja Euroopassa Eurooppa

Lisätiedot

Ulkomaalaisen työntekijän vakuuttaminen

Ulkomaalaisen työntekijän vakuuttaminen TYÖNANTAJALLE Ulkomaalaisen työntekijän vakuuttaminen Miten vakuutan ulkomaalaisen työntekijän Suomessa? Eläketurvakeskus PENSIONSSKYDDSCENTRALEN Töissä Suomessa eläkettä Suomesta Kun työntekijäsi tekee

Lisätiedot

Nuorisotyöttömyydestä ja nuorista työelämän ulkopuolella. Pekka Myrskylä Tilastokeskuksen ent. kehittämispäällikkö

Nuorisotyöttömyydestä ja nuorista työelämän ulkopuolella. Pekka Myrskylä Tilastokeskuksen ent. kehittämispäällikkö Nuorisotyöttömyydestä ja nuorista työelämän ulkopuolella Pekka Myrskylä Tilastokeskuksen ent. kehittämispäällikkö 16.09.2016 1995 1996 1997 1998 1999 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010

Lisätiedot

Ajankohtaista kunta- ja aluetiedoista

Ajankohtaista kunta- ja aluetiedoista Ajankohtaista kunta- ja aluetiedoista Ulkomaalaiset Suomessa Yliaktuaari, Tilastokeskus Esityksessäni Hieman historiallista näkökulmaa ulkomaalaisuuteen Ulkomaalaiset Suomessa Ulkomaalaisten hedelmällisyys

Lisätiedot

Maahanmuutto- ja pakolaistilanne Lapissa

Maahanmuutto- ja pakolaistilanne Lapissa Maahanmuutto- ja pakolaistilanne Lapissa Kotouttamistyön yhteistyöpäivät 27. 28.9.2017 Levi Anne-Mari Suopajärvi/Lapin ELY-keskus Lappi elinympäristönä haasteita riittää Lappi on harvaanasuttu ja pitkien

Lisätiedot

Maahanmuutto ja maahanmuuttajat Lapin ELY-alueella

Maahanmuutto ja maahanmuuttajat Lapin ELY-alueella Maahanmuutto ja maahanmuuttajat Lapin ELY-alueella Kotouttamisen osaamiskeskuksen ja ELYkeskuksen aluekoulutus Rovaniemi 11.12.214 Villiina Kazi Asiantuntija Yleisiä maahanmuuton suuntaviivoja Maahanmuuttajat

Lisätiedot

Veronumero ja ilmoitusvelvollisuus pakollisiksi ammattimaisessa rakentamisessa seuraavana omakotitalotyömaiden vuoro?

Veronumero ja ilmoitusvelvollisuus pakollisiksi ammattimaisessa rakentamisessa seuraavana omakotitalotyömaiden vuoro? Veronumero ja ilmoitusvelvollisuus pakollisiksi ammattimaisessa rakentamisessa seuraavana omakotitalotyömaiden vuoro? Talonrakennusteollisuus ry Ville Wartiovaara Rakennusalan harmaa talous Pesii pitkissä

Lisätiedot

Rakennusalan vetovoima ja tulevaisuuden näkymät pääkaupunkiseudulla

Rakennusalan vetovoima ja tulevaisuuden näkymät pääkaupunkiseudulla Rakennusalan vetovoima ja tulevaisuuden näkymät pääkaupunkiseudulla Työelämätuntemus opinto-ohjauksessa 20.11.2015 Juha Mäntynen Koulutus ja työvoima Rakennusteollisuus RT Rakennusteollisuuden edunvalvonta

Lisätiedot

Maahanmuuttoon ja pakolaisten vastaanottoon liittyvät tilastot

Maahanmuuttoon ja pakolaisten vastaanottoon liittyvät tilastot Maahanmuuttoon ja pakolaisten vastaanottoon liittyvät tilastot Pohjois-Pohjanmaa ja Kainuu 2016 Pohjois-Pohjanmaan ELY 23.3.2018 Ulkomaalaiset Suomessa Ulkomaalaiset ja nuoret ulkomaalaiset vuonna 2016

Lisätiedot

Väestömäärän kehitys, ikärakenne ja kielijakauma 31.12.2014 Hyvinkään kaupunki Talousosasto 12.1.2015

Väestömäärän kehitys, ikärakenne ja kielijakauma 31.12.2014 Hyvinkään kaupunki Talousosasto 12.1.2015 Väestömäärän kehitys, ikärakenne ja kielijakauma 31.12.2014 Hyvinkään kaupunki Talousosasto 12.1.2015 Väestörakenne 2014 Väestötilastojen avulla seurataan Hyvinkään väestömäärän kehitystä ja väestörakennetta.

Lisätiedot

Kuopion väestö kansalaisuuden ja kielen mukaan. Kuopio v Ulkomaan kansalaisia noin 3000 henkeä 2,5 %

Kuopion väestö kansalaisuuden ja kielen mukaan. Kuopio v Ulkomaan kansalaisia noin 3000 henkeä 2,5 % Kuopion väestö kansalaisuuden ja kielen mukaan 4,0 3,5 3,0 2,5 2,0 1,5 1,0 0,5 0,0 Ulkomaan kansalaisten ja vieraskielisten osuus väestöstä Kuopiossa 2000-2016 Ulkomaan kansalaiset, % KUOPIO Vieraskieliset,

Lisätiedot

Mitä mieltä maahanmuutosta?

Mitä mieltä maahanmuutosta? JULKAISUSARJA 8/2019 Mitä mieltä maahanmuutosta? SAK:n jäsentutkimus 20 40-vuotiaille ammattiliittojen jäsenille Osaraportti Lisätietoja: Riitta Juntunen riitta.juntunen@sak.fi mah dolli suuk sien aika

Lisätiedot

Maahanmuuttajien integroituminen Suomeen

Maahanmuuttajien integroituminen Suomeen Maahanmuuttajien integroituminen Suomeen Matti Sarvimäki (yhdessä Laura Ansalan, Essi Eerolan, Kari Hämäläisen, Ulla Hämäläisen, Hanna Pesolan ja Marja Riihelän kanssa) Viesti Maahanmuutto voi parantaa

Lisätiedot

Hyvinvointivaltio Suomi tarvitsee maahanmuuttajia. Fatbardhe Hetemaj 18.11.2014

Hyvinvointivaltio Suomi tarvitsee maahanmuuttajia. Fatbardhe Hetemaj 18.11.2014 Hyvinvointivaltio Suomi tarvitsee maahanmuuttajia Fatbardhe Hetemaj 18.11.2014 Suomen väestöllinen huoltosuhde vuosina 1970-2040 Lähde: valtiovarainministeriö Osaamista katoaa valtava määrä Työvoima 2,5

Lisätiedot

Ajankohtainen tilanne maahanmuuttokysymyksissä Hallintotuomioistuinpäivä Kansliapäällikkö Päivi Nerg, Sisäministeriö

Ajankohtainen tilanne maahanmuuttokysymyksissä Hallintotuomioistuinpäivä Kansliapäällikkö Päivi Nerg, Sisäministeriö Ajankohtainen tilanne maahanmuuttokysymyksissä 2.2.2016 Hallintotuomioistuinpäivä Kansliapäällikkö Päivi Nerg, Sisäministeriö Eurooppa ja maahanmuuttopaineet 1. Tilannekuvaa 2. EU:n toimenpiteet 3. Suomen

Lisätiedot

MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen

MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen Varsinais-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus VASSO MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen Mies Suomessa, Suomi miehessä-luentosarja Helsinki 26.11.2008 MERJA

Lisätiedot

OULU JA ULKOMAALAISTAUSTAISET ASUKKAAT

OULU JA ULKOMAALAISTAUSTAISET ASUKKAAT OULU JA ULKOMAALAISTAUSTAISET ASUKKAAT Valtakunnallinen maahanmuuttotyön koordinaatiotapaaminen Oulussa 18-19.03.2010 Sinikka Salo Apulaiskaupunginjohtaja Oulun kaupunki 2 Oulun kaupungin rooli maahanmuuttopolitiikassa

Lisätiedot

Maahanmuuton vaiheet ja tunteet. Serene - Infot

Maahanmuuton vaiheet ja tunteet. Serene - Infot Maahanmuuton vaiheet ja tunteet Ulkomaalaisia Suomessa 2015 Viro Venäjä Ruotsi Kiina Somalia Thaimaa Irak Intia Turkki Vietnam 8174 8042 7261 7229 7073 4992 4595 4552 30813 50367 Iso elämänmuutos: tunteita

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Toimintaympäristö. Kielet ja kansalaisuudet. 24.4.2014 Leena Salminen

Toimintaympäristö. Kielet ja kansalaisuudet. 24.4.2014 Leena Salminen Toimintaympäristö Kielet ja kansalaisuudet Kielet ja kansalaisuudet Tampereella asuu 9 122 ulkomaan kansalaista Vuoden 2013 lopussa Tampereella asui 9 122 ulkomaan kansalaista, mikä oli 4,1 % kaupungin

Lisätiedot

TILASTOLIITE SISÄLLYS. 2 Avainluvut 4 Oleskeluluvat 6 Turvapaikka-asiat 8 Kansalaisuusasiat 10 Karkotusasiat

TILASTOLIITE SISÄLLYS. 2 Avainluvut 4 Oleskeluluvat 6 Turvapaikka-asiat 8 Kansalaisuusasiat 10 Karkotusasiat TILASTOLIITE SISÄLLYS 2 Avainluvut 4 Oleskeluluvat 6 Turvapaikka-asiat 8 Kansalaisuusasiat 10 Karkotusasiat AVAINLUVUT Toimintamenot (1000 ) ja henkilöstö 2008 2009 2010 Nettomenot 14 231 17 576 18 326

Lisätiedot

Maahanmuutto ja maahanmuuttajat Varsinais-Suomen ja Satakunnan ELYalueilla

Maahanmuutto ja maahanmuuttajat Varsinais-Suomen ja Satakunnan ELYalueilla Maahanmuutto ja maahanmuuttajat Varsinais-Suomen ja Satakunnan ELYalueilla Kotouttamisen osaamiskeskuksen ja ELYkeskuksen aluekoulutus Turku 28.1.215 Villiina Kazi Asiantuntija Esityksen sisältö 1) Maahanmuutto

Lisätiedot

HARMAA TALOUS JA ULKOMAINEN TYÖVOIMA. Erkki Laukkanen SAK:n työympäristöseminaari, 23.3.2013

HARMAA TALOUS JA ULKOMAINEN TYÖVOIMA. Erkki Laukkanen SAK:n työympäristöseminaari, 23.3.2013 HARMAA TALOUS JA ULKOMAINEN TYÖVOIMA Erkki Laukkanen SAK:n työympäristöseminaari, 23.3.2013 HARMAA TALOUS VUONNA 2008 (HARMAA HIRVI, 2010) Eduskunnan tarkastusvaliokunnan tilaaman tutkimuksen mukaan harmaan

Lisätiedot

Väestö. Tea Tikkanen / Helsingin kaupunki. tea.tikkanen[at]hel.fi. Päivitetty

Väestö. Tea Tikkanen / Helsingin kaupunki. tea.tikkanen[at]hel.fi. Päivitetty Väestö Tea Tikkanen / Helsingin kaupunki tea.tikkanen[at]hel.fi Päivitetty 6.2.2018 Väestö Väestörakenne Muuttoliike Asuntokunnat ja perheet Kuvioissa ja taulukoissa käytetyt aluejaot: - Pääkaupunkiseutu:,

Lisätiedot

Väestö Väestörakenne Muuttoliike Asuntokunnat ja perheet

Väestö Väestörakenne Muuttoliike Asuntokunnat ja perheet Väestö Väestörakenne Muuttoliike Asuntokunnat ja perheet Kuvioissa ja taulukoissa käytetyt aluejaot: Pääkaupunkiseutu:, Espoo, Vantaa, Kauniainen KUUMA kunnat: Hyvinkää, Järvenpää, Kerava, Kirkkonummi,

Lisätiedot

Suomi työn verottajana 2008

Suomi työn verottajana 2008 Kansainvälinen palkkaverovertailu Suomi työn verottajana 28 Kansainvälinen palkkaverovertailu 28 Tutkimuksen maat Alankomaat, Australia, Belgia, Espanja, Iso-Britannia, Italia, Itävalta, Japani, Kanada,

Lisätiedot

Ulkomaalaisen työntekijän vakuuttaminen

Ulkomaalaisen työntekijän vakuuttaminen työnantajalle Ulkomaalaisen työntekijän vakuuttaminen Tietoa EU-maista tulevien työntekijöiden vakuuttamissäännöistä Työnantajan muistilista A1 Mikä on A1-todistus? Maksa ulkomaalaisesta työntekijästäsi

Lisätiedot

Selvitys: Yritysten kokemukset ulkomaisen vieraskielisen työvoiman käytöstä

Selvitys: Yritysten kokemukset ulkomaisen vieraskielisen työvoiman käytöstä Selvitys: Yritysten kokemukset ulkomaisen vieraskielisen työvoiman käytöstä 4/2016 Helsingin seudun kauppakamari Chamber of Multicultural Employments - COME Tutkimuksesta Tiedonkeruun aika 31.3.-15.4.2016

Lisätiedot

Suomen Ekumeenisen Neuvoston seminaari 24.3. Kulttuuriset ja uskonnolliset näkökulmat kotouttamisessa

Suomen Ekumeenisen Neuvoston seminaari 24.3. Kulttuuriset ja uskonnolliset näkökulmat kotouttamisessa Suomen Ekumeenisen Neuvoston seminaari 24.3. Kulttuuriset ja uskonnolliset näkökulmat kotouttamisessa 29.3.2010 SM:n maahanmuutto-osaston organisaatiorakenne OSASTOPÄÄLLIKKÖ Muuttoliike - laillinen maahanmuutto

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 46/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi verotusmenettelystä. muuttamisesta. Asia. Päätös. Valiokuntakäsittely

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 46/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi verotusmenettelystä. muuttamisesta. Asia. Päätös. Valiokuntakäsittely EDUSKUNNAN VASTAUS 46/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi verotusmenettelystä annetun lain ja työturvallisuuslain muuttamisesta Asia Hallitus on vuoden 2012 valtiopäivillä antanut eduskunnalle

Lisätiedot

Talousrikollisuus ja harmaa talous rakennusalalla

Talousrikollisuus ja harmaa talous rakennusalalla Talousrikollisuus ja harmaa talous rakennusalalla Sähköurakoitsijapäivä 14.4.2011 Hämeenlinna Rakennusteollisuus RT Tapio Kari työmarkkinajohtaja Rakennusalan harmaan talouden menetykset vuonna 2008 Arvonlisävero

Lisätiedot

Maahanmuuttajien työllistäminen

Maahanmuuttajien työllistäminen Maahanmuuttajien työllistäminen Kansainvälinen työvoima -projekti 11.10.2012 Kuka on maahanmuuttaja? Ulkomailta Suomeen muuttanut henkilö, joka on jonkin toisen maan kansalainen tai kokonaan kansalaisuutta

Lisätiedot

Maassa millä lailla? Husein Muhammed OTM, lakimies Monikulttuurisuuden kasvot seminaari Helsinki 1.3.2013

Maassa millä lailla? Husein Muhammed OTM, lakimies Monikulttuurisuuden kasvot seminaari Helsinki 1.3.2013 Maassa millä lailla? Husein Muhammed OTM, lakimies Monikulttuurisuuden kasvot seminaari Helsinki 1.3.2013 Työntekijän oleskelulupa Opiskelijan oleskelulupa Oleskelulupatyypit Oleskelulupa perhesiteen perusteella

Lisätiedot

Yleisesittely Vantaan kaupungista ja päätöksenteosta. Monikulttuuriasiainneuvottelukunta Apulaiskaupunginjohtaja Jaakko Niinistö

Yleisesittely Vantaan kaupungista ja päätöksenteosta. Monikulttuuriasiainneuvottelukunta Apulaiskaupunginjohtaja Jaakko Niinistö Yleisesittely Vantaan kaupungista ja päätöksenteosta Monikulttuuriasiainneuvottelukunta 6.9.2017 Apulaiskaupunginjohtaja Jaakko Niinistö Vantaa lyhyesti Helsingin pitäjästä tuli Helsingin maalaiskunta

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Toukokuu 2019

Työttömyyskatsaus Toukokuu 2019 Turun työttömyysaste kuukausittain 1/2016-5/2019 20 18 16 14 12 2016 2017 2018 2019 10 10,8 8 tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu Työttömyyskatsaus Toukokuu 2019 Konsernihallinto/Strategia

Lisätiedot

Maahanmuuton taloustiede Matti Sarvimäki Aalto-yliopisto ja VATT

Maahanmuuton taloustiede  Matti Sarvimäki Aalto-yliopisto ja VATT Maahanmuuton taloustiede www.vatt.fi/maahanmuutto Matti Sarvimäki Aalto-yliopisto ja VATT Maahanmuuttajien määrä kasvanut nopeasti Ulkomailla syntyneet Ulkomaalaistaustaiset Vieraskieliset Ulkomaan kansalaiset

Lisätiedot

Kymenlaakso Väestö päivitetty

Kymenlaakso Väestö päivitetty Kymenlaakso Väestö päivitetty Kymenlaakson väkiluku kunnittain 2018 Väkiluku yhteensä 175 456 ennakko (1.1.2018) 2 Kymenlaakson väkiluku kunnittain 2017 Väkiluku yhteensä 175 511 (lopullinen) 3 Kymenlaakson

Lisätiedot

Kuopion matkailu tilastojen valossa VUONNA 2018

Kuopion matkailu tilastojen valossa VUONNA 2018 Kuopion matkailu tilastojen valossa VUONNA 2018 Lähde: Tilastokeskus. Visiittori.fi. Tilastopalvelu Rudolf. HUOM. Tilastokeskuksen tilastoinnin piiriin kuuluvat majoitusliikkeet, joissa on vähintään 20

Lisätiedot

Maahanmuuton tilannekuva. Paasikivi-seuran kokous Kansliapäällikkö Päivi Nerg, Sisäministeriö

Maahanmuuton tilannekuva. Paasikivi-seuran kokous Kansliapäällikkö Päivi Nerg, Sisäministeriö Maahanmuuton tilannekuva Paasikivi-seuran kokous 2.11.2015 Kansliapäällikkö Päivi Nerg, Sisäministeriö 215 miljoonaa maahanmuuttajaa koko maailmassa. Näistä pakolaisia 45,1 miljoonaa Pohjois- ja Etelä-

Lisätiedot

Nuoren tukeminen on poikiva sijoitus

Nuoren tukeminen on poikiva sijoitus Nuoren tukeminen on poikiva sijoitus IV Ohjaamo-päivät 16. 17.3.2016, Vantaa Nuorten tukeminen kannattaa aina tilastoista arkikokemuksiin Pekka Myrskylä, kehittämispäällikkö (eläk.), Tilastokeskus 6100000

Lisätiedot

Kiinteistö- ja rakentamisala 2011 Mistä rakennusalalle tulevaisuuden tekijät?

Kiinteistö- ja rakentamisala 2011 Mistä rakennusalalle tulevaisuuden tekijät? Kiinteistö- ja rakentamisala 2011 Mistä rakennusalalle tulevaisuuden tekijät? 26.1.2011 Timo Kohtamäki :n hallituksen puheenjohtaja 520 000 henkilötyövuotta rakennetun ympäristön hyväksi Talonrakentaminen

Lisätiedot

RAKENNUSALAN VALVONTASUUNNITELMA 2013. Rakennuskonepäivät 8-10.11.2012

RAKENNUSALAN VALVONTASUUNNITELMA 2013. Rakennuskonepäivät 8-10.11.2012 RAKENNUSALAN VALVONTASUUNNITELMA 2013 Keijo Päivärinta Rakennuskonepäivät 8-10.11.2012 Keijo Päivärinta / Jan Rosqvist Valvonnan tavoite Valvonnan keskeinen ajatus on saada sirpaloitunut yrittäjäjoukko

Lisätiedot

Ajankohtaista veronumerolainsäädännöstä ja harmaasta taloudesta. Talonrakennusteollisuus ry Ville Wartiovaara

Ajankohtaista veronumerolainsäädännöstä ja harmaasta taloudesta. Talonrakennusteollisuus ry Ville Wartiovaara Ajankohtaista veronumerolainsäädännöstä ja harmaasta taloudesta Talonrakennusteollisuus ry Ville Wartiovaara Ilmoitusvelvolliset tilaaja, päätoteuttaja ja työnantaja - Verotusmenettelylaki Rakentamispalvelujen

Lisätiedot

Väestörakenne ja väestönmuutokset

Väestörakenne ja väestönmuutokset Väestörakenne ja väestönmuutokset Konserniesikunta, Strategia ja kehittäminen Lähde: Tilastokeskus 20.6.2016 Väestörakenne ja väestönmuutokset Suurista kaupungeista 0 6 vuotiaiden osuus korkein Espoon

Lisätiedot

Väestö Väestörakenne Muuttoliike Asuntokunnat ja perheet

Väestö Väestörakenne Muuttoliike Asuntokunnat ja perheet Väestö Väestörakenne Muuttoliike Asuntokunnat ja perheet Päivitetty 13.2.2015 Väestörakenne Helsingin seudun vuotuinen väestönkasvu vuosina 1990 2013, % 1,8 1,6 1,4 Kasvu / vuosi % 1,2 1,0 0,8 0,6 0,4

Lisätiedot

Toimintaympäristö. Kielet ja kansalaisuudet. 20.4.2015 Leena Salminen

Toimintaympäristö. Kielet ja kansalaisuudet. 20.4.2015 Leena Salminen Toimintaympäristö Kielet ja kansalaisuudet Kielet ja kansalaisuudet 2014 Tampereella 9 422 ulkomaan kansalaista 131 eri maasta Vuoden 2014 lopussa oli tamperelaisista 4,2 prosenttia ulkomaan kansalaisia.

Lisätiedot

Kymenlaakso Väestö päivitetty

Kymenlaakso Väestö päivitetty Kymenlaakso Väestö päivitetty Kymenlaakson väkiluku kunnittain 2018 Väkiluku yhteensä 175 456 ennakko (1.1.2018) 2 Kymenlaakson väkiluku kunnittain 2017 Väkiluku yhteensä 175 511 (lopullinen) 3 Kymenlaakson

Lisätiedot

Muutto Ruotsiin 1960-luvulla

Muutto Ruotsiin 1960-luvulla Muutto Ruotsiin 1960-luvulla Suomen ja Ruotsin välinen muuttoliike 1945 2010 Ruotsiin n. 573 000, Suomeen n. 328 000 (virallisten tilastojen mukaan) Lähde: Tilastokeskus, väestötilastot, www.stat.fi; kuvio:

Lisätiedot

Maahanmuutto Varsinais- Suomessa

Maahanmuutto Varsinais- Suomessa Maahanmuutto Varsinais- Suomessa Kohtaammeko kulttuureja vai ihmisiä? seminaari Raisiossa 25.8.2015 Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Esityksen rakenne 1. Maahanmuutto - Suomeen

Lisätiedot

Urakka- ja työntekijätietojen toimitusvelvollisuus. VT Ville Wartiovaara

Urakka- ja työntekijätietojen toimitusvelvollisuus. VT Ville Wartiovaara Urakka- ja työntekijätietojen toimitusvelvollisuus VT Ville Wartiovaara II-vaiheen uudistus urakka- ja työntekijätietojen toimitusvelvollisuus verottajalle Lakipaketti sisältää muutoksia Verotusmenettelylakiin

Lisätiedot

Muuttoliikkeiden ja liikkuvuuden dynamiikkaa historiasta nykypäivään ja tulevaisuuteen Suomessa. Elli Heikkilä

Muuttoliikkeiden ja liikkuvuuden dynamiikkaa historiasta nykypäivään ja tulevaisuuteen Suomessa. Elli Heikkilä Muuttoliikkeiden ja liikkuvuuden dynamiikkaa historiasta nykypäivään ja tulevaisuuteen Suomessa Elli Heikkilä Amerikansuomalaisten ensimmäisen ja toisen sukupolven alueellinen sijoittuminen USA:ssa

Lisätiedot

Tervetuloa Rakennusteollisuuteen!

Tervetuloa Rakennusteollisuuteen! Tervetuloa Rakennusteollisuuteen! on keskusliitto, johon kuuluu 5 toimialaa: Talonrakennus, Tuoteteollisuus, Infra, Pinta ja Tekninen urakointi. RT:n jäseninä ovat kaikki keskeiset talonrakennustoimintaa,

Lisätiedot

Työnantajan perustiedot ja työntekijätiedot

Työnantajan perustiedot ja työntekijätiedot U-H Rakennus Oy Työnantajan perustiedot ja työntekijätiedot Ohje Excel-tiedoston täyttöön Sisällys 1 Yleistä... 1 1.1 Työnantajan perustiedot... 1 1.2 Työntekijätiedot... 4 1 Yleistä Rakennustyömaan päätoteuttajana

Lisätiedot

Moona monikultturinen neuvonta

Moona monikultturinen neuvonta Moona monikultturinen neuvonta Maahanmuuttajat Oulun Eteläisessä tilastojen valossa Väkiluku n. 88 500 asukasta (2015) Vuonna 2015 alueella asui 1094 syntyperältään ulkomaalaista ja 876 ulkomaan kansalaista.

Lisätiedot

Miksi kannattaa tehdä ps. Hypo eläkesäästösopimus ennen vuoden vaihdetta?

Miksi kannattaa tehdä ps. Hypo eläkesäästösopimus ennen vuoden vaihdetta? Miksi kannattaa tehdä ps. Hypo eläkesäästösopimus ennen vuoden vaihdetta? Suomen Hypoteekkiyhdistys & Suomen AsuntoHypoPankki Oy Matti Inha, toimitusjohtaja, rahoitusneuvos 1.11.2010 Ikäsi haarukassa n.

Lisätiedot

Markkinoinnin ulkoistamisella liiketoiminnalle arvoa. CASE Tampereen Rakennustiimi Oy

Markkinoinnin ulkoistamisella liiketoiminnalle arvoa. CASE Tampereen Rakennustiimi Oy Markkinoinnin ulkoistamisella liiketoiminnalle arvoa. CASE Tampereen Rakennustiimi Oy + Toimiala: Rakentaminen ja remontointi Yritys: Tampereen Rakennustiimi Oy Olemme saaneet Fonectalta selkeää näyttöä

Lisätiedot

Kuopiossa asuvat ulkomaan kansalaiset 2018

Kuopiossa asuvat ulkomaan kansalaiset 2018 Kuopiossa asuvat ulkomaan kansalaiset 2018 Ulkomaan kansalaisia 3103 2,6 % Suurimmat ryhmät venäläiset, virolaiset syyrialaiset Noin 100 eri kansalaisuutta 4685 vieraskielistä Noin 80 eri kieltä Kielet,

Lisätiedot

TURUN KIHLAKUNNAN POLIISILAITOS 2010. Yhdessä tehden, turvallinen ja viihtyisä Turku. Poliisi on turkulaisten turva.

TURUN KIHLAKUNNAN POLIISILAITOS 2010. Yhdessä tehden, turvallinen ja viihtyisä Turku. Poliisi on turkulaisten turva. TURUN KIHLAKUNNAN POLIISILAITOS 2010 Yhdessä tehden, turvallinen ja viihtyisä Turku. Poliisi on turkulaisten turva. TURUN KIHLAKUNNAN POLIISILAITOS 1.3.2005 Rikoslakirikokset 2006 2006 23 805 1 186 4 056

Lisätiedot

Työvoimapoliittisia laskelmia. Peruskoulutuksen Lääkärifoorumi Piitu Parmanne, tutkija Suomen Lääkäriliitto

Työvoimapoliittisia laskelmia. Peruskoulutuksen Lääkärifoorumi Piitu Parmanne, tutkija Suomen Lääkäriliitto Työvoimapoliittisia laskelmia Peruskoulutuksen Lääkärifoorumi 11.5.2017 Piitu Parmanne, tutkija Suomen Lääkäriliitto Työvoimaennustemalli Koulutus Suomessa Aloituspaikat, OPM:n tilastot, valmistumisaste

Lisätiedot

Rakennusala työllistää RT:n katsaus Tapio Kari

Rakennusala työllistää RT:n katsaus Tapio Kari Rakennusala työllistää RT:n katsaus Tapio Kari Rakennusteollisuus RT Tapio Kari Rakennusteollisuus RT Tapio Kari Rakennusteollisuus RT Tapio Kari Rakennusteollisuus RT Tapio Kari Työkokeilu Kuuden euron

Lisätiedot

Turun väestökatsaus. Toukokuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist

Turun väestökatsaus. Toukokuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun väestökatsaus Toukokuu 2019 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun ennakkoväkiluku kasvoi tammi-toukokuussa 130 hengellä Elävänä syntyneet 638 Kuolleet 740 Luonnollinen

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Tammikuu 2019

Työttömyyskatsaus Tammikuu 2019 Turun työttömyysaste kuukausittain 1/2016-1/2019 20 18 16 14 12 11,9 2016 2017 2018 2019 10 8 tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu Työttömyyskatsaus Tammikuu 2019 Konsernihallinto/Strategia

Lisätiedot

Hannu Niemi / Optula Rikoksentorjunta kunnissa seminaari 21.9.2011. Ulkomaalaiset rikoksentekijöinä ja uhreina

Hannu Niemi / Optula Rikoksentorjunta kunnissa seminaari 21.9.2011. Ulkomaalaiset rikoksentekijöinä ja uhreina Hannu Niemi / Optula Rikoksentorjunta kunnissa seminaari 21.9.2011 Ulkomaalaiset rikoksentekijöinä ja uhreina Maahanmuuttajat 168 000 maahanmuuttajaa (ulkomaan kansalaista) vuonna 2010 Vuonna 1990 vastaava

Lisätiedot

Väestön ja työvoiman kansainvälistyminen nyt ja tulevaisuudessa. Dosentti, tutkimusjohtaja Elli Heikkilä Siirtolaisuusinstituutti

Väestön ja työvoiman kansainvälistyminen nyt ja tulevaisuudessa. Dosentti, tutkimusjohtaja Elli Heikkilä Siirtolaisuusinstituutti Väestön ja työvoiman kansainvälistyminen nyt ja tulevaisuudessa Dosentti, tutkimusjohtaja Elli Heikkilä Siirtolaisuusinstituutti Ennakointihanke Kansainvälinen liikkuvuus, työvoiman tarve ja maahanmuuton

Lisätiedot

Maahanmuuton tilannekuva Ajankohtaista maahanmuutossa. Pohjois-Pohjanmaa ja Kainuu 2016

Maahanmuuton tilannekuva Ajankohtaista maahanmuutossa. Pohjois-Pohjanmaa ja Kainuu 2016 Maahanmuuton tilannekuva Ajankohtaista maahanmuutossa Pohjois-Pohjanmaa ja Kainuu 2016 Ulkomaalaiset ja nuoret ulkomaalaiset 2015 Alue Pohjois- Pohjanm aa Ulkomaalai set Alle 25v. Alle 25 v osuus Ulkomaalaisten

Lisätiedot

Väestökatsaus. Lokakuu 2015

Väestökatsaus. Lokakuu 2015 Väestökatsaus Lokakuu 2015 Turun ennakkoväkiluku oli lokakuun lopussa 185 747, jossa oli kasvua vuodenvaihteesta 1 923 henkeä. Elävänä syntyneet 1 634 Kuolleet 1 467 Syntyneiden enemmyys 167 Kuntien välinen

Lisätiedot

UUSIMAA KANSAINVÄLISTYY Työllistyvätkö ulkomaalaiset?

UUSIMAA KANSAINVÄLISTYY Työllistyvätkö ulkomaalaiset? UUSIMAA KANSAINVÄLISTYY Työllistyvätkö ulkomaalaiset? Uudenmaan liiton julkaisuja 2013 Uudenmaan liiton julkaisuja xxx 2013 ISBN 978-952-448- ISSN Ulkoasu: Valokuvat: Tuula Palaste-Eerola Verkkojulkaisu

Lisätiedot

Rakentamisen uudet velvoitteet. Rakennuttajapäivät 2015 Ylitarkastaja Pirkko Vuori

Rakentamisen uudet velvoitteet. Rakennuttajapäivät 2015 Ylitarkastaja Pirkko Vuori Rakentamisen uudet velvoitteet Rakennuttajapäivät 2015 Ylitarkastaja Pirkko Vuori Käsiteltävät aiheet 1. Taustaa 2. Rakentamista koskeva tiedonantovelvollisuus Tilaajan velvollisuudet / urakkatiedot Päätoteuttajan

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Elokuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist

Työttömyyskatsaus Elokuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Työttömyyskatsaus Elokuu 2018 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun ja Turun seutukunnan työttömyys jatkoi laskuaan elokuussa Työttömyyden nopea laskutrendi jatkui Turussa

Lisätiedot

Työelämän tulevaisuus Työ ja eläke Pieninä palasina maailmalla Nuorten työeläkekoulu

Työelämän tulevaisuus Työ ja eläke Pieninä palasina maailmalla Nuorten työeläkekoulu Työelämän tulevaisuus Työ ja eläke Pieninä palasina maailmalla Nuorten työeläkekoulu 5.6.2018 Elina Laavi Yhteiskuntasuhteiden päällikkö Twitter: @elinalaavi Seuraavat 45 minuuttia Tehdäänkö tulevaisuudessa

Lisätiedot

Työpolitiikan rooli alueiden kehittämisessä. Työministeri Lauri Ihalainen Alue- ja rakennepolitiikan ajankohtaispäivät 28.11.2012

Työpolitiikan rooli alueiden kehittämisessä. Työministeri Lauri Ihalainen Alue- ja rakennepolitiikan ajankohtaispäivät 28.11.2012 Työpolitiikan rooli alueiden kehittämisessä Työministeri Lauri Ihalainen Alue- ja rakennepolitiikan ajankohtaispäivät 28.11.2012 Työ & työllisyys lukuja (lokakuu 2012) Työlliset (Tilastokeskus TK): 2 467

Lisätiedot

Kansainvälinen toimintakeskus Villa Victor

Kansainvälinen toimintakeskus Villa Victor Kansainvälinen toimintakeskus Villa Victor MAAHANMUUTTAJAT UUDESSA OULUSSA 2011 Vieraskieliset - suomalaisia, joiden äidinkieli ei ole suomi, ruotsi tai saame 5 013 henkilöä Ulkomaalaiset henkilöt, joilla

Lisätiedot

Muutamasta erityistapauksesta moninaiseksi joukoksi ajankohtaista maahanmuutosta ja maahanmuuttajanuorten tilanteesta alueella

Muutamasta erityistapauksesta moninaiseksi joukoksi ajankohtaista maahanmuutosta ja maahanmuuttajanuorten tilanteesta alueella Muutamasta erityistapauksesta moninaiseksi joukoksi ajankohtaista maahanmuutosta ja maahanmuuttajanuorten tilanteesta alueella Hanna Määttä Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Ulkomaalaiset ja nuoret ulkomaalaiset

Lisätiedot

MAAHANMUUTTAJIEN KORKEAKOULUTUKSEEN PÄÄSYN EDISTÄMINEN

MAAHANMUUTTAJIEN KORKEAKOULUTUKSEEN PÄÄSYN EDISTÄMINEN MAAHANMUUTTAJIEN KORKEAKOULUTUKSEEN PÄÄSYN EDISTÄMINEN Korkeakoulujen kv-päivät 22.5.2012 Asiantuntija, projektipäällikkö Kati Isoaho, Metropolia Ammattikorkeakoulu 27/5/12 Helsinki Metropolia University

Lisätiedot

Riittääkö työlle tekijöitä 2030 Onko työtä ylipäätään! Kuntamarkkinat

Riittääkö työlle tekijöitä 2030 Onko työtä ylipäätään! Kuntamarkkinat Riittääkö työlle tekijöitä 2030 Onko työtä ylipäätään! Kuntamarkkinat 12.9.2019 Jarno Parviainen ja Heikki Miettinen Työpaikkakehitys ja työvoimantarjonta vuonna 2030 Miten vähenevä ja vanheneva väestö

Lisätiedot

Kymenlaakso Väestö. Valokuvat Mika Rokka päivitetty

Kymenlaakso Väestö. Valokuvat Mika Rokka päivitetty Kymenlaakso Väestö Valokuvat Mika Rokka 30.1.2018 päivitetty Kymenlaakson väkiluku kunnittain 2017 Väkiluku yhteensä 177 367 ennakko (1.1.2017) 2 Kymenlaakson väkiluku kunnittain 2016 Väkiluku yhteensä

Lisätiedot

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT TAMMIKUU 2016

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT TAMMIKUU 2016 HELSINGIN MATKAILUTILASTOT TAMMIKUU 2016 Yöpymiset lisääntyivät 8,1 prosenttia Tammikuussa 2016 Helsingissä yövyttiin 244 000 yötä, joista suomalaiset yöpyivät 116 000 yötä ja ulkomaalaiset 128 000 yötä

Lisätiedot

Minister Astrid Thors

Minister Astrid Thors Pohjoiskalottikonferenssi Nordkalottkonferens 21.08.2010 Minister Astrid Thors 20.8.2010 Peruskäsitteitä Maahanmuuttaja: Maahan muuttava henkilö. Yleiskäsite, joka koskee kaikkia eri perustein muuttavia

Lisätiedot

Työnteko-oikeudettomia ulkomaalaisia kohdataan valvonnassa yhä useammin

Työnteko-oikeudettomia ulkomaalaisia kohdataan valvonnassa yhä useammin Työnteko-oikeudettomia ulkomaalaisia kohdataan valvonnassa yhä useammin Havainnot ja työnteko-oikeuden varmistaminen Info ulkomaisen työvoiman käytöstä ja tilaajan selvitysvelvollisuudesta 5.10.2017 Tarkastaja

Lisätiedot

Leena Nissilä Asiantuntijayksikön päällikkö, opetusneuvos. Opetushallitus Hakaniemenkatu Helsinki

Leena Nissilä Asiantuntijayksikön päällikkö, opetusneuvos. Opetushallitus Hakaniemenkatu Helsinki Maahanmuuttajaoppilaan kohtaaminen Leena Nissilä Asiantuntijayksikön päällikkö, opetusneuvos Opetushallitus Hakaniemenkatu 2 00530 Helsinki 09-7747 7705 leena.nissila@oph.fi Osaamisen ja sivistyksen asialla

Lisätiedot

Työllisyyden, välittämisen, osaamisen ja turvallisuuden budjetti 2018 talousarvioesitys. Pääministeri Juha Sipilä

Työllisyyden, välittämisen, osaamisen ja turvallisuuden budjetti 2018 talousarvioesitys. Pääministeri Juha Sipilä Työllisyyden, välittämisen, osaamisen ja turvallisuuden budjetti 2018 talousarvioesitys Pääministeri Juha Sipilä Hallituksen talouspoliittiset tavoitteet TOTEUTUVAT VAATIVAT VIELÄ TÖITÄ Työllisyysaste

Lisätiedot

Opinto-ohjaajien Rakentajapäivä 23.9.2011. Tervetuloa!

Opinto-ohjaajien Rakentajapäivä 23.9.2011. Tervetuloa! Opinto-ohjaajien Rakentajapäivä 23.9.2011 Tervetuloa! Talonrakennusteollisuuden Uudenmaan piiri ry Rakennus- ja kiinteistöalan vetovoima ry Infra ry 23.9.2011 Elinkeinoelämän keskusliitto EK RT:n toimintamalli

Lisätiedot

Työsuojeluvalvonnoissa esille tullutta parannettavaa marjatiloilla

Työsuojeluvalvonnoissa esille tullutta parannettavaa marjatiloilla Työsuojeluvalvonnoissa esille tullutta parannettavaa marjatiloilla 28.1.2014 Marjanviljelijän työvoima- ja palkkapäivä, Suonenjoki Itä-Suomen aluehallintovirasto, Merja Laakkonen 28.1.2014 1 Työnteko-oikeudesta

Lisätiedot

Maakunnan väestö-, elinkeino- ja työllisyyskehitys sekä asumisen kehittämisen näkymät

Maakunnan väestö-, elinkeino- ja työllisyyskehitys sekä asumisen kehittämisen näkymät Maakunnan väestö-, elinkeino- ja työllisyyskehitys sekä asumisen kehittämisen näkymät 23.10.2013 Kimmo Niiranen Maakunta-asiamies Tilastokatsaus mm. seuraaviin asioihin: Väestökehitys Pohjois-Karjalassa

Lisätiedot

Maahanmuuton ja kotoutumisen lähitulevaisuuden haasteet. Tuomas Martikainen

Maahanmuuton ja kotoutumisen lähitulevaisuuden haasteet. Tuomas Martikainen Maahanmuuton ja kotoutumisen lähitulevaisuuden haasteet Tuomas Martikainen 10 kansainvälistä trendiä 1. Kv. muuttajien määrä 3,4 % väestöstä (258 milj. 2017) 2. Pakolaisuus kasvaa (2017) - 23 milj. kansainvälisiä

Lisätiedot

UUSIMAA KANSAINVÄLISTYY Työllistyvätkö ulkomaalaiset? Uudenmaan liiton julkaisuja E 126-2013

UUSIMAA KANSAINVÄLISTYY Työllistyvätkö ulkomaalaiset? Uudenmaan liiton julkaisuja E 126-2013 Uudenmaan liiton julkaisuja E 126-2013 UUSIMAA KANSAINVÄLISTYY Työllistyvätkö ulkomaalaiset? Uudenmaan liiton julkaisuja E 126 2013 ISBN 978-952-448-371-1 ISSN 2341-8885 Ulkoasu: Anni Levonen Valokuvat:

Lisätiedot