Leivonta Ruoanlaitto Kosteuspaisto
2
Johdanto Sinulle, hyvä ruoan ystävä, minnepä muualle perhe kokoontuisi yhteen yhtä usein kuin ruokapöydän ääreen. Myös iloiset tai juhlalliset tilaisuudet ystävien ja tuttujen kesken kruunataan lähes aina hyvällä ruoalla. Missä vaan ihmiset kokoontuvat yhteen nauttimaan toinen toistensa seurasta, siellä myös ruoka on yleensä keskeisessä roolissa. Olemme iloisia voidessamme omalta osaltamme kantaa kortemme kekoon, koska olemme onneksemme saaneet ammatin omasta ja lukuisten muiden ihmisten maailmanlaajuisesta harrastuksesta. Omalla näyttämöllämme Miele koekeittiössä kohtaavat päivittäin tieto ja uteliaisuus, rutiini ja yllätykset. Tätä reseptivihkoa varten olemme yhdistäneet kaiken osaamisemme, intohimomme ja kokeilunhalumme luodaksemme kaikille makunautintojen ystäville mielikuvituksellisia reseptejä, joilla varmasti myös onnistuu. Toivomme tämän kirjan kiihottavan ruokahaluasi ja tuovan iloa leipomiseen ja ruoanlaittoon! Onko sinulla kysyttävää, ehdotuksia tai toivomuksia? Ota yhteyttä meihin, keskustelemme mielellämme kanssasi. Yhteystiedot löytyvät tämän reseptivihkon lopusta. Lämmöllä, Miele koekeittiö 3
Sisältö Johdanto... 3 Yleistä resepteistä... 8 Uunin käyttö... 8 Asetukset erikokoisia uuneja varten... 8 Resepteissä käytettävät uunin toimintatavat... 8 Lämpötilat... 8 Ajat... 8 Kannatinaso... 8 Esilämmitys... 9 Lämmitysvaihe... 9 Crisp function... 10 Paistolämpömittari/sisälämpötila... 10 Automaattiohjelmat... 10 Kosteuspaisto... 11 Määrät ja mitat... 12 Erikseen ostettavat lisävarusteet... 13 Leivonta... 18 vinkkejä... 20 Jauhotyypit... 20 Kohotusaineet... 20 Taikinatyypit... 21 Paistovalmiit tuotteet... 24 Omenatorttu... 27 Hieno omenakakku... 28 Omenakakku taikinakuorella... 29 Hasselpähkinäkrokantilla kuorrutettu omenakakku... 30 Aprikoosimurupiirakka... 31 Yhden mitan kakku... 32 Sokerikakku... 33 I. Rahka-kermatäyte... 34 II. Cappuccino-täyte... 35 Tosca-kakku... 36 Englantilainen hedelmäkakku ( 15 cm)... 38 Englantilainen hedelmäkakku ( 20 cm)... 40 Englantilainen hedelmäkakku ( 25 cm)... 41 Hedelmäinen Sveitsinpiiras... 42 Hedelmäinen murotaikinapiiras... 43 Itävaltalainen Gugelhupf-kakku... 44 Pähkinäinen pullapitko... 45 4
Sisältö Pullapitko... 46 Mantelikakku... 48 Tiikerikakku... 49 Hedelmä-murupiirakka... 50 Marjapiirakka... 51 Pinjansiemen-toscakakku... 52 Sacherkakku... 53 Kuivakakku... 54 Suklaa-pähkinäkakku... 55 Murupiirakka... 56 Omenastruudeli... 57 Kaneli-makadamiapähkinäkranssi... 58 Pannupulla... 59 Vaaleat piparkakut... 60 Linzin pikkuleivät... 61 Macaron-leivokset... 62 Pikkuleivät... 63 Vaniljasarvet... 64 Suklaa-kirsikkamuffinit... 65 Saksanpähkinämuffinit... 66 Tuulihatut... 67 Aprikoosivuokapulla... 68 Piimälimppu... 69 Rieska... 70 Italialainen mozzarellaleipä... 71 Vaalea yrttihiivaleipä... 72 Sekaleipä... 73 Oliivileipä... 74 Ruisleipä... 75 Rusinapitko... 77 Sveitsiläinen talonpoikaisleipä... 78 Kinkku- tai yrittipatongit... 79 Tiikerileipä... 80 Vaalea leipä... 81 Pullapitko... 82 Vuokapulla... 83 Sipulirieska... 84 Suklaiset aamiaispullat... 85 Rinkelit... 86 Hiivasämpylät... 87 Pullapojat... 88 Jyväsämpylät... 89 Juusto-seesami-sämpylät... 90 5
Sisältö Mallas-kurpitsasämpylät... 92 Rahkasämpylät... 93 Kinkku-juusto-sämpylät... 94 Sunnuntaipullat... 95 Kala... 96 vinkkejä... 98 Dorade "Verduras"... 100 Kalafilee wieniläisittäin... 102 Purotaimen herkkusienitäytteellä... 103 Täytetty taimen... 104 Meriharjuskäärö... 105 Merilohifilee delicioso... 106 Merihaukifilettä viherkastikkeessa... 107 Kuivattua turskaa brandade... 108 Pasta-lohi-pinaattipaistos... 109 Kurttukaali-lohigratiini... 110 Kuhaa yrttipedillä... 111 Liha ja linnut... 112 vinkkejä... 114 Liha... 114 Linnut... 115 Beef Wellington (Australia)... 116 Beef Wellington (Iso-Britannia)... 118 Naudanlihakääryleet... 120 Hollantilainen hakkelus (Hachée)... 122 Yorkshire Pudding... 123 Uunissa haudutettua vasikanrintaa... 124 Ossobucco... 125 Täytetty porsaanfilee... 126 Porsaanfilee taikinakuoressa... 127 Omenainen porsaspata... 128 Porsaanpihvi kiinalaisittain... 129 Rapeakuorinen savukassler... 130 Hunajaglaseerattu rapea porsaankylki... 131 Joulukinkku... 132 Jauhelihamureke... 133 Jauhelihamureke 2... 134 Lampaankyljykset pistaasikuorrutteella... 135 Sinappikuorrutettu lampaankare kasvispedillä... 136 Valkosipulinen kanipata... 138 Hedelmäinen broilerinrinta... 140 6
Sisältö Yrttinen broilerin filee... 141 Appelsiiniankka... 142 Kalkkunarulla pinaatti-ricotta-täytteellä... 143 Täytetty hanhi... 144 Piiraat ja paistokset... 146 Moussaka... 148 Salaattisikurigratiini... 149 Kevätpasteija... 150 Kasvis- tai juustopiiras lehtitaikinasta... 151 Kasvis- tai juustopiiras murotaikinasta... 152 Janssonin kiusaus... 154 Juustokohokas... 155 Sinappinen perunapaistos... 156 Peruna-juustopaistos... 157 Valkosipulikeitto... 158 Makaronilaatikko... 159 Lasagne... 160 Yrttijuustotäytteiset sisarussämpylät... 162 Sienicannellonit... 163 Pizzamuunnelmat... 164 Quiche Lorraine... 166 Juhlava juustopiiras... 167 Ratatouille... 168 Sveitsiläinen perunapaistos... 169 Englantilainen lihaperunasoselaatikko (Shepherd's Pie)... 170 Pinaattilehtitaikinapiiras... 171 Tortellini-rucola-kinkkupaistos... 172 Tonnikalapasteija... 173 Jälkiruoat... 174 Marengit... 176 Karamellivanukas... 177 Flan... 178 Sitruunamarenkipiiras... 180 Luumutäytteiset pullat... 181 Suklaajälkiruoka... 182 Suklaatortut... 183 Makea kirsikkakohokas... 184 7
Yleistä resepteistä Uunin käyttö Tarkempia ohjeita löydät laitteen käyttöohjeesta. Asetukset erikokoisia uuneja varten Tämä reseptivihko toimitetaan monen erikokoisen uunimallin mukana. Uunitilan koon mukaan vaihtelevat asetukset esitetään reseptivihossa seuraavassa järjestyksessä: Uunit, joissa on viisi kannatintasoa [Uunit, joissa on kolme kannatintasoa] (90 cm leveät uunit) Jos asetus on sama uunitilan koosta riippumatta, ohjeessa kerrotaan vain yksi asetus ilman sulkeita. Resepteissä käytettävät uunin toimintatavat Automatic-ohjelmat Kosteuspaisto Kiertoilma Plus Ylä-/alalämpö Tehopaisto Grilli laaja Kiertoilmagrilli Uunissa on myös muita toimintatapoja, mutta et tarvitse niitä leipoessasi tai valmistaesassi ruokaa tämän reseptivihon resepteillä. Lämpötilat Lämpötilat ilmoitetaan lämpötila-alueina. Yleensä kannattaa valita alueen alin lämpötila. Alhaisessa lämpötilassa paistaminen on terveellistä. Kakut, sämpylät, leivät jne. on tarkoitus paistaa vain kullankeltaisiksi, ei tummanruskeiksi. Ajat Ajat ilmoitetaan aika-alueina. Yleensä kannattaa valita lyhin aika. Kannatinaso Kannatintasot on merkitty uunin etulevyn kehykseen, joka näkyy kun avaat uuniluukun. 8
Yleistä resepteistä Esilämmitys Useimmat ruoat voit asettaa suoraan kylmään uuniin. Tällöin voit hyödyntää jo uunin kuumenemisen aikana syntyvän lämmön. Mikäli uunin esilämmitys on tarpeen, siitä mainitaan erikseen asetusten yhteydessä. Esilämmitysaikaa ei ole laskettu paistoaikaan/kypsennysaikaan, vaan se tulee lisäksi. Automaattiohjelmissa esilämmitysaika on laskettu mukaan ohjelman kestoaikaan. Lämmitysvaihe Toimintatavoissa Kiertoilma plus, Kosteuspaisto ja Ylä-/alalämpö voit yli 100 C:n lämpötiloja käyttäessäsi valita nopean tai normaalin lämmitysvaiheen. Uunin oletusasetuksena on nopea lämmitysvaihe. Resepteissä, joissa suositellaan käyttämään jotain kolmesta mainitusta toimintatavasta, lämmitysvaiheen asetus mainitaan erikseen. Jos reseptissä lukee "Lämmitysvaihe: nopea", sinun ei tarvitse tehdä mitään. Jos reseptissä sen sijaan lukee "Lämmitysvaihe: normaali", vaihda asetusta uunin käyttö- ja asennusohjeessa neuvotulla tavalla. Laitemallin mukaan: Valitse valikon kohta "Pikalämmitys" ja vahvista se valitsemalla "pois päältä". Valitse valikon kohta "Lämmitysvaihe" ja vahvista se valitsemalla "normaali". Kosketa valaistuna näkyvää hipaisupainiketta niin, että painike sammuu. 9
Yleistä resepteistä Crisp function Voit käyttää Crisp function -kosteudenvähennystoimintoa milloin vain, mutta se täytyy kytkeä päälle erikseen jokaista käyttökertaa varten. Tästä toiminnosta on hyötyä, kun paistat kosteita tuotteita, joihin haluat rapean pinnan. Jos Crisp function -toiminnosta voi olla hyötyä, siitä mainitaan erikseen reseptin asetusten yhteydessä. Valitse valikon kohta "Crisp function" ja vahvista se valitsemalla "päällä". Crisp function -toimintoa ei ole kaikissa uunimalleissa. Paistolämpömittari/sisälämpötila Automaattiohjelmia, joihin kuuluu paistolämpömittari, voit käyttää vain, jos uunissasi on paistolämpömittari. Jos sinulla ei ole paistolämpömittaria, käytä vaihtoehtoisia asetuksia. Automaattiohjelmat Kun valitset tämän toimintatavan, pääset valitsemaan automaattiohjelmia. Joissakin automaattiohjelmissa on kosteudenlisäystoiminto, ei kuitenkaan kaikissa. Kun valitset automaattiohjelman, johon kuuluu kosteudenlisäystoiminto, näyttöruutuun ilmestyy imutoiminnon merkki. Noudata näyttöruutuun tulevia ohjeita. Laite suorittaa kosteudenlisäyksen automaattisesti. Käytettävissä olevat automaattiohjelmat vaihtelevat uunimalleittain. Voit valmistaa kaikkia reseptejä myös ilman automaattiohjelmia. Käytä tällöin vaihtoehtoisia asetuksia. 10
Yleistä resepteistä Kosteuspaisto Valitse reseptin mukaan Automaattinen kosteutusjakso 1 kosteutusjakso 2 kosteutusjaksoa 3 kosteutusjaksoa Voit käynnistää kosteutusjaksot 1, 2 ja 3 kahdella tavalla manuaalinen aikaohjattu Manuaalisesti Jos haluat käynnistää kosteutusjaksot manuaalisesti, voit käyttää hälytyskelloa muistuttajana. Jos uunin esilämmitys on reseptin mukaan tarpeen, kun käytät Kosteuspaistoa, sinun kannattaa käynnistää kosteutusjaksot manuaalisesti. 1. kosteutusjakson ajankohta lasketaan valmistusvaiheen alusta, kun uunia ei ole esilämmitetty. valmistettavan tuotteen uuniin laittamisesta (kun uuni esilämmitetään). Seuraavan kosteutusjakson ajankohta lasketaan aina ensimmäisen kosteutusjakson käynnistämisestä. Aikaohjauksella Jos haluat käynnistää kosteutusjaksot aikaohjauksella, sinun on asetettava jokaisen kosteutusjakson ajankohta ennen valmistustoiminnon käynnistämistä. Lämmitystavan muuttaminen Toimintatavalla Kosteuspaisto uuni lämpiää toiminnolla Kiertoilma Plus, johon yhdistyy kosteudenlisäystoiminto. Tämä lämmitystapa sopii useimmille resepteille, joten sinun ei tarvitse vaihtaa sitä. Jos lämmitystavan vaihto on reseptin kohdalla tarpeen tai järkevää, siitä mainitaan erikseen reseptin asetusten yhteydessä. 11
Määrät ja mitat Lyhenteet tl = teelusikallinen rkl = ruokalusikallinen g = gramma kg = kilogramma dl = desilitra vsk = veitsenkärjellinen 1 teelusikallinen on noin 3 g leivinjauhetta 5 g suolaa/sokeria/vanilliinisokeria 5 g jauhoja 5 ml nestettä 1 ruokalusikallinen on noin 10 g jauhoja/maissi- tai ohratärkkelystä/korppujauhoja 15 g sokeria 10 ml nestettä 10 g sinappia Ripaus määrä, joka mahtuu peukalon ja etusormen väliin 12
Erikseen ostettavat lisävarusteet Jotta valmistamasi ruoat onnistuisivat erinomaisesti, tarvitset laadukkaan uunisi ja ensiluokkaisten raaka-aineiden lisäksi myös oikeat varusteet. Erikseen ostettavat lisävarusteet ja hoitotuotteet Miele tarjoaa runsaan valikoiman lisävarusteita. Jotta reseptisi onnistuisivat hyvin ja jotta lopputuloksesta tulisi täydellinen, Mielen lisävarusteet on sovitettu käytettäviksi nimenomaan Mielen kodinkoneiden kanssa ja ne on testattu perinpohjin Mielen omien standardien mukaan. Voit tilata kaikkia näitä tuotteita Mielen verkkokaupasta. PerfectClean-pinnoitetut lisävarusteet Suuri osa Mielen alkuperäisistä lisävarusteista on pinnoitettu PerfectCleanmenetelmällä. PerfectClean on Mielen kehittämä ja patentoima pinnoite. Siksi PerfectClean-tuotteita saa vain Mieleltä. Tämän pinnoitteen ansiosta voit paistaa monet ruoat ilman leivinpaperia tai leivinpellin voitelua. Tämä pinnoite kestää kaiken lisäksi myös erittäin hyvin leikkaamista. Luonnollisesti myös Mieleuunisi* uunitila on pinnoitettu PerfectClean-menetelmällä. Kaikkien PerfectClean-pinnoitettujen pintojen puhdistus on erittäin helppoa. *Poikkeus: Pyrolyysiuunit 13
Erikseen ostettavat lisävarusteet Gourmet-reikäpelti HBBL71 Gourmet-reikäpelti sopii hiiva- tai rahka-öljytaikinasta valmistettavien leivonnaisten paistoon. Sillä saat erinomaisia tuloksia myös vaaleaa leipää, sämpylöitä tai pullapitkoja paistaessasi. Pellin pieni rei'itys takaa kuohkean lopputuoksen ja tasaisen ruskistumisen. Gourmet-reikäpelti sopii erinomaisesti myös pakasteiden kypsennykseen sekä hedelmien ja vihannesten kuivaamiseen. Sen emaloidun, PerfectClean-pinnoitetun pinnan tarttumattomuusominaisuudet ovat erinomaiset ja se on helppo puhdistaa. Peltiä ei tarvitse voidella tai vuorata leivinpaperilla. Tuoretaikinan paistaminen Kauli taikina työtasolla ja aseta se sen jälkeen Gourmet-reikäpellille. Näin taikina ei uppoa reikiin. Pakaste-/valmistuotteet Gourmet-reikäpelti soveltuu pakaste- ja valmistuotteiden paistoon. Esim. ranskanperunat ja esipaistetut sämpylät paistuvat sillä erityisen rapeiksi. Noudata tuotepakkauksissa olevia ohjeita. Älä käytä Gourmet-reikäpeltiä nestemäisten taikinoiden (kuten kakkutaikinan), erittäin rasvaisten ruokien ja valuvien elintarvikkeiden (kala/liha) paistoon. Näin vältät uunitilan pohjan likaantumisen. Kuivaaminen Gourmet-reikäpelti soveltuu erinomaisesti myös hedelmien ja vihannesten kuivaamiseen. Katso lisätietoja uunisi käyttö- ja asennusohjeesta. 14
Erikseen ostettavat lisävarusteet Gourmet-yleispannu HUB HUB 5000 M HUB 5001 M* HUB 5000 XL Gourmet-yleispannun kansi HBD HBD 60-22 HBD 60-35 * sopii induktiokeittotasoille Miele Gourmet-yleispannut soveltuvat erinomaisesti laatikko- ja pataruokien, gratiinien, makaroniruokien ja keittojen valmistukseen sekä lihakimpaleiden tai -rullien paistoon. Isompaan yleispannuun mahtuu hyvin esim. kokonainen hanhi, pienempään ankka. Miele Gourmet-yleispannun voi ripustaa suoraan uunin kannattimille tai FlexiClip-teleskooppikiskoille. HUB 5000 -yleispannut soveltuvat erinomaisesti myös sähkökeittotasolle ja DGC-höyryuuniin. Sama pätee HUB 5001-M -yleispannuun, joka on kehitetty erityisesti induktiokeittotasoja varten. Koska pannuissa on tarttumaton pinta, voit valmistaa niissä kevyitä ruokia ilman ylimääräistä rasvaa. Myös yleispannun puhdistus käy nopeasti ja helposti. Molempiin Gourmet-yleispannukokoihin on saatavana laadukas, kuumuutta kestävä kansi, joka on valmistettu ruostumattomasta teräksestä. 15
Erikseen ostettavat lisävarusteet FlexiClip-teleskooppikiskot HFC71 (HFC72 PyroFit) Grillaus- ja paistopelti HGBB71 Ulosvedettävien kiskojen avulla yksittäisten peltien tai ritilän laittaminen uuniin tai ottaminen sieltä pois käy kätevästi ja turvallisesti. Kiskot on tarvittaessa helppo vaihtaa toiselle kannatintasolle. Hyödynnä koko uunitila ja kypsennä monella kannatintasolla samanaikaisesti, niin säästät energiaa. Tätä varten uuniin kannattaa asentaa useampia pareja FlexiClip-teleskooppikiskoja. Asenna ne useimmin käyttämillesi kannatintasoille. PerfectClean-pinnoitteen ansiosta FlexiClip-teleskooppikiskot HFC71 on helppo pitää puhtaina. PyroFit-pinnoitetut FlexiClip-teleskooppikiskot HFC72 voit puolestaan huoletta jättää uuniin pyrolyysipuhdistuksen ajaksi. Jos käytät mielelläsi yleispeltiä grillaukseen tai paistien paistoon, grillaus- ja paistopellistä on sinulle paljon iloa. Kun asetat sen yleispellille, grillattava tuote ei makaa omassa liemessään ja paistuu joka puolelta rapeaksi. Lihasta valuva neste valuu grillaus- ja paistopellin alle, josta voit ottaa sen talteen herkullisen kastikkeen valmistamista varten. 16
Erikseen ostettavat lisävarusteet Peltien otin HEG Kätevä peltien otin auttaa sinua ottamaan kuumat, täysinäiset leivinpellit ja yleispellit turvallisesti ja kallistumatta ulos uunista. Otin on suunniteltu siten, että se ulottuu koko pellin alle, jolloin pelti ei pääse keikahtamaan uunista ulos otettaessa. Pyöreä vuoka HBF27-1 Pyöreä vuoka sopii erinomaisesti mm. pizzan ja suolaisten tai makeiden piirakoiden paistoon. PerfectClean-pinta estää ruokaa tarttumasta vuokaan eikä naarmuunnu leikatessasi piirakoita tai pizzaa veitsellä tai pizzarullalla. Alkuperäiset Miele-hoitotuotteet Jotta Miele-laitteesi toimisivat moitteettomasti koko pitkän käyttöikänsä ajan, olemme kehittäneet joukon varta vasten suunniteltuja ja testattuja puhdistus- ja hoitotuotteita, kuten esimerkiksi Mieleuuninpuhdistusaineen. Kun käytät näitä tuotteita, Miele-laitteesi näyttävät vielä vuosienkin käytön jälkeen hyvin hoidetuilta ja uudenveroisilta. Mielen uuninpuhdistusaine Varta vasten Miele-uuneja varten kehitetyn koostumuksensa ansiosta tämä uuninpuhdistusaine takaa parhaan mahdollisen puhdistustuloksen ja on varmasti turvallinen käyttää myös itsepintaisen ja pinttyneen lian poistoon. Geelimäinen vaahto pysyy myös pystysuorilla pinnoilla ja liuottaa kiinni palanutta likaa tehokkaasti. Koska Mielen uuninpuhdistusaineen vaikutusaika on erittäin lyhyt, saat sen avulla PerfectClean-pinnat puhtaiksi nopeasti ja helposti. 17
Leivonta 18
Leivonta Onnen hetkiä lämpimäisten parissa Leivän ja sämpylöiden leipominen itse käy helpommin ja nopeammin kuin uskoisikaan. Itse leivottu leipä maistuu paremmalta, ja voit myös muunnella sitä lähes rajattomasti omien mieltymystesi ja kulloistenkin mielihalujesi mukaan. Ja mikä sen ihanampaa, kuin herätä sunnuntaiaamuna vastaleivottujen sämpylöiden tuoksuun? 19
Leivonta vinkkejä Jauhotyypit Jauhojen valmistukseen käytetään jauhotyypin mukaan joko viljan koko jyvä tai sen osia. Täysjyväjauhot sisältävät enemmän kivennäis- ja hivenaineita kuin pelkästä jyvän ydinosasta valmistetut jauhot. Esimerkiksi vehnäjauhot voidaan jakaa jauhatuskarkeuden mukaan seuraaviin tyyppeihin: Hieno vehnäjauho "Valkoinen" hieno vehnäjauho valmistetaan vehnäjyvän ydinosasta. Se sisältää enimmäkseen tärkkelystä ja sopii mm. hiivataikinoihin, joihin halutaan hyvä sitko, sekä ruoanlaittoon. Puolikarkea vehnäjauho Puolikarkea vehnäjauho on vahvasitkoinen yleisjauho leivontaan ja ruoanlaittoon. Karkea vehnäjauho Karkea vehnäjauho valmistetaan jauhamalla vehnänjyvän ytimet. Sopii kuohkeutta vaativaan leivontaan, paneeraukseen, vuokien leivittämiseen ja kastikkeiden suurustamiseen. Hiivaleipäjauho Hiivaleipäjauho valmistetaan vehnänjauhatuksen yhteydessä kuorikerrosta lähinnä olevasta vehnänytimen osasta. Sopii ruokaleipien, sämpylöiden ja piirakoiden valmistukseen sekä makeisiin leivonnaisiin, joista halutaan saada terveellisempiä. Grahamjauho Grahamjauho sisältää kaikki vehnänjyvän osat: alkion, ydin- ja kuorikerrokset. Jauhossa on runsaasti kuitua ja ravintoaineita, joten siitä tehdyt leivonnaiset ovat terveellisempiä. Sopii ruokaleipien, sämpylöiden, korppujen ja piirakoiden valmistukseen. Kohotusaineet Kohotusaineet nimensä mukaisesti kohottavat taikinaa ja tukevat siihen vaivaamisen tai sekoittamisen ja vatkaamisen aikana muodostuvaa kuohkeutta. Hiiva Hiivaa on saatavilla sekä tuore- että kuivahiivana. Hiiva soveltuu kevyiden vehnäleipätaikinoiden kohotusaineeksi. Hiiva huolehtii yhdessä nesteen (esim. veden), tärkkelyksen (esim. jauhojen), sokerin ja lämmön (35 50 C) kanssa taikinan kohoamisesta. Leivinjauhe Leivinjauhetta käytetään lähinnä kakkutaikinaleivonnaisten kohotukseen. Leivinjauhe kohottaa taikinan kuohkeaksi leivonnaiseksi yhdessä kosteuden ja lämmön kanssa. Hapanjuuri Hapanjuurta voidaan käyttää sekä nestemäisenä että jauheena. Voimakkaan, miellyttävän happaman makunsa se saa rypälesokerin muuttuessa maitohappobakteereiksi. Sitä tarvitaan raskaampien, graham- tai ruisjauhoista leivottavien leipien kohotukseen. Nestemäinen hapanjuuri on helppo valmistaa itse, sekoitat vain 250 g ruisjauhoja noin 2 dl:aan haaleaa vettä. Anna levätä 2 vuorokautta huoneenlämmössä ja työstä sitten reseptin mukaan. 20
Leivonta Taikinatyypit Hiivataikina Hiivataikina sopii erinomaisesti pohjaksi erilaisille leivonnaisille, piirakoille ja pizzalle. Sen valmistus on helpompaa kuin usein ajatellaan. Liuota hiiva kädenlämpöiseen nesteeseen. Lisää jauhot ja muut aineet ja vaivaa sileäksi taikinaksi. Jos käytät kuivahiivaa, lisää nesteen määrää 2 ruokalusikallisella. Hiivataikinan kohotukseen sopii parhaiten Ylä-/alalämpö 35 C tai resepteissä mainittu automaattiohjelma. Kohota hiivataikinaa peitettynä uunissa, kunnes sen tilavuus on kaksinkertaistunut. Vaivaa kohonnutta taikinaa hetki ennen työstämistä, kauli tai sekoita joukkoon haluamiasi aineksia (rusinoita, manteleita). Vastapaistetut hiivataikinaleivonnaiset soveltuvat erittäin hyvin myös pakastettaviksi. Ne säilyvät pakastimessa noin kuukauden. Paista raakapakastetut hiivataikinaleivonnaiset toimintatavalla Kosteuspaisto. Käytä automaattisia kosteutusjaksoja. Automaattiohjelma Hiivataikina Tämä automaattiohjelma, jossa on kosteudenlisäystoiminto, soveltuu erinomaisesti hiivataikinan kohotukseen. Ohjelma: Kakut \ Hiivataikina \ Kohota 15 min Kohota 30 min Kohota 45 min Kannatintaso ja vesimäärä: ks. näyttöruutu Rahkataikina Rahkataikina on kimmoisa, pehmeä vaivattava taikina ja hyvä vaihtoehto hiivataikinalle. Koska siinä käytetään kohotusaineena leivinjauhetta, voit työstää taikinan leivonnaisiksi heti ilman kohotusvaihetta. Murotaikina Murotaikinalla tarkoitetaan kiinteää, vaivattavaa taikinaa, joka koostuu pääosin jauhoista ja rasvasta (suhteessa 2:1) sekä vedestä. Vaivaa aineet nopeasti, niin taikinaa on helpompi työstää. 21
Leivonta Kakkutaikina Kakkutaikinalla tarkoitetaan täyteläistä, raskasta taikinaa, joka sisältää jauhojen lisäksi rasvaa, sokeria ja kananmunia. Saat taikinasta erityisen kuohkean, kun vatkaat munanvalkuaiset erikseen ja sekoitat ne varovasti taikinan sekaan. Leivinjauheen ja taikinaan vatkatun ilman avulla leivonnaisista tulee kuohkeita. Kakkutaikina sitkistyy, jos vatkaat sitä liian pitkään. Leipä/sämpylät Maukas leipä on rapeaa ja kuohkeaa. Kuohkeuden saa aikaan kohotusaine eli hiiva tai hapanjuuri. Luonnollisesti leivän makuun vaikuttavat myös muut valmistusaineet. Vastajauhetuissa tai rouhituissa täysjyväjauhoissa ovat jäljellä viljan kuidut, kivennäis- ja hivenaineet ja vitamiinit. Muista käyttää leipätaikinoihin aina kädenlämpöistä nestettä (30 35 C). Vaivaa taikinaa niin kauan, että siitä tulee kimmoisaa, ja anna sen kohota riittävästi. Ensimmäisellä kohotuskerralla taikinan tilavuuden kuuluu kaksinkertaistua. Toinen kohotusvaihe voi usein olla lyhyempi, sillä leipä kohoaa vielä paistamisen aikanakin. Hyvin vaivattu ja oikein kohotettu taikina antaa leivälle sen oikean koostumuksen, leipää on helppo leikata eikä se murene. Kun muotoilet leipiä, jotka paistat ilman vuokaa, varmista että leivän pinta on tasainen eikä siinä näy taitoksia. Painele taitokset tarvittaessa takaisin leivän sisään. 22
Leivonta Jos paistat leivät vuoissa, voitele vuoat. Kun käytät mitä tahansa näiden otsikoiden alle kuuluvaa automaattiohjelmaa, aseta tuotteet uuniin heti leipomisen jälkeen ilman kohotusta ja käynnistä ohjelma välittömästi. Kohotusvaihe sisältyy automaattiohjelmiin ennen paistovaihetta. Kakkujen leipomisesta tuttu puutikun käyttö ei sovellu leivän kypsyyden tarkistamiseen, sillä kypsäkin leipä tarttuu tikkuun niin kauan, kun se on vielä lämmintä. Leivän kypsyyden tarkistaminen käy parhaiten koputtamalla leivän pohjaa. Jos ääni on kumea ja ontto, leipä on paistunut läpikotaisin ja voit ottaa sen uunista ja asettaa ritilän päälle jäähtymään. Jollet ota leipää uunista heti paistamisen jälkeen, valitse tavallista lyhyempi paistoaika, koska leipä jälkipaistuu vielä lämpimässä uunissa. Valmiit leipäjauhoseokset Valmista taikina pakkauksen ohjeiden mukaan. Käytä nestemäärää, joka on tarkoitettu tavallisessa uunissa paistamista varten. Paista kaikki leipäjauhoseoksista leipomasi leivät voidellussa leipävuoassa (25 x 10 cm). Leikkaa leivän pintaan muutamia viiltoja ennen uuniin laittamista ja sivele pinta vedellä. Kun käytät mitä tahansa tämän otsikon alle kuuluvaa automaattiohjelmaa, aseta tuotteet uuniin heti leipomisen jälkeen ilman kohotusta ja käynnistä ohjelma välittömästi. Kohotusvaihe sisältyy automaattiohjelmiin ennen paistovaihetta. Jollet ota leipää uunista heti paistamisen jälkeen, valitse tavallista lyhyempi paistoaika, koska leipä jälkipaistuu vielä lämpimässä uunissa. Leipäjauhoseoksia valmistavat monet valmistajat. Uunien automaattiohjelmia ei ole kehitetty mitään erityistä leipäjauhoseosta silmälläpitäen. Siksi eri jauhoseoksista leivottujen leipien paistotulos voi vaihdella leivän saaman värin, kohoamisen ja sisuksen rakenteen osalta. Jatka tarvittaessa leivän paistamista vielä hetki ohjelman päättymisen jälkeen, tai jos leipä paistui liikaa, valitse seuraavalla kerralla vaaleampi paistoaste. 23
Leivonta Paistovalmiit tuotteet Esipaistettuja pakastettuja tai pakastamattomia sämpylöitä Pakastettuja suolarinkilöitä Sämpylät: leivinpelti/gourmet-reikäpelti Suolarinkilät: leivinpaperilla vuorattu leivinpelti, sämpylät Aseta sämpylät leivinpellille tai Gourmet-reikäpellille., suolarinkilät Aseta suolarinkilät leivinpaperilla vuoratulle leivinpellille. Anna sulaa 10 minuuttia ja ripottele päälle karkeaa suolaa. Asetukset, jos tuotepakkauksessa neuvotaan esilämmittämään uuni Toimintatapa: Kosteuspaisto Lämpötila: noudata pakkauksen ohjeita kiertoilmatoiminnolle Esilämmitys: kyllä Lämmitysvaihe: nopea Kannatintaso: 2 [1] (1) Kosteutusjaksojen määrä/tapa: 1 kosteutusjakso/manuaalinen Vesimäärä: ks. näyttöruutu 1. kosteutusjakso: heti uuniin laittamisen jälkeen Paistoaika: pakkauksen ohjeen mukaan plus n. 5 minuuttia Asetukset, jos uunin esilämmitys ei ole pakkauksen ohjeiden mukaan tarpeen Toimintatapa: Kosteuspaisto Lämpötila: noudata pakkauksen ohjeita kiertoilmatoiminnolle Lämmitysvaihe: nopea Kannatintaso: 2 [1] (1) Kosteutusjaksojen määrä/tapa: Automaattinen kosteutusjakso Vesimäärä: ks. näyttöruutu Paistoaika: pakkauksen ohjeen mukaan plus n. 5 minuuttia Vinkki PerfectClean-pinnoitettuja leivin- ja yleispeltejä ei useimmiten tarvitse voidella tai vuorata leivinpaperilla. Poikkeuksen tästä muodostavat suolarinkelit, kääretorttupohja, marengit, ja macaronit. Vuoraa pelti leivinpaperilla aina niitä paistaessasi. 24
Leivonta Paistovalmiit tuotteet Raakoja, valmiiksi leivottuja sämpylöitä Leivinpelti/Gourmet-reikäpelti Käsittele sämpylät pakkauksen ohjeiden mukaan ja aseta ne leivinpellille tai Gourmet-reikäpellille. Toimintatapa: Kosteuspaisto Lämpötila: noudata pakkauksen ohjeita kiertoilmatoiminnolle Lämmitysvaihe: nopea Kannatintaso: 2 [1] (1) Kosteutusjaksojen määrä/tapa: 1 kosteutusjakso/aikaohjattu Vesimäärä: ks. näyttöruutu 1. kosteutusjakso: käynnistä 3 minuutin kohdalla Paistoaika: pakkauksen ohjeen mukaan plus n. 5 minuuttia 25
Leivonta Paistovalmiit tuotteet Croissant-taikinakolmioita Leivinpelti/Gourmet-reikäpelti Valmistele croissantit pakkauksen ohjeen mukaan ja aseta ne leivinpellille tai Gourmet-reikäpellille. Ohjelma: Sämpylät \ Croissantit Vesimäärä: ks. näyttöruutu Ohjelman kesto: n. 20 minuuttia Vinkki Vaihtoehtoisesti voit paistaa croissantit toimintatavalla Kosteuspaisto. Käytä tällöin sämpylöille suositeltuja asetuksia. 26
Leivonta Omenatorttu aika: 80 90 minuuttia 12 annosta Taikinan ainekset 220 g jauhoja 100 g voita 60 g tomusokeria ripaus suolaa 1 muna Täytteen ainekset 600 g omenoita lohkottuina Kuorrutteen ainekset 100 g sokeria 0,2 dl omenamehua ¹/₂ sitruunan mehu Koristeluun tomusokeria Torttuvuoka 26 cm Paistinpannu Sekoita jauhot, voi, tomusokeri, suola ja kananmuna tasaiseksi taikinaksi. Laita taikina kylmään noin 30 minuutiksi. Kauli taikina jauhotetulla tasolla ja nosta se torttuvuokaan. Asettele omenalohkot taikinalle limittäin. Kun torttu on jäähtynyt, ripottele tomusokeri sen päälle. Ohjelma: Kakut \ Omenapaistos Ohjelman kesto: n. 53 [55] (55) minuuttia Vaihtoehtoiset asetukset Toimintatapa: Ylä-/alalämpö Lämpötila: 190 200 C Esilämmitys: kyllä Lämmitysvaihe: normaali Kannatintaso: 1 Paistoaika: 35 45 minuuttia Vinkki Karamellisoidun sokerin sijaan voit tehdä tortun päälle kuorrutteen: Sekoita 150 g ranskankermaa, 2 munaa, 1 rkl vaniljasokeria ja 1 rkl tomusokeria keskenään, kaada omenalohkojen päälle ja paista torttua noin 10 minuuttia edellä mainittua pidempään. Kaada sokeri pannuun ja kuumenna sitä keittotasolla suurella teholla koko ajan sekoittaen, kunnes se karamellisoituu kullanruskeaksi. Notkista karamellisoitunut sokeri omena- ja sitruunamehulla. Levitä seos omenalohkojen päälle ja nosta vuoka esilämmitettyyn uuniin. 27
Leivonta Hieno omenakakku aika: 80 110 minuuttia 12 annosta Taikinan ainekset 150 g voita 150 g sokeria 2 tl vanilliinisokeria 3 munaa ¹/₂ sitruunan mehu 150 g jauhoja ½ tl leivinjauhetta Täytteen ainekset 650 g omenia Pinnalle tomusokeria tai aprikoosimarmeladia Irtopohjavuoka 26 cm Vaahdota rasva, sokeri ja vanilliinisokeri ja sekoita munat yksitellen joukkoon. Lisää joukkoon sitruunamehu ja jauholeivinjauheseos. Levitä taikina voideltuun irtopohjavuokaan. Kuori omenat, leikkaa ne neljään osaan ja poista siemenkodat. Tee viiltoja yläpuolelle, paina viipaleet kevyesti taikinaan kupera osa ylöspäin ja paista kakku kullankeltaiseksi. Kun kakku on jäähtynyt, sirottele päälle tomusokeria tai levitä pinnalle sileäksi sekoittamaasi aprikoosimarmeladia. Ohjelma: Kakut \ Omenakakku \ Irtopohjavuoassa Ohjelman kesto: n. 45 [43] (71) minuuttia Vaihtoehtoiset asetukset Toimintatapa: Ylä-/alalämpö Lämpötila: 170 180 [170 180] (160 170) C Esilämmitys: kyllä Lämmitysvaihe: normaali Crisp function: päällä Kannatintaso: 2 [1] (1) Paistoaika: 40 50 [40 50] (55 65) minuuttia 28
Leivonta Omenakakku taikinakuorella aika: 90 100 minuuttia 12 annosta Taikinan ainekset 350 g jauhoja ½ tl leivinjauhetta 200 g voita 100 g sokeria 2 tl vanilliinisokeria 1 muna Täytteen ainekset 1 kg omenia 50 g rusinoita 50 g sokeria ½ tl kanelia 3 rkl vettä Voiteluun 1 keltuainen johon on sekoitettu tilkka maitoa Irtopohjavuoka 26 cm Kattila Sekoita jauhot, leivinjauhe, voi, sokeri, vanilliinisokeri ja kananmuna sileäksi taikinaksi. Painele noin 2/3 taikinasta tasaisesti voidellun irtopohjavuoan pohjalle ja reunoille n. 2 cm korkeudelle. Kuori omenat, leikkaa ne neljään osaan, poista siemenkodat ja leikkaa isoksi kuutioiksi. Hauduta omenia hetki kattilassa, johon olet laittanut rusinat, sokerin, kanelin ja 3 rkl vettä ja levitä seos pohjalle. Kauli loppu taikina jauhotetulla työtasolla sopivan kokoiseksi levyksi, nosta levy omenien päälle ja paista kakku. automaattiohjelmalla: Sivele kakun pinta heti keltuaisen ja maidon seoksella ja paista. ilman automaattiohjelmaa: Sivele kakun pinta keltuaisen ja maidon seoksella vasta noin 10 minuuttia ennen paistoajan loppua. Ohjelma: Kakut \ Omenakakku \ taikinakuoressa Ohjelman kesto: n. 62 [62] (46) minuuttia Vaihtoehtoiset asetukset Toimintatapa: Ylä-/alalämpö Lämpötila: 170 180 [170 180] (160 170) C Esilämmitys: kyllä [kyllä] (ei) Lämmitysvaihe: normaali Kannatintaso: 2 [2] (1) Paistoaika: 60 70 [60 70] (45 55) minuuttia 29
Leivonta Hasselpähkinäkrokantilla kuorrutettu omenakakku aika: 100 110 minuuttia 12 annosta Taikinan ainekset 200 g sulatettua voita 350 g jauhoja 1 tl leivinjauhetta 150 g sokeria 2 tl vanilliinisokeria 60 g rouhittua hasselpähkinäkrokanttia Täytteen ainekset 800 g hapahkoja omenia 50 g sokeria Irtopohjavuoka 26 cm Sekoita jauhot, leivinjauhe, sokeri ja vanilliinisokeri. Lisää hiukan jäähtynyt voi. Nypi kaikki ainekset murutaikinaksi. Painele noin 2/3 murumaisesta taikinasta tasaisesti voidellun irtopohjavuoan pohjalle ja reunoille n. 2 cm:n korkeudelle. Sekoita loppu taikina ja hasselpähkinäkrokantti. Kuori omenat, leikkaa ne neljään osaan, poista siemenkodat ja leikkaa kuutioiksi. Sekoita sokerin kanssa ja levitä taikinapohjalle. Ripottele päälle hasselpähkinä-krokantti-muruseos ja paista. Ohjelma: Kakut \ Omenakakku \ murupeitteellä Ohjelman kesto: n. 60 [60] (57) minuuttia Vaihtoehtoiset asetukset Toimintatapa: Ylä-/alalämpö [Ylä-/alalämpö] (Tehopaisto) Lämpötila: 170 180 [170 180] (160 170) C Esilämmitys: kyllä [kyllä] (ei) Lämmitysvaihe: normaali Kannatintaso: 2 [1] (1) Paistoaika: 55 65 minuuttia 30
Leivonta Aprikoosimurupiirakka aika: 85 95 minuuttia 20 (40) annosta Taikinan ainekset 240 (380) g rahkaa 6 (10) rkl maitoa 8 (12) rkl öljyä 1 (2) muna(a) 110 (175) g sokeria 2 (4) tl vanilliinisokeria 1 (2) ripaus(ta) suolaa 450 (640) g jauhoja 6 tl (10 tl) leivinjauhetta Täytteen ainekset 1,2 (1,9) kg aprikooseja, valutettuna Muruseoksen ainekset 400 (640) g jauhoja 250 (400) g sokeria 2 (4) tl vanilliinisokeria 250 (400) g voita, kuutioina ¹/₂ (1) tl kanelia Leivinpelti/Gourmet-reikäpelti Ohjelma: Kakut \ Hedelmä-murupiirakka \ Rahkataikinapohja Ohjelman kesto: n. 56 [55] (40) minuuttia Vaihtoehtoiset asetukset Toimintatapa: Ylä-/alalämpö Lämpötila: 160 170 [160 170] (170 180) C Lämmitysvaihe: nopea [nopea] (normaali) Crisp function: päällä Kannatintaso: 3 [2] (2) Paistoaika: 55 65 [55 65] (40 50) minuuttia Vinkki Voit käyttää piirakan täytteeksi myös luumuja, hapankirsikoita tai karviaisia. Sekoita rahka, maito, öljy, muna, sokeri, vanilliinisokeri ja suola keskenään. Sekoita puolet jauhoista, joihin leivinjauhe on sekoitettu, joukkoon ja vaivaa loput jauhot taikinaan. Kauli taikina levyksi, aseta se leivinpellille tai Gourmet-reikäpellille ja levitä aprikoosit päälle. Nypi jauhot, sokeri, vanilliinisokeri, voi ja kaneli muruseokseksi ja levitä seos hedelmien päälle. Paista kullankeltaiseksi. 31
Leivonta Yhden mitan kakku aika: 65 minuuttia 12 annosta 4 munaa 250 g sokeria 1 tasainen tl suolaa 250 g jauhoja 3 tasaista tl leivinjauhetta 250 g voita Makuvaihtoehtoja: 100 g suklaarouhetta 100 g hienonnettuja kuivattuja hedelmiä 100 g pähkinärouhetta 1 tl vanilja-aromia 1 tl jauhettua kanelia Leipävuoka, pituus 25 cm Erota keltuaiset valkuaisista ja vatkaa keltuaiset voin, sokerin ja suolan kanssa kuohkeaksi vaahdoksi. Ohjelma: Kakut \ Yhden mitan kakku Ohjelman kesto: n. 54 minuuttia Vaihtoehtoiset asetukset Esilämmitysvaihe: Toimintatapa: Kiertoilma Plus Lämpötila: 190 C - Kypsennysvaihe 1: Toimintatapa: Kiertoilma Plus Lämpötila: 170 C Paistoaika: 50 60 minuuttia Kannatintaso: 2 [1] (1) Vinkki Kakun mausta tulee intensiivisempi, kun käytät 200 g:n sokerin tilalla 50 g hunajaa. Vaahdota valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Sekoita puolet valkuaisvaahdosta varovasti sokeri-keltuaisvaahtoon. Sekoita leivinjauhe jauhoihin ja lisää taikinaan, nostele sitten loput valkuaisvaahdosta taikinaan. Halutessasi voit lopuksi maustaa kakkutaikinan erilaisilla makuvaihtoehdoilla, kuten suklaalla, kanelilla, vaniljalla, kuivahedelmillä tai pähkinöillä. Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun vuokaan, aseta esilämmitettyyn uuniin ja paista kullankeltaiseksi. 32
Leivonta Sokerikakku aika: 70 80 minuuttia 16 annosta Kakkupohjan ainekset, sienikakkupohjan perusohje 4 valkuaista 4 rkl kiehuvaa vettä 175 g sokeria 4 keltuaista 200 g jauhoja 1 tl leivinjauhetta Irtopohjavuoka 26 cm Leivinpaperia Kakkupohjan valmistus Vatkaa munanvalkuaiset ja vesi kovaksi vaahdoksi. Ripottele sokeri hitaasti joukkoon. Vatkaa keltuaisia vähän ja nostele ne varovasti valkuaisvaahdon sekaan. Sekoita leivinjauhe jauhoihin, siivilöi jauhot taikinaan ja nostele varovasti sekaisin. Ohjelma: Kakut \ Sokerikakku \ 4 munaa Ohjelman kesto: n. 50 [49] (35) minuuttia Vaihtoehtoiset asetukset Toimintatapa: Ylä-/alalämpö Lämpötila: 150 160 C Esilämmitys: kyllä Lämmitysvaihe: normaali Kannatintaso: 2 [1] (1) Paistoaika: 25 45 minuuttia Vinkki Puolittamalla reseptin saat torttupohjan, jonka voit koristella esim. hedelmillä tai marjoilla. Käytä samaa paistolämpötilaa ja lyhennä paistoaikaa n. 5 minuuttia. Suklaakakkupohjan saat lisäämällä jauhoseokseen 1 2 tl kaakaojauhetta. Voitele irtopohjavuoan pohja ja aseta vuoan pohjalle leivinpaperi. Levitä taikina vuokaan, tasoita ja paista kullankeltaiseksi. Irrota kakkupohjan reunat paistamisen jälkeen terävällä veitsellä. Irrota vuoan pohja ja poista leivinpaperi. Leikkaa pohja vaakasuoraan kolmeen osaan. Täytä haluamallasi täytteellä. 33
Leivonta I. Rahka-kermatäyte 500 g rahkaa 100 g sokeria 1 dl maitoa 2 tl vanilliinisokeria 1 sitruunan mehu 12 liivatelehteä 5 dl kermaa Koristeluun tomusokeria Sekoita rahka, sokeri, maito, vanilliinisokeri ja sitruunamehu keskenään. Liota liivatteita kylmässä vedessä, puristele kuivaksi ja liuota mikroaaltouunissa 450 W:n teholla noin 20 sekuntia tai liedellä miedolla lämmöllä. Lisää hiukan rahkamassaa liivatteeseen ja sekoita. Sekoita seos loppuun rahkamassaan, jäähdytä. Sekoita useita kertoja. Kun massa sen verran jähmettynyt, että sekoitusjäljet jäävät näkyviin, nostele vaahdotettu kerma sen joukkoon. Aseta ensimmäinen kakkulevy tarjoiluvadille, levitä päälle rahkamassaa, nosta toinen kakkulevy sen päälle, levitä päälle rahkamassaa ja aseta viimeinen kakkulevy päälle. Jäähdytä kakku hyvin, siivilöi päälle tomusokeria ja tarjoile. Vinkki Hedelmäisen kakun saat, kun lisäät kerma-rahkamassaan noin 300 g valutettuja hapankirsikoita, mandariinilohkoja tai aprikoosipaloja. 34
Leivonta II. Cappuccino-täyte 100 g tummaa suklaata 6 liivatelehteä 0,8 dl espressoa 5 dl kermaa 4 tl vanilliinisokeria 0,8 dl kahvilikööriä 1 rkl kaakaojauhetta Koristeluun kaakaojauhetta Sulata tumma suklaa. Vatkaa kerma vaahdoksi. Liota liivatteita kylmässä vedessä, puristele kuivaksi ja sulata mikroaaltouunissa 450 W:n teholla noin 20 sekuntia tai liedellä miedolla lämmöllä. Anna seoksen jäähtyä hieman. Sekoita noin puolet espressosta ja kahvilikööristä liivatteeseen ja sekoita seos kermavaahtoon varovasti nostellen. Ota noin 3 rkl seoksesta sivuun. Jaa loppu kermavaahto kahteen osaan. Sekoita toiseen puoleen vanilliinisokeria ja toiseen puoleen sulatettu suklaa ja kaakaojauhe. Kostuta ensimmäinen kakkulevy tilkalla kahvilikööriä ja espressoa, sivele päälle tumma kerma, aseta päälle toinen kakkulevy ja kostuta lopulla nesteellä. Levitä päälle vaalea kerma ja nosta sen päälle viimeinen kakkulevy. Levitä kakun päälle sivuun asetettu kerma ja ripottele pinnalle kaakaojauhetta. Tarjoile kakku hyvin jäähdytettynä. 35
Leivonta Tosca-kakku aika: 90 110 minuuttia 20 (40) annosta Taikinan ainekset vajaa (runsas) paketti hiivaa (42 g/63 g) 2 (3,2) dl kädenlämpöistä maitoa 500 (800) g jauhoja 50 (80) g sokeria 1 (2) ripaus(ta) suolaa 50 (80) g voita 1 (2) muna(a) Täytteen ainekset 100 (170) g voita 100 (200) g mantelilastuja 120 (200) g sokeria 4 (6) tl vanilliinisokeria Yleispelti Liuota hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Lisää jauhot, sokeri, suola, voi ja muna ja vaivaa sileäksi taikinaksi. Anna kohota peitettynä uunissa 35 C:n lämpötilassa toiminnolla Ylä-/alalämpö n. 20 minuuttia. Vaivaa taikinaa vielä hetki, kauli levyksi yleispellille ja anna kohota peitettynä uunissa 35 C:n lämpötilassa toiminnolla Ylä-/alalämpö vielä toiset 20 minuuttia. Sekoita voi, vanilliinisokeri ja puolet sokerista. Painele taikinaan sormilla pieniä kuoppia ja laita kuoppiin voi-sokerinokareita kahden teelusikan avulla. Ripottele päälle loppu sokeri ja mantelilastut. automaattiohjelmalla: Aseta kakku uuniin ja käynnistä automaattiohjelma. ilman automaattiohjelmaa: Anna kohota vielä noin 10 minuuttia, paista sitten kullankeltaiseksi. 36
Leivonta Ohjelma: Kakut \ Tosca-kakku hiivataikinasta Ohjelman kesto: n. 32 [34] (22) minuuttia Vaihtoehtoiset asetukset Toimintatapa: Ylä-/alalämpö Lämpötila: 180 190 [170 180] (160 170) C Lämmitysvaihe: normaali Kannatintaso: 2 [1] (2) Paistoaika: 20 30 minuuttia Vinkki Tee vaniljasokeri itse: Halkaise vaniljatanko pituussuunnassa, leikkaa molemmat puoliskot 4 5 palaan ja laita palat sekä 500 g sokeria kannelliseen lasipurkkiin vähintään 3 päiväksi. Halutessasi vahvemman aromin kaavi vanilja irti tangosta ja lisää se sokerin joukkoon. 37
Leivonta Englantilainen hedelmäkakku ( 15 cm) aika: 225 minuuttia Hedelmien maustumisaika 12 tuntia 110 g sultanarusinoita 110 g rusinoita 85 g korintteja 50 g kuivattuja aprikooseja 50 g cocktailkirsikoita 25 g kandeerattuja hedelmiä 3 rkl brandyä tai konjakkia 110 g jauhoja ¹/₄ tl All Spice -mausteseosta (kanelia, muskottia, maustepippuria) ¹/₄ tl kanelia ¹/₈ tl jauhettua muskottia 25 g mantelirouhetta ¹/₂ appelsiinin raastettu kuori ¹/₂ sitruunan raastettu kuori 110 g pehmeää voita 110 g tummaa sokeria 2 munaa, koko L 1 rkl melassia Irtopohjavuoka 15 cm Leivinpaperia Rasvaa hylkivää paperia Kalalankaa Hedelmien esivalmistelu Valuta cocktailkirsikat ja leikkaa ne aprikoosien ja kandeerattujen hedelmien kanssa pieniksi paloiksi. Laita palaset sekä sultanat, rusinat ja korintit isoon astiaan, lisää brandy tai konjakki joukkoon, sekoita ja anna maustua useita tunteja tai yön yli. Vaahdota voi ja sokeri, sekoita munat joukkoon yksitellen ja lisää melassi. Lisää jauhot, johon mausteet on sekoitettu, sitruunan- ja appelsiininkuoriraaste ja brandyssä/konjakissa liotetut hedelmät. Voitele irtopohjavuoan pohja ja aseta pohjalle leivinpaperi. Levitä taikina vuokaan, tasoita ja peitä vuoka kaksin kerroin taitetulla rasvaa hylkivällä paperilla ja sido paperi kalalangalla vuoan ympärille. Paista uunissa ja anna jäähtyä vuoassa paistamisen jälkeen. 38
Leivonta Ohjelma: Kakut \ Englantilainen hedelmäkakku \ 15 cm irtopohjavuoka Ohjelman kesto: n. 195 minuuttia Vaihtoehtoiset asetukset Toimintatapa: Ylä-/alalämpö Lämmitysvaihe: normaali Kannatintaso: 1 Kypsennysvaihe 1 Lämpötila: 140 C Paistoaika: 45 minuuttia Kypsennysvaihe 2 Lämpötila: 120 C Paistoaika: 150 minuuttia Vinkki Kakku säilyy rasvaa hylkivään paperiin tai alumiinifolioon pakattuna jopa 3 kuukautta. Kostuta sitä aina välillä brandyllä/konjakilla tai sherryllä. 39
Leivonta Englantilainen hedelmäkakku ( 20 cm) aika: 270 minuuttia Hedelmien maustumisaika 12 tuntia 230 g sultanarusinoita 230 g rusinoita 170 g korintteja 100 g kuivattuja aprikooseja 100 g cocktailkirsikoita 50 g kandeerattuja hedelmiä 6 rkl brandyä tai konjakkia 250 g jauhoja ¹/₂ tl All Spice -mausteseosta (kanelia, muskottia, maustepippuria) ½ tl kanelia ¹/₄ tl jauhettua muskottia 50 g mantelirouhetta 1 appelsiinin raastettu kuori 1 sitruunan raastettu kuori 250 g pehmeää voita 250 g tummaa sokeria 4 munaa, koko M 2 rkl melassia Irtopohjavuoka 20 cm Leivinpaperia Rasvaa hylkivää paperia Kalalankaa Katso valmistusohjeet ja hedelmien esivalmisteluohjeet reseptistä Englantilainen hedelmäkakku ( 15 cm) Ohjelma: Kakut \ Englantilainen hedelmäkakku \ 20 cm irtopohjavuoka Ohjelman kesto: n. 240 minuuttia Vaihtoehtoiset asetukset Toimintatapa: Ylä-/alalämpö Lämmitysvaihe: normaali Kannatintaso: 1 Kypsennysvaihe 1 Lämpötila: 140 C Paistoaika: 60 minuuttia Kypsennysvaihe 2 Lämpötila: 120 C Paistoaika: 180 minuuttia 40
Englantilainen hedelmäkakku ( 25 cm) aika: 375 minuuttia Hedelmien maustumisaika 12 tuntia 360 g sultanarusinoita 360 g rusinoita 280 g korintteja 175 g kuivattuja aprikooseja 175 g cocktailkirsikoita 75 g kandeerattuja hedelmiä 10 rkl brandyä tai konjakkia 400 g jauhoja ²/₃ tl All Spice -mausteseosta (kanelia, muskottia, maustepippuria) ²/₃ tl kanelia ¹/₂ tl jauhettua muskottia 75 g mantelirouhetta 1¹/₂ appelsiinin raastettu kuori 1¹/₂ sitruunan raastettu kuori 400 g pehmeää voita 400 g tummaa sokeria 7 munaa, koko M 3 rkl melassia Irtopohjavuoka 25 cm Leivinpaperia Rasvaa hylkivää paperia Kalalankaa Katso valmistusohjeet ja hedelmien esivalmisteluohjeet reseptistä Englantilainen hedelmäkakku ( 15 cm) Leivonta Ohjelma: Kakut \ Englantilainen hedelmäkakku \ 25 cm irtopohjavuoka Ohjelman kesto: n. 345 minuuttia Vaihtoehtoiset asetukset Toimintatapa: Ylä-/alalämpö Lämmitysvaihe: normaali Kannatintaso: 1 Kypsennysvaihe 1 Lämpötila: 140 C Paistoaika: 75 minuuttia Kypsennysvaihe 2 Lämpötila: 120 C Paistoaika: 270 minuuttia 41
Leivonta Hedelmäinen Sveitsinpiiras aika: n. 60 minuuttia 8 10 annosta Taikinan ainekset 230 g lehtitaikinaa Täytteen ainekset 30 g jauhettuja hasselpähkinöitä 500 600 g hedelmiä (esim. aprikooseja, luumuja, päärynöitä, omenia, kirsikoita) Kuorrutteen ainekset 2 munaa, koko M 2 dl kermaa 50 g sokeria 1 tl vanilliinisokeria Pyöreä paistovuoka 27 cm Vuoraa pyöreä paistovuoka lehtitaikinalla ja ripottele jauhetut hasselpähkinät päälle. Pese tai kuori hedelmät, poista kivet tai siemenet, puolita tai viipaloi ja asettele tasaisesti lehtitaikinan päälle. Käynnistä automaattiohjelma tai esilämmitä uuni. Sekoita kuorrute munista, kermasta, sokerista ja vanilliinisokerista ja kaada se hedelmien päälle. Aseta piiras esilämmitettyyn uuniin ja paista kullanruskeaksi. Ohjelma: Kakut \ Hedelmäinen Sveitsinpiiras \ Lehtitaikina Ohjelman kesto: n. 47 minuuttia Vaihtoehtoiset asetukset Toimintatapa: Ylä-/alalämpö [Ylä-/ alalämpö] (Tehopaisto) Lämpötila: 220 230 [220 230] (200 210) C Esilämmitys: kyllä Lämmitysvaihe: nopea Kannatintaso: 1 Paistoaika: 35 40 [35 40] (36 42) minuuttia 42
Leivonta Hedelmäinen murotaikinapiiras aika: 70 minuuttia 8 10 annosta Taikinan ainekset 200 g jauhoja 0,65 dl vettä 80 g voita ¹/₄ tl suolaa Täytteen ainekset 30 g jauhettuja hasselpähkinöitä 500 600 g hedelmiä (esim. aprikooseja, luumuja, päärynöitä, omenia, kirsikoita) Kuorrutteen ainekset 2 munaa, koko M 2 dl kermaa 50 g sokeria 1 tl vanilliinisokeria Pyöreä paistovuoka 27 cm Leikkaa voi kuutioiksi ja nypi taikinaksi jauhojen, suolan ja veden kanssa. Laita kylmään 30 minuutiksi. Painele taikina pyöreään paistovuokaan ja ripottele jauhetut hasselpähkinät päälle. Ohjelma: Kakut \ Hedelmäinen Sveitsinpiiras \ Murotaikina Ohjelman kesto: n. 55 minuuttia Vaihtoehtoiset asetukset Esilämmitysvaihe: Toimintatapa: Ylä-/alalämpö Lämpötila: 230 C Esilämmitys: kyllä Lämmitysvaihe: nopea Kannatintaso: 1 - Kypsennysvaihe 1: Toimintatapa: Ylä-/alalämpö Lämpötila: 240 C Crisp function: päällä Paistoaika: 33 45 minuuttia Kannatintaso: 1 Vinkki Voit valmistaa piiraan myös valmiista murotaikinasta (230 g). Pese tai kuori hedelmät, poista kivet tai siemenet, viipaloi ja asettele tasaisesti murotaikinan päälle. Käynnistä automaattiohjelma tai esilämmitä uuni. Sekoita kuorrute munista, kermasta, sokerista ja vanilliinisokerista ja kaada se hedelmien päälle. Aseta piiras esilämmitettyyn uuniin ja paista kullanruskeaksi. 43
Leivonta Itävaltalainen Gugelhupf-kakku aika: 80 90 minuuttia 16 annosta 60 g voita 50 g sokeria 1 muna vajaa ¹/₂ pakettia hiivaa (21 g) 3,75 dl kädenlämpöistä maitoa ¹/₂ sitruunan raastettu kuori ripaus suolaa 500 g jauhoja 50 g rusinoita Koristeluun tomusokeria Korkea rengasvuoka 24 cm automaattiohjelmalla Vatkaa voi vaahdoksi, lisää joukkoon sokeri ja kananmunankeltuainen ja sekoita hyvin. Lisää joukkoon kädenlämpöinen maito, johon hiiva on liuotettu, sitruunankuoriraaste, suola sekä jauhot ja vaivaa sileäksi taikinaksi. Vaahdota valkuainen kovaksi vaahdoksi ja nostele vaahto ja rusinat taikinan sekaan. Levitä taikina voideltuun ja jauhotettuun korkeaan rengasvuokaan, aseta kakku uuniin ja käynnistä automaattiohjelma. Poista kakku paistamisen jälkeen vuoasta ja siivilöi tomusokeri päälle. Kiertoilma plus -toiminnolla Vatkaa voi vaahdoksi, lisää joukkoon sokeri ja kananmunankeltuainen ja sekoita hyvin. Lisää joukkoon kädenlämpöinen maito, johon hiiva on liuotettu, sitruunankuoriraaste, suola sekä jauhot ja vaivaa sileäksi taikinaksi. Vaahdota valkuainen kovaksi vaahdoksi ja nostele vaahto ja rusinat taikinan sekaan. Levitä taikina voideltuun ja jauhotettuun korkeaan rengasvuokaan. Peitä ja anna kohota huoneenlämpötilassa n. 30 minuuttia tai uunissa 35 C:n lämpötilassa toiminnolla Ylä-/alalämpö n. 15 minuuttia, kunnes taikinamäärä on kaksinkertaistunut. Paista sitten kullankeltaiseksi. Poista kakku paistamisen jälkeen vuoasta ja siivilöi tomusokeri päälle. Asetukset automaattiohjelmaa käytettäessä Ohjelma: Kakut \ Gugelhupf Itävalta Ohjelman kesto: n. 78 [80] (72) minuuttia Asetukset Kiertoilma plus -toimintoa käytettäessä Toimintatapa: Kiertoilma Plus Lämpötila: 150 160 C Lämmitysvaihe: normaali Kannatintaso: 2 [1] (1) Paistoaika: 45 55 minuuttia 44
Leivonta Pähkinäinen pullapitko aika: 100 110 minuuttia vajaa paketti hiivaa (42 g) 2 dl kädenlämpöistä maitoa 500 g jauhoja 50 g sokeria 2 tl vanilliinisokeria ripaus suolaa 100 g pehmeää voita 1 muna 100 g saksanpähkinöitä rouhittuna Toimintatapa: Kosteuspaisto Lämpötila: 150 160 C Lämmitysvaihe: nopea Kannatintaso: 2 [1] (1) Kosteutusjaksojen määrä/tapa: Automaattinen kosteutusjakso Vesimäärä: ks. näyttöruutu Paistoaika: 25 35 minuuttia Voiteluun maitoa Leivinpelti/Gourmet-reikäpelti Liuota hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Lisää jauhot, sokeri, vanilliinisokeri, suola, voi ja muna ja vaivaa sileäksi taikinaksi. Anna kohota peitettynä uunissa 35 C:n lämpötilassa toiminnolla Ylä-/ alalämpö n. 30 40 minuuttia. Vaivaa rouhitut saksanpähkinät taikinan joukkoon. Muotoile taikinasta kolme n. 40 cm säiettä. Letitä säikeet pitkoksi ja aseta se leivinpellille/gourmet-reikäpellille. Anna kohota peitettynä uunissa 35 C:n lämpötilassa toiminnolla Ylä-/ alalämpö vielä 20 minuuttia. Sivele pitkon pinta maidolla ja paista. 45
Leivonta Pullapitko aika: 140 150 minuuttia 16 annosta runsas 1 paketti hiivaa (noin 60 g) 2 2,5 dl kädenlämpöistä maitoa 750 g jauhoja ripaus suolaa 100 g sokeria 125 g pehmeää voita 2 munaa 75 g rusinoita yhden sitruunan raastettu kuori Voiteluun 1 keltuainen ja 2 rkl maitoa sekoitettuna Pinnalle ripoteltavaksi 30 g raesokeria 50 g mantelirouhetta Leivinpelti/Gourmet-reikäpelti automaattiohjelmalla Liuota hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Lisää jauhot, suola, sokeri, pehmeä voi ja munat ja vaivaa sileäksi taikinaksi 3 4 minuuttia. Lisää lopuksi joukkoon rusinat ja sitruunankuori. Anna taikinan kohota peitettynä uunissa 35 C:n lämpötilassa toiminnolla Ylä-/alalämpö n. 20 30 minuuttia, kunnes taikinamäärä on kaksinkertaistunut. Muotoile taikinasta kolme noin 40 cm pituista säiettä. Letitä säikeet pitkoksi ja aseta se leivinpellille tai Gourmet-reikäpellille. Voitele pitko keltuaisen ja maidon seoksella, ripottele päälle raesokeri ja mantelirouhe, työnnä uuniin ja paista kullankeltaiseksi. Kiertoilma plus -toiminnolla Liuota hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Lisää jauhot, suola, sokeri, pehmeä voi ja munat ja vaivaa sileäksi taikinaksi 3 4 minuuttia. Lisää lopuksi joukkoon rusinat ja sitruunankuori. Anna taikinan kohota peitettynä uunissa 35 C:n lämpötilassa toiminnolla Ylä-/alalämpö n. 20 30 minuuttia, kunnes taikinamäärä on kaksinkertaistunut. Muotoile taikinasta kolme noin 40 cm pituista säiettä. Letitä säikeet pitkoksi ja aseta se leivinpellille tai Gourmet-reikäpellille. 46
Leivonta Voitele pitko keltuaisen ja maidon seoksella, ripottele päälle raesokeri ja mantelirouhe, anna kohota uunissa 35 C:n lämpötilassa toiminnolla Ylä-/alalämpö vielä noin 15 20 minuuttia. Paista kullankeltaiseksi. Asetukset automaattiohjelmaa käytettäessä Ohjelma: Kakut \ Pullapitko Ohjelman kesto: n. 56 [54] (47) minuuttia Asetukset Kiertoilma plus -toimintoa käytettäessä Toimintatapa: Kiertoilma Plus Lämpötila: 150 160 C Lämmitysvaihe: normaali Kannatintaso: 2 [2] (1) Paistoaika: 30 45 minuuttia Vinkki Tuorehiivan sijaan voit käyttää pussillisen kuivahiivaa (10 g). Taikinasta voit valmistaa myös pullakranssin. Pääsiäisaamiaista varten voit täydentää pullakranssin asettelemalla sen keskelle 4 6 eriväristä keitettyä kananmunaa. 47
Leivonta Mantelikakku aika: 65 75 minuuttia 12 annosta 6 munaa 300 g sokeria 200 g jauhoja 300 g jauhettuja manteleita 150 g voita 2,0 dl maitoa yhden sitruunan raastettu kuori Koristeluun tomusokeria Irtopohjavuoka 26 cm Vaihtoehtoiset asetukset Toimintatapa: Kiertoilma Plus Lämpötila: 150 160 C Esilämmitys: kyllä, 10 minuuttia Kannatintaso: 2 [1] (1) Paistoaika: 45 55 minuuttia Vinkki Mantelikakku eli Tarta de Santiago on perinteinen galicialainen resepti. Tämä kakku on tapana koristella Santiagon ristillä ennen tarjoilua. Aseta tätä varten Santiagon ristin sabluuna kakun päälle ja siivilöi kakulle tomusokeria. Sekoita munat ja sokeri. Lisää jauhot, jauhetut mantelit, sulatettu voi, maito ja sitruunankuoriraaste taikinaan vähitellen, sekoita aina välillä. Voitele ja jauhota irtopohjavuoan pohja. Levitä taikina vuokaan, tasoita ja paista kullankeltaiseksi. Irrota valmis kakku vuoasta ja siivilöi päälle tomusokeria. Ohjelma: Kakut \ Mantelikakku Ohjelman kesto: n. 63 [57] (75) minuuttia 48
Leivonta Tiikerikakku aika: 70 90 minuuttia 18 annosta 250 g voita 200 g sokeria 2 tl vanilliinisokeria 4 munaa 4 rkl rommia 1,5 dl maitoa 500 g jauhoja 5 tl leivinjauhetta 3 rkl kaakaojauhetta Rengasvuoka 26 cm Ohjelma: Kakut \ Tiikerikakku Ohjelman kesto: n. 55 [55] (75) minuuttia Vaihtoehtoiset asetukset Toimintatapa: Kiertoilma Plus Lämpötila: 150 160 C Lämmitysvaihe: nopea Kannatintaso: 2 [1] (1) Paistoaika: 50 60 minuuttia Vatkaa rasva, sokeri, vanilliinisokeri ja kananmunat kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää joukkoon rommi, 1,2 dl maitoa ja jauhot, joihin olet sekoittanut leivinjauheen. Erota taikinasta kolmasosa ja sekoita siihen kaakaojauhe ja loput maidosta. Aseta puolet vaaleasta taikinasta voideltuun rengasvuokaan. Levitä päälle kaakaotaikina. Levitä päällimmäiseksi loppu vaalea taikina. Vedä haarukalla spiraalinmuotoisia kuvioita taikinakerrosten läpi. Paista kakku. 49
Leivonta Hedelmä-murupiirakka aika: 140 160 minuuttia 20 (40) annosta Taikinan ainekset vajaa 1 (2) pakettia hiivaa (42 g/84 g) 1,5 (2,5) dl kädenlämpöistä maitoa 450 (750) g jauhoja 50 (80) g sokeria 90 (150) g pehmeää voita 1 (1) muna Täytteen ainekset 1000 (1600) g kuorittuja ja viipaloituja omenia tai luumuja tai kirsikoita, joista siemenet tai kivet on poistettu Muruseoksen ainekset 240 (400) g jauhoja 150 (250) g sokeria 4 (6) tl vanilliinisokeria 1 (2) tl kanelia 130 (220) g voita Yleispelti 35 C:n lämpötilassa toiminnolla Ylä-/ alalämpö noin 30 minuuttia ja paista sitten kullanruskeaksi. Ohjelma: Kakut \ Hedelmä-murupiirakka \ Hiivataikina Ohjelman kesto: n. 42 [40] (40) minuuttia Vaihtoehtoiset asetukset Toimintatapa: Ylä-/alalämpö Lämpötila: 170 180 C Lämmitysvaihe: normaali Crisp function: päällä Kannatintaso: 3 [2] (2) Paistoaika: 45 55 [35 45] (35 45) minuuttia Liuota hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Lisää jauhot, sokeri, voi ja muna ja vaivaa sileäksi taikinaksi. Laita taikina uuniin ja valitse automaattiohjelma "Kakut \ Hiivataikina \ Kohota 30 min". Vaivaa taikinaa vielä hetki ja kauli se sitten yleispellille. Levitä hedelmät tasaisesti taikinalevyn päälle. Nypi kuorrutusta varten jauhot, sokeri, vanilliinisokeri, voi ja kaneli murumaiseksi seokseksi. Ripottele seos hedelmien päälle. Anna kohota uunissa 50
Leivonta Marjapiirakka aika: 110 130 minuuttia 20 (40) annosta Taikinan ainekset 250 (500) g jauhoja 0,8 (1,6) dl vettä 100 (200) g margariinia Täytteen ainekset 900 (1800) g marjoja tai hedelmiä (viinimarjoja, persikoita, kirsikoita, omenia tms.) Kuorrutteen ainekset 1,75 (3,5) dl kermaa 4 (8) rkl sokeria 2 (4) munaa Leivinpelti Vaivaa jauhot, margariini ja vesi nopeasti tasaiseksi taikinaksi ja aseta taikina hetkeksi kylmään. Sekoita kuorrutteen ainekset. Valuta marjat tai hedelmät, jos olet pessyt ne. Kauli taikina ohueksi levyksi ja aseta se uunipellille. Kääri taikinan reunat rullalle. Käynnistä automaattiohjelma. Levitä marjat tai hedelmät taikinalle, kaada kuorrutus päälle ja aseta piirakka esilämmitettyyn uuniin. Ohjelma: Kakut \ Hedelmäinen Sveitsinpiiras Ohjelman kesto: n. 46 [46] (44) minuuttia Vaihtoehtoiset asetukset Toimintatapa: Ylä-/alalämpö [Ylä-/alalämpö] (Tehopaisto) Lämpötila: 210 220 [210 220] (170 180) C Esilämmitys: kyllä Lämmitysvaihe: normaali Crisp function: päällä Kannatintaso: 1 Paistoaika: 30 40 minuuttia 51
Leivonta Pinjansiemen-toscakakku aika: 130 140 minuuttia 20 (40) annosta Taikinan ainekset 30 (50) g hiivaa 2 (3,2) dl kädenlämpöistä maitoa 500 (800) g jauhoja 80 (130) g sokeria 1 (2) ripaus(ta) suolaa 80 (130) g pehmeää voita 1 (2) muna(a) Kuorrutteen ainekset 150 (240) g voita 200 (320) g sokeria 2 (3) rkl hunajaa 3 (5) rkl kermaa 100 (160) g rouhittuja pinjansiemeniä 100 (160) g mantelilastuja Täytteen ainekset 37 (74) g vaniljavanukasjauhetta 5 (8) dl maitoa 3 (5) rkl sokeria 1 (2) ripaus(ta) suolaa 250 (400) g pehmeää voita Yleispelti Liuota hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Lisää jauhot, sokeri, suola, voi ja muna ja vaivaa sileäksi taikinaksi. Laita taikina uuniin ja valitse automaattiohjelma "Kakut \ Hiivataikina \ Kohota 30 min". Vaivaa taikinaa vielä vähän, kauli se yleispellille, laita uuniin ja valitse automaattiohjelma "Kakut \ Hiivataikina \ Kohota 15 min" Keitä kuorrutetta varten voi, sokeri, hunaja ja kerma, sekoita joukkoon rouhitut pinjansiemenet ja mantelilastut. Painele kohonneeseen taikinaan kuoppia sormenpäillä ja levitä vähän jäähtynyt kuorrute päälle. Anna kohota vielä 10 minuuttia, paista sitten kullankeltaiseksi. Valmista täyte vaniljavanukasjauheesta, maidosta, sokerista ja suolasta. Anna jäähtyä. Vaahdota voi ja sekoita se vanukkaan joukkoon lusikallinen kerrallaan. Halkaise jäähtynyt kakku, levitä jäähtynyt täyte alemmalle kakkupuoliskolle ja paina toinen kakkupuolisko sen päälle. Anna vetäytyä hetki kylmässä. Toimintatapa: Kosteuspaisto Lämpötila: 160 170 C Lämmitysvaihe: nopea Kannatintaso: 2 [2] (1) Kosteutusjaksojen määrä/tapa: Automaattinen kosteutusjakso Vesimäärä: ks. näyttöruutu Paistoaika: 25 30 minuuttia 52
Leivonta Sacherkakku aika: 70 minuuttia Taikinan ainekset 130 g tummaa suklaata 140 g voita 110 g tomusokeria 2 tl vanilliinisokeria 6 keltuaista suolaa 6 valkuaista 110 g sokeria 140 g hienoja vehnäjauhoja 1 tl leivinjauhetta (5 g) Voita ja jauhoja vuoan voiteluun Täytteeksi 200 g aprikoosimarmeladia Kuorrutteen ainekset 200 g sokeria 1,25 dl vettä 150 g tummaa suklaata Irtopohjavuoka 24 cm Sulata taikinaan tuleva suklaa. Vatkaa voi ja tomusokeri kuohkeaksi vaahdoksi, sekoita joukkoon ensin keltuaiset ja sitten sulatettu suklaa. Vaahdota valkuaiset, ripaus suolaa ja sokeri kovaksi vaahdoksi ja lisää taikinaan vuorotellen jauho-leivinjauheseoksen kanssa. Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun irtopohjavuokaan ja paista. Kun kakkupohja on paistunut ja jäähtymässä, lämmitä aprikoosimarmeladi ja painele se siivilän läpi. Halkaise jäähtynyt kakkupohja ja sivele leikkuupinnat ja reunat sileällä aprikoosimarmeladilla. Keitä kuorrutetta varten vesi ja sokeri ja sulata suklaa joukkoon. Levitä suklaakuorrute tasaisesti kakun päälle. Ohjelma: Kakut \ Sacherkakku Ohjelman kestoaika: 60 minuuttia Vaihtoehtoiset asetukset Toimintatapa: Ylä-/alalämpö Lämpötila: 170 C Esilämmitys: kyllä Lämmitysvaihe: nopea Kannatintaso: 2 [1] (1) Paistoaika: 55 minuuttia Crisp function: päällä 10 minuutin ajan paistettavan tuotteen uuniin laittamisen jälkeen 53
Leivonta Kuivakakku aika: 85 95 minuuttia 12 annosta 200 g voita 200 g sokeria 4 munaa 1 sitruunan mehu ja raastettu kuori 125 g perunajauhoja 125 g jauhoja 1 tl leivinjauhetta Koristeluun tomusokeria tai sitruunanmakuista sokerikuorrutusta, jossa 200 g tomusokeria ja 0,2 dl sitruunamehua Leipävuoka, pituus 30 cm Vaahdota voi ja sokeri. Lisää munat sekä sitruunan mehu ja kuori. Sekoita perunajauhot, leivinjauhe ja jauhot hyvin keskenään ja yhdistä seos voivaahtoon. Ohjelma: Kakut \ Hiekkakakku Ohjelman kesto: n. 77 [72] (70) minuuttia Vaihtoehtoiset asetukset Toimintatapa: Ylä-/alalämpö Lämpötila: 150 160 C Esilämmitys: kyllä Lämmitysvaihe: normaali Crisp function: päällä [päällä] (pois päältä) Kannatintaso: 2 [2] (1) Paistoaika: 60 70 [60 70] (65 75) minuuttia Vinkkejä Vaihtoehto 1: Valmista kuorrute tomusokerista ja 0,2 desilitrasta appelsiinitäysmehua ja levitä se kakun päälle. Vaihtoehto 2: Pistele paistettuun kakkuun pieniä reikiä ja valuta reikiin Grand Marnier- tai Cointreau-likööriä. Kaada taikina voideltuun, leivinpaperilla vuorattuun vuokaan ja viillä pintaan veitsellä noin 1 cm syvyisiä viiltoja. Paista kakku kullankeltaiseksi. Poista kakku paistamisen jälkeen vuoasta ja irrota leivinpaperi. Ripottele halutessasi päälle tomusokeria tai kuorruta sitruuna-sokerikuorrutteella. 54
Leivonta Suklaa-pähkinäkakku aika: 70 85 minuuttia + 12 tuntia viileässä 200 g voita 250 g tummaa suklaata 250 g jauhettuja hasselpähkinöitä 160 g sokeria 3 rkl espressokahvijuomaa 1 tl Bourbon-vanilja-aromia 6 munaa tuoreita marjoja Irtopohjavuoka 26 cm tai 24 pientä voideltua 1 dl:n annosvuokaa Sulata voi ja tumma suklaa. Sekoita hasselpähkinäjauhe, sokeri, espressojuoma ja Bourbon-vanilja-aromi joukkoon ja anna jäähtyä. Erottele kananmunien keltuaiset ja valkuaiset. Sekoita keltuaiset voi-suklaaseokseen ja vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja nostele taikinan joukkoon. Kaada taikina voideltuun ja leivinpaperilla vuodattuun irtopohjavuokaan tai voideltuihin annosvuokiin ja paista. Irtopohjavuoka Ohjelma: Kakut \ Suklaa-pähkinäkakku \ Yksi iso Ohjelman kesto: n. 55 minuuttia Annosvuoat Ohjelma: Kakut \ Suklaa-pähkinäkakku \ useita pieniä Ohjelman kesto: n. 40 minuuttia Vaihtoehtoiset asetukset Toimintatapa: Kiertoilma Plus Lämpötila: 150 C Lämmitysvaihe: normaali Kannatintaso: 2 [1] (1) Paistoaika, irtopohjavuoka: n. 55 minuuttia Paistoaika, annosvuoat: n. 40 minuuttia Vinkki Jos haluat valmistaa vain 12 annosta (annosvuokaa), puolita ainesten määrä. Paistoaika pysyy silti samana. Tarjoile tuoreiden marjojen kera. Anna tasaantua viileässä 12 tunnin ajan ennen tarjoilua. 55
Leivonta Murupiirakka aika: 90 100 minuuttia 20 (40) annosta Taikinan ainekset vajaa (runsas) paketti hiivaa (42 g/63 g) 2,5 (4) dl kädenlämpöistä maitoa 500 (900) g jauhoja 50 (100) g sokeria 1 (2) ripaus(ta) suolaa 50 (100) g sulatettua voita 1 (2) muna(a) Täytteen ainekset 125 (200) g pehmeää voita 125 (200) g sokeria 1 (2) muna(a) 350 (600) g rahkaa 1 (2) rkl perunajauhoja 3 (5) rkl sitruunamehua Muruseoksen ainekset 350 (600) g jauhoja 200 (350) g sokeria ¹/₂ (1) tl kanelia 200 (350) g sulatettua voita Yleispelti Liuota hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Lisää jauhot, sokeri, suola, voi ja muna(t) ja vaivaa sileäksi taikinaksi. Aseta taikina uuniin ja valitse automaattiohjelma "Kakut \ Hiivataikina \ Kohota 30 min". Vaivaa taikinaa vielä hetki ja kauli se levyksi yleispellille. Vaahdota voi, sokeri ja muna(t). Lisää joukkoon rahka, perunajauhot ja sitruunamehu, sekoita. Levitä rahkaseos hiivataikinalle. Sekoita jauhot, sokeri ja kaneli. Lisää hiukan jäähtynyt voi. Nypi kaikki ainekset rakeiseksi seokseksi. Ripottele seos rahkatäytteen päälle. automaattiohjelmalla: Aseta kakku uuniin ja käynnistä automaattiohjelma. ilman automaattiohjelmaa: Anna kohota uunissa 35 C:n lämpötilassa toiminnolla Ylä-/alalämpö vielä 15 minuuttia ja paista sitten kullankeltaiseksi. Ohjelma: Kakut \ Murupiirakka Ohjelman kesto: n. 51 [51] (65) minuuttia Vaihtoehtoiset asetukset Toimintatapa: Ylä-/alalämpö Lämpötila: 170 180 [160 170] (160 170) C Lämmitysvaihe: normaali Crisp function: päällä Kannatintaso: 3 [2] (2) Paistoaika: 35 45 [35 45] (40 50) minuuttia 56
Leivonta Omenastruudeli aika: 70 minuuttia 2 struudelia 1 paketti filotaikinaa (2 struudelia varten 4 levyä) 1,5 kg omenia 100 g korppujauhoja 50 g voita (korppujauhojen paahtamiseen) 150 g sokeria 50 g rusinoita kanelia (maun mukaan) 50 g sulatettua voita (filotaikinalevyjen voiteluun) 50 g sulatettua voita (valmiiden struudelien voiteluun) Paistinpannu Leivinpelti Ohjelma: Kakut \ Omenastruudeli Ohjelman kesto: n. 50 minuuttia Vaihtoehtoiset asetukset Toimintatapa: Tehopaisto Lämpötila: 170 C Esilämmitys: kyllä Lämmitysvaihe: normaali Crisp function: päällä Paistoaika: 40 minuuttia Kannatintaso: 2 [1] (1) Aseta 2+2 filotaikinalevyä vähän limittäin keittiöpyyhkeen päälle. Kuori omenat, poista siemenkodat ja leikkaa ohuiksi viipaleiksi. Paahda korppujauhoja hetki voissa paistinpannulla. Sivele filotaikinalevyt sulatetulla voilla ja ripottele paahdetut korppujauhot päälle. Sekoita omenat, sokeri ja muut aineet ja jaa taikinalevyjen päälle. Kääri struudelit rullalle, sivele sulatetulla voilla ja paista kullanruskeiksi. 57
Leivonta Kaneli-makadamiapähkinäkranssi aika: 115 125 minuuttia 10 annosta Taikinan ainekset vajaa paketti hiivaa (42 g) 1 dl kädenlämpöistä maitoa 500 g jauhoja 100 g sokeria ripaus suolaa yhden sitruunan raastettu kuori 100 g pehmeää voita 1 muna 2 valkuaista Täytteen ainekset 2 tl jauhettua kanelia 2 rkl sokeria 100 g rouhittuja makadamiapähkinöitä (ei suolattuja) 2 keltuaista Voiteluun maitoa Leivinpelti/Gourmet-reikäpelti Liuota hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Lisää jauhot, sokeri, suola, raastettu sitruunankuori, voi, muna ja munanvalkuaiset ja vaivaa sileäksi taikinaksi. Aseta taikina uuniin ja valitse automaattiohjelma "Kakut \ Hiivataikina \ Kohota 30 min". Vaivaa taikinaa vielä vähän ja jaa se kahteen osaan. Muotoile molemmat taikinapalat 50 60 cm pitkiksi säikeiksi, kierrä säikeet yhteen ja muotoile kranssiksi. Aseta kranssi leivinpellille tai Gourmetreikäpellille, laita uuniin ja valitse automaattiohjelma "Kakut \ Hiivataikina \ Kohota 15 min". Sekoita kaneli, sokeri ja pähkinärouhe keskenään ja yhdistä keltuaisten kanssa. Voitele kranssi maidolla, ripottele pähkinäseos päälle ja anna kohota uunissa 35 C:n lämpötilassa toiminnolla Ylä-/alalämpö noin 15 20 minuuttia. Paista kullankeltaiseksi. Toimintatapa: Kosteuspaisto Lämpötila: 150 160 C Lämmitysvaihe: nopea Kannatintaso: 2 [1] (1) Kosteutusjaksojen määrä/tapa: 2 kosteutusjaksoa/aikaohjattu Vesimäärä: ks. näyttöruutu 1. kosteutusjakso: käynnistä 5 minuutin kohdalla 2. kosteutusjakso: käynnistä 15 minuutin kohdalla Paistoaika: 30 35 minuuttia Vinkki Alun perin Australiasta kotoisin oleva makadamiapähkinä kuuluu maailman kalleimpiin pähkinöihin. Tämä pähkinöiden kuningas sisältää runsaasti tyydyttymättömiä rasvahappoja. Korkean rasvapitoisuutensa vuoksi se maistuu kermaisen täyteläiseltä. 58
Leivonta Pannupulla aika: 90 100 minuuttia 8 annosta Taikinan ainekset vajaa ¹/₂ pakettia hiivaa (21 g) 1,25 dl kädenlämpöistä maitoa 250 g jauhoja 10 g sokeria 75 g sulatettua voita 100 g rusinoita Täytteen ainekset 75 g voita 125 g ruskeaa sokeria Irtopohjavuoka 26 cm Ohjelma: Kakut \ Piiraat Ohjelman kesto: n. 38 minuuttia Vaihtoehtoiset asetukset Toimintatapa: Kiertoilma Plus Lämpötila: 150 160 C Lämmitysvaihe: normaali Kannatintaso: 2 [2] (1) Paistoaika: 35 40 minuuttia Liuota hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Lisää jauhot, sokeri ja voi ja vaivaa sileäksi taikinaksi. Vaivaa lopuksi vielä rusinat taikinaan. Aseta taikina uuniin ja valitse automaattiohjelma "Kakut \ Hiivataikina \ Kohota 15 min". Vaivaa taikinaa vielä hetki, kauli ja aseta voideltuun irtopohjavuokaan. Painele taikinaa vähän myös vuoan reunoille. Anna kohota uunissa 35 C:n lämpötilassa toiminnolla Ylä-/alalämpö n. 15 minuuttia. Kuumenna voi ja sekoita joukkoon sokeri. Painele taikinaan kuoppia sormenpäillä. Levitä voi-sokerisekoitus pullapohjan päälle ja paista kullankeltaiseksi. 59
Leivonta Vaaleat piparkakut aika: 130 140 minuuttia n. 80 kpl 250 g jauhoja 1 tl leivinjauhetta 80 g sokeria 2 tl vanilliinisokeria muutama tippa rommiaromia 2 rkl vettä 120 g voita Leivinpelti (peltejä) Sekoita jauhot, leivinjauhe, sokeri ja vanilliinisokeri. Vaivaa muiden aineiden kanssa tasaiseksi taikinaksi ja pane kylmään vähintään tunniksi. Kauli taikina n. 3 mm:n paksuiseksi levyksi, ota siitä muotilla pikkuleipiä, aseta ne leivinpellille ja paista. Suositellut asetukset, 1 pelti Ohjelma: Leivonnaiset \ Vaaleat piparkakut \ 1 leivinpelti Ohjelman kesto: n. 22 [24] (24) minuuttia Suositellut asetukset, 2 peltiä Ohjelma: Leivonnaiset \ Vaaleat piparkakut \ 2 leivinpeltiä Ohjelman kesto: n. 24 [33] (25) minuuttia Vaihtoehtoiset asetukset Toimintatapa: Kiertoilma Plus Lämpötila: 140 150 C Lämmitysvaihe: normaali Kannatintaso (1 pelti): 2 [2] (1) Kannatintaso (2 peltiä): 1+3 [1+2] (1+3) Paistoaika: 20 30 minuuttia 60
Leivonta Linzin pikkuleivät aika: n. 20 minuuttia 30 kpl 200 g voita 300 g jauhoja 100 g tomusokeria 2 tl vanilliinisokeria 2 keltuaista 300 g jauhettuja kuorittuja manteleita ¹/₂ sitruunan raastettu kuori Täyte: 200 g viinimarjahyytelöä Leivinpelti Leikkaa voi kuutioiksi ja vaivaa se jauhojen, tomusokerin, vanilliinisokerin, keltuaisten, mantelijauheen ja sitruunankuoriraasteen kanssa sileäksi taikinaksi, kiedo tuorekelmuun ja anna seisoa viileässä 30 minuuttia. Kauli taikina n. 2 mm paksuksi levyksi ja ota siitä pyöreällä muotilla pikkuleipiä. Tee puoleen pikkuleivistä keskelle pyöreä reikä (tai jos teet isompia pikkuleipiä, 3 reikää). Aseta pikkuleivät leivinpellille, paista esilämmitetyssä uunissa ja anna jäähtyä hetki. Lämmitä herukkahyytelöä vähän ja jaa se sitten vielä haaleiden, reiättömien pikkuleipien päälle. Painele reiälliset pikkuleivät kanneksi ja koristele tomusokerilla. Ohjelma: Leivonnaiset \ Linzin pikkuleivät \ 1 leivinpelti tai 2 leivinpeltiä Ohjelman kesto: n. 12 minuuttia Vaihtoehtoiset asetukset Toimintatapa: Kiertoilma Plus Lämpötila: 160 C Esilämmitys: kyllä Lämmitysvaihe: nopea Kannatintaso: 1 pelti: 2 [1] (1) 2 peltiä: 2+4 [ ] ( ) Paistoaika: 9 15 minuuttia 61
Leivonta Macaron-leivokset aika: 35 minuuttia 30 35 kpl 100 g karvasmanteleita 200 g manteleita 600 g sokeria 3 4 valkuaista (koko M) suolaa Leivinpelti Leivinpaperia Jauha kaltatut mantelit monitoimikoneessa kahdessa erässä sokerin (n. 150 g) kanssa. Sekoita joukkoon loput sokerista, ripaus suolaa ja sen verran munanvalkuaista, että saat paksun taikinan. Pursota taikina sileäteräisellä pursottimella pieniksi palloiksi leivinpaperilla vuoratulle leivinpellille. Tasoita taikinapallot veteen kastetun lusikan kuperalla puolella ja paista pikkuleivät kullankeltaisiksi. Anna macaronien jäähtyä leivinpaperin päällä ja irrota ne vasta sitten. Vaihtoehtoiset asetukset Esilämmitysvaihe: Toimintatapa: Kiertoilma Plus Lämpötila (1 pelti): 200 C Lämpötila (2 peltiä): 180 C Lämmitysvaihe: nopea - Kypsennysvaine 1 (1 pelti): Toimintatapa: Ylä-/alalämpö Lämpötila: 190 C Kannatintaso: 3 [2] (2) Paistoaika: 11 [11] (10) minuuttia - Kypsennysvaihe 1 (2 peltiä): Toimintatapa: Kiertoilma Plus Lämpötila: 170 C Kannatintaso: 1+3 [1+3] (1+2) Paistoaika: 10 [10] (9) minuuttia - Kypsennysvaihe 2: Toimintatapa: Kiertoilma Plus Lämpötila: 180 C Paistoaika: 1 7 minuuttia Vinkki Voit korvata karvasmantelit tavallisilla manteleilla ja lisätä taikinaan muutaman tipan karvasmanteliaromia. Ohjelma: Leivonnaiset \ Macaron-leivokset Ohjelman kesto: n. 24 minuuttia 62
Leivonta Pikkuleivät aika: 35 40 minuuttia n. 50 kpl 160 g voita 50 g ruskeaa sokeria 50 g tomusokeria 2 tl vanilliinisokeria ripaus suolaa 1 valkuainen 200 g jauhoja Leivinpelti (peltejä) Vaahdota voi, lisää ruskea sokeri, tomusokeri, vanilliinisokeri ja suola ja sekoita, kunnes muodostuu pehmeä seos. Lisää lopuksi munanvalkuainen ja jauhot. Laita taikina pursottimeen, jossa on sahalaitainen pursotinkärki (koko 9 tai 11). Pursota ruusukkeita tai siksak-kuvioita leivinpellille ja paista kullankeltaisiksi. Suositellut asetukset, 1 pelti Ohjelma: Leivonnaiset \ Pikkuleipä \ 1 leivinpelti Ohjelman kesto: n. 26 [24] (24) minuuttia Suositellut asetukset, 2 peltiä Ohjelma: Leivonnaiset \ Pikkuleipä \ 2 leivinpeltiä Ohjelman kesto: n. 35 [34] (28) minuuttia Vaihtoehtoiset asetukset Toimintatapa: Kiertoilma Plus Lämpötila: 140 150 C Lämmitysvaihe: normaali Crisp function: päällä Kannatintaso (1 pelti): 2 [2] (1) Kannatintaso (2 peltiä): 2+4 [1+2] (1+3) Paistoaika: 20 35 minuuttia Vinkki Valmista taikinaa kerralla enintään kaksinkertainen annos. Jos yrität tehdä tätä suuremman annoksen, taikinasta saattaa tulla liian murenevaa. 63
Leivonta Vaniljasarvet aika: 100 120 minuuttia n. 90 kpl Taikinan ainekset 280 g jauhoja 210 g voita 70 g sokeria 100 g jauhettuja manteleita Pinnalle noin 70 g vaniljasokeria Leivinpelti (peltejä) Sekoita jauhot, voi, mantelit ja sokeri tasaiseksi taikinaksi. Laita taikina kylmään noin 30 minuutiksi. Ota taikinasta pieniä paloja, pyörittele ne tangoiksi ja taivuta tangot kaarelle sarviksi. Aseta leivinpellille ja paista vaaleankeltaisiksi. Kierittele pikkuleivät lämpiminä vaniljasokerissa. Suositellut asetukset, 1 pelti Ohjelma: Leivonnaiset \ Vaniljatangot \ 1 leivinpelti Ohjelman kesto: n. 25 [28] (22) minuuttia Suositellut asetukset, 2 peltiä Ohjelma: Leivonnaiset \ Vaniljatangot \ 2 leivinpeltiä Ohjelman kesto: n. 30 [30] (24) minuuttia Vaihtoehtoiset asetukset Toimintatapa: Kiertoilma Plus Lämpötila: 140 150 C Lämmitysvaihe: normaali Kannatintaso (1 pelti): 2 [2] (1) Kannatintaso (2 peltiä): 2+4 [1+2] (1+3) Paistoaika: 20 30 minuuttia 64
Leivonta Suklaa-kirsikkamuffinit aika: 80 90 minuuttia 12 annosta Taikinan ainekset 100 g tummaa suklaata 100 g voita 3 munaa 80 g tomusokeria 10 g cappuccinojauhetta 100 g jauhoja 1 tl leivinjauhetta Täytteen ainekset 200 g tuorejuustoa 70 g tomusokeria 1 muna 10 g jauhoja 200 g hapankirsikoita (säilyke) valutettuna 12 muffinivuokaa 7 cm Sulata suklaa (mikroaaltouuni 450 W, 3 minuuttia). Vaahdota voi, lisää vuorotellen munat ja sokeri, sekoita. Sekoita joukkoon hieman jäähtynyt suklaa, cappuccinojauhe ja lopuksi leivinjauhe-jauhoseos. Ohjelma: Leivonnaiset \ Muffinit \ hedelmillä/ marjoilla Ohjelman kesto: n. 50 [50] (40) minuuttia Vaihtoehtoiset asetukset Toimintatapa: Ylä-/alalämpö Lämpötila: 160 170 C Lämmitysvaihe: normaali Crisp function: päällä Kannatintaso: 2 [1] (2) Paistoaika: 45 55 [45 55] (35 45) minuuttia Vinkkejä Valmista tummaa tai vaaleaa suklaakuorrutetta ja koristele muffinit sillä. Jos sinulla on 90 cm leveä uuni, valmista taikinaa kaksinkertainen annos. Paistoaika ei pitene. Valmista täyte sekoittamalla tuorejuusto, tomusokeri, kananmuna ja jauhot keskenään. Kaada puolet suklaataikinasta vuokiin, levitä päälle puolet kirsikoista ja tuorejuustoseos. Lisää vuokiin loppu suklaataikina ja loput kirsikat. Paista muffinit. 65
Leivonta Saksanpähkinämuffinit aika: 90 100 minuuttia 12 annosta 100 g rusinoita 50 g rommia 150 g voita 150 g sokeria 2 tl vanilliinisokeria 3 munaa 150 g jauhoja 1 tl leivinjauhetta 125 g saksanpähkinöitä karkeana rouheena Muffinivuokia n. 7 cm Liota rusinoita rommissa n. 30 minuuttia. Vatkaa voi kuohkeaksi, lisää joukkoon sokeri, vanilliinisokeri ja kananmunat. Sekoita jauhot, joihin olet sekoittanut leivinjauheen, ja pähkinärouhe taikinaan. Nostele joukkoon rommirusinat. Ohjelma: Leivonnaiset \ Muffinit \ ilman hedelmiä/ marjoja Ohjelman kesto: n. 37 [42] (37) minuuttia Vaihtoehtoiset asetukset Toimintatapa: Kiertoilma Plus [Ylä-/alalämpö] (Ylä-/alalämpö) Lämpötila: 140 150 [150 160] (150 160) C Lämmitysvaihe: normaali Kannatintaso: 2 [1] (2) Paistoaika: 35 45 minuuttia Vinkki Jos sinulla on 90 cm leveä uuni, valmista taikinaa kaksinkertainen annos. Paistoaika ei pitene. Jaa taikina muffinivuokiin kahden ruokalusikan avulla, aseta vuoat ritilälle ja paista kullankeltaisiksi. 66
Leivonta Tuulihatut aika: 50 60 minuuttia 8 kpl Taikinan ainekset 2 dl vettä 40 g voita ripaus suolaa 130 g jauhoja 3 munaa 1 tl leivinjauhetta Täytteen ainekset 3,5 dl kermaa 4 tl vanilliinisokeria 200 g hedelmiä/marjoja (esim. vadelmia, mansikoita, kirsikoita tai mandariineja) Kattila Leivinpelti Kiehauta vesi, voi ja suola kattilassa. Lisää joukkoon jauhot ja sekoita tasaiseksi taikinapalloksi. Kun kattilan pohjalle muodostuu valkoinen kerros, ota taikinapallo kattilasta ja laita se kulhoon. Sekoita yksitellen joukkoon niin monta munaa, että taikinasta tulee kiiltävä ja siitä voi vetää säikeitä. Sekoita lopuksi joukkoon leivinjauhe. Tee jauhotetulle uunipellille mandariininkokoisia taikinakasoja kahden teelusikan tai pursottimen avulla, paista heti kullankeltaisiksi. Leikkaa tuulihatut kuumina vaakasuunnassa kahtia. Jos taikinassa on vielä kosteita kohtia, poista ne. Anna tuulihattujen jäähtyä ennen täyttämistä. Vatkaa kerma ja vanilliinisokeri kovaksi vaahdoksi. Täytä tuulihatut kermavaahdolla ja hedelmillä. Ohjelma: Leivonnaiset \ Tuulihatut \ 1 leivinpelti Ohjelman kesto: n. 40 [40] (34) minuuttia Vaihtoehtoiset asetukset Toimintatapa: Kosteuspaisto Lämpötila: 160 170 C Lämmitysvaihe: nopea Kannatintaso: 2 [1] (1) Kosteutusjaksojen määrä/tapa: Automaattinen kosteutusjakso Vesimäärä: ks. näyttöruutu Paistoaika: 25 35 minuuttia 67
Leivonta Aprikoosivuokapulla aika: 110 120 minuuttia vajaa paketti hiivaa (42 g) 2 dl kädenlämpöistä maitoa 500 g jauhoja 60 g sokeria 2 tl vanilliinisokeria ripaus suolaa 1 tl raastettua sitruunankuorta 100 g pehmeää voita 1 muna 100 g kuivattuja aprikooseja 50 g rouhittuja pistaasipähkinoitä Voiteluun maitoa Leipävuoka, pituus 30 cm Toimintatapa: Kosteuspaisto Lämpötila: 160 170 [160 170] (150 160) C Lämmitysvaihe: nopea Lämmitystapa: Ylä-/alalämpö Kannatintaso: 2 [1] (1) Kosteutusjaksojen määrä/tapa: 2 kosteutusjaksoa/manuaalinen Vesimäärä: ks. näyttöruutu 1. kosteutusjakso: heti uuniin laittamisen jälkeen 2. kosteutusjakso: seuraavan 10 minuutin jälkeen Paistoaika: 45 55 [45 55] (50 60) minuuttia Liuota hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Lisää jauhot, sokeri, vanilliinisokeri, suola, raastettu sitruunankuori voi ja muna ja vaivaa sileäksi taikinaksi. Aseta taikina uuniin ja valitse automaattiohjelma "Kakut \ Hiivataikina \ Kohota 30 min". Leikkaa aprikoosit kuutioiksi ja vaivaa ne rouhittujen pistaasipähkinöiden kanssa taikinaan, muotoile taikinasta pitkänmallinen limppu ja aseta se voideltuun leipävuokaan. Aseta vuoka uuniin ja valitse automaattiohjelma "Kakut \ Hiivataikina \ Kohota 15 min". Sivele pullan pinta maidolla ja paista pulla kullanruskeaksi. 68
Leivonta Piimälimppu aika: 115 125 minuuttia vajaa ¹/₂ pakettia hiivaa (21 g) 3 dl kädenlämpöistä piimää 375 g hienoja vehnäjauhoja 100 g ruisjauhoja 1 rkl vehnäleseitä 1 rkl pellavansiemeniä 1 tl sokeria 2 tl suolaa 1 tl voita Voiteluun piimää Leipävuoka, pituus 30 cm Liuota hiiva kädenlämpöiseen piimään. Lisää vehnäjauho, ruisjauho, leseet, pellavansiemenet, sokeri, suola ja voi ja vaivaa sileäksi taikinaksi. Laita taikina uuniin ja valitse automaattiohjelma "Kakut \ Hiivataikina \ Kohota 30 min". Vaivaa taikinaa vielä vähän, muotoile se pitkulaiseksi limpuksi ja aseta voideltuun leipävuokaan. Aseta taikina uuniin ja valitse automaattiohjelma "Kakut \ Hiivataikina \ Kohota 15 min". Tee leivän pintaan viiltoja, sivele pinta piimällä ja paista limppu kullanruskeaksi. Asetus Toimintatapa: Kosteuspaisto Lämpötila: 160 170 [160 170] (150 160) C Esilämmitys: kyllä Lämmitysvaihe: nopea Lämmitystapa: Ylä-/alalämpö Kannatintaso: 2 [1] (1) Kosteutusjaksojen määrä/tapa: 2 kosteutusjaksoa/manuaalinen Vesimäärä: ks. näyttöruutu 1. kosteutusjakso: heti uuniin laittamisen jälkeen 2. kosteutusjakso: seuraavan 10 minuutin jälkeen Paistoaika: 40 50 [40 50] (45 55) minuuttia 69
Leivonta Rieska aika: 75 100 minuuttia vajaa paketti hiivaa (42 g) 2 dl kädenlämpöistä vettä 375 g jauhoja 1 tl suolaa 2 rkl öljyä Voiteluun 1¹/₂ rkl öljyä Leivinpelti/Gourmet-reikäpelti automaattiohjelmalla Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää jauhot, suola, ja öljy ja vaivaa taikinaa 4 5 minuuttia. Kauli taikina rieskaksi ( n. 25 cm), nosta leivinpellille tai Gourmet-reikäpellille, sivele öljyllä ja laita heti uuniin. Tarjoile lämpimänä tai kylmänä. Kosteuspaistolla Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää jauhot, suola ja öljy ja vaivaa sileäksi taikinaksi 3 4 minuuttia. Aseta taikina uuniin ja valitse automaattiohjelma "Kakut \ Hiivataikina \ Kohota 30 min". Vaivaa taikinaa vielä kevyesti ja kauli se rieskaksi ( n. 25 cm), aseta leivinpellille tai Gourmet-reikäpellille ja anna kohota huoneenlämpötilassa vielä 15 minuuttia. Asetukset automaattiohjelmaa käytettäessä Ohjelma: Leipä \ Rieska Vesimäärä: ks. näyttöruutu Ohjelman kesto: n. 59 [59] (52) minuuttia Asetukset Kosteuspaistoa käytettäessä Toimintatapa: Kosteuspaisto Lämpötila: 200 210 C Lämmitysvaihe: nopea Lämmitystapa: Ylä-/alalämpö Kannatintaso: 2 [1] (1) Kosteutusjaksojen määrä/tapa: 1 kosteutusjakso/manuaalinen Vesimäärä: ks. näyttöruutu 1. kosteutusjakso: heti uuniin laittamisen jälkeen Paistoaika: 25 35 minuuttia Vinkki Voit muunnella rieskaa monella tavalla, esimerkiksi lisäämällä kohonneeseen taikinaan 50 g paahdettua sipulia tai 2 tl rosmariinia tai 40 g mustia silputtuja oliiveja ja 1 rkl hienonnettuja pinjansiemeniä tai 1 tl hienonnettuja Provencen yrttejä. Halutessasi voit ripotella rieskan päälle myös mustia seesaminsiemeniä ennen paistamista. Sivele leipä öljyllä ja paista kullanruskeaksi. 70
Leivonta Italialainen mozzarellaleipä aika: 110 120 minuuttia Taikinan ainekset vajaa paketti hiivaa (42 g) 2 dl kädenlämpöistä vettä 500 g jauhoja 1 tl suolaa 3 rkl oliiviöljyä Täytteen ainekset 125 g mozzarellajuustoa kuutioituna 100 g Pecorino-juustoa karkeana raasteena 2 valkosipulinkynttä erittäin hienoksi silputtuna 2 rkl silputtuja basilikanlehtiä Voiteluun oliiviöljyä Pinnalle ripoteltavaksi 1 tl karkeaa suolaa rosmariinia 1 tl rouhittua pippuriseosta Leivinpelti/Gourmet-reikäpelti Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää jauhot, suola ja oliiviöljy ja vaivaa kimmoisaksi taikinaksi. Laita taikina uuniin ja valitse automaattiohjelma "Kakut \ Hiivataikina \ Kohota 45 min". Vaivaa taikinaa vielä kevyesti ja kauli se suorakaiteen muotoiseksi (30 x 40 cm). Levitä mozzarella, pecorino, valkosipuli ja basilika levylle ja kääri levy rullalle kapeammasta reunasta lähtien. Aseta rulla leivinpellille/gourmet-reikäpellille, työnnä pelti uuniin ja valitse automaattiohjelma "Kakut \ Hiivataikina \ Kohota 15 min". Leikkaa rullaan syviä, vähintään toiseen kerrokseen asti ulottuvia viiltoja, sivele oliiviöljyllä ja ripottele pinnalle karkea suola, rosmariini ja pippuriseos. Paista leipä kullanruskeaksi. Toimintatapa: Kosteuspaisto Lämpötila: 180 190 C Lämmitysvaihe: nopea Kannatintaso: 2 [1] (1) Kosteutusjaksojen määrä/tapa: 2 kosteutusjaksoa/aikaohjattu Vesimäärä: ks. näyttöruutu 1. kosteutusjakso: käynnistä 1 minuutin kohdalla 2. kosteutusjakso: käynnistä 15 minuutin kohdalla Paistoaika: 30 40 minuuttia Vinkki Vaihtelua täytteeseen saat levittämällä taikinalevylle ennen rullaamista 100 g hienoksi leikattuja aurinkokuivattuja tomaatteja tai 100 g viipaloituja oliiveja. 71
Leivonta Vaalea yrttihiivaleipä aika: 105 115 minuuttia vajaa ¹/₂ pakettia hiivaa (21 g) 3 dl kädenlämpöistä maitoa 500 g jauhoja 1 tl suolaa 1 rkl hienonnettua persiljaa 1 rkl hienonnettua tilliä 1 rkl hienonnettua ruohosipulia Voiteluun maitoa Leipävuoka, pituus 30 cm automaattiohjelmalla Liuota hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Lisää jauhot, suola ja yrtit ja vaivaa 3 4 minuuttia sileäksi taikinaksi. Laita taikina voideltuun leipävuokaan. Tee leivän pintaan terävällä veitsellä ristikkäisiä viiltoja, sivele pinta maidolla ja nosta leipä heti uuniin. Kosteuspaistolla Liuota hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Lisää jauhot, suola ja yrtit ja vaivaa 3 4 minuuttia sileäksi taikinaksi. Aseta taikina uuniin ja valitse automaattiohjelma "Kakut \ Hiivataikina \ Kohota 30 min". Laita taikina voideltuun leipävuokaan. Tee leivän pintaan terävällä veitsellä ristikkäisiä viiltoja, sivele pinta maidolla, nosta leipä uuniin ja valitse automaattiohjelma "Kakut \ Hiivataikina \ Kohota 15 min". Sivele pinta maidolla ja paista leipä kullanruskeaksi. Asetukset automaattiohjelmaa käytettäessä Ohjelma: Leipä \ Vaalea vuokaleipä Vesimäärä: ks. näyttöruutu Ohjelman kesto: n. 85 minuuttia Asetukset Kosteuspaistoa käytettäessä Toimintatapa: Kosteuspaisto Lämpötila: 160 170 [160 170] (150 160) C Esilämmitys: kyllä Lämmitysvaihe: nopea Lämmitystapa: Ylä-/alalämpö Kannatintaso: 2 [1] (1) Kosteutusjaksojen määrä/tapa: 2 kosteutusjaksoa/manuaalinen Vesimäärä: ks. näyttöruutu 1. kosteutusjakso: heti uuniin laittamisen jälkeen 2. kosteutusjakso: seuraavan 10 minuutin jälkeen Paistoaika: 45 55 minuuttia 72
Leivonta Sekaleipä aika: 115 150 minuuttia vajaa ¹/₂ pakettia hiivaa (21 g) 1 rkl mallasuutetta 4 dl kädenlämpöistä vettä 400 g ruisjauhoja 400 g karkeita vehnäjauhoja 3 tl suolaa 75 g juoksevaa hapanjuurta Voiteluun vettä Leipävuoka, pituus 30 cm automaattiohjelmalla Liuota hiiva ja mallasuute kädenlämpöiseen veteen. Lisää ruisjauhot, vehnäjauhot, suola ja hapanjuuri. Lisää lopuksi mallasvesi ja vaivaa n. 4 minuutin ajan, kunnes taikina on sileää. Laita taikina voideltuun leipävuokaan. Tasoita leivän pinta, vedä siihen pitkittäisviilto, sivele pinta vedellä ja laita leipä heti uuniin. Kosteuspaistolla Liuota hiiva ja mallasuute kädenlämpöiseen veteen. Lisä ruisjauhot, vehnäjauhot, suola ja hapanjuuri. Lisää lopuksi mallasvesi ja vaivaa n. 4 minuutin ajan, kunnes taikina on sileää. Aseta taikina uuniin ja valitse automaattiohjelma "Kakut \ Hiivataikina \ Kohota 45 min". Vaivaa taikinaa vielä kevyesti ja laita se voideltuun leipävuokaan. Tasoita leivän pinta, vedä siihen pitkittäisviilto, sivele pinta vedellä, laita leipä uuniin ja valitse automaattiohjelma "Kakut \ Hiivataikina \ Kohota 30 min". Tee leivän pintaan lopuksi pitkittäisviilto paista se kullanruskeaksi. Asetukset automaattiohjelmaa käytettäessä Ohjelma: Leipä \ Sekaleipä Vesimäärä: ks. näyttöruutu Ohjelman kesto: n. 97 [97] (85) minuuttia Asetukset Kosteuspaistoa käytettäessä Toimintatapa: Kosteuspaisto Lämpötila: 190 200 C Esilämmitys: kyllä Lämmitysvaihe: nopea Lämmitystapa: Ylä-/alalämpö Kannatintaso: 2 [1] (1) Kosteutusjaksojen määrä/tapa: 2 kosteutusjaksoa/manuaalinen Vesimäärä: ks. näyttöruutu 1. kosteutusjakso: heti uuniin laittamisen jälkeen 2. kosteutusjakso: seuraavan 10 minuutin jälkeen Paistoaika: 55 65 minuuttia 73
Leivonta Oliivileipä aika: 165 175 minuuttia 450 g jauhoja vajaa ¹/₂ pakettia hiivaa (21 g) 1,5 dl valkoviiniä 4 munaa 0,5 dl oliiviöljyä 100 g savukinkkua pieneksi kuutioituna 100 g Pecorino-juustoa raasteena 1 tl meiramia hienonnettuna ¹/₂ 1 tl suolaa 100 g saksanpähkinöitä rouhittuna 100 g mustia oliiveja paloiteltuna Leipävuoka, pituus 30 cm automaattiohjelmalla Vaivaa jauhot, hiiva, viini, munat ja öljy sileäksi taikinaksi. Sekoita kinkku, juustoraaste, meirami, suola ja saksanpähkinärouhe keskenään ja vaivaa seos taikinaan. Lisää lopuksi varovasti joukkoon karkeaksi paloitellut oliivit. Aseta pehmeä taikina voideltuun leipävuokaan ja paista heti. Kosteuspaistolla Vaivaa jauhot, hiiva, viini, munat ja oliiviöljy sileäksi taikinaksi. Laita taikina uuniin ja valitse automaattiohjelma "Kakut \ Hiivataikina \ Kohota 45 min". Sekoita kinkku, juustoraaste, meirami, suola ja saksanpähkinärouhe keskenään ja vaivaa seos taikinaan. Lisää lopuksi varovasti joukkoon karkeaksi paloitellut oliivit. Aseta pehmeä taikina voideltuun leipävuokaan, laita uuniin ja valitse automaattiohjelma "Kakut \ Hiivataikina \ Kohota 45 min". Tee leipään pitkittäisviilto ja paista kullanruskeaksi. Asetukset automaattiohjelmaa käytettäessä Ohjelma: Leipä \ Oliivileipä Vesimäärä: ks. näyttöruutu Ohjelman kesto: n. 127 [127] (117) minuuttia Asetukset Kosteuspaistoa käytettäessä Toimintatapa: Kosteuspaisto Lämpötila: 170 180 C Esilämmitys: kyllä Lämmitysvaihe: nopea Lämmitystapa: Ylä-/alalämpö Kannatintaso: 2 [1] (1) Kosteutusjaksojen määrä/tapa: 2 kosteutusjaksoa/manuaalinen Vesimäärä: ks. näyttöruutu 1. kosteutusjakso: heti uuniin laittamisen jälkeen 2. kosteutusjakso: seuraavan 10 minuutin jälkeen Paistoaika: 60 70 minuuttia 74
Leivonta Ruisleipä aika: 105 120 minuuttia 400 g ruisjauhoja 200 g karkeita vehnäjauhoja 2 ½ tl suolaa 2 tl hunajaa 150 g juoksevaa hapanjuurta vajaa paketti hiivaa (42 g) 4 dl kädenlämpöistä vettä 5 rkl pellavansiemeniä 4 rkl auringonkukansiemeniä Voiteluun vettä Leipävuoka, pituus 30 cm automaattiohjelmalla Sekoita vehnäjauhot, ruisjauhot ja suola, lisää hunaja ja hapanjuuri. Lisää vesi, johon hiiva on liuotettu, ja vaivaa taikinaa (mieluiten yleiskoneella) noin 4 minuuttia. Vaivaa lopuksi joukkoon pellavan- ja auringonkukansiemenet. Laita taikina voideltuun leipävuokaan. Tasoita pinta, sivele se vedellä ja aseta leipä heti uuniin. Kosteuspaistolla Sekoita vehnäjauhot, ruisjauhot ja suola, lisää hunaja ja hapanjuuri. Lisää vesi, johon hiiva on liuotettu, ja vaivaa taikinaa (mieluiten yleiskoneella) noin 4 minuuttia. Laita taikina uuniin ja valitse automaattiohjelma "Kakut \ Hiivataikina \ Kohota 30 min". Vaivaa pellavan- ja auringonkukansiemenet taikinaan. Laita taikina voideltuun leipävuokaan. Tasoita pinta, sivele se vedellä, laita leipä uuniin ja valitse automaattiohjelma "Kakut \ Hiivataikina \ Kohota 15 min". Paista leipä esilämmitetyssä uunissa kullanruskeaksi. Alenna lämpötilaa noin 15 minuutin kuluttua. 75
Leivonta Asetukset automaattiohjelmaa käytettäessä Ohjelma: Leipä \ Ruisleipä Vesimäärä: ks. näyttöruutu Ohjelman kesto: n. 97 [97] (95) minuuttia Asetukset Kosteuspaistoa käytettäessä Toimintatapa: Kosteuspaisto Lämpötila: 15 minuuttia: 220 C, sen jälkeen: 200 C Esilämmitys: kyllä Lämmitysvaihe: nopea Lämmitystapa: Ylä-/alalämpö Kannatintaso: 2 [1] (1) Kosteutusjaksojen määrä/tapa: 2 kosteutusjaksoa/manuaalinen Vesimäärä: ks. näyttöruutu 1. kosteutusjakso: heti uuniin laittamisen jälkeen 2. kosteutusjakso: seuraavan 10 minuutin jälkeen Paistoaika: 45 55 minuuttia 76
Leivonta Rusinapitko aika: 110 140 minuuttia vajaa paketti hiivaa (42 g) 2,4 dl kädenlämpöistä piimää 500 g jauhoja 100 g sokeria ripaus suolaa 20 g sulatettua voita 125 g maitorahkaa 250 g rusinoita Voiteluun vettä Leipävuoka, pituus 30 cm Liuota hiiva kädenlämpöiseen piimään. Lisää jauhot, sokeri, suola, voi ja rahka ja vaivaa sileäksi taikinaksi. Laita taikina uuniin ja valitse automaattiohjelma "Kakut \ Hiivataikina \ Kohota 30 min". Vaivaa rusinat taikinaan, laita taikina voideltuun leipävuokaan, laita vuoka uuniin ja valitse automaattiohjelma "Kakut \ Hiivataikina \ Kohota 15 min". Sivele pinta vedellä ja paista pitko kullanruskeaksi. Ohjelma: Leipä \ Makea leipä Ohjelman kesto: n. 60 [60] (55) minuuttia Vaihtoehtoiset asetukset Toimintatapa: Kosteuspaisto Lämpötila: 150 160 C Lämmitysvaihe: nopea Kannatintaso: 2 [1] (1) Kosteutusjaksojen määrä/tapa: 1 kosteutusjakso/manuaalinen Vesimäärä: ks. näyttöruutu 1. kosteutusjakso: heti uuniin laittamisen jälkeen Paistoaika: 50 60 minuuttia 77
Leivonta Sveitsiläinen talonpoikaisleipä aika: 180 minuuttia 1 leipä (n. 750 g) 350 g vehnäjauhoja 150 g ruisjauhoja 1 1½ tl suolaa 25 g tuorehiivaa 3 dl kädenlämpöistä maitoa vähän jauhoja Leivinpelti/Gourmet-reikäpelti Liuota hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Lisää jauhot ja suola ja vaivaa pehmeäksi taikinaksi. Peitä ja anna kohota huoneenlämmössä 60 minuuttia. Vaivaa taikinaa vielä vähän, muotoile se pyöreäksi leiväksi ja aseta leivinpellille tai Gourmet-reikäpellille. Tee leipään n. 1 cm syvät ristikkäisviillot ja anna kohota vielä 30 minuuttia huoneenlämmössä. Esilämmitä uunia 10 minuuttia kohotusajan lopulla. Ohjelma: Leipä \ Sveitsiläinen talonp.leipä Ohjelman kesto: n. 50 minuuttia Vaihtoehtoiset asetukset Toimintatapa: Kosteuspaisto Lämpötila: 200 C Esilämmitys: kyllä Lämmitysvaihe: nopea Kannatintaso: 2 [1] (1) Kosteutusjaksojen määrä/tapa: 3 kosteutusjaksoa/manuaalinen Vesimäärä: ks. näyttöruutu 1. kosteutusjakso: 6 minuutin kohdalla 2. kosteutusjakso: seuraavan 10 minuutin jälkeen 3. kosteutusjakso: seuraavan 6 minuutin jälkeen Paistoaika: 40 50 minuuttia Vinkki Halutessasi voit lisätä taikinaan leipää muotoillessasi esim. pekonikuutioita, pähkinöitä tms. 78
Leivonta Kinkku- tai yrittipatongit aika: 105 130 minuuttia 2 kpl vajaa paketti hiivaa (42 g) 2,5 dl kädenlämpöistä vettä 250 g karkeita vehnäjauhoja 250 g grahamjauhoja 1 tl sokeria 2 tl suolaa ¹/₂ tl mustapippuria 3 rkl öljyä 150 g hienoksi kuutioitua kinkkua tai 1 rkl kutakin: silputtua persiljaa, tilliä ja ruohosipulia Voiteluun maitoa Leivinpelti/Gourmet-reikäpelti automaattiohjelmalla Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää vehnäjauhot, grahamjauhot, sokeri, suola, pippuri ja öljy ja vaivaa sileäksi taikinaksi 3 4 minuuttia. Vaivaa taikinaan lopuksi vielä kinkkukuutiot tai yrtit. Muotoile taikinasta kaksi n. 35 cm pitkää patonkia ja aseta ne leivinpellille tai Gourmet-reikäpellille. Tee patonkeihin viilto, sivele ne maidolla ja laita heti uuniin. Kosteuspaistolla Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää vehnäjauhot, grahamjauhot, sokeri, suola, pippuri ja öljy ja vaivaa sileäksi taikinaksi 3 4 minuuttia. Laita taikina uuniin ja valitse automaattiohjelma "Kakut \ Hiivataikina \ Kohota 45 min". Vaivaa kinkkukuutiot tai yritit taikinaan. Muotoile taikinasta kaksi n. 35 cm pitkää patonkia ja aseta ne leivinpellille tai Gourmet-reikäpellille. Tee patonkeihin viilto, laita uuniin ja valitse automaattiohjelma "Kakut \ Hiivataikina \ Kohota 15 min". Sivele patonkien pinta maidolla ja paista ne kullanruskeiksi. Asetukset automaattiohjelmaa käytettäessä Ohjelma: Leipä \ Patongit Vesimäärä: ks. näyttöruutu Ohjelman kesto: n. 72 [72] (60) minuuttia Asetukset Kosteuspaistoa käytettäessä Toimintatapa: Kosteuspaisto Lämpötila: 190 200 C Lämmitysvaihe: nopea Kannatintaso: 2 [1] (1) Kosteutusjaksojen määrä/tapa: 2 kosteutusjaksoa/aikaohjattu Vesimäärä: ks. näyttöruutu 1. kosteutusjakso: käynnistä 1 minuutin kohdalla 2. kosteutusjakso: käynnistä 15 minuutin kohdalla Paistoaika: 20 30 minuuttia 79
Leivonta Tiikerileipä aika: n. 125 minuuttia 1 leipä Taikinan ainekset 15 g hiivaa 3 dl kädenlämpöistä vettä 500 g jauhoja 2 tl suolaa 20 g voita Kuorrutteen ainekset 100 g riisijauhoja 1,25 dl vettä 1 tl sokeria 5 g kuivahiivaa Leipävuoka, pituus 25 cm Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää jauhot, suola ja voi ja vaivaa sileäksi taikinaksi. Anna taikinan kohota 30 minuuttia peitettynä huoneenlämmössä. Sekoita sillä välin kuorrutteen ainekset ja anna kohota peitettynä 30 minuuttia. Kauli kohonnut taikina 30 x 30 cm neliöksi. Taita kaksi neliön sivua keskelle niin että ne otavat kiinni toisiinsa. Kääri leipä toiselta taitetulta sivulta alkaen rullaksi, nosta leipävuokaan ja anna vielä kohota peitettynä 30 minuuttia. Sivele kuorrute kohonneen leivän päälle, anna kohota vielä 10 minuuttia ja paista. Ohjelma: Leipä \ Tiikerileipä Ohjelman kesto: n. 45 minuuttia Asetukset Kosteuspaistoa käytettäessä Esilämmitysvaihe: Toimintatapa: Kiertoilma Plus Lämpötila: 230 C Esilämmitys: kyllä Lämmitysvaihe: nopea Kannatintaso: 2 - Kypsennysvaihe 1: Toimintatapa: Kosteuspaisto Lämpötila: 220 C Kosteutusjaksojen määrä/tapa: 2 kosteutusjaksoa/manuaalinen Vesimäärä: ks. näyttöruutu 1. kosteutusjakso: heti tuotteiden uuniin laittamisen jälkeen 2. kosteutusjakso: seuraavan 10 minuutin jälkeen Paistoaika: 20 minuuttia - Kypsennysvaihe 2: Toimintatapa: Kiertoilma Plus Lämpötila: 200 C Paistoaika: 13 18 minuuttia 80
Leivonta Vaalea leipä aika: 80 95 minuuttia vajaa ¹/₂ pakettia hiivaa (21 g) 2,5 dl kädenlämpöistä vettä 500 g jauhoja 1½ tl suolaa 1½ tl sokeria 20 g pehmeää voita Voiteluun vettä Leivinpelti/Gourmet-reikäpelti automaattiohjelmalla Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää jauhot, suola, sokeri ja voi ja vaivaa taikinaa 4 5 minuuttia. Muotoile taikinasta pallo ja anna kohota noin 15 minuuttia huoneenlämmössä tuorekelmulla peitettynä. Vaivaa taikinaa vielä vähän, muotoile se 25 cm pitkäksi leiväksi ja aseta leivinpellille tai Gourmet-reikäpellille. Tee leipään terävällä veitsellä useita 1 cm syviä viiltoja ja laita heti uuniin. Kosteuspaistolla Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää jauhot, suola, sokeri ja voi ja vaivaa taikinaa 4 5 minuuttia. Muotoile taikinasta pallo, laita se uuniin ja valitse automaattiohjelma "Kakut \ Hiivataikina \ Kohota 30 min". Vaivaa taikinaa vielä vähän, muotoile se 25 cm pitkäksi leiväksi ja aseta leivinpellille tai Gourmet-reikäpellille. Tee leipään terävällä veitsellä useita 1 cm syviä viiltoja, laita uuniin ja valitse automaattiohjelma "Kakut \ Hiivataikina \ Kohota 15 min". Sivele pinta vedellä ja paista leipä kullanruskeaksi. Asetukset automaattiohjelmaa käytettäessä Ohjelma: Leipä \ Vaalea leipä Vesimäärä: ks. näyttöruutu Ohjelman kesto: n. 72 [72] (67) minuuttia Asetukset Kosteuspaistoa käytettäessä Toimintatapa: Kosteuspaisto Lämpötila: 180 190 C Lämmitysvaihe: nopea Kannatintaso: 2 [1] (1) Kosteutusjaksojen määrä/tapa: 1 kosteutusjakso/manuaalinen Vesimäärä: ks. näyttöruutu 1. kosteutusjakso: heti uuniin laittamisen jälkeen Paistoaika: 30 40 [30 40] (35 45) minuuttia 81
Leivonta Pullapitko aika: 120 minuuttia 1 kg vehnäjauhoja vajaa paketti hiivaa (42 g) 6 dl kädenlämpöistä maitoa 3 tl suolaa 180 g voita 1 keltuainen 1 rkl kahvikermaa Leivinpelti/Gourmet-reikäpelti Liuota hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Lisää jauhot, suola ja voi ja vaivaa sileäksi taikinaksi. Anna kohota peitettynä huoneenlämmössä 60 minuuttia. Vaivaa taikinaa vielä vähän ja muotoile siitä kaksi n. 80 cm pitkää säiettä. Aseta säikeet keskeltä ristikkäin ja letitä pitkoksi. Laita pitko leivinpellille tai Gourmet-reikäpellille ja anna kohota peitettynä huoneenlämmössä vielä 30 minuuttia. Esilämmitä uuni 10 minuuttia ennen kohotusajan päättymistä. Sivele keltuaisen ja kahvikerman seoksella ja paista kullanruskeaksi. Ohjelma: Leipä \ Sveitsinpitko Vesimäärä: ks. näyttöruutu Ohjelman kesto: n. 60 minuuttia Asetukset Kosteuspaistoa käytettäessä Toimintatapa: Kosteuspaisto Lämpötila: 190 C Esilämmitys: kyllä Lämmitysvaihe: nopea Kannatintaso: 2 [1] (1) Kosteutusjaksojen määrä/tapa: 2 kosteutusjaksoa/manuaalinen Vesimäärä: ks. näyttöruutu 1. kosteutusjakso: 6 minuutin kohdalla 2. kosteutusjakso: seuraavan 10 minuutin jälkeen Paistoaika: 50 60 minuuttia 82
Leivonta Vuokapulla aika: 120 minuuttia 1 leipä 500 g jauhoja 1 vsk. suolaa 90 g voita 1 dl maitoa 25 g tuorehiivaa 2 munaa 3 rkl hillotun inkiväärin säilöntälientä 40 g hillottua inkivääriä hienonnettuna 1 tl kanelia 100 g kandisokeria Kattila Leipävuoka, pituus 25 cm Kaada jauhot ja suola kulhoon. Sulata voi kattilassa. Liuota hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Lisää maito-hiivaseos, jäähtynyt voisula, munat ja inkiväärin säilöntäliemi jauhoihin ja vaivaa 3-4 minuuttia sileäksi taikinaksi. Anna taikinan kohota 1 tunnin ajan lämpimässä paikassa. Hienonna tällä välin inkivääri. Voitele leipävuoka voilla ja jauhota se sokerilla. Vaivaa hienonnettu inkivääri, kaneli ja kandisokeri taikinaan, muotoile taikina leipävuoan muotoiseksi, laita vuokaan ja anna kohota vielä 15 minuuttia. Ripottele pullan päälle sokeria ja paista kullanruskeaksi. Ohjelma: Leipä \ Vuokapulla Ohjelman kesto: n. 35 minuuttia Vaihtoehtoiset asetukset Esilämmitysvaihe: Toimintatapa: Kiertoilma Plus Lämpötila: 200 C Lämmitysvaihe: nopea Kannatintaso: 3 - Kypsennysvaihe 1: Toimintatapa: Kosteuspaisto Lämpötila: 190 C Kosteutusjaksojen määrä/tapa: 1 kosteutusjakso/manuaalinen Vesimäärä: ks. näyttöruutu 1. kosteutusjakso: heti tuotteiden uuniin laittamisen jälkeen Paistoaika: 25 minuuttia - Kypsennysvaihe 2: Toimintatapa: Kiertoilma Plus Lämpötila: 170 C Paistoaika: 8 13 minuuttia 83
Leivonta Sipulirieska aika: 100 110 minuuttia Taikinan ainekset vajaa paketti hiivaa (42 g) 2 dl kädenlämpöistä vettä 375 g jauhoja 1 tl suolaa 2 rkl öljyä Täytteen ainekset 2 pientä punasipulia 80 g voimakkaan makuista juustoa timjamia Voiteluun 2 rkl öljyä Leivinpelti/Gourmet-reikäpelti Toimintatapa: Kosteuspaisto Lämpötila: 200 210 C Lämmitysvaihe: nopea Lämmitystapa: Ylä-/alalämpö Kannatintaso: 2 [1] (1) Kosteutusjaksojen määrä/tapa: 1 kosteutusjakso/manuaalinen Vesimäärä: ks. näyttöruutu 1. kosteutusjakso: heti uuniin laittamisen jälkeen Paistoaika: 25 35 minuuttia Vinkki Sopivia voimakkaan makuisia juustoja ovat mm. Emmental, Gruyère, alppijuustot ja alle vuoden kypsytetty Gouda. Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää jauhot, suola ja öljy ja vaivaa sileäksi taikinaksi 3 4 minuuttia. Aseta taikina uuniin ja valitse automaattiohjelma "Kakut \ Hiivataikina \ Kohota 30 min". Vaivaa taikinaa vielä kevyesti ja kauli se rieskaksi ( n. 30 cm), aseta leivinpellille tai Gourmet-reikäpellille ja anna kohota peitettynä huoneenlämmössä vielä 15 minuuttia. Kuori sipulit ja leikkaa ne ohuiksi suikaleiksi. Raasta juusto. Levitä sipulit rieskalle ja ripottele juustoraaste ja timjami päälle. Sivele reuna öljyllä ja paista rieska kullanruskeaksi. 84
Leivonta Suklaiset aamiaispullat aika: 100 110 minuuttia 8 kpl Taikinan ainekset vajaa paketti hiivaa (42 g) 1,5 dl kädenlämpöistä maitoa 500 g jauhoja ripaus suolaa 60 g sokeria 2 tl vanilliinisokeria 75 g voita 2 munaa 100 g suklaarouhetta Voiteluun maitoa Leivinpelti/Gourmet-reikäpelti Toimintatapa: Kosteuspaisto Lämpötila: 150 160 C Lämmitysvaihe: nopea Kannatintaso: 2 [1] (1) Kosteutusjaksojen määrä/tapa: 2 kosteutusjaksoa/aikaohjattu Vesimäärä: ks. näyttöruutu 1. kosteutusjakso: käynnistä 4 minuutin kohdalla 2. kosteutusjakso: käynnistä 15 minuutin kohdalla Paistoaika: 25 30 minuuttia Liuota hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Lisää jauhot, suola, sokeri, vanilliinisokeri, voi ja munat ja vaivaa sileäksi taikinaksi. Anna kohota peitettynä uunissa 35 C:n lämpötilassa toiminnolla Ylä-/ alalämpö 25 35 minuuttia. Vaivaa suklaarouhe nopeasti taikinaan. Muotoile taikinasta 8 sämpylää ja aseta ne leivinpellille tai Gourmet-reikäpellille. Kohota peitettynä uunissa 35 C:n lämpötilassa toiminnolla Ylä-/alalämpö vielä 15 20 minuuttia. Sivele sämpylät maidolla ja paista kullankeltaisiksi. 85
Leivonta Rinkelit aika: 85 95 minuuttia 8 kpl Taikinan ainekset vajaa ¹/₂ pakettia hiivaa (21 g) 1 dl kädenlämpöistä maitoa 300 g jauhoja 1 tl sokeria 1 tl suolaa 30 g voita 1 muna Voiteluun 1 keltuainen ja 1 rkl maitoa sekoitettuna Pinnalle ripoteltavaksi unikonsiemeniä tai juustoraastetta Leivinpelti/Gourmet-reikäpelti Toimintatapa: Kosteuspaisto Lämpötila: 160 170 C Lämmitysvaihe: nopea Kannatintaso: 2 [1] (1) Kosteutusjaksojen määrä/tapa: 1 kosteutusjakso/manuaalinen Vesimäärä: ks. näyttöruutu 1. kosteutusjakso: heti uuniin laittamisen jälkeen Paistoaika: 20 25 minuuttia Liuota hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Lisää jauhot, sokeri, suola, voi ja muna ja vaivaa sileäksi taikinaksi. Laita taikina uuniin ja valitse automaattiohjelma "Kakut \ Hiivataikina \ Kohota 30 min". Vaivaa taikinaa vielä vähän ja pyöritä siitä 8 pitkää säiettä ( n. 0,5 cm). Muotoile säikeet rinkeleiksi ja aseta leivinpellille tai Gourmet-reikäpellille. Anna kohota peitettynä uunissa 35 C:n lämpötilassa toiminnolla Ylä-/alalämpö vielä 10 minuuttia. Sekoita munankeltuainen ja maito keskenään, sivele rinkelit seoksella ja ripottele päälle unikonsiemeniä tai juustoraastetta. Paista rinkelit kullanruskeiksi. 86
Leivonta Hiivasämpylät aika: 75 125 minuuttia 10 kpl vajaa ¹/₂ pakettia hiivaa (21 g) 2,7 dl kädenlämpöistä vettä 500 g jauhoja 1½ tl suolaa 1 tl sokeria reilu 1 tl pehmeää voita Leivinpelti/Gourmet-reikäpelti automaattiohjelmalla Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää jauhot, suola, sokeri ja pehmeä voi ja vaivaa sileäksi taikinaksi 4 5 minuuttia. Pyörittele taikinasta 10 samankokoista sämpylää, aseta ne leivinpellille tai Gourmet-reikäpellille, tee niihin halutessasi viilto ja aseta heti uuniin. Kosteuspaistolla Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää jauhot, suola, sokeri ja pehmeä voi ja vaivaa sileäksi taikinaksi 4 5 minuuttia. Laita taikina uuniin ja valitse automaattiohjelma "Kakut \ Hiivataikina \ Kohota 45 min". Vaivaa taikinaa vielä kevyesti, pyörittele siitä 10 samankokoista sämpylää, aseta ne leivinpellille tai Gourmet-reikäpellille, tee sämpylöihin viilto, työnnä uuniin ja valitse automaattiohjelma "Kakut \ Hiivataikina \ Kohota 30 min". Asetukset automaattiohjelmaa käytettäessä Ohjelma: Sämpylät \ Hiivasämpylät Vesimäärä: ks. näyttöruutu Ohjelman kesto: n. 64 [64] (69) minuuttia Asetukset Kosteuspaistoa käytettäessä Toimintatapa: Kosteuspaisto Lämpötila: 190 200 C Lämmitysvaihe: nopea Kannatintaso: 2 [1] (1) Kosteutusjaksojen määrä/tapa: 2 kosteutusjaksoa/aikaohjattu Vesimäärä: ks. näyttöruutu 1. kosteutusjakso: käynnistä 1 minuutin kohdalla 2. kosteutusjakso: käynnistä 15 minuutin kohdalla Paistoaika: 25 35 minuuttia Vinkki Halutessasi voit korvata veden 3 desilitralla maitoa. Makean version sämpylöistä saat, kun korvaat veden 3 desilitralla maitoa ja lisäät taikinaan 2 rkl sokeria ja 100 g rusinoita. Sivele sämpylöiden pinta vedellä ja paista ne kullanruskeiksi. 87
Leivonta Pullapojat aika: 95 105 minuuttia 4 kpl vajaa ¹/₂ pakettia hiivaa (21 g) 2 dl kädenlämpöistä maitoa 375 g jauhoja 50 g sokeria ripaus suolaa 50 g pehmeää voita Voiteluun 1 muna Koristeluun rusinoita manteleita Leivinpelti/Gourmet-reikäpelti Toimintatapa: Kosteuspaisto Lämpötila: 160 170 C Lämmitysvaihe: nopea Kannatintaso: 2 [1] (1) Kosteutusjaksojen määrä/tapa: 1 kosteutusjakso/manuaalinen Vesimäärä: ks. näyttöruutu 1. kosteutusjakso: heti uuniin laittamisen jälkeen Paistoaika: 20 25 minuuttia Liuota hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Lisää jauhot, sokeri, suola ja voi ja vaivaa sileäksi taikinaksi. Laita taikina uuniin ja valitse automaattiohjelma "Kakut \ Hiivataikina \ Kohota 30 min". Vaivaa taikinaa vielä vähän. Ripottele työtasolle jauhoja, pyörittele taikina n. 1 cm paksuiseksi pötköksi ja leikkaa se neljän osaan. Muotoile osat pullapojiksi ja aseta ne leivinpellille tai Gourmet-reikäpellille, laita uuniin ja valitse automaattiohjelma "Kakut \ Hiivataikina \ Kohota 15 min". Sivele "pullapojat" munalla, koristele rusinoilla ja manteleilla ja paista kullanruskeiksi. 88
Leivonta Jyväsämpylät aika: 120 130 minuuttia 10 kpl vajaa paketti hiivaa (42 g) 1 tl siirappia 1 rkl mallasuutetta 3 dl kädenlämpöistä vettä 150 g ruisjauhoja 250 g karkeita vehnäjauhoja 2 3 tl suolaa 75 g hapanjuurta Pinnalle ripoteltavaksi 3 rkl kutakin: pellavansiemeniä, seesaminsiemeniä, auringonkukansiemeniä Leivinpelti/Gourmet-reikäpelti Liuota hiiva, siirappi ja mallasuute kädenlämpöiseen veteen. Toimintatapa: Kosteuspaisto Lämpötila: 190 200 C Lämmitysvaihe: nopea Kannatintaso: 2 [1] (1) Kosteutusjaksojen määrä/tapa: 2 kosteutusjaksoa/aikaohjattu Vesimäärä: ks. näyttöruutu 1. kosteutusjakso: käynnistä 1 minuutin kohdalla 2. kosteutusjakso: käynnistä 15 minuutin kohdalla Paistoaika: 25 30 minuuttia Vinkki Lisäämällä jauhoihin ¹/₂ tl anista, korianteria ja jauhettua kuminaa, saat sämpylöistä mausteisemman version. Sekoita ruisjauhot, vehnäjauhot ja suola keskenään ja lisää hapanjuuri joukkoon. Vaivaa mallasveden kanssa sileäksi taikinaksi. Laita taikina uuniin ja valitse automaattiohjelma "Kakut \ Hiivataikina \ Kohota 45 min". Sekoita pellavan-, seesamin ja auringonkukansiemenet keskenään. Vaivaa taikinaa vielä vähän ja muotoile siitä 10 sämpylää. Sivele sämpylät vedellä ja kasta niiden pinta siemenseokseen. Laita sämpylät leivinpellille tai Gourmet-reikäpellille, työnnä uuniin ja valitse automaattiohjelma "Kakut \ Hiivataikina \ Kohota 45 min". Paista sämpylät kullanruskeiksi. 89
Leivonta Juusto-seesami-sämpylät aika: 65 105 minuuttia 10 kpl vajaa paketti hiivaa (42 g) 1,5 dl kädenlämpöistä maitoa 500 g jauhoja reilu 1 tl suolaa ripaus sokeria 75 g sulatettua voita 40 g raastettua parmesaania 2 munaa 6 rkl seesaminsiemeniä Voiteluun 1 muna Pinnalle ripoteltavaksi 120 g cheddar-, chester- tai goudajuustoa raastettuna Leivinpelti Leivinpaperia automaattiohjelmalla Liuota hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Lisää jauhot, suola, sokeri, voi, parmesanraaste ja munat ja vaivaa sileäksi taikinaksi 4 5 minuuttia. Pyörittele taikinasta 10 samankokoista sämpylää, kasta niiden alapuoli seesaminsiemeniin ja aseta leivinpaperilla vuoratulle pellille. Voitele sämpylöiden pinta kananmunalla, ripottele päälle runsaasti juustoraastetta ja nosta pelti heti uuniin. Kosteuspaistolla Liuota hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Lisää jauhot, suola, sokeri, voi, parmesanraaste ja kananmunat ja vaivaa sileäksi taikinaksi 3 4 minuuttia. Laita taikina uuniin ja valitse automaattiohjelma "Kakut \ Hiivataikina \ Kohota 30 min". Vaivaa taikinaa vielä vähän, pyörittele siitä 10 sämpylää ja aseta ne leivinpaperilla vuoratulle leivinpellille. Anna kohota peitettynä uunissa 35 C:n lämpötilassa toiminnolla Ylä-/alalämpö vielä 10 15 minuuttia. Kasta sämpylöiden alapinta seesaminsiemeniin. Voitele sämpylöiden yläpinta kananmunalla, ripottele päälle runsaasti juustoraastetta ja paista sämpylät kullanruskeiksi. Asetukset automaattiohjelmaa käytettäessä Ohjelma: Sämpylät \ Juusto-seesamisämpylät Vesimäärä: ks. näyttöruutu Ohjelman kesto: n. 52 minuuttia 90
Leivonta Asetukset Kosteuspaistoa käytettäessä Toimintatapa: Kosteuspaisto Lämpötila: 150 160 C Lämmitysvaihe: nopea Kannatintaso: 2 [1] (1) Kosteutusjaksojen määrä/tapa: 2 kosteutusjaksoa/aikaohjattu Vesimäärä: ks. näyttöruutu 1. kosteutusjakso: käynnistä 1 minuutin kohdalla 2. kosteutusjakso: käynnistä 15 minuutin kohdalla Paistoaika: 25 35 minuuttia 91
Leivonta Mallas-kurpitsasämpylät aika: 120 130 minuuttia 8 kpl vajaa paketti hiivaa (42 g) 1 rkl mallasuutetta 3 dl kädenlämpöistä vettä 500 g grahamjauhoja 3 tl suolaa 50 g rouhittuja kurpitsansiemeniä Leivinpelti/Gourmet-reikäpelti Liuota hiiva ja mallasuute kädenlämpöiseen veteen. Lisää jauhot, suola ja rouhitut kurpitsansiemenet ja vaivaa sileäksi taikinaksi. Laita taikina uuniin ja valitse automaattiohjelma "Kakut \ Hiivataikina \ Kohota 45 min". Vaivaa taikinaa vielä vähän ja pyöritä siitä 8 sämpylää, sivele ne vedellä, tee pintaan ristiviilto ja aseta sämpylät leivinpellille tai Gourmet-reikäpellille. Työnnä pelti uuniin ja valitse automaattiohjelma "Kakut \ Hiivataikina \ Kohota 45 min". Paista sämpylät kullanruskeiksi. Toimintatapa: Kosteuspaisto Lämpötila: 190 200 C Lämmitysvaihe: nopea Kannatintaso: 2 [1] (1) Kosteutusjaksojen määrä/tapa: 2 kosteutusjaksoa/aikaohjattu Vesimäärä: ks. näyttöruutu 1. kosteutusjakso: käynnistä 1 minuutin kohdalla 2. kosteutusjakso: käynnistä 15 minuutin kohdalla Paistoaika: 25 30 minuuttia Vinkki Mallasuute on leivonnan apuaine, joka tukee ja nopeuttaa hiivan kohotusvaikutusta. Lisäksi aavistuksen makea mallas antaa leivälle ja sämpylöille herkullisen maun ja tavallista tummemman värin. Mallasuutetta saa mm. apteekista ja luontaistuotekaupoista. 92
Leivonta Rahkasämpylät aika: 45 55 minuuttia 10 kpl 250 g maitorahkaa 2 munaa 70 g sokeria 2 tl vanilliinisokeria ripaus suolaa 500 g jauhoja 7 tl leivinjauhetta 100 g saksanpähkinöitä rouhittuna Voiteluun maitoa Pinnalle ripoteltavaksi sokeria Leivinpelti/Gourmet-reikäpelti Toimintatapa: Kosteuspaisto Esilämmitys: kyllä Lämpötila: 150 160 C Lämmitysvaihe: nopea Kannatintaso: 2 [1] (1) Kosteutusjaksojen määrä/tapa: 1 kosteutusjakso/manuaalinen Vesimäärä: ks. näyttöruutu 1. kosteutusjakso: heti uuniin laittamisen jälkeen Paistoaika: 25 35 minuuttia Sekoita rahka, munat, sokeri, vanilliinisokeri ja suola keskenään. Vaivaa vähitellen joukkoon jauhot, joihin olet sekoittanut leivinjauheen ja rouhitut saksanpähkinät. Vaivaa taikinaa käsin, kunnes se on sileää ja kimmoisaa. Jos taikina on tarttuvaa, lisää vähän jauhoja. Muotoile taikinasta 10 isoa sämpylää. Sivele ne maidolla, kasta sokeriin ja laita leivinpellille tai Gourmet-reikäpellille. Työnnä pelti esilämmitettyyn uuniin. 93
Leivonta Kinkku-juusto-sämpylät aika: 110 120 minuuttia 8 kpl Taikinan ainekset vajaa ¹/₂ pakettia hiivaa (21 g) 2,5 dl kädenlämpöistä vettä 500 g jauhoja 30 g voita ¹/₂ tl suolaa 100 g keittokinkkua pieneksi kuutioituna 100 g voimakkaan makuista juustoa raasteena Voiteluun vettä Leivinpelti/Gourmet-reikäpelti Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää jauhot, voi ja suola ja vaivaa sileäksi taikinaksi. Laita taikina uuniin ja valitse automaattiohjelma "Kakut \ Hiivataikina \ Kohota 30 min". Toimintatapa: Kosteuspaisto Lämpötila: 180 190 C Lämmitysvaihe: nopea Kannatintaso: 2 [1] (1) Kosteutusjaksojen määrä/tapa: 2 kosteutusjaksoa/aikaohjattu Vesimäärä: ks. näyttöruutu 1. kosteutusjakso: käynnistä 1 minuutin kohdalla 2. kosteutusjakso: käynnistä 15 minuutin kohdalla Paistoaika: 25 30 minuuttia Vinkki Sopivia voimakkaan makuisia juustoja ovat mm. Emmental, Gruyère, alppijuustot ja alle vuoden kypsytetty Gouda. Vaivaa keittokinkkukuutiot ja puolet juustoraasteesta taikinaan. Pyörittele taikinasta 8 sämpylää ja aseta ne leivinpellille tai Gourmet-reikäpellille, laita uuniin ja valitse automaattiohjelma "Kakut \ Hiivataikina \ Kohota 15 min". Sivele sämpylöiden pinta vedellä, ripottele loppu juustoraaste päälle ja paista sämpylät kullanruskeiksi. 94
Leivonta Sunnuntaipullat aika: 100 115 minuuttia 8 kpl Taikinan ainekset vajaa ¹/₂ pakettia hiivaa (21 g) 2,5 dl kädenlämpöistä maitoa 500 g jauhoja 40 g sokeria ripaus suolaa 60 g pehmeää voita 100 g mantelirouhetta Voiteluun maitoa Pinnalle ripoteltavaksi raesokeria Leivinpelti/Gourmet-reikäpelti Toimintatapa: Kosteuspaisto Lämpötila: 150 160 C Lämmitysvaihe: nopea Kannatintaso: 2 [1] (1) Kosteutusjaksojen määrä/tapa: 1 kosteutusjakso/manuaalinen Vesimäärä: ks. näyttöruutu 1. kosteutusjakso: heti uuniin laittamisen jälkeen Paistoaika: 30 40 minuuttia Liuota hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Lisää jauhot, sokeri, suola ja voi ja vaivaa sileäksi taikinaksi. Laita taikina uuniin ja valitse automaattiohjelma "Kakut \ Hiivataikina \ Kohota 30 min". Vaivaa mantelirouhe taikinaan, muotoile siitä 8 sämpylää, aseta ne leivinpellille/ Gourmet-reikäpellille, työnnä pelti uuniin ja valitse automaattiohjelma "Kakut \ Hiivataikina \ Kohota 15 min". Sivele pullien pinta maidolla, kasta päälipuoli raesokeriin ja paista pullat kullanruskeiksi. 95
Kala 96
Kala Suosionosoituksia kalastellessa... Kala-ateriat ovat balsamia ruumiille ja sielulle: merikaloissa on jodia, vitamiineja ja arvokkaita proteiineja sekä terveyttä edistäviä omega-3-rasvahappoja, jotka pitävät kehon kunnossa ja parantavat niin keskittymiskykyä, huomiokykyä kuin mielialaakin. Kala on vähäkalorista ruokaa ja soveltuu erinomaisesti erilaisia dieettejä noudattaville. Kalaa kannattaa syödä vähintään kahdesti viikossa. 97
Kala vinkkejä Määrät Kokonaiset kalat: 250 300 g per henkilö Kalafilee: 200 250 g per henkilö "Sinistä" kalaa Joitain kalalajeja, kuten kirjolohta, suutaria, ankeriasta tai karppia voidaan valmistaa "sinisenä". Näiden kalojen nahka sisältää väriainetta, joka muuttuu hapon (etikkaveden) vaikutuksesta sinertäväksi. Kalan on oltava erittäin tuoretta. Kun perkaat kalaa, älä vaurioita nahan limaista osaa, sillä vaurioituneisiin kohtiin ei enää muodostu sinistä väriä. Kaada kalan päälle kuumaa etikkavettä, anna vetäytyä noin 10 minuuttia ja valmista kala ruokaohjeen mukaan. Suolaa kala vain sisäpuolelta. Puhdistaminen Kokonaiset kalat: Perkaa kala, suomusta se tarvittaessa, huuhtele juoksevan veden alla ja kuivaa talouspaperilla. Kalafilee: Huuhtele filee juoksevan veden alla ja kuivaa talouspaperilla. Happamointi Ripottele puhdistetun kalan tai kalafileen päälle sitruunamehua tai etikkaa ja anna vetäytyä n. 10 minuuttia ennen valmistamista. Kun valutat kalan päälle vähän sitruunamehua tai etikkaa, sen rakenne pysyy paremmin koossa. Näin kala ei hajoa kypsennyksen aikana niin helposti. Happamoittaminen ei vaikuta kalan ominaismakuun. Suolaaminen Suolaa kala vasta juuri ennen valmistusta tai ripottele päälle yrttejä tai mausteita. Älä anna kalan seistä kauan suolattuna. Suola poistaa kalasta nestettä ja sen mukana arvokkaita kivennäis- ja hivenaineita. Nesteen poistuminen aiheuttaa kalan kuivumista kypsennyksen aikana. 98
Kala Kypsennys Kokonainen kala on kypsä, kun sen pupillit ovat muuttuneet valkoisiksi ja selkäevä irtoaa helposti. Paistettu, höyrytetty tai grillattu kala on kypsää, kun liha irtoaa ruodoista helposti. Kun valmistat kalafileitä kastikkeessa, tee kastikkeesta vähän tavallista sakeampaa, sillä kalasta irtoaa nestettä kypsymisen aikana. Ohjeita automaattiohjelmien ja paistolämpömittarin käyttöön (jos sellanen on) Kun kypsennät kalaa paistolämpömittarin avulla, varmista, että kalan sisälämpötila on vähintään 70 C astetta. Työnnä paistolämpömittarin metallinen kärki kalan paksuimpaan kohtaan siten, että mittarin kahvaosa osoittaa viistosti ylöspäin. Paistolämpömittaria kannattaa käyttää isojen, paksujen kalojen kypsennyksessä. Mausta kala makusi mukaan ja laita sen päälle muutama voinokare ennen uuniin laittamista. Kun haluat kypsentää useampia kaloja tai kalapaloja samanaikaisesti, valitse mahdollisimman samankokoisia kaloja. Työnnä paistolämpömittari paksuimpaan kalaan. Voit paistaa kalan myös alumiinifoliossa, paistopussissa tai merisuolalla kuorrutettuna. Työnnä paistolämpömittari tällöin kalaan sitä ympäröivän tuotteen lävitse. Kun käytät paistolämpömittaria, uunin näyttämä jäljellä oleva kypsennysaika on aluksi summittainen, mutta tarkentuu kypsentämisen loppua kohti. 99
Kala Dorade "Verduras" aika: 65 75 minuuttia 4 annosta 4 perattua Dorade-ahventa (à n. 400 g) 800 g pieniä perunoita 2 punaista paprikaa 2 vihreää kesäkurpitsaa 2 keltaista kesäkurpitsaa 4 salottisipulia 3 valkosipulinkynttä 400 g fetajuustoa 1 sitruunan mehu suolaa sitruunapippuria 4 oksaa timjamia 4 oksaa rosmariinia 10 rkl oliiviöljyä Gourmet-yleispannu tai yleispelti Esikypsennä perunoita kuorineen n. 10 minuuttia. Halkaise paprikat, poista kannat ja siemenet ja paloittele suuriksi paloiksi. Viipaloi kesäkurpitsat ja halkaise kuoritut salottisipulit. Kuori valkosipulinkynnet ja hienonna ne. Kuutioi feta. Huuhtele kalat ja taputtele ne kuiviksi, mausta sitruunamehulla, suolalla ja sitruunapippurilla ja aseta ne isoon Gourmet-yleispannuun tai yleispellille. Sekoita esikypsennetyt perunat, vihannekset ja yrtit ja mausta ne suolalla ja sitruunapippurilla. Jaa peruna-vihannesseos kalojen ympärille ja ripottele fetajuusto vihannesten päälle. Lisää öljyyn vähän suolaa ja mustapippuria ja pirskottele se perunoiden ja vihannesten päälle ja paista uunissa. 100
Kala Toimintatapa: Kosteuspaisto Lämpötila: 160 170 C Lämmitysvaihe: nopea Kannatintaso: 2 [2] (1) Kosteutusjaksojen määrä/tapa: 2 kosteutusjaksoa/aikaohjattu Vesimäärä: ks. näyttöruutu 1. kosteutusjakso: käynnistä 5 minuutin kohdalla 2. kosteutusjakso: käynnistä 15 minuutin kohdalla Kypsennysaika: 30 40 minuuttia 101
Kala Kalafilee wieniläisittäin aika: 60 70 minuuttia 4 annosta 600 g merilohifileetä 1 sitruunan mehu 125 g ranskankermaa 50 g maustekurkkua 10 g kapriksia 30 g pekonia 1 rkl sinappia 1 tl raastettua parmesaania Paistovuoka 20 x 30 cm Huuhtele fileet, taputtele kuivaksi ja ripottele päälle sitruunamehua. Aseta yksi filee voideltuun paistovuokaan ja sivele puolet ranskankermasta päälle. Huuhtele kurkut ja kaprikset. Leikkaa kurkut ja pekoni pieniksi kuutioiksi ja sekoita hienonnettujen kapristen kanssa. Levitä kolmannes seoksesta kalafileen päälle. Aseta toinen kalafilee päälle. Sivele sinapilla ja levitä toinen kolmannes kurkkuseoksesta päälle. Aseta kolmas kalafilee päälle. Levitä loppu ranskankerma ja loput kurkkuseoksesta päälle. Ripottele pinnalle parmesanraaste ja paista. Toimintatapa: Kosteuspaisto Lämpötila: 160 170 C Lämmitysvaihe: nopea Kannatintaso: 2 [1] (1) Kosteutusjaksojen määrä/tapa: 2 kosteutusjaksoa/aikaohjattu Vesimäärä: ks. näyttöruutu 1. kosteutusjakso: käynnistä 5 minuutin kohdalla 2. kosteutusjakso: käynnistä 15 minuutin kohdalla Kypsennysaika: 30 35 minuuttia 102
Purotaimen herkkusienitäytteellä aika: 60 70 minuuttia 4 annosta 4 perattua purotaimenta (à 250 g) 2 rkl sitruunamehua suolaa mustapippuria ¹/₂ sipuli hienonnettuna 1 valkosipulinkynsi hienonnettuna 200 g tuoreita herkkusieniä hienonnettuna 25 g persiljaa hienonnettuna 50 g voita Gourmet-yleispannu tai yleispelti Huuhtele taimenet ja taputtele ne kuiviksi, ripottele päälle sitruunamehua ja suolaa ja pippuroi sisä- ja ulkopuolelta. Silppua sipuli, valkosipulinkynsi, sienet ja persilja ja sekoita ne keskenään. Mausta suolalla ja pippurilla. Täytä taimenet seoksella. Aseta taimenet vierekkäin Gourmet-yleispannuun tai yleispellille. Laita päälle muutama voinokare ja paista ilman kantta. Kala Toimintatapa: Kosteuspaisto Lämpötila: 160 170 C Lämmitysvaihe: nopea Kannatintaso: 2 [2] (1) Kosteutusjaksojen määrä/tapa: 2 kosteutusjaksoa/aikaohjattu Vesimäärä: ks. näyttöruutu 1. kosteutusjakso: käynnistä 5 minuutin kohdalla 2. kosteutusjakso: käynnistä 15 minuutin kohdalla Kypsennysaika: 30 40 minuuttia 103
Kala Täytetty taimen aika: 65 75 minuuttia 4 annosta 2 taimenta (à 600 700g) 1 sitruunan mehu suolaa 2 salottisipulia 2 valkosipulinkynttä 50 g pieniä kapriksia 1 keltuainen 2 rkl oliiviöljyä 2 viipaletta paahtoleipää chilijauhetta mustapippuria Yleispelti Toimintatapa: Kosteuspaisto Lämpötila: 160 170 C Lämmitysvaihe: nopea Kannatintaso: 2 [1] (1) Kosteutusjaksojen määrä/tapa: 2 kosteutusjaksoa/aikaohjattu Vesimäärä: ks. näyttöruutu 1. kosteutusjakso: käynnistä 5 minuutin kohdalla 2. kosteutusjakso: käynnistä 15 minuutin kohdalla Kypsennysaika: 30 40 minuuttia Huuhtele taimenet ja taputtele ne kuiviksi, ripottele päälle sitruunamehua ja suolaa kala sisä- ja ulkopuolelta. Kuori ja hienonna salottisipulit ja valkosipulinkynnet. Kuutioi paahtoleipäviipaleet pieniksi kuutioiksi. Sekoita kaprikset, munankeltuainen, salottisipuli, valkosipuli, öljy ja paahtoleipäkuutiot keskenään ja mausta suolalla, pippurilla ja chilijauheella. Täytä taimenet seoksella ja sulje niiden vatsa puisella cocktailtikulla. Aseta taimenet yleispellille ja paista uunissa. 104
Kala Meriharjuskäärö aika: 90 100 minuuttia 6 annosta 6 pientä meriharjusta (à 150 200 g) 5 hiivaleipäviipaletta 2,5 dl maitoa 2 rkl hienonnettua persiljaa 4 rkl sardellivoita suolaa mustapippuria 3 rkl oliiviöljyä Yleispelti voipaperia Vaihtoehtoiset asetukset Toimintatapa: Kiertoilma Plus Lämpötila: 190 200 C Lämmitysvaihe: nopea Kannatintaso: 2 [2] (1) Kypsennysaika: 20 30 minuuttia Vinkki "Meriharjusta en papillote" tarkoittaa, että kala kypsennetään voipaperiin käärittynä. Puhdista kalat. Valmista täyte: Upota leipäviipaleet maitoon. Muserra leipä haarukalla ja sekoita joukkoon persilja ja sardellivoi. Mausta kalat suolalla ja pippurilla, täytä leipäseoksella, pirskottele päälle oliiviöljyä ja anna vetäytyä viileässä tunnin ajan. Sivele voipaperin palat öljyllä, asettele kukin kala omalle paperilleen ja sulje paperit kääröiksi. Aseta kääröt yleispellille ja työnnä pelti uuniin. Ohjelma: Kala \ Meriharjuskäärö \ 4-6 kalaa Ohjelman kesto: n. 25 [32] (25) minuuttia 105
Kala Merilohifilee delicioso aika: 60 70 minuuttia 4 annosta 750 g merilohta 3 sipulia 40 g voita 500 g tomaatteja ¹/₂ sitruunan mehu suolaa mustapippuria 1 dl maitoa 10 g korppujauhoja 2 rkl hienonnettua persiljaa Paistovuoka 26 cm Leikkaa sipulit ohuiksi viipaleiksi ja kuullota ne voissa. Viipaloi tomaatit. Huuhtele lohifilee, taputtele se kuivaksi, ripottele päälle sitruunamehua, mausta suolalla ja pippurilla. Toimintatapa: Kosteuspaisto Lämpötila: 160 170 C Lämmitysvaihe: nopea Kannatintaso: 2 [1] (1) Kosteutusjaksojen määrä/tapa: 2 kosteutusjaksoa/aikaohjattu Vesimäärä: ks. näyttöruutu 1. kosteutusjakso: käynnistä 5 minuutin kohdalla 2. kosteutusjakso: käynnistä 15 minuutin kohdalla Kypsennysaika: 30 40 minuuttia Vinkki Voit käyttää merilohen sijaan myös kirjolohta. Levitä kuullotetut sipulit voideltuun vuokaan. Asettele tomaattiviipaleet sipulien päälle ja mausta suolalla ja pippurilla. Nosta filee päälle. Sulata loppu voi ja kaada se yhdessä maidon kanssa fileen päälle. Ripottele päälle korppujauhoja ja paista. Kun ruoka on valmista, ripottele päälle vielä silputtu persilja. 106
Merihaukifilettä viherkastikkeessa aika: 50 60 minuuttia 4 annosta 4 merihaukifileepalaa (à 250g) 250 g venussimpukoita 2 valkosipulinkynttä 4 rkl oliiviöljyä 1 tl jauhoja 2,5 dl kalalientä (fondista) 25 g persiljaa suolaa Paistinpannu Yleispelti Hienonna valkosipulinkynnet ja kuullota ne pannulla oliiviöljyssä. Aseta kalat yleispellille. Levitä venussimpukat, öljy ja valkosipuli kaloille ja mausta suolalla. Ripottele päälle jauhoja, kaada päälle lämmin kalaliemi ja ripottele päälle hienonnettu persilja. Kala Ohjelma: Kala \ Merihaukifilee kastikkeessa Ohjelman kesto: n. 30 [30] (25) minuuttia Vaihtoehtoiset asetukset Toimintatapa: Ylä-/alalämpö Lämpötila: 180 190 C Esilämmitys: kyllä Lämmitysvaihe: normaali Kannatintaso: 3 [2] (1) Kypsennysaika: 15 20 minuuttia 107
Kala Kuivattua turskaa brandade aika: 40 50 minuuttia + 24 tuntia liottamiseen 6 annosta 1 kg kapakalaa 2,5 dl maitoa 6-7 dl oliiviöljyä suolaa mustapippuria Kattila Uuninkestävä vuoka Liota kalaa n. 24 tuntia, vaihda vesi useita kertoja. Leikkaa kala suuriksi paloiksi ja keitä kattilassa vedessä 8 minuuttia. Nosta kala vedestä, valuta se ja anna jäähtyä hetken. Poista nahka ja ruodot. Kuumenna matalassa kattilassa 2 dl oliiviöljyä. Laita kalat joukkoon ja hauduta miedolla lämmöllä koko ajan puulastalla sekoittaen, kunnes kala ja öljy ovat sekoittuneet tasaiseksi massaksi. Kun seos on sakeaa, ota kattila liedeltä ja sekoita hitaasti joukkoon vuorotellen 4 5 dl oliiviöljyä ja 2,5 dl kiehuvaa maitoa. Mausta suolalla ja pippurilla. Seoksen tulee olla ihanan pehmeää. Kaada seos (brandade) uuninkestävään vuokaan ja laita vuoka uuniin. Ohjelma: Kala \ Kuivattua turskaa brandade Ohjelman kesto: n. 10 [10] (9) minuuttia Vaihtoehtoiset asetukset Toimintatapa: Grilli laaja Lämpötila: 220 C Kannatintaso: 4 [2] (2) Kypsennysaika: 8 12 minuuttia 108
Kala Pasta-lohi-pinaattipaistos aika: 60 70 minuuttia 4 annosta 450 g lehtipinaattia (pakastettua tai tuoretta) 1 valkosipulinkynsi suolaa muskottia 500 g vihreää nauhamakaronia 400 g lohifileetä 1 2 rkl sitruunamehua vastarouhittua mustapippuria 2 dl kermaa 250 g smetanaa 2 tl yrttisekoitusta 20 g mantelilastuja Kattila Paistovuoka 20 x 30 cm Jos käytät tuoretta pinaattia, ryöppää sitä 1 minuutti kiehuvassa vedessä, valuta ja anna jäähtyä. Jos käytät pakastepinaattia, sulata, valuta ja puristele se vielä käsin kuivaksi. Paloittele pinaatti veitsellä ja mausta valkosipulilla, suolalla ja muskotilla. Keitä pasta pakkauksen ohjeiden mukaan "al denteksi". Huuhtele lohi, taputtele se kuivaksi, leikkaa isoiksi kuutioiksi, ripottele päälle sitruunamehua, suolaa ja pippuria. Sekoita kerma, ranskankerma ja yrttiseos ja mausta se suolalla ja pippurilla. Levitä pasta voideltuun vuokaan, lisää päälle pinaatti ja lopuksi lohikuutiot. Kaada kermaseos päälle, ripottele pinnalle mantelilastut ja paista ilman kantta. Toimintatapa: Kosteuspaisto Lämpötila: 160 170 C Lämmitysvaihe: nopea Kannatintaso: 2 [1] (1) Kosteutusjaksojen määrä/tapa: 3 kosteutusjaksoa/aikaohjattu Vesimäärä: ks. näyttöruutu 1. kosteutusjakso: käynnistä 5 minuutin kohdalla 2. kosteutusjakso: käynnistä 15 minuutin kohdalla 3. kosteutusjakso: käynnistä 25 minuutin kohdalla Kypsennysaika: 30 40 minuuttia 109
Kala Kurttukaali-lohigratiini aika: 75 85 minuuttia 4 annosta 600 g lohifileetä 1 kurttukaali (savoijinkaali) (n. 600 g) 20 g pehmeää voita 500 g perunoita mustapippuria suolaa 300 g yrteillä maustettua ranskankermaa 2 3 tl piparjuuritahnaa 80 g alppijuustoa raasteena 80 g vaaleaa leipää Paistinpannu Paistovuoka 20 cm x 30 cm Toimintatapa: Kosteuspaisto Lämpötila: 160 170 C Lämmitysvaihe: nopea Kannatintaso: 2 [1] (1) Kosteutusjaksojen määrä/tapa: 3 kosteutusjaksoa/aikaohjattu Vesimäärä: ks. näyttöruutu 1. kosteutusjakso: käynnistä 5 minuutin kohdalla 2. kosteutusjakso: käynnistä 15 minuutin kohdalla 3. kosteutusjakso: käynnistä 25 minuutin kohdalla Kypsennysaika: 30 40 minuuttia Puhdista kurttukaali, jaa se neljään osaan, poista kanta ja leikkaa suikaleiksi. Sulata voi paistinpannussa, lisää kurttukaali ja ruskista sitä kevyesti 15 minuutin ajan välillä käännellen. Kuori ja viipaloi perunat ja esikypsennä 5 minuuttia. Huuhtele lohi, taputtele se kuivaksi, leikkaa n. 2 cm leveiksi viipaleiksi ja mausta pippurilla ja suolalla. Sekoita yrttiranskankerma, piparjuuritahna ja juustoraaste. Sekoita kurttukaali ja perunat keskenään, laita paistovuokaan ja levitä lohiviipaleet päälle. Kuutioi leipäviipaleet ja sekoita ne ranskankerman joukkoon. Levitä leipä-ranskankermaseos ruoan päälle ja kypsennä. 110
Kala Kuhaa yrttipedillä aika: 50 60 minuuttia 4 annosta 800 g kuhafileitä 1 sitruunan mehu 1 nippu persiljaa 1 nippu ruohosipulia 1 nippu tilliä 1 nippu sitruunamelissaa suolaa 50 g voita Laakea paistovuoka Huuhtele fileet, taputtele ne kuiviksi, ripottele päälle osa sitruunamehusta ja anna vetäytyä n. 10 minuuttia. Huuhtele ja hienonna yrtit, sekoita ne keskenään ja levitä seos matalaan, voideltuun paistovuokaan. Suolaa kuhafileet ja asettele ne limittäin yrttien päälle vuokaan. Pirskottele loput sitruunamehusta kalojen päälle, lisää muutama voinokare ja kypsennä. Toimintatapa: Kosteuspaisto Lämpötila: 160 170 C Lämmitysvaihe: nopea Kannatintaso: 2 [1] (1) Kosteutusjaksojen määrä/tapa: 2 kosteutusjaksoa/aikaohjattu Vesimäärä: ks. näyttöruutu 1. kosteutusjakso: käynnistä 5 minuutin kohdalla 2. kosteutusjakso: käynnistä 15 minuutin kohdalla Kypsennysaika: 30 40 minuuttia 111
Liha ja linnut 112
Liha ja linnut Maukasta monipuolisesti Sian-, naudan- ja lampaanlihasta, riistasta ja linnuista saat valmistettua monipuolista, terveellistä ja maukasta ruokaa. Linnunliha on erityisen suositeltavaa hyvinvointimme kannalta. Liha on monipuolinen raaka-aine, jota voi valmistaa monella tavalla ja vaihtelua siihen saat käyttämällä erilaisia mausteita, kastikkeita ja lisukkeita, välillä eksoottisia, välillä vähän perinteisempiä. 113
Liha ja linnut vinkkejä Liha Neuvoja automaattiohjelmien käyttöön Alle 1 kg:n painoiset lihapalat eivät sovi kypsennettäviksi automaattiohjelmilla, koska ne kuivuvat liian helposti. Automaattiohjelmat on suunniteltu erityisesti Mielen Gourmet-yleispannua varten. Kun käytät lasisia, keraamisia tai teräksisiä patoja, voit vähentää nesteen määrää tarvittaessa. Voit valmistaa lihaa pannulla joko ilman kantta tai kannella peitettynä tai suoraan yleispellillä. Saat tähän liittyviä ohjeita, kun ensin valitset haluamasi ohjelman. Joissakin ohjelmissa sinun täytyy lisätä nestettä tai poistaa kansi tietyn kypsennysajan jälkeen. Ohjelma antaa sinulle tähän liittyviä ohjeita näyttöruudussa. Poista rasva, nahka ja jänteet ennen kypsennystä. Mausta liha makusi mukaan ja jos valmistat riistaa, aseta lihan päälle voinokareita tai pekoniviipaleita. Riistalihasta tulee erityisen mureaa, kun marinoit sitä yön yli (esim. piimässä) ennen kypsentämistä. Neuvoja paistolämpömittarin käyttöön (jos sellainen on) Jos näyttöruudussa näkyy ohje käyttää paistolämpömittaria, muista työntää mittarin metallinen kärki lihan paksuimpaan kohtaan siten, että mittarin kahvaosa osoittaa vinosti ylöspäin. Kun haluat kypsentää useampia lihapaloja samanaikaisesti, valitse mahdollisimman samankokoisia lihoja. Työnnä paistolämpömittari paksuimpaan lihapalaan. Kun käytät paistolämpömittaria, uunin näyttämä jäljellä oleva kypsennysaika on aluksi summittainen, mutta tarkentuu kypsentämisen loppua kohti. 114
Liha ja linnut Linnut Neuvoja automaattiohjelmien käyttöön Alle 900 g:n painoiset linnut eivät sovi kypsennettäviksi automaattiohjelmilla, koska ne kuivuvat liian helposti. Automaattiohjelmat on suunniteltu erityisesti Mielen Gourmet-yleispannua varten. Kun käytät lasisia, keraamisia tai teräksisiä patoja, voit vähentää nesteen määrää tarvittaessa. Mausta linnut makusi mukaan ja sivele öljyllä ennen paistamista. Aseta linnut uuniin aina rintapuoli ylöspäin. Joissakin ohjelmissa sinun täytyy lisätä nestettä tai poistaa kansi tietyn kypsennysajan jälkeen. Ohjelma antaa sinulle tähän liittyviä ohjeita näyttöruudussa. Neuvoja paistolämpömittarin käyttöön (jos sellainen on) Työnnä paistolämpömittari syvälle linnun rinnan alueelle. Varmista että metallinen kärki osuu linnun paksuimpaan kohtaan ja että paistolämpömittarin kahvaosa osoittaa vinosti ylöspäin. Kun haluat kypsentää useampia lintuja samanaikaisesti, valitse mahdollisimman samankokoisia lintuja. Työnnä paistolämpömittari suurimpaan lintuun. Kun käytät paistolämpömittaria, uunin näyttämä jäljellä oleva kypsennysaika on aluksi summittainen, mutta tarkentuu kypsentämisen loppua kohti. 115
Liha ja linnut Beef Wellington (Australia) aika: 120 minuuttia 6 8 annosta 850 g naudan sisäfilettä öljyä suolaa myllystä vastarouhittua mustapippuria 60 g voita 2 salottisipulia 2 valkosipulinkynttä 300 g herkkusieniä 80 g kananmaksapasteijaa 70 g sämpylänmuruja 2 rkl tuoreita timjaminlehtiä 300 g lehtitaikinaa 1 keltuainen Paistinpannu Leivinpelti Kuori ja hienonna salottisipulit ja valkosipulinkynnet. Puhdista ja viipaloi herkkusienet. Hienona timjami. Rullaa naudanfilee ja sido se langalla niin, että se on joka kohdasta yhtä paksu. Sivele pinta öljyllä, mausta pippurilla ja ruskista kuumalla pannulla joka puolelta. Jäähdytä jääkaapissa ja poista lanka, kun liha on jäähtynyt. Sulata voi pannussa ja kuullota siinä salottisipuleja, valkosipuleja ja herkkusieniä, kunnes sienistä tuleva neste haihtuu. Sekoita maksapasteija joukkoon ja anna jäähtyä. Sekoita sämpylänmurut ja timjami herkkusieni-sipuliseoksen joukkoon ja hienonna tehosekoittimessa. Kauli lehtitaikina niin isoksi, että se yltää koko fileen ja täytteen ympärille. Sivele herkkusienitäyte kaulitulle lehtitaikinalle. Aseta naudanfilee täytteen päälle, taita taikinan reunat kiinni ja sulje keltuaisella. Aseta leivinpellille saumapuoli alaspäin. Sivele käärön pinta keltuaisella ja aseta se jääkaappiin uunin esilämpiämisen ajaksi. Anna levätä 10 minuuttia ennen viipalointia ja tarjoilua. Poista paistolämpömittari ennen lihan viipalointia ja tarjoilua. Ohjelma: Liha \ Nauta \ Beef Wellington Paistolämpömittari: käytä Vesimäärä: ks. näyttöruutu Ohjelman kesto: n. 60 minuuttia 116
Liha ja linnut Vaihtoehtoiset asetukset Toimintatapa: Kosteuspaisto Lämpötila: 15 minuuttia: 200 C, sen jälkeen: 180 C Esilämmitys: kyllä Paistolämpömittari: käytä Sisälämpötila: 55 75 C Lämmitysvaihe: nopea Kannatintaso: 2 [1] (1) Kosteutusjaksojen määrä/tapa: 2 kosteutusjaksoa/manuaalinen Vesimäärä: ks. näyttöruutu 1. kosteutusjakso: heti uuniin laittamisen jälkeen 2. kosteutusjakso: seuraavan 10 minuutin jälkeen Paistoaika: n. 60 minuuttia 117
Liha ja linnut Beef Wellington (Iso-Britannia) aika: 120 minuuttia 6 8 annosta 1 kg naudanfilettä vastarouhittua mustapippuria 1 rkl öljyä 30 g voita 2 salottisipulia 250 g herkkusieniä 1 iso oksa timjamia 1 dl erittäin kuivaa vermuttia tai kuivaa valkoviiniä 150 g hienoa maksapasteijaa 15 g tuoretta persiljaa 12 viipaletta pekonia, ei savustettua 500 g lehtitaikinaa 1 muna Leivinpelti Paistinpannu Mausta naudanfilee pippurilla, sivele joka puolelta öljyllä ja työnnä leivinpellillä 15 minuutiksi esilämmitettyyn uuniin. Anna lihan jäähtyä. Kuori ja hienonna salottisipulit. Puhdista ja silppua herkkusienet. Sulata voi pannulla ja paista siinä salottisipuleja 3 4 minuuttia, kunnes ne pehmenevät. Lisää herkkusienet ja timjami ja paista vielä 5 6 minuuttia. Lisää viini ja keitä kokoon. Anna seoksen jäähtyä, poista timjaminoksa ja lisää maksapasteija ja persilja. Mausta maun mukaan ja anna jäähtyä kokonaan. Aseta kaksi isoa tuorekelmun palaa vähän limittäin työtasolle. Asettele pekoniviipaleet siihen kahteen riviin, vähän limittäin. Levitä puolet herkkusieniseoksesta päälle. Aseta naudanfilee sieniseoksen päälle ja levitä loppu sieniseos fileen päälle. Kierrä tuorekelmun avulla pekonit tiukasti fileen ympärille siten, että niistä muodostuu tiivis rulla. Aseta se jääkaappiin. Jauhota työtaso ja kauli lehtitaikina 0,5 cm paksuksi neliöksi (28 x 28 cm). Irrota tuorekelmu filerullan ympäriltä ja aseta rulla taikinaneliön keskelle. Sivele taikinan reunat kananmunalla, ja taita taikina fileen päälle ja painele saumat kiinni. Aseta rulla saumapuoli alaspäin leivinpellille. Sivele pinta munalla ja koristele yli jääneillä taikinanpaloilla. Pidä rullaa kylmässä vähintään 30 minuuttia (tai yön yli). Työnnä paistolämpömittari rullan keskelle. Anna valmiin rullan vetäytyä 15 minuuttia ennen viipalointia ja tarjoilua. Ohjelma: Liha \ Nauta \ Beef Wellington Paistolämpömittari: käytä Vesimäärä: ks. näyttöruutu Ohjelman kesto: n. 60 minuuttia 118
Liha ja linnut Vaihtoehtoiset asetukset Toimintatapa: Kosteuspaisto Lämpötila: 15 minuuttia: 200 C, sen jälkeen: 180 C Esilämmitys: kyllä Paistolämpömittari: käytä Sisälämpötila: 55 75 C Lämmitysvaihe: nopea Kannatintaso: 2 [1] (1) Kosteutusjaksojen määrä/tapa: 2 kosteutusjaksoa/manuaalinen Vesimäärä: ks. näyttöruutu 1. kosteutusjakso: heti uuniin laittamisen jälkeen 2. kosteutusjakso: seuraavan 10 minuutin jälkeen Paistoaika: n. 60 minuuttia 119
Liha ja linnut Naudanlihakääryleet aika: 155 165 minuuttia 4 annosta 4 viipaletta naudan paistia (à 160 200 g) suolaa mustapippuria 4 tl keskivahvaa sinappia 8 viipaletta pekonia 8 pientä maustekurkkua (minikurkkuja) 2 porkkanaa 1 ohut purjo 150 g selleriä 1 sipuli öljyä 1 rkl tomaattipyreetä 2,5 dl punaviiniä 2 oksaa timjamia 2 oksaa rosmariinia 2 laakerinlehteä 1 valkosipulinkynsi 10 dl lihalientä 1 dl kermaa Gourmet-yleispannu ja kansi ja ruskista vuorostaan vihannekset. Lisää joukkoon tomaattisose ja kuumenna. Lisää joukkoon kolmannes punaviinistä. Anna kiehua, kunnes viini on kiehunut kokoon lähes kokonaan. Kaada sitten sekaan seuraava punaviinierä ja jatka kunnes kaikki viini on kiehunut kokoon. Lisää yrtit, mausteet, valkosipuli ja lihaliemi kasvisten joukkoon. Nosta kääryleet joukkoon, laita kansi päälle ja kypsennä uunissa 60 minuutin ajan. Ota kansi pois 60 minuutin kuluttua ja käynnistä ensimmäinen kosteutusjakso. Kypsennä loppuun ilman kantta. Nosta kääryleet pois liemestä ja poista tikut tai lanka. Paseeraa liemi, lisää kerma ja suurusta tarvittaessa. Aseta paistiviipaleet vierekkäin ja mausta ne suolalla ja pippurilla. Sivele viipaleet sinapilla ja aseta kunkin päälle 2 pekoniviipaletta ja jaa ohueksi suikaloidut maustekurkut lihojen päälle. Kääri rullalle ja kiinnitä tikulla tai sido langalla. Paloittele porkkanat, purjo, selleri ja sipuli n. 1 cm kuutioiksi. Kuumenna öljy Gourmet-yleispannussa ja ruskista kääryleet siinä kunnolla joka puolelta. Nosta kääryleet pois pannulta 120
Liha ja linnut Toimintatapa: Kosteuspaisto Lämpötila: 140 C Lämmitysvaihe: nopea Kannatintaso: 2 [2] (1) Kosteutusjaksojen määrä/tapa: 3 kosteutusjaksoa/manuaalinen Vesimäärä: ks. näyttöruutu 1. kosteutusjakso: 60 minuutin kohdalla 2. kosteutusjakso: seuraavan 20 minuutin jälkeen 3. kosteutusjakso: seuraavan 20 minuutin jälkeen Kypsennysaika: 120 minuuttia 121
Liha ja linnut Hollantilainen hakkelus (Hachée) aika: 250 minuuttia 6 8 annosta 500 g sipulia 30 g voita 30 g öljyä 1,2 kg naudanlihaa kuutioituna mustapippuria suolaa 1 rkl ruskeaa sokeria 2 rkl jauhoja 1,2 l lihalientiä 2 laakerinlehteä 4 mausteneilikkaa 0,7 dl etikkaa Paistinpannu Gourmet-yleispannu Kuori ja hienonna sipulit. Kuumenna voi pannulla. Kun voi alkaa kuplia, lorauta sekaan reilusti öljyä ja kuumenna. Mausta liha suolalla ja pippurilla ja paista pannulla joka puolelta. Lisää sipulit, laakerinlehdet, mausteneilikat ja ruskea sokeri ja paista vielä 3 minuuttia. Ripottele jauhot lihan päälle ja paista vielä 2 3 minuuttia. Lisää lihaliemi ja etikka koko ajan sekoittaen, kunnes saat seoksesta sileän kastikkeen. Kaada liha Gourmet-yleispannulle ja paista uunissa. Mausta suolalla ja pippurilla vielä kypsentämisen jälkeen. Ohjelma: Liha \ Nauta \ Haschee lihakastike Ohjelman kesto: n. 220 minuuttia Vaihtoehtoiset asetukset Toimintatapa: Kiertoilma Plus Lämpötila: 180 C Esilämmitys: kyllä Lämmitysvaihe: nopea Kannatintaso: 2 [1] (1) Crisp function: päällä Kypsennysaika: 210 minuuttia 122
Liha ja linnut Yorkshire Pudding aika: 30 minuuttia 12 annosta 190 g jauhoja 1 tl suolaa 3 munaa 2,25 dl maitoa öljyä paistamiseen 12 muffinin muffinipelti Laita muffinipellin jokaiseen koloon teelusikallinen öljyä ja nosta pelti uuniin ritilän päälle. Sekoita suola jauhoihin. Tee jauhojen keskelle kuoppa, riko siihen munat, riko munien rakenne ja sekoita ne hitaasti jauhojen joukkoon. Lisää maito ja sekoita hitaasti sileäksi taikinaksi. Kun uuni on lämmennyt, ota muffinipelti uunista, jaa taikina tasaisesti vuoan koloihin ja paista kullanruskeaksi. Ohjelma: Liha \ Nauta \ Yorkshire Pudding Ohjelman kesto: n. 25 minuuttia Vaihtoehtoiset asetukset Toimintatapa: Kiertoilma Plus Lämpötila: 210 C Esilämmitys: kyllä Lämmitysvaihe: nopea Kannatintaso: 2 [1] (1) Kypsennysaika1: 20 25 [15 20] (20 25) minuuttia 123
Liha ja linnut Uunissa haudutettua vasikanrintaa aika: 120 130 minuuttia 8 annosta 1,5 kg vasikanrintaa 2 porkkanaa 1 ohut purjo 150 g selleriä 1 sipuli 1 valkosipulinkynsi 2 oksaa timjamia 2 oksaa rosmariinia 4 laakerinlehteä 5 katajanmarjaa suolaa mustapippuria 5 dl valkoviiniä 100 g ranskankermaa 2,5 dl lihalientä tai vettä Gourmet-yleispannu Paloittele porkkanat, purjo, selleri ja sipuli n. 1 cm kuutioiksi. Laita kuutiot Gourmet-yleispannuun yhdessä yrttien ja mausteiden kanssa. Mausta liha suolalla ja pippurilla, aseta vihannesten päälle ja laita pannu uuniin. Lisää 25 minuutin kuluttua valkoviini, laske uunin lämpötilaa ja paista liha kypsäksi. Mikäli vihannekset kuivuvat, lisää vähän vettä. Paseeraa paistoliemi, lisää joukkoon ranskankerma ja lihaliemi. Suurusta tarvittaessa. Toimintatapa: Kosteuspaisto Lämpötila: 20 minuuttia: 210 220 C, sen jälkeen 140 150 C Lämmitysvaihe: nopea Kannatintaso: 2 [2] (1) Kosteutusjaksojen määrä/tapa: 3 kosteutusjaksoa/aikaohjattu Vesimäärä: ks. näyttöruutu 1. kosteutusjakso: käynnistä 10 minuutin kohdalla 2. kosteutusjakso: käynnistä 30 minuutin kohdalla 3. kosteutusjakso: käynnistä 1 tunnin kohdalla Kypsennysaika: 90 100 minuuttia 124
Liha ja linnut Ossobucco aika: 130 minuuttia 6 annosta 2 rkl öljyä 1 tomaatti hienonnettuna 1 sipuli hienonnettuna 4 valkosipulinkynttä hienonnettuna 80 g porkkanaa kuutioituna 80 g selleriä kuutioituna 50 g purjoa renkaina 1 rkl tomaattipyreetä 6 naudanpotkaviipaletta (à 200 250 g) suolaa vastarouhittua mustapippuria jauhoja 50 g kirkastettua voita 2 dl valkoviiniä 8 dl lihalientä 1 rkl paistikastiketahnaa 1 nippu kutakin: rosmariinia, salviaa ja timjamia 1 sitruunan raastettu kuori Pinnalle ripoteltavaksi 1 rkl persiljaa silputtuna Gourmet-yleispannu ja kansi Mausta lihat suolalla ja pippurilla, kääntele jauhoissa ja paista voissa keittotasolla 3 4 minuuttia kummaltakin puolelta. Nosta lihat vihannesten päälle Gourmet-yleispannuun ja lisää valkoviini, lihaliemi, paistikastiketahna ja yrtit. Anna hautua vielä 90 minuuttia kannella peitettynä. Tarjoile osso bucco -liha kastikkeen, raastetun sitruunankuoren ja silputun persiljan kanssa. Ohjelma: Liha \ Vasikka \ Ossobucco Ohjelman kesto: n. 110 minuuttia Vaihtoehtoiset asetukset Toimintatapa: Kiertoilma Plus Lämpötila: 180 C Kannatintaso: 2 [1] (1) Paistoaika: 110 minuuttia Esilämmitä Gourmet-yleispannua uunissa 10 minuuttia. Hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet ja kuutioi tomaatti, porkkanat ja selleri. Kaada öljyä Gourmet-yleispannuun, lisää vihannekset ja tomaattipyree, laita uuniin ja kypsennä 10 minuuttia. 125
Liha ja linnut Täytetty porsaanfilee aika: 65 75 minuuttia 6 annosta 4 porsaanfileetä (à 300 g) suolaa mustapippuria 20 basilikanlehteä 250 g punaista pestoa 30 g raastettua parmesaania 12 viipaletta parmankinkkua 40 g voita 2,5 dl kermaa 2,5 dl lihalientä Gourmet-yleispannu Halkaise porsaanfileet pituussuunnassa niin syvälle, että saat avattua ne levyksi. Mausta liha suolalla ja pippurilla molemmin puolin ja levitä basilikanlehdet leikkauspinnalle. Levitä päälle punainen pesto ja ripottele parmesaaniraaste sen päälle. Taita fileet kiinni ja kääri ympärille parmankinkkusiivut. Nosta fileet Gourmet-yleispannuun, jaa voi päälle nokareina ja laita uuniin. Toimintatapa: Kosteuspaisto Lämpötila: 15 minuuttia: 170 180 C, sen jälkeen: 140 C Lämmitysvaihe: nopea Kannatintaso: 2 [2] (1) Kosteutusjaksojen määrä/tapa: 3 kosteutusjaksoa/manuaalinen Vesimäärä: ks. näyttöruutu 1. kosteutusjakso: 5 minuutin kohdalla 2. kosteutusjakso: seuraavan 10 minuutin jälkeen 3. kosteutusjakso: seuraavan 10 minuutin jälkeen Kypsennysaika: 35 45 minuuttia Vinkki Punaisen peston valmistus: Hienonna 200 g aurinkokuivattuja tomaatteja ja 1 valkosipulinkynsi. Lisää joukkoon 0,5 dl oliiviöljyä, 1 tl sokeria, 2 rkl korppujauhoja ja soseuta. Mausta oreganolla ja Sambal Oelekilla. Lisää kerma ja lihaliemi 15 minuutin kuluttua, laske uunin lämpötila 140 C:een ja käynnistä viimeinen kosteutusjakso. Suurusta liemi tarvittaessa ohra- tai maissitärkkelyksellä. 126
Liha ja linnut Porsaanfilee taikinakuoressa aika: 80 90 minuuttia 4 annosta 2 porsaanfileetä (à 300 g) suolaa mustapippuria paprikajauhetta 50 g voita 75 g pekonikuutioita 1 sipuli silputtuna 400 g herkkusieniviipaleita 4 säilyketomaattia 1 rkl hienonnettua persiljaa n. 450 g lehtitaikinaa Voiteluun 1 keltuainen 4 rkl maitoa Paistinpannu Yleispelti Mausta porsaanfileet suolalla, pippurilla ja paprikajauheella. Paista fileitä hetki pannulla voissa, ota pois pannulta. Paista pekonia ja sipulia porsaanfileiden rasvassa. Lisää joukkoon herkkusieniviipaleet ja valutetut, hiukan pienityt tomaatit, paista sekä mausta suolalla, pippurilla, persiljalla ja paprikajauheella. Kauli lehtitaikinasta jauhotetulla alustalla 2 suorakulmiota (kumpikin n. 30 x 20 cm). Aseta kummallekin taikinalevylle porsaanfilee. Levitä täyte fileille. Sulje lehtitaikinalevyt lihan ja täytteen ympärille, painele reunat huolellisesti kiinni. Muotoile/Leikkaa lopusta taikinasta kuvioita ja aseta ne fileepakettien päälle. Aseta fileepaketit yleispellille, voitele munan ja maidon seoksella ja paista kullanruskeiksi. Puolita fileet tai leikkaa ne viipaleiksi ja tarjoile. Ohjelma: Liha \ Porsas \ Porsaanfilee taikinakuoressa Ohjelman kesto: n. 45 [46] (45) minuuttia Vaihtoehtoiset asetukset Toimintatapa: Ylä-/alalämpö Lämpötila: 180 190 C Esilämmitys: kyllä Lämmitysvaihe: nopea [nopea] (normaali) Crisp function: päällä Kannatintaso: 2 [2] (1) Kypsennysaika 1: 40 50 minuuttia 127
Liha ja linnut Omenainen porsaspata aika: 60 70 minuuttia 6 8 annosta 1,2 kg porsaanfileetä 4 omenaa 4 dl kermaa 150 g tomaattiketsuppia 4 rkl currya 3 rkl ohra- tai maissitärkkelystä suolaa mustapippuria Gratinointiin 150 g raastettua gouda-juustoa Gourmet-yleispannu tai laakea paistovuoka Leikkaa porsaanfileet 3 cm paksuiksi viipaleiksi ja mausta suolalla ja pippurilla. Kuori omenat, jaa ne neljään osaan ja poista siemenkodat. Lado lihaviipaleita ja omenalohkoja vuorotellen Gourmet-yleispannulle tai laakeaan paistovuokaan. Älä peitä kannella. Ohjelma: Liha \ Porsas \ Porsaanfileepata Ohjelman kesto: n. 50 [44] minuuttia Vaihtoehtoiset asetukset Toimintatapa: Ylä-/alalämpö [Ylä-/alalämpö] (Kiertoilma Plus) Lämpötila: 30 minuuttia: 180 200 C, sen jälkeen: 240 C [30 minuuttia: 180 200 C, sen jälkeen: 240 C] (170 C) Esilämmitys: kyllä [kyllä] (ei) Lämmitysvaihe: nopea Kannatintaso: 2 [2] (1) Kypsennysaika: 40 50 [35 45] (40 50) minuuttia Vinkki 90 cm leveä laite: käytä toimintatapaa Kiertoilma Plus. Sekoita kastiketta varten kerma, ketsuppi, curry, maissi- tai ohratärkkelys, suola ja pippuri keskenään. Käynnistä automaattiohjelma tai esilämmitä uuni. Kaada kastike lihan ja omenien päälle, ripottele juustoraaste pinnalle ja laita ruoka esilämmitettyyn uuniin. 128
Porsaanpihvi kiinalaisittain aika: 60 minuuttia + 3 4 tuntia marinointiin 6 annosta 1,5 kg porsaan niskaa 3 4 valkosipulinkynttä 2 saksanpähkinän kokoista palaa inkivääriä 3 tl suolaa 3 rkl soijakastiketta 3 rkl hunajaa 2 rkl sherryä 1 tl kiinalaista viiden mausteen jauhetta (Five Spice) 2 rkl Hoi Sin -kastiketta Sambal Oelek -maustetta Ritilä Yleispelti Hienonna valkosipulinkynnet ja raasta inkivääri. Sekoita marinadiksi suolan, soijakastikkeen, hunajan, sherryn, viiden mausteen jauheen ja Hoi-Sin-kastikkeen kanssa. Mausta marinadi vielä Sambal Oelekilla. Leikkaa liha n. 3 cm:n viipaleiksi, asettele viipaleet tiiviisti suljettavaan astiaan, kaada marinadi päälle ja sulje astia. Anna lihan marinoitua jääkaapissa 3 4 tuntia, kääntele sitä välillä. Ota liha marinadista ja aseta ritilälle, jonka alle olet asettanut yleispellin. Laita uuniin ja käynnistä heti kosteutusjakso. Liha ja linnut Toimintatapa: Kosteuspaisto Lämpötila: 180 190 C Esilämmitys: kyllä Lämmitysvaihe: nopea Kannatintaso: 2 [2] (1) Kosteutusjaksojen määrä/tapa: 1 kosteutusjakso/manuaalinen Vesimäärä: ks. näyttöruutu 1. kosteutusjakso: heti uuniin laittamisen jälkeen Kypsennysaika: 20 30 minuuttia 129
Liha ja linnut Rapeakuorinen savukassler aika: 85 105 minuuttia 6 annosta 1 kg kassleria 20 g pehmeää voita 40 g ruskeaa sokeria 2 porkkanaa 1 ohut purjo 150 g selleriä 1 sipuli 6 laakerinlehteä 6 neilikkaa 10 murskattua katajanmarjaa 1,25 dl punaviiniä 2,5 dl vettä Yleispelti Leikkaa kasslerin yläpintaan 2 3 mm syvyisiä viiltoja vinoneliön muotoon. Hiero pintaan voi ja sokeri. Kuutioi porkkanat, purjo, selleri ja sipulit (1 cm), sekoita mausteet joukkoon ja laita yleispellin keskelle. Nosta liha vihannesten päälle, valele punaviinillä ja vedellä ja laita uuniin. Jos vihannekset alkavat kuivua, lisää vettä. Paseeraa paistoliemi, suurusta tarvittaessa ja tarjoile siivutetun lihan kanssa. Toimintatapa: Kosteuspaisto Lämpötila: 150 160 C Sisälämpötila: 70 C Lämmitysvaihe: nopea Kannatintaso: 2 [1] (1) Kosteutusjaksojen määrä/tapa: 3 kosteutusjaksoa/aikaohjattu Vesimäärä: ks. näyttöruutu 1. kosteutusjakso: käynnistä 5 minuutin kohdalla 2. kosteutusjakso: käynnistä 30 minuutin kohdalla 3. kosteutusjakso: käynnistä 55 minuutin kohdalla Kypsennysaika: 70 90 minuuttia 130
Hunajaglaseerattu rapea porsaankylki aika: 210 minuuttia 6 8 annosta 1,5 2 kg luutonta porsaankylkeä palana suolaa 250 g juoksevaa hunajaa 2 rkl makeaa soijakastiketta 2 tl soijakastiketta 1 tl tuoretta inkivääriä 1 tl kiinalaista viiden mausteen jauhetta (Five Spice) 1 iso punainen chilipaprika 1 iso vihreä chilipaprika 2 pinaattikiinankaalia tai 1 kiinankaali Ritilä/grillaus- ja paistopelti Yleispelti Kattila Tee kylkipalan nahkaan terävällä veitsellä ristikkäisviiltoja 1 cm välein. Aseta kylkipala ritilälle/grillaus- ja paistopellille ja yleispellille nahkapuoli ylöspäin ja paista kullanruskeaksi. Valmista kastike: Laita hunaja, soijakastikkeet, hienoksi raastettu inkivääri ja viiden mausteen jauhe kattilaan, sekoita ja anna kiehua keskilämmöllä 10 minuutin ajan. Pidä lämpimänä ja lisää hienonnetut chilipaprikat, joista olet poistanut siemenet, juuri ennen tarjoilua. Anna kylkipalan vetäytyä 10 minuuttia ennen leikkaamista. Leikkaa liha annospaloiksi ja tarjoile höyrytetyn kiinan- tai pinaattikiinankaalin ja kastikkeen kera. Liha ja linnut Ohjelma: Liha \ Porsas \ Pork belly Ohjelman kesto: n. 190 minuuttia Vaihtoehtoiset asetukset Kypsennysvaihe 1 Toimintatapa: Kosteuspaisto Lämpötila: 130 C Lämmitysvaihe: nopea Kannatintaso: 2 [1] (1) sama joka kypsennysvaiheessa Kosteutusjaksojen määrä/tapa: 3 kosteutusjaksoa/manuaalinen Vesimäärä: ks. näyttöruutu 1. kosteutusjakso: heti uuniin laittamisen jälkeen 2. kosteutusjakso: seuraavan 30 minuutin jälkeen 3. kosteutusjakso: seuraavan 30 minuutin jälkeen Kypsennysaika: 170 minuuttia Kypsennysvaihe 2 Toimintatapa: Kiertoilmagrilli Lämpötila: 190 C Kypsennysaika: 20 minuuttia 131
Liha ja linnut Joulukinkku aika: 320 330 minuuttia, lisäksi: 4 6 tuntia liotukseen 10 15 annosta 3 4 kg suolattua kinkkua nahkoineen 2 keltuaista 2 rkl ohra- tai maissitärkkelystä 2 rkl vahvaa sinappia 2 rkl makeaa sinappia 1 rkl korppujauhoja Yleispelti tai Gourmet-yleispannu Liota kinkkua vedessä 4 6 tuntia, niin siitä ei tule liian suolaista. Leikkaa kamaraan risti terävällä veitsellä. Kääri kinkku alumiinifolioon ja aseta se yleispellille tai Gourmet-yleispannulle. Työnnä paistolämpömittari lihaan alumiinifolion lävitse ja laita kinkku uuniin. Ota kinkku uunista ja anna jäähtyä hiukan. Irrota alumiinifolio ja poista kamaran ylempi osa. Sekoita keltuainen, ohra- tai maissijauhot ja sinapit ja levitä seos kinkun päälle. Ripottele päälle korppujauhot ja kuorruta lämmintä kinkkua noin 12 15 minuuttia 225 C:ssa, kunnes sinappikuorrute on saanut kauniin kullanruskean värin. Ohjelma: Liha \ Porsas \ Joulukinkku Ohjelman kesto: n. 300 minuuttia 132 Vaihtoehtoiset asetukset Toimintatapa: Ylä-/alalämpö Lämpötila: 170 180 C Esilämmitys: kyllä Paistolämpömittari: käytä Sisälämpötila: 85 C Lämmitysvaihe: nopea Kannatintaso: 2 [1] (1) Kypsennysaika n. 300 minuuttia
Liha ja linnut Jauhelihamureke aika: 75 minuuttia 10 annosta 1 kg jauhelihaa 3 munaa 200 g korppujauhoja 1 tl paprikajauhetta suolaa mustapippuria Yleispelti Sekoita jauhelihaan munat, korppujauhot, paprikajauhe, suola ja pippuri. Muotoile taikinasta soikea limppu ja paista. Ohjelma: Liha \ Porsas \ Jauhelihamureke Ohjelman kesto: n. 75 minuuttia Vaihtoehtoiset asetukset Kypsennysvaihe 1: Toimintatapa: Kiertoilma Plus Lämpötila: 220 C Lämmitysvaihe: nopea Kannatintaso: 2 [1] (1) Kypsennysaika: 15 minuuttia - Kypsennysvaihe 2: Toimintatapa: Kiertoilma Plus Lämpötila: 170 C Kypsennysaika: 40 minuuttia - Kypsennysvaihe 3: Toimintatapa: Kiertoilma Plus Lämpötila: 150 C Kypsennysaika: 20 minuuttia 133
Liha ja linnut Jauhelihamureke 2 aika: 95 100 minuuttia 4 annosta 500 g jauhelihaa 70 g korppujauhoja 2,0 dl maitoa 1 muna 1 pieni sipuli hienonnettuna 1 rkl vahvaa sinappia (Dijon) 1 tl lihaliemijauhetta 1 tl suolaa ripaus mustapippuria 140 g pekonia viipaleina 5 dl lihalientä Paistovuoka Sekoita korppujauhot ja maito, anna turvota muutama minuutti. Yhdistä seos jauhelihan, kananmunan, sipulin, sinapin ja liemijauheen kanssa. Mausta suolalla ja pippurilla. Muotoile massa limpuksi, kiedo pekoniviipaleet ympärille ja aseta voideltuun paistovuokaan. Kaada vuokaan 1 dl lihalientä. automaattiohjelmalla: Lisää loppu lihaliemi, kun näyttöruutuun tulee siitä muistutus. ilman automaattiohjelmaa: Kaada loput lihaliemestä murekkeen päälle, kun puolet valmistusajasta on kulunut. Ohjelma: Liha \ Porsas \ Jauhelihamureke Paistolämpömittari: kyllä Nesteen lisäys: ks. näyttöruutu Ohjelman kesto: n. 75 [75] (65) minuuttia Vaihtoehtoiset asetukset Toimintatapa: Ylä-/alalämpö Lämpötila: 200 210 [200 210] (180 190) C Sisälämpötila: 83 C Lämmitysvaihe: nopea Kannatintaso: 2 [2] (1) Kypsennysaika 1: 20 minuuttia lisää neste Kypsennysaika 2: 50 60 minuuttia 134
Lampaankyljykset pistaasikuorrutteella aika: 40 45 minuuttia 4 annosta 2 lampaankaretta (à 400 g) 50 g pistaasipähkinoitä hienoksi rouhittuna 50 g voita 30 g korppujauhoja ¹/₂ tl timjamia suolaa mustapippuria 2 rkl oliiviöljyä Paistinpannu Yleispelti Sekoita erittäin hienoksi rouhitut pistaasipähkinät huoneenlämpöisen voin ja korppujauhojen kanssa. Mausta timjamilla, suolalla ja pippurilla. Mausta lampaankareet suolalla ja pippurilla. Ruskista ne pannulla oliiviöljyssä joka puolelta. Aseta lampaankareet lihapuoli ylöspäin yleispellille. Sivele liha pistaasiseoksella, laita esilämmitettyyn uuniin ja käynnistä heti kosteutusjakso. Kääri liha kypsennyksen jälkeen alumiinifolioon ja anna sen vetäytyä noin 10 minuuttia ja leikkaa sitten kyljyksiksi. Liha ja linnut Toimintatapa: Kosteuspaisto Lämpötila: 200 210 C Esilämmitys: kyllä Sisälämpötila: 50 C Lämmitysvaihe: nopea Kannatintaso: 2 [2] (1) Kosteutusjaksojen määrä/tapa: 1 kosteutusjakso/manuaalinen Vesimäärä: ks. näyttöruutu 1. kosteutusjakso: heti uuniin laittamisen jälkeen Kypsennysaika: 15 minuuttia 135
Liha ja linnut Sinappikuorrutettu lampaankare kasvispedillä aika: 60 minuuttia 4 annosta 2 lampaankaretta (joissa kummassakin 8 kyljystä) 2 tl rosmariinia 2 valkosipulinkynttä hienonnettuna 30 g öljyä 80 g Dijon-sinappia 2 tl roomankuminaa 1 tl hunajaa vastarouhittua mustapippuria ¹/₄ tl suolaa 2 porkkanaa 1 bataatti 4 varhaisperunaa 2 pientä punajuurta 2 sipulia 2 rkl öljyä suolaa mustapippuria Ritilä/grillaus- ja paistopelti Yleispelti Sekoita rosmariini, hienonnetut valkosipulinkynnet, öljy, sinappi, roomankumina, hunaja, suola ja pippuri keskenään ja sivele seos lampaankareiden päälle. Aseta liha ritilälle/grillaus- ja paistopellille, jonka alle olet asettanut yleispellin, ja työnnä uuniin. Kuori ja kuutioi porkkanat ja bataatti. Pese ja halkaise varhaisperunat. Kuori ja lohkoa sipulit ja punajuuret. Sekoita kasvisten joukkoon öljyä, levitä ne toiselle leivinpellille ja mausta suolalla. Työnnä pelti uuniin lihan alapuolelle. Ota lampaankareet ulos uunista, nosta kasvispelti korkeammalle kannatintasolle ja kypsennä vielä 10 15 minuuttia. Kääri lampaankareet kypsennyksen jälkeen alumiinifolioon ja anna vetäytyä noin 10 minuuttia ja leikkaa sitten kyljyksiksi. Tarjoile kasvisten kera. 136
Liha ja linnut Ohjelma: Liha \ Lammas \ Lampaankare kasviksilla Ohjelman kesto: n. 34 [34] (44) minuuttia Vaihtoehtoiset asetukset Kypsennysvaihe 1: Lampaankare ja kasvikset Toimintatapa: Kosteuspaisto Lämpötila: 190 C Lämmitysvaihe: nopea Kannatintaso: 3 (lampaankare)/1 (kasvikset) Kosteutusjaksojen määrä/tapa: Automaattinen kosteutusjakso Vesimäärä: ks. näyttöruutu Kypsennysaika: n. 24 [24] (29) minuuttia, ota lampaankare ulos uunista, vaihda kasvisten kannatintasoa Kypsennysvaihe 2: Kasvikset Toimintatapa: Kiertoilmagrilli Lämpötila: 190 C Kannatintaso: 3 [2] (2) Kypsennysaika: 10 [10] (15) minuuttia 137
Liha ja linnut Valkosipulinen kanipata aika: 130 minuuttia 4 annosta 1 kani suolaa mustapippuria 4 varsisellerin vartta 2 sipulia 2 tomaattia 4 valkosipulinkynttä 5 rkl oliiviöljyä 1,25 dl valkoviiniä 7,5 dl kanalientä 3 oksaa timjamia 4 laakerinlehteä 100 g mustia oliiveja viipaloituna Gourmet-yleispannu Leikkaa kani 6 osaan ja mausta suolalla ja pippurilla. Paloittele varsiselleri, sipulit ja tomaatit n. 1 cm kuutioiksi. Paista liha liedellä Gourmet-yleispannulla oliiviöljyssä joka puolelta. Lisää tomaatit, varsisellerit, sipuli ja valkosipuli. automaattiohjelmalla: Käynnistä automaattiohjelma ja anna ruoan hautua liedellä, kunnes uuni on esilämmennyt. Lisää valkoviini, kanaliemi, timjami, laakerinlehdet ja viipaloidut oliivit. Peitä kannella ja laita uuniin. kosteuspaistotoiminnolla: Anna hautua liedellä n. 5 minuuttia. Lisää valkoviini, kanaliemi, timjami, laakerinlehdet ja viipaloidut oliivit. Kypsennä uunissa ilman kantta. Ota lihat pois, paseeraa kastike, keitä sitä vähän kokoon ja suurusta tarvittaessa. 138
Liha ja linnut Asetukset automaattiohjelmaa käytettäessä Ohjelma: Riista \ Kani Ohjelman kesto: n. 77 [77] (130) minuuttia Asetukset Kosteuspaistoa käytettäessä Toimintatapa: Kosteuspaisto Lämpötila: 140 150 C Lämmitysvaihe: nopea Kannatintaso: 2 [2] (1) Kosteutusjaksojen määrä/tapa: 2 kosteutusjaksoa/aikaohjattu Vesimäärä: ks. näyttöruutu 1. kosteutusjakso: käynnistä 10 minuutin kohdalla 2. kosteutusjakso: käynnistä 30 minuutin kohdalla Kypsennysaika: 40 50 minuuttia Vinkki Tarjoile rieskan ja tuoresalaatin kanssa. 139
Liha ja linnut Hedelmäinen broilerinrinta aika: 65 75 minuuttia 6 annosta 800 g broilerin rintafileitä 400 g tuoreita luumuja (ilman kiviä) 40 g tuoretta inkivääriä 1 pieni nippu kevätsipulia suolaa mustapippuria 3 rkl öljyä 40 g voita 1 dl valkoviiniä 1 dl appelsiinimehua 1 dl kanalientä 1 tl hunajaa 0,5 dl kermaa Gourmet-yleispannu Toimintatapa: Kosteuspaisto Lämpötila: 150 160 C Lämmitysvaihe: nopea Kannatintaso: 2 [2] (1) Kosteutusjaksojen määrä/tapa: Automaattinen kosteutusjakso Vesimäärä: ks. näyttöruutu Kypsennysaika: 35 45 minuuttia Kuori ja raasta inkivääri. Pilko kevätsipulit 2 cm paloiksi. Mausta broilerin rintafileet suolalla ja pippurilla ja ruskista Gourmet-yleispannulla. Lisää voi, kevätsipulit ja raastettu inkivääri ja kuullota hetki. Lisää valkoviini, appelsiinimehu, kanaliemi, luumut ja hunaja. Kaada kerma fileiden päälle ja kypsennä uunissa. Saosta liemi tarvittaessa veteen liuotetulla ohra- tai maissitärkkelyksellä. 140
Liha ja linnut Yrttinen broilerin filee aika: 55 65 minuuttia 4 annosta 800 g broilerin rintafileitä 500 g yrteillä maustettua ranskankermaa ¹/₂ tl Sambal Oelek -maustetta 2 tl soijakastiketta 1 rkl yrttimaustetta tai persiljaa 1 dl kasvislientä Gourmet-yleispannu tai laakea paistovuoka Sekoita puolet ranskankermasta ja Sambal Oelek, soijakastike ja yrttimauste tai persilja keskenään. Kääntele fileitä seoksessa ja asettele ne vierekkäin Gourmet-yleispannuun tai laakeaan paistovuokaan. Älä käytä kantta. Käynnistä automaattiohjelma tai esilämmitä uuni. Vaihtoehtoiset asetukset Toimintatapa: Kosteuspaisto Lämpötila: 160 170 C Esilämmitys: kyllä Lämmitysvaihe: nopea Kannatintaso: 2 [2] (1) Kosteutusjaksojen määrä/tapa: 2 kosteutusjaksoa/manuaalinen Vesimäärä: ks. näyttöruutu 1. kosteutusjakso: 8 minuutin kohdalla 2. kosteutusjakso: seuraavan 10 minuutin jälkeen Kypsennysaika: 40 50 [35 45] (40 50) minuuttia Vinkki 90 cm leveä laite: käytä vaihtoehtoisia asetuksia Kosteuspaisto. Jos haluat ruskistaa fileiden pinnan, valitse kypsennyksen lopulla toimintatapa Grilli laaja, 240 C noin 5 10 minuutin ajaksi. Lisää kanaliemi äsken tekemääsi ranskankerma-yrttiseokseen ja kaada fileiden päälle. Laita esilämmitettyyn uuniin ja kypsennä. Ota kypsät fileet pois liemestä. Sekoita loppu ranskankerma paistoliemeen ja tarjoile liemi erikseen halkaistujen fileiden kanssa. Ohjelma: Linnut \ Broilerinfilee Vesimäärä: ks. näyttöruutu Ohjelman kesto: n. 56 [48] ( ) minuuttia 141
Liha ja linnut Appelsiiniankka aika: 100 120 minuuttia 4 annosta 1 ankka (1,2 1,6 kg) 4 appelsiinia 2 rkl öljyä 1 sitruuna 3 palaa sokeria 2 rkl etikkaa suolaa mustapippuria Lasinen tai keraaminen vuoka tai Gourmet-yleispannu Kattila Vaihtoehtoiset asetukset Toimintatapa: Kiertoilma Plus Lämpötila: 20 minuuttia: 220 C, sen jälkeen: 160 C [20 minuuttia: 220 C, sen jälkeen: 160 C] (150 160 C) Sisälämpötila: 93 C Lämmitysvaihe: nopea Kannatintaso: 2 [2] (1) Kypsennysaika: 90 110 minuuttia Leikkaa kolme appelsiinia ohuiksi viipaleiksi ja vuoraa keraaminen tai lasinen vuoka niillä. Mausta ankka suolalla ja pippurilla, sivele öljyllä ja aseta appelsiiniviipaleiden päälle. Purista mehu sitruunasta ja neljännestä appelsiinista. Kuumenna etikka ja sokeri kattilassa. Kun sokeri on liuennut, lisää sitruunan ja appelsiinin mehu. Kaada liemi ankan päälle ja työnnä uuniin. Jos käytät Gourmet-yleispannua, lisää 2 dl vettä. Ohjelma: Linnut \ Appelsiiniankka Paistolämpömittari: kyllä Ohjelman kesto: n. 100 minuuttia 142
Kalkkunarulla pinaatti-ricotta-täytteellä aika: 120 130 minuuttia 6 annosta 1 kg kalkkunanrintaa 1 salottisipuli 225 g lehtipinaattia (pakastettua) 1 keltuainen 16 g korppujauhoja 125 g Ricotta-juustoa suolaa mustapippuria muskottia 2 rkl oliiviöljyä 1 tl rosmariinia 7,5 dl kanalientä 5 dl kermaa Gourmet-yleispannu Silppua salottisipuli ja sekoita se sulatetun pinaatin, keltuaisen ja korppujauhojen kanssa Ricotta-juustoon. Mausta suolalla, pippurilla ja ripauksella muskottia. Halkaise kalkkunanrinta pituussuunnassa niin syvälle, että saat avattua sen levyksi. Litistä avattu levy tuorekelmun välissä. Mausta suolalla ja pippurilla, levitä päälle pinaatti-ricottatahna ja kääri rullalle. Sido rulla langalla. Mausta rulla suolalla ja pippurilla ja nosta se Gourmet-yleispannuun. Hiero pintaan oliiviöljyä ja rosmariinia, lisää kanaliemi ja kypsennä uunissa. Lisää kerma 60 minuutin kuluttua. Liha ja linnut Ota rulla pois kastikkeesta ja poista lanka. Suurusta liemi tarvittaessa ja tarjoile se siivutetun rullan kanssa. Toimintatapa: Kosteuspaisto Lämpötila: 170 180 C Sisälämpötila: 85 C Lämmitysvaihe: nopea Kannatintaso: 2 [2] (1) Kosteutusjaksojen määrä/tapa: 3 kosteutusjaksoa/aikaohjattu Vesimäärä: ks. näyttöruutu 1. kosteutusjakso: käynnistä 10 minuutin kohdalla 2. kosteutusjakso: käynnistä 40 minuutin kohdalla 3. kosteutusjakso: käynnistä 1 tunnin ja 10 minuutin kohdalla Kypsennysaika: 90 100 minuuttia 143
Liha ja linnut Täytetty hanhi aika: 200 minuuttia 6 annosta 1 hanhi (n. 3,5 4 kg) 2 tl jauhettua kuminaa 1 rkl meiramia suolaa mustapippuria 2 omenaa 2 luomuappelsiinia 3 kevätsipulia 2,5 dl punaviiniä 2,5 dl hanhifondia vähän ohra- tai maissitärkkelystä Gourmet-yleispannu Kattila Ota hanhi uunista valmistusajan päätyttyä ja anna vetäytyä hetki. Poista sitten omena-appelsiinitäyte. Se on tarkoitettu vain makua antamaan, ei syötäväksi. Poista kevätsipulit, lisää liemeen noin 2,5 dl punaviiniä, 2,5 dl hanhifondia ja keitä kokoon liedellä. Saosta kastike tarvittaessa veteen liuotetulla ohra- tai maissitärkkelyksellä. Poista hanhesta siipien kärjet, kaula, sisälmykset sekä enin rasva, pese ja taputtele kuivaksi. Sekoita jauhettu kumina, meirami suola ja pippuri keskenään ja mausta hanhi seoksella. Anna mausteiden imeytyä n. 15 minuuttia. Pese sillä välin omenat ja appelsiinit huolellisesti, leikkaa ne kuorineen isoiksi kuutioiksi ja työnnä hanhen vatsaan. Sulje hammastikuilla tai vastaavilla. Laita Gourmet-yleispannuun noin sormenleveyden verran kiehuvaa vettä. Aseta hanhi pannuun rintapuoli alaspäin, ripottele kevätsipulit ympärille ja paista. Käännä hanhi kypsentämisen puolivälissä ja valele paistoliemellä. 144
Liha ja linnut Ohjelma: Linnut \ Täytetty hanhi Vesimäärä: ks. näyttöruutu Ohjelman kestoaika: 200 minuuttia Vaihtoehtoiset asetukset Esilämmitysvaihe: Toimintatapa: Kiertoilma Plus Lämpötila: 220 C Lämmitysvaihe: nopea - Kypsennysvaihe 1: Toimintatapa: Kosteuspaisto Kosteutusjaksojen määrä/tapa: 3 kosteutusjaksoa/manuaalinen Vesimäärä: ks. näyttöruutu Lämpötila: 160 C Kannatintaso: 2 [1] (1) 1. kosteutusjakso: heti uuniin laittamisen jälkeen 2. kosteutusjakso: seuraavan 10 minuutin jälkeen 3. kosteutusjakso: seuraavan 10 minuutin jälkeen Kypsennysaika: 35 minuuttia - Kypsennysvaihe 2: Toimintatapa: Kiertoilma Plus Lämpötila: 140 C Kypsennysaika: 155 minuuttia Vinkki Lämmitä paloiteltu hanhi seuraavasti: Laita palat leivinpellille ja työnnä pelti esilämmitettyyn uuniin 5 minuutiksi. Käytä Grilli-toimintoa, lämpötila 240 C. 145
Piiraat ja paistokset 146
Piiraat ja paistokset Laatikkoruoat, piirakat, paistokset, pasteijat yms. ovat monien suosikkeja tilanteeseen kuin tilanteeseen perheaterioille, juhliin tai pikkulämpimäisiksi pelija elokuvailtoihin. Näiden pikanttien herkkujen taika piilee lempeän taikinan ja maukkaiden täytteiden suussa sulavassa yhdistelmässä. Niitä voi perinteisiä reseptejä varioimalla muunnella lähes rajattomasti ja aina ne herättävät tuoksullaan ruokahalumme ja suovat meille uskomattomia makunautintoja. 147
Piiraat ja paistokset Moussaka aika: 95 105 minuuttia 6 annosta 1,25 kg munakoisoa 0,5 dl oliiviöljyä 1 sipuli silputtuna 30 g voita 750 g jauhelihaa 1,25 dl valkoviiniä 1 prk tomaatteja (säilykkeessä tomaattia 480 g) 2 rkl hienonnettua persiljaa suolaa mustapippuria 3 rkl korppujauhoja 2 valkuaista 5 dl Bechamel-kastiketta (valmistuote) 2 keltuaista Gratinointiin 100 g gouda-juustoa raastettuna Kattila Paistovuoka 32 cm x 22 cm Leikkaa munakoisot noin 1 cm paksuisiksi viipaleiksi, ripottele päälle suolaa ja anna vetäytyä noin 20 minuuttia. Paista sipulia voissa, lisää joukkoon jauheliha ja paista käännellen. Lisää joukkoon hiukan pienityt tomaatit, persilja ja viini. Mausta reilusti suolalla ja pippurilla, keitä miedolla lämmöllä noin 15 minuuttia. Sekoita joukkoon korppujauhot ja valkuaiset. Huuhtele munakoisoviipaleet nopeasti, kuivaa ja paista oliiviöljyssä kullankeltaisiksi. Levitä puolet munakoisoista vuokaan ja kaada päälle liha-tomaattiseos. Levitä päälle loput munakoisot. Sekoita keltuaiset ja noin 2/3 juustosta Bechamelkastikkeeseen. Sivele kastike munakoisoille, ripottele päälle loppu juusto ja paista kullankeltaiseksi. Ohjelma: Laatikot/ Gratiinit \ Moussaka Ohjelman kesto: n. 46 [46] (42) minuuttia Vaihtoehtoiset asetukset Toimintatapa: Kiertoilma Plus Lämpötila: 170 180 C Lämmitysvaihe: nopea Kannatintaso: 2 [2] (1) Kypsennysaika: 40 50 minuuttia 148
Piiraat ja paistokset Salaattisikurigratiini aika: 50 60 minuuttia 10 annosta 8 salaattisikuria 8 keittokinkkuviipaletta (paksuus 3-4 mm) 50 g voita 5 g muskottipähkinää 5 g sokeria suolaa mustapippuria Juustokastikkeen ainekset 7,5 dl rasvatonta maitoa 250 g juustoraastetta 30 g voita 40 g jauhoja 1 keltuainen tilkka sitruunamehua suolaa mustapippuria Paistinpannu Paistovuoka Kattila Tee juustokastike: sulata voi kattilassa, sekoita siihen jauhot ja ruskista kevyesti. Lisää maito voimakkaasti sekoittaen, kiehauta ja lisää puolet juustoraasteesta, munankeltuainen, muskottipähkinä, suola, pippuri ja sitruunanmehu. Kaada juustokastike sikurien päälle, ripottele päälle loput juustoraasteesta ja paista kullankeltaiseksi. Ohjelma: Laatikot/Gratiinit \ Salaattisikurigratiini Ohjelman kesto: n. 40 minuuttia Vaihtoehtoiset asetukset Toimintatapa: Kiertoilma plus Lämpötila: 180 C Esilämmitys: ei Kypsennysaika: 35 45 minuuttia Kannatintaso: 2 [1] (1) Leikkaa salaattisikurien kanta pois ja poista lehdistä kova ja kitkerä osa. Sulata voi pannulla ja paista sikurit voissa kullankeltaiseksi. Alenna tämän jälkeen lämpötilaa ja anna hautua vielä 25 minuuttia alhaisella lämmöllä. Mausta sokerilla, suolalla ja pippurilla. Kääri yksi keittokinkkusiivu kunkin sikurin ympärille ja aseta sikurit rinnakkain paistovuokaan. 149
Piiraat ja paistokset Kevätpasteija aika: 100 110 minuuttia 4 annosta 300 g lehtitaikinaa 1 punainen paprika 1 keltainen paprika 3 kevätsipulia 1 kg jauhelihaa 1 valkosipulinkynsi hienonnettuna 100 g korppujauhoja 2 munaa suolaa vastarouhittua mustapippuria paprikajauhetta 2 tl keskivahvaa sinappia Voiteluun 1 keltuainen vettä Leipävuoka, pituus 30 cm Kuutioi paprikat pieniksi kuutioiksi ja leikkaa kevätsipulit renkaiksi. Sekoita vihannekset, valkosipuli, korppujauhot, munat, mausteet ja sinappi jauhelihaan. Voitele leipävuoka ja vuoraa se leivinpaperilla. Kauli lehtitaikina (45 x 50 cm). Vuoraa vuoka taikinalla siten, että taikinaa roikkuu jonkun verran vuoan reunojen yli. Laita lihamassa vuokaan ja painele tiukkaan. Käännä taikinaliepeet päälle. Sivele taikinan toinen reuna vedellä ja painele sauma huolellisesti kiinni. Leikkaa taikinakanteen terävällä veitsellä kolme n. 3 x 3 cm kokoista vinoneliöaukkoa ja koristele piiraan pinta irti leikkaamillasi taikinaneliöillä. Sekoita munankeltuainen vesitilkkaan, sivele pasteija seoksella ja paista lopuksi uunissa. Toimintatapa: Kosteuspaisto Lämpötila: 180 190 C Lämmitysvaihe: nopea Kannatintaso: 2 [1] (1) Kosteutusjaksojen määrä/tapa: 2 kosteutusjaksoa/aikaohjattu Vesimäärä: ks. näyttöruutu 1. kosteutusjakso: käynnistä 20 minuutin kohdalla 2. kosteutusjakso: käynnistä 40 minuutin kohdalla Paistoaika: 50 60 minuuttia 150
Piiraat ja paistokset Kasvis- tai juustopiiras lehtitaikinasta aika: 60 minuuttia 8 10 annosta 230 g lehtitaikinaa Kasvistäyte 500 600 g kasviksia (esim. purjoa, porkkanaa, parsakaalia, pinaattia) 50 g voimakkaan makuista juustoa raasteena vähän voita Juustotäyte 70 g pekonikuutioita 280 300 g voimakkaan makuista juustoa raasteena Kuorrutus 2 munaa, koko M 2 dl kermaa suolaa mustapippuria muskottia Pyöreä paistovuoka 27 cm Vuoraa pyöreä paistovuoka lehtitaikinalla. Kasvispiiraan valmistus: Pese ja pilko kasvikset, kuullota ne voissa ja anna jäähtyä. Levitä taikinalle ja ripottele päälle juustoraastetta. Juustopiiraan valmistus: Paista pekonikuutiot ja anna jäähtyä. Levitä ne taikinalle ja ripottele päälle juustoraastetta. Käynnistä automaattiohjelma tai esilämmitä uuni. Sekoita munat ja kerma keskenään ja mausta pippurilla ja muskotilla. Kaada kuorrute piirakan päälle ja paista piirakka alimmalla kannatintasolla kullanruskeaksi. Ohjelma: Pizza ja muut täytetyt piir. \ Ruokaisa sveitsinpiiras \ Lehtitaikina Ohjelman kestoaika: 45 minuuttia Vaihtoehtoiset asetukset Esilämmitysvaihe: Toimintatapa: Ylä-/alalämpö Lämpötila: 230 C Esilämmitys: kyllä Lämmitysvaihe: nopea Kannatintaso: 1 [1] (1) - Kypsennysvaihe 1: Toimintatapa: Ylä-/alalämpö Lämpötila: 220 230 C Kypsennysaika: 36 minuuttia Crisp function: päällä Kannatintaso: 1 Vinkki Sopivia voimakkaan makuisia juustoja ovat mm. Emmental, Gruyère ja alppijuustot. 151
Piiraat ja paistokset Kasvis- tai juustopiiras murotaikinasta aika: 70 minuuttia 8 10 annosta Murotaikina 200 g jauhoja n. 1,65 dl vettä 80 g voita ¹/₄ tl suolaa Voit valmistaa piiraan myös valmiista murotaikinasta (230 g). Kasvistäyte 500 600 g kasviksia (esim. purjoa, porkkanaa, parsakaalia, pinaattia) 50 g voimakkaan makuista juustoa raasteena vähän voita Juustotäyte 70 g pekonikuutioita 280 300 g voimakkaan makuista juustoa raasteena Kuorrutus 2 munaa, koko M 2 dl kermaa suolaa mustapippuria muskottia Pyöreä paistovuoka 27 cm Leikkaa voi kuutioiksi ja nypi taikinaksi jauhojen, suolan ja veden kanssa. Laita kylmään 30 minuutiksi. Vuoraa pyöreä paistovuoka taikinalla. Kasvispiiraan valmistus: Pese ja pilko kasvikset, kuullota ne voissa ja anna jäähtyä. Levitä taikinalle ja ripottele päälle juustoraastetta. Juustopiiraan valmistus: Paista pekonikuutiot ja anna jäähtyä. Levitä ne taikinalle ja ripottele päälle juustoraastetta. Käynnistä automaattiohjelma tai esilämmitä uuni. Sekoita munat ja kerma keskenään ja mausta pippurilla ja muskotilla. Kaada kuorrute piirakan päälle ja paista piirakka alimmalla kannatintasolla kullanruskeaksi. 152
Piiraat ja paistokset Ohjelma: Pizza ja muut täytetyt piir. \ Ruokaisa Sveitsinpiiras \ Murotaikina Ohjelman kestoaika: 55 minuuttia Vaihtoehtoiset asetukset Esilämmitysvaihe: Toimintatapa: Ylä-/alalämpö Lämpötila: 230 C Esilämmitys: kyllä Lämmitysvaihe: nopea Kannatintaso: 1 [1] (1) - Kypsennysvaihe 1: Toimintatapa: Ylä-/alalämpö Lämpötila: 240 C Kypsennysaika: 33 45 minuuttia Crisp function: päällä Kannatintaso: 1 Vinkki Sopivia voimakkaan makuisia juustoja ovat mm. Emmental, Gruyère ja alppijuustot. 153
Piiraat ja paistokset Janssonin kiusaus aika: 90 100 minuuttia 4 annosta 800 850 g kuorittuja perunoita 1 sipuli ohuina viipaleina 1 rkl voita 125 g anjovisfileitä 2 dl kermaa 2 rkl korppujauhoja Paistovuoka n. 30 cm Vaihtoehtoiset asetukset Toimintatapa: Kiertoilma Plus Lämpötila: 170 180 [170 180] (160 170) C Lämmitysvaihe: normaali Kannatintaso: 2 [2] (1) Kypsennysaika: 60 70 [60 70] (55 65) minuuttia Leikkaa perunat ohuiksi tikuiksi. Voitele vuoka. Asettele vuokaan kerroksittain perunoita, anjovisfileitä ja sipulirenkaita, aloita ja lopeta perunakerroksella. Kaada päälle kerma ja ripottele pinnalle korppujauhoja. Paista uunissa. Peitä 30 minuutin päästä alumiinifoliolla, jottei pinta tummu liikaa. Ohjelma: Laatikot/ Gratiinit \ Janssonin kiusaus Ohjelman kesto: n. 67 [67] (60) minuuttia 154
Piiraat ja paistokset Juustokohokas aika: 60 80 minuuttia 4 annosta 40 g voita 40 g jauhoja 3,75 dl maitoa 100 g Gruyère-juustoa 3 munaa suolaa mustapippuria Kattila Kohokasvuoka 20 cm tai 8 annosvuokaa 8 12 cm Yleispelti Sulata voi kattilassa ja lisää jauhot. Lisää 3 dl maitoa koko ajan sekoittaen ja anna kiehua niin, että Béchamel-kastikkeesta tulee erittäin sakeaa. Kiehauta loppu maito, kaada joukkoon Béchamel-kastike ja keitä kokoon parin minuutin ajan koko ajan sekoittaen. Lisää joukkoon raastettu Gruyère-juusto. Erottele valkuaiset ja keltuaiset. Lisää keltuaiset hiukan jäähtyneeseen seokseen ja mausta suolalla ja pippurilla. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja nostele joukkoon. Voitele kohokasvuoka tai annosvuoat ja jaa taikina niihin. Laita vuoka/vuoat uuniin yleispellille ja kaada pellille n. 1 litra (90 cm leveät uunit: n. 2 litraa) vettä. Kohokasvuoka Ohjelma: Laatikot/ Gratiinit \ Juustokohokas \ 1 suuri vuoka Ohjelman kesto: n. 54 [54] (91) minuuttia Annosvuoat Ohjelma: Laatikot/ Gratiinit \ Juustokohokas \ 2-8 annosvuokaa Ohjelman kesto: n. 30 [30] (71) minuuttia Vaihtoehtoiset asetukset Kohokasvuoka Toimintatapa: Kiertoilma Plus Lämpötila: 160 170 C Esilämmitys: kyllä Lämmitysvaihe: nopea Kannatintaso: 2 [2] (1) Kypsennysaika: 30 40 minuuttia Annosvuoat Toimintatapa: Kiertoilma Plus Lämpötila: 160 170 C Esilämmitys: kyllä Lämmitysvaihe: nopea Kannatintaso: 2 [2] (1) Kypsennysaika: 25 35 minuuttia 155
Piiraat ja paistokset Sinappinen perunapaistos aika: 100 110 minuuttia 4 annosta 800 g perunoita 1 sipuli silputtuna 1 valkosipulinkynsi silputtuna 30 g voita 2 rkl karkeaa sinappia 2,5 dl kasvislientä ripaus sahramia 1,25 dl kermaa suolaa mustapippuria Gratinointiin 100 g gouda-juustoa raastettuna Paistovuoka 28 cm Kattila Ohjelma: Laatikot/ Gratiinit \ Perunapaistos \ Keitetyt perunat Ohjelman kesto: n. 53 [55] (60) minuuttia Vaihtoehtoiset asetukset Toimintatapa: Ylä-/alalämpö Lämpötila: 180 190 [180 190] (160 170) C Lämmitysvaihe: normaali Kannatintaso: 2 [2] (1) Kypsennysaika: 50 60 [50 60] (55 65) minuuttia Kuori ja viipaloi perunat ja esikeitä niitä suolavedessä noin 5 minuuttia. Kaada vesi pois ja kaada perunaviipaleet voideltuun paistovuokaan. Kuullota sipuli- ja valkosipulikuutiot voissa. Lisää joukkoon sinappi, sahrami ja kerma, kiehauta. Mausta suolalla ja pippurilla. Kaada kastike perunaviipaleiden päälle. Ripottele päälle juusto ja paista ilman kantta uunissa. 156
Piiraat ja paistokset Peruna-juustopaistos aika: 85 95 minuuttia 4 annosta 500 g pieniä jauhoisia perunoita kuorittuna 2,5 dl kermaa 125 g ranskankermaa 150 g raastettua gouda-juustoa 1 valkosipulinkynsi suolaa mustapippuria muskottia Paistovuoka 30 cm Leikkaa perunat ohuiksi viipaleiksi. Sekoita perunoiden joukkoon noin 2/3 juustosta. Vaihtoehtoiset asetukset Toimintatapa: Ylä-/alalämpö Lämpötila: 170 180 [170 180] (160 170) C Lämmitysvaihe: normaali Kannatintaso: 1 Kypsennysaika: 60 70 Vinkki Kevyempi vaihtoehto: Laita 750 g perunaviipaleita voideltuun vuokaan. Mausta suolalla ja pippurilla, kaada päälle 2,5 dl kasvislientä ja paista kuten edellä. Ripottele noin 10 minuuttia ennen paistoajan loppua perunoiden päälle noin 3 rkl parmesaaniraastetta Laita voideltuun, valkosipulilla siveltyyn paistovuokaan. Sekoita kerma, ranskankerma, suola, pippuri ja muskotti, kaada seos tasaisesti perunoiden päälle. Ripottele päälle loppu juusto ja gratinoi kullanruskeaksi. Ohjelma: Laatikot/ Gratiinit \ Perunapaistos \ Raa'at perunat Ohjelman kesto: n. 62 [66) (65) minuuttia 157
Piiraat ja paistokset Valkosipulikeitto aika: 75 85 minuuttia 4 6 annosta 250 g patonkia 4 6 valkosipulinkynttä 0,4 dl oliiviöljyä 2 laakerinlehteä 2 rkl tomaattipyreetä 1 tl paprikajauhetta 4 munaa suolaa 2 l lihalientä 1 Chorizo (valkosipuli-paprikamakkara) 1 vahva chilipaprika Paistinpannu Paistovuoka tai Gourmet-yleispannu Leikkaa valkosipulinkynnet ohuiksi viipaleiksi ja ruskista ne pannulla oliiviöljyssä. Viipaloi leipä ja paahda hetken molemmilta puolilta. Aseta paahdetut leipäviipaleet vierekkäin laatikkovuokaan tai Mielen Gourmet-yleispannuun. Ohjelma: Laatikot/ Gratiinit \ Valkosipulikeitto Ohjelman kesto: n. 53 [53] (40) minuuttia Vaihtoehtoiset asetukset Toimintatapa: Kiertoilma Plus Lämpötila: 150 160 C Lämmitysvaihe: nopea Kannatintaso: 2 [2] (1) Kypsennysaika: 50 60 [50 60] (40 50) minuuttia Vinkki Munien upottaminen: Kopauta munan kuori rikki ja valuta sisus varovasti ja sekoittamatta kuumaan liemeen. Lisää valkosipulien joukkoon tomaattipyree, laakerinlehdet, paprikajauhe ja lopuksi lihaliemi, sekoita ja kaada leipien päälle. Lisää joukkoon chilipaprika ja ohueksi viipaloitu paprikamakkara, ja laita vuoka uuniin. Upota munat keittoon muutama minuutti ennen paistoajan loppua. 158
Piiraat ja paistokset Makaronilaatikko aika: 80 90 minuuttia 4 annosta 150 g pennepastaa 15 g voita 2 sipulia silputtuna 1 punainen paprika kuutioituna 100 g porkkanoita viipaloituina 1 dl kasvislientä 150 g ranskankermaa 0,75 dl maitoa mustapippuria valkosipulisuolaa 300 g pihvitomaatteja kuutioituina 100 g palvattua tai keitettyä kinkkua kuutioituna 100 g yrittimaustettuja fetajuustokuutioita Gratinointiin 100 g gouda-juustoa raastettuna Kattila Paistovuoka n. 30 cm Ohjelma: Laatikot/ Gratiinit \ Makaronilaatikko Ohjelman kesto: n. 55 [55] (42) minuuttia Vaihtoehtoiset asetukset Toimintatapa: Kiertoilma Plus Lämpötila: 150 160 [150 160] (160 170) C Lämmitysvaihe: normaali Kannatintaso: 2 [2] (1) Kypsennysaika: 50 60 [50 60] (40 50) minuuttia Keitä pasta suolavedessä, kaada vesi pois ja valuta pasta. Kuullota sipulit voissa, lisää paprika ja porkkanat ja kuullota kevyesti, kaada joukkoon kasvisliemi. Sekoita ranskankerma, maito, pippuri ja valkosipulisuola, kaada vihannesten päälle ja kiehauta nopeasti. Kaada makaronit, tomaatti-, kinkku- ja juustokuutiot vuokaan, sekoita joukkoon vihanneskastike, ripottele päälle juusto ja paista kullankeltaiseksi. 159
Piiraat ja paistokset Lasagne aika: 120 130 minuuttia 10 12 lasagnelevyä (esikeittämättömiä) Tomaatti-jauhelihakastikkeen ainekset 50 g savustettua, lihaisaa pekonia pieninä kuutioina 150 g sipulia 375 g jauhelihaa suolaa mustapippuria 1 tl timjamia 1 tl oreganoa 1 tl basilikaa 500 g kaltattuja tomaatteja 30 g tomaattipyrettä 1,25 dl lihalientä Herkkusienikastikkeen ainekset 20 g voita 150 g tuoreita herkkusieniä 2 rkl jauhoja 2,5 dl kermaa 2,5 dl maitoa suolaa muskottia 2 rkl hienonnettua persiljaa Gratinointiin 200 g gouda-juustoa raastettuna Kattila Paistovuoka 20 x 35 cm yrteillä. Pilko tomaatit, lisää ne, tomaattipyree ja lihaliemi joukkoon ja hauduta n. 5 minuuttia. Paista herkkusienikastiketta varten loput sipulit voissa kullankeltaisiksi. Lisää viipaloidut herkkusienet ja paista kevyesti. Ripottele päälle jauhot koko ajan sekoittaen. Kaada joukkoon kerma ja maito, mausta ja anna kiehua n. 5 minuuttia. Lisää persilja. Voitele paistovuoka ja kokoa lasagne seuraavassa järjestyksessä: kolmannes tomaatti-jauhelihakastikkeesta, 5 6 lasagnelevyä, toinen kolmannes tomaattijauhelihakastikkeesta, puolet herkkusienikastikkeesta, 5 6 lasagnelevyä, loppu tomaatti-jauhelihakastike ja loppu herkkusienikastike. Ripottele juustoraaste pinnalle ja paista ilman kantta. Ohjelma: Laatikot/ Gratiinit \ Lasagne \ 8-19 lasagnelevyä Ohjelman kesto: n. 68 [68] (45) minuuttia Paista pekonikuutiot, lisää 2/3 sipuleista ja kuullota. Lisää jauheliha ja ruskista se sekoittaen. Mausta suolalla, pippurilla ja 160
Piiraat ja paistokset Vaihtoehtoiset asetukset Toimintatapa: Ylä-/alalämpö [Ylä-/alalämpö] (Kiertoilma Plus) Lämpötila: 170 180 [170 180] (160 170) C Lämmitysvaihe: nopea [nopea] (normaali) Kannatintaso: 1 Kypsennysaika: 65 75 [65 75] (40 50) minuuttia 161
Piiraat ja paistokset Yrttijuustotäytteiset sisarussämpylät aika: 125 135 minuuttia 4 annosta 125 g perunoita vajaa ¹/₂ pakettia hiivaa (21 g) 0,8 dl kädenlämpöistä maitoa ¹/₂ tl suolaa 250 g jauhoja 20 g pehmeää voita 1 muna 200 g yrttituorejuustoa Voiteluun maitoa Kattila Paistovuoka 20 x 30 cm Toimintatapa: Kosteuspaisto Lämpötila: 160 170 C Lämmitysvaihe: nopea Kannatintaso: 2 [1] (1) Kosteutusjaksojen määrä/tapa: 2 kosteutusjaksoa/aikaohjattu Vesimäärä: ks. näyttöruutu 1. kosteutusjakso: käynnistä 4 minuutin kohdalla 2. kosteutusjakso: käynnistä 15 minuutin kohdalla Paistoaika: 30 40 minuuttia Vinkki Nämä sämpylät maistuvat hyvin esim. salaatin tai liharuokien kanssa. Kuori perunat, keitä ne ja hienonna kuumana raastinmyllyllä. Anna jäähtyä vähän. Liuota hiiva maitoon ja vaivaa perunaraasteen, suolan, jauhojen, voin ja munan kanssa kimmoisaksi taikinaksi. Laita taikina uuniin ja valitse automaattiohjelma "Kakut \ Hiivataikina \ Kohota 30 min". Muotoile taikinasta 12 sämpylää, revi ne vähän auki, laita koloihin 1 tl yrttituorejuustoa ja painele kolo kiinni. Aseta sämpylät voideltuun paistovuokaan suljettu kolo alaspäin, työnnä uuniin ja valitse automaattiohjelma "Kakut \ Hiivataikina \ Kohota 15 min". Sivele sämpylöiden pinta maidolla ja paista sämpylät kullanruskeiksi. 162
Piiraat ja paistokset Sienicannellonit aika: 75 85 minuuttia 4 annosta 16 cannellonia Täytteen ainekset 1 sipuli 150 g keittokinkkua 350 g herkkusieniä 2 rkl öljyä 75 g fetajuustoa 100 g mozzarellajuustoa 150 g tuorejuustoa suolaa mustapippuria 3 dl lihalientä 100 g smetanaa Gratinointiin 100 g gouda-juustoa raastettuna Paistinpannu Paistovuoka 25 x 30 cm Sekoita lihaliemi ja smetana keskenään ja kaada seos cannellonien päälle. Ripottele juustoraaste pinnalle ja paista ruoka kullanruskeaksi. Toimintatapa: Kosteuspaisto Lämpötila: 170 180 C Lämmitysvaihe: nopea Kannatintaso: 2 [1] (1) Kosteutusjaksojen määrä/tapa: 2 kosteutusjaksoa/aikaohjattu Vesimäärä: ks. näyttöruutu 1. kosteutusjakso: käynnistä 10 minuutin kohdalla 2. kosteutusjakso: käynnistä 20 minuutin kohdalla Kypsennysaika: 45 55 minuuttia Vinkki Cannellonien täyttäminen käy kätevästi pursotinpussin avulla (älä käytä suutinta). Paloittele sipuli, kinkku ja herkkusienet pieniksi kuutioiksi. Kuullota sipulit öljyssä paistinpannulla, lisää kinkku ja paista vielä vähän. Lisää lopuksi herkkusienet ja jatka paistamista niin kauan, että sienistä tuleva neste on haihtunut. Kuutioi feta ja mozzarella. Sekoita ne jäähtyneen sieni-kinkkuseoksen ja tuorejuuston kanssa ja mausta suolalla ja pippurilla. Täytä cannellonit seoksella ja asettele ne voideltuun paistovuokaan. 163
Piiraat ja paistokset Pizzamuunnelmat aika: 70 100 minuuttia 1 pellillinen (90 cm leveät laitteet: 1 pellillinen) Hiivataikinan ainekset (perusohje) 30 (60) g hiivaa 1,7 1,8 (3,4 3,6) dl kädenlämpöistä vettä 320 (640) g jauhoja 1 (2) tl suolaa 30 (60) g öljyä Rahkataikinan ainekset (perusohje) 180 (240) g rahkaa 0,6 (0,8) dl maitoa 60 (80) g öljyä 1 (2) tl suolaa 3 (4) keltuaista 375 (500) g jauhoja 3 (5) tl leivinjauhetta Päälle 300 (500) g tomaattimurskaa per pizza Täytteen ainekset Margarita 600 (1000) g tomaattia viipaleina 300 (500) g mozzarellajuustoa viipaleina oliiviöljyä oreganoa Täytteen ainekset Apulialainen pizza 650 (1000) g sipulia ohuina viipaleina suolaa rosmariinia 4 (6) rkl oliiviöljyä Täytteen ainekset Vegetariana 300 (500) g esikypsennettyjä parsakaalinkukintoja 300 (500) g herkkusieniviipaleita 120 (200) g esikypsennettyjä purjorenkaita 300 (500) g mozzarellaa pieninä paloina 164 Täytteen ainekset Purjo-Gorgonzola 800 (1300) g purjorenkaita, kuullota 2 (3) rkl:ssa saksanpähkinäöljyä suolaa mustapippuria 2 (3) dl valkoviiniä (lisää joukkoon) 300 (500) g gorgonzolaa pieninä paloina Täytteen ainekset Ricotta-basilika 60 (100) g ricottaa tai rahkaa, notkista 1 (1,6) dl:lla kermaa 4 (6) munaa 2 (3) rkl saksanpähkinäöljyä suolaa mustapippuria 2 (3) rkl basilikaa suikaloituna, lisää seokseen ja levitä seos pizzapohjalle, 4 (6) tomaattia kuutioituna 200 (300) g gorgonzolaa kuutioituna Leivinpelti Hiivataikinan valmistus: Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää jauhot, suola ja öljy ja vaivaa sileäksi taikinaksi. Anna kohota huoneenlämpötilassa n. 20 minuuttia. Rahkataikinan valmistus: Sekoita rahka, maito, öljy, suola ja keltuaiset. Sekoita taikinaan puolet leivinjauhe-jauhoseoksesta ja vaivaa loput taikinan joukkoon. Vaivaa taikinaa vielä hetken ja kauli se levyksi uunipellille. Levitä pizzapohjalle tomaattisose, mausta suolalla, pippurilla ja oreganolla.
Piiraat ja paistokset Levitä päälle haluamasi täyte ja paista heti. Hiivataikina Ohjelma: Pizza ja muut täytetyt piirakat \ Pizza, tuore \ Hiivataikina Ohjelman kesto: n. 52 [52] (40) minuuttia Rahkataikina Ohjelma: Pizza ja muut täytetyt piirakat \ Pizza, tuore \ Rahkataikinapohja Ohjelman kesto: n. 43 [42] (45) minuuttia Rahkataikina Toimintatapa: Ylä-/alalämpö Lämpötila: 190 200 C Esilämmitys: kyllä Lämmitysvaihe: nopea Crisp function: päällä Kannatintaso: 3 [2] (2) Kypsennysaika: 30 40 minuuttia Vinkki Laita taikina uuniin ja valitse automaattiohjelma "Kakut \ Hiivataikina \ Kohota 30 min". Vaihtoehtoiset asetukset Hiivataikina Toimintatapa: Kosteuspaisto Lämpötila: 180 190 C Lämmitysvaihe: nopea Lämmitystapa: Tehopaisto Kannatintaso: 2 [1] (1) Kosteutusjaksojen määrä/tapa: 2 kosteutusjaksoa/aikaohjattu Vesimäärä: ks. näyttöruutu 1. kosteutusjakso: käynnistä 4 minuutin kohdalla 2. kosteutusjakso: käynnistä 12 minuutin kohdalla Kypsennysaika: 25 35 [25 35] (35 40) minuuttia 165
Piiraat ja paistokset Quiche Lorraine aika: 85 95 minuuttia 4 annosta 300 g lehtitaikinaa tai 1 pkt suolaista murotaikinaa (valmistaikina) 400 g pekonikuutioita 10 g voita 4 munaa 300 g ranskankermaa suolaa mustapippuria muskottia Kattila Pizza- tai torttuvuoka 30 cm Kuumenna pekonikuutioita vesitilkan kanssa kevyesti pannulla 5 minuuttia. Anna jäähtyä, valuta ja paista sitten kevyesti voissa. Kauli taikina ja nosta se vuokaan. Levitä pekonikuutiot päälle. Ohjelma: Pizza ja muut täytetyt piirakat \ Quiche Lorraine Ohjelman kesto: n. 67 [71] (64) minuuttia Vaihtoehtoiset asetukset Toimintatapa: Ylä-/alalämpö Lämpötila: 170 180 [170 180] (190 200) C Esilämmitys: kyllä Lämmitysvaihe: normaali Kannatintaso: 1 Kypsennysaika: 50 60 [50 60] (40 50) minuuttia Vinkki Voit valmistaa suolaisen murotaikinan myös itse: Sekoita 200 g jauhoja, 100 g voita, 0,5 dl vettä ja 3 g suolaa tasaiseksi taikinaksi. Käynnistä automaattiohjelma tai esilämmitä uuni. Riko munien rakenne ja sekoita ranskankerma joukkoon. Mausta suolalla, pippurilla ja muskotilla. Kaada seos pekonikuutioiden päälle ja nosta vuoka uuniin. Jos piirakkaan muodostuu paistamisen aikana kupla, pistä sitä veitsellä. 166
Piiraat ja paistokset Juhlava juustopiiras aika: 120 130 minuuttia 8 annosta Taikinan ainekset vajaa paketti hiivaa (42 g) 1,5 dl kädenlämpöistä maitoa 150 g ruisjauhoja 200 g karkeita vehnäjauhoja 30 g voita ¹/₂ tl suolaa ¹/₂ tl sokeria Täytteen ainekset 300 g punahomejuustoa 2 pientä punaista paprikaa 2 pientä punasipulia 20 g ruohosipulia silputtuna suolaa karkeaksi rouhittua mustapippuria chilijauhetta Pinnalle ripoteltavaksi 4 rkl kurpitsansiemeniä Paistovuoka 20 cm x 20 cm Liuota hiiva kädenlämpöiseen maitoon ja vaivaa muiden ainesten kanssa kimmoisaksi taikinaksi. Anna kohota peitettynä uunissa 35 C:n lämpötilassa toiminnolla Ylä-/alalämpö 45 minuuttia. Leikkaa juusto pieniksi kuutioiksi. Kuutioi paprikat ja sipulit ja sekoita ne yhdessä ruohosipulin kanssa juuston joukkoon. Mausta suolalla, pippurilla ja chilijauheella. täyte taikinan päälle, taita taikinan reunat täytteen päälle kanneksi ja painele kevyesti kiinni. Leikkaa taikinakanteen terävällä veitsellä viisi n. 3 x 3 cm kokoista vinoneliöaukkoa ja koristele piiraan pinta irti leikkaamillasi taikinaneliöillä. Sivele vedellä ja ripottele päälle kurpitsansiemenet. Paista kullanruskeaksi. Anna jäähtyä noin 30 minuuttia ennen tarjoilua. Toimintatapa: Kosteuspaisto Lämpötila: 170 180 C Lämmitysvaihe: nopea Kannatintaso: 2 [1] (1) Kosteutusjaksojen määrä/tapa: 3 kosteutusjaksoa/aikaohjattu Vesimäärä: ks. näyttöruutu 1. kosteutusjakso: käynnistä 5 minuutin kohdalla 2. kosteutusjakso: käynnistä 15 minuutin kohdalla 3. kosteutusjakso: käynnistä 25 minuutin kohdalla Paistoaika: 50 60 minuuttia Vinkki Piiras sopii mainiosti sellaisenaan hyvin alkuruoaksi tai pääruoaksi yhdessä salaatin kanssa. Kauli taikina jauhotetulla työtasolla neliöksi (n. 40 x 40 cm) ja nosta se voideltuun, nelikulmaiseen vuokaan. Levitä 167
Piiraat ja paistokset Ratatouille aika: 50 95 minuuttia 6 8 annosta 5 rkl öljyä 2 sipulia silputtuna 1 valkosipulinkynsi silputtuna 2 punaista, 2 keltaista ja 2 vihreää paprikaa 6 tomaattia 750 g kesäkurpitsaa suolaa mustapippuria 1 tl hienonnettua rosmariinia 1 tl hienonnettua basilikaa Kattila Kannellinen paistovuoka n. 30 cm Vaihtoehtoiset asetukset Toimintatapa: Kiertoilma Plus Lämpötila: 170 180 C Lämmitysvaihe: normaali Kannatintaso: 2 [2] (1) Kypsennysaika: 30 40 minuuttia Jaa paprikat neljään osaan, poista siemenet ja leikkaa isohkoiksi paloiksi. Jaa tomaatit neljään osaan. Leikkaa kesäkurpitsa noin sentin paksuisiksi viipaleiksi Kuullota sipuli ja valkosipuli öljyssä. Lisää joukkoon muut vihannekset ja kuullota kevyesti. Mausta suolalla, pippurilla ja yrteillä ja levitä seos paistovuokaan. Paista uunissa kannella peitettynä. Ohjelma: Laatikot/ Gratiinit \ Ratatouille Ohjelman kesto: n. 37 [40] (30) minuuttia 168
Piiraat ja paistokset Sveitsiläinen perunapaistos aika: 70 minuuttia 4 6 annosta 1 kg kiinteitä perunoita voita vuoan voiteluun 4 dl kermaa suolaa mustapippuria muskottia 50 g juustoraastetta Posliinivuoka, vetoisuus 3 litraa Kuori perunat, viipaloi ne ohuiksi viipaleiksi ja laita voideltuun posliinivuokaan. Mausta kerma ja sekoita se perunaviipaleisiin. Ripottele juustoraaste päälle ja paista paistos uunissa kullanruskeaksi. Ohjelma: Laatikot/ Gratiinit \ Sveitsiläinen perunagratiini Ohjelman kesto: n. 50 minuuttia Vaihtoehtoiset asetukset Toimintatapa: Kiertoilma Plus Lämpötila: 180 C Lämmitysvaihe: nopea Kannatintaso: 2 [1] (1) Kypsennysaika: 45 60 minuuttia Vinkki Kevyemmän paistoksen saat, kun korvaat osan kermasta maidolla. 169
Piiraat ja paistokset Englantilainen lihaperunasoselaatikko (Shepherd's Pie) aika: 100 minuuttia 6 8 annosta 25 g voita 2 sipulia 2 porkkanaa 2 varsisellerin vartta 1 kg lampaanjauhelihaa ¹/₂ tl tuoretta timjamia ¹/₂ tl tuoretta rosmariinia 1¹/₂ tl tomaattipyreetä 2 dl punaviiniä 1 rkl jauhoja 2,5 dl kanalientä 1 rkl Worcester-kastiketta suolaa mustapippuria 1,5 kg jauhoisia perunoita 25 g voita 5 rkl maitoa Paistovuoka, vetoisuus 2 litraa Hienonna sipulit, timjami ja rosmariini, kuutioi porkkanat ja perunat pieniksi kuutioiksi ja paloittele selleri pieniksi paloiksi. Lisää kanaliemi ja Worcester-kastike ja keitä vielä 45 50 minuuttia. Mausta suolalla ja pippurilla. Kypsennä tällä välin perunat ja soseuta ne voin ja maidon kanssa muusiksi. Kaada jauhelihaseos paistovuokaan, levitä perunamuusi päälle ja paista esilämmitetyssä uunissa kullanruskeaksi. Ohjelma: Laatikot/ Gratiinit \ Shepherd's Pie Ohjelman kesto: n. 50 minuuttia Vaihtoehtoiset asetukset Toimintatapa: Kiertoilma Plus Lämpötila: 180 C Kannatintaso: 2 [1] (1) Kypsennysaika: 50 minuuttia Vinkki Lampaanjauhelihan sijaan voit käyttää naudanjauhelihaa. Kuullota sipuleja voissa 2 3 minuuttia keittotasolla, lisää porkkanat ja selleri ja hauduta vielä 8 10 minuuttia. Lisää jauheliha ja paista käännellen. Kaada rasva pois ja lisää timjami, rosmariini, tomaattipyree ja punaviini. Keitä kastiketta kokoon keskilämmöllä, kunnes vain noin neljännes on jäljellä, lisää jauhot ja keitä vielä 2 3 minuuttia. 170
Piiraat ja paistokset Pinaattilehtitaikinapiiras aika: 100 110 minuuttia n. 20 palaa 1,2 kg lehtipinaattia (pakastettua tai tuoretta) 5 sipulia 100 g purjosipulia 2 munaa 200 g vuohenjuustoa 1 dl ruokaöljyä täytteeseen 50 g hienonnettua tilliä suolaa mustapippuria 900 g lehtitaikinaa ja 0,5 dl ruokaöljyä voiteluun tai 900 g filotaikinaa ja 2 dl ruokaöljyä voiteluun Kattila Yleispelti Jos käytät tuoretta pinaattia, ryöppää sitä 1 minuutti kiehuvassa vedessä, valuta ja anna jäähtyä. Jos käytät pakastepinaattia, sulata ja valuta se. Purista jäähtyneistä pinaateista kosteus käsin ja leikkaa veitsellä karkeiksi paloiksi. Leikkaa purjo ja sipulit renkaiksi ja sekoita ne pinaattiin. Lisää joukkoon kananmunat, juusto (hienonnettu haarukalla), tilli, suola, pippuri ja 1 dl öljyä, sekoita hyvin. Jos käytät lehtitaikinaa: Sivele yleispelti öljyllä, aseta pellille puolet taikinalevyistä ja paina ne reunoista kiinni toisiinsa niin, että ne muodostavat yhden suuren levyn. Kiinnitä loput taikinalevyt toisiinsa niin, että niistä muodostuu sopivanmuotoinen kansi. Levitä pinaattiseos pellillä olevalle levylle, laita kansi päälle, tiivistä reunat ja sivele pintaan 0,5 dl öljyä. Jos käytät filotaikinaa: Sivele yleispelti öljyllä. Levitä puolet filotaikinalevyistä pellille ja sivele levyt öljyllä. Levitä pinaattiseos levyjen päälle, asettele loput levyt kanneksi ja sivele öljyllä (käytä kaikkien levyjen voiteluun yhteensä 2 dl öljyä). Ohjelma: Laatikot/ Gratiinit \ Pinaattilehtitaikinapiiras Ohjelman kesto: n. 60 [62] (63) minuuttia Vaihtoehtoiset asetukset Toimintatapa: Tehopaisto Lämpötila: 50 minuuttia: 170 C, sen jälkeen: 200 C [50 minuuttia: 170 C, sen jälkeen: 200 C] (160 170 C) Lämmitysvaihe: normaali Kannatintaso: 2 [2] (1) Kypsennysaika: 60 65 [60 65] (60 70) minuuttia 171
Piiraat ja paistokset Tortellini-rucola-kinkkupaistos aika: 60 70 minuuttia 6 annosta 125 g rucolaa 100 g ilmakuivattua kinkkua 3 dl kermaa 400 g smetanaa suolaa mustapippuria 800 g tuoreita tortelliineja 300 g kirsikatomaatteja halkaistuna 4 rkl paahdettuja pinjansiemeniä 50 g parmesaania raasteena 50 g emmentaljuustoa raasteena Paistovuoka 20 cm x 30 cm Toimintatapa: Kosteuspaisto Lämpötila: 170 180 C Lämmitysvaihe: nopea Kannatintaso: 2 [1] (1) Kosteutusjaksojen määrä/tapa: 2 kosteutusjaksoa/aikaohjattu Vesimäärä: ks. näyttöruutu 1. kosteutusjakso: käynnistä 10 minuutin kohdalla 2. kosteutusjakso: käynnistä 20 minuutin kohdalla Kypsennysaika: 30 40 minuuttia Huuhtele rucola, taputtele se kuivaksi ja leikkaa kinkun kanssa suikaleiksi. Sekoita kerma ja ranskankerma keskenään, mausta suolalla ja pippurilla. Sekoita tortellinit, tomaatinpuolikkaat, rucola ja kinkku, laita seos voideltuun vuokaan (n. 20 x 30 cm) ja kaada kermaseos päälle. Ripottele päälle pinjansiemenet ja juustoraaste. Paista kullanruskeaksi. 172
Piiraat ja paistokset Tonnikalapasteija aika: 90 100 minuuttia 8 12 annosta 500 g tonnikalaa (säilyke) 2 suurta sipulia 0,4 dl oliiviöljyä 1 tl paprikajauhetta 600 g lehtitaikinaa 250 g tomaattipyrettä 1 tlk Piquillo-paprikaa (tai säilöttyjä paprikasuikaleita) 2 kovaksikeitettyä munaa Voiteluun 1 muna Paistinpannu Pyöreä paistovuoka 27 cm Hienonna sipulit ja kuullota ne vaaleankeltaisiksi oliiviöljyssä, lisää paprikajauhe, nosta pannu liedeltä ja anna jäähtyä. Kauli puolet lehtitaikinasta ja nosta se pyöreään torttuvuokaan niin, että taikina tulee vähän yli reunoilta. Levitä pohjalle haudutetut sipulit, tomaattipyre, suikaloitu paprika, hienonnettu tonnikala ja hienoksi hakatut kovaksikeitetyt munat. Kauli loppu lehtitaikina kanneksi ja tiivistä reunat. Sivele pasteijan pinta munalla ja laita vuoka uuniin. Ohjelma: Laatikot/ Gratiinit \ Tonnikalapasteija Ohjelman kesto: n. 57 [49] (43) minuuttia Vaihtoehtoiset asetukset Toimintatapa: Ylä-/alalämpö [Ylä-/alalämpö] (Tehopaisto) Lämpötila: 210 220 [210 220] (170 180) C Esilämmitys: kyllä Lämmitysvaihe: normaali Kannatintaso: 1 Kypsennysaika: 30 40 minuuttia 173
Jälkiruoat 174
Jälkiruoat Onnistuneelle jälkiruoalle löytyy vatsasta aina tilaa. Herkullisen aterian kruunaavaa loppuhuipennusta on mahdoton vastustaa. Jäätelö, kohokkaat, hedelmäherkut ja muut makeat viettelykset saavat niin kokin kuin vieraidenkin suut makeaksi usein vielä suhteellisen vähällä vaivalla, sillä herkullisen jälkiruoan ei tarvitse olla monimutkainen. 175
Jälkiruoat Marengit aika: 130 minuuttia 6 8 annosta 5 valkuaista 275 g sokeria 1 tl vanilja-aromia 1 tl etikkaa 6 dl kermaa 1 rkl tomusokeria 500 g mustikoita 500 g mansikoita 500 g vadelmia Leivinpelti (peltejä) Vaahdota valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja ripottele sokeri joukkoon koko ajan sekoittaen. Sekoita lopuksi vanilja-aromi ja etikka varovasti joukkoon. Vuoraa leivinpaperilla yksi leivinpelti (jos haluat yhden ison marengin) tai kaksi leivinpeltiä (jos haluat useita pieniä marenkeja). Levitä valkuaismassa pellille ja muotoile siitä yksi iso n. 3 4 cm korkea ympyrä tai useita pieniä Ø 8 cm ympyröitä. Paista uunissa ja anna jäähtyä. Vatkaa kerma ja tomusokeri jämäkäksi vaahdoksi, levitä se marenkipohjan/- pohjien päälle ja ripottele marjat päälle. Yksi iso marenki Ohjelma: Jälkiruokaleivonnaiset \ Marengit \ yksi iso Ohjelman kesto: n. 100 minuuttia Useita pieniä marenkeja Ohjelma: Jälkiruokaleivonnaiset \ Marengit \ useita pieniä Ohjelman kesto: n. 60 minuuttia Vaihtoehtoiset asetukset Yksi iso marenki Toimintatapa: Kiertoilma Plus Lämpötila: 110 C Lämmitysvaihe: normaali Crisp function: päällä Kannatintaso (1 pelti): 2 [1] (1) Kannatintaso (2 peltiä): 1+3 [2+4) ( ) Kypsennysaika: 80 minuuttia Jälkikypsennysaika uuni pois päältä ja luukku auki: 20 minuuttia Useita pieniä marenkeja Toimintatapa: Kiertoilma Plus Lämpötila: 110 C Lämmitysvaihe: normaali Crisp function: päällä Kannatintaso (1 pelti): 2 [1] (1) Kannatintaso (2 peltiä): 1+3 [2+4) ( ) Kypsennysaika: 45 minuuttia Jälkikypsennysaika uuni pois päältä ja luukku auki: 20 minuuttia 176
Jälkiruoat Karamellivanukas aika: 160 170 minuuttia 8 annosta Vanukkaan ainekset 1 vaniljatanko 6 dl maitoa 3 dl kermaa 85 g sokeria 6 munaa Kuorrutteen ainekset 100 g sokeria Kattila Leipävuoka, n. 30 cm x 12 cm Yleispelti Leikkaa vaniljatanko pitkittäissuunnassa ja irrota vanilja veitsellä. Kiehauta maito, kerma, sokeri ja vaniljatanko ja vanilja. Anna jäähtyä ja poista vaniljatanko. Kaada karamelliseosta varten 100 g sokeria kattilaan ja karamellisoi se keittotasolla suurella teholla kullankeltaiseksi koko ajan sekoittaen (älä anna karamellin päästä liian tummaksi, ettei siitä tule kitkerää) ja kaada leipävuokaan. Käynnistä automaattiohjelma tai esilämmitä uuni. Riko munien rakenne. Lisää jäähtynyt maitoseos munien joukkoon ja valuta seos siivilän läpi toiseen astiaan. Nosta leipävuoka yleispellille ja työnnä pelti esilämmitettyyn uuniin. Kaada pellille n. 1 litra (90 cm leveät laitteet: n. 2 litraa) kuumaa vettä ja kypsennä vanukas vesihauteessa. Kumoa vanukas jäähtyneenä ja tarjoile kermavaahdon kera. Koristele kauden marjoilla tai hedelmillä. Ohjelma: Jälkiruokaleivonnaiset \ Kinuskivanukas Ohjelman kesto: n. 133 [118] (65) minuuttia Vaihtoehtoiset asetukset Toimintatapa: Ylä-/alalämpö [Ylä-/alalämpö] (Kiertoilma Plus) Lämpötila: 120 130 [120 130] (110 120) C Esilämmitys: kyllä Lämmitysvaihe: normaali Kannatintaso: 1 Kypsennysaika: 120 130 [105 115] (90 110) minuuttia 177
Jälkiruoat Flan aika: 60 80 minuuttia 6 8 annosta 80 100 g karamellisiirappia (espanjalainen valmistuote vanukasvuoan vuoraamiseen) 5 dl maitoa 4 munaa 2 keltuaista 80 g sokeria ¹/₂ sitruunan raastettu kuori Vanukasvuoka n. 24 cm tai 6 8 annosvuokaa 7 8 cm Kattila Yleispelti Levitä karamelliseos vuoan/annosvuokien pohjalle ja reunoihin. Kuumenna maito ja sitruunan kuori (älä keitä). Vatkaa munat, keltuaiset ja sokeri kulhossa, sekoita maito joukkoon. Käynnistä automaattiohjelma tai esilämmitä uuni. Kaada seos vanukasvuokaan tai jaa se annosvuokiin, aseta vuoka/vuoat yleispellille ja työnnä pelti esilämmitettyyn uuniin. Kaada pellille n. 1 litra (90 cm leveät laitteet: n. 2 litraa) kuumaa vettä ja kypsennä. Iso vuoka Ohjelma: Jälkiruokaleivonnaiset \ Flan (paahtovanukas) \ 1 suuri vuoka Ohjelman kesto: n. 43 [41] (43) minuuttia Annosvuoat Ohjelma: Jälkiruokaleivonnaiset \ Flan (paahtovanukas) \ 2-8 annosvuokaa Ohjelman kesto: n. 42 [40] (30) minuuttia Vaihtoehtoiset asetukset Iso vuoka Toimintatapa: Kiertoilma Plus Lämpötila: 150 160 C Esilämmitys: kyllä Lämmitysvaihe: normaali Kannatintaso: 2 [2] (1) Kypsennysaika: 30 40 [40 45] (30 40) minuuttia Annosvuoat Toimintatapa: Kiertoilma Plus Lämpötila: 150 160 C Esilämmitys: kyllä Lämmitysvaihe: normaali Kannatintaso: 2 [2] (1) Kypsennysaika: 30 35 [30 35] (20 30) minuuttia 178
Jälkiruoat Vinkki Makea Flan on tyypillinen espanjalainen ja portugalilainen jälkiruoka. Ranskalaisessa keittiössä vastaava jälkiruoka tunnetaan nimellä Crème caramel. Näin valmistat itse karamellisiirappia: laita kattilaan 80 g sokeria ja 0,3 dl vettä. Karamellisoi kuumalla keittotasolla kullanruskeaksi (älä päästä karamellia liian tummaksi, jottei siitä tule kitkerää) ja kaada vuokaan/jaa annosvuokiin. 179
Jälkiruoat Sitruunamarenkipiiras aika: 80 minuuttia 8 10 annosta Taikinan ainekset 275 g jauhoja 150 g voita 25 g sokeria 2 keltuaista 0,2 0,3 dl kylmää vettä Täytteen ainekset 4 ison sitruunan mehu ja raastettu kuori 75 g maissitärkkelystä 5 dl vettä 5 keltuaista 175 g sokeria Marengin ainekset 5 valkuaista 275 g sokeria Kattila Torttuvuoka 25 cm, korkeus 3,25 cm Levitä valkuais-sokerivaahto sitruunakiisselin päälle ja paista torttu kullanruskeaksi. Ohjelma: Jälkiruokaleivonnaiset \ Lemon Meringue Pie Ohjelman kesto: n. 55 minuuttia Vaihtoehtoiset asetukset Toimintatapa: Tehopaisto Lämpötila: 180 C Esilämmitys: kyllä Lämmitysvaihe: Crisp function: päällä Kannatintaso: 1 Kypsennysaika: n. 45 minuuttia Sekoita jauhot, voi, sokeri, vesi ja keltuaiset sileäksi taikinaksi ja laita kylmään 30 minuutiksi. Sekoita täytettä varten raastettu sitruunankuori, sitruunamehu ja maissitärkkelys. Kiehauta vesi kattilassa, lisää sitruuna-maissitärkkelysseos ja keitä koko ajan sekoittaen, kunnes kiisseli sakenee. Sekoita sokeri ja keltuaiset joukkoon, kiehauta, nosta liedeltä ja anna jäähtyä. Kauli taikina, nosta se torttuvuokaan ja levitä sitruunakiisseli päälle. 180
Jälkiruoat Luumutäytteiset pullat aika: 105 115 minuuttia 6 annosta 500 g jauhoja vajaa paketti hiivaa (42 g) 50 g sokeria 2,5 dl kädenlämpöistä maitoa 1 tl jauhettua kanelia ripaus suolaa 100 g pehmeää voita 1 muna 120 g luumusosetta Koristeluun 40 g tomusokeria Paistovuoka 20 cm x 30 cm Vaivaa jauhot, murennettu hiiva, sokeri, maito, kaneli, suola, voi ja muna sileäksi taikinaksi. Laita taikina uuniin ja valitse automaattiohjelma "Kakut \ Hiivataikina \ Kohota 30 min". Toimintatapa: Kosteuspaisto Lämpötila: 150 170 C Lämmitysvaihe: nopea Kannatintaso: 2 [1] (1) Kosteutusjaksojen määrä/tapa: 2 kosteutusjaksoa/aikaohjattu Vesimäärä: ks. näyttöruutu 1. kosteutusjakso: käynnistä 4 minuutin kohdalla 2. kosteutusjakso: käynnistä 15 minuutin kohdalla Kypsennysaika: 35 45 minuuttia Vinkki Luumusoseen sijaan voit täyttää pullat parilla luumunpuolikkaalla. Ripottele luumujen päälle vähän sokeria ennen kuin laitat ne pullan sisään. Muotoile taikinasta 12 pullaa, revi ne vähän auki, laita koloihin 1 rkl luumusosetta, sulje ja asettele ne äsken sulkemasi puoli alaspäin voideltuun vuokaan. Työnnä pullat uuniin ja valitse automaattiohjelma "Kakut \ Hiivataikina \ Kohota 15 min". Paista sen jälkeen pullat kullankeltaisiksi. Halutessasi voit tarjoilla tomusokerilla koristellut pullat vaniljakastikkeen kera. 181
Jälkiruoat Suklaajälkiruoka aika: 55 60 minuuttia 6 8 annosta 200 g tummaa suklaata 200 g voita 200 g sokeria 3 keltuaista 3 valkuaista Kattila 6 8 annosvuokaa 10 cm Ritilä Vaihtoehtoiset asetukset Toimintatapa: Kiertoilma Plus Lämpötila: 170 180 C Esilämmitys: kyllä Lämmitysvaihe: nopea Kannatintaso: 2 [2] (1) Kypsennysaika: 15 20 minuuttia Vinkki Valmiin jälkiruoan kuuluu olla pinnalta rapea ja sisältä vielä vähän juoksevaa. Sulata suklaa ja voi kattilassa miedolla lämmöllä. Anna jäähtyä hetken, sekoita joukkoon sokeri ja keltuaiset. Käynnistä automaattiohjelma tai esilämmitä uuni. Vatkaa valkuaiset vaahdoksi ja nostele vaahto suklaaseoksen joukkoon. Jaa taikina voideltuihin annosvuokiin, aseta vuoat ritilälle ja työnnä uuniin. Ohjelma: Jälkiruokaleivonnaiset \ Suklaakakku Ohjelman kesto: n. 25 [25] (22) minuuttia 182
Jälkiruoat Suklaatortut aika: 65 90 minuuttia 7 annosta 70 g voita 70 g sokeria 4 keltuaista 70 g tummaa suklaata 70 g jauhettuja manteleita 20 g korppujauhoja 4 valkuaista 5 dl vaniljakastiketta 2 dl kermaa Koristeluun 40 g tomusokeria Kattila 7 annosvuokaa 6 cm Yleispelti Sulata suklaa kattilassa miedolla lämmöllä ja anna jäähtyä hetki. Vatkaa voi, sokeri ja keltuaiset vaahdoksi. Sekoita joukkoon hiukan jäähtynyt suklaa, mantelit ja korppujauhot. Käynnistä automaattiohjelma tai esilämmitä uuni. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja nostele vaahto varovasti suklaamassan joukkoon. Jaa seos 7 annosvuokaan ja aseta ne yleispellille. Työnnä pelti esilämmitettyyn uuniin. Kaada pellille n. 1 litra (90 cm leveät laitteet: n. 2 litraa) kuumaa vettä ja paista tortut vesihauteessa. Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita se vaniljakastikkeen joukkoon. Irrota tortut veitsellä vuoista ja aseta ne annoslautasille vaniljakastikkeen kera. Ripottele päälle tomusokeria ja tarjoile haaleina. Ohjelma: Jälkiruokaleivonnaiset \ Suklaatortut Ohjelman kesto: n. 52 [52] (40) minuuttia Vaihtoehtoiset asetukset Toimintatapa: Ylä-/alalämpö Lämpötila: 150 160 C Esilämmitys: kyllä Lämmitysvaihe: normaali Kannatintaso: 1 Kypsennysaika: 35 45 [35 45] (30 40) minuuttia 183
Jälkiruoat Makea kirsikkakohokas aika: 40 50 minuuttia 8 annosta voita 50 g jauhettuja pähkinöitä 200 g hapankirsikoita 2 keltuaista 80 g tomusokeria vaniljatangon sisus 250 g rahkaa 20 g perunajauhoja 2 valkuaista Koristeluun 40 g tomusokeria 8 annosvuokaa 7 8 cm Yleispelti Toimintatapa: Kosteuspaisto Lämpötila: 170 180 C Lämmitysvaihe: nopea Kannatintaso: 2 [1] (1) Kosteutusjaksojen määrä/tapa: Automaattinen kosteutusjakso Vesimäärä: ks. näyttöruutu 1. kosteutusjakso: automaattinen Kypsennysaika: 20 30 minuuttia Voitele annosvuoat voilla ja jauhota pähkinäjauheella. Valuta kirsikat hyvin ja jaa ne vuokiin. Vatkaa keltuaiset ja 60 g tomusokeria vaahdoksi. Sekoita joukkoon vaniljatangon sisus, rahka ja perunajauhot. Vatkaa valkuaiset lopun tomusokerin kanssa kovaksi vaahdoksi ja nostele vaahto varovasti massan joukkoon. Jaa seos annosvuokiin ja aseta ne yleispellille. Työnnä pelti esilämmitettyyn uuniin. Kaada pellille n. 1 litra (90 cm leveät laitteet: n. 2 litraa) kuumaa vettä ja kypsennä kohokkaat vesihauteessa. Sirottele ennen tarjoilua tomusokeria päälle. 184
Miele Oy Porttikaari 6 Porttipuisto 01200 Vantaa Puhelin: Faksi: (09) 875 970 (09) 875 97399 Sähköposti: info@miele.fi Internet: www.miele.fi Saksa Miele & Cie. KG Carl-Miele-Straße 29 33332 Gütersloh
Reseptivihko H 6000 M.-Nr. 09 611 421 / 00 fi - FI