Scanegg teollisuus- ja leipomotuotteet
Scaneggin kananmunajalosteet säästävät aikaa, vaivaa ja rahaa Scanegg Suomi Oy on maamme johtava kananmunavalmisteiden tuotekehitykseen, tuotantoon ja markkinointiin erikoistunut yritys, jolla löytyy osaamista mikrobiologisesti vaativien tuotteiden valmistamisesta. Scanegg jalostaa vuosittain 6 miljoonaa kiloa kananmunia monipuolisiksi kananmunavalmisteiksi. Yrityksen alkujuuret ovat peräisin jo 1960-luvun lopulta, jolloin tuotevalikoimaan kuuluivat myös mehut ja marmeladit. Scanegg on yli 10 vuoden ajan toiminut elintarviketeollisuuden, leipomoiden ja niitä palvelevan tukkukaupan sekä suurkeittiösektorin tavarantoimittajana niin Suomessa kuin vientimarkkinoillakin. Merkittävimmät vientimaat ovat Viro ja Ruotsi. Yritys tekee tuotekehitys- ja markkinointiyhteistyötä muiden pohjoismaisten alan yritysten kanssa. Scanegg Suomi Oy on Munakunnan tytäryhtiö. Yritys kokonaisuuteen kuuluu myös Virossa kananmunajalosteita valmistava ja markkinoiva Eesti Munatooted AS. Kananmuna on ravintorikas luonnontuote Kananmuna on erinomainen, ravintoainetiheydeltään suuri energianlähde, joka sisältää C-vitamiinia lukuun ottamatta kaikkia ihmisen terveyden kannalta tarpeellisia vitamiineja ja kivennäisaineita. Nykytutkimusten mukaan myös kananmunan rasvahappokoostumusta pidetään suositusten mukaisena. Kananmunassa on lisäksi paljon proteiinia, joka terveyttä edistävien elintarvikkeiden kehittelyyn liittyvissä uusimmissa tutkimuksissa on osoittautunut erittäin potentiaaliseksi bioaktiivisten peptidien lähteeksi. Jalosteet merkitsevät kustannussäästöä myös leipomoille ja teollisuudelle Kananmunalla on oleellinen rooli leipomo- ja valmisruokateollisuuden reseptiikassa. Scaneggin HetiValmis -tuotteita voidaan käyttää raaka-aineena monipuolisesti tavallisen kananmunan tapaan. Perinteisten kuorellisten kananmunien sijaan heti käyttövalmiiden kananmunajalosteiden käyttö tuo mukanaan tuntuvaa kustannussäästöä: hävikin puuttumista, vaivattomuutta sekä tilan- ja ajansäästöä. Scaneggin tuotteet ovat lisäksi turvallisia, pastörointi ja korkeatasoinen hygieenisyys eliminoivat myös salmonellariskin. HetiValmis - kananmunajalosteiden tasainen laatu ja tunnustettu toimitusvarmuus mahdollistavat asiakkaan teollisen tuotannon pyörimisen joustavasti. Positiivista palautetta asiakastyytyväisyystutkimuksesta Scanegg Suomi Oy:n asiakastyytyväisyystutkimuksen mukaan Scaneggin tuotteiden ostopäätös perustuu ensisijaisesti tuotteiden hyvään toimivuuteen (53%) ja luotettavaan saatavuuteen (53%). Muina tärkeinä ostopäätökseen vaikuttavina tekijöinä mainittiin tuotteiden toimitusvarmuus (49%) sekä oikea hinta-laatusuhde (45%). Hankintojensa kasvun asiakkaat arvioivat kaikissa munajalostetuoteryhmissä prosentuaalisesti korkeammaksi kuin vuonna 2004 toteutetussa tutkimuksessa. Munajalosteissa on siis imua. Yhteistyökumppanina vastaajat luonnehtivat Scanegg Oy:tä helposti lähestyttäväksi, edelläkävijäksi, joustavaksi ja yhteistyökykyiseksi. Tuotetasolla Scanegg Oy:n vahvuudet ovat vastaajien mielestä laadukkuus, toimivuus sekä kattava valikoima, joka ulottuu myös tukkuliikkeisiin. Vastaajien mukaan toimitussisältöjen oikeellisuus ja niiden täsmällisyys sekä varmuus ovat Scaneggin vahvuuksia.
Munamassat ja munajauheet 1100 1099 Vakioitu tuore 10 kg 1105/1106 1108/1109 Vakioitu säiliö 550/800 kg 1103/1104 1091/1092 Vakioitu Sisäpussikontti 500/1000 kg 1101 Leivontaan, makkaroihin, jauhelihatuotteisiin, laatikkoruokiin, kasvisohukaisiin, munakkaisiin, piirakoihin, leivitykseen. Tasalaatuista kokomunaa. Pastöroitua - ei salmonellariskiä. Säästää tilaa: 10 kg pakkauksessa peräti 200 kananmunaa! Vastaavuus: 1 dl = 2 kananmunaa. Ainesosat: pastöroitua homogenoitua kananmunamassaa (laktoositon, gluteeniton, sokeriton). Säilyvyys: 10 kg aseptinen pakkaus 21 vrk (alle +4C). Lämpöeristetty terässäiliö 10 vrk (alle +4C). Pakaste alle -18 C 2 vuotta, sulatettuna 1 viikko (alle +4C). Pakkauskoot: 10 kg aseptinen muovipussi kartonkilaatikossa. Lämpöeristetty terässäiliö 550/800 kg. Sisäpussikontti 500/1000 kg. 1120 Valkuaismassa tuore 10 kg 1121 Valkuaismassa Makkaroihin, jauhelihatuotteisiin, laatikkoruokiin, kasvisohukaisiin, kevyttuotteisiin, marenkiin, hyydykkeisiin, jäädykkeisiin, kohokkaisiin. Tasalaatuista valkuaismassaa. Pastöroitua - ei salmonellariskiä. Säästää tilaa: 10 kg pakkauksessa 300 valkuaista! Hyvä sitomiskyky, korvaa muita proteiineja (esim. soijan, maitojauheen). Hyvä vaahtoutumaan. Vastaavuus: 1 dl = 3 munanvalkuaista Ainesosat: pastöroitu munanvalkuainen. Säilyvyys: avaamaton pakkaus 21 vrk (alle +4C) ja avattu pakkaus noin viikon (alle +4C). Pakaste alle -18 C 2 vuotta, sulatettuna 1 viikko (alle +4C). Pakkauskoot: 10 kg aseptinen muovipussi kartonkilaatikossa. 1110 Keltuaismassa tuore 10 kg 1111 Keltuaismassa Majoneeseihin,salaattikastikkeisiin, kastikkeisiin. Tasalaatuista keltuaismassaa. Pastöroitua - ei salmonellariskiä. Hyvä emulgointiominaisuus, maku ja väri. Vastaavuus: 1 dl = 5 keltuaista. Ainesosat: pastöroitua kananmunankeltuaista. Säilyvyys: avaamaton pakkaus 21 vrk (alle +4C) ja avattu pakkaus noin viikon (alle +4C). Pakaste alle -18 C 2 vuotta, sulatettuna 1 viikko (alle +4C). Pakkauskoot: 10 kg aseptinen muovipussi kartonkilaatikossa. 1130 Keltuaismassa suola 7%, tuore 10 kg 1135/1136 Keltuaismassa suola 7%, säiliö Majoneeseihin, salaattikastikkeisiin, kastikkeisiin. Tasalaatuista keltuaismassaa. Pastöroitua - ei salmonellariskiä. Hyvä emulgointiominaisuus, maku ja väri. 10 kg pakkauksessa 500 keltuaista. Ainesosat: pastöroitu munankeltuainen, ruokasuola 7 %. Säilyvyys: 3 viikkoa alle +4C. Pakkauskoot: 10 kg aseptinen pakkaus, muovipussi kartonkilaatikossa (tuore ja pakastettu), 550/800 kg lämpöeristetty terässäiliö (tuore). 1107 Luomumunamassa Ainesosat: pastöroitu, suomalainen luomumunamassa Vastaavuus: 1 dl = 2 kananmunaa. Säilyvyys: pakasteena alle -18 ºC:ssa, säilyvyys 2 vuotta valmistuspäivästä. Sulana säilyvyys 5 vuorokautta 0-4 ºC:ssa. Pakkauskoot: 10 kg nettopaino, polyeteeni-muovipussi kartonkilaatikossa. www.sikatehtaat.fi HetiValmis on saatavana myös 5 kg ja 1 kg pakkauksissa. HetiValmis Keltuaismassa 1 kg ja Valkuaismassa 5 kg pakkauksissa. Sulanutta tuotetta ei saa jäädyttää uudelleen.
1302 Kananmunajauhe (105) 15 kg Leivontaan, makkaroihin, jauhelihatuotteisiin, laatikkoruokiin, kasvisohukaisiin, munakkaisiin, piirakoihin, leivitykseen. Sekoitussuhde: 1 kg kananmunajauhetta lisätään 3 kg:aan vettä. Vastaa 4 kg kokomunamassaa. Ainesosat: pastöroitu, spraykuivattu kananmunamassa. Säilyvyys: kuivassa ja viileässä 1 vuosi valmistuspäivästä. Pakkauskoot: 20 kg säkki, sisällä polyeteenimuovipussi 1301 Kananmunajauhe A4 20 kg Wienerleipiin, munkkeihin ja leivonnaisiin, joissa vaaditaan hyvät paisto-ominaisuudet. Säilyvä perusaines leivontaan. Valmistettu kuivausprosessilla, jossa munankeltuainen, munanvalkuainen ja sokeri on kuivattu yhdessä. Näin on saatu aikaan parhaat mahdolliset toiminnalliset ominaisuudet. Sekoitussuhde: 325 g kananmunajauhetta + 780 g vettä = 1 kg kokomunamassaa, jossa 105 g sokeria (vähennä sokerin määrä reseptistä tarpeen mukaan) Ainesosat: kananmunajauhe (67 %), sokeri Säilyvyys: kuivassa ja viileässä 8 kuukautta valmistuspäivästä Pakkauskoot: 20 kg säkki, jossa polyeteeni sisäpinta 1310 Valkuaisjauhe, vaahtoava (115) 15 kg Marenkeihin, hyydykkeisiin, jäädykeisiin, kohokkaisiin. Kananmunanvalkuaista jauheena. Vaahtoaa hyvin. Pastöroitua - ei salmonellariskiä. Sekoitussuhde: 1 kg valkuaisjauhetta + 9 kg vettä = 10 kg valkuaismassaa = 300 kpl munanvalkuaisia. Ainesosat: pastöroitua spraykuivattua munanvalkuaista, trietyylisitraatti (vispausaine). Säilyvyys: Kuivassa ja viileässä 2 vuotta valmistuspäivästä. Pakkauskoot: 15 kg säkki, jossa polyeteeni sisäpinta. 1330 Rasvajauhe LF 70 20 kg Ainesosat: kasvirasva (70 %), maltodekstriini, modifioitu tärkkelys, sitruunahappo (E330). Säilyvyys: kuivassa ja viileässä, alle normaalin huonelämpötilan, käytettävä 8 kuukauden kuluessa valmistuspäivästä. Pakkauskoot: 20 kg säkki, jossa polyeteeni sisäpinta. 1311 Valkuaisjauhe, sitova (124) 15 kg Makkaroihin, jauhelihatuotteisiin, laatikkoruokiin, kasvisohukaisiin.kananmunanvalkuaista jauheena. Hyvät sidontaominaisuudet. Pastöroitua - ei salmonellariskiä. Säilyvä. Erinomainen elintarviketeollisuudessa. Sekoitussuhde: 1 kg valkuaisjauhetta + 8 kg vettä = 9 kg valkuaismassaa = 270 munanvalkuaista. Ainesosat: pastöroitua spraykuivattua munanvalkuaista. Säilyvyys: kuivassa ja viileässä kaksi vuotta. Pakkauskoot: 15 kg säkki, jossa polyeteeni sisäpinta. 1320 Keltuaisjauhe 20 kg Kananmunankeltuaista jauheena. Majoneeseihin, salaattikastikkeisiin, kastikkeisiin. Hyvä emulgointiominaisuus, maku ja väri. Pastöroitua - ei salmonellariskiä. Säilyvä, tilaa säästävä. Sekoitussuhde: 1 kg keltuaisjauhetta + 1 kg vettä = 2 kg keltuaismassaa = 100 keltuaista. Ainesosat: pastöroitua spraykuivattua munankeltuaista. Säilyvyys: kuivassa ja viileässä, käytettävä 1 vuoden kuluessa valmistuspäivästä. Pakkauskoot: 20 kg säkki, jossa polyeteeni sisäpinta.
Kypsät tuotteet 1266 Viipaloitu Pitkämuna pakaste, 3 kg Pasteijoihin, piirakoiden ja voileipäkakkujen täytteeksi, salaatteihin, pizzoihin, kastikkeisiin. Viipaloitu pitkämuna on tuote, jossa munan keltuainen ja valkuainen on yhdistetty pitkäksi munatangoksi. Kaikki viipaleet ovat kauttaaltaan samankokoisia, ei hukkapaloja. Ainesosat: kananmuna, modifioitu tärkkelys (E1412), suola, happamuudensäätöaine (E330). Säilyvyys: pakastelämpötilassa (-18 C) 18 kk. Sulatuksen jälkeen avaamattomana 8 vrk ja avattuna 2 vrk 0-4 C. Pakkauskoot: 3 kg. Kartonkilaatikossa 10 kpl vakuumipakattua viipaloitua pitkämunatankoa, jonka pituus n. 18 cm, halkaisija 4 cm ja paino 300 g. 1290 Keitetty Kuorittu Kananmuna tuore, 3 kg Salaatteihin, kalalautasille, pinaattikeittoon, koristeluun, puolikkaina tai lohkoina. Tuore, kovaksi keitetty ja kuorittu kananmuna vedessä, sellaisenaan käyttövalmis. Ainesosat: kananmuna, vesi, suola, happamuudensäätöaine (E 330). Säilyvyys: avaamaton astia 28 vrk alle +4 C. Avattu astia 7 vrk alle +4 C. Pakkauskoot: polyeteenimuoviämpärissä: 3 kg munia, n. 67 kpl. 1224 Piirakkamuna tuore 18 kg Pasteijoihin, piirakoiden ja voileipäkakkujen täytteeksi, salaatteihin, pizzoihin, kastikkeisiin. Piirakkamunapakkauksessa on sopivassa suhteessa keitettyä munanvalkuaista ja keitettyä kokomunaa. Avaamaton pakkaus säilyy kylmäsäilytyksessä neljä viikkoa. Ainesosat: keitetty valkuainen, keitetty kokomuna, sitruunahappo. Säilyvyys:5 viikkoa alle + 4 ºC:ssa avaamattomassa pakkauksessa. Pakkauskoot: 18 kg kartonkilaatikko, joka sisältää 4 kpl keitettyä valkuaista á 3 kg ja 2 kpl keitettyä kokomunaa á 3 kg. 1259 Paistettu Muna pakaste, 3,3 kg Pyttipannuihin, hampurilaisiin, voileipiin, sämpylän täyteeksi. Ainesosat: kananmuna. Säilyvyys: pakastelämpötilassa (alle -18 C) 18 kk. Sulatuksen jälkeen 3 vrk alle +4 C. Pakkauskoot: 80 kpl x 41 g = 3,3 kg. Kartonkilaatikko, sisällä polyeteenipussi. 1298 Kananmunarouhe pakaste, 10 kg Pasteijoihin, piirakoiden ja voileipäkakkujen täytteeksi, salaatteihin, pizzoihin, kastikkeisiin, munamaitoon, keittoihin ja munavoihin. Ainesosat: kananmuna, suola, happamuudensäätöaine (E330). Säilyvyys: pakastelämpötilassa (alle -18 C) 9 kk. Sulatuksen jälkeen 3 vrk alle +4 C. Pakkauskoot: 10 kg kartonkilaatikko.
Ravintosisältö Ravintosisältö keskimäärin / 100 g tuotetta Tuote Energia Proteiini Hiilihydr. Rasva Natrium Sokeri Gluteeni Laktoosi kj/kcal g g g g g g g 550/132 11,0 2,0 9,0 0,26 0,0 0,0 0,0, vakioitu 530/127 11,0 1,0 8,5 0,15 0,1 0,0 0,0 Luomumunamassa 600/144 12,0 1,0 10,0 0,16 0,0 0,0 0,0 Keltuaismassa 1250/300 14,0 0,5 26,0 0,0 0,0 0,0 0,0 Keltuaismassa suolattu 1200/290 10,0 0,5 25,0 3,12 0, 0 0,0 0,0 Valkuaismassa 200/48 10,0 0,5 <0,3 0,00 0, 0 0,0 0,0 Kananmunajauhe 105 2067/593 48,0 3,5 43,0 0,5 0, 0 0,0 0,0 Kananmunajauhe A4 2135/510 34,0 35,0 26,0 0,4 34, 0 0,0 0,0 Keltuaisjauhe 2901/701 33,0 0,5 63,0 0,09 0,5 0,0 0,0 Valkuaisjauhe vaahtoava 1463/344 80,0 4,5 <0,5 1,2 <0,1 0,0 0,0 Valkuaisjauhe sitova 1471/346 82,0 4,5 <0,5 1,2 0,0 0,0 0,0 Rasvajauhe 3084/746 <0,5 29,0 70,0 0,0 0,0 0,0 0,0 Keitetty, 590/141 12,0 <1,0 10,0 0,26 0,0 0,0 0,0 kuorittu muna Viipaloitu 510/120 11,0 2,0 8,0 0,26 0,0 0,0 0,0 pitkämuna Paistettu muna 615/147 12,0 1,0 13,0 0,14 0,0 0,0 0,0 Piispanristintie 8, 20760 Piispanristi puh. (02) 214 431, fax (02) 2144 222, sähköposti: etunimi.sukunimi@scanegg.fi Tuotetiedustelut: Anne Syrjämäki (02) 2144 372