RUMA LEPPÄKERTTU. Kokemukseni saduttamisesta esikouluikäisten lasten kanssa

RUMA LEPPÄKERTTU Kokemukseni saduttamisesta esikouluikäisten lasten kanssa Piritta Mantere Opinnäytetyö Syksy 2002 Diakonia-ammattikorkeakoulu Järvenpään yksikkö

DIAKONIA-AMMATTIKORKEAKOULU JÄRVENPÄÄN YKSIKKÖ OPINNÄYTETYÖN TIIVISTELMÄ Sosiaali- ja terveysalan AMK-tutkinto, Sosionomi (AMK) Piritta Mantere Järvenpää 18.9.2002 26 sivua, 2 liitettä Ruma leppäkerttu Kokemukseni saduttamisesta esikouluikäisten lasten kanssa Opinnäytetyön tarkoituksena on saduttamis-menetelmän teoriaan nojautuen rakentaa pohja sadutuskokemukselleni, sekä tuoda esille ja dokumentoida lasten omaa kulttuuria. Työn aineisto perustuu omiin havaintoihini ja kokemuksiini saduttamishetkistä sekä lasten piirustuksiin ja satuihin. Menetelmän teoreettinen materiaali perustuu kirjallisuusja internet-lähteisiin. Opinnäytetyön prosessi lähtee liikkeelle saduttamisen teoriasta, joka luo perustan omalle saduttamiskokemukselleni, sen käynnistämiselle ja johtopäätöksille. Loppuun on liitetty myös kokemukseni tuotos; lasten oman satukirjan käsikirjoitus. Saduttaminen on menetelmänä hyvin yksinkertainen, sillä se ei vaadi kuin aikaa, kynän, paperia, halua kertoa toiselle ja halua kuunnella toista. Saduttamisen viehätys onkin sen helppoudessa, mutta toisaalta sen vaikeudessa. Ei ole aina helppoa olla avoimena ajatuksille, sekin vaatii harjoittelua. Asiasanat: Säilytyspaikka: Lasten omat kertomukset, lasten oma kulttuuri, sadutus, esiopetus Diakonia-ammattikorkeakoulu/Järvenpään yksikkö/ Seurakuntaopiston kirjasto

DIACONIA POLYTECHNIC JÄRVENPÄÄ TRAINING UNIT ABSTRACT Piritta Mantere Järvenpää, Autumn 2002 26 pages, 2 appendices Ugly Ladybird - Experiences in Storycrafting with Preschool Children The purpose of this final thesis is to present a storycrafting method, its theory and to present and document children s own culture. One purpose is also to deepen my knowledge and experiences about the method. The material of this story is based on my own observations and experiences about storycrafting situations and children s drawings and stories. The theoretical material in this thesis is based on literature and internet sources. The process of this final thesis starts from the theory of storycrafting. It creates the basis for my own storycrafting experiences and conclusion. The manuscript of a children s story collection book, the result of my practical work, is included as an appendix to this thesis. Storycrafting is a very simple method. All you need is time, a piece of paper, a pen, a will to tell a story and a will to listen. The attraction of storycrafting is in its easiness, but also in its difficulty. It is not always easy to be open to one s thoughts, it needs practice, too. Keywords: Deposited: Children s own stories, children s culture, storycrafting method, early education Diaconia Polytechnic/The Library of Järvenpää Training Unit

SISÄLTÖ TIIVISTELMÄ ABSTRACT 1. JOHDANTO...1 2. SADUTTAMINEN...3 2.1. Saduttamisen synty...3 2.2. Sadutus-menetelmän teoreettinen tausta...4 2.3. Sadutuksen mahdollisuudet...6 2.3.1. Sadutus dokumentoinnin välineenä...6 2.3.2. Sadutus dysfaattisten lasten työvälineenä...7 2.3.3. Sadutus lastensuojelutyössä...7 3. SADUTUS-MENETELMÄN VAIHEET...8 4. HYPPYNI SATUJEN MAAILMAAN...10 4.1. Tavoitteeni...10 4.2. Toteutusympäristö...10 4.3. Toteutus...11 4.3.1. Kirjallisuuteen perehtyminen...11 4.3.2. Alkuvalmistelut...12 4.3.3. Saduttaminen päiväkodeissa...13 4.3.4. Hansin päiväkoti...13 4.3.5. Hirsimäen päiväkoti...14 4.3.6. Valmiit sadut...14 5. AJATUKSIA SATUMATKASTANI...15 5.1. Kertomusten kirjaaminen...15 5.2. Mistä kaikki aiheet?...15 5.3. Saan näyttää satuni muillekin ja nähdä myös muiden sadut...16 5.4. Saduttaminen lastenkulttuurin dokumentoijana...16 5.5. Pojat ja tytöt...17 5.6. Arat ja vilkkaat lapset...18

II 5.7. Lasten itsetunto...18 5.8. Haluan kertoa...19 5.9. Muutos omaan työskentelyyn...19 5.10. Oma kehittyminen saduttajana...20 6. SADUTTAMINEN TYÖSSÄNI ESIKOULUNOPETTAJANA...20 6.1. Ryhmäyttäminen...21 6.2. Dokumentointi...21 6.3. Miten saduttaminen näkyy joka päiväisessä toiminnassa?...22 7. LOPUKSI...22 8. LÄHTEET...26 LIITTEET

1. JOHDANTO Kun puhumme lasten kulttuurista, puhummeko silloin aikuisen tekemästä teatterista, kirjoista tai sävellyksistä, vai puhummeko lasten itse tekemästä kulttuurista? Pääsääntöisesti kaikki lasten kulttuurimme on aikuisten tekemää, tai ainakin dokumentoitu aineistomme. Lapset kyllä tuottavat omaa kulttuuria; piirrustuksina, majoina, leikkeinä jne. mutta dokumentoidaanko niitä mitenkään? Yleensä esimerkiksi piirrustukset tms. tarhassa tehdään vietäväksi kotiin ja dokumentoitaviksi siellä. (Karlsson 1999, 39-40.) Ajatellessamme lastenkulttuuria se voitaisiin myös käsittää aikuisen ja lapsen yhdessä tuottamaksi. Tällaisesta kulttuurin tuottamis-ajatuksesta lähti liikkeelle Satukeikkaprojekti, joka toteutettiin saduttamis-menetelmällä. (Karlsson 1999, 40-41.) Mielenkiintoni saduttamis-menetelmän käyttöön heräsi jo vuonna 1998 lastenohjaajakoulutukseni aikana. Olin päiväkotiharjoittelussa Mannerheimin lastensuojeluliiton Järvenpään yhdistyksen ylläpitämässä esikouluryhmässä ja siellä pääsin ohjaajani avustuksella kokeilemaan saduttamista lasten kanssa. Tämän jälkeen olen käyttänyt saduttamista työmenetelmänä sekä harjoitteluissani että työtehtävissäni. Kiinnostukseni aiheseen on pysynyt yllä sen vaativuuden, opettavaisuuden ja lapsen arvostamisen takia. Menetelmän käyttö vaatii aikuiselta paperia, kynän, aikaa ja herkät korvat. Periaatteessa tätä voi tehdä jokainen aikuinen jokaisen lapsen kanssa (Karlsson 1999, 171), mutta käytännössä se vaatii, että sinulla on halua kuunnella lasta ja haluat herkistää korvasi heidän ajatuksilleen. Opettavaisuudesta puhuttaessa tarkoitan sillä aikuisen oppimista kuuntelemaan lasta ja löytämään näistä saduista informaatiota, jota lapset eivät muuten kerro. Minulle tärkeää kaikessa omassa työskentelyssäni on lapsilähtöisyys ja sitä kautta tietenkin lapsen arvostaminen (tekemisen, mielipiteiden, tunteiden jne.). Tällä menetelmällä voidaan konkreettisesti näyttää lapselle, että sinä osaat ja minä arvostan sinua. Kuten yksi työntekijä, joka osallistui lasten saduttamiseen Satukeikka-projektissa, sanoo: Ainutlaatuista oppia uusi pedagoginen menetelmä, joka

2 on niin lapsilähtöinen ja opettaa aikuisia kaiken aikaa ymmärtämään yhä enemmän (Karlsson 1999, 164). Opinnäytetyössäni syvennänkin tietämystäni ja kokemustani saduttamis-menetelmästä. Tämä siksi, että haluan harjaannuttaa omaa korvaani kuulemaan lapsia ja heidän ajatuksiaan paremmin. Toisekseen haluan myös oppia tämän menetelmän käyttöä enemmän käytännössä, koska opiskeluaikana siihen ei montaa mahdollisuutta tarjoudu. Kolmantena lähtökohtana työlleni on se, että haluan tuoda esille ja dokumentoida lasten aivan itse tekemää kulttuuria. Niinpä lähdin saduttamaan lapsia päiväkoteihin ja kokosin heidän satunsa satukirjan käsikirjoitukseksi. Opinnäytetyössäni käsittelen saduttamisen teoriaa, omaa prosessiani ja kirjani käsikirjoitukseen liittyviä asioita. Liitteenä on myös satukirjan käsikirjoitus, koska haluan tarjota mahdollisuuden muillekin nauttia näistä tarinoista ja samalla tuoda esille lasten omaa kulttuuria

3 2. SADUTTAMINEN 2.1. Saduttamisen synty Saduttamis-menetelmä sai alkunsa jo 1970-luvun loppupuolella, kun Monika Riihelä alkoi kehitellä tätä menetelmää koulupsykologin työssään. Hän sai innostuksen kehittelyyn, kun hän huomasi, että lasten omat ajatukset jäivät psykologisia testejä ja ammattimaisia kysymyksiä käytettäessä taka-allalle. Näillä perinteisillä menetelmillä ei lasten omaa ajatusmaailmaa saatu esille. (Karlsson 2000, 90.) Ensimmäinen kehittelyn aste syntyi psykologien käyttämästä Draw-a-personpiirrostestistä, jota Riihelä muutti siten, että piirokseen lisättiin lapsen oma tarina. 1980- luvun alussa menetelmä sai kehitykselleen jatkoa ja syntyi haastattelumenetelmä lasten aikakortit. Näitä ajan kulumista kuuvavia kortteja käytettiin selvittämään lasten käsityksiä aikaan liittyvistä ilmiöistä ja niiden syy- ja seuraussuhteista. Tämän menetelmän lähtökohtana oli siis selvitellä mitä ja miten lapsi ajattelee, sekä miten hän perustelee johtopäätöksensä. Tämä oli jo esiaste varsinaisesta saduttamismenetelmästä, sillä tehtävälle esitehtävänä toimi lapsen piirrustuksestaan kertoma tarina. (Karlsson 2000, 90-91.) 1980- ja 1990-lukujen taitteessa tätä lasten kertomusten kirjaamista kokeiltiin jo useissa koulutuksissa ja kehittämishankkeissa. Menetelmää kehitettiin edelleen ja sen ensimmäinen laajempi soveltaminen tapahtui vuosina 1995-1997 Satukeikkaprojektissa. (Karlsson 2000, 91.) Satukeikka-projekti alkoi vuonna 1995 Suomesta 23 paikkakunnalta ja laajentui vuoden 1996 vuoden aikana kaikki Pohjoismaat käsittäväksi tutkimus- ja kehittämishankkeeksi (Karlsson 1999, 77, 81). Satukeikka-projektissa haluttiin antaa lapsille puheenvuoro heidän omien kertomusten välityksellä. Nämä kertomukset postitettiin toiselle paikkakunnalle tai toiseen maahan, jossa ne luettiin esimerkiksi toisen päiväkodin lapsille. Lukemisen jälkeen he vastasivat taas vuorostaan omalla satukirjeellään. Satukeikkailussa ei ollut tarkoitus selvittää lasten kertomusten kautta ammattilaisten mielessä olevaa kysymystä, johon odotetaan tietynlaista vastausta, vaan kiinnostuksen kohteena olivat kertomus ja sen sisältö.

4 (Karlsson 2000, 91-92.)(Kemppainen & Riihelä 2000, 90.) Saduiksi projektissa tulkittiin kaikki, minkä lapsi itse määritteli saduksi (Karlsson 1999, 87). Satukeikka-projektin tavoitteena olivat: - nauttia lasten omasta kulttuurista; - tarjota lasten omalle ajatustenvaihdon verkostolle toimintaedellytykset; - tehdä lasten oma kulttuuri näkyväksi ja arvostetuksi osaksi heidän arkeaan; - tallentaa tarinankerrontaperinnettä ja antaa tilaa ilmaisulle; - saada eri kielet ja tavat puhua käyttöön ja talteen; - houkutella aikuiset lapsiammattilaiset hyviksi kuuntelijoiksi ja - ottaa pedagogisen työn pohjaksi lasten ajatukset ja heiltä opitut asiat. (Karlsson 1999, 83.) 2.2. Sadutus-menetelmän teoreettinen tausta Sadutus-menetelmässä tiedonkäsitys on lasta arvostava eikä vuorovaikutustapahtuma toimi perinteisen mallin mukaan. Menetelmää käytetään myös dokumentoinnin ja havannoinin välineenä, mutta ei vain palvelemaan aikuisen tiedon tarvetta. Saduttamalla aikuisten asenteen ovat muuttuneet lapsilähtöisempään suuntaan. Saduttamis-menetelmän dynaaminen ja suhteellinen tiedonkäsitys näkyy siinä, että lasten ajatukset kirjataan sellaisenaan ilman arviointia ja tulkintaa. Tässä menetelmässä ei ole edes mahdollista tehdä arviointia, koska ei ole olemassa oikeita eikä vääriä vastauksia. Mielenkiinto on ainoastaan siinä, mitä lapsi ajattelee ja miten ajatuksensa kertoo. Kerrontaa ei johdatella aikuisen kysymyksillä tai aiheenvalinnalla. (Karlsson 2000, 92.) Myös perinteinen vuorovaikutustapahtuma on kokenut muutoksen tämän menetelmän kohdalla. Ei pitäydytä perinteisessä aikuinen puhuu ja lapsi kuuntelee - mallissa, vaan roolit ovat vaihtaneet paikkaa. On siirrytty kyselevästä ja arvioivasta vuorovaikutuksesta demokraattiseen ja kuuntelevaan vuorovaikutuskulttuuriin. Näin saadaan toiminnasta myös ammattilaiselle haasteellinen; hän joutuu nyt opettelemaan uuden toimintamallin ja arvioimaan omaa työskentelyään. (Karlsson 2000, 92.)

5 Sadutus-menetelmällä pyritään lapset saamaan myös eroon ns. aikuinen tietää oikean vastauksen, mutta kysyy minulta silti - tavasta. Eli lapselta kysytään jotain, johon aikuisella on oikea vastaus ja lapsi vastaa niin kuin hänen oletetaan vastaavan. Saduttamisessa tästä pyritään eroon sanatarkalla kirjaamisella, jolla osoitetaan lapselle, että ajatuksesi ovat mielenkiintoisia ja kirjaamisen arvoisia. Tällöin lähtökohtana ja sisältönä toiminnalle ovat lasten tiedot, taidot, kyvyt ja kokemukset. (Karlsson 2000, 93.) Sadutusta käytetään myös dokumentoinnin ja havainnoinnin välineenä, mutta tässäkin on eroa perinteiseen tapaan. Normaalisti dokumentointia ja havainnointia käytetään, kun aikuinen haluaa jotakin nimenomaista tietoa lapsesta tai tämän toiminnasta. Sadutuksessa sitä käytetään säilyttämään lapselle tärkeitä asioita. Erona on myös se, että tämä sadutuksen yhteydessä tapahtuva dokumentointi tehdään julkista käyttöä varten, ei ainoastaan dokumentoijan omaan käyttöön. (Karlsson 2000, 93.) Myös yksilökeskeisyys häviää käytettäessä saduttamis-menetelmää, sillä nyt toiminnassa on keskeisintä se, mitä tapahtuu toimijoiden välillä. Kertomatilannehan on tietynasteinen vuoropuhelu. Ollaan siis päästy yhteisölliselle tasolle. Yhteinen tilanne ja ilmapiiri synnytävät tarinan. Näin sillä on merkitystä niin lapselle kuin aikuisellekin ja molemmat osapuolet voivat löytää siitä omat mielenkiintonsa kohteet. (Karlsson 2000, 93.) Oleellista menetelmän käytössä on myös aikuisten ja ammattilaisten ajatusten muuttuminen lapsikeskeisempään suuntaan ja näin herkistää heidän korvansa lasten aloitteille. Tätä varten ammattilaisten ja aikuisten reflektoivat tapaamiset ovat erittäin tärkeitä, sillä ne auttavat heitä oppimaan ja ymmärtämään tätä herkkää lasten kuuntelun lajia. (Karlsson 2000, 93.)

6 2.3. Sadutuksen mahdollisuudet Sadutusta on myös käytetty muihin tarkoituksiin kuin pelkästään säilyttämään ja julkistamaan lasten kulttuuria. Sitä on käytetty dokumentoinnin välineenä projekteissa ja tutkimuksissa, työmenetelmänä erityislasten kanssa sekä lastensuojelussa. 2.3.1. Sadutus dokumentoinnin välineenä Dokumentoinnin välineenä saduttamista on käytetty lasten LUMA-projektissa sekä tutkimuksessa siitä, millaista tietoa lapsilla on käsitteestä perhe. Pienten lasten LUMA oli Stakesin (Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus) koordinoima hanke, jossa kuunneltiin lasten matematiikkaan ja luontoilmiöihin liittyviä ajatuksia ja toteutettiin projekteja yhdessä lasten kanssa (Rutanen & Riihelä (toim.) 2000, 7). LUMA-projektissa saduttaminen todettiin tärkeäksi dokumentoinnin välineeksi, sillä näin saatiin selville, mitä lapset tekivät omille kysymyksilleen. Jotta lasten pohdinnat saatiin esille, oli aikuisen hiljennyttävä omien tilaa vievien kysymystensä kanssa ja annettava tilaa lapsille ja tähän saduttaminen tarjosi mahdollisuuden. (Rutanen & Riihelä (toim.) 2000, 58.) Tutkimuksessa Lapsi on lapsi niin kauan että äiti ja isä kuolivat perhe lasten sanoin lähdettiin tutkimaan mitä lapset ajattelevat perheestään ja miten he kuvaavat perheenjäseniään ja heidän tekemisiään. Tutkijat etsivät tietoisesti aineistonkeruu menetelmikseen ei-kyseleviä menetelmiä ja saduttaminen oli yhtenä menetelmänä mukana. Tutkijoiden mielestä lasten omaama tieto tulee esille kuuntelemalla lasten käsityksiä ja ajatuksia sekä tallentamalla ja analysoimalla heidän leikkejään. (Riihelä, Karimäki, Karlsson, Kemppainen & Rutanen 2001, www-dokumentti.)

7 2.3.2. Sadutus dysfaattisten lasten työvälineenä Saduttamista on käytetty mm. dysfaattisten lasten kanssa. Kielellisesti heikomalla olevat lapset ovat satuja ja tarinoita kertoessaan usein ensimmäisiä kertoja kohdanneet ymmärrystä omalla kielellään eli sillä kielellä, jota asiantuntijat nimittävät puutteelliseksi ja virheelliseksi. Puheesta puuttuvat äänteet on jätetty pois myös satua kirjoitettaessa ja luettaessa, ellei lapsi itse ole halunnut tekstin korjaamista. (Riihelä 2001, www-dokumentti.) Saduttaminen on nähty tekijänä, joka tuo esille niitä asioita, joiden varassa kielellisesti heikon lapsen itsetunto kasvaa. Saduttamisessa lähdetään liikkeelle lapsen osaamisesta, aktiivisuutta ja luovuutta hänen omassa kerronnassaan ja tarinoissaan sen sijaan, että lasta määriteltäisiin hänen ongelmiensa kautta. Samalla dokumentoidaan lasten kertomuksia, joiden kautta voidaan seurata heidän kielellistä kehittymistään. (Riihelä 2001, www-dokumentti.) Erään dysfaattisen lapsen kokemus saduttamisesta ja satukeikkailusta: helsinkiläinen puhumisen vaikeuksista kärsivä tyttö huudahti ilahtuneena kuultuaan kotkalaisen tytön sadun: Toihan puhuu samalla tavalla kuin minä! (Riihelä 2000, 140-141.) 2.3.3. Sadutus lastensuojelutyössä Sadutusta on ryhdytty käyttämään myös lastensuojelutyössä. Epäilykset menetelmää kohtaan ovat vielä suuret, sillä ajan ei katsota riittävän saduttamiseen. (Riihelä 2001, www-dokumentti.) Tästä johtuen tutkittua tietoa aiheesta on vielä hyvin vähän. Muutama esimerkki löytyy kuitenkin sijoitettujen tai sijaishoidossa olevien lasten kohdalta. Lastensuojelutyössä sadutuksen tavoitteet ovat hieman erilaiset. Tärkeimmiksi tavoitteiksi tällä hetkellä ovat nousseet lapsen kuunteleminen, tiedon saaminen hoitavalle henkilökunnalle ja tiedon välittäminen vanhemmille. Tärkeintä on tietenkin lapsen kuunteleminen ja tällä tavalla hänen äänensä esille tuominen. Joissain

8 lastensuojelun yksiköissä on jopa hyödynnetty tätä menetelmää hoitosuunnitelmapalavereissa. (Alanko 1999, www-dokumentti.) Tässä esimerkkinä erään sijoitetun tytön kertoma satu, jossa hän kertoo haluavansa takaisin kotiin. Tätä satua käytettiin kyseisen tytön huostaanottoa käsittelevässä neuvottelussa. (Riihelä ym. 2001, www-dokumentti.) Eskimo-satu Kaukana pohjoisessa oli pieni kylä ja kesä oli mennyt ja tuli talvi. Eräänä päivänä he lähtivät kalastamaan ja eskimo-tyttö olisi halunnut mukaan. Sitten he lähtivät kalastamaan. Ja eskimo-tyttö puki päälleen turkin ja nahkaiset housut ja myös nahkaiset lapaset. Sitten eskimo-tyttö puki valjaat koiralleen. Sitten he lähtivät matkaan ja tuli jäätikölle. Hän oli eksynyt kodistaan. Siältä reiästä tuli höyryä ja sitten näkyi mursun viikset. Ja Sitten näkyi mursun pää. Eskimo-tyttö säikähti. Sitten eskimo-tyttö sano vähän peloissaan: Kuka sinä olet? Minä olen mursu. Saat toivoa yhen toivomuksen, sen toteutan. Eskimo-tyttö sanoi: Haluan kotiin. Mursu sanoi: Selvä seuraa vain noita revontulia. Eskimo-tyttö lähti matkaan ja pääsi perille. Äiti- ja isä-eskimo halasivat häntä kun hän tuli kotiin. Sitten eskimo-tyttö sanoi äidilleen: En enää koskaan karkaa kotoa. Loppu. (Kemppainen & Riihelä 2000, 24.) 3. SADUTUS-MENETELMÄN VAIHEET Sadutuksen perusidea on hyvin yksinkertainen ja sadutustapahtuma etenee vaiheittain. Paikalla ovat kertoja tai kertojat sekä kirjaaja, välineiksi ei tarvita muuta kuin kynä ja paperia. Paikalla voi olla myös kuuntelijoita. (Karlsson 2000, 94.) Lapsi saattaa myös kieltäytyä kertomisesta, eikä siihen voida pakottaakaan. Toisten on helpompi aloittaa satuilu vasta kun on esimerkiksi kuullut toisten satuja. (Karlsson 1999, 91.)

9 Saduttaminen lähtee liikkeelle kirjaajan kehoituksesta: Kerro minulle satu tai tarina. Kirjoitan sen muistiin juuri niin kuin sen minulle kerrot. Sen jälkeen luen kertomuksen sinulle ja voit muuttaa sitä, jos haluat. (Karlsson 2000, 94.) Saduttamisen aloittaminen ja miten sen tekee, sekä asian selittäminen lapselle tai lapsille, jotka eivät ole ennen tällaista tehneet, on erittäin tärkeää. On tärkeä viestittää lapselle olevansa kiinnostonut hänen ajatuksistaan niiden vuoksi eikä vain esimerkiksi jonkun aikuisen tehtävän vuoksi. Lapset aistivat pian, mikäli et ole aidosti kiinnostunut heidän ajatuksistaan ja kertomuksen kertominen saattaa jäädä tekemättä. (Karlsson 2000, 173.) Jo tuttuna toiminnanmuotona sadutus voi innostaa myös lapset tekemään oman aloitteen tarinan kertomiseen. Lapsen aloitteenteko voi olla vain yksikertainen lause: Nyt se tulee! tai vaihtoehtoisesti ammattilaisella tai aikuisella tulee olla herkkyyttä huomata sadun syntymistilanne, etenkin aivan pienempien lasten kanssa. (Karlsson 2000, 126.) Toisessa vaiheessa ammattilainen tai aikuinen kirjaa tarinan tai kertomuksen sanatarkasti siinä muodossa kuin lapsi tai lapset sen kertovat. Kielioppivirheitä tai puhekielisyyttä ei korjata aikuisten luomien sääntöjen mukaisesti, näin haluttaan osoittaa lapselle, että hänellä on täysi pääntäntävalta omaan kertomukseensa. Aikuinen toimii siis tilanteessa vain apurina eli kertomuksen kirjurina. Jos kirjuri ei saa selvää lapsen puheesta, tulee hänen kysyä, mitä lapsi tarkoittaa, eikä olettaa asioita. Myös tällä tavoin lapselle välittyy tunne, että on todellakin kyse hänen tarinastaan. (Karlsson 1999, 93.) Se miksi tarina tai kertomus kirjoitetaan paperille eikä esimerkiksi nauhoiteta nauhurille johtuu siitä, että tarkoituksena on näyttää lapselle kirjoitetun kielen ja puhutun kielen väliset erot ja yhtenäisyydet. Sekä osoittaa kuinka lapsen puhuma kieli muuttuu tekstiksi ja siitä taas puheeksi. (Karlsson 1999, 93.) Lapsi voi myös kirjoittaa itse tarinansa. Kirjoitustaidon juuri oppineille se saattakin olla hauska tapa esitellä omaa osaamistaan, mutta valitettavan usein suurin osa energiasta menee oikeinkirjoitukseen ja käsialan tarkailuun, ja tällöin tarinan sisältö jää

10 pienemmälle huomiolle. Siksi myös kouluikäisten saduttaminen on toimiva menetelmä. (Karlsson 1999, 99.) Kolmannessa vaiheessa lapsen ilmoittaessa tarinan olevan valmis, aikuinen lukee sen hänelle. Kun kertomus on luettu, tarinan kertojalla on mahdollisuus korjata tai muuttaa tarinaansa haluamaansa muotoon. (Karlsson 1999, 99.) 4. HYPPYNI SATUJEN MAAILMAAN 4.1. Tavoitteeni Opinnäytetyöni tavoitteena oli syventää tietoani ja osaamistani saduttamismenetelmästä. Halusin myös dokumentoida ja tuoda esille lasten aivan itse tekemää kulttuuria. Lähdin tekemään sadutusta kahteen päiväkotiin ja kokosin sadut ja tarinat satukirjan käsikirjoitukseksi. Ja jotta nämä sadut todellakin jäisivät myös lapsille dokumenteiksi, annan molempiin päiväkoteihin omat kappaleet tästä satukirjan käsikirjoituksesta. 4.2. Toteutusympäristö Valitsin sadutusten kohderyhmäksi esikouluikäiset lapset eli 6-7-vuotiaat. Tämä siksi, että uskon sen tukevan omaa suuntautumistani esi- ja alkuopetukseen ja uskon sen hyödyttävän minua, kun opiskelen esi- ja alkuopetuspätevyyttä. Halusin myös, että saduttaminen oli täysin vieras menetelmä kohderyhmän lapsille, joten näin pääsin myös tarjoamaan näille lapsille uuden tavan ilmaista ajatuksiaan. Päiväkodit, joiden kanssa tein yhteistyötä, valitsin minulla jo olemassa olevien kontaktien perusteella. Sadutukset aloitin Vantaalta Hansin ympärivuorokautisesta päiväkodista ja toisen sadutuksen tein Hämeenlinnassa Hirsimäen päiväkodissa.

11 Esikouluryhmiä molemmissa päiväkodeissa on yksi ja lapsia ryhmissä on Vantaalla 21 ja Hämeenlinnassa 26. Tosin en tavoittanut kaikkia lapsia näistä ryhmistä, Vantaalla ympärivuorokautisuuden ja Hämeenlinnassa sairasteluiden takia. 4.3. Toteutus 4.3.1. Kirjallisuuteen perehtyminen Ennen varsinaista saduttamis-tapahtumaa oli oleellista perehtyä kirjallisuuteen. Tämä siksi, että näistä teoksista sain ohjeita toimintani käynnistämiseen ja se antoi minulle varmuutta omaan toimintaani. Pääasiallisesti käytin kahta lähdeteosta oman toimintani tukemiseen: Liisa Karlssonin Saduttamalla lasten kulttuuriin Verkostotyön tuloksia Kuperkeikkakyydissä ja Liisa Karlssonin lapsille puheenvuoro Ammattikäytännön perinteet murroksessa. Näitä siksi, että näissä tutkimuksissa oli aiheena saduttaminen, joten toimintatavat olivat lähellä omaani. Teoksesta Saduttamalla lasten kulttuuriin Verkostotyön tuloksia Kuperkeikkakyydissä sain neuvot siihen, mikä on oleellista tällaisen toiminnan käynnistämisessä niin toiminnan tasolla kuin suunnittelun tasolla. Esimerkkeinä lupalaput lasten vanhemmille ja se, miten selittää lapsille miksi teen tällaista heidän kanssaan. Lupalappujen saaminen vanhemmilta antaa satujen täyden käyttöoikeuden, joten niiden tekeminen oli erittäin tärkeää. Etenkin tapauksessa, jossa aiotaan käyttää satuja julkisesti esim. kirjaan, toimittajalla on hyvä olla olemassa dokumentti käyttöoikeudesta. Ilman kirjan tietoa aiheesta en varmaankaan olisi osannut ajatella tätä asiaa. Tärkeä tieto oli myös se, miten kerron lapsille saduttamisesta ja siitä miksi teemme sitä. Selityksellä oli suora yhteys motivaatioon. Saduttamisen perusideahan on tehdä sitä lasten takia ja tästä neuvottiin lähtemään liikkeelle. Kirjassa todettiin myös, että lapsille

12 pitää kertoa rehellisesti saduttajan omat motiivit, koska tällöin ei jää kenellekään mitään epäselvää asian suhteen. Omaan toimintaani teoria toi varmuutta, sillä vaikka menetelmä on sinänsä yksinkertainen, ei se käytännön tasolla ole välttämättä niin yksinkertaista. Kun olin Liisa Karlssonin teoksesta Lapsille puheenvuoro Ammattikäytännön perinteet murroksessa lukenut muiden ammattilaisten kokemuksista tästä menetelmästä ja siinä onnistumisista ja epäonnistumisista, antoi se liikkumavaraa itselle. Esimerkiksi tilanteessa, jossa lapsi ei halua kertoa sinulle tarinaa oli helppo antaa periksi, eikä vain väkisin vaatia lapselta kertomusta. Joillekin lapsille pitää antaa enemmän aikaa sisäistää tällainen menetelmä kuin toisille. Karlssonin tutkimuksessa oli mm. todettu, että toiset lapset pystyivät aloittamaan satuilun vasta kuultuaan toisten lasten satuja. 4.3.2. Alkuvalmistelut Ensimmäisenä minun piti ottaa yhteys näihin kahteen päiväkotiin, selittää heille työni tarkoitus ja miten se tapahtuu, sekä kysyä heidän innostustaan olla mukana toteutuksessa. Molemmat päiväkodit lähtivät mukaan ja innostuivat ideasta, että voisivat näin käynnistää tällaisen työskentelymenetelmän myös päiväkodeissaan. Minun työskentelyssäni oli tosin se ero pelkkään saduttamiseen, että halusin lasten kertovan tarinansa piirtämänsä kuvan perusteella. Varasin molempia päiväkoteja varten ensin kolme päivää aikaa, mutta sovimme elävämme tarpeen mukaan. Eli jos tarvitsen lisää aikaa, niin sitä sovitaan lisää tai sitten jos en tarvitse, niin jätetään päiviä käyttämättä Ensimmäinen päivä oli tarkoitettu tutustumista varten ja seuraavat päivät saduttamiseen. Tässä vaiheessa tuli oleelliseksi myös suunnitella lupalaput lasten vanhemmille. Lapusta kävi ilmi kuka olen, mitä teen ja miksi sekä pyysin luvan saduttaa lasta, käyttää lapsen satuja opinnäytetyössäni ja mahdollisesti julkaistavassa satukirjassa. Hämeenlinnaan mennessäni korjasin Vantaalla tekemäni virheen lupalapun suhteen eli ymmärsin lisätä tähän lappuun, mihin mennessä haluaisin sen takaisin. (Liite1)

13 4.3.3. Saduttaminen päiväkodeissa Käytännössä saduttaminen tapahtui niin, että jokainen lapsi tuli vuorollaan luokseni sadutettavaksi. Yritin tehdä sadutukset niin, että se häiritsisi mahdollisimman vähän päiväkodin normaalia arkea. Jokaisen lapsen oli tarkoitus tulla luokseni yksin, mutta joissakin tilanteissa tein poikkeuksia ja tilassa olikin kaksi lasta kerralla. Lapset siis kertoivat minulle piirtämästään kuvasta, mikä on poikkeuksellista normaaliin saduttamiseen nähden, jossa sadut yleensä kuvitetaan vasta kertomisen jälkeen. Saduttamisen aloittamiseksi sanoin lapselle: Kerrotko minulle tarinan tuosta kuvasta tai siitä mitä siinä tapahtuu. Minä kirjaan sen ylös. Ja kun se on sinun mielestäsi valmis, minä luen sen sinulle. Jos haluat muuttaa tarinastasi jotain, niin teemme niin. Mutta jos et halua muuttaa, niin hyvä niin. Jouduin myös tekemään myönnytyksiä siinä, että autoin lapsia tarinan alkuun, jos he eivät millään keksineet mitään. Olin alun perin päättänyt etten johdattele minkäänlaisilla kysymyksillä lapsia. Käytin esimerkiksi kysymyksiä: Mikäs on tämän tytön lempi harrastus tai mitä hän tykkää tehdä muuten vaan? Onkos hänellä kavereita ja mitäs he tekevät kavereiden kanssa? Tällaisilla apukysymyksillä yleensä saatiin tarina alkuun. 4.3.4. Hansin päiväkoti Aloitin saduttamiset Vantaalta Hansin päiväkodista. Vantaalle mennessäni olin pyytänyt päiväkodin henkilökuntaa piirrättämään lapsilla etukäteen piirrustuksia. Lapset eivät tienneet, mitä varten he piirrustuksensa tekivät. Useimmilla lapsilla piirrustuksia olikin monta, mutta toisilla ei ollenkaan. Lapset saivat itse valita näistä piirrustuksistaan sen, josta halusivat kertoa minulle tarinan. Niiden lasten kohdalla, joilla ei ollut piirrustusta, päädyin kuitenkin saduttamaan heidät, vaikka en varsinaisesti voi niitä sadutuksia käyttää satukirjani toteutuksessa. Hansin päiväkodissa olin kolme päivää. Ensimmäisen päivän olin vain tutustumassa ja mukana heidän arjessaan, jotta tulisin lapsille tutuksi ja heidän olisi helpompi kertoa minulle tarinoitaan. Tosin tässä tuli ongelma vastaan, koska kyseessä oli

14 ympärivuorokautinen päiväkoti ja lapset ovat enemmän tai vähemmän epäsäännöllisesti paikalla. Tämän esikouluryhmän 21:stä lapsesta tavoitin 14. 4.3.5. Hirsimäen päiväkoti Hämeenlinnaan mennessäni muutin menetelmääni sen verran, että lapset piirsivät piirroksensa vasta minun ollessani paikalla. Piirtämisen aikana keskustelin lasten kanssa kaikenlaisista asioista, mistä he halusivat keskustella. Tässäkään tapauksessa lapset eivät tienneet piirtävänsä piirustusta tarinaa varten. Hirsimäen päiväkodissa olin kaksi päivää. Siellä aloitin sadutukset heti, koska muutin lapsiin tutustumistaktiikkani toisenlaiseksi. Kävin alkuun kertomassa kaikille lapsille yhteisesti kuka olen ja mitä teen heidän kanssaan, ja tämän jälkeen aloitin sadutukset. 4.3.6. Valmiit sadut Sadutettuani lapset kirjoitin heidän satunsa heti puhtaaksi satukirjan käsikirjoitusta varten. Fontiksi valitsin ns. tikkukirjaimet, jotta nämä kohta lukemaan oppivat lapset voisivat itse lukea näitä tarinoitaan. Alun perin ajattelin, että valitsen jollakin perusteella sadut, jotka tulevat satukirjaan, mutta totesin sen mahdottomaksi. Näissä saduissa ei ole olemassa kriteereitä, millä toinen satu olisi parempi kuin toinen. Päädyin ottamaan satukirjaan kaikki sadut, joihin vanhemmat antavat käyttöoikeuden, joten nyt tämä satukirjan käsikirjoitus koostuu piirustuksista ja niihin liittyvistä kertomuksista.

15 5. AJATUKSIA SATUMATKASTANI 5.1. Kertomusten kirjaaminen Karlsson mainitsee, kuinka aikuisen on osattava toimia vain kirjurina ja muistiinmerkitsijänä, ja kuinka tärkeää se on huomioida esimerkiksi sellaisessa tilanteessa, jossa lapsella on puhevika. Aikuisen on kysyttävä lapselta mitä hän tarkoittaa, eikä vain oletettava mitä lapsi on sanonut. (emt. 1999, 93.) Minulle oli aluksi suunnattoman vaikeaa aina keskeyttää lapsi ja kysyä, että mitä sinä tarkoitat? Tuli itselle sellainen olo, että aiheuttaa lapsen itsetunnolle ongelmia, kun joutuu koko ajan tarkentamaan hänen sanomisiaan. Piti aina vain miettiä mielessään, että sinä osoitat lapselle, että arvostat hänen ajatuksiaan juuri sellaisena kuin hän ne on sinulle sanonut. Toinen kirjaamiseeni liittyvä huomio oli se, että olin aivan auttamattoman hidas kirjuri. Jouduin aina sanomaan lapselle, että odotatko hetken, että saan kirjoitettua lauseesi loppuun, niin sen jälkeen voit jatkaa. En kuitenkaan huomannut tämän kuin kerran haittaavan lapsen kertomusta. Tällöin jouduin lukemaan kertomuksen melkein jokaisen lauseen jälkeen uudelleen. Muulloin huomasin lasten katselevan kirjoittamistani tai miettivän, miten tarina jatkuu. Joskus he jopa ihastelivat sitä, kuinka nopea olen kirjoittaamaan. 5.2. Mistä kaikki aiheet? Kun menin toiseen näistä päiväkodeista ja kerroin mitä teemme, yksi tyttö kysyi minulta, että mistäs ne tarinat pitää keksiä? Johon vastasin, että omasta päästä. Tyttö oli hetken ihan hiljaa ja kysyi minulta uudestaan, että ihan oikeastikko ne saa keksiä omasta päästä? Mihin vastasin, että sieltä ne juuri tulee tullakin. Kertomusten aiheina olivat niin prinsessat kuin vampyyritkin. Tarinoissa kerrottiin erilaisuudesta, ystävyydestä ja olipa seassa kauhujuttujakin. Joskus tarinat olivat jopa

16 niin jännittäviä, että kertojaakin alkoi pelottaa kesken tarinan kerronnan. Joskus kertomuksissa oli sotkettuna jokin tuttu satu, mutta silti silläkin sadulla oli nyt aivan uusi muoto ja juoni. Ihmettelin, mistä lapset keräävät nämä kaikki tarinoidensa aiheet ja kuinka paljon he tietävät erilaisista asioista. Mainitsemisen arvoista oli myös se, kuinka tuon ikäiset lapset pystyivät kertomaan jo aivan loogisia tarinoita. Joissakin tarinoissa oli aivan selkeä alku, keskivaihe ja loppu. Joskus nämä pienet tarinan kertojat yllättivät minut myös sanavarastollaan. Oli sanoja, joita ei luulisi tuon ikäisen ihmisen vielä ymmärtävän, mutta ilmeisesti he ne ymmärsivät, koska sanoja käytettiin aivan oikeissa asiayhteyksissä. 5.3. Saan näyttää satuni muillekin ja nähdä myös muiden sadut Tehdessäni sadutukset kahdessa eri päiväkodissa mahdollistan nyt lapsille vuoropuhelun heidän välillään tässä satukirjan käsikirjoituksessa, koska kokoan kaikki sadut samaan kirjaan ja toimitan sen molempiin päiväkoteihin. Sain huomata, että tämä näkökulma oli todella tärkeä myös lapsille. He nimenomaan tulivat kysymään minulta, että saavatko he varmasti myös sen toisen päiväkodin lasten sadut omaan kirjaansa. Eikä pelkästään tämä satukirja ollut heille tärkeä, vaan he halusivat myös nähdä muiden lasten valmiit sadut, kun olin lopettanut saduttamisen. Näitä satuja ei tarvinut edes lukea heille vaan riitti, että he näkivät paperit, niissä tekstin ja kuulivat tarinoiden nimet. 5.4. Saduttaminen lastenkulttuurin dokumentoijana Lasten itse tekemää kulttuuria on dokumentoitu todella vähän. Sen sijaan aikuisten tekemää kulttuuria tallennetaan koko ajan. Lapsilla ilmaisu tapahtuu sellaisella tavalla, joka harvoin tavoittaa meidän aikuisten mielenkiinnon. Siinä vaiheessa kun lapsi alkaa itse kirjoittaa, eli saavuttaa kirjoitustaidon, on hänellä mahdollisuus tallentaa omaa kulttuuriaan. Kirjoitustaidottomien lasten kohdalla se on äärimmäisen hankalaa.

17 Satukeikka-projektin tuotoksena saatiin muutamia lasten omia satukirjoja. (Karlsson 2000, 86-87.) Lasten omaa kulttuuria on tuotu näkyville näin vähän, joten yksi tällainen satukirja on oiva lisä dokumentoimassa tätä kulttuurin lajia ja tarjoamassa lapsille mahdollisuutta nauttia omasta kulttuuristaan. Siksi koin tarpeelliseksi lähteä toteuttamaan tällaista hanketta opinnäytetyössäni. 5.5. Pojat ja tytöt Lähtiessäni saduttamaan minulla oli ennakkoajatus siitä, millaisia satuja tytöt kertovat ja millaisia pojat kertovat. Kaikki tytöthän kertovat prinsessa satuja ja kaikki pojat kauhukertomuksia. Onneksi jouduin tässä kohdassa toteamaan olevani väärässä ennakko-oletuksineni. Jälkeen päin mietin, mistä johtui tämä ennakko-oletukseni, koska olen kuitenkin tehnyt saduttamista ennekin, eikä jakauma ole ollut ennenkään sellainen. Toinen ennakko-oletukseni liittyen poikiin ja tyttöihin oli, että tytöt ovat varmastikin paljon vilkkaampia kertomaan tarinoita kuin pojat. Suurimmalta osaltaan tämä olikin toisin päin. Tai paremminkin kyse oli siitä, kuinka nopeasti he pääsivät tarinankertomisen alkuun, pojilta se kävi nopeammin kuin tytöiltä. Tämä sama asia tuli myös ilmi Liisa Karlssonin tutkimuksessa Saduttamalla lasten kulttuuriin Verkostotyön tuloksia Kuperkeikkakyydissä. Pojat olivat olleet paljon vilkkaampia tarinankertojia, kun normaalisti vilkkaammat tytöt pysyttelivät taka-alalla poikien kertoessa tarinoitaan. Muutenkin pojat olivat olleet paljon innokkaammin saduttamisessa mukana kuin tytöt. (emt. 1999, 91.)

18 5.6. Arat ja vilkkaat lapset Ennen sadutusta mietin minkälaisia lapsia saan sadutettavaksi. Mietin sitä miten heissä näkyy kuka on arka tai ujo, ja kuka on vilkas ja sosiaalinen. Vantaalla tämä oli aistittavissa, mutta Hämeenlinnassa, paria poikkeusta lukuun ottamatta, minun olisi ollut mahdottomuus sanoa kuka on arka ja kuka vilkas. Vantaalla huomasi selkeästi ne lapset, jotka olivat ujompia ja arempia. Heihin oli vaikea saada vieraana ihmisenä kontaktia ja tarinan kertomisen alkuun pääsy vaati huomattavasti enemmän aikaa kuin vilkkaammilta lapsilta. Tosin uskon, että jos olisin käyttänyt myös Vantaalla samaa taktiikkaa kuin Hämeenlinnassa, ei ero olisi ollut niin suuri. Saduttaminen voi kääntää vilkkaan ja ujon roolit ihan toisin päin. Näin kävi toisessa näistä päiväkodeista, jossa henkilökunta sanoi minulle parista lapsesta, että nämä kyllä satuilevat sinulle pitkät tarinat. Todellisuudessa nämä lapset eivät pystyneet satuilemaan juuri ollenkaan. Toisista lapsista he olivat positiivisesti hyvin yllätyneitä millaisia tarinoita he kertoivat. 5.7. Lasten itsetunto Oli aivan upeaa seurata, kuinka lasten kasvoille nousi iloisia ja ylpeitä ilmeitä kun luin heille heidän kertomuksiaan. Tai silloin kun luin tarinaa ja lapsi nauraa omille vitseilleen. Erityisesti on jäänyt mieleen yhden pojan lausahdus, kun tarina oli luettu: Onko tuo todella minun tarina ja noin pitkäkin. Saanhan mennä näyttämään sitä eskarin opelle? Enemmän tietoa lasten itsetunnon kohennuksesta tuli henkilökunnalta, joka kyseli lapsilta sadutuksen jälkeen tapahtuneesta. Lapset kertoivat ylpeinä siitä kuinka vaikeaa oli tarinaa kertoa, mutta kuinka oli sitten lopulta saannut sen kerrottua. Ja toiset taas kuinka he kertoivat kaksikin tarinaa tai jopa vitsejä, jotka nekin kirjattiin ylös.

19 5.8. Haluan kertoa Lasten innostuneisuus ja toisaalta taas innostumattomuus yllättivät minut. Tässäkin oli eroavaisuutta näiden kahden päiväkodin välillä. Toisessa päiväkodissa lapset kyselivät koko ajan, koska on minun vuoroni ja saanhan minäkin varmasti kertoa oman tarinani. Toisessa päiväkodissa taas henkilökunnan oli sanottava, että kaikkien tulee tehdä tämä tai ainakin yrittää. Innostumattomuudesta huolimatta lapset kyllä kertoivat tarinoita, kunhan vain pääsivät alkuun. Toiset lapset olisivat halunneet tulla kertomaan uuden tarinan, kun saduttaminen oli lopetettu, kun taas toisille yhdenkin sadun kertominen oli välttämätön paha. Lasten innokkuudessa näkyi selkeä ero päiväkotien välillä. En tiedä, jos olisin keksinyt käyttää täysin samaa menetelmää molemmissa päiväkodeissa, olisiko lopputulos ollut erilainen. 5.9. Muutos omaan työskentelyyn Hämeenlinnaan mennessä muutin siis taktiikkaani hieman toisenlaiseksi kuin mitä käytin Vantaalla. Eli lapsi piirsi piirrustuksensa minun läsnäollessani ja juttelimme kaikenlaisista asioista hänen piirätessään. Näin jälkeen päin toivon, että olisin oivaltanut tuon asian jo ennen kuin lähdin saduttaamaan Vantaalle, sillä koen että sillä oli suuri merkitys kerrontatilanteeseen. Aikaa yhden lapsen kanssa tällä jälkimmäisellä metodilla meni huomattavasti kauemmin, ainakin puolet enemmän, mutta lopputulos oli, ainakin näiden lasten kohdalla, aikansa arvoinen. Kun lapsi sai ensin kertoa ja keskustella hänelle tutuista ja mielenkiintoisista asioista, hän rentoutui aivan silmissä. Ja kun lapsi sai aloittaa kanssakäymisen kanssasi vain vaikka piirtelemällä, eikä tarvinut heti ottaa suoraa kontaktia minuun, oli se selkeästi helpotus monelle lapselle. Tuntui, että näin heillä oli tilaa hengittää eikä heidän täytynyt heti olla minun kysyvän katseeni alla.

20 Myös se, että annoin heille aikaa miettiä piirtämistä ja tarinan aloittamista, niin että tein jotain muuta kuin tuijotin heidän piirtämistään tai odottaen tarinan aloittamista, oli vapauttava tekijä. Sanoin lapsille, että kertokaa minulle kun piirustus on valmis ja haluatte aloittaa, sen jälkeen keskityn pelkästään teihin. Tällä muutoksellani huomasin kuinka suuri merkitys omalla toiminnallani näissä tilanteissa oli, eli minulle vieraiden lasten kanssa työskentelyn aloittaminen olisi vaatinut alun perin vielä enemmän pohdintaa. 5.10. Oma kehittyminen saduttajana Uskon kyllä, että suuri merkitys myös lasten vapautumisen kannalta oli oma kehittymiseni saduttajana ja samalla oma vapautumiseni tilanteessa. Kun lapset huomasivat minun olevan luonnollinen, eikä minulla ollut kiire mihinkään, hekin rentoutuivat ja kiire loppui siihen. Joskus jopa niin, että aikakin tuntui pysähtyvän siihen. Esimerkiksi eräällä tytöllä oli niin paljon muuta asiaa kerrottavana, että häneltä meinasi piirtäminen ja tarinan kertominen unohtua kokonaan. Oma kehittymiseni antoi minulle tilaa ja varmuutta antaa tilaa lapselle ja hänen tarinalleen. En enää vaivautunut hiljaisuudesta ja lapsen miettimisajasta, vaan annoin heille vapauden tehdä sen aivan rauhassa. 6. SADUTTAMINEN TYÖSSÄNI ESIKOULUNOPETTAJANA Tällä hetkellä tarkastelen saduttamista uudesta näkökulmasta ja mietin sen soveltamista pidempiaikaisena menetelmänä esikouluryhmälle, sillä toimin esikoulunopettajana puolipäiväryhmässä. Olen pyrkinyt soveltamaan sitä erinäisissä muodoissa eri opetustilanteisiin.

21 6.1. Ryhmäyttäminen Saduttaminen on hyvä väline ryhmäyttämiseen. Saduttaminen ihan omassa muodossaan niin, että kerromme lapsiryhmän kanssa yhteisen sadun, jolloin he joutuvat toimimaan yhdessä ja tekemään kompromisseja tarinasta. Jo tarinan nimen keksiminen yhdessä voi tuottaa suuria ongelmia. Myös ryhmäyttämistä päiväkodin sisällä voidaan kokeilla saduttamalla; lisäämällä siihen satukeikkailu. Eli lähetämme yhdessä tehdyt sadut toiselle esikouluryhmälle ja odotamme niihin vastausta. Näin on luotu kontakti toiseen ryhmään ja samalla omaa verkostoa päiväkodin sisällä. Tämä palvelee myös sitä, että lapset tuntisivat toisten esikouluryhmien lapsia ennen kouluun menoaan, kun he ovat kuitenkin menossa samaan kouluun. Ryhmäyttäminen ei tarkoita pelkästään lasten ryhmäyttämistä, vaan myös aikuisten täytyy päästä jollain tavalla ryhmään mukaan. Tässä lasten saduttaminen auttaa luomaan avoimuutta ja luottamusta aikuisten ja lasten välille. 6.2. Dokumentointi Saduttamisesta opittu ajatus, että jokainen lapsen ajatus on tärkeä, on tuottanut minulle tavan dokumentoida asiat kirjoittamalla. Esikoulutuokioissa käydyt keskustelut kirjataan kaikki ylös sellaisenaan kuin ne sillä hetkellä käydään. Tämän jälkeen ne kirjoitetaan puhtaaksi ja siirretään lasten kasvunkansioihin. Dokumentointi tällä tavalla ei rajoitu pelkästään keskusteluihin, vaan sitä tehdään lasten leikeistä ja heidän välisistä keskusteluista. Myös nämä dokumentoinnit siirtyvät lasten kansioihin, mistä myös vanhemmilla on mahdollisuus nähdä ne. Tarkoituksena olisi kerätä lapsille oma satukirja, joka tulisi osaksi kasvunkansiota. Näin voisimme käyttää näitä satuja myös tarkastellessamme lasten kehitystä. Kirja olisi muisto esikouluvuodesta ja tällä tavoin toivoisin myös vanhempien innostuvan tämän menetelmän käytöstä lastensa kanssa.

22 6.3. Miten saduttaminen näkyy joka päiväisessä toiminnassa? Saduttaminen ja sen soveltaminen näkyy työssäni joka päiväisessä toiminnassa. Lapsilla on mahdollisuus joka päivä kertoa omat asiansa aamupiirissä, jokaisella on oma puheenvuoro toisten kuunnellessa. Aikaa löytyy myös niille lapsille, jotka eivät halua puhua kaikkien kuullen. Silloin voi tulla keskustelemaan kahden kesken, kunhan pyytää sitä aamupiirissä. Kaikesta mitä teemme (piirustukset, askartelut, esikoulutehtävät, yms.) saa kertoa, jos niin haluaa. Olen piirrättänyt lapsilla ihan saduttamistarkoitukseen piirustuksia, mutta sadun voi kertoa myös ilman sitä. 7. LOPUKSI Mitä sadutus siis on? Se on halua kertoa ajatuksiaan toiselle. Se on halua kuunnella toisen ajatuksia. Se on toisen ajatusten arvostamista. Se on ajatusten, huumorin, ihmettelyn ja jännityksen yhdessä jakamista. Se on yhdessäolosta nauttimista. Se on kertojan ajatusten, tarinan kirjaamista. Se on kertojan ajatusten, tarinan ääneen lukemista. Se on kertojan ajatusten, tarinan säilyttämistä. Se on uuden kertomakulttuurin synnyttämistä ja taltiointia. (Karlsson 2001, www-dokumentti.) Parhaimmillaan saduttaminen on siis kaikkea tätä. Tällaiseen tilanteeseen pääseminen vaatii kuitenkin harjoittelua. Vaikka menetelmä onkin yksinkertainen, ei aikuisten ole aina helppoa kuunnella ja olla avoimena lapsen ajatuksille. Itselläni huomasin saduttamisen sujuvan vasta toisessa päiväkodissa tällä tavalla, eli minullakin se vaati aikansa ennen kuin pääsin tällaiseen tulokseen, vaikka olinkin käyttänyt menetelmää jo aikaisemminkin moneen otteeseen vuosien aikana.

23 Menetelmän käyttöön vaikuttaa myös se, ovatko lapset sinulle tuttuja vai eivät. Tilanne ei ollut vaikea pelkästään lapselle, kun saduttajana oli vieras ihminen, vaan se oli sitä aluksi myös minulle. Omalla käyttäytymiselläni teen saduttamis-tilanteen ja vaikutan myös lopputulokseen. Oli vaikuttavaa huomata kuinka lapset imevät tilanteen ilmapiirin minusta. Tämän huomattuani kiinnitin vielä enemmän huomiota siihen, että käyttäydyn itse mahdollisimman neutraalisti ja luonnollisesti. Menetelmänä saduttaminen tarjoaa sekä lapselle että aikuiselle paljon. Lapselle se on hänen ajatustensa kunnioittamista ja niiden huomioon ottamista sekä ajatustenvaihtoa muiden lasten kanssa. Aikuiselle se tarjoaa uudenlaisen haasteen kehittää itseään ja työskentelyään. Lasten kohdalla tämä menetelmä antaa mahdollisuuden itsetunnon kohottamiseen, kun minä osaan, minä teen ja minut huomioidaan yksilönä. Menetelmällä lapselle myös näytetään, että aikuisella on aikaa hänen ajatuksilleen ja ne ovat tärkeitä. Se, että lapset saivat itse kertoa omia tarinoitaan ihan omasta päästä oli selkeästikin yllättävää monelle lapselle. Ensin alkuun toiset lapset olivat sitä mieltä, että he eivät osaa kertoa omaa satua tai tarinaa. Mutta kun heille kertoi, ettei ole väliä onko tarina pitkä vai lyhyt tai, onko se kokonaan omasta päästä keksitty vai vain osittain, niin sai nämäkin lapset kertomaan tarinansa. Tärkeää oli myös korostaa sitä, että tarinoita ei kukaan arvostele ja, että kaikki tarinat ovat aivan yhtä hyviä. Kirjoitetun tekstin ja siitä taas uudelleen tarinaksi muovautumisen hetket olivat mieleenpainuvimpia. Ylpeys ja ilo omasta tarinasta, ja toisaalta joillakin yritykset lukea kirjoitettua tekstiä, olivat paras palkinto tästä kaikesta. Tosin toivon, että pääsen vielä paikalle päiväkoteihin, kun kaikki tarinat luetaan lapsille. Olisi ilo myös nähdä, miten muut lapset reagoivat toistensa tarinoihin. Korostan edelleen sitä, että vaikka menetelmä on yksinkertainen, kun et tarvitse kuin aikaa, kynän, paperia ja halun kuunnella lasta, ei se silti ole helppoa. Koska jos et ole aidosti kiinnostunut asiastasi eli et tee sitä lasten ajatusten kuuntelemiseksi, se tuskin tuottaa tarkoituksenmukaista hedelmää. Se, miten selität lapselle mitä teet ja miksi, on erittäin tärkeää, jotta hänen motivaationsa pysyy yllä. Itse korostin, että olen keräämässä

24 lasten satuja heidän omaan satukirjaansa ja siinä sivussa mainitsin, että se liittyy minun koulutehtävääni. Ja selkeästikin lapsille jäi päällimmäiseksi ajatukseksi heidän oma satukirjansa. Omalla vireystilalla on myös suuri merkitys, koska saduttamistilanne on hyvin intensiivinen. Saduttamisen aikana ei voi hetkeksi poistua omiin ajatuksiin, sillä sinun on koko ajan keskityttävä siihen, mitä lapsi sanoo. Vaikka päiviä saduttamiselle ei kertynyt montaa, niin tunteja kylläkin. Näin intensiivisen toiminnan tekeminen koko päivän vain pienillä tauoilla on suhteellisen uuvuttavaa. Päivien lopussa viimeisiä sadutuksia tehdessä huomasi, että nyt on pakko lopettaa tällä erää, koska jouduin keskeyttämään lapsen liian usein. Keskittymiskyky ei enää riittänyt edes säilyttämään kokonaista lausetta mielessä. Liian väsyneenä minulta katosi yksi saduttamisen perusideoista, eli herkät korvat lapsen kuuntelemiseen. Molempien päiväkotien henkilökunnan panos oli erittäin tärkeä kannustuksessa ja palautteen saamisessa. Oli erittäin kiitollista huomata, kuinka henkilökunta oli yhtä innostunut asiastani kuin minä itse. Kaikissa mahdollisissa tilanteissa he tulivat kyselemään aiheesta ja antoivat minulle palautetta, jonka olivat lapsilta saanneet. Käytännön järjestelyt sujuivat myös erinomaisesti henkilökuntien kanssa. Minusta tuntui, että joskus häiritsin heidän arkeaan olemalla paikalla, mutta kun mainitsi asiasta, sain vastaukseksi, että käytä niin paljon aikaa kuin vain tarvitset. Myös kaikki käytännön asiat he halusivat järjestää niin kuin minulle oli parasta, esimerkiksi saduttamistilat. Suuri kiitos kaikille työni valmistumiseen vaikuttaneille henkilöille. Etenkin haluan kiittää päiväkotien henkilökuntaa heidän innostuneisuudestaan ja kärsivällisyydestään minun ollessani sotkemassa heidän arkeaan. Ja suurin kiitos kuuluu tietysti työni päähenkilöille eli päiväkotien lapsille; kiitos hienoista piirustuksista ja tarinoista!

25 Tule minun kanssani satuun Tule minun kanssani satuun, on niin kylmä: kaduilla viimakin kulkee kumarassa. Tule mennään satuun, suureen kukkivaan kirjaan. Ensin sen kanteen, sitten kansien väliin. Tehdään pesä itkulle, maailman kaikille kyynelille. Ole sinä Puhdas niin minä olen Kirkas, ole sinä Lohdutus ja koko maailma lohtu. Kuun veitsi uppoaa jo pilvien huohottavaan rintaan ja kipu riisuu tähden alas, tähän. Sadun talo vihreä ja pieni niin vihreässä metsässä, Jumalan vihreän kämmenen alla. Ja yöt niin pyhät, kirkkaat, väsyneitten päiviemme ympärillä. (Sirkka Turkka, Marja-Leena Mäkelän kirjasta Satuseikkailu kirjastossa)

26 8. LÄHTEET Alanko, K. Julkaistu 2.9.1999, päivitetty 01.10.1999. Sadutus lasten kuulemisen menetelmänä sijaishuollossa. Jyväskylän yliopisto, varhaikasvatuksen laitos. [wwwdokumentti]. Stakes <http://www.stakes.fi/huosta/sadutus.htm> Saatavilla tulostettuna opinnäytetyön tekijältä Karlsson, L. 1999. Saduttamalla lasten kulttuuriin Verkostotyön tuloksia Kuperkeikkakyydissä. Stakes raportteja 241. Saarijärvi: Gummerrus Kirjapaino Oy. Karlsson, L. 2000. Lapsille puheenvuoro Ammattikäytännön peirnteet murroksessa. Helsinki: Oy Edita Ab. Karlsson, L. Julkaistu 15.2.2001, päivitetty 11.12.2001. sadutuksen ohje. [wwwdokumentti]. Stakes <http://www.stakes.fi/palvelut/palvelujen_laatu/lapset/ saduttaminen/sadutusohje.htm> Saatavilla tulostettuna opinnäytetyön tekijältä Kemppainen, K. & Riihelä, M. (toim.). 2000. Voitko olla? E du me mej? Vil varæ med meg? Er du med meg? Viltu vera me mm? Helsinki: Oy Edita Ab. Mäkelä, M-L. 2002. Satuseikkailu kirjastossa. Saarijärvi: Gummerrus Kirjapaino Oy. Riihelä, M. 2000. Leikkivät tutkijat. Helsinki: Oy Edita Ab. Riihelä, M. 2001. Sadutus on aitoa kuuntelemista. Dialogi 5/2001. [www-dokumentti]. Stakes <http://www.stakes.fi/dialogi/dia20015/50120.htm>

27 Riihelä, M., Karimäki, R., Karlsson, L., Kemppainen, K. & Rutanen, N. Julkaistu 28.04.2001, päivitetty 11.12.2001. Lapsi oli lapsi niin kauan että äiti ja isä kuolivat perhe lasten sanoin. [www-dokumentti]. Stakes <http://www.stakes.fi/palvelut/ palvelujen_laatu/lapset/julkaisut/tutkimusreferaatteja/perhelapsensanoinartikkeli_paa.h tm> Saatavilla tulostettuna opinnäytetyön tekijältä Rutanen, N. & Riihelä, M. (toim.). 2000. Kivi ois muurahaiselle vuori Pienten lasten käsityksiä matematiikasta ja luontoilmiöistä. Helsinki: Oy Edita Ab.

Liite 1 Olen Piritta Mantere ja opiskelen Diakonia-ammattikorkeakoulussa sosionomiksi. Teen tällä hetkellä opinnäytetyötäni, jonka aiheena on lasten oma satukirja saduttamismenetelmällä. Pyydänkin nyt lupaa teiltä saada saduttaa lastanne ja käyttää hänen satuaan/satujaan opinnäytetyössäni, ja ehkä myös myöhemmin julkaistavassa satukirjassa. Annan luvan saduttaa lastani ja käyttää hänen satua/satujaan kyseissä opinnäytetyössä ja mahdollisesti julkaistavassa kirjassa. / 2002 (Aika) (Paikka) (Allekirjoitus ja nimenselvennys) Mikäli haluatte lisätietoja aiheesta yhteystietoni ovat: Piritta Mantere Tiirasaarentie 10 B 9 00200 Helsinki Puh. 040-5063019 e-mail. piritta.mantere@welho.com