Suomalaiset Virossa 2017 - Suomalaisten matkailu ja kulutus Virossa
Selvityksen taustaa: miksi ja miten? Kaupan liitto selvittää vuosittain suomalaisten matkailua Viroon ja kulutusta siellä. Viroon on helppoa ja nopeaa matkustaa, varsinkin Etelä-Suomesta, ja suomalaiset ovatkin siellä suurin matkailijaryhmä. Koska palveluiden ja tuotteiden kulutus Virossa voi osittain korvata kulutusta Suomessa, Kaupan liitto on pitänyt tärkeänä seurata ilmiön kehitystä ja informoida siitä myös päättäjiä. Selvitys perustuu Bank of Estonian, Eurostatin, Statistics Estonian ja Tilastokeskuksen tilastoihin sekä otospohjaiseen, rajahaastatteluihin perustuvaan kuluttajakyselyyn. Rajahaastattelut eli henkilökohtaiset haastattelut tehtiin Tallinnan ja Helsingin välisillä laivoilla ja satamaterminaaleissa 1.4.2017-31.3.2018, n.=.2040. Vastaavia rajahaastatteluja on tehty vuodesta 2014. Haastatteluissa kysyttiin mm., mitä palveluita tai tuotteita on Virossa ostanut. Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK Oy on toteuttanut rajahaastatteluihin perustuvan kyselyn ja kyselyn otoksen. Ennusteista, arvioista ja tulosten tulkinnoista vastaa Kaupan liiton pääekonomisti. 23.4.2018
Matkailijamäärät ja kokonaiskulutus 23.4.2018
Suomalaiset tekivät lähes 2,2 milj. matkaa Viroon Matkojen määrä (tiedot perustuvat puhelinoperaattoreiden keräämiin mobiilisignaaleihin, joista on poistettu mm. tukiasemien laivoilta keräämät signaalit, läpikulkuliikenne tai pitkäaikainen oleskelu) 2 500 000 2 000 000 1 500 000 1 000 000 500 000 Matkat Yöpyminen* - 5 % - 5 % Suomalaiset tekivät viime vuonna 20 prosenttia enemmän Viron matkoja kuin 2008 ja 18 prosenttia enemmän yöpymisen sisältäviä matkoja. 0 * Yöpyminen maksullisessa tai maksuttomassa majoituksessa. Lähde: Bank of Estonia. 23.4.2018
Yöt Majoituspalveluiden käyttö on kasvanut jo pitkään, vaikka viime vuonna se vähenikin Virossa yöpyneiden suomalaisten matkustajien ja yövyttyjen öiden määrä 2000000-4 % 1000000 1500000 1000000 500000 0 Huom! Perustuu ilmoituksiin maksullisilta majoitusliikkeiltä, joissa vähintään viisi vuodepaikkaa. Lähde: Statistics Estonia. - 4 % Yöt Yöpyjät 750000 500000 250000 0 Yöpyjät Viime vuonna maksullisissa majoituspalveluissa yöpyvien suomalaisten määrä oli 26 prosenttia suurempi kuin 2008 ja öiden määrä 20 prosenttia suurempi. 23.4.2018
Myös matkojen kesto on pidentynyt Matkojen kesto vuorokausissa (vuorokausien määrä/matkojen määrä, tiedot perustuvat puhelinoperaattoreiden keräämiin mobiilisignaaleihin, joista on poistettu mm. tukiasemien laivoilta keräämät signaalit, läpikulkuliikenne tai pitkäaikainen oleskelu) 5 4 3 2 1 0 Keskiarvo Yöpymisen sisältävien matkojen kesto Yöpymisen sisältävien matkojen kesto on kasvanut lähes vuorokaudella vuodesta 2008. * Yöpyminen maksullisessa tai maksuttomassa majoituksessa. Lähde: Bank of Estonia. 23.4.2018
Risteilyt ovat menettäneet osuuttaan Viron matkailussa Matkojen jakauma 2017 23% 62% 15% Päivämatkat Risteilyt Yöpyminen kohdemaassa Kymmenen vuotta sitten Viron matkoista risteilyjä oli reilusti yli neljännes ja yöpymisen sisältäviä matkoja alle puolet. Huom! Perustuu otospohjaiseen puhelinhaastatteluun. Lähde: Tilastokeskus. 23.4.2018
Suomalaisten kulutus Virossa on pienentynyt samaa tahtia alkoholin maahantuonnin kanssa Suomalaisten kulutus tuotteisiin ja palveluihin Virossa (euroa) sekä alkoholia maahantuovien matkustajien osuus kaikista matkustajista (%) 800 000 000 600 000 000 400 000 000 Kulutus yht., Alkoholia tuoneiden osuus, % 100% 80% 60% 40% 20% 0% Suomalaiset kuluttivat Virossa viime vuonna yhteensä noin 625 milj. euroa. 2014 kulutus oli noin 716 milj. euroa. 2014 runsas 81 prosenttia matkustajia toi alkoholia Virosta, viime vuonna enää 69 prosenttia. Lähteet: Kulutus 2014-2016: Statistics Estonia. Arvio euromääräisestä kulutuksesta 2017: Kaupan liitto (Matkustustilastot, Bank of Estonia ja TAK Oy:n rajahaastattelut Kaupan liitolle). 23.4.2018
Hinnat 23.4.2018
Kulutustavaroiden suhteellinen hintaero Suomen ja Viron välillä on kaventunut Kulutustavaroiden suhteellinen hintaindeksi, EU28 = 100 130 120 110 100 90 80 70 60 Suomi EU28 Viro Vuonna 2006 Viron hintataso oli 66 prosenttia Suomen tasosta, kun 2016 se oli jo 77 prosenttia. Lähde: Eurostat, 13.4. 2018. 23.4.2018
Kulutuspalveluiden suhteellinen hintaero Suomen ja Viron välillä on kaventunut vähemmän kuin tavaroiden Kulutuspalveluiden suhteellinen hintaindeksi, EU28 = 100 140 130 120 110 100 90 80 70 60 50 40 Suomi EU28 Viro Vuonna 2006 Viron hintataso oli 46 prosenttia Suomen tasosta, kun 2016 se oli 49 prosenttia. Viron kuluttajapalveluiden hintataso on myös selvästi eurooppalaista keskiarvoa edullisempi Lähde: Eurostat, 13.4. 2018. 23.4.2018
Vapaa-ajan, viihteen ja kulttuuripalveluiden hintataso Virossa ja Suomessa Kuluttajahintaindeksit 2016, EU28 = 100 150 Viron hinnat 69 % Suomen hinnoista 121,1 100 101,4 83,6 50 23.4.2018 0 Euro19 Viro Suomi Lähde: Eurostat, 13.4.2018.
Hotelli- ja ravintolapalveluiden hintataso Virossa ja Suomessa Kuluttajahintaindeksit 2016, EU28 = 100 150 Viron hinnat 64 % Suomen hinnoista 127,3 100 100,3 81,0 50 0 Euro19 Viro Suomi 23.4.2018 Lähde: Eurostat, 13.4.2018.
Ruuan hintataso Virossa ja Suomessa Kuluttajahintaindeksit 2016, EU28 = 100 150 100 107,3 Viron hinnat 74 % Suomen hinnoista 88,4 120,0 50 0 Euro19 Viro Suomi 23.4.2018 Lähde: Eurostat, 13.4.2018.
Alkoholin hintataso Virossa ja Suomessa Kuluttajahintaindeksit 2016, EU28 = 100 200 150 Viron hinnat 64 % Suomen hinnoista. Kaksi vuotta aiemmin, 2014, hintaero oli 56 %. 176,2 100 94,6 113,5 50 23.4.2018 0 Euro19 Viro Suomi Lähde: Eurostat, 13.4.2018.
Tupakan hintataso Virossa ja Suomessa Kuluttajahintaindeksit 2016, EU28 = 100 150 Viron hinnat 63 % Suomen hinnoista 100 97,7 101,3 64,2 50 23.4.2018 0 Euro19 Viro Suomi Lähde: Eurostat, 13.4.2018.
Vaatteiden hintataso Virossa ja Suomessa Kuluttajahintaindeksit 2016, EU28 = 100 150 100 Viron hinnat 92 % Suomen hinnoista. 103,3 112,7 122,3 50 23.4.2018 0 Euro19 Viro Suomi Lähde: Eurostat, 13.4.2018.
Kenkien hintataso Virossa ja Suomessa Kuluttajahintaindeksit 2016, EU28 = 100 150 100 Viron hinnat 89 % Suomen hinnoista. 101,4 110,2 124,2 50 23.4.2018 0 Euro19 Viro Suomi Lähde: Eurostat, 13.4.2018.
Alkaako hintakehitys ohjata Viron matkailua palveluvetoisemmaksi? Kulutustavaroiden suhteellinen hintaero Viron ja Suomen välillä on kaventunut viimeisen 10 vuoden aikana. 2006 Viron hintataso oli 66 prosenttia Suomen tasosta, kun 2016 se oli jo 77 prosenttia. Vaatteet ovat perinteisesti olleet yksi suomalaisten eniten ostamista tuoteryhmistä Virossa. Nykyään niiden hinnat ovat Virossa jo korkeammat kuin Euroopassa keskimäärin ja noin 92 prosenttia Suomen tasosta. 2006 hintasuhde oli vielä 83 prosenttia Suomen hinnoista. Suomalaiset ostavat muotia paljon kansainvälisestä verkkokaupasta. Kansainvälinen verkkokauppa haastaa myös Viron kaupat kilpailuun sekä kotimaisista kuluttajista että ulkomaisista ostosmatkailijoista. Viron matkailun sisäänheittotuote, alkoholi, on menettänyt houkuttelevuuttaan. 2006 alkoholi oli eurooppalaista keskiarvoa halvempaa ja 52 prosenttia Suomen hintatasosta. 2016 se on eurooppalaista tasoa kalliimpaa, mutta edelleen vain 64 prosenttia Suomen hinnoista. Kulutustavaroiden ohella kuluttajapalveluiden hintaero Viron ja Suomen välillä on kaventunut, mutta se on edelleen hyvin suuri. Kun 2006 hotelli- ja ravintolapalveluiden hinnat olivat 56 prosenttia Suomen tasosta, 2016 ne olivat jo 64 prosenttia, mutta selvästi eurooppalaista tasoa halvemmat. Samanlainen kehitys on tapahtunut vapaa-ajan, viihteen ja kulttuuripalveluiden hinnoissa. Hintojen suhteen kuluttajapalvelut ovat nykyään houkuttelevampi kulutuskohde Virossa kuin tavarat. 23.4.2018
Matkailijaprofiili, matkustustiheys ja -aikomukset Perustuu TAK Oy:n tekemiin rajahaastatteluihin. 23.4.2018
Viron matkailu on naisistunut Matkustajien jakauma sukupuolen mukaan 2017 2014 Nainen 57% Mies 43% Nainen 53% Mies 47% 23.4.2018
Etelästä matkustetaan eniten Matkustajien jakauma asuinpaikan mukaan 4% 3% 22% 70% Etelä-Suomi Länsi-Suomi Itä-Suomi Pohjois-Suomi Uusimaalaisten osuus Viron matkaajista on kahdessa vuodessa laske-nut noin viisi prosentti-yksikköä. Länsisuoma-laisten osuus taas on hivenen noussut, noin kolme prosenttiyksikköä. 23.4.2018
Päivämatkailu kasvoi viime vuonna Matkustajien jakauma matkan keston mukaan 6% 19% 18% 40% Päivämatkalaiset 1 yö 2 yötä 3-6 yötä väh. 7 yötä Päivämatkailijoiden ohella myös vähintään kolme yötä Virossa viipyvien osuus on kasvanut edellisvuodesta. Päivämatkailijoista 83 prosenttia on eteläsuomalaisia. Eläkeläisten osuus on päivämatkailijoista suurempi kuin Virossa yöpyvistä. Päivämatkailijat hakevat alkoholia Virosta muita useammin ja ovat hintavetoisempia kuin muut. 18% 23.4.2018
Viron matkailijat ovat harvoin ensikertalaisia Aikaisemmat matkustuskerrat vuoden aikana, % vastaajista Yli 7 kertaa 18 4-6 kertaa 2-3 kertaa 21 38 Uusimaalaiset ja eläkeläiset matkustavat Viroon useimmin. Kerran 21 Ei ollenkaan 2 0 10 20 30 40 50 23.4.2018
Viron hinnat vetävät varsinkin päivämatkalaisia % matkustajista Vaikuttaa merkittävästi matkustuspäätökseeni tai on ainoa syy matkustaa Lisää mielenkiintoa Viroon Ei vaikuta matkustuspäätökseeni 12 33 Päivämatkalaiset Yöpyjät 35 43 32 44 Miehille hintataso on merkittävämpi matkustussyy kuin naisille. Myös alkoholia autolla hakeville ja tupakkaa ostaville hinta on muita merkittävämpi syy matkustaa Viroon. 0 20 40 60 23.4.2018
Palvelut ja matkustajatuonti Perustuu TAK Oy:n tekemiin rajahaastatteluihin. 23.4.2018
Eniten rahaa kulutetaan tuoteostoksiin Kulutuksen jakautuminen matkustajaa ja matkaa kohti Keskimääräinen kulutus 303 euroa Keskimääräinen kulutus päivämatkalla 233 euroa 7 % 9 % 11 % 31 % 48 % 22 % 58 % Tuoteostokset Virossa 14 % Tuoteostokset laivalla Keskimääräinen kulutus yövyttäessä 352 euroa Palvelut Virossa 6 % 39 % 45 % Palvelut laivalla 23.4.2018 10 %
Alkoholia autolla maahantuovat kuluttavat eniten rahaa Kulutuksen jakautuminen matkustajaa ja matkaa kohti Kulutus alkoholia ostavilla 337 euroa 7 % Kulutus kun alkoholia ei osteta 233 euroa 8 % 27 % 51 % 43 % 40 % Tuoteostokset Virossa 15 % 9 % Tuoteostokset laivalla Kulutus alkoholia autolla maahantuovilla 494 euroa Palvelut Virossa 5 % 24 % Palvelut laivalla 13 % 58 % 23.4.2018
Palveluita on käytetty entiseen tapaan Viron matkailussa Suomalaisten käyttämät palvelut Virossa, % matkustajista Ravintolat ja kahvilat Hotellit Kylpylät, saunat, solariumit yms. Kampaamot ja kauneudenhoito 22 22 44 83 Viimeisten kolmen vuoden aikana kylpylä-, urheilu- ja virkistyspalveluiden sekä ravintola- ja kahvilapalveluiden käyttö on kasvanut. Ooppera, teatteri ja muu kulttuuri Urheilu-, huvi- ja virkistyspalvelut Lääkärit ja hammaslääkärit Korjaus ja huolto Optikot Muut 5 4 1 5 11 11 Koska palveluiden suhteellinen hintaero on Suomen ja Viron välillä suuri, ja alkoholi ja muu ostosmatkailu on hivenen alkanut menettää merkitystään, Viron matkailu voi tulevaisuudessa muuttua nykyistä palveluvetoisemmaksi. 23.4.2018 0 20 40 60 80 100
Ostosmatkailu näyttäisi hieman menettävän merkitystään Suomalaisten useimmin Virosta tai laivalta ostamia ja tuomia tuotteita, % matkustajista Alkoholi Makeiset Aikuisten vaatteet Kosmetiikka Elintarvikkeet Tupakka Lääkkeet Jalkineet 32 30 26 21 16 14 48 69 Entistä harvempi hakee alkoholia Virosta. Alkoholin ohella eniten on edellisestä vuodesta vähentynyt tupakan, makeisten ja elintarvikkeiden matkustajatuonti, sillä ko. tuotteita on usein ostettu samalla kuin alkoholiakin. Vaikka aikaisempaa harvempi osti alkoholia Virosta, he kuitenkin käyttivät enemmän rahaa tuoteostoksiinsa. Laukut ja asusteet Lasten vaatteet Tekstiilit ja sisustustarvikkeet Lelut 13 12 9 7 Myös suomalaisten verkosta paljon ostamien muodin ja kosmetiikan tuotteiden matkustajatuonti on parin viime vuoden aikana vähentynyt. 23.4.2018 0 20 40 60 80 100
% Alkoholin maahantuonti edelleen vähenemässä? Maahantuoneiden osuus kaikista matkustajista ensimmäisellä vuosineljänneksellä, % 100 81,2 80,6 69,1 69,7 64,4 Uuden alkoholilain tultua voimaan entistä harvempi suomalainen näyttäisi hakeneen alkoholia Virosta 2018 ensimmäisen vuosineljänneksen aikana. Vielä on kuitenkin liian aikaista sanoa, onko alkoholin maahantuonti todella vähentynyt. 0 Kunkin vuosineljänneksen tulokset perustuvat noin 1000 henkilön rajahaastatteluihin. Haastatteluissa ei kysytty alkoholin mahdollisesta hakemisesta muista maista, esim. Latviasta. 23.4.2018
Lisätietoja: pääekonomisti Kaupan liitto jaana.kurjenoja@kauppa.fi p. 040 820 5378