EI PILLERI ÄIDIN IKÄVÄÄ PARANNA Opas kristillisen huumehoitokodin perustajalle

EI PILLERI ÄIDIN IKÄVÄÄ PARANNA Opas kristillisen huumehoitokodin perustajalle Vesa Mäki Opinnäytetyö, kevät 2008 Diakonia-ammattikorkeakoulu, Diak Etelä Järvenpää Sosiaalialan koulutusohjelma Kristillisen lapsi- ja nuorisotyön suuntautumisvaihtoehto Sosionomi (AMK) + kirkon nuorisotyönohjaajan virkakelpoisuus

TIIVISTELMÄ Mäki, Vesa. Ei pilleri äidin ikävää paranna. Opas kristillisen huumehoitokodin perustajalle. Järvenpää, kevät 2008, 112 s. Diakonia-ammattikorkeakoulu, Diak Etelä Järvenpää. Sosiaalialan koulutusohjelma, Kristillisen lapsi- ja nuorisotyön suuntautumisvaihtoehto, sosionomi (AMK) + kirkon nuorisotyöntekijän virkakelpoisuus. Opinnäytetyön tavoite on tuottaa käytännöllinen opas järjestöille, jotka suunnittelevat kristillisen huumehoitokodin perustamista Suomeen. Tämä opinnäytetyö on tehty yhteistyössä Turun Katulähetys ry: n valitseman työryhmän kanssa. Oppaan viitekehys käsittelee huumausaineongelmaa valtakunnallisella tasolla sekä päihdehuollon suomalaista mallia. Valtakunnallisen tason tarkastelusta siirrytään kuvailemaan Turun kaupungin huumetilannetta ja hoitojärjestelmää. Kirkon ja kristillisten järjestöjen tekemän päihdetyön tutkistelun jälkeen perehdytään hoitofilosofian merkitykseen. Seuraavaksi mielenkiinnon kohteena on kaksi pitkään toiminutta kansainvälistä kristillisen päihdehoitotyön mallia. Nämä ovat Teen Challenge ja Betel. Oppaan aineisto on kerätty teemahaastatteluilla ja analysoitu laadullisesti teemoittelemalla. Teen Challenge-hoitoa koskevat tiedot kerättiin internet-julkaisuista. Haastattelujen kohdejoukoksi valittiin kristillisten päihdejärjestöjen keskusliiton eli Sininauhaliiton jäsenjärjestöjä sekä Betel. Haastateltavaksi valittiin sellaisia järjestöjä, joiden hoitoideologia vastasi Turun Katulähetyksen työryhmän valitsemaa lähestymistapaa. Haastatellut henkilöt olivat päihdehoitokotien perustajia ja toiminnanjohtajia. Haastattelun teemat olivat perustamisprosessi, sijainti ja toimitilat, rahoitus, lainsäädäntö ja juridiset reunaehdot, asiakasvalinta ja henkilökunta, turvallinen arki sekä tulokset, tulevaisuus ja toimintaympäristön muutos. Oppaassa käsitellään haastatteluteemojen lisäksi kristillistä hoitoideologiaa, lääkkeetöntä hoitoa, lääninhallituksen toimilupia sekä yhteisöhoitoa. Huumeisiin liittyvien kuolemantapausten määrä kasvaa edelleen Suomessa. Kansainväliset kristilliset päihdehoitojärjestöt levittäytyvät nopeasti ympäri maailmaa. Samanaikaisesti päihdehaittojen vähentämiseen tähtäävät korvaushoito-ohjelmat nauttivat kasvavaa kannatusta julkiselta sektorilta. Osittain tämän johdosta yhteisöhoitoon ja kristillisyyteen perustuvia hoitopaikkoja uhkaa asiakaspula. Käytännön kokemus päihdehoitotyöstä osoittaa että korvaushoitojärjestelmän laajeneminen johtaa päihteiden sekakäyttäjien määrän lisääntymiseen. Hoitoideologisesti Suomi on ikään kuin vedenjakajalla. Painopisteen siirtyessä korvaushoidon puolelle kristillisten päihdejärjestöjen tulee aktiivisesti rakentaa kunnallisesta rahoituksesta riippumatonta hoitopaikkajärjestelmää. Evankelisluterilaisen kirkon ja muiden kristillisten seurakuntien tulee toimia tiiviissä yhteistyössä olemassa olevien ja uusien päihdejärjestöjen kanssa. Yhteistyön tavoitteena on vertaistukeen ja ammatillisuuteen perustuva hoitokotiverkosto sellaisille päihteiden ongelmakäyttäjille, joita korvaushoitojärjestelmä ei ole tavoittanut tai kyennyt auttamaan riittävästi. Asiasanat: kristillisyys, hoitokodit, lääkkeetön hoito, järjestöt, kvalitatiivinen tutkimus

ABSTRACT Mäki, Vesa A Pill Will Not Replace Mother. A Guide For Founding Christian Drug Care Home. 112 p. Language: Finnish. Järvenpää, Spring 2008. Diaconia University of Applied Sciences. Degree Programme in Social Services, Option in Christian Youth Work. Degree: Bachelor of Social Services. The aim of this study is to produce practical information for people and organizations considering or planning to start a Christian drug care home in Finland. This thesis is made in co-operation with Turun Katulähetys ry (Turku Street Mission). The theoretical framework for this thesis firstly deals with contemporary drug problem and the model of intoxicant abuse care in Finland and in the city of Turku. Secondly, the theoretical framework consists of work done among the drug addicted people by the Evangelical Lutheran Church of Finland and the Christian organizations. After the local and national picture, the study is thirdly focuses on two large and successful models of international Christian drug care work, namely Teen Challenge and Betel. These models show how Christian individuals and churches respond to drug problem on global level. The data for this thesis was collected by using theme interview. Founders and operational managers of the Christian care homes were interviewed. The interview consisted of seven themes which were starting process, location and requirements for the facilities, funding, legislation and juridical problems, safe everyday life, clients and personnel, results, changes and future of the drug care field. Teen Challenge treatment model was studied via the internet. A guide based on the interviews was produced as a result of this study. In addition to interview themes, the work deals with such issues as Christian values, philosophy of treatment, non-medical approach, provincial government permissions and community treatment. The number of drug related deaths is on the increase in Finland. Christian drug care work is rapidly expanding internationally and the same vision is inspiring the Finnish Christians. At the same time, the medical approach and harm reduction concept is more and more adopted by politicians and public sector. Even though, the basic idea behind medical replacement treatment may be good, the practical experience shows that it is causing more and more people to become poly drug users and that few people are able to withdraw from it. Other than municipal funding should be developed by Christian organizations unless tidal change from medical to non-medical approach takes place. The Evangelical Lutheran Church of Finland could start a close co-operation with existing and new organizations in order to provide care and hope for the hopeless. Key words: Christian drug care, Christian organizations, non-medical approach, theme interview, qualitative research

SISÄLLYS 1 TÄHTÄIMESSÄ KOKO TALO...5 2 HUUMAUSAINEONGELMA SUOMESSA...7 2.1 Huumeidenkäyttö ja päihdehuollon suomalainen malli...7 2.2 Turun huumetilanne ja huumeidenkäyttäjien hoito...10 3 KRISTILLINEN PÄIHDETYÖ...14 3.1 Kirkon päihdetyö...14 3.2 Kristillinen päihdekuntoutus järjestöissä...16 3.3 Hoitofilosofian merkitys...20 4 OPINNÄYTETYÖSKENTELYN VAIHEITA...22 5 KANSAINVÄLINEN KRISTILLINEN HUUMEKUNTOUTUS...26 5.1 Teen Challenge...26 5.1.1 Uskoon perustuva työnote...26 5.1.2 Tutkimustuloksia...28 5.2 Betel...31 6 TARVE JA HOITOIDEOLOGIA...36 6.1 Hengellisen päihdehoidon tarve...36 6.2 Lääkkeettömyys päihdehoidon lähestymistapana...40 7 LAINSÄÄDÄNTÖ JA JURIDISET REUNAEHDOT...47 7.1 Päihdehoitotyön lainsäädännöllinen kehys...47 7.2 Hoitotyön oikeudellisia ongelmia...49 8 RAHOITUS...55 8.1 Kilpailutus, markkinointi, verotus ja taloudelliset riskit...55 8.2 Tulot - erilaisia rahoitusmahdollisuuksia...58 8.3 Omavarainen rahoitus...62 9 SIJAINTI, TOIMITILAT JA -LUVAT...66 10 ASIAKKAAT JA HENKILÖKUNTA...72 10.1 Asiakkaan hoitoon ohjautuminen...72 10.2 Henkilökunta haasteellisessa ihmissuhdetyössä...74 11 TURVALLINEN ARKI HUUMEKUNTOUTUKSESSA...79 11.1 Yhteisöhoito...79 11.2 Kokonaisvaltainen kuntoutuksen tarve...82 11.3 Arki- ja viikkorytmi...86 11.4 Turvallisuus, säännöt ja rangaistukset...88 11.5 Hoitosuunnitelma, hoidon kesto ja hoitomotivaatio...91 11.6 Jälkihuolto ja läheiset...94 12 HUUMEHOIDON VAIKUTTAVUUS JA TULEVAISUUS...97 13 VEDENJAKAJALLA...103 LÄHTEET...109

1 TÄHTÄIMESSÄ KOKO TALO On sanottu, ettei hyvä tutkimus tutki ovea eikä oven kahvaa, vaan kahvassa olevaa tahraa. Tämä sanonta ymmärtääkseni korostaa sitä, että hyvä tutkimus pyrkii selvittämään jonkin tarkasti rajatun ilmiön mahdollisimman yksityiskohtaisesti ja tyhjentävästi. Huolimatta siitä, että kirjoitin työni perinteisen tutkimusraportin muotoon, opinnäytetyöni lähtökohdat ovat edellä mainittuun sanontaan nähden jossakin määrin päinvastaiset. Tarkoituksena on työelämän määrittämistä lähtökohdista käsin hahmottaa laajaa kokonaiskuvaa kristillisen päihdehoitokodin käytännön perustamistoimista sekä päihdekuntoutustyössä mahdollisesti eteen tulevista haasteista. Luvussa kaksi tämä kuva sijoitetaan suomalaiseen kontekstiin tutustumalla maamme huumausaineongelmaan ja päihdehuollon malliin. Valtakunnalliselta tasolta siirrytään paikallistasolle perehtymällä Turun kaupungin huumetilanteeseen ja sen hoitoon. Luvussa kolme katse käännetään julkiselta sektorilta kolmannelle sektorille kirkon ja kristillisten järjestöjen tekemään päihdetyöhön. Luvussa neljä kuvaan opinnäytetyöskentelyn eri vaiheita. Luvussa viisi mielenkiinnon kohteena on kaksi kansainvälisesti tunnettua ja pitkään toiminutta kristillistä huumehoitomallia. Nämä ovat Yhdysvalloissa New Yorkissa syntyneet Teen Challenge sekä Espanjan Madridista maailmalle lähtenyt Betel. Kansainvälisten hoitomallien välityksellä on mahdollista saada uusia ideoita sekä laajempi kuva kristillisestä huumehoitotyöstä. Niiden työn laajuus, edullisuus ja tuloksellisuus pakottavat kysymään, miten ja missä määrin heidän omaksumansa kristilliset toimintaperiaatteet ovat sovellettavissa suomalaiseen huumekuntoutukseen. Opinnäytetyöskentelyni tarkoitus on toimia taustatyönä huumehoitoyksikön perustamistoimille. Haastattelujen ja muun tiedonhankinnan kautta keräsin tietoa, jonka avulla Turun Katulähetyksen työryhmä voi edetä hoitokodin suunnittelussa. Työn tärkein tavoite on kuvata ja jäsentää kristillisestä päihdetyöstä saatuja kokemuksia päihdehoitokodin perustamiseen ja hoitokotityöhön liittyen. Luvussa viisi esitetyt Beteliä koskevat tiedot sekä lukujen 6 12 tiedot perustuvat tätä opinnäytetyötä varten tehtyihin teemahaastatteluihin sekä joihinkin muihin keskeisiin lähteisiin kuten päihdepalveluiden

6 laatusuosituksiin ja päihdelainsäädäntöön. Edellä mainituissa luvuissa lähdeviitteen puuttuminen osoittaa, että tieto perustuu haastatteluun. Voisi sanoa, että työni ei pyri kuvaamaan pelkästään ovea eikä vain yhtä seinää vaan antamaan lukijalle mahdollisuuden vilkaista koko taloa. Tämä lähestymistapa on työn kannalta tarkoituksenmukainen, mutta pakottaa samalla käsittelemään suuren määrän asioita vain pintapuolisesti. Jokaisesta tämän opinnäytetyön alaluvusta voisi epäilemättä tehdä erillisen opinnäytetyönsä.

7 2 HUUMAUSAINEONGELMA SUOMESSA 2.1 Huumeidenkäyttö ja päihdehuollon suomalainen malli Kansainvälisen huumetuotannon ja huumekaupan organisoituminen loivat edellytyksiä 1990-luvun toiselle huumeaallolle (Partanen 2002, 23). Se muistuttaa 1960-luvun ensimmäistä huumeaaltoa esimerkiksi siinä, että molemmissa musiikin kansainväliset muotivirtaukset ovat olleet merkittävä tekijä. Toinen huumeaalto on kuitenkin huomattavasti ensimmäistä laajempi ja siihen sisältyy useampia eri huumeita, joiden tarjonnasta vastaa järjestäytynyt kansainvälinen huumerikollisuus. (mt., 25.) Toisen huumeaallon ei arvioida laantuvan samalla tavoin kuin ensimmäisen, joka edusti erillistä protestiluonteista alakulttuuria (Seppälä & Salasuo 2001, 71 75). Vuosien 1995 ja 2001 välisenä aikana huumetilanne paheni Suomessa lähes kaikkien mittarien mukaan. Tuona aikana lisääntyivät kokeilut, ongelmakäyttö, terveyshaitat, sairaudet, kuolemat, rikollisuus ja takavarikot. Vuosien 2001 ja 2006 välisessä kehityksessä on nähtävissä tasaantumisen merkkejä. Huumausainekuolemien määrä on kuitenkin edelleen selvästi noussut vuoden 2001 tasosta. (Rönkä & Virtanen (toim.) Perälä & Vihmo 2007, 3.) Vuonna 2001 huumausaineet liittyivät 152 ihmisen ja vuonna 2006 jo 183 ihmisen kuolemaan ruumiinavauksissa tehtyjen ainelöydösten perusteella. Kannabista löydettiin 99 tapauksessa, amfetamiinia 64 tapauksessa ja eri opiaatteja 30 tapauksessa. Bubrenorfiinin päihdekäyttö todettiin 88 tapauksessa. (mt., 52 53.) Huumausainekuolemien aiheuttaja on 2000-luvulla ollut yhä useammin bubrenorfiini, jonka uhrit ovat pääasiassa olleet nuoria (mt., 2). Huumausaineiden aiheuttama sairastavuus lisääntyi vuoden 1991 noin 300 tapauksesta vuonna 2000 terveydenhuollossa rekisteröityihin yli 2200 tapaukseen. Samalla aikavälillä huumerikoksista epäiltyjen määrä kasvoi vajaasta 2000 henkilöstä lähes 11000 henkilöön (Hakkarainen 2002, 112 113). Vuoden 2006 väestökyselyn mukaan 15 69-vuotiaista joskus kannabista kokeilleiden osuus oli 13 %. Määrä on 3 % korkeampi kuin vuonna 1998. Huumausaineiden ongelmakäyttäjien määrää arvioidaan Suomessa amfetamiinien ja opiaattien ongelmakäyttäjien määrällä, joka oli 14 500 19 100 vuonna 2005, mikä tarkoittaa 0,5 0,7 % kaikista suomalaisista 15 54-vuotiaista. Eniten ongelmakäyttäjiä oli 25 34-vuotiaiden ikäryh-

8 mässä. Lähes 80 % ongelmakäyttäjistä oli amfetamiinin käyttäjiä ja miesten osuus oli myös lähes 80 %, (Rönkä & Virtanen (toim.) Perälä & Vihmo 2007, 2.) Jopa 90 % miesvangeista on jokin päihderiippuvuus ja 65 % naisvangeista huumeriippuvuus (mt., 5). Opioidiriippuvaisia henkilöitä arvioitiin vuonna 2005 olevan koko Suomessa 3700 4900. Vuoden 2008 alussa opioidikorvaushoidon piirissä oli noin 1000 henkeä. (STM muistio 2008, 1.) Vuonna 2005 valtio ja kunnat käyttivät huumeongelman hoitoon rahaa yhteensä 180 miljoonaa euroa, josta haittojen vähentäminen sekä turvallisuuden ja järjestyksen ylläpito oli noin 70 %. Ennaltaehkäisevään työhön ja hoitotyöhön käytettiin siis selvästi vähemmän julkisen sektorin varoja. (Rönkä & Virtanen (toim.) Perälä & Vihmo 2007, 2.) Hoitoon hakeutuneiden ensisijaisia päihteitä olivat kannabis, opiaatit, stimulantit, alkoholi ja huumeiden sekakäyttö. Bubrenorfiini on eniten lisääntynyt hoitoon hakeutuneiden päähuumeena. Myös gamman ja lakan käyttö on lisääntynyt. Hoitojaksot päihdehoitolaitoksissa ovat pidentyneet, mikä kertoo huonokuntoisemmista asiakkaista ja aineiden sekakäytöstä. Hoidon saatavuus ja jonotusajat vaihtelevat paikkakunnittain. (mt., 4.) Vuonna 2006 huumehoidon asiakkaista 62 % oli työttömiä ja 11 % asunnottomia (mt., 5). Suomessa päihdehoidon piiriin hakeutuneista suuri enemmistö on ollut ensisijaisesti alkoholin käyttäjiä tai lääkkeiden ja alkoholin sekakäyttäjiä. Päihdehuollon hoitomallit ja -menetelmät ovat suurelta osin kehittyneet heidän tarpeisiinsa ja niiden on arveltu soveltuvan myös huumeriippuvuuksien käsittelyyn. Menneinä vuosikymmeninä suomalaista päihdehuoltojärjestelmää on pidetty jopa kansainvälisesti ainutlaatuisena sen eilääkinnällisestä lähestymistavasta johtuen. 1990-luvulla huumeiden käyttäjien osuus hoitoon hakeutuneista alkoi hitaasti kasvaa. Samalla alettiin kehitellä huumeriippuvuuden hoitoon tarkoitettuja lääkepainotteisia hoitomalleja, jotka haastoivat perinteiset lääkkeettömät hoitomallit. Osittain taloudellisen laman seurauksena huumeongelmaisten tarvitsema kuntouttava hoito jäi usein toteutumatta, kuva huumehoidosta alkoi kaventua ja päihdeongelmaisten sosiaaliset pulmat alettiin määritellä lääketieteellisten käsitteiden avulla. (Murto 2002, 167 168, 172.) 2000-luvulle tultaessa yhteisöhoidon ja lääkkeettömien hoitovaihtoehtojen puolustajia ja päihdeongelman sosiaalisen ulottuvuuden korostajia kuunneltiin julkisuudessa selvästi

9 vähemmän kuin lääkehoidon edustajia. Psykososiaalisista hoidoista on tehty huomattavasti vähemmän tutkimuksia kuin lääkehoidoista. Lääkehoitotutkimuksissa aineisto on ollut usein valikoitua eli ainoastaan lääkekorvaushoidossa olevia henkilöitä. Lisäksi lääkehoitojen tehoon on kohdistunut epärealistisia odotuksia. Median välittämän lääkemyönteisen kuvan seurauksena on alettu uskoa, ettei huumeriippuvuudesta voi päästä irti ilman korvaavaa lääkitystä. Samalla on unohdettu hoitokokemuksiin perustuva fakta, ettei hoitoprosessin kriittisin kohta ole huumeista irti pääseminen vaan aineista irti pysyminen. Irti pysymisen kannalta oleellinen kuntoutustehtävä on huumeidenkäyttäjän elämäntapoihin, elämän olosuhteisiin ja sosiaalisiin verkostoihin vaikuttaminen. Suomalaisen ei-medisiinisen hoitomallin säilyminen päihdeongelman määrittelijänä ja käsittelijänä edellyttää sen arvo- ja tietopohjan täsmentämistä sekä tiedonkeruu- ja analyysivälineiden terävöittämistä. (Murto 2002, 189 190.) Suomessa huumehoitopalveluita järjestävät julkisen sektorin lisäksi sekä yksityinen että kolmas sektori. Tämän pirstaleisuuden myönteinen puoli on mahdollisuus monipuolisten ja yksilöllisten palveluiden tuottamiseen. Järjestelmän heikkous on puolestaan huumehoitoon hakeutumisen hankaluus. Myös pitkäjänteisiä, tuloksellisia hoitopolkuja on hankala toteuttaa. Huumetyön kentässä esiintyvät ristiriitaiset mielipiteet erilaisten huumehoitomuotojen toimivuudesta ovat hidastaneet päihdepalvelujärjestelmän kehittymistä. Järjestöillä on Suomessa pitkät perinteet huumetyön tekijöinä ja uusien työmenetelmien kehittäjinä. Järjestöt kykenevät julkista sektoria nopeammin ja joustavammin vastaamaan monimuotoistuvan huumekentän haasteisiin. (Järjestöjen huumausaineohjelma 2006 2008, 4, 8.) Päihdepalveluita järjestetään sekä yleispalveluissa, kuten sairaalassa, terveyskeskuksessa ja sosiaalitoimistossa, että erityispalveluissa, kuten A-klinikoilla, päiväkeskuksissa ja kuntoutuslaitoksissa. Päihdepalvelut voidaan jakaa myös avo-, välimuotoisiin ja laitospalveluihin. Vielä kolmanneksi päihdepalveluiden voidaan katsoa edustavan primääri-, sekundääri- tai tertiääripreventiota. Päihdehaittojen ehkäisy perustasolla on primääripreventiota. Asiakaskohtainen ehkäisevä ja kohtaava työ sekä varhainen toteaminen ovat sekundääriprevention toimia. Korjaavat työmuodot, kuten hoito ja kuntoutus, ovat tertiääripreventiota. (Niemelä 2002, 32 33.)

10 2.2 Turun huumetilanne ja huumeidenkäyttäjien hoito Turussa käytetään paljon päihteitä. Taustasyitä runsaaseen päihteidenkäyttöön ovat kaupungin suuri koko, satamakaupunkisijainti, opiskelijakaupunkiluonne ja väestörakenne sekä runsas ravintolatarjonta, erilaiset kesäfestivaalit ja kaupunkitapahtumat. Vuonna 2006 huumausaineisiin liittyviä puheenaiheita olivat heroiinin pelätty paluu katukauppaan sekä gamman ja alkoholin vaaralliset yhteisvaikutukset. On huomattu, että virallisia huumausainetilastoja ajankohtaisempaa tietoa huumetilanteesta saadaan huumeidenkäyttäjiä kohtaavilta hoitotyöntekijöiltä. (Turun kaupungin päihdepalvelujen tilinpäätös 2006, 1.) Vuonna 2005 noin 7,5 % turkulaisista 8. ja 9. luokan oppilaista kertoi kouluterveyskyselyssä kokeilleensa ainakin kerran jotakin laitonta huumetta. Koko maan vastaava prosenttiluku oli vajaat puoli prosenttia alhaisempi. Huumekokeilut ovat pojilla yleisempiä kuin tytöillä. Valtakunnallisesti 8.- ja 9.- luokkalaisten huumekokeilut ovat laskeneet noin 2 % vuosituhannen vaihteesta. Turkulaisten 15 24-vuotiaiden nuorten päihteiden käyttöön liittyvät sairaalahoitojaksot olivat vuonna 2005 lähes puolet yleisempiä kuin koko maassa keskimäärin. (Turun kaupungin päihdepalvelujen tilinpäätös 2006, 3,5.) Vuonna 1998 Turussa todettiin 8 huumemyrkytyskuolemaa ja vuonna 1999 huumemyrkytykseen kuoli 11 henkeä, joista yhdeksän oli alle 25-vuotiaita. Vuosina 1995 1997 huumemyrkytyskuolemia oli Turussa vuosittain vain yksi tai ei yhtään. Huumeisiin liittyviä kuolemantapauksia oli edellä mainittuina vuosina kuitenkin huomattavasti useampia. Kesäkuussa 1999 Turun Sanomat kertoi, että alkuvuoden aikana jo 17 ihmistä oli kuollut kaupungissa huumeisiin, erityisesti heroiiniin. (Hakkarainen 2002, 124 125.) Turun kaupungin päihdetyön koordinoinnista vastaa päihdetyön yhteistyöryhmä, jonka jäsenet koostuvat eri hallintokuntien päihdeasioista vastaavista virkamiehistä. Ryhmän toiminta painottuu ehkäisevään päihdetyöhön, Turun kaupungin päihdeohjelman seurantaan ja yhteistyön kehittämiseen. Aikaisemmin ryhmä toimi päihdetyön johtoryhmän nimellä ja sen keskeinen tehtävä oli päihteiden käyttäjien hoito- ja kuntoutusverkoston rakentaminen ja hoitopolkujen kehittäminen. Vuonna 2006 ryhmä kokoontui kaksi kertaa ja sen nimeksi muutettiin päihdetyön yhteistyöryhmä. Uusi nimi kuvaa paremmin

11 ryhmän toimintaa muuttuneessa tilanteessa. (Turun kaupungin päihdepalvelujen tilinpäätös 2006, 6 7.) Turun kaupungin päihdeohjelman 2005 2010 painopiste on lapset ja nuoret, joiden tervettä ja päihteetöntä kasvua ja kehitystä pyritään edistämään. Vahvasti Turkustrategiaan nivoutuva päihdeohjelma linjaa päihdetyön suuntaviivoja paikallistasolla ja korostaa ehkäisevää päihdetyötä. Huumeiden osalta tärkeää on lasten ja nuorten huumekokeilujen vähentäminen, koulujen huumeettomuus, huumeiden käytön varhainen tunnistaminen ja tehokas puuttuminen, matalan kynnyksen huumehoito ja laadukkaan huumekuntoutuksen riittävyys. Ohjelman visio on Turku, jossa lasten ja nuorten elämänhallintaa, terveyttä ja hyvinvointia edistetään luomalla turvallinen fyysinen ja henkinen elinympäristö, tukemalla perheitä näiden ohjatessa nuoriaan ottamaan vastuu omasta elämästään sekä tarjoamalla heille monipuolisia ja kehittäviä vaihtoehtoja ja harrastusmahdollisuuksia päihteiden käytön sijaan. (Turun kaupungin päihdeohjelma 2005 2010, 2 3, 6.) Alaikäisten päihdepalveluihin kuuluu ennaltaehkäisy, kokeiluihin ja varhaiseen käyttöön puuttuminen sekä ongelma- ja riippuvuuskäyttöön puuttuminen. Aikuisten päihdepalvelut kattavat riskikäyttäjien havaitsemisen, avohoitoyksiköt, katkaisu- ja kuntoutushoidot, asumispalvelut sekä haittojen vähentämisen. (Turun kaupungin päihdepalvelujen tilinpäätös 2006, 7 9.) Ennaltaehkäisevää päihdetyötä tekevät opetus-, nuoriso- ja terveystoimi sekä noin 30 yhdistystä, jotka saavat työhön avustuksia eri lautakunnilta ja kaupunginhallitukselta. (mt., 15). Päihteiden käyttäjien hoito jakautuu Turussa sosiaalitoimen ja terveystoimen sekä Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän kesken. Sosiaalitoimi toteuttaa päihteiden käyttäjien hoidon neljässä omassa päihdehuollon yksikössään sekä ostopalveluina. Ostopalveluina hankitaan asumispalveluja, polikliinista päihdehoitoa, katkaisuhoitoa, kuntoutushoitoa sekä tuettua asumista kuntoutushoidosta palaaville. Asumispalveluiden tuottajat vuonna 2006 olivat Turun Katulähetys ry, Turvatupa ry ja Pelastusarmeijan säätiö, jotka ylläpitivät neljää hoitokotia. (Turun kaupungin päihdepalvelujen tilinpäätös 2006, 18.) Polikliiniset päihdepalvelut ja katkaisuhoitopalvelut hankittiin vuonna 2006 Turun A-klinikkatoimelta, joka ylläpiti Turun A- klinikkaa, Turun nuorisoasemaa, katkaisuhoitoasemaa ja nuorten hoitoyhteisöä. Katkaisuhoitoasema eli KATKO on yli 18-vuotiaille päihdekierteen katkaisuun ja vieroi-

12 tusoireiden hoitoon tarkoitettu palvelulaitos. Nuorten hoitoyhteisö eli NUOHO oli 15 25-vuotiaille tarkoitettu lääkkeetön katkaisuhoitopaikka. (mt., 20.) Nuorten hoitoyhteisö lakkautettiin vuoden 2007 lopussa, koska lääkkeettömälle hoidolle ei ollut riittävästi kysyntää nuorten päihdeongelman luonteen muutoksen vuoksi. Toiminnan alkuvuosina hoitoon hakeutui enimmäkseen alaikäisiä nuoria huumeiden kokeilijoita. Nykyään hoitoon hakeutuu enemmän nuoria aikuisia, joilla on takanaan jo vuosien huumeiden käyttö. (Turun A-klinikkatoimi 2008.) Huumehoitotyön kentällä NUOHO: n työtä arvostettiin suuresti. Turussa selkeesti paras paikka on lopetettu.. NUOHO.. lääkkeetön katko. Sinne kaivattaisiin toista NUOHOA.. sinne henkilökunnalle muodostui sellainen oma ammattitaitonsa nuorten kohtaamiseen.. kun ei ollut lääkettä niin oli empatiaa.. ne pärjäs niitten nuorten kanssa.. NUOHO: stä karsiutui pois ne, joille olisi tullut vaikeita somaattisia vieroitusoireita lääkkeettömässä hoidossa. (Seppo Helle, henkilökohtainen tiedonanto 23.1.2008.) Maksusitoumuksella Turun ulkopuolelta ostettujen kuntoutushoitojen määrärahat ovat kolminkertaistuneet vuosien 2000 2006 välisenä aikana. Samalla aikavälillä kuntoutettavien määrä on kasvanut 67 henkilöstä 102 henkilöön. Vuonna 2006 keskimääräinen kuntoutusaika oli kaksi kuukautta. Huumekuntoutuksen hoitoajat ovat 3 6 kuukauden pituisia, ellei kuntoutus jostain syystä keskeydy. Turun kaupungin vuonna 2006 eniten käyttämät yksiköt olivat Järvenpään sosiaalisairaala, Kankaanpään A-koti, Villa Hockey, Kitkakoti ky, Kalliola, Koivulehto, hoitokoti Tuhkimo ja Pyhäntähoito. Luolavuoren kaupunginosassa sijaitseva 10-paikkainen Luotsi-talo toimi puolimatkantalona kuntoutushoidosta palaaville henkilöille. (Turun kaupungin päihdepalvelujen tilinpäätös 2006, 22.) Terveystoimen alaisuudessa toimii päihdepsykiatrian yksikkö, terveysneuvontapiste Milli, Nuorten selviämisasema sekä lasten ja nuorten päihdepoliklinikka. Päihdepsykiatrian yksikköön kuuluu päihdepsykiatrian poliklinikka, päihdepsykiatrian osasto A3 ja korvaushoitopoliklinikka. Muita huumeidenkäyttäjien hoitoyksikköjä ovat lasten ja nuorten psykiatriset työryhmät, TYKS ja ensikoti Pinja (Huumeidenkäyttäjien hoitoonohjauskäytännöt Turussa 2002, 22 23, 26). Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän päihde- ja kriminaalityö kohtasi vuonna 2006 noin 500 turkulaista (Turun kaupungin päihdepalvelujen tilinpäätös 2006, 28).

13 Turun päihdehuollon johtoryhmä julkaisi vuonna 2002 oppaan huumeidenkäyttäjien hoitoonohjauskäytännöistä. Oppaan tarkoitus on selkiyttää käytäntöjä. Se on tarkoitettu päihteidenkäyttäjien kanssa työskentelevien viranomaisten ja muiden toimijoiden työvälineeksi. Opasta uusitaan kevään 2008 aikana (Niina Lindström, henkilökohtainen tiedonanto 18.3.2008). Turussa huumeiden käyttäjien hoito on porrastettu viiteen vaiheeseen siten, että eilääkkeelliset opioidittomat vieroitushoidot ovat aina ensisijaisia nuorten ja huumeita vasta lyhyen aikaa käyttäneiden kohdalla. Ensimmäisen vaiheen menetelmiä ovat yhteisöhoito, erilaiset psykoterapeuttiset hoidot ja rentoutusmenetelmät. Toinen vaihe on eiopioidillinen lääkkeellinen hoito, joka toteutetaan yleensä suljetussa osastohoidossa laskevin lääkeannoksin. Kolmas vaihe on osittain osastohoitona ja osittain avohoitona toteutettava alle kuukauden opioidivieroitushoito. Turussa on rajattu bubrenorfiinin hoidollinen käyttö alle kuukauden vieroitukseen huomattavan väärinkäyttöriskin vuoksi. Alaikäisille kolmas vaihe on viimeinen kyseeseen tuleva hoitovaihe. Neljäs vaihe on yli kaksi kuukautta kestävä opioidikorvaushoito, jota jatketaan niin kauan kuin kuntoutettava haluaa. Viides vaihe on opioidiylläpitohoito ilman kuntoutussuunnitelmaa. Ylläpitohoitoon siirrytään vain, mikäli kuntoutettava ei pääse irti huumeista hoidoista huolimatta. Vaiheesta toiseen siirrytään vasta sitten kun edellinen vaihe on riittävään kliiniseen näyttöön perustuen todettu tehottomaksi. (Huumeidenkäyttäjien hoitoonohjauskäytännöt Turussa 2002, 9 10,13.) Potilaan kulkuun hoitoketjussa vaikuttaa huumeriippuvuuden laadun lisäksi ikä, mahdollisten psyykkisten häiriöiden vaikeus ja erityistilanteet, kuten vankeus, HIV tai raskaus. Hoitopaikan valintaa ohjaa esimerkiksi se, ettei stimulanttien, kuten amfetamiinin ja kokaiinin, aiheuttamaan riippuvuuteen tunneta korvaavaa lääkitystä. Amfetamiiniriippuvaisille ei myöskään tule aineenkäytön lopetuksen yhteydessä huomattavia somaattisia vieroitusoireita, joten heitä voidaan auttaa tukea antavalla hoitosuhteella ja pitkällä psykososiaalisella kuntoutuksella. (Huumeidenkäyttäjien hoitoonohjauskäytännöt Turussa 2002, 9.)

14 3 KRISTILLINEN PÄIHDETYÖ 3.1 Kirkon päihdetyö Evankelisluterilaisen kirkon piirissä on noin sata pää- tai sivutoimista päihde- ja kriminaalityöntekijää. Osa kirkon muusta henkilöstöstä kohtaa päihdeongelmaisia oman työnsä kautta. Kirkon toimintatilastojen mukaan vuonna 1997 päihdetyön ryhmiä oli eri seurakunnissa 212 ja niissä oli 1956 osanottajaa. (Niemelä 1999, 166.) Kristillinen päihdetyö ulottuu seurakuntakenttää laajemmalle. Kristillinen arvopohja yhdistää myös monia päihdealan kolmannen sektorin toimijoita. Tämän strategian tarkoituksena onkin sanoittaa seurakunnille ja kristillisille järjestöille yhteisiä tavoitteita ja linjauksia päihdetyön painotusten asettamiseksi. (Kirkon päihdetyön strategia 2005, 3.) Suomen evankelisluterilaisen kirkon päihdetyön strategia ottaa kantaa kirkon ja päihteiden väliseen yhteyteen, päihdehaittojen ehkäisyyn ja niiden hoitoon, seurakuntien ja järjestöjen päihdetyön laajuuteen sekä kirkon päihdetyön haasteisiin. Strategiassa todetaan että on tärkeää, että kirkko pitää esillä fyysisten, psyykkisten ja sosiaalisten tekijöiden lisäksi hengellisyyden merkitystä päihdeongelmista vapautumisessa (Kirkon päihdetyön strategia, 4). Vastoin uusliberalismin opetusta ihmisen arvo ei riipu hänen suorituksistaan, laadustaan, asemastaan tai hyödyllisyydestään. Ihmisarvo on kaikille sama ja se määrittyy Jumalan luomistyöstä ja pelastustyöstä käsin. Yhteisöllisyyden puutteesta johtuva sosiaalinen eristyneisyys johtaa henkiseen kodittomuuteen. Tällä maaperällä päihteiden käyttö sekä rikollisuus kasvavat. (Kirkon päihdetyön strategia, 4 5.) Evankeliumi on sanoma osallisuudesta, vieraantuneen ja syrjäytyneen ihmisen mahdollisuudesta päästä osalliseksi Jumalan valtakunnasta ja sen avaamasta uudesta ihmisyydestä. Kirkon tarkoitus ja olemassaolon oikeutus on yksinomaan siinä, että se kutsuu ja liittää ihmisiä Jumalan armon osallisuuteen ja siihen perustuvaan keskinäiseen elämänyhteyteen ja jakamiseen. (Kirkon päihdetyön strategia, 6.) Kristillisen päihdetyön lähtökohtana on ihmisen ainutkertaisen arvoin tunnustaminen. Työn tarkoituksena on auttaa ihmistä elämänsä tarkoituksen etsinnässä ja ratkaista syyl-

15 lisyyden ongelma. Kirkon rooli päihdehaittojen ehkäisyssä ja hoidossa on siinä, että se pitää esillä armon sanomaa ja toivon näkökulmaa kaikissa olosuhteissa. (Kirkon päihdetyön strategia, 6.) Ehkäisevässä päihdetyössä, josta aikaisemmin käytettiin nimitystä raittiustyö, kirkolla on tärkeä rooli toimia arvovaikuttajana, koska sillä on laaja kosketuspinta suomalaisiin (Kirkon päihdetyön strategia, 6). Ehkäisevän päihdetyön tärkein ulottuvuus on siinä, että kirkko auttaa yksilöitä ja yhteisöjä arjessa selviytymisessä ja vaikuttaa päihteetöntä elämää tukevien rakenteiden syntymiseksi. Päihdehaittojen ehkäisyn tulisi läpäistä kaikki kirkon toiminta. (Kirkon päihdetyön strategia, 7 8.) Päihderiippuvuudesta toipuminen on kärsivällisyyttä ja toisten tukea vaativa prosessi. Myös riippuvaisen henkilön perheenjäsenet ja muut lähipiirissä elävät tarvitsevat tukea. Riippuvuudella on taipumus siirtyä seuraavalle sukupolvelle ja tämän ketjun katkaiseminen on yksi päihdehoitotyön suurimpia haasteita. Päihderiippuvuus voi korvata psyykkisen, hengellisen ja sosiaalisen työn elämänhallinnan ylläpitämisessä ja estää mielekkäämpien kokemusten etsimisen. Päihdehoidon tavoitteena ei siksi ole pelkästään kuntoutus vaan kokonaisvaltainen parantuminen. Päihteettömän elämän aloittaminen vaatii identiteetin uudelleen rakentamista, mihin evankeliumin sanoma antaa mahdollisuuden. (Kirkon päihdetyön strategia, 9 10.) Evankelisluterilaiset seurakunnat tekevät laajaa päihdetyötä. Kirkkohallituksen diakonia- ja yhteiskuntatyön yksikkö (KDY) vastaa seurakunnallisen päihdetyön koordinaatiosta. Ennaltaehkäisevän päihdetyön ja varhaisen puuttumisen alueella kirkon kasvatus ja nuorisotyön yksiköllä (KKN) on merkityksellinen tehtävä. Seurakuntien erityisnuorisotyö tekee etsivää, kohtaavaa ja korjaavaa päihdetyötä. Kirkon perheasiain neuvottelukeskuksissa ja ennaltaehkäisevässä aviopari- ja perhetyössä alkoholiongelma on yksi vakavimmista pahoinvoinnin oireista. Diakoniatyössä kirkon päihdetyön tehtävänä ei nähdä kuntoutuspalveluiden tai taloudellisen avun tarjoamista. Diakoniatyön tehtävänä on toimia asianajajina näiden etuuksien saamiseksi ja tuoda esille sitä hätää ja avun tarvetta, mitä diakoniatyössä kohdataan. Yleisen seurakuntatyön lisäksi päihdetyö on erillinen seurakuntien ja seurakuntayhtymien työmuoto sekä useiden kristillisten järjestöjen toimiala. (Kirkon päihdetyön strategia, 11.)

16 Kristillisen päihdetyön avohuollon palveluita on laaja kirjo. Niitä ovat esimerkiksi erilaiset ryhmät, leirit, piirit ja kerhot, katkaisu- ja talkooleirit, retket, teetuvat, katulähetystoiminta, nuorisokahvilat, päiväkeskukset, asuntovälitys ja normaaliasumisen mahdollistaminen. Ryhmistä osa toimii AA-periaatteiden ja osa selkeästi kristillisen toipumistyön periaatteiden pohjalta. (Kirkon päihdetyön strategia, 11.) Kristillisen päihdehuollon niin sanottuja välimuotoisia palveluja ovat tukiasuntotoiminta, palveluasumisyksiköt, tuetun itsenäisen asumisen ja päiväkeskustoiminnan yhdistelmät, huoltokodit ja vastaanottoyksiköt. Laitosmaista päihdetyötä tehdään hoitokodeissa ja kuntoutusyksiköissä. Erityiskuntoutusta tapahtuu työllistämisprojekteissa sekä suojatyöyksiköissä. (Kirkon päihdetyön strategia, 12.) Päihdetyössä on nähtävissä julkisen vallan roolin kapeneminen ja järjestökentän roolin kasvu. Kristillistä päihdetyötä tekevät järjestöt ovat järjestäytyneet Sininauhaliiton kautta. Ruotsinkielisen kristillisen päihdetyön yhteistoimintajärjestönä toimii Kran. Katulähetysliiton jäsenjärjestöt tekevät päihdetyötä. Muita suurempia kristillisen päihdetyön toimijoita ovat Pelastusarmeija, diakonissalaitokset, diakoniasäätiöt, Setlementtiliike ja Valkonauhaliitto. Kirkkopalvelut ry:n alainen Tyynelän kehittämiskeskus Pieksämäellä toimii kirkon päihdetyön valtakunnallisena kehittämiskeskuksena. Kirkon Ulkomaanavun tukemiin työmuotoihin kuuluu myös ehkäisevä ja korjaava päihdetyö. (Kirkon päihdetyön strategia, 11 12.) Kirkon ja seurakuntien päihdetyö on löytämässä vuoropuhelun kristillisten päihdejärjestöjen kanssa. Kirkon ja seurakuntien työ on merkityksellistä ja kirkko antaa julistuksellaan vahvan tuen myös kristillisille päihdejärjestöille. (Valkoniemi 2006, 40.) 3.2 Kristillinen päihdekuntoutus järjestöissä Ismo Valkoniemi tutki kahdeksankymmenen Suomessa toimivan kristillistä päihdetyötä tekevän järjestön julkaisemia materiaaleja, esitteitä ja internet-sivuja sisällönanalyysin keinoin. Tutkimuksen alkuperäinen tutkimusjoukko oli 100 järjestöä, mutta 20 järjestön osalta selvittelyä ei voitu jatkaa julkaistun materiaalin puuttuessa. Valkoniemi tuli siihen tulokseen että 2000-luvulla arjen kristillisyys toteutuu selkeästi 50 % kristillistä

17 päihdetyötä tekevien järjestöjen toiminnassa. Kristillisyys näkyy erilaisina hengellisinä tilaisuuksina, kristillisenä arvoperustana, käsityksenä uskon muuttavasta voimasta, evankeliumia julistavana, sielunhoitoa tarjoavana, yhteistyötä kristillisten seurakuntien kanssa tekevänä ja kansalaisia lähimmäisten tukemiseen aktivoivana. Niillä järjestöillä, joiden kristillisyys näkyy vain yhtenä merkintänä säännöissä, ammatillinen työote ja osaamisen korostaminen ovat keskeinen osa aineistoa. Jako ei ole mustavalkoinen. Tähän välille sijoittuu selkeästi joitakin järjestöjä, joiden ammatillisen työotteen lisäksi korostetaan selkeästi kristillisyyden läsnäoloa yhteisön elämässä. (Valkoniemi 2006, 29, 40.) Jorma Niemelä tutki kaikkia sellaisia suomalaisia kristillisiä päihdehuollon kuntoutusyksikköjä, joiden tavoitteena on antaa pidempiaikaista hoito- ja kuntoutustoimintaa ja jotka käyttävät toiminnastaan käsitteitä hoito ja kuntoutus (Niemelä 1999, 169). Nämä ehdot täyttäviä yksikköjä oli tutkimuksen tekemisen aikaan yhteensä 24, josta rajattiin pois niin sanotut välivaiheen yksiköt, jotka eivät katsoneet tarjoavansa pitempiaikaista kuntoutusta tutkimuksen tarkoittamassa mielessä. Toiseksi pois rajautuivat ne yksiköt, jotka olivat ennalta valinneet jonkin toisen maailmankatsomuksellisen hoitoideologian kristillisyyden lisäksi. Näitä olivat AA-perustaiset, niin sanottuun Minnesota-malliin tukeutuvat yksiköt. Kolmanneksi tutkimusjoukosta rajattiin pois voimakkaassa muutosvaiheessa olevat yksiköt. Näiden rajausten jälkeen lopullinen tutkimusjoukko käsitti yhteensä 19 eri yksikköä. (mt., 177 179.) Tutkimuksen seuraavassa vaiheessa Niemelä tyypitteli 19 yksikön tutkimusjoukon nelikenttään ja antoi kullekin tyyppiluokalle sitä kuvaavan nimen. Näin kristillisen päihdehoidon erilaisiksi toteutusmalleiksi saatiin elämänkatsomus-, palvelu-, yhdistelmä- ja ammatillinen malli. Elämänkatsomusmalli kuvasi parhaiten yhdeksää, palvelumalli neljää, yhdistelmämalli kolmea ja ammatillinen malli kolmea tutkimusjoukon yksikköä. (Niemelä 1999, 194.) Seuraavaksi tutkija tutustui tarkemmin neljään tyyppiyksikköön havainnoimalla ja haastattelemalla henkilökuntaa ja asiakkaita paikan päällä sekä läpikäymällä hoitoon liittyviä dokumentteja (Niemelä 1999, 181 182). Niemelä antoi tutkimilleen paikoille kuvitteelliset nimet. Elämänkatsomusmalli nimettiin Uskolaksi, palvelumalli Palvelulaksi, yhdistelmämalli Eheäläksi ja ammatillinen malli Kuntoutulaksi. (Niemelä 1999, 194.)

18 Elämänkatsomusmallissa pääasiallisena tavoitteena on uskonnollinen auttaminen ja menetelmänä elämäntavallinen lähestyminen. Siihen liittyy henkilökunnan selkeämpi vakaumuksellisuus ja omakohtainen sitoutuminen raittiuteen uskonnollisista tai esimerkillisistä syistä. Henkilökunnan parissa on jossain määrin enemmän henkilökohtaista kokemusta päihdeongelmista ja niistä toipumisesta. Toipuneilla on merkittävä osuus hoitoyhteisöjen luomisessa, vaikka omakohtainen toipuminen ei olekaan välttämätön ehto yhteisöjen muodostamiselle. Elämänkatsomusmallissa keskusteluja ei ole ajoitettu tiettyihin vastaanottoaikoihin. Toimintaan liittyy kodinomaisuus, yhdessä eläminen ja tietty tasa-arvoisuus, yhteinen kilvoittelu. Perustana ja tavoitteena on pyrkimys yhteiseen kristilliseen elämänkatsomukseen, josta käsin päihteetön elämä voi alkaa. (Niemelä 1999, 195.) Uskolassa uskonnollisen auttamisen sivutuotteena nähdään erilaisten elämänongelmien ratkeaminen. Uskonnollisella muutoksella on arvoa, vaikka elämänongelmat eivät ratkeaisikaan heti. Fyysinen tilaratkaisu muistuttaa kristittyä kotia. Uskonnollista toimintaa, johon edellytetään kaikkien osallistumista, on kolmannes yksikön tarjoamasta intensiiviajasta. Samalla uskonnollisuus läpäisee yhteisön elämää kaikessa toiminnassa. Yhteisön toiminta tarjoaa runsaasti uskonnollisia osallistumismahdollisuuksia, joiden käyttöön asiakkaat ovat motivoituneita jatkossakin. (Niemelä 1999, 226.) Toinen kulmakivi Uskolan hoidossa on elämää ja sen rytmiä normalisoiva työ, jonka kautta pyritään palauttamaan asiakkaan omanarvontuntoa. Alkoholi- tai huumeongelma nähdään yksittäisinä seurausongelmina, jotka johtuvat elämän perusongelmasta. Elämän perusongelma ratkeaa Jumalan löytämisellä ja siksi tarkastelukulmaa pyritään siirtämään yksittäisistä seurauksista elämän perusongelman ratkaisuun korostamalla uskoa, toivoa ja rakkautta. (Niemelä 1999, 226.) Palvelumallissa uskonnollinen auttaminen ei ole ensisijaista. Pääasiallinen tavoite on lähimmäisen auttaminen tämän päihde- ja elämänongelmissa kristilliseltä pohjalta. Menetelmänä on elämänkatsomusmallin tapaan elämäntavallinen lähestyminen. Yksiköissä ei ole systemaattista hoitoa tai terapiaa välttämättä lainkaan vaan peruspalveluita tarjoamalla luodaan perustaa omaehtoiselle kuntoutumiselle. Henkilökunnalle ei aseteta vakaumusedellytystä eikä elämäntapakriteeriä esimerkiksi alkoholin käytön suhteen. (Niemelä 1999, 194.)

19 Palvelulan fyysinen tilaratkaisu kuvastaa tehokasta asumispalveluiden tuotantoa ja henkilökunta arjen ja sen peruspalveluiden sujumista. Elämänongelmia ja arjen sujumista tulkitaan maallikkokehyksestä käsin. Uskonnollinen tarjonta on suunnattu vain asiasta kiinnostuneille ja sitä on viikko-ohjelmassa vähemmän kuin kaikissa muissa toteutusmalleissa. Kuitenkin osa henkilökunnasta pyrkii hengellisiin keskusteluihin asiakaskunnan kanssa. (Niemelä 1999, 266 267.) Yhdistelmämallissa työn keskeisenä tavoitteena on uskonnollinen auttaminen ja menetelmällisenä lähestymistapana on ammatillisuus. Juuri uskonnollisen auttamisen tavoite erottaa yhdistelmämallin ammatillisesta mallista. Yksikön tavoitteena on elämän eheys sekä uskonnollisesti että terapeuttisesti. (Niemelä 1999, 195.) Eheälässä asioiden käsittely voi tapahtua terapeuttisena, uskonnollisena tai terapeuttisuskonnollisena tapahtumana. Fyysinen tilaratkaisu viittaa kyläyhteisön idylliin ja yhteisökasvatukselliseen hoitoyhteisön toimintaan. Sekä terapeuttisesta että uskonnollisesta tarjonnasta vastaa uskovainen koulutuksellisen pätevyyden hankkinut henkilökunta. Päiväohjelmassa uskonnollinen tarjonta näkyy uskonnollisina tapahtumina ja rituaaleina. Se näkyy myös viittauksina terapeuttisessa hoito-ohjelmassa, mikä mahdollistaa uskonnollisen puolen syventämisen niiden kanssa, jotka ilmaisevat kiinnostusta pohtia hengellisiä kysymyksiä. Työssä käytetään rinnakkain terapeuttista ja uskonnollista viitekehystä. Sosiaalityötä ja terveydenhuoltoa varten on alan koulutuksen omaavat henkilöt, jotka käyttävät asioiden hoidossa omia tulkintakehyksiään. (Niemelä 1999, 242.) Ammatillisessa mallissa työn tavoitteena on päihdeongelmassa tai elämänlaadun parantamisessa auttaminen ja menetelmänä ammatillinen lähestyminen. Henkilökunnalta vaaditaan ammattipätevyyttä, mutta ei välttämättä vakaumuksellisuutta tai raittiutta. Hoito on systemaattista ja voi perustua useisiin eri hoitoideologisiin lähtökohtiin. (Niemelä 1999, 195.) Kuntoutula haluaa ottaa huomioon koko ihmisen ja tarjoaa siksi myös uskonnollista palvelua. Hoitoyhteisön arkeen liittyy kuitenkin vain vähän uskonnollista tarjontaa. Fyysinen tilaratkaisu ilmentää laitosmaisuutta ja terapiapalveluiden tehokasta tuotantoa. Henkilökunta koostuu ammatti-ihmisistä, joiden valintakriteerinä on koulutuksellinen pätevyys. Puolet työntekijöistä otti esille uskonnolliset kysymykset tulohaastatteluissa,

20 jonka pohjalta asiakkaan kuntoutumissuunnitelmaa alettiin laatia. Vallitseva lähestymistapa on terapeuttinen tulkintakehys. Uskonnollisissa, sosiaaliasioissa ja terveydenhuollossa on käytössä niiden omat tulkintakehyksensä. (Niemelä 1999, 259.) 3.3 Hoitofilosofian merkitys El Kharrat selvitti vertailututkimuksessaan hoitofilosofian merkitystä neljässä englantilaisessa päihdehoitoyhteisössä. Tutkimukseen osallistuneet ryhmät olivat 12-askeleen ohjelmat, kristilliset ohjelmat, Concept House -ohjelmat sekä metadonikorvaushoito avohuollossa. Kolme ensin mainittua hoitomuotoa ovat asuntolatyyppisiä. Toinen tutkimukseen osallistuneista kristillisistä ohjelmista on tämän opinnäytetyön luvussa 5.2 esitelty Betel. Tutkimukseen osallistui yhteensä 230 asiakasta ja 89 henkilökuntaan kuuluvaa yhdeksästä eri hoitopaikasta. Jokainen osallistuja vastasi neljään kyselylomakkeeseen, jotka olivat COPES (Community Oriented Programmes Enviroment Scale), DPQ (Drug Problem Questionnaire), PIL (Purpose In Life scale) ja SPPQ (Substance misuse Programme Philosophy Questionnaire). (El Kharrat 2003, 2.) Tutkimustulokset osoittivat että hoidon filosofialla on suuri merkitys hoitoprosessissa ja että merkitystä voidaan tieteellisesti mitata. Hoitofilosofia vaikuttaa hoitoilmapiiriin, henkilökunnan käytökseen, asiakkaiden väliseen vuorovaikutukseen ja läpäisevästi lähes kaikkiin hoitopalveluihin. Hoitofilosofiaan linkittyy vahvasti myös näkemys elämän tarkoituksesta. (El Kharrat 2003, 227 228.) SPPQ-kyselyn tulosten vertailu osoitti että 12-askeleen ohjelmaan kuuluvat uskoivat merkittävän paljon täysraittiuteen, hengellisyyteen, ryhmiin, Korkeampaan Voimaan ja toipuvien narkomaanien roolin eivätkä he korostaneet työterapian merkitystä. Tutkimus antoi samalla joitakin viitteitä siitä, että 12-askeleen ryhmät vetävät puoleensa lievemmin huumeriippuvaisia henkilöitä. Kristillisiin ohjelmiin kuuluvat korostivat käytännön hengellisyyden terapeuttista arvoa ja työterapiaa. He antoivat painoarvoa hengellisyydelle yhtä paljon kuin 12-askeleen ohjelmiin kuuluvat ja usko Korkeampaan Voimaan merkitsi heille jopa enemmän kuin 12-askeleen ohjelmassa mukana oleville. Ryhmiä puolestaan ei nähty kristillisissä ohjelmissa keskeisinä. Concept House -ohjelmiin osallistuneet pitivät merkittävinä työterapiaa ja ryhmiä. Kaikkia kolmen edellä mainitun