Meritulvan tulvariskien alustava arviointi Lapin rannikkoalueella

31.10.2018 Meritulvan tulvariskien alustava arviointi Lapin rannikkoalueella II suunnittelukausi

Sisällysluettelo 1 Johdanto... 3 1.1 Tulvariskien hallinnan tavoitteet ja tarkoitus... 3 1.2 Tulvariskien alustava arviointi... 3 1.3 Tulokset ensimmäisestä suunnittelukaudesta... 4 1.4 Viranomaisten suunnitelmien ja ohjelmien ympäristövaikutusten arviointi... 5 1.5 Kuuleminen tulvariskien alustavasta arvioinnista... 6 2 Merialueen kuvaus... 7 2.1 Korkeussuhteet ja maaperä... 7 2.2 Ilmasto-olosuhteet... 8 2.3 Hydrologia... 9 2.4 Asutus- ja maankäyttö... 10 2.5 Kaavoitus... 11 2.6 Vesien tila... 13 2.7 Luonnonsuojelualueet ja kulttuuriperintökohteet... 14 3 Kokemukset meritulvista... 17 3.1 Toteutuneet tulvat... 17 3.2 Arvio vastaavien tulvien vaikutuksista nykytilanteessa... 18 4 Mahdolliset tulevaisuuden tulvat ja tulvariskit... 19 4.1 Ilmastonmuutoksen vaikutus... 19 4.2 Muun pitkäaikaisen kehityksen vaikutus tulvariskeihin... 19 5 Tulvariskien tunnistamisen menetelmä ja arviointitekijät... 20 5.1 Vahingollisten seurausten arviointi... 20 5.2 Tulvariskialueiden tunnistamisen lähtötiedot... 20 6 Rannikkoalueen tulvariskien tunnistaminen... 22 6.1 Tulvariskit terveydelle ja turvallisuudelle... 22 6.2 Tulvariskit välttämättömyyspalveluille... 22 6.2.1 Lämmön- ja sähkön jakelu... 23 6.2.2 Vesihuolto... 23 6.2.3 Liikenneyhteydet... 24 6.2.4 Muut välttämättömyyspalvelut... 24 6.3 Tulvariskit kulttuuriperinnölle... 25 6.4 Tulvariskit ympäristölle... 25 6.5 Tulvariskit yhteiskunnan taloudelliselle toiminnalle... 27 6.6 Muut tulvariskit... 28 6.6.1 Aiemmat tulvat ja niiden aiheuttamat vahingot... 28 6.6.2 Alueelliset ja paikalliset olosuhteet... 28 6.6.3 Vesistörakenteiden aiheuttama tulvariski... 28 7 Tulvariskien arvioinnin yhteenveto... 29 7.1 Kooste tunnistetuista tulvariskeistä... 29 7.2 Ehdotus merkittäviksi tulvariskialueiksi... 30 8 Lähteet... 32 9 Liitteet... 34 Merivesitulvan tulvariskien alustava arviointi Perämeren pohjoisella rannikkoalueella, II suunnittelukausi 2

1 Johdanto 1.1 Tulvariskien hallinnan tavoitteet ja tarkoitus Laki tulvariskien hallinnasta (620/2010) ja siihen liittyvä asetus (659/2010) tulivat voimaan kesällä 2010. Lain tarkoituksena on vähentää tulvariskejä, ehkäistä ja lieventää tulvista aiheutuvia vahingollisia seurauksia sekä edistää varautumista tulviin. Lain tarkoituksena on myös sovittaa yhteen tulvariskien hallinta ja vesistöalueen muu hoito ottaen huomioon vesivarojen kestävän käytön sekä suojelun tarpeet. Vesitaloudellisten keinojen ohella kiinnitetään huomiota erityisesti alueiden käytön suunnitteluun, rakentamisen ohjaukseen sekä pelastustoimintaan. Tulvariskien hallinnan tavoitteena on vähentää vahingollisia seurauksia ihmisten terveydelle ja turvallisuudelle. Lain ja asetuksen avulla toimeenpannaan Euroopan unionin tulvadirektiivi (Direktiivi tulvariskien arvioinnista ja hallinnasta, Eurooppa 2007). Tulvariskien hallintaan kuuluvat tulvariskien alustava arviointi, mahdollisten merkittävien tulvariskialueiden nimeäminen, tulvavaara- ja tulvariskikarttojen laatiminen sekä toimenpiteiden selvittäminen (kuva 1). Lisäksi tulvariskien hallinnan suunnitteluun sisältyy viranomaisten suunnitelmien ja ohjelmien ympäristövaikutusten arviointi (SOVA-laki) (tarkemmin luvussa 1.4). Tulvariskien hallinnan suunnittelun prosessi ja SOVA-lain mukaiset vaiheet on esitetty kuvassa 1. Tulvariskien alustava arviointi luo tärkeän pohjan tulvariskien hallinnalle. Suomessa vesistöalueiden ja merenrannikon tulvariskien alustavien arviointien laadinta kuuluu elinkeino-, liikenne-, ja ympäristökeskuksien (ELY) tehtäviin. Kunnat vastaavat hulevesitulvariskien arvioinnista alueillaan. 1.2 Tulvariskien alustava arviointi Lain mukaan tulvariskien alustava arviointi tehdään toteutuneista tulvista sekä ilmaston ja vesiolojen kehittymisestä saatavissa olevien tietojen perusteella ottaen huomioon myös ilmaston muuttuminen pitkällä aikavälillä. Arvioinnissa kerätään tiedot toteutuneista ja mahdollisista tulevaisuuden tulvista ja niiden haitallisista vaikutuksista. Laajoja uusia selvityksiä ei tulvariskien alustavan arvioinnin yhteydessä tehdä, vaan arviointi perustuu olemassa olevaan tietoon. Vesistöalueiden tulvariskien alustava arviointi tehdään vesistöalueittain ja meritulvariskien alustava arviointi ELY-keskuksittain. Maa- ja metsätalousministeriö nimeää vesistöalueen ja merenrannikon merkittävät tulvariskialueet elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ehdotuksesta. Alue, jolla tulvariskien alustavan arvioinnin perusteella todetaan mahdollinen merkittävä tulvariski tai jolla sellaisen riskin voidaan olettaa ilmenevän, nimetään merkittäväksi tulvariskialueeksi (laki tulvariskien hallinnasta, 8 ). Tulvariskin merkittävyyttä arvioitaessa otetaan huomioon alueelliset ja paikalliset olosuhteet, tulvan todennäköisyys sekä seuraavat tulvasta mahdollisesti aiheutuvat yleiseltä kannalta katsoen vahingolliset seuraukset: 1) vahingollinen seuraus ihmisten terveydelle tai turvallisuudelle, 2) välttämättömyyspalvelun, kuten vesihuollon, energiahuollon, tietoliikenteen, tieliikenteen tai muun vastaavan toiminnan, pitkäaikainen keskeytyminen, 3) yhteiskunnan elintärkeitä toimintoja turvaavan taloudellisen toiminnan pitkäaikainen keskeytyminen, 4) pitkäkestoinen tai laaja-alainen vahingollinen seuraus ympäristölle, 5) korjaamaton vahingollinen seuraus kulttuuriperinnölle. Merivesitulvan tulvariskien alustava arviointi Perämeren pohjoisella rannikkoalueella, II suunnittelukausi 3

Kuva 1. Tulvariskien hallinnan suunnittelun (siniset laatikot) ja ympäristöselostuksen valmistelun (vihreät laatikot) vaiheet ja niiden kytkeytyminen toisiinsa (mustat nuolet). (* huom. kuulemisen päivämääriä ei ole vielä vahvistettu) 1.3 Tulokset ensimmäisestä suunnittelukaudesta Tulvariskien alustava arviointi tehtiin ensimmäisen kerran vuonna 2011. Arvioinnissa selvitettiin alueet, joilla tulvista voi aiheutua merkittävää vahinkoa. Suomessa nimettiin yhteensä 21 merkittävää tulvariskialuetta, niistä Lapin alueelle sijoittui viisi aluetta (Rovaniemi, Kittilä, Kemijärvi, Ivalo ja Tornio). Lapin rannikkoalueelta ei arvioinnissa nimetty merkittäviä tulvariskialueita eikä koko Lapin alueelta nimetty hulevesitulvariskialueita. Kemin alueella merkittävän tulvariskialueen kriteerit olivat lähellä täyttyä meritulvan osalta, mutta lähtötietojen epävarmuudesta johtuen aluetta ei nimetty merkittäväksi. Rannikkoalueella ei ole sattunut suuria vahinkoja aiheuttaneita tulvia ensimmäisen alustavan arvioinnin jälkeen, mutta alueelta on saatavilla tarkempaa tietoa, joita on hyödynnetty alustavan arvioinnin päivittämisessä. Arvioinnissa nimetyille merkittäville tulvariskialueille on tehty tulvavaara- ja tulvariskikartoitus vuonna 2013 ja on laadittu koko vesistöalueen kattavat tulvariskien hallintasuunnitelmat vuonna 2015. Tulvariskien hallintasuunnitelmissa on esitetty tulvariskien hallinnan tavoitteet vesistöalueella sekä toimenpiteet tulvariskien vähentämiseksi. Merivesitulvan tulvariskien alustava arviointi Perämeren pohjoisella rannikkoalueella, II suunnittelukausi 4

Rannikkoalueelle on saatu arvioinnin jälkeen uusi tarkempi maaston korkeusmalli (KM2) ja Suomen ympäristökeskuksessa on laadittu koko Suomen rannikkoalueen kattava merivesitulvakartta viidelle eri toistuvuudelle syksyllä 2017. 1.4 Viranomaisten suunnitelmien ja ohjelmien ympäristövaikutusten arviointi Tulvariskien hallinnan suunnitteluun liittyy olennaisena osana myös ympäristövaikutusten arviointi, josta säädetään laissa viranomaisten suunnitelmien ja ohjelmien ympäristövaikutusten arvioinnista (200/2005) (SOVAlaki). Tulvariskien hallintasuunnitelmasta vastaavan viranomaisen tulee selvittää ja arvioida suunnitelman ja tarkasteltavien vaihtoehtojen toteuttamisen mahdollisesti merkittävät ympäristövaikutukset ja laatia ympäristöselostus. Ympäristöselostuksen sisältövaatimukset on määritelty valtioneuvoston asetuksessa viranomaisten suunnitelmien ja ohjelmien ympäristövaikutusten arvioinnista (347/2005, 4 ). Lain mukaisesti ympäristövaikutusten arvioinnissa tarkastellaan suunnitelman välittömiä tai välillisiä vaikutuksia a) ihmisten terveyteen, elinoloihin ja viihtyvyyteen; b) maaperään, vesiin, ilmaan, ilmastoon, kasvillisuuteen, eliöihin ja luonnon monimuotoisuuteen; c) yhdyskuntarakenteeseen, rakennettuun ympäristöön, maisemaan, kaupunkikuvaan ja kulttuuriperintöön; d) luonnonvarojen hyödyntämiseen; e) a d alakohdassa mainittujen tekijöiden keskinäisiin vuorovaikutussuhteisiin. SOVA-lain mukaisesti kuuleminen ympäristövaikutusten arvioinnista toteutetaan kahdessa vaiheessa. Suunnitelman käynnistyessä suunnitelmaa laativan viranomaisen on kuultava ympäristöselostuksessa annettavien tietojen laajuudesta ja yksityiskohtaisuudesta ja suunnittelun edetessä suunnitelman ja ympäristöselostuksen luonnoksesta. Viranomaisten kuuleminen ensimmäisessä vaiheessa voidaan toteuttaa joko lausuntomenettelyin tai viranomaisten välisessä neuvottelussa ja toisessa vaiheessa lausuntomenettelyin. Ympäristövaikutusten arvioinnissa on kuultava ainakin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusta ja tarpeen mukaan kunnan terveys- ja ympäristöviranomaisia sekä muita vaikutusalueella toimivia viranomaisia. Jos kysymyksessä on alueellisesti laajakantoinen tai muuten merkittävä suunnitelma tai ohjelma, viranomaisen on kuultava myös ympäristöministeriötä sekä sosiaali- ja terveysministeriötä. Lain mukaisesti myös yleisöllä tulee olla mahdollisuus saada tietoja suunnitelman ja ympäristöselostuksen lähtökohdista, tavoitteista ja valmistelusta ja esittää asiasta mielipiteensä. Mikäli suunnitelmalla on mahdollisia rajat ylittäviä todennäköisesti merkittäviä ympäristövaikutuksia, tulee ympäristöministeriön huolehtia tiedottamisesta ja neuvottelutehtävistä kyseisen valtion kanssa. Suunnitelman hyväksymistä koskevasta päätöksestä tai suunnitelmasta on käytävä ilmi perusteltu kannanotto siitä, miten ympäristöselostus ja siihen liittyvät lausunnot, mielipiteet ja neuvottelut on otettu huomioon. Lisäksi suunnitelmassa on oltava selvitys millä tavoin ympäristönäkökohdat ovat vaikuttaneet suunnitelman sisältöön ja vaihtoehtojen valintaan. Suunnitelmassa on tultava myös ilmi, miten suunnitelmasta aiheutuvia merkittäviä ympäristövaikutuksia seurataan (12 ) ja millaisiin toimenpiteisiin ryhdytään ympäristöhaittojen ehkäisemiseksi ja vähentämiseksi. Tulvariskien alustavan arvioinnin kuulemisen (ks. luku 1.5.) yhteydessä toteutettiin ensimmäisen vaiheen kuuleminen valtakunnallisesti yhteisellä asiakirjalla "Tulvariskien hallintasuunnitelman ja ympäristöselostuksen valmistelu: osallistuminen, tiedottaminen ja kuuleminen". Toisen vaiheen kuuleminen toteutetaan hallintasuunnitelman ja ympäristöselostuksen luonnoksesta vuonna 2021. Merivesitulvan tulvariskien alustava arviointi Perämeren pohjoisella rannikkoalueella, II suunnittelukausi 5

Ympäristövaikutusten arvioinnista huolehtiminen on tärkeää toimittaessa luonnonsuojelun kannalta erityisillä alueilla (Natura 2000 -alueet, yksityiset suojelualueet, muut suojelualueet). Lisäksi tulvariskien hallinnassa tulee huomioida myös vesien- ja merenhoidon suunnitelmat. Lain tulvariskien hallinnasta (620/2010, 12 ) mukaisesti on huolehdittava siitä, että tulvariskien hallintasuunnitelmassa esitetyt toimenpiteet sovitetaan yhteen vesienhoidontoimenpideohjelman ympäristötavoitteiden kanssa. 1.5 Kuuleminen tulvariskien alustavasta arvioinnista Lapin ELY-keskus on järjestänyt tulvariskilain (620/2010, 17 ) mukaisen kuulemisen 9.4. - 9.7.2018 ehdotuksesta Lapin merkittäviksi tulvariskialueiksi. Samassa yhteydessä järjestettiin SOVA-lain (200/2005, 8 ) mukainen kuuleminen tulvariskien hallintasuunnitelman ja ympäristöselostuksen valmistelun osallistumisesta, tiedottamisesta ja kuulemisesta (ks. luku 1.4). Lapin ELY-keskus on pyytänyt lisäksi asiaa koskettavilta viranomaisilta lausunnon ehdotuksesta merkittäviksi tulvariskialueiksi. Kuulemisen aikana käytiin neuvottelut niiden kuntien kanssa, joiden alueelle ehdotetaan nimettäväksi merkittäviä tulvariskialueita (Kemi, Tornio, Rovaniemi, Kittilä, Kemijärvi ja Inari). Lausuntoja saatiin Lapin alueelta kaikkiaan 17 kpl ja muita mielipiteitä 1 kappale. Lausunnoista 2 kpl saapui lausuntopalvelu.fi -palvelun kautta. Lausunnoissa ei ole ollut huomautettavaa Lapin ELY-keskuksen ehdotukseen Lapin merkittäviksi tulvariskialueiksi, mutta muutamissa lausunnoissa ja kuulemisen aikana pidetyissä neuvotteluissa kuntien kanssa on esitetty joitakin korjaustarpeita tausta-asiakirjojen tietoihin. Kooste ja vastine lausuntoihin on saatavilla osoitteesta: www.ymparisto.fi/vaikutavesiin > tulvariskien hallinta > Lappi. Lapin rannikkoalueen meritulvariskien alustavan arvioinnin raporttiin on tehty seuraavat täydennykset kuulemisen jälkeen: Päivitetty tulvariskien hallinnan prosessikaavio sisältämään SOVA-lain (200/2005) mukaiset vaiheet (s.4) Lisätty luku 1.4. Luvussa kerrotaan viranomaisten suunnitelmien ja ohjelmien ympäristövaikutusten arvioinnista ja lain soveltamisesta tulvariskien hallinnan suunnittelussa (s.5) Lisätty luku 1.5. Luvussa kerrotaan alustavan arvioinnin kuulemisesta ja mitä muutoksia raporttiin on tehty kuulemisen jälkeen (s.6) Lisätty lukuun 2.6. Suomen merenhoidon tavoitteet (s. 13) Lisätty lukuun 2.4 tiestön kuvas (s.10) Tarkennettu lukua 2.7 (s.14-15) Poistettu luvusta 6.2.2. Simon lopetettu Maksniemen jätevedenpuhdistamo tulvariskikohteista (s.22-23), kohde on poistettu myös luvun 7.1. yhteenvetotaulukosta (s.27) ja liitteiden 1 ja 2 taulukoista Tarkennettu lukua 6.2.3 (s.24) Tarkennettu lukua 6.4 (s. 26) Lähdeluettelo on päivitetty Merivesitulvan tulvariskien alustava arviointi Perämeren pohjoisella rannikkoalueella, II suunnittelukausi 6

2 Merialueen kuvaus Perämeren alue käsittää Pohjanlahden Merenkurkusta pohjoiseen. Tässä raportissa tarkastellaan merivesitulvan aiheuttamia tulvariskejä Perämeren pohjoisosissa Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen toimialueella. Tarkasteltava merialue ulottuu Ruotsin rajalta, Torniojoen suistosta, Simoon (kuva 2). Tarkasteltavan alueen kuntia ovat Perämeren rannikkokunnat Tornio, Kemi ja Simo ja pieneltä osiltaan myös Keminmaa. Kuva 2. Perämeren rannikkoalue Lapissa sekä alueen kunnat (meritulva-alue 1/1000a) 2.1 Korkeussuhteet ja maaperä Perämeren allas on kaksiosainen, altaat erottaa toisistaan luode-kaakkoissuuntainen harjanne. Perämeren rannikolla maankohoaminen on hyvin nopeaa, Kemissä maa kohoaa noin 7,35 mm vuodessa (Kahma ym. 1998). Rantalinja siirtyy vähitellen ulommaksi ja uusia saaria syntyy tai saaria yhtyy mantereeseen. Perämeren eliöstö on vähälajinen ja koostuu lähes kokonaan murtoveden sekä makean veden kasveista ja eläimistä. (Kronholm ym. 2005.) Perämeren rannikkoalue on hyvin alavaa ja tasaista seutua, korkeus merenpinnasta on rannikolla korkeimmillakin alueilla alle sata metriä (kuva 3). Alavimmat kohdat sijoittuvat erityisesti mereen laskevien jokien suistoihin. Perämeren rannikolla on useita pohjavesialueita (kuva 3). Hyvin lähelle meren rantaa sijoittuu kaksi veden hankinnalle tärkeää pohjavesialuetta, Kemin Ajos ja Simon Maksniemi. Kemissä on lisäksi lähellä rantaa Sotisaaren, Kuivanuoron ja Vähä Kuivanuoron pohjavesialueet, jotka kuuluvat luokkaan vedenhankintaan soveltuvat pohjavesialueet. Kaikkiaan Lapin rannikolla on 19 pohjavesialuetta noin kymmenen kilometrin säteellä rannasta, näistä on kahdeksan vedenhankinnalle tärkeitä pohjavesialueita, yhdeksän vedenhankintaa soveltuvia alueita ja kaksi muuta pohjavesialuetta. Merivesitulvan tulvariskien alustava arviointi Perämeren pohjoisella rannikkoalueella, II suunnittelukausi 7

Kuva 3. Korkeussuhteet ja pohjavesialueet Lapin rannikkoalueella. 2.2 Ilmasto-olosuhteet Perämeren rannikkoalue kuuluu keskiboreaaliseen lauhkeaan ilmastovyöhykkeeseen. Ilmastolle on tyypillistä sateisuus ympäri vuoden, pitkät ja kylmät talvet sekä lyhyt kesä. Alueen keskilämpötila on +1-2 astetta (ºC). Talven keskilämpötila on -10 asteen vaiheilla ja kesän keskilämpötila on noin +14 vaiheilla. Vuoden lämpimin kuukausi on tyypillisesti heinäkuu ja kylmin tammikuu. Keskimääräinen vuotuinen sademäärä on noin 550 600 mm. Sateisinta on heinäkuussa, jolloin sademäärä on 65 85 millimetriä. Kuvassa 4 on esitetty vuosisadannat vuosilta 1965 2007 Simon havaintoasemalta. Sademäärissä on havaittavissa vuosien välistä vaihtelua. Sateisimpia vuosia ovat olleet vuodet 1992, 1998, 2000 ja 2007, jolloin vuosisadanta on ollut yli 600 mm. Suurin vuosisadanta on vuodelta 1998, jolloin se oli yli 800 mm. Kuivimpia vuosia on havaintoaseman tietojen mukaan mm. vuodet 1969, 1976, 1978 ja 1980, jolloin vuosisadanta on ollut noin 400 mm tasolla. Lumipeite on Kemin ja Tornion seudulla keskimäärin marraskuusta toukokuun alkuun asti. Keskimääräinen lumipeitteen paksuus on 60 70 cm. Lumipeite on talven aikana paksuimmillaan maaliskuun puolivälissä. Keväällä ja alkukesästä rannikkoalueella esiintyy tyypillisesti viileää merituulta. Meri lämpenee hitaammin kuin maanpinta rannalla, joten maan ja meren välille syntyy lämpötilaero, joka on suurimmillaan alkukesästä. Kovimmat tuulet ajoittuvat kuitenkin syksylle ja talvikuukausille. Kuva 4. Vuosisadanta vuosilta 1965 2007 Simon Simonniemen havaintoasemalta Merivesitulvan tulvariskien alustava arviointi Perämeren pohjoisella rannikkoalueella, II suunnittelukausi 8

2.3 Hydrologia Perämeri on matala merialue, sen keskisyvyys on noin 40 metriä ja suurin syvyys 148 metriä. Perämerellä on pitkä jääpeitteinen kausi, jolloin jäät muokkaavat alueen rantoja ja saaria. Perämeren suolapitoisuus on Itämeren alhaisin, suurten mereen laskevien jokien ansiosta Perämeren vesi on lähes makeaa murtovettä ja se muistuttaa ominaisuuksiltaan järveä. Tarkasteltavalla rannikkoalueella mereen laskee sisämaasta viisi jokea, joiden valuma-alue on yli 100 km². Merkittävimmät Perämereen laskevat joet ovat Tornionjoki, Kemijoki ja Simojoki. Näiden lisäksi mereen laskevat Viantienjoki ja Kaakamojoki. Mereen laskee myös muutamia pieniä jokia, joiden valuma-alue on alle 100 km². (Aaltojen alla, 2010; Kronholm ym. 2005.) Ilmatieteen laitos mittaa meriveden korkeutta Suomen rannikolla neljällätoista asemalla eli mareografilla. Lähin havaintoasema sijaitsee Kemissä, jossa merivedenkorkeutta on mitattu vuodesta 1922 lähtien. Merenpinnan korkeus käyttäytyy eri tavoin eri vuodenaikoina, mikä johtuu lähinnä tuulen ja ilmanpaineen käyttäytymisen vuotuisesta kierrosta. Keskimääräinen merenpinnan korkeus on Suomen rannikolla korkeimmillaan joulukuussa ja matalimmillaan toukokuussa. Kuvassa 5 on esitetty Kemin havaintoaseman keskivedenkorkeuksien vaihtelu viimeisen vuoden aikana. Kuva 5. Kemin havaintoaseman keskivedenkorkeuden minimi- ja maksimiarvot (cm) kuukausittain viimeisen vuoden ajalta (Lähde: Ilmatieteen laitos 2018). Vedenkorkeuden maksimiarvot ovat kasvaneet 1900-luvun aikana merkittävästi Suomen rannikolla (Johansson ym. 2001, Johansson 2014). Kasvu on sitä suurempaa, mitä harvinaisemmista vedenkorkeuksista on kysymys. Merivedenkorkeudet ilmoitetaan käyttäen korkeusjärjestelmänä teoreettista keskivettä (MW). Se on käytännön tarpeita varten tehty ennuste vedenkorkeuden pitkäaikaisesta keskiarvosta ja siinä on otettu huomioon maan kohoaminen, maailmanlaajuinen merenpinnan nousu sekä Itämeren kokonaisvesimäärän muutokset. Näiden muutosten vuoksi teoreettisen keskiveden nollataso ei ole vakio. Ilmatieteen laitos vahvistaa teoreettisen keskiveden korkeuden vuosittain, jolloin apuna käytetään uusinta tutkimustietoa siihen vaikuttavien tekijöiden havaituista ja tulevista muutoksista. Ilmatieteen laitoksen vahvistama teoreettinen keskivedenkorkeus Kemin havaintoasemalla on vuonna 2018 N2000+1,07 cm. Tammikuussa 2018 merivedenkorkeus oli - 13 cm teoreettisen keskiveden suhteen (Ilmatieteen laitos 2018a). Merivesitulvan tulvariskien alustava arviointi Perämeren pohjoisella rannikkoalueella, II suunnittelukausi 9

2.4 Asutus- ja maankäyttö Väestö Rannikkoalueella sijaitsee neljä kuntaa (kuva 6), Simo, Kemi, Keminmaa ja Tornio. Kemin kaupunki on suurin rannikkoalueen kaupungeista. Rannikkoalueen kunnissa asui vuonna 2016 yhteensä noin 55 500 asukasta. Lisäksi rannikkoalueella on paljon vapaa-ajan asutusta vakituisen asutuksen lisäksi. Väestön määrä on hieman vähentynyt ensimmäisen tulvariskien alustavan arvioinnin jälkeen ja väestön määrän ennustetaan edelleen hieman vähentyvän vuoteen 2021 mennessä kaikissa Lapin rannikkoalueen kunnissa (taulukko 1). Taulukko 1. Perämeren rannikkoalueen kuntien väestön määrä ja ennustettu kehitys (lähde: Tilastokeskus 2018) Kunta v.2009 1 v.2016 v.2021 v.2027 Muutos (%) 2009 2016 Muutos (%) 2016 2027 Simo 3 496 3 223 3 063 2 895-7,81-10,18 Kemi 22 580 21 647 21 095 20 594-4,13-4,86 Keminmaa 8 606 8 416 8 325 8 246-2,21-2,02 Tornio 22 426 22 230 22 105 21 974-0,87-1,15 Yhteensä 57 108 55 516 54 588 53 709-2,79-3,25 1 Ensimmäisen kierroksen alustavan arvioinnin tilanne Lapin rannikkoalueen yleiset tiet Rannikkoalueella kulkee Simon, Kemin ja Keminmaan kuntien alueella valtatie 4 (E75) (Oulun tie Simoon asti, Kemintie Simosta eteenpäin, Perämerentie Kemin kunnan puolella, Jäämerentie Keminmaassa). Tie on yksi tärkeimmistä päätieyhteyksistä Suomessa ja pääyhteys Etelä- ja Pohjois-Suomen välillä. Tie on myös osa yleiseurooppalaiseen päätieverkkoon kuuluvaa eurooppatietä E75. Tie kuuluu kokonaisuudessaan yleiseurooppalaiseen TERN-tieverkkoon. Liikennemäärät Simon kohdalla ovat liikenneviraston aineiston mukaan 7700-8600 ajoneuvoa vuorokaudessa ja Kemin kohdalla 8900-15 400 ajoneuvoa vuorokaudessa (tilanne vuonna 2017). Valtatie 4 jatkuu Kemistä Rovaniemen, Sodankylän ja Ivalon kautta Utsjoelle. Keminmaan ja Tornion välillä kulkee valtatie 29, Perämerentie, joka on moottoritie. Tie päättyy Ruotsin rajalle, josta jatkuu eurooppatie E4 Sundsvallin kautta Tukholmaan. Valtatie 29 kuuluu Liikenne- ja viestintäministeriön työryhmän esittämään runkotieverkkoon ja yleiseurooppalaiseen TERN-tieverkkoon. Keminmaan ja valtatien 21 liittymän välinen osuus on osa eurooppatietä E8 ja valtatien 21 ja valtakunnanrajan välinen osuus osa eurooppatietä E4. Liikennemäärät olivat noin 10 500-12 000 ajoneuvoa vuorokaudessa vuonna 2017 (Liikennevirasto 2017). Muita yleisiä teitä on Kemissä Ajokseen menevä seututie 920 (Ajoksentie) ja Veitsiluotoon menevä seututie 925 (Veitsiluodontie). Niissä liikennemäärät ovat noin 2500-3100 ajoneuvoa vuorokaudessa. Torniossa muita yleisiä teitä ovat Valtatie 921, joka kulkee Keminmaasta Tornioon. Liikennemäärät ovat noin 2200-3400 ajoneuvoa vuorokaudessa. Lisäksi Torniossa on Röyttän alueelle kulkeva Kromintie. Siellä liikennettä on noin 3300-6100 ajoneuvoa vuorokaudessa. Rautatietä rannikkoalueella kulkee rautatieyhteys henkilöjunille Oulusta Kemiin jatkuen Rovaniemelle ja Tornioon. Lisäksi Kemissä on tavaraliikenteelle rautatieyhteydet Ajokseen, Veitsiluotoon ja Karihaaraan ja Torniossa Röyttään. Kemissä on myös rautatieasema. Maankäyttö Maankäyttö Perämeren rannikkoalueen pohjoisosissa painottuu metsämaihin sekä avoimiin kankaisiin ja kalliomaihin (kuva 6). Taajamien ympäristöt ovat rakennettuja alueita. Laajimmat rakennetut alueet rannikkoalueella ovat Kemin keskustan alueet sekä satama- ja tehdasalueet Kemin Ajoksessa, Veitsiluodossa sekä Tornion Röyttän alueella. Lisäksi Keminmaan alueella on laajasti rakennettua aluetta Kemijoen varrella. Suomen Merivesitulvan tulvariskien alustava arviointi Perämeren pohjoisella rannikkoalueella, II suunnittelukausi 10

ympäristöministeriön tilastotietojen mukaan Perämeren rannikolla Lapin alueella yhteensä 25 % rantavyöhykkeestä on rakennettu. Rantavyöhykkeeseen on laskettu mantere sekä saaret, joihin on siltayhteys. (Granö ym. 1995.) Rannikkoalueella on myös jonkin verran maatalousalueita, erityisesti Simossa ja Torniossa. Kosteikoita ja soita alueella on hyvin vähän. Maankäyttö alueella ei ole muuttunut ensimmäisestä alustavasta arvioinnista, jolloin käytössä oli vuoden 2006 maankäyttöaineisto. Kuva 6. Maankäyttö rannikkoalueella 2.5 Kaavoitus Kaavoitus on alueiden käytön suunnittelua, ja kaavoilla päätetään eri toimintojen, kuten asumisen ja työpaikkojen, sijoittuminen kaavoitetulle alueelle. Kaavoituksella alueiden tulvariskejä voidaan vähentää ohjaamalla merkittävät toiminnot tulvavaara-alueiden ulkopuolelle. Maankäytön suunnittelu on tehokkain keino vähentää alueiden tulvariskejä. Maankäytön suunnittelu perustuu maankäyttö- ja rakennuslakiin (MRL). Maankäytön suunnittelujärjestelmään kuuluvat valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet, maakuntakaava, yleiskaava ja asemakaava. Maakuntakaava ohjaa periaatteet ja suuntaviivat alueiden käytölle ja yleiskaavoissa ja asemakaavoissa määrätään tarkemmat määräykset tulvauhan alaisen alueen rakentamisesta. Valtioneuvoston päättämät valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet (VAT) ovat osa maankäyttö- ja rakennuslain mukaista alueidenkäytön suunnittelujärjestelmää. Maakunnan suunnittelussa ja muussa alueiden käytön suunnittelussa on huolehdittava valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden huomioon ottamisesta siten, että edistetään niiden toteuttamista (MRL 24 ). Uusien VAT:ien mukaisesti tulva-asiat tulee huomioida seuraavasti: "Varaudutaan sään ääri-ilmiöihin ja tulviin sekä ilmastonmuutoksen vaikutuksiin. Uusi rakentaminen sijoitetaan tulvavaara-alueiden ulkopuolelle tai tulvariskien hallinta varmistetaan muutoin." Ensimmäiset suositukset ylimpien vedenkorkeuksien huomioiseen rakentamisessa on julkaistu jo vuonna 1984, mutta ensimmäinen valtakunnallinen opas alimmista rakentamiskorkeuksista julkaistiin vuonna 1999 (Ollila ym). Suosituksia on päivitetty ja uusin opas on julkaistu vuonna 2014 (Parjanne - Huokuna). Oppaassa Merivesitulvan tulvariskien alustava arviointi Perämeren pohjoisella rannikkoalueella, II suunnittelukausi 11

on annettu ohjeet ranta-alueille rakentamiseen ja valtakunnalliset suositukset minkä suuruiseen tulvaan rantaalueella rakentamisessa tulisi varautua riippuen rakennuksen käyttötarkoituksesta. Suositukset pitävät sisällään myös toistuvuuksiin liittyvät epävarmuudet. Alin suositeltava rakentamiskorkeus Lapin rannikkoalueella on N2000+2,6 metriä. Korkeus tarkoittaa korkeustasoa, jonka alapuolelle ei tule sijoittaa kastuessaan vaurioituvia rakenteita. Rakentamiskorkeudessa on lisäksi otettava huomioon paikkakohtainen aaltoiluvara ja matalissa lahtien pohjukoissa tuulen aiheuttama paikallinen kallistus. Maakuntakaavassa suunnitellaan rakentamisen ja ympäristön kehittämisen suunnat maakunnassa tuleville vuosikymmenille. Maakuntakaava on ohjeena kuntien kaavoitukselle ja muulle viranomaistoiminnalle, jolla vaikutetaan alueidenkäyttöön. Maakuntakaavan laatii ja siitä päättää maakunnan liitto. Maakuntakaavaa laadittaessa valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet on otettava huomioon ja kaavaa laadittaessa on kiinnitettävä huomiota maakunnan oloista johtuviin erityisiin tarpeisiin. Lapin rannikkoalueella on voimassa Länsi-Lapin maakuntakaava (kuva 7), Lapin meri- ja rannikkoalueen tuulivoimamaakuntakaava sekä Kemi-Tornio alueen ydinvoimamaakuntakaavat. Länsi-Lapin maakuntakaavassa on seuraava kaavamääräys tulvien huomioisesta: Tulva-, sortuma- ja vyörymävaara- alueet on osoitettava yleis- ja asemakaavoissa joko alueina tai rakentamisrajoituksina. Rakennuspaikkoja ei saa suunnitella sijoitettavaksi alueille, joilla on tulvan, sortuman tai vyörymän vaaraa. Maankäytön suunnittelussa tulee ottaa huomioon tulvariskialueet ja tulvien hallintasuunnitelmat. Kuva 7. Ote Länsi-Lapin maakuntakaavasta (Lähde: Lapin liitto 2018) (Merkintöjen selitykset löytyy alkuperäisestä kaavasta) Yleiskaava on kunnan yleispiirteinen maankäytön suunnitelma. Sen tehtävänä on yhdyskunnan eri toimintojen, kuten asutuksen, palvelujen ja työpaikkojen sekä virkistysalueiden sijoittamisen yleispiirteinen ohjaaminen sekä toimintojen yhteensovittaminen. Yleiskaavoituksella ratkaistaan tavoitellun kehityksen periaatteet, ja yleiskaava ohjaa alueen asemakaavojen laatimista. Lapin rannikkoalueen kaavoissa on huomioitu tulvariskit määräämällä kaavamääräys alimmasta rakentamiskorkeudesta. Kaavojen päivittämisen yhteydessä korkeustaso yleensä päivitetään uusimman suosituksen mukaiseksi. Seuraavat määräykset ovat voimassa rannikkoalueen yleiskaavoissa: Merivesitulvan tulvariskien alustava arviointi Perämeren pohjoisella rannikkoalueella, II suunnittelukausi 12

Kemi: "Kaikki kastumiselle arat rakenteet on sijoitettava tason +1,83 m NN (+2,20 m N60) yläpuolelle." Tornio: "Meren ranta-alueella kosteudelle alttiit rakennusosat tulee rakentaa vähintään korkeustasolle +2.30 m N60- järjestelmässä". Simo: Simon merenrannikon yleiskaavan alueelle rakennettaessa kaikki kastumiselle arat rakenteet on sijoitettava tason +2,20 m N60 yläpuolelle mikäli rakennusluvan myöntävä viranomainen ei olosuhteista johtuen vaadi rakennusta sijoitettavaksi korkeammalle. Maankäytön suunnittelun tasoista asemakaava on yksityiskohtaisin kaava. Myös asemakaavoissa tulvariskit huomioidaan kaavamääräyksin ja kaavamerkinnöin. Asemakaavat pyritään suunnittelemaan jo lähtökohtaisesti siten, että tulvavaara-alueille ei sijoiteta uutta rakentamista (MRL 116 ). 2.6 Vesien tila Tulvariskien hallintaa ja vesienhoitoa koskeva lainsäädäntö edellyttää, että tulvariskien hallinnan toimenpiteet on sovitettava yhteen vesienhoidon ympäristötavoitteiden kanssa. Tulvariskien hallinnan suunnittelussa on otettava huomioon, että suunniteltavat toimenpiteet eivät saa vaarantaa merkittävästi vesienhoidossa suunniteltujen ja toteutettujen toimenpiteiden tavoitteita ja vaikutuksia. Perämeren rannikkoalue kuuluu Kemin, Keminmaan ja Simon kuntien osalta Kemijoen vesienhoitoalueeseen ja Tornion kunnan osalta Tornionjoen kansainväliseen vesienhoitoalueeseen. Perämeren rannikkovedet on jaoteltu kahteen tyyppiin, Perämeren sisemmät ja ulommat rannikkovedet. Perämeren sisempien rannikkovesien ekologinen tila on Kemin ja Tornion alueilla tyydyttävä (kuva 8), koska sisempiin rannikkovesiin kohdistuu sekä jokivarsien että alueella sijaitsevien teollisuuden asutusjätevesien kuormitusta. Voimakkaimmin kuormitus näkyy Ajoksen alueella, missä myös veden laatu ja kasviplanktonin biomassa kuvastavat tyydyttävää tai välttävää tilaa. Voimakas kuormituksen vaikutus näkyy myös Röyttän itäpuolisella alueella. Simon alueella rannikkovesien tila on hyvä. Ulommat rannikkovedet on luokiteltu biologisten laatutekijöiden perusteella tyydyttäväksi ja veden laadun perusteella hyväksi. (Räinä ym. 2015.) Rannikkovesien kemiallinen tila on pääosin hyvä. Kohonneita pitoisuuksia Orgaanisia tinayhdisteitä (TBT) on löytynyt merisedimentistä Kemin ja Tornion edustalta ruoppausselvitysten yhteydessä. Lisäksi kohonneita pitoisuuksia palonestoaineita on löydetty rannikkovesien kaloista. (Räinä ym. 2015.) Kemijoen ja Tornionjoen vesienhoitosuunnitelmissa vesienhoidon ympäristötavoitteiksi on asetettu, että erinomaisessa tilassa olevien pintavesien tila säilyy erinomaisena ja hyvässä tilassa olevien pintavesien tila hyvänä. Hyvää huonommassa tilassa olevien pintavesien osalta pyritään saavuttamaan hyvä tila. Hyvää ja erinomaista tilaa tulee ylläpitää, jotta niiden tila ei pääse huononemaan. (Räinä ym. 2015.) Suomen merenhoitosuunnitelmassa (Laamanen 2016) on merenhoidon tavoitteeksi asetettu hyvän tilan ylläpitäminen tai sen saavuttaminen vuoden 2020 loppuun mennessä. Suomen rannikkoalueelle on määritelty vuonna 2012 seuraavat kuusi tavoitetta: 1) Rehevöityminen ei haittaa Itämeren ympäristöä 2) Haitalliset aineet eivät haittaa meren ekosysteemin toimintaa tai kalan ja riistan käyttöä ihmisravintona 3) Itämeren kaikkien luontaisten lajien suojelun taso on suotuisa ja niiden pitkäaikainen säilyminen on turvattu 4) Merenkulku on turvallista ja sillä on mahdollisimman vähän haitallisia ympäristövaikutuksia 5) Merellisten luonnonvarojen käyttö on kestävää 6) Merellisellä aluesuunnittelulla ehkäistään merialueiden käytön ristiriitoja. Merivesitulvan tulvariskien alustava arviointi Perämeren pohjoisella rannikkoalueella, II suunnittelukausi 13

Kuva 8. Rannikkoalueen vesien ekologinen tila 2.7 Luonnonsuojelualueet ja kulttuuriperintökohteet Suojelualueet Lapin rannikkoalueella on kaikkiaan viisi Natura 2000 -aluetta (taulukko 2 ja kuva 9). Luontodirektiivin mukaisia erityisten suojelutoimien SAC-alueita on yhteensä 49 500 hehtaaria ja lintudirektiivin mukaisia erityisiä suojelualueita, SPA -alueita, on noin 8700 hehtaaria. Osa Natura 2000 -alueista kuuluu molempiin suojelutyyppeihin. Natura 2000 -alueista osa on merkitty vesienhoidon kannalta erityisiin alueisiin. Ne ovat merkittäviä alueita vesiluontotyyppien ja lajien suojelun kannalta. Vesienhoidon kannalta tärkeitä Natura 2000 -alueita ovat Kemin ja Tornion merialueilla sijaitseva Perämeren kansallispuisto (FI1300301) ja Simon ja Kemin merialueella sijaitsevat Perämeren saaret (FI1300302). Lisäksi Torniossa VPD-Natura-alue on Pajukari-Uksei-Alkunkarinlahti (FI1301911), joka on jokisuiston arvokas lintukohde. Simojoki (FI1301613) ja Tornio-Muoniojoen vesistöalue (FI1301912) on molemmat luokiteltu vesienhoidon kannalta tärkeäksi Natura 2000 -alueeksi. Ko. vesistöalueista vain suistoalueet sijoittuvat rannikkoalueelle. Mikäli rannikkoalueella laaditaan suunnitelmia tai toteutetaan Natura 2000 -alueisiin vaikuttavia hankkeita, jotka joko yksistään tai tarkasteltuna yhdessä muiden hankkeiden ja suunnitelmien kanssa todennäköisesti merkittävästi heikentää Natura 2000 -verkostoon sisällytetyn alueen luonnonvaroja, on luonnonsuojelulain (1096/1996) vaatimukset otettava huomioon. Taulukko 2. Natura 2000 -alueet Perämeren rannikkoalueella sijaitsevat Natura 2000 -alueet (Lindqvist ja Posio 2005 ja ympäristöhallinnon tietojärjestelmät) Sijaintikunta Nimi ID Pinta-ala Suojeluluokka Kemi ja Tornio Perämeren kansallispuisto FI1300301 15 890 SAC Simo ja Kemi Perämeren saaret* FI1300302 7 136 SPA Tornio Pajukari-Uksei-Alkunkarinlahti FI1301613 440 SAC/ SPA Tornio Tornio-Muonionjoen vesistöalue* FI1301912 32 000 SAC Simo Simojoki* FI1301613 1 153 SAC/SPA *Sijaitsee vain pieneltä osin Lapin rannikkoalueella. Merivesitulvan tulvariskien alustava arviointi Perämeren pohjoisella rannikkoalueella, II suunnittelukausi 14

Maailmanperintökohteet Suomessa on tällä hetkellä seitsemän Unescon maailmanperintökohdetta, joista kuusi kulttuurikohdetta ja yksi luontokohde. Jokainen Suomen kohteista edustaa yleismaailmallisesti erityisen arvokasta kulttuuri- tai luonnonperintöä. Lapin rannikkoalueella Alatornion kirkko on luokiteltu maailmanperintökohteeksi. Kulttuurimaisema Ympäristöministeriön johdolla on inventoitu maaseudun edustavimpia kulttuurimaisemia, joiden arvo perustuu monimuotoiseen kulttuurivaikutteiseen luontoon, hoidettuun viljelymaisemaan ja perinteiseen rakennuskantaan. Valtakunnallisesti arvokkaita maisema-alueita on Suomessa 156. Valtioneuvosto on tehnyt periaatepäätöksen maisema-alueista ja maisemanhoidon kehittämisestä 1995. Lapin rannikkoalueella sijaitsee yksi valtakunnallisesti arvokas maisema-alue, Simojoen suun kulttuurimaisemat (MAO120133), joka edustaa Perämeren rannikon perinteistä kulttuurimaisemaa. (Ympäristöministeriö 1992.) Arvokkaat maisema-alueet tulee ottaa huomioon maankäytön suunnittelussa. Rakennettu kulttuuriympäristö Rakennettua kulttuuriympäristöä ovat kaupunkien, kuntakeskusten ja maaseudun eri ikäiset rakennukset ja rakennetut alueet, niitä yhdistävät liikenneväylät ja energiaverkot. Rakennettu ympäristö on kehittynyt vaiheittain esihistorialliselta ajalta ja keskiajalta lähtien ja jatkunut Ruotsin kuningaskunnan, Venäjän keisarikunnan sekä itsenäisen tasavallan aikana. Valtaosa Suomen rakennetusta ympäristöstä on hyvinvointivaltion rakentamisen ajalta. Tulvariskien hallinnan toimenpiteitä suunniteltaessa, on otettava huomioon mahdolliset kulttuurihistoriallisesti arvokkaat kohteet. Taulukkoon 2 on koottu yhteen kulttuuriperinnölle arvokkaiden kohteiden määrät Lapin rannikkoalueella tai sen läheisyydessä (mukana kohteet, jotka sijoittuvat moottoritien ja rannan välille tai saariin). Museovirasto on inventoinut vuonna 2009 valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt (RKY 2009). Inventoinnin kohteet tulee huomioida alueidenkäytön suunnittelussa. Tietoa inventoinnin kohteista on luettavissa internetissä sivulla www.rky.fi. Perämeren rannikkoalueen valtakunnallisesti merkittäviä kulttuuriympäristökohteita ovat Simon alueella Simonkylän ja Simonniemen kyläasutus sekä Pohjanmaan rantatie, joka jatkuu myös Kemissä, Keminmaalla ja Torniossa. Kemin alueella kulttuuriympäristökohteita ovat Karihaaran tehdasyhdyskunta, Kemin ruutukaava-alue ja kirkon ympäristö sekä Lapin uitto- ja savottatukikohdat. Lisäksi Kemissä sijaitsee Perämeren kalasatamat ja kalastustukikohdat sekä Isohaaran voimalaitos ja Vallitunsaaren voimalaitosyhdyskunta. Keminmaassa lähimpänä meren rantaa olevia kulttuuriympäristökohteita ovat Kemijoen jokivarsiasutus ja kirkkomaisemat. Tornion merkittävä kulttuuriympäristökohde on Alatornion kirkko ympäristöineen, joka on osa Struven ketjua ja se on luokiteltu maailmaperintökohteeksi. Näiden lisäksi Kemin ja Tornion vanhan rajan rajapyykit sijaitsee Kemin ja Tornion rajan läheisyydessä merellä. Merkittävä osa valtion omistamista rakennuksista, rakennusryhmistä ja rakennetuista alueista on suojeltu asetuksella (480/1985). Asetuksen nojalla tehdyt suojelupäätökset pysyivät voimassa omistuksesta riippumatta, vaikka asetus kumottiin, kun laki rakennusperinnön suojelemisesta säädettiin. Rakennusperinnön suojelemisesta 11 annetun lain (498/2010) nojalla voidaan suojella rakennusten lisäksi rakennelmia, rakennusryhmiä tai rakennettuja alueita. Niillä tulee olla merkitystä rakennushistorian, rakennustaiteen, rakennustekniikan, erityisten ympäristöarvojen tai rakennuksen käytön tai siihen liittyvien tapahtumien kannalta. Suojelu voi koskea myös rakennuksen osaa, rakennuksen kiinteää sisustusta taikka muuta rakentamalla tai istuttamalla muodostettua aluetta. Lapin rannikkoalueella on kaksi valtion asetuksella suojeltua kohdetta, Ailinpietin kalastajakämppä Kemin saaristossa ja Tornion alakouluseminaari. Lisäksi rannikkoalueella on kaksi vuonna 1998 tehdyn rautatiesopimuksen kohdetta. Kirkollisten rakennusten suojelusta on säännöksiä sekä evankelis-luterilaista kirkkoa koskevassa kirkkolaissa (1054/1993) että laissa ortodoksisesta kirkosta (985/2006). Kirkkolain mukaan kaikki ennen vuotta 1917 rakennetut evankelis-luterilaiset kirkolliset rakennukset kiinteine sisustuksineen ja taideteoksineen ovat suojeltuja. Kirkkojen lisäksi kirkollisiin rakennuksiin kuuluvat mm. kellotaputlit ja hautakappelit. Myös ortodoksisesta kirkosta annetun lain mukaan ennen vuotta 1917 rakennettu kirkko on kiinteine sisustuksineen, taideteoksineen ja piha-alueineen suojeltu. Lapin rannikkoalueella sijaitsee neljä suojeltua kirkkoa (taulukko 2). Merivesitulvan tulvariskien alustava arviointi Perämeren pohjoisella rannikkoalueella, II suunnittelukausi 15

Taulukko 3. Lapin rannikkoalueen kulttuuriympäristökohteiden määrät (lähde: Ympäristöhallinnon tietojärjestelmät) Kulttuuriympäristökohde Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt (RKY) Määrä (kpl) 11 Lisätieto Valtion asetuksella suojellut kohteet 2 Ailinpietin kalastajakämppä, Tornion alakouluseminaari Suojellut kirkot 4 Kemin, Simon, Alatornion ja Tornion kirkot Rautatiesopimuskohteet 2 Tornion ja Simon rautatieasemat Muinaisjäännösrekisterikohteet 82 pistemäiset 56, aluemaiset 26 (osittain samoja) Arkeologinen kulttuuriperintö Kiinteät muinaisjäännökset ovat keskeinen osa arkeologista kulttuuriperintöä ja ne on rauhoitettu muinaismuistolailla muistoina Suomen aikaisemmasta asutuksesta. Arkeologiseen kulttuuriperintöön kuuluu myös sellaisia rakenteita ja paikkoja, joita Museoviraston linjauksen mukaisesti ei lueta muinaismuistolain tarkoittamiin kiinteisiin muinaisjäännöksiin, mutta joiden säilyttämistä pidetään perusteltuna niiden historiallisen merkityksen ja kulttuuriperintöarvojen vuoksi. Tällaisia kulttuuriperintökohteita voidaan esittää säilytettäväksi esimerkiksi kaavoituksen keinoin. Museovirasto ylläpitää muinaisjäännösrekisteriä, johon on koottu muinaismuistolain (295/1963) nojalla rauhoitetut kiinteät muinaisjäännökset. Lapin rannikkoalueella on 82 muinaisjäännösrekisterin kohdetta. Osalle pistemäisistä kohteista on digitoitu aluemainen rajaus, joka kuvaa muinaisjäännöksen laajuutta tämänhetkisen tutkimustiedon perusteella. Kuva 9. Vesienhoidon kannalta tärkeät Natura 2000 alueet (VPD-Natura-alue) ja kulttuuriympäristökohteet Perämeren pohjoisella rannikkoalueella. Merivesitulvan tulvariskien alustava arviointi Perämeren pohjoisella rannikkoalueella, II suunnittelukausi 16

3 Kokemukset meritulvista 3.1 Toteutuneet tulvat Suomessa vahinkoja aiheuttaneet merivesitulvat ovat olleet harvinaisia. Merivedenkorkeuden vaihtelut syntyvät paikallisen sään muutoksista. Niihin vaikuttavat eniten tuuli ja ilmanpaineen vaihtelut. Lisäksi vedenkorkeuteen vaikuttavat Tanskan salmen läpi kulkeva virtaus ja jäätilanne. Perämerellä tuulisin ajanjakso on myöhäissyksy lokakuusta joulukuuhun (Kronholm ym. 2005). Voimakkaat syys- ja talvimyrskyt voivat aiheuttaa poikkeuksellisia merivesitulvia. Jos alueella vallitsee veden pintaa nostava matalapaine, ulapalta tuleva voimakas tuuli kerää vettä lahdelle, jolloin veden seisovat aaltoliikkeet aiheuttavat vedenkorkeuden heilahduksen kohti lahden pohjukkaa, tällöin veden pinta voi nousta lahdella hyvin korkealle. (Ilmatieteen laitos 2018b) Ilmatieteen laitos seuraa Perämeren vedenkorkeuksia kolmella havaintoasemalla (taulukko 4). Havaintoasemat sijaitsevat Kemissä, Oulussa ja Raahessa. Vedenkorkeutta on seurattu vuodesta 1922 lähtien. Vedenkorkeudet ilmoitetaan teoreettisen keskiveden suhteen ja ne voidaan muuntaa N2000-korkeusjärjestelmään. Suurin havaittu vedenkorkeus on Kemissä mitattu vuonna 1982, jolloin se oli +201 cm. Pienin mitattu vedenkorkeus on ollut vuonna 1923, jolloin se oli -125 cm. Taulukko 4. Havaitut vedenkorkeuden suurimmat arvot Perämeren havaintoasemilla. Havaintoasema Havaintopäivä Suurin havainto [m]* Suurin havainto [N 2000 + m] Kemi 22.9.1982 2,01 2,33 Oulu 14.1.1984 1,83 2,12 Raahe 14.1.1984 1,62 1,90 (*verrattuna teoreettiseen keskivedenkorkeuteen) Ilmatieteen laitos on kerännyt systemaattisesti tietoa voimakkaista myrskyistä vuodesta 1990 alkaen. Kemin alueella on ollut tällä ajanjaksolla kaksi voimakasta myrskyä, joulukuussa vuonna 1991 ja tammikuussa vuonna 2007. Vuonna 1991 tuulen nopeus oli 26 m/s ja vuonna 2007 tuulen nopeus oli 25 m/s. Lisäksi alueella on kesäaikaan mitattu voimakkaita vahinkoja aiheuttaneita lyhytaikaisia ukkosmyrskyjä. Vahinkoja aiheuttaneita voimakkaita tuulia on ollut Kemin alueella ainakin elokuussa 1983 (19 m/s) ja kesäkuussa 1984 (15 m/s). (Ilmatieteen laitos 2010b.) Lapin rannikkoalueella vuosisadan yksi rajuimmista myrskyistä on ollut vuoden 1982 syyskuinen Maurimyrsky. Myrsky kesti kaksi päivää. Myrsky saapui Perämereltä Oulun korkeudelta ja kulki leveänä rintamana koilliseen viistosti halki Pohjois-Suomen. Mauri-myrskyn keskituulennopeus oli 18 20 metriä sekunnissa ja puuskissa 30 35 metriä sekunnissa. (Haukkovaara 2010.) Voimakkaan tuulen takia merivesi pakkautui Perämeren pohjukkaan ja aiheutti äkillisen voimakkaan vedenpinnan nousun. Se iski voimakkaimmin Perämeren pohjukkaan, jolloin Kemissä vesi nousi yli kaksi metriä ja aiheutti erilaisia vahinkoja eri puolilla rannikkoa. Suurin virallinen mitattu vedenkorkeus oli Kemissä N2000+2,33 metriä (MW 1982 +201 cm). Merenpinnan nousu ja myrskytuuli aiheuttivat paikallisia vahinkoja rannikolla sekä Tornion saaristossa menehtyi kaksi ihmistä. Puuskainen tuuli kaatoi laajoilta alueilta metsää, vesi nousi kellareihin ja puita kaatui talojen päälle. (Yle, 2009.) Myrsky rikkoi Kemin ja Tornion venesatamat sekä Ajoksen meriliikennesatama kärsi pahoja vaurioita. Tulvavesi uhkasi myös Kemin sairaalaa, kulttuurikeskusta ja kunnantaloa. Rantojen läheisyydessä liikenneväylät kärsivät vaurioita, kun merivesi vaurioitti perustuksia. (Korpela 2016.) Yksityisille ihmisille aiheutuneiden vahinkojen kokonaissumma oli hieman alle 160 000 euroa (vahingot, joista on esitetty korvauspyyntö). Tarkistettuja vahinkoarvioita on yhteensä Simossa noin 25 000 euroa, Kemissä noin 14 000 euroa ja Torniossa noin 50 000 euroa. (Vesihallitus 1983.) Kemin kaupungille vahinkojen yhteismäärä oli reilu 900 000 euroa. Tulvien aiheuttamista vahingoista on tilastotietoa dokumentoitu vasta vuodesta 1995 alkaen, joten kaikkien aiempien tulvien aiheuttamista vahingoista ei ole tarkkaa tietoa. Tulvavahinkotilastot (vuodet 1995-2015) löytyvät internetistä osoitteesta: http://www.ymparisto.fi/fi-fi/vesi/tulviin_varautuminen/tulvariskien_hallinta/tulvavahinkojen_korvaaminen. Aineiston mukaan Lapin rannikkoalueelta on vuonna 2015 Simon Maksniemessä Merivesitulvan tulvariskien alustava arviointi Perämeren pohjoisella rannikkoalueella, II suunnittelukausi 17

korvattu merivesitulvan aiheuttama vahinko vapa-ajan asuinrakennukselle. Korvaussumma oli 2 340 euroa. Muutoin merivesitulvavahinkoja ei ole sattunut Lapin alueelle viime vuosina. 3.2 Arvio vastaavien tulvien vaikutuksista nykytilanteessa Mauri-myrskyn suuruisen merivesitulvan vaikutuksia nykytilanteessa on vaikea arvioida, sillä rannikon olosuhteet muuttuvat koko ajan mm. merivedenpinnan nousun ja maankohoamisen myötä. Meriveden pinta nousee vuosittain Perämeren pohjoisilla alueilla muutamia millimetrejä ja samaan aikaan maa kohoaa alueella hieman enemmän (Kemi 7,35 mm/vuosi) (ks. Luku 2). Nykytilanteessa maanpinta Perämeren rannikolla on hieman korkeammalla kuin vuonna 1982. Kemin ja Simon alueella kaavoituksessa on määrätty Perämeren rannikolle alimmaksi rakentamiskorkeudeksi N₆₀+2,20 metriä (N2000+2,61m), jolloin uusia rakennuksia ei sijoiteta sen tason alle. Torniossa alin rakentamiskorkeus on N60+2,30 m (N2000+2,71 m) (ks. luku 2.2). Mauri-myrskyn aikana veden korkeus oli korkeimmillaan N2000+2,33 m, joka 28 cm alempana kuin määrätty alin rakentamiskorkeus Kemissä. Uutta rakennuskantaa ei pitäisi olla tulva-alueella. Lisäksi Ajoksen satama-alueella Mauri-myrskyssä vaurioituneet rakenteet, kuten aallonmurtajat on tehty vahvemmiksi ja korkeammiksi korjauksen yhteydessä, jolloin ne kestävät uusia myrskyjä ja veden kohoamista paremmin. Mauri-myrskyn aikaisen meritulvan vaikutukset nykytilanteessa ovat saman suuruiset tai hieman pienemmät kuin nykytilanteessa. Merivesitulvan tulvariskien alustava arviointi Perämeren pohjoisella rannikkoalueella, II suunnittelukausi 18

4 Mahdolliset tulevaisuuden tulvat ja tulvariskit 4.1 Ilmastonmuutoksen vaikutus Itämeren alueella on tutkittu ilmastonmuutosta ja sen vaikutuksia jo pitkään. Itämeren tutkijoiden tekemän ilmastonmuutoksen arviointiraportin, BALTEX Assesment of Climate Change (BACC), mukaan Itämeren alueella ilman lämpötila on kohonnut 0,07 C vuosikymmenessä. Myös ilman minimi ja maksimilämpötilat ovat kohonneet. Lisäksi talvikauden sadanta on lisääntynyt. BACC-raportin mukaan ilmasto lämpenee Itämeren alueella 3-5 C seuraavan sadan vuoden aikana ja lämpenemisen arvioidaan olevan suurinta talviaikana muun muassa Perämeren alueella. Meriveden pintalämpötilan arvioidaan kohoavan 2-4 C vuosisadan loppuun mennessä. Sadannan arvioidaan lisääntyvän hieman talviaikana. Ilmaston lämpenemisen johdosta valtamerten pinnan arvioidaan nousevan, jolloin myös Perämeren alueella vedenpinnan arvioidaan kohoavan muutaman millin vuodessa. Maan kohoaminen kuitenkin kompensoi tätä. (Ilmasto-opas 2018.) Maankohoamisen keskus on Perämerellä ja tämän vuoksi kohoaminen ja rannan siirtyminen on nopeinta Tornion ja Vaasan välisellä alueella. Alueella kohoamisnopeus on noin 90 cm vuosisadassa. Maa kohoaa nopeammin kuin vedenpinnan arvioidaan nousevan. (Hakala 2010.) Ilmaston lämpeneminen ja sademäärien kasvu vaikuttavat erityisesti talvikauden olosuhteisiin. Talvien leudontuminen vaikuttaa jääpeitteen laajuuteen ja jään paksuuteen. Merijääkenttien väheneminen näkyy rannikolla säiden vaihtelevuutena. Sademäärien lisääntyminen lisää myös jokivesien valuntaa mereen, jolloin meren suolapitoisuus pienenee ja jokivesien mukana mereen huuhtoutuu enemmän ravinteita. Meren lämpötilan nousu ja suolapitoisuuden lasku vaikuttaa koko meren vesiekosysteemin ja ravintoverkon toimintaan. (Ilmastoopas 2018.) Ilmaston lämpeneminen voi myös lisätä myrskyjä ja tuulisuutta, jolloin merenkäynti voimistuu. Matalapaineen reittien mahdollista muuttumisesta tarvitaan lisää tutkimustietoa. (Ilmatieteen laitos 2010a.) Muutokset tuulioloissa ja myrskyissä sekä talvisin vähentyvä jääpeite voivat myös vaikuttaa vedenkorkeuden lyhytaikaisiin vaihteluihin. Itämeren vedenkorkeusmaksimit sekä myös lyhytaikaiset vaihtelut ovat kasvaneet viime vuosisadan aikana, ja ilmiön taustalla näyttäisivät ainakin osittain olevan muutokset tuulioloissa. Joidenkin ilmastomalleilla tehtyjen tutkimusten mukaan maksimit voivat kasvaa tulevaisuudessakin. Tärkeä tekijä meritulvien taustalla on Itämeren kokonaisvesimäärä. Jos vettä on vähän, kovakaan myrsky ei riitä nostamaan vettä ennätyskorkealle. Itämeren kokonaisvesimäärän vaihtelun määrää pääasiassa veden virtaus sisään ja ulos Tanskan salmien kautta. Virtaukseen vaikuttavat muun muassa tuuli- ja ilmanpaineolot. 4.2 Muun pitkäaikaisen kehityksen vaikutus tulvariskeihin Tulvariskien kehittyminen riippuu riskikohteiden määrän ja hydrologisten olosuhteiden muuttumisesta. Lapin rannikolla kuntien väestön määrän on arvioitu pysyvän melko saman suuruisena kuin nykyisin tai hieman vähentyvän (taulukko 1). Nykypäivänä tietojen lisääntymisen myötä alueiden kaavoittamisessa sekä rakentamisessa otetaan yhä paremmin huomioon tulvariskit, jolloin tulvariskikohteiden määrä ei ole kasvamassa ihmistoiminnan seurauksena. Merivesitulvan tulvariskien alustava arviointi Perämeren pohjoisella rannikkoalueella, II suunnittelukausi 19

5 Tulvariskien tunnistamisen menetelmä ja arviointitekijät 5.1 Vahingollisten seurausten arviointi Tulvariskin merkittävyyttä arvioitaessa otetaan huomioon alueelliset ja paikalliset olosuhteet, tulvan todennäköisyys sekä seuraavat tulvasta mahdollisesti aiheutuvat yleiseltä kannalta katsoen vahingolliset seuraukset: a) vahingollinen seuraus ihmisten terveydelle tai turvallisuudelle, b) välttämättömyyspalvelun, kuten vesihuollon, energiahuollon, tietoliikenteen, tieliikenteen tai muun vastaavan toiminnan, pitkäaikainen keskeytyminen, c) yhteiskunnan elintärkeitä toimintoja turvaavan taloudellisen toiminnan pitkäaikainen keskeytyminen, d) pitkäkestoinen tai laaja-alainen vahingollinen seuraus ympäristölle, e) korjaamaton vahingollinen seuraus kulttuuriperinnölle. Tarkasteluissa ei ole arvioitu yksittäisten kohteiden tarkempaa tulvahaavoittuvuutta, vaan arvioissa on tarkasteltu kohteiden sijoittumista laskennalliselle tulva-alueelle. Tarkastelu perustuu saatavilla olevaan tietoon. Tulvariskien tunnistamisessa (luku 6) tulvien aiheuttamia vahingollisia seurauksia on arvioitu seuraavassa kuvassa esitettyjen tekijöiden mukaisesti. Kuva 10. Tulvariskien alustavassa arvioinnissa arvioidut tekijät Jos tarkasteltavalla alueella on esiintynyt tulva, josta on aiheutunut lain 8 :n tarkoittamia, yleiseltä kannalta katsoen vahingollisia seurauksia, voidaan tällainen alue nimetä merkittäväksi tulvariskialueeksi. Tällaisella alueella ei välttämättä tarvita harvinaisen tulvan tarkastelua. 5.2 Tulvariskialueiden tunnistamisen lähtötiedot Tulvariski muodostuu vahingollisten seurausten lisäksi myös tulvan todennäköisyydestä. Tulvariskien alustavassa arvioinnissa mahdollisten tulevien tulvien aiheuttaman tulvariskin tarkastelu perustuu ensisijaisesti harvinaisen, vuotuiselta todennäköisyydeltään noin 0,1 % eli keskimäärin noin kerran tuhannessa vuodessa toistuvan tulvan vahingollisiin seurauksiin. Merkittävyyden arvioinnissa käytetään erittäin harvinaista tulvaa, koska näin on pyritty ottamaan huomioon erilaiset virhelähteet, kuten tulva-alueen määrittämiseen ja korkeusaineistoihin liittyvät epätarkkuudet sekä ilmastonmuutoksen vaikutuksiin liittyvä epävarmuus. Merivesitulvan tulvariskien alustava arviointi Perämeren pohjoisella rannikkoalueella, II suunnittelukausi 20

Ensimmäisessä tulvariskien alustavassa arvioinnissa vuonna 2011 käytettiin työkaluna alavien, mahdollisesti tulville alttiiden alueiden määrittämisessä Suomen ympäristökeskuksessa laadittua koko Suomen rannikkoalueen kattavaa paikkatietoanalyysiä (Turina-paikkatietoanalyysi). Analyysin vedenkorkeudet perustuivat silloisen Merentutkimuslaitoksen määrittämiin alimpiin suositeltaviin rakennuskorkeuksiin (sis. minimiaaltoiluvara), joihin oli lisätty 20 cm. Analyysin suurimpana ongelmana oli maaston korkeusaineiston heikko tarkkuus, joka oli pääasiassa 2,5 metriä (25 m ruutuja) ja joiltakin osin 1 metriä (10 m ruutuja). Maastomallin epätarkkuudesta johtuen tulva-alueen laajuus oli yleispiirteinen. Arvioinnin tulvamallin merivedenkorkeutena käytettiin alinta rakentamiskorkeutta, johon oli lisätty 20 cm, eli korkeutta N60+2,39 metriä (N2000+2,80 metriä). Korkeuden arvioitiin vastaavan suunnilleen kerran 1000 vuodessa toistuvaa tulvaa. Uudessa tulvariskien alustavassa arvioinnissa ei ole käytetty ensimmäisen kauden turina-paikkatietoanalyysiä, vaan on hyödynnetty alueelle laadittua meritulvakarttaa. Ensimmäisen kierroksen alustavan arvioinnin jälkeen on saatu uusi tarkempi korkeusmalli rannikkoalueelta ja Suomen ympäristökeskus on laatinut koko Suomen rannikkoalueen kattavan merivesitulvakartan. Tulvakartan vedenkorkeustiedot perustuvat ilmatieteen laitoksen havaintoasemien tietoihin. Vedenkorkeudet on interpoloitu mareografien väleille, joten vedenkorkeudet ovat suuntaa antavia mareografien ulkopuolella. Tulvariskien alustava arviointi on pystytty laatimaan hieman tarkemmalla tasolla kuin ensimmäisellä kaudella. Rannikkoalueen tulvariskien alustava arvioinnin perustana on käytetty sekä kerran 1000 vuodessa toistuvaa (1/1000a) tulvaa (kuva 11). Kerran 1000 vuodessa toistuvan tulvan arvioidaan kuvaavan suurinta mahdollista tulvaa ja sen arvioidaan kattavan myös poikkeuksellisen suuret vedenkorkeudet. Vedenkorkeus 1/1000a tulvalla Kemin havaintoasemalla on N2000+3,08 metriä. Asukkaiden ja rakennusten määriä on lisäksi tarkasteltu kerran 250 vuodessa toistuvalla tulvalla (korkeus N2000+2,71 m). Kuva 11. Yleispiirteinen meritulvakartta Lapin rannikkoalueella, tulvan toistuvuus 1/1000a. (Mallinnetun tulvan vedenkorkeus on N 2000+3,08 metriä. Merivesitulvan tulvariskien alustava arviointi Perämeren pohjoisella rannikkoalueella, II suunnittelukausi 21