Hyvä kaupunkisuunnittelu tukee lasten liikkumista 4 LIIKUNTA & TIEDE 52 5 / 2015
Teksti: ANNA BROBERG Kaupunkiympäristö vaikuttaa lasten ja nuorten aktiiviseen ja itsenäiseen liikkumiseen, kuten kävelyyn ja pyöräilyyn. Kun tunnistetaan millaiset ympäristöt tukevat fyysistä aktiivisuutta, niitten syntyyn voidaan vaikuttaa jo suunnittelupöydällä. Suunnittelussa ja liikunnan edistämisessä kohteena tulisikin nähdä koko kaupunki, ei vain erityisesti nuorille suunnatut paikat ja tilat. Tutkimusten mukaan suomalaisten nuorten ylipaino on kolmessakymmenessä vuodessa kolminkertaistunut. Ylipainon osasyynä pidetään vähentynyttä fyysistä aktiivisuutta. Lasten liikkumisen kevyttä liikennettä käyttäen ja ilman aikuisten seuraa on raportoitu vähentyneen kaikkialla läntisessä maailmassa, myös Suomessa. Samalla kun ajankäyttötutkimukset kertovat suomalaisten lasten harrastavan liikuntaa aikaisempaa enemmän, on ohjaamaton liikkuminen vapaaajalla sekä matkojen taittaminen jalan tai pyörällä vähentynyt. Kansainvälisesti vertailtuna suomalaislapset liikkuvat vielä kohtuullisen paljon, mutta tilanne on heikentynyt viimeisten vuosikymmenten aikana. Yhä useampi suomalainen viettää lapsuutensa ja nuoruutensa kaupunkimaisissa ympäristöissä, joita täytyy rakentaa lisää kasvavalle väestölle. Kaupunkirakenteen muutos on hidasta, ja nyt tehdyt suunnitteluratkaisut vaikuttavat monia vuosikymmeniä eteenpäin. Tarvitaankin tietoa siitä, millaiset kaupunkiympäristöt tai teknisemmin sanottuna yhdyskuntarakenteen piirteet tukevat lasten ja nuorten aktiivista ja itsenäistä liikkumista, niin koulumatkoilla, kuin ympäristössä yleisemminkin. Yhdyskuntarakenteella tarkoitetaan kaupungin sisäistä rakennetta, eli väestön, työpaikkojen, palvelujen ja vapaa-ajan alueiden sekä näitä yhdistävien liikenneväylien sijoittumista sekä keskinäistä suhdetta. Kysymys liikkumista tukevien yhdyskuntarakenteiden olemassaolosta on keskeinen, sillä muuttoliike jatkuu yhä kohti kaupunkeja. Tämän kaltaiset tutkimuskysymykset ovat askarruttaneet tutkijoita myös kansainvälisesti, erityi- Kuva: KUVIO OY/ANDERS PORTMAN LIIKUNTA & TIEDE 52 5 / 2015 5
sesti Pohjois-Amerikassa, Isossa-Britanniassa sekä Australiassa. Etenkin Yhdysvalloissa roihahtanut lihavuusepidemia on saanut tutkijat, päättäjät ja yhdyskuntasuunnittelijat kysymään, voisiko yhdyskuntarakenteessa olla jotain sellaista, joka tuottaa passiivista elämäntapaa ja ylipainoa. Yhdysvaltalaisissa tutkimuksissa havaitut yhteydet massiivisen esikaupungistumisen ja kansalaisten lisääntyvien ylipaino-ongelmien sekä kakkostyypin diabeteksen välillä kertovat karua tarinaa yksityisautoilun varaan rakennettujen yhdyskuntien vaikutuksista ihmisten fyysiseen aktiivisuuteen. Palvelut, työpaikat ja koulut ovat kaukana, eikä yksipuolinen, mattomaisesti leviävä omakotiasutus houkuttele liikkumaan. Lasten liikkumisen tavat heijastavat ympäristön luonnetta Yhdyskuntarakenteen kehittymistä ohjataan kaupunkisuunnittelun keinoin, kaavoituksella. Lasten liikkuminen erilaisissa ympäristöissä liittyy paikkoihin ja näiden paikkojen suunnitteluratkaisuihin. Tuoreessa väitöstutkimuksessa tarkasteltiin lasten liikkumista pääkaupunkiseudulla sekä Turussa, ja tutkittiin, mitkä yhdyskunnan rakenteelliset piirteet mahdollistavat itsenäisen liikkumisen kevyttä liikennettä käyttäen. Tutkimuksessa käytettiin paikkaan sitoutuvaa pehmogis-menetelmää, joka mahdollistaa aineiston keräämisen tutkimuksen kohteilta, lapsilta ja nuorilta. PehmoGIS on verkossa toimiva karttapohjainen kyselymenetelmä, jonka avulla lapset ja nuoret pääsevät kertomaan koulumatkastaan, määrittelemään itselleen merkitykselliset paikat sekä kertomaan liikkumisestaan näihin paikkoihin. Kun vastaukset tehdään suoraan kartalle, ne kytkeytyvät tarkasti tiettyyn sijaintiin. Tällöin niitä voidaan analysoida yhdessä muun ympäristöstämme kertovan datan kanssa. Kilometri kävellen, kolme pyöräillen Tutkimuksessa analysoitiin karttaan kiinnittyneitä vastauksia yksilökohtaisesti, erotuksena tutkimuksille, joissa vertaillaan liikkumista erilaisissa ympäristöissä, vaikkapa maaseudulla ja kaupungissa. Yksilökohtaisessa analyysissa tarkastellaan kunkin lapsen kotiympäristön ja hänen merkitsemiensä tärkeiden paikkojen välittömän ympäristön yhdyskuntarakennetta. Tilastollisesti voidaan analysoida, vaikuttaako esimerkiksi risteysten määrä paikan ympärillä siihen, onko sinne mahdollista tulla itsenäisesti tai kevyttä liikennettä käyttäen. Tulosten perusteella liikkumistavan valintaan vaikuttaa eniten kuljettavan matkan pituus. Lapset käve levät mielellään noin kilometrin matkan kouluun, pyörällä taittuu hyvin kolme kilometriä. Jos matka pitenee, myös into yleensä laantuu. Siksi raken netun ympäristön tiiviys monissa muodoissaan näyttäytyy keskeisenä liikkumisen tapaa ja itsenäisyyttä ennustavana tekijänä. Erityisesti koulumatkojen osalta lyhyt matka ei kuitenkaan takaa aktiivista kulkutapaa, jos tarjolla on hyvät joukkoliikenneyhteydet. Niitä lapset ja nuoret voivat kuitenkin käyttää itsenäisesti, ja joukkoliikennettä käyttäessään lapset liikkuvat ainakin jonkin verran enemmän kuin autolla kuljetettaessa. Erona moniin vastaaviin kansainvälisiin tutkimustuloksiin on se, että Suomessa liikutaan aktiivisemmin väljillä esikaupunkialueilla kuin monissa muissa maissa. Suomalainen pientalomatto poikkeaakin rakenteeltaan monista kansainvälisistä esimerkeistä, kuten amerikkalaisesta tyypillisestä lähiöstä. Kävely ja pyöräily paikasta toiseen on mahdollista suoria reittejä pitkin ja usein kevyen liikenteen väylää käyttäen. Kohtuullisen tiivis ympäristö tukee aktiivista liikkumista Kohtuullisen tiivis ympäristö tukee itsenäistä ja aktii vista liikkumista, kun taas kaikkein tiiviimpiin kaupunkiympäristöihin lapset ja nuoret eivät kulje käyttäen kevyttä liikennettä. Kulkuvälineenä ei silti tyypillisesti ole henkilöauto, vaan lapset ja nuoret käyttävät ahkerasti julkisia liikennevälineitä silloin, kun kaupunkiympäristö tämän mahdollistaa. Vanhempien seurassa nuoret liikkuvat matkoillaan niin kouluun kuin muihinkin tärkeisiin paikkoihinsa harvoin, koulun ulkopuolisista tärkeistä paikoistaan vain noin joka kymmenenteen. Kulkureitin katkaisevat isot liikenneväylät vähentävät omaehtoista ja itsenäistä liikkumista. Esimerkiksi Helsingin kantakaupungissa lasten aktiivinen liikkuminen jää verrattain vähäiseksi, mutta lapset ja nuoret ovat kuitenkin itsenäisiä joukkoliikenteen käyttäjiä. Kaupunkikeskusta niin Helsingissä kuin Turussa tarjoaa myös lapsille monipuolisia mahdollisuuksia kokemiseen ja tekemiseen. Kun tarkastellaan nuorten itsensä kartalle merkitsemiä tärkeitä paikkoja, vahvistuu käsitys siitä, että pääkaupunkiseutulaiset viides- ja kahdeksasluokka- Liikkumistavan valintaan vaikuttaa eniten kuljettavan matkan pituus. Lapset kävelevät mielellään noin kilometrin matkan kouluun, pyörällä taittuu hyvin kolme kilometriä. Jos matka pitenee, myös into yleensä laantuu. 6 LIIKUNTA & TIEDE 52 5 / 2015
Yhteiskunnalliset muutokset ovat vaikuttaneet lasten mahdollisuuteen käyttää ympäristöään vapaasti. Lasten elämä jäsentyy niin ajallisesti kuin tilallisesti aiempaa tiukemmin juuri lapsille tarkoitettuihin paikkoihin ja harrasteisiin. laiset ovat erittäin itsenäisiä liikkujia. Yli kahdesta tuhannesta nuorten merkitsemästä paikasta vain noin kymmenesosaan tultiin vanhempien seurassa, viidesluokkalaiset hieman useammin (11 %) kuin kahdeksasluokkalaiset (8 %). Sukupuolten välillä ei ollut eroja liikkumisen itsenäisyydessä. Kulkutavoissa sen sijaan oli sukupuoliero: sekä tytöt että pojat liikkuivat eniten kävellen tai pyörällä (63 % ja 69 %), mutta tytöt käyttivät merkitsevästi yleisemmin julkisia liikennevälineitä kuin pojat (28 %, pojilla 20 %). Tutkituista ikäluokista vanhempi käytti nuorempia useammin joukkoliikennettä, samalla kun viidesluokkalaisista neljä viidesosaa kulki jalan tai pyörällä kaikki matkansa itselle tärkeisiin paikkoihin. Kulkutapojen eroa ikäluokkien välillä selittänee tyypillinen etäisyys paikkoihin: nuorempien lasten tärkeiden paikkojen etäisyysmediaani kotoa oli 450 metriä, kun se vanhemmalla ikäluokalla oli miltei puolitoista kilometriä. Sukupuolten välillä paikkojen mediaanietäisyyksissä ei ollut yhtä suurta eroa. Pojilla etäisyys oli 888 metriä, tytöillä 1 044 metriä. Tärkeät paikat kodin ja koulun lähpiirissä Lapsille ja nuorille tärkeitä paikkoja kyseltiin kolmen teeman avulla, jotka olivat tekeminen, tunteet ja sosiaalisuus. Valtaosa (87 %) nuorten merkitsemistä paikoista oli myönteisiä. Tärkeimpiä paikkoja olivat ne, joissa saattoi tavata kavereita, joissa hengailtiin, joissa tuntui hyvältä ja joihin liittyi hyviä muistoja. Näistä tärkeimmistä paikoista hyvien muistojen paikat olivat sellaisia, joihin tultiin muita yleisemmin vanhempien seurassa (12 %). Hengailun ja kavereiden tapaamisen paikkoihin ei vanhempien seuraa kaivattu (molemmat 3 %). Tämä näkyy myös kulkutavassa: paikkoihin, joihin tullaan vanhempien seurassa, liikutaan yleisemmin autolla. Tärkeät paikat sijaitsivat tyypillisesti kotien ja koulujen lähipiirissä. Erityisesti tunteiden paikat olivat lähellä kotia, kun koulujen läheisyydessä painottuivat sosiaalisuuden paikat. Tekemisen paikkojen etäisyys kodista ja koulusta oli suurin, ja monille nuorille tärkeitä kohteita olivat muun muassa erilaiset urheilukentät ympäri pääkaupunkiseutua sekä kauppakeskukset ja Helsingin keskusta. Tarkasteltaessa paikkojen välittömän lähiympäristön rakennetta ympäristöltään tiiveimpinä näyttäytyvät paikat, joissa nautitaan kaupunkielämästä, kuten elokuvateatterit, kahvilat, ostospaikat ja kirjasto. Tiiviisti rakennetuissa ympäristöissä sijaitsevat myös paikat, joissa hoidetaan erilaisia tehtäviä, kuten käydään kaupassa, tai joissa vain kuljeskellaan tai tutkiskellaan. Myös hengailun paikat ovat usein tiiviisti rakennetuissa ympäristöissä, samoin kuin paikat, joissa ei suvaita lapsia tai nuoria. Tällaisia kerrosalaltaan tehokkaita paikkoja löytyykin kaupungin keskustasta sekä kauppakeskuksista. Liikunnan paikkana nähtävä koko kaupunki Tulosten perustella voidaan sanoa, että kaupunkisuunnittelussa ja liikunnanedistämisessä ei tulisi rajoittua vain erityisesti lapsille ja nuorille suunnattuihin ympäristöihin, kuten leikkipuistoihin, urheiluhalleihin ja -kenttiin, vaan käsitellä koko kaupunkia mahdollisesti liikkumaan kannustavana ympäristönä. Huomiota tulisi suunnata lasten ja nuorten merkityksellisinä kokemiin paikkoihin. Nuorten vastausaineistoissa nousi tärkeimmäksi mainituiksi kokemuksiksi hengailu ja ystävien tapaaminen. Kaupunkisuunnittelussa voisikin pohtia nykyistä enemmän nuorten käyttäytymistä ja miettiä, kuinka nuorten suosimiin paikkoihin voisi luoda liikkumiseen kannustavia ja samalla sosiaalisuutta tukevia ympäristön elementtejä. Uudet asuinalueet tulisi kytkeä osaksi olemassa olevaa kaupunkirakennetta, jotta itsenäisen liikkumisen mahdollistavan joukkoliikenteen järjestäminen on mahdollista. Uusi tietoteknologia mahdollistaa erityyppisten aineistojen karttapohjaisen yhdistämisen. Tällöin kokemusperäistä informaatiota voidaan hyödyntää uusien ja vanhojen alueiden suunnittelussa vaikka koko kaupunkiseudun mittakaavassa. Kun ymmärretään, millaiset ympäristöt tuottavat enemmän fyysistä aktiivisuutta, on mahdollista edistää tällaisten kaupunkialueiden syntyä jo suunnittelupöydällä. Tai päinvastoin: jos suunnitteluvaiheessa kyetään tunnistamaan alueita, joilla kävely ja pyöräily luultavasti olisi vähäistä, suunnitelmia voidaan näiltä osin muuttaa. On kuitenkin tärkeää huomata, että ihmisen kokemus ympäristöstä ja halu kulkea siinä perustuu myös sellaisiin tekijöihin, joista ei ole tietoa suunnitteluohjelmien hyödyntämissä sähköisissä tietokannoissa. Tällaisia ovat esimerkiksi ympäristön esteettiset ominaisuudet ja tunnelma, joiden tulkinnat ovat aina yksilöllisiä. Itsenäisen liikkumisen raamit kapenemassa Kaupunkisuunnittelu on kuitenkin vain yksi monista tekijöistä, jotka vaikuttavat lasten ja nuorten liikkumiseen. Myös aikuisten asenteet ovat ratkaisevan tärkeitä. Lasten itsenäistä liikkumista koskevan tut- LIIKUNTA & TIEDE 52 5 / 2015 7
Ihmisen kokemus ympäristöstä perustuu myös tekijöihin, joista ei ole tietoa suunnitteluohjelmien tietokannoissa. Niitä ovat ympäristön esteettiset ominaisuudet ja tunnelma, joiden tulkinnat ovat aina yksilöllisiä. kimuksen klassikkoteos on Hillmanin ja Adamsin One false move. Tässä klassikossa tutkittiin englantilaisten ja saksalaisten lasten liikkumisen vapauksia 70- ja 90-lukujen taitteissa. Löydökset osoittivat, että lasten vapaudet toimia ympäristössään itsenäisesti olivat kaventuneet dramaattisesti kahden vuosikymmenen aikana. Sama tutkimus toistettiin muutama vuosi sitten, ja tällöin myös Suomi oli mukana yhtenä kuudestatoista tutkittavasta maasta. Tässä kansainvälisessä vertailututkimuksessa suomalaisilla lapsilla todettiin olevan eniten maailmassa vapautta liikkua itsenäisesti. Marketta Kyttä oli kuitenkin jo yhdeksänkymmentäluvun lopulla tutkinut lasten liikkumisvapauksia Hillmanin ja Adamsin esimerkkiä hyödyntäen, ja vertailu kahden vuosikymmenen välillä osoitti, että lasten vapaudet olivat vähentyneet myös Suomessa, kansainvälisesti verrattuna suuresta vapauden asteesta huolimatta. Monet yhteiskunnalliset muutokset ovatkin vaikuttaneet myös suomalaisten lasten mahdollisuuteen käyttää ympäristöään vapaasti. Kaupungistumisen mukanaan tuoma lisääntyvä liikenne saa aikuiset usein kuljettamaan lapsensa kouluun ja harrastuksiin autolla, mikä osaltaan lisää liikenteen määrää ja heikentää siinä mielessä turvallisuustilannetta kaduilla entisestään. Myös tuntemattomat ihmiset koetaan joskus uhkana, joskin Suomessa ja muualla pohjoismaissa ainakin toistaiseksi harvemmin kuin liikenne. Käsitykset siitä, millaista on hyvä vanhemmuus tai täysipainoinen lapsuus, ovat niin ikään muuttuneet. Vapaan oleskelun sijaan nykylapset harrastavat aikaisempaa nuorempina ja entistä enemmän. Puhutaankin lapsuuden institutionalisoitumisesta. Tällä tarkoitetaan sitä, että lasten elämä jäsentyy niin ajallisesti kuin tilallisesti aiempaa tiukemmin juuri lapsille tarkoitettuihin paikkoihin ja harrasteisiin. Mielipaikka antaa omaa tilaa ja rauhaa Kun lapsilta ja nuorilta kerättiin aineistoa heidän tärkeistä paikoistaan, kysyttiin jokaisen paikan merkitsemisen yhteydessä, kuinka paljon lapsi tai nuori pitää merkitsemästään paikasta. Pidetyin paikka oli sellainen, jossa vastaaja sai olla rauhassa. Tätä tulosta kannattaa peilata lapsuuden institutionalisoitumista vasten. Kaipaavatko vastaajat rauhaa aikatauluista, kanssakäymisestä muiden kanssa tai vaikkapa rauhaa toteuttaa itseään? Aikatauluttamaton aika mahdollistaa myös spontaanin kohtaamisen muiden saman ikäisten kanssa. Vapaalla oleskelulla on myös merkitystä fyysisen aktiivisuuden kannalta, sillä kiihtyvyysantureita käyttäneissä tutkimuksissa on havaittu, että lasten omaehtoinen leikki tuottaa enemmän reipasta liikuntaa kuin ohjatut liikuntaharrastukset. Siirtyminen omaehtoisesta kävelemisestä ja pyöräilemisestä autossa kuljetettavaksi vaikuttaa lasten arkiliikkumisen määrään ja sitä kautta terveyteen ja hyvinvointiin. Itsenäisen liikkumisen hyödyt eivät kuitenkaan rajoitu pelkästään näihin positiivisiin terveysvaikutuksiin, vaan vapaalla kulkemisella on myös merkitystä lasten ja nuorten sosiaaliselle, emotionaaliselle ja kognitiiviselle kasvulle. Lisäksi ohjattuun liikuntaan osallistuvat vain harvat ja valitut. Tärkeintä olisi aktivoida ne lapset ja nuoret, jotka eivät liiku lainkaan tai vain hyvin vähän. Tämä korostaa koulumatkaliikkumisen, kävelyn tai pyöräilyn, merkitystä. Vanhempien mielikuvat lastensa itsenäiseen liikkumiseen liittyvistä riskeistä perustuvat harvoin realistiselle arviolle riskin toteutumisen todennäköisyydestä. Lapsille ja nuorille kannattaisikin antaa liekaa ja ymmärtää, että erilaisten vakavien onnettomuuksien todennäköisyys on hyvin pieni. Liikkumattomaan elämäntapaan liittyviin terveysriskeihin ja autonkuljettajana hukattuun aikaan sen sijaan kannattaisi suhtautua vakavasti. ANNA BROBERG, FT Tutkija Aalto-yliopisto Sähköposti: anna.broberg@aalto.fi Kirjoittajan maankäytön, suunnittelun ja liikennetekniikan väitöskirja They ll never walk alone? The multiple settings of children s active transportation and independent mobility tarkastettiin Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulussa 7.8. 2015. Väitöskirjan verkko-osoite http://urn.fi/ URN:ISBN:978-952-60-6285-3 8 LIIKUNTA & TIEDE 52 5 / 2015