Ryhmätoiminnan haasteita. Tutorkoulutus, kevät 2012 Aalto-yliopisto Opintopsykologit



Samankaltaiset tiedostot
PÄIVÄN OHJELMA. Aamupäiväkoulutus kello 9-12 tai iltapäiväkoulutus kello 16-19

Ohjaaminen. Ohjaajan tärkein tehtävä on antaa ohjattavalle. Aikaa Huomiota Kunnioitusta

OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN

Pienryhma keskusteluista koottua

VOIKUKKIA-ryhmän dynamiikka

RAPORTTI TUUTOROINNIN PALAUTEKYSELYSTÄ 2011 Helena Collin/Ari Kurlin

OIVALLUS. arviointi- ja väittämäkortit.

Ryhmän kehittyminen. Opintokeskus Kansalaisfoorumi Avaintoimijafoorumi

Yhdessä elämään. Lapsen ystävyyssuhteiden ja arkisen ryhmätoiminnan tukeminen

Sosiaalisen median ohjeistus järjestäjille. Facebook, Twitter & Instagram

Koulutusala: Liiketalous/Matkailu, Tekniikka, Sosiaali-Hoitoala, Tietojenkäsittely. Kuinka moneen tapahtumaan osallistuit viikon aikana?

Koulujen yhdistyminen - lasten ajatuksia

A! PEDA INTRO (5 op)

Toiminnalliset ryhmätyömenetelmät amok, Raija Erkkilä

Vertaisohjaaminen ryhmässä. Tuutorointi ja ryhmädynamiikka

Akateemiset taidot. 2. tapaaminen

Peda-forum Lappeenranta

Yllättävän, keskustelun aikana puhkeavan ristiriidan käsittely

Johanna Bovellán

Tuen tarpeen tunnistaminen. Lukemisen ja kirjoittamisen ryhmäarviointi. Esitysohjeet opettajalle. toinen luokka syksy

Opiskelijatuutorikoulutus &

Vahvistun ryhmässä. Opas vertaistukiryhmän käynnistämiseen

Koontia tutorkoulutuksista

Lapset puheeksi -keskustelu lapsesta, perheestä ja kouluympäristöstä

Osaamista opintojen ohessa -pilotti Jyväskylän yliopistossa

MILLAINEN ON HYVÄ RYHMÄ?

Etäisistä massaluennoista aitoihin kohtaamisiin. Pekka Koskinen, Heli Lehtivuori, Jussi Maunuksela Jyväskylän yliopisto

Kokemuksia Unesco-projektista

Tutoroinnin kick-off. KY Yläkertsi 14.4.

Sosiaalisen median ohjeistus järjestäjille. Facebook, Twitter & Instagram

Uudet opetussuunnitelman perusteet ja vanhempien osallisuus kouluissa

Yhteenveto VASU2017 verkkokommentoinnin vastauksista. Opetushallitus

Opetussuunnitelmasta oppimisprosessiin

KANSAINVÄLISTYMISEN YHDISTYSOPAS

VIRVATULIKYSELY VUOTIAILLE, kevät 2013

Kodin ja koulun yhteistyö 2.0 vanhempien osallisuus tulevaisuuden koulussa

Hyvinvointia lukioihin tukea ehkäisevään päihdetyöhön ja päihdesuunnitelman laatimiseen

Ryhmän johtaminen. Ryhmäprosessi Erilaiset ryhmät

VENÄJÄN TYÖSSÄOPPIMINEN

VAPAASTI VALITTAVIEN TUTKINNON OSIEN OSAAMISEN ARVIOINNIN SUUNNITELMA

Työyhteisön draama ja roolit

Tiivistelmä opiskelijapalautteista (n=51)

Ohje työpaikkaohjaajalle

Jäsenten aktivointi Piirikokous Jämsänkoski

raportti Reetta Peltonen Pesäpuu Ry

MILLAINEN VÄKI TÄÄLLÄ TÄNÄÄN PAIKALLA?

Miten päihdepalveluja l tulisi kehittää?

Tiimityö Sinulla on yhteisö, käytä sitä!

D R A A M A T Y Ö P A J O I S S A O N T I L A A I D E O I L L E J A P E R S O O N I L L E

Palaute orientaatioviikosta Vastauksia yhteensä: 68

Sykleissä mennään tiedotuksessakin olet tarkkana

Kaveritoimintaa on montaa erilaista!

Neuvontapalvelut pilottityöpaja 4 / muistio

Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta ja vapaa-aika. Sanni Marjanen Eetu Rantakangas Koulutus tutorleirillä

Kokemuksia perhehoidosta. Kuudes tapaaminen. Kouluttajakansio KeVa - perhehoidon valmennus

Ammattiosaston nuorisovastaavan käsikirja

LC SAVONLINNA / SÄÄMINKI KLUBIN STRATEGIA. Strategia päivitetty

Näy netissä! Hio LinkedIn profiilisi kuntoon ja paranna näkyvyyttäsi

SUOKI TOIMINTA PASSI

PRIDE-kotitehtävä VIIDES TAPAAMINEN. Lapsen oikeus perhesuhteisiin PRIDE-KOTITEHTÄVÄT. Kotitehtävä 5 / Sivu 1

SAMPO WEBINAARI. Seikkailijaohjelmapäälikkö Turkka Salo & Seikkailijaohjelmamestari Ilona Leiman 2019

LAPPU -projekti (Kollin yleinen osoitelappu) Yhteenvetoa haastatteluista ja hankkeen eteneminen

Ristiriitojen hallinnan mahdollisuudet asemakaavoitusprosessin aikana

Te r vetuloa. Palometsän päiväkoti Sahrankatu Salo

Erilaisia osallisuusmenetelmiä

Tiivistelmä Opiskelijoiden Hyvis-ohjauksen palautteista (n=28)

Hankekahvit Kajaanissa

TOIMINTA PEVA PASSI. nimi:

Ykkösklubi on vuotiaille tyypin 1 diabetesta sairastaville nuorille suunnattua ryhmätoimintaa.

YRITTÄJYYSPROJEKTI HYVÄNTEKEVÄISYYSILTA

Valtakunnallinen AlueAvain Omaishoitajaliitto ry. Heidi Ristolainen Opintokeskus Sivis

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Habits of Mind16 taitavan ajattelijan. toimintatapaa (COSTA & KALLICK, 2000) Ajatella! valmennus Päivi Nilivaara

RYHMÄYTTÄMINEN. Vertaistutorkoulutus. Tommi Pantzar

Asiakkaan kohtaaminen ja vuorovaikutus

PK Kysely lastensuojelutarpeen selvitysvaiheen yhteistyötahoille Neuvolat ja varhaiskasvatus Päijät-Häme, kevät 2014

Alakoulun opettajan ja vanhemman LAPSET PUHEEKSI LOKIKIRJA

HENKISTÄ TASAPAINOILUA

Eväitä hankkeesta tiedottamiselle. Kenelle, mitä, miksi ja miten? Aino Kivelä / CIMO 2015

Testaajan eettiset periaatteet

Kokemuksia perhehoidosta. Kuudes tapaaminen. Kouluttajakansio Ikäihmisten perhehoidon valmennus

KANSAINVÄLISYYSTUTORIN OSAAMISPASSI

RAPORTTI TUUTOROINNIN PALAUTEKYSELYSTÄ 2010 Helena Collin

Opiskelijatutoreiden välitapaaminen. Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta (JYY) Tiistaina Ylioppilastalo Ilokivi

VIIRTA - PPSHP: KUNTOUTUSYKSIKKÖ NUORTEN LUOTSINA AKTIIVISEEN ELÄMÄÄN

Opiskelijatutoreiden välitapaaminen

Verkostoituminen, näkyvyys ja markkinointi. Annukka Jyrämä

Tervetuloa selkoryhmään!

JUPINAVIIKOT Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Luonnonvara-ala. Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja.

Uusien kanavien haasteet ja mahdollisuudet mediaviestinnässä. Kasper Stenbäck Johtaja, verkko ja teknologiat Cocomms Oy

Tiimijohtaminen. Toimi mieluummin tiimin palvelijana kuin sen johtajana. Kati Aikio-Mustonen, johtamisen kehittämisrakenne

Juonneryhmätyöskentely klo Vetäjät:

Workshop Palveluiden ideointi ja kehittäminen Miia Lammi Muotoilukeskus MUOVA. Ohjelma. Luovuuden ainekset. Odotukset.

Asiakkaita vuoden jokaiselle päivälle - sparraus

Oppilaiden Vastanneita Vastaus-% Oppilaat lk ,9 % Vanhemmat ,1 %

Viestintä- ja tiedotuskoulutus Taimo Halme Viestintävastaava Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta

Sonera Viestintäpalvelu VIP

Työpaikan pelisäännöt. PÄIJÄT-HÄMEEN HYVINVOINTIYHTYMÄ Strategia ja tukipalvelut

Toimintasuunnitelma 2014 Prosessiteekkarit ry.

4 ensimmäistä sähköpostiasi

Transkriptio:

Ryhmätoiminnan haasteita Tutorkoulutus, kevät 2012 Aalto-yliopisto Opintopsykologit

Tutustuminen Jokainen saa kortin, jossa on joku Perheenjäsen Muodostetaan 6-8 henkilön ryhmät siten, että saman perheen jäsenet muodostavat ryhmän keskenään Ryhmän jäsenet esittäytyvät lyhyesti toisilleen

Tämän koulutustuokion aiheet Ryhmän tunnuspiirteitä mikä vaikuttaa ryhmän toimintaan ryhmänä Ryhmän kehitysvaiheet miksi erityisesti ryhmän alkuvaihe on tärkeä Tehdään ryhmissä tutor- / ISO-ryhmän toimintaan ja toiminnallisuuteen liittyvä tehtävä / prosessi Hyvät käytännöt esille

Ryhmän tunnusmerkkejä Ryhmäksi kehittyminen vaatii Tilannekontaktin (toisten havaitseminen, yhteenliittyminen) Psykologisen kontaktin (tietoisuus toisista, suhteiden luonti) Sosiaalisen kontaktin (yhteinen tavoitteellinen toiminta) Ryhmälle ominaista on Yhteinen tavoite, yhteistyö Ryhmäsuhteet (rooli-, normi-, valta-, tunne-, kommunikaatiosuhteet) Ryhmädynamiikka

Ryhmän vaiheet 1. Muotoutumisvaihe Orientoituminen tehtävään, ryhmään ja rooleihin, toimintatapojen luominen 2. Kuohuntavaihe Ryhmän tehtävän ja johtajan vastustus, jäsenten väliset konfliktit 5. Toiminnan päätös Ryhmän päättymisestä ilmoittaminen ja jäsenten auttaminen siirtymään muihin ryhmiin 4. Toimintavaihe Tehtävän suorittaminen, ryhmänä toimiminen 3. Yhteisöllisyysvaihe Yhteisten normien ja koheesion muodostus, jäsenten vakiintuneet toimivat roolit

Tutorryhmä toimimaan! Millaisia esteitä tai vaikeuksia ryhmä ja ryhmätoiminta voivat kohdata? Miettikää haasteita ryhmässä ja käyttäkää omakohtaisia kokemuksia pohjamateriaalina Miten tutori(t) voivat vaikuttaa esteisiin tai ratkaista esitettyjä esteitä ja vaikeuksia? Tuottakaa ratkaisuja toisen ryhmän esittämiin esteisiin ja vaikeuksiin Millaisia hyviä käytäntöjä Top 10 voidaan kokemusten pohjalta koota? Kootaan ryhmien ratkaisujen perusteella hyvät käytännöt yhteiseksi tietovarannoksi Hyvät käytännöt toimivat ennalta ehkäisevästi ei pääse syntymään vaikeita esteitä!

Tutorryhmä toimimaan! 1. Millaisia esteitä tai vaikeuksia ryhmä ja ryhmätoiminta voivat kohdata? Miettikää haasteita ryhmässä ja käyttäkää omakohtaisia kokemuksia pohjamateriaalina

Tutorryhmä toimimaan! 2. Miten tutori(t) voivat vaikuttaa esteisiin tai ratkaista esitettyjä esteitä ja vaikeuksia? Tuottakaa ratkaisuja toisen ryhmän esittämiin esteisiin ja vaikeuksiin

Tutorryhmä toimimaan! 3. Millaisia hyviä käytäntöjä Top 10 voidaan kokemusten pohjalta koota? Kootaan ryhmien ratkaisujen perusteella hyvät käytännöt yhteiseksi tietovarannoksi Hyvät käytännöt toimivat ennalta ehkäisevästi ei pääse syntymään vaikeita esteitä!

Hyviä käytäntöjä 11.4. Mursuriita > interventio > rauhallinen keskustelu, ei liiallista puuttumista tai puolen ottamista Tutustumisleikkien ei tarvitse olla pakolla hauskoja, koska jotkut saattavat jännittää Ryhmässä liikuntavammainen > ei numeroa tilanteesta, mutta huomiointia ohjelman sunnittelussa Osa haluaa juhlia, osa opiskella > järjestetään vaihtelevaa ohjelmaa Fuksi on väsynyt/käy töissä, eikä ehdi minnekään > järjestetää ohjelmaa koulupäivän aikana Rasittava/aggressiivisen uskonnollinen fuksi > ohjataan keskustelua muualle, myös vaikeilla tapauksilla on oikeus kuulua ryhmään Kadonneet, mielenkiinnottomat fuksit/mursut > kontaktointi FB:ssa, tiedustelu, miksi ei osallistu ryhmän toimintaan, lopusta ryhmästä huolehtiminen, itsereflektio (missä vika?)

Hyviä käytäntöjä 13.4. Fukseilla täytyy olla hauskaa -> aktiivinen ryhmäyttäminen, pakotettua ohjelmaa ennen vapaamuotoisempaa hengailua Fukseja mukaan myös fuksiryhmän ulkopuolelta -> ei tarvitse tulla yksin fuksiryhmän tapahtumiin Paljon vahoja persoonia ryhmässä ja yhdessä päättäminen mahdotonta -> tutor kuuntelee kyllä, mutta tarvittaessa päättää itse, kompromissiratkaisujen tekeminen Yhteisiä aktiviteetteja, laskupiirejä jne. Vieraskielisten aktivointi ryhmän yhteiseen toimintaa -> toimintaa pienryhmissä Tutor tutustuu ryhmän uusiin/ujoihin fukseihin ja rohkaisee mukaan fuksiryhmän toimintaan Jos joku fuksi viihtyy selkeästi paljon paremmin toisen ryhmän kanssa, vaihto toiseen ryhmieen voi olla kaikkien etu

Ujompien ja hiljaisempien mielipiteiden kysyminen ja kuuntelu -> dominoivat persoonat ymmärtää, että muillakin on sanottavaa Sukupuolijakauman huomiominen ryhmäjaossa Henkilökohtainen kontaktointi ja markkinointi fukseille Spämmäys facebookissa, sähköpostilla, puhelimella Millaiset tapahtumat kiinnostavat fukseja? -> yhdessä päättäminen Erityisasemayhdistysten fukseille myös muita tapahtumia kuin fuksipistetapahtumia Suomenkielisten vieminen TF:lle tutustumaan, jos ryhmä on osittain ruotsinkielinen Molemminpuolinen vastuu esim. TF ja EAY:t Huolehditaan myös, että ruotsinkielisillä on fuksiryhmässä joku (tutor), jonka kanssa puhua äidinkieltään, varsinkin jos se sujuu helpommin Ruotsinkielistä toimintaa kiltojen sisälle

Hyviä käytäntöjä 19.4. Fuksi ei suostu/voi syömään jossain ruokalassa > keskustelu, tiedustelu (allergia vs. syömishäiriö), vinkkaaminen Alepaan, mihin asti tutorin vastuu ulottuu? Ekoissa tapaamisissa hiljaista > tutor käynnistää keskustelun Yksi jää ulkopuolelle > ottaa suoraa kontaktia syrjään jäävään ja huomioida, että joillain on muita ryhmiä, joihin he kuuluvat Ujot > ei tutustumista esiintyvästi vaan ensin vaikka parille, erilaiset tutustumisleikit Monipuolista toimintaa jo ensi viikoista lähtien (bileistä seinäkiipeilyyn) Ryhmän klikkiytyminen onko se huono, kunhan kukaan ei jää yksin?: parasta ehkä sekoittaa, koska parempi on, että tutustuu laajasti alussa uusiin ihmisiin Ryhmädynamiikan löytäminen myös opintoihin liittyvissä asioissa Käytännön asiat: yhteystietojen vaihtaminen, paimentaminen :D, jos ryhmästä puuttuu ensimmäisinä päivinä joku, on se hyvä kertoa ryhmälle, jotta he osaavat odottaa vielä saapuvaa ja jotta tämän on helppo liittyä ryhmään; iloinen tapaamisten ja tapahtumien markkinointi Vanhempien vuosikurssien opiskelijat saalistavat fukseja > on ihan ok kieltäytyä, eikä sen perusteella syrjitä ketään, jos tulee kämmättyä, siitä voi jutella tutorin kanssa Jotakuta ei kiinnosta mikään > tutor voi ryhmätapaamisessa kerätä anonyymisti lapuilla hauskaa tekemistä, toiminnan ryhmälähtöisyys

Hyviä käytäntöjä 19.4. Ryhmässä homoseksuaali ja fobikko > avoin keskustelu fobikon kanssa, ryhmäkokoonpanojen muuttaminen Fuksit haluavat vaihtaa ryhmää > fuksiryhmät voivat järjestää tapahtumia myös yhdessä Ryhmässä on absolutisti > ISO/tutor voi myös olla juomatta ja viedä näin huomiota yhden juomattomuudelta: vähentää ryhmäpainetta Ryhmäläisten eroavat poliittiset kannat > käännä keskustelu muuhun aiheeseen, ei ainakaan bensaa liekkeihin Joku ei ole FB:ssa > muista huomioida myös muut yhteydenpitokanavat ryhmälähtöisesti (kysy, mikä olisi paras tapa pitää yhteyttä)