Opiskelijatutoreiden välitapaaminen
|
|
- Elina Heidi Penttilä
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Opiskelijatutoreiden välitapaaminen Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta (JYY) Keskiviikkona Iiro Korhonen, JYYn hallituksen tutorkoulutusvastaava Jenna Anttonen, JYYn hallituksen puheenjohtaja
2 Välitapaamisen tavoitteet Vertaistuen tarjoaminen tutoreiden kesken Kokemusten jakaminen Ongelmien selvittely yhdessä Mahdollisuus suunnitella yhteistyötä Tutoroinnin loppuvaiheiden ja päättämisen suunnittelu Palkkion hakeminen yliopistolta ja loppuraportin kirjoittaminen
3 Tapaamisen suunnitelma Jakaudutaan n. 5 hengen ryhmiin Ei oman oppiaineen tutoreiden kanssa samaan ryhmää Keskustellaan eri aihepiireistä ryhmissä Kunkin aiheen käsittelyn jälkeen käydään yhdessä läpi Ryhmätyöskentelyn jälkeen Mahdollisuus kysyä neuvoa ongelmatilanteisiin Ohjeita tutoroinnin loppuun viemiseen ja tutorraportin kirjoittamiseen
4 Aihepiirit 1) Tunnelmia, fiiliksiä, kuulumisia 2) Minä, tutor 3) Pienryhmäni on... 4) Parantamisen varaa?
5 1. Tunnelmia, fiiliksiä, kuulumisia Miten on yleisesti sujunut? Miltä ryhmän ohjaaminen on tuntunut? Miten ensimmäiset tapaamiset sujuivat? Mitä olette ryhmän kanssa tehneet? Mitkä ovat olleet parhaita onnistumisia? Hyviä ryhmätapaamisia tai tapahtumia, hyvää palautetta,... Mitkä ovat olleet suurimpia ongelmia? Vaikeuksia yhteydenpidossa, haastavia ryhmäläisiä, vaikeuksia motivoinnissa,... Miten ratkaisit ongelmia?
6 2. Minä, tutor Onko tutorointi vastannut odotuksiasi? Onko tapaamisia, yhteydenottoja ja työtä ollut enemmän / vähemmän kuin ajattelit? Vertaa itseäsi tutorleirillä JYT:n osuudessa olleisiin tutoreihin, millainen tutor itse olet ollut? Mikä tutorina toimimisessa on ollut parasta ja mikä ikävintä? Millaiselta ryhmän johtaminen on tuntunut?
7 3. Pienryhmäni on... Onko ryhmäytyminen onnistunut? Miten tutustumisvaihe sujui? Millainen ryhmähenki on ollut? Mikä helpotti / vaikeutti ryhmäyttämistä? Onko ryhmä yhtenäinen? Onko ryhmäläisillä paljon erilaisia tarpeita? Onko ryhmässä erilaisia rooleja (puheliaita, vetäytyviä, johtajia...)? Miten huomioitte erilaisuuden? Onko joku jäänyt ulkopuoliseksi? Jos on, miten olet toiminut Onko ryhmäsi sopivan kokoinen? Luuletko, että saat ryhmäläisistä uusia kavereita?
8 4. Parantamisen varaa Mitä kehittämistä opiskelijatutoroinnissa yliopistolla ja oppiaineessanne yleisesti on? Onko tutorkoulutus palvellut tutorointia? Missä on parannettavaa? Mitä tietoa tai taitoja olet kaivannut? Onko yhteistyö sujunut eri tahojen kanssa? Esimerkiksi laitoksen, opettajatutorin, muiden tutoreiden ja ainejärjestön kanssa? Mitä tekisit seuraavalla kerralla itse toisin?
9 Kysyttävää? Onko ollut tilanteita, joissa ei ole tiennyt vastausta? Saa kysyä mistä vain, mietitään yhdessä
10 Tutoroinnin päättäminen Tutorointia saa jatkaa vaikka keväälle saakka Mielellään ainakin loka/marraskuuhun Varmistakaa ettei ole jäänyt asioita epäselväksi Suositellaan mukavan lopputilaisuuden pitämistä Kannattaa kerätä palautetta omasta toiminnasta esim. palautekeskustelu tai kirjallinen palaute Viikolla 46 tai 47 Sitä ennen Korpissa palautekysely Keväällä jaetaan tutordiplomit (pyynnöstä) JYYn korkeakoulupoliittiselta sihteeriltä Susanna Koistiselta
11 Tutorin loppuraportti Raportti on 2-3 sivun selvitys koko tutorprosessista Osallistuitko tutorkoulutukseen ja millaista se oli Miten itse tutorointi sujui Mitä opit tutoroinnista Mitkä olivat parhaita kokemuksia ja onnistumisia Mitä ongelmia ilmeni ja miten ratkaisit ongelmat Mitä hyötyä kokemuksesta itselle Ideoita tutoroinnin ja tutorkoulutuksen kehittämiseen Vapaata kirjoittamista, ei tarkkaa kaavaa
12 Tutorin loppuraportin palauttaminen Raportti palautetaan tiedekunnan opintoasiainpäällikölle marraskuussa Opintopisteet (yleensä 2 op) saa, kun... On osallistunut tutorkoulutukseen On ohjannut pienryhmää Laatinut ja palauttanut raportin tutoroinnista
13 Palkkionmaksulomake Palautetaan omalle laitokselle mennessä Jos ei ole laitoksia tiedekuntaan Kannattaa palauttaa samaan aikaan tutorraportin kanssa Rahapalkkio on 13 euroa / tunti Korvattavien tuntien enimmäismäärä on 15 tuntia
14 Muita juttuja muistutuksena Lainattavia tavaroita saa hakea pienryhmäkäyttöön jäsenpalvelusihteeriltä sekä KVATilta Tarjolla mm. mölkky ja muita pihapelejä, tikkataulu, lautapelejä, ainejärjestösudoku, astioita, pilkkivehkeet, vene,... Muistakaa myös JYYn tilat! Projekti- ja liikunta-avustuksia voi hakea milloin vaan
15 KIITOS! Ensi vuonna saattaisi olla tarvetta muutamalle reippaalle senioritutorille MUKAVAA SYKSYN JATKOA KAIKILLE!
Opiskelijatutoreiden välitapaaminen. Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta (JYY) Tiistaina 11.9.2012 Ylioppilastalo Ilokivi
Opiskelijatutoreiden välitapaaminen Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta (JYY) Tiistaina 11.9.2012 Ylioppilastalo Ilokivi Välitapaamisen tavoitteet Vertaistuen tarjoaminen tutoreiden kesken Kokemusten
Osoite. Kansalaisuus Äidinkieli. Vanhempien / huoltajan luona Jos vain toisen huoltajan luona, kumman? Yksin omassa asunnossa Muuten, miten?
TULOHAASTATTELULOMAKE Tämän lomakkeen tarkoituksena on helpottaa opiskelusi aloitusta ja suunnittelua. Luokanvalvojasi keskustelee kanssasi lomakkeen kysymyksistä ja perehdyttää Sinut ammatillisiin opintoihin.
Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta ja vapaa-aika. Sanni Marjanen Eetu Rantakangas Koulutus tutorleirillä 26.4.2015
Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta ja vapaa-aika Sanni Marjanen Eetu Rantakangas Koulutus tutorleirillä 26.4.2015 Mikä on suosikkipaikkasi Jyväskylässä? Jyväskylä on fuksin uusi koti Ihminen on onnellisempi,
Tutorin tehtävälista: Sosiaali- ja opinto-asiat. Tutorleiri Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta
Tutorin tehtävälista: Sosiaali- ja opinto-asiat Tutorleiri Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta Tutorin tulee tietää kaikesta kaikki! Tutor on kaikkitietävä Tämä ei onneksi ole totta. Tutorin tulee sen
JYY Liikuntavastaavien koulutus 2.2.2013. Hallitusvastaava Hanna Huumonen hanna.huumonen@hallitus.jyy.fi Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta
JYY Liikuntavastaavien koulutus 2.2.2013 Hallitusvastaava Hanna Huumonen hanna.huumonen@hallitus.jyy.fi Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta Sisältö Liikuntatoiminta JYYssä Liikuntavastaavan tehtävät
JYY Liikuntavastaavien koulutus 1.2.2014
JYY Liikuntavastaavien koulutus 1.2.2014 Hallitusvastaava Silja Silvasti silja.silvasti@hallitus.jyy.fi Liikuntavaliokunnan puheenjohtaja Simo Korpela simo.m.korpela@student.jyu.fi Jyväskylän yliopiston
Tuutoreiden sitoutuminen Mitä keinoja kv-tuutoreiden sitoutumiseen? Miten toteutetaan? CIMOn kevätpäivät Lahti 22.5.2012
Tuutoreiden sitoutuminen Mitä keinoja kv-tuutoreiden sitoutumiseen? Miten toteutetaan? CIMOn kevätpäivät Lahti 22.5.2012 Tuula Hellstedt (tuula.hellstedt@helsinki.fi) Kansainvälisen vaihdon palvelut, Helsingin
Vinkkejä, välineitä ja aikatauluja tutorointiin
Vinkkejä, välineitä ja aikatauluja tutorointiin Tutoreiden koulutuspäivä 1.9.2012 Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta (JYY) Syksyn aikataulu 1/4 3.9. Nimenhuudot Humanistinen tiedekunta, klo 12.00, C
OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN
OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN Opiskelijakunta Lamko 2014 SISÄLTÖ JOHDANTO... 2 Tutortuntien suunnittelu... 2 Tutortuntien sisältö... 3 Jokaisella kerralla:... 3 Ensimmäiset tutortunnit... 3 Teemat... 3
Keskiviikko
Maanantai 11.6.2018 Piristyspartion toinen viikko lähti käyntiin matkaamalla Rantakylään vanhusten taloille. Kävimme pyytämässä asiakkaita mukaan aamupäivän ohjelmaamme ja saimme kasaan mukavan kokoisen
Yliopiston hallinto ja säännöt (ja muuta mukavaa) Koposektori Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta 8.2.2012
Yliopiston hallinto ja säännöt (ja muuta mukavaa) Koposektori Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta 8.2.2012 Yliopiston hallinto Yliopiston ylin johto Monijäsenisiä hallintoelimiä Päättäviä toimielimiä
JYYn tapahtumanjärjestäjäkoulutus 2016. Anna Silvola Priska Pennanen Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta
JYYn tapahtumanjärjestäjäkoulutus 2016 Anna Silvola Priska Pennanen Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta Sisältö Tapahtuman suunnittelu ja valmistelu Vastuunjako Talousarvion laatiminen & avustukset Tiedottaminen
kylän yliopiston ylioppilas y J JYY
Tutoropas Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta JYY Sisällysluettelo 1. Tervetuloa tutoriksi...3 2. Opiskelijatutorit Jyväskylän yliopistossa...4 3. Mikä tutor?...6 4. Toinen tieto on toista tärkeämpää,
Yliopiston hallinto, säännöt ja muuta kopon arkea
Yliopiston hallinto, säännöt ja muuta kopon arkea Koposektorikoulutus Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta Järjestöseminaari 2.2.2013 Jenna Anttonen, Antti Seppänen & Maria Rytkönen Sisältö Osa I Verkko,
Itsearviointi 1.lk Nimi päiväys
Itsearviointi 1.lk Nimi 1. Uskallan kysyä. 2. Osaan noudattaa ohjeita. 3. Osallistun luokan yhteiseen keskusteluun. 4. Tulen toimeen luokkatovereitteni kanssa. 5. Huolehdin läksyistäni ja tavaroistani.
MaA Joachim Kratochvil Koulutuspoliittinen asiantuntija Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta
MaA103 1.12.2015 Joachim Kratochvil Koulutuspoliittinen asiantuntija Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta Hallinnon opiskelijaedustaja (halloped). Kaikkien kausi alkaa 1.1.2016 ja päättyy 31.12.2017 Jokaisella
Liikuntaseura toiminnassa
Liikuntaseura toiminnassa Seuraprojektilla käytännönläheisyyttä opintoihin Minna Kettunen amanuenssi Liikuntatieteellinen tiedekunta Jyväskylän yliopisto Liikkeelle! 1. Liikunnan yhteiskuntatieteiden opiskelijat:
Tasavertaisen kaveritoiminnan aloituskoulutus kehitysvammaiselle vapaaehtoiselle. Kehitysvammaisten Tukiliitto Best Buddies -projekti Marraskuu 2013
Tasavertaisen kaveritoiminnan aloituskoulutus kehitysvammaiselle vapaaehtoiselle Kehitysvammaisten Tukiliitto Best Buddies -projekti Marraskuu 2013 Tämä on esimerkki tasavertaisen kaveritoiminnan aloituskoulutuksesta.
RAPORTTI TUUTOROINNIN PALAUTEKYSELYSTÄ 2011 Helena Collin/Ari Kurlin
RAPORTTI TUUTOROINNIN PALAUTEKYSELYSTÄ 2011 Helena Collin/Ari Kurlin Sisältö 1. Johdanto...2 2. Miksi tuutoriksi hakeuduttiin?...3 3. Tuutorin tehtävien arvioiminen...4 4. Väittämien toteutuminen...5 5.
Oppimispäiväkirja Nimi:
Oppimispäiväkirja Nimi: Tässä projektissa tavoitteena on Lisätään ymmärrystä siitä, millaista on asettua vieraaseen kulttuuriin. Viron kielen, kulttuurin ja tarinoiden tarkastelu luo lähtökohdan tavoitteen
Tasavertaisen kaveritoiminnan aloituskoulutus vammattomalle vapaaehtoiselle. Kehitysvammaisten Tukiliitto Best Buddies -projekti Marraskuu 2013
Tasavertaisen kaveritoiminnan aloituskoulutus vammattomalle vapaaehtoiselle Kehitysvammaisten Tukiliitto Best Buddies -projekti Marraskuu 2013 Tämä on esimerkki tasavertaisen kaveritoiminnan aloituskoulutuksesta.
Kopokoulutus (ja muuta mukavaa) Koposektori Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta 1.2.2014
Kopokoulutus (ja muuta mukavaa) Koposektori Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta 1.2.2014 Tervetuloa koulutuspolitiikan ihmeellisille vesille! Sisältö Osa I Verkko, johon olet takertunut Osa II Kopon
KV-TUTOROINNIN KEHITTÄMINEN
KV-TUTOROINNIN KEHITTÄMINEN Tilanne tällä hetkellä Käytännöissä paljon eroja koulujen välillä Kv-tutoreita tekniikan puolella liian vähän. Tutorrekrytointi haasteellista myös ARTSissa Tutoriksi päätyy
TERVETULOA TUTORIKSI. Oppaasta
TERVETULOA TUTORIKSI Sinä olet tutor - yliopiston kasvot. Opiskelijatutorina olet uudelle opiskelijalle usein ensimmäinen kosketus yliopistoon. Antamasi vaikutelma jää opiskelijan mieleen ensimmäisenä
JYY Liikuntavastaavien koulutus 1.2.2012
JYY Liikuntavastaavien koulutus 1.2.2012 Sosiaalisihteeri Hannu Järvistö Hallitusvastaava Elvi Juvonen Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta Linkkejä JYYn liikunta-avustuskriteerit ja lomakkeet http://jyy.fi/jarjestolle/avustukset/jyyn-liikunta-avustukset/
Kopo-koulutus. 8.2.2011 Mikko Punkari & Joachim Kratochvil Hallituksen korkeakoulupoliittiset vastaavat Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta
Kopo-koulutus 8.2.2011 Mikko Punkari & Joachim Kratochvil Hallituksen korkeakoulupoliittiset vastaavat Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta Mikä on kopo-vastaava? Kopo valvoo, että opiskelijan oikeudet
PJ-neuvosto Nelli ja Paavo
PJ-neuvosto 27.3. Nelli ja Paavo Päivän ohjelma OP-pankin esittäytyminen Loppu kevään aikatauluista sopiminen Päivän teematyöskentely Loppu kevään aikatauluista sopiminen Menkää osoitteeseen live.voxvote.com
PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ
VOIKUKKIA 2014 PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ Hei hyvä vanhempi! Kiitos osallistumisestasi vanhempien VOIKUKKIA-vertaistukiryhmään. Haluaisimme tietää millaisia tunnelmia ja ajatuksia vertaistukiryhmäkokemus
KYSELY ASIAKASOSALLISUUS KÄRKIHANKKEEN TYÖPAJOIHIN OSALLISTUNEILLE
LIITTEITÄ ASIKKAIDEN OSALLISTUMISEN TOIMINTAMALLI LOPPURAPORTTIIN Liite 1. Kyselylomake maakuntien työpajoihin osallistuneille, syksy 2016 Liite 2. Loppuarviointilomake maakuntien kokeilujen yhdyshenkilöille,
Sijaishuoltopaikkaan tulo
Sijaishuoltopaikkaan tulo Mikä on sinun käsityksesi mukaan syy sille, että et voi asua biologisten vanhempiesi kanssa? Miksiköhän sinut sijoitettiin juuri tähän sijaisperheeseen/laitokseen? Kerro siitä,
Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS KOKOUKSEN AVAUS PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA...135
133 Nuorisovaltuuston kokous Esityslista AIKA 5.9.2016 Klo 16.45 PAIKKA Nuorisotila Nurkka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS...135 2 KOKOUKSEN AVAUS...135 3 PUHEENJOHTAJAN
Lääkäriosion työryhmän kuulumisia. Ohjausryhmän kokous Jouko Hänninen
Lääkäriosion työryhmän kuulumisia Ohjausryhmän kokous 26.5.2011 Jouko Hänninen Lääkäriosion teesit Nuori lääkäri opetetaan päivystystyöhön: akuuttitilanteiden hoiden osaaminen tuo varmuutta Nuori lääkäri
Kielten opiskelu Jyväskylän yliopistossa
Kielten opiskelu Jyväskylän yliopistossa Rakenteellisia muutoksia v. 2017 älä näytä tätä diaa lukiossa! Kielten laitos ja viestintätieteiden laitos yhdistyvät (1.1.) uusia oppiaineita Vaasan yliopiston
Elämän kartat -3. koulutustapaaminen-
Elämän kartat -3. koulutustapaaminen- Käydään läpi kotitehtävä Mieti lomakkeen avulla asioita jotka toimivat hyvin elämässäsi joihin toivoisit muutosta. Asioita, joita haluaisit muuttaa elämässäsi voidaan
Palaute orientaatioviikosta Vastauksia yhteensä: 68
Palaute orientaatioviikosta 19.9.1 Vastauksia yhteensä: Hakukohteeni on 1 1 1 11 Informaatioverkostot Teknillinen fysiikka ja matematiikka Tietotekniikka Tuotantotalous Mikä oli parasta orientaatioviikossa?
Riikka Pasanen Tuomas Nylund. Neuvontapalvelut pilottityöpaja 4 / 24.4.
Riikka Pasanen Tuomas Nylund Neuvontapalvelut pilottityöpaja 4 / 24.4. Agenda 13.00-16.00 13.00 Kertaus viime kerrasta 13.30 Chat-palvelun käyttöönottoa ja kokemuksia. Missä mennään? Onnistumiskierros
Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta ISYY. Järjestökoulutus, Joensuu, ti
Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta ISYY Järjestökoulutus, Joensuu, ti 5.2.18 Mikä ISYY? Ylioppilaskunta tavoitteena on opiskelijoiden aseman ja hyvinvoinnin edistäminen yliopistossa ja yhteiskunnassa
Syventävien opintojen opinnäytetyö
Syventävien opintojen opinnäytetyö 17. 11.2017 OPINNÄYTE Valtioneuvoston asetuksen (2004/794) 15 mukaan tutkinnon pääaineen tai siihen rinnastettavan kokonaisuuden tai koulutusohjelman syventäviin opintoihin
PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ
VOIKUKKIA 2015 PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ Hei hyvä vanhempi! Kiitos osallistumisestasi vanhempien VOIKUKKIA-vertaistukiryhmään. Haluaisimme tietää millaisia tunnelmia ja ajatuksia vertaistukiryhmäkokemus
Fasilitoinnin kolme salaisuutta projektipäälliköille
Fasilitoinnin kolme salaisuutta projektipäälliköille Piritta van der Beek toimitusjohtaja Grape People Finland Oy 1 Tämän tietoiskun tarkoitus Oppia, miten soveltamalla fasilitointia lisäät vuorovaikutteisuutta,
Ynnä ry, hallituksen kokous 24/2015 1/5. x x. x x x x x. x x
Ynnä ry, hallituksen kokous 24/2015 1/5 Hallituksen kokous 24/2015 Aika: Maanantai 21.9.2015 16.15 Paikka: MaD259 Hallitus: Juho Siitari Teemu Vasama Janne Arkke Miikka Harju Tuomo Huttu Magnus Jyrkkänen
Kauppatieteiden tutkinto-ohjelman opintojen ohjaussuunnitelma
Tampereen yliopisto Johtamiskorkeakoulu Kauppatieteiden tutkinto-ohjelma Kauppatieteiden tutkinto-ohjelman opintojen ohjaussuunnitelma Tässä ohjaussuunnitelmassa kuvataan kauppatieteiden tutkinto-ohjelman
Työelämää ja opintoja iltapäivä Tampere Palaute puhuu seuranta aineistojen hyödyntäminen laitoksilla Leena Ahrio Reeta Eloranta
Työelämää ja opintoja iltapäivä Tampere 28.8.2007 Palaute puhuu seuranta aineistojen hyödyntäminen laitoksilla Leena Ahrio Reeta Eloranta Tavoitteena on luoda kuva opiskelijoilta ja valmistuneilta kerätystä
Conduksen hallituksen linjaus aktiivinauhojen ja tiedekuntajärjestön tunnuksien myöntämisestä
10.2.2016 Conduksen hallituksen linjaus aktiivinauhojen ja tiedekuntajärjestön tunnuksien myöntämisestä Nauha- ja merkkiohjesäännössä määritellään Conduksen nauhojen ja merkkien myöntämisperusteet. Linjauksen
PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ
VOIKUKKIA 03/2017 PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ Hei hyvä vanhempi! Kiitos osallistumisestasi vanhempien VOIKUKKIA-vertaistukiryhmään. Haluaisimme tietää millaisia tunnelmia ja ajatuksia vertaistukiryhmäkokemus
TU-A Itsensä tunteminen ja johtaminen Tervetuloa kurssille!
TU-A1140 - Itsensä tunteminen ja johtaminen Tervetuloa kurssille! Kurssin avaus 7.1. 2016 Eerikki Mäki eerikki.maki@aalto.fi Opiskelijapalautetta vuoden 2015 kurssista Kurssi poikkesi todella paljon verrattuna
SAATEKIRJE KYSYMYKSET. Taustakysymykset. Hei!
SAATEKIRJE Hei! Olemme TAOK:in ammatillisen opettajakoulutuksen opiskelijoita ja teemme koulutukseemme liittyvän kehittämistyön yhteistyössä Tampereen seudun ammattiopisto, Tredun aikuiskoulutuksen ja
PARTIOJOHTAJAPERUSKURSSIN JOHTAMISHARJOITUS
PARTIOJOHTAJAPERUSKURSSIN JOHTAMISHARJOITUS Johtamisharjoituksen tavoitteet Johtamisharjoituksen eli ns. välitehtävän tarkoitus on antaa sinulle onnistunut kokemus johtamisesta partiossa. Harjoituksen
YKI TAUKOHUONE. Lämmittely. Mistä taukohuoneessa jutellaan?
Lämmittely Mistä taukohuoneessa jutellaan? Kuka olet ja mistä olet kotoisin? Kuinka kauan olet asunut Suomessa? Mitä kieliä osaat? Millainen koulutustausta sinulla on? Mitä harrastat? Mitä teet vapaa-aikana?
Valttien palaute. Väliraportti AKSELI MAKKONEN
Valttien palaute Väliraportti 26.11.2016 AKSELI MAKKONEN 146 vastausta 23.11.2016 mennessä Suurin osa opiskelijoita Millä alalla toimit tai opiskelet? Muu kasvatusala Hoitoala Muu, mikä? Liikunta ja vapaa-aika
Koponeuvosto 2.0. Inari ja Joni
Koponeuvosto 2.0 Inari ja Joni 6.4.2017 Ohjelma Kuulumiset TYYn kuulumiset Järjestöjen kuulumiset Eriytetty osuus Digipöhinä à la Inari Vaikuttaminen Jonin tapaan Yhteenveto Tulevat jutut Palautetta koponeuvostosta
TU-A Itsensä tunteminen ja johtaminen Tervetuloa kurssille!
TU-A1140 - Itsensä tunteminen ja johtaminen Tervetuloa kurssille! Kurssin avaus 5.1. 2017 Eerikki Mäki eerikki.maki@aalto.fi Opiskelijapalautetta aiemmilta kursseilta Oman olemisen ja tietoisten valintojen
Vapaaehtoiset osana työyhteisöä -KOULUTUS
Vapaaehtoiset osana työyhteisöä -KOULUTUS VETY Vapaaehtoistyö yleishyödyllisessä yhteisössä Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus Oy Hermannin ranta>e 2 A, 00580 Helsinki www.kierratyskeskus.fi/vety Tänään:
Konsensus ja alustava palaute sekä johdatus vertaisarviointiraportin valmisteluun
Koulutuspäivä: VERTAISARVIOINTI JA VERTAISARVIOIJANA TOIMIMINEN Koulutuspäivä 13.2.2012, klo 09.00 16.00 Konsensus ja alustava palaute sekä johdatus vertaisarviointiraportin valmisteluun Opetusneuvos Leena
HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA HOPS RANSKAN KIELI
HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA HOPS RANSKAN KIELI Nimi: Opiskelijanumero: Sähköpostiosoite: Puh: Pääaine: Yo-tutkinnon suoritusvuosi: Sivuaine(et): Minut valittiin ranskan kielen opiskelijaksi vuonna.
Väliarvioinnin tilannekatsaus: toimijoiden kokemustietoa. Karelia ENPI CBC -hanke CROSS-BORDER MOVE FOR HEALTH
Väliarvioinnin tilannekatsaus: toimijoiden kokemustietoa Karelia ENPI CBC -hanke CROSS-BORDER MOVE FOR HEALTH 2013-2014 23.01.2014 Miia Pasanen Karelia ammattikorkeakoulu 1 Arvioinnin viitekehys 1 Arviointikysymykset:
Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta
Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta Työkaluja puheenjohtajuuteen Muokannut Roosa Hänninen Ohjelma 1. Puheenjohtajuudesta ja ryhmätyöskentelystä 2. Johtaja ja alainen? 3. Vastuunjako, ajankäyttö ja jaksaminen
Millainen on mielestäsi hyvä parisuhde?
tekstit parisuhde sidor_layout 1 2019-01-09 13:2 Sida 1 tekstit parisuhde sidor_layout 1 2019-01-09 13:2 Sida 2 tekstit parisuhde sidor_layout 1 2019-01-09 13:2 Sida 3 Millainen on mielestäsi hyvä parisuhde?
Antavatko Kelan standardit mahdollisuuden toteuttaa hyvää kuntoutusta mielenterveysongelmaisille? Anne Lemmetty
Antavatko Kelan standardit mahdollisuuden toteuttaa hyvää kuntoutusta mielenterveysongelmaisille? 15.10.2013 Anne Lemmetty Antavatko Kelan standardit mahdollisuuden toteuttaa hyvää kuntoutusta mielenterveysongelmaisille?
Etäopetus erityistilanteissa
Sairastuneen oppilaan koulunkäynnin järjestäminen kaksisuuntaisen, reaaliaikaisen videoyhteyden avulla Esimerkkitapauksena etäopetuksen järjestäminen Laitilassa, Kodjalan koululla lukuvuonna 2012 2013.
Kuinka vammaisen henkilön päätöksentekoa voidaan tukea?
Kuinka vammaisen henkilön päätöksentekoa voidaan tukea? Maarit Mykkänen, Savon Vammaisasuntosäätiö Kehitysvammaliiton opintopäivät 2015 Tuetusti päätöksentekoon -projekti Projektin toiminta-aika: 2011-31.7.2015
Tutkija, maailma tarvitsee sinua!
Tutkija, maailma tarvitsee sinua! Yleistajuistamisen perusteet VNK-SELVITYSTOIMINNAN VIESTINTÄ- JA HYÖDYNTÄJÄDIALOGIN KOULUTUSTYÖPAJA 17.11. LIISA MAYOW, KASKAS MEDIA Mitä jos maailman kaikki ongelmat
Näkökulmia jäsenhankintaan
Näkökulmia jäsenhankintaan Invalidiliitto ry Yhdenvertainen ja esteetön Suomi Edistämme ja kehitämme fyysisesti vammaisten ja toimintaesteisten henkilöiden mahdollisuuksia osallistua, liikkua ja elää täysipainoista
Ynnä ry, hallituksen kokous 27/2015 1/5. x x x, saapui 9:ssä. x, poistui 7:ssä x x x. x, saapui 7:ssä. x, saapui 7:ssä
Ynnä ry, hallituksen kokous 27/2015 1/5 Hallituksen kokous 27/2015 Aika: 13.10.2015 16.01 Paikka: Ynnän ainejärjestötila MaD242 Hallitus: Juho Siitari Teemu Vasama Janne Arkke Miikka Harju Tuomo Huttu
YFI:n yhteinen opiskelijapalaute sivu (1/6) Hyvä yhteiskuntatieteiden opiskelija,
- Kyselyyn Korppi Kyselyyn vastaami nen - https://korppi.j yu.fi/kotkalsurvey/answeringlresukhandler.j sp?qid=... YFI:n yhteinen opiskelijapalaute sivu (1/6) Taustatiedot Hyvä yhteiskuntatieteiden opiskelija,
Lapsen/Nuoren kysymykset
PALAUTE LASTENSUOJELUTARPEEN SELVITYKSESTÄ 2015 Lastensuojelun työntekijät ovat selvittäneet perheenne mahdollista lastensuojelun tarvetta. Lastensuojeluntarpeen selvityksen tavoitteena on arvioida lapsen
Kauppatieteiden tutkinto-ohjelman opintojen ohjaussuunnitelma
Tampereen yliopisto Johtamiskorkeakoulu Kauppatieteiden tutkinto-ohjelma Kauppatieteiden tutkinto-ohjelman opintojen ohjaussuunnitelma Tässä ohjaussuunnitelmassa kuvataan kauppatieteiden tutkinto-ohjelman
POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAAN- 1 (5) HOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ Oulun yliopistollinen sairaala Lastenneurologian yksikkö (os.65) 10.2.
POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAAN- 1 (5) Hyvät vanhemmat, Lapsellenne on varattu tutkimusaika OYS:n lastenneurologian yksikköön. Toivomme, että pyydätte opettajaa täyttämään oheisen lomakkeen lapsenne koulunkäynnistä.
Let s Move It feasibility study, kevät Alkuun. Haastattelurunko interventioryhmän opiskelijoille (harkintaperustainen otanta) / SH.
Let s Move It feasibility study, kevät 2014 Haastattelurunko interventioryhmän opiskelijoille (harkintaperustainen otanta) / SH Alkuun - Noin tunti - Fiiliksiä ja kokemuksista liittyen Let s Move It ohjelmaan
VÄLKKY-PROJEKTI Työvalmennus ja työnetsintä NET EFFECT OY
VÄLKKY-PROJEKTI Työvalmennus ja työnetsintä NET EFFECT OY 15.6.2009 Aikataulu Ensimmäinen työpaja 9.6 klo 8.30 12.00 MTC, Porin Puuvilla, Pohjoisranta 11F, Puuvillasali Toinen työpaja 25.8, sama aika ja
Palautekysely CE Hki Pietari 2013 festivaalista 11.-15.2.2013
Palautekysely CE Hki Pietari 2013 festivaalista 11.15.2.2013 1. Olen Opiskelija Opettaja tai muuta henkilökuntaa 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 2. Sukupuoli Nainen 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13
Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita!
Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita! Vuoden 2013 aikana 359 Turun yliopiston opiskelijaa suoritti yliopiston rahallisesti tukeman harjoittelun. Sekä harjoittelun suorittaneilta opiskelijoilta
Koponeuvoston kevään päätös. 16.4.2015 Joni Kajander & Jesse Huovinen ja Julia Litokorpi
Koponeuvoston kevään päätös 16.4.2015 Joni Kajander & Jesse Huovinen ja Julia Litokorpi Tänään Alkulämmittely Ajankohtaiset asiat Audintointituloksen ja YOPALAn esittely Palauttetta opetuksesta, kuka,
JYYn liikunta-avustukset
JYYn liikunta-avustukset Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta myöntää hakemuksesta liikunta-avustuksia. Liikuntaavustusten tarkoitus on tukea tasapuolisesti JYYn piirissä toimivien järjestöjen ja muiden
TUUTOROINTI. Järjestökoulutus
TUUTOROINTI Järjestökoulutus 11.2.2014 SESSION KUVAUS Mitä tuutorointi on? Miksi tuutorointiin ja tuutoreihin kannattaa panostaa? Miten tuutorointi liittyy ainejärjestöihin? Mitä tuutorivastaavien tulee
Sosiaalivaliokunnan kokous 8/2017
Sosiaalivaliokunnan kokous 8/2017 Aika: Keskiviikko 29.11.2017 klo 16:15 Paikka: Ilokiven ruokala Paikalla: Jonna Varsa, JYY Sonja Karppinen, pj Bella Forsgén, JYY Henna Forsman, Imago Tinja Vaskelainen,
Pedagoginen mentorointi (4 op)
Pedagoginen mentorointi (4 op) 2012 Esittelyt ja alkutunnelmia Kuka olen, mistä ja millaisesta opistosta tulen ja mitä siellä teen työkseni? Tuntemukset tällä hetkellä/odotukset tälle koulutukselle? Miten
HYVÄ PERHEEN KOHTAAMINEN TIETOA JA TOIVEITA AMMATTILAISILLE
HYVÄ PERHEEN KOHTAAMINEN TIETOA JA TOIVEITA AMMATTILAISILLE ENSIKOHTAAMINEN Ensivaikutelma syntyy hetkessä, mutta sen vaikutukset jäävät mieleen ikuisesti. Kohtaajina Minä ja Sinä vai vastassa Hän tai
LUPA LIIKKUA PARASTA TÄSTÄ TYÖKALUJA ITSELLESI!
LUPA LIIKKUA PARASTA TÄSTÄ TYÖKALUJA ITSELLESI! 1. Työyhteisön osaamisen johtamiseen 2. Lasten liikunnan lisäämiseen toimintayksikössä 3. Työhyvinvoinnin parantamiseen 4. Henkilökunnan ammatillisuuden
HYP on lyhenne sanoista Huomioivaa Yhdessäoloa Päivittäin HYP on asenne ja yhdessäolotapa:
Huomioivaa Yhdessäoloa Päivittäin ihmisille, jotka ovat vaarassa jäädä yksin HYP jakson käynnistyskokous Tutustu myös opasvihkoon Sheridan Forster: Huomioivan yhdessäolon malli HYP Mikä HYP on HYP on lyhenne
MONIAMMATILLISUUS : VÄLKKY-PROSESSIN AVAUSPÄIVÄ Yhteiset tavoitteet & johtavat ajatukset 16.6.2009. 16. kesäkuuta 2009 Humap Oy, www.humap.
MONIAMMATILLISUUS : VÄLKKY-PROSESSIN AVAUSPÄIVÄ Yhteiset tavoitteet & johtavat ajatukset 16.6.2009 16. kesäkuuta 2009 Humap Oy, www.humap.com sivu 1 OHJELMA 16.6.2009 TYÖSKENTELYLLE TEEMA Keskeisten johtavien
Tervetuloa! Tänään tapahtuu seuraavanlaista:
Tervetuloa! Tänään tapahtuu seuraavanlaista: Opiskelijakyselyn tulosten yhteenveto Kehitysehdotuksien puintia Vapaamuotoista keskustelua (kysymyksiä, vastauksia, neuvoja, murheita) Kiva, että olet tullut
KYSELYLOMAKE OPETTAJALLE JA ERITYISOPETTAJALLE
KYSELYLOMAKE OPETTAJALLE JA ERITYISOPETTAJALLE luokka-asteille 1-6 Oppilaan nimi: Luokka: Koulun yhteystiedot: Osoite Puhelin Luokanopettaja/luokanvalvoja: Nimi: Puhelin: Sähköposti: Kuinka kauan olet
JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO KANDIPALAUTE Tuula Maijanen
KANDIPALAUTE 25.1.2016 Tuula Maijanen Kandipalaute -kysely Selvitetään kandidaatintutkinnon suorittaneiden tyytyväisyyttä yliopistoonsa ja kokemuksia opintojen sujumisesta. Kandidaatin tutkinnon suorittaneet
Työpaikkaosaamisen kehittämisen malli monikulttuurisille työpaikoille
Työpaikkaosaamisen kehittämisen malli monikulttuurisille työpaikoille Mitä on osaaminen ja osaamisen kehittäminen työssä? Työpaikoilla eletään jatkuvassa muutoksessa. Asiakkaiden tarpeet muuttuvat ja työpaikalla
Kysely Välkky-projektissa syksyllä 2011 toteutetuista MUUTOS! -koulutuksista
Kysely Välkky-projektissa syksyllä 2011 toteutetuista MUUTOS! -koulutuksista 1. Osallistuin MUUTOS 16! - Viesti ymmärrettävästi! Selkokieli oman työn apuvälineenä - koulutukseen: Vastaajien määrä: 24 Kyllä
Varhaiskasvatuksen kehittämisverkosto Loisto
Varhaiskasvatuksen kehittämisverkosto Loisto Loisto-verkosto Opetushallituksen koordinoima varhaiskasvatuksen kehittämisverkosto Mukana 131 kuntaa ja 6 yksityistä varhaiskasvatuksen järjestäjää Loisto
Neuvontapalvelut pilottityöpaja 4 / muistio
Neuvontapalvelut pilottityöpaja 4 / 24.4. muistio Parasta ja hyödyllistä hankkeessa on ollut Tapaamiset. On tutustuttu toisiimme ja eri kaupunkien matkailutiloihin. Muiden tekemisen peilaaminen omaan toimintaan
Opiskelijoiden yksinäisyys ja keinoja sen helpottamiseksi
Opiskelijoiden yksinäisyys ja keinoja sen helpottamiseksi Suomalaisten yksinäisyys hankkeen työpaja, Seinäjoki, 17. 18.2.2016 Leena Tuuttila ja Päivi Kohta 1 Nyyti ry Perustettiin 22.11.1984 Helsingin
Talous- ja velkaneuvonta
Talous- ja velkaneuvonta Toiminta ja kehittäminen - 1 johtava talous- ja velkaneuvoja - 9 talous- ja velkaneuvojaa - 2,8 sihteeriä - asukaspohja n. 335 000 Toimintatavat - Talous- ja velkaneuvonta - Talous-
Koulutusala: Liiketalous/Matkailu, Tekniikka, Sosiaali-Hoitoala, Tietojenkäsittely. Kuinka moneen tapahtumaan osallistuit viikon aikana?
LIITE 1 1(8) FIRST WEEK FESTIVAL PALAUTEKYSELY VAMOK järjesti lukuvuoden alussa First Week Festivalin, joka piti sisällään 5 erilaista tapahtumaa. Tämän kyselyn tarkoituksena on kartoittaa opiskelijoiden
Omin Jaloin -menetelmäkoulutuksen palaute Copy
Omin Jaloin -menetelmäkoulutuksen palaute Copy 1. Koulutusryhmä johon osallistuin (mikäli osallistuit päiviin eri ryhmistä vastaa 1. koulutuspäivän osalta) 0 2 4 6 8 10 12 14 16 18 20 22 17: Turku 6. ja
RAPORTTI TUUTOROINNIN PALAUTEKYSELYSTÄ 2010 Helena Collin
RAPORTTI TUUTOROINNIN PALAUTEKYSELYSTÄ 2010 Helena Collin Sisältö 1. Johdanto... 2 2. Miksi tuutoriksi hakeuduttiin?... 4 3. Tuutorin tehtävien arvioiminen... 5 4. Väittämien toteutuminen... 7 5. Miten
Kysely etäopetustuntien valvojille toukokuussa 2011 (vastauksia 13)
Kysely etäopetustuntien valvojille toukokuussa 2011 (vastauksia 1) Olen saanut riittävästi perehdytystä etätuntien valvojana toimimiseen kyllä en en tiedä 8 % Mistä asiasta/asioista olisit kaivannut lisää
LIIKUNTATUUTOROINTI SUOMEN KORKEAKOULUISSA. Hanna Laakso Seinäjoki 20.4.2012
LIIKUNTATUUTOROINTI SUOMEN KORKEAKOULUISSA Hanna Laakso Seinäjoki 20.4.2012 SISÄLTÖ www.opiskelijaliikunta.fi Miksi liikuntatuutorointi Esimerkit 1. Case JAMKO 2. Case Turku www.opiskelijaliikunta.fi OPISKELIJALIIKUNNAN
Jyväskylän yliopisto, Sovellusprojektien kokoustila AgC223.1. Itkonen Jonne (saapui 9.25) Santanen Jukka Pekka (saapui 9.35)
3. PROJEKTIPALAVERI, Aika: Tiistai 17.2.2004 klo 8:30 9:40 Paikka: Läsnäolijat: Jyväskylän yliopisto, Sovellusprojektien kokoustila AgC223.1 Aarniovuori Timo (puheenjohtaja) Alasalmi Teija (sihteeri) Hyvärinen
Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015
Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015 Eötvös-Cup 16.8.-22.8.2015 7.12.2015 7.12.2015 2 1 Jyväskylän ystävyyskaupunkijoukkue Korpilahden Pyrintö Korpilahden yhtenäiskoulu Korpilahden Pyrintö Joukkueen
Ohjaus, eriyttäminen ja tuki liikunnassa Terhi Huovinen, Jyväskylän yliopisto
4.11.2015 Liikkuva koulu seminaari Hämeenlinna Ohjaus, eriyttäminen ja tuki liikunnassa Terhi Huovinen, Jyväskylän yliopisto Vähän liikkuville liikuntatunnit merkityksellisiä: Vapaa-ajallaan fyysisesti
Julkinen loppuraportti Happia Oy:n nopea kokeilu Oulun Hintan koulussa
Julkinen loppuraportti 29.3.2019 Happia Oy:n nopea kokeilu Oulun Hintan koulussa Oulun kaupungin nopeiden kokeilujen ohjelma I, Syksy/2018 Kokeilun esittely Kokeilussa Happia Oy kehitti yhdessä Hintan
Vaikuttavaa viestintää koulutuspolitiikasta. Virityspäivä 2018 Anne Soinsaari HYY:n koulutuspoliittinen asiantuntija
Vaikuttavaa viestintää koulutuspolitiikasta Virityspäivä 2018 Anne Soinsaari HYY:n koulutuspoliittinen asiantuntija Tämän päivän tavoite Ymmärretään vaikuttavan viestinnän merkitys kopotoimijalle Hahmotetaan,