Lausunto HAMELY/563/2018 31.05.2018 Julkinen Häme Ympäristöyksikkö Lahden kaupunki Maankäyttö ja aluehankkeet diaari.teky@lahti.fi marja.mustakallio@lahti.fi Viite lausuntopyyntö 2.5.2018 Lausunto asemakaavan muutosluonnoksesta Uusikylä, Rakokiven liikekeskus, Vasaratie 2-4, A-2742 Suunnittelualue sijaitsee Rakokiven liikekeskuksen lounaisosassa rajoittuen Rakokiventiehen ja Vasaratiehen. Kaavamuutoksen tavoitteena on mahdollistaa tontin asuinrakennuskannan korvaaminen uudisrakennuksilla. Muutoinkin Rakokiven liikekeskuksen alueelle ollaan mahdollistamassa täydennysrakentamista, julkisten ja kaupallisten palvelujen uusiutumista ja kehittämistä. Lisäksi tavoitteena on liikekeskuksen liikenneverkon ja torialueen toimintojen kehittäminen sekä alueen kaupunkikuvan ja viihtyisyyden parantaminen. Asemakaavamuutosluonnoksessa nostetaan aikaisempaa kerroslukua yhdellä ja mahdollistetaan alueelle myös liike- ja toimistorakentaminen. Rakennusoikeutta nostetaan jonkin verran. Kaavaluonnoksessa rakennukset tulee sijoittaa Rakokiventien varteen ja auton säilytyspaikat tontin lounaisosaan. Tontin keskiosaan on tarkoitus sijoittaa istutettava leikki- ja oleskelualue. Aikaisempaa viheraluetta laajennetaan nykyisen asemakaavan autopaikkojen korttelialueelle ja siitä osoitetaan Lekapuisto (VP). Kaavamääräysten mukaan tontin kuivatuksesta on laadittava suunnitelma. HÄMEEN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS Puhelin 0295 025 000 http://www.ely-keskus.fi/hame Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) käsityksen mukaan kaavamuutos on omiaan parantamaan alueen viihtyisyyttä yhtenä osana Rakokiven laajemmin uusiutuvaa maankäyttöä. Liikenne Kaavatyössä tulee huomioida valtatieltä 12 alueella kantautuva liikennemelu myös tulevaisuuden liikennemäärillä ja esittää havainnot selostuksessa. Asuminen tulee sijoittaa melualueen ulkopuolelle tai ratkaista mahdollinen meluongelma rakennusten sijoittelulla tai muilla PL 29 15141 LAHTI
HAMELY/563/2018 2/2 meluntorjunnan ratkaisuilla. Kaavatyön yhteydessä on varmistuttava siitä, että myös piha-alueilla saavutetaan ohjearvot alittava melutaso. ELY-keskus muistuttaa, että melun ohjearvot koskevat myös virkistysalueita. Mikäli melualue yltää kaavoitetulle VP-alueelle (Lekapuisto), tulee ohjearvot ylittävä osuus merkitä suojaviheralueeksi (EV). Hämeen ja Uudenmaan ELY-keskuksilla ei ole muuta huomautettavaa asemakaavanmuutosluonnoksesta. Lausunnon antamiseen on osallistunut Mira Linna Uudenmaan ELYkeskuksesta (liikenne ja melu). Lausunnon on esitellyt ylitarkastaja Kirsti Nieminen ja ratkaissut yksikön päällikkö Marja Hiitiö. Asiakirja on hyväksytty sähköisesti ja merkintä hyväksynnästä on asiakirjan lopussa. TIEDOKSI Lahden kaupunginmuseo
Tämä asiakirja HAMELY/563/2018 on hyväksytty sähköisesti / Detta dokument HAMELY/563/2018 har godkänts elektroniskt Esittelijä Nieminen Kirsti 31.05.2018 08:59 Ratkaisija Hiitiö Marja 31.05.2018 09:00
Lähettäjä: Karu-Hanski Tiina Vastaanottaja: Kirjaamo_Lahti Aihe: Lyp:n lausunto, asemakaavan muutosluonnos A-2472, Vasaratie 2-4, Rakokiven liikekeskus, Uusikylä Päivämäärä: 30. toukokuuta 2018 14:17:28 D/481/10.02.03.00.04/2018 Lahden ympäristöpalveluilla ei ole lausuttavaa Vasaratie 2-4:ää koskevan asemakaavamuutoksen A-2472 johdosta. Ystävällisin terveisin Tiina Karu-Hanski ympäristönsuojelusihteeri
OTE PÖYTÄKIRJASTA Lahden kaupunki Nastolan aluejohtokunta 29.05.2018 28 Nastolan aluejohtokunnan lausunto asemakaavan muutoksesta A-2472 Uusikylä, Rakokiven liikekeskus, Vasaratie 2-4 D/481/10.02.03.00.04/2018 Perusteluosa Aluejohtokunta on saanut 2.5.2018 lausuntopyynnön asemakaavan muutoksesta A-2472, joka koskee Uudenkylän, Rakokiven liikekeskusta, Vasaratie 2-4. Lausuntopyyntö on liitteenä 1. Asemakaavamuutos on tarkoitus käsitellä teknisessä ja ympäristölautakunnassa 19.6.2018. Asemakaava ja asemakaavan muutos on laadittu Lahden Talot Oy:n aloitteesta. Asemakaavamuutoksen yhteydessä tehdään sitova tonttijako. Kaavahanke sisältyy kaupungin vuoden 2018 kaavoitusohjelmaan. Kaavan vireille tulosta on ilmoitettu 15.3.2018 kaavoituskatsauksesta tiedottamisen yhteydessä. Suunnittelualue sijaitsee Uudenkylän kaupunginosassa Rakokiven liikekeskuksessa. Etäisyys Nastolan asemalle länteen on noin 1,5 km ja Uudenkylän asemalle itään noin 2 km. Suunnittelualue käsittää korttelin 204 tontin 1 alueen, viereisen Lekapolun sekä puistoalueen ja rakentamattoman autopaikkojen korttelialueen. Tontti rajautuu pohjoisessa Rakokiventiehen, lännessä Vasaratiehen, etelässä Hamarraittiin, idässä puistoalueeseen ja Lekapolkuun. Rakokiven liikekeskukseen on laadittu kaavarunko osoittamalle. Kaavarunko on ohjeena alueen asemakaavamuutoksien laatimiselle. Rakokiven liikekeskuksen vaikutusalue ulottuu koko vanhan Nastolan alueen itäiselle osalle eli Uudenkylän, Nastolan (entisen Nastolan kirkonkylän), Immilän ja Ruuhijärven kaupunginosiin. Rakokiven liikekeskus on näiden kaupunginosien lähipalvelukeskus. Vaikutusalue ulottuu laajimmillaan yli 20 km päähän. Liitteenä 2 on osallistumis- ja arviointisuunnitelma, liitteenä 3 kaavaselostusluonnos, liitteenä 4 on Vasaratien kaavaluonnos ja liitteenä 5 on havainnekuva luonnosvaiheesta. Tavoitteena on kehittää Rakokiven liikekeskusta Uudenkylän sekä koko entisen itäisen Nastolan lähipalvelukeskuksena. Lähipalvelukeskuksessa on arjen palveluja, kuten päiväkoti, ala-aste, kirjasto, päivittäistavara-kauppoja sekä vapaa-ajan harrastustoimintoja. Nastopolissa toimii myös lukio.
Rakokiven liikekeskuksen muutosten tavoitteena on mahdollistaa asumisen täydennysrakentaminen, julkisten ja kaupallisten palvelujen uusiutuminen ja kehittäminen. Lisäksi tavoitteena on kehittää liikekeskuksen liikenne-verkkoa, torialueen toimintoja ja parantaa alueen kaupunkikuvaa ja viihtyisyyttä ja mahdollistaa tontin asuinrakennuskannan uudistaminen korvaamalla vanhat asuinkerrostalot uudisrakennuksilla. Kaupungin strategian mukaisesti Rakokiven liikekeskusta kehitetään itäisen osan arjen lähipalvelukeskuksena. Asemakaavamuutoksesta on järjestetty asukasilta 15.5.2018. Lausuntopyyntö ja asiakirjat on toimitettu luottamushenkilöiden Extranettiin aluejohtokunnalle kommentoitavaksi. Liitteenä 1. Lausuntopyyntö 2.5.2018 2. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 8.3.2018 3. Kaavaselostusluonnos 17.4.2018 4. Vasaratie kaavaluonnos 17.4.2018 5. Havainnekuva luonnosvaihe Esittelijä Päätösehdotus Erityisasiantuntija Ulla Sepponen Aluejohtokunta päättää antaa seuraavan lausunnon asemakaavan muutoksesta A-2472, joka koskee Uudenkylän Rakokiven liikekeskusta, Vasaratie 2-4: Aluejohtokunta puoltaa asemakaavamuutoksen A-2472 edistämistä. Aluejohtokunta tarkastaa pöytäkirjan tämän asian osalta heti kokouksessa. Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin. Aluejohtokunta tarkasti pöytäkirjan tämän asian osalta heti kokouksessa. Asian valmistelija / Lisätietojen antaja Toimenpiteet Muutoksenhaku Aluekoordinaattori Tia Mäkinen (puh. 044 769 8695) Ote: Maankäyttö ja aluehankkeet -yksikkö, kaavoitusarkkitehti Marja Mustakallio, kaupungin kirjaamo, tekyn kirjaamo muutoksenhakukielto Otteen oikeaksi todistaa Lahden kaupungin konsernipalveluissa toukokuun 30. päivänä 2018 Tuula Seljas valmistelusihteeri Otteen saaja: Ote: Maankäyttö ja aluehankkeet -yksikkö, kaavoitusarkkitehti Marja Mustakallio, kaupungin kirjaamo, tekyn kirjaamo
MUUTOKSENHAKUKIELTO Oikaisuvaatimus / Kunnallisvalitus Liitetään pöytäkirjanotteeseen Lahden kaupunki Viranomainen: Päivämäärä: Pykälä: Nastolan aluejohtokunta 29.05.2018 28 x Koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa, kuntalain 136 :n nojalla tästä päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta. Muu peruste, mikä Asianosainen: x Annettu tiedoksi sähköisesti, pvm: 30.5.2018 Lähetetty tiedoksi kirjeellä, joka on annettu postin kuljettavaksi, pvm: (kuntalaki 139 ) Tiedoksiantaja: Luovutettu asianosaiselle Paikka ja pvm: Muulla tavoin, miten Vastaanottajan allekirjoitus