TIUKKAA LIHHOO Dopingaineiden käyttö kuntosaliharrastajien keskuudessa Suomessa

TIUKKAA LIHHOO Dopingaineiden käyttö kuntosaliharrastajien keskuudessa Suomessa Sosiologia Turun yliopisto Tuuli Salospohja Lokakuu 2008 Turku

TURUN YLIOPISTO Sosiologian laitos / Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta SALOSPOHJA, TUULI: TIUKKAA LIHHOO. Dopingaineiden käyttö kuntosaliharrastajien keskuudessa Suomessa. Lisensiaatintutkimus, 115 s., 16 liites. Sosiologia Lokakuu 2008 Dopingaineiden käyttö kuntoilijoiden keskuudessa on laajeneva ilmiö länsimaisissa yhteiskunnissa. Vain murto-osa kaikista käyttäjistä onkin nykyään kilpa- ja huippuurheilijoita. Dopingaineiden käytön laajuudesta, syistä ja tavoitteista kuntoilijoiden keskuudessa on tehty Suomessa silti varsin vähän yhteiskuntatieteellistä tutkimusta. Tämän lisensiaatintutkimuksen tavoitteena on kuntoilijoiden dopingaineiden käytön yleisyyden ja sisältöjen kuvaaminen. Tutkimusongelma tiivistyy kysymykseen, millaisen yhteiskunnallisen ja kulttuurisen ilmiön dopingaineiden käyttö muodostaa nuorten ja nuorten aikuisten kuntoilijoiden keskuudessa Suomessa. Kohderyhmään kuuluvat noin 15 35-vuotiaat kuntosaliharrastajat, jotka eivät ole arvokisamenestykseen tähtääviä kilpaurheilijoita, ja / tai joiden dopingaineiden käyttöä ei valvota Suomen Antidopingtoimikunta ADT ry:n toimesta. Tähän perusjoukkoon kuuluu Suomessa noin 338 000 henkilöä. Tutkimusaineistona käytetään vuonna 2006 kerättyä kyselyaineistoa (N=1319) sekä asiantuntijahaastatteluja. Kyselyaineisto hankittiin erään kohderyhmän keskuudessa suositun internetfoorumin kautta. Aineisto on harkinnanvarainen, mutta jakaumiltaan melko edustava näyte perusjoukosta. Käytetyt tutkimusmenetelmät ovat pääasiassa tilastotieteellisiä. Avovastauksiin sovelletaan myös sisällönanalyyttisiä menetelmiä. Tämä tutkimus antaa viitteitä siitä, että dopingaineiden käyttö on Suomessa nuorten aikuisten kuntosaliharrastajien keskuudessa yleisempää, kuin aiemmin on arvioitu. Käyttäjät ovat keskiluokkaisesti eläviä nuoria aikuisia. He tavoittelevat dopingaineiden avulla itseään paremmin tyydyttävää ulkonäköä, jota he uskovat arvostettavan työelämässä ja vapaa-ajalla. Erityisesti postmodernin mentaliteetin, medikalisaation ja tiedonvälityksen lisääntymisen vaikutukset näkyvät tuloksissa. Dopingaineiden käytöllä on monia yhteneviä piirteitä huumeiden viihdekäytön kanssa. Molempien kulttuurien keskiössä ovat kulttuuriset merkitykset, jotka ohjaavat käyttäjien valintoja usein enemmän kuin tutkittu tieto. Käyttäjät vaihtavat käyttökokemuksiaan ja neuvovat toisiaan aineiden oikeaoppisessa käytössä niin internetissä kuin elävissäkin yhteyksissä. Käytön motiiveissa ja vaikutuksissa korostuvat aineiden avulla saavutettavat hyödyt mahdollisten haittojen jäädessä taka-alalle. Dopingaineiden käyttäjien terveystajua leimaa erityisesti Super Fitness -elämäntavan sekä sen tuotoksen eli tehokkaan, lihaksikkaan ja rasvattoman ruumiin ihannointi. Asiasanat: doping, kuntoilu, kuntosali, huumeiden viihdekäyttö, ruumiillisuus, postmoderni

SISÄLLYS 1. JOHDANTO 1 2. KUNTOSALIHARRASTUS KUNTOILUMUOTONA 7 2.1 Kuntosaliharrastajat 9 2.2 Kuntosaliharrastus Suomessa 12 3. DOPINGILMIÖ 14 3.1 Mitä dopingilla tarkoitetaan? 14 3.2 Dopingaineiden fysiologiset ja terveydelliset vaikutukset 17 3.3 Käytön motiivit ja altistavat tekijät kuntoilijoiden keskuudessa 24 3.4 Käytön yleisyys kuntoilijoiden keskuudessa 25 3.5 Dopingaineisiin liittyvä lainsäädäntö ja rikollisuus Suomessa 29 3.6 Hankintakanavat ja saatavuus Suomessa 32 3.7 Yhteiskunnallinen keskustelu 35 4. TUTKIMUSASETELMA 38 4.1 Tutkimusongelma 38 4.2 Tutkimusaineisto 40 4.2.1 Kyselylomake 41 4.2.2 Aineistonkeruu 44 4.2.3 Aineiston edustavuus 49 4.2.4 Analyysimenetelmät 56 5. TUTKIMUSTULOKSIA 57 5.1 Dopingaineiden, lisäravinteiden ja päihteiden käyttö 57 5.1.1 Dopingaineiden käytön yleisyydestä 57 5.1.2 Lisäravinteet ja doping 63 5.1.3 Päihteet ja doping 66 5.1.4 Käytön portaat 68

5.2 Dopingaineiden käyttäjien profilointia 71 5.2.1 Käyttäjät suomalaisessa yhteiskunnassa 72 5.2.2 Elämäntavat ja harrastukset 74 5.2.3 Tyypillisen käyttäjän profiili 77 5.3 Dopingaineiden käyttökulttuuri 78 5.3.1 Tiedonhankinta 78 5.3.2 Käytön motiivit 79 5.3.3 Käytön vaikutukset 83 5.3.4 Terveystaju 85 5.3.5 Huumeiden viihdekäytön ja dopingaineiden käytön kulttuurista vertailua 92 5.4 Kuntosaliharrastajat ja dopingaineiden käyttö 96 5.4.1 Faktori- ja ryhmittelyanalyysi kuntosaliharrastuksen motiiveista 96 5.4.2 Jalomasokistit, uraohjukset ja noviisit kuntosalilla 101 5.4.3 Kuntosaliharrastajatyypit dopingaineiden käyttäjinä 107 6. JOHTOPÄÄTÖKSIÄ JA POHDINTAA 112 LÄHTEET LIITTEET Liite 1 Kyselylomakkeen Webropol -versio Liite 2 Kyselylomakkeen Word -versio

1. JOHDANTO Dopingaineiden käyttö kilpaurheilun ulkopuolella on laajeneva ilmiö länsimaisissa yhteiskunnissa (ks. esim. Baker ym. 2006, Papadopoulos ym. 2006, Karila 2003a, Kinnunen 2001, 99, Pope ym. 2000, Huhtaniemi 1994). Käytön yleistymiselle voidaan nähdä monia kulttuurisia kannustimia (ks. esim. Quart 2003, 167 185). Isossa-Britanniassa aiheen parissa pitkään työskennelleen tutkija Jim McVeighn (2008) mukaan syyt voivat olla joko ulkoisia tai sisäisiä. Ulkoiset eli sosiaaliset ja kulttuuriset syyt hän jakaa median, huippu-urheilun, vanhempien ja ystävien asettamiin paineisiin sekä taloudelliseen harkintaan. Sisäsyntyisiä syitä dopingaineiden käytön lisääntymiselle voivat hänen mukaansa olla kielteinen kehonkuva, huono itsetunto, puberteetti-iän ajoitus ja äärimmäinen lihastyytymättömyys. Yhdysvaltalainen psykiatrian professori Harrison G. Pope (2007) näkee dopingaineiden käytölle altistaviksi tekijöiksi seuraavat seikat: kyse on erittäin tehokkaista aineista ja yhteiskunnallinen ilmapiiri tukee käyttöä samalla, kun yksilöt taistelevat kehonkuvallisten ongelmien kanssa. McVeighn ja Popen esittämien perusteluiden lisäksi käytön yleistymisen taustalla voidaan mielestäni nähdä medikalisaatio, postmoderni mentaliteetti sekä erilaisten ääri-ilmiöiden lisääntyminen nuorten ja nuorten aikuisten keskuudessa. Dopingaineiden käytön yleistymisen rinnalla lihastyytymättömyyden äärimuoto, lihasdysmorfia ja syömishäiriöt ovat lisääntyneet huomattavasti viime vuosikymmeninä (ks. esim. Pope 2007, Baker ym. 2006, Pope ym. 2000, Raevuori & Keski-Rahkonen 2006b, Borg ym. 2004, 214 216, Aalberg 2005, 6, Keski-Rahkonen ym. 2007, Koskelainen 2008.) Näissä ääri-ilmiöissä on kyse ylitsepääsemättömästä halusta muokata omaa kehoa, lopulta joko tietoisesti tai tiedostamatta, terveydelle haitallisella tavalla. Ilmiöiden taustavaikuttimina voidaan nähdä nuorten ja nuorten aikuisten keskuudessa lisääntyvät ylipaino-ongelmat, joiden aiheuttajia ovat muun muassa napostelukulttuurin leviäminen ja liian vähäinen liikunta (ks. esim. Quart 2003, 174 177, Kasila ym. 2005, Järvi 2008). Ylipainon on todettu olevan länsimaissa yksi suurimmista kansanterveydellisistä haasteista tällä hetkellä (ks. esim. Euroopan yhteisöjen komissio 2007). Myös dopingaineiden käyttö kuntoilijoiden keskuudessa on nostettu mukaan keskusteluun erilaisista terveyttä uhkaavista, hyvinvointivaltioissa asuvien ihmisten elämäntapoihin liittyvistä ilmiöistä (ks. esim. Pope ym. 2000). Suomessa tällaista keskustelua on herätellyt erityisesti kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallin (2007), joka on kuvannut kuntoilijoiden dopingaineiden käyttöä uhkaavana kansantautina. 1

Erilaisten ääri-ilmiöiden kasvun syynä voi olla se, että nuoret etsivät elämyksiä ja itsekontrollia entistä epävarmemmaksi koetuissa elämäntilanteissa. Muutoksesta on tullut pysyvää, ja kysymys "kuka minä voisin olla" on syrjäyttänyt kysymyksen "kuka minä olen". Kontrollia haetaan toisinaan jopa kuolemaa uhmaamalla. (Oksanen 2006, 240 242, vrt. Salasuo 2004, 155 158.) Toisaalta oman ruumiin muutosten tarkkailun voidaan nähdä auttavan alituisessa muutoksessa olevan maailman ymmärtämistä. (Foucault 1987, 9 ja 73, vrt. Sankari 1995, 7, 82.) Dopingaineiden käyttö kuntosaliharjoittelun tehostajana voidaan mielestäni nähdä ilmiönä, jossa pyritään samanaikaisesti sekä kontrolloimaan omaa ruumista että saavuttamaan tyydytystä äärimmäisestä ponnistelusta ja sen tuottamista tuloksista (vrt. Kinnunen 2001, 232). Intohimoisille kuntosaliharrastajille oma elämä voi näyttäytyä kilpakenttänä, jonka sisältämät vaatimukset ja suorituspaineet saavat jotkut heistä käyttämään dopingaineita: Oman fyysisen maksimipotentiaalin tavoittelu on loputonta taistelua mielen ja ruumiin välillä (McVeigh 2008, vrt. Maffesoli 1995, 155, Sankari 1995, 22). Tämän päivän nuoret taistelijat elävät arkeaan elinvoimaisten ja ikinuorten musiikkivideo-, elokuva- ja urheilutähtien, hoikkien mainosvartaloiden ja herkkumarkkinoinnin ristitulessa. Valtavirran pop-kulttuurissa, esimerkiksi musiikkivideoissa, elokuvissa ja mainoksissa esillä olevat mallivartalot ovat muuttuneet viime vuosikymmeninä jatkuvasti lihaksikkaammiksi, ja vaatteilla peitetään yhä vähemmän hyvin muodostuneita tai muokattuja vartaloita (McVeigh 2008, Pope ym. 2000, 34, 54 60, vrt. Kinnunen 2001, 188 189). Naiset ovat edelleen hyvin hoikkia, mutta lihakset erottuvat selkeämmin kuin aikaisemmin (esim. laulajat Madonna 1 ja Mary J Blige). Miehekkyyden mittana taas on jo pitkään ollut riittävä lihaksikkuus, mutta kehon täytyy nykyisin olla myös lähes rasvaton (esim. näyttelijät Brad Pitt ja Pierce Brosnan). (Sankari 1995, 9, 69.) Yleensä tällaisten tavoitteiden saavuttaminen ilman dopingaineita vaatii huippu-urheilijan elämäntapojen lisäksi jo valmiiksi ihanteellisen ruumiinrakenteen. Vaikka huippu-urheilijoiden ja pop-tähtien joukossa tiedetään käytettävän dopingaineita, niiden käytöstä kärähtäneetkin kieltäytyvät useimmiten viimeiseen asti tunnustamasta asiaa itseään koskettavaksi. (Kinnunen 2001, 200 208, 246, Quart 2003, 167 185, Wennergren 2004, vrt. Maffesoli 1995, 153 154, MTV3 -internet 2008, Pänkäläinen 1993, 37, Oksanen 2006, 240.) 1 Tulee kuitenkin huomioida, että Madonnaa kaikki naiset eivät pidä kauniina, niin kuin eivät yleensäkään täysin rasvatonta ja kovavartaloista naista, vaikka tämä olisi solakkaa aerobic-tyyppiä (Sankari 1995, 70). 2

Lisäksi ihmisen ideaalityyppi on muuttunut: se on tehokas ja hyvinvoiva 24 tuntia vuorokaudessa, seitsemän päivää viikossa. Odotukset ja ihanteet sekä sisäisten voimavarojen että ulkonäön suhteen ovat samansuuntaisia. Pitää jaksaa ja pystyä ja näyttää siltä myös ulospäin. (Sankari 1995, 80 81). Terveeltä näyttäminen on vallitsevien ihanteiden mukaan kuitenkin vielä olennaisempaa kuin terveenä oleminen, sillä terveys määritellään usein ulkonäön kautta (Kinnunen 2001, 191 193, vrt. Pope ym. 2000, 125). Dopingaineilla voidaan tehostaa harjoittelua ja sen tuloksia suoraan sekä kohottaa omaa markkina-arvoa nykyyhteiskunnassa välillisesti: hyvin hoidettu keho kertoo oikeasta asenteesta niin työelämässä kuin vapaa-ajallakin. Tällöin käyttö voidaan nähdä osoituksena taloudellisesta harkinnasta työ- ja ihmissuhteissa. (McVeigh 2008, vrt. Wilska 2001, 68, Itkonen 1996, 129.) Myös tiedonvälityksen nopeutumisen ja lisääntymisen voidaan arvella lisänneen dopingaineiden käyttöä (McVeigh 2008). Välillisesti käytön yleistymistä ovat todennäköisesti edistäneet ensisijassa kansainväliset musiikki- ja muut televisiokanavat välittömästi internet, minkä avulla voi hankkia helposti ja nopeasti tietoa monista asioista, joista ei välttämättä muutoin olisi lainkaan tietoinen. Internetin käyttö on jatkuvasti nostanut suosiotaan nuorten keskuudessa (ks. esim. Taloustutkimus 2007). Se on avoin foorumi monenlaatuisen tiedon levittämiselle, eikä asioiden todenperäisyyttä ole aina mahdollista tarkistaa, tai siihen ei vain koeta tarvetta. Erityisesti tiedonhankinnan osalta dopingaineiden käyttö on suoraan verrannollinen toiseen postmoderniin ilmiöön, huumeiden viihdekäyttöön: aineiden käyttöön liittyvät tiedot ja taidot hankitaan pääsääntöisesti internetistä ja muilta käyttäjiltä (vrt. Seppälä P. 2001, 68). Käytön haittoja vähätellään, vaikka niiden riski tavallisesti tiedostetaan. Näiden kulttuurien sisäpiireissä käyttö halutaan nähtävän lähinnä hyvin hallittuna vapaa-ajan toimien tehostamisena. (Salasuo 2004, 187 198, vrt. Kinnunen 2001, 154.) Dopingaineiden käyttö kehonmuokkaamistarkoituksessa voidaan nähdä myös medikalisaation eli yhteiskunnan yleisen lääketieteellistymisen yhtenä ilmentymänä (vrt. Pope 2007). On totuttu siihen, että lääkkeillä voidaan helpottaa monia arkisia vaivoja ja hoitaa puutostiloja. Samaan aikaan Mulle kaikki heti nyt -mentaliteetti valtaa alaa kärsivällisyydeltä (vrt. Maffesoli 1995, 55). Monenlaisiin pinnalleponnahduskilpailuihin osallistutaan mielellään, ja erilaisten lisäravinteiden, nopeita tuloksia lupaavien laihdutusvempainten, pikakuuri rantakuntoon -oppaiden sekä low-fat -herkkujen myynti on vilkasta. (vrt. Sankari 1995, 9, 3

Kinnunen 2001, 125 129, Earl 2007.) Tähteys tahdotaan saavuttaa mahdollisimman vauhdikkaasti elämässä pitäisi edetä voitosta voittoon. Jotkut ryhtyvät tehostamaan kehonmuokkausta dopingaineilla, jos he eivät saavuta tavoittelemiaan tuloksia muilla keinoilla omasta mielestään tarpeeksi nopeasti (vrt. Quart 2003, 170 173, Sankari 1995, 72). Postmodernia mentaliteettia monin tavoin heijastavan dopingaineiden käytön perusteluissa painottuvat individualismi sekä ruumiin muokattavuus (vrt. Maffesoli 1995, 154 155, 168 170, Featherstone 1991, 55, 83 92,). Käyttäjät kokevat voivansa tehdä vapaasti omaa ruumistaan koskevia päätöksiä, vaikka ne eivät kiistattomasti olisikaan valtakulttuurissa vallitsevien eettisten ja sosiaalisten normien mukaisia. Myös tästä näkökulmasta dopingaineiden käyttöä voidaan verrata huumeiden viihdekäytön kulttuuriin. (Salasuo 2004, 156, Seppälä T. 2001, 66 68.) Toisaalta esimerkiksi intohimoisten kuntosaliharrastajien yhteisön jäsenyyden tai ystävien ihailun tavoittelu voi olla osa nuoruuteen liittyvää identiteettityötä (vrt. esim. Seppälä & Kujala 2002, Kinnunen 2001, 76, 158, 246, Steaton 1990). McVeigh (2008), Pope (2007, ks. myös 2000) ja Baker ym. (2006) näkevät tämän yhtenä osoituksena nuorten itsetuntoon ja kehonkuvaan liittyvien ongelmien yleistymisestä. Dopingaineiden käytön yleisyydestä ja sisällöistä kuntoilijoiden keskuudessa on tehty vain vähän suomalaista tutkimusta. Yhteiskuntatieteellisestä näkökulmasta aihetta ei ole tutkittu Suomessa käytännössä lainkaan aiemmin. Tämän lisensiaatintyön painopiste on kartoittavassa ja kuvailevassa perustutkimuksessa, mutta teen myös joitakin kulttuurisia tulkintoja ilmiöstä. Pyrin esimerkiksi selostamaan, millaisia merkityksiä dopingaineiden käyttäjät kokevat käytöllä heille itselleen olevan. Tällaisia merkityksiin pääsen käsiksi käytön ja kuntosaliharrastuksen motiiveja analysoimalla. Tutkimusongelma tiivistyy kysymykseen, millaisen yhteiskunnallisen ja kulttuurisen ilmiön dopingaineiden käyttö muodostaa nuorten ja nuorten aikuisten kuntoilijoiden keskuudessa Suomessa. Kohderyhmään kuuluvat noin 15 35-vuotiaat kuntosaliharrastajat, jotka eivät ole arvokisamenestykseen tähtääviä kilpaurheilijoita, ja / tai joiden dopingaineiden käyttöä ei valvota Suomen Antidopingtoimikunta ADT ry:n toimesta. Selvitän, mitä dopingaineita kohderyhmän keskuudessa käytetään, kuinka yleistä eri aineiden käyttö on, ja millainen on tyypillisen suomalaisen dopingaineiden kuntoilijakäyttäjän profiili. Tarkastelen, mitkä asiat 4

dopingaineiden käyttäjiä yhdistävät, ja mitkä heitä erottavat muista vastaajista. Lisäksi kuvaan käytön luonteenomaisia piirteitä sekä tyypittelen erilaisia käyttäjiä. Vertailen saamiani tuloksia myös aiemmin tehtyjen tutkimusten tuloksiin (esim. McVeigh 2008, Pope 2007, Papadopoulos ym. 2006, Dodge & Jaccard 2005, Kanayama ym. 2003, Kinnunen 2001, Seppälän ym. tutkimukset vuosilta 1993 2003), ja tarkastelen, millaisia eroja ja yhtäläisyyksiä omilla tuloksillani on niiden kanssa. Tutkimusaineistonani käytän loppusyksyllä 2006 keräämääni kyselyaineistoa (N=1319) sekä asiantuntijahaastatteluja. Kyselyaineisto hankittiin erään kohderyhmän keskuudessa suositun internetfoorumin, pakkotoisto.com:n, kautta (ks. TNS-Gallup 2008). Internetvälitteiseen aineistonhankintaan päädyin erityisesti vastaajien anonymiteetin suojaamiseksi ja vastausten mahdollisimman korkean laadun varmistamiseksi. Kansallisen liikuntatutkimuksen 2006 sekä Tilastokeskuksen tuottamien aineistojen (2003 ja 2007) kanssa tekemieni vertailujen perusteella oma tutkimusaineistoni on edustava näyte perusjoukosta. Analysoin sitä pääasiassa tilastotieteellisin tutkimusmenetelmin. Tutkimuksen keskeisiä käsitteitä ovat kuntoilu, kuntosaliharrastus ja doping, joiden määrittely on lukujen 2 ja 3 ydinsisältöä. Dopingilmiötä tarkastelen muun muassa sen huippu-urheiluun liittyvien taustojen ja rikosoikeudellisten näkökulmien valossa. Teen myös melko laajan katsauksen dopingaineiden fysiologisiin ja terveydellisiin vaikutuksiin, jotka koen tärkeäksi yhteiskunnalliseksi perusteluksi aiheen tutkimiselle. Dopingaineiden käyttö voi aiheuttaa monenlaisia terveyshaittoja erityisesti kuntoilijoille muun muassa siksi, että vain harvat heistä tukeutuvat kyseessä olevien vahvojen reseptilääkeaineiden annostelussa ja vaikutusten seurannassa lääkäreiden opastukseen. Tämä on myös merkittävä huippu-urheilijoiden ja kuntoilijoiden dopingaineiden käyttöä erottava piirre. Luvussa 4 keskityn tutkimusasetelman kuvaukseen. Tarkennan tutkimusongelmaani, selostan tutkimusmenetelmiäni ja kyselyaineiston hankintaa, sekä teen rakenneanalyysin aineistosta. Luku 5 taas koostuu tuloksista ja niiden teoreettisesta tulkinnasta. Analysoin ensin doping- ja muiden harjoittelua tehostavien aineiden sekä päihteiden käytön yleisyyttä kohderyhmän keskuudessa, minkä jälkeen keskityn ilmiön sisältöjen, käyttökulttuurin ja käyttäjien kuvaamiseen. Luvussa 6 pohdiskelen saamiani tuloksia sekä toteuttamaani tutkimusprosessia. 5

Innoituksen tälle tutkimukselle sain Raha-automaattiyhdistyksen rahoittaman Nuoret, liikunta ja doping -projektin vaatimuksista. Aloitin kyseisin hankkeen projektipäällikkönä Elämä On Parasta Huumetta EOPH ry:ssä syksyllä 2005. Tutkimuksen lähtökohdista huolimatta teen sitä tieteellisesti ja myös rahoituksen osalta täysin riippumattomana jatko-opiskelijana Turun yliopistolle. Lopullisena tieteellisenä tavoitteenani on väitöstyö. Kiinnostuin käytännön projektista ja sen myötä tästä tutkimushankkeesta erityisesti niiden kohderyhmän ja tavoitteiden vuoksi erilaiset nuoruuden liikuntaharrastuksiin, salikulttuureihin ja ruumiillisuuteen liittyvät kysymykset olivat minulle varsin läheisiä jo ennalta. Ennen tätä työtä toimin nimittäin lähes viiden vuoden ajan päätoimisena liikunnan ja terveystiedon opettajana yläkoulu- ja lukioikäisille tytöille ja pojille, sekä yhteensä yli kymmenen vuotta aerobicohjaajana ja kilpa-aerobicvalmentajana nuorille aikuisille. Oman pitkän kilpailu-urani aerobicin parissa lopetin kesällä 2004 (mm. useita SM-mitaleita, joukkuesarjan MM 5. vuonna 2004 ja parisarjan MM 10. vuonna 2003). Painonnostossakin saavutin vuosina 1992 ja 1993 kaksi SM-pronssia. Lapsuuteni ja nuoruuteni vapaa-ajasta vietin leijonan osan teline- ja joukkuevoimistelusaleilla, joten käytännössä olen elänyt liikunnasta ja urheilusta koko ikäni. En kuitenkaan koe olevani liian lähellä tutkimusaihetta, sillä itse dopingaineiden käyttökulttuuriin en ollut tutustunut millään lailla ennalta. Kilpaurheilijataustani nousi tutkittavien luottamuksen saavuttamisen kannalta lopulta varsin merkittävään asemaan. Pystyin vakuuttamaan heidät siitä, että tiedän omakohtaisesti, miltä tuntuu, kun intohimona on kehittyä ja menestyä jossakin urheilulajissa, sekä saada harjoittelemisesta ja kilpailemisesta nautintoa ja tyydytystä elämään. Uskon, että omien taustojeni paljastaminen vaikutti kohderyhmän vastausmotivaatioon ja vastausten laatuun myönteisesti. (vrt. Puuronen 2004, 232.) 6

2. KUNTOSALIHARRASTUS KUNTOILUMUOTONA Ihmisellä on luontainen tarve liikkua. Aiemmin liikunta liittyi hengissä pysymiseen (esimerkiksi metsästys) tai elinkeinon harjoittamiseen (esimerkiksi ruumiilliset maataloustyöt), mutta nykyään liikunta on länsimaisissa yhteiskunnissa eriytynyt omaksi elämänalueekseen. Tästä syystä liikunnan tarve ei juonnu enää suoraan hengissä selviytymisestä, eikä tarvetta tunnisteta välttämättä ollenkaan. Monet aikuiset harrastavat liikuntaa pikemminkin lapsen luontaisista lähtökohdista koska se on hauskaa. Toisilla liikunnan harrastamiseen liittyy nykyään kuitenkin suoranaisia paineita. Huippu-urheilijoille liikunnasta itsestään on voinut tulla hyvä elinkeinon lähde, liikkumattomille sen puutteesta lääketieteellisten havaintojen perusteella jopa välitön terveysuhka. Kuntoliikunnasta puhutaan yleensä silloin, kun tarkoitetaan kaikkea sellaista liikuntaa, mikä ei tähtää kilpailemiseen. Kuntoliikunnan rinnalla on viime vuosina alettu puhua myös terveysliikunnasta. Sen johtoajatuksena on, että terveyden kannalta kuntoilussa on otettava monipuolisesti huomioon kaikki fyysisen terveyskunnon osatekijät kestävyys, liikehallinta, lihasvoima, nivelten liikkuvuus, luunvahvuus sekä painon hallinta. (UKK-instituutti 2007). Terveysideologia voidaan mielestäni nähdä yleisestikin nousevana trendinä länsimaissa. Liikunta voi lisätä suoraan myös sosiaalista ja henkistä terveyttä. Monet tapaavat ystäviään ja nauttivat yhdessäolosta jonkin liikuntalajin parissa. Joskus taas henkinen tai sosiaalinen hyvinvointi kohenee liikunnan avulla välillisesti. Näin tapahtuu esimerkiksi silloin, kun liikunnan harrastaja pudottaa huomattavaa ylipainoaan kuntoilun avulla, ja saa kohentuneesta fyysisestä kunnostaan ja ulkomuodostaan henkistä tyydytystä sekä sosiaalista hyväksyntää. Opetusministeriön teettämän ja TNS-Gallupin toteuttamassa Kansallisessa liikuntatutkimuksessa (2006, 14) liikunnan harrastajat luokitellaan kilpaurheilijoihin, kuntourheilijoihin, kuntoliikkujiin, terveysliikkujiin, arki- ja hyötyliikkujiin sekä satunnaisliikkujiin. Kilpa- ja huippu-urheilijoita ei siis sen mukaan erotella toisistaan, kuten liikuntasosiologisissa tutkimuksissa on usein tapana, mutta kuntoliikunnan harrastajia nähdään olevan useampaakin eri alalajia liikunnan eri intensiteettitasojen mukaan. Tämän tutkimuksen kohderyhmää edellisistä ovat kuntourheilijat, kuntoliikkujat ja terveysliikkujat, jotka kaikki niputetaan jatkossa suoraan kuntoliikunta ja kuntoilijat -käsitteiden alle. 7

Kuntosaliharrastus on yksi kuntoliikuntalaji. Kuntosaliharrastajat ovat siis kuntoilijoita. Kuntosaliharjoittelu muokkaa kehoa ulkoisesti usein huomattavasti, ja tämä onkin monille keskeinen motiivi kuntosalilla käymiselle. Kehon ulkoinen muokkaantuminen eli tässä tapauksessa esimerkiksi lihasten näkyvä kasvu tai vartalon yleinen kiinteytyminen, on seurausta fysiologisista muutoksista, eli fyysisen voiman lisääntymisestä ja aineenvaihdunnan tehostumisesta. Vaikka käsitettä kehoa muokkaava liikunta käytetäänkin yleensä vain sellaisissa yhteyksissä, joissa viitataan kehon ulkoisiin muutoksiin, niin siitä on kysymys myös silloin, kun siinä tapahtuu liikunnan johdosta fysiologisia muutoksia. Tällöin puhutaan useimmiten suorituskykyä parantavasta liikunnasta. Kuntosalilla harjoittelu on siis sikäli monipuolista kuntoliikuntaa, että se muokkaa kehoa monella tavalla tuntuvasti ja näkyvästi. Perinteisesti kuntoliikuntaa määritellään kuitenkin kilpa- ja huippu-urheilun kautta. Pertti Hemánus (1997, 1 2) esittää kaksi tekijää, joiden avulla kuntoilijat voidaan erottaa kilpa- ja huippu-urheilijoista: 1. Vain kilpa- ja huippu-urheilijat kilpailevat urheiluseuran ja sitä kautta -liiton jäseninä sovittujen sääntöjen mukaan. 2. Vain kuntoliikunnassa, jos aina siinäkään, on kysymys muun ohessa myös terveyden ylläpitämisestä ja kohentamisesta. Hemánuksen mukaan (1997, 1) kilpaurheilijoiden ero kuntoliikunnan harrastajiin on verraten selvä, ja että ainoastaan hölkkäkilpailuissa näiden eri ryhmien välinen rajanveto olisi vaikeaa. Kuitenkin myös monet muut kuntoilijat kuin vain hölkkäkilpailujen osanottajat suhtautuvat harrastukseensa käytännössä niin intohimoisesti, että heidän elämäntapansa muistuttaa monin tavoin enemmän kilpaurheilijan kuin kuntoilijan elämäntapaa. Esimerkiksi kuntosaliharrastajan harjoittelun määrä, tavoitteellisuus ja suunnitelmallisuus, tiukka ruokavalio, lihashuoltoon liittyvät tukitoimet ja itsekeskeinen elämäntapa ovat usein hyvinkin samaa luokkaa kuin ammattimaisesti valmentautuvalla kilpaurheilijalla. Toisaalta tutkimuksen kohteena olevia kuntosaliharrastajia velvoittavia sääntöjä ovat vain Suomen laki ja salien järjestyssäännöt, eivätkä harrastajat ainakaan toistaiseksi kilpaile lajissaan. Kuntoliikunnan harrastajiksi voidaan siis tällä perusteella lukea myös kaikki ne kuntosaliharrastajat, jotka ovat aiemmin kilpailleet jossakin urheilulajissa, samoin kuin he, jotka aikovat mahdollisesti joskus tulevaisuudessa kilpailla. 8

Vaikka Hemánus pitää terveyden ylläpitämistä ja kohentamista kuntoliikunnan toisena kriteerinä, hän ei pidä sitä aukottomana. Tämän kohderyhmän keskuudessa väite onkin paradoksaalinen. Vaikka terveyden edistämisellä on varmasti erittäin tärkeä merkitys suurimmalle osalle kuntoliikunnan harrastajista, se ei silti välttämättä ole kaikille riittävä, ainoa eikä suurin vaikutin harjoittelulle. Kuntoliikunta voi tämän tutkimuksen kohderyhmän keskuudessa nimittäin olla niin terveydelle haitallista kuin terveyttä edistävääkin toimintaa: joku voi pudottaa terveydellisesti haitallista ylipainoaan kuntosaliharjoittelun avulla, joku toinen taas käyttää dopingaineita kuntosaliharjoittelunsa ohella saadakseen mahdollisimman suuret lihakset. Jotkut tutkimuksen kohderyhmään kuuluvat ottavat siis jopa tietoisia terveydellisiä riskejä saavuttaakseen harjoittelulleen asettamansa ulkonäköön tai urheilusuorituksellisiin tuloksiin liittyvät tavoitteet. Median otsikoinneissa, dopingrikosuutisoinnin yhteydessä esillä olleet kansankieliset ilmaisut voimailija tai bodari viittaavat alkujaan kuntosalilla harjoiteltaviin kilpaurheilulajeihin voimanosto ja kehonrakennus. Siksi niistä kumpaakaan ei voida pitää täsmällisenä ilmaisuna dopingaineiden käytön johdosta terveydellisiä riskejä ottavista kuntosaliharrastajista. Koska muitakaan sopivia ilmaisuja ei ole, niin en erottele tässä tutkimuksessa kuntosaliharrastuksen eri osaryhmiä toisistaan harrastuksen terveydellisten vaikutusten mukaan, minkä lisäksi pidän kuntoilua ja kuntosaliharrastusta toisilleen edellä mainitulla tavalla alisteisina käsitteinä. 2.1 Kuntosaliharrastajat Kuntosaliharrastajia voidaan luokitella monin eri perustein. Joachim Bednarekin (1985, 240 241) jaottelun mukaan kuntosalilla harjoittelevat henkilöt voidaan jakaa kolmeen perusryhmään: kilpakehonrakentajiin, ei-kilpaileviin kehonrakentajiin (eli harrastelijakehonrakentajiin) ja kuntoilijoihin. Kehonrakennuskulttuuria tutkinut Taina Kinnunen (2001, 31 33) täydentää jaottelua muiden lajien kilpaurheilijoilla ja harrastelijavoimaharjoittelijoilla sekä jakamalla edellä mainitut perusryhmät vielä alaryhmiin niiden yhteisesti jakamien arvojen, normien, uskomusten ja symbolisten tyylielementtien mukaan. Itse täydennän luokittelua jakamalla muiden lajien kilpaurheilijat kahteen ryhmään: voimanostajiin ja painonnostajiin sekä muissa lajeissa kilpaileviin urheilijoihin. Erotuksena muiden lajien kilpaurheilijoihin voimanostajat ja painonnostajat harjoittelevat kuntosalilla päälajinsa parissa, ja juuri niiden urheiluvälineiden avulla, joiden kanssa myös kilpailevat. 9

Kinnunen (2001, 32) jaottelee kilpailevat kehonrakentajat edelleen a) miesammattilaisiin, b) naisammattilaisiin [sukupuolet eri alaryhmiin, koska naisia on paljon vähemmän kuin miehiä], amatöörikilpailijoihin sekä fitness -ammattilaisiin ja -amatöörikilpailijoihin, c) entisiin kilpakehonrakentajiin ja d) kilpailuihin osallistumista suunnitteleviin kehonrakentajiin. Harrastelijakehonrakentajat hän jaottelee a) ulkonäkötyöläisiin, b) intohimoisiin elämäntapabodareihin, c) fitness -harrastajiin ja d) entisiin kilpakehonrakentajiin, joiden arvot ja sosiaaliset suhteet ovat muuttuneet radikaalisti kilpailu-uran jälkeen. Tällä Kinnunen viitannee nimenomaan dopingaineiden käyttöön, minkä hän sulkee pois harrastelijakehonrakentajien apukeinovalikoimista. Oma ennakkooletukseni on tässä asiassa erilainen: myös osa harrastelijakehonrakentajista käyttää dopingaineita. Tästä syystä entiset kilpakehonrakentajat kuuluvat mielestäni perusteista riippumatta harrastelijakehonrakentajien ryhmään. Lisäksi sijoitan kilpailuihin osallistumista suunnittelevat kehonrakentajat mieluummin harrastelijakehonrakentajien ryhmään siihen asti, kunnes ensimmäinen kilpailu on läpikäyty. Harrastelijakehonrakentajien ryhmästä nostan esiin vielä fitness -harrastajat, joilla kuntosaliharjoittelu kuuluu osana urheilulliseen elämäntapaan ja joiden tavoitteena on suurten lihasten sijaan urheilullisen vartalon kehittäminen (Kinnunen 2001, 32). Kinnunen nimittäin havainnoi (2001, 188), että kehonrakennuksenkin piirissä on havaittavissa paineita valtakulttuurin ihannetta kohti. Toisaalta hän toteaa, että valtakulttuurin ruumisihanne on muuttunut koko ajan lihaksikkaammaksi, samaan aikaan kun hardcore -kehonrakentajat ovat kasvaneet. Hän arveleekin, että lihaksikkaan ruumiin kilpakulttuuri tulee yhä enemmän jakautumaan kehonrakennukseen ja fitnessiin. Tällä hän viittaa keskusteluun, jota käydään lihaksikkaan ruumisihanteen luonnollisuudesta ja luonnottomuudesta. Monet ovat sitä mieltä, että (erityisesti naisten) hardcore -kehonrakennus on luonnotonta. Tämä näkyy nykyään myös harrastelijakehonrakentajien ja fitness -harrastajien tavoitteissa, jotka ovat aiempaa lähempänä valtakulttuurin ihanteita. Harrastelijakehonrakentajat (enemmistö miehiä) ja fitness -harrastajat (enemmistö naisia) muodostavatkin mielestäni nykyään varsin yhtenäisen kuntosaliharrastajaryhmän. Heidän ihanne-elämäntyylissään suunnitelmallinen harjoittelu yhdistyy kurinalaiseen ruokavalioon ja muihin mahdollisimman optimaalisiin elämäntapoihin, jotka yhdessä edesauttavat 10

esteettisesti tasapainoisen ja erottuvan lihaksiston kehittymistä (Kinnunen 2001, 32). Lopulta he siis pyrkivät noudattamaan hyvin samankaltaisia elämäntapoja kuin kilpailevat kehonrakentajat, vaikka lihasmassan kasvattamistavoitteet ovatkin hieman maltillisempia. Harrastelijavoimailijoiden ensisijaisena tavoitteena taas on maksimaalisen voiman hankkiminen edellä mainittujen esteettisten arvojen tai elämänhallinnallisten seikkojen sijaan. Kinnunen jakaa harrastelijavoimailijat säännöllisesti harjoitteleviin ja itsensä tehostajiin sen mukaan, onko harjoittelu lähinnä säännöllistä vai satunnaista. Itsensä tehostajilla hän viittaa erään hormonien ammattivälittäjän käyttämään ilmaisuun sellaisista kuntosaliharrastajista, joiden pääasiallinen syy salilla käymiseen on hankkia itselleen näyttävä ylävartalo ja kunnioitusta ulkopuolisilta. Harjoittelu ei ole heillä erityisen suunnitelmallista ja suhtautuminen dopingaineiden käyttöön on yleisesti melko vapaamielistä. Kuntoilijat taas harjoittelevat Kinnusen mukaan esteettisten motiivien sijaan ensi sijassa omaa yleiskuntoa kohentaakseen. (Kinnunen 2001, 33.) Nykyään tämän ryhmän edustajia voidaan kutsua myös terveysliikunnan harrastajiksi, joiden viikoittainen harjoitteluohjelma koostunee usein muita ryhmiä monipuolisemmin eri liikuntalajeista. Tässä tutkimuksessa sovellan seuraavanlaista kuntosalien asiakkaiden luokittelua (ks. tarkemmin luku 5.4): 1. Kilpailevat kehonrakentajat I) Harrastelijakehonrakentajat, fitness -harrastajat 2. Kilpailevat voima- ja painonnostajat II) Harrastelijavoimailijat 3. Muiden lajien kilpa- ja huippu-urheilijat III) Kuntoilijat, terveysliikunnan harrastajat Kilpailevat kehonrakentajat, voimanostajat ja painonnostajat sekä muiden lajien kilpa- ja huippu-urheilijat eivät siis ole tämän tutkimuksen kohderyhmää. Harrastelijakehonrakentajat ja fitness -harrastajat, harrastelijavoimailijat sekä kuntoilijat ja terveysliikunnan harrastajat sen sijaan ovat tutkimukseni keskeisintä kohderyhmää. Kilpa- ja kuntourheilulla on jaottelussa yhteys: kilpailijaryhmien edustajat nähdään tässä esikuvina, joiden kuntoa ja elämäntapoja harrastajat ihailevat ja tavoittelevat. Harrastajaryhmien keskuudessa vallitsee siis usein samansuuntaiset urheilulliset, terveydelliset tai kulttuuriset arvot kuin kyseisiä ryhmiä vastaavissa kilpailijaryhmissä. On kuitenkin syytä huomioida, että joissakin tapauksissa rajanveto kilpailijoiden ja kuntoilijoiden välillä on hankalaa, esimerkiksi silloin, kun harrastajat osallistuvat satunnaisesti niin sanottuihin puulaakitason urheilukilpailuihin. 11

2.2 Kuntosaliharrastus Suomessa Kansallisen liikuntatutkimuksen 2005 2006 mukaan kuntosaliharjoittelu on uinnin ohella Suomen kolmanneksi suosituin liikuntamuoto kävelylenkkeilyn ja hiihdon jälkeen. Harrastajien määrä on lisääntynyt viimeisen neljän vuoden aikana 165 000 henkilöllä - nykyään heitä on 19 65-vuotiaiden ikäryhmässä jo 524 000. (TNS-Gallup 2006a, 24.) Lasten ja nuorten liikuntatutkimuksen mukaan 15 18-vuotiaita kuntosaliharrastajia on tämän lisäksi 43 000, eli 15 65-vuotiaita kuntosaliharrastajia on Suomessa kaikkiaan 567 000 henkilöä. 15 35-vuotiaiden osuus koko määrästä on siis noin 60 % eli yhteensä 338 000 henkilöä. Naisia tästä määrästä on noin 142 500 eli 42 % ja miehiä 195 500 eli 58 %. (Liikuntatutkimus 2005 2006: aikuisväestö, Liikuntatutkimus 2005 2006: lapset ja nuoret.) Kuntosaliharrastuksen yleistymistä voi selittää kuntosalien määrän lisääntymisellä, salien laadun parantumisella ja alan yrittäjien aktiivisella markkinoinnilla. ( ) Kuntoonsa / painoonsa / ulko-muotoonsa tyytymättömiä ihmisiä on aktiivisesti alettu houkutella saleille ja markkinoida palveluja muullekin kuin nuorelle osalle aikuisväestöä. Ihmiset ovat joukolla aloittaneet saliharjoittelun ja monien aloittamattomienkin kiinnostus on saatu herätettyä... (TNS-Gallup 2006, 24 34.) Kuntosaliharjoittelun suosio on lisääntynyt vuosituhannen vaihteeseen verrattuna varsin paljon. Vuosien 2001 2006 aikana jopa 165 000 uuden harrastajan on arvioitu aloittaneen kuntosalilla käymisen. Tämä on noin 46 %:n lisäys vuosituhannen vaihteeseen verrattuna. Seuraavaksi eniten tuona aikana lisääntyi sauvakävelyä harrastavien määrä, 144 000, mikä on suhteellisesti noin 48 %:n lisäys. Myös juoksulenkkeilyä harrastavien määrä lisääntyi yli 100 000 henkilöllä (140 000 / +39 %). Suhteellisesti kaikkein eniten (+66 %) kasvoi kuitenkin lumilautailijoiden määrä, vaikka harrastajamäärän absoluuttinen lisäys, 11 500, on varsin pieni. (TNS-Gallup 2006a, 26.) Potentiaalisia harrastajia (eli lajin aloittamista harkinneita) kuntosaliharjoittelulla on uinnin (311 000) jälkeen toiseksi eniten, 202 000. Vuosiin 1997 98 verrattuna sen potentiaalisten harrastajien määrä on kasvanut kaikkiin muihin lajeihin verrattuna eniten (42 000). Nuorten harrastuneisuus lajin parissa on yhä runsaampaa aikuisväestöön verrattuna, vaikka potentiaalisissa harrastajissa erityisesti yli 35-vuotiaiden osuus on viime vuosina kasvanut. (TNS-Gallup 2006a, 30.) 12

Suomalaiset kuntosalit voidaan jakaa niiden omistussuhteiden pohjalta karkeasti kolmeen ryhmään: kunnallisiin ja kaupallisiin kuntosaleihin, jotka voidaan taas jakaa yksityisten yrittäjien ylläpitämiin kuntosaleihin ja kansallisiin tai kansainvälisiin yritysketjuihin kuuluviin kuntokeskuksiin. Yhteensä Suomessa on yli 600 kuntosalia, joista noin 450 on kaupallisia saleja. Niiden asiakasmäärä on yhteensä noin 400 000 henkilöä. Yritysketjuihin kuuluvien klubimuotoisten kuntosalien määrä on kasvanut viime vuosien aikana erittäin paljon. Suurin osa saleista sijaitsee kaupunki- tai kuntakeskuksissa, mikä vaikuttaa luonnollisesti myös kuntosaliharrastajaprofiiliin. Kunnallisten kuntosalien määrää ei ole Suomessa tilastoitu, mutta niiden määräarvio vaihtelee 150 250 välillä. (TNS-Gallup 2006a, 30, Kuntokeskusyrittäjien puheenjohtaja Martti 2006, henkilökohtainen tiedonanto.) Samalta kuntosalilta löytyy harvoin kaikkien edellä kuvailtujen asiakasryhmien edustajia. Kilpaurheilijat harjoittelevat tavallisesti kunnallisilla saleilla, joille urheiluseurojen jäsenillä on monilla paikkakunnilla erityinen käyttöoikeus. Toisaalta myös monet nuoret aloittavat harrastuksensa juuri kunnallisilla saleilla niiden edullisuuden ja varsinkin pienemmillä paikkakunnilla niiden helpon tavoitettavuuden vuoksi. Kaupalliset salit profiloituvat yleensä jonkin harrastajaryhmän mukaan. Niiden asiakaskunta jakaantuu eri saleille harrastajien iän ja sukupuolen, käytettävissä olevien tilojen ja välineiden sekä tarjolla olevien palvelujen ja niiden hinnan mukaan. Viime aikoina klubimuotoiset kuntokeskukset ovat houkutelleet asiakkaikseen erityisesti ikääntyneempää kaupunkilaisväestöä monipuolisilla, yksilöllisesti muokattavilla palveluillaan. (Autio 2006.) Kinnusen mukaan (2001, 190) kuntosaliharrastuksen räjähdysmäisesti lisääntyneen suosion taustalta löytyy kehonrakennuksen piirissä syntynyt Super fitness -elämäntapaa markkinoiva terveysretoriikka (ks. tarkemmin s. 90 91). Kuntosalibisneksessä hyödynnetään avoimesti sitä, että kehon lihasmassan suhteellisen lisääntymisen johdosta painoharjoittelun on todettu vaikuttavan suotuisasti rasva-aineenvaihduntaan sekä tuki- ja liikuntaelimistön sairauksien ennaltaehkäisyyn ja hoitoon. Salille toivotetaan tervetulleiksi kaikki ikään ja sukupuoleen katsomatta, koska jokaiselle löytyy sopiva ohjelma ja jokainen voi tulla terveemmäksi. (vrt. Wilska 2001, 62.) Nykyään monilla kuntosaleilla tulokkaille on tarjolla esimerkiksi ravinto- ja muuta terveellisiin elämäntapoihin kannustavaa neuvontaa, minkä lisäksi henkilökohtaisten valmentajien palkkaamisen suosio kasvaa jatkuvasti (ks. esim. FAF Finland Oy 2008). 13

3. DOPINGILMIÖ Kun dopingia ajatellaan ilmiönä, mieleen tulevat usein ensimmäisenä ammattimainen huippuurheilu ja lääketiede. Näiden alojen lisäksi doping liittyy nykyään myös kehoa muokkaavaan kuntoliikuntaan, lainsäädäntöön ja rikollisuuteen. Vuonna 2002 Suomen rikoslakia muutettiin siten, että dopingaineita koskevat lääkerikokset eriytettiin lainsäädännössä omaksi alakseen. Seuraavissa alaluvuissa esittelen tarkemmin dopingilmiötä yhteiskunnan eri kentillä. 3.1 Mitä dopingilla tarkoitetaan? Sana doping on johdos eteläafrikkalaisen alkuasukasheimon kielen sanoista dop tai doop, joilla viitattiin uskonnollisissa menoissa ja sotakunnon terästämiseksi nautittuun alkoholipitoiseen juomaan. Englannin kieleen sana dope ilmaantui 1880-luvulla. Silloin dopingilla tarkoitettiin kilpahevosten lääkinnässä käytettäviä oopium-pohjaisia huumaavia kipulääkkeitä tai huumevaikutteista tupakkaa. (Siukonen 1982, 11, Voy 1991, 5.) Aiemmin dopingaineita käytettiin pääasiassa juuri ennen kulloistakin h-hetkeä. Dopingilla pyrittiin parantamaan suorituskykyä välittömästi (Pänkäläinen 1993, 15 16). Viime vuosikymmenen alussa doping määriteltiin Kansainvälisen Olympiakomitean mukaan seuraavasti: Dopingia on urheilijalle annettu tai urheilijan käyttämä, mikä tahansa elimistölle vieras aine sekä fysiologinen aine ylimäärin käytettynä tai epänormaalilla tavalla elimistöön annettuna, jos ainoana tarkoituksena on parantaa urheilijan kilpailusuoritusta keinotekoisella ja epäreilulla tavalla. (Pänkäläinen 1993, 22). Suomen Antidopingtoimikunta ADT ry:n (2007a) antidoping -sanakirjan mukaan doping on kemiallisten aineiden tai muiden lääketieteellisten menetelmien käyttämistä urheilusuorituksen parantamiseksi. Dopingilla tarkoitetaan urheilijan suorituskyvyn parantamista elimistölle vierain keinoin. Hallituksen esityksen (HE 2001, 4.1.) mukaan Dopingaineilla tarkoitetaan yleensä aineita, joiden tarkoituksena on parantaa fyysistä suorituskykyä tai kasvattaa lihasmassaa tai lisätä näitä molempia. Dopingaine on kuitenkin käsitteenä epätäsmällinen ja sen sisältö riippuu myös käyttöyhteydestä. Voidaankin todeta, että dopingilla tarkoitetaan yleensä fyysisen suorituskyvyn kemiallista tehostamista. Nykyään erilaisten Maailman Antidopingtoimiston eli WADA:n (2007) listaamien lääkeaineiden käytön rinnalla kilpaurheilussa rangaistavaksi dopingiksi luetaan 14

monia muitakin vilpillisiä keinoja. Tällaisia ovat esimerkiksi dopingtestauksen vältteleminen, pakoilu tai siitä kokonaan kieltäytyminen, annetun näytteen manipulointi, sekä dopingin käytön edistäminen esimerkiksi hallussa pitämällä, myymällä tai salakuljettamalla dopingaineita (Suomen Antidopingtoimikunta 2007b). Erilaisia lääkeainekohtaisia määritelmiä dopingaineina pidettävistä aineista löytyy Suomen rikoslaista sekä Maailman Antidopingtoimiston (WADA) ylläpitämältä kilpaurheilijoilta kiellettyjen aineiden listalta. Suomen rikoslain mukaan dopingaineina pidetään 1) synteettisiä anabolisia steroideja ja niiden johdannaisia; 2) testosteronia ja sen johdannaisia; 3) kasvuhormonia; ja 4) kemiallisia aineita, jotka lisäävät testosteronin, sen johdannaisten tai kasvuhormonin tuotantoa ihmiskehossa. (Rikoslain 44 luku, 16.) Tarkemmat säännökset siitä, mitä aineita pidetään rikoslain 44 luvun mukaan dopingaineina, on annettu valtioneuvoston asetuksella (VA 14.8.2002/705). Tässä tutkimuksessa luen dopingaineiksi rikoslaissa mainittujen (Rikoslain 44 luku, 16, VA 14.8.2002/705) aineiden lisäksi seuraavista syistä myös efedriinin ja klenbuterolin: 1. Efedriini ja beeta2-agonisteihin kuuluva klenbuteroli ovat hyvin yleisesti käytettyjä dopingaineita kuntoilijoiden keskuudessa (avaininformantit 2 ). Molemmat ovat vahvoja reseptilääkkeitä, joita pitäisi voida käyttää ainoastaan lääkärin määräämällä reseptillä ja hankkia Suomessa vain apteekista. 2. Suurin osa efedriinin ja klenbuterolin kuntoilijakäyttäjistä hankkii lääkkeet käyttöönsä laittomia reittejä, tukee samalla rikollista toimintaa, sekä osallistuu siihen välillisesti itsekin. 3. Efedriiniä ja klenbuterolia käytetään kohderyhmän keskuudessa dopingaineina hyvin runsaina annoksina kehonmuokkaamistarkoituksessa. Määrät ovat usein niin suuria, että lääkärit eivät määräisi sellaisia kenellekään hoidollisiin tarkoituksiin. Lisäksi näiden aineiden lääkinnällinen käyttö on vakavien sivuvaikutusten vuoksi nykyään varsin vähäistä. 4. Efedriinin ja klenbuterolin edellä kuvaillun väärinkäytön on todettu aiheuttavan vakavia terveydellisiä haittavaikutuksia, joita on esitelty tarkemmin sivuilla 18 19. (5. Efedriini ja klenbuterolin käyttö on kilpaurheilussa kiellettyä. Ks. tarkemmin s. 19.) 2 Avaininformanteilla viittaan kahteen henkilöön, jotka ovat kuntosalikulttuurin ja kehonrakennuksen asiantuntijoita, ja joilla on henkilökohtaista kokemusta dopingaineiden käytöstä useiden vuoden ajalta. Dopingaineiden käyttökulttuuria ei ole Suomessa juurikaan tutkittu, mistä syystä tällaisia tietoja ei ole olemassa kirjoitetussa eikä tilastoidussa muodossa. Tietosuojan vuoksi en julkista henkilöiden oikeita nimiä. 15

Kaikkien edellä mainittujen aineiden lisäksi Maailman Antidopingtoimiston, WADA:n (2007) määrittelemältä kilpaurheilussa kiellettyjen lääkeaineiden listalta löytyy paljon sellaisia aineita, joita ei tässä tutkimuksessa ole mielekästä lukea dopingaineiksi, koska muita kuin edellä mainittuja lääkeaineita ei tiettävästi käytetä yleisesti tutkimuskohteenani olevien kuntosaliharrastajien keskuudessa dopingaineina (Suomen Antidopingtoimikunnan lääketieteellinen johtaja Timo Seppälä 2006, henkilökohtainen tiedonanto, avaininformantit). Euroopan parlamentin kreikkalainen jäsen Nikolaos Sifunakis (2005) käytti parlamentin kokouksessa vuonna 2005 puheenvuoron, jossa hän totesi että, ( ) doping on vaaraksi niiden urheilijoiden terveydelle, jotka käyttävät kiellettyjä aineita usein tietäen niihin liittyvät riskit. Haluan tuoda tässä yhteydessä esiin erityisesti sen, että kemiallisia aineita eivät käytä pelkästään ammattiurheilijat vaan myös erittäin monet urheilun harrastajat. Lisäksi Sifunakis painotti dopingongelman olevan ensisijaisesti kansanterveydellinen kysymys. Puheenvuoro liittyi käsiteltävänä olleeseen kysymykseen Euroopan komission selvitykseen dopingin torjunnasta urheilussa. Siinä kiteytyy mielestäni hyvin dopingin merkittävimmät haittapuolet sen kaksijakoisella käyttökentällä: huippu-urheilun yhteydessä käytettävään dopingiin liittyvä vilpillinen toiminta kanssakilpailijoihin nähden, ja kuntoilun yhteydessä käytettävään dopingiin liittyvät tietoisesti tai tiedostamatta otettavat terveydelliset riskit. Myös Unesco on ottanut kantaa dopingongelmaan. Helmikuussa 2007 saatettiin voimaan yleissopimus, jonka osapuolina olevat valtiot ovat sitoutuneet tekemään antidopingtyötä maassaan. (Unesco 2007.) Kielitoimisto ehdotti vuonna 2001 vilppilääkintää doping -termin tilalla käytettäväksi. Kyseinen termi ei ole kuitenkaan saanut jalansijaa huippu-urheilun dopingongelmaa koskevissa keskusteluissa, vaikka sisällöltään sana olisi varsin kuvaava. (Pirttimaa 2007, 27.) Kuntoilun puolelle vilppilääkintä sen sijaan ei olisi kovin osuva, sillä dopingaineiden käyttöä ei mielletä kuntosaliharrastajien parissa samalla tavoin vilpiksi kuin kilpaurheilijoiden tai huippu-urheilua seuraavan yleisön keskuudessa. Kilpa- ja huippu-urheilijat tavoittelevat dopingaineiden avulla pääasiassa suorituskyvyn kehittymisen kautta saavutettavissa olevaa etua muihin kilpailijoihin nähden eli menestystä, kunniaa ja arvokkaita palkintoja. Kuntosaliharrastajat taas tavoittelevat niiden avulla yleensä vain henkilökohtaista hyötyä esimerkiksi parempia tuloksia salilla tai itseä enemmän tyydyttävää ulkonäköä. 16