Espoon kaupunkisuunnittelukeskuksen tutkimuksia ja selvityksiä B 87: 28 JALANKULKIJA- JA PYÖRÄILIJÄLASKENNAT ESPOOSSA 27 Jalankulkija- ja pyöräilijälaskennat Espoossa 27 3
4 Jalankulkija- ja pyöräilijälaskennat Espoossa 27
KUVAILULEHTI Julkaisija ESPOON KAUPUNKI KAUPUNKISUUNNITTELUKESKUS PL 43, 27 ESPOON KAUPUNKI puh. (9) 81621, telefax (9) 816 2416 Tekijät Kaupunkisuunnittelukeskus Liikennesuunnitteluyksikkö Julkaisun päivämäärä 18.3.28 Julkaisun laji Raportti Julkaisun nimi Jalankulkija- ja pyöräilijälaskennat Espoossa 27 Tiivistelmä Vuonna 27 laskettiin Espoossa jalankulkijoita ja polkupyöräilijöitä 38 paikassa yhteensä 41 laskentaa aamu- tai iltapäivällä tai päivällä, ja lisäksi pyöräilyä laskimilla 9 pysyvässä laskentapaikassa noin 2-3 kk aikana. Laskennat kohdistettiin keskustojen pyörätieyhteyksille, muille pitkän matkan yhteyksiä palveleville pyöräteille sekä eräille koulureiteille ja ulkoiluteille. Pyöräilijämäärä kaupunkikeskuksissa lisääntyi keskimäärin 1 % edellisenä vuonna havaitusta, eniten Leppävaarassa. Pyöräilijämäärät muulla pyörätieverkolla lisääntyivät kaikkien vertailutietojen mukaan 1 % edellisenä vuonna havaitusta. Pyöräily oli kuitenkin hyvin vilkasta vain lyhyitä jaksoja, keväällä ja kesällä oli vaihtelevia jaksoja. Jalankulkijoiden määrä lisääntyi keskimäärin 37 % neljässä viidestä Espoon kaupunkikeskuksesta, eniten Leppävaarassa ja Espoon keskuksessa. Pyöräilykypärää käytti keskimäärin noin 5 % havaintojen pyöräilijöistä, edellisvuonna 53 %. Käyttö oli lisääntynyt aamupäivän tunteina, mutta vähentynyt iltapäivän tunteina. Avainsanat (Asiasanat) Liikennelaskennat, jalankulku, polkupyörä, pyöräily, kevyt liikenne, pyöräilykypärä Muut tiedot Raportti on myös pdf-muodossa Espoon kaupungin internet-sivulla www.espoo.fi/kaavoitus Sarjan nimi Espoon kaupunkisuunnittelukeskuksen tutkimuksia ja selvityksiä Julkaisun numero B 87: 28 Tilaukset Espoon kaupunkisuunnittelukeskus PL 43, 27 ESPOON KAUPUNKI puh. (9) 816 243, (9) 816 2431 Tiedustelut Eero Rouhiainen puh. (9) 816 2423 Seija Lumme puh. (9) 816 24232 sähköposti etunimi.sukunimi@espoo.fi Painosmäärä ISBN 15 978-951-857-525-5 julkaisu 978-951-857-527-9 verkossa Sivumäärä Kieli Hinta 36+ liitteet suomi 1 Lainaus tai luku Espoon kaupungin kirjastot puh. (9) 816 24232 Jalankulkija- ja pyöräilijälaskennat Espoossa 27 5
SISÄLLYSLUETTELO Sivu Esipuhe 7 Tiivistelmä 8 Sammanfattning 8 1. Jalankulkija- ja pyöräilijälaskennat 9 1.1 Tavoitteet 9 1.2 Tietojen keruu ja käsittely 9 1.3 Polkupyörälaskimet 12 2. Pyöräilyn vaihtelu Espoossa 12 3. Pyöräilyn ja jalankulun kehitys Espoossa 15 3.1 Pyöräilyn kehitys 17 3.2 Jalankulun kehitys 2 4. Laskentakohteista 22 4.1 Espoon keskus 22 4.2 Tapiola 24 4.3 Otaniemi 26 4.4 Matinkylä ja Olari 28 4.5 Espoonlahti 3 4.6 Niittykumpu 32 4.7 Koulureittikohteet 32 4.8 Rantaraitti 34 5. Pyöräilykypärän käyttö Espoossa 35 Kuvaluettelo Kuva 1 Laskentakohteet v. 27 Kuva 2 Pyöräilyn tuntijakaumia eräissä laskinpisteissä Kuva 3 Pyöräilyn kausivaihtelu Merituulentiellä maalis- elokuussa 27 Kuva 4 Jalankulun ja pyöräilyn määrä eräissä seurantakohteissa viime vuosina Kuva 5 Pyöräilijämäärät arkisin kesällä Espoon laskinpisteissä 25-27 Kuva 6 Pyöräilyn kehitys kaupunkikeskusten laskentakohteissa 1991-27 Kuva 7 Pyöräilyn kehitys keskusten välisellä pyörätieverkolla 1991-27 Kuva 8 Jalankulun kehitys kaupunkikeskusten laskentakohteissa 1991-27 Kuva 9 Jalankulkija- ja pyöräilijälaskennat Espoon keskuksessa 1999-27 Kuva 1 Jalankulkija- ja pyöräilijälaskennat Tapiolassa 2-27 Kuva 11 Jalankulkija- ja pyöräilijälaskennat Otaniemessä 2-27 Kuva 12 Jalankulkija- ja pyöräilijälaskennat Matinkylässä ja Olarissa 22-27 Kuva 13 Jalankulkija- ja pyöräilijälaskennat Espoonlahdessa 21-27 Kuva 14 Jalankulkija- ja pyöräilijälaskennat Niittykummussa 21-27 Kuva 15 Jalankulkija- ja pyöräilijälaskennat Espoon rantaraitilla 21-27 Kuva 16 Pyöräilykypärän käyttäjät eri laskenta-ajankohtina v. 26 ja 27 TAULUKKO 1 Laskentakohteet v. 27 ja arvioitu liikenteen koostumus LIITTEET Liite 1 Pyöräilytietoja laskinpisteistä Liite 2 Pyöräilijälaskennat v. 22-27 kartalla 6 Jalankulkija- ja pyöräilijälaskennat Espoossa 27
ESIPUHE Kaupunkisuunnittelukeskus hankkii jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden laskennoilla tietoa ajankohtaisista suunnittelukohteista ja määrien kehityksestä Espoossa. Vuonna 27 laskentoja tehtiin Espoon keskukseen valmistuneen Espoonportin alikulkukäytävän vaikutuksen seuraamiseksi sekä Niittykummun lähialueen, merenrantaan sijoittuvan rantaraitin ja yleensä pyörätieverkon käyttäjämäärien selvittämiseksi. Lisäksi ohjelmassa oli eräitä liikenneturvallisuus- ja koulureittikohteita. Raportissa on myös esitetty tietoja pyöräilyn vaihteluista Espoossa, jalankulusta ja pyöräilystä kaupunkikeskuksissa ja pyöräilykypärän käytöstä Espoossa. Raportin on laatinut kaupunkisuunnittelukeskuksen liikennesuunnitteluyksikkö. Polkupyörälaskennat laskimilla pysyvistä laskentapaikoista tekivät tutkimusteknikko Mika Jaatinen ja tutkimusavustaja Reijo Simola. Pääosan havainnoista jalankulusta ja pyöräilystä käsilaskentoina tekivät tutkimussihteeri Seija Lumme, joka myös käsitteli laskinten ja käsilaskentojen tulokset mm. karttaraportointia varten, ja suunnitteluavustaja Tuula Nykänen, joka Maire Heinäsen ja Hannamari Hännisen kanssa valmisti raportin karttakuvat. Raportin valokuvat otti Tuula Nykänen. Laskennat ja tulosten käsittelyn suunnitteli ja raportin kirjoitti liikenneinsinööri Eero Rouhiainen. Raportti on myös pdf-muodossa Espoon kaupungin internet-sivuilla osoitteessa www.espoo.fi/kaavoitus. Jalankulkija- ja pyöräilijälaskennat Espoossa 27 7
TIIVISTELMÄ Vuonna 27 laskettiin jalankulku- ja polkupyöräliikennettä Espoossa 38 kohteessa ja lisäksi pyöräilyä 9 pysyvässä laskentapaikassa. Laskimien perusteella pyöräilykausi alkoi maaliskuun lopulla. Kesällä pyöräilijämäärät vaihtelivat huomattavasti ja vilkkaita jaksoja oli vain muutama. Espoon kaupunkikeskuksissa pyöräilijämäärä lisääntyi keskimäärin 1 % edellisestä vuodesta. Kasvua havaittiin kaikissa viidessä kaupunkikeskuksessa, erityistä lisäystä Leppävaarassa Leppävaaranraitilla ja Espoon keskuksessa Kirkkojärventiellä. Pyöräilijämäärä muilla, keskusten välisillä pyöräteillä kasvoi keskimäärin 1 % edellisestä vuodesta. Lisäystä havaittiin mm. Länsiväylän pyöräteillä Hanasaaressa, Kuitinmäentien itäosalla ja Säterinkadulla. Jalankulkijamäärä kaupunkikeskuksissa lisääntyi vertailukohteissa 37 %. Lisäystä todettiin Leppävaarassa, Espoon keskuksessa, Tapiolassa ja Matinkylässä ja Olarissa. Pyöräilykypärän käyttöä tarkkailtiin laskennoissa. Havaintojen mukaan kypärää käytti pyöräilijöistä aamulla työmatkareiteillä 5-8 %, päivällä keskustoissa 3-35 %, muualla 45-55 % ja iltapäivällä työmatkareiteillä (klo 15-17) 48 %. Keskimäärin havaittiin 5 % käyttö, edellisvuonna 53 %. SAMMANFATTNING År 27 räknades i Esbo gång- och cykeltrafiken på 38 platser och dessutom räknades cykeltrafiken med räkningsapparater på 9 permanenta räkningsställen. Enligt räkningsapparaterna inleddes cykelsäsongen i slutet av mars. På våren och sommaren förekom ständigt variationer. Livliga cykelperioder observerades bara några. I Esbos alla stadscentrum ökade cykeltrafiken i genomsnitt ca 1 % från föregående år. Den största ökningen iakttogs i Alberga och Esbo centrum. Cyklistmängderna på de övriga cykelvägarna i Esbo ökade i genomsnitt 1% från föregående år. Den största ökningen iakttogs på Västerledens cykelvägar mellan Hagalund och Drumsö, på Kvisbackavägen i Olars och på Säterigatan i Alberga. Fotgängarmängden i stadscentrumen ökade också med i genomsnitt 37 %. En ökning iakttogs i Alberga, Esbo Centrum, Hagalund, Mattby och Olars. Bruket av cykelhjälm iakttogs i räkningarna. I genomsnitt iakttogs en användningsgrad på 5 % mot 53 % föregående år. Bruket ökade jämfört med föregående år under eftermiddagens tidiga timmar men minskade på kvällen. 8 Jalankulkija- ja pyöräilijälaskennat Espoossa 27
1. JALANKULKIJA- JA PYÖRÄILIJÄLASKENNAT 1.1 Tavoitteet Laskentojen tavoitteena on hankkia tietoja jalankulun ja pyöräilyn määristä ajankohtaisissa suunnittelukohteissa ja seurata jalankulun ja pyöräilyn kehitystä Espoossa. Samalla kevyen liikenteen laskennoilla syvennetään tietoja ko. kulkumuodoista. Vuoden 27 laskennoilla oli erityisenä tavoitteena: laskea jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden määriä ajankohtaisilta koulureiteiltä liikenneturvallisuussuunnittelua varten mm. Kirstintieltä ja Espoonväylältä Mikkelästä. tehdä Espoon keskuksen alueelta laskentoja Espoonportin rautatiealikulun vaikutusten toteamiseksi. täydentää Niittykummun lähialueelta tietoja jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden määristä. Tavoitteena oli myös: selvittää pyöräilyn määriä pitkämatkaista pyöräilyä palvelevalla pyörätieverkolla ja jalankulun ja pyöräilyn kehitystä kaupunkikeskusten kevyen liikenteen yhteyksillä. selvittää suunnittelun muita ajankohtaisia kohteita. hankkia polkupyörälaskimilla tietoja pyöräilyn tunti- ja kausivaihteluista sekä muutoksista. 1.2 Tietojen keruu ja käsittely Laskentoja tehtiin käsilaskentoina ja kiinteillä polkupyörälaskimilla. Laskentapaikat esitetään kartalla kuvassa 1 ja tekstillä taulukossa 1. Seutupisteet ja osa keskuspisteistä lasketaan 1-3 vuoden välein vakiokohteina. Käsilaskennat tehtiin yleensä 2 tunnin laskentoina. Muutamista paikoista laskettiin 2 x 2 tunnin havainnot liikenteen vaihtelun selvittämiseksi. Laskennat tehtiin pääasiassa toukokuun puolivälin ja syyskuun lopun välisenä aikana. Havainnot laajennettiin vuorokausiliikenteeksi kertoimilla laskentapisteen sijainnin, liikenteen luonteen ja ajankohdan mukaan. Pyörätiekohteista arvioitiin niiden sijainnin perusteella jalankulun ja pyöräilyn pääasiallinen matkan tarkoitus: työmatka (A), työmatka ja ulkoilu (B), keskustakohteissa merkittävänä osana ostos- ja asiointiliikenne (C) tai ulkoiluliikenne (U). Jalankulkija- ja pyöräilijälaskennat Espoossa 27 9
TAULUKKO 1: LASKENTAKOHTEET VUONNA 27 JA ARVIOITU LIIKENTEEN KOOSTUMUS Kohde Paikka Pp-tyyppi Jk-tyyppi 1 Merituulentie - Kehä II länsipuolen liittymä B B 2 Kehä II - Möilimäki B U 3 Turuntie- Lähderannantie B B 4 Leppävaaranraitti- Asemaportti C C 5 Finnoontie- Hösmärintie B C 6 Hylkeenpyytäjäntie - rantaraitti (Nuottalahti) B-U U 7 Länsiväylä- Helsingin raja B U 8 Hansatie - Kauklahden puistotie C B 9 Espoonsilta - Kirkkojärventien ylitys C C 11 Pohjantie - Ahertajantie C C 12 Sunantie - Siltakatu C C 13 Matinkatu - ylikulkusilta B C 14 Espoonlahdenkatu - Kipparinrinne - Ulappakatu C C 15 Kirstintie - pääraitti (liikennevalot) C C 16 Tuomarilantie - Tuomarilankatu B C 18 Säterinkatu - Alberganesplanadi B-C C 19 Revontulentie (pohj. mutka) C C 2 Riihitontuntie - itäosan raitti B U-B 21 Merituulentie - Koivu-Mankkaan tie B B 22 Särjenportti - pohjoispään raittiristeys B B 23 Merituulentien eteläp. raitti - Haukilahdenkatu B C 24 Tiistiläntie - Matinkatu C C 25 Olarinluoma - Luomanportti B B 26 Kivenlahdentie - Espoonlahdenranta C B-C 27 Hyttimestarintie - Sierakiventie A A 28 Soukanväylä - Espoonlahdentie C U 3 Iirislahdensilta, länt. - Iirislahdentie B-U U 31 Leppälinnunrinne - Rastaalantie B U 33 Kirkkojärvenraitti - Espoonportti C C 34 Kuitinmäentie - Isoniitynkuja B B 35 Auroranportti - Järvenperäntie B B 36 Espoonväylä - Espoontie B B 37 Lintuvaarantie - Vallikatu - Kyyhkysmäki C C 38 Westendintie - Westendinasema C-U U 39 Soukanväylän pyörätie - Pohj. alikulkutunneli B B 4 Piispansilta-Länsiväylän pohjoisen pysäkin suojatie C C 41 Kehä I:n pyörätie - Mäkkylän puistotie B B 42 Mäkkylän puistotie - Mäkkyläntie B B-U Arvioitu matkan tarkoitus laskentapisteessä: Polkupyörälaskimet A- I, katso liite 1. A työmatkaliikennettä B työmatka- ja ulkoiluliikennettä C monipuolista keskustaliikennettä U ulkoiluliikennettä 1 Jalankulkija- ja pyöräilijälaskennat Espoossa 27
Jalankulkija- ja pyöräilijälaskennat Espoossa 27 11
1. JALANKULKIJA- JA PYÖRÄILIJÄLASKENNAT 1.3 Polkupyörälaskimet Polkupyörälaskimet asennetaan yleensä viikon tai kymmenen päivän ajaksi kerrallaan silmukkapisteeseen. Tuloksena saadaan havainto pyörätietä käyttävien pyöräilijöiden määrästä, minkä laskin tulostaa tunnin jaksoissa, joko suunnittain tai käytännössä usein pyörätien yhteenlaskettuna liikenteenä. Vuonna 27 koottiin kevätkaudelta tietoja pyöräilyn kausivaihtelun selvittämiseksi. Talven lopulla tehtiin muutamia laskentoja maaliskuussa. Huhtikuun ja toukokuun pyöräilystä koottiin havaintoja useimmista laskinpaikoista. Toukokuun lopulta elokuun alkupäiviin laskentaa tehtiin lähes jatkuvana. Eniten havaintoja saatiin Merituulentien pohjoispuolen pyörätieltä, Länsituulensillalta ja Länsiväylän pohjoiselta pyörätieltä. Useimmista laskinpisteistä saatiin yli kahden kuukauden ajalta havainnot. 2. PYÖRÄILYN VAIHTELU ESPOOSSA Tietoja pyöräilyn vaihtelusta hankittiin v. 27 polkupyörälaskinten avulla. Laskentatulosten perusteella esitettiin eri laskinkohteille havaittuja viikonpäivä-, tunti- ja kausivaihteluja liitteessä 1. Esimerkkejä eri pyöräteillä esiintyvistä tuntivaihteluista on esitetty kuvassa 2. Työmatkaliikenteen vilkkaat aamu- ja iltapäivätunnit näkyvät kaikilla pyöräteillä ja kaikissa laskinpisteissä, erityisesti Kehä I:n pyörätiellä Laajalahdessa ja myös Merituulentien pohjoisella pyörätiellä Niittykummussa, missä huomio kiinnittyy myös hiljaiseen keskipäivään. Ostos- ja asiointiliikenne vilkastuttaa pyöräilyn koko päivän ajaksi. Myös keskipäivällä ja erityisesti iltapäivällä on vilkkaita tunteja mm. Pohjantien ylittävällä Länsituulensillalla Tapiolassa. Kaupunkikeskuksissa pyöräillen tehdään monenlaisia matkoja ja tuntivaihtelu kuvannee myös keskuksen yleistä aktiviteettia. Ulkoiluliikenne lisännee myöhäisillan tuntien pyöräilymääriä mm. Länsiväylän pyörätiellä Keilalahdessa ja Merituulentien pyörätiellä. Pääasiallisesti ulkoiluliikennettä välittävillä ulkoilureiteillä ei sijaitse yhtään laskinpaikkaa. 12 Jalankulkija- ja pyöräilijälaskennat Espoossa 27
2 18 16 14 12 1 8 6 4 2 Piste C: Länsituulen silta Tuntiliikenne ke 6.6. 27 pp/h 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 16 17 18 19 2 21 22 23 24 klo 2 18 16 14 12 1 8 6 4 2 Piste D: Merituulentie pohj. Tuntiliikenne to 7.6.27 pp/h 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1111213141516171819221222324 klo Piste F: Länsiväylä, Keilalahti Piste G: Kehä I, Laajalahti 18 16 14 Tuntiliikenne ti 3.7.27 pp/h 3 25 Tuntiliikenne ti 3.7.27 pp/h 12 2 1 8 15 6 1 4 2 5 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 16 17 18 19 2 21 22 23 24 klo 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 16 17 18 19 2 21 22 23 24 klo Kuva 2: Pyöräilyn tuntijakaumia eräissä silmukkalaskinpisteissä. Jalankulkija- ja pyöräilijälaskennat Espoossa 27 13
Pyöräilyn hiljainen talvikausi näyttää Espoossa jatkuneen lähes maaliskuun loppuun asti keväällä 27. Maaliskuun viimeisellä viikolla ja huhtikuun aikana pyöräily vilkkaimpina päivinä tavoitteli kesämääräänsä. Toisaalta huhtikuussa ja toukokuun alussa pyöräilyssä esiintyi hiljaisia kausia. Kesäpäivien pyöräilijämääriä alkoi esiintyä toukokuun puolivälissä. Maksimimäärät todettiin pääasiassa kesäkuun alkupuolella ja elokuun alussa. Pyöräilymäärä vaihteli kuitenkin huomattavasti eri päivinä ja laskentaviikkoina. Pyöräilyn viikonpäivävaihtelu ei ole erityisen säännöllistä, vaan eri päivien pyöräily voi satunnaisesti vaihdella huomattavasti, esimerkiksi säätilan takia. Suurimmat päivittäiset pyöräilijämäärät havaittiin useimmin alkuviikosta ja pienimmät viikonloppuisin, lauantaina ja sunnuntaina. Valokuva 1: Sadepäivinä pyöräilijämäärä putoaa noin puoleen poutapäivän määrästä. Kuva Espoon keskustasta. Merituulentien pohjoiselta pyörätieltä Niittykummusta on yhtenäisin havaintosarja (kuva 3). Touko-heinäkuussa pyöräilijöitä oli enimmillään arkisin 17 vuorokaudessa. Pyöräilijämäärä Merituulentien pohjoisella pyörätiellä Niittykummussa 27 18 16 pp/vrk 14 12 1 8 6 4 2 1.3. 9.3. 17.3. 25.3. 2.4. 1.4. 18.4. 26.4. 4.5. 12.5. 2.5. 28.5. 5.6. 13.6. 21.6. 29.6. 7.7. 15.7. 23.7. 31.7. 8.8. Kuva 3: Pyöräilyn kausivaihtelu Merituulentiellä maalis-elokuussa 27. 14 Jalankulkija- ja pyöräilijälaskennat Espoossa 27
3. PYÖRÄILYN JA JALANKULUN KEHITYS ESPOOSSA 1987-27 Pyöräilyn ja jalankulun kehitystä on Espoossa seurattu vuodesta 1987 seitsemän vakiolaskentapaikan avulla. Pyöräilylaskinten tultua käyttöön tietomäärä pyöräilystä lisääntyi oleellisesti. Jalankulkijamäärän kehitystä on sittemmin seurattu lähinnä kaupunkikeskusten kohteista. Jalankulkijamäärät ovat suuria keskuksissa, koulujen lähellä ja ulkoilureiteillä (kuva 4). Turuntien - Lähderannantien liittymässä pyöräilijämäärä on vaihdellut 25 ja 1 välillä ja jalankulkijamäärä 75 ja 13 välillä vuorokaudessa. Leppävaaranraitti- Turuntien pyörätie - Leppävaaran asematunneli on Espoon vilkkaimpia kevyen liikenteen solmuja. Pyöräilijämäärä on vaihdellut 4 ja 19 välillä, jalankulkijamäärä 12 ja 6 välillä. Leppävaaran aluekeskuksen ja joukkoliikenneterminaalin rakentaminen rautatien eteläpuolelle ovat muuttaneet selvästi kevyen liikenteen reittejä. Pyöräily ja jalankulku lisääntyivät uudelleen tavaratalo Sellon auettua v. 26. Finnoontien ja Hösmärintien liittymässä pyöräilijöiden määrä on ollut 8 ja 5 välillä, ja jalankulkijoiden määrä on noussut 3:sta yli 8:an. Länsiväylän pyöräteillä Hanasaaressa pyöräilijöiden määrä on vaihdellut 16 ja 3 välillä. Jalankulkijoiden määrä on noussut viime vuosina noin 1 jalankulkijaan vuorokaudessa. Kalevalantien alikulussa pyöräilijämäärä on viime vuosina pysynyt 15 pyöräilijässä. Länsituulensillalla pyöräilijämäärä on vähentynyt vuoden 1997 3 pyöräilijästä viime vuosien 22 pyöräilijään. Kauppakeskus Ison omenan kilpailu ja tietyöt ovat voineet aiheuttaa vaihtelua. Pitkäjärventiellä Vantaan rajalla on viime vuosina havaittu 7-8 pyöräilijää vuorokaudessa. Merituulentien pyöräteillä Niittykummussa on pyöräilijämäärä vaihdellut 28 ja 16 pyöräilijän välillä. Kilpailevia reittejä ovat mm. rantaraitti, Hauenkalliontie ja Kokinkylänsillan reitti. Jalankulkija- ja pyöräilijälaskennat Espoossa 27 15
Jk- ja pp-määrien kehitys vuosina 2-27 Piste 3: Turuntie Lähderannatie Piste 4: Leppävaaran raitti asemaportti 2 15 pp/vrk jk/vrk 14 12 1 pp/vrk jk/vrk 8 1 6 5 4 2 OO O1 O2 O3 O4 O5 O6 O7 OO O1 O2 O3 O4 O5 O6 O7 Piste 5: Finnoontie Hösärintie 75 pp/vrk jk/vrk Piste 6: Länsiväylä Hanasaari 3 25 pp/vrk jk/vrk 2 5 15 25 1 5 OO O1 O2 O3 O4 O5 O6 O7 OO O1 O2 O3 O4 O5 O6 O7 Pp-määrien kehitys vuosina 1997 27 Konelaskin (B): Kalevantien alikulkutunneli 25 2 15 1 5 Konelaskin (C): Länsituulensilta 35 3 25 2 15 1 5-97 -98-99 OO O1 O2 O3 O4 O5 O6 O7-97 -98-99 OO O1 O2 O3 O4 O5 O6 O7 Konelaskin (I): Pitkäjärventie (v. 21-27) 1 75 5 25 Konelaskin (A+D): Merituulentie etel. + pohj. 3 25 2 15 1 5 O1 O2 O3 O4 O5 O6 O7-97 -98-99 OO O1 O2 O3 O4 O5 O6 O7 Kuva 4: Jalankulkija- ja pyöräilijämäärien kehitys eräissä laskentakohteissa. 16 Jalankulkija- ja pyöräilijälaskennat Espoossa 27
3.1 Pyöräilyn kehitys Pyöräilyn kehitystä on arvioitu arkipäivän pyöräilijämäärien perusteella. Polkupyörälaskinten tuloksista on määritelty laskinpisteille vuoden kolmen vilkkaimman viikon maanantai-torstai- päivien keskiarvo (kuva 5). Laskinpisteiden suurimmat pyöräilijämäärät v. 27 kolmen viikon keskiarvona todettiin Pohjantien ylittävällä Länsituulensillalla (188 pp / vrk) ja Länsiväylän pyörätiellä Karhusaaressa (174 pp / vrk). Pyöräilijämäärä lisääntyi Kirkkojärventiellä Espoon keskuksessa ja Pitkäjärventiellä Laaksolahdessa, mutta väheni Merituulentien pyöräteillä Niittykummussa ja Kehä I:n pyörätiellä Laajalahdessa ja Vihdintien pyörätiellä Uusmäessä. Pp / vrk, ma- to, 3 vilkkainta viikkoa 2 18 16 14 12 1 8 6 25 26 27 4 2 Pitkäjärventie Kalevalantien alikulku Länsituulensilta Merituulentie pohjoinen Merituulentie etelä Kirkkojärventie Kehä I Laajalahti Länsiväylä Karhusaari Vihdintie Uusmäki Kuva 5: Pyöräilijämäärät arkisin kesällä Espoon laskinpisteissä 25-27. Jalankulkija- ja pyöräilijälaskennat Espoossa 27 17
Kaupunkikeskustojen pyöräilyn kehityksestä saadaan vuodelta 27 tietoa kolmesta laskinpisteestä ja 13 käsilaskennasta (keskuspisteet kuvassa 1), joista on myös aiemmilta vuosilta laskentatietoja. Vertailutuloksen perusteella pyöräily lisääntyi Espoon kaupunkikeskuksissa keskimäärin noin 1% edellisestä vuodesta. Keskustojen pyöräily lisääntyi jo toisena vuotena tuntuvasti (kuva 6). Lisäystä pyöräilijämäärässä todettiin mm. Leppävaarassa Leppävaaranraitilla, Alberganesplanadilla ja Säterinkadulla. Espoon keskuksessa Kirkkojärventiellä ja Siltakadulla, Tapiolassa Revontulentiellä, Espoonlahdessa Espoonlahdenkadulla ja Matinkylässä Tiistiläntiellä havaittiin lisäyksiä. Vähennystä todettiin Piispansillalla Olarissa, Espoonsillalla ja Kirkkojärvenraitilla Espoon keskuksessa, Pohjantiellä Tapiolassa ja Hansatiellä Kauklahdessa. 18 16 Pyöräilyn indeksi, 1991= 1 14 12 1 8 6 4 2 1991 1992 1993 1994 1995 1996 1997 1998 1999 2 21 22 23 24 25 26 27 Kuva 6: Pyöräilyn kehitys kaupunkikeskus- ja lähipisteissä 1991-27. 18 Jalankulkija- ja pyöräilijälaskennat Espoossa 27
Keskusten välisten ja muiden pitkän matkan pyöräteiden pyöräilijämäärien kehitystä on arvioitu eri vuosien laskentatuloksista. Vuoden 27 laskentojen pyörätieverkon vertailutiedot koostuvat 9 laskinpaikasta ja noin 19 käsilaskennan kohteesta. Pyöräilyn määrä Espoon pyörätieverkolla lisääntyi vertailun mukaan noin 1 % edellisestä vuodesta. Pyöräily lisääntyi huomattavasti mm. Leppävaaranraitilla, Turuntiellä, Kuitinmäentien itäpäässä ja Iirislahdensillalla, Kehä II:n pyörätiellä ja Säterinkadulla. Vähentymistä havaittiin Piispansillalla ja paikoin Kuitinmäentiellä. Espoon keskusten välisten ja muiden pitkän matkan pyöräteiden pyöräilijämäärät lisääntyivät reilusti vuosina 22, 26 ja myös viime vuonna, jolloin pyöräily saavutti tähän asti suurimman määränsä (kuva 7). Vilkkaimpia osuuksia olivat Kuitinmäentien itäpää (29 pp / vrk), Länsiväylän pyörätiet Helsingin rajalla (yhteensä 28), Leppävaaranraitti (25), Länsituulensilta (22) ja Kehä I:n pyörätie Laajalahdessa (21). 18 16 Pyöräilyn indeksi, 1991= 1 14 12 1 8 6 4 2 1991 1992 1993 1994 1995 1996 1997 1998 1999 2 21 22 23 24 25 26 27 Kuva 7: Keskusten välisen pyöräilyn kehitys 1991-27. Jalankulkija- ja pyöräilijälaskennat Espoossa 27 19
3.2 Jalankulun kehitys Jalankulkijamäärien kehityksestä kaupunkikeskuksissa saadaan tietoa 12 käsilaskennasta v. 27 (mm. keskuspisteet kuvassa 1), joiden tuloksia on voitu vertailla aikaisempiin havaintoihin. Jalankulkijamäärä näissä vertailupisteissä keskimäärin lisääntyi 37 % edellisestä vuodesta. Jalankulun määrää osoittava indeksi nousi siten suurimpaan arvoonsa (kuva 8). Lisäystä havaittiin Leppävaarassa erityisesti Leppävaaranraitilla, Alberganesplanadilla ja Säterinkadulla, Espoon keskuksessa erityisesti Espoonsillalla, Siltakadulla ja Sunantiellä, Tapiolassa Ahertajantiellä ja Pohjantiellä sekä Olarissa ja Matinkylässä Piispansillalla. Vähentymistä havaittiin Espoonlahdessa Kivenlahdentiellä ja Espoonlahdenkadulla. Eniten jalankulkijoita todettiin Leppävaaranraitilla Turuntien alikulussa 12, Espoon keskuksen Espoonsillalla 54 ja Espoonlahdenkadulla 32 vuorokaudessa. 3 25 Jalankulun indeksi, 1991= 1 2 15 1 5 1991 1992 1993 1994 1995 1996 1997 1998 1999 2 21 22 23 24 25 26 27 Kuva 8 Jalankulun kehitys kaupunkikeskusten laskentakohteissa 1991-27 2 Jalankulkija- ja pyöräilijälaskennat Espoossa 27
2. 3. 4. 5. Valokuvat 2-4: Valokuva 5: Suomenojan liikenneympyrän alikulku. Tuomarilan asemalta tuleva kevyenliikenteen raitti. Jalankulkija- ja pyöräilijälaskennat Espoossa 27 21
4. LASKENTAKOHTEISTA 4.1 Espoon keskus ja Espoonportti Espoon keskuksessa Espoonportin yhteys rautatien ali otettiin käyttöön elokuussa 25. Rautatien poikki kulkevan pyöräilyn määrä lisääntyi 3 % keskustan osuudella v. 26, jolloin Espoonportin kautta kulki 121 jalankulkijaa ja 55 pyöräilijää. Kirkkojärventien ja rautatien ylitti Espoonsiltaa pitkin 2 pyöräilijää (vähennystä 27). Vuonna 27 pyöräily Espoonportissa vähän edelleen lisääntyi, mutta kävelijämäärä Espoonsillalla kaksinkertaistui 54:an. Kunnostustyöt sillan pohjoisosilla olivat valmistuneet ja silta oli saatu kulkijoiden käyttöön. Kirkkojärven ja Espoontorin välillä pyöräilevät ja kävelevät siirtyivät käyttämään Espoonportin reittiä Espoonsillan sijaan. Kirkkokadun pohjoisosan katutyö saattoi hidastaa pyöräilyn kasvua. Jalankulku vilkastui Kirkkokadulla, Sunantiellä ja Suvelantiellä, pyöräily Kirkkojärventiellä ja Siltakadulla. Kirstintien liikennevalo-ohjatussa pääraittiristeyksessä kulki 14 jalankulkijaa ja 42 pyöräilijää. Viime vuosien Espoon keskuksessa tehtyjen laskentojen kootut jalankulkija- ja pyöräilijähavainnot näkyvät kuvassa 9. Valokuva 6: Suojatie Keski-Espoon koulun kohdalla Kirstintiellä Suvelassa. 22 Jalankulkija- ja pyöräilijälaskennat Espoossa 27
Jalankulkija- ja pyöräilijälaskennat Espoossa 27 23
4. LASKENTAKOHTEISTA 4.2 Tapiola Tapiolan keskukseen johtavilla pyöräteillä pyöräilijämäärä väheni sekä Merituulentien (-2 %) että Pohjois-Tapiolasta tulevan Kalevalantien alikulun (-7 %) pyöräteillä. Länsituulensillan pyöräilijämäärä oli ennallaan. Pohjantiellä ja Ahertajantiellä pyöräily oli vähentynyt, mutta jalankulku reilusti lisääntynyt. Ahertajantiellä todettiin 25 ja Pohjantiellä 19 jalankulkijaa vuorokaudessa. Revontulentien itäpäässä oli pyöräily jonkin verran lisääntynyt. Kehä I:n pyörätiellä Laajalahden eteläosassa pyöräily v. 26 kasvoi 3 % mutta väheni v. 27 15 % (kuva 1). Valokuva 7: Tapionraitti Tapiolassa. 24 Jalankulkija- ja pyöräilijälaskennat Espoossa 27
Jalankulkija- ja pyöräilijälaskennat Espoossa 27 25
4. LASKENTAKOHTEISTA 4.3 Otaniemi Otaniementiellä pyöräily kasvoi v.26 noin 12 %. Jalankulkijoita Otaniemessä on eniten Otaniementiellä ostoskeskuksen, Teknillisen korkeakoulun päärakennuksen ja kirjaston edustalla (kuva 11). Otaniemen kohdalla kulkee Kehä I:n poikki eritasojen kautta noin 3 pyöräilijää ja 11 jalankulkijaa. Pyöräily jakautuu pääasiassa Maarinsillan (17 pyöräilijää), Poutapolun alikulun (6) ja Tapiolantien pyörätien (126) kesken. Kehä I:n poikki kulkee eniten jalankulkijoita (37) Tapiolantien kautta. Länsiväylän pyöräteillä sekä pyöräilyn että jalankulun määrät olivat nousseet vuoteen 26 verrattuna, tosin laskimen tulos alkukesältä näytti pientä vähennystä pohjoisella pyörätiellä. 26 Jalankulkija- ja pyöräilijälaskennat Espoossa 27
Jalankulkija- ja pyöräilijälaskennat Espoossa 27 27
4. LASKENTAKOHTEISTA 4.4 Matinkylä ja Olari Piispansilta Ison Omenan pohjoispuolella oli menettänyt vähän pyöräilijöitä, mutta saanut noin 15 % lisää jalankulkijoita vuodessa. Länsiväylän ylitti siten noin 9 pyöräilijää ja 38 jalankulkijaa (kuva 12). Matinkadun ylitti ylikulkusiltaa käyttäen 23 pyöräilijää ja 14 jalankulkijaa. Tiistiläntiellä, Matinkadun liittymän lähellä kulki noin 7 pyöräilijää ja 1 jalankulkijaa. Kuitinmäentien pyörätiellä Olarin kohdalla kulkee eri osuuksilla 15 ja 25 välillä vaihtelevia pyöräilijämääriä. Vuosien 22-27 laskentojen kootut jalankulkija- ja pyöräilijähavainnot näkyvät kuvassa 12. Valokuva 8: Matinkyläntie Kala-Maijan kohdalla. 28 Jalankulkija- ja pyöräilijälaskennat Espoossa 27
Jalankulkija- ja pyöräilijälaskennat Espoossa 27 29
4. LASKENTAKOHTEISTA 4.5 Espoonlahti Espoonlahdenkadulla Ulappakadun eteläpuolella kulki 11 pyöräilijää ja 32 jalankulkijaa. Muita suosittuja jalankulku- ja pyöräreittejä olivat Espoonlahdenraitti koulu- ja urheilualueen lävitse, Espoonlahdentie länteen, Merenkulkijankatu, Kipparinreitti, Ulappakatu ja Kivenlahdentie, sekä Soukanväylän pohjoisosa, joilla pyöräilijöiden ja jalankulkijoiden yhteismäärä oli suurempi kuin 1 (kuva 13). Valokuva 9: Kauppakeskus Lippulaivan sisäänkäynti. Valokuva 1: Espoonlahdenkatu Lippulaivan kohdalla. 3 Jalankulkija- ja pyöräilijälaskennat Espoossa 27
Jalankulkija- ja pyöräilijälaskennat Espoossa 27 31
4. LASKENTAKOHTEISTA 4.6 Niittykumpu Merituulentiellä Niittykummussa kulkee noin 18-25 pyöräilijää ja 2-8 jalankulkijaa eri katuosuuksilla. Muita suosittuja reittejä ovat Koivu-Mankkaan tie (11 pyöräilijää ja 5 jalankulkijaa) ja Olarinluoma (5 pyöräilijää ja 8 jalankulkijaa). Kuvassa 14 esitetään Niittykummun alueen jalankulkija- ja pyöräilijähavainnot vuosien 21-27 laskentojen perusteella. Valokuva 11: Särjenportin ja Niittymaan raitilta 4.7 Koulureittikohteet Koululaislaskentoja tehtiin kuvassa 1 K-merkinnällä osoitetuissa kohteissa. Finnoontien, Espoonväylän ja Hösmärintien liittymän vieressä on Saarnilaakson yläkoulu ja Jalavapuiston alakoulu. Espoonväylän suuntaan oppilaista noin 75 % lähti jalan ja 25 % pyörällä. Turuntien ja Lähderannantien liittymässä 45 % koululaisia liikkui jalan ja 55 % pyörällä. Laskenta-aikana 97 oppilasta ylitti Turuntien. Kirstintiellä noin 8 % koululaisista liikkui jalan ja 2 pyörällä. Espoonväylän- Espoontien liittymässä Mikkelässä koululaisista kulki jalan noin 45 %. 32 Jalankulkija- ja pyöräilijälaskennat Espoossa 27
Jalankulkija- ja pyöräilijälaskennat Espoossa 27 33
4. LASKENTAKOHTEISTA 4.8 Rantaraitti Merenrannassa sijaitsevalla Rantaraitilla tehtiin kesällä 27 neljässä kohteessa yhteensä viisi laskentaa. Kuvaan 15 on koottu tulokset vuosien 22-27 laskennoista merenrannan lähialueelta. Pyöräilyn ja jalankulun suosio vaihtelee eri osilla rantaraittia. Pyöräilijöitä oli enemmistö mm. Haukilahdessa ja Suomenojalla, jalankulkijoita mm. Hyljelahdessa, Laurinlahdessa ja Kivenlahdessa. Ruukinrannassa, missä jalankulku ja pyöräily kulkevat vanhaa tie- ja katuverkkoa pitkin eikä rantaraittia ole vielä toteutettu, pyöräily on huomattavan suosittua yleensäkin ja suhteessa jalankulkuun. Valokuva 12: Merelliset näköalat Rantaraitin varrelta. 34 Jalankulkija- ja pyöräilijälaskennat Espoossa 27
5. PYÖRÄILYKYPÄRÄN KÄYTTÖ Pyöräilykypärän käytöstä oli tehty havainto käsilaskentojen yhteydessä 6956 pyöräilijästä. Pyöräilykypärää käytti näistä noin 5 %, edellisvuoden havainnoissa 53 %. Useimmin kypärää käytetään pitkän matkan pyöräteillä, usein työmatkoilla, jolloin käyttö vaihtelee 4-8 % välillä. Aamulla klo 7-9 Länsiväylällä Hanasaaressa käyttäjiä oli eniten, 79 %. Iltapäivällä klo 15-17 käyttäjien keskimääräinen osuus oli vähentynyt 48 %:iin edellisen vuoden 58:sta. Käyttö oli noussut aamupäivisin keskustakohteissa 4 %:iin. Iltapäivisin klo 13-15 käyttö oli vähentynyt aikaisemmasta, käyttäjiä oli keskimäärin 47 % havainnoissa (kuva 16). Valokuva 13: Koulussa opitaan myös pyöräilykypärän käyttö. Valokuva on otettu Hösmärintiellä Jalavanpuiston koulun kohdalla. Jalankulkija- ja pyöräilijälaskennat Espoossa 27 35
36 Jalankulkija- ja pyöräilijälaskennat Espoossa 27
Jalankulkija- ja pyöräilijälaskennat Espoossa 27 37
LIITTEET 1 Pyöräilytietoja laskinpisteistä A- I - A Merituulentie Niittykumpu, eteläpuoli - B Kalevalantien alikulku - C Länsituulensilta - D Merituulentie Niittykumpu, pohjoispuoli - E Kirkkojärventie - F Länsiväylä Karhusaari - G Kehä I Laajalahti - H Vihdintie Uusmäki - I Pitkäjärventie Jupperi 2 Pyöräilijälaskennat Espoossa v. 22-27 - osa 1 (2): Etelä-Espoo, länsi- ja itäosa - osa 2 (2): Pohjois-Espoo, länsi- ja itäosa 38 Jalankulkija- ja pyöräilijälaskennat Espoossa 27
LIITE 1: MERITUULENTIE, ETELÄINEN PISTE (A) 4 35 3 25 2 15 1 5 Vuorokausiliikenteet 4.-1.6.27 ma ti ke to pe la su Tuntiliikenteet ti 5.6.27 Tuntiliikenteet ma 25.6.27 4 3 35 25 3 25 2 2 15 15 1 1 5 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 16 17 18 19 2 21 22 23 24 klo 5 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 16 17 18 19 2 21 22 23 24 klo Pp-määrien kehitys Merituulentien (etel.) silmukkapisteessä v. 27 4 35 Pp/vrk 3 25 2 15 1 5 19.3. 24.3. 29.3. 3.4. 8.4. 13.4. 18.4. 23.4. 28.4. 3.5. 8.5. 13.5. 18.5. 23.5. 28.5. 2.6. 7.6. 12.6. 17.6. 22.6. 27.6. 2.7. 7.7. 12.7. 17.7. 22.7. 27.7. 1.8. 6.8. 11.8. pvm Jalankulkija- ja pyöräilijälaskennat Espoossa 27 39
Kalevalantien alikulku PISTE (B) Vuorokausiliikenteet 4.-1.6.27 18 16 14 12 1 8 6 4 2 ma ti ke to pe la su Tuntiliikenteet ma 4.6.27 Tuntiliikenteet ma 16.4.27 16 14 14 12 12 1 1 8 8 6 6 4 4 2 2 1 3 5 7 9 11 13 15 17 19 21 23 klo 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 16 17 18 19 2 21 22 23 24 klo Pp- määrien kehitys Kalevalantien laskentapisteessä v. 27 18 16 pp/vrk 14 12 1 8 6 4 2 19.3. 25.3. 31.3. 6.4. 12.4. 18.4. 24.4. 3.4. 6.5. 12.5. 18.5. 24.5. 3.5. 5.6. 11.6. 17.6. 23.6. 29.6. 5.7. 11.7. 17.7. 23.7. 29.7. 4.8. 1.8. pvm 4 Jalankulkija- ja pyöräilijälaskennat Espoossa 27
Länsituulensilta PISTE (C) Vuorokausiliikenteet 28.5. - 3.6.27 25 2 15 1 5 ma ti ke to pe la su 2 18 Tuntiliikenteet ke 6.6.27 2 18 Tuntiliikenteet ke 4.7.27 16 16 14 14 12 12 1 1 8 8 6 6 4 4 2 2 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 16 17 18 19 2 21 22 23 24 klo 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1111213141516171819221222324 klo Pp-määrien kehitys Pohjantien laskentapisteessä v. 27 25 pp/vrk 2 15 1 5 19.3. 25.3. 31.3. 6.4. 12.4. 18.4. 24.4. 3.4. 6.5. 12.5. 18.5. 24.5. 3.5. 5.6. 11.6. 17.6. 23.6. 29.6. 5.7. 11.7. 17.7. 23.7. 29.7. 4.8. 1.8. pvm Jalankulkija- ja pyöräilijälaskennat Espoossa 27 41
Merituulentie, pohjoinen PISTE (D) 18 16 14 12 1 8 6 4 2 Vuorokausiliikenteet 4.- 1.6.7 ma ti ke to pe la su Tuntiliikenteet to 7.6.27 Tuntiliikenteet ma 16.7.27 2 18 12 16 1 14 12 8 1 6 8 6 4 4 2 2 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 16 17 18 19 2 21 22 23 24 klo 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 16 17 18 19 2 21 22 23 24 klo PP-määrien kehitys Merituulentie (pohj.) laskentapisteessä v. 27 18 16 pp/vrk 14 12 1 8 6 4 2 1.3. 7.3. 13.3. 19.3. 25.3. 31.3. 6.4. 12.4. 18.4. 24.4. 3.4. 6.5. 12.5. 18.5. 24.5. 3.5. 5.6. 11.6. 17.6. 23.6. 29.6. 5.7. 11.7. 17.7. 23.7. 29.7. 4.8. 1.8. pvm 42 Jalankulkija- ja pyöräilijälaskennat Espoossa 27
Kirkkojärventie PISTE ( E ) 12 Vuorokausiliikenteet 4.-1.8.7 1 8 6 4 2 la su ma ti ke to pe 16 Tuntiliikenteet ke 8.8.27 2 Tuntiliikenteet ke 3.5.27 14 12 1 18 16 14 12 8 1 6 8 4 6 2 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1111213141516171819221222324 klo 4 2 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 16 17 18 19 2 21 22 23 24 klo Pp- liikenteen kehitys Kirkkojärventien silmukkapisteessä v. 27 12 pp/vrk 1 8 6 4 2 9.4. 14.4. 19.4. 24.4. 29.4. 4.5. 9.5. 14.5. 19.5. 24.5. 29.5. 3.6. 8.6. 13.6. 18.6. 23.6. 28.6. 3.7. 8.7. 13.7. 18.7. 23.7. 28.7. 2.8. 7.8. 12.8. 17.8. 22.8. 27.8. pvm Jalankulkija- ja pyöräilijälaskennat Espoossa 27 43
Länsiväylä: - Karhusaari PISTE (F) 25 Vuorokausiliikenteet 4. - 1.6.27 2 15 1 5 ma ti ke to pe la su Tuntiliikenteet ti 5.6.27 Tuntiliikenteet ti 3.7.27 3 18 25 16 14 2 12 15 1 8 1 6 5 4 2 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1111213141516171819221222324 klo 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1111213141516171819221222324 klo Pp-liikenteen kehitys Länsiväylän silmukkapisteessä v. 27 25 Pp/vrk 2 15 1 5 19.3. 24.3. 29.3. 3.4. 8.4. 13.4. 18.4. 23.4. 28.4. 3.5. 8.5. 13.5. 18.5. 23.5. 28.5. 2.6. 7.6. 12.6. 17.6. 22.6. 27.6. 2.7. 7.7. 12.7. 17.7. 22.7. 27.7. 1.8. 6.8. 11.8. pvm 44 Jalankulkija- ja pyöräilijälaskennat Espoossa 27
Kehä I, Laajalahti PISTE (G) Vuorokausiliikenteet 3.6. - 4.7.27 25 2 15 1 5 la su ma ti ke to pe Tuntiliikenteet ke 28.5.27 Tuntiliikenteet to 24.5.27 12 3 1 25 8 2 6 15 4 1 2 5 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 16 17 18 19 2 21 22 23 24 klo 1 3 5 7 9 11 13 15 17 19 21 23 klo 25 Pp-liikennemäärän kehitys Kehä I:n Laajalahden lask.pisteessä v.27 Pp/vrk 2 15 1 5 29.3. 4.4. 1.4. 16.4. 22.4. 28.4. 4.5. 1.5. 16.5. 22.5. 28.5. 3.6. 9.6. 15.6. 21.6. 27.6. 3.7. 9.7. 15.7. 21.7. 27.7. 2.8. 8.8. 14.8. pvm Jalankulkija- ja pyöräilijälaskennat Espoossa 27 45
Vihdintie, Uusmäki PISTE (H) Vuorokausiliikenteet 28.5. - 3.6.27 12 1 8 6 4 2 ma ti ke to pe la su Tuntiliikenteet ti 29.5.27 Tuntiliikenteet to 26.7.27 16 9 14 8 12 7 1 6 8 6 4 5 4 3 2 2 1 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1111213141516171819221222324 klo 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 16 17 18 19 2 21 22 23 24 klo Pp-liikenteen kehitys Vihdintien silmukkapisteessä v. 27 14 pp/vrk 12 1 8 6 4 2 19.3. 25.3. 31.3. 6.4. 12.4. 18.4. 24.4. 3.4. 6.5. 12.5. 18.5. 24.5. 3.5. 5.6. 11.6. 17.6. 23.6. 29.6. 5.7. 11.7. 17.7. 23.7. 29.7. 4.8. 1.8. pvm 46 Jalankulkija- ja pyöräilijälaskennat Espoossa 27
Pitkäjärventie PISTE ( I ) 9 8 7 6 5 4 3 2 1 Vuorokausiliikenteet 4.-1.6.27 ma ti ke to pe la su Tuntiliikenteet ma 4.6.27 Tuntiliikenteet ti 17.7.27 1 7 9 8 6 7 5 6 5 4 4 3 3 2 2 1 1 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1111213141516171819221222324 klo 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 16 17 18 19 2 21 22 23 24 klo Pp- liikennemäärien kehitys Pitkäjärventiellä v. 27 9 8 pp/vrk 7 6 5 4 3 2 1 19.3. 25.3. 31.3. 6.4. 12.4. 18.4. 24.4. 3.4. 6.5. 12.5. 18.5. 24.5. 3.5. 5.6. 11.6. 17.6. 23.6. 29.6. 5.7. 11.7. 17.7. 23.7. 29.7. 4.8. 1.8. pvm Jalankulkija- ja pyöräilijälaskennat Espoossa 27 47
48 Jalankulkija- ja pyöräilijälaskennat Espoossa 27
Jalankulkija- ja pyöräilijälaskennat Espoossa 27 49
5 Jalankulkija- ja pyöräilijälaskennat Espoossa 27
Jalankulkija- ja pyöräilijälaskennat Espoossa 27 51