Uudistaja, edistäjä ja toteuttaja.

Samankaltaiset tiedostot
Uusinta teknologiaa vankalla kokemuksella.

Jäsenkysely Sote. uudistuksesta 2017

Osavuosikatsaus 1-6/2007

SSTL, puhtausalan kehityspäivä Tuija Silván, tuotantopäällikkö,tampereen Voimia Liikelaitos 11/11/ Tampereen Voimia

VUOSIKERTOMUS 2015 ULKOISTUKSET TIETOJÄRJESTELMÄT MUUTOSJOHTAMINEN TIETOA JA TUKEA JOHTAMISEEN EDISTYNEET TOIMINNANOHJAUKSEN RATKAISUT

Tulosten raportointi HALLITUKSEN KÄRKIHANKE OSATYÖKYKYISILLE TIE TYÖELÄMÄÄN (OTE) Projektin nimi ja numero SATAOSAA

Tilinpäätöstiedote 1-12/ / Juha Varelius, toimitusjohtaja

Henkilöstö. Valmistelun tilannekuva Sonkeri, McBreen

Osavuosikatsaus 1-6/

Osavuosikatsaus 1-9/2012. Juha Varelius, toimitusjohtaja

Liikevaihto ja liikevoitto kasvoivat Qt:n erittäin vahvan kasvun tukemana. Digia Oyj, osavuosikatsaus Q1/2015 Juha Varelius 30.4.

Sijoittajatapaaminen Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja

Osavuosikatsaus 1-9/

Ennakoiva esimiestyö - avain yrityksen menestymiseen ja ihmisten hyvinvointiin

Pirkanmaa2019 Henkilöstöteemaryhmän raportti

Digia Oyj:n puolivuosikatsaus

Alueellisella yhteistyöllä tukea työkykyyn Verkostoseminaari

VUOSIKATSAUS 2014 SISÄLLYSLUETTELO

Sote ja valinnanvapaus katsaus

Mittarit kertovat ja eurot puhuvat

TYÖPAJATYÖSKENTELY. Ehkäisevän päihdetyön ja terveyden edistämisen kuntayhdyshenkilöiden työkokous Seinäjoki

Etelä-Pohjammaa pähkinänkuores Maakunnan lukuja:

Henkilöstö Monetra Oulu pähkinänkuoressa Volyymit Talous- ja henkilöstöhallinnon palvelut Kaupunkilaispalvelut

Osavuosikatsaus 1-9/ / Juha Varelius, toimitusjohtaja

VMP Oyj. Nasdaq Avoimet Ovet Juha Pesola, CEO

Puolivuotiskatsaus H Siili Solutions Oyj Timo Luhtaniemi

KT:n työmarkkinaseminaarin tietoiskut

Mitä talous- ja henkilöstöhallintostrategiat 2020 edellyttävät asiantuntijoiden osaamiselta? asiantuntijan ammattiroolin muutos

Hyvät työhyvinvointikäytännöt. Johanna Mäki ja Tuula Viitala Iällä ei ole väliä -työhyvinvointiseminaari

Liikevaihto ja liikevoitto selvässä kasvussa. Digia Oyj, osavuosikatsaus Q2/2015 Juha Varelius

Työterveyshuollon toiminnallinen integraatio soteen?

JÄRJESTÄJÄN JA TUOTTAJAN EROTTAMINEN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUISSA MITÄ, MIKSI, MITEN?

Ammattikorkeakoulujen strateginen johtaminen case Metropolia Ammattikorkeakoulu. Riitta Konkola

Osavuosikatsaus 1-6/2014

Salon kaupunki Organisaation uudistaminen johtava konsultti Jaakko Joensuu

Järkytä avoimuudella. Avoimuus ja läpinäkyvyys ovat avaimia kukoistavaan yrityskulttuuriin. Aki Ahlroth , Henry Foorumi

TYÖELÄMÄN LAADUN JA TUOTTAVUUDEN KEHITTÄMINEN PAROCISSA

OSUUSKAUPPA HÄMEENMAA. Suomi ja työtulevaisuus Työhyvinvointipäällikkö Jaana Alenius & työterveyslääkäri Kaisu Norbäck, Terveystalo

ykskantaan Laita yrityksesi kantakuntoon ja hyödynnä sote-uudistuksen mahdollisuudet!

MONETRA OY. Esittely Kuopiossa Toimitusjohtaja Päivi Pitkänen

Hyvinvointia työstä Tiina Rajala. Työterveyslaitos

Tiedosta turvaa muuttaako tieto toimintaa

TYÖELÄMÄ PELISSÄ Voi hyvin työssä -kiertue. Salla

Digia Oyj:n varsinainen yhtiökokous 2018

Osavuosikatsaus 1-6/

Henkilöstöjohtaja johdon kumppanina

Uudista ja uudistu 2009 Henkilöstöjohtamisen uudistamisen välttämättömyys - case Jyväskylän kaupunki

Palvelukeskusvalmistelun tilanne

Uusia tuulia henkilöstöjohtamisen tueksi haasteita ja mahdollisuuksia. Valtio Expo klo Markku Kivioja, Valtiokonttori

Osavuosikatsaus 1-3/

Kuntoutuspäivät Kimmo Kääriä

Erilaista meininkiä johtaja aktiivisena toiminnan kehittäjänä

Yrityksesi kumppani kaikissa yhteyksissä

Osavuosikatsaus 1-12/

Työhyvinvointi keskiössä Hallituksen seminaari

Visio: Suomessa Euroopan paras työelämä vuonna 2020

Henkilöstökustannukset kuriin hyvällä henkilöstöjohtamisella henkilöstösuunnittelu työterveys osaamisen kehittäminen, monta hyvää alkua

H Aarne Aktan, toimitusjohtaja

Yhtiökokous

Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa

Oriola-KD The Channel for Health

TYÖSTÄ TERVEYTTÄ JA ELINVOIMAA - SEMINAARI

Lehto Group Oyj Puolivuosikatsaus tammi kesäkuu 2016

Ikäneuvo kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella

Voimakkaasti kasvava markkinoinnin edelläkävijä TOIMITUSJOHTAJA JYRKI VAITTINEN NASDAQ, 18/03/2019

LIIKETOIMINTAKATSAUS. Tammi-Syyskuu 2016

Autokauppa kehittyy vauhdilla

Työterveyshuollon näkökulma asiakaskohtaamisten haasteisiin ja mahdollisuuksiin

KESKI-UUDENMAAN SOTE KUNTAYHTYMÄN HALLITUS


Henkilöstöstrategia

KATSAUSKAUDEN PÄÄKOHDAT

Tilinpäätöstiedote 1-12/

Hallintovaliokunta

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI. Osakemerkintä / KuntaPro Oy

Toimitusjohtajan katsaus

Henkilöstön palkkaaminen on monimutkainen palapeli.

Työterveysyhteistyön uudistus

Henkilöstön siirtyminen uuteen maakuntaan. Neuvottelupäällikkö Henrika Nybondas-Kangas, KT Uudenmaan maakuntaparlamentti

SYSOPENDIGIA Oyj. Osavuosikatsaus 1-3/ Jari Mielonen Toimitusjohtaja SYSOPENDIGIA Oyj

Osavuosikatsaus Q2/2013. Toimitusjohtaja Jani Nieminen

Tammi-kesäkuu 2019 Tommi Santanen, toimitusjohtaja

Mehiläisen kasvutarina & teknologia

Onnistumisen eväät muutoksessa -keskitetyn työvuorosuunnittelun rakentaminen yhteistyössä

Kulttuurihyvinvoinnin portaat

KAUPUNGINJOHTAJAN KATSAUS

Q Osavuosikatsaus Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja

TYÖNANTAJAYHTEISTYÖ MUUTOKSESSA. Maakuntafoorum Henkilöstöjohtaja Kirsi-Marja Lievonen

Vahvaa kasvua hyvällä kannattavuudella. Digia Oyj, osavuosikatsaus Q3/2015 Juha Varelius

Maakunnallinen ikäihmisten neuvonta ja asiakasohjaus Ikä- ja muistiystävällinen Pirkanmaa -seminaari Mari Patronen ja Essi Mäki-Hallila

RANUAN KUNNAN HENKILÖSTÖN Työhyvinvointikyselyn tulokset

VMP Oyj osavuosikatsaus. tammimaaliskuu Juha Pesola, toimitusjohtaja Hannu Nyman, talousjohtaja Pauliina Soinio, Group Controller

Strategisella yhteistyöllä hyvinvointia ja tuloksia

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2007

Työelämä Toimintaympäristön seuranta. Maija Lyly-Yrjänäinen, Päivi Järviniemi

TÄYTTÄ ELÄMÄÄ ELÄKKEELLÄ eläkevalmennus osaksi ikäjohtamista ja työhyvinvointitoimintaa

Tutkittua tietoa korvaavasta työstä kunta-alalla

Digia Oyj: Q4 ja tilinpäätöstiedote / Juha Varelius, toimitusjohtaja

Seuren henkilöstöratkaisut. Sote-virkamieskoordinaatioryhmä Uudenmaan maakunta Anne Sivula

SOTE-UUDISTUKSEN TILANNE. Silja Paavola, SuPer ry

Transkriptio:

Uudistaja, edistäjä ja toteuttaja. Vuosi 2017: Muutoksen ytimessä sotea, digiä ja kasvua Mitään ei varsinaisesti tullut valmiiksi vuona 2017. Maakunta- ja soteuudistuksessa on edelleen epäselvyyttä ja digitalisaation muutosvoimiin liittyy vielä paljon arvoituksellisuutta. Tilanteiden ja asioiden epäselvyys ei kuitenkaan estänyt KuntaPro-konsernia jatkamasta vahvasti kasvun tiellä. Maakunta- ja soteuudistuksessa, jossa talous- ja palkkahallinnon järjestäminen on vain pieni osa kokonaisuutta, käytettiin paljon jo aikaa myös KuntaProssa suunnitteluun ja vaikuttamiseen. Satakunnan ja Kanta- Hämeen maakunta-asiakkuuksien varmistuminen ovat KuntaPron kannalta äärimmäisen tärkeitä jatkuvuuden kannalta isossa murroksessa, jossa tukipalvelumarkkinat jakaantuvat uudelleen. Digitalisaatio konkretisoituu tällä hetkellä KuntaProssa hyvin vahvasti robotiikkaan ja koneälyyn. Kuinka paljon robotit tulevat vaikkapa palkanlaskentaa muuttamaan, ja kuinka nopeasti muutokset tulevat tapahtumaan, ovat vielä arvoituksia. Samoin kuin se, minkälaisia uusia työnkuvia digitalisaatio synnyttää KuntaPron tapaisiin yhtiöihin. Lähivuosina odotettavien kustannushyötyjen saavuttamisessa ovat tärkeitä myös modernit järjestelmät, jotka yhdistettynä robotiikkaan takaavat parhaan mahdollisen lopputuloksen niin loppukäyttäjän, palveluiden tilaajan kuin palvelukeskuksenkin näkökulmasta. KuntaPron keskeisin kehittämistyö on liittynyt uuteen hr-ratkaisuun, jossa ensimmäiset isot kunta-asiakkuudet ottavat järjestelmän käyttöön vuoden 2018 aikana. Kun muutoksen tuulia on paljon ilmassa ja tulevaisuuteen liittyen paljon epäselvyyksiä, käy helposti niin, että päätöksenteko viivästyy ja jäädään odottelemaan tilanteiden selviämistä. Harvoin kuitenkaan odottelusta on mitään hyötyä. Samalla on pakko todeta, että KuntaProlla on rohkeita ja eteenpäin katsovia asiakkaita, jotka uskaltavat tehdä päätöksiä muutosten keskellä. Hyvästä esimerkistä käy Hyvinkään kaupunki, joka ulkoisti talouspalvelunsa KuntaProlle vuoden 2018 alusta. Kiitos asiakkaiden rohkeuden ja KuntaPro-konsernin kustannustehokkaiden ja laadukkaiden palveluiden vuosi 2017 oli KuntaProlle monella tapaa menestyksekäs: ydinliiketoiminnan liikevaihto kasvoi, yksikköhintoja pystyttiin laskemaan, asiakastyytyväisyys ja henkilöstön työhyvinvointi pysyivät edelleen hyvällä tasolla. Tällaisista asetelmista on hyvä jatkaa yhdessä muutoksen tekemistä. Mika Kantola toimitusjohtaja KuntaPro Oy Lähivuosina odotettavien kustannushyötyjen saavuttamisessa ovat tärkeitä myös modernit järjestelmät, jotka yhdistettynä robotiikkaan takaavat parhaan mahdollisen lopputuloksen niin loppukäyttäjän, palveluiden tilaajan kuin palvelukeskuksenkin näkökulmasta.

Vuosi numeroina Vahvaa kasvua ja valtavia kehitysaskelia KuntaPron liikevaihdon kasvu, työntekijöiden määrän lisääntyminen, uudet asiakkuudet ja omat tuotteet todistavat vahvasti kasvavasta ja kehittyvästä yhtiöstä. Liikevaihto milj. Liikevaihdon kasvu (%) Liikevoitto milj.

Liikevoittoprosentti Omavaraisuusaste (%) Suoritteet, KuntaPro-konserni

Avainluvut Liiketoiminta-alueiden liikevaihtojakauma (%) Tuotannon vuosivolyymit 31.12.2017

Henkilöstön vuosi Uudistuksia ja unelmien työpäiviä KuntaPron henkilöstön määrä on vuoden 2017 aikana jatkanut edelleen kasvuaan. Vuoden lopussa yrityksessämme työskenteli 294 oman alansa ammattilaista. Uusia työkavereita olemme saaneet mm. Kangasalan kaupungilta, Pälkäneen kunnalta sekä Järvenpään kaupungilta. Kangasalle avautui myös uusi toimipisteemme. Vuonna 2017 KuntaPron keskeisenä strategisena hankkeena on edelleen ollut toimintakulttuurin kehittäminen. Joustava ja yksilön vastuuta korostava liikenneympyräkulttuuri on tuonut henkilöstöä entistä enemmän mukaan yrityksemme kehittämiseen ja viestintään. Yrityksemme nuorempi henkilöstö on ollut yhdessä johtoryhmän kanssa miettimässä ja ideoimassa KuntaPron tulevaisuutta ja tulevaisuuden työelämää. Kehityspäivän aikana löydettiin erittäin paljon hyviä kehitysideoita. Koko henkilöstömme on ottanut vuoden 2017 aikana viestinnän kanavia ja uusia työkaluja käyttöönsä. Unelmien työpäivä innosti monet osallistumaan ja nosti myös paljon hymyjä huulille jokaisessa toimipisteessämme. Vuosi huipentui viestinnän osalta sisäisen intramme uudistumiseen. Vuosi 2017 oli monella muullakin tapaa uudistusten ja muutosten vuosi. Vuoden alussa toimintansa aloitti sisäinen palvelukeskuksemme Serveri. Vuonna 2017 otimme käyttöömme myös uuden Kuntax Henkilöstö järjestelmän. Uuden järjestelmän avulla varmistamme sen, että yrityksellämme ja henkilöstöllämme on myös jatkossa käytössä nykyaikaiset ja tarkoituksenmukaiset järjestelmät. Vuonna 2017 yrityksessämme on panostettu edelleen myös osaamisen kehittämiseen. Substanssiosaamiseen liittyvän koulutuksen lisäksi koko yrityksessä on panostettu kattavasti tietosuojakoulutuksiin ja perehdytty myös robotiikan sekä koneoppimisen tarjoamiin mahdollisuuksiin. Koska esimiestyö on yrityksemme toiminnan tärkeä tukipilari, esimiesten koulutuskokonaisuutta on entisestään kehitetty. Vuonna 2017 esimiehille tarjottiin yhteinen esimiespäivä sekä useita koulutuksia, joissa esimiesten toimintaa on ohjattu valmentavan esimiestyön suuntaan. Vuoden 2017 aikana työterveystyössä painopisteenä on ollut diabetesriskin tunnistaminen ja ennaltaehkäisy. Kattavan työterveyshuollon lisäksi henkilöstön työkykyä pitkällä aikavälillä pyritään varmistamaan myös hyvän työergonomian avulla. Liukuvan työajan ja etätyön lisäksi työkykyä ja jaksamista edistämme sekä lounasetujen ja virkistysetujen että myös virkistystoimikunnan toiminnan kautta. Yrityksemme työntekijöillä on erittäin paljon kokemusta ja näkemystä sekä innovatiivisuutta ja asiakaslähtöistä palveluasennetta. Yrityksemme toiminnan kehittyminen sekä jatkuvat muutokset edellyttävät henkilöstöltä myös tulevaisuudessa vahvan asiantuntijaosaamisen lisäksi muutosvalmiuksia ja muutososaamista. Olemme jokainen omalta osaltamme päivittäin rakentamassa positiivista työvirettä. Yhdessä varmistamme sen, että kaikilla meillä olisi mahdollisimman usein ja vaikka aivan tavallisena torstainakin oma unelmien työpäivä. Anniina Laajalehto henkilöstöjohtaja KuntaPro Oy Henkilöstöavainluvut 2013 2014 2015 2016 2017 Henkilöstö määrä keskimäärin 222 241 256 268 289 Henkilöstöä vuoden lopussa 223 249 260 265 294 Uudet vakituiset 1) 16 32 16 10 42 Lähteneet vakituiset 2) 6 13 20 25 6 Työntekijöiden lähtövaihtuvuus 2,7 5,2 7,7 9,4 2,0 Vakituiset/määräaikaiset työsuhteet % vuoden lopussa 87/13 90/10 88/12 86/14 88/12 Työntekijöiden keski-ikä 45 46 45 44 46 Työntekijöistä naisia/miehiä % 78/22 79/21 75/25 74/26 76/24 Sairauspoissaolot työpäivinä 3) 8,4 8,1 6,8 7,4 Työterveyshuollon kustannukset/henkilö, euroa 4) 682 739 731 827 Koulutuskustannukset/henkilö euroa 413 387 548 528 609 Työkyvyn tuki: virkistystoiminta/henkilö euroa 5) 345 128 432 382 470 Työkyvyn tuki: lounasedut/henkilö euroa 5) 198 226 119 172 169 1) v. 2017 sisältää liikkeen luovutuksessa Kangasalta, Pälkäneeltä ja Järvenpäästä siirtyneet 2) v. 2016 sisältää liikkeen luovutuksessa Tekme Oy:lle siirtyneet 3) ilman kuntoutuspoissaoloja 4) Ilman Kela-korvausta 5) vuonna 2014 virkistysetuja kirjattu lounaseduksi

Seuturekryn vuosi Miljoona arvokasta työtuntia / Miljoonasta työtunnista kohti kymmenettä toimintavuotta Kun asiakkaallamme on tarve löytää työntekijä heti, Seuturekry auttaa. Autoimme asiakkaitamme viime vuonna 70 000 kertaa. Usein työntekijätarve on sekä akuutti että lyhyt, työtilauksen kesto oli keskimäärin 15 tuntia. Näitä arvokkaita palvelutuotannon varmistavia työtunteja tehtiin Seuturekryn kautta 1 000 000 kappaletta. Se oli ennätys. Moni puhuu, mutta harva tekee. Päätimme viime vuonnakin kuulua tekijöiden joukkoon. Riveissämme työskentelee nyt myös Severi. Severi on robotti, joka vahvistaa jokaiselle sijaistilaajalle, että hänen työtilauksensa on huomioitu ja on täytettävänä. Severi lähettää myös tekstiviestityötarjouksia silloinkin kun meitä muita ei ole toimistolla. Robotti vapauttaa asiantuntijoille aikaa haasteellisempiin työtehtäviin ja parantaa edelleen palvelumme laatua. Jaana Jantola toimitusjohtaja Seuturekry Oy Aloitimme myös sosiaali- ja terveyspalvelujen oman palvelutuotannon kotihoidon tukipalveluna. Kylvetyspalvelut toimivat keskitetysti joko sovituissa toimipisteissä tai kiertäen asiakkaiden luona. Näin vapautuu terveydenhuollon ammattihenkilöiden työaikaa varsinaisiin hoitotyön tehtäviin ja mm. kotihoidon henkilöstöresursointi helpottuu. Keskeisimpänä tehtävänämme on saattaa työn tarvitsija ja tarjoaja yhteen. Olemme valinneet vahvan kasvutavoitteen, joka toteutuu vain olemalla asiakkaidemme korvaamaton kumppani. Palvelumme tekevät työelämästä muutosten keskellä helpompaa. Päätöksemme perustuvat kahteen kysymykseen: edistääkö tämä asiakastyytyväisyyttä ja mahdollistaako tämä kasvun. Valitsemme ne vaihtoehdot, joiden kohdalla voimme vastata: Kyllä! Seuturekry työ elämää varten

Kehitysaskeleita KuntaPron vuosi 2017 - fokuksessa yhdessä kehittäminen KuntaPron vuosi 2017 oli paitsi kasvun, niin samalla myös uudistumisen aikaa. Halusimme lähteä uudistamaan tapaamme pitää asiakkaistamme huolta, koska pitkään jatkunut kasvu oli tuonut tullessaan myös haasteita yhteistyön kehittämisen puolella. Suomeksi sanottuna emme viettäneet tarpeeksi aikaa saman pöydän ääressä asiakkaidemme kanssa, yhdessä tulevaisuuden palvelutarpeita ratkoen ja kehittäen. Niinpä ensimmäinen työtehtäväni uutena asiakkuusjohtajana kevättalvella 2017 olikin jatkaa jo aloitettua uudistusta, jossa siirryimme perinteisestä myyntija tuotanto-organisaation jaosta kohti laajempaa asiakkuudenhallintaa. Tämä tarkoitti myös myyntiorganisaation roolin muuttumista ja resurssien lisäämistä, ja saimmekin uusia vahvistuksia kevään rekrytoinneissa. Tero Karinti asiakkuusjohtaja KuntaPro Oy Siirryimme vuoden 2017 aikana myynnin osalta asiakkuuspäällikkö-malliin, jossa yksi ja sama myynnin vastuuhenkilö on mukana asiakasprojektien kaikissa vaiheissa, alkaen alkuvaiheen neuvotteluista ja jatkuen aina arjen palvelutoteutukseen. Tämä työ ja mallin kokonaisvaltainen jalkautus jatkuu edelleen kuluvana vuonna, ja paranee matkan varrella edelleen haettujen asiakaspalautteiden pohjalta. Vuosi 2017 oli myös vahvasti maakunta- ja soteuudistusta koskevan keskustelun värittämää aikaa, ja tämä heijastui kaikkine aaltoliikkeineen luonnollisesti myös kuntasektorin puolelle. Positiivisena asiana voidaan pitää tästä seurannutta kuntien laajaa heräämistä keskinäiseen keskusteluun talousja henkilöstöhallinnon yhteistyön osalta. Kävimmekin ympäri Suomea keskusteluja kuntien voimien yhdistämisestä yhdessä KuntaPron kanssa, ja nämä keskustelut jatkuvat entistä tiiviimmin myös vuoden 2018 aikana. Kuntien onkin syytä tehdä pikaisia päätöksiä palveluiden järjestämisen osalta, koska maakunnat vievät käytännössä kaikki järjestelmäprojekteihin liittyvät henkilöresurssit vuoden 2019 aikana. Kiitos kaikille asiakkaillemme, kumppaneillemme ja uusille tuttavuuksille vuodesta 2017. Jatketaan yhdessä kuntasektorin kehittämistä ja uudistamista myös vuonna 2018!