Henkilöstö Monetra Oulu pähkinänkuoressa Volyymit Talous- ja henkilöstöhallinnon palvelut Kaupunkilaispalvelut
|
|
- Hannele Rantanen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Punainen lanka
2 Monetra-konserni syntyi vuosien työn ja asiakasluottamuksen lopputuloksena Monetra on kasvanut paikallisesta, maakunnallisesta toimijasta konserniksi, jonka muodostavat emoyhtiö Monetra Oy sekä neljä alueyhtiötä, Monetra Pirkanmaa Oy, Monetra Pohjois-Savo Oy ja Monetra Keski-Suomi Oy. Konsernina alamme yhdenmukaistaa IT-arkkitehtuuriamme tavoitteena tehostuminen ja asiakkaan kustannusten pienentyminen. :n vilkkaaseen ja tuloksekkaaseen vuoteen mahtuivat myös yhteistoimintaneuvottelut, jotka saatiin päätökseen vuoden 219 alussa. Neuvottelut koskivat koko 5 työntekijäämme. Noin 12 nykyistä tehtävää päättyi ja samaan aikaan syntyi noin 9 uutta tehtävää. Vastaamme toimialan haasteisiin, organisaatiorakennetta kevennetään ja joustavuutta lisätään. Päämääränämme on tuottaa asiakkaillemme entistä analyyttisempaa palvelua. Palveluvalikoimamme on Suomen laajin ja saimme myös uuden palvelut, riskienhallinnan, tarjontaamme. Robotiikka on tullut osaksi arkeamme ja tiimeistä tulee viikoittain uusia ehdotuksia robotisoitaviksi kohteiksi. Kehitämme kaikkia palveluita asiakasta kuunnellen. Olemmekin iloisia voidessamme kertoa, että asiakkaamme ovat olleet toimintaamme ja palveluihimme tyytyväisiä: suositteluprosenttimme on lähes. lähtee konsernin ensimmäiseen toimintavuoteen rohkein ja luottavaisin mielin. Kiitän lämpöisesti asiakkaitamme luottamuksesta ja henkilökuntaamme hienosta yhteishengestä. Päivi Pitkänen, toimitusjohtaja, Monetra Oy
3 Suomen suurin palveluvalikoima jotta asiakkaallamme olisi vähemmän huolta ja enemmän aikaa Henkilöstö- ja palkanlaskentapalveluihin kuuluvat palkanlaskentapalvelut, eläke-, palvelussuhde- ja sopimusneuvontapalvelut, matkustuspalvelut, koulutuspalvelut sekä henkilöstöjärjestelmien hallinta ja ylläpito, käyttäjien kouluttaminen ja järjestelmätuki. Talouspalvelut sisältävät kirjanpito- ja tilinpäätöspalvelut, myyntilaskutus- ja myyntireskontrapalvelut; ostolasku- ja ostoreskontrapalvelut, maksuliikennepalvelut sekä talousjärjestelmien hallinta ja ylläpito, käyttäjien kouluttaminen ja järjestelmätuki. Hallinnon tukipalvelut on suunniteltu vastaamaan kunnan talous-, henkilöstö- ja yleishallinnon tarpeisiin. Ne voidaan toteuttaa joko lähipalveluna tai keskitettynä palveluna Helpissä. Palvelukokonaisuus sovitaan aina asiakkaan tarpeen mukaisesti. Tukipalveluihin kuuluvat myös painatuspalvelut, josta löytyvät ratkaisut organisaation markkinoinnin, viestinnän ja asiakaspalvelun tarpeisiin. Kaupunkilaispalveluissa hoidamme kaupungin tai kunnan palvelupisteiden asiakaspalvelun. Palvelukokonaisuus sovitaan aina asiakkaan tarpeiden mukaisesti. Esimerkkejä näistä palveluista ovat Oulun kaupungille tuotetut Oulu1-palvelut sekä liikuntapaikkojen ja museo- ja tiedekeskus Luupin asiakaspalvelupisteet. Hankintapalvelut kilpailuttaa asiakkaidemme käyttöön erilaisia kausihankintasopimuksia. Hoidamme myös yksittäisiä kilpailutuksia ja erillishankintoja räätälöidysti sekä tuotamme hankintojen järjestelmiin järjestelmäasiantuntijapalvelua. Hankintapalvelut toimii hankintalain mukaisena yhteishankintayksikkönä asiakkailleen. Raportointi- ja analysointipalveluissa tuotamme asiakkaallemme muun muassa HR- ja talousraportointia sekä erilaisia analyysejä. Rekrytointipalvelut ja henkilöstövuokrauksen palveluvalikoimaan kuuluvat sijaisrekrytointi ja kohdistettu rekrytointi. Henkilöstövuokraus sisältää myös erilaisten asiantuntijapalveluiden väliaikaista järjestämistä asiakkaillemme. Tulkkipalveluissa tarjoamme asioimistulkkaus- ja käännöspalveluita asiakkaillemme, viranomaisille ja yrityksille. Tulkkipalvelulla on laaja, yli 2 tulkin verkosto sekä asiantuntijayksikkö, joka koordinoi toimintaa. Asiantuntijapalveluiden valikoimaan kuuluvat asiakirja- ja tietosuojapalvelut sekä riskienhallintapalvelu. Autamme asiakastamme julkishallinnon ja yhteisöjen asiakirjahallinnon ja arkistotoimen ajanmukaistamisessa sekä EU:n tietosuoja-asetuksen edellyttämien toimenpiteiden toteuttamisessa. Riskienhallintapalvelussa autamme asiakkaitamme organisaation riskienarviointiprosessissa.
4 Lähdimme Monetran asiakkaaksi, koska näemme, että tulevaisuudessa isommat toimijat operoivat kuntakentässä tehokkaammin kuin pienet yksittäiset kunnat. Muun muassa kirjanpito ja lainsäädäntö muuttuvat, ja näihin tarpeisiin isommalla toimijalla on mahdollisuus vastata paremmin. Yhteistyömme on ollut reilua, avointa ja ammattimaista. Tältä pohjalta asioita on hyvä kehittää edelleen. Antti-Jussi Vahteala, Haapaveden kaupunginjohtaja Monetra tarjoaa Suomen monipuolisimman palveluvalikoiman ja turvaa niin pienille kunnille kuin isoille kaupungeillekin, ja yhteistyö sekä vaivattomuus ovatkin %:n asiakastyytyväisyytemme keskiössä. on voittoa tavoittelematon in-house-osakeyhtiö, jonka asiakkaat ovat myös omistajiamme. Toimipisteemme sijaitsevat Oulussa, Sodankylässä, Haapavedellä ja Jyväskylässä.
5 Henkilöstö Monetra Oulu pähkinänkuoressa Volyymit Henkilöstömäärä HLÖ Keskimääräinen ikä 49, HLÖ Työsuhteet HLÖ vakituisia työsuhteita määräaikaisia työsuhteita % Talous- ja henkilöstöhallinnon palvelut Yksittäisiä palkansaajia 3846 Palkkalaskelmia/kk Ostolaskuja/kk Myyntilaskuja/kk 4262 Matka- ja kululaskuja/kk 67 Erillisiä tilinpäätöksiä Kaupunkilaispalvelut Käyntiasioinnit 7457 Sähköpostit ja palautteet Puhelut 5356 Chatit 152 Sosiaalisen median yht.otot Hankintapalvelut 28 Suoritetut kilpailutukset 14 Saapuneet tarjoukset 15 Kesk. hankintojen sopimukset 35 Hankintapäätökset Rekrytointipalvelut Sijaisrekrytointi, täytetyt sijaisuusjaksot 379 Oulun kaupunki 12 Muut (Hailuoto, Kempele, Liminka) Kohdistetut rekrytoinnit 98 Oulun kaupunki rekryt.kampanjat 76 Muut kohteet Tulkkipalvelut Tulkkaustunnit 9211 Käännetyt tekstit, sivumäärä 41 /83 Käännöskielet / Tulkkauskielet Lähipalvelut 15 Henkilöstömäärä Painatuspalvelut 18 Painotilausta/vuosi Henkilöstömäärä 213 Investoinnit ( ) Liikevaihto (milj. ) Liikevaihto / Investoinnit Liikevaihto (29,2 milj. ) 215 Liikevaihtoennuste v. 219 (29,2 milj. ) Investoinnit (723 ) milj. Asiakastyytyväisyys - asiakkaiden suosittelu %
6 Meistä on moneksi Nuottasaarentie 5 94 Oulu Vaihde (8) Arkisin klo 8 16 Sodankylä Jäämerentie Sodankylä Tulkkipalvelu, Oulun toimipiste Nuottasaarentie 5 94 Oulu, Haapavesi Rynnäkkötie Haapavesi, Sodankylä Tulkkipalvelu Jyväskylä Puistokatu 2 C, 4 krs. 4 Jyväskylä, Haapavesi Monetra Pohjois-Savo Oy Monetra Pirkanmaa Oy Monetra Keski-Suomi Oy Tulkkipalvelu, Jyväskylä Graafinen suunnittelu ja paino:, Painatuspalvelut
Monetran. punainen lanka
Monetran punainen lanka Siirsimme talous- ja henkilöstöhallinnon palvelut Monetran hoidettavaksi, sillä tukipalvelut ovat Monetran ydintoimintaa. -Pekka Rajala, Limingan kunnanjohtaja Monetrasta asiakas
Kasvun ja oppimisen lautakunta oheismateriaali Kaupunginhallitus liite nro 2 (1/19)
Kasvun ja oppimisen lautakunta oheismateriaali 25.10.2018 Kaupunginhallitus 5.11.2018 liite nro 2 (1/19) Toimitusjohtaja Päivi Pitkänen 1. Perusasiat Monetra Oy:stä 2. Palveluvalikoima 3. Asiakkuus Monetrassa
Toimitusjohtaja Päivi Pitkänen
Toimitusjohtaja Päivi Pitkänen jatkossa Perustettu vuonna 2012 Monetra-konsernin liikevaihtoennuste 65-75 M Emoyhtiö ja neljä alueyhtiötä Monetra-konsernissa työskentelee noin 900 moniosaajaa, joista valtaosa
MONETRA OY. Esittely Kuopiossa Toimitusjohtaja Päivi Pitkänen
MONETRA OY Esittely Kuopiossa 28.5.2018 Toimitusjohtaja Päivi Pitkänen Esityksen sisältö 1. Perustiedot tulevasta konsernista 2. Omistajat, pienosakkaan rooli 3. Palveluvalikoima 4. Kumppanuus 5. Palveluiden
Monetran. punainen lanka
Monetran punainen lanka Monetra Oy on kuntatoimijan monipuolinen palvelukeskus Meistä on moneksi Monetra Oy on voittoa tavoittelematon kuntaomisteinen osakeyhtiö, jonka palveluvalikoima tarjoaa ratkaisun
Monetra tehostaa henkilöstö- ja taloushallinnon yhteistyössä asiakkaan kanssa. 9.9.2015 Toimitusjohtaja Päivi Pitkänen Monetra Oy
Monetra tehostaa henkilöstö- ja taloushallinnon yhteistyössä asiakkaan kanssa 9.9.2015 Toimitusjohtaja Päivi Pitkänen Monetra Oy Mikä Monetra Oy? Monetra on voittoa tavoittelematon talous- ja henkilöstöhallinnon
Toimitusjohtaja Päivi Pitkänen
1. Perustiedot tulevasta konsernista 2. Omistajat ja hallituspaikat 3. Emoyhtiön ja alueyhtiöiden tehtävät 4. Liiketoimintaympäristö 5. Palvelut ja kumppanuus 6. Järjestelmät 7. Miksi asiakas valitsee
Tarkkuutta taloushallintoon helpotusta henkilöstöhallintoon!
Tarkkuutta taloushallintoon helpotusta henkilöstöhallintoon! Monetra Oy Osakeyhtiö tukipalvelujen järjestämismuotona Kokemuksia Terveys- ja Talouspäivät Hämeenlinna 27.9.2013 Päivi Pitkänen toimitusjohtaja
MONETRA OY. Sodankylä. Oulu. Haapavesi. Jyväskylä
MONETRA OY Perustettu vuonna 2012 Osakkaita noin 40 Liikevaihto (v. 2017) 27 M Monetrassa työskentelee noin 480 moniosaajaa, joista valtaosa on siirtynyt Monetraan liikkeenluovutuksella asiakasomistajilta
Monetran Punainen lanka
Monetran Punainen lanka Helpotusta henkilöstöhallintoon, tarkkuutta taloushallintoon ja taitoa tulkkaukseen Monetra on talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus. Palveluihimme kuuluvat kirjanpito, osto-
JOTTA IHMISET VOISIVAT RAKASTAA TYÖTÄÄN
JOTTA IHMISET VOISIVAT RAKASTAA TYÖTÄÄN Me Rainmakerilla keskitymme asiakkaidemme kasvun ja kehityksen tukemiseen tehokkailla ja moderneilla myynnin, HR:n ja talouden ratkaisuilla. #TekemälläEiVäittämällä
Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus Kieku-palvelujen tuottajana
Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus Kieku-palvelujen tuottajana Pirjo Pöyhiä Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus www.palkeet.fi Pirjo Pöyhiä 2.4.2014 1 Palkeet - Vaikuttava
Onnistunut muutosprosessi Oulun
1 Onnistunut muutosprosessi Oulun Konttorissa 15.10.2009 Pirjo Mäkinen, Oulun Konttori, johtaja 15.10.2009 Oulun kaupunki Hallintokunta/ryhmä/tiimi Diasarjan otsikko 2 Yleistä Oulun Konttorista Perustettu
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 4542/ /2017
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2018 1 (1) Kaupunginhallitus 1 21.5.2018 51 Asianro 4542/00.01.00/2017 Talous- ja henkilöstöhallinnon tukipalvelut Päätöshistoria Kaupunginhallitus 21.5.2018 1 Taloussuunnittelupäällikkö
Hallintovaliokunta
Maakuntien valtakunnalliset palvelukeskukset, talous- ja henkilöstöhallinto Hallintovaliokunta 12.12.17 Pauliina Pekonen, VM 1 Talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus HE 15/2017 Maakuntalain 118 Valtakunnalliset
Saimaan talous ja tieto Oy
Saimaan talous ja tieto Oy Saitan organisaatio Omistus: Lappeenrannan kaupunkikonserni 50% Eksote 50% Toimitusjohtaja ja hallintotiimi 1+2 hlöä Liikevaihto 7,5 8,0 M Liikevoittotavoite 5% Liikevaihdosta,
Khall (Valm. ma. talousjohtaja)
Kaupunginhallitus 165 15.08.2016 Kaupunginhallitus 177 22.08.2016 Kaupunginvaltuusto 46 22.08.2016 Kaupunginhallitus 180 29.08.2016 Talous- ja henkilöstöhallinnon palveluiden hankinta Khall 15.08.2016
TALOUSARVIO 2018, TALOUSSUUNNITELMA -2021, kaupunginhallitus
TALOUSARVIO 2018, TALOUSSUUNNITELMA -2021, kaupunginhallitus Käyttötalousosa Yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: hallinto- ja kehitysjohtaja Sinikka Malin TOIMINTATUOTOT Myyntituotot 1 146 898 1 121 390 1
Talous- ja henkilöstöhallinnon palveluiden hankinta. Khall (Valm. ma. talousjohtaja)
Kaupunginhallitus 165 15.08.2016 Kaupunginhallitus 177 22.08.2016 Kaupunginvaltuusto 46 22.08.2016 Kaupunginhallitus 180 29.08.2016 Kaupunginvaltuusto 50 05.09.2016 Talous- ja henkilöstöhallinnon palveluiden
Maakuntien talous ja henkilöstöpalvelut
Maakuntien talous ja henkilöstöpalvelut 1 Maakuntien simuloinnin aloituskokous TAHE palvelukeskus 7.9.2017 Mia Hokkanen Hetli Oy hallituksen puheenjohtaja 8.9.2017 2 Hetli - talous- ja henkilöstöhallinnon
Maakuntien talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus
Maakuntien talous ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus 1 25.1.2017 Mikko Salmenoja Mitä on hyvä oivaltaa? Kunkin maakunnan oma taloushallinto ja HR on keskeinen toiminnallinen kokonaisuus, joille yhteinen
KEHITÄMME JA TUOTAMME INNOVATIIVISIA HENKILÖSTÖ- RATKAISUJA, JOTKA AUTTAVAT ASIAKKAITAMME SAAVUTTAMAAN TAVOITTEENSA.
KEHITÄMME JA TUOTAMME INNOVATIIVISIA HENKILÖSTÖ- RATKAISUJA, JOTKA AUTTAVAT ASIAKKAITAMME SAAVUTTAMAAN TAVOITTEENSA. 2 Talous, työelämä ja markkinat muuttuvat nopeammin kuin koskaan. Pääoma ja teknologia
Tunnustelukysymykset maakunnan talous- ja henkilöstöhallinnon järjestämisestä Kuopion kaupungille, Siilinjärven kunnalle ja Pohjois- Savon
Tunnustelukysymykset maakunnan talous- ja henkilöstöhallinnon järjestämisestä Kuopion kaupungille, Siilinjärven kunnalle ja Pohjois- Savon sairaanhoitopiirille 7.4.2017. Lähtökohdat ja taustat Valtakunnallinen
Oulun Konttori. Perustettu 1.5.2006 tuottamaan Oulu -konsernille talouden ja hallinnon tukipalveluja, muut palvelut mukaan portaittain 2007-2009
Oulun Konttori Perustettu 1.5.2006 tuottamaan Oulu -konsernille talouden ja hallinnon tukipalveluja, muut palvelut mukaan portaittain 2007-2009 Liikelaitos 1.1.2008 alkaen Henkilöstömäärä joulukuussa 2012:
TALOUSKESKUS-LIIKELAITOS
TALOUSKESKUS-LIIKELAITOS Talouskeskus Talouskeskus on toiminut palvelukeskuksena vuodesta 2005 ja liikelaitoksena vuodesta 2007. Talouskeskus-liikelaitos tarjoaa materiaali-, talous- ja henkilöstöhallinnon
Maakuntien talous- ja henkilöstöhallinnon järjestäminen. Tietojärjestelmätoimittajainfo Kuntatieto-ohjelmasta
Maakuntien talous ja henkilöstöhallinnon järjestäminen Tietojärjestelmätoimittajainfo Kuntatietoohjelmasta 25.4.2017 Sisältö Palvelu ja ohjausmalli Palvelutarjoama TAHEtarina 2 Palvelu ja ohjausmalli Markkinoilta
TAHE-palvelukeskus lyhyesti. Maaliskuu 2017
TAHEpalvelukeskus lyhyesti Maaliskuu 2017 TAHEvalmistelun eteneminen sisältö Valmistelun eteneminen Palvelu ja ohjausmalli Konsortioohjaus Palvelutarjoama TAHEtarina ja valmistelut 2 TAHEvalmistelu 2016
Toimitusjohtaja Päivi Pitkänen
Toimitusjohtaja Päivi Pitkänen Juha Yli-Rajala, Tampere Heli Hirvelä, Tampere Pasi Virtanen, PSHP Kari Janhonen, PSSHP Riitta Hautaniemi, Kuhilas Oy Jaana Kuuva, Kuopio Tarja Miettinen, P-Savon maakuntavalmistelu
VMP Oyj. Nasdaq Avoimet Ovet Juha Pesola, CEO
VMP Oyj Nasdaq Avoimet Ovet 18.3.2019 Juha Pesola, CEO VMP:n visiona on auttaa työantajia ja työntekijöitä menestymään muuttuvassa työelämässä. VMP Oyj tarjoaa kattavan valikoiman henkilöstöpalveluita
Maakuntauudistus. Talous, omaisuus, vastuut ja velat Jarkko Raatikainen (PPSHP, talousjohtaja) Tilannekatsaus
Maakuntauudistus Talous, omaisuus, vastuut ja velat Jarkko Raatikainen (PPSHP, talousjohtaja) Tilannekatsaus 24.4.2017 Työryhmän kokoonpano Työryhmän puheenjohtaja: Talousjohtaja Jarkko Raatikainen, PPSHP.
Kuntayhtymän hallitus Talous- ja henkilöstöhallinnon uudelleenorganistointi, osakkeiden merkintä ja osakekaupat perustettavassa
Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 1/2018 1 (1) Kuntayhtymän hallitus 73 21.5.2018 11 714/00.01.00/2018 Talous- ja henkilöstöhallinnon uudelleenorganistointi, osakkeiden merkintä ja osakekaupat
Miten tietosuoja-asetusta toteutetaan Palkeiden tuottamissa palveluissa Sami Nikula
Miten tietosuoja-asetusta toteutetaan Palkeiden tuottamissa palveluissa 13.4.2018 Sami Nikula Miten tietosuoja-asetusta toteutetaan Palkeiden tuottamissa palveluissa? Organisaatio. Kirkasta miksi pitää
Maakuntien talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus
Maakuntien talous ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus 1 13.2.2017 Mikko Salmenoja Mitä on hyvä oivaltaa? Kunkin maakunnan oma taloushallinto ja HR on keskeinen toiminnallinen kokonaisuus, joille yhteinen
VMP Oyj tilinpäätöstiedote Juha Pesola, toimitusjohtaja Pauliina Soinio, vt. talousjohtaja
VMP Oyj tilinpäätöstiedote 2018 28.2.2019 Juha Pesola, toimitusjohtaja Pauliina Soinio, vt. talousjohtaja Sisältö 1. VMP:n Q4/2018 lyhyesti 2. Näkymät ja taloudelliset tavoitteet 3. Taloudellinen kehitys
Konserniesikunnan toimintaohje
Konserniesikunnan toimintaohje 1.5.1 1 (7) Konserniesikunnan toimintaohje Kaupunginjohtaja 6.6.2017 1 Toiminta-ajatus Konserniesikunnan tehtävänä on johtaa, ohjata ja valvoa koko kaupunkikonsernia kaupunginjohtajan
HUS-SERVIS LIIKELAITOKSEN ESITTELY
HUS-SERVIS LIIKELAITOKSEN ESITTELY 2016 HUS-SERVIS TUKEE HUS:IA JA JÄSENKUNTIA TAVOITTEIDEN SAAVUTTAMISESSA Kustannustehokkuus Paras julkinen palvelukeskus Palvelutaso Laatu HUS-Servis on toiminut vuodesta
Tahe Pohjois-Savo projekti 3/ /2020
Tahe Pohjois-Savo projekti 3/2018 6 /2020 Projektipäällikkö Hannele Pöykkölä Monetra Talous- ja henkilöstöhallinnon järjestelyt Pohjois-Savossa info- ja keskustelutilaisuus 28.5.2018 Paikka: Pohjois-Savon
Espoon kaupunki Pöytäkirja 4. 4 Espoo Henkilöstöpalvelut -liikelaitoksen ennakkotilinpäätös tilanteesta 31.12.2013
12.02.2014 Sivu 1 / 1 675/02.06.01/2014 4 Espoo Henkilöstöpalvelut -liikelaitoksen ennakkotilinpäätös tilanteesta 31.12.2013 Valmistelijat / lisätiedot: etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Toimitusjohtaja
TAHE palvelukeskus tiivistelmä. Maaliskuu 2017
TAHE palvelukeskus tiivistelmä Maaliskuu 2017 TAHE valmistelun eteneminen sisältö Valmistelun eteneminen Palvelu ja ohjausmalli Palvelutarjoama Palvelulupaus TAHE tarina ja valmistelut 2 TAHE valmistelu
Suurten muutosten vuosi 2014
Vuosikatsaus 2014 Suurten muutosten vuosi 2014 Johtajan katsaus Vuosi 2014 oli HALTIKissa poikkeuksellisen suurten muutosten ja epävarmuuden vuosi. ICT-säästötoimenpiteet johtivat yhteistoimintaneuvotteluihin,
Uudenmaan TAHE-palvelukeskuksen liiketoiminta- ja toteutussuunnitelma
Taloushallinnon palveluiden toteutussuunnitelma Palveluiden tuotantomallien ja prosessien suunnittelu 1.9.2018-31.12.2018 Palvelukohtaisten tuotantomallien ja prosessien toteutussuunnitelmat Ostolaskut,
Yritysten kasvun suunta Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjät
Yritysten kasvun suunta 2018 Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjät Yrityksen toimipaikkakunta (N=528) Joku muu, mikä? Vaala Utajärvi Tyrnävä Taivalkoski Siikalatva Siikajoki Raahe Pyhäntä Pyhäjärvi Pyhäjoki Pudasjärvi
Talous- ja henkilöstöhallinnon palveluiden (Maku Tahe) valmistelu Pirkanmaalla. Valmisteluryhmän ehdotus
Talous- ja henkilöstöhallinnon palveluiden (Maku Tahe) valmistelu Pirkanmaalla Valmisteluryhmän ehdotus 18.10.2017 Talous- ja henkilöstöhallinnon järjestäminen Alkuperäinen toivomus: Tampereen kaupunki,
ESPOO TALOUSPALVELUT -LIIKELAITOS TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015 2017
ESPOO TALOUSPALVELUT -LIIKELAITOS TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015 2017 ESPOO TALOUSPALVELUT -LIIKELAITOS Toiminta Espoo Talouspalvelut liikelaitos jakaantuu hankintapalvelut -palveluyksikköön sekä
Maakuntauudistus. Talous, omaisuus, vastuut ja velat Jarkko Raatikainen (PPSHP, talousjohtaja) POPmaakunta
Maakuntauudistus Talous, omaisuus, vastuut ja velat Jarkko Raatikainen (PPSHP, talousjohtaja) 19.12.2016 Työryhmän kokoonpano Työryhmän valmistelija: Talousjohtaja Jarkko Raatikainen, PPSHP. Työskentelee
Maakuntauudistus. Tukipalvelut. Talous, omaisuus, vastuut ja velat. POPmaakunta. Jarkko Raatikainen (PPSHP, talousjohtaja) 20.2.
Maakuntauudistus Tukipalvelut Talous, omaisuus, vastuut ja velat Jarkko Raatikainen (PPSHP, talousjohtaja) 20.2.2017 Maakuntaan siirtyvät organisaatiot Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri NordLab (liikelaitoskuntayhtymä)
Sähköiset HR-prosessit antavat aikaa ihmiselle
Sähköiset HR-prosessit antavat aikaa ihmiselle Marjo Kaipainen HR House Group 11.9.2012 www.saima.fi 1 Internet osana arkea Internetin käyttö on yleistä ja arkista 89 % 16-74-vuotiaista käyttää internetiä,
Pääkirjatili TOIMINTAKATE Toimintatuotot Henkilöstökulut Palvelujen ostot
Pääkirjatili Talousarvio 2018 EUR Käyttösuunnitelma 2018 KONSERNIHALLINTO Myyntituotot 5 006 620 5 006 620 TOIMIALA Maksutuotot 540 540 Tuet ja avustukset Vuokratuotot Muut toimintatuotot 1 210 000 1 210
Pohjois-Pohjanmaa maakuntatilaisuus
Pohjois-Pohjanmaa maakuntatilaisuus 15.3.216 Pohjois-Pohjanmaan Maakuntatalous Kuntien sosiaali- ja terveystoimen nettokustannukset Toimitusjohtaja Jari Koskinen Maakuntatalous Pohjois-Pohjanmaan maakuntatilaisuus
Luottamushenkilöiden perehdytys 2013
Luottamushenkilöiden perehdytys 2013 Kaupunginhallituksen toimiala Kaupunginjohtaja Juha Majalahti Hallinto- ja talousjohtaja Annu Kalliaisenaho Hallintopäällikkö Jarkko Luukkonen Kehittämispäällikkö Satu
Tausta vahva. hyvä. tyydyttävä välttävä heikko > ei luokittelua
Suomen Asiakastieto Oy 06.02.2019 00.58 Rating Alfa Napapiirin Kuljetus Oy Marttiinintie 10 96300 Rovaniemi PL 8106, 96101 Rovaniemi Tiedot luovutettu 06.02.2019 Puhelin: +358 400 333110 Telefax: 016 347243
TEHDÄÄN YHDESSÄ HYVÄÄ TYÖTÄ!
TEHDÄÄN YHDESSÄ HYVÄÄ TYÖTÄ! VMP PÄHKINÄNKUORESSA Mikä VMP Group on? Olemme yksi Suomen suurimmista työnantajista ja rekrytoijista. Toimimme Suomen lisäksi Virossa, Ruotsissa, Espanjassa ja Romaniassa.
POPmaakunta Muistio 1 (6)
POPmaakunta Muistio 1 (6) Pohjois-Pohjanmaan maakuntauudistus, taloustyöryhmä Aika: klo: 13.00-14.53 Paikka: Technopolis, Oulun keskusta, Sepänkatu 20, kokoustila Reykjavik Läsnä: Jarkko Raatikainen Sirpa
PALVELUKESKUS
- Palvelukeskus vastuualue hoitaa Jyväskylän yliopiston talousja henkilöstöhallinnon, hankehallinnon ja sihteeritoimintojen tehtäväkokonaisuuksia yhteistyössä yliopiston tiedekuntien, laitosten, erillislaitosten,
KONSERNIPALVELUJEN TULOSYKSIKÖN TOIMINTAOHJE
Konsernipalvelujen tulosyksikön toimintaohje 1.5.2 1 (7) KONSERNIPALVELUJEN TULOSYKSIKÖN TOIMINTAOHJE Kaupunginjohtaja 10 3 2009 Voimaan 10.3.2009 1 Toiminta-ajatus Konsernipalvelut -tulosyksikkö tuottaa
Konserniesikunnan toimintaohje
Konserniesikunnan toimintaohje 1 (7) Konserniesikunnan toimintaohje Kaupunginjohtaja 21.12.2017 1 Toiminta-ajatus Konserniesikunnan tehtävänä on johtaa, ohjata ja valvoa koko kaupunkikonsernia kaupunginjohtajan
Kasvuyritykset Etelä-Savossa
Kasvuyritykset Etelä-Savossa Tilastoilla kuvataan henkilöstön kasvuun perustuvia kasvuyrityksiä Lähde: Tilastokeskus Kasvukaudet: -, -5 ja -6 Keskimääräinen vuosikasvu väh %, % ja % Kasvujakson alun henkilöstömäärä
Tampereen yliopisto TTY-säätiö sr Tampereen ammattikorkeakoulu Oy. Hankinnan kohteen kuvaus 1 (5) D/968/240.20/2017 Liite
Hankinnan kohteen kuvaus 1 (5) HANKINNAN KOHTEEN KUVAUS Hankinnan kohteen kuvaus 2 (5) Sisältö 1. Tampere3-hanke... 3 2. ERI OSAPUOLTEN JA HANKKEEN ROOLIT... 3 3. HANKINNAN KOHDE... 3 3.1. Hankinnan tausta
Espoon kaupunki Pöytäkirja 82. 82 Espoo Talouspalvelut -liikelaitoksen talousarvio 2015 ja taloussuunnitelmat 2015-2017 sekä talouden tilannekatsaus
24.09.2014 Sivu 1 / 1 1775/02.02.00/2014 82 Espoo Talouspalvelut -liikelaitoksen talousarvio 2015 ja taloussuunnitelmat 2015-2017 sekä talouden tilannekatsaus Valmistelijat / lisätiedot: Seija Rupponen,
Valtion rakenteet ja konsernipalvelut kehittyvät. Seija Petrow Valtiovarainministeriö
Valtion rakenteet ja konsernipalvelut kehittyvät Seija Petrow Valtiovarainministeriö Rakennepoliittinen ohjelma Hallituksen päätös rakennepoliittisen ohjelman toimeenpanosta 29.11.2013. Ohjelman yhtenä
Yhteispalvelu valtakunnallisesti ja uuden lain muutokset. ekeski-pohjanmaa Kehittämisjohtaja Marko Puttonen, VM
Yhteispalvelu valtakunnallisesti ja uuden lain muutokset ekeski-pohjanmaa 20.9.2017 Kehittämisjohtaja Marko Puttonen, VM Uudistettu yhteispalvelulaki 1.6.2017 Periaatteena viranomaisten sopimusperusteinen
Talous- ja henkilöstöhallinnon palvelujen järjestäminen. Poliittinen ohjausryhmä
Talous- ja henkilöstöhallinnon palvelujen järjestäminen Poliittinen ohjausryhmä 20.4.2017 Maakuntien talous- ja henkilöstöhallinnon palvelut Valmistelun ohjeistus maakuntien toimijoille Talous- ja henkilöstöhallinnon
Yritysten kasvun suunta Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjät
Yritysten kasvun suunta 2019 Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjät Yrityksen toimipaikkakunta (N=407) Joku muu, mikä? Vaala Utajärvi Tyrnävä Taivalkoski Siikalatva Siikajoki Raahe Pyhäntä Pyhäjärvi Pyhäjoki Pudasjärvi
Palvelukeskusten perustaminen Talous- ja henkilöstöhallinto
Palvelukeskusten perustaminen Talous- ja henkilöstöhallinto Johtaja Mikko Salmenoja KEHA- keskus 26.10.2016 http://www.keha-keskus.fi 22.9.2016 1 Yleistä molemmista palvelukeskuksista Ja SOTE ICT vielä
Kuntien palvelukeskus KPK THH Oy käynnistysvaihe
Kuntien palvelukeskus KPK THH Oy käynnistysvaihe KPK THH Oy käynnistysvaiheen hallitus ja yhtiön perustajakuntatoimijat Varapuheenjohtaja Jaana Kuuva Kotkan kaupunki Jäsen Markku Silen Jäsen Jukka Linnavuori
VISMA TEHOSTAA LIIKETOIMINTAA
VISMA TEHOSTAA LIIKETOIMINTAA -konserni lyhyesti Liikevaihto noin 772 miljoonaa EUR (2012) Liikevaihto kvartaaleittain 2012: Q1/2012 n. 190 milj. EUR Q2/2012 n. 194,4 milj. EUR Q3/2012 n. 180,0 milj. EUR
Robotit osaksi palveluryhmää - Palkeet työn ja tuottavuuden muutoksen kynnyksellä
Robotit osaksi palveluryhmää - Palkeet työn ja tuottavuuden muutoksen kynnyksellä Valtiovarainministeriön hallinnonalan johdon aamupäivä 5.10.2016 Pirjo Pöyhiä Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus
Tavoitteena toimiva ja tehokas työpaikka. Valtiokonttorin palveluja valtion työpaikoille
Tavoitteena toimiva ja tehokas työpaikka Valtiokonttorin palveluja valtion työpaikoille Valtiokonttorista asiantuntija-apua talouden, hallinnon, IT-palvelujen ja vakuuttamisen asioihin Valtiokonttori tarjoaa
2M-IT Oy
2M-IT Oy www.2m-it.fi PHHYKY JA 2M-IT Yhdessä eteenpäin Medbit Oy Julkisomisteinen, voittoa tavoittelematon osakeyhtiö. Omistajina 29 kuntaa ja kuntayhtymää Liikevaihto 2017 57 milj, henkilökuntaa 260
Palveluinfo Virtuaalitapahtuma
Palveluinfo 8.3.2019 Virtuaalitapahtuma Palveluinfo 8.3. Rekrytointipalvelut kumppaninasi HR-erityisasiantuntija Maiju Lovio, Verohallinto ja Rekrytointipäällikkö Tiia Vahvelainen, Palkeet Sisältö Mitä
HPL:n jäsentutkimus 2007
HPL lehdistötilaisuus 4.6.2007 HPL:n jäsentutkimus 2007 Henkilöstöpalveluyritysten Liitto HPL 4.6.2007 Merru Tuliara 1 Menetelmä Sisältö Jäsenkysely HPL:n jäsenyrityksille Kysymyksiä yritysten palvelutarjonnasta,
Monetran. punainen lanka
Monetran punainen lanka Helpotusta henkilöstöhallintoon tarkkuutta taloushallintoon Monetra Oy on vuonna 2012 toimintansa aloittanut talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus, jonka ovat perustaneet
TTY-säätiö Hankinnan kohteen kuvaus 1 (5) Tampereen yliopisto tarjouspyyntö, liite HANKINNAN KOHTEEN KUVAUS
TTY-säätiö Hankinnan kohteen kuvaus 1 (5) HANKINNAN KOHTEEN KUVAUS TTY-säätiö Hankinnan kohteen kuvaus 2 (5) Sisältö 1. Tampere3... 3 2. ERI OSAPUOLTEN JA HANKKEEN ROOLIT... 3 3. HANKINNAN KOHDE... 3 3.1.
Oulun tekninen liikelaitos esittely uudelle valtuustolle Marko Mykkänen johtaja, Oulun tekninen liikelaitos
Oulun tekninen liikelaitos esittely uudelle valtuustolle 29.11.2012 Marko Mykkänen johtaja, Oulun tekninen liikelaitos Oulun tekninen liikelaitos Kaupungin sisäinen liikelaitos joka toimii uuden Oulun
Datacrunch Kick-off Aalto-yliopisto, Mezzoforte Oy
Datacrunch Kick-off Aalto-yliopisto, 12.4.2017 Huutokaupat.com on Suomen ylivoimaisesti suurin arvo-omaisuuden huutokauppapalvelu verkossa. Ylivoimainen markkinajohtaja toimialallaan. Eniten kävijöitä
Vesi ja Energia synergiaako? Reijo Kolehmainen
Vesi ja Energia synergiaako? Reijo Kolehmainen 21.5.2015 Konsernin rakenne Lappeenrannan kaupungin 100 % omistama energiayhtiö. Lappeenrannan Energia -konserni hankkii ja myy kaukolämpöä, maakaasua, sähköä
Yhteisen kirkkovaltuuston hyväksymä xxxkuun xx. päivänä 201x (voimaan xx.xx.201x)
Hyväksytty sääntötyöryhmässä 22.3.2018 HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ HALLINTO-OSASTON JOHTOSÄÄNTÖ Yhteisen kirkkovaltuuston hyväksymä xxxkuun xx. päivänä 201x (voimaan xx.xx.201x) 1. Vastuualue, toiminta-ajatus,
YHTEISTOIMINTASOPIMUS MAAKUNNALLISESTA HANKINTAYHTEISTYÖSTÄ
1 (6) YHTEISTOIMINTASOPIMUS MAAKUNNALLISESTA HANKINTAYHTEISTYÖSTÄ 1. Sopijapuolet Allekirjoittaneet Imatran ja Lappeenrannan kaupungit, sekä Lemin, Parikkalan, Rautjärven, Ruokolahden, Savitaipaleen, Taipalsaaren
Valtakunnallisen työterveysyhtiön perustaminen
Valtakunnallisen työterveysyhtiön perustaminen Esittelymateriaali 25.5.2018 1 Valtakunnallisen työterveysyhtiön lähtökohdat Uudella mallilla pitkäjänteistä työterveyshuollon kehittämistä Lähtökohdat Sosiaali-
Tausta vahva. hyvä. tyydyttävä välttävä heikko > ei luokittelua
Suomen Asiakastieto Oy 13.03.2019 00.57 Rating Alfa MJV-Sähkö Oy Norokatu 2 15170 Lahti PL 188, 15101 Lahti Tiedot luovutettu 13.03.2019 Puhelin: +358 3 876760 Telefax: 03 8767611 Kaupparekisterinumero:
KASVUN SUUNTA KYSELY
KASVUN SUUNTA KYSELY Olen tyytyväinen elämääni yrittäjänä, mutta olen tehnyt myös pitkää päivää ja nauttinut työni jättämästä jäljestä Toimitilat käy pieneksi, mutta ei tällä iällä viitsisi lainanottoa
Henkilöstöasiat ja henkilöstön osallistuminen Taina Niiranen, projektipäällikkö henkilöstöasiat
Henkilöstöasiat ja henkilöstön osallistuminen 9.5.2018 Taina Niiranen, projektipäällikkö henkilöstöasiat Työryhmän kokoonpano (22) PSHP Puheenjohtaja Esittelijä Mänttä-Vilppula Tampere Nokia Hämeenkyrö
Palvelujen saatavuuden turvaaminen laajenevan kunnan alueella. Salo 11.6.2008 Heikki Lunnas
Palvelujen saatavuuden turvaaminen laajenevan kunnan alueella Salo 11.6.2008 Heikki Lunnas Mitä on tapahtumassa julkisille asiakaspalveluille? Aikaisemmat valtion paikalliset palvelut ovat muuttumassa
VMP Oyj osavuosikatsaus. tammimaaliskuu Juha Pesola, toimitusjohtaja Hannu Nyman, talousjohtaja Pauliina Soinio, Group Controller
VMP Oyj osavuosikatsaus tammimaaliskuu 2019 22.5.2019 Juha Pesola, toimitusjohtaja Hannu Nyman, talousjohtaja Pauliina Soinio, Group Controller Sisältö 1. VMP ja toimintaympäristö 2. Taloudellinen kehitys
Asiakaspalvelun l kehittäminen i / Itella
Asiakaspalvelun l kehittäminen i / Itella Julkisen hallinnon asiakaspalvelun kehittämishanke Aloitusseminaari 1.2.2012 Jyrki Laakso, palvelujohtaja Itella Posti Oy 1 1.2.2012 Itella Oyj Itella lyhyesti
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (13) Omistajaohjausjaosto
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2018 1 (13) Julkinen Kokoustiedot Aika maanantai klo 16:55-17:35 Paikka Kaupungin hallituksen kokoushuone Saapuvilla olleet jäsenet Pekka Kantanen, puheenjohtaja, poissa klo
HYVINKÄÄN KAUPUNGIN KONSERNIOHJE
1 Kv 3.3.2008 Sääntö tulee voimaan heti Kumottu 20.12.2000 hyväksymä konserniohje HYVINKÄÄN KAUPUNGIN KONSERNIOHJE Tarkoitus ja tavoite Soveltamisala Sitovuus Hyvinkään kaupungin konserniohjeella tuetaan
Tuomioistuinviraston sijoittaminen - Joensuun vahvuudet Yhteyspäällikkö Sami Laakkonen
Tuomioistuinviraston sijoittaminen - Joensuun vahvuudet - 21.3.2018 Yhteyspäällikkö Sami Laakkonen Tuomioistuinviraston perustaminen Pohjois-Karjalan maakuntaliitto, Joensuun kaupunki ja Itä- Suomen yliopisto
MAAKUNTALIITE : Työmarkkinoiden rakenne maakunnittain
MAAKUNTALIITE : Työmarkkinoiden rakenne maakunnittain Suhdanteen alueellisia työllisyysennusteita voi tulkita tähän liitteeseen tuotettujen tietojen avulla. Prosenttimuutokset työllisyydestä voi suhteuttaa
Maakuntavalmistelun poliittinen ohjaus ja linjaus (.2017 kyselyn pohjalta) Maakuntahallitus ohjaa Erillinen poliittinen ohjausryhmä ohjaa, maakuntahallitus tekee päätökset VATE-työryhmä tai muu ohjaa,
Ajankohtaista yhteisestä asiakaspalvelusta
Ajankohtaista yhteisestä asiakaspalvelusta - HE-luonnoksen keskeinen sisältö ja yhteisten asiakaspalvelupisteiden toimintamalli Kunta- ja aluehallinto-osasto Yhteiset asiakaspalvelupisteet Kokonaismäärä
Tuntematon uhka Mikä se on ja miten siltä suojaudutaan
Tuntematon uhka Mikä se on ja miten siltä suojaudutaan Valtori Tietoturvaseminaari 2014 2.4.2014 Agenda Agenda Yritysesittely Tuntematon uhka -tutkimus Suojautumiskeinot 1 KPMG yrityksenä KPMG on maailmanlaajuinen
Hallituspartnerit esittäytyy
Hallituspartnerit esittäytyy Pohjois-Suomen Hallituspartnerit ry Seppo Mustonen Pohjoissuomalainen hallitustyön kehittäjä Seppo Mustonen / Hallituspartnerit 2015 OHJELMA 13.00 Kahvit 13.15 Seppo Mustonen,
Risk Advisory Services. Ernst & Young Oy. Suomen Riskienhallintayhdistys Seminaari 3.11.2006 3.11.2006
Risk Advisory Services Ernst & Young Oy Suomen Riskienhallintayhdistys Seminaari 1 Asiakkaamme arvostavat työtämme Henkilöstön ammattitaito/ asiantuntemus Vastaajien mielestä tärkein tekijä Asiakaspalvelu
Uusi kaupunginkanslia alkaen
Uusi kaupunginkanslia 1.6.2018 alkaen Kaupunginkanslian tehtävänä on toimia kaupunginvaltuuston ja kaupunginhallituksen yleisenä suunnittelu-, valmistelu- ja toimeenpanoelimenä sekä vastata kaupungin kehittämisestä.
VMP Oyj Puolivuosikatsaus. tammi-kesäkuu Juha Pesola, toimitusjohtaja Jarmo Korhonen, talousjohtaja
VMP Oyj Puolivuosikatsaus tammi-kesäkuu 2018 29.8.2018 Juha Pesola, toimitusjohtaja Jarmo Korhonen, talousjohtaja Sisältö 1. VMP:n Q2/18 lyhyesti 2. Taloudellinen kehitys 3. Näkymät ja taloudelliset tavoitteet
Monetran. punainen lanka
Monetran punainen lanka Helpotusta henkilöstöhallintoon tarkkuutta taloushallintoon Monetra Oy on Oulun kaupungin ja Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän perustama palvelukeskus, joka tuottaa
AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2006
TIEDOTE 1(5) 27.11.2006 Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2006 Konserni Aina Group konsernin liikevaihto tammi-syyskuussa oli 69.865.140 euroa (vuonna 2005
KILPAILU-, VALTIONTUKI- JA HANKINTAOIKEUDELLINEN SELVITYS VIMANA OY:N ASEMASTA Tiivistelmä asianajotoimisto Hannes Snellmanin lausunnosta
KILPAILU-, VALTIONTUKI- JA HANKINTAOIKEUDELLINEN SELVITYS VIMANA OY:N ASEMASTA Tiivistelmä asianajotoimisto Hannes Snellmanin lausunnosta TIIVISTELMÄ Asianajotoimisto Hannes Snellman on Vimanan toimeksiannosta
1. Missä yrityksenne päätoimipaikka sijaitsee?
1. Missä yrityksenne päätoimipaikka sijaitsee? 100% 90% 80% 70% 60% 50% 52,9% 40% 34,1% 30% 20% 10% 0% 9,4% Etelä-Kymenlaakso Pohjois-Kymenlaakso Sekä Etelä- että Pohjois- Kymenlaakso 3,6% Muu, mikä? 1.