Kaupunginhallitus 25.9.2017 Liite 2 79 Mikkelin kaupunki 27.9.2017 Vastine korkeimmalle hallinto-oikeudelle asiassa Dnro 4080/3/17 Vastineen antaja Yhteyshenkilö Asia Esitiedot Mikkelin kaupunki PL 33 50101 MIKKELI kaupunginlakimies Jukka Savolainen jukka.savolainen@mikkeli.fi Puh. 044 794 2030 Mikkelin kaupungin vastine Processing Finland Oy:n valitukseen asiassa 4080/3/17. Naisvuoren uimahallin allaslaiteurakka on vain pieni osuus koko uimahallin 3 M perusparannushankkeesta. Hankintayksikkö on suorittanut allaslaiteurakkaa tuntityöperusteisesti vuodesta 2016 alkaen, jotta hankkeen muut urakat pysyvät aikataulussaan. Työtä suoritettiin tuntityönä, jotta allaslaiteurakka olisi voitu keskeyttää mikäli markkinaoikeus olisi katsonut hankintayksikön toimineen hankintalain vastaisesti. Oikeusprosessin pitkittyessä on kohde saatettu myös allaslaiteurakan osalta valmiiksi kesällä 2017 samaan aikaan muiden urakoiden kanssa. Työt toteutettiin kokonaisuudessaan tuntityöperusteisesti. Oikeudenkäyntikulut Mikkelin kaupunki vaatii oikeudenkäyntikulujensa korvaamista korkolain mukaisine korkoineen ratkaisun antamisesta lukien. Tämän hetkinen oikeudenkäyntikulujen määrä on 3 500 euroa (alv 0 %). Mikkelin kaupungin vastine Hankintayksikkö kiistää esitetyt vaatimuksen perusteettomina. Valittaja Processing Finland Oy on korkeimmalle hallinto-oikeudelle jättämässään valituksessa esittänyt, että Suomen Allaslaite Oy:llä olisi hallussaan jotakin olennaista tietoa hankinnan kokonaisuudesta ja suunnitelmista. Samoja teemoja on käsitelty myös valittajan markkinaoikeudelle jättämässä valituksessa. Valittaja ei edelleenkään millään tavalla yksilöi tai täsmennä sitä, mitä nämä tiedot ovat mahdollisesti olleet - ja vielä tärkeämpänä miksi valittaja ei olisi kyseisiä tietoja voinut niin halutessaan saada. Toisaalta valittaja on esittänyt että tarjouspyyntö sisältää avoimeksi katsottavia kohtia, jotka ovat omiaan vaarantamaan tarjoajien tasapuolisen ja syrjimättömän kohtelun. Varsinkin työselityksen on
esitetty olevan niin avoin, että se olisi tarjousta laskiessa jollain tapaa suosinut Suomen Allaslaite Oy:tä. Esitetty väite on täysin perusteeton. Ilmeisesti valittaja ei itsekään alun perin ollut pitänyt tarjouspyyntö nyt esittämänsä tavoin liian avoimena, koska valittaja on vedonnut tarjouspyynnön avoimuuteen vasta markkinaoikeudelle antamassaan vastaselityksessä. Erityisesti valittaja on kritisoinut työselityksen avoimuutta. Työselitystä ei voida pitää yleisesti käytettyihin työselityksiin verrattuna poikkeuksellisen avoimena. Toisaalta valittajan väite siitä, että työselityksen avoimuus vaarantaisi prosessin avoimuuden on jo väitteenä melko absurdi. Joka tapauksessa alalla pitkään toimineen tarjoajan olettaisi tietävän, että urakkalaskenta suoritetaan piirustusten perusteella, joihin on merkitty urakkarajat. Urakan massoittelua (rakennustekninen termi urakkaan kuuluvien tarvikkeiden ja työtuntien laskemisesta) ei tehdä pelkän työselityksen kirjauksilla. Rakennusalan vakiintuneen käytännön mukaisesti työselityksessä kerrotaan hankeen yleinen luonne ja piirustuksissa näkyy mitä urakkaan kuuluu työselitys noudattaa alalla yleisiä käytäntöjä. Työselitykseen on myös lisätty valmiiksi laiteluettelo joka helpottaa urakkalaskijaa. Työselitys on muutoinkin laadittu hyvin selkeäksi, kun sitä verrataan moniin muihin vastaavien urakoiden työselityksiin, eikä sisällä kilpailua rajoittavia ehtoja tai tuotenimiä. Lähestymistapaa on käytetty nimenomaan siksi, että tarjouspyyntövaiheessa ei ole haluttu rajata toteuttamistapaa esim. siten, että se olisi mahdollista vain yhden tarjoajan käyttämän tekniikalla. Suomen Allaslaite Oy:n tytäryhtiö Suomen kylpyläsuunnittelu Oy on osallistunut kohteen allaslaitteiden suunnitteluun, mutta ei ole ollut mukana laatimassa tarjouspyyntöasiakirjoja tai päättämässä hankinnan valinta- tai vertailukriteerejä. Hankkeen suunnittelija ja urakoitsija eivät siis ole sama henkilö, kuten valittaja on esittänyt. Tarjouspyyntöä ei ole laadittu tietyn toimijan suosimiseksi, eikä se sisällä mitään sellaisia vaatimuksia tai teknisiä erittelyjä jotka asettaisivat muut tarjoajat epätasa-arvoiseen asemaan. Suomen Allaslaite Oy tai sen tytäryhtiö eivät ole osallistuneet hankintaasiakirjojen laatimiseen tai vaikuttaneet näiden asiakirjojen sisältöön. Valittajan mukaan hankintayksikkö ei olisi huolehtinut, ettei työselitys vaaranna hankintamenettelyn tasapuolisuutta. Väite ei pidä paikkansa - hankintayksikkö on tarkastanut myös kaikki tarjouspyynnön liitteenä olevat tekniset asiakirjat sekä varmistunut, ettei niissä ole mitään kirjauksia jotka saattaisivat olla hankintalain vastaisia tai kirjauksia jotka jollain tapaa rajoittaisivat kilpailua. Hankintayksikkö on näin toimien pystynyt varmistumaan, ettei asiassa ole eturistiriitoja ja että kaikki mahdolliset tarjoajat tulevat tasapuolisesti kohdelluiksi. Hankintayksikkö on tiedostanut hankintaan liittyvät riskit mahdollisista eturistiriidoista ja toiminut kaikin tavoin niiden poistamiseksi.
Hankintayksikkö on jo markkinaoikeudelle antamassaan vastineessa osoittanut, että suunnitelmat joiden perusteella urakkalaskenta suoritetaan, ovat olleet kaikille tarjoajille samat. Hankintayksikkö on itse laatinut tarjouspyyntöasiakirjat työselitystä ja piirustuksia lukuun ottamatta. Hankintayksikkö on päättänyt tarjousten vertailuperusteesta (halvin hinta). Hankintayksikkö on velvoittanut kaikki tarjoajat tutustumaan kohteeseen paikanpäällä ennen tarjouksen jättämistä. Hankintayksikkö on näin ollen tehnyt kaikkensa, jotta se saa kilpailutettua urakan tasapuolisesti ja hyödynnettyä markkinoilla vallitsevan kilpailutilanteen. Valittaja ei edelleenkään ole pystynyt osoittamaan mitä tietoa voittaneella urakoitsijalla olisi voinut olla, jolla on merkitystä kohteen urakkahinnan määrittämisessä. Valittaja ei ole pystynyt Korkeimmalla hallinto-oikeudelle tekemässään valituksessa tuomaan esille mitään sellaista uutta tietoa, jolla olisi merkitystä asian käsittelyssä. Tarjouspyyntöasiakirjat on laadittu selkeiksi, niin että alalla toimiva tarjouslaskija pystyy laskemaan kyseisen urakan. Suunnitelmissa ei ole mitään epäselvää osiota, joka selittäisi tarjousten yli 100 000 euron hintaeron. Voittaneen tarjouksen urakkahinta on ollut 277 300 euroa ja valittajan tarjous 394 700 euroa. Valittajalla ei olisi ollut todellista mahdollisuutta pärjätä kilpailussa, mikäli tarjouksia olisi tullut enemmän kuin kaksi. Tuntityönä teetettynä kohteen kustannukset olivat noin 100 000 euroa edullisemmat kuin Processing Finland Oy:n antama tarjous. Urakan mukaiset työt tulivat tuntityönä maksamaan hankintayksikölle noin 293.000 euroa. Täten väite siitä, ettei Suomen Allaslaite Oy:n antamalla urakkahinnalla ole mahdollista tehdä kyseistä urakkaa, on osoittautunut perättömäksi. Lisäksi on huomioitava, että tuntityönä teetettynä rakentaminen on pääsääntöisesti kalliimpaa kuin urakkatyö. Hankintayksikkö on tehnyt kaikkensa mahdollisten eturistiriitojen poistamiseksi. Mikäli hankintayksikkö olisi hylännyt toisen tarjouksen, ei hankkeessa olisi ollut todellista kilpailua vaan valituksi olisi tullut huomattavan ylihintainen tarjous. Valittaja on nostanut valituksessaan esimerkkejä, joita se pitää osoituksena työselityksen liiasta avoimuudesta. Valittajan viittaama osuus putkiston uusimisen laajuuden epämääräisyydestä on perusteeton. Työselityksessä lukee selkeästi, että kaikki putkistot uusitaan. Vain 25 metrin pituisen altaan alla oleva pätkä saa jäädä, mutta se ei saa vaikuttaa kohteen takuuaikaan. Tämäkin asia on ilmaistu selkeästi ja on voitu huomioida urakkalaskennassa. On myös huomioitava, että kustannusvaikutus kyseisen putken osalta olisi ollut noin 1.500 euroa, joten se ei ole millään tavoin merkityksellinen urakan kokonaishinnan kannalta. Myöskään muut valittajan esille tuomat seikat eivät voi toimia selityksenä tarjousten suurelle hintaerolle. Valittaja on myös epäillyt, ettei Suomen Allaslaite Oy:n tarjous olisi tarjouspyynnön edellytysten mukainen. Väitteelle
ei kuitenkaan ole mitään perusteita, vaan kyse on pelkästä paikkaansa pitämättömästä arvauksesta. Suomen Allaslaite Oy:n tarjous on ollut tarjouspyynnön mukainen. Kuten edellä on mainittu, tuli urakan teettäminen tuntityönäkin maksamaan noin 100 000 euroa vähemmän kuin valittajan tekemä tarjous. Kyse ei ole siis siitä, että Suomen Allaslaite Oy olisi tehnyt poikkeuksellisen alhaisen tarjouksen, vaan siitä, että Processing Finland Oy:n tarjous on ollut selvästi ylihintainen. Hankintayksikkö on tarjouspyynnön liitteenä olleessa urakkaohjelmassa velvoittanut, että mikäli piirustuksissa, työselityksissä tai muissa urakkalaskentapapereissa on epäselvyyksiä, niistä tulee kirjallisesti ilmoittaa rakennuttajalle viimeistään 5 vrk ennen laskenta-ajan päättymistä. Lisäksi toimijalla olisi hankintalain mukaisesti ollut mahdollisuus esittää käytettäväksi vastaavaa korvaavaa tuotetta, mikäli jokin laite tai toteutustapa olisi ollut markkinoita rajoittava. Valittaja ei kuitenkaan ole laskentavaiheessa esittänyt hankintayksikölle kysymyksiä. Tämä on erikoista ottaen huomioon, että valittaja on nyt tuonut esille, ettei se ole pystynyt laskemaan kyseistä urakkaa tarjouspyyntöasiakirjojen perusteella. Jos tarjouspyyntöasiakirjoissa olisi todella ollut epäselviä tai avoimia kohtia, olisi valittajalla ollut mahdollisuus esittää niistä tarkentavia kysymyksiä hankintayksikölle. Valittaja itse on laiminlyönyt mahdollisuutensa lisätietojen saamiseen, jos se on väittämällään tavalla kokenut jonkin hankinnan osan olevan epäselvä tai jonkin määritelmän liian avoin. Mitään epäselvyyttä ei kuitenkaan todellisuudessa ole ollut - onhan valittaja itse asiassa tehnyt aikanaan Naisvuoren putkiston suunnitelmat ja muutoinkin Naisvuoren uimahalli on ollut heidän asiakkaansa. Kohde ja sen erilaiset tekniset ratkaisut ovat olleet siis hyvin tuttuja myös valittajalle. Valittaja on liittänyt KHO:lle tekemäänsä valitukseen pöytäkirjaksi nimeämänsä asiakirjan. Kyse ei kuitenkaan ole pöytäkirjasta, vaan tosiasiassa yhden henkilön muistiinpanojen perusteella tehdystä referaatista, jonka oikeellisuutta ei voida enää näin jälkikäteen varmistaa, koska muistiinpanoja ei ole annettu kaupungin edustajien luettavaksi neuvottelun jälkeen kaupungin edustajilla ei ole ollut edes tietoa, että keskustelusta on laadittu kyseinen asiakirja. Yhteenveto Markkinaoikeus on 4.7.2017 antamassaan päätöksessä päätynyt asian kannalta oikeaan ratkaisuun. Hankintayksikkö on noudattanut hankintaprosessissa hankintalain määräyksiä. Prosessi täyttää hankintalain esitöissä esitetyt perusteet yhdenvertaisesta ja syrjimättömästä menettelystä. Kaikilla osapuolilla on ollut käytettävissään hankinnan kohteesta samat tiedot ja mahdollisuus tarvittaessa tarkennusten kysymiseen. Hankintayksiköllä ei ole ollut mitään perusteita sulkea pois Suomen Allaslaite Oy:tä hankinnasta.
Mikkelissä 27. syyskuuta 2017 MIKKELIN KAUPUNGINHALLITUS Timo Halonen kaupunginjohtaja Jukka Savolainen kaupunginlakimies