NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2018 1 Kunnanhallitus 29.01.2018 KÄSITELLYT ASIAT Sivu 16 Kiljavan Sairaala Oy:n ja Kiljavanrinteen Kiinteistöt Oy:n osakassopimusten sekä yhtiöiden hallinnon järjestämisen hyväksyminen 17 Konserniohjeiden tarkistaminen 6 18 Osallistavan budjetoinnin kokemukset vuodelta 2017 sekä teemat vuonna 2018 19 Nurmijärven kunnan liittyminen Kiertokapula Oy:n osakkaaksi 12 20 Kunnallistekniikan rakentamisohjelmien hyväksyminen vuodelle 2018 sekä määräraha- ja tuloarviomuutokset 21 Nurmijärven Veden rakentamisohjelman hyväksyminen vuodelle 2018 sekä määräraha- ja tuloarviomuutokset 22 Kunnanjohtajan johtajasopimuksen hyväksyminen 25 23 Eron myöntäminen Aarno Konoselle kehitysjohtajan virasta 27 24 Kansallisia hankintoja ja pienhankintoja koskeva ohje sekä hankintapalveluiden uudelleenjärjestelyt 1.2.2018 alkaen 25 Nurmijärven kunnan yhdistyksille myöntämien toiminta-avustusten yleiset periaatteet 26 Jäsenen ja varajäsenen nimeäminen Vantaanjoki-neuvottelukuntaan toimikaudelle 2018-2019 27 Nurmijärven kunnanhallituksen toimintatavoista päättäminen; lähetekeskustelu 28 Pöytäkirjat 37 29 Ilmoitusasiat 38 30 Kehitys- ja keskusteluasiat 39 4 10 18 22 28 30 33 35
NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2018 2 Kunnanhallitus Aika 29.01.2018 klo 15:30-19:40 (kyselytuntiosuus klo 15.30-19.20) Paikka Rajakaari, Keskusraitti 1, 05200 Rajamäki Osallistujat Läsnä Mäkelä Outi, KOK puheenjohtaja Handolin Kirsti, KESK I vpj toimi puheenjohtajana :n 22 ajan Latva Jerry, SDP II vpj Hägg Arto, KOK jäsen Peltonen Juha, SDP jäsen Pispala Leni, VIHR jäsen Räty Virpi, KOK jäsen Salonen Tarja, KESK jäsen Sivula Tapio, KESK jäsen Tapiolinna Maiju, PerusS jäsen Vaulamo Petri, KOK jäsen Martelius Seija, KOK varajäsen läsnä klo 18.15-19 Toivonen Kallepekka, KESK kv:n pj Vainio Jari, KOK kv:n I pj Lepolahti Harri, SDP kv:n II pj Muut Behm Kimmo kunnanjohtaja esittelijä Anttila Jukka hallintojohtaja esitteljä 16 Pölönen Anne kunnansihteeri pöytäkirjanpitäjä Muut saapuvilla olleet Angervuori Aino laitosvastaavan sijainen klo 17.20-18.15 Anttila Jukka hallintojohtaja klo 16.30-17.10 Flinkman Päivi Kiljavan Sairaala Oy:n klo 16.30-17.00 toimitusjohtaja Hirvonen Tiina sivistystoimenjohtaja klo 19.10-19.20 Kivilevo Pekka talousjohtaja klo 19.00-19.10 Laine Leena varhaiskasvatuspäällikkö klo 17.20-17.35 Meronen Jyrki kunnallistekniikan päällikkö klo 17.20-18.15 Mäkinen Kari asiantuntija klo 18.00-18.15 Ojala Leena henkilöstöpäällikkö klo 18.15-19.00 Laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Pöytäkirjan tarkastajien valinta Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Jerry Latva ja Petri Vaulamo. Käsitellyt asiat 16-30
NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2018 3 Allekirjoitukset Outi Mäkelä Kirsti Handolin Anne Pölönen puheenjohtaja puheenjohtaja pöytäkirjanpitäjä 22 Pöytäkirjan tarkastus Kunnanvirasto 5.2.2018 Jerry Latva Petri Vaulamo Pöytäkirja yleisesti nähtävillä Kunnanvirasto 6.2.2018, kirjaamo klo 9-13 Todistaa Anne Pölönen kunnansihteeri
NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2018 4 Kunnanhallitus 16 29.01.2018 Kiljavan Sairaala Oy:n ja Kiljavanrinteen Kiinteistöt Oy:n osakassopimusten sekä yhtiöiden hallinnon järjestämisen hyväksyminen 562/00.04.01/2014 KH 16 Kiljavan Sairaala Oy esittää 28.12.2017 seuraavaa: " Kiljavan Sairaala Oy:n 4.10.2017 järjestettyyn yhtiökokouksen vii taten. Päätöksessä (6 ) todettiin, että Kiljavan Sairaala Oy:n ko konais ja kau tu mi ses sa perustettavien yhtiöiden osakassopimukset ja hal lin non järjestäminen esitellään omistajille päätöksentekoa varten. Sa mas sa yhteydessä omistajilla on mahdollisuus käsitellä ja kau tumi ses sa perustettavien yhtiöiden hallitusvalinnat ja tarpeen mukaan kut sua koolle ylimääräinen yhtiökokous. Kiljavan Sairaala Oy:n kokonaisjakautuminen tapahtuu 31.12.2017. Yh tiön hallitus on syksyn 2017 kokouksissaan valmistellut ja kau tu mises sa perustettavien yhtiöiden osakassopimukset. Sopimuksissa on huo mioi tu omistajien 15.12.2017 mennessä antamat kommentit. Liittee nä on uusi Kiljavan Sairaala Oy:n ja Kiljavanrinteen Kiinteistöt Oy:n osakassopimukset. Yhtiökokouksen päätöksen mukaisesti Kiljavan Sairaala Oy:n ja kautu mi ses sa perustettavien uusi Kiljavan Sairaala Oy:n ja Kil ja van rinteen Kiinteistöt Oy:n hallitukseen kuuluvat seuraavat henkilöt: HUS-kuntayhtymä, Asko Saari Hyvinkää, Jyrki Mattila, varapuheenjohtaja Hyvinkää, Krista Silfverberg Järvenpää, Erkki Kukkonen Järvenpää, Tiina Salminen Mäntsälä, Kalevi Heinonen, puheenjohtaja Nurmijärvi, Kimmo Behm Nurmijärvi, Johannes Haapalainen Tuusula, Aarno Järvinen Tuusula, Lilli Salmi. Jakautumisessa perustettavien yhtiöiden toimitusjohtajana toimii Päivi Flinkman (Kiljavan Sairaala Oy:n hallituksen päätös 24.10.2017). Jakautumisessa perustettavien yhtiöiden hallinnon järjestämisestä Kil ja van Sairaala Oy:n hallitus toteaa, että osakassopimuksessa sovi tun lisäksi uusi Kiljavan Sairaala Oy noudattaa Kiljavan Sairaala Oy:n hallituksen hyväksymää, 1.1.2017 voimaan tullutta hal lin tosään töä. Kiljavanrinteen Kiinteistöt Oy:n hallinnon osalta todetaan, et tä sairaalayhtiö ja kiinteistöyhtiö toimivat läheisessä yhteistyössä, toi min nal li se na kokonaisuutena ja yhteisen johdon alaisena, kunnes omis ta jat linjaavat kiinteistöyhtiön tulevan toiminnan tavoitteet ja mah dol li set uudet omistusosuudet.
NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2018 5 Kunnanhallitus 16 29.01.2018 Kiljavan Sairaala Oy:n hallitus pyytää omistajia hyväksymään ja al lekir joit ta maan jakautumisessa perustettavien yhtiöiden osa kas so pimuk set sekä hyväksymään yhtiöiden hallinnon järjestämisen." Toimitusjohtaja Flinkman tulee kokoukseen kertomaan asiasta. Hallintojohtajan esitys: Kunnanhallitus hyväksyy Kiljavan Sairaala Oy:n ja Kiljavanrinteen Kiin teis töt Oy:n osakassopimukset sekä yhtiöiden hallinnon jär jes tämi sen. Lisätietoja: hallintojohtaja Jukka Anttila, puh. 040 317 2001, va. sosiaali- ja terveysjohtaja Ilpo Salminen puh. 040 3173320 Esitys hyväksyttiin. Behm poistui esteellisenä (ko. yhtiöiden hallituksen jäsen) asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Esittelijänä toimi hallintojohtaja Anttila. Päätökseen kuuluu liite nro 1.
NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2018 6 Konsernijaosto 6 21.08.2017 Konsernijaosto 10 05.09.2017 Konsernijaosto 14 12.10.2017 Konsernijaosto 24 12.12.2017 Konsernijaosto 3 09.01.2018 Kunnanhallitus 17 29.01.2018 Konserniohjeiden tarkistaminen KONJAOS 6 Valtuusto on 17.6.2015 hyväksynyt Nurmijärven kunnan kon ser ni ohjeet ja sen liitteenä hyvää hallinto- ja johtamistapaa Nurmijärven kun nas sa koskevat ohjeet. Konserniohjeiden hyväksymisen jälkeen on hyväksytty uusi hal lin tosään tö ja ja sen mukaisesti kunnanhallituksen konsernijaosto on aloit ta nut uutena toimielimenä. Konsernijaoston rooli kuntakonsernin joh ta mis jär jes tel mäs sä ja toimivaltasuhteissa on syytä todeta myös kon ser ni oh jeis sa. Lisäksi kuntakonsernin rakenteessa on tapahtunut tai tapahtumassa muutoksia ja on tarpeen tarkentaa, mitkä yhtiöt ja yh tei söt ovat jatkossa niitä, joita seurataan tehostetummin. Ny kyisten konserniohjeiden toimivuutta ja mahdollisia muutostarpeita voidaan muutenkin arvioida ja tehdä konserniohjeisiin tarvittavia muutok sia. Konsernijaosto käy konserniohjeiden tarkistamista koskevan lä he tekes kus te lun. Konserniohjeet on jaettu ensimmäisessä kokouksessa (mukaan), va ra jä se net saavat kokouksessa. Taustamateriaalina kuntajohtajapäiviltä Kari Neilimon Kon ser ni joh tami nen strategisen johtamisen ytimessä. Lisätietoja: hallintojohtaja Jukka Anttila, puh. 040 317 2001 Konsernijaosto totesi saaneensa nykyiset konserniohjeet, Kuntaliiton kon ser ni oh jeen ja Kari Neilimon katsauksen "Konsernijohtaminen stra te gi sen johtamisen ytimessä". Jaosto kuulee vielä ennen ohjeiden päivitystä Nuvaa ja Rajamäen Ui ma hal li Oy:tä. Päivitetty konserniohjeluonnos tuodaan jaoston loka kuun kokoukseen, minkä jälkeen kuullaan keskeisiä tytäryhtiöitä luon nok ses ta. KONJAOS 10 Perustelut päätöksen taloudellisille vaikutuksille sekä vaikutukset ym pä ris töön ja ilmastonmuutokseen: Kunta hakee konserniohjeilla ko ko nais te hok kuut ta sekä kunnan arvojen mukaista toimintaa ym päris töön nähden. Yritysvaikutusten arviointi: -
NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2018 7 Konsernijaosto 6 21.08.2017 Konsernijaosto 10 05.09.2017 Konsernijaosto 14 12.10.2017 Konsernijaosto 24 12.12.2017 Konsernijaosto 3 09.01.2018 Kunnanhallitus 17 29.01.2018 Jokaisen tulee tutustua aiemmin toimitettuun materiaaliin. Konsernijaosto käy lähetekeskustelun konserniohjeiden muu tos tarpees ta saadun aiemmin saadun materiaalin tukemana. Lokakuun ko kouk seen tuodaan keskustelun linjaama konserniohjeluonnos, jos ta kuullaan tytäryhtiöitä ennen ohjeiden vientiä käsittelyyn. Lisätietoja: kunnanjohtaja Kimmo Behm, puh. 040 317 2000 Konsernijaosto kävi pikaisen lähetekeskustelun konserniohjeen muu tos tar pees ta. Virkatyönä laaditaan lokakuun tai marraskuun kokouk seen luonnos uudeksi konserniohjeeksi. Konserniohjeen tulee ol la tiivis ja selkeä, jotta sen ohjausvaikutus saa vu te taan. KONJAOS 14 Valmistelussa on käyty läpi Kuntaliiton konserniohje siltä kannalta, et tä mitä välttämättä on otettava mukaan Nurmijärven kon ser ni ohjee seen, koska ohje halutaan pitää mahdollisimman suppeana ja käy tän töä tukevana. Yhtiörakennekuvaan on tehty lukuisia muu toksia vastaamaan nykytilannetta. Muutokset koskevat kahta Tuusulan kans sa perustettua työterveysyhtiötä ja Kiljavan Sairaala Oy:n ja kamis ta kahdeksi yhtiöksi. Perustelut päätöksen taloudellisille vaikutuksille sekä vaikutukset ym pä ris töön ja ilmastonmuutokseen: Ohje tähtää konsernin te hokkaa seen ja taloudelliseen toimintaan. Tytäryhtiöiden edellytetään edis tä vän toiminnassaan kestävää kehitystä. Yritysvaikutusten arviointi: Toimiva kuntakonserni tukee yri tys elämän kehittymistä. Konsernijaosto käy keskustellen läpi konserniohjeluonnoksen ja tekee siihen tarvittavat muutokset. Sen jälkeen ohjeesta järjestetään ty tär yh tiöi den kanssa tapaaminen ja tytäryhtiöille annetaan mah dol lisuus kommentoida yhtiöiden hallituksissa ja ympäristötoimialalla sekä kunnanhallituksessa luonnosta. Konsernijaosto tekee varsinaisen esityksen kunnanhallitukselle ja val tuus toon joulukuun kokouksessa. Lisätietoja: kunnanjohtaja Kimmo Behm, puh. 040 3172000 Asian käsittely: Konsernijaosto kävi konserniohjeluonnoksen läpi ja harkitsi samalla
NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2018 8 Konsernijaosto 6 21.08.2017 Konsernijaosto 10 05.09.2017 Konsernijaosto 14 12.10.2017 Konsernijaosto 24 12.12.2017 Konsernijaosto 3 09.01.2018 Kunnanhallitus 17 29.01.2018 Ha mi nan käyttämän valvontavastuuhenkilön ottamista mukaan ohjee seen strategisten yhtiöiden osalta. Luonnoksen kohdassa 3.2 on jo tapa todettu: Tytäryhtiöiden hallitusten kokouksissa on kon ser nijoh don määräämällä aina läsnäolo- ja puheoikeus. Strategiset yh tiöt on todettu pykälässä 8 ja niiden osalta yhtiö "Nurmijärven Työ terveys Oy" korjataan " Uudenmaan Työterveys Oy:ksi". Konsernijaosto hyväksyi ohjeet kerrotulla oikaisulla jatkotyön poh jaksi. Seuraavaksi järjestetään tytäryhtiöiden ja tarkastuslautakunnan edus ta jil le tapaaminen, jossa muutoskohdat käydään läpi nykyiseen kon ser ni oh jee seen verrattuna. Tapaamisen jälkeen yhtiöiden hal lituk sil le jätetään riittävä aika lausua luonnoksesta näkemyksensä. Selvitetään konsernijaoston mahdollinen rooli Rajamäen koulun stipen di ra has ton osalta. Päätökseen kuuluu liite. _ KONJAOS 24 Konsernitapaaminen pidettiin 20. marraskuuta ja tapaamisesta tehty muis tio on esityslistan liitteenä. Tapaamisen johdosta selkeytettiin omis ta ja oh jauk sen roolitusta, mutta asiaan jää harkinnavaraisuutta sen osalta, että mikä on merkittävä yhtiön kannalta ja mikä kun takon ser nin kannalta. Yhtiöillä on mahdollisuus 20.12. asti kom men toida liitteen mukaista konserniohjeluonnosta. Tavoitteena on saada oh je 7.2.2018 valtuustoon. Perustelut päätöksen taloudellisille vaikutuksille sekä vaikutukset ym pä ris töön ja ilmastonmuutokseen: Yritysvaikutusten arviointi: Konsernijaosto merkitsee tiedoksi laadintavaiheen. Lisätietoja: kunnanjohtaja Kimmo Behm, puh. 040 3172000 Esitys hyväksyttiin. Seuraavaan kokoukseen 9.1.2018 tuodaan tänään kon ser ni jaos tossa ollut esitys tai tytäryhtiöiden lausuntojen johdosta muutettu esitys kon ser ni oh jeik si. Päätökseen kuuluu liitteet.
NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2018 9 Konsernijaosto 6 21.08.2017 Konsernijaosto 10 05.09.2017 Konsernijaosto 14 12.10.2017 Konsernijaosto 24 12.12.2017 Konsernijaosto 3 09.01.2018 Kunnanhallitus 17 29.01.2018 KONJAOS 3 Konserniohjeisiin on tehty saatujen lausuntojen perusteella vähäisiä muu tok sia. Lisäksi on päivitetty konserniohjeiden liitteenä oleva hyvä hallinto- ja johtamistapa Nurmijärven kuntakonsernissa -ohje hallin to sään nön ja konserniohjeen mukaiseksi. Konsernijaosto esittää kunnanahallitukselle ja edelleen valtuustolle liit tee nä olevan konserniohjeen ja hyvää hallinto- ja johtamistapaa Nur mi jär ven kuntakonsernissa koskevan ohjeen hyväksymistä. Konsernijaosto esittää kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle liit teen mukaisen konserniohjeen hyväksymistä. Konserniohjeeseen kuu luu sen liitteenä Hyvä hallinto- ja johtamistapa Nurmijärven kunta kon ser nis sa (corporate Governance). Esityslistan liitteenä on kuvaus ohjeiden muutoksista aiempaan ohjee seen nähden. _ Päätökseen kuuluu liitteet 1 ja 2. KH 17 Kunnanhallitus esittää konsernijaoston päätöksen mukaisesti valtuus tol le, että valtuusto hyväksyy liitteen mukaisen konserniohjeen. Kon ser ni oh jee seen kuuluu sen liitteenä Hyvä hallinto- ja joh ta mis tapa Nurmijärven kuntakonsernissa (corporate Governance). Esitys hyväksyttiin. Päätökseen kuuluu liite nro 2.
NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2018 10 Kunnanhallitus 18 29.01.2018 Osallistavan budjetoinnin kokemukset vuodelta 2017 sekä teemat vuonna 2018 KH 18 Nurmijärven kunta otti uutena toimintamuotona käyttöön osallistavan bud je toin nin vuonna 2017. Ystävyyskunnasta Raplasta saatiin esimerk ki toteuttamistavasta. Myöhemmin on saatu kuulla muutaman suo ma lai sen kunnan soveltaneen samaa tekniikkaa. Kuntaliitto on vuon na 2017 julkaissut kirjasen Osallistava budjetointi kunnissa ja maa kun nis sa. Osallistavassa budjetoinnissa asukkaat otetaan mukaan pohtimaan ja myös päättämään siitä, mihin taloudelliset resurs sit käytetään. Järjestöiltä pyydettiin ideat kohteittain ja teemana oli ympäristön kohen ta mi nen laajasti ymmärrettynä. Esitykset pyydettiin järjestöiltä, kos ka järjestöissä usea ihminen pohtii tärkeitä kohteita. Rahaa oli käy tet tä vis sä 50 000 euroa. Esityksiä saatiin järjestöiltä 26 kappaletta. Eri alojen viranhaltijoista koos tu va raati kävi ideat läpi ja äänestyksestä jätettiin pois sellaiset koh teet, jotka olivat jo vireillä kunnassa tai selkeästi kunnan lin jausten vastaiset kohteet. Loput hankeideat laitettiin nettiäänestykseen ja myös kirjastoissa saattoi äänestää kohteita. Ääniä annettiin 822 kap pa let ta. Kunnanjohtaja teki jakopäätöksen 19.5.2017, ja rahaa osoi tet tiin mm. Isoniitun koulupihan kunnostukseen, ympäristön siisti miseen, Frisbee-radan rakentamiseen Herusiin, Isosuon alueen ulkoi lu rei tis tön suunnitteluun, Rajamäen ja Palojoen kylien istutuksiin, le väh dys pai kan rakentamiseen ikäihmisten asiointireitille Klauk kalaan, Suomi 100 -koivun istutukseen Metsäkylään ja kunnanviraston puun valaisuun. Toteutus oli yleensä järjestön ja kunnan yhteistyötä ja rahan käytöstä tuli raportoida. Vuoden 2018 määräraha on 38 000 euroa. Teemoina ovat edelleen ym pä ris tön kohentaminen laajasti ymmärrettynä ja yhteisöllisyyttä edis tä vien tapahtumien järjestäminen viime mainittu ei saa olla pääl lek käin kulttuuritoimen kohdeavustuksen kanssa. Järjestöt ja hen ki lö ryh mät voivat tehdä hankeidean tämän vuoden osalta. Yk sittäis ten ihmisten tekemät esitykset tulkitaan kuntalaisaloitteiksi. Ympä ris tö toi mialal la on erikseen Siistiksi projekti, joka tähtää ym päris tön siisteyteen, joten siihen kohdistuvat ideat eivät kuulu vuonna 2018 osallistuvaan budjetointiin. Moni kunta Suomessa on laajentanut osallistavan budjetoinnin koske maan tulosalueiden toimintarahoja. Myös Nurmijärvellä tätä har kitaan osana vuoden 2019 talousarvion laadintaa. Kunnanhallitus 1. merkitsee tiedoksi edellä todetun osallistavan budjetin raportin vuo del ta 2017 2. hyväksyy vuoden 2018 osallistavan budjetoinnin teemoiksi ym päris tön kohentaminen laajasti ymmärrettynä ja yhteisöllisyyttä edistä vien tapahtumien järjestäminen (ei ole haettu muuta kunnan
NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2018 11 Kunnanhallitus 18 29.01.2018 avus tus ta) 3. paikalliset järjestöt ja henkilöryhmät voivat tehdä esityksiä, joista vi ran hal ti ja työryh mä valitsee äänestykseen menevät esitykset, ja 4. kunnanjohtaja päättää määrärahan jakamisesta. Lisätietoja: hallintojohtaja Jukka Anttila, puh. 040 317 2001 Esitys hyväksyttiin.
NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2018 12 Konsernijaosto 1 09.01.2018 Kunnanhallitus 19 29.01.2018 Nurmijärven kunnan liittyminen Kiertokapula Oy:n osakkaaksi KONJAOS 1 Nurmijärven valtuuston 20.4.2011 39 tekemän jätehuollon ke hit tämis tä koskevan periaatepäätöksen mukaisesti mm. kunnan tulee liittyä jo hon kin kunnalliseen jätelaitokseen nykyisen täyttöalueen ka pasi tee tin loppuessa "... Nur mi jär ven kunnan kannalta järkevin vaih toeh to jätehuollon jär jes tä mi ses sä olisi yhdyskuntajätteen polttamisen aloit ta mi nen mah dol li sim man pikaisesti ja liittyminen johonkin kunnal li seen jätelaitokseen ny kyi sen täyttöalueen kapasiteetin lop puses sa...". Kunnanhallitus päätti 2.10.2017 277 jätehuollon uudelleen jär jestä mi seen liittyen valita kunnan ensisijaiseksi neuvottelukumppaniksi Kier to ka pu la Oy:n. Lisäksi kunnanhallitus päätti, että kunnan neu votte lu ta voit teet ovat esittelytekstissä kuvatun mukaiset, ja että neu votte lu tu los tuodaan kunnanhallitukseen ja valtuustoon päätettäväksi ke vään 2018 aikana. Kunnanhallituksen päätös on esitetty liitteessä A. Kunnan hyväksymät neuvottelutavoitteet (kh 2.10.2017 277) Kunnan ja Kiertokapula Oy:n välisiä neuvotteluja ja jatkovalmisteluja var ten kunnan neuvottelutavoitteiksi hyväksyttiin seuraavat pe ri aatteet: kunta haluaa jatkossakin päättää kuljetusten kilpailutuksista niiltä osin, kuin on siirrytty tai ollaan siirtymässä kunnan järjestämään jät teen kul jes tuk seen (esim. seka, bio, liete ) kuntalaisten palvelutaso tulee säilyä nykyisellään (palvelupiste Met sä-tuo me las sa) sekä Metsä-Tuomelan olemassa olevien raken nus ten ja laitteiden hyödyntäminen jatkossakin kunnan jätehuollon henkilöstö siirtyy jäteyhtiöön ns. vanhoina työn te ki jöi nä kunta pitää itsellään maankaatopaikkatoiminnan ja mahdollisesti lou heen vastaanottoa samassa yhteydessä kunnan tulee pystyä myös jatkossa varastoimaan alueella ro muajo neu vo ja kunnan jätehuollon nykyiset sopimukset tulee voida siirtää jä telai tok sel le muista kunnan tarvitsemista palveluista laaditaan erillinen pal velu so pi mus kunnan ja jätelaitoksen välille uusi toimintamalli otettaisiin käyttöön viimeistään 1.1.2019.
NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2018 13 Konsernijaosto 1 09.01.2018 Kunnanhallitus 19 29.01.2018 Neuvottelutulos Kiertokapula Oy:n kanssa Nurmijärven kunta ja Kiertokapula Oy:n välilllä on pidetty useita neuvot te lu ta paa mi sia 2017 loppuvuoden aikana. Neuvotteluissa on saavutettu kunnanhallituksen hyväksymien neuvot te lu ta voit tei den mukainen tulos. Kiertokapula Oy:n hallitus on osal taan hyväksynyt kunnan neuvottelutavoitteet sekä Nurmijärven kun nan liittymisen Kiertokapula Oy:hyn (liite B, ei julkinen). Kiertokapula Oy on teettänyt KPMG Oy:llä arvonmäärityksen päi vityk sen, jonka laskelmat perustuvat Kiertokapula Oy:n 31.10.2017 tasee seen. Päivityksen mukaan Kiertokapula Oy:n oman pääoman arvo on 8 578 000 euroa, ja näin ollen Nurmijärven osakkuuden hinnak si tulee 943 320 euroa. Lisäksi esimerkiksi Metsä-Tuomelan alueen siir to kuor maus ase maa voidaan käyttää apportina niin, että sen jään nös ar vo voitaisiin vähentää osakkeiden myyntihinnasta, tai suora na käyt tö omai suus kaup pa na tai osana Metsä-Tuomelan alueen vuok ra so pi mus ta. Apportin käyttö tai käyttämättä jättäminen kaupan yh tey des sä selviää jatkovalmistelun yhteydessä keväällä 2018. Kierto ka pu la Oy:n hallitus hyväksyi arvonmäärityksen päivityksen ja Nurmi jär ven kunnan osakkuuden hinnanmäärittelyn kokouksessaan 21.12.2017 (liite C, ei julkinen). Tarkoituksena on, että Kiertokapula Oy:n hallitus hyväksyy hel mikuus sa 2018 muutokset osa kas so pi muk seen (luonnos liitteenä D) ja yhtiöjärjestykseen (luonnos liitteenä E, ei jul ki nen) sekä esit tää yh tiöjär jes tyk sen yhtiökokoukselle hyväksyttäväksi keväällä 2018. Valmistelut Hämeenlinnan kaupungin kanssa Kiertokapula Oy:hyn liittymisvalmistelujen osalta kunta on ollut yhtey des sä Hämeenlinnan kaupungin omistajaohjauksesta ja jä te huollos ta vastaaviin viranomaisiin. Hämeenlinnan kaupunki ryhtyy valmis te le maan tarvittavia sääntömuutoksia ja mahdollista so pi mus päivi tys tä koskien yhteistä jätelautakuntaa sen jälkeen, kun Nur mi järven kunnan liittyminen Kiertokapula Oy:hyn on saanut lainvoiman. Tavoitteena on, että syksyyn 2018 mennessä Hämeenlinnan kaupun ki (jätehuollon yhteislautakunnan isäntäkuntana) tekee mm. hallin to- ja johtosääntöihinsä muutokset jä te huol lon osalta 1.1.2019 alkaen, jolloin Nurmijärven kunta on liittynyt osaksi yh teis lau ta kun taa. Sa man ai kai ses ti Nur mi jär ven kunta päättää hallintosääntönsä muutta mi ses ta jätehuoltoa ja jä te huol to vi ran omais ta koskevien asia kohtien osalta. Lisäksi Nur mi jär ven kunnan liittymisen myötä Kier to kapu la Oy:n osakaskunnat päi vit tä vät vuonna 2012 hyväksytyn so pimuk sen yhteisestä jä te lau ta kun nas ta (Kolmenkierto).
NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2018 14 Konsernijaosto 1 09.01.2018 Kunnanhallitus 19 29.01.2018 Lisäksi jätehuoltoviranomainen ja Kiertokapula Oy ovat yhdessä aloit ta neet jätehuollon palvelutason määrittelyn toimialueellaan. Palve lu ta son määrittelyn laatimisen tarkoituksena on selvittää, millaista jä te huol lon palvelutasoa kunnat haluavat alueellaan asukkailleen tar jo ta. Palvelutaso määritellään yhteistyössä omistajakuntien, jä teyh tiön ja jätelautakunnan kanssa. Ensimmäinen kuntakierros pal velu ta son määrittelyyn liittyen on nyt meneillään, johon Hä meen lin nasta saadun tiedon mukaan Nurmijärvenkin on mahdollista päästä vielä mukaan vaikuttamaan. YT-neuvottelut järjestöjen ja henkilökunnan kanssa 1.12.2017 Metsä-Tuomelan henkilökunnalle on pidetty info YT-menet te lyn alkamisesta. Lain mukainen yhteistoimintamenettely jär jestet tiin edustuksellisesti pääluottamusmiesten kanssa (JHL ja Juko), ja neuvottelujen ensimmäinen osa pidettiin 13.12.2017. Yh teis toimin ta me net te lyn viimeinen osa pidetään 8.1.2018, johon osallistuu myös Metsä-Tuomelan henkilökunta. Jatkokäsittely kunnan ja Kiertokapula Oy:n päätöksentekoelimissä 9.1.2018 Konsernijaostolle esitellään tilannekatsaus ja neu vot te lu tulos Kiertokapula Oy:hyn liittymisvalmistelujen osalta. Konsernijaosto oh jeis taa tarvittavin osin Kiertokapula Oy:hyn liittymisen pää tös valmis te lua kunnanhallitukseen ja val tuus toon. Konsernijaoston kokouksen jälkeen tarkoituksena on valmistella liitty mis tä Kiertokapula Oy:n osakkaaksi seuraavasti: - Kiertokapula Oy:hyn liittyminen (osakkeiden merkintäpäätös) viedään 15.1.2018 (tai 29.1) kunnanhallitukseen päätettäväksi sekä edel leen 7.2.2018 valtuuston päätettäväksi, ja merkintä voi tapahtua ke vään 2018 aikana osakassopimuksen hyväksymiskäsittelyjen jälkeen, - helmikuussa 2018 Kiertokapula Oy:n hallitus käsittelee yh tiö jär jestyk sen ja osakassopimuksen muutosasiaa ja esittää yh tiö jär jes tyksen muuttamista ylimääräiselle yhtiökokoukselle hyväksyttäväksi kevään 2018 ai ka na, - Nurmijärven kunta osaltaan allekirjoittaa osakassopimuksen sekä mak saa osakekauppahinnan loppukevään 2018 aikana. - syksyyn 2018 mennessä Hämeenlinnan kaupunki (jätehuollon yhteis lau ta kun nan isäntäkuntana) te kee mm. hallintosääntöönsä muutok set jätehuollon osalta, koska 1.1.2019 alkaen Nurmijärven kunta on liittynyt osaksi yhteislautakuntaa. Myös Nur mi jär ven kunta päättää hal lin to sään tön sä muuttamisesta jä te huol toa ja jä te huol to vi ranomais ta kos ke vien asiakohtien osalta. Li säk si Nurmijärven kunnan liit ty mi sen myö tä Kiertokapula Oy:n osa kas kun nat päivittävät vuon-
NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2018 15 Konsernijaosto 1 09.01.2018 Kunnanhallitus 19 29.01.2018 na 2012 hy väk sy tyn sopimuksen yh tei ses tä jätelautakunnasta (Kolmen kier to). - kesän ja syksyn 2018 aikana talousarvio 2019:n valmistelussa otetaan huomioon Nurmijärven kunnan liittyminen Kiertokapula Oy:hyn ja Hämeenlinnan kaupungin (isäntäkunnan) alaiseen jätehuollon yhteis lau ta kun taan (Kolmenkierto). - syksyyn 2018 mennessä Nurmijärven kunta ja Kiertokapula Oy sopi vat palvelu- ja vuokrasopimukset niistä asioista, jotka eivät sisälly osa kas so pi muk seen. Sopimuksissa tullaan noudattamaan ns. käyvän arvon ja omakustannushinnoittelun periaatteita. Keväällä 2018 Nurmijärven kunta nimeää edustajansa Kier to ka pu lan hal li tuk seen (1 edustaja), hallintoneuvostoon (2 edustajaa - ke vääseen 2019 saakka) se kä jätehuollon yhteislautakuntaan (1 edus taja). Konsernijaosto merkitsee tiedoksi valmisteluaineiston ja -tilanteen se kä saavutetun neu vot te lu tu lok sen Kiertokapula Oy:hyn liit ty misneu vot te lu jen osalta. Lisäksi konsernijaosto päättää esittää kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että Nurmijärven kunta osaltaan hyväksyy Kiertokapula Oy:ta kos kevan osakassopimusluonnoksen (liite D) ja valtuuttaa kun nan johta jan hyväksymään osakassopimusluonnokseen mahdollisesti teh tä vät vähäiset takennukset ja muutokset, Nurmijärven kunta päättää liittyä Kiertokapula Oy:hyn ostamalla 42 kpl yhtiön osaketta (osakkeen kappalehinta 22 460 euroa), jon ka mukaan Nurmijärven kunnan osakkuuden hinnaksi tulee 943 320 euroa, vuoden 2018 talousarvion investointeihin (osakkeet) myönnetään 943 320 euron määräraha osakkeiden ostoa varten. Lisäksi konsernijaosto päättää esittää kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että Kiertokapula Oy:hyn liittymisen jat ko val mis teluis sa ja toimeenpanossa sekä kaatopaikka-alueen hyö dyn tä mi sessä noudatetaan seuraavia periaatteita: kunta päättää jatkossakin kuljetusten kilpailutuksista niiltä osin, kuin on siirrytty tai ollaan siirtymässä kunnan järjestämään jätteen kul jes tuk seen (esim. seka, bio, liete ),
NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2018 16 Konsernijaosto 1 09.01.2018 Kunnanhallitus 19 29.01.2018 kuntalaisten palvelutaso tulee säilyä nykyisellään (palvelupiste Met sä-tuo me las sa) sekä varmistaa Metsä-Tuomelan olemassa ole vien ra ken nus ten ja laitteiden hyödyntäminen jatkossa, kunnan jätehuollon henkilöstö siirtyy jäteyhtiöön ns. vanhoina työn te ki jöi nä, kunta pitää itsellään maankaatopaikkatoiminnan ja varaa sa massa yhteydessä alueet lou heen vastaanottoa varten, kunnalle varataan alueet ro mu ajo neu vo jen varastointiin, kunnan jätehuollon nykyiset sopimukset siirretään Kiertokapula Oy:lle, Metsä-Tuomelan alueen käytöstä laaditaan vuokrasopimus sekä muis ta kunnan tarvitsemista palveluista laaditaan erillinen pal velu so pi mus kunnan ja jätelaitoksen välille, uusi toimintamalli otettaan käyttöön viimeistään 1.1.2019. Lisätietoja: kunnanjohtaja Kimmo Behm, puh 040 317 2000 ja kunnallistekniikan päällikkö Jyrki Meronen, puh 040 317 2304 Esitys hyväksyttiin. Päätökseen kuuluu liitteet 1 ja 2. Merkittiin, että Elina Viitala poistui kokouksesta asian käsittelyn ajaksi esteellisyyden takia (työntantaja Inspecta Sertifiointi Oy tekee alan sertifiointeja). KH 19 Toimitusjohtaja Kari Mäkinen Kiertokapula Oy:stä tulee kokoukseen ker to maan asiasta. Kunnanhallitus esittää konsernijaoston päätöksen mukaisesti valtuus tol le, että Nurmijärven kunta osaltaan hyväksyy Kiertokapula Oy:ta koske van osakassopimusluonnoksen (liite D) ja valtuuttaa kunnan joh ta jan hyväksymään osakassopimusluonnokseen mahdol li ses ti tehtävät vähäiset tarkennukset ja muutokset, Nurmijärven kunta päättää liittyä Kiertokapula Oy:hyn os ta malla 42 kpl yhtiön osaketta (osakkeen kappalehinta 22 460 euroa), jonka mukaan Nurmijärven kunnan osakkuuden hinnaksi
NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2018 17 Konsernijaosto 1 09.01.2018 Kunnanhallitus 19 29.01.2018 tu lee 943 320 euroa, vuoden 2018 talousarvion investointeihin (osakkeet) myön netään 943 320 euron määräraha osakkeiden ostoa varten. Lisäksi kunnanhallitus esittää konsernijaoston päätöksen mukaisesti val tuus tol le, että Kiertokapula Oy:hyn liittymisen jatkovalmisteluissa ja toimeenpanossa sekä kaatopaikka-alueen hyödyntämisessä nouda te taan seuraavia periaatteita: kunta päättää jatkossakin kuljetusten kilpailutuksista niiltä osin, kuin on siirrytty tai ollaan siirtymässä kunnan järjestämään jätteen kul je tuk seen (esim. seka, bio, liete ), kuntalaisten palvelutaso tulee säilyä nykyisellään (palvelupiste Met sä-tuo me las sa) sekä varmistaa Metsä-Tuomelan ole massa olevien rakennusten ja laitteiden hyödyntäminen jatkossa, kunnan jätehuollon henkilöstö siirtyy jäteyhtiöön ns. vanhoina työn te ki jöi nä, kunta pitää itsellään maankaatopaikkatoiminnan ja varaa samas sa yhteydessä alueet louheen vastaanottoa varten, kunnalle varataan alueet romuajoneuvojen varastointiin, kunnan jätehuollon nykyiset sopimukset siirretään Kiertokapula Oy:lle, Metsä-Tuomelan alueen käytöstä laaditaan vuokrasopimus sekä muista kunnan tarvitsemista palveluista laaditaan erillinen pal ve lu so pi mus kunnan ja jätelaitoksen välille, uusi toimintamalli otettaan käyttöön viimeistään 1.1.2019. Asia palautettiin uudelleen valmisteltavaksi, mm. sopimukset käydään läpi juristin kanssa.
NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2018 18 Tekninen lautakunta 1 18.01.2018 Kunnanhallitus 20 29.01.2018 Kunnallistekniikan rakentamisohjelmien hyväksyminen vuodelle 2018 sekä määrärahaja tuloarviomuutokset TEKLA 1 Vuoden 2018 talousarvion investointiosassa määrärahojen ja rahoitustulojen erotus (nettomäärärahat) on valtuustoon nähden sitova hankeryhmätasoisesti (hankekohtaisesti). Valtuusto on hyväksynyt teknisen lautakunnan kunnallistekniikan investointeihin seuraavat neljä hankeryhmätasoa sekä niiden määrärahat vuodelle 2018: Kunnallistekniikan rakentaminen avustukset ja rahoitusosuudet (ARA) Työpaikka-alueiden kunnallistekniikka Klaukkalan tieverkko avustukset ja rahoitusosuudet Kunnan ja valtion yhteishankkeet Yhteensä, netto 7,360 Me -0,330 Me 1,433 Me 4,465 Me -1,140 Me 1,1 Me 12,888 Me Asfaltointi- ja varustehankkeiden toteuttamissuunnitelmat sekä liikenneturvallisuusmäärärahojen hankekohtainen kohdentaminen käsitellään erillisinä asioina. Kunnallistekniikan rakentamisohjelman 2018-2022 alussa on esitetty valtuuston talousarviokäsittelyn yhteydessä hyväksymä kunnallistekniikan rakentamisohjelman periaatteet (sanallinen tiivistelmä määrärahojen suuntaamisesta ja määrärahaesitysten yhteenvedot seuraaville vuosille). Kunnanhallituksen talousarvion täytäntöönpano-ohjeen mukaan tekninen lautakunta päättää kunnallistekniikan sekä liikunta- ja virkistyskohteiden rakennusohjelmien tarkistamisesta vastaamaan valtuuston hyväksymää määrärahatasoa ja talousarvion tavoitteita ja perusteluja (=kunnallistekniikan rakentamisohjelma 2018-2022). Lisäksi tekninen lautakunta vastaa ohjelmien raportoinnista. Ympäristötoimiala on yhteistyössä muiden hallintokuntien kanssa koordinoinut kunnallistekniikan rakentamisohjelmat tarpeellisilta osiltaan yhteensopiviksi asunto-, työpaikka- ja palvelurakentamisen kanssa. Samoin rakennusohjelmat on yhteen sovitettu vesilaitoksen (Nurmijärven Vesi) investointiohjelma huomioiden. Vesilaitoksen osuus on rakentamisohjelmassa tekniselle lautakunnalle informatiivisena tietona. Pidemmän aikavälin kunnallistekniikan rakentamisohjelmassa on huomioitu myös kuntarakenteen kehittäminen maankäytön suunnittelun kanssa käydyissä neuvotteluissa todettujen tavoitteiden mukaisesti.
NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2018 19 Tekninen lautakunta 1 18.01.2018 Kunnanhallitus 20 29.01.2018 Teknisen lautakunnan toimintasäännön mukaan kunnallistekniikan päällikkö voi oman toimivaltansa puitteissa tehdä vähäisiä muutoksia kunnallistekniikan rakentamisohjelmaan. Tarpeelliseksi katsottu vähäinen muutos voi olla teknisen lautakunnan päätöksen (tekla 21.1.2016) mukaisesti arvoltaan enintään 300 000 talousarvion sitovuustasojen puitteissa, ja siitä tehdään erillinen viranhaltijapäätös. Lautakunta antaa hyväksymänsä ohjelmat kunnanhallitukselle ja valtuustolle tiedoksi ja raportoi rakentamiskohteiden toteutumisesta osavuosiraportissa ja toimintakertomuksessa. Kunnallistekniikan rakentamisohjelman päivittäminen Tekninen lautakunta hyväksyi (13.6.2017 75) kunnallistekniikan rakentamisohjelman vuosille 2018-2022 talousarviovalmistelujen pohjaksi. Tarkoituksena on, että tekninen lautakunta muuttaa alustavan kunnallistekniikan rakentamisohjelman vastaamaan valtuuston asettamia tavoitteita ja sitovia määrärahoja sekä tarpeen vaatiessa tekee valtuustolle esitykset määräraha- ja tuloarviomuutoksista. Kesän 2017 jälkeen talousarvion ja kunnallistekniikan investointien jatkovalmistelujen yhteydessä on tapahtunut mm. seuraavia muutoksia ja täsmennystarpeita, jotka on otettu huomioon rakentamisohjelman päivityksessä: - talousarviokäsittelyn yhteydessä "Työpaikka-alueet" -sitovuustason lisääminen ja Tornimäentien aikaistaminen vuodella; - osavuosikatsaus II:n yhteydessä ja syyskuun 2017 tilanteessa teknisen lautakunnan esittämät määräraha- ja tuloarviomuutokset seuraaville vuosille; - hankkeiden ajoituksessa ja toteutuksessa tapahtuneet täsmennystarpeet (mm. Viirinlaakson rakennusurakka, Kiljavantien-Rajamäentien kiertoliittymä, Klaukkalantien-Kirkkotien kiertoliittymä, viher-,liikunta- ja virkistyshankkeiden täsmennykset); - valtion avustusten maksatusten jaksotukset sekä yhteishankkeiden läpiviennissä tapahtuneet muutokset. Päivitetyn kunnallistekniikan rakentamisohjelman mukaisesti on jo tässä vaiheessa tarpeen esittää seuraavat muutokset investointiohjelmaan vuodelle 2018 kohtaan "Kiinteät rakenteet ja laitteet" (määrärahojen lisäykset / vähennykset): Kunnallistekniikan rakentaminen (meno) avustukset ja rahoitusosuudet (tulo) Työpaikka-alueiden kunnallistekniikka (meno) Klaukkalan tieverkko (meno) avustukset ja rahoitusosuudet (tulo) Kunnan ja valtion yhteishankkeet Yhteensä, netto (meno) +1,900 Me (lisää) -0,810 Me (lisää) +0,150 Me (lisää) -2,115 Me (väh.) +0,480 Me (väh.) +0,000 Me -0,395 Me (väh.)
NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2018 20 Tekninen lautakunta 1 18.01.2018 Kunnanhallitus 20 29.01.2018 Päivitetyssä kunnallistekniikan rakentamisohjelmassa esitetyt kokonaismäärärahat vuosille 2018-2022 ovat yhteensä 85,753 miljoonaa euroa (netto), eli suuruudeltaan sama kuin voimassa olevan talousarvion investointiohjelman vuosien 2018-2022 kokonaismääräraha (85,758 miljoonaa euroa, netto). Alkuvuoden 2018 aikana täsmentyvät rakentamisohjelman hankkeiden toteutusaikataulut ja määrärahatarpeet. Etenkin suurten hankkeiden, kuten ohikulkutie-hankkeen, aikataulumuutokset voivat aiheuttaa merkittäviä täsmennystarpeita myös valtuustoon nähden sitovien määrärahatasojen osalta vuodelle 2018. Mahdolliset ja välttämättömät muutosesitykset tehdään osavuosikatsaus I:n ja II:n yhteydessä. Tekninen lautakunta päättää hyväksyä kunnallistekniikan rakentamisohjelman vuodelle 2018 liitteen mukaisesti ehdollisena edellyttäen, että valtuusto hyväksyy lautakunnan jäljempänä esittämät määräraha- ja tuloarviomuutokset. Ohjelma annetaan tiedoksi kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle. Lautakunta esittää kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle seuraavat määräraha- ja tuloarviomuutokset investointiohjelmaan vuodelle 2018 kohtaan "Kiinteät rakenteet ja laitteet" (määrärahojen lisäykset / vähennykset): Kunnallistekniikan rakentaminen (meno) avustukset ja rahoitusosuudet (tulo) Työpaikka-alueiden kunnallistekniikka (meno) Klaukkalan tieverkko (meno) avustukset ja rahoitusosuudet (tulo) Kunnan ja valtion yhteishankkeet Yhteensä, netto (meno) +1,900 Me (lisää) -0,810 Me (lisää) +0,150 Me (lisää) -2,115 Me (väh.) +0,480 Me (väh.) +0,000 Me -0,395 Me (väh.) Lisäksi tekninen lautakunta päättää merkitä tiedoksi liitteenä esitetyn "Nurmijärven kevyen liikenteen väylien kehittämisohjelma maantieverkolla" -raportin, joka osaltaan toimii rakentamisohjelman vuosittaisen valmistelutyön taustatietona. Lisätietoja: suunnittelupäällikkö Juha Oksanen, puh. 040 317 4461, kunnallistekniikan päällikkö Jyrki Meronen, puh. 040 317 2304 Esitys hyväksyttiin. Päätökseen kuuluvat liitteet nro 1 ja 2. KH 20 Talousjohtaja puoltaa esitystä. Yhteensä kunnallistekniikan ja Nur-
NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2018 21 Tekninen lautakunta 1 18.01.2018 Kunnanhallitus 20 29.01.2018 mi jär ven veden rakentamisohjelmien muutosten vaikutus vuoden 2018 rahoituslaskelmaan (kunta ja liikelaitokset) on lai nan ot to tarpeen väheneminen 195 000 eurolle. Kunnanhallitus merkitsee tiedoksi kunnallistekniikan ra ken ta mis ohjel man vuodelle 2018 sekä Nurmijärven kevyen liikenteen väylien kehittämisohjelman maatieverkolle sekä antaa ohjelmat myös valtuustolle tie dok si. Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että valtuusto hyväksyy seu raavat määräraha- ja tuloarviomuutokset investointiohjelmaan vuodelle 2018 kohtaan "Kiinteät rakenteet ja laitteet" (määrärahojen li säykset / vähennykset): Kunnallistekniikan rakentaminen (meno) avustukset ja rahoitusosuudet (tulo) Työpaikka-alueiden kunnallistekniikka (meno) Klaukkalan tieverkko (meno) avustukset ja rahoitusosuudet (tulo) Kunnan ja valtion yhteishankkeet Yhteensä, netto (meno) +1,900 Me (lisää) -0,810 Me (lisää) +0,150 Me (lisää) -2,115 Me (väh.) +0,480 Me (väh.) +0,000 Me -0,395 Me (väh.). Esitys hyväksyttiin. Päätökseen kuuluu liite nro 3.
NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2018 22 Nurmijärven Vesi -liikelaitoksen 1 24.01.2018 johtokunta Kunnanhallitus 21 29.01.2018 Nurmijärven Veden rakentamisohjelman hyväksyminen vuodelle 2018 sekä määrärahaja tuloarviomuutokset VESI 1 Valtuuston 15.11.2017 hyväksymä Nurmijärven Veden in ves toin timää rä ra ha vuodelle 2018 on 5 882 000 e. Määrärahasta on varattu ra ken ta mi seen 5 832 000 e ja irtaimen käyttöomaisuuden hankintaan 50 000 e. Nurmijärven Vesi on laatinut vesihuollon rakentamisohjelman vuodelle 2018. Rakentamisohjelman perustana on johtokunnan 14.6.2017 kä sit te lys sä ollut vuosien 2018-2022 rakentamisohjelma.vesilaitoksen rakentamisohjelma on laadittu yhteistyössä kun nal lis tek nii kan suunnittelun ja teknisen keskuksen kanssa ohjeellisena vuoteen 2022 saakka. Nurmijärven Veden rakentamisohjelma sisältää vesihuollon ra ken tami sen ja irtaimiston hankinnan.ohjelman alus sa on esitetty sanallinen tiivistelmä määrärahojen suuntaamisesta ja mää rä ra haesi tys ten yhteenvedot. Rakentamisohjelman osat ovat ver kos to jen uudisrakentaminen ja verkostojen saneeraukset sekä lai tos ten rakentaminen ja -saneeraukset. Uudiskohteissa investoinnit on sovitettu yhteen asunto-, työpaikkaja palvelurakentamisen kanssa. Kunnan asunto- ja yritysalueiden käyt töön oton edellyttämä uusien verkostojen rakentaminen on oh jelmoi tu tapahtuvaksi samanaikaisesti katujen kanssa. Vuodesta riippuen 25 50 % vesilaitoksen investoinneista syntyy uudiskohteiden ra ken ta mi ses ta. Verkostosaneerauksessa keskitytään päävesijohtojen sa nee raa miseen. Lepsämän ja Nummenpään vedenottamoilta Klaukkalaan tu levan päävesijohdon lisäksi päävesijohtoja saneerataan myös Kun totiel lä Klaukkalassa, Väinöläntiellä Kirkonkylällä sekä Tornitiellä ja Tou ko lan tien ja Vanhan Rajamäentien ympäristössä Rajamäellä. Lisäk si saneerausta tehdään Klaukkalassa Ropakkotiellä ja Ali ti lan tiellä, Kirkonkylässä Jukolantien-Venlantien alueella, Pratikankujalla ja Pu na mul lan tiel lä, Rajamäellä Tykkimäentien, Patterikujan ja Sör käntien alueella ja Keskusraitilla sekä Röykässä Vaaksintiellä. Isoimpia laitoskohteita ovat puhtaan veden osalta Teilinummen teko poh ja ve si han ke, Sörkan vedenottamon saneeraus se kä Rajamäen vesitornin sisäpohjan korjaus. Jäteveden puolella mer kittä vin investointi liittyy Kirkonkylän alueen jätevesien puh dis ta mi seen. Tähän liittyen on varauduttu joko uuden puhdistamon ra ken ta miseen Kirkonkylälle tai jätevesien siirtoon puhdistettavaksi Klauk ka lan jätevedenpuhdistamolle. Lisäksi nykyisiä laitoksia pi de tään toimintakuntoisina peruskorjausten avulla ja va ra voi ma val miut ta lisätään.
NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2018 23 Nurmijärven Vesi -liikelaitoksen 1 24.01.2018 johtokunta Kunnanhallitus 21 29.01.2018 Puhdasvesiverkoston aluemittausjärjestelmän laitekaivoja asen netaan koko suunnittelukauden ajan. Liitteenä oleva Nurmijärven Veden rakentamisohjelma on tällä hetkellä 0,70 milj. euroa valtuuston hyväksymää vuoden 2018 investointimäärärahaa suu rem pi. Tämä johtuu Teilinummen tekopohjavesihankkeen koeimeytysten käynnistymisestä. Teilinummen tekopohjavesihankkeen koeimeytysten tekemiseen saatu lupa on saanut lainvoiman, kun korkein hallinto-oikeus hylkäsi 8.1.2018 antamallaan päätöksellä koeimeytysluvasta tehdyn valituksen. Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen mukaan koeimeytys on suoritettava 31.12.2019 mennessä. Tästä syystä Teilinummen tekopohjavesihankkeen koeimeytysten vaatimat investoinnit on rakennettava jo vuonna 2018 rakentamisohjelmassa aikaisemmin esitetyn vuoden 2019 sijaan. Tekopohjavesihakkeen koeimeytysvaiheen vaatimat investoinnit ovat yhteensä noin 1,1 milj. euroa. Rakentamisohjelman tuotantolaitokset osiossa on tehty muutos Sörkan vedenottamon saneeraukseen vuosille 2018-2019 varattuihin määrärahoihin siten, että aikaisemmasta rakentamisohjelmasta poiketen Sörkän vedenottamon rakentamista tehdään enemmän vuoden 2019 aikana. Näin on saatu siirrettyä Sörkän hankkeesta vuodelle 2018 varattua määrärahaa 0,4 milj. euroa Teilinummen tekopohjavesihankkeeseen. Muiden muutosten tekeminen rakentamisohjelmaan vuodelle 2018 ei tässä vaiheessa ole mahdollista, joten lisämäärärahan tarve vuodelle 2018 on 0,7 milj. euroa. Vuoden 2018 talousarviossa liittymismaksutuloiksi on ennustettu 0,7 milj. euroa. Vuoden 2017 liittymismaksutoteuman sekä tulossa olevan arvioidun tonttimyynnin perusteella on todennäköistä, että liittymismaksut tulevat olemaan korkeammat. Tämän hetken arvion mukaan vuoden 2018 liittymismaksukertymäksi ennustetaan noin 1,2 milj. euroa. Tämä tarkoittaa, että rakentamisohjelmaan tehdyn 0,7 milj. euron lisämäärärahaesityksen takia Nurmijärven Vesi joutuisi ottamaan 0,2 milj. euroa lisää lainaa talousarviossa 2018 esitettyyn 3,0 milj. euroon verrattuna eli yhteensä 3,2 milj. euroa. Liikelaitoksen rahoituslaskelmassa valtuustoon nähden sitova taso on nettoinvestoinnit (investoinnit - liittymismaksut) ja lainakannan muutos. Vuoden 2018 rakentamisohjelman päivittämisen yhteydessä on päivi tet ty myös vuosien 2019-2022 ohjelmat pohjaksi seuraavalle talous ar vio kier rok sel le. Rakentamisohjelman muutokset vuosille 2019-2022 joh tu vat pitkälti kunnallistekniikan rakentamisohjelman muuttumisesta sekä Teilinummen tekopohjavesihankkeeseen liittyvien koeimeytysten käynnistymisestä ennakoitua aikaisemmin.
NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2018 24 Nurmijärven Vesi -liikelaitoksen 1 24.01.2018 johtokunta Kunnanhallitus 21 29.01.2018 Nurmijärven Vesi -liikelaitoksen johtokunta päättää hyväksyä liitteen mu kai ses ti vesilaitoksen vuoden 2018 rakentamisohjelman ehdollisena edellyttäen, että valtuusto hyväksyy johtokunnan jäljempänä esittämät muutokset. Ohjelma annetaan tiedoksi kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle. Nurmijärven Vesi -liikelaitoksen johtokunta esittää kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että vesilaitoksen rahoituslaskelmaan tehdään seuraavat muutokset: - investointoimäärärahaa lisätään 0,7 milj. eurolla, - liittymismaksutuottoja lisätään 0,5 milj, eurolla ja - lainan ottoa lisätään 0,2 milj. eurolla. Lisätietoja: vesilaitoksen johtaja Päivi Kopra, puh. 040 317 2308 Esitys hyväksyttiin. Päätökseen kuuluu liite nro 1. KH 21 Talousjohtaja puoltaa esitystä. Yhteensä kunnallistekniikan ja Nurmi jär ven veden rakentamisohjelmien muutosten vaikutus vuoden 2018 rahoituslaskelmaan (kunta ja liikelaitokset) on lai nan ot to tarpeen väheneminen 195 000 eurolle. Kunnanhallitus merkitsee tiedoksi vesilaitoksen vuoden 2018 ra kenta mis oh jel man ja antaa ohjelman myös valtuustolle tiedoksi. Kun nan hal li tus esittää valtuustolle, että valtuusto hyväksyy seu raavat ve si lai tok sen rahoituslaskelmaan tehtävät muutokset: - investointimäärärahaa lisätään 0,7 milj. eurolla, - liittymismaksutuottoja lisätään 0,5 milj, eurolla ja - lainan ottoa lisätään 0,2 milj. eurolla. Esitys hyväksyttiin. Päätökseen kuuluu liite nro 4.
NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2018 25 Kunnanhallitus 22 29.01.2018 Kunnanjohtajan johtajasopimuksen hyväksyminen 533/01.01.00/2017 KH 22 Valtuusto on valinnut Nurmijärven kunnanjohtajan virkaan 1.5.2018 lu kien Outi Mäkelän (20.12.2017, 152). Kunnanjohtaja toimii vir kasuh tees sa kuntaan. Hänen palvelussuhteensa ehdot perustuvat lakiin kunnallisesta viranhaltijasta ja kunnalliseen yleiseen virka- ja työ eh to so pi muk seen sekä kunnan harkintaan kuuluvissa asioissa kun nan päätöksiin. Kuntalain (410/2015) 42 mukaan kunnan ja kunnanjohtajan välillä on tehtävä johtajasopimus, jolla sovitaan kunnan johtamisen edel lytyk sis tä. Nurmijärven kunnassa on kunnanjohtajan johtajasopimus ol lut käytössä jo ennen lakisääteistä määräystä nykyisen kun nan johta jan kanssa. Uuden johtajasopimuksen valmistelussa on hyö dynnet ty Kuntaliiton julkaisemaa uutta opasta johtajasopimuksen valmis te lus ta ja sisällöstä. Johtajasopimus tulee voimaan 1.5.2018 viran toi mi tuk sen alkaessa ja sitä on tarkoitus soveltaa myös vi ran si jaisuu den ajan. Koska johtajasopimus sisältää mahdollisen erokorvauksen, sopimus on kuntalain em. kohdan mukaan valmisteltava valtuuston pää tet täväk si. Johtajasopimusta käsiteltiin kunnanhallituksen kehitys- ja keskus te lu asiois sa 15.1.2018 (15 ). Silloin kunnanhallitus evästi so pimuk sen laatimista ja nimesi Kirsti Handolinin, Jerry Latvat, Leni Pispa lan, Maiju Tapiolinnan ja Virpi Rädyn neuvottelemaan joh ta ja so pimuk ses ta Outi Mäkelän kanssa, sihteeriksi nimettiin Leena Ojala. So pi muk ses ta on järjestetty kaksi neuvottelua, 15.1.2018 ja 22.1.2018. Neuvotteluissa on saavutettu neuvotteluosapuolten yk simie li nen esitys sopimuksen sisällöstä. Kunnan johtaminen on poliittisen ja ammatillisen johdon yhteistyötä. Joh ta mis teh tä vät jakaantuvat sekä toimielimissä toimiville luot tamus hen ki löil le että kuntajohtajille, muille johtaville viranhaltijoille ja lä hi esi mie hil le. Selkeä johtamisjärjestelmä mahdollistaa kunnan tulok sel li sen johtamisen sekä toimivan yhteistyön. Kunnanjohtajan johta ja so pi muk sen tarkoituksena on turvata omalta osaltaan kunnan joh ta mis jär jes tel män toimivuutta. Sopimus selkeyttää poliittisen ja am ma til li sen johdon rooleja, työnjakoa ja johtamistyötä ja luo siten pe rus tan johdon väliselle luottamukselle ja yhteistyölle. Johtajasopimus sisältää myös palvelussuhteeseen liittyvien asioiden käy tän nöt ja työskentelyn edellytykset, palkan määräytymisen sekä mah dol li ses sa luottamuspulatilanteessa maksettavan ero kor vauksen määrän. Keskeisenä asiana on lisäksi kunnanjohtajan työn vuosit tais ten tavoitteiden asettaminen sekä niiden toteutumisen ar viointi. Tavoitteet kirjataan kehityskeskustelun yhteydessä erilliselle lomak keel le.
NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2018 26 Kunnanhallitus 22 29.01.2018 Asia käsitellään kunnanhallituksen I varapuheenjohtajan se los tuksen pohjalta (puheenjohtaja esteellinen ko. virkaan valittuna). Kunnanhallitus hyväksyy osaltaan liitteenä olevan kunnanjohtajan joh ta ja so pi muk sen ja päättää esittää edelleen valtuustolle, että valtuus to hyväksyy sopimuksen voimaan virantoimituksen alkaessa 1.5.2018 alkaen ja että sopimusta noudatetaan myös kun nan joh tajan viransijaisuuden ajan ennen virkaan astumista. Lisätietoja: hallintojohtaja Jukka Anttila, henkilöstöpäällikkö Leena Ojala 040-317 4409. Asian käsittely: Keskustelun kuluessa Peltonen mm. Latvan kannattama esitti, että koh dan 2. lause Valtuuston puheenjohtaja ja kunnanhallituksen puheen joh ta ja vastaavat käsiteltäviin asioihin liittyvästä poliittisesta tah don muo dos tuk ses ta muutetaan muotoon Valtuuston ja kun nanhal li tuk sen puheenjohtajistot vastaavat käsiteltäviin asioihin liit ty västä poliittisesta tahdonmuodostuksesta. Koska oli tehty päätösesityksestä poikkeava kannatettu muu tos esitys, puheenjohtaja määräsi suoritettavaksi seuraavan ni men huu toää nes tyk sen: Esittelijän esitys = jaa Peltosen esitys: = ei Äänestyksen tulos: jaa 7 ääntä: Hägg, Räty, Salonen, Sivula, Vaulamo, Martelius, Hando lin ei 4 ääntä: Latva, Peltonen, Pispala, Tapiolinna. Kunnanhallitus oli äänestyksen tuloksena äänin 7-4 hyväksynyt poh ja esi tyk sen. Vielä tehtiin joitain tarkennuksia mm. kunnanjohtajan vir ka mat ko jen ym. hyväksymisiin. Korjattu johtajasopimuksen luonnos on liitteenä. Kunnanhallituksen I va ra pu heen joh ta ja keskustelee vie lä valtuuston pienryhmien kanssa (Va sem mis to liit to, Kris til lis demo kraa tit, SMP) ennen valtuuston kokousta. Mäkelä poistui esteellisenä (kunnanjohtajan virkaan valittu) asian käsit te lyn ja päätöksenteon ajaksi. Varajäsen Martelius toimi Mäkelän ti lal la. Asia käsiteltiin kunnanhallituksen I va ra pu heen joh ta ja Han do linin selostuksen pohjalta. Päätökseen kuuluu liite nro 5.
NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2018 27 Kunnanhallitus 23 29.01.2018 Eron myöntäminen Aarno Konoselle kehitysjohtajan virasta 47/01.01.04.00/2018 KH 23 Aarno Kononen ilmoittaa kirjeellään 18.1.2018 irtisanoutuvansa kehi tys joh ta jan virasta siirtyessään toisen työnantajan palvelukseen. Vii mei nen virantoimituspäivä on 18.3.2018. Kunnan hallintosäännön 42 :n mukaan valtuusto päättää kehitysjohtajan valinnasta. Saman säännön 50 :n mukaan eron myöntämisestä päät tää se, joka valitsee viranhaltijan. Kunnallisen viranhaltijalain mukaan irtisanomisaika on kaksi (2) kuukautta. Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että Aarno Konoselle myön netään ero kehitysjohtajan virasta 19.3.2018 alkaen. Lisätietoja: kunnanjohtaja Kimmo Behm, puh. 040 317 2000 Esitys hyväksyttiin.