Julkisen hallinnon linjaukset tiedon sijainnista ja hallinnasta työryhmän asettaminen

Samankaltaiset tiedostot
Julkisen hallinnon tietoliikennepalvelulinjaukset työryhmän asettaminen

Toimikausi Ohjausryhmän toimikausi on

Kuntien kulttuuritoiminnasta annetun lain uudistaminen

Luonnonvarakeskuksen (Metla, MTT, RKTL) TORI siirtoprojektin ohjausryhmän pöytäkirja

VALTIONAVUSTUKSET SUOMI.FI-VIESTIT -PALVELUN KÄYTTÖÖNOTTOIHIN

Yhteistyösopimus Kaupunkitutkimus ja metropolipolitiikka tutkimus- ja yhteistyöohjelman toteuttamisesta vuosina

1. Johtaminen ja riskienhallinta 2. Toiminnan jatkuvuuden hallinta 3. Turvallisuus kehittämisessä 4. Turvallisuuden ylläpito 5. Seuranta ja arviointi

Profiloitumistoimi on se toimi, jolla yliopisto aikoo kehittää valittua profiloitumisaluetta.

SM:n hallinnonalan TORI-tehtävien siirtoprojektin ohjausryhmä

Päätös PAATOS KUNNAN PERUSPALVELUJEN VALTIONOSUUDESTA JA PÄÄTÖS KUNNAN ye ROTULOIHIN PERUSTUVAN VALTIONOSUUKSIEN TASAUKSEN

CAVERION OYJ:N HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS. 1. Hallituksen tehtävien ja toiminnan perusta. 2. Hallituksen kokoonpano ja valintamenettely

1. Yleistä. Tavoitteet vuodelle 2016

Sote-tietoarkkitehtuurin ohjausryhma kokousmuistio

Alueiden kehittämistä ja rakennerahastoja koskeva EU- ja kansallisen lainsäädännön tarkastelu

Aspergerin oireyhtymää ja ADHD:ta sairastavien aikuisten kuntoutuskurssit, osittaiset perhekurssit

SAAPUNUT... /... /... PL Valtioneuvosto Dnro... mdvmhku8uepon2hatzdzzkaiatq=

työllisyystoimikunnan jäsen, Janakkalan yrittäjät ry:n edustaja

Autismia sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit, perhekurssit

Tervetuloa Alustat, tilaaja toimittaja-vuoropuhelu

1 (5) Julkisen hallinnon tietohallinnon neuvottelukunnan (Juhta) asiantuntijajaosto. Aika To klo 13:00-15:30

Aspergerin oireyhtymää ja ADHD:ta sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit, perhekurssit

REKISTERINPITÄJÄN MUUTOKSET: Toimintamalli muutostilanteessa

Muistio. - aikataulu. Merja Ruotsalainen, projektipäällikkö

1 / 5. Kainuun malli 2013 (Kainuun hallintokokeilun jatkovalmistelu) Työvaliokunta Kokous 9 / 2009

Pirkanmaan AluePegasoksen ohjausryhmän kokous

Hankkeen tavoitteet voidaan jakaa valvonnan tavoitteisiin ja työsuojeluvalvonnan kehittämisen tavoitteisiin.

TOIMINTASUUNNITELMA 2013

JULKISEN HALLINNON TIETOHALLINNON NEUVOTTELUKUNNAN ASETTAMINEN

Kokousaika: klo Kokouspaikka: Opetusministeriö, Meritullinkatu 1, kokoushuone Aapo ja Tuomas B237

Aloite toimitusvelvollisen myyjän taseselvitystavan muuttamisesta

Liikkujan polku -verkosto

Hankeviestinnän suunnitelma

SUOMENLINNAN HOITOKUNNAN TYÖJÄRJESTYS

Suomi 100 -tukiohjelma

MAL-AIESOPIMUKSEN SEURANTA

SOTE-UUDISTUS TYÖRYHMÄ: ICT- JA SÄHKÖISTEN PALVELUJEN TYÖRYHMÄ

Vastuukäyttäjän tehtävät

KUSTANNUSTOIMITTAJIEN TYÖEHTOSOPIMUSTA KOSKEVA NEUVOTTELU

SOTE-UUDISTUS TYÖRYHMÄ: ICT- JA SÄHKÖISTEN PALVELUJEN TYÖRYHMÄ

30 YSK2020, uudenlaisen toiminta- ja organisaatiomallin rakentaminen yhteiseen seurakuntatyöhön

Sääntömuutos esitykset

Liikkujan polku mitä, miksi ja miten? #LiikkujanPolku

Tervetuloa Liikkujan polku verkoston toiseen verkostoseminaariin! #liikkujanpolku

Sydänvikaa sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit

Selkärankareumaa, nivelreumaa ja niiden sukuisia sairauksia sairastavien sopeutumisvalmennuskurssit

JULKISEN HALLINNON TIETOHALLINNON NEUVOTTELUKUNNAN ASIANTUNTIJAJAOSTON ASETTAMINEN

Lasten niveltulehdusta sairastavien sopeutumisvalmennuskurssit

Kalatalousalueen ensimmäinen kokous ja vuosi

LIIKETOIMINNAN KEHITTÄMISEEN JA YRITYKSEN MUUTOSTILANTEISIIN LIITTYVÄT PALVELUT

Kansallisen MAL-verkoston arviointi

Läsnä Seppänen Hannes puheenjohtaja Matero Riina-Maria talouspäällikkö, sihteeri. Juntunen Johanna varajäsen Kinnunen Pirjo-Riitta jäsen Köngäs Martti

SPL TAMPEREEN PIIRI: SEURATUTOROINTI

Uniapneaoireyhtymää sairastavien aikuisten kuntoutuskurssit, osittaiset perhekurssit

Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin ja Oulun kaupungin tukipalveluiden yhteistyöryhmän loppuraportti

HINKU-HANKKEEN TOIMENPITEIDEN ALOITTAMINEN RAUMALLA

L KAUPUNGINKANSLIA LOPPURAPORTTI HELSINGIN KAUPUNKI INNOVAATIORAHASTO

TOIMINTASUUNNITELMA

Basware Konsernitilinpäätös Forum Ajankohtaista pörssiyhtiön raportoinnissa

ALUEHALLINTOVIRASTOJEN OHJAUS

INSPIREn määrittelyjen mukaisen tietotuotteen muodostaminen: OSOITTEET

Omaishoitajienkuntoutuskurssit

KUNTAKOORDINAATTORIEN NEUVOTTELUPÄIVÄ Oppilas- ja opiskelijahuollon palvelurakenteen ja laadun kehittäminen

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Kemi-Tornionlaakson koulutuskuntayhtymä Lappia Mediatalon neuvotteluhuone, Urheilukatu 6, Tornio

Purnuvuoren ranta-asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavamuutosalue Hartolan kunta

Asettamispäätös 1 (5) VM130:02/2015 VM/959/ / Julkinen. JulkICT-osasto

Fibromyalgiaa sairastavien sopeutumisvalmennuskurssit


PARTION TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA

Spectrum kokous , Sturenkatu 2a, Helsinki

Yritysten yleisimmät kysymykset ja vastaukset Team Finlandista

Rahoituksen hakuohjeet tuottavuuden edistämiseen robotiikan, analytiikan, tekoälyn tai muiden nousevien teknologioiden avulla

Kokousmateriaalit löytyvät JulkICT Wikistä:

TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 7/2014 1(15) Perheneuvontatyön johtokunta Kokous


Kuhmoisten kunnan elinkeinoja

Julkisen hallinnon linjaukset tiedon sijainnista hallinnasta

Pöytäkirja. Toimialue 1/HO/sk (6) Finn-Medi 2, 7.krs, Kauppi-kabinetti, Biokatu 8, Tampere

Hengityssairautta sairastavien aikuisten kuntoutuskurssit

Kansalaisvaikuttaminen ja demokratia - valmistelutyöryhmä

Vakuutusalan ja AKE:n ATJ-työryhmän kokous 1/2007 ( )

Hengityssairautta sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit

Ikääntyneiden monisairaiden kuntoutuskurssit, osittaiset perhekurssit

KOKO-RUSSIA TIEDOTTAA Nro 5/2010 1/5

Espoon kaupunki Pöytäkirja Vuoden 2015 talousarvio ja taloussuunnitelma vuosille , sosiaali- ja terveystoimi (Kh/Kv)

TERVEYSTOIMIKUNNAN VUOSIKERTOMUS Toimikunnan kokoonpano. 2. Toimikunnan toiminta. 3. Tapahtumat VUOSIKERTOMUS 2011 LIITE 2

Aivoverenkiertohäiriön sairastaneiden kuntoutuskurssit

Toimintasuunnitelma 2016

SOTE-UUDISTUS TYÖRYHMÄ: ICT- JA SÄHKÖISTEN PALVELUJEN TYÖRYHMÄ

Asiakirja liitetään Suomen Nuorisoseurat ry:n toimintasuunnitelman liitteeksi.

Kokemäenjoen kalakantojen hoito-ohjelma Seurantaryhmän 2. kokous

Övriga närvarande - Muut läsnäolijat Petra Fager (vice sekr./varasiht.) x Pia Vähäkangas Johanna Kujala (sekr./siht.) x Riku Niemistö x Heli Masa

JHS XXX: KUNTIEN TILILUETTELO

Liikkujan polku -verkosto

Muurikkalan osayleiskaavan 2. vaihe

Viranomaisten yhteiskäyttöiset rekisterit

Ohje viranomaisille 8/ (6)

PALOKUNTATOIMIKUNTIEN TOIMINNAN KEHITTÄMINEN -OH- JAUSRYHMÄN ESITYS SPEKin PALOKUNTATOIMIKUNTIEN TOIMIN- NAN KEHITTÄMISEKSI

Aktia-konsernin palkka- ja palkkioselvitys

Muistisairauksia sairastavien aikuisten sopeutumisvalmennuskurssit, parikurssit

Transkriptio:

1 (5) Päätös VM/276/00.01.00.01/2018 JulkICT-sast 16.2.2018 Julkisen hallinnn linjaukset tiedn sijainnista ja hallinnasta työryhmän asettaminen Tarkitus Valtivarainministeriön (VM) Julkisen hallinnn tiet- ja viestintäteknisen sastn (JulkICT) jhtamana laaditaan linjaukset tiedn sijainnista ja hallinnasta. Linjauksilla tavitellaan julkisen hallinnn tiedn sijainnin ja hallinnan kknaisuuden selkeyttämistä knkretisimalla minkälaista tieta (mm julkinen tiet, henkilötiet, salassa pidettävä tiet) vidaan sijittaa maantieteellisesti mihinkin ja kuinka tiedn hallinnan eri tilanteissa n hidettava. Osana linjaustyötä selvitetään linjausten tteuttamisen mahdllisesti edellyttämät muutkset nykyisiin VAHTI-hjeisiin ja vastaaviin. Linjausten laatimiseksi JulkICT-sast asettaa tiedn sijainnin ja hallinnan työryhmän. Sähköisesti allekirjitettu Signerad elektrniskt Signed digitally Valtivarainministeriö Puh 0295 16001 (vaihde) Snellmaninkatu 1 A, Helsinki Faksi 09 160 33123 PL 28, 00023 Valtineuvst valtivarainministeri@vm.fi

2 (5) Timikausi 16.2.2018 30.6.2018 Tausta Valtivarainministeriö asetti 3.11.2015 julkisen hallinnn tietliikenne-, päätelaite- ja viestintäpalvelulinjausten (TPVL) työryhmän, jnka tarkituksena li laatia julkisen hallinnn tietliikenne-, päätelaite- ja viestintäpalvelulinjaukset tehdyn esiselvityksen phjalta. Työryhmän työn phjalta syntyi tarve luda selkeät ja knkreettiset linjaukset asiasta.

3 (5) Työryhmän tehtävät Työryhmän tehtävänä n 30.6.2018 mennessä laatia linjaukset tiedn sijainnista ja hallinnasta. Organisinti ja järjestelyt Työtä hjaa JulkICT-sastn jhtryhmä. Työn etenemistä ja tulksia esitellään tarvittaessa ministerin jhtryhmälle, TIETOKEKOlle, turvallisuusverkktiminnan neuvttelukunnalle, JUHTAlle ja VAHTIlle sekä tarvittaessa muille hjauselimille. JulkICT-sastn jhtryhmä timii työn hjausryhmänä. Työn etenemisestä raprtidaan jhtryhmän kkuksissa ja se hyväksyy työn tulkset. Työ tehdään pääsin virkatyönä. Työryhmä vi käyttää linjaustyön asiantuntijaknsultintia työn tukena. Tutkimuslaitsten ja ylipistkentän asiantuntemusta vidaan hyödyntää tulevaisuuden teknlgisten ja timinnallisten muutsten, mahdllisuuksien ja uhkien tunnistamisessa. Työryhmään nimetään: Puheenjhtaja yksikön päällikkö Tmmi Kangasah, valtineuvstn kanslia Varajäsen neuvtteleva virkamies Riku Sarlin, valtineuvstn kanslia Varapuheenjhtaja neuvtteleva virkamies Pauli Kartan, valtivarainministeriö Jäsenet ja varajäsenet: lainsäädäntöneuvs Eeva Lantt, valtivarainministeriö

4 (5) tutantjhtaja Ter Latvakangas, Valtri Varajäsenet Mikk Olli ja Mikk Määttä, Valtri tietsujavastaava Tim Krtesja, Valtri Varajäsen tietturvapäällikkö Snja Marjamäki, Valtri erityisasiantuntija Tuula Sepp, Kuntaliitt Kimm Rusku, Väestörekisterikeskus tietjärjestelmäpäällikkö Eila Nummi, eduskunta Varajäsen tiethallintpäällikkö Ari Apil, eduskunta Jukka Vesmanen, Vimana Oy erityisasiantuntija Kalerv Kskimies, petus- ja kulttuuriministeriö Linjaukset valmistellaan avimessa yhteistyössä julkisen hallinnn ja elinkeinelämän timijiden kanssa. Työryhmä kutsuu asiantuntijita sallistumaan työn eri vaiheisiin sekä julkisesta hallinnsta sekä elinkeinelämän piiristä. Kutsuttavat edustavat sekä palvelun tuttajia, että julkisen hallinnn timinnan kehittämisestä vastaavia tahja. Työryhmä kstuu aihealueen keskeisistä asiantuntijista. Tätä n pidettävä naisten ja miesten välisestä tasa-arvsta annetun lain (232/2005) 4 a :n mukaisena erityisenä syynä piketa 40 % säännöstä työryhmän kknpana määrättäessä. Työskentelyn aikataulu Työskentely käynnistyy tällä määräyksellä. Linjausten n ltava valmiina 30.6.2018 mennessä.

5 (5) Kustannukset ja rahitus Työ tehdään pääsin virkatyönä eikä sallistumisesta makseta palkkita. Osallistujataht vastaavat edustajiensa mahdllisista matkakustannuksista. Suunnittelutyöstä aiheutuvia asiantuntijaknsultinti-, kkus, ym. kustannuksia vidaan maksaa mmentilta 28.70.01. ICT-jhtaja Anna-Maija Karjalainen Yksikön päällikkö, tiethallintneuvs Aku Hilve Liitteet Jakelu Työryhmän sallistujarganisaatit Tiedksi Ministeriöt