TEEMA 3 TEKSTIMUOTOISEN TIEDON KÄSITTELYÄ

Samankaltaiset tiedostot
TEEMA 3 TEKSTIDATAN KÄSITTELY JA JULKAISEMINEN LUENTO 5 TEKSTINKÄSITTELY

LUENTO 2 TEKSTINKÄSITTELY

LUENTO 3 TEKSTINKÄSITTELY

HAAGA-HELIA ammattikorkeakoulu Ohje 1 (5) Raportin tekeminen

SISÄLLYSLUETTELO. Word Sisällysluettelo

Tekstinkäsittelyn jatko. KSAO Liiketalous 1

SATAKUNNAN AMMATTIKORKEAKOULU. Hakala Toni Varpelaide Heidi TEKSTINKÄSITTELYN OHJEET CASE: OPINNÄYTETYÖN RAPORTOINTI WORDILLA

Tekstinkäsittelystä II. Tekstinkäsittelyohjelmien edistyneempiä piirteitä Tuki ryhmätyölle

Sen jälkeen Microsoft Office ja sen alta löytyy ohjelmat. Ensin käynnistä-valikosta kaikki ohjelmat

Tekstinkäsittely ja opinnäytetyö I sisällysluettelo ja sivunumerointi. Word 2007

LUENTO 3 TEKSTINKÄSITTELY

6.1 Tekstialueiden valinta eli maalaaminen (tulee tehdä ennen jokaista muokkausta ym.)

TEEMA 2 TAULUKKODATAN KÄSITTELY JA TIEDON VISUALISOINTI

SISÄLLYSLUETTELO, KUVIEN JA TAULUKOIDEN AUTOMAATTINEN NUMEROINTI

WORD TYYLILLÄ. Tietohallintokeskus Miksi tyylit? Tyylien lisääminen: joko jälkikäteen tai etukäteen

Vesa Ollikainen, päivitys Juha Haataja

Tehtävä 1: Tekstin käsitteleminen valinta, kopiointi, siirtely (2p)

TYYLIT. Word Tyylit

Vesa Ollikainen, päivitys Juha Haataja

Työvälineohjelmistot KSAO Liiketalous 1

Tekstinkäsittelyn jatko KSAO Liiketalous 1. Osanvaihto näkyy näytöllä vaakasuorana kaksoispisteviivarivinä ja keskellä riviä lukee osanvaihdon tyyppi

Aulikki Hyrskykari Informaatiotieteiden yksikkö, Tampereen yliopisto

Ensimmäinen sivu, Oletus, Alaviite, Loppuviite, Hakemisto, HTML Marginaalit: vasen 2,0 cm; oikea 1,0 cm; ylä 1,0 cm; ala 1,0 cm.

Used with permission of Microsoft. Kulttuurihistoria Syyskuu 2015

Aktivoi dokumentin rakenteen tarkistamiseksi piilomerkkien näyttäminen valitsemalla valintanauhasta Kappale-kohdasta painike Näytä kaikki.

Luento 4 Tekstinkäsittelyn perusperiaatteita, tyylit, sarkaimet Aulikki Hyrskykari

Google-dokumentit. Opetusteknologiakeskus Mediamylly

Aulikki Hyrskykari, Antti Sand Informaatiotieteiden yksikkö, Tampereen yliopisto

LibreOffice Writer perusteita

Tekstinkäsittelyn jatkokurssi

WORD TYYLILLÄ (4 h) Tietohallintokeskus Miksi tyylit? Tyylien lisääminen: joko jälkikäteen tai etukäteen

KSAO Liiketalous 1. Asiakirjan ulkoasuun vaikuttavat tekstin muotoilut ja kappale muotoilut. Kappaleen ulkoasuun vaikuttavia tekijöitä:

H4 H5 Taustamateriaali: Tekstinkäsittely

LUENTO 7 TAULUKKOLASKENTA I

Aulikki Hyrskykari, Antti Sand, Juhani Linna Informaatiotieteiden yksikkö, Tampereen yliopisto

TEEMA 3 Tekstimuotoisen tiedon käsittely

ATK yrittäjän työvälineenä

@Aulikki Hyrskykari, Antti Sand. IV Taustamateriaali: Tekstinkäsittely (H4 ja H5)

Marginaali: Sivujen asetukset säädetään kohdasta 2007+: Sivun asettelu > Marginaalit > Mukautetut reunukset (Page Layout > Margins

1. HARJOITUS harjoitus3_korjaus.doc

OPINNÄYTETYÖ MALLIPOHJAN KÄYTTÖOHJE

Tekstinkäsittely 1. Peruskäyttö. Tietotekniikan perusteet Metropolia Ammattikorkeakoulu Vesa Ollikainen

AbiWord moniste

Opinnäytteen nimi ja mahdollinen alaotsikko (tämä pohja toimii parhaiten Word2010-versiolla)

ejuttu ohjeet kuinka sitä käytetään.

Word ohje Word2010. Jari Laru, yliopisto-opettaja. Asko Pekkarinen, lehtori

Ohje tekstinkäsittelyharjoitus 10. Pöytäkirja, jossa käytetään ylätunnistetta. Tehtävän aloitus

LUENTO 4 TEKSTINKÄSITTELY

Tekstinkäsittelyn jatko Error! Use the Home tab to apply Otsikko 1 to the text that you want to appear here. KSAO Liiketalous 1

Lupa opetuskäyttöön pyydettävä. Näppäimistö. Kohdistimen ohjausnäppäimistö. Funktionäppäimistö. Kirjoitusnäppäimistö

Tekstinkäsittelystä. H4: Tekstinkäsittelyn perusharjoitus. Toimisto ohjelmista

TEEMA 2 TAULUKKODATAN KÄSITTELY JA TIEDON VISUALISOINTI LUENTO 3

LUENTO 8 TAULUKKOLASKENTA II

YH3: Tekstinkäsittely I

TEKSTINKÄSITTELYTEHTÄVIÄ, OSA 1

H6: Tehtävänanto. Taulukkolaskennan perusharjoitus. Harjoituksen tavoitteet

LIBRE OFFICE WRITER. Lyhyt opas LOHJAN YHTEISLYSEON LUKIO AT1 SÄHKÖINEN YLIOPPILASTUTKINTO

YLÄ JA ALATUNNISTE...

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO. Väitöskirja kuosiin. IT-palvelut Kirjasto

Tässä osiossa tutustutaan / palautetaan mieleen tekstinkäsittelyn perusteita ja opitaan (?) muutamia hyödyllisiä (?) vinkkejä.

WORD 2016 pikaohje. PÄIVIYTETTY Sarkain ohjeisiin asti. Kajaanin AMK Mervi Ruotsalainen

Word 2003:n käyttötoimintojen muutokset Word 2010:ssä

Metropolia Ammattikorkeakoulu Sonja Merisalo

KÄYTTÖOHJE. Servia. S solutions

OpenOffice.org Impress 3.1.0

Microsoft Word-tekstinkäsittelyohjelman

YH2a: Tekstinkäsittely I

Wordin perusteet. Office Word Aarno Hyvönen

OKLV120 Demo 7. Marika Peltonen

TAULUKON TEKEMINEN. Sisällysluettelo

Verkkosivut perinteisesti. Tanja Välisalo

Pikanäppäin Yhdistelmiä. Luku 6 Pikanäppäimet

KÄYTTÖOHJE LATOMO VERSO

2 Otsikoiden numerointi ja otsikkotasot Otsikot voidaan numeroida automaattisesti.

Aulikki Hyrskykari, Antti Sand, Juhani Linna. III Taustamateriaali: Tekstinkäsittely (YH3 ja YH4) 1 YLEISTÄ... 2

Väitöskirja -mallipohja

Tekstinkäsittelystä. Yleisiä tekstinkäsittelyn periaatteita OpenOffice.org Writer vs. MS Word. H4: Tekstinkäsittelyn perusharjoitus

Harjoitellaan esitysgrafiikkaohjelman käyttöä Microsoftin PowerPoint ohjelmalla.

OPEN OFFICE harjoituksia 1

Kymmenen Nopeaa & Näppärää Office-ohjelmien käyttövinkkiä

ATK-taitojen päivitys luento 1. Maaningan seurakunta Hannu Räisänen 2013

Väitöskirja -mallipohja

Ylä- ja alatunniste. Tunnisteen kirjoittaminen. Tunnisteen muokkaaminen

Office 365 Web Apps. Ohjelmat verkossa Salcom Group Oy

Tärkeimmät toiminnot. Kertausta ja uusia toimintoja Wordistä sekä tiedostonhallinnasta. Tärkeimmät toiminnot jatkuu...

Asiakirjan rakenne ja sen esilletuominen tekstinkäsittelyohjelmassa

5. Alaindeksi 6. Yläindeksi 7. Poista muotoilut 8. Tasaa teksti vasemmalle

1. Word 2007 käyttöliittymä

Pikaopas. Microsoft Word 2013 näyttää erilaiselta aiempiin versioihin verrattuna, joten laadimme tämän oppaan avuksi uusien ominaisuuksien opetteluun.

Selkosanakirja sdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopåasdfghjklöäzxcvbnmq. Tietokoneet. wertyuiopåasdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopåasdfghjk 1.4.

Outlook 2016 Vihjeitä ja vinkkejä

Kerro kuvin 3:n uudet ominaisuudet

Ajokorttimoduuli Moduuli 2. - Laitteenkäyttö ja tiedonhallinta. Harjoitus 1

9. Kappale -ryhmä - Kappalemuotoilut

Ensin klikkaa käynnistä-valikkoa ja sieltä Kaikki ohjelmat valikosta kaikki ohjelmat

ETAPPI ry JOOMLA 2.5 Mediapaja. Artikkeleiden hallinta ja julkaisu

LUENTO 5 TAULUKKOLASKENTA

T e k s t i n k ä s i t t e l y ä s e l k o k i e l e l l ä WORD

Purot.net Wiki. Tutkielma. Paavo Räisänen. Centria Ammattikorkeakoulu

Ylläpitoalue - Etusivu

Transkriptio:

TEEMA 3 TEKSTIMUOTOISEN TIEDON KÄSITTELYÄ Aulikki Hyrskykari & Juhani Linna LUENTO 5 1.10.2018

TÄMÄ VIIKKO o o Teema III tekstimuotoisen tiedon käsittelyä Teeman ensimmäisessä luennossa tekstin käsittelyä ja tekstinkäsittelyä liittyen harjoituksiin 7 ja 8

ENSI VIIKKO o Teeman III toinen, ja koko kurssin viimeinen luento käsitellään erilaisia tapoja tehdä esityksiä (kuten esim., esitysgrafiikkaa, blogeja, ) ja niiden julkaisua liittyen harjoitukseen 9

PALAUTETTA o o o Todella vahvoja risuja. Mielestäni Tehtävä 1 (8p): T3 kurssisuoritusten käsitteleminen osiosta d lähtien vihjeet ovat aivan liian riittämättömiä. Etsin tietoa niin netistä, kavereilta kuin päästänikin, eikä taulukko silti näytä siltä kuin pitäisi. Mielestäni tämänkaltaisien ohjeiden ja vihjeiden antaminen on opiskelijan ajan tuhlaamista. Tästä tuli kovasti negatiivista palautetta, mutta kaavan oli tarkoituskin olla haastava. Otamme kuitenkin onkeemme, ja teemme paremmat vihjeet tämän tyyppiseen tehtävään jatkossa. Sikäli palautteen antaja on oikeassa, että oli harmillista, että e ja f-kohdat jäivät monilta tekemättä, elleivät saaneet d-kohtaa tehdyksi. Kannattaa myös muistaa, että apua on aina paljon saatavilla (lähes päivittäiset mikroluokkatuet ja keskustelupalsta) Erityistukiryhmissä on hyvä etenemistahti ja hyvä opetus, varmasti oppii. Exceliin tottumattomalle opetus oli perinpohjaista ja helposti ymmärrettävää Tämä on TÄRKEÄÄ: Ihmiset jotka tulevat erityistukiryhmiin, tulevat sinne tekemään tehtävää avustuksella, joten työrauha olisi tärkeä saada turvatuksi. Tunnilla edetään vaihettain ja aika on rajallista, joten olisi hyvin tärkeää että jokaiseen vaiheeseen tultaessa kukin opetukseen osallistuja saisi vaiheen valmiiksi. kun esimerkiksi muutama ihminen takarivissä saa vaiheen valmiiksi tms, alkaa takarivistä kuulua järjetön älämölö ja kikattelu joka ei liity opetukseen millään lailla Ratkaisu: jätetään ne muut puheenaiheet tukiryhmien ulkopuolelle ja pidetään äänentaso sellaisena, että jokainen kuulee varmasti ohjeistuksen eikä mikään mene ohi. Aikuisia ihmisiä kun olemme Kiitos, opettajat pyrkivät kiinnittämään tähän huomiota Olisi ollut hyvä, jos kurssin kaikki tehtävät olisi julkaistu heti alussa. Tässä on ollut viikkoja, kun tehtäviä olisi ollut aikaa tehdä enemmänkin kuin mitä niitä on ollut julkaistuna. Nyt jännittää, miten loppujen tehtävien kanssa käy ja aika niiden tekemiseen riittää, kun muidenkin kurssien tehtävien deadlinet ja tentit alkavat painamaan päälle. Tällainen järjestely olisi auttanut edistyneempiä opiskelijoita ja muut olisivat silti voineet käydä lähiopetuksessa ja ryhmätunneilla aikataulun mukaan.. Tämä tulee jatkossa olemaan tarkoitus, mutta tällä kertaa se ei ole ikävä kyllä ole ollut opettajien aikatauluista johtuen mahdollista.

TOIMISTO-OHJELMAT o Tietotyöläisen tuottavuutta parantavia yleisohjelmia o Toimisto-ohjelmiin kuuluvien sovellusten kirjo kasvaa koko ajan taulukkolaskenta-, tekstinkäsittely-, esitysgrafiikka-, ajanvaraus-, muistiinpano-, työpöytätietokanta-, piirto- jne. ohjelmistot uusien sovellusten haltuunotto ei kuitenkaan vaikeaa ja pelottavaa, koska opittuasi perusperiaatteet hyvin perusohjelmia käyttäen, samat periaatteet toimivat muissakin ohjelmissa

PITKÄ HISTORIA o Tekstinkäsittelyn 1980-luvun yleisimmin käytetty WordPerfect esiteltiin jo 1979 o Toimisto-ohjelmistot koottiin 1990-luvulla paketeiksi aluksi paketteihin kuuluivia perusohjelmia olivat tekstinkäsittely-, taulukkolaskenta- ja esitysgrafiikkaohjelmistot ohjelmistokirjo kasvaa koko ajan: ajanvaraus- muistiinpano-, piirto-, työpöytätietokanta- jne. ohjelmistot uusien ohjelmien haltuunotto ei kuitenkaan vaikeaa ja pelottavaa, koska opittuasi perusperiaatteet hyvin perusohjelmia käyttäen, samat periaatteet toimivat muissakin ohjelmissa

SULJETUT VS. AVOIMET OHJELMISTOT o MS Office saavutti valta-aseman Windowsin myötä tiedostomuodoista.doc,.xls ja.ppt tuli dominoivia (MS Office 2007- versiosta lähtien xml-tiedostoja hyväksi käyttävät.docx,.xlsx,.pptx) nykyään avattavissa ja muokattavissa muidenkin firmojen työkaluilla, mutta aina ei näin ollut edelleen selkeästi levinnein toimisto-ohjelmisto; kuluttajamyynnissä siirrytty tilausperusteiseen maksuun o Vastaiskuna suljetulle ohjelmistokehitykselle on kehitetty myös avoimia toimisto-ohjelmistoja, esim. LibreOffice, OpenOffice, FreeOffice käyttöliittymät hyvin Microsoft Officen kaltaisia Libre- ja OpenOfficen natiivit tiedostomuodot.odt,.ods ja.odp ovat standardisoituja, avoimia tiedostomuotoja FreeOfficen natiivit tiedostomuodot.tmdx,.pmdx, ja.pmdx o Monet organisaatiot erityisesti kehittyvissä maissa, mutta myös Euroopassa käyttävät avoimia toimisto-ohjelmistoja

TEKSTIMUOTOISEN TIEDON KÄSITTELY o Muotoilematonta teksti tallennetaan merkit yksitellen sovittua koodausta käyttäen tiedostomuoto.txt alkuperäinen yksinkertaisin ASCII-koodaus jokaisella aakkoston merkillä oma sovittu koodinsa 7-bittiä, 128 merkkiä, ei kansallisia merkistöjä nykyisin yleisimmin käytössä Unicode-koodaus (UTF-8) merkistöllä ilmaistavissa kaikki kansalliset merkit o Yleisimmin käytetyt tekstinkäsittelyohjelmat, kuten esim. MS Word, LO Writer, FO TextMaker, Google Docs, WYSIWYG-ohjelmia (what-you-see-is-what-you-get) tallentavat tiedostoon oletusarvioisesti myös muotoilut yksittäisten merkkien lisäksi tiedostomuotoja:.doc(x),.odt,.rtf,.tmd(x),

TEKSTINKÄSITTELYN PERUSPERIAATTEITA Pätevät yleisesti, vaikka esimerkkinä Word o Enter näppäin ei ole rivinvaihto ( ) vaan kappaleen vaihto ( ) rivinvaihto ( ) saadaan aikaan painamalla samalla shiftnäppäintä kun painetaan enteriä (kappale ei vaihdu) o Välilyönti erottaa sanat toisistaan, sitä ei käytetä muotoiluun (esim. tyhjän tilan tekemiseen) o Muotoiluun liittyvät piilomerkit (ohjaus- tai kontrollimerkit) saa näkyviin Aloitus-valikkonauhan Näytä tai piilota (Show/Hide) painikkeella o Ulkoasun muotoilu toteutetaan tyylien avulla, ei suoraan tekstiä muokkaamalla

TEKSTIN KÄSITTELY Tekstialueen valinta o Hiiren kursorilla maalaus tavanomaisin sama seuraavasti: kursori valinnan alkuun, shift + kursorin valinnan loppuun o Hiiren napsautukset käyttävät hyväkseen tekstin syntaksin tunnistusta (sana, virke) kokeile tupla- tai triplanapsautuksia tekstissä o Hiiren napsautukset dokumentin eri osissa käyttävät hyväkseen dokumentin rakennetta kokeile (rivi, kappale, koko dokumentti) kokeile yhdistämistä maalaukseen o Näppäinten painallusten yhdistämien valintoihin shift: alueen valitan jatkuu edellisestä aktiivisesta kohdasta uuteen ctrl: valitaan useita (epäjatkuvia) alueita tarkkaa valintaa tehdessä kätevä: näppäimistöä shift + nuolinäppäimet rivityksen rikkova valinta (alt + valinta)

TEKSTIN KÄSITTELY Kopiointi, leikkaus ja liimaus o Tavallisin tapa: valinta ja kopiointi/leikkaus/liimaus näppäinkomennoilla (ctrl+c, ctrl+x, crtl-v), valikkoa käyttäen Aloitus (Home) -valikkonauhan tai kontekstisensitiivistä ponnahdusvalikkoa käyttäen o Kopiointi hiirellä: vedä-ja-pudota hiiren painike pohjaan valitun alueen päällä ctrl-näppäin alas hiiren osoitin haluttuun kohtaan ja ctrl-näppäimen vapautus o Leikkaaminen hiirellä: vedä-ja-pudota kuten edellä, mutta ilman ctrl painiketta o Vielä yksi tapa hiirellä kuten kaksi edellistä, mutta käyttäen kontekstisensitiivistä valikkoa

TYYLIEN KÄYTTÖ o Muodolla (tyylillä) on väliä huolimaton ulkoasu viestii epäluotettavasta sisällöstä o Tyylit voidaan kohdistaa merkkeihin, kappaleisiin, osiin tai koko dokumenttiin kappaletyylit kuitenkin olennaisimmat dokumentin muotoilussa o Kun kappaletyylejä käytetään oikein dokumentista saadaan tyylillisesti yhtenäinen helposti ylläpidettävä saadaan käyttöön erilaisia automaattisia työkaluja, esim automaattinen sisällysluettelo, dokumentin rakenteen havainnollistavia ja navigoinnin mahdollistavia työkaluja o Valmiit tyylipohjat organisaatioissa valmiit tyylipohjat erilaisille dokumenteille

TYYLIEN MÄÄRITTELY o Rakenteen määrittely tyylien avulla Leipäteksti, Otsikko, Otsikko1, Otsikko2,... (Body Text, Title, Heading1, Heading2,...) o Kaikkiin määriteltyihin tyyleihin pääsee käsiksi Aloitus (Home) -valikkonauhalta Tyylit; Styles työkaluryhmä aukaisee Tyylit (Styles) viestiruudun

TYYLIEN MUOKKAUS o Tapahtuu Tyylit (Styles) -viestiruudun kautta esim. leipätekstin fontin muutos Tämän kautta pääsee muokkaamaan kaikkia muitakin tyylin ominaisuuksia (välistyksiä, sarkaimia, kehyksiä, jne)

SARKAIMET o Sarkainmerkki ( tabulaattori, tab character) kirjoitetaan näppäimistön vasemmasta reunasta o Sarkainasetukset määrittelevät millaiseksi tyhjäksi tilaksi sarkainmerkki ( ) muuttuu o Sarkainasetukset tehdään viivaimen avulla, esim. vasen suora sarkain ( ) oikea suora sarkain ( ) keskittävä sarkain () pystypalkkisarkain (I) o Huomaa, että sarkainasetukset kuuluvat kappaletyyliin (!) sarkaimen muutoksen vaikutusalue on siis kappale

TAULUKOT o Taulukkotyökalu Lisää-valikkonauhalta pääsee lisäämään halutun kokoisen taulukon otaulukkoa voi muotoilla solu kerrallaan tai sarakkeittain, myös riveittäin

AUTOMAATTISET MUOTOILUT o Viitteet, sisällysluettelot, indeksit sekä kuva-, taulukko ja kaaviotekstit kannattaa luoda automaattisesti ainakin jos dokumentti on pitkähkö o Valikkonauha Viittaukset sisältää automaattisia työkaluja Sisällysluettelo (Table of Contents) Alaviite (Footnote) Loppuviite (Endnote) o Automaattiset viittaukset päivittyvät automaattisesti tai puoliautomaattisesti (esim. valinnalla päivitä sisällysluettelo)

LUKUJEN NUMEROINTI o Lukujen automaattinen numerointi tehdään Aloitus-valikkonauhan Kappale-työkaluryhmän Monitasoinen luettelo -komennon avulla perustuu siihen, että dokumentissa on käytetty kappaletyylejä johdonmukaisesti, ja kappaltyyleille määritellyt tasot dokumentin rakenteessa ovat johdonmukaiset o siksi hyvä käyttää valmiiksi määriteltyjä tyylejä Otsikko, Otsikko1, Otsikko2, jne. (Title, Heading1, Heading2, jne) niillä määrittelyt valmiiksi johdonmukaiset niiden tyylit voi aina muokata halutunlaisiksi

OIKOLUKU JA TAVUTUS o Dokumentin kieli valitaan Tarkistavalikkonauhalta o Tavutus (hyphenation) valikkonauha Asettelu automaattinen tavutus tavuttaa koko dokumentin manuaalinen tavutus voidaan tehdä tiettyyn (valittuun) osaan dokumenttia o Oikoluku antaa vihjeitä siitä missä saattaa olla kirjoitus- tai kielioppivirheitä ehdotukset eivät lähellekään virheettömiä, itse aina tehtävä päätös hyväksytäänkö korjausehdotus vai ei

OSAT, SIVUT JA NIIDEN VAIHDOT o Sivunvaihdot tapahtuvat normaalisti automaattisesti voidaan myös tehdä pakotettu sivunvaihtohalutussa kohdassa o Osanvaihdot dokumentti voidaan jakaa osiin (sections) käyttäen osanvaihtoja (sections breaks) aloittaa uuden osan joko seuraavalta sivulta tai samalta sivulta eri osille voidaan määritellä omat ylä- ja alatunnisteet, omat tyylejä

YLÄ- JA ALATUNNISTEET o Kaksoisnapsautus dokumentin ylä- tai alatunnistealueella avaa tunnisteen muokkaukseen kun ylä- tai alatunniste on aktiivisena (muokattavana), dokumenttiin ilmestyy uusi valikkonauha Rakenne valikkonauha sisältää ylä- ja alatunnisteen muokkaustyökaluja esimerkiksi numeroinnin tai päiväyksen tuominen tunnisteeseen

TUKI RYHMÄTYÖLLE o Muokattaessa parin/ryhmän kanssa samaa dokumenttia on hyödyllistä olla selvillä tehdyistä muutoksista hyväksyä / hylätä muutoksia jättää muille kirjoittajille kommentteja ja lukea niitä o Tarkista valikkonauha / Jäljitä muutokset kun jäljitys on päällä, tehdyt muutokset (poistot, muokkaukset, korvaukset) jäävät tekstiin näkyviin ryhmän muut jäsenet näkevät muokkaukset ja voivat hyväksyä tai hylätä tehdyt muutokset