Tilitoimihenkilöt ry:n jäsenlehti 1/2012



Samankaltaiset tiedostot
Calculare Oy Aamiaisseminaari Nina Heikkinen

A - Kiltojen Liitto ry:n valtakunnalliset Kevätpäivät ja -kokous

A-Kiltojen Liitto ry:n valtakunnalliset Kevätpäivät ja -kokous. Siikaniemen kurssikeskus, Siikaniementie 210, Kutajärvi, Lahti

Veroasiat oikein heti alusta lähtien. Infopaketti uudelle yrittäjälle Yritys2017-messut

Workshop: Verkostot ja niiden merkitys sihteerin/assistentin työssä Paasitorni

Hotelli Petäys, Hämeenlinna. A - K i l t o j e n L i i t t o r y : n v a l t a k u n n a l l i s e t Kevätpäivät ja -kokous

Jytyn Itä-Suomen alueen Työhyvinvointipäivät

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3

TE-toimiston ohjeita/vinkkejä ammattiin 2019 valmistuville

Varsinainen liittokokous alkaa

Vuosikokoukseen ilmoittautuminen

A-Kiltojen Liiton syyspäivät ja syyskokous

-palvelun pikaopas oma-aloitteiset verot

liittyä liittoon kuulua yhdistykseen Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY

Työllistyminen taloushallintoalalla LEAD messut ERTOn puheenjohtaja, OTL Juri Aaltonen

Näin tutkittiin alle 50-vuotiasta vastaajaa. 75 % vastaajista oli miehiä vuotiaat. 25 % vastaajista oli naisia.

1. Yleistä ohjeistusta

ARVOISA JÄSEN, HYVÄÄ ALKANUTTA VUOTTA 2017!

Vuosikokoukseen ilmoittautuminen

Yhdistyksen puheenjohtaja Tuomo Tikkanen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. Puheenjohtajiksi valittiin

YTK SuomiAreenalla: Työttömyyden tukemisesta työllisyyden tukemiseen

Lupsakkaa talven aikaa ja hyviä hiihtokelejä!

Paranna työnhakutaitojasi netissä!

TUNNE ITSESI TYÖNHAKIJANA

KAUSIVEROILMOITUKSEN

Työssäoppiminen (ammattillinen peruskoulutus) ja työpaikkaohjaajan tehtävät. Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu

YRITYS JA VEROT. Yritystoiminta Pia Niuta

Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa.

Nuorten Palvelu ry KEVÄTPÄIVÄT 2018 MIKKELI. Sokos Hotel Vaakuna. Porrassalmenkatu 9, Mikkeli

Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus. Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille. Hyväksytty 1.0/27.8.

YHDYSHENKILÖPOSTI 2/2010

Työssäoppiminen yrittäjänä. Leonardo da vinci hankkeiden päätösseminaari

A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät ja kokous

Tervetuloa työelämään!

JÄSENTIEDOTE 2/2012 JHL 012

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

EVÄSPAKETTI OPISKELIJAN TYÖSSÄOPPIMISEEN

Suomen Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppu Lahdessa

Vuokratyöntekijätutkimus 2014

SOPIMUSPRO - VERKKOPALVELUNOHJE. Opiskelijan ohje SopimusPro verkkopalveluun. Pikaohje arvioinnin kirjaamiseen SopimusPro -verkkopalveluun

Työpaikkaohjaajan tehtävät. momutoko. monimuotoinen työpaikkaohjaajien koulutus

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ

Työhakemuksen täyttäminen Näin haet työtä Seurelta

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Verotili ja alkutuotannon harjoittajat. Verohallinto Syksy 2010

Kokemuksia perhehoidosta. Kuudes tapaaminen. Kouluttajakansio KeVa - perhehoidon valmennus

OPINTOPÄIVÄT KALAJOELLA

Selkoesite. Kiinni työelämään. te-palvelut.fi

Palkka.fi maksuton palkanlaskentaohjelma pienyrityksille ja kotitalouksille. Kuopio

Yhteiskunta-, yritys- ja työelämätiedon paketti laajennetulle työssäoppijoille

Viitteet lyhyesti. Oikean viitenumeron valinta on tärkeää. Yleisimmät verolajin viitteet ovat: Näiden lisäksi eri tilanteisiin on mm.

Selkoesite. Kiinni työelämään. te-palvelut.fi

apuna Yrityksesi arjessa Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry

Hotel Fjalarissa Salossa Osoite: Rinteentie 5, Salo

WILMAN KÄYTTÖOHJE TYÖPAIKKAOHJAAJILLE Lahden diakonian instituutti

Liity SuPeriin LÄHI- JA PERUSHOITAJIEN OMAAN LIITTOON

JÄSENTIEDOTE 2 / 2017

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET YHTEENVETO VUOSIKOKOUKSESTA JA SUKUSEURAN 15- VUOTISJUHLASTA...2 KITEEN SUKUSEUROJEN YHTEINEN MATKA TALLINNAAN...

TYÖPAIKKATOIMINNAN ABC

TYÖPAIKKATOIMINTA. Ohjeistus työpaikkatoiminnasta

Haloo - Kuuleeko kukaan? Innostu viestinnästä!

A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät ja syyskokous

Yrjö Määttänen Kokemuksia SuLVInetin käytön aloituksen

Sairaankuljettajia koskevan työehtosopimuksen jäsenkirje 6/2011

Kehityskeskustelulomake

Aito HSO ry. Hyvä sijoitus osaamiseen

VAHVASTI VERTAISTUKEA. koulutus- ja kohtaamispäivät

TYÖHAKEMUS. Työhakemus ja CV ovat ensimmäisiä asioita joihin työnantaja kiinnittää huomionsa.

10 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN. työskentelee matkailutapahtuman

Pikatreffit. Pikatreffien kuvaus

Kätevästi netissä KÄYTTÖOHJE.

AJATUKSIA TYÖPAIKKAOHJAAJALLE PARTURI- KAMPAAJA OPISKELIJAN OHJAAMISESTA JA MOTIVOINNISTA TYÖPAIKALLA

SEKAKUOROLIITTO RY Helsinki JÄSENKIRJE 5 / Sekakuoropäivät Helsingissä

AKTIIVINEN IKÄÄNTYMINEN. Jaakko Kiander & Yrjö Norilo & Jouni Vatanen

Metsästysseura Espoon Ähöttäjät RY. Esityslista 1/2017 iivisniemenkuja 4 e Espoo

1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta

Mukaan.fi on oma verkkopalvelu juuri sinulle, joka olet kiinnostunut erityistä tukea käyttävien lasten, nuorten ja aikuisten elämästä.

Rauman MTY Friski Tuult ry. Jäsenkirje 5/2015

Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKO. Matkustusohjesääntö

Suomalainen. työelämätietous. Pikku-koto kurssi

1. Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

Tervetuloa Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ViNOn kahdenteenkymmenenteentoiseen liittokokoukseen pe-su Turkuun!

SEURATIEDOTE MAALISKUU/2004

Työnhaun lähtökohtia. mitä osaat. mitä haluat. millä ehdoilla

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

TEKNISTEN TOIMIHENKILÖIDEN TYÖEHTOSOPIMUSTA KOSKEVA NEUVOTTELU

Yhdistystiedote 3/2015

SATL:n 83. Liittokokous Tallinnassa PÄIVITETTY AIKATAULU

Varsinainen liittokokous alkaa

SATL:n 83. Liittokokous Tallinnassa

Jyty Varkaus Ry Syyskuu 2014

A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät ja -kokous

JÄSENTIEDOTE 3 / 2015

Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. Puheenjohtajiksi valittiin

WILMAN KÄYTTÖOHJE TYÖPAIKKAOHJAAJILLE LAHDEN DIAKONIAN INSTITUUTTI

Yhteistyöllä vahva liitto

Työhyvinvointikysely Henkilöstöpalvelut

Maksuton palkanlaskentaohjelma. Johanna Puikkonen verosihteeri, Palkka.fi neuvoja Verohallinto Henkilöverotus

Transkriptio:

tosite Tilitoimihenkilöt ry:n jäsenlehti 1/2012 3 Raamisopimus oli voitto 4 Hedien hemmottelua ja muita herkkuja 8 Navigoi itsesi uudelle uralle 10 Palaute Verohallinnolle 12 Kohti työelämäkumppanuutta 18 KUTSU kevätkokoukseen ja ammatilliseen koulutukseen

PUHEENJOHTAJALTA TOSITE Tilitoimihenkilöt ry:n jäsenlehti Yhdeksästoista vuosikerta: numero 38 Päätoimittaja: Anne-Mari Korhola Lehtitoimikunta: Tiina Laukka Tuula Lehtonen Gülseren Kaya Matti Silvonen Ulkoasu ja taitto: Taina Leino, Vitale Ay Painopaikka: KTMP Ykkös-Offset, Vaasa Seuraava Tosite-lehti ilmestyy syksyllä 2012. Kevät keikkuen tulevi mutta silti on vielä hetkeksi palattava viime syksyn tuuliin ja tuiverruksiin. Työehtosopimuksemme voimassaolo päättyi 30.9.2011 joten olimme jo aloittaneet neuvottelut siinä vaiheessa kun varmistui uuden huomioon otettavan elementin eli raamisopimuksen toteutuminen. Neuvotteluaikataulua jouduttiin pidentämään ja niinpä nyt uudella nimellä kulkevan Taloushallintoalaa koskevan työehtosopimuksen 1.10.2011 31.10.2013 neuvottelutulos saavutettiinkin vasta 31.10.2011. Sopimus palkankorotuksineen tuli kuitenkin voimaan 1.10.2011. Raamisopimus oli paluu yhteiseen neuvottelupöytään ja näin siis kaikki raamiin sitoutuneet osallistuivat yhteisiin talkoisiin kasvun ja työllisyyden turvaamiseksi. Neuvottelupöytään raami toi vielä oman mausteensa kun alakohtaisesti arvioimme mitkä valittavissa olevista elementeistä kirjataan meidän sopimukseemme ja paljonko niiden kustannusvaikutus tulee nimenomaan tällä alalla olemaan. Raamisopimuksen mukaisesti ensimmäisen vuoden kustannusvaikutus oli 2,4 % ja seuraavan 13 kk:n osalta 1,9 %. Vielä oli sovittava miten erä maksetaan ja kovan työn ja väännön jälkeen neuvottelutulos viimein oli että 1.10.2011 yleiskorotuksen määrä oli 1,6 % ja paikallisesti jaettava määrä 0,8 %. 1.11.2012 yleiskorotus 1,3 % ja paikallinen erä 0,6 %. Vähimmäispalkkataulukoihin tulivat koko raamin maksimin mukaiset korotukset. Lisäksi tammikuun 2012 palkanmaksun yhteydessä tuli 150,00 euron kertaerä. Ison osan tavoitteistamme jouduimme taas jättämään tuleviin neuvottelupöytiin vaikka muutoksiakin toki saatiin, esim. muutosturva, sairausloman palkanmaksuun yksi uusi porras, parannuksia perhevapaaseen sekä luottamusmiehelle ja työsuojeluvaltuutetulle maksettaviin korvauksiin. Tosiasiassa nykyisellä valmiudella omien etujemme valvontaan olisi raamisopimuksen mukaista kustannusvaikutusta parempien korotusten saavuttaminen ollutkin lähes mahdotonta, vaikka toimialalla pyyhkiikin kohtalaisen hyvin. TEM:n 19.10.2011 julkaiseman toimialaraportin mukaan Suomessa taloushallintoalan palveluiden liikevaihdon kehitys on ollut pääosin kasvava, taloudelliset tunnusluvut ovat kehittyneet suotuisasti ja työvoiman kysyntääkin näyttäisi riittävän. Neuvotteluratkaisumme olennainen osa sopimuksen kehittymisen kannalta ovatkin nyt asetetut tilastoyhteistyön kehittämistyöryhmä sekä palkkausjärjestelmän kehittämistyöryhmä, jonka tehtävänä on kartoittaa olemassa olevien palkkarakenteiden pohjalta kehittämistarpeita. Meidän tavoitteemme on edelleenkin saada alan palkkaus työn vaativuutta vastaavalle tasolle unohtamatta työelämässä jaksamisen kannalta tärkeitä laatuasioita. Järjestäytymisasteen ja sitä kautta painoarvomme nostoon tarvitsemmekin talkoisiin kaikkia taloushallintoalan ammattilaisia. Hyvä alku olisi jos jokainen hankkisi kevään jäsenhankintakampanjamme aikana vaikkapa vain yhden uuden jäsenen tähän tukiverkkoomme.. Kuluvan vuoden toimintamme jatkuu pitkälti aikaisempien vuosien tapaan, kevät- ja syyskokousten yhteydessä järjestämme edullista ammatillista koulutusta, syksyllä taas kokopäivän seminaarin muodossa. Lisäksi tavoitteemme on lisätä jäsentemme hyvinvointia ja yhteenkuuluvaisuuden tunnetta muillakin tavoilla, toivottavasti tapaamme vaikkapa Titon jäsenmatkalla elokuussa. Aurinkoista kevättä kaikille Anne-Mari Korhola Viime lokakuussa allekirjoitettu raamiratkaisu oli sekä koko Suomen että palkansaajien voitto. Palkansaajien kannalta olennaisinta oli paluu aktiivisen vaikuttamisen kentälle ja työnantajalinnakkeen saaminen takaisin neuvottelupöytään. Työnantajien kannalta parasta oli kilpailukyvyn turvaaminen. Palkkaratkaisun lisäksi raamisopimus sisältää monia palkansaajan kannalta olennaisia lakimuutoksia. Lomarahan jaksotuksesta luovutaan Raamisopimus parantaa työttömien asemaa. Työttömäksi jäävän viimeisen palkan yhteydessä maksetaan pitämättömät lomat rahana. Tällä hetkellä rahana maksettavat lomat on pidettävä lomana ennen työttömyyskorvausten alkamista. Jos henkilö on ollut vaikkapa 12 kuukauden määräaikaisessa työsuhteessa, pitää hän neljä viikkoa lomaa ennen työttömyyspäivärahojen alkamista. Raamisopimuksen mukaan lomarahojen em. kerrotusta ns. jaksotuksesta luovutaan vuoden 2013 alusta lukien. Uudistus on todella merkittävä ja tulee parantamaan työttömien toimeentuloa. Esimerkiksi TiTon jäsenistä noin 10 % sai vuoden 2011 aikana työttömyyskorvauksia. Vuoden 2013 alusta voimaan tuleva uudistus olisi nopeuttanut todennäköisesti lähes kaikkien em. henkilöiden työttömyyskorvausten saamista. Uudistus on miljoonaluokan tulonsiirto työttömille ja erittäin merkittävä saavutus palkansaajaliikkeelle. Juri Aaltonen Puheenjohtaja Toimihenkilöliitto ERTO ry Raamisopimus oli voitto Pappaloma pitenee Raamisopimuksessa sovittiin merkittävästä vanhempainvapaan parannuksesta. Sopimuksen mukaan vuoden 2013 alusta lukien isyysvapaa on yhteensä 54 arkipäivää eli noin yhdeksän viikkoa. Tällä hetkellä pappaloma on pisimmillään 42 arkipäivää eli seitsemän viikkoa. Ilman raamisopimusta ei tätäkään uudistusta olisi saatu. Vuorotteluvapaata ei heikennetä Hallitus oli ennen raamisopimusta päättänyt heikentää vuorotteluvapaajärjestelmää Vuorotteluvapaa on yksi palkansaajien tärkeä mahdollisuus hengähdystaukoon hektisessä työelämässä. Ertolaisista 130 ja logistiikan jäsenistä 15 sai vuorotteluvapaakorvauksia vuoden 2011 aikana. Keskitetyssä sopimuksessa sovittiin vuorotteluvapaan säilyttämisestä ennallaan. Tasa-arvo raamisopimuksessa Keskitetyn sopimuksen heikoin lenkki oli sukupuolten välinen tasa-arvo. Raamisopimuksessa ei ole mukana samapalkkaisuuteen liittyviä palkankorotuseriä. Sopimuksessa sovittiin toki palkkakartoitusten toimivuuden ja kehittämisen selvittämisestä, mutta konkreettisia tasa-arvoeriä ei sopimus sisällä. Sukupuolten välinen samapalkkaisuus ei raamisopimuksessa edennyt, mutta työmarkkinoiden tasaarvoisuutta saatiin eteenpäin mm. työryhmäkirjauksella vuokratyöntekijöiden asemasta. Kaikki samassa veneessä Noin 95 prosenttia palkansaajista on raamisopimuksen piirissä. Keskitetyn sopimuksen 2,4 prosentin kustannusvaikutus on toteutettu eri aloilla eri tavoin. Joillakin aloilla yleiskorotus on ollut 2,4 prosenttia ja joillakin aloilla, kuten taloushallinnon työehtosopimuksen soveltamisalalla, korotusvara on käytetty osin yleiskorotukseen ja osin paikalliseen erään. Käytännössä paikallinen erä useimmiten on lisätty yleiskorotukseen ja kaikkien palkkoja on siten korotettu 2,4 %:lla. Olennaista on myös se, että raamisopimus on tarjonnut sopimuksettomille aloilla mahdollisuudet kohtuulliseen ansiokehitykseen. Puhevalta Raamisopimus oli osoitus palkansaajaliikkeen kyvystä vaikuttaa yhteiskunnan asioihin. Varmuutta tulevista keskitetyistä sopimuksista ei ole, mutta raamisopimuksella luotiin rakenteita, joiden avulla palkansaajilla on hyvät mahdollisuudet vaikuttaa yhteiskunnan kehitykseen. Yhtenä esimerkkinä tästä EU-politiikan seuranta ja valmisteluryhmä, jossa voimme olla vaikuttamassa Suomen linjaan EU-asioissa. Raamisopimus oli voitto palkansaajille. Sopimus toi kohtuulliset palkankorotukset ja parannuksia lainsäädäntöön. Se myös osoitti, että palkansaajaliike on edelleen voimissaan ja pystyy suuntaamaan yhteiskunnan kehitystä palkansaajien kannalta hyvään suuntaan. Ollaan yhdessä rakentamassa ihmisten Suomea. Tosite 1/2012-3

Hedien hemmottelua ja muita herkkuja ERTOn Ykkösketju eli henkilöstön edustajat (hedit) kokoontuivat tammikuun viimeisenä viikonloppuna Helsinkiin Ykkösketju kuntoon -seminaariin. Tapahtuman aikana hedeille tarjoiltiin asiaa ja hieman viihdettäkin. ERTOn puheenjohtaja Juri Aaltonen herätteli seminaariväkeä pohtimaan työurien pidentämistä. Vuodesta 2009 työurat ovat pidentyneet vuodella ja tavoitteena on 3 vuotta vuoteen 2025 mennessä. Tavoite työurien pidentämisestä on kannatettava ja työuria voidaan pidentää muun muassa kehittämällä opintoja työuran alussa ja työelämää parantamalla, Aaltonen sanoi ja painotti eläkejärjestelmän kyllä kestävän. Haasteet ovat julkisen talouden puolella, hän muistutti. Aaltonen kertoi työ- ja elinkeinoministeriön tuoreesta tilastosta, jonka mukaan yleinen ammattiliittoihin järjestäytymisaste on tippunut. Laskua on tapahtunut kaikissa ikäluokissa sekä miehissä että naisissa. Aaltonen korosti, että asiaa on pohdittava avoimesti ja mietittävä keinoja järjestäytymisasteen nostamiseksi. Tähän päästään avoimella ja demokraattisella toiminnalla sekä liiton ja yhdistysten yhteistyöllä, hän korosti. Työuria voidaan pidentää muun muassa kehittämällä opintoja työuran alussa ja työelämää parantamalla. Juri Aaltonen Suomen talous on vahva ja kilpailukykyinen muiden maiden talouksiin verrattuna. Lauri Uotila Teksti ja kuvat Kristiina Ahonen Maailmanmarkkinoista esiintymistaitoihin Sampo Pankki Oyj:n johtava neuvonantaja Lauri Uotila johdatteli seminaariväen talousnäkymiin ja -suhdanteisiin. Hän antoi tunnin pikakatsauksen siitä, mihin suuntaan maailmanmarkkinat ovat menossa. Suomen talous on vahva ja kilpailukykyinen muiden maiden talouksiin verrattuna, Uotila terotti virkistävässä talouskatsauksessaan. Seminaariväen mukaan jokaisen kansalaisen pitäisikin kuulla Uotilan esitys, niin totuudenmukainen ja tulevaisuudenuskoinen luotaus se oli. Näyttelijät Elina Knihtilä ja Taisto Oksanen kuljettivat seminaariväen esimerkkien voimalla erilaisiin tapoihin, joilla HED voi lähestyä työkaveriaan. Keskustelun kautta selviteltiin yhdessä, miten lääkäriasema Kimalaisen, kutsumustyölleen omistautuneen pieneläinhoitajan tai Elina Knihtilä ja Taisto Oksanen oman tiensä kulkijan ad-copy-mainostoimisto-projektityöläisen tapauksissa olisi järkevintä toimia, puhua ja käyttäytyä. ERTOn järjestölakimies Maritta Jalo esitteli työoikeuden uusimpia tapauksia ja tuoreimpia lakimuutoksia. Hän kertoi mm. oikeustapauksista Maritta Jalo 4 - Tosite 1/2012 Tosite 1/2012-5

Arto Suninen Leena Aijasaho ja niiden tulkinnoista, mutta muistutti että kaikki tapaukset ovat aina erillisiä eikä yleistyksiä pidä tehdä liian helposti tai yksioikoisesti. KTM Arto Suninen koulutti hedejä tulkitsemaan yrityksen tilinpäätöstä. Hän kertoi, miten tilinpäätöksen lukujen taakse näkee ja mitä ne kertovat yrityksestä. Esimerkkien avulla hän johdatti hyödyntämään tilinpäätöstä hed-työssä. Työnohjaaja, coach Leena Aijasaho opasti hedejä huolehtimaan omasta hyvinvoinnistaan. HED on usein vastuussa siitä, että työpaikalla on kiva olla ja kaikki jaksavat oman työnsä äärellä. Huolehtijan roolissa jää usein huolehtimatta omasta jaksamisestaan. Jaksamiseen auttaa mm. onnistumisen kokemukset, usko omiin kykyihin ja tasapaino työn ja oman elämän välillä. Myös fyysisestä kunnosta ja ruokavaliosta kannattaa huolehtia ja opetella pysähtymään kiireenkin keskellä. Telan tiedottaja Lea Ala-Mononen kertoi mm. eläkkeen muodostumisesta ja siihen vaikuttavista seikoista. Elinaikakerroin pienentää kuukausieläkkeitä kunkin ikäluokan odotettavissa olevan elinajan perusteella. Elinaikakertoimen vaikutusta voi kuitenkin kompensoida jatkamalla työssä pidempään käyttämällä hyväkseen ns. superkarttumaa. Somesta Elvikseen Aimo Räsäsen esittämä Erkki Ranto luennoi Minä Oy:sta ja ohjeisti työelämäkuvioita tiukalla konsulttitykityksellä. Ranto lietsoi kuulijoita yhä tehokkaampiin suorituksiin vanhan kunnon fläppitaulun ja herkistyneiden sormenpäidensä avulla. Esiintymistaiton akatemian toimitusjohtaja ja teatteritaiteen maisteri Johannes Lahtela koulutti ykkösketjulaiset innostavaan ja vaikuttavaan esiintymiseen. Yleisöä apunaan käyttäen hän opasti yhdellä lauseella vaikuttamiseen, läsnäoloon ja kuunteluun sekä erilaisten äänenpainojen käyttämiseen. Kun alkaa hermostuttaa, niin muista hengittää, Lahtela opasti tekniikaksi kiperiin neuvottelutilanteisiin. Verkkotoimittaja Perttu Iso- Markku luennoi ja keskustelutti yleisöä sosiaalisesta mediasta. Hän valotti sosiaalisen median (somen) luonnetta ja ominaisuuksia sekä kertoi esimerkein onnistuneista ja vähemmän onnistuneista some-kampanjoista. Sosiaalinen media ja perinteinen media toimivat parhaiten vuorovaikutuksessa ja syöttävät toisilleen aiheita. Siksi kaikista oikeista tapahtumista kannattaa tehdä aina myös facebook-tapahtuma kutsuineen, Iso-Markku muistutti. Hänen esityksensä löytyy myös SlideSharesta. Perttu Iso-Markku Jokaisella ERTOn jäsenyhdistyksellä oli tilaisuudessa oma esittelypöytä. Seminaariväki tutustuikin innokkaasti yhdistysten toimintaan ja toisilta opitut hyvät ideat lähtivät varmasti kiertämään. Iltaohjelmana tanssahdeltiin Ameban tahdissa ja illan solistina esiintyi rokin kuningas Elvis. Uusittu HED-intra ERTOn HED-intra www.hedit.fi on uusittu. Intra sisältää hedin tarvitsemia tietoja, aineistoja ja linkkivinkkejä. Lisäksi sivustolla on keskustelupalsta, jolla voi esimerkiksi kertoa Elvis kokemuksistaan tai kysyä neuvoa. HED-intra on uusittu yhteistyössä HEDien kanssa ja sitä kehitetään jatkuvasti HEDien tarpeita ja toiveita vastaavaksi palveluksi. Palautetta ja kehittämisideoita voi esittää intran keskustelupalstalla. HED-intraan saavat käyttäjätunnuksen kaikki ertolaiset HEDit sekä muutama mentori ja asiantuntija. Jos olet henkilöstön edustaja (luottamusmies tai -valtuutettu, pääluottamusmies, työsuojeluvaltuutettu tai -asiamies, EWC-edustaja, työpaikkaosaston vetäjä tai edellä mainittujen vara) ja sinulla ei ole vielä tunnuksia, ota yhteyttä ERTOon osoitteella hed@erto.fi. Vain palveluun kirjautumalla saat jatkossa käyttöösi HEDin uutiskirjeet ja HEDien muut herkut. HED-intrasta löytyvät kaikki HEDtehtävässä tarvittavat tärkeät aineistot ja lomakkeet sekä linkkivinkkejä erinomaisille tiedon lähteille. Intrasta löytyy mm. oppaita, asiakirjapohjia, työehtosopimukset, palkkasuositukset, oikeustapauksia ja tulkintoja, HED-koulutusten materiaaleja sekä vinkkejä työpaikka- ja klubitoimintaan. Materiaalipankkiin voi tallentaa omia tiedostoja ja linkkejä. Viesti-toiminnolla voi lähettää henkilökohtaisia viestejä muille rekisteröityneille käyttäjille. Toisella HEDillä saattaa olla vastaus tai ratkaisu valmiina toisen pulmatilanteeseen. HED-intran kaikille avoimella ja julkisella etusivulla on tietoa erilaisista HED-tehtävistä, HEDeille suunnatuista tapahtumista ja koulutuksista sekä käytännön ohjeet HEDien valintaan. Etusivun kautta voi myös etsiä lähintä hediä ja lähettää hänelle viestin. Etusivulla esitellään ertolaisia henkilöstön edustajia kuvien ja tarinoiden avulla. Lisäksi etusivulla voi kuka tahansa etsiä lähimmän HEDin ja lähettää hänelle viestin. ERTOn vanha HED-intra on poistettu käytöstä eivätkä vanhat tunnukset sinne ole enää voimassa. Lea Ala- Mononen Johannes Lahtela Konsultti Erkki Ranto (Aimo Räsänen) Pia Saunavaara esitteli HED-intraa. 6 - Tosite 1/2012 Tosite 1/2012-7

Navigoi itsesi uudelle uralle Miten löydän itselleni sopivimmat työnantajat? Miten pärjään työhaastattelussa? Hae viimeisimmät vinkit ja työkalut työnhakuun Uranavigoinnin ABC -koulutuksesta. Teksti Katja Alaja Kuvat Jukka Viskari Minun tarinani työnhakijana? Innovatiivista projektitoimintaa jo vuodesta X, Mervi Leivo nauraa. CV menee uusiksi, Leena Turtiainen sanoo urakoulutuksen jälkeen. Tunnelma on tiivis, kun lähes 30-henkinen joukko ideoi seuraavaa liikettä urallaan. He kirjaavat ajatuksensa yhden A4:n suunnitelmaksi, Minun projektikseni. Erton jäsenen Mervi Leivon, 44, projektina on työnhaku. Hän jäi työttömäksi vuoden alussa. Vaikka Leivolla on vankka kokemus projektipäällikön töistä sosiaali- ja terveysalalla, hän kaipaa pientä sparrausta. Aiemmin siirtyminen työstä toiseen on mennyt jouhevasti. Tulin tänne hakemaan neuvoja CV:n ja hakemusten päivittämiseen sekä motivaatiota työnhakuun. Niitä on tullut mukavasti, Leivo kertoo. Olemme Toimihenkilöliitto Erton, Nordealaisten ammattiliitto Nousun ja Vakuutusväen Liiton VvL:n yhteisessä Uranavigoinnin ABC -koulutuksessa helmikuussa 2012. Samanlaisia iltatilaisuuksia on luvassa syyskuuhun asti eripuolilla Suomea. Ideana on antaa liittojen jäsenille neuvoja ja työkaluja työnhakuun ja uralla etenemiseen. Idea tähän koulutuskiertueeseen tuli Erton puheenjohtaja Juri Aaltoselta olemmehan tasaväkisiä ammattiliittoja ja siksi hyviä kumppaneita. Yhdessä voimme järjestää enemmän tilaisuuksia kuin yksin, järjestöpäällikkö Mikael Gerkman VvL:stä sanoo. Työkokemus tarinoiksi Nousuun kuuluvan Leena Turtiaisen, 31, tilanne on erilainen. Hän työskentelee määräaikaisessa tehtävässä projektipäällikkönä Nordeassa. Hän toivoo voivansa jatkaa vastaavissa tehtävissä sen sijaan, että palaisi vakituiseen asiantuntijatyöhönsä samalla työnantajalla. Koen, että minulla on todellinen näytön paikka, joten on syytä terästäytyä uraan liittyvissä asioissa. Erityisesti Heidin neuvo omien tarinoiden luomisesta raksuttaa mielessäni, Turtiainen kertoo. Hän viittaa CareerStorm Urapalveluiden uravalmentaja Heidi Vilja Jokainen saa täältä neuvoja ja työkaluja siihen, että oma ura etenisi turvallisesti ja mieluisaan suuntaan, Heidi Viljamaa avasi koulutuksen. Uranavigoinnin ABC -koulutuksen teemat Tutustu itseesi Tutki vaihtoehtojasi Tee valintoja Neuvottele paikkasi Uudistu ja ylläpidä arvosi maan vetämän koulutuksen ensimmäiseen aiheeseen, itsetuntemukseen. Jokaisella on lahjapaketissa tähtiä eli monenlaista osaamista. Se pitää osata paketoida tarinoiksi, sillä työnantajat haluavat kuulla pieniä tarinoita. Tarinoita siitä, millaisia onnistumisia kullekin on tullut aiemmissa työtehtävissä. Ne kertovat paljon enemmän kuin pelkät tittelit, Viljamaa painottaa. Ole aktiivinen haastateltava Heidi Viljamaa suosittelee hakemaan piilotyöpaikkoja. Ensin työnhakija kartoittaa häntä kiinnostavia organisaatioita. Sitten hän tekee valintoja, mistä hän aikoo hakea töitä. Tämä on jotakin ihan muuta kuin pelkkä avoimiin hakemuksiin vastaaminen. Tiedonkeruu auttaa varmistamaan, että et osta sikaa säkissä. Tapaa rohkeasti ihmisiä, jotka tekevät sinua kiinnostavaa työtä tai joilla on kontakteja sinua kiinnostaviin organisaatioihin. Alan tapahtumissa pääset jututtamaan useita ihmisiä kertaheitolla, Viljamaa kannustaa. Seuraavaksi työnhakijan pitää luoda kontakti henkilöön, jolla on valta palkata hänet. Vasta sitten on edessä työhaastattelu. Viljamaa kehottaa siinäkin oma-aloitteisuuteen. Kannattaa itsekin kysellä haastattelijalta, millaista osaamista ja toimialatuntemusta kyseisen työn tekemisessä tarvitaan. Näin voit tuoda esiin sellaisia asioita itsestäsi, jotka ovat vastauksia työnantajan tarpeisiin. Haluaahan työnantaja poimia hedelmäkoriinsa niitä hänelle oikeita hedelmiä. Uusi jäsenetu: cv:n tuunauspalvelu Maalis huhtikuussa ERTOn jäsenet voivat varata ajan CareerStorm Urapalveluista ja saada ammattilaisen ehdotuksia ansioluettelonsa ja työhakemuksensa parantamiseksi. Ajan varanneet saavat nähtäväkseen myös nettivideot aihepiiristä. Tarkemmat ohjeet ERTOn nettisivuilla www.erto.fi 8 - Tosite 1/2012 Tosite 1/2012-9

Palaute Verohallinnolle Verotili-palvelun toiminnot ja verotilin tulosteet Verotilipalautuksen kuittauserittely pitäisi näkyä verotilillä helposti. Vastaus: Verotili-palvelussa on nykyisin erittely palautuksesta. Palautusta koskevan tilitapahtuman ikonia painamalla avautuu erittely niistä hyvityksistä, joita palautus sisältää. Verotili-palvelua ja asiakastulosteita kehitetään jatkuvasti. Tilitapahtumien esittämistä sekä tiliotteella että Verotili-palvelussa pyritään selkiyttämään, jotta asiakas tai hänen puolestaan toimiva tilitoimisto/kirjanpitäjä saa helposti kuvan tilitapahtumasta ja verotilin tilanteesta. Myös Verotili-palvelun tilitapahtumien hakutoimintoa kehitetään asiakkaiden näkökulmasta. Palvelun kautta asiakas pystyisi esim. saamaan helposti kaikki tarvitsemansa erittelyt, ja tulostamaan ne itse suoraan palvelusta. Tilitapahtuminen hakuun on muun muassa tuotu maaliskuun alussa mahdollisuus eritellä tapahtumia tilityspisteittäin tai tilinhoitajayhteisöittäin. Verotilin viivästysseuraamukset, myöhästymismaksu ja viivästyskorko Virheistä rangaistaan liian suuresti. Palkanlaskenta: kausiveroilmoitus laitettu ok, samoin eurot ok päivälleen tilitoimistosta. Fiksu työnantaja laittanut myös kausiveroilmoituksen verottajalle, euroja ei ole maksettu. Näistä maksamattomista euroista sakkoja/korkoja 15 EUR. Virheenä siis ollut vain se että laitettu x 2 kausiveroilmoitus. Puh.soitolla poistettu toinen kausiveroilmoitus. Mutta sakot on maksettava. Jos kausiveroilmoitus vaikka yhden päivän myöhässä, seuraukset kohtuuttomia. Suuret sanktiomaksut jo pienestäkin kausiveroilmoituksen myöhästymisestä ovat kohtuuttomia. Niin paljon korkoja ja sanktioita pikkuasioista, että jo niiden selvittämiseen ja kirjaamiseen (sentit!) menee kohtuuttomasti aikaa, myös tilintarkastajilta tullut palautetta verotilitäsmäytysten työllistävyydestä. Kohtuutonta ottaa sekä ennakonpidätyksestä että sotumaksusta esim. yhden päivän myöhästymistä molemmista oma 5,- sanktio voisi olla edes ilmoituskohtainen. Kohtuuttomat maksut/sanktiot, jos korjaa pientä virhettä. Kohta jätetään virheet korjaamatta ettei tarvitse maksaa typeriä rangaistusmaksuja, joista sitten asiakkaan kanssa kinastellaan kuka syyllinen ja kuka maksaa. Vastaus: Myöhästymismaksusta on tullut runsaasti palautetta. Olemme käynnistäneet sen perusteella selvitystyön liittyen myöhästymismaksun määräytymisen kohtuullistamiseen. Muutoksia on jo tehtykin. Myöhästymismaksu alenee aina, jos ilmoitettua veroa oikaistaan pienemmäksi. Ilmoituksen myöhästyminen voi johtua myös asiakkaasta riippumattomasta syystä esim. asiakas on saanut virheellistä ohjausta Verohallinnosta. Näissä tilanteissa asiakkaiden kannattaa ottaa yhteyttä Verohallintoon ja selvittää perusteet myöhästymismaksun perimättä jättämiselle. Myöhästymismaksuun voi hakea myös huojennusta eli vapautusta veron suorittamisesta joko kokonaan tai osittain. Huojennuksen edellytyksenä on, että tilanne katsotaan kohtuuttomaksi taloudelliset olosuhteet huomioon ottaen tai muusta erityisestä syystä. Verotilin palautukset ja niiden maksaminen Verotili ei ole toimiva niin kauan kuin palkkojen TAS-maksuja ja arvonlisäveroja ei voida ilmoittaa eri aikaan (koskien negatiivista alv:a). Vaikeuttaa työtä kun kirjanpitäjä ja palkanlaskija ja maksaja ovat eri henkilöitä! Kausiveroilmoitusta annettaessa ei voi lähettää neg. alvia sisältävää lomaketta ennen kk:n vaihdetta, jos on ilmoitettava palkkatietoja. Muuten palauttavat neg. alvin ja palkkaverot maksettava. Eikö voisi odottaa eräpäivään asti ja sen jälkeen palauttaa mahd. palautukset. Jos yrityksellä negat. alv, se tulisi pystyä heti ilmoittamaan ja verottajan odottaa ja kuitata vasta 12. pvnä työnantajasuorituksista. Ei siis palauttaa negatiivista alv:ta ennen sitä. Vastaus: Palautusmenettely tulee uudistumaan. Uudistuksella selkeytetään ja yksinkertaistetaan menettelyä. Myös palautusten maksamiseen liittyvät nykyiset ongelmat korjaantuvat muutoksen jälkeen. Jatkossa asiakas voi palautusajankohtaa muuttamalla vaikuttaa siihen milloin palautus maksetaan. Lähtökohtana on, että palautus maksetaan heti Verohallinnossa tapahtuvan palautettavaa veroa koskevan käsittelyn jälkeen. Asiakas saa palautuksen käyttöönsä mahdollisimman nopeasti. Asiakas voi vaihtoehtoisesti jättää palautuksen verotilillensä odottamaan ilmoituksensa antamispäivään seuraavaa eräpäivää. Palautus käytetään seuraavana eräpäivänä erääntyville velvoitteille, ja mahdollinen ylijäämä palautetaan eräpäivän jälkeen. Lisäksi on mahdollista jättää palautus kokonaan verotilille tulevien verojen maksuksi. Verotilille voi edelleen asettaa palautusrajan, jolloin ainoastaan palautusrajan ylittävä määrä palautetaan joko heti tai tulevan eräpäivän jälkeen. Uudet vaihtoehdot selventävät palautusmenettelyä. Asiakas voi helposti Verotili-palvelussa valita haluamansa palautusajankohdan ja muuttaa sitä tarpeen mukaan. Kausiveroilmoituksen antopäivä ei jatkossa enää vaikuta palautuksen käsittelyyn. Jatkossa siis kausiveroilmoitukset voi antaa joustavasti asiakkaan omien aikataulujen mukaisesti. Verotili-palveluun on suunniteltu uutena ominaisuutena myös aiheettoman maksun palautuspyynnön tekeminen. Tämä helpottaa ja nopeuttaa aiheettoman maksun palautusta. Asiakkaan ei tarvitse olla yhteydessä Verohallintoon, palautuspyynnön pystyy tekemään kätevästi sähköisesti. Alennettu verokanta, onko tarkoitus tasapuolistaa kampaaja/hieroja (9%/23%)? Vastaus: Työvaltaisten alojen alennettujen verokantojen kokeilu on päättynyt vuoden 2011 lopussa, eikä alennettuja verokantoja enää sovelleta esimerkiksi parturi- ja kampaamopalveluihin. Verotiliä ja Verotili-palvelua kehitetään jatkuvasti Jatkossakin Verohallinto kehittää Verotili-palvelua asiakkaiden tarpeiden pohjalta. Verotili-palvelussa asiakas voi seurata verotilinsä tilitapahtumia halutessaan vaikka ympäri vuorokauden päivittäin. Palvelussa saa tiedoksi tiliotteen ja voi tulostaa sen. Kausiveroilmoituksen lisäksi palvelussa voi antaa arvonlisäveron Eu-kaupan yhteenvetoilmoituksen. Kirjanpidon tarpeita varten palvelusta on mm. kuukauden tilitapahtumat koottuna valmiiksi. Hakutoiminnolla asiakas voi hakea tiettyjä tilitapahtumia esim. tilikauden arvonlisäverot. Verotili-palvelusta löytyy maksuohjeet; asiakkaan verotiliviite ja verotilin pankkitilit maksamista varten. Palvelussa on erilasta tietoa esim. asiakkaan ilmoitus- ja maksujakso, sekä Verohallintoon ilmoitettu tilinumero palautusten maksamista varten. Asiakas voi lisäksi tulostaa erilaisia selvityksiä tilitapahtumista, päivittää tiliotteen toimitustavan ja palautusrajan. Jatkossa palvelut lisääntyvät, asiakas voi esim. valita, koska hänen verotilinsä plussasaldo palautetaan verotililtä. Tyytyväisyyttä verotilimenettelyyn ja Verotili-palveluun tutkittu Verohallinto selvitti yritysten ja tilitoimistojen kokemuksia arvonlisäveron ja työnantajasuoritusten ilmoittamisesta ja maksamisesta sekä sähköisestä Verotili-palvelusta. Tutkimuksen teki TNS Gallup Oy puhelinhaastatteluina marraskuussa 2011. Verotili-palvelu on helpottanut veroasioiden hoitamista, ja valtaosa vastaajista, yrityksistä 69 prosenttia ja tilitoimistoista 86 prosenttia, oli siihen erittäin tai melko tyytyväisiä. Ilmoittaminen ja maksaminen koettiin vaivattomaksi. Myös eräpäivien yhdistämistä ja palautusmenettelyä pidettiin hyvänä, ja tiliotteelta saa hyvän kuvan verotilin ilmoitus- ja maksutilanteesta. Mielipiteissä oli joitain selkeitä eroja, esim. yritykset katsoivat, että verotilimenettely oli vähentänyt yritysten veroasioiden hoitamisesta aiheutuneita kuluja, kun taas tilitoimistot katsoivat, että kulut ovat nousseet. Osa vastaajista ei kuitenkaan käyttänyt Verotili-palvelua, koska he eivät luottaneet sähköiseen palveluun, pelkäsivät virheitä tai toivoivat helppokäyttöisempää palvelua. Palveluun tunnistautuminen, ja sen ohjeistus koettiin monimutkaiseksi. Toisaalta moni halusi hoitaa asioita sähköisesti paljon nykyistä enemmän. Verotiliä koskevaa ohjeistusta pidettiin yleisesti helposti saatavana, selkeänä ja käytännönläheisenä. Selvän enemmistön mielestä ohjeistusta oli riittävästi. Osa vastaajista koki ohjeet kuitenkin monimutkaiseksi ja vaikeaselkoiseksi. Tuloksia käytetään verotilimenettelyn ja Verotili-palvelun kehittämisessä: menettelyä ja verotiliohjeita selkiytetään, virkailijoiden koulutuksessa otetaan ne huomioon ja parannetaan asiakaspalveluohjeistusta. Verohallinnolta uutiskirje yritysasiakkaille Sähköisessä uutiskirjeessä kerromme ajankohtaisten asioiden lisäksi tulevista muutoksista ja muistutamme esimerkiksi veroilmoitusten antamisesta. Verohallinnon uutiskirje yritysasiakkaille ja tilitoimistoille ilmestyy noin neljä kertaa vuodessa. Uutiskirjeen voit tilata maksutta sähköpostiisi osoitteessa www.vero.fi. Tilauksen voit perua myös jokaisen uutiskirjeen lopusta löytyvästä linkistä. Teksti Elise Tamminen ja Simo Sildèn 10 - Tosite 1/2012 Tosite 1/2012-11

Kohti työelämäkumppanuutta Ammatillisen koulutuksen arviointi yhä enemmän työpaikoille Tulevaisuudessa ammatillisen koulutuksen oppiminen toteutuu entistä enemmän työpaikoilla. Opettajan ja opiskelijaa työssäoppimisjaksolla ohjaavan työpaikkaohjaajan roolit muuttuvat oleellisesti, kun oppiminen ja arviointi siirtyvät työelämään. Ammattioppilaitoksen tehtävänä on antaa tähän kehitykseen oma panoksensa ja tukensa työpaikoille Työelämäkumppanuuteen perustuvan Ammattisilta-hankkeen aikana on noussut esille tarve lisätä niin opettajien kuin työpaikkaohjaajien ohjaus- ja arviointiosaamista. Opettajien pedagogisia keinoja ja välineitä ohjata työssäoppimista tulisi lisätä. Opettajilla on runsaasti teoreettista tietämystä, mutta heillä ei aina ole toiminta- ja soveltamistapaa tämän osaamisen hyödyntämiseen. Myöskään työssäoppimisen mahdollisuudet oppimisen edistäjänä eivät aina hahmotu riittävästi. Työpaikkaohjaajien haasteena on nähdä kaikki mahdolliset tilanteet, joissa opiskelija voi oppia. Työpaikkaohjaaja osaa hyvin näyttää opeteltavat työtehtävät, mutta perustelut toiminnalle jäävät usein oppimisen kannalta riittämättömiksi. Laadukas oppimisympäristö voidaan saavuttaa aidon työelämäkumppanuuden avulla. Siinä opettaja arvostaa työpaikkaohjaajan roolia oman ammattialansa asiantuntijana ja työelämä puolestaan arvostaa opettajan roolia oppimisen, opetuksen, ohjauksen ja arvioinnin asiantuntijana. Oppilaitoksen ja työelämän kulttuurit ovat erilaisia, joten haasteena on työelämäyhteistyön muuttaminen kehittämiskumppanuudeksi. Siinä korostetaan tasavertaisen yhteistyösuhteen luomista. Työssäoppimalla ammattilaiseksi Kaikkiin nuorten ammatillisiin perustutkintoihin sisältyy vähintään 20 opintoviikkoa eli noin puoli vuotta työssäoppimista, josta osan voi suo rittaa myös ulkomailla. Aikuiskoulutuksessa työssäoppimisen kesto vaihtelee kunkin opiskelijan henkilökohtaisen tarpeen mukaan. Työssäoppiminen on vuorovaikutteista koulutusta, jossa osa tutkinnosta opitaan työpaikalla työtä tehden. Työpaikalla työssäoppijaa ohjaa työpaikkaohjaaja, joka on oman alansa kokenut ammattilainen. Oppilaitoksen tehtävänä on perehdyttää ja tukea sekä opiskelijaa että työpaikkaohjaajaa ennen työssäoppimisjakson aloittamista ja sen aikana. Ekamissa ja KSAO:ssa järjestetään työnantajille ja ohjaajille kahden opintoviikon laajuista työpaikkaohjaajakoulutusta. Koulutus on moduloitu teemoihin ja sen voi nyt suorittaa myös verkossa. Työssäoppiminen antaa opiskelijalle kokemuksia alan työtehtävistä, parantaa ammattiosaamista ja se voi olla mahdollisuus löytää työpaikka koulutuksen päätyttyä. Työnantajille työssäoppimispaikan tarjoaminen mahdollistaa uusien työntekijöiden joustavan rekrytoinnin. Yhteistyö oppilaitoksen kanssa antaa mahdollisuuden vaikuttaa alan opetussuunnitelman, opetuksen ja työssäoppimisjaksojen käytäntöihin (sekä mahdollisuuden henkilöstön kehittämiseen ja sitä kautta yrityksen kilpailukyvyn vahvistamiseen). Sinä voit vaikuttaa jäsenkyselyiden kautta Sinulla on mahdollisuus vaikuttaa vuoden aikana tehtävien jäsenkyselyiden kautta. Huhtikuussa tulemme tekemään ison jäsenkyselyn, jossa sinä annat suunnan ERTOn toiminalle tulevina vuosina. Myös muiden jäsenkyselyiden kautta vaikutat suuriin asioihin, kuten omiin työsuhteesi ehtoihin. Kyselyt toimitetaan sähköisesti, joten laita sähköpostiosoitteesi kuntoon nyt. Helpoiten tee sähköpostiosoitteen muutoksen sähköisen asioinnin kautta osoitteessa http://www.erto.fi/kirjaudu. Toinen vaihtoehto on lähettää sähköposti osoitteeseen jasenpalvelu@erto.fi. Tarkkaile postiasi, vastaa kyselyihin ja ole vaikuttaja! ERTON JÄSENPÄIVÄT 2012 Oulussa la 4.8. Ravintola Rauhalassa, Mannenkatu 1 Tapahtuma on osallistujille maksuton, ERTO tarjoaa ohjelman ja ohjelmassa mainitut tarjoilut. Tapahtumaan osallistujat vastaavat itse omista matka- ja majoituskuluistaan. Hotelli Scandicista, Saaristonkatu 4, on varattu kiintiö majoittuville. Kiintiön nimi: ERTO Allotment. Varaustunnus: ERI030812_001. Päivämäärät: 3. 5.8.2012 (perjantai sunnuntai). Huoneet ja huonehinnat: yhden hengen standard-huone 99 EUR/yö, kahden hengen standard-huone 108 EUR/yö. Puhelin: +358 8 543 1000. Sähköposti: oulu@scandichotels.com Tarkemmat tiedot kesäpäivistä 8.6. ilmestyvässä Toimi-lehdessä. Käy kurkkaamassa paikkaa osoitteessa www.ravintolarauhala.fi Jäsenpäivän päätteeksi Rauhalan Patiolla olevassa Kesäteatteriravintola Nauravassa Kulkurissa LUOLAMIES. Lippuja on rajoitettu määrä joten varmistaaksesi paikkasi ilmoittaudu pikaisesti. TITON jäsenille esitys on maksuton, avec-lipun voi lunastaa hintaan 28. Avec-liput maksetaan 29.6.2012 mennessä Tito ry:n tilille FI49 8000 1701 2133 33. TITOLAISTEN ilmoittautumiset jäsenpäivään ja lippuvaraukset www.tilitoimihenkilot.fi. Tosite-lehteen! Tosite-lehti on jokaisen TITOlaisen oma lehti. Kaikki jäsenet voivat kirjoittaa lehteen ja ottaa siihen kuvia. Julkaistuista jutuista ja kuvista maksetaan palkkio. Lehtitoimikunta päättää juttujen julkaisemisesta ja palkkion suuruudesta. Lähetä materiaali osoitteella: tiina.laukka@erto.fi LUOLAMIES: Rakastaa shoppailua? Kysyy eksyessään tietä? Vaihtaa sukat joka päivä? On ehkä mies mutta ei Luolamies! Luolamies on tikahduttavan hauska, lämmöllä miesten ja naisten eroja ruotiva stand up -esitys. Harvemmin näytelmä saa oman kadun tai oman merkkipäivän. Tämä Broadwayn pitkäikäisin, vuodesta 1995 pyörinyt yhden miehen show on saanut molemmat! Luolamiestä on esitetty ainakin 30 eri maassa 15 eri kielellä. Roolissa: Martti Suosalo. Esityksen kesto: 2h 15min. 12 - Tosite 1/2012 Tosite 1/2012-13

Eremitaaši TITOn jäsenmatka Pietariin 16.8. 20.8.2012 Lähde unohtumattomalle jäsenmatkalle hurmaavaan Pietariin! Tito valloittaa maailmaa huikea jäsenhankintakampanja Voita viikonloppuloma Kööpenhaminassa! Kaappaa Taloushallinto-alalla työskentelevä ystä - väsi tai työkaverisi ERTON jäseneksi 1.4. 31.5.2012. Kaikkien kampanja-aikana liittyneiden sekä suosittelijoiden kesken arvotaan 2 hengen viikonloppumatka Kööpenhaminaan. Jäsenhankkijan palkitsemme lisäksi 5:llä KuntoPlus-setelillä. Toimi näin: Kerro toimialalla työskentelevälle ystävällesi TITON ja ERTON jäsenyydestä sekä eduista www-erto.fi/ palvelut. Ystäväsi pitää täyttää jäseneksi liittymiskaavake joko täyttämällä sähköinen jäsenhakemus kaavake netissä, sähköpostilla PDF-liitteenä tai käsin (toimitus ERTOON ja palkanlaskijalle). Kirjatkaa jäsenlomakkeeseen TITO0112 ja jäsenen hankkineen nimi kaavakkeen kohtaan lisätietoja. KUVAT: JUKKA IIVARINEN viisumivapaa paikkoja rajoitetusti Pakettiin sisältyy: reittimatkat B2-luokan hytissä (2 hh) Helsinki Pietari Helsinki, Princess Maria -laivalla 2 x buffet aamiainen laivalla 2 x buffet illallinen laivalla bussimatkat satama hotelli satama 2 yötä Pietarissa Sokos Hotel Vasilievskyssa (2 hh) sisältäen aamiaiset hotellilla 2 opastettua retkeä Pietarissa bussikuljetuksin Iisakin kirkko Jäsenmatkan alustava ohjelma: To 16.8. 19.00 lähtö Länsisatamasta (Helsinki) 20.00 illallinen Pe 17.8. 09.30 saapuminen Pietariin opastettu kierros ja majoittautuminen hotelliin tutustumiskäynti Pretaxin Pietarin toimistossa La 18.8. omavalintainen päivä Su 19.8. opastettu kierros ja kuljetus laivalle 19.00 laiva lähtee satamasta Ma 20.8. 08.00 laiva saapuu Helsinkiin (Länsisatama) Hinta jäsenelle 400 EUR, ei jäsen 450 EUR. Pidätämme oikeuden meistä riippumattomiin muutoksiin. Tämä erikoisristeily on oltava varattuna viimeistään 15.6.2012 ja maksettava viimeistään 6.7.2012. Lisätietoja ja sitovat ilmoittautumiset www.tilitoimihenkilot.fi tai pia.hatinen@erto.fi Seuraa ohjelman päivittymistä ja lue lisää nettisivuiltamme! Lämpimästi tervetuloa mukaan! Hoida jäsenyyttäsi netissä voita kylpyläviikonloppu! Saatko tärkeät kutsut, tiedotteet ja uutiskirjeet ajallaan? Hoidamme kaiken tiedotuksen pääsääntöisesti sähköisesti tai tekstiviestein. Käy varmistamassa että jäsenyystietosi ovat oikein ja että meillä on voimassa oleva sähköpostiosoitteesi sekä puhelinnumerosi. Aikaa siihen menee vain minuutti osoitteessa www.erto.fi ja etusivulta kohdasta sähköinen asiointi: Liiton asiointipalvelu WEBLYYTI Kaikkien 1.4.2012 31.5.2012 välisenä aikana jäsenyystietonsa päivittäneiden TITOLAISTEN kesken arvotaan kylpyläviikonloppu 2:lle henkilölle. Jäsenyydellä on väliä! Titon hallitus kokoontui vuoden 2012 suunnittelukokoukseen Päiväkumpuun. Paljon asioita oli mietittävänä ja paljon uusia ideoita luotiin keskusteluissa. Pitkän kokouspäivän päätteeksi puutuneita lihaksia ja väsyneitä aivoja verryteltiin raittiissa ulkoilmassa lumikenkäkävelyllä jonka jälkeen maistuivat rantasaunan löylyt. Aamulla taas jaksettiin virkeinä jatkaa toiminnan suunnittelua. 14 - Tosite 1/2012 Tosite 1/2012-15

TITOn hallitus esittäytyy Varsinaiset jäsenet Korhola Anne-Mari puheenjohtaja anne-mari.korhola@erto.fi Monto Jaana varapuheenjohtaja, jäsenvastaava jaana.monto@erto.fi Karioja Satu nuoriso- ja opiskelijavastaava satu.karioja@erto.fi Laukka Tiina tiedotusvastaava tiina.laukka@erto.fi Miettinen Teemu teemu.miettinen@erto.fi Oksman Virpi sihteeri virpi.oksman @erto.fi Silvonen Matti matti.silvonen@erto.fi Anne-Mari Poppeli on kaunis ja koristeellinen, mutta voi pessimismillään vuosien mittaan aiheuttaa itselleen ongelmia. Vain läheiset voivat olla poppelille avuksi, joten hänen kannattaa valita tarkoin seuransa. Poppelin on oltava tarkka myös asuinpaikkaa valitessaan. Hän voi huonosti ahtaudessa, mutta ei halua asua yksinkään. Poppeli kokee rakkauden ja vapauden ikuista dilemmaa: hän tarvitsee ystäviä, mutta haluaa vapautta, hän on riippumaton, mutta hyvin tunteellinen ja herkkä rakkaudelle. Hän voi suistua helposti tasapainosta. Hänen aseensa on hymyillä tai vitsillä koristeltu välinpitämättömyys. Poppeli ei Varajäsenet Hatinen Pia koulutusvastaava pia.hatinen@erto.fi Huuhka Maarit maarit.huuhka@erto.fi Karjalainen Lea taloudenhoitaja lea.karjalainen@erto.fi Kaya Gülseren kaya.gulseren@erto.fi Rihtilä Anneli anneli.rihtila@erto.fi Lehtonen Tuula tuula.lehtonen@erto.fi ole materialisti, hänessä on empatiaa ja järjestelmällisyyttä. Tarkkuus, kriittisyys ja kunnianhimo voivat vaikuttaa uravalintaan, monia poppeleita toimii lääkäreinä. Kuuluisia poppeleita: Jules Verne, Alfred Hitchcock, Salvador Dali, Jörn Donner ja Tove Jansson. Jaana Huoliteltu, jopa hienosteleva vaahtera ei kuulu tusinaihmisiin. Hän on individualisti ja aina huipulla. Vaikka hän on arka ja pidättäytyväinen, hän voi tehdä hyvin riskialttiita päätöksiä. Vaahtera ei pidä kotona istumisesta vaan tutustuu mielellään uusiin ihmisiin ja saa heidät avautumaan. Hän myös pitää salaisuudet. Vaahtera on täynnä epätavallisia suunnitelmia. Hän rakastaa uutuuksia ja puolustaa uusia ideoita, mutta toteuttaa harvoin omia projektejaan. Vaahterassa on pisara kyynikkoa, mutta hän pitää siitä, että hänestä puhutaan. Rakkaudessa vaahtera on monimutkainen ja ennaltaarvaamaton. Hän voi löytää kumppanin joka ajattelee kuin hän. Vaahteran äly on selkeä ja terävä. Intuitio ja mielikuvitus kompensoivat ongelmat. Kuuluisia vaahteroita: Leonardo da Vinci, Katarina di Medici, Charles Chaplin ja Heikki Harma. Teemu Jalava on suuri, notkea ja kaunis. hänessä on jotakin pidättäytyvistä ja hän pukeutuu yksinkertaisesti. Rauhallinen, hidasteleva, joskus moralisoiva jalava ei halua mutkistaa elämäänsä. Hän on suora, avoin ja antelias, puolustaa jaloja asioita ja uskoo saavansa siitä tunnustusta. Jalava on vastuullinen ja kestää myös epäonnea. Tunteissaan hän on intohimoinen, jopa tulinen ja omistautuva. Oikean puolison kanssa rakkaus kestää timanttihäihin. Jalava rakastaa johtamista. Hän tekee vaikutuksen toisiin ja käyttää tätä hyödykseen. Hänen vaatimuksensa ovat yhtä suuret kuin rakkaus, jota hän antaa. Hän ansaitsee kärsivällisyyttä. Käytännöllisellä jalavalla on tervettä järkeä, eloisa mieli ja huumorintajua. Hänen elämänsä sujuu miellyttävästi ilman suuria järistyksiä. Kuuluisia jalavia: Moliere, Edgar Allan Poe, Albert Schweitzer, Jukka Virtanen ja Neil Hardwick. Virpi ja Matti Mänty on hienostunut ja koristeellinen. Hän rakastaa kotia, arvokkaita esineitä ja kaunista sisustusta, joita ilman hän ei voisi kehittyä. Hän on sitkeä, tietää mitä haluaa ja tuntee oman arvonsa. hänessä ei ole mitään nöyrää, hän kohtaa vastukset pää pystyssä eikä anna epäonnen vallata itseään. Hän on nopea ja tarkka, rohkea riskinottaja, joka selviää monimutkaisista tilanteista ja menestyy työssä alasta riippumatta. Mänty on erittäin ystävällinen, herttainen ja empaattinen, mutta oma mukavuus tulee sittenkin ensimmäisenä. Hänellä on vain yksi heikkous rakastuminen. Hän on tunteellinen ja impulsiivinen, mutta selviää jopa rakkaussuruista kunnialla. Männyllä on läpitunkeva äly, hän on loistava organisaattori ja osaa ponnistella päämäärien tavoittamiseksi. Mänty saavuttaa miltei kaiken mitä haluaa. Kuuluisia mäntyjä: Chopin, Schopenhauer, Enrico Caruso, George Washington, Elisabeth Taylor ja Konfutse. Tiina ja Lea Pähkinäpensas voi näyttää vähäpätöiseltä, mutta pinnan alla on lumoavan originellia älyä. Hän tyytyy vähään ja ymmärtää kaiken. Hän osaa halutessaan olla miellyttävä, hyvä, rohkea ja kärsivällinen mutta myös vaarallinen ja ilkeä. Hän on erilainen ja tulkitsee elämää toisin kuin muut. Hän pystyy arvaamaan salaisimpiakin ajatuksia. Pähkinäpensaassa on kaksi puolta, hän voi olla aloitekykyinen, mutta voi myös mennä virran mukana. Hän oppii ja saavuttaa kaiken helposti, mutta ei välttämättä käytä tietojaan kokonaan ja muiden hyödyksi. Rakkaudessa hän voi olla mitä ihanin ja mitä ikävystyttävin. Sitouduttuaan hän tekee kaikkensa helpottaakseen muiden elämää. Yhteiselämä hänen kanssaan on mukaansatempaavaa, vaikka ei ehkä tuo rauhaa. Kuuluisia pähkinäpensaita: Vincent van Gogh, Graham Greene, Jani Sievinen ja Ilkka Lipsanen. Maarit ja Tuula Saarnissa on voimaa, hän on solakka, elegantti ja liikkuvainen. Jatkuva yhteiselo hänen kanssaan on haastavaa, sillä hän haluaa itsenäistä, riippumatonta elämää, jossa muut toimivat hänen toiveittensa mukaan. Saarni hymyilee elämän vaikeuksille ja tietää tarkalleen mitä tahtoo. Hän saattaa työntää itsekkäästi tieltään kaikki oman hyvinvointinsa ja menestyksensä esteet. Rakkaudessa saarni menestyy parhaiten ja osaa punnita plussat ja miinukset. Avioliiton hän solmii usein järkiperustein. Hän erehtyy harvoin ja ponnistelee saadakseen perhe-elämänsä kuntoon. Saarnin äly perustuu ennen kaikkea intuitioon. Hän on originelli ja täynnä mielikuvitusta. Hän leikkii aina hieman kohtalolla, mutta on kestävä. Ei kannata pelätä piiloutumista saarnin varjoon. Kuuluisia saarneja: Charles de Gaulle, John F.Kennedy, Mark Twain, J.K.Paasikivi, ja Mauno Koivista. Anneli ja Gûlseren Valkopyökki on varsinkin nuorena hyvin kaunis. Hänessä on taipumusta kurinalaisuuteen ja tottelevaisuuteen, hän nauttii järjestyksestä eikä pidä sääntöjen rikkomisesta. Hän suhtautuu varoen uusiin ideoihin ja vastustaa hälläväliä-tyyliä. Hän haaveilee kunniasta ja kaipaa ihailua. Päätöksentekoa saattelee usein virheiden pelko. Hän on vastuullinen ja oikeudenmukainen. Rakkaudessa valkopyökki on kunnollinen. Hänestä saa herttaisen ja ystävällisen kumppanin, mutta hän tarkastelee tunnetta kuin vastuuta. Jos pitää valita rakkaus tai velvollisuus, hän valitsee velvollisuuden. Kuuluisia valkopyökkejä: Paul Gauguin, Robert Schumann, Maria Stuart, Mannerheim, Jean Sibelius, Laila Hietamies ja Keke Rosberg. Pia ja Satu Viikunapuu ei jää huomaamatta. Hän on hienostunut ja ilmeikäs. Hän on herkkä ja tarvitsee elintilaa ja lämpöä. Perhe on viikunalle tärkeä, hän kaipaa jatkuvaa kanssakäymistä läheisten kanssa. Hän tarvitsee pysyvyyttä, vaikka ei itse ole erityisen kestävä. Häneen voi kuitenkin luottaa, hän pyrkii täyttämään velvollisuutensa säntillisesti. Viikuna työskentelee pontevasti, vaikka on sisimmissään laiska. Hän on impulsiivinen ja täynnä hyviä aikeita, elämä vain panee joskus kapuloita rattaisiin. Hän on realisti ja yritteliäs, todellinen aarre läheisille. Et kadu, jos otat viikunan puutarhaasi ja hoidat sitä hyvin. Viikuna on hyvä kumppani, vaikka romanttisen rakkauden ihmeitä ei olekaan odotettavissa. Kuuluisia viikunapuita: Edith Piaf, Willy Brandt, Edvard Grieg, Martti Ahtisaari ja Riitta Uosukainen. 16 - Tosite 1/2012 Tosite 1/2012-17

Kutsu kevätkokoukseen ja ammatilliseen koulutukseen Mustion Linnaan Ilmoittaudu viimeistään 17.4.2012. KOULUTUS JA OSALLISTUMINEN Lauantaina järjestettävä ammatillinen koulutus ruokailuineen on tarkoitettu koko viikonloppuun ja kokoukseen osallistuville. Kokoukseen voivat osallistua kaikki yhdistyksemme jäsenet. Ne jotka osallistuvat vain kokoukseen voivat osallistua myös sunnuntain lounaalle. OMAVASTUU 30 maksetaan koulutuksen osalta Titon tilille Sampo 800017-1213 333 viimeistään 17.4.2012. ILMOITTAUTUMINEN Mukaan pääsee ilmoittautumalla 17.4.2012 mennessä ensisijaisesti kotisivujemme kautta www.tilitoimihenkilot.com tai Anne-Mari Korholalle puh. 040 741 5915. Ilmoittautumiset ovat sitovia. 50:lle koulutukseen osallistuvalle on varattu majoitus Mustion linnasta. Ruokailun järjestämiseksi odotamme, että kerrot mahdollisista erityisruokavalioista ja, että ilmoittaudut myös mikäli osallistut vain sunnuntain kokoukseen ja lounaalle. MATKALIPUT Matkaliput korvataan halvimman matkustustavan mukaan. Lentoliput korvataan edullisinta vaihtoehtoa käyttäen Oulun pohjoispuolelta tuleville. Lentolipputilauksia hoitaa Lea Karjalainen lea.karjalainen@erto.fi tai puh. 040 731 3964. Bussiliput korvataan matkalaskua vastaan. Junaliput tilataan VR:n Yrityspalvelusta yritysmyynti. helsinki@vr.fi tai fax 0307 22177 tai puh 0307 23702. Ilmoita tilatessasi Titon asiakasnumero 1121768 ja tunnus TITO:n kevätkokous 5. 6.5.2012. Voit pyytää varausnumeron jolla saat liput asemalta, jolloin ei synny lähetyskuluja. 18 - Tosite 1/2012 Tervetuloa Tilitoimihenkilöt ry:n (TITO) kevään 2012 jo perinteikkääseen ammatilliseen koulutukseen ja kevätkokoukseen. Viikonlopun ohjelma on seuraavanlainen: Lauantai 5.5.2012 10.30 Bussikuljetus Kiasman edestä (Mannerheiminaukio 2) Mustion Linnaan Kuka yöpyy Merlinin tornissa? 11.30 Lounas ja majoitus 12.30 Aslak-tietoisku Kelan työikäisten kuntoutus, Leena Penttinen kasvatustieteiden maisteri, suunnittelija, Kela 13.30 Luento: Liiketoiminnan muutostilanteisiin liittyvät kirjanpidolliset, juridiset ja verotukselliset näkökulmat Turo Koila, KPMG 15.30 Kahvi 15.45 Turo Koila, KPMG (luento jatkuu) 20.00 Illallinen Sunnuntai 6.5.2012 7.30 9.00 Aamiainen 9.00 Kokous Vapaata aikaa, mahdollisuus tutustua omatoimisesti ympäristöön, museoon ja näyttelyihin Huoneiden luovutus 13.00 Lounas 14.15 Bussikuljetus Helsingin keskustaan Kiasman eteen Koulutus Luento: Liiketoiminnan muutostilanteisiin liittyvät kirjanpidolliset, juridiset ja verotukselliset näkökulmat Toimintamuodon muutokset Toiminnan lopettaminen Yritysjärjestelyt Aiheeseen liittyviä kysymyksiä luennoitsijalle voi lähettää etukäteen osoitteeseen piia.hatinen@erto.fi Luennoitsija Turo Koila KHT, KTM, OTK on työskennellyt KPMG Oy Ab:ssä tilintarkastajana ja veroasiantuntijana vuodesta 2005 lähtien. Hän vastaa KPMG:n perhe- ja kasvuyritysten tilintarkastuspalveluista Uusimaalla. Turo Koilalla on laaja kokemus eri toimialojen ja yhteisöjen tarkastuksesta sekä taloushallinnon kehittämisestä, yrittäjien ja yritysten verosuunnittelusta sekä lakiasioista. Työnsä ohella hän on osallistunut aktiivisesti koulutustehtäviin. KOKOUS Tilitoimihenkilöt ry:n kevätkokous sunnuntaina 6.5.2012 klo 9.00 Mustion linnan kokoustilat, Hållsnäsintie 89, 10360 Mustio (Raasepori) Käsitellään sääntöjen kevätkokoukselle määräämät asiat sekä Tilitoimihenkilöt ry:n sääntöjen muuttaminen. SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTKOKOUS KOKOUKSEN ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus 2. Kokoustoimihenkilöiden valinta 2.1. Puheenjohtaja 2.2. Kaksi sihteeriä 2.3. Kaksi pöytäkirjantarkistajaa 2.4. Kolme ääntenlaskijaa 3. Päätösvaltaisuuden toteaminen 4. Kokouksen menettelytavoista päättäminen 5. Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen 6. Vuoden 2011 toimintakertomuksen käsittely 7. Vuoden 2011 tilikertomuksen, tilinpäätöksen ja tilintarkastuskertomuksen käsittely 8. Toimintakertomuksen hyväksyminen, tilinpäätöksen vahvistaminen ja vastuuvapauden myöntäminen hallitukselle ja muille tilivelvollisille 9. Päätetään ylijäämän käyttämisestä 10. Tilitoimihenkilöt ry:n sääntöjen muuttaminen 11. Kokoukselle lähetettyjen kirjeiden ja aloitteiden käsittely 12. Ilmoitusasioiden käsittely 13. Muiden kokoukselle esitettyjen asioiden käsittely 14. Kokouksen päättäminen Hotelli Länsi-Uudellamaalla sijaitsevan kartanohotelli Mustion Linnan viisi historiallista rakennusta sijaitsevat idyllisessä puistossa, jonka läpi virtaa luonnonkaunis Mustionjoki. Mustion Linna, jonka historia ulottuu yli 200 vuoden taakse, on yksi Suomen arvokkaimmista kartanoista. Kartano sijaitsee Helsingistä 80 km rannikkoa pitkin länteen. Kartano toimii nykyään museona. Mustion Linnan kokoustilat ovat ainutlaatuisia ja maan parasta tasoa. Näyttelyt Kesänäyttely Sydämen rikkaudet : Hjalmar Linder Mustion viimeisen patruunan rikkaasta mutta traagisesta elämästä Kaj Stenvall näyttely 2012: Purevalla arkihuumorilla ja historialla höystettyä modernia taidetta TERVETULOA!

Järjestösi STTK Liittosi ERTO Yhdistyksesi TITO Vastaa ja vaikuta! Huhtikuussa Erto tekee ison jäsenkyselyn, johon vastaamalla pääset antamaan suuntaa ERTOn tulevalle toiminalle. Myös muiden jäsenkyselyiden kautta vaikutat suuriin asioihin, kuten työsuhteesi ehtoihin. Ovathan jäsentietosi ajan tasalla, että pääset vaikuttamaan? Tarkista oma tietosi ja päivitä niitä osoitteessa www.erto.fi Erton toimiston yhteystiedot: (09) 613 231 Asemamiehenkatu 4 00520 Helsinki Jäsenpalvelu jasenpalvelu@erto.fi (09) 6132 3204 ma pe 9.30 13.30 Työttömyyskassan puhelinpäivystys erto.tk@erto.fi (09) 6132 3224 ma pe 9.30 13.30 Työsuhdeneuvonta (09) 6132 3241 ma pe 9.30 13.30 TÄRKEITÄ PÄIVIÄ merkkaa kalenteriisi! 5. 6.5.2012 Titon kevätkokous ja koulutus 4.8.2012 Erton jäsenpäivät 16. 20.8.2012 Jäsenmatka Pietariin 15. 16.9.2012 Titon Hed-päivät 16. 17.11.2012 Titon syyskokous ja seminaari Muistathan Erton jäsenedut ja koulutukset! Tarkista tarjonta ja tapahtumat Erton nettisivuilta www.erto.fi Muista Titon nettisivut osoitteessa www.tilitoimihenkilot.com