Tampereen seudun lähijunaliikenteen kehittäminen: seisakkeiden, asemien ja liikenteen suunnittelu

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tampereen seudun lähijunaliikenteen kehittäminen: seisakkeiden, asemien ja liikenteen suunnittelu"

Transkriptio

1 Tampereen seudun lähijunaliikenteen kehittäminen: seisakkeiden, asemien ja liikenteen suunnittelu 1. Työn tavoitteet Tampereen kaupunkiseudun liikennejärjestelmäyhteistyön tavoitteena vuonna 2015 on selvittää rakennesuunnitelman 2040 mukaisten lähijunaliikenteen uusien seisakkeiden toteutuksen edellytyksiä. Työn tulee olla vuonna 2012 valmistunutta lähijunaliikenteen kehittämisselvitystä konkreettisempi suunnitelma. Tässä työssä tuotetaan tietoa lähijunaliikenteen kehittämisen 3. vaiheen käynnistämiseksi ja työn perusteella päätetään seisakkeiden rakennussuunnittelun käynnistämisestä. Suunnitelman tavoitteena on Määritellä pienten asemien ja seisakkeiden laatuvaatimusten minimitaso Arvioida seisakkeiden tarkempia toteutuskustannuksia sillä tarkkuudella, että voidaan päättää seisakkeen jatkosuunnittelusta tai hankkeen hylkäämisestä Määritellä laitureiden ja kulkuyhteyksien tilavaraukset yleiskaavoituksen taustatiedoksi Laatia alustava liikennöintiaikataulu ja suunnitella kalustokierto 2020-luvun alkuun huomioiden uusien seisakkeiden avaaminen Arvioida liikennöintikustannuksia ja liikennetaloudellista kannattavuutta Todeta kriittiset maankäytön kehittämiskohteet. Työn tuloksena saadaan näkemys miten junatarjonta, maankäyttö ja seisakkeiden avaaminen toteutuvat suunnittain (Nokia, Lempäälä, Orivesi) seuraavan 10 vuoden aikana. 2. Työn sisältö ja työvaiheet 2.1. Infrastruktuuri Työ sisältää infrastruktuuriin ja liikennöintiin liittyvät osiot. Osiot limittyvät toisiinsa, joten niitä tulee toteuttaa samanaikaisesti. Vaatimusmäärittely Työn aluksi selvitetään ja tarvittaessa määritellään Tampereen seudulle suunnitelluille uusille seisakkeille asetettavat vähimmäisvaatimukset. Suunnittelun tulee pohjautua EU-määräyksiin, Liikenneviraston ja Trafin ohjeisiin sekä Liikenneviraston laatimaan Henkilöliikennepaikkojen kehittämisselvitykseen, jossa on määritelty asemien ja seisakkeiden palvelutasoa. Henkilöliikennepaikkojen kehittämisselvitystä päivitetään parhaillaan ja tämän työn käyttöön valmistuvat

2 esteettömyyden ja matkustajainformaation päivitetyt vaatimukset. Palvelutasomäärittelyissä tulee huomioida matkustajamääräarviot sekä seisakkeen sijainti rataosilla. Määrittelytyössä todetaan millainen palvelutaso tulisi minimissään asettaa pienelle asemalle (esimerkkinä Sääksjärvi) ja seisakkeelle (esimerkkinä Ruutana), jotta ne täyttäisivät mm. esteettömyys- ja ratatekniset vaatimukset. Seisakkeiden suunnittelussa on otettava huomioon seuraavia matkustajia palvelevia infran osa-alueita ja liityntäyhteyksien kehittämistarpeita: Laiturit: pituus, korkeus, leveys, pintamateriaalit Laiturivarusteet: laiturikatos/ odotushuone / pysäkkikatos, penkit, roska-astiat, kello Kulut laiturille: Portaikot, luiskat, ali- tai ylikulku, hissi Esteettömyys: esteettömän reitin toteutus sisältäen opastuksen Valaistus: Asema- ja laiturialueet, alikulut, reitit Matkustajainformaatio: kiinteä ja reaaliaikainen sisältäen infopisteen, laituri näytöt, kuulutukset, valaistun aikataulukaapin (aikataulutiedot, lähialuekartan yms.) Opastus: valaistut suuntaopasteet, laituriopasteet, aseman nimikyltti, asemalle opastus tie- ja katuverkolta, liityntäpysäköintiopastus, INVA-paikat, liityntäliikenteen opastus (bussit, taksit) Liityntäpysäköinti: henkilöautojen ja pyörien pysäköintipaikkamäärät ja laatuvaatimukset Liityntäliikenteen tarpeet Saattoliikenne: pysähtymispaikat ja odotusalueet Yhteydet asemalle tai seisakkeelle Turvallisuus: Riittävä valaistus, kameravalvonta, vartiointi Palvelut: lipunmyyntiautomaatti, asiakas-wc Seisakkeiden palvelutaso tulee suunnitella ottaen huomioon arvioitu käyttäjämäärä. Luetteloa täydennetään tarvittaessa työn alkaessa. Tampereen seudun uudet seisakkeet Työssä suunnitellaan miten edellä kuvatut vaatimukset ovat toteutettavissa Tesoman, Sääksjärven ja Ruutanan uusilla seisakkeilla sekä mitä toimenpiteitä edellytetään Lempäälän nykyisen aseman kehittämiseltä. Työvaihe edellyttää maastokäyntiä. Olemassa olevat alikulut yms. huomioiden arvioidaan jokaisen seisakkeen toteutuskustannukset mahdollisimman tarkasti eriteltynä. Kustannusarviolta edellytetään sellaista tarkkuutta, että sen perusteella voidaan arvioida seisakkeen toteuttamisen realistisuutta ja tehdä päätös suunnittelun jatkamisesta. Esimerkkikohteiden perusteella arvioidaan vastaavan kokoluokan seisakkeiden toteutuskustannuksen suuruusluokkaa.

3 2.2. Liikennöinti TYÖOHJELMA Työssä määritellään Sääksjärven ja Ruutanan seisakkeilla laitureiden ja kulkuyhteyksien sekä liityntäpysäköinnin sijainnit yleiskaavoituksen tilavarausten tarkkuudella. Tesomalla tukeudutaan tilavarausten osalta jo toteutettuihin selvityksiin (yleissuunnitelma ja Tesoman seisakeselvitys). Lempäälässä täydennetään keskustan kehittämistyössä ideoituja ratkaisuja. Seisakkeen toteuttamisen realistisuuteen ja toteutusajankohtaan vaikuttaa olennaisesti seisakkeen ympäristön nykyinen maankäyttö ja kehittämispotentiaali. Työssä laaditaan seisakkeille kysyntäennuste sekä määritellään kysyntäennusteeseen vaikuttavat kriittiset maankäytön kehittämiskohteet. Maankäytön suunnitelmia on linjattu Rakennesuunnitelmassa Tesoman ja Lempäälän osalta on käytettävissä yksityiskohtaisempaakin aineistoa. Työvaiheen tuloksena saadaan suunnitelmat Tesoman, Sääksjärven ja Ruutanan seisakkeiden avaamiseksi ja Lempäälän aseman kehittämiseksi tarvittavista toimenpiteistä ja niiden kustannusarviot sekä seisakkeiden kysyntäennusteet. Muu raideinfrastruktuuri Uusien seisakkeiden avaaminen sekä lähijunaliikenteen tarjonnan lisääminen edellyttävät myös muita infrastruktuurin kehittämistoimenpiteitä. Näitä ovat Tampereen aseman laiturikapasiteetin lisääminen, kohtaamis- tai lisäraiteet Lempäälän ja Nokian suunnilla sekä turvalaitemuutokset Oriveden suuntaan. Työssä tukeudutaan laituri- ja raidekapasiteetin osalta jo tehtyihin selvityksiin. Turvalaitemuutosten osalta työssä tarkennetaan olevia selvityksiä sillä tarkkuudella että kustannusarviosta ja toimenpiteiden ajoituksesta saadaan käsitys. Työssä todetaan suunnittain, millä edellytyksillä ja millä aikataululla lähijunaliikenteen vuorotarjonnan lisääminen sekä uusien seisakkeiden avaaminen on mahdollista. Liikennöintisuunnitelman pohjana on valtakunnallisista tarpeista syntyvä junatarjonta. LVM ja VR valmistelevat ostoliikennesopimusta kaudelle Sopimukseen sisällytettäneen junaliikenne Rauman suuntaan sekä Porin suunnan liikenteen jakautuminen suoriin vain muutamilla asemilla pysähtyviin Pori-Helsinki - yhteyksiin sekä kaikilla asemilla pysähtyvään nykyisenkaltaiseen junaliikenteeseen. Oletettavaa on, että suorat junat pysähtyvät Vammalassa ja Nokialla. Muut Porin suunnan junat sekä Rauman junat voisivat pysähtyä myös Tesomalla. Helsingin suunnan liikenne on markkinaehtoista, mutta Lempäälän aseman osalta pidetään mahdollisena saada joitakin IC-junavuoroja pysähtymään Lempäälässä. Lisäksi yhtenä mahdollisuutena on esitetty joidenkin Helsingin seudun lähiliikenteen vuorojen jatkaminen Tampereelle asti. Valtakunnallista liikennettä täydentämään pyritään kehittämään varsinaista Tampereen seudun lähiliikennettä. Alkuvaiheessa on tavoitteena junayhteys tunnin vuorovälillä Nokian ja Lempäälän asemilta Tampereelle. Oriveden suuntaan pyritään takaamaan hyvät työssäkäyntiyhteydet.

4 2.3. Kehittämisprosessi TYÖOHJELMA Työssä tulee esittää kaksi skenaariota valtakunnallisen junatarjonnan tilanteesta ostosopimuskauden jälkeen Rauman ja Porin suunnista sekä vastaavaan aikaan etelän suunnan markkinaehtoisesta liikenteestä. Näiden mukaista junatarjontaa täydentämään tulee laatia suunnitelmat Tampereen seudun lähijunaliikenteen hoitamisesta 2020-luvun alussa eli luonnostella aikataulut ja kalustokierto. Lähijunaliikenteen liikennöintialueen pääteasemat ovat kaupunkiseudun ulkopuolella Vammala, Toijala ja Haapamäki. Liikennöintisuunnitelman tulee perustua liikennetaloudelliseen tarkasteluun ja kytkeytyä siten uusien seisakkeiden avaamiseen sekä kaluston tehokkaaseen käyttöön. Ruutanan seisakkeen kustannusarvion avulla arvioidaan myös muiden Oriveden suunnan pienten seisakkeiden (Vuohenoja, Hankkio, Vatiala) toteutuksen realistisuutta ja siten huomioimista liikennöintisuunnitelmassa. Aikataulusuunnittelussa olennaista on varmistaa esitettävien vuorojen toteutusedellytykset raide- ja laiturikapasiteetin sekä kaluston suhteen. Työn tuloksena saadaan suunnittain junatarjonta. Kaikkien rakennesuunnitelmassa 2040 mukana olevien seisakkeiden osalta kuvataan minkä tyyppiset junat voisivat pysähtyä kyseisellä seisakkeella. Kalustosuunnittelussa tulee esittää, minkälaisella kalustolla lähijunaliikennettä olisi mahdollisuus hoitaa. Esityksessä tulee huomioida valtakunnallisesti tarjolla oleva kalusto sekä mahdollisesti muusta käytöstä poistuva ja Tampereen tarpeisiin soveltuva kalusto. Seutu on varautunut tarvittaessa hankkimaan omaa kalustoa. Tehokas lähijunaliikenne vaikuttaa bussiliikenteen toteutukseen. Työssä tulee arvioida miten busseilla hoidettava joukkoliikenne muuttuisi junaliikenteen kehittyessä ja miten bussiliikenteeseen käytettävää rahoitusta voitaisiin siirtää junaliikenteen hankintaan. Näkökulmat ovat lähinnä Nokian rautatieasemalta nykyisin puolentunnin vuorovälillä busseilla toteutettava moottoritieyhteys Tampereelle (mahdollinen päällekkäinen tarjonta) sekä Ruutanan suunnalla bussilinjaston purkaminen, jos junatarjonta olisi merkittävästi nykyistä tehokkaampaa. Loppuraporttiin voidaan liittää tilaajien omana työnä tuottama lyhyt kuvaus siitä miten lähijunaliikennettä voidaan hankkia Tampereen seudulle tai laajemmin Pirkanmaalle vuoteen 2030 mennessä. Kuvauksessa huomioidaan mahdollisuus siirtää toimivaltaisen viranomaisen rooli LVM:ltä Tampereen joukkoliikenteelle sekä henkilöjunaliikenteen avaaminen avoimeen kilpailuun. Selvitystyö tehdään seututoimiston, Tampereen seudun joukkoliikenteen ja Liikenneviraston omana työnä eikä sisälly toimeksiantoon.

5 3. Työn ohjaus 4. Työn raportointi 5. Työn aikataulu Työlle perustetaan ohjausryhmä, johon kuuluvat edustajat Liikennevirastosta, Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymästä, Pirkanmaan liitosta, LVM:stä sekä Tampereen ja Nokian kaupungeista ja Kangasalan ja Lempäälän kunnista. Työn tulokset esitellään Tampereen kaupunkiseudun liikennejärjestelmätyöryhmälle torstaina klo välisenä aikana. Työstä laaditaan tiivis loppuraportti Tampereen kaupunkiseudun julkaisusarjassa. Raportti julkaistaan sähköisenä Tampereen kaupunkiseudun nettisivuilla. Keskeisimmät tulokset kootaan esittelydiasarjaksi (PowerPoint). Raportti, esittelydiat ja muu työnaikainen materiaali toimitetaan tilaajalle työn päättyessä muistitikulle tai CD:lle tallennettuna. Työn voi aloittaa välittömästi tarjouksen tullessa hyväksytyksi. Työn tulee valmistua kokonaisuudessaan joulukuun 2015 loppuun mennessä. Kokousten aineistot tulee toimittaa viikkoa ennen kokousta. 6. Aikaisemmat selvitykset ja taustamateriaalit Seuraavassa on lueteltu työn kannalta keskeistä tausta-aineistoa: Tampereen kaupunkiseudun rakennesuunnitelma Tampereen kaupunkiseudun lähijunaliikenteen kehittämisselvitys Pirkanmaan rataverkon kehittämisen liikenteellinen tarveselvitys, Liikenneviraston tutkimuksia ja selvityksiä 24/ Tampere Lielahti Nokia/Ylöjärvi välityskykytarkastelut, Liikennevirasto Tavara- ja henkilöliikenteen ratapihojen kehityskuva 2035, Liikenneviraston julkaisu 34/2013 (Tampereen henkilöratapihan kehittämistarpeet)

6 Henkilöliikennepaikkojen kehittämisohjelma, Liikennevirasto en_kehittamisohjelma_web.pdf Joukkoliikenteen vaihtopaikat ja liityntäpysäköinti Pirkanmaalla, Pirkanmaan liitto Tesoman yleissuunnitelma ja Tesoman seisakeselvitys minen/yleissuunnitelmat/tesoma.html Lempäälän keskustan kehittäminen, yleissuunnitelma Lisäraiteiden aluevaraussuunnittelu rataosuudella Toijala Tampere, Liikennevirasto ja Pirkanmaan liitto sopimuksen_toteuttaminen/toijala- Tampere%20lisaraiteet/Pdf/Toijala_Tampere_lisaraiteet_aluevaraussuunnitelma.pd f Lisäraiteiden aluevarausselvitys välillä Tampere Lielahti Nokia/Ylöjärvi, Liikennevirasto 2015 (valmistumassa) Seisakesuunnittelua ohjaavat mm. seuraavat määräykset ja ohjeet EU-komission asetus N:o 1300/2014 ( ) astui voimaan Tätä edelsivät EU-komission päätös: 2008/164/EY ( ): Saavutettavuus YTE ja Liikenteen turvallisuusviraston TRAFIN määräys: Esteettömyys rautatiejärjestelmässä, > > Radanpitäjän suunnitteluohje RATO16 Väylät ja laiturit (RHK 2009), ohjeen päivitys on käynnissä Kuntien yhteistyönä laaditut Suraku-ohjeet, jotka sisältävät mm. suunnittelun ohjekortit, kriteeritaulukot sekä ohjeen ulkoalueiden suunnitteluun ja kartoittamiseen (päivitetty 2008), (

Nykyinen junatarjonta. Tampereen kaupunkiseudun lähijunaliikenteen kehittäminen: asemien ja liikenteen suunnittelu

Nykyinen junatarjonta. Tampereen kaupunkiseudun lähijunaliikenteen kehittäminen: asemien ja liikenteen suunnittelu Nykyinen junatarjonta Oriveden keskusta Haapamäen kiskobussit 2 vuoroa/arkivrk Oriveden asema Tampere-Jyväskylä IC-junat 6+6 junaa/arkivrk Haapamäen kiskobussit 2 vuoroa/arkivrk kaupunki lähijunaliikenteen

Lisätiedot

Tampereen kaupunkiseudun lähijunaliikenteen kehittäminen. Liite 1 Palvelutasovaatimukset esimerkkiasemilla

Tampereen kaupunkiseudun lähijunaliikenteen kehittäminen. Liite 1 Palvelutasovaatimukset esimerkkiasemilla Tampereen kaupunkiseudun lähijunaliikenteen kehittäminen Liite 1 Palvelutasovaatimukset esimerkkiasemilla 2 Sisällys Palvelutasovaatimukset... 3 Minimipalvelutasotavoitteet... 3 Esimerkkiasemien luokittelu...

Lisätiedot

Kaupunkiseudun raideliikenneratkaisut osana MALsopimusmenettelyä. Pro Rautatie seminaari Seutujohtaja Päivi Nurminen

Kaupunkiseudun raideliikenneratkaisut osana MALsopimusmenettelyä. Pro Rautatie seminaari Seutujohtaja Päivi Nurminen Kaupunkiseudun raideliikenneratkaisut osana MALsopimusmenettelyä Pro Rautatie seminaari 29.11.2017 Seutujohtaja Päivi Nurminen NYT 380 000 as TULEVAISUUDESSA 480 000 Tampere, 228 173 Nokia, 33 206 Ylöjärvi,

Lisätiedot

Riihimäki-Tampere -rataosan tarveselvitys

Riihimäki-Tampere -rataosan tarveselvitys Riihimäki-Tampere -rataosan tarveselvitys Liikennejärjestelmäasiantuntija Erika Helin 17.11.2017 Selvityksen tekemisestä Selvitys käynnistynyt alkuvuonna 2017, valmistuu loppuvuonna 2017. Kokonaisvaltainen

Lisätiedot

Riihimäki-Tampere -rataosan tarveselvitys

Riihimäki-Tampere -rataosan tarveselvitys Riihimäki-Tampere -rataosan tarveselvitys Erika Helin, Liikennevirasto & Tuomo Lapp, Ramboll Finland Oy 24.1.2018 Selvityksen tausta Riihimäki Tampere-rataosa on Suomen rataverkon vilkkaimmin liikennöityjä.

Lisätiedot

Seudun kestävän rakenteen kehittymisen kannalta keskeinen infra

Seudun kestävän rakenteen kehittymisen kannalta keskeinen infra LIITE 1 Seudun kestävän rakenteen kehittymisen kannalta keskeinen infra 1. Raitiotien laajeneminen Tampereelta Pirkkalan, Ylöjärven ja Kangasalan suuntiin - Valtio osallistuu vuosina 2019-2020 tapahtuvaan

Lisätiedot

Läntinen ratayhteys, tilannekatsaus

Läntinen ratayhteys, tilannekatsaus Läntinen ratayhteys, tilannekatsaus Pirkanmaan maakuntahallitus kokous 17.6.2013 Ville-Mikael Tuominen, projektipäällikkö, Pirkanmaan liitto Pirkanmaan rataverkon kehittämisen liikenteellinen tarveselvitys

Lisätiedot

Rautateiden henkilöliikennepaikat esteettömiksi Pysäkkien palvelutasoa kehitetään

Rautateiden henkilöliikennepaikat esteettömiksi Pysäkkien palvelutasoa kehitetään Rautateiden henkilöliikennepaikat esteettömiksi Pysäkkien palvelutasoa kehitetään Arja Aalto 3.6.2015 Liikennevirasto vastaa Suomen teistä, rautateistä ja vesiväylistä sekä liikennejärjestelmän kokonaisvaltaisesta

Lisätiedot

Tampereen kaupunkiseudun lähijunaliikenteen kehittämissuunnitelma. Tiedotus- ja keskustelutilaisuus 8.2.2011

Tampereen kaupunkiseudun lähijunaliikenteen kehittämissuunnitelma. Tiedotus- ja keskustelutilaisuus 8.2.2011 Tampereen kaupunkiseudun lähijunaliikenteen kehittämissuunnitelma Tiedotus- ja keskustelutilaisuus 8.2.2011 Tampereen kaupunkiseudun alue 8 kuntaa 355 749 asukasta Kasvu 1 % Kasvun kärki kehyksellä Väestö

Lisätiedot

tavoitteeksi henkilöautolle kilpailukykyinen joukkoliikenne, ja tavoitteena on luoda edellytykset seudullisen lähijunaliikenteen aloittamiseksi.

tavoitteeksi henkilöautolle kilpailukykyinen joukkoliikenne, ja tavoitteena on luoda edellytykset seudullisen lähijunaliikenteen aloittamiseksi. Liite 1: Tehtävän määrittely 28.1.2011 TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN LÄHIJUNALIIKENTEEN KEHITTÄMISSUUNNITELMAN LAATIMINEN 1. Tehtävän määrittely Tämä tehtävän määrittely on laadittu tarjousmenettelyn ja tarjousten

Lisätiedot

Tampereen kaupunkiseudun näkemys liikenneverkkojen kehittämiseen

Tampereen kaupunkiseudun näkemys liikenneverkkojen kehittämiseen Tampereen kaupunkiseudun näkemys liikenneverkkojen kehittämiseen Parlamentaarinen liikenneverkon rahoitusta arvioiva työryhmä, LVM 5.10.2017 Seutujohtaja Päivi Nurminen Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymä

Lisätiedot

Tampereen kaupunkiseudun lähijunaliikenteen kehittäminen: asemien ja liikenteen suunnittelu

Tampereen kaupunkiseudun lähijunaliikenteen kehittäminen: asemien ja liikenteen suunnittelu Tampereen kaupunkiseudun lähijunaliikenteen kehittäminen: asemien ja liikenteen suunnittelu Liikennejärjestelmätyöryhmä 21.4.2016 Kuntajohtajakokous 29.4.2016 Seutuhallitus 25.5.2016 1 Sisällys 1 Alkusanat...

Lisätiedot

Rautateiden henkilöliikennepaikkojen kehittäminen osana asemanseutuja. Arja Aalto 26.3.2015

Rautateiden henkilöliikennepaikkojen kehittäminen osana asemanseutuja. Arja Aalto 26.3.2015 Rautateiden henkilöliikennepaikkojen kehittäminen osana asemanseutuja Arja Aalto 26.3.2015 Rautatieliikenne on osa joukkoliikennettä ja liikennejärjestelmää Toimivat, turvalliset ja tehokkaat matkaketjut

Lisätiedot

Tampere Lielahti Nokia/Ylöjärvivälityskykytarkastelut

Tampere Lielahti Nokia/Ylöjärvivälityskykytarkastelut Tampere Lielahti Nokia/Ylöjärvivälityskykytarkastelut 2014 Tampere Lielahti Nokia/Ylöjärvivälityskykytarkastelut Liikennevirasto Helsinki 2014 Kannen kuva: Liikenneviraston kuva-arkisto Verkkojulkaisu

Lisätiedot

Tampereen seudun lähijunaliikenteen kehittäminen: seisakkeiden, asemien ja liikenteen suunnittelu

Tampereen seudun lähijunaliikenteen kehittäminen: seisakkeiden, asemien ja liikenteen suunnittelu Tampereen seudun lähijunaliikenteen kehittäminen: seisakkeiden, asemien ja liikenteen suunnittelu 1. Työn tausta Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymä (Kuntayhtymä) ja Liikennevirasto pyytävät tarjoustanne

Lisätiedot

Lausunto liikenne- ja viestintäministeriölle vuoden 2017 osto- ja velvoiteliikenteestä

Lausunto liikenne- ja viestintäministeriölle vuoden 2017 osto- ja velvoiteliikenteestä Lausunto liikenne- ja viestintäministeriölle vuoden 2017 osto- ja velvoiteliikenteestä Liikenne- ja viestintäministeriö on pyytänyt 16.8.2016 päivätyllä kirjeellään lausuntoa vuoden 2017 osto- ja velvoiteliikenteestä.

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU Liikennejärjestelmätyöryhmä muistio 1/2015 2.2.2015

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU Liikennejärjestelmätyöryhmä muistio 1/2015 2.2.2015 Aika: tiistai 13.1.2015 klo 9:15 Paikka: Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymä, kokoushuone Satakunnankatu 18 A, 2.krs Osallistujat: Liikennejärjestelmätyöryhmä: Laaksonen Risto tilaajapäällikkö Tampere,

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU Liikennejärjestelmätyöryhmä muistio 3/2016 18.5.2016

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU Liikennejärjestelmätyöryhmä muistio 3/2016 18.5.2016 Aika: torstai 21.4.2016 klo 9:15 Paikka: Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymä, kokoushuone Satakunnankatu 18 A, 2.krs Osallistujat: Liikennejärjestelmätyöryhmä: Korhonen Jouni tekninen johtaja Pirkkala,

Lisätiedot

Pääradan kehittämisen edunvalvonta ja organisointi

Pääradan kehittämisen edunvalvonta ja organisointi Pääradan kehittämisen edunvalvonta ja organisointi Kaupungin jory 23.1.2018 Yhteistyötapaaminen 5.2.2018 Esityksen lähteinä mm. Pirkanmaan liiton materiaalia 1 15.2.2018 Mikko Nurminen EU:n prioriteetti-käytävät

Lisätiedot

Henkilöliikenteen asemapaikkojen ja rata-alueiden kehittämistarpeet ylijohtaja Kari Ruohonen 14.5.2014

Henkilöliikenteen asemapaikkojen ja rata-alueiden kehittämistarpeet ylijohtaja Kari Ruohonen 14.5.2014 Henkilöliikenteen asemapaikkojen ja rata-alueiden kehittämistarpeet ylijohtaja Kari Ruohonen 14.5.2014 Kaupungit kasvaneet ja kehittyneet ratapihojen ympärille Asuminen ja muun maankäyttö sijaitsee ratapihojen

Lisätiedot

Lähijunaliikenne Tampellan joukkoliikenteen osana

Lähijunaliikenne Tampellan joukkoliikenteen osana Lähijunaliikenne Tampellan joukkoliikenteen osana Taustaa Tampellan alueen halkaisee kaksiraiteinen Tampere Lielahti-rautatie, joka haarautuu Kokemäen ja Seinäjoen suuntiin. Rataosalla liikennöi päivittäin

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU Liikennejärjestelmätyöryhmä muistio 4/2011 11.5.2011

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU Liikennejärjestelmätyöryhmä muistio 4/2011 11.5.2011 Aika: 11.5.2011 klo 14.00 Paikka: Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymä, kokoushuone Satakunnankatu 18 A, 2. krs. Osallistujat: Liikennejärjestelmätyöryhmä: Laaksonen Risto tilaajapäällikkö Tampere, pj.

Lisätiedot

Tampereen seudun joukkoliikenteen kehittämiseen liittyvät keskeiset selvitykset ja päätökset

Tampereen seudun joukkoliikenteen kehittämiseen liittyvät keskeiset selvitykset ja päätökset Ylöjärvi, Tekniikka- ja ympäristöosasto, kaavoitus Tampereen seudun joukkoliikenteen kehittämiseen liittyvät keskeiset selvitykset ja päätökset Tampereen seudullista joukkoliikennettä on kehitetty pitkäjänteisesti

Lisätiedot

Päijät-Hämeen lähijunaliikenteen edellytykset -esiselvitys

Päijät-Hämeen lähijunaliikenteen edellytykset -esiselvitys Päijät-Hämeen lähijunaliikenteen edellytykset -esiselvitys Niko Setälä, 6.9.2013 Ympäristösi parhaat tekijät 2 Selvityksen sisältö Liikenteellinen tarkastelu Mahdolliset liikennöintimallit ja kapasiteettitarpeet

Lisätiedot

Liikkumiselle asetetut tavoitteet

Liikkumiselle asetetut tavoitteet Liikkumiselle asetetut tavoitteet Pääradan liikkumiselle johdetut tavoitteet 1. Pääradalla tarjotaan korkeatasoisia ja nopeita junayhteyksiä Tampereen kautta pääkaupunkiseudulle on päivittäin useita suoria

Lisätiedot

Tampereen kaupunkiseudun lähijunaliikenteen kehittämisohjelma. Väliraportti

Tampereen kaupunkiseudun lähijunaliikenteen kehittämisohjelma. Väliraportti Tampereen kaupunkiseudun lähijunaliikenteen kehittämisohjelma Väliraportti VÄLIRAPORTIN SISÄLTÖ 1. Rakennesuunnitelma ja työn tavoitteet 2. Maankäyttö ja joukkoliikennejärjestelmä 3. Junaliikenteen kehitysaskeleet

Lisätiedot

...\12016_K_H_H_OYK_luonto.dgn 23.9.2014 13:10:44

...\12016_K_H_H_OYK_luonto.dgn 23.9.2014 13:10:44 ...\12016_K_H_H_OYK_luonto.dgn 23.9.2014 13:10:44 45 Hulevedet Koko suunnittelualue jaettiin pinnanmuotojen mukaan osavaluma-alueisiin (kuva alla), joiden rajoja tarkistettiin rakennettujen alueiden osalta

Lisätiedot

Esimerkki raideliikenteestä maakuntakaavassa Pirkanmaa Päärata Tampereelta etelään

Esimerkki raideliikenteestä maakuntakaavassa Pirkanmaa Päärata Tampereelta etelään Esimerkki raideliikenteestä maakuntakaavassa Pirkanmaa Päärata Tampereelta etelään 29.11.2017 Maakuntakaavoitusjohtaja Karoliina Laakkonen-Pöntys Pirkanmaan liitto Sisältö Pirkanmaan maakuntakaava 2040

Lisätiedot

10.11.2011 LVM/1707/08/2011. liikenne- ja viestintäministeriön päätös VR-Yhtymä Oy:lle asetetun liikennöintivelvoitteen täsmennyksestä 1.1.

10.11.2011 LVM/1707/08/2011. liikenne- ja viestintäministeriön päätös VR-Yhtymä Oy:lle asetetun liikennöintivelvoitteen täsmennyksestä 1.1. ;: ft II 1/11 \\1\ "~" Liikenne- ja viestintäministeriö 10.11.2011 LVM/1707/08/2011 VR-Yhtymä Oy liikenne- ja viestintäministeriön päätös VR-Yhtymä Oy:lle asetetun liikennöintivelvoitteen täsmennyksestä

Lisätiedot

Lahdenväylä (vt 4) Jokiniementien vaihtopysäkki Aluevaraussuunnitelma

Lahdenväylä (vt 4) Jokiniementien vaihtopysäkki Aluevaraussuunnitelma Lahdenväylä (vt 4) Jokiniementien vaihtopysäkki Aluevaraussuunnitelma 2 3 Suunnittelun lähtökohtia 4 Lahdenväylän pysäkit, esiselvitys 1998 Valtatie 4 ja sen rinnakkaistiet välillä Kehä III Koivukylänväylä,

Lisätiedot

Pasila junaliikenteen solmukohtana Useita parannuksia suunnitteilla

Pasila junaliikenteen solmukohtana Useita parannuksia suunnitteilla Pasila junaliikenteen solmukohtana Useita parannuksia suunnitteilla Jarmo Nirhamo ja Heidi Mäenpää Liikennevirasto 12.5.2014 Sisältö Nykytilanne Ratahankkeet Pasilan alueella Läntinen lisäraide 2 Nykytilanne

Lisätiedot

Tampereen kaupunkiseudun lähijunaliikenteen kehittämisselvitys

Tampereen kaupunkiseudun lähijunaliikenteen kehittämisselvitys TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU Tampereen kaupunkiseudun lähijunaliikenteen kehittämisselvitys Loppuraportti Kangasala Lempäälä Nokia Orivesi Pirkkala Tampere Vesilahti Ylöjärvi www.tampereenseutu.fi Kangasala

Lisätiedot

Perustelumuistio: Alueellisen junaliikenteen pilottien valinta jatkosuunnitteluun

Perustelumuistio: Alueellisen junaliikenteen pilottien valinta jatkosuunnitteluun Muistio 1(8) PAO/PMA 23.1.2019 LVM/1620/08/2018 Perustelumuistio: Alueellisen junaliikenteen pilottien valinta jatkosuunnitteluun Johdanto Pilottihankkeiden arviointiperusteet Alueellisen junaliikenteen

Lisätiedot

Savonlinna Pieksämäkihenkilöjunaliikenteen

Savonlinna Pieksämäkihenkilöjunaliikenteen 1 Savonlinna Pieksämäkihenkilöjunaliikenteen käynnistäminen Kuvat: VR ja Savonlinnan kaupunki 2 Lähtökohdat Savonlinnan liikenteellinen asema on ongelmallinen Henkilöjunayhteydet etelään ja itään toimivat

Lisätiedot

Saavutettava Pirkanmaa Maakuntakaavoitusjohtaja Karoliina Laakkonen-Pöntys Pirkanmaan liitto

Saavutettava Pirkanmaa Maakuntakaavoitusjohtaja Karoliina Laakkonen-Pöntys Pirkanmaan liitto Saavutettava Pirkanmaa 16.1.2018 Maakuntakaavoitusjohtaja Karoliina Laakkonen-Pöntys Pirkanmaan liitto Saavutettavuus Saavutettavuus = kohteen mahdollisimman helppo lähestyttävyys Saavutettavuus palveluissa

Lisätiedot

Kokemäki-Rauma, esiselvitys mahdollisuudesta käynnistää henkilöjunaliikenne. Mikko A. Heiskanen, Liikennevirasto

Kokemäki-Rauma, esiselvitys mahdollisuudesta käynnistää henkilöjunaliikenne. Mikko A. Heiskanen, Liikennevirasto Kokemäki-Rauma, esiselvitys mahdollisuudesta käynnistää henkilöjunaliikenne Mikko A. Heiskanen, Liikennevirasto 14.10.2015 Yleiskartta Kokemäki-Rauma rataosa 14.10.2015 Mikko Heiskanen 2 Rataosan kuvaus

Lisätiedot

Joukkoliikenteen vaihtopaikat ja liityntäpysäköinti Pirkanmaalla

Joukkoliikenteen vaihtopaikat ja liityntäpysäköinti Pirkanmaalla Joukkoliikenteen vaihtopaikat ja liityntäpysäköinti Pirkanmaalla Kehittämissuunnitelma Kuva: Jouko Aaltonen Joukkoliikenteen vaihtopaikat ja liityntäpysäköinti Pirkanmaalla Tavoitteena: parantaa matkaketjujen

Lisätiedot

Liikkumisen ohjaus väylähankkeessa -selvitys

Liikkumisen ohjaus väylähankkeessa -selvitys Liikkumisen ohjaus väylähankkeessa -selvitys Case Turun kehätien kehittämisselvitys Kaisa Mäkinen Sito Oy Ympäristösi parhaat tekijät 2 Tausta Liikkumisen ohjaus tarkoittaa viisaan liikkumisen edistämistä

Lisätiedot

KANNANOTTO 31.3.2011. Vapaa julkaistavaksi heti. Paikallisjunia Tampereella ja muualla miksi ei?

KANNANOTTO 31.3.2011. Vapaa julkaistavaksi heti. Paikallisjunia Tampereella ja muualla miksi ei? KANNANOTTO 31.3.2011 Vapaa julkaistavaksi heti Paikallisjunia Tampereella ja muualla miksi ei? Kannanotossamme Rautateitä kehitettävä demokraattisilla raiteilla 5.1.2011 esitimme yhtenä vaihtoehtona usean

Lisätiedot

Tampereen läntinen ratayhteys, uusi järjestelyratapiha, valtatien 3 Lempäälä - Pirkkala -oikaisu ja 2- kehän länsiosa sekä näihin liittyvä maankäyttö

Tampereen läntinen ratayhteys, uusi järjestelyratapiha, valtatien 3 Lempäälä - Pirkkala -oikaisu ja 2- kehän länsiosa sekä näihin liittyvä maankäyttö Tampereen läntinen ratayhteys, uusi järjestelyratapiha, valtatien 3 Lempäälä - Pirkkala -oikaisu ja 2- kehän länsiosa sekä näihin liittyvä maankäyttö Erika Helin 10.6.2014 Suunnittelun tavoitteet ja eteneminen

Lisätiedot

Hämeen liitto. Kanta-Hämeen kehittämisen kärjet Eduskuntavaalit Häme, onnellisten ihmisten sydänmaa. Kanta-Häme kartalle 12.3.

Hämeen liitto. Kanta-Hämeen kehittämisen kärjet Eduskuntavaalit Häme, onnellisten ihmisten sydänmaa. Kanta-Häme kartalle 12.3. Hämeen liitto Kanta-Hämeen kehittämisen kärjet Eduskuntavaalit 2019 Häme, onnellisten ihmisten sydänmaa Kanta-Häme kartalle 12.3.2019 Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä Hämeen liiton tehtävät

Lisätiedot

Päivittämistarpeen taustalla

Päivittämistarpeen taustalla Päivittämistarpeen taustalla Strategisten painopisteiden hahmottaminen Laajan toimenpidejoukon jäsentäminen ja selkeämpien kehittämiskokonaisuuksien muodostaminen niiden sisällä erilaisia ja eri toteuttamis-

Lisätiedot

PILOTTI EHDOTUS Taajamajunaliikenne Mänttä-Vilppula - Tampere

PILOTTI EHDOTUS Taajamajunaliikenne Mänttä-Vilppula - Tampere PILOTTI EHDOTUS Taajamajunaliikenne Mänttä-Vilppula - Tampere Pilottiehdotus LVM:lle on jätettävä 23.10 klo 16.15 mennessä (LVM /1620/08/2018) TAUSTAMUISTIO Kohateam Oy 15.10.2018 1 Esipuhe Liikenne- ja

Lisätiedot

Liityntäpysäköinti Pirkanmaalla

Liityntäpysäköinti Pirkanmaalla Liityntäpysäköinti Pirkanmaalla Pirkanmaan liikennejärjestelmäsuunnitelmassa tuotu esiin liityntäpysäköinnin kehittämistarpeet erityisesti rautatieasemilla Pirkanmaan maakuntakaavassa 2040 tavoitteena

Lisätiedot

Päärata junaliikenteen keskittymänä junaliikenteen palvelutaso. Ari Vanhanen VR Group / Matkustajaliikenne Päärata-seminaari, Järvenpää 20.9.

Päärata junaliikenteen keskittymänä junaliikenteen palvelutaso. Ari Vanhanen VR Group / Matkustajaliikenne Päärata-seminaari, Järvenpää 20.9. Päärata junaliikenteen keskittymänä junaliikenteen palvelutaso Ari Vanhanen VR Group / Matkustajaliikenne Päärata-seminaari, Järvenpää 20.9.2013 Pääradan merkitys Suomen rataverkolla Päärata on Suomen

Lisätiedot

Helsinki-Turku nopea junayhteys

Helsinki-Turku nopea junayhteys Helsinki-Turku nopea junayhteys 28.9.2017 Hankkeen tavoitteet 28.9.2017 Heidi Mäenpää 2 Kasvua kansainväliseen kilpailukykyyn Junayhteys vahvistaa Suomen kansainvälistä houkuttelevuutta sijoittajille ja

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU Liikennejärjestelmätyöryhmä muistio 7/

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU Liikennejärjestelmätyöryhmä muistio 7/ LIIKENNEJÄRJESTELMÄRYHMÄN KOKOUS Aika: perjantai 4.11.2016 klo 14:00-16:00 Paikka: Tampereen kaupunkiseutu, kokoushuone Valimo Kelloportinkatu 1B, 3.krs, Tampere Osallistujat: Liikennejärjestelmätyöryhmä:

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU Kuntajohtajakokous muistio 8/ Aika: klo Paikka: Seututoimisto, Satakunnankatu 18 A

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU Kuntajohtajakokous muistio 8/ Aika: klo Paikka: Seututoimisto, Satakunnankatu 18 A Aika: 29.4.2016 klo 8.15-10.15 Paikka: Seututoimisto, Satakunnankatu 18 A Osallistujat Yli-Rajala Juha konsernijohtaja Tampere, pj. Auvinen Oskari kunnanjohtaja Kangasala Joensuu Jaakko kansliapäällikkö

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU Liikennejärjestelmätyöryhmä muistio 5/

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU Liikennejärjestelmätyöryhmä muistio 5/ Ennen liikennejärjestelmätyöryhmän kokousta on seuturyöryhmien yhteinen seutustrategiatyöpaja klo 8:30 alkaen. Tilaisuuksien välissä tarjotaan lounas n. klo 12:15. Aika: torstai 25.8.2016 noin klo 12:45

Lisätiedot

Sujuvat matkaketjut Itä-Suomessa Kuntien henkilöliikenteen pääpysäkit -hanke. Itä-Suomen liikennejärjestelmäpäivät

Sujuvat matkaketjut Itä-Suomessa Kuntien henkilöliikenteen pääpysäkit -hanke. Itä-Suomen liikennejärjestelmäpäivät Sujuvat matkaketjut Itä-Suomessa Kuntien henkilöliikenteen pääpysäkit -hanke Itä-Suomen liikennejärjestelmäpäivät 1.11.2018 2 Hankkeen taustaa ja lähtökohtia Työn sisältö Pyrkimyksenä määrittää Itä- Suomen

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU Kuntajohtajakokous muistio 12/

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU Kuntajohtajakokous muistio 12/ Aika: 5.10.2018 klo 8.00-10.15 Paikka: Tampereen kaupunkiseutu, kokoushuone Valimo, Kelloportinkatu 1 B Kokouksen jälkeen alkaa ns. pyöreän pöydän neuvottelu MAL4-sopimuksesta. Neuvottelun jälkeen on mahdollisuus

Lisätiedot

Maankäyttö, liikenne ja ympäristö Nykytilan kartoitus

Maankäyttö, liikenne ja ympäristö Nykytilan kartoitus Maankäyttö, liikenne ja ympäristö Nykytilan kartoitus Tehtävä: Liikennepalveluiden maakunnallinen kehittäminen ja järjestäminen - Joukkoliikenne - Tehtävien nykytilan kartoitus Lakiperusta: Joukkoliikenteen

Lisätiedot

Tampereen joukkoliikenteen linjastosuunnitelma 2014

Tampereen joukkoliikenteen linjastosuunnitelma 2014 Tampereen joukkoliikenteen linjastosuunnitelma 2014 Lähtökohdat Suuri osa Kangasalan, Lempäälän, Nokian, Pirkkalan ja Vesilahden joukkoliikenteestä 1.7.2014 Tampereen joukkoliikenteen hoitoon Avaa mahdollisuuden

Lisätiedot

Kaupunkikehitysryhmä. Keskustahanke

Kaupunkikehitysryhmä. Keskustahanke MAL-VERKOSTON TAPAAMINEN 14.5.2014 Tampereen ja keskustan kehittämisohjelma Tampereen kaupunkiseudun MAL-aiesopimus ja Asemakeskushanke Tampereen Asemakeskuksen suunnittelukilpailu Tullin alueen visiotyö

Lisätiedot

Keski-Suomen liikennejärjestelmäsuunnitelma

Keski-Suomen liikennejärjestelmäsuunnitelma 1 Keski-Suomen liikennejärjestelmäsuunnitelma Työohjelman esittely 3.8.2011 2 Suunnitelman tausta ja rooli Edellinen liikennejärjestelmäsuunnitelma valmistui vuonna 2004 Toimintaympäristön muutokset (mm.

Lisätiedot

Pääradan operointiselvitys Osa 2: Operointimallit ja aikataulurakenteet Esittelydiat

Pääradan operointiselvitys Osa 2: Operointimallit ja aikataulurakenteet Esittelydiat Pääradan operointiselvitys Osa 2: Operointimallit ja aikataulurakenteet Esittelydiat 23.4.2019 Lähtökohdat I Päärata toimii sekä henkilö- että tavaraliikenteen pääreittinä Suomessa. Helsinki Tampere on

Lisätiedot

Liikenteen tihentämisen liikenne-ennusteet ja vaikutustarkastelut

Liikenteen tihentämisen liikenne-ennusteet ja vaikutustarkastelut Liikenteen tihentämisen liikenne-ennusteet ja vaikutustarkastelut Joukkoliikenteen vuorovälien tihentämisen vaikutuksia on tutkittu laatimalla HSL:n liikennemallilla malliajoja. Malliajon avulla saadaan

Lisätiedot

Linjastoluonnos 1: 13

Linjastoluonnos 1:   13 Kaupunginhallitus 388 17.12.2018 Lausunto linjasto 2021- projektin linjastovaihtoehdoista 506/08.01.00/2018 KAUPHALL 17.12.2018 388 Vs. kehitysjohtaja Jussi Teronen Tampereen seudun joukkoliikenne on pyytänyt

Lisätiedot

Mikä on rakennesuunnitelma?

Mikä on rakennesuunnitelma? Kimmo Kurunmäki, Seutufoorumi 13.11.2014 Mikä on rakennesuunnitelma? Kaupunkiseudun ydinalueita koskeva strateginen suunnitelma, jossa kuvataan maankäytön, asumisen, liikenteen ja palveluverkon tavoitteellinen

Lisätiedot

Kohti uudenlaista joukkoliikennettä

Kohti uudenlaista joukkoliikennettä Kohti uudenlaista joukkoliikennettä Joukkoliikenne on osa liikennejärjestelmää Liikenteellä ja liikennejärjestelmällä on yhteiskunnassa merkittävä rooli elinkeino elämän kilpailukyvylle ja kansalaisten

Lisätiedot

Yleisötilaisuus Tesoman seisake, ratasuunnitelma, Tampere

Yleisötilaisuus Tesoman seisake, ratasuunnitelma, Tampere Yleisötilaisuus Tesoman seisake, ratasuunnitelma, Tampere 4.6.2019 Yleisötilaisuuden sisältö Väyläviraston rooli ja tehtävät Ratasuunnitelma Hankkeen taustat ja lähtökohdat Tampereen kaupungin näkökulmasta

Lisätiedot

Mitä liikenneasioita seurataan MAL-sopimuksissa 25.3.2013

Mitä liikenneasioita seurataan MAL-sopimuksissa 25.3.2013 Mitä liikenneasioita seurataan MAL-sopimuksissa 25.3.2013 Tähänastisia seurantakohteita: Tampereella seurattiin indikaattoreita ja pari hanketta Kaupunkiseudun aiesopimus 2011-2012 Kulkutapajakauman kehitys

Lisätiedot

Hankkeen esittely ja päivän tilanne

Hankkeen esittely ja päivän tilanne Hankkeen esittely ja päivän tilanne Tampereen raitiotieallianssin hankintapäivä ammattilaisille Galleria Nottbeck, 30.5.2016 Tampereen kaupunki, raitiotiehanke projektipäällikkö Ville-Mikael Tuominen infra

Lisätiedot

MAL- SEURANTARAPORTTI 2014

MAL- SEURANTARAPORTTI 2014 MAL- SEURANTARAPORTTI 2014 Seutuhallitus 27.5.2015 Väestö, maanhankinta, kaavoitus, asuntotuotanto, liikkuminen Väestön kasvuun varautuminen Vuonna 2014 väestö kasvoi 1,1 %, eli noin 4 100 hengellä (4

Lisätiedot

PALVELUTASON KEHITTÄMINEN IMATRAN PAIKALLISLIIKENTEESSÄ. Pekka Vähätörmä Pekka.vahatorma@ramboll.fi Puh. 0400 543 678

PALVELUTASON KEHITTÄMINEN IMATRAN PAIKALLISLIIKENTEESSÄ. Pekka Vähätörmä Pekka.vahatorma@ramboll.fi Puh. 0400 543 678 PALVELUTASON KEHITTÄMINEN IMATRAN PAIKALLISLIIKENTEESSÄ Pekka Vähätörmä Pekka.vahatorma@ramboll.fi Puh. 0400 543 678 KESKEISIMMÄT PALVELUTASON MITTARIT Liikennöintiaika eli tarjonnan ajallinen laajuus

Lisätiedot

Alkukyselyn ja työpajojen tuloksien hyödyntäminen. Palvelumuotoilun hyödyntäminen pienten asemapaikkojen kehittämisessä pilottikokeilu

Alkukyselyn ja työpajojen tuloksien hyödyntäminen. Palvelumuotoilun hyödyntäminen pienten asemapaikkojen kehittämisessä pilottikokeilu Alkukyselyn ja työpajojen tuloksien hyödyntäminen Palvelumuotoilun hyödyntäminen pienten asemapaikkojen kehittämisessä pilottikokeilu Tuloksien hyödyntäminen Osana kehittämisprojektia pilottikokeilun asemanseutuihin

Lisätiedot

Tampereen raitiotieliikenneratkaisut. Pirkanmaan ympäristöohjelman 2. seurantaseminaari 11.6.2013

Tampereen raitiotieliikenneratkaisut. Pirkanmaan ympäristöohjelman 2. seurantaseminaari 11.6.2013 Tampereen raitiotieliikenneratkaisut Pirkanmaan ympäristöohjelman 2. seurantaseminaari 11.6.2013 1 Projektipäällikkö Ville-Mikael Tuominen 11.6.2013 Suunnittelun lähtökohtana alustava yleissuunnitelma

Lisätiedot

Lausuntopyyntö kilpailun avaamisesta Etelä-Suomen taajamajunaliikenteessä

Lausuntopyyntö kilpailun avaamisesta Etelä-Suomen taajamajunaliikenteessä Lausuntopyyntö 1(6) Palveluosasto LVM/2113/08/2017 10.11.2017 Jakelussa mainitut Lausuntopyyntö kilpailun avaamisesta Etelä-Suomen taajamajunaliikenteessä Asian tausta Hallitus päätti rautateiden henkilöliikenteen

Lisätiedot

Joukkoliikenteen suunnittelutarpeet v Hervanta

Joukkoliikenteen suunnittelutarpeet v Hervanta Joukkoliikenteen suunnittelutarpeet v. 2014 - Hervanta keskustelutilaisuus, Hervannan elokuvateatteri 6.11.2013, suunnittelupäällikkö Juha-Pekka Häyrynen Suunnittelun aikataulu Keskustelutilaisuudet alueilla,

Lisätiedot

Liityntäpysäköintialueiden tyypit Pirkanmaalla A B C. Seudullisesti merkittävä alue. Paikallisesti merkittävä alue

Liityntäpysäköintialueiden tyypit Pirkanmaalla A B C. Seudullisesti merkittävä alue. Paikallisesti merkittävä alue Liityntäpysäköintialueiden tyypit Pirkanmaalla Kuvaus Seudullisesti merkittävä alue Paikallisesti merkittävä alue Pienimuotoinen liityntäpysäköintialue Rooli liikennejärjestelmässä Liittyy erittäin hyviin

Lisätiedot

Pasilan aseman esteettömyystarkastelu ja toimenpideohjelma

Pasilan aseman esteettömyystarkastelu ja toimenpideohjelma Pasilan aseman esteettömyystarkastelu ja toimenpideohjelma Sirpa Laitinen WSP LT-Konsultit Oy 1 Esteettömyystarkastelu ja toimenpideohjelma Pasilan asema 1. kerros Työryhmä: Sirpa Laitinen WSP LT-Konsultit

Lisätiedot

Kalasataman raitioteiden yleissuunnitelma Asukastilaisuus Niko Setälä

Kalasataman raitioteiden yleissuunnitelma Asukastilaisuus Niko Setälä Kalasataman raitioteiden yleissuunnitelma Asukastilaisuus 10.10.2017 Niko Setälä 10.10.2017 1 Sisältö 1. Kalasataman raitioteiden tavoitteet 2. Ehdotettava raitiotien linjaus ja liikennöinti 3. Tarkasteltuja

Lisätiedot

Alkukyselyn ja työpajojen tuloksien hyödyntäminen. Palvelumuotoilun hyödyntäminen pienten asemapaikkojen kehittämisessä pilottikokeilu

Alkukyselyn ja työpajojen tuloksien hyödyntäminen. Palvelumuotoilun hyödyntäminen pienten asemapaikkojen kehittämisessä pilottikokeilu Alkukyselyn ja työpajojen tuloksien hyödyntäminen Palvelumuotoilun hyödyntäminen pienten asemapaikkojen kehittämisessä pilottikokeilu Tuloksien hyödyntäminen Osana kehittämisprojektia pilottikokeilun asemanseutuihin

Lisätiedot

Joukkoliikenteen palvelutason vahvistaminen Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen alueella

Joukkoliikenteen palvelutason vahvistaminen Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen alueella Päätös 1 (3) JAKELUN MUKAAN Joukkoliikenteen palvelutason vahvistaminen Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen alueella ASIA Joukkoliikenteen palvelutason vahvistaminen Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen alueelle RATKAISU,

Lisätiedot

Tapiolan liikenneilta

Tapiolan liikenneilta Tapiolan liikenneilta Jonne Virtanen HSL Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Esityksen sisältö 1. Bussilinjaston muutosten periaatteet ja linjaston esittely 2. Tapiolan poikkeusjärjestelyt 3. Linjanumerouudistus

Lisätiedot

Olen seurannut viime aikoina tiiviisti Rakennesuunnitelman 2040 suunnittelua, ja enimmäkseen olen tyytyväinen näkemääni."

Olen seurannut viime aikoina tiiviisti Rakennesuunnitelman 2040 suunnittelua, ja enimmäkseen olen tyytyväinen näkemääni. Sivu 1 / 8 Tervehdys, Olen seurannut viime aikoina tiiviisti Rakennesuunnitelman 2040 suunnittelua, ja enimmäkseen olen tyytyväinen näkemääni. Kuitenkin minua huolestuttaa, ettei olemassaolevan rataverkon

Lisätiedot

Liikenneviraston toimintaperiaatteet asemanseuduilla. Itä-Suomen liikennejärjestelmäpäivät 2018

Liikenneviraston toimintaperiaatteet asemanseuduilla. Itä-Suomen liikennejärjestelmäpäivät 2018 Liikenneviraston toimintaperiaatteet asemanseuduilla Itä-Suomen liikennejärjestelmäpäivät 2018 Hyvä asemanseutu on kestävän liikennejärjestelmän ja kaupunkien verkoston vähähiilisten matka- ja kuljetusketjujen

Lisätiedot

Tampereen seudun ja Pirkanmaan joukkoliikenteen taksajärjestelmät ja vyöhykerajat

Tampereen seudun ja Pirkanmaan joukkoliikenteen taksajärjestelmät ja vyöhykerajat Tampereen seudun ja Pirkanmaan joukkoliikenteen taksajärjestelmät ja vyöhykerajat Maiju Lintusaari 8.10.2015 Ympäristösi parhaat tekijät 1. Lähtökohdat 3 Nykytila, Tampereen kaupunkiseutu Kertaliput Vyöhyke

Lisätiedot

Liikennejärjestelmäsuunnittelu

Liikennejärjestelmäsuunnittelu Liikennejärjestelmäsuunnittelu 2013 5.12.2012 Varsinais-Suomen suunnittelu 2013 1. Maakuntasuunnitelman tarkistus 2. Maakuntaohjelman tarkistus 3. Varsinais-Suomen liikennestrategian päivitys 4. Turun

Lisätiedot

Alkukyselyn ja työpajojen tuloksien hyödyntäminen. Palvelumuotoilun hyödyntäminen pienten asemapaikkojen kehittämisessä pilottikokeilu

Alkukyselyn ja työpajojen tuloksien hyödyntäminen. Palvelumuotoilun hyödyntäminen pienten asemapaikkojen kehittämisessä pilottikokeilu Alkukyselyn ja työpajojen tuloksien hyödyntäminen Palvelumuotoilun hyödyntäminen pienten asemapaikkojen kehittämisessä pilottikokeilu Tuloksien hyödyntäminen Osana kehittämisprojektia pilottikokeilun asemanseutuihin

Lisätiedot

Imatra Imatrankoski raja suunnittelu

Imatra Imatrankoski raja suunnittelu Imatra Imatrankoski raja suunnittelu Vetävät Väylät Etelä-Karjalan liikennejärjestelmäseminaari 13.9.2017 Muuttuva toimintaympäristö Rajaliikennesopimus FIN-RU 22.12.2016 Rautateiden tavaraliikenteessä

Lisätiedot

Turun kaupunkiseudun liikennejärjestelmätyö työryhmä

Turun kaupunkiseudun liikennejärjestelmätyö työryhmä Turun kaupunkiseudun liikennejärjestelmätyö työryhmä 6.11.2012 Liikennejärjestelmäsuunnitelman käynnistäminen 1. Aiempi LJ-suunnitteluhistoria 2. Perusteet/tarve suunnittelun käynnistämiselle MAL-aiesopimus

Lisätiedot

Varsinais-Suomen ELY-keskuksen katsaus liikennejärjestelmäasioihin Turun kaupunkiseudulla VARELY / Hanna Lindholm

Varsinais-Suomen ELY-keskuksen katsaus liikennejärjestelmäasioihin Turun kaupunkiseudulla VARELY / Hanna Lindholm Varsinais-Suomen ELY-keskuksen katsaus liikennejärjestelmäasioihin Turun kaupunkiseudulla 5.4.2016 VARELY / Hanna Lindholm Turun kaupunkiseudun liikennejärjestelmän kehittäminen Linea Konsultit Oy 5.4.2016

Lisätiedot

Viisas liikkuminen. Ympäristöystävälliset liikkumisvalinnat. Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä

Viisas liikkuminen. Ympäristöystävälliset liikkumisvalinnat. Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Viisas liikkuminen Ympäristöystävälliset liikkumisvalinnat Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Tarja Jääskeläinen, päivitetty 7.6.2013 Valitse viisaasti liikenteessä Liikkumalla kävellen, pyörällä ja

Lisätiedot

HLJ 2011:n Maankäyttö- ja raideverkkoselvityksen (MARA) päätulokset

HLJ 2011:n Maankäyttö- ja raideverkkoselvityksen (MARA) päätulokset HLJ 2011:n Maankäyttö- ja raideverkkoselvityksen (MARA) päätulokset 22.3.2010 Tavoitetila ja -verkko Perustuu laajaan asiantuntijakäsittelyyn ja innovatiiviseen mallinnusprosessiin Käyty läpi seudulla

Lisätiedot

Tampereen raitiotie,

Tampereen raitiotie, Tampereen raitiotie, yleissuunnitelma Raitiotie joukkoliikennejärjestelmän runkona Kaupunginvaltuuston iltakoulu 24.4.2013 joukkoliikennepäällikkö Mika Periviita Lähtökohtia vuoden 2030 joukkoliikennejärjestelmän

Lisätiedot

CAD-tasojärjestelmän päivitys ja laajentaminen Alustava työohjelma ja kustannusarvio 4.2.2010

CAD-tasojärjestelmän päivitys ja laajentaminen Alustava työohjelma ja kustannusarvio 4.2.2010 CAD-tasojärjestelmän päivitys ja laajentaminen Alustava työohjelma ja kustannusarvio 4.2.2010 Sisältö 1 Johdanto 3 2 Alustava työohjelma 4 2.1 Yleistä 4 2.2 Osa 1; Ohjeen päivittäminen 4 2.3 Osa 2; Suunnittelujärjestelmät

Lisätiedot

Joukkoliikenteen ja matkaketjujen edistäminen maakuntakaavoituksella

Joukkoliikenteen ja matkaketjujen edistäminen maakuntakaavoituksella Joukkoliikenteen ja matkaketjujen edistäminen maakuntakaavoituksella LIIKENNE JA MAANKÄYTTÖ 2015 8.10.2015 Ruut-Maaria Rissanen Pirkanmaan liitto Käynnissä Pirkanmaan maakuntakaava kokonaismaakuntakaavan

Lisätiedot

Pohjanmaan liikenteen suuntautuminen ja saavutettavuus

Pohjanmaan liikenteen suuntautuminen ja saavutettavuus Pohjanmaan liikenteen suuntautuminen ja saavutettavuus Juha Mäkinen SITO POHJANMAAN LIIKENNEJÄRJESTELMÄSUUNNITELMA 2040 SEMINAARI 31.1.2012 POHJANMAAN LIIKENNEJÄRJESTELMÄSUUNNITELMA 2040, SEMINAARI 31.1.2012

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU Liikennejärjestelmätyöryhmä muistio 5/2014 18.6.2014

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU Liikennejärjestelmätyöryhmä muistio 5/2014 18.6.2014 Aika: keskiviikko 4.6.2014 klo 9:15 Paikka: Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymä, kokoushuone Satakunnankatu 18 A, 2.krs Osallistujat: Liikennejärjestelmätyöryhmä: Laaksonen Risto tilaajapäällikkö Tampere,

Lisätiedot

Hallitus MANKIN JA LUOMAN LÄHIJUNALIIKENTEEN KORVAAVA BUSSILIIKENNE 200/ /2015. Hallitus

Hallitus MANKIN JA LUOMAN LÄHIJUNALIIKENTEEN KORVAAVA BUSSILIIKENNE 200/ /2015. Hallitus Hallitus 10 08.12.2015 10 MANKIN JA LUOMAN LÄHIJUNALIIKENTEEN KORVAAVA BUSSILIIKENNE 200/07.71.711/2015 Hallitus Esittelijä Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi Valmistelija Osaston johtaja Tero Anttila, p.

Lisätiedot

Kaupunkikehitysryhmä Keskustahanke

Kaupunkikehitysryhmä Keskustahanke TAMPEREEN ASEMANSEUDUN HANKEKOKONAISUUS Tampereen ja keskustan kehittämisohjelma Tullin alueen visiotyö Tampereen kaupunkiseudun MAL-aiesopimus ja Asemakeskushanke Tampereen Asemakeskuksen suunnittelukilpailu

Lisätiedot

Pirkanmaan liitto PL 76 33201 Tampere pirkanmaan.liitto@pirkanmaa.fi

Pirkanmaan liitto PL 76 33201 Tampere pirkanmaan.liitto@pirkanmaa.fi Pirkanmaan liitto PL 76 33201 Tampere pirkanmaan.liitto@pirkanmaa.fi Viite Asia 2040 Maankäyttövaihtoehdot ja vaikutusten arviointi-raportti Lausunto kyseisestä raportista Maakuntakaava tulee ydinkaupunkiseudun

Lisätiedot

Alueellisen liikenteen pilotointi Tampereen kaupunkiseudun ja Pirkanmaan alueella

Alueellisen liikenteen pilotointi Tampereen kaupunkiseudun ja Pirkanmaan alueella 22.10.2018 1 (15) Tampereen kaupunkiseudun ja Pirkanmaan liiton ilmaisu kiinnostuksesta osallistua pilottiyhteistyöhön uuden ostoliikennesopimuksen ja velvoitepäätöksen valmistelussa ja toteutuksessa Tampereen

Lisätiedot

Sipoon kunta ja Sipoon kunnan ja Keravan kaupungin 1 Keravan kaupunki ilmoitus halukkuudesta osallistua pilottihankkeeseen

Sipoon kunta ja Sipoon kunnan ja Keravan kaupungin 1 Keravan kaupunki ilmoitus halukkuudesta osallistua pilottihankkeeseen Sipoon kunta ja Sipoon kunnan ja Keravan kaupungin 1 Sipoon kunta ja Keravan kaupunki hakevat yhdessä nykyisen tavaraliikenteessä olevalle rataosalle välillä Kerava - Nikkilä henkilöliikenteen käynnistämisen

Lisätiedot

Joukkoliikenteen palvelutasomäärittelyn hyödyntäminen maakuntakaavoituksessa Maija Stenvall

Joukkoliikenteen palvelutasomäärittelyn hyödyntäminen maakuntakaavoituksessa Maija Stenvall Joukkoliikenteen palvelutasomäärittelyn hyödyntäminen maakuntakaavoituksessa 25.1.2017 Maija Stenvall Palvelutasotavoitteet perustuvat joukkoliikennekysyntään Myös maankäytön kehittämisessä on tavoitteena

Lisätiedot

Esipuhe. Taustamuistion ovat laatineet DI Anneli Tanttu ja DI Reijo Lehtinen Kohateam Oy:stä.

Esipuhe. Taustamuistion ovat laatineet DI Anneli Tanttu ja DI Reijo Lehtinen Kohateam Oy:stä. Kunnanhallitus 8.10.2018, Liite n:o 6. Mänttä-Vilppulan kaupunki Taustamuistio 3.10.2018 Esipuhe Liikenne ja viestintäministeriö on pyytänyt kunnilta, maakunnilta ja muilta tahoilta ilmoitusta halukkuudesta

Lisätiedot

NAP palvelukatalogi. Pipsa Eklund. Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä.

NAP palvelukatalogi. Pipsa Eklund. Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. NAP palvelukatalogi Pipsa Eklund Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Liikennepalvelulaki I vaihe Liikennepalvelulain I vaihe on hyväksytty ja astuu voimaan 1.7.2018, paitsi tietoa koskevat pykälät

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/2007 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODELTA 2015

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/2007 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODELTA 2015 PIRKANMAAN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS Liikenne ja infrastruktuuri -vastuualue EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/2007 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI

Lisätiedot

Lisätietoja Reijo Lehtinen, puh 0400 622009, reijo.lehtinen@prorautatie.net

Lisätietoja Reijo Lehtinen, puh 0400 622009, reijo.lehtinen@prorautatie.net Pro Rautatie järjesti maanantaina 23.8 kaupunkiseutujen lähiliikennettä koskevan seminaarin. Tavoitteena oli tarkastella konkreettisen esimerkkiseudun (Tampereen kaupunkiseutu) sekä sen osa-alueen (Lempäälän

Lisätiedot