Mitä rakennustuotteiden CE-merkintä muuttaa? Rakentajaseminaari Jani Kemppainen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Mitä rakennustuotteiden CE-merkintä muuttaa? Rakentajaseminaari 11.6.2013 Jani Kemppainen"

Transkriptio

1 Mitä rakennustuotteiden CE-merkintä muuttaa? Rakentajaseminaari Jani Kemppainen

2 Mikä rakennustuotteiden CE-merkintä on? Rakennustuotedirektiiviin / -asetukseen perustuva vaatimustenmukaisuusmerkintä, joka oikeuttaa tuotteen markkinoinnin EU:n sisämarkkinoilla. Valmistaja voi toimia missä maassa tahansa, myös EU:n ulkopuolella. Rakennustuotteiden CE-merkinnän yhteydessä esitetään tuotteen viranomaismääräyksiin liittyvät ominaisuudet vertailukelpoisella eurooppalaisella tavalla. Vertaamalla CE-merkintätietoja kansallisesti asetettuihin vaatimustasoihin selviää, käykö rakennustuote sen aiottuun käyttökohteeseen. Koskee talonrakennukseen ja maa- ja vesirakennukseen pysyvällä tavalla kiinnitettyjä rakennustuotteita. 2

3 CE-merkinnästä tulee pakollinen CE-merkinnästä tulee pakollinen Suomessa , kun sille on voimassa oleva harmonisoitu tuotestandardi (hen), jonka siirtymäaika on päättynyt ja rakennustuote saatetaan markkinoille Koskee noin 80 % Suomessa käytettävistä rakennustuotteista Määrä kasvaa sitä mukaa kun uusia hen:iä julkaistaan ja niiden CE-merkinnän siirtymäaika päättyy (esim. kantaville teräskokoonpanoille CE-merkintä tulee pakolliseksi ) CE-merkintää ei vaadita, mikäli tuotteelle ei ole harmonisoitua tuotestandardia (hen) Esim. valmisbetoni, harjateräs, useimmat IV-tuotteet, juomaveden kanssa kosketuksissa olevat tuotteet Tuotteella voi silti olla vapaaehtoinen CE-merkintä ETAan perustuen 3

4 Rakennustuoteasetus osana kansallista Suomessa noudatetaan Suomen lakia ja siihen perustuvia säädöksiä Asetus on sellaisenaan jäsenvaltioiden kansallista lainsäädäntöä MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAKI (muutoksia) RakMK määräykset ja ohjeet (uusitaan) SFS-EN tai SFS (viitattu) TUOTEHYVÄKSYNTÄ LAKI + ASETUKSET valmistuk sen laadunvalvonta Rakennuspaikkakohtainen selvitys varmennus -todistus RAKENNUSTUOTEASETUS tyyppihyväksyntä CE-merkintä pakollinen kun hen CE-merkintä SFS-EN (hen = harmonisoitu) ETA (Eur tekn arviointi) YHDISTYSTEN OHJEET Tilaajan vaatimukset SFS-EN vapaaehtoinen Viittausmenettelyllä standardi voi saada määräyksen tai ohjeen statuksen. Muut standardit ja yhdistysten ohjeet ovat vapaaehtoisia asiantuntijaohjeita. CE-merkinnällä valmistaja vakuuttaa, että tuotteen ominaisuudet ovat hen:n tai ETA:n mukaiset. 4

5 Kansalliset tuotehyväksyntämenettelyt Tyyppihyväksyntä Ei merkittäviä muutoksia Tuotteille, joille on tyyppihyväksyntäasetus Varmennustodistus Kevyempi menettely kuin tyyppihyväksyntä Korvaa varmennetun käyttöselosteen Asetuksessa kerrotaan varmennustodistuksen piiriin kuuluvat tuoteryhmät Tiukemmat edellytykset varmentamiselimelle Valmistuksen laadunvalvonta Tuotteille, joille CE-merkintä ei ole pakollinen, eivätkä tyyppihyväksyntä ja varmennustodistus ole mahdollisia 5

6 Rakennustuotteiden kelpoisuus MRL 152 : rakennustuotteen tulee olla turvallinen ja terveellinen sekä ominaisuuksiltaan sellainen, että rakennuskohde asianmukaisesti suunniteltuna ja rakennettuna täyttää ko. laissa säädetyt olennaiset tekniset vaatimukset tavanomaisella kunnossapidolla taloudellisesti perustellun käyttöiän ajan Olennaisia teknisiä vaatimuksia ovat: Rakenteiden lujuus ja vakaus (MRL 117a ) Paloturvallisuus (MRL 117b ) Terveellisyys (MRL117c ) Käyttöturvallisuus (MRL117d ) ja Esteettömyys (MRL117e ) Meluntorjunta ja ääniolosuhteet (MRL 117f ) ja Energiatehokkuus (MRL117g ) Kelpoisuuden toteaminen kuuluu rakennushankkeeseen ryhtyvän huolehtimisvelvollisuuden piiriin 6

7 Rakennushankkeeseen ryhtyvän tehtävät kelpoisuuden toteamiseksi Suunnitteluasiakirjoissa tuotteilta vaadittavat ominaisuudet ja vaatimustasot esitetty siten, että tuotetta valittaessa voidaan varmistua olennaisten teknisten vaatimusten täyttymisestä Rakennustuotteiden suoritustasoilmoitukset (DoPit) osoittavat rakennukseen kiinnitettävien tuotteiden olevan suunnitelmien mukaisia Rakennustuotteiden ilmoitettuja ominaisuuksia osoittavat suoritustasoilmoitukset (DoPit) arkistoidaan ja käytettyjen tuotteiden jäljitettävyys varmistetaan (mm. CE-merkintätiedot) Rakennustuotteet on kiinnitetty/asennettu rakennukseen suunnitelmien ja tuotetta koskevien asennusohjeiden mukaisesti ja toteutuksen tarkastus on suoritettu 7

8 Työmaan käytössä olevat asiakirjat CE-merkityistä tuotteista kannattaa arkistoida vähintään suoritustasoilmoitus (DoP) ja tarvittaessa osoitus CE-merkinnästä joko tuotteessa, pakkauksessa tai tuotteen mukana seuraavissa asiakirjoissa Jos DoP:ssa on varmentamistodistuksen numero, riittää, että todistus hankitaan valmistajalta vain tarvittaessa Mikäli todistuksen numeroa ei löydy DoP:sta, todistus kannattaa hankkia valmistajalta Jos CE-merkintä perustuu ETAan, kannattaa hankkia ja arkistoida myös ao. ETA-arviointipäätös 8

9 CE-merkinnän käytön vaikutukset vastuisiin CE-merkittyjen rakennustuotteiden käyttö ei muuta rakennushankkeen vastuiden jakautumista. Suunnittelun sisältyminen CE-merkintään ei muuta rakennushankkeen vastuiden jakautumista. CE-merkinnän käyttö ei muuta rakennustuotteen valmistajan / myyjän vastuita. vastuut määräytyvät edelleen kansallisen lainsäädännön mukaisesti 9

10 Yhteenveto Arkistointitarve tulee lisääntymään Rakennustuotteiden kelpoisuuteen tullaan jatkossa kiinnittämään enemmän huomiota, vaikka lainsäädäntö tämän suhteen ei muutukaan Rakentamisen vastuut eivät muutu Rakennustuotteet eivät muutu Työselostukset tulevat muuttumaan käyttökelpoisemmiksi (tulevaisuudessa) Ne tuotteet, jotka ovat kelpoisia nyt, ovat sitä myös 1.7., kunhan tuotteesta löytyy CE-merkintä (jos jonkin hen alainen) Rakennusteollisuus RT

11 CE-merkittyjen rakennustuotteiden oikea käyttö -opas ilmestyy Mikä CE-merkintä on? Mihin CE-merkintä perustuu? Mitä CE-merkintä kertoo? Mitkä ovat valmistajan ja maahantuojan vastuut? Hyödyllistä tietoa kaikille rakennustuotteita käyttäville: rakennusliikkeille, suunnittelijoille ja rakennusvalvonnalle. Tuotteiden valmistajille tietoa siitä, millä tavoin tiedot tuotteista tulisi toimittaa tuotteiden käyttäjille. 48 s., 37,00 + alv 10 %, yht. 40,70 Tekijät: Timo Pulkki, Antti Koponen, RTT ry; asiantuntijaryhmä Tilaukset: rakennusmedia@rakennusmedia.fi, puh , Rakennusmedia Oy

12 Yhdessä yhteiskuntaa rakentaen

Rakennustuotteiden kelpoisuuden varmistaminen Tarkastusasiakirjan liitelomake. Jani Kemppainen

Rakennustuotteiden kelpoisuuden varmistaminen Tarkastusasiakirjan liitelomake. Jani Kemppainen Rakennustuotteiden kelpoisuuden varmistaminen Tarkastusasiakirjan liitelomake Jani Kemppainen Rakennustuotteen kelpoisuus MRL 152 : Rakennustuotteen, joka on tarkoitettu käytettäväksi pysyvänä osana rakennuskohteessa,

Lisätiedot

Rakennustuoteasetuksen voimaantulo Tuotehyväksynnät muuttuvat

Rakennustuoteasetuksen voimaantulo Tuotehyväksynnät muuttuvat Rakennustuoteasetuksen voimaantulo Tuotehyväksynnät muuttuvat Eurokoodi 2012 seminaari Antti Koponen Rakennustuoteasetus CPR Rakennustuoteasetus julkaistiin OJ:ssa 4.4.2011, astui osittain voimaan 24.4.2011

Lisätiedot

Rakennustuotteiden tuotehyväksyntä. Jani Kemppainen

Rakennustuotteiden tuotehyväksyntä. Jani Kemppainen Rakennustuotteiden tuotehyväksyntä Jani Kemppainen Rakennustuoteasetus CPR Rakennustuoteasetus julkaistiin Euroopan Unionin virallisessa lehdessä 4.4.2011, astui osittain voimaan 24.4.2011 ja korvaa rakennustuotedirektiivin

Lisätiedot

CE-merkityt tuotteet, käyttäjänäkökulma 23.11.2011

CE-merkityt tuotteet, käyttäjänäkökulma 23.11.2011 CE-merkityt tuotteet, käyttäjänäkökulma 23.11.2011 Timo Pulkki Rakennustuoteteollisuus RTT EU:n sisämarkkinoiden toimintatapa Kansalliset viranomaiset: Päättävät kansallisesti rakentamiseen käytettäviltä

Lisätiedot

Rakennustuotteiden sertifiointi ja tuotehyväksyntä. FinnBuild 2014 / Tuotehyväksyntäklinikka Miko Makkonen VTT Expert Services Oy

Rakennustuotteiden sertifiointi ja tuotehyväksyntä. FinnBuild 2014 / Tuotehyväksyntäklinikka Miko Makkonen VTT Expert Services Oy Rakennustuotteiden sertifiointi ja tuotehyväksyntä FinnBuild 2014 / Tuotehyväksyntäklinikka Miko Makkonen VTT Expert Services Oy Esityksen sisältö Rakennustuotteita koskeva vaatimukset Maankäyttö- ja rakennuslaki

Lisätiedot

CE-merkinnän merkitys lattiapinnoituksiin 2013

CE-merkinnän merkitys lattiapinnoituksiin 2013 CE-merkinnän merkitys lattiapinnoituksiin 2013 26.3.2013 Heureka Mikä rakennustuotteiden CE-merkintä on? Rakennustuotedirektiiviin / -asetukseen perustuva vaatimustenmukaisuusmerkintä, joka oikeuttaa tuotteen

Lisätiedot

Kuinka viedä rakennustuote hyväksytysti markkinoille? Liisa Rautiainen VTT Expert Services Oy

Kuinka viedä rakennustuote hyväksytysti markkinoille? Liisa Rautiainen VTT Expert Services Oy Kuinka viedä rakennustuote hyväksytysti markkinoille? Liisa Rautiainen VTT Expert Services Oy Vaatimusten mukaisuus (EU ja/tai kansallinen) on osoitettava jollain tavalla Onko tuotteella hen (=harmonisoitu

Lisätiedot

Kansalliset tuotehyväksyntämenettelyt

Kansalliset tuotehyväksyntämenettelyt Kansalliset tuotehyväksyntämenettelyt Puutuotteiden ja puurakenteiden standardisointi - seminaari 31.10.2017 Antti Koponen/Rakennustuoteteollisuus RTT ry Suomessa noudatetaan Suomen lakia ja siihen perustuvia

Lisätiedot

Tampereen kaupunki, rakennusvalvontavirasto rakennustarkastusinsinööri Jyrki Ottman 03.10.2013

Tampereen kaupunki, rakennusvalvontavirasto rakennustarkastusinsinööri Jyrki Ottman 03.10.2013 Tampereen kaupunki, rakennusvalvontavirasto rakennustarkastusinsinööri Jyrki Ottman voimaan 1.7.2013, kaupan esteiden poisto jäsenmaiden välillä pakollinen CE-merkintä koskee niitä rakennustuotteita, joille

Lisätiedot

EU:N RAKENNUSTUOTEASETUS

EU:N RAKENNUSTUOTEASETUS EU:N RAKENNUSTUOTEASETUS - Hyväksyttiin keväällä 2011 - Tavoite rakennustuotteiden kilpailuesteiden poistaminen - Mahdollistaa tuotteiden Ce merkinnän - Erilainen kuin monet muut Ce merkintään tähtäävät

Lisätiedot

Rakennustuoteasetus ja rakennustuotteiden hyväksyntä. Kirsi Martinkauppi Lainsäädäntöneuvos E7 Workshop 27.8.2014

Rakennustuoteasetus ja rakennustuotteiden hyväksyntä. Kirsi Martinkauppi Lainsäädäntöneuvos E7 Workshop 27.8.2014 Rakennustuoteasetus ja rakennustuotteiden hyväksyntä Kirsi Martinkauppi Lainsäädäntöneuvos E7 Workshop 27.8.2014 Maankäyttö- ja rakennuslain muutos (958/2012) 117 Rakentamiselle asetettavat vaatimukset

Lisätiedot

RAKENNUSTUOTTEIDEN KELPOISUUS

RAKENNUSTUOTTEIDEN KELPOISUUS RAKENNUSTUOTTEIDEN KELPOISUUS Rakennusvalvonnan ohjeita nro 28 LAHDEN KAUPUNKI Tekninen ja ympäristötoimiala Rakennusvalvonta Kärkölä, Lahti 12.4.2016 Rakennuttaja on vastuussa rakennustuotteiden kelpoisuuden

Lisätiedot

Rakennusalan tuotehyväksyntä. LVI-tuotteita sitovat EU-määräykset -seminaari Ylitarkastaja Mikko Koskela

Rakennusalan tuotehyväksyntä. LVI-tuotteita sitovat EU-määräykset -seminaari Ylitarkastaja Mikko Koskela Rakennusalan tuotehyväksyntä LVI-tuotteita sitovat EU-määräykset -seminaari 6.11.2018 Ylitarkastaja Mikko Koskela Lähtökohta rakennustuotteita koskevalle sääntelylle MRL 152 :ssä Maankäyttö- ja rakennuslain

Lisätiedot

Rakennustuotteiden kelpoisuuden toteaminen PKS kunnissa kansallisten vaatimusten osalta ohjeistus ja menettelytavat

Rakennustuotteiden kelpoisuuden toteaminen PKS kunnissa kansallisten vaatimusten osalta ohjeistus ja menettelytavat Rakennusvalvonta Pvm pp.kk.vvvv Sivu 1(4) Rakennustuotteiden kelpoisuuden toteaminen PKS kunnissa kansallisten vaatimusten osalta ohjeistus ja menettelytavat 0. Soveltamisala Tässä PKS-menettelyssä vastuuhenkilö

Lisätiedot

Rakennustuotteiden tuotehyväksyntä tilannekatsaus. Antti Koponen

Rakennustuotteiden tuotehyväksyntä tilannekatsaus. Antti Koponen Rakennustuotteiden tuotehyväksyntä tilannekatsaus Antti Koponen Rakennustuoteasetus CPR Rakennustuoteasetus julkaistiin Euroopan Unionin virallisessa lehdessä 4.4.2011, astui osittain voimaan 24.4.2011

Lisätiedot

CE-MERKINTÄ KYSYMYKSIÄ JA VASTAUKSIA. Timo Pulkki

CE-MERKINTÄ KYSYMYKSIÄ JA VASTAUKSIA. Timo Pulkki CE-MERKINTÄ KYSYMYKSIÄ JA VASTAUKSIA Timo Pulkki Mihin CE-merkintä käytännössä perustuu? CE-merkinnän käytön edellytyksenä on eurooppalainen harmonisoitu tuotestandardi tai CPD (1.7.2013 asti): eurooppalainen

Lisätiedot

RAKENNUSTUOTTEIDEN CE-MERKINTÄ ja EUROKOODIT. Tomi Toratti

RAKENNUSTUOTTEIDEN CE-MERKINTÄ ja EUROKOODIT. Tomi Toratti RAKENNUSTUOTTEIDEN CE-MERKINTÄ ja EUROKOODIT Tomi Toratti Laki Asetus Määräykset, ohjeet Maankäyttö- ja rakennuslaki Maankäyttö- ja rakennusasetus Suomen rakentamismäärayskokoelma, määräykset ja ohjeet:

Lisätiedot

Rakennustuotteita koskevien EU säännösten ja merkintöjen toimeenpano Suomessa ajankohtaista/uutta

Rakennustuotteita koskevien EU säännösten ja merkintöjen toimeenpano Suomessa ajankohtaista/uutta Rakennustuotteita koskevien EU säännösten ja merkintöjen toimeenpano Suomessa ajankohtaista/uutta Kirsi Martinkauppi Lainsäädäntöneuvos Finvac seminaari 25.1.2017 Lainsäädäntöpohja MRL Olennaiset tekniset

Lisätiedot

Mitä vihervalvojan pitää tietää CE-merkinnästä ja rakennustuotteiden kelpoisuudesta? Vihervalvojapäivä 20.11.2015 Tuuli Kunnas

Mitä vihervalvojan pitää tietää CE-merkinnästä ja rakennustuotteiden kelpoisuudesta? Vihervalvojapäivä 20.11.2015 Tuuli Kunnas Mitä vihervalvojan pitää tietää CE-merkinnästä ja rakennustuotteiden kelpoisuudesta? Vihervalvojapäivä 20.11.2015 Tuuli Kunnas Sisältö Rakennustuotteiden kelpoisuus Rakennustuotteiden CE-merkintä Tietolähde:

Lisätiedot

CE-merkintä ja tuotehyväksyntälaki. Pientaloteollisuuden roadshow Seinäjoki Mikko Viljakainen

CE-merkintä ja tuotehyväksyntälaki. Pientaloteollisuuden roadshow Seinäjoki Mikko Viljakainen CE-merkintä ja tuotehyväksyntälaki Pientaloteollisuuden roadshow Seinäjoki 25.9.2013 Mikko Viljakainen Mikä rakennustuotteiden CE-merkintä on? Rakennustuoteasetukseen perustuva vaatimustenmukaisuusmerkintä,

Lisätiedot

CE-merkintä pakolliseksi rakennustuotteille

CE-merkintä pakolliseksi rakennustuotteille CE-merkintä pakolliseksi rakennustuotteille Valtaosa rakennustuotteista tarvitsee CE-merkinnän vuoteen 2013 mennessä. Ilman CE-merkintää ei rakennustuote voi määräajan jälkeen olla markkinoilla, ei Suomessa

Lisätiedot

Kansallisten tuotehyväksyntöjen tilannekatsaus

Kansallisten tuotehyväksyntöjen tilannekatsaus Kansallisten tuotehyväksyntöjen tilannekatsaus RAKENNUSALAN STANDARDIT JA EUROKOODIT 2017, 14.12.2017 Ylitarkastaja Mikko Koskela, Ympäristöministeriö Lähtökohta rakennustuotteita koskevalle sääntelylle

Lisätiedot

Rakennustuotteiden CE-merkintä Sisäilma ja rakennustuotteiden uudet emissiovaatimukset Tiina Ala-Outinen & Tiina Tirkkonen VTT Expert Services Oy

Rakennustuotteiden CE-merkintä Sisäilma ja rakennustuotteiden uudet emissiovaatimukset Tiina Ala-Outinen & Tiina Tirkkonen VTT Expert Services Oy Kuvapaikka (ei kehyksiä kuviin) Rakennustuotteiden CE-merkintä Sisäilma ja rakennustuotteiden uudet emissiovaatimukset Tiina Ala-Outinen & Tiina Tirkkonen VTT Expert Services Oy Rakennustuotteita koskevat

Lisätiedot

Eurokoodiseminaari. Suunnitteluasiakirjat ja niiden laadinta. Hemmo Sumkin 11.12.2013

Eurokoodiseminaari. Suunnitteluasiakirjat ja niiden laadinta. Hemmo Sumkin 11.12.2013 Eurokoodiseminaari Suunnitteluasiakirjat ja niiden laadinta Hemmo Sumkin 11.12.2013 Uusia suunnitteluasiakirjojen sisältöön vaikuttavia asioita YM asetus kantavista rakenteista - Eurokoodien vahva asema

Lisätiedot

Rakennustuotteiden tuotehyväksyntä. Antti Koponen

Rakennustuotteiden tuotehyväksyntä. Antti Koponen Rakennustuotteiden tuotehyväksyntä Antti Koponen Rakennustuoteasetus CPR Rakennustuoteasetus julkaistiin Euroopan Unionin virallisessa lehdessä 4.4.2011, astui osittain voimaan 24.4.2011 ja korvaa rakennustuotedirektiivin

Lisätiedot

CE-merkintä 9.5.2011

CE-merkintä 9.5.2011 CE-merkintä 1 9.5.2011 Esityksen sisältö Mikä on CE-merkintä? Mihin CE-merkintä perustuu? Vaatimuksenmukaisuuden osoittaminen Valmistajan ja Ilmoitetun laitoksen tehtävät CE-merkintä Suomessa nyt ja tulevaisuudessa

Lisätiedot

CE-merkintä pakolliseksi 1.7.2013, miten muutos näkyy käytännössä?

CE-merkintä pakolliseksi 1.7.2013, miten muutos näkyy käytännössä? CE-merkintä pakolliseksi 1.7.2013, miten muutos näkyy käytännössä? 3.10.2013 Timo Pulkki Muurauslaastin CE-merkintä 13 NB CPR/2345 Yritys ABC, Katu 1, FI-00110, Helsinki CE symboli Merkinnän kiinnittämisvuoden

Lisätiedot

Rakennustuotteiden -merkintä

Rakennustuotteiden -merkintä Rakennustuotteiden -merkintä Eurooppalainen käytäntö rakennustuotteiden kelpoisuuden osoittamiseen Rakennustuotteiden CE-merkintä perustuu rakennustuotedirektiiviin Euroopan komission rakennustuotedirektiivin

Lisätiedot

EUROKOODI 2010 SEMINAARI 25.11.2010. hen Help Desk. Antti Koponen Rakennusteollisuus RT

EUROKOODI 2010 SEMINAARI 25.11.2010. hen Help Desk. Antti Koponen Rakennusteollisuus RT EUROKOODI 2010 SEMINAARI 25.11.2010 hen Help Desk Antti Koponen Rakennusteollisuus RT Rakennussektorin standardisointi Keskeiset standardisointialueet: - rakennustuotteiden CE-merkintään johtavat yhdenmukaistetut

Lisätiedot

Rakennustuotteiden EU-vaatimusten toteutumisen osoittaminen

Rakennustuotteiden EU-vaatimusten toteutumisen osoittaminen Rakennustuotteiden EU-vaatimusten toteutumisen osoittaminen CE-merkintä ja muut EU-säännökset LVI-suunnittelussa - hyväksytyistä tuotteista toimivaan kokonaisuuteen 25.1.2017 Ympäristöministeriö, Pankkisali

Lisätiedot

EU:n rakennustuoteasetus astuu voimaan 1.7.2013 CEmerkintä ja kansalliset tuotehyväksynnät

EU:n rakennustuoteasetus astuu voimaan 1.7.2013 CEmerkintä ja kansalliset tuotehyväksynnät Ruukin Teräspaalupäivä 2013 EU:n rakennustuoteasetus astuu voimaan 1.7.2013 CEmerkintä ja kansalliset tuotehyväksynnät Unto Kalamies Inspecta Sertifiointi Oy 1 Sisältö CE-merkinnän merkitys ja tavoitteet

Lisätiedot

EU:n Rakennustuoteasetus ja tuotehyväksyntälaki. Kirsi Martinkauppi Lainsäädäntöneuvos Kuntamarkkinat 13.9.2012

EU:n Rakennustuoteasetus ja tuotehyväksyntälaki. Kirsi Martinkauppi Lainsäädäntöneuvos Kuntamarkkinat 13.9.2012 EU:n Rakennustuoteasetus ja tuotehyväksyntälaki Kirsi Martinkauppi Lainsäädäntöneuvos Kuntamarkkinat 13.9.2012 Rakennustuoteasetus (EU) N:o 305/2011 CE-merkintä pakolliseksi rakennustuotteille 1.7.2013

Lisätiedot

Rakennustuoteasetuksen käyttöönotto Rakennustuotteiden CE-MERKINTÄ. Rakennustuoteasetuspäivä

Rakennustuoteasetuksen käyttöönotto Rakennustuotteiden CE-MERKINTÄ. Rakennustuoteasetuspäivä Rakennustuoteasetuksen käyttöönotto Rakennustuotteiden CE-MERKINTÄ Rakennustuoteasetuspäivä 21.8.2013 Teemu Saari Sisältö 1. Yleinen osuus rakennustuoteasetuksesta ja CE-merkinnästä TAUSTAA CE-MERKINNÄLLE

Lisätiedot

Vaatimusten toteutumisen osoittaminen tyyppihyväksynnällä ja muilla kansallisilla ja paikallisilla menettelyillä

Vaatimusten toteutumisen osoittaminen tyyppihyväksynnällä ja muilla kansallisilla ja paikallisilla menettelyillä Vaatimusten toteutumisen osoittaminen tyyppihyväksynnällä ja muilla kansallisilla ja paikallisilla menettelyillä CE-merkintä ja EU-säännökset LVI-suunnittelussa 27.1.2016 Euroopan Unionin tiedostuskeskus

Lisätiedot

Rakennustuotteiden tuotehyväksyntöjen. tilanne CE-merkintä ja. kansalliset tuotehyväksynnät

Rakennustuotteiden tuotehyväksyntöjen. tilanne CE-merkintä ja. kansalliset tuotehyväksynnät Rakennustuotteiden tuotehyväksyntöjen tilanne CE-merkintä ja kansalliset tuotehyväksynnät Eurokoodi 2015 seminaari 10.12.2015 Antti Koponen/Rakennustuoteteollisuus RTT ry Rakennustuoteasetus CPR Rakennustuoteasetus

Lisätiedot

Rakennustuotteiden tuotekelpoisuuden tarkastuslomake. Suunnittelijakokemuksia. Hemmo Sumkin

Rakennustuotteiden tuotekelpoisuuden tarkastuslomake. Suunnittelijakokemuksia. Hemmo Sumkin Rakennustuotteiden tuotekelpoisuuden tarkastuslomake Suunnittelijakokemuksia Hemmo Sumkin 5.2.2014 Mitä rakennustuotteen ominaisuuksilta pitää edellyttää? Teknistä toimivuutta, ennustettavaa laatua ja

Lisätiedot

NR-rakenteisiin liittyvät kansalliset vaatimukset. Matti J. Virtanen NR-päivät 16.1.2014 Messilä

NR-rakenteisiin liittyvät kansalliset vaatimukset. Matti J. Virtanen NR-päivät 16.1.2014 Messilä NR-rakenteisiin liittyvät kansalliset vaatimukset Matti J. Virtanen NR-päivät 16.1.2014 Messilä Naulalevyrakenteet Naulalevyrakenteet kuuluvat EN 14250 soveltamisalaan yleensä Poikkeuksia käsitellään näillä

Lisätiedot

Conformité Européenne.

Conformité Européenne. Conformité Européenne. 11.3.2014 CE-merkintä, harmonisoitu tuotestandardi CE-merkinnällä tuotteen valmistaja tai valtuutettu edustaja ilmoittaa viranomaisille, että tuote täyttää Euroopan unionin direktiivien

Lisätiedot

Rakennustuoteasetuksen säädökset sekä rakennustuotteiden CE-merkintä

Rakennustuoteasetuksen säädökset sekä rakennustuotteiden CE-merkintä Rakennustuoteasetuksen säädökset sekä rakennustuotteiden CE-merkintä FINVAC-seminaari 27.1.2016 Antti Koponen/Rakennusteollisuus RT ry Rakennustuoteasetus CPR Rakennustuoteasetus No. 305/2011 julkaistiin

Lisätiedot

CE-merkintä tuli pakolliseksi valtaosalle rakennustuotteita, kun Euroopan unionin rakennustuoteasetus tuli kokonaisuudessaan voimaan

CE-merkintä tuli pakolliseksi valtaosalle rakennustuotteita, kun Euroopan unionin rakennustuoteasetus tuli kokonaisuudessaan voimaan 1.7.2013 Usein kysytyt kysymykset: CE-merkintä Kohderyhmä: valmistaja 1. Mikä on CE-merkintä? Kiinnittämällä rakennustuotteeseen CE-merkinnän valmistaja vakuuttaa, että rakennustuotteen ominaisuudet ovat

Lisätiedot

CE-merkintä ja muut EUsäännökset. Kirsi Martinkauppi Lainsäädäntöneuvos Rakennusten energiaseminaari

CE-merkintä ja muut EUsäännökset. Kirsi Martinkauppi Lainsäädäntöneuvos Rakennusten energiaseminaari CE-merkintä ja muut EUsäännökset Suomessa Kirsi Martinkauppi Lainsäädäntöneuvos Rakennusten energiaseminaari 4.10.2017 Lainsäädäntöpohja MRL Olennaiset tekniset vaatimukset CPR CEmerkintä Tuotehyväksyntälaki

Lisätiedot

Rakentamismääräysten uusimisen ja D2 uusinnan tavoitteet

Rakentamismääräysten uusimisen ja D2 uusinnan tavoitteet Rakentamismääräysten uusimisen ja D2 uusinnan tavoitteet D2 uusimistarveseminaari 12.6.2014 Pekka Kalliomäki Rakennusneuvos Rakentamismääräysten uudistaminen Vuoden 2013 alussa voimaan tulleen MRL muutoksen

Lisätiedot

LIIKENNEVIRASTO OPAS 2 (5) 13.6.2013 Dnro 3038/090/2013

LIIKENNEVIRASTO OPAS 2 (5) 13.6.2013 Dnro 3038/090/2013 LIIKENNEVIRASTO OPAS 2 (5) EU:n rakennustuoteasetus (305/2011) tuli osittain voimaan 24.4.2011 ja se tulee kokonaisuudessaan voimaan 1.7.2013. EU-asetus on voimassa sellaisenaan kaikissa EU:n jäsenmaissa.

Lisätiedot

TYYPPIHYVÄKSYNTÄASETUSTEN TILANNE

TYYPPIHYVÄKSYNTÄASETUSTEN TILANNE TYYPPIHYVÄKSYNTÄASETUSTEN TILANNE Palveluja huomisen menestykseen! LVI-TUOTTEITA SITOVAT EU-MÄÄRÄYKSET 6.11.2018 VALTION VIRASTOTALO, PASILA MIKKO NYMAN EUROFINS EXPERT SERVICES OY MIKKONYMAN@EUROFINS.FI

Lisätiedot

Teräsosien CE merkintä

Teräsosien CE merkintä 1.0 SOVELTAMISALA Tässä teknisessä tiedotteessa käsitellään puurakenteiden liitoksissa käytettävien liitososien CE-merkintätarvetta. Erityisesti käsitellään ns. tilausteräsosia, jotka terästoimittaja valmistaa

Lisätiedot

Rakennustuotteita koskevien EU säännösten toimeenpano Suomessa sekä tuotteiden kelpoisuuden osoittaminen. Teppo Lehtinen

Rakennustuotteita koskevien EU säännösten toimeenpano Suomessa sekä tuotteiden kelpoisuuden osoittaminen. Teppo Lehtinen Rakennustuotteita koskevien EU säännösten toimeenpano Suomessa sekä tuotteiden kelpoisuuden osoittaminen Teppo Lehtinen 27.1.2016 Rakennustuoteasetus CE CE-merkinnän vertailu kansallisiin vaatimuksiin

Lisätiedot

Suoritustasoilmoitukset kunnossa? Markkinavalvontakuulumisia

Suoritustasoilmoitukset kunnossa? Markkinavalvontakuulumisia Suoritustasoilmoitukset kunnossa? Markkinavalvontakuulumisia Betoniteollisuuden ajankohtaispäivä Heureka 1.10.2019 Sisältö Suoritustasoilmoitus Betonielementit Kiviainekset Valmisbetoni Vinkkejä ja linkkejä

Lisätiedot

Palo-ovien tuotehyväksyntä Suomessa

Palo-ovien tuotehyväksyntä Suomessa Palo-ovien tuotehyväksyntä Suomessa Rakennusalan standardit ja eurokoodit - seminaari 14.12.2017 Antti Koponen Palo-ovien CE-merkintä Palo-ovien harmonisoitu tuotestandardi EN 16034:2014 käsittelee vain

Lisätiedot

Rakennustuotteiden CE-merkintä: Komission ja CENin uusia linjauksia

Rakennustuotteiden CE-merkintä: Komission ja CENin uusia linjauksia Rakennustuotteiden CE-merkintä: Komission ja CENin uusia linjauksia Paloseminaari 10.2.2016 Antti Koponen/Rakennusteollisuus RT ry Rakennustuoteasetus CPR Rakennustuoteasetus No. 305/2011 julkaistiin Euroopan

Lisätiedot

CE-merkintä rakennusalalla ja rakennustuotteissa

CE-merkintä rakennusalalla ja rakennustuotteissa CE-merkintä rakennusalalla ja rakennustuotteissa Talotekniikka-alan seminaari 16.1.2013 Antti Koponen Mikä rakennustuotteiden CE-merkintä on? Rakennustuotedirektiiviin / -asetukseen perustuva vaatimustenmukaisuusmerkintä,

Lisätiedot

Rakennustuoteasetus. Puista Bisnestä 1.2.2011. Kirsi Martinkauppi Lainsäädäntöneuvos

Rakennustuoteasetus. Puista Bisnestä 1.2.2011. Kirsi Martinkauppi Lainsäädäntöneuvos Rakennustuoteasetus t t Puista Bisnestä 1.2.2011 Kirsi Martinkauppi Lainsäädäntöneuvos 1 Rakennustuoteasetus hyväksytty EU:n parlamentti hyväksyi CPR:n 18.1.2011 täysistunnon toisessa käsittelyssä Vuorossa

Lisätiedot

Rakennustuotteiden. kelpoisuus ja TEHO urakoitsijan. tuotetieto. Rakentamisen ajankohtaiskiertue Jani Kemppainen, Talonrakennusteollisuus ry

Rakennustuotteiden. kelpoisuus ja TEHO urakoitsijan. tuotetieto. Rakentamisen ajankohtaiskiertue Jani Kemppainen, Talonrakennusteollisuus ry Rakennustuotteiden kelpoisuus ja TEHO urakoitsijan tuotetieto Rakentamisen ajankohtaiskiertue Jani Kemppainen, Talonrakennusteollisuus ry Rakennustuoteasetus CPR Rakennustuoteasetus No. 305/2011 julkaistiin

Lisätiedot

RT 20-11125 LVI 00-10535 KH X0-00531 Infra 061-710120 Ratu RT 20-11125 RAKENNUSTUOTTEIDEN CE-MERKINTÄ JA MUUT TUOTEHYVÄKSYNTÄMENETTELYT

RT 20-11125 LVI 00-10535 KH X0-00531 Infra 061-710120 Ratu RT 20-11125 RAKENNUSTUOTTEIDEN CE-MERKINTÄ JA MUUT TUOTEHYVÄKSYNTÄMENETTELYT RAKENNUSTUOTTEIDEN CE-MERKINTÄ JA MUUT TUOTEHYVÄKSYNTÄMENETTELYT Tässä ohjeessa esitetään tietoja rakennustuotteiden ja infrarakentamisen tuotteiden 1.7.2013 jälkeisistä tuotehyväksyntämenettelyistä. Tämä

Lisätiedot

Rakentamismääräyskokoelman B-sarja sisältö. Materiaalikohtaiset ohjeet B2 Betonirakenteet erityisasiantuntija Tauno Hietanen Rakennusteollisuus RT

Rakentamismääräyskokoelman B-sarja sisältö. Materiaalikohtaiset ohjeet B2 Betonirakenteet erityisasiantuntija Tauno Hietanen Rakennusteollisuus RT Rakentamismääräyskokoelman B-sarja sisältö Materiaalikohtaiset ohjeet B2 Betonirakenteet erityisasiantuntija Rakennusteollisuus RT RakMK luotiin 1970 luvun jälkipuoliskolla Rakennusteollisuus RT ry 2 Rakennusteollisuus

Lisätiedot

Kiviainesten CE merkintä. Infra alan laatupäivä Tuuli Kunnas

Kiviainesten CE merkintä. Infra alan laatupäivä Tuuli Kunnas Kiviainesten CE merkintä Infra alan laatupäivä 2017 27.9.2017 Tuuli Kunnas Rakennustuotteiden kelpoisuus Kohteessa käytettäviltä rakennustuotteilta edellytetään kelpoisuutta. Kelpoisuus on tuotteen soveltuvuutta

Lisätiedot

Kysymyksiä ja vastauksia rakennustuotteiden CE-merkinnästä

Kysymyksiä ja vastauksia rakennustuotteiden CE-merkinnästä Kysymyksiä ja vastauksia rakennustuotteiden CE-merkinnästä Timo Pulkki, diplomi-insinööri erityisasiantuntija, Rakennustuoteteollisuus RTT ry timo.pulkki@rakennusteollisuus.fi Mikä on rakennustuotteiden

Lisätiedot

Vanhojen rakennusten uusiokäytön vaatimat ratkaisut suhteessa nykynormeihin. Päivi Niemi, Johtava rakennustarkastaja, Laukaan kunta

Vanhojen rakennusten uusiokäytön vaatimat ratkaisut suhteessa nykynormeihin. Päivi Niemi, Johtava rakennustarkastaja, Laukaan kunta Vanhojen rakennusten uusiokäytön vaatimat ratkaisut suhteessa nykynormeihin Päivi Niemi, Johtava rakennustarkastaja, Laukaan kunta MRL 125 Rakennuslupa Rakennuksen tai sen osan käyttötarkoituksen olennaista

Lisätiedot

Tehdasvalmisteiset tulisijat,

Tehdasvalmisteiset tulisijat, Pelastusviranomaisten ajankohtaispäivät 26.-27.11. Tehdasvalmisteiset tulisijat, savuhormit ja pelastustoimen laitteiden CE CE rakennustuotedirektiivin t ktii i mukaan 2008 CE-merkinnän perusteet CE-merkinnän

Lisätiedot

BUILD UP SKILLS

BUILD UP SKILLS VANTAAN RAKENNUSVALVONTA BUILD UP SKILLS 9.12.2015 Hannu Mönkkönen tarkastusinsinööri Rakennusvalvontaviranomaisen työkalut ja säädösmaailma rakentamisen laadun keskiössä RAKENNUSVALVONTA Rakennusvalvonta

Lisätiedot

Rakennustuoteasetus ja asfalttien CE-merkintä voimaan 7/2013

Rakennustuoteasetus ja asfalttien CE-merkintä voimaan 7/2013 Rakennustuoteasetus ja asfalttien CE-merkintä voimaan 7/2013 Jussi Tuominen Laatupäällikkö 24.1.2013 NCC Roads Oy 1 Sisältö 1. Tausta ja asfalttimassan CE-merkintään liittyvät vaatimukset 2. Tuottajan

Lisätiedot

EU-rakennustuoteasetus ja kansalliset tuotehyväksynnät. Sami Petäjä, Liikennevirasto

EU-rakennustuoteasetus ja kansalliset tuotehyväksynnät. Sami Petäjä, Liikennevirasto EU-rakennustuoteasetus ja kansalliset tuotehyväksynnät Sami Petäjä, Liikennevirasto Rakennustuotteiden CE-merkintä Rakennustuotteiden CE-merkintä poikkeaa täysin muiden tuotteiden CE-merkinnästä Ei automaattisesti

Lisätiedot

Betonirakenteiden määräykset. Betonityönjohtajien päivityskurssi Rakennustuoteteollisuus RTT ry Timo Tikanoja

Betonirakenteiden määräykset. Betonityönjohtajien päivityskurssi Rakennustuoteteollisuus RTT ry Timo Tikanoja Betonirakenteiden määräykset Betonityönjohtajien päivityskurssi 29.10.2015 Rakentamismääräysten uusi rakenne Kantavien rakenteiden suunnittelua ohjaavan lainsäädännön rakenne: Maankäyttö- ja rakennuslaki

Lisätiedot

PALOKATKOJEN TUOTEKELPOISUUS JA VALMISTAJAN TEHTÄVÄT

PALOKATKOJEN TUOTEKELPOISUUS JA VALMISTAJAN TEHTÄVÄT PALOKATKOJEN TUOTEKELPOISUUS JA VALMISTAJAN TEHTÄVÄT Katariina Kevarinmäki, Paroc Tekniset Eristeet 1 ESITYKSEN SISÄLTÖ Palokatkojen tuotekelpoisuuden osoittamistavat (tuotehyväksyntämenettelyt) Valmistajan

Lisätiedot

Rakennustuotteiden kansallinen tuotehyväksyntä tilannekatsaus. Eurokoodi 2014 seminaari 9.12.2014 Kirsi Martinkauppi Lainsäädäntöneuvos

Rakennustuotteiden kansallinen tuotehyväksyntä tilannekatsaus. Eurokoodi 2014 seminaari 9.12.2014 Kirsi Martinkauppi Lainsäädäntöneuvos Rakennustuotteiden kansallinen tuotehyväksyntä tilannekatsaus Eurokoodi 2014 seminaari 9.12.2014 Kirsi Martinkauppi Lainsäädäntöneuvos Rakennustuotteista n. 80 % kuuluu CEmerkinnän soveltamisalaan Muutoksia

Lisätiedot

Talotekniikan CE-merkintään johtavat harmonisoidut tuotestandardit (RAK) Hanna Järvenpää

Talotekniikan CE-merkintään johtavat harmonisoidut tuotestandardit (RAK) Hanna Järvenpää Talotekniikan CE-merkintään johtavat harmonisoidut tuotestandardit (RAK) Hanna Järvenpää Taustaa Metalliteollisuuden standardisointiyhdistys aloitti toimintansa 1.1.2007 Edeltäjät ovat tehneet metalliteollisuuden

Lisätiedot

Menettelytapaohje käytettäessä. rakenneosia Suomen rakennusprojekteissa

Menettelytapaohje käytettäessä. rakenneosia Suomen rakennusprojekteissa Menettelytapaohje käytettäessä maahantuotuja CE-merkittyjä kantavia rakenneosia Suomen rakennusprojekteissa 1 CE-merkintä perustuu direktiiviin ja asetukseen Rakennustuotteiden CE-merkintä perustuu v.

Lisätiedot

Teräspaalujen CE-merkintä. Tkt Vesa Järvinen

Teräspaalujen CE-merkintä. Tkt Vesa Järvinen Teräspaalujen CE-merkintä Tkt Vesa Järvinen Esityksen sisältö Mikä on CE-merkki? Rakennustuotteen CE-merkintäjärjestelmät CE-merkin sisältö Teräsputkipaalujen CE-merkinnät CE-merkintä Ruukin paalutuotteilla

Lisätiedot

Harmonisoitujen tuotestandardien. CPR:n mukaisiksi. Antti Koponen Paloseminaari 11.2.2015

Harmonisoitujen tuotestandardien. CPR:n mukaisiksi. Antti Koponen Paloseminaari 11.2.2015 Harmonisoitujen tuotestandardien muuttaminen CPR:n mukaisiksi Antti Koponen Paloseminaari 11.2.2015 Rakennustuoteasetus CPR Rakennustuoteasetus No. 305/2011 julkaistiin Euroopan Unionin virallisessa lehdessä

Lisätiedot

NR-rakenteet ja standardisointi 2018

NR-rakenteet ja standardisointi 2018 1 NR-rakenteet ja standardisointi 2018 Tomi Toratti 25.9.2014 CE-merkintä Mikä on? CE-merkinnällä valmistaja osoittaa ja vakuuttaa, että tuotteen keskeiset ominaisuudet on selvitetty harmonisoidun tuotestandardin

Lisätiedot

Rakennustuoteasetus ja tuotehyväksyntälaki kokemuksia käyttöönotosta. Kirsi Martinkauppi Lainsäädäntöneuvos 20.5.2014

Rakennustuoteasetus ja tuotehyväksyntälaki kokemuksia käyttöönotosta. Kirsi Martinkauppi Lainsäädäntöneuvos 20.5.2014 Rakennustuoteasetus ja tuotehyväksyntälaki kokemuksia käyttöönotosta Kirsi Martinkauppi Lainsäädäntöneuvos 20.5.2014 Maankäyttö- ja rakennuslain muutos (958/2012) Lainsäädäntöpohja MRL Olennaiset tekniset

Lisätiedot

Rakennustuoteasetus ja rakennustuotteiden CE-merkintä

Rakennustuoteasetus ja rakennustuotteiden CE-merkintä Rakennustuoteasetus ja rakennustuotteiden CE-merkintä Puutuotteiden ja puurakenteiden standardisointi - seminaari 31.10.2017 Antti Koponen/Rakennustuoteteollisuus RTT ry Suomessa noudatetaan Suomen lakia

Lisätiedot

CE-merkintäkäytäntö ja sen merkitys suunnittelutyössä

CE-merkintäkäytäntö ja sen merkitys suunnittelutyössä CE-merkintäkäytäntö ja sen merkitys suunnittelutyössä Pääsuunnittelijakoulutus PS Pro Tutkielma Maaria Turunen Helsinki 19.09.2014 Aalto University Professional Development Aalto PRO 1 Tiivistelmä Tutkielmani

Lisätiedot

Suomen metsäkeskus RakPuuCe hanke 2012-2014

Suomen metsäkeskus RakPuuCe hanke 2012-2014 Suomen metsäkeskus RakPuuCe hanke 2012-2014 Koulutuksen sisältö 1. CE merkintä yleistä 2. Yrityksen toimenpiteet CE merkinnän käyttöönotossa 3. Standardin ja FPC manuaalin sisältö 12.8.2013 Suomen metsäkeskus

Lisätiedot

CE-merkintä käytännön LVI-suunnittelutyössä

CE-merkintä käytännön LVI-suunnittelutyössä Joni Lindberg CE-merkintä käytännön LVI-suunnittelutyössä Metropolia Ammattikorkeakoulu Insinööri (AMK) Talotekniikka koulutusohjelma Insinöörityö 6.5.2015 Tiivistelmä Tekijä Otsikko Sivumäärä Aika Joni

Lisätiedot

Rakentamista koskevat uudet vaatimukset ja ohjeet. Teräsrakennepäivät Scandic Park Helsinki Yli-insinööri Jukka Bergman

Rakentamista koskevat uudet vaatimukset ja ohjeet. Teräsrakennepäivät Scandic Park Helsinki Yli-insinööri Jukka Bergman Rakentamista koskevat uudet vaatimukset ja ohjeet Teräsrakennepäivät 8.11.2016 Scandic Park Helsinki Yli-insinööri Jukka Bergman Valmistelun tausta MRL I 1.1.2013-> MRL II 1.9.2014-> YMa+VNa 2013-2017

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Heikki Viitala 26.1.2012 CPR-TOIMINTAYMPÄRISTÖ

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Heikki Viitala 26.1.2012 CPR-TOIMINTAYMPÄRISTÖ Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Heikki Viitala 26.1.2012 CPR-TOIMINTAYMPÄRISTÖ KANSANVARALLISUUS SUOMESSA 2010 * KAIKKI YHTEENSÄ 775 MRD * ASUINRAKENNUKSET 217 MRD 28% * MUUT TALONRAKENNUKSET

Lisätiedot

Rakennustuotteiden kelpoisuuden toteaminen Consti Talotekniikka Oy:ssä. Salla Ylistö. Metropolia Ammattikorkeakoulu.

Rakennustuotteiden kelpoisuuden toteaminen Consti Talotekniikka Oy:ssä. Salla Ylistö. Metropolia Ammattikorkeakoulu. Salla Ylistö Rakennustuotteiden kelpoisuuden toteaminen Consti Talotekniikka Oy:ssä Metropolia Ammattikorkeakoulu Insinööri (AMK) Talotekniikan koulutusohjelma Insinöörityö 22.5.2015 Tiivistelmä Tekijä

Lisätiedot

RakMK C2 Kosteus Määräysten uusimistarpeet

RakMK C2 Kosteus Määräysten uusimistarpeet RakMK C2 Kosteus Määräysten uusimistarpeet Rakennustyömaan sääsuojaaminen seminaari Betonipäivät 2014 23.10.2014 Yli insinööri Katja Outinen, ympäristöministeriö Nykyiset kosteusmääräykset Nykyinen RakMK

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Auli Lastunen 16.1.2014 Markkinavalvonnan näkökulma

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Auli Lastunen 16.1.2014 Markkinavalvonnan näkökulma Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Auli Lastunen 16.1.2014 Markkinavalvonnan näkökulma Tilanne Rakennustuoteasetus (EU) N:o 305/2011 edellyttää CEmerkintää Markkinoilla on vielä paljon erilaisia

Lisätiedot

SKOL:n tuotemäärittelyohjeistus. Jarmo Leskelä / Rakennusalan standardit ja eurokoodit

SKOL:n tuotemäärittelyohjeistus. Jarmo Leskelä / Rakennusalan standardit ja eurokoodit SKOL:n tuotemäärittelyohjeistus Jarmo Leskelä / 11.12.2018 Rakennusalan standardit ja eurokoodit Lakisääteiset tuotekelpoisuusvelvoitteet RAKENNUTTAJA Huolehtii että rakennustuotteiden (ARK+GEO+RAK+TATE)

Lisätiedot

RAKENNUSTUOTTEIDEN MERKINTÄ

RAKENNUSTUOTTEIDEN MERKINTÄ RAKENNUSTUOTTEIDEN MERKINTÄ Rakennustuotteiden CE-merkintä sisällys 1 Käsitteet ja lyhenteet 3 2 Rakennustuotedirektiivi 3 3 Harmonisoitu tuotestandardi 4 3.1 Harmonisoidut standardit 4 3.2 EN-standardipaketti

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Paula Porkola. LVI-tuotteiden markkinavalvonta

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Paula Porkola. LVI-tuotteiden markkinavalvonta Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Paula Porkola LVI-tuotteiden markkinavalvonta Tukesin markkinavalvonnan piiriin kuuluvat rakennustuotteet MRL 181 / Tukesin valvonnan piiriin kuuluvat rakennustuotteet

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Veijo Niittyvuopio 13.2.2014. Rakennustuotteiden markkinavalvonta

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Veijo Niittyvuopio 13.2.2014. Rakennustuotteiden markkinavalvonta Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Veijo Niittyvuopio 13.2.2014 Rakennustuotteiden markkinavalvonta Tukes Perustettu vuonna 1995 Toimipaikat: Helsinki, Tampere, Rovaniemi, Lahti, Oulu ja Kuopio Henkilöstön

Lisätiedot

Kosteusmääräysten uudistuminen

Kosteusmääräysten uudistuminen Kosteusmääräysten uudistuminen Rakennusaikainen kosteudenhallinta -seminaari Helsingin kaupungin rakennusvalvontavirasto 9.10.2014 Katja Outinen, ympäristöministeriö Nykyiset kosteusmääräykset Nykyinen

Lisätiedot

Portaiden tekniset hyväksynnät

Portaiden tekniset hyväksynnät Portaiden tekniset hyväksynnät 26.10.2015 Porrastietoa suunnittelijoille Lina Markelin-Rantala, tuotepäällikkö VTT Expert Services Oy Tuotehyväksyntä 2 Rakennustuotteiden hyväksyntäkäytännöt CE-merkintä

Lisätiedot

RAKENNUSTUOTTEIDEN PAKOLLINEN CE-MERKINTÄ

RAKENNUSTUOTTEIDEN PAKOLLINEN CE-MERKINTÄ Opinnäytetyö (AMK) Rakennustekniikka Tuotantojohtaminen Valmistumisvuosi 2014 Mikko Suojoki RAKENNUSTUOTTEIDEN PAKOLLINEN CE-MERKINTÄ YIT Rakennus Oy OPINNÄYTETYÖ (AMK) TIIVISTELMÄ TURUN AMMATTIKORKEAKOULU

Lisätiedot

CE merkintä vesihuoltotuotteissa

CE merkintä vesihuoltotuotteissa CE merkintä vesihuoltotuotteissa Vesihuolto 2014 3-4. 6. 2014 EU:n rakennustuoteasetus Rakennustuoteasetus tuli voimaan 1.7.2013 CE merkintä ja suoritustasoilmoitus on pakollinen, jos Tuote kuuluu harmonisoidun

Lisätiedot

Määräykset ja standardit

Määräykset ja standardit Määräykset ja standardit Rakennusten energiatehokkuusstandardit uudistuvat seminaari 26.4.2017 Rakennusneuvos Ympäristöministeriö Maankäyttö- ja rakennuslain muutos Rakentamismääräyskokoelman uudistus

Lisätiedot

Rakennustuotteita koskevien EU-säädösten toimeenpano Suomessa sekä tuotteiden kelpoisuuden osoittaminen

Rakennustuotteita koskevien EU-säädösten toimeenpano Suomessa sekä tuotteiden kelpoisuuden osoittaminen Rakennustuotteita koskevien EU-säädösten toimeenpano Suomessa sekä tuotteiden kelpoisuuden osoittaminen LVI-tuotteita sitovat EU-määräykset tiistai 6.11.2018, valtion virastotalon auditorio, Pasila Juhani

Lisätiedot

Ympäristöministeriön asetus 4/13 rakennuksen energiatehokkuuden parantamisesta korjaus- ja muutostöissä

Ympäristöministeriön asetus 4/13 rakennuksen energiatehokkuuden parantamisesta korjaus- ja muutostöissä Ympäristöministeriön asetus 4/13 rakennuksen energiatehokkuuden parantamisesta korjaus- ja muutostöissä Rakentaja seminaari, Joensuu 11.6.2013 Yli-insinööri Jyrki Kauppinen Europe's population density:

Lisätiedot

Kiviainesten CE-merkintä suunnittelijan ja hankintojen näkökulmasta. Pirjo Kuula TTY/Maa- ja pohjarakenteet

Kiviainesten CE-merkintä suunnittelijan ja hankintojen näkökulmasta. Pirjo Kuula TTY/Maa- ja pohjarakenteet Kiviainesten CE-merkintä suunnittelijan ja hankintojen näkökulmasta Pirjo Kuula TTY/Maa- ja pohjarakenteet Esityksen sisältö CE-merkinnän perusperiaatteet ja dokumentit Suoritustasoilmoitus ja AVCP-luokka

Lisätiedot

E7, Ilmanvaihtolaitteistojen paloturvallisuus uusiminen, Workshop 4

E7, Ilmanvaihtolaitteistojen paloturvallisuus uusiminen, Workshop 4 Suomen rakentamismääräyskokoelman uusiminen 2013-2017 E7, Ilmanvaihtolaitteistojen paloturvallisuus uusiminen, Workshop 4 21.1.2015 Yli-insinööri Jyrki Kauppinen Maankäyttö ja rakennuslain muutos voimaan

Lisätiedot

Pirkka Mellanen Lahden Tasopalvelu Oy

Pirkka Mellanen Lahden Tasopalvelu Oy Pirkka Mellanen Lahtelainen, vuonna 1998 toimintansa aloittanut, teräsrakenteisiin erikoistunut metallialan yritys. Henkilökuntaa n. 40hlö Asiakkaita pääasiassa rakennusliikkeet. Sertifionti SFS-EN 1090-2

Lisätiedot

Missä mennään palo-ovissa CE-merkintä vai tyyppihyväksyntä?

Missä mennään palo-ovissa CE-merkintä vai tyyppihyväksyntä? Missä mennään palo-ovissa CE-merkintä vai tyyppihyväksyntä? Paloseminaari 19 - Paloturvallisuus ja standardisointi Tiina Ala-Outinen VTT Expert Services Oy Sisältö Tyyppihyväksynnästä CE-merkintään CE-merkinnän

Lisätiedot

LIIKENNEVIRASTO OPAS 2 (6) LIVI/6305/ /2015

LIIKENNEVIRASTO OPAS 2 (6) LIVI/6305/ /2015 LIIKENNEVIRASTO OPAS 2 (6) EU:n rakennustuoteasetus (305/2011) tuli osittain voimaan 24.4.2011 ja se tuli kokonaisuudessaan voimaan 1.7.2013. EU-asetus on voimassa sellaisenaan kaikissa EU:n jäsenmaissa.

Lisätiedot

Kantavat, itsekantavat ja puolirakenteelliset rakennustuotteet

Kantavat, itsekantavat ja puolirakenteelliset rakennustuotteet Kantavat, itsekantavat ja puolirakenteelliset rakennustuotteet Rakennusalan standardit ja eurokoodit - seminaari 14.12.2017 Antti Koponen Kantavien rakennustuotteiden CE-merkintä Kantavia rakennustuotteita

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Paula Porkola LVI- tuotteiden markkinavalvonta FINVAC-seminaari 6.11.2018 Yleistä tuotteiden markkinavalvonnasta Markkinavalvonta on: - viranomaisten tekemää tuotteiden

Lisätiedot

Rakentamismääräyskokoelma Ohjeet uudistumassa. Eurokoodiseminaari Antti Koponen

Rakentamismääräyskokoelma Ohjeet uudistumassa. Eurokoodiseminaari Antti Koponen Rakentamismääräyskokoelma Ohjeet uudistumassa Eurokoodiseminaari 11.12.2018 Antti Koponen Uusi Rakentamismääräyskokoelma 1/2 Perustuu Maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) säädösvaltuuksiin Määräykset annetaan

Lisätiedot

Suoritustasoilmoitus (Dop = Declaration of Performance)

Suoritustasoilmoitus (Dop = Declaration of Performance) Suoritustasoilmoitus (Dop = Declaration of Performance) Dop Nro: Honkatalot, Polar Life Haus 802-1/2013 1. Tuotetyyppi: Eurooppalaisen teknisen hyväksynnän mukainen hirsitalon rakennussarja. 2. Tuotteen

Lisätiedot

CE-merkintä ja EN 1090-1:n soveltaminen

CE-merkintä ja EN 1090-1:n soveltaminen 21.5.2014 1 (6) CE-merkintä ja EN 1090-1:n soveltaminen EU:n rakennustuoteasetuksen mukainen CE-merkintä tulee pakolliseksi kantaville teräsrakenteille 1.7.2014. Yhdenmukaistetun standardin EN 1090-1 soveltamiseen

Lisätiedot