VASTAUS FRIITALAN KOULUN VANHEMPAINYHDISTYKSELLE

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "VASTAUS FRIITALAN KOULUN VANHEMPAINYHDISTYKSELLE"

Transkriptio

1 Ulvilan kaupunki Loukkurantie 1 PL 77, ULVILA VASTAUS FRIITALAN KOULUN VANHEMPAINYHDISTYKSELLE Friitalan koulun vanhempainyhdistys on lähettänyt Ulvilan kaupungin tekniselle lautakunnalle kirjatun kirjeen, jossa tiedustellaan Friitalan koulun sisäilmaan liittyviä asioita. Kirje on annettu lautakunnan kokouksessa Kirjeen ensimmäisessä kappaleessa sanotaan, että oppilaiden huoltajat ja edustajat ovat erittäin huolissaan asiasta, että oppilaiden oikeus turvalliseen oppimisympäristöön laiminlyödään. Tämä ei ole totta. Ulvilan kaupunki suhtautuu vakavasti oppimisympäristön terveyteen. Ulvilan kaupunki / tekninen toimiala on tehnyt paljon koulurakennuksen sisäilmaongelmaepäilyn selvittämiseksi. Friitalan koulun sisäilma-asioita on käsitelty kaupungin sisäilmatyöryhmässä useaan kertaan vuosien 2016 ja 2017 aikana. Tekninen toimiala on toteuttanut ympäristöterveydenhuollon osoittamia ja sisäilmatyöryhmässä päätettyjä tutkimuksia laajalti vuosien 2016 ja 2017 aikana. Sisäilman laatuun vaikuttavia korjaavia toimenpiteitä mm. ilmastointikanavien nuohous, ilmastoinnin säätäminen, ilmastoinnin hajauttaminen tietyissä luokkatiloissa, rakennuksen ryömintätilan puhdistus, alapohjan ilmavuotoreikien tukkiminen, koulun luokkatilojen tyhjentäminen pölyä keräävistä tavaroista ja tehostettu siivous, on tehty vuosina Vuosina kokonaisuudessaan koulun vesikattoranteet ja kaikki ikkunat eristeineen uusittiin. Friitalan koulun sisäilma-asioita on käsitelty paljon jo vuosina Myös korjaavia toimenpiteitä tuolloin on tehty. Toistaiseksi tuntemattomasta syystä laajatkaan sisäilman laatua parantavat toimenpiteet, joita on tehty vuodesta 2011 lähtien, eivät ole vähentäneet oppilaiden ja koulun henkilökunnan antamia oireilmoituksia / oirehtimista. Tästä syytä tutkimukset ovat edelleen jatkuneet lokakuun 2017 aikana. Tulokset saadaan marraskuun aikana. Ulvilan kaupungin tekninen lautakunta on jo päättänyt vuosille koulun LVI-teknisen peruskorjaamisen. Tämä asia menee vielä hallituksen ja valtuuston päätettäväksi. Vastaukset kysymyksiin: 1) Tehokuivaus Oy on valittu Friitalan koulun vuosien tutkimusten suorittajaksi selvitystyön kiireellisyyden, henkilöstön ammattitaidon ja referenssien vuoksi. Liitteenä on selvitys Tehokuivaus Oy:n henkilöstöstä, kalustosta ja referensseistä. Aikaisempina vuosina on käytetty myös muita yrityksiä tutkimuksissa.

2 Ulvilan kaupunki Loukkurantie 1 PL 77, ULVILA ) Friitalan koulun sisäilmatilanteen tiedotustapa on päätetty Ulvilan kaupungin sisäilmatyöryhmässä, jossa Friitalan koulun vanhempainyhdistyksen edustajakin on ollut mukana. 3) Alapohjan rakenneanalyysi tarkoittaa tässä yhteydessä sitä, että porataan alapohjarakenteeseen reikä, selvitetään alapohjan rakenteet, kosteudet ja otetaan eristetilasta näytteitä mikrobitutkimuksia varten. Alapohjarakenteen kuntoa ei ole aikaisemmin tutkittu. Päätöksen kyseisen tutkimuksen suorittamiseksi teki kaupungin tekninen toimiala. Tutkimuksessa tehdään reikiä koko rakennuksen alalle, jotta saadaan kattava otos alapohjan rakenteesta ja kunnosta. 4) VOC -mittauksia on tehty luokassa 222 viikolla 43/2017. Tuloksia ei ole vielä saatu tästä tutkimuksesta. Friitalan koulussa ei ole tehty laajamittaisia VOCtutkimuksia, koska lattiapintarakenteet ovat hyvässä kunnossa sekä kiinni alustassaan. Lisäksi ensin on täytynyt kartoittaa ilmanvaihdon puhtaustaso ja toimivuus. IV-järjestelmään on tehty puhdistus, jonka laatu on myös tarkistettu ja ilmanvaihdon säädöt on tarkistettu. Rakennuksen kunnon tutkimisessa ja korjauksissa on keskitytty suurimpiin mahdollisiin sisäilmahaittoja aiheuttaviin kohtiin. 5) Vuonna 2009 sädesientä löytyi Olavin koulun 2.kerroksen yhden luokan ikkunapuitteen ja elementin välisestä hamppueristeestä. Tämän jälkeen on kaikki Friitalan koulun ikkunat vaihdettu ja samalla hamppueristeet poistettu. Tämä tutkimustulos on moneen kertaan kerrottu, kun esillä on ollut toimenpiteitä, joita koulurakennuksessa on tehty vuosina 2011 ja Kyseisestä tilasta otettiin ikkunan läheisyydestä seinäeristeestä näytteet viikolla 43/2017 Friitalan koulun vanhempainyhdistyksen pj:n Minna Juuselan toiveesta. Tulokset eivät ole vielä tulleet laboratoriosta. 6) Tekninen toimiala vastaa Ulvilan kaupungin kiinteistöjen ylläpidosta ja korjauksista. Näin ollen huoltajien tulee keskustella tutkimusten tekemisestä teknisen toimialan edustajien talonrakennusinsinööri ja tekninen johtaja kanssa. Lähtökohtaisesti tutkimukset tekee tai teettää tekninen toimiala, joka myös vastaa tutkimusten kustannuksista. Juha Hjulgren Tekninen johtaja Olli-Pekka Kumpula Talonrakennusinsinööri

3

4

5

KOULUT TERVEIKSI- Koulu korjaamalla kuntoon?

KOULUT TERVEIKSI- Koulu korjaamalla kuntoon? KOULUT TERVEIKSI- Koulu korjaamalla kuntoon? Heidi Rosenblad Terveysvalvontapäällikkö Väinölän pikkukoulu 1950-luvun lopulla valmistunut kivirakenteinen kahteen tasoon rakennettu koulurakennus terveysvalvontapäällikkö

Lisätiedot

Insinööritoimisto TähtiRanta Oy Talman koulun korjausten jälkeinen sisäilmaston laadunvarmistus

Insinööritoimisto TähtiRanta Oy Talman koulun korjausten jälkeinen sisäilmaston laadunvarmistus Insinööritoimisto TähtiRanta Oy Talman koulun korjausten jälkeinen sisäilmaston laadunvarmistus TUTKIMUKSEN TAVOITTEET Sipoon Talman koulussa suoritettiin laaja sisäilmaston tekninen kuntotutkimus marraskuu

Lisätiedot

Unajan koulu Laivolantie Unaja

Unajan koulu Laivolantie Unaja NÄYTTEENOTTO JA PAINE-EROSEURANTAMITTAUS Unajan koulu Laivolantie 10 26910 Unaja 1 Sisällys 1. YLEISTIEDOT... 3 1.1 Kohde... 3 1.2 Tilaaja... 3 1.3 Näytteidenoton ja mittauksen suorittaja... 3 1.4 Näytteenotto-

Lisätiedot

Konalan ala-asteen koulu infotilaisuus vanhemmille klo

Konalan ala-asteen koulu infotilaisuus vanhemmille klo Konalan ala-asteen koulu infotilaisuus vanhemmille 28.8.2018 klo 18.30-19.30 OHJELMA Koulurakennuksen kunto ja korjaukset kesällä 2018 Jari Pere, projektinjohtaja, sisäilmatiimi Koulurakennuksen peruskorjaus

Lisätiedot

KAARINAN KAUPUNKI / VALKEAVUOREN KOULUN A- JA B-RAKENNUKSET SEURANTAMITTAUKSET JA MERKKIAINETUTKIMUKSET ja

KAARINAN KAUPUNKI / VALKEAVUOREN KOULUN A- JA B-RAKENNUKSET SEURANTAMITTAUKSET JA MERKKIAINETUTKIMUKSET ja Raportti 1 (7) Kaarinan kaupunki Mirka Salonen KAARINAN KAUPUNKI / VALKEAVUOREN KOULUN A- JA B-RAKENNUKSET SEURANTAMITTAUKSET JA MERKKIAINETUTKIMUKSET 21.12.2018 ja 21.2.2019 1 Lähtötilanne ja tutkimusmenetelmät

Lisätiedot

Rantala Kirsi työsuojeluvaltuutettu, saapui Puheenjohtaja, sihteeri Puheenjohtajana toimii Kari Miettinen ja sihteerinä Nina Ala-Sankola.

Rantala Kirsi työsuojeluvaltuutettu, saapui Puheenjohtaja, sihteeri Puheenjohtajana toimii Kari Miettinen ja sihteerinä Nina Ala-Sankola. 1 PADASJOEN KUNTA PL 35 17501 PADASJOKI PÖYTÄKIRJA SISÄILMATYÖRYHMÄN KOKOUS 5/2017 Aika ja paikka Keskiviikkona 12.4.2017 klo 15.00 16.15, Kuntala Läsnäolijat Miettinen Kari puheenjohtaja, rehtori Kekki

Lisätiedot

Materiaalinäytteenotto ulkoseinistä Hangon kaupunki, Hagapuiston koulu

Materiaalinäytteenotto ulkoseinistä Hangon kaupunki, Hagapuiston koulu 1/8 Materiaalinäytteenotto ulkoseinistä 01.10.2015 Hangon kaupunki, Hagapuiston koulu Jakelu: bengt.lindholm@hanko.fi (PDF) veli-jukka.rousu@hanko.fi (PDF) Sisäilmari Oy, arkisto (PDF) 2/8 Sisällys 1.

Lisätiedot

RIIHIPELLON PÄIVÄKOTI Krakankuja 5 01510 VANTAA

RIIHIPELLON PÄIVÄKOTI Krakankuja 5 01510 VANTAA RIIHIPELLON PÄIVÄKOTI 01510 VANTAA KOSTEUS- JA MIKROBIVAURIOT KUNTOTUTKIMUSOHJELMA I N S I N Ö Ö R I T O I M I S T O R A K S Y S T E M S O Y W W W. R A K S Y S T E M S. F I V A L T A K U N N A L L I N

Lisätiedot

Ulvilan kaupunki Ote pöytäkirjasta 1. Vanhankylän alakoulun laajennus- ja peruskorjaustyön suunnitelmaluonnosten hyväksyminen

Ulvilan kaupunki Ote pöytäkirjasta 1. Vanhankylän alakoulun laajennus- ja peruskorjaustyön suunnitelmaluonnosten hyväksyminen Ulvilan kaupunki Ote pöytäkirjasta 1 Tekninen lautakunta 89 09.12.2014 Vanhankylän alakoulun laajennus- ja peruskorjaustyön suunnitelmaluonnosten hyväksyminen 42/10.03.02.00/2014 Tekninen lautakunta 89

Lisätiedot

Jousenkaaren koulun Sisäilmastotilanne Maija Lehtinen

Jousenkaaren koulun Sisäilmastotilanne Maija Lehtinen Jousenkaaren koulun Sisäilmastotilanne 21.3.2015 Maija Lehtinen Jousenkaaren koulu Valmistunut 1961 Peruskorjattu kahdessa vaiheessa 1996 ja 1998 21.3.2016 2 Kohdekohtainen sisäilmaryhmä Jousenkaaren koululle

Lisätiedot

Infotilaisuus Puotilan peruskoulun vanhemmille Kaupunkiympäristön toimiala Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala

Infotilaisuus Puotilan peruskoulun vanhemmille Kaupunkiympäristön toimiala Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala Infotilaisuus Puotilan peruskoulun vanhemmille 8.5.2018 Kaupunkiympäristön toimiala Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala OHJELMA Tervetuloa ja tilaisuuden tavoite, Maija Mattila, tilaisuuden juontaja Koulurakennuksen

Lisätiedot

LAUSUNTO Hämeenlinnan lyseon lukio Hämeenlinnan kaupunki

LAUSUNTO Hämeenlinnan lyseon lukio Hämeenlinnan kaupunki LAUSUNTO Hämeenlinnan lyseon lukio Hämeenlinnan kaupunki FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Päivämäärä 12.3.2018 Projektinumero P34705 1 LAUSUNTO Tämä lausunto koskee Hämeenlinnan lyseon lukiota. on tehty

Lisätiedot

SISÄILMATUTKIMUS. Yhteenveto PÄIVÄTUULI KIUKAINEN. I n s i n ö ö r i t o i m i s t o L E V O L A Sivu 1 / 15

SISÄILMATUTKIMUS. Yhteenveto PÄIVÄTUULI KIUKAINEN. I n s i n ö ö r i t o i m i s t o L E V O L A Sivu 1 / 15 L E V O L A Sivu 1 / 15 PÄIVÄTUULI 27400 KIUKAINEN SISÄILMATUTKIMUS Yhteenveto 01.02.2016 L E V O L A Sivu 2 / 15 Tilaaja Euran kunta / Markus Rantanen Toimeksianto Rakennuksen sisäilmatutkimus käyttötarkoituksen

Lisätiedot

Cygnaeuksen koulu Maariankatu 7, 20100 TURKU

Cygnaeuksen koulu Maariankatu 7, 20100 TURKU Cygnaeuksen koulu, 20100 TURKU SISÄILMASTO- JA KOSTEUSTEKNINEN KUNTOTUTKIMUS JATKOTUTKIMUSSUUNNITELMA 15.3.2010 Raksystems-Antcimex Oy Vähäheikkiläntie 56 B FI-20810 TURKU p. 0207 495 500 20100 TURKU 2

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO, AMBIOTICA-RAKENNUS RAKENNUSTEKNINEN JA SISÄILMA- OLOSUHTEIDEN TUTKIMUS TIEDOTUSTILAISUUS

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO, AMBIOTICA-RAKENNUS RAKENNUSTEKNINEN JA SISÄILMA- OLOSUHTEIDEN TUTKIMUS TIEDOTUSTILAISUUS JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO, AMBIOTICA-RAKENNUS RAKENNUSTEKNINEN JA SISÄILMA- OLOSUHTEIDEN TUTKIMUS TIEDOTUSTILAISUUS 19.8.2014 RAKENNUKSEN PERUSTIEDOT pinta-ala noin 11 784 br-m 2, kerrosala noin 12 103 ke rakennus

Lisätiedot

Wise Group Finland Oy. Käpylän peruskoulu Väinölänkatu 7

Wise Group Finland Oy. Käpylän peruskoulu Väinölänkatu 7 Wise Group Finland Oy Käpylän peruskoulu Väinölänkatu 7 Väinölänkatu 7 1. Tutkimuksen laajuus ja tutkimusmenetelmät 2. Koonti merkittävimmistä havainnoista ja korjaustarpeista 3. Koonti toimenpide-ehdotuksista

Lisätiedot

Mankkaan koulun sisäilmaselvitysten tuloksia. Tiedotustilaisuus

Mankkaan koulun sisäilmaselvitysten tuloksia. Tiedotustilaisuus Mankkaan koulun sisäilmaselvitysten tuloksia Tiedotustilaisuus 24.11.2014 Sisäilmaongelmat ovat monimutkaisia kokonaisuuksia Sisäolosuhteisiin vaikuttavat useat eri tekijät: lämpö-, kosteus-, valaistus-

Lisätiedot

PUHDASTA SISÄILMAA TILOJEN KÄYTTÄJILLE

PUHDASTA SISÄILMAA TILOJEN KÄYTTÄJILLE PUHDASTA SISÄILMAA TILOJEN KÄYTTÄJILLE 28.1.2015 WÄRTSILÄTALO Susanna Hellberg TERVEYDENSUOJELULAKI 763/94 7 LUKU Asunnon ja muun oleskelutilan sekä yleisten alueiden terveydelliset vaatimukset 26 Asunnon

Lisätiedot

SISÄILMA- JA KOSTEUSTEKNINEN TUTKIMUS

SISÄILMA- JA KOSTEUSTEKNINEN TUTKIMUS SISÄILMA- JA KOSTEUSTEKNINEN TUTKIMUS Hangon kaupunki - Halmstadintalo - keittiön ja päiväkotitilojen mikrobinäytteenotot 22.11.2017 1 / 11 Sisällysluettelo Yleistiedot... 3 Kohde... 3 Tilaaja... 3 Tutkimuksen

Lisätiedot

Hyrsylän koulun lakkauttaminen

Hyrsylän koulun lakkauttaminen Kasvatus- ja opetuslautakunta 7 28.01.2015 Kasvatus- ja opetuslautakunta 73 03.06.2015 Hyrsylän koulun lakkauttaminen 58/00.01.00/2015 KOPLK 28.01.2015 7 Hyrsylän koulussa on ollut havaintoja huonosta

Lisätiedot

Merituulen koulun oppimis- ja työympäristön laadun seurantatyöryhmä

Merituulen koulun oppimis- ja työympäristön laadun seurantatyöryhmä PÖYTÄKIRJA Merituulen koulun oppimis- ja työympäristön laadun seurantatyöryhmä Aika 2.10.2017 klo 15 Paikka Merituulen koulu, Urheilutie 3 Osallistujat Sari Wilhola, sivistys- ja hyvinvointi (15:08 alkaen)

Lisätiedot

OHJE TILAAJALLE: SISÄILMAHAITAN SELVITTÄMISEN ENSIVAIHEET JA KOSTEUS- JA SISÄILMATEKNISEN KUNTOTUTKIMUKSEN KILPAILUTUS

OHJE TILAAJALLE: SISÄILMAHAITAN SELVITTÄMISEN ENSIVAIHEET JA KOSTEUS- JA SISÄILMATEKNISEN KUNTOTUTKIMUKSEN KILPAILUTUS Lopputyöseminaari 7.6.2017 OHJE TILAAJALLE: SISÄILMAHAITAN SELVITTÄMISEN ENSIVAIHEET JA KOSTEUS- JA SISÄILMATEKNISEN KUNTOTUTKIMUKSEN KILPAILUTUS Miia Kurri, Porin kaupunki RTA-kurssi/Rateko 2016-2017

Lisätiedot

Sisäilman laatua parantavat korjaukset ja toimenpiteet:

Sisäilman laatua parantavat korjaukset ja toimenpiteet: Tekninen lautakunta 20 21.03.2018 Kaupunginhallitus 61 26.03.2018 Valtuusto 19 16.04.2018 Friitalan koulurakennuksen LVI-teknisen peruskorjaamisen, sisäilmakorjausten ja tilamuutosten suunnitelmien hyväksyminen

Lisätiedot

Opinnäytetyö, seminaari. Sisäilmakohteen tutkimus ja korjaustyön valvonta Eveliina Mattila RTA-koulutus, RATEKO/SAMK

Opinnäytetyö, seminaari. Sisäilmakohteen tutkimus ja korjaustyön valvonta Eveliina Mattila RTA-koulutus, RATEKO/SAMK Opinnäytetyö, seminaari Sisäilmakohteen tutkimus ja korjaustyön valvonta 7-8.6.2017 Eveliina Mattila RTA-koulutus, RATEKO/SAMK Työn aihe Koulurakennuksen kellarin (osa rakennuksesta) sisäilma ja kosteustekninen

Lisätiedot

Hornhattulan päiväkoti Porvoo

Hornhattulan päiväkoti Porvoo Hornhattulan päiväkoti Porvoo IVA kuntotutkimus ja käyttövesiputkiston vuotoselvitys Tommi Paasivirta tommi.paasivirta@wspgroup.fi 0207 864 483 WSP Finland Oy Pohjakuva Hornhattulan päiväkoti 2 Talotekniikka

Lisätiedot

Wise Group Finland Oy. Käpylän peruskoulu Untamontie 2

Wise Group Finland Oy. Käpylän peruskoulu Untamontie 2 Wise Group Finland Oy Käpylän peruskoulu Untamontie 2 Untamontie 2 1. Tutkimuksen laajuus ja tutkimusmenetelmät 2. Koonti merkittävimmistä havainnoista ja rakenneosittain 3. Koonti toimenpide-ehdotuksista

Lisätiedot

Kortepohjan koulu. Kunnostustoimenpiteet koululla 2000-luvulla VAHANEN JYVÄSKYLÄ OY

Kortepohjan koulu. Kunnostustoimenpiteet koululla 2000-luvulla VAHANEN JYVÄSKYLÄ OY Kortepohjan koulu Kunnostustoimenpiteet koululla 2000-luvulla 1 Yleistietoja rakennuksesta Kortepohjan koulu on valmistunut pääosin 1970-luvulla Kohde on rakennettu neljässä vaiheessa, joista ensimmäisessä

Lisätiedot

TYÖSUOJELU Oppilailta on tullut ilmoituksia oireiluista sekä ala- että yläkoulusta.

TYÖSUOJELU Oppilailta on tullut ilmoituksia oireiluista sekä ala- että yläkoulusta. Pöytäkirja kokous nro 3 1 (2) 23.11.2017 Nissnikun koulun kohdekohtainen sisäilmatyöryhmä Aika: 5.10.2017 klo 8:00 Paikka: Nissnikun koulu 1. Kokouksen avaaminen 2. Työryhmän roolin läpikäynti Osallistujat:

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 8/ (5) Opetuslautakunta POL/

Helsingin kaupunki Esityslista 8/ (5) Opetuslautakunta POL/ Helsingin kaupunki Esityslista 8/2014 1 (5) 5 Oikaisuvaatimus opetuslautakunnan suomenkielisen jaoston päätökseen Tapanilan ala-asteen koulun tilasta luopumisesta HEL 2014-005889 T 12 00 01 Päätösehdotus

Lisätiedot

KOULURAKENNUKSEN KOSTEUS- JA SISÄILMATEKNINEN KUNTOTUTKIMUS. Tiina Janhunen Suomen Sisäilmakeskus Oy RTA2

KOULURAKENNUKSEN KOSTEUS- JA SISÄILMATEKNINEN KUNTOTUTKIMUS. Tiina Janhunen Suomen Sisäilmakeskus Oy RTA2 KOULURAKENNUKSEN KOSTEUS- JA SISÄILMATEKNINEN KUNTOTUTKIMUS Tiina Janhunen Suomen Sisäilmakeskus Oy RTA2 KOHTEEN KUVAUS oppilaita 800, opetushenkilöstöä 85 kiinteistössä toimivat lisäksi päiväkoti, kirjasto,

Lisätiedot

Friitalan koulun sisäilman parantaminen 265/ /2017. Tekninen lautakunta 76

Friitalan koulun sisäilman parantaminen 265/ /2017. Tekninen lautakunta 76 Tekninen lautakunta 76 13.12.2017 Kaupunginhallitus 2 08.01.2018 Friitalan koulun sisäilman parantaminen 265/10.03.02.01/2017 Tekninen lautakunta 76 Friitalan koulun sisäilmaongelmia on selvitetty paljon

Lisätiedot

Arabian korttelitalo, Berliininkatu 4-6 Uudet sisäilmakorjaukset - kesä ja syksy 2018

Arabian korttelitalo, Berliininkatu 4-6 Uudet sisäilmakorjaukset - kesä ja syksy 2018 Arabian korttelitalo, Berliininkatu 4-6 Uudet sisäilmakorjaukset - kesä ja syksy 2018 Maria Lähdemäki Projektipäällikkö Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala 9.5.2018 1 Tilanne loppuvuodesta

Lisätiedot

Hyvinvointia sisäympäristöstä

Hyvinvointia sisäympäristöstä Hyvinvointia sisäympäristöstä Mikä sisäilmasto-ongelma? Jari Latvala Ylilääkäri, Työterveyslaitos 11.4.2016 Jari Latvala Milloin sisäilmasto on kunnossa? HAVAITTU/MITATTU SISÄYMPÄRISTÖ Sisäilman laadussa

Lisätiedot

Case Haukkavuoren koulu

Case Haukkavuoren koulu Case Haukkavuoren koulu 26.4.2018 Antti Ahola RI, RTA (VTT-C-20929-26-15) Oy Insinööri Studio Haukkavuoren koulu Oppilaita noin 350 Rakennusvuosi 1961 Neljä kerrosta ja kylmä ullakko kerrosala 7206 m2

Lisätiedot

1950-luvulla rakennetun asuinpalvelurakennuksen KOSTEUS- JA SISÄILMATEKNINEN KUNTOTUTKIMUS, PÄÄKORJAUSPERIAATTEET ja niistä aiheutuvat kustannukset

1950-luvulla rakennetun asuinpalvelurakennuksen KOSTEUS- JA SISÄILMATEKNINEN KUNTOTUTKIMUS, PÄÄKORJAUSPERIAATTEET ja niistä aiheutuvat kustannukset 1950-luvulla rakennetun asuinpalvelurakennuksen KOSTEUS- JA SISÄILMATEKNINEN KUNTOTUTKIMUS, PÄÄKORJAUSPERIAATTEET ja niistä aiheutuvat kustannukset Markus Fränti Kosteus ja sisäilmateknisen kuntotutkimus:

Lisätiedot

Kiinteistöjen sisäilmatutkimukset ennen korjauspäätöstä - Kysymyksiä ja vastauksia

Kiinteistöjen sisäilmatutkimukset ennen korjauspäätöstä - Kysymyksiä ja vastauksia Kiinteistöjen sisäilmatutkimukset ennen korjauspäätöstä - Kysymyksiä ja vastauksia Kiinteistöjen ja Rakentamisen Tietopäivä 2015 2.9.2015 Wallenius Kaisa HS 11.11.13 HS 30.1.15 2 3 Mitä tarkoittaa hyvä

Lisätiedot

Vakuutusyhtiö: TilPuh1: TilPuh2: Koulurakennus Betonirunko/tiiliverhoiltu Harjakatto. Putkien sijainti

Vakuutusyhtiö: TilPuh1: TilPuh2: Koulurakennus Betonirunko/tiiliverhoiltu Harjakatto. Putkien sijainti TILAAJA: Pomarkun Kunta PL 14 29631 Pomarkku MITTAUSPÖYTÄKIRJA Työnsuorittaja: Juha Paappanen 045 1147 100 KOHDE: Yläaste ja Lukio Lukiotie 5 29630 Pomarkku Vakuutusyhtiö: 93 097 22.09.2011 Sivu: 1 (Kosteuskartoitus)

Lisätiedot

16.3.2015 SISÄILMAN MIKROBITUTKIMUS

16.3.2015 SISÄILMAN MIKROBITUTKIMUS 16.3.2015 SISÄILMAN MIKROBITUTKIMUS PERTUN PARAKKIKOULU 05400 JOKELA 05400 JOKELA 2/6 SISÄLLYSLUETTELO 1. KOHTEEN YLEISTIEDOT... 3 1.1 Kohdetiedot ja tilaaja... 3 1.2 Toimeksiannon laatija... 3 1.3 Toimeksiannon

Lisätiedot

sisäympäristöasiantuntija kaupunginlakimies, pöytäkirjan laatija Jarmo Vakkila liikuntapäällikkö poissa terveystarkastaja, asiantuntija

sisäympäristöasiantuntija kaupunginlakimies, pöytäkirjan laatija Jarmo Vakkila liikuntapäällikkö poissa terveystarkastaja, asiantuntija SISÄILMATYÖRYHMÄ Aika klo 13.00-13.57. Paikka Sampolan palvelukeskus, kokoustila Sompio Läsnä Ulla Lignell Kristiina Pasula Mikko Raunio Mika Smirnov Iiris Laukkanen Hannele Koskinen Jussi Komokallio Jarno

Lisätiedot

Materiaalinäytteenotto sisäpihan ulkoseinästä Hangon kaupunki, Hagapuiston koulu

Materiaalinäytteenotto sisäpihan ulkoseinästä Hangon kaupunki, Hagapuiston koulu 1/6 Materiaalinäytteenotto sisäpihan ulkoseinästä 20.11.2015 Hangon kaupunki, Hagapuiston koulu Jakelu: bengt.lindholm@hanko.fi (PDF) veli-jukka.rousu@hanko.fi (PDF) Sisäilmari Oy, arkisto (PDF) 2/6 Sisällys

Lisätiedot

Sisäilmatutkimuksen sudenkuopat 10 vinkkiä sisäilmatutkimuksen tilaajalle. Maija Ojala, asiantuntija, Tietopäivä Roadshow Vantaa 1.2.

Sisäilmatutkimuksen sudenkuopat 10 vinkkiä sisäilmatutkimuksen tilaajalle. Maija Ojala, asiantuntija, Tietopäivä Roadshow Vantaa 1.2. Sisäilmatutkimuksen sudenkuopat 10 vinkkiä sisäilmatutkimuksen tilaajalle Maija Ojala, asiantuntija, Tietopäivä Roadshow Vantaa 1.2.2017 1 Kiinteistön sisäilmaongelma käyttäjä, työnantaja ja omistaja isojen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 26

Espoon kaupunki Pöytäkirja 26 16.02.2017 Sivu 1 / 1 510/2017 12.01.03 26 Aarnivalkean koulun opetuksen järjestäminen kevätkauden 2017 aikana Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 Eeva-Kaisa Ikonen, puh. 046 877

Lisätiedot

SISÄILMAN LAATU. Mika Korpi

SISÄILMAN LAATU. Mika Korpi SISÄILMAN LAATU Mika Korpi 2.11.2016 Sisäilman määritelmä Sisäilma on sisätiloissa hengitettävä ilma, jossa ilman perusosien lisäksi saattaa olla eri lähteistä peräisin olevia kaasumaisia ja hiukkasmaisia

Lisätiedot

ILMANVAIHTOJÄRJESTELMÄN KUNTOTUTKIMUS

ILMANVAIHTOJÄRJESTELMÄN KUNTOTUTKIMUS KOIVUKYLÄN KOULU ILMANVAIHTOJÄRJESTELMÄN KUNTOTUTKIMUS Helsingissä 21.10.2004 TEKMANNI SERVICE OY, Asiantuntijapalvelut SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO... 3 1 TUTKIMUSKOHTEEN YLEISTIEDOT... 4 1.1 Kiinteistön

Lisätiedot

Suomen Sisäilmaston Mittauspalvelu Oy

Suomen Sisäilmaston Mittauspalvelu Oy 1 itäsiipi pohjoi- nen etelä län- Kuvat 1, 2, 3. Rakennuksessa on tehty pohjakuviin merkityillä alueilla sisäilman laatuun vaikuttavien tekijöiden selvittämiseksi rakenneavauksia. Rakenneavausten ja rakennetutkimusten

Lisätiedot

TILOJEN HALLINNOLLINEN ESIMIES

TILOJEN HALLINNOLLINEN ESIMIES Sipoon kunnan sisäilmaprosessi 1 TERVEYDEN- HUOLTO, TERVEY- DENSUOJELU TILOJEN KÄYTTÄJÄT, KUNTALAISET TYÖSUOJELU, TYÖTERVEYS- HUOLTO TILOJEN HALLINNOLLINEN ESIMIES TUTKIMUSSUUNNITELMA KUNTOTUTKIMUKSET

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 75. Valtuusto 18.05.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 75. Valtuusto 18.05.2015 Sivu 1 / 1 Valtuusto 18.05.2015 Sivu 1 / 1 1526/10.03.02/2015 Kaupunginhallitus 141 20.4.2015 Kaupunginhallitus 163 27.4.2015 75 Valtuustokysymys Matinkylän jäähallin sisäilmasta Valmistelijat / lisätiedot: Julia

Lisätiedot

SISÄILMASTOSELVITYS. Hangon kaupunki, Hagapuiston koulu, teknisen työn luokat. Haagapuisto, Hanko

SISÄILMASTOSELVITYS. Hangon kaupunki, Hagapuiston koulu, teknisen työn luokat. Haagapuisto, Hanko 1/13 SISÄILMASTOSELVITYS Hangon kaupunki, Hagapuiston koulu, teknisen työn luokat Haagapuisto, Hanko Jakelu: bengt.lindholm@hanko.fi (PDF) veli-jukka.rousu@hanko.fi (PDF) Sisäilmari Oy, arkisto (PDF) 2/13

Lisätiedot

KUNTOARVIOISTA: Rakennustekniikka

KUNTOARVIOISTA: Rakennustekniikka KUNTOARVIOISTA: A-Insinöörit Suunnittelu Oy Kauhava; Pernaan koulu KUNTOARVIO Rakennukset ovat rakennusteknisiltä osiltaan tyydyttävässä sekä osin vain välttävässä kunnossa. Merkittävimmät kustannukset

Lisätiedot

Käpylän peruskoulun sisäilma- ja kosteusongelmiin liittyvä katselmus

Käpylän peruskoulun sisäilma- ja kosteusongelmiin liittyvä katselmus 1 Helsingin kaupunki MUISTIO HKR-Rakennuttaja Rakennuttajatoimisto 1 Riitta Harju 9.3.2009 Käpylän peruskoulu Väinölänkatu 7 ja Untamontie 2 00610 HELSINKI Käpylän peruskoulun sisäilma- ja kosteusongelmiin

Lisätiedot

Lehtisaaren koulukeskus

Lehtisaaren koulukeskus Lehtisaaren koulukeskus Sisäilmatutkimukset Simo Kinnunen Tuomo Kollanen Sisäilmatutkimus Lehtisaaren koulukeskukseen kuuluu 1964 rakennettu yläkoulurakennus A ja 1949 rakennettu alakoulurakennus B. Lisäksi

Lisätiedot

Käpylän peruskoulun vanhempainilta 4.2.2015. 4.2.2015 Tilakeskus/Sari Hildén

Käpylän peruskoulun vanhempainilta 4.2.2015. 4.2.2015 Tilakeskus/Sari Hildén Käpylän peruskoulun vanhempainilta Esityksen sisältö: Untamon tehdyt ja tulevat toimenpiteet Väinölän tehdyt ja tulevat toimenpiteet Peruskorjaukset Untamo 2014 tehdyt korjaukset Kesä: ikkunoiden avausmekanismien

Lisätiedot

Kiratek Oy Jyrki Pulkki, puh. 0207 401 011 28.3.2011. Kaivokselan koulu Tilat 213b (kuraattori) ja 216 (koulusihteeri)

Kiratek Oy Jyrki Pulkki, puh. 0207 401 011 28.3.2011. Kaivokselan koulu Tilat 213b (kuraattori) ja 216 (koulusihteeri) Kiratek Oy Jyrki Pulkki, puh. 0207 401 011 28.3.2011 SISÄILMATUTKIMUS Kaivokselan koulu Tilat 213b (kuraattori) ja 216 (koulusihteeri) 2 Sisällysluettelo 1. KOHTEEN YLEISTIEDOT... 3 2. TUTKIMUKSET... 3

Lisätiedot

HOMEKOIRATUTKIMUS. Osoite Sairaalantie 7 Asiakkaan nimi Heinäveden kunta. Raportin toimitus

HOMEKOIRATUTKIMUS. Osoite Sairaalantie 7 Asiakkaan nimi Heinäveden kunta. Raportin toimitus Osoite Sairaalantie 7 Asiakkaan nimi Heinäveden kunta. Raportin toimitus jenni.ylikotila@heinavesi.fi 1 / 8 Sisällysluettelo 1. KOHTEEN TIEDOT... 3 1.1 YLEISKUVAUS KOHTEESTA... 3 1.2 OLEELLISIMMAT HAVAINNOT...

Lisätiedot

MARTTI AHTISAAREN KOULU

MARTTI AHTISAAREN KOULU MARTTI AHTISAAREN KOULU YHTEENVETO SISÄILMATUTKIMUKSISTA JA - KORJAUKSISTA 2016 1 Tutkimusten lähtökohdat Tutkimusten alussa, marraskuussa 2015, esille nousi ongelmallisina tiloina erityisesti seuraavat:

Lisätiedot

MERKKIAINETUTKIMUS RUUKIN KOULU KOULUTIE TUUSULA

MERKKIAINETUTKIMUS RUUKIN KOULU KOULUTIE TUUSULA 5.12.2017 RUUKIN KOULU 04500 TUUSULA 04500 TUUSULA 2/8 Sisällysluettelo 1 KUNTOTUTKIMUKSEN YLEISTIEDOT... 3 1.1 Kohdetiedot ja tilaaja... 3 1.2 Tutkimuksen toteuttaja... 3 1.3 Kohteen yleistiedot, tutkimuksen

Lisätiedot

sisäympäristöasiantuntija, puheenjohtaja Mika Smirnov kiinteistöpäällikkö poissa Iiris Laukkanen kaupunginlakimies poissa

sisäympäristöasiantuntija, puheenjohtaja Mika Smirnov kiinteistöpäällikkö poissa Iiris Laukkanen kaupunginlakimies poissa SISÄILMATYÖRYHMÄ Aika klo 13.00-15.00 Paikka Sampolan palvelukeskus, kokoustila Sompio Läsnä Ulla Lignell Kristiina Pasula Kirsi Makkonen sisäympäristöasiantuntija, puheenjohtaja kiinteistöjohtaja varatyösuojeluvaltuutettu

Lisätiedot

TXIB-YHDISTEEN ESIINTYMINEN SISÄILMASSA LUVULLA JA ILMANVAIHTOJÄRJESTELMÄN MERKITYS PITOISUUDEN HALLINNASSA

TXIB-YHDISTEEN ESIINTYMINEN SISÄILMASSA LUVULLA JA ILMANVAIHTOJÄRJESTELMÄN MERKITYS PITOISUUDEN HALLINNASSA TXIB-YHDISTEEN ESIINTYMINEN SISÄILMASSA 2010- LUVULLA JA ILMANVAIHTOJÄRJESTELMÄN MERKITYS PITOISUUDEN HALLINNASSA P a l v eluja h u o misen menestykseen! SISÄILMASTOSEMINAARI 2019 HELENA JÄRNSTRÖM RISTO

Lisätiedot

HARJURINTEEN KOULU/UUSI OSA. Tapani Moilanen Ryhmäpäällikkö, rakennusterveysasiantuntija, rkm

HARJURINTEEN KOULU/UUSI OSA. Tapani Moilanen Ryhmäpäällikkö, rakennusterveysasiantuntija, rkm HARJURINTEEN KOULU/UUSI OSA Tapani Moilanen Ryhmäpäällikkö, rakennusterveysasiantuntija, rkm 24.1.2017 2 TUTKIMUKSET, syksy 2017 Tutkimusten tarkoitus Tutkimusten tarkoituksena oli selvittää syitä joilla

Lisätiedot

Raportti Työnumero:

Raportti Työnumero: Sivuja:1/8 Vastaanottaja: Porvoon Kaupunki / Pekka Koskimies Raportti Kohde: Toimeksianto: Mika Waltarinkatu 12 06100 Porvoo Kosteuskartoitus Tutkimus pvm: 21.3, 23.3 ja 29.3.2016 Läsnäolijat: Jens Ståhls

Lisätiedot

TuTkimus- JA TArkAsTuspAlveluT TAhTirAnTA.fi 075 758 0801

TuTkimus- JA TArkAsTuspAlveluT TAhTirAnTA.fi 075 758 0801 Tutkimus- JA tarkastuspalvelut 075 758 0801 TähtiRanta Oy on kasvava ja kehittyvä monialainen insinööritoimisto. Asiantuntijamme tutkivat ja suunnittelevat asiakkaillemme aina parhaan lopputuloksen kiinteistöjen

Lisätiedot

ISS Proko Oy

ISS Proko Oy ISS Proko Oy 1.9.2015 LAPIN YLIOPISTO SISÄYMPÄRISTÖTYÖRYHMÄ SISÄYMPÄRISTÖTYÖRYHMÄN KOKOUS NRO 25 PÖYTÄKIRJA Aika: 1.9.2015 klo 13.00 Paikka: Lapin yliopisto, E-siipi, 3.krs, hallituksen kokoushuone Läsnä:

Lisätiedot

Jokiniemen koulun tutkimustulokset ja korjaussuunnitelmat

Jokiniemen koulun tutkimustulokset ja korjaussuunnitelmat Jokiniemen koulun tutkimustulokset ja korjaussuunnitelmat Jokiniemen koulun vanhempainilta 29.10.2018 Tilakeskusjohtaja Pekka Wallenius Kunnossapitopäällikkö Jussi-Pekka Sojakka Nykytilanne Koulua on korjattu

Lisätiedot

Pihkoon koulu. Kosteus- ja sisäilmatekninen kuntotutkimus ISS Proko Oy Peter Mandelin

Pihkoon koulu. Kosteus- ja sisäilmatekninen kuntotutkimus ISS Proko Oy Peter Mandelin Pihkoon koulu Kosteus- ja sisäilmatekninen kuntotutkimus 7.12.2017 ISS Proko Oy Peter Mandelin Tutkitut rakennukset Uusi Koulu Vanha koulu Uusi koulu Vanha koulu 2 Tehdyt tutkimukset: Rakenneavauksia:

Lisätiedot

KÄYTÖN TURVAAMISEN TOIMENPITEET SISÄILMAKORJATUSSA KOHTEESSA LASSE KURVINEN RTA3 OHJAAJA PASI HAATAJA, RTA SAVONIA AMK

KÄYTÖN TURVAAMISEN TOIMENPITEET SISÄILMAKORJATUSSA KOHTEESSA LASSE KURVINEN RTA3 OHJAAJA PASI HAATAJA, RTA SAVONIA AMK KÄYTÖN TURVAAMISEN TOIMENPITEET SISÄILMAKORJATUSSA KOHTEESSA LASSE KURVINEN RTA3 OHJAAJA PASI HAATAJA, RTA SAVONIA AMK LÄHTÖTILANNE 2008-2016 AIKAVÄLIN SISÄILMAKYSELYT, SISÄILMA- JA KOSTEUSTEKNISET TUTKIMUKSET

Lisätiedot

Kanniston koulun kosteus- ja sisäilmatekniset tutkimukset kesällä 2014

Kanniston koulun kosteus- ja sisäilmatekniset tutkimukset kesällä 2014 Kanniston koulun kosteus- ja sisäilmatekniset tutkimukset kesällä 2014 Sisäilmailta Kanniston koululla 2.9.2014 Tutkimuksen lähtökohta Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää Kanniston koulussa toisen kerroksen

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN SEMINAARIN KOULU

HÄMEENLINNAN SEMINAARIN KOULU HÄMEENLINNAN SEMINAARIN KOULU D OSAN VÄISTÖTILASUUNNITELMAN JA E OSAN SISÄYMPÄRISTÖN INFO-TILAISUUS 3.12.2018 D - OSA VÄISTÖTILASUUNNITELMA SUOMEN YLIOPISTOKIINTEISTÖT 3DESIGN / TEEMU PALOMÄKI / TILASUUNNITTELU

Lisätiedot

Finnmap Consulting Oy SSM

Finnmap Consulting Oy SSM 1 Idänpuoleinen rakennusosa Liikuntasali Idänpuoleinen rakennusosa Kirjasto Liikuntasali Kuvat 1, 2. Tutkimuksen tarkoituksena on ollut selvittää os. Varistontie 3, Vantaa sijaitsevan koulurakennuksen

Lisätiedot

Miten oirekyselyt ja erilaiset rakennukseen liittyvät tutkimukset linkitetään yhteen.

Miten oirekyselyt ja erilaiset rakennukseen liittyvät tutkimukset linkitetään yhteen. Miten oirekyselyt ja erilaiset rakennukseen liittyvät tutkimukset linkitetään yhteen. Jukka-Pekka Kärki Rakennusterveysasiantuntija Suomen Sisäilmakeskus Oy Sisäilmaongelmiin liittyvissä korjaushankkeissa

Lisätiedot

Kosteus- ja homevaurioiden tutkiminen ja korjaaminen Ympäristöopas 28: Kosteus- ja homevaurioituneen

Kosteus- ja homevaurioiden tutkiminen ja korjaaminen Ympäristöopas 28: Kosteus- ja homevaurioituneen Kosteus- ja homevaurioiden tutkiminen ja korjaaminen Ympäristöopas 28: Kosteus- ja homevaurioituneen rakennuksen Kosteus- ja sisäilmatekninen kuntotutkimus päivittyy kuntotutkimus Miia Pitkäranta FT [mikrobiologi],

Lisätiedot

Tapaus Vaaranlammen koulu. Kimmo Aaltonen Terveystarkastaja, Rovakaaren YTH à asti Nyt: Terveystarkastaja, Keski-Pohjanmaan YTH 5.10.

Tapaus Vaaranlammen koulu. Kimmo Aaltonen Terveystarkastaja, Rovakaaren YTH à asti Nyt: Terveystarkastaja, Keski-Pohjanmaan YTH 5.10. Tapaus Vaaranlammen koulu Kimmo Aaltonen Terveystarkastaja, Rovakaaren YTH à 31.8.2016 asti Nyt: Terveystarkastaja, Keski-Pohjanmaan YTH 5.10.2016 Rakennettu vuonna 1974 Historia heti alussa on koulussa

Lisätiedot

Suositus nopeista jatkotoimenpiteistä

Suositus nopeista jatkotoimenpiteistä nopeista jatkotoimenpiteistä Yhteenveto, kesä 2015 Jokivarren koulu, Käkeläntie 24 Tietävälän koulu, Kangasvuokontie 15 Yhteiskoulu, Erkontie 9 2 (6) 1. Yleistä Kohteet Jokivarren koulu, D-osa Käkeläntie

Lisätiedot

TIIVEYS- JA PAINESUHDE TUTKIMUS

TIIVEYS- JA PAINESUHDE TUTKIMUS Projekti 51292.35 RATAS PRO RAKENNETEKNIIKKA TALOTEKNIIKKA SISÄILMA TIIVEYS- JA PAINESUHDE TUTKIMUS Avoin päiväkoti Majakka Maalinauhantie 7, Vantaa 23.4.2012, muutos A 2 YHTEYSTIEDOT Tutkimuskohde Avoin

Lisätiedot

02.06.16 10729 Markku Viljanen 050 9186694 PÄIVÄMÄÄRÄ TYÖNUMERO TYÖN SUORITTAJA PUHELIN TYÖKOHDE

02.06.16 10729 Markku Viljanen 050 9186694 PÄIVÄMÄÄRÄ TYÖNUMERO TYÖN SUORITTAJA PUHELIN TYÖKOHDE PÄIVÄMÄÄRÄ TYÖNUMERO TYÖN SUORITTAJA PUHELIN 02.06.16 10729 Markku Viljanen 050 9186694 TILAAJA Satakunnan Ulosottovirasto PL 44 28101 Pori pia.hirvikoski@oikeus.fi TYÖKOHDE Tattarantie 288 29250 Nakkila

Lisätiedot

Rakennusosien kosteuspitoisuudet kosteus- ja sisäilmateknisissä kuntotutkimuksissa Laatija: Petri Annila, TTY

Rakennusosien kosteuspitoisuudet kosteus- ja sisäilmateknisissä kuntotutkimuksissa Laatija: Petri Annila, TTY 24.1.2019 RAKENNUSOSIEN KOSTEUSPITOISUUDET KOSTEUS- JA SISÄILMATEKNISISSÄ KUNTOTUTKIMUKSISSA Petri Annila, Tampereen teknillinen yliopisto 24.1.2019 2 Sisällys Tutkimusaineisto ja menetelmä Tulokset Yleistä

Lisätiedot

T o i m i i k o ta l o s i l ä m m i t y s -

T o i m i i k o ta l o s i l ä m m i t y s - T o i m i i k o ta l o s i l ä m m i t y s - l a i t t e i s t o t u r v a l l i s e s t i, e n e r g i a t e h o k k a a s t i j a y m pä r i s t ö ä s ä ä s tä e n? Ky s y n u o h o o j a l t a s i!

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 79

Espoon kaupunki Pöytäkirja 79 18.05.2016 Sivu 1 / 1 2289/2016 10.03.02 79 Jousenkaaren koulun väistöt lukuvuonna 2016-2017 Valmistelijat / lisätiedot: Sinikka Sorvari, puh. 09 816 52137 Ilpo Salonen, puh. 050 354 6840 Juha Hovinen,

Lisätiedot

Irmeli Röning-Jokinen

Irmeli Röning-Jokinen Oma logo Irmeli Röning-Jokinen Ympäristöterveydenhuoltoyksikön päällikkö vs. Oulun seudun ympäristötoimi Tausta: FM, Kuopion korkeakoulu (nyk. yliopisto) 1981 - Pro Gradu: Asuinhuoneiston ilman home- ja

Lisätiedot

YLÄASTEEN A-RAKENNUKSEN SOKKELIRAKENTEIDEN LISÄTUTKIMUKSET

YLÄASTEEN A-RAKENNUKSEN SOKKELIRAKENTEIDEN LISÄTUTKIMUKSET LAUSUNTO 8.6.2009 Kaavin kunta / tekninen toimisto Ari Räsänen PL 13 73601 Kaavi YLÄASTEEN A-RAKENNUKSEN SOKKELIRAKENTEIDEN LISÄTUTKIMUKSET Kohde Taustaa Aikaisemmat tutkimukset Kaavin yläaste A-rakennus

Lisätiedot

LEMIN KUNTA Pöytäkirja Sivu 64

LEMIN KUNTA Pöytäkirja Sivu 64 LEMIN KUNTA Pöytäkirja Sivu 64 Tekninen lautakunta Nro 8/2013 KOKOUSAIKA Torstaina 17.10.2013 klo 17 18 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (Ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) Kunnantalon

Lisätiedot

Pappilanmäenkoulu Polygon Finland Oy 2017

Pappilanmäenkoulu Polygon Finland Oy 2017 Pappilanmäenkoulu 8.2.2017 Polygon Finland Oy 2017 Lähihistoria 2008-2013 Liittyminen kaukolämpöverkkoon syksyllä 2008 Ensimmäinen sisäilmastokysely 1/2009 Suositeltu nopeita jatkotoimenpiteitä Homekoiratutkimus,

Lisätiedot

IV-kuntotutkimus. Itä-Hakkilan päiväkoti, keskitalo 01.02.2012. Keskustie 1 01260 Vantaa

IV-kuntotutkimus. Itä-Hakkilan päiväkoti, keskitalo 01.02.2012. Keskustie 1 01260 Vantaa 01.02.2012 IV-kuntotutkimus Itä-Hakkilan päiväkoti, keskitalo Keskustie 1 01260 Vantaa HELSINKI: posti@asb.fi keskus: 0207 311 140, faksi: 0207 311 145 0207 311 140, faksi: 0207 311 145 www.asb.fi TAMPERE:

Lisätiedot

SISÄILMATUTKIMUS Mikkolan Koulu, Vantaa

SISÄILMATUTKIMUS Mikkolan Koulu, Vantaa Sivu 1/7 SISÄILMATUTKIMUS Mikkolan Koulu, Vantaa Lyyra-rakennus, Lyyranpolku 2, Vantaa Vega-rakennus, Venuksentie 2, Vantaa Tutkimukset kohteessa, näytteenottopäivä oli 20.6.2017 Tilaaja: Toimeksianto:

Lisätiedot

TUTKIMUSSELOSTUS

TUTKIMUSSELOSTUS TUTKIMUSSELOSTUS 29.2.204 5392.80 Ulkoseinä- ja alapohjarakenteiden liittymien ilmatiiveyden tarkastus Aika: 29.2.204 Tutkimuskohde:, Tiiviystutkimus merkkiaineella Tutkimuksen tekijät: Juha Tanner Tehtävä

Lisätiedot

Tampereen kaupungin sisäilmaohjeistus

Tampereen kaupungin sisäilmaohjeistus Tampereen kaupungin sisäilmaohjeistus Jenni Pitkänen, insinööri (ylempi AMK) Tampereen Tilakeskus Liikelaitos, vastaava isännöitsijä Raimo Laaksonen, erityisluokanopettaja Tampereen kaupunki varhaiskasvatus

Lisätiedot

Kauhavan kaupunki, Pernaan koulu

Kauhavan kaupunki, Pernaan koulu Kauhavan kaupunki, Pernaan koulu Vanha- Lapuantie 22, 62220 Kauhava Sisäilmanäytteet 31.5.2017 Työnro 31 4384.34 RI (AMK) Irmeli Nutikka Rkm Timo Ekola 2 (6) Kauhavan kaupunki, Pernaan koulu Vanha-Lapuantie

Lisätiedot

Merenojan koulu, Kalajoen kaupunki

Merenojan koulu, Kalajoen kaupunki Väliraportti, (alustavia käsityksiä rakennuksen kunnosta) 19.4.2017 Työnro 3512584 Ins. Petri Sippola Ins. Henrik Turtinen 2 (34) SISÄLLYSLUETTELO 1 Yleistä...5 1.1 Tilaaja...5 1.2 Tutkimuksen tekijät...5

Lisätiedot

GESTERBYN SUOMENKIELINEN KOULU. Sisäilma- ja kuntotutkimus

GESTERBYN SUOMENKIELINEN KOULU. Sisäilma- ja kuntotutkimus GESTERBYN SUOMENKIELINEN KOULU Sisäilma- ja kuntotutkimus Tiedotustilaisuus 5.3.2018 Olavi Vaittinen, rakennusterveysasiantuntija Inspector Sec Oy (ISEC) TUTKIMUKSEN TOTEUTUS Koulurakennus ja liikuntasalirakennus:

Lisätiedot

LAY F-siipi, korjaukset kellarin musiikkitiloissa. Hanna Keinänen, Vahanen Oy

LAY F-siipi, korjaukset kellarin musiikkitiloissa. Hanna Keinänen, Vahanen Oy LAY F-siipi, korjaukset kellarin musiikkitiloissa Hanna Keinänen, Vahanen Oy Miksi korjattiin? Käyttäjät ilmoittaneet sisäilmahaittaan viittaavasta oireilusta Sisäilma- ja kosteusteknisissä kuntotutkimuksissa

Lisätiedot

Muonion kunta Esityslista/ 1/2015 1 (5) 19.1.2015. Läsnä Anne-Mari Keimiöniemi puheenjohtaja. Pentti Reponiemi Tarja Salo Teuvo Tolvanen

Muonion kunta Esityslista/ 1/2015 1 (5) 19.1.2015. Läsnä Anne-Mari Keimiöniemi puheenjohtaja. Pentti Reponiemi Tarja Salo Teuvo Tolvanen Muonion kunta Esityslista/ 1/2015 1 (5) Tarkastuslautakunnan kokous Aika ma klo 16.30 18.45 Paikka valtuustosali Läsnä Anne-Mari Keimiöniemi puheenjohtaja Juha Särkijärvi varapuheenjohtaja Pentti Reponiemi

Lisätiedot

Ajankohtaiset sisäilma-asiat. Tila- ja asuntojaos Maija Lehtinen

Ajankohtaiset sisäilma-asiat. Tila- ja asuntojaos Maija Lehtinen Ajankohtaiset sisäilma-asiat Tila- ja asuntojaos 14.11.2016 Maija Lehtinen Aarnivalkean koulu 14.11.2016 Aarnivalkean koulu 14.11.2016 Kohdekohtaisia sisäilmakokouksia on pidetty kaksi Seuraava kohdekohtainen

Lisätiedot

Koulun terveydensuojelulain mukainen tarkastus ja riskirakenne analyysi. Antti Soininen

Koulun terveydensuojelulain mukainen tarkastus ja riskirakenne analyysi. Antti Soininen Koulun terveydensuojelulain mukainen tarkastus ja riskirakenne analyysi Antti Soininen Opinnäytetyön ohjaajat Kimmo Ilonen, ylitarkastaja, Aluehallintovirasto Kari Grönberg, terveysinsinööri, Vantaan ympäristökeskus

Lisätiedot

Kurikan kouluverkkoselvitys

Kurikan kouluverkkoselvitys Kouluverkkoselvitys Kurikan kouluverkkoselvitys 2017-2018 Päätös 28.11.2016 : Kaupunginhallitus päätti, että Kurikan kaupungissa tehdään kokonaisvaltainen kouluverkkoselvitys sisältäen myös lukiot, kevään

Lisätiedot

ILMANVAIHDON KÄYTTÖTAPOJEN JA KÄYTTÖTASOJEN VAIKUTUS SISÄILMAAN KOULURAKENNUKSISSA ANTTI ALANKO, IV-ASIANTUNTIJA, RTA

ILMANVAIHDON KÄYTTÖTAPOJEN JA KÄYTTÖTASOJEN VAIKUTUS SISÄILMAAN KOULURAKENNUKSISSA ANTTI ALANKO, IV-ASIANTUNTIJA, RTA ILMANVAIHDON KÄYTTÖTAPOJEN JA KÄYTTÖTASOJEN VAIKUTUS SISÄILMAAN KOULURAKENNUKSISSA ANTTI ALANKO, IV-ASIANTUNTIJA, RTA / - JOHDANTO Julkisten rakennusten käyttöaikojen ulkopuolisen ilmanvaihdon toteuttamiselle

Lisätiedot

RAKENTEIDEN JA ILMANVAIHDON KATSASTUSMALLIT. Sisäilmastoseminaari Koponen Risse, Pipatti Pasi, Korpi Anne Senaatti-kiinteistöt

RAKENTEIDEN JA ILMANVAIHDON KATSASTUSMALLIT. Sisäilmastoseminaari Koponen Risse, Pipatti Pasi, Korpi Anne Senaatti-kiinteistöt RAKENTEIDEN JA ILMANVAIHDON KATSASTUSMALLIT Sisäilmastoseminaari 2017 Koponen Risse, Pipatti Pasi, Korpi Anne Senaatti-kiinteistöt YLEISTÄ KATSASTUKSESTA Katsastus on rakenteiden ja ilmanvaihdon sisäilmapainotteinen

Lisätiedot

PS2 PS1 MERKINTÖJEN SELITYKSET: PAINESUHTEIDEN SEURANTAMITTAUKSET. Ankkalammen päiväkoti Metsotie 27, Vantaa LIITE

PS2 PS1 MERKINTÖJEN SELITYKSET: PAINESUHTEIDEN SEURANTAMITTAUKSET. Ankkalammen päiväkoti Metsotie 27, Vantaa LIITE PS2 PS MERKINTÖJEN SELITYKSET: PS PAINESUHTEIDEN SEURANTAMITTAUKSET Ankkalammen päiväkoti Metsotie 27, Vantaa 2.0.203 OK LIITE ULKOSEINÄRAKENTEEN MERKKIAINEKOE 23.9.203 3 22 ppm 2 2-28 ppm 4 4 5-4 ppm

Lisätiedot

ISS Proko Oy

ISS Proko Oy ISS Proko Oy 6.9.2012 LAPIN YLIOPISTO SISÄILMARYHMÄ SISÄILMARYHMÄN KOKOUS NRO 8 PÖYTÄKIRJA Aika: 6.9.2012 klo 13.00 Paikka: Lapin yliopisto, ravintola Fellin, iso kokoushuone Läsnä: Liite 1 1 Kokouksen

Lisätiedot

Rakennusten sisäilmaongelmat. Ulla Lignell

Rakennusten sisäilmaongelmat. Ulla Lignell Rakennusten sisäilmaongelmat Ulla Lignell Kysymykset Millä perusteella ja kuinka usein sisäilmakartoituksia/sisäilmaselvityksiä Vantaan omistamissa kiinteistössä tehdään?- onko esimerkiksi tehty kartoitussuunnitelma

Lisätiedot

TUTKIMUSRAPORTTI

TUTKIMUSRAPORTTI TUTKIMUSRAPORTTI 21.3.2018 Elisa Vene Espoon kaupunki Tilakeskus liikelaitos Tiedoksi Ilmari Viljanen/Espoon kaupunki Kohde Rastaalan koulu, Alatalo, Espoo SISÄILMAN SEURANTANÄYTTEET 22500344.030 1 TUTKIMUKSEN

Lisätiedot

Seitsemän veljeksen koulu Infotilaisuus oirekyselyn tuloksista

Seitsemän veljeksen koulu Infotilaisuus oirekyselyn tuloksista Seitsemän veljeksen koulu Infotilaisuus oirekyselyn tuloksista 9.5.2019 Infotilaisuus 9.5.2019 Tuula Putus, professori, Indoor AidOy Outi Mäkelä, kunnanjohtaja Tiina Hirvonen, sivistysjohtaja Kati Luostarinen,

Lisätiedot