Kaavoituskatsaus Keravan kaupunki maankäyttöpalvelut

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kaavoituskatsaus Keravan kaupunki maankäyttöpalvelut"

Transkriptio

1 Kaavoituskatsaus 2016 Keravan kaupunki maankäyttöpalvelut

2 2 Kaavoituskatsaus 2016 Kaavoituskatsaus Esipuhe Kaavoituskatsauksen tarkoituksena on tiedottaa kaupunkilaisia ajankohtaisista maankäytön suunnitelmista. Kaavoituskatsaus laaditaan kerran vuodessa. Siinä selostetaan lyhyesti kaupungissa ja maakunnan liitossa vireillä olevat ja lähiaikoina vireille tulevat kaavasuunnitelmat. Kaavahankkeet esitellään lyhyellä kuvauksella ja esittämällä niiden sijainti kartalla. Katsauksessa kerrotaan myös arvio asumiseen varattujen tonttien riittävyydestä. Kaavahankkeita voi käynnistyä myös kesken kuluvan vuoden, jolloin niistä ei ole tiedotettu kaavoituskatsauksessa. Jokaisesta kaavahankkeesta tehdään täsmällinen tiedottaminen kaupunkilaisten osallistumisen ja vuorovaikutuksen takaamiseksi. Hankkeisiin voi käydä tutustumassa Sampolan palvelukeskuksessa, Kultasepänkatu 7. Kaavoituskatsaus ja ajankohtaiset kaavahankkeet löytyvät myös Keravan Internet-sivuilta Tarkempia tietoja kaavahankkeista antaa kunkin hankkeen yhteydessä mainittu yhteyshenkilö. Kaavoituksesta vastaava luottamustoimielin on kaupunkikehitysjaosto. Arvio asumiseen varattujen tonttien riittävyydestä Valtion ja Helsingin seudun kuntien välisen asunto- ja tonttitarjonnan lisäämistä koskevan aiesopimuksen (MAL-aiesopimus) sekä sitä täydentävän infrahankkeiden tukemiseksi ja asumisen edistämiseksi laaditun sopimuksen mukaan Keravan kaupunki on v sitoutunut tuottamaan asuntoa ja v alkaen noin 500 asuntoa vuodessa. Kerrosalana tavoite on asuntojen kerrosalaneliömetriä vuodessa. Kaupungin pientalotonttivaranto sijoittuu pääasiassa Kytömaan ja Kaskelan alueille. Pientalotonttivaranto riittää noin viiden vuoden luovutustarpeisiin. Tavoitteena on luovuttaa tonttia vuodessa. Tonttivaranto pystytään pitämään jatkossakin hyvällä tasolla. Uusia pientalotontteja kaavoitetaan lisää Kytömaan, Kaskelan ja Pihkaniityn alueille. Kerrostalotonttien kysyntä suuntautuu Keravan keskustaan ja keskustan lähialueille. Kerrostalotontteja kaavoitetaan lähinnä täydennysrakentamisen periaatteiden mukai- sesti, eli nykyisten kaavoitettujen alueiden maankäyttöä tiivistäen. Kaupungin tavoitteena on tiivistää kaupunkirakennetta, jotta MAL-aiesopimuksen mukaiset tavoitteet saavutetaan ja rakennettu infra sekä olemassa olevat palvelut saadaan mahdollisimman hyvin käyttöön. Keravan keskustassa on aloitettu mm. Aleksintorin kaavatyö, joka tähtää keskustan täydennysrakentamiseen. Tämän hankkeen myötä keskustaan rakennetaan jopa asuntoa ja liike- sekä yritystoiminnan tilaa. Aleksintorin hankkeen lisäksi tavoitteena on kehittää kaupungintalon korttelia ja asemanseutua mahdollistamalla päärautatien länsipuolelle noin kerrosneliömetrin lisärakentamisen. Samassa yhteydessä ratkotaan liityntäpysäköinnin haasteita. Keskustan hankkeilla tulee olemaan voimakas vaikutus Keravan keskustan elinvoimaisuuteen ja viihtyisyyteen. Asukkaiden määrä keskustassa lisääntyy, jolloin palvelujen tarjonta kasvaa lisääntyneen kysynnän vuoksi. Elinvoimaisempi keskusta on hyvä paikka myös erilaisten tapahtumien kehittymiseen ja pitämiseen. Osallistuminen Kaavoja valmistellaan vuorovaikutuksessa osallisten kanssa. Osallisia ovat kaavaalueen maanomistajien ja -haltioiden lisäksi myös ne, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin kaava saattaa vaikuttaa, sekä viranomaiset ja yhteisöt, joiden toimialaa suunnittelussa käsitellään. Osallistumismenettelyt suunnitellaan kaavakohtaisesti ja menettelyt esitetään osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa (OAS). OAS:ssa kerrotaan kaavan laatimisvaiheet ja suoritettavat selvitykset ja sitä voidaan täydentää kaavoitustyön aikana. Osallisilla on mahdollisuus esittää suullinen tai kirjallinen mielipiteensä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta. Asemakaavahankkeen vireilletulosta ilmoitetaan kuuluttamalla paikallislehdissä. Lisäksi kaava-alueen maanomistajille ja -haltijoille sekä kaava-alueen rajoihin rajautuville naapureille ilmoitetaan asiasta kirjeitse. Kaavojen vireilletulosta voidaan ilmoittaa myös kaavoituskatsauksen yhteydessä. Asemakaavaluonnoksesta ilmoitetaan samalla tavalla kuin asemakaavahankkeen vireilletulosta: lehtikuulutuksin sekä kirjeitse kaava-alueen maanomistajille ja -haltijoille sekä kaava-alueen rajoihin rajautuville naapureille. Osallisilla on mahdollisuus esittää suullinen tai kirjallinen mielipiteensä. Mielipiteet otetaan mahdollisuuksien mukaan huomioon kaavaratkaisuja tehtäessä. Kaavaehdotuksesta ilmoitetaan kuten asemakaavahankkeen vireilletulosta ja asemakaavaluonnoksesta. Lisäksi kaavaehdotus asetetaan julkisesti nähtäville 30 päivän tai vaikutukseltaan vähäiset asemakaavan muutokset 14 päivän ajaksi. Osallinen voi jättää kaavaehdotuksesta kirjallisen muistutuksen kaavan nähtävilläolon aikana. Kaavat ovat nähtävillä kaupungin Internet-sivuilla sekä Sampolan palvelukeskuksen yhteispalvelupisteessä, Kultasepänkatu 7. Yleiskaavat ja vaikutukseltaan merkittävät asemakaavat hyväksyy kaupunginvaltuusto ja muut kaupunginhallitus. Kaavan hyväksymispäätöksestä voi valittaa Helsingin hallinto-oikeuteen ja hallintooikeuden päätöksestä edelleen korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Kaavoituskäsitteitä Maakuntakaava ohjaa kunnallista yleis- ja asemakaavoitusta valtakunnalliset ja seudulliset tavoitteet huomioiden. Yleiskaava ja osayleiskaava ovat kunnan yleispiirteisiä maankäytön ja yhdyskuntarakenteen suunnitelmia, jotka ohjaavat asemakaavoitusta. Kaavarunko on asemakaavoituksen pohjaksi laadittava yleissuunnitelma, jolla ei ole oikeusvaikutuksia. Asemakaava ohjaa yksityiskohtaista maankäyttöä ja rakentamista. Rakennusjärjestys antaa asemakaavaa täydentäviä määräyksiä ja asemakaava-alueen ulkopuolisen alueen rakentamista koskevia määräyksiä. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan jokaisen kaavan alkuvaiheessa. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa kerrotaan, miten osallistumis- ja vuorovaikutusmenettelyt on tarkoitus toteuttaa kaavan eri vaiheissa sekä kuvataan kaavoituksen kohde, arvioitu aikataulu, suunnittelun lähtökohdat sekä kaavoituksen merkittävimmät vaikutukset, jotka arvioidaan työn kuluessa. Osallinen tarkoittaa kaikkia niitä tahoja, joiden oloihin kaavoituksella vaikutetaan ja joihin kaavoittajan on oltava vuorovaikutuksessa koko suunnittelun ajan. MRL on lyhenne maankäyttö- ja rakennuslaista. MRA on lyhenne maankäyttö- ja rakennusasetuksesta.

3 4 Kaavoituskatsaus 2016 Kaavoituskatsaus Maakuntakaavat KUUMA-seutu Uudenmaan maakuntakaava Uudenmaan maakuntakaava kattaa koko maakunnan alueen ja se sisältää kaikkien maankäyttömuotojen osalta alueidenkäytön ja yhdyskuntarakenteen periaatteet pitkälle tulevaisuuteen. Ympäristöministeriö vahvisti kaavan marraskuussa Uudenmaan 1. vaihemaakuntakaava Maakuntakaavaa on täydennetty ensimmäisellä vaihemaakuntakaavalla. Vaihekaavan keskeisenä sisältönä ovat jätehuollon pitkän aikavälin aluetarpeet, kiviaineshuollon aluevaraukset, laajat yhtenäiset metsätalousalueet, moottoriurheilu- ja ampumaradat sekä liikenteen varikot ja terminaalit. Ympäristöministeriö on vahvistanut 1. vaihemaakuntakaavan Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaava Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan laadinta on käynnistynyt loppuvuodesta Kaavaluonnos on ollut nähtävillä alkuvuodesta Kaava tulee kattamaan koko maakunnan 26 kunnan alueen. Vaihemaakuntakaavassa määritellään suuret yhteiset kehittämislinjat seuraavien teemojen osalta: elinkeinot ja innovaatiotoiminta, logistiikka, tuulivoima, viherrakenne ja kulttuuriympäristöt. Kaava tulee täydentämään ja tarkistamaan jo voimassa olevia maakuntakaavoja. Maakuntakaavoitukseen ja kaavojen käsittelyvaiheisiin liittyvää ajankohtaista tietoa saa Uudenmaan liitosta: Kerava kuuluu KUUMA-kuntiin, joita Keravan ohella ovat Järvenpää, Mäntsälä, Nurmijärvi, Pornainen, Tuusula, Hyvinkää, Kirkkonummi, Sipoo ja Vihti. Kunnat ovat osana yhteistyötä mm. päivittäneet vanhojen KUUMA-kuntien laatiman kehitys- ja ympäristökuvan. Kehitys- ja ympäristökuva luo yhteisen käsityksen KUUMA-seudun yhdyskuntarakenteen ja maankäytön muutosvoimista ja kehitysmahdollisuuksista. Kehityskuva hyväksyttiin syksyllä Kuntien välisen KUUMA-yhteistyön tavoitteena on alueen kilpailun ja vetovoiman vahvistaminen, kuntien edunvalvonta ja omistajapolitiikan tehostaminen sekä palvelutuotannon laadun ja tehokkuuden parantaminen. Uudenmaan 2. vaihemaakuntakaava Vaihekaavan keskeisenä sisältönä on toimiva ja kestävä yhdyskuntarakenne, rakennetta tukeva liikennejärjestelmä, kaupan palveluverkko ja maakunnallinen kyläverkko. Ympäristöministeriö on vahvistanut 2. vaihemaakuntakaavan Esterinportti 2 B, Helsinki puh (09) fax (09) Helsingin seudun yhteistyö Kerava on mukana Helsingin seudun yhteistyössä, johon KUUMA-seudun lisäksi kuuluvat Helsinki, Espoo, Kauniainen ja Vantaa. Nämä kunnat ovat yhteistyössä Uudenmaan liiton ja HSY:n kanssa laatineet 14 kunnan yhteisen maankäyttösuunnitelman ja asuntostrategian. Maankäyttösuunnitelma 2050 ja asuntostrategia 2025 liittyvät tiiviisti liikennejärjestelmäsuunnitelmaan (HLJ 2015), jonka valmistelusta on vastannut HSL, Helsingin seudun kunnat sekä valtion liikenneja ympäristöviranomaiset. Helsingin seudun kunnat ovat hyväksyneet Helsingin seudun maankäyttösuunnitelman, asuntostrategian ja HSL:n hallituksen liikennejärjestelmäpäätöksen. Keravan kaupunginhallitus on hyväksynyt ne / 205. Helsingin seudun yhteistyön tavoitteena on vahvistaa seudun toimivuutta ja vetovoimaa. Kuuma-kunnat. Kuva:

4 6 Kaavoituskatsaus 2016 Kaavoituskatsaus Yleiskaavat ja yleiskaavan muutokset Yleiskaava 2020 (YK3) ja yleiskaavan muutos KerCa (YK4) Koko Keravan kaupungin alueella on voimassa oikeusvaikutteinen Keravan yleiskaava 2020 (YK3), joka on hyväksytty kaupunginvaltuustossa , ja se on tullut voimaan vaiheittain , ja Yleiskaavaa on tarkistettu Keravan logistiikkakeskuksen osalta, ja yleiskaavan muutos (KerCa/YK4) on hyväksytty kaupunginvaltuustossa ja se on tullut voimaan YK 6 Keravan yleiskaavan tarkistaminen Kaupunginhallitus päätti kokouksessaan , että yleiskaavan tarkistustyö laitetaan vireille ja yleiskaavan ohjelmointisuunnitelman laatiminen käynnistetään. Yleiskaavatyön käynnistyessä samanaikaisesti käynnissä olleiden osayleiskaavojen laatiminen tuli tarpeettomaksi. Kaskelan, Keravanjoen ja Koukkukallion - Koukkusuon osayleiskaava ja Ristikytö - Kytömaan erillisselvityksen laatiminen oli tarkoituksenmukaista keskeyttää ja poistaa kaavoitusohjelmasta. Alueilla olleet rakennuskiellot ja toimenpiderajoitukset purettiin. Yleiskaavan tarkistaminen on tarpeen asuntorakentamisen lisäämisen, elinkeinotoiminnan toimintaedellytysten parantamisen sekä tarkoituksenmukaisen viherverkoston turvaamisen vuoksi. Elinkeinopolitiikan ja viherkaavan osalta tehdään erillisselvitykset, jotka liitetään yleiskaavan yhteyteen. Yleiskaava laaditaan sillä tarkkuudella, että jatkossa voidaan laatia asemakaavat suoraan sen perusteella. Suunnittelun tavoitevuotena on vuosi 2035 eli sama kuin v voimaan tulleessa 2. vaihemaakuntakaavassa. Yleiskaavatyö on käynnistynyt kesällä Keravan yleiskaava 2035 luonnos (YK6) oli nähtävillä välisen ajan. Kaavaluonnoksesta saatiin 30 lausuntoa ja 14 mielipidettä. Lausunnot ja mielipiteet on koottu luonnosvaiheen vastineraporttiin, joka julkaistiin Keravan kaupungin internetsivuilla Emmi Malin, p Havainnekuva Aleksintorin ja kaupungintalon korttelinkorttelin hankkeista. Havainnekuva Aleksintorin ja kaupungintalon hankkeista.

5 8 Kaavoituskatsaus 2016 Kaavoituskatsaus Asemakaavat ja asemakaavan muutokset Asemakaavakohteiden sijainnit esitetään sivulla 13 olevassa kuvassa. Keskusta 2259 Aleksintori Petteri Kahveri osoittaa Kauppakaaren ja Kauppatorin väliselle alueelle asuinkerrostalojen sekä asuin- ja liikerakennusten korttelialueita. Muutoksella mahdollistetaan VIII-kerroksisten asuinkerrostalojen sekä I-kerroksisen liikerakennuksen rakentaminen alueelle. Tavoitteena on tiivistää ja eheyttää kaupunkirakennetta ja elävöittää kävelykatua Kaupungintalon kortteli mahdollistaa uusien liike-, toimisto- ja asuinrakennusten rakentuminen kaupungintalon tontille. Asemakaavan muutos liittyy kaupungin pyrkimyksiin uudistaa ja kehittää keskustan aluetta. Kaupungintalon tontin kaavoittamisen tavoitteena on eheyttää kaupunkirakennetta Keravan keskustan kehittäminen -selvitystyön pohjalta. Aleksintorin havainnekuva Arkkitehtitoimisto Hannu Jaakkola Oy Asemanseutu mahdollistaa liikerakennuksen toteuttaminen asema-alueelle. Kaavatyössä tutkitaan myös asuinrakentamisen toteuttamista liikerakentamisen yhteyteen ja liityntäpysäköinnin järjestämistä. Tavoitteena on eheyttää ja parantaa asemanseudun kaupunkikuvaa Varikko Asemakaavan tavoitteena on selvittää asuinkerrostalojen ja mahdollisesti myös koulun osoittamista kaupunkirakenteellisesti edullisesti sijaitsevan kaupungin varikon alueelle Asemantie 1-3 Pääradan ja Asemantien välissä sijaitsevien Santarmin talon ja rautatietyöläisten asuintalon piha-alue muutetaan korttelialueeksi ja rakennusten suojelemista tutkitaan. Kaleva 2312 Kaakkurinpolku 6 Asemakaavamuutoksen tarkoituksena on osoittaa alue kerrostalorakentamiseen. Rakentamisen sijoittumisessa huomioidaan, että nykyiselle virkistysyhteydelle jäisi riittävästi tilaa, eikä uusi rakentaminen tulisi nykyisten asuintalojen näkymien eteen. Lisäksi kaavassa tutkitaan tonttiliittymän uutta sijoituspaikkaa Terhikinpuisto Asemakaavan tavoitteena on tutkia Terhikinpuiston ja sen itäpuolella olevan tontin käyttötarkoitusta Pihkaniitynkatu Asemakaavamuutoksen tarkoituksena on tutkia tiiviimmän, pientalotyyppisen asuinrakentamisen sijoittamista alueelle. Tommi Jääskeläinen, Kilta T1 Kankurinkatu Asemakaavamuutoksella tutkitaan Kankurinkadun varrella olevien pientalokortteleiden käyttötarkoituksen muuttamista kerrostalojen korttelialueeksi. Sompio 2293 Vesilaitoksen tontti muuttaa liikerakennusten käyttötarkoitus asuinrakentamiseen, nostaa alueen rakennustehokkuutta sekä täydentää kaupunkirakennetta keskusta-alueella. Vesilaitoksen tontin havainnekuvia Vuorelma Arkkitehdit Saviniementie Asemakaavamuutoksella tutkitaan Metos Oy Ab:n tontin eteläpuolisen alueen soveltuvuutta asumiseen ja työpaikkatoimintaan. Alueelle on suunniteltava myös liikenneyhteydet Ketjupuisto mahdollistaa asuinrakennusten ja päiväkodin rakentaminen. Tämä tapahtuu muuttamalla asuinkerrostalojen, liike- ja toimistorakennusten, harrastus- ja kulttuuritoimintaa palvelevien rakennusten sekä ympäristöhäiriötä aiheuttamattomien teollisuusrakennusten käyttötarkoitus yleisten rakennusten korttelialueeksi. Lisäksi osa puistosta ja ympäristöhäiriöitä aiheuttamattomien teollisuusrakennusten korttelialueesta muuttuu asuinrakentamiseen.

6 10 Kaavoituskatsaus 2016 Kaavoituskatsaus Moukaritie muuttaa puiston osan käyttötarkoitus asuinrakentamiseen, ja sijoittaa alueelle vuokrakerrostaloja. T3 Terästien täydennysrakentamishankkeet Asemakaavamuutoksella tutkitaan Terästien varren yritystonttien muuttamista asuinkerrostalotonteiksi nykyisten yritysten tarpeet ja tavoitteet huomioiden. Savio 2287 Savion Mäkitie tiivistää olemassa olevaa kaupunkirakennetta, ja mahdollistaa pien- ja paritalojen toteuttaminen alueelle nykyistä tehokkaammalla rakentamisella. T2 Niinikangas Asemakaavamuutoksella tutkitaan rakentamattoman asuinpientaloalueen muuttamista kerrostaloalueeksi. Ylikerava 2223EB Kytömaa eteläosa B Alueella on vanhaa pientaloasutusta asemakaavoittamattomalla alueella. Asemakaavalla tutkitaan alueen asutuksen tiivistämistä ja katuverkon rakentamista. Alueen maanomistajien kanssa tehdään maankäyttösopimukset yhdyskuntarakentamisen kustannusten kattamiseksi Postlar Asemakaavan tavoitteena on mahdollistaa pientalo- ja logistiikka-alueiden rakentaminen alueelle. Kaavan sisältö perustuu osaltaan Keravanjoen laakson osayleiskaavasuunnitelmiin ja sen yhteydessä tehtyihin selvityksiin. Tommi Jääskeläinen, p Keravan vankila Rikosseuraamusviraston tavoitteena on korjata Keravan vankilan avovankilaosaston rakennuksia. Vankilan alue on valtakunnallisesti merkittävä rakennettu kulttuuriympäristö ja se on suojeltu valtioneuvoston vuonna 2009 tekemällä päätöksellä Ylikeravan asemakaavojen uudistus Asemakaavamuutoksella uudistetaan Ylikeravan voimassa olevat vanhat asemakaavat nykyaikaiseen sähköiseen muotoon tarvittavilta osin. Asemakaavamuutos on luonteeltaan tekninen. Vanhat asemakaavat muutetaan sähköiseen muotoon nykyistä tilannetta mahdollisimman tarkasti jäljitellen, jolloin asemakaavamuutoksen vaikutukset pysyvät mahdollisimman vähäisinä Keravan kartanon ympäristö Tavoitteena on asemakaavoittaa Keravan kartanon alue ja sen eteläpuolella sijaitseva Porvoontien, Keravanjoen ja rautatien rajaama alue. Asemakaavalla tutkitaan asuinrakentamisen ja mahdollisesti myös koulun osoittamista alueelle. Alikerava 2231 Jäspilä ll liittää osa yleistä pysäköintialuetta viereisiin tontteihin ja lisätä kortteliin uusi katualue Sementtitehtaanpolun itäpuolelle. Suunnittelualue sijaitsee Sementtitehtaankadun eteläpuolella, korttelissa 336. Eeva-Liisa Vainio, p Vuorela kaavoittaa uusia tontteja yritystoimintaa varten. Rakentamattomat asuinrakennusten korttelialueet sekä alueella tarpeettomaksi käyneet pysäköintialueet muutetaan yritystoimintaan soveltuvaksi korttelialueeksi Tehtaanmäen asuinalue käyttää alueen nykyinen rakennusoikeus tarkoituksenmukaisemmin sekä säilyttää alueen ja olemassa olevien rakennusten ominaispiirteet. Tehtaanmäen alueen omistaa yksityinen yrittäjä, joka on sitoutunut kunnostamaan alueella olevat korjauskelpoiset rakennukset ja rakentamaan muiden tilalle suojeltavien rakennusten tyyliin ja ympäristöön soveltuvia asuinrakennuksia. Alueen asemakaavoittamisen pohjaksi on alueelta laadittu rakennushistoriallinen ja ympäristöselvitys. Alueen maanomistajien kanssa tehdään maankäyttösopimuksia Alikeravantie 37 muuttaa teollisuus- ja varastorakennusten korttelialueen käyttötarkoitus liikerakennusten korttelialueeksi, jolle saa sijoittaa tilaa vaativan vähittäiskaupan suuryksikön. Uudenmaan maakuntakaavassa Alikeravan alueelle on osoitettu merkitykseltään seudullisen vähittäiskaupan suuryksikkö. Alueelta on teetetty kaupallinen selvitys keväällä Silokalliontie 6 tutkia voidaanko teollisuustonttia laajentaa virkistysalueelle. Suunnittelussa otetaan huomioon luonnonarvot ja alueelle sijoittuva seudullinen viheryhteys. Tommi Jääskeläinen, p KerCa IV mahdollistaa ylijäämämaamassojen sijoittaminen alueelle, joka sijaitsee Lassila & Tikanojanalueen ja entisen kaatopaikka-alueen eteläpuolella KerCa V muuttaa korttelissa 344 olevaa teollisuus- ja varastorakennusten korttelialuetta jätteenkäsittelyn korttelialueeksi. Myös korttelin 344 eteläpuolella sijaitsevasta kaatopaikkaalueesta osa muutetaan jätteenkäsittelyn korttelialueeksi. Alueet tullaan liittämään niiden välissä jo olemassa olevaan jätteenkäsittelyn korttelialueeseen. Eeva-Liisa Vainio, p Jaakkolantie 18 Asemakaavamuutoksella tutkitaan asuinrakennusten sijoittamista Jaakkolan entisen maatilan päärakennuksen ympärille ja päärakennuksen suojelemista. Alueen kaavoittaminen kohdistuu kaupungin ja yksityisen omistamille maa-alueille. Alueen yksityisten maanomistajien kanssa tehdään maankäyttösopimukset Lintulammenkatu 2, Alepa teollisuus- ja liikekiinteistön muuttaminen asumiskäyttöön. Kaavahankkeeseen ryhtyminen edellyttää maankäyttösopimusta kiinteistön omistajan kanssa. Tommi Jääskeläinen, p Jokivarsi 2317 Keinukallion asemakaavat Asemakaavojen tarkoituksena on urheilu- ja virkistystoimintaa palvelevien rakennusten rakentamisen mahdollistaminen. Suunnittelussa huomioidaan alueen ympärivuotinen virkistys- ja ulkoilukäyttö ja mahdollistetaan uusien toimijoiden sijoittuminen alueelle.

7 12 Kaavoituskatsaus 2016 Kaavoituskatsaus Vuonna 2015 hyväksytyt ja hyväksymiskäsittelyssä olleet kaavat Kaavahankkeet Seuraavat kaavatyöt on hyväksytty vuonna 2015 tai ne ovat olleet hyväksymiskäsittelyssä loppuvuodesta 2015 kaavoituskatsauksen laatimisen aikana Virrenkulma III Virrenkulman III asemakaava on hyväksytty kaupunginvaltuustossa Visatie Visatie asemakaavamuutos on hyväksytty kaupunginhallituksessa Koivikontie 41 Koivikontie 41 asemakaavamuutos on hyväksymiskäsittelyssä Kurjenmetsä Kurjenmetsän asemakaavamuutos on hyväksymiskäsittelyssä Uudenmaan Sairaalapesula Uudenmaan Sairaalapesulan asemakaavamuutos on hyväksymiskäsittelyssä Virkailijoiden talo Virkailijoiden talon asemakaavamuutos on hyväksymiskäsittelyssä. Täydennysrakentamiskohteet Kaupungin tavoitteena on tiivistää olemassa olevaa kaupunkirakennetta tulevina vuosina, jotta MAL- aiesopimuksen tavoitteet tonttitarjonnan lisäämisestä saavutetaan. Tiivistäminen tarkoittaa olemassa olevien asuinalueiden täydennysrakentamista. Tiivistämisestä on hyötyä tiivistettävien alueiden asukkaille. Suuremman asukasmäärän vuoksi alueiden palvelutarve kasvaa, jolloin palvelut voivat parantua. Kaupungin maankäyttöpalvelussa tutkitaan täydennysrakentamiseen soveltuvia kohteita. Kohteisiin liittyviä kaavatöitä tulee vireille eri puolille kaupunkia tulevien vuosien aikana. Kohteiden sijoittelussa tullaan noudattamaan Keravan laadinnassa olevan yleiskaavan mukaisia linjauksia. Täydennysrakentamiseen liittyvistä asemakaavatöistä tiedotetaan erikseen. Asumisrakentamiseen tarkoitettujen hankkeiden lisäksi kesken vuoden voi käynnistyä esimerkiksi kiireellisiä elinkeinoelämän tarpeisiin liittyviä kaavoitushankkeita. KAAVAHANKKEIDEN AIKATAULU Yllä olevien hankkeiden lisäksi syntyy vuoden kuluessa yleensä kiireisiä kaavoitustarpeita ja kaavahankkeiden aikataulut voivat muuttua. Kaavatyön aikataulusta saa parhaiten tietoa kyseisen kaavan suunnittelijalta.

8 14 Kaavoituskatsaus 2016 Kaavoituskatsaus Poikkeamispäätökset ja suunnittelutarveratkaisut Rakennuskiellot Rakennuskieltojen tarkoituksena on estää alueiden suunnittelun aikana sellainen rakentaminen, joka olisi ristiriidassa suunnittelun tavoitteiden kanssa (MRL 38, 53 ). Keravalla on voimassa alla olevassa kartassa esitetyt rakennuskiellot. Maankäyttö- ja rakennuslaissa säädetyistä tai sen nojalla annetuista rakentamista tai muuta toimenpidettä koskevista säännöksistä, määräyksistä, kielloista ja muista rajoituksista poikkeamiseen tarvitaan poikkeamispäätös. Jos rakentaminen tapahtuu asemakaava-alueen ulkopuolella, tarvitaan suunnittelutarveratkaisu, jossa päätetään rakennusluvan erityisistä edellytyksistä suunnittelutarvealueella. Keravalla kaikki asemakaava-alueen ulkopuoliset alueet ovat suunnittelutarvealuetta. Lisätietoja antaa Juha Pasma. Keravan kaupungin päätösvaltaan kuuluvat poikkeamiset ja suunnittelutarveratkaisut ratkaisee maankäyttöjohtaja. Yhteystiedot Sampolan palvelukeskus (Kultasepänkatu 7) Postiosoite: Keravan kaupunki / Maankäyttöpalvelut PL Kerava Kaavoitukseen liittyvissä kysymyksissä teitä palvelevat: Jukka Laitila, maankäyttöjohtaja Juha Pasma, kaava-arkkitehti Marja Pelo, kaava-arkkitehti Eeva-Liisa Vainio, kaavasuunnittelija Heini-Sofia Iho, kaavasuunnittelija, sijaisena Emmi Malin Tommi Jääskeläinen, kaava-arkkitehti Heli Lehto, kaavoitusavustaja Marju Miettinen, kaavoitussihteeri Tiina Hartman, kaupungingeodeetti Kaupunkikehitysjaosto 2016: Jäsenet: Samuli Isola, pj. Veikko T. Valkonen, vpj. Ilppo Alatalo Anssi Ennevaara Marja Karvinen Anneli Luusalo Harri Nikander Satu Salmela-Vierisalo Riitta Törmänen Varajäsenet: Hannu Minkkinen Säde Evilä Timo Kurvinen Risto Kostia Marja Tammilehto Leena Harjula-Jalonen Samuli Ruusu Sirkka Somerla Tuukka Kallas

9 Sampolan palvelukeskus (Kultasepänkatu 7) Postiosoite: Keravan kaupunki / Maankäyttöpalvelut PL 123, Kerava Julkinen tiedote

Kaavoituskatsaus 2015. keravan kaupunki maankäyttöpalvelut

Kaavoituskatsaus 2015. keravan kaupunki maankäyttöpalvelut Kaavoituskatsaus 2015 keravan kaupunki maankäyttöpalvelut 2 Esipuhe K erran vuodessa laadittavassa kaavoituskatsauksessa selostetaan lyhyesti kaupungissa ja maakunnan liitossa vireillä olevat ja lähiaikoina

Lisätiedot

Kaavoituskatsaus Kaavoituskatsaus 2017

Kaavoituskatsaus Kaavoituskatsaus 2017 Kaavoituskatsaus 2017 1 Kaavoituskatsaus 2017 KERAVAN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖPALVELUT 2 Kaavoituskatsaus 2017 Kaavoituskatsaus 2017 3 Esipuhe Kaavoituskatsauksen tarkoituksena on tiedottaa kaupunkilaisia ajankohtaisista

Lisätiedot

Asemakaavan muutos (2310) Koivikontie 41

Asemakaavan muutos (2310) Koivikontie 41 (OAS) (MRL 63 ) 1(5) Maankäyttöpalvelut 24.2.2015, päivitetty 27.5.2015 Asemakaavan muutos (2310) Koivikontie 41 Aloite Asemakaavan muutoksen laadintaan on ryhdytty yksityisen maanomistajan aloitteesta.

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013 ÄHTÄRIN KAUPUNKI Mustikkavuoren asemakaavan muutos, OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS KERAVAN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖPALVELUT

KAAVOITUSKATSAUS KERAVAN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖPALVELUT KAAVOITUSKATSAUS KERAVAN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖPALVELUT KAAVOITUSKATSAUS 2014 1 Esipuhe Kerran vuodessa laadittavassa kaavoituskatsauksessa selostetaan lyhyesti kaupungissa ja maakunnan liitossa vireillä

Lisätiedot

Maankäyttöyksikkö Markanvändningsenheten KAAVOITUSKATSAUS

Maankäyttöyksikkö Markanvändningsenheten KAAVOITUSKATSAUS Maankäyttöyksikkö Markanvändningsenheten 20.10.2014 KAAVOITUSKATSAUS 2014 2015 KAAVOITUSKATSAUS 2014 2015 Kaavoituskatsaus laaditaan kerran vuodessa ja se sisältää selostuksen Kauniaisten kaupungissa sekä

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658

ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658 ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 15.8.2016 KUNTA Euran kunta 050 KYLÄ Kauttua 406 KORTTELI 658 TONTTI 3 KIINTEISTÖT 2:574 (osa) 2:261 Kaavan laatija

Lisätiedot

KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT-KAAVOITUS (4)

KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT-KAAVOITUS (4) KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT-KAAVOITUS 29.1.2019 1(4) HAUHON KIRKONKYLÄ ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIN 12 TONTIT 5 JA 6 SEKÄ KORTTELIN 17 TONTTI 2 (kiinteistöt 109-449-4-185, 109-449-4-57, 109-449-6-143, 109-449-6-1,

Lisätiedot

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite / Ymp.ltk 14.4.2015 / 25 KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi

Lisätiedot

KALEVAN UUDET PIENTALOTONTIT

KALEVAN UUDET PIENTALOTONTIT 17.1.2018 KALEVAN UUDET PIENTALOTONTIT O S A L L I S T U M I S - J A A R V I O I N T I S U U N N I T E L M A A s e m a k a a v a n m u u t o s ( 2 3 4 7 ) Asemakaavan muutos koskee 1. Kalevan kaupunginosan

Lisätiedot

TUUSULANTIE 68 O S A L L I S T U M I S - J A A R V I O I N T I S U U N N I T E L M A. A s e m a k a a v a n m u u t o s ( )

TUUSULANTIE 68 O S A L L I S T U M I S - J A A R V I O I N T I S U U N N I T E L M A. A s e m a k a a v a n m u u t o s ( ) 4.9.2017 TUUSULANTIE 68 O S A L L I S T U M I S - J A A R V I O I N T I S U U N N I T E L M A A s e m a k a a v a n m u u t o s ( 2 3 3 9 ) Asemakaavan muutos koskee 2. Killan kaupunginosan korttelin 83

Lisätiedot

LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3.

LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3. LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3.2014 18.3.2014 Lapuan kaupunki Maankäyttö- ja kiinteistöosasto Poutuntie

Lisätiedot

MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKI

MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKI LIITE 1 MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KAUPUNGINOSAN NRO 8 KORTTELIN 801 TONTTI 7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 17.11.2014, TARK. 6.2.2015 Sisältö 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA RAHKOLAN KAUPUNGINOSAN (3) VÄHÄINEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSA KORTTELIA 16 KIINTEISTÖT 143-406-12-5, 143-406-12-7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.6.2019 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2019 1.

Lisätiedot

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite _ HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue

Lisätiedot

LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2016 päivitetty: 16.12.2016 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 14.3.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80 INARIN KUNTA Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS 15.2.2017 Yleistä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta

Lisätiedot

O S A L L I S T U M I S - J A A R V I O I N T I S U U N N I T E L M A

O S A L L I S T U M I S - J A A R V I O I N T I S U U N N I T E L M A 23.10.2017 KÄENKATU 2, VÄINÄMÖISENTIE 16 JA TERHIKINTIE 3 O S A L L I S T U M I S - J A A R V I O I N T I S U U N N I T E L M A A s e m a k a a v a n m u u t o s ( 2 3 2 9 ) Asemakaavan muutos koskee 1.

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI KESKUSTA, KÄRRYTIEN ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 2012

ORIMATTILAN KAUPUNKI KESKUSTA, KÄRRYTIEN ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 2012 11.4.2012 ORIMATTILAN KAUPUNKI KESKUSTA, KÄRRYTIEN ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 2012 Orimattilan kaupunki, tekninen palvelukeskus Kaupungintalo, Erkontie 9. Puhelin (03)888

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SIUNTIO ASEMAKAAVA BOTÅKER OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Päiväys 12.6.2014 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan kaavoituksen alkaessa osana

Lisätiedot

tarkistettu

tarkistettu Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 11.4.2012 tarkistettu 26.11.2014 ARKKITEHTIOTOIMISTO IIRO TOIVONEN OY LEINIKKITIE 20B 01350 VANTAA PUH 09-8237919 0400-717

Lisätiedot

LAPUAN KAUPUNKI 11. KOSKIKYLÄN KAUPUNGINOSA

LAPUAN KAUPUNKI 11. KOSKIKYLÄN KAUPUNGINOSA LAPUAN KAUPUNKI 11. KOSKIKYLÄN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS HUHTALANTIE VÄLI KOULUKATU-TILHENTIE OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 5.10.2015 5.10.2015 Lapuan kaupunki Maankäyttö-

Lisätiedot

Tässä katsauksessa kerrotaan kaupungin vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista.

Tässä katsauksessa kerrotaan kaupungin vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista. ORIVEDEN KAUPUNGIN KAAVOITUSKATSAUS 2013 Tässä katsauksessa kerrotaan kaupungin vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista. Lisätietoja kaava-asioista saa maankäyttöinsinööri Päivi

Lisätiedot

KAUPPAKAARI 1. A s e m a k a a v a m u u t o s ( ) Asemakaavan muutos koskee 4. Keskustan kaupunginosan korttelia 1 sekä katualueita.

KAUPPAKAARI 1. A s e m a k a a v a m u u t o s ( ) Asemakaavan muutos koskee 4. Keskustan kaupunginosan korttelia 1 sekä katualueita. 14.3.2018 KAUPUNKIKEHITYSPALVELUT KAUPPAKAARI 1 O S A L L I S T U M I S - J A A R V I O I N T I S U U N N I T E L M A A s e m a k a a v a m u u t o s ( 2 3 5 0 ) Asemakaavan muutos koskee 4. Keskustan

Lisätiedot

Brahean 1. kaupunginosan kortteleiden 6 ja 1006 sekä puisto- katualueiden asemakaavamuutos sekä sitova tonttijako

Brahean 1. kaupunginosan kortteleiden 6 ja 1006 sekä puisto- katualueiden asemakaavamuutos sekä sitova tonttijako Brahean 1. kaupunginosan kortteleiden 6 ja 1006 sekä puisto- katualueiden asemakaavamuutos sekä sitova tonttijako Kuva 1: Ilmakuva suunnittelualueesta Maankäyttö- ja rakennuslain 63 ja asetuksen 30 mukainen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014 HÄMEENKYRÖN KUNTA OSA KORTTELIA 64, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014 1 Sisältö 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET...

Lisätiedot

Asemakaavan muutos (2304) Visatie 16-18

Asemakaavan muutos (2304) Visatie 16-18 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1(7) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) (MRL 63 ) Maankäyttöpalvelut 11.12.2014, päivitetty 1.6.2015 Asemakaavan muutos (2304) Visatie 16-18 Aloite Asemakaavan

Lisätiedot

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 11.5.2015 päivitetty: 4.2.2016 on lakisääteinen

Lisätiedot

RAISION KAUPUNKI KULOISTENRINNE ASEMAKAAVAN MUUTOS 6. KAUPUNGINOSA (KULOINEN) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

RAISION KAUPUNKI KULOISTENRINNE ASEMAKAAVAN MUUTOS 6. KAUPUNGINOSA (KULOINEN) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) RAISION KAUPUNKI KULOISTENRINNE ASEMAKAAVAN MUUTOS 6. KAUPUNGINOSA (KULOINEN) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) RAISION KAUPUNKI, TEKNINEN KESKUS, MAANKÄYTTÖPALVELUT 10.4.2018 0 YLEISTÄ Maankäyttö-

Lisätiedot

RAISION KAUPUNKI PIRILÄN KUKKATALON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1 SUUNNITTELUALUE 2 KAAVATILANNE

RAISION KAUPUNKI PIRILÄN KUKKATALON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1 SUUNNITTELUALUE 2 KAAVATILANNE RAISION KAUPUNKI PIRILÄN KUKKATALON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1 SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee Pirilän Kukkatalo Oy:n liiketoiminnan alueella Kerttulan kaupunginosassa

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 41. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 41. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 02.03.2016 Sivu 1 / 1 5171/2015 10.02.03 41 Itä-Suviniitty, asemakaavan muutoksen hyväksyminen, alue 613302, 40. kaupunginosa, Espoon keskus Valmistelijat / lisätiedot: Minna

Lisätiedot

RAISION KAUPUNKI RAISIOKANJONIN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4. KAUPUNGINOSA (MAHITTULA)

RAISION KAUPUNKI RAISIOKANJONIN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4. KAUPUNGINOSA (MAHITTULA) RAISION KAUPUNKI RAISIOKANJONIN ASEMAKAAVAN MUUTOS 4. KAUPUNGINOSA (MAHITTULA) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) RAISION KAUPUNKI, TEKNINEN KESKUS, MAANK YTT PALVELUT 10.9.2013 Osallistumis-

Lisätiedot

Kirkonkylän pienet asemakaavan muutokset 2018 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Kirkonkylän pienet asemakaavan muutokset 2018 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma SAVITAIPALEEN KUNTA Kirkonkylän pienet asemakaavan muutokset 2018 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 8.8.2018 Savitaipaleen kunta Osallistumis- ja arviointisuunnitelma I SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO...

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue / Ympäristöpalvelut 27.01.2015 2 1 n sisältö ja tarkoitus Maankäyttö-

Lisätiedot

KEVÄTKUMMUN KOULU JA PALVELUKESKUS Kortteli 901 ja kortteli 902 sekä puistoaluetta

KEVÄTKUMMUN KOULU JA PALVELUKESKUS Kortteli 901 ja kortteli 902 sekä puistoaluetta KEVÄTKUMMUN KOULU JA PALVELUKESKUS Kortteli 901 ja kortteli 902 sekä puistoaluetta Asemakaava 506 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma PORVOON KAUPUNKISUUNNITTELU Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014. viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014. viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014 viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen Pyhäjärven kaupunginvaltuusto hyväksynyt..2014 KAAVOITUSKATSAUS 2014 1.5.2014 Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaisesti

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) AK 5199 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 27.3.2018 ASEMAKAAVA MUSIIKKIOPISTON ASEMAKAAVA Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosaa (Keskus), korttelia 21 koskeva asemakaavan

Lisätiedot

Lintulan päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Lintulan päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Lintulan päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti.

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA , päivitetty

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA , päivitetty Kulomäentie II asemakaava ja asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tämä asiakirja on osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS), joka on kunnan esitys yhteistyöstä osallisille. Se määrittelee

Lisätiedot

RAISION KAUPUNKI MERI-NUORIKKALA 2 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 9. KAUPUNGINOSA (NUORIKKALA)

RAISION KAUPUNKI MERI-NUORIKKALA 2 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 9. KAUPUNGINOSA (NUORIKKALA) RAISION KAUPUNKI MERI-NUORIKKALA 2 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 9. KAUPUNGINOSA (NUORIKKALA) RAISION KAUPUNKI TEKNINEN KESKUS MAANKÄYTTÖPALVELUT 2.10.2012

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PORNAINEN LINNUNLAULUN PÄIVÄKOTI ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 24.11.2016 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo 0 YLEISTÄ...2 1 SUUNNITTELUALUE...2 2 SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET...2 3 KAAVAT ILANNE...2 4 MAANOMISTUS...2 5 VAIKUTUSTEN ARVIOINT I...3

Lisätiedot

3.11.2015. Maankäyttöpalvelut

3.11.2015. Maankäyttöpalvelut 1(5) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) (MRL 63 ) Maankäyttöpalvelut Asemakaavan muutos (2314) Asemantie 1-3 Asemakaavan muutos koskee 4. keskustan kaupunginosan rautatiealuetta. 3.11.2015 Osallistumis-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 24.9.2014

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 24.9.2014 3547 PEURANTIE asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tämä asiakirja on osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS), joka on kunnan esitys yhteistyöstä osallisille. Se määrittelee asemakaavan

Lisätiedot

T o r k o n t e o l l i s u u s a l u e e n ase m a kaa v a n m u u tos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

T o r k o n t e o l l i s u u s a l u e e n ase m a kaa v a n m u u tos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma T o r k o n t e o l l i s u u s a l u e e n ase m a kaa v a n m u u tos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavan laatija: Akaan kaupunki Päiväys: 1.4.2015 Diaari nro: AKAA: 203/2015 S i s ä l l y s

Lisätiedot

NUMMELANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Kortteli 251

NUMMELANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Kortteli 251 NUMMELANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Kortteli 251 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.6.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :ssä säädetään osallistumis- ja arviointisuunnitelman

Lisätiedot

A k a a n p o r t i n ( S a t a m a t i e - L e n t i l ä n t i e ) a s e m a- k a a v a n m u u t o s Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

A k a a n p o r t i n ( S a t a m a t i e - L e n t i l ä n t i e ) a s e m a- k a a v a n m u u t o s Osallistumis- ja arviointisuunnitelma A k a a n p o r t i n ( S a t a m a t i e - L e n t i l ä n t i e ) a s e m a- k a a v a n m u u t o s Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavan laatija: Akaan kaupunki Päiväys: 2.9.2015 Diaari nro:

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAUTTUA, KORTTELI 635

ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAUTTUA, KORTTELI 635 ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAUTTUA, KORTTELI 635 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 15.8.2016 KUNTA Euran kunta 050 KYLÄ Kauttua 406 KORTTELI 635 osa puistosta VP ja osa katualueesta Kaavan laatija REJLERS

Lisätiedot

Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti.

Lisätiedot

Birgitan ja Osuuspankin asemakaavan muutos AK-350 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS

Birgitan ja Osuuspankin asemakaavan muutos AK-350 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Naantalin kaupunki tekniset palvelut maankäyttöosasto asemakaavoitus sivu 1/7 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Kaava-alueen sijainti Osallistumis- ja arviointisuunnitelma eli OAS on kooste kaavoitushankkeen

Lisätiedot

Sahantien asemakaavan muutos

Sahantien asemakaavan muutos JUUPAJOEN KUNTA Sahantien asemakaavan muutos FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 9.12.2016 P26375P001 1 (5) 9.12.2016 Liite 2 Sisällysluettelo 1 n tarkoitus... 2 2 Suunnittelualue... 2 3 Suunnittelun tavoitteet...

Lisätiedot

KOIVIKONTIE 3-5 O S A L L I S T U M I S - J A A R V I O I N T I S U U N N I T E L M A. A s e m a k a a v a n m u u t o s ( )

KOIVIKONTIE 3-5 O S A L L I S T U M I S - J A A R V I O I N T I S U U N N I T E L M A. A s e m a k a a v a n m u u t o s ( ) 15.8.2018 KOIVIKONTIE 3-5 O S A L L I S T U M I S - J A A R V I O I N T I S U U N N I T E L M A A s e m a k a a v a n m u u t o s ( 2 3 5 1 ) Asemakaavan muutos koskee 6. Savion kaupunginosan korttelia

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HEINOLAN TYÖPAIKKA-ALUEEN ETELÄOSA JA KOPPISENTIE

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HEINOLAN TYÖPAIKKA-ALUEEN ETELÄOSA JA KOPPISENTIE KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD KAAVOITUSPALVELUT ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HEINOLAN TYÖPAIKKA-ALUEEN ETELÄOSA JA KOPPISENTIE ASEMAKAAVATYÖN SUUNNITTELUALUE Kaupunginhallitus

Lisätiedot

RAISION KAUPUNKI KAANAANTANTA 3 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA (OAS) 1. SUUNNITTELUALUE 2. KAAVATILANNE

RAISION KAUPUNKI KAANAANTANTA 3 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA (OAS) 1. SUUNNITTELUALUE 2. KAAVATILANNE RAISION KAUPUNKI KAANAANTANTA 3 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA (OAS) 1. SUUNNITTELUALUE Kaavanmuutosalue sijaitsee Raision 14. kaupunginosassa (Kaanaa) Kaanaanrannan alueella Kaanaanrannantien

Lisätiedot

OULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5.

OULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5. OULAISTEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 7.12.2017 Suunnitelman tarkoituksena on maankäyttö- ja rakennuslain 63

Lisätiedot

OSALLISTUMIS-JA ARVIONTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS-JA ARVIONTISUUNNITELMA Teollisuuskylän 9. kaupunginosan osakorttelia 125 ja korttelia 128, osaa Maakarintietä sekä puistoalueita koskeva asemakaavamuutos sekä sitova tonttijako (Lieksan Saha Oy:n asemakaavamuutos) Kuva 1: Ilmakuva

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 5.12.2018 Haapajärven kaupunki OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Roikola, Asemakatu-Vitikantie asemakaavamuutos Asemakaavan muutos koskee Roikolan kaupunginosan kortteleita 25, 56-60 ja 93. Kaavoitettava

Lisätiedot

Merikarvia Sata aurinkoista päivää enemmän

Merikarvia Sata aurinkoista päivää enemmän Sata aurinkoista päivää enemmän OSALLISUTMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Kirkonkylän asemakaavan muutos Oloneuvoksentie MERIKARVIAN KUNTA 29.5.2017 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lakisääteinen

Lisätiedot

KOKKOLAN KAUPUNKI TEKNINEN PALVELUKESKUS KAAVOITUSPALVELUT KARLEBY STAD TEKNISKA SERVICECENTRET PLANLÄGGNINGSTJÄNSTER

KOKKOLAN KAUPUNKI TEKNINEN PALVELUKESKUS KAAVOITUSPALVELUT KARLEBY STAD TEKNISKA SERVICECENTRET PLANLÄGGNINGSTJÄNSTER KOKKOLAN KAUPUNKI TEKNINEN PALVELUKESKUS KAAVOITUSPALVELUT KARLEBY STAD TEKNISKA SERVICECENTRET PLANLÄGGNINGSTJÄNSTER ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TONTTI 272-2-1-10, ASUNTO

Lisätiedot

KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS

KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 10.1.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos

Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos Tohmajärven kunta Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos 7.12.2018 1/5 7.12.2018 Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos Sisältö 1 Suunnittelun lähtökohdat ja tavoitteet... 2 2 Suunnittelualueen

Lisätiedot

OULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OULAISTEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 15. KIVISENKANGAS KAUPUNGINOSAN KIVIKANKAANTIEN ITÄPUOLISIA KORTTELEITA SEKÄ NIIHIN LIITTYVIÄ KATU- JA PUISTOALUEITA. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

Oas /18 1 (5) Hankenro 0592_13 HEL

Oas /18 1 (5) Hankenro 0592_13 HEL Kaupunkiympäristön toimiala Asemakaavoitus Oas 1349-00/18 1 (5) Hankenro 0592_13 HEL 2017-010023 4.4.2018 VUOSAARI, MERIKORTTIKUJA 6, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelun

Lisätiedot

Akm 217: ASEMAKADUN JA NIITTYKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS

Akm 217: ASEMAKADUN JA NIITTYKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS Akm 217: ASEMAKADUN JA NIITTYKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS Raahen kaupungin 16.kaupunginosan korttelin 64 tontteja 32, 39, 40, 41, 42 ja 43 sekä korttelin 62 tontteja 38 ja 52 koskeva asemakaavan muutos. OSALLISTUMIS-

Lisätiedot

MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS: VILPPULAN KORTTELI 18/OSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) TARKISTETTU

MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS: VILPPULAN KORTTELI 18/OSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) TARKISTETTU MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS: VILPPULAN KORTTELI 18/OSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) TARKISTETTU 17.11.2014 17.11.2014 2/8 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoitus...

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma L35 RAJAVARTIOSTONKATU, ASEMAKAAVAN MUUTOS. Lohjan kaupunki Ympäristötoimi Kaavoitus AO 18.11.2014, 24.2.

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma L35 RAJAVARTIOSTONKATU, ASEMAKAAVAN MUUTOS. Lohjan kaupunki Ympäristötoimi Kaavoitus AO 18.11.2014, 24.2. kuva Ida Fasching 2014 Lohjan kaupunki Ympäristötoimi Kaavoitus AO 18.11.2014, 24.2.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma L35 RAJAVARTIOSTONKATU, ASEMAKAAVAN MUUTOS YMPÄRISTÖTOIMEN KAAVOITUKSEN YHTEYSTIEDOT

Lisätiedot

SORMULAN TEOLLISUUSALUEEN KORTTELEIDEN 659 ja 660 ASE- MAKAAVAMUUTOS

SORMULAN TEOLLISUUSALUEEN KORTTELEIDEN 659 ja 660 ASE- MAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SORMULAN TEOLLISUUSALUEEN KORTTELEIDEN 659 ja 660 ASE- MAKAAVAMUUTOS Asemakaavan muutos koskee kortteleita 659 ja 660 ja siihen rajoittuvia katu- ja liikennealueita.

Lisätiedot

KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUSEOTIE

KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUSEOTIE KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUSEOTIE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 2.1.2017 KUNTA Konnevesi 275 KYLÄ Kärkkäiskylä 404 KORTTELI Kortteli 33 tontti 4 KIINTEISTÖ 275-404-23-217

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 14-3 / HAKALAHDENKATU 56 JA JUNGSBORGINKATU 13

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 14-3 / HAKALAHDENKATU 56 JA JUNGSBORGINKATU 13 KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 14-3 / HAKALAHDENKATU 56 JA JUNGSBORGINKATU 13 Ilmakuva lännestä. Asemakaavamuutosalueen likimääräinen

Lisätiedot

Agroreal Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Agroreal Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Dnro 634/2013 9:15 Agroreal Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaavan muutos Riihimäen kaupunki Kaavoitusyksikkö 9.8.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. TEHTÄVÄ... 1 2. SUUNNITTELUALUE... 1 3. ALOITE...

Lisätiedot

Kuva: Jukka Nissinen KERAVAN KAUPUNKI KAUPUNKIKEHITYSPALVELUT

Kuva: Jukka Nissinen KERAVAN KAUPUNKI KAUPUNKIKEHITYSPALVELUT Kuva: Jukka Nissinen 2018 Kaavoituskatsaus 2018 KERAVAN KAUPUNKI KAUPUNKIKEHITYSPALVELUT Kaavoituskatsaus Kaavoituskatsauksen tarkoituksena on tiedottaa kaupunkilaisia ajankohtaisista maankäytön suunnitelmista.

Lisätiedot

Mähkön (6.) kaupunginosan korttelia nro 58 koskeva asemakaavamuutos ja sitova tonttijako (osakortteli 58)

Mähkön (6.) kaupunginosan korttelia nro 58 koskeva asemakaavamuutos ja sitova tonttijako (osakortteli 58) LIEKSAN KAUPUNKI Mähkön (6.) kaupunginosan korttelia nro 58 koskeva asemakaavamuutos ja sitova tonttijako (osakortteli 58) Kuva 1. Kaavamuutoksen tarkastelualue Maankäyttö- ja rakennuslain 63 ja asetuksen

Lisätiedot

kortteli 516, tontti 22 Yliopistonkatu 23

kortteli 516, tontti 22 Yliopistonkatu 23 Rovaniemen kaupunki Yleiskaavan muutos kortteli 516, tontti 22 Yliopistonkatu 23 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 23.04.2013 ROVANIEMEN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ 2013 2 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee

Lisätiedot

Maankäyttöyksikkö Markanvändningsenheten KAAVOITUSKATSAUS

Maankäyttöyksikkö Markanvändningsenheten KAAVOITUSKATSAUS Maankäyttöyksikkö Markanvändningsenheten 14.10.2015 KAAVOITUSKATSAUS 2015 2016 KAAVOITUSKATSAUS 2015 2016 Kaavoituskatsaus laaditaan kerran vuodessa ja se sisältää selostuksen Kauniaisten kaupungissa sekä

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 21.1.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VALKSAAREN RANTA-ASEMAKAAVAN

Lisätiedot

Muurla Kortteli 42 asemakaava ja asemakaavan muutos

Muurla Kortteli 42 asemakaava ja asemakaavan muutos S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A SALON KAUPUNKI Muurla Kortteli 42 asemakaava ja asemakaavan muutos FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 22065-P19498 1 (7) Närhi Johanna 2 (7) Närhi Johanna Sisällysluettelo

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (Drno 20/2016) RUKAN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELEISSA 140, 141 JA 142, YLEISELLÄ PYSÄKÖINTIALUEELLA JA NIIHIN LIITTYVILLÄ KATU-, URHEILU-, JA VIRKISTYS-, VESI- SEKÄ RETKEILY- JA ULKOILUALUEILLA

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄ LILJENDALIN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 1006 JA 1007 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

MÄNTSÄLÄ LILJENDALIN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 1006 JA 1007 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1(5) MÄNTSÄLÄ LILJENDALIN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 1006 JA 1007 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOSALUE PROJ.NRO 242 Asemakaavan muutos Suunnittelualue käsittää Liljendalin yritysalueen

Lisätiedot

Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti. Lisäksi kerrotaan,

Lisätiedot

YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. vireille tulo:

YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. vireille tulo: YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: päivitetty:..2018..2018 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja, jossa esitetään

Lisätiedot

Liite _ RAHKOLAN KAUPUNGINOSA (3), KORTTELI 19 IKATAN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Liite _ RAHKOLAN KAUPUNGINOSA (3), KORTTELI 19 IKATAN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Liite _ RAHKOLAN KAUPUNGINOSA (3), KORTTELI 19 IKATAN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 22.2.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo 0 YLEISTÄ... 2 1 SUUNNITTELUALUE... 2 2 SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 2 3 KAAVATILANNE... 2 4 MAANOMISTUS... 2 5 VAIKUTUSTEN ARVIOINTI...

Lisätiedot

HAKUMÄKI, LÄYKKÄLÄ KYYNYN ALUE, ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS

HAKUMÄKI, LÄYKKÄLÄ KYYNYN ALUE, ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite / Ymp.ltk 3.11.2015 / HAKUMÄKI, LÄYKKÄLÄ KYYNYN ALUE, ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 3.11.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi 2015 1. SUUNNITTELUALUE

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS

KAAVOITUSKATSAUS OULAISTEN KAUPUNKI 13.2.2012 KAAVOITUSKATSAUS 2011-2012 Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista,

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Sivu 1/9 Asemakaavamuutos koskien kaupunginosa 5, Keskusta korttelia 3, tontti 2. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Kuva 1 Asemakaavan muutosalueen sijainti. Sisällys TEHTÄVÄ... 2 ALOITE TAI HAKIJA...

Lisätiedot

ASEMATIE 13. Ak 212 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Asemakaavan muutos 4. kaupunginosa, kortteli 46, tontti 3

ASEMATIE 13. Ak 212 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Asemakaavan muutos 4. kaupunginosa, kortteli 46, tontti 3 Ak 212 ASEMATIE 13 Asemakaavan muutos 4. kaupunginosa, kortteli 46, tontti 3 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 3.3.2015, päivitetty 22.11.2016 Valmistelija / lisätiedot: Kauniaisten kaupunki

Lisätiedot

MYLLYLÄ KORTTELI 0608

MYLLYLÄ KORTTELI 0608 ORIMATTILAN KAUPUNKI MYLLYLÄ KORTTELI 0608 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 29.8.2016 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavamuutos koskee osaa korttelista 0608.

Lisätiedot

KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT-KAAVOITUS HML/1617/ /2017 ASEMAKAAVA (4)

KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT-KAAVOITUS HML/1617/ /2017 ASEMAKAAVA (4) KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT-KAAVOITUS HML/1617/10.02.03.00/2017 ASEMAKAAVA 2557 10.10.2018 30.4.2019 1(4) KANAKOULUNTIE 1 ASEMAKAAVAN MUUTOS 30.4.2019 muutos: suunnittelualueen rajaus muuttunut, saman korttelin

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ROVANIEMEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 98 TONTILLA 1, EVAKKOTIE - PIISIVALKEANTIE Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Suunnittelu- ja vaikutusalue Suunnittelualue käsittää

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Liite 1. 1(8) Kurikan kaupunki Asemakaavamuutos koskien Nummi (3) korttelia 11 sekä virkistysaluetta. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Kuva 1 Asemakaavan muutosalue Nummen kaupunginosassa Liite

Lisätiedot

MURSKETIEN ASEMAKAAVA

MURSKETIEN ASEMAKAAVA UURAISTEN KUNTA MURSKETIEN ASEMAKAAVA ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 2.9.2015 Kaava-alueen ohjeellinen sijainti, kaava-alue rajattu punaisella (pohjakuva MML2015).

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA (SÄRKIKANGAS) KORTTELI 2148 TONTTI 1. Kemijärven kaupunki, maankäyttö

ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA (SÄRKIKANGAS) KORTTELI 2148 TONTTI 1. Kemijärven kaupunki, maankäyttö ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA (SÄRKIKANGAS) KORTTELI 2148 TONTTI 1 Kemijärven kaupunki, maankäyttö 1 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavan muutos 2.kaupunginosan (SÄRKIKANGAS),

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 6.11.2018 Haapajärven kaupunki OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Paloaseman asemakaavamuutos korttelissa 527 Asemakaavan muutos koskee Palomäen (5. kaupunginosa) korttelia 527 ja siihen liittyvää

Lisätiedot

Salonkatu IV, kaava nro 448 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Salonkatu IV, kaava nro 448 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Salonkatu IV, kaava nro 448 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti. Lisäksi

Lisätiedot

KIPPAVUOREN ASEMAKAAVAN MUUTOS

KIPPAVUOREN ASEMAKAAVAN MUUTOS KEURUUN KAUPUNKI KIPPAVUOREN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.10.2015 Kaava-alueen ohjeellinen sijainti, kaava-alue rajattu punaisella. Sisältö 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) AK 5197 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 28.11.2017 ASEMAKAAVA VENETMÄEN ASEMAKAAVA Kankaanpään kaupungin 5. kaupunginosaa (Järventausta), korttelin osaa 379 koskeva

Lisätiedot

KANKURINKATU O S A L L I S T U M I S - J A A R V I O I N T I S U U N N I T E L M A. A s e m a k a a v a n m u u t o s ( )

KANKURINKATU O S A L L I S T U M I S - J A A R V I O I N T I S U U N N I T E L M A. A s e m a k a a v a n m u u t o s ( ) 16.2.2012 päivitetty 7.5.2018 KANKURINKATU O S A L L I S T U M I S - J A A R V I O I N T I S U U N N I T E L M A A s e m a k a a v a n m u u t o s ( 2 2 7 5 ) Asemakaavan muutos koskee 2. Kiltan kaupunginosan

Lisätiedot

HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 9.3.2016 päivitetty: 13.4.2016 on lakisääteinen (MRL

Lisätiedot

SUOLAHDEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSAN KORTTELEISSA 9, 14 JA KUKKULANPUISTOSSA

SUOLAHDEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSAN KORTTELEISSA 9, 14 JA KUKKULANPUISTOSSA SUOLAHDEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSAN KORTTELEISSA 9, 14 JA KUKKULANPUISTOSSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 28.7.2006 Suunnittelualue ja nykyinen maankäyttö Voimassa olevan kaavan

Lisätiedot