Päihteiden vaikutus kasvavan lapsen ja nuoren aivoihin

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Päihteiden vaikutus kasvavan lapsen ja nuoren aivoihin"

Transkriptio

1 Petri Hyytiä KATSAUS Päihteiden vaikutus kasvavan lapsen ja nuoren aivoihin Aivojen toiminnat ja rakenteet kehittyvät pitkään vielä nuoruusvuosien aikana. Aivojen altistuminen päihteille tänä kehitysjaksona saattaa johtaa kehityshäiriöihin, joilla on myös toiminnallisia seurauksia. Aivoille vahingollista on varsinkin runsas humalajuominen, joka pahimmillaan johtaa aivojen harmaan aineen katoon ja valkoisen aineen integriteetin heikkenemiseen. Nämä aivoissa tapahtuneet muutokset heijastuvat moniin kognitiivisiin toimintoihin. Kannabiksen vaikutuksia on usein vaikea erottaa alkoholin vaikutuksista päihteiden sekakäytön takia, mutta myös kannabis häiritsee aivojen kypsymistä ja heikentää kognitiivista suoriutumista. Vaikka päihteiden aiheuttamat rakenteelliset muutokset todennäköisesti palautuvat suurimmalta osin käytön loputtua, niiden kokonaisvaikutukset nuorten toimintakykyyn saattavat olla merkittäviä. Lapsuudenaikaisen ja pitkälle nuoruusvuosiin jatkuvan aivojen kypsymisprosessin aikana aivojen harmaassa ja valkoisessa aineessa tapahtuu muutoksia, joiden myötä aivot kypsyvät toiminnallisesti. Sensorimotorisia toimintoja tukevat aivojen alueet kypsyvät jo varhain, mutta erilaisia kognitiivisia valmiuksia ja toiminnanohjausta säätelevät alueet kehittyvät täysin vasta nuoruusvuosien aikana, jolloin nuoret myös ajautuvat ensimmäisiin päihdekokeiluihin (1). Jos runsas ja toistuva päihteiden käyttö ajoittuu tähän aivojen kehitykselle tärkeään vaiheeseen, päihdekäyttö saattaa aiheuttaa normaalin kehityksen häiriöitä, jotka heijastuvat pitkäkestoisina muutoksina aivojen rakenteeseen ja toimintaan. Nämä muutokset ilmenevät heikentyneinä kognitiivisina valmiuksina ja emotionaalisina vaikeuksina, jotka edelleen altistavat päihteiden käytölle (KUVA 1). Usein rakenteelliset ja toiminnalliset häiriöt ennustavat myös päihdeongelmien ilmaantumista myöhemmin (2). Aivojen kuvantaminen on viime vuosina tuottanut uutta tietoa päihteiden vaikutuksista nuorten aivoihin. Eniten tutkimustietoa on saatavilla yleisimmin käytettyjen päihteiden alkoholin ja kannabiksen vaikutuksista aivojen rakenteisiin, aivoalueiden välisiin yhteyksiin ja aivojen toimintaan. Aivojen kypsymisen vaiheet lapsilla ja nuorilla Hermosolujen solukeskusten ja viejähaarakkeiden muodostaman aivojen harmaan aineen määrä on huipussaan vuoden iässä, jonka jälkeen sen tilavuus pienenee nuoruusvuosien aikana ohentumisen myötä. Näille muutoksille on luonteenomaista aivojen alueellinen eri aikaisuus: tilavuuden muutokset havaitaan ensin striatumissa (aivojuoviossa) ja sensorimotorisen aivokuoren alueilla, ja ne levittäytyvät kohti otsalohkoa siten, että viimeisenä kypsyminen nähdään dorsolateraalisessa otsa Päihteiden käyttö Aivojen kehitys ja kypsyminen Kognitio ja toiminnanohjaus KUVA 1. Lapsuuden ja nuoruuden aikainen aivojen kehitys, sen myötä kypsyvät kognitiiviset kyvyt ja toiminnanohjaus sekä tänä aikana aloitettu päihteiden käyttö kietoutuvat toisiinsa. Kehittymätön toiminnanohjaus voi altistaa riskikäyttäytymiselle, esimerkiksi päihdekokeiluille, jotka puolestaan häiritsevät aivojen kehitystä. Kehityshäiriöt saattavat edelleen lisätä päihteiden käytön riskiä. 933 Duodecim 2015;131:933 9

2 KATSAUS 934 lohkossa ja ohimolohkon yläosassa (3). Vastaava epälineaarisuus nähdään iän myötä myös aivokuoren alueellisessa ohenemisessa. Näiden muutosten taustalla ovat ilmeisimmin synapsien karsiutuminen sekä gliasolujen ja aivokuoren sisäisen myeliinin määrän väheneminen. Muutosten toiminnallista merkitystä ei täysin tiedetä, mutta viimeisinä kypsyvät alueet säätelevät aivojen kehittyneimpiä toimintoja, jotka saattavat olla erityisen herkkiä tähän kehitysvaiheeseen ajoittuvalle päihdealtistukselle (4). Toisin kuin harmaan aineen määrä, myeliinitupen ympäröimistä hermosäikeistä muodos tu van valkean aineen määrä kasvaa aivojen kypsyessä, erityisesti päälaen ja otsalohkojen alueilla (1). Valkean aineen ratojen sisäistä rakennetta ja sen muutoksia tutkitaan magneettikuvauksen sovellutuksella, niin sanotulla diffuusiotensorikuvauksella (DTI). Yksi sen keskeisimmistä mittaluvuista, fraktionaalinen anisotropia (FA), kuvaa diffuusion suuntautuneisuutta kuva-alkioissa eli vokseleissa. Terveen valkean aineen rakenteen yhtenäisyys ilmenee diffuusion voimakkaana suuntautuneisuutena ja suurentuneena FA-arvona. Tämä johtuu erityisesti aksonien myelinisoitumisesta ja hermoratojen järjestäytymisestä, joka puolestaan nopeuttaa ja synkronoi hermoimpulssien kulkua aksoneissa. Varhain kypsyvissä yhteyksissä, joihin kuuluvat esimerkiksi somatosensoriset radat, ei enää nuoruusvuosien aikana nähdä fraktionaalisen anisotropian muutoksia. Sen sijaan erityisesti otsalohkon, aivokurkiaisen, tyvitumakkeiden ja talamuksen yhteyksissä FA-arvo suurenee viidennen ikävuoden jälkeen ainakin 20. ikävuoteen saakka (5). Pisimpään muutokset nähdään otsa- ja ohimolohkojen alueilla, mikä osoittaa harmaan ja valkean aineen kypsymisen välisen anatomisen ja ajallisen yhteyden. Valkean aineen muutokset etenkin otsa-, ohimo- ja päälaenlohkojen alueilla liittyvät läheisesti kognitiivisten toimintojen, kuten esimerkiksi kielen tuottamisen ja avaruudellisen työmuistin kehittymiseen (6). Otsalohko ohjaa myös impulssikontrollia, jonka vaillinaisuus saattaa osaltaan selittää nuorten riskikäyttäytymistä. Kuvantamistutkimukset viittaavat aikuisia voimakkaampaan ventraalisen striatumin palkkiojärjestelmän aktivaatioon sekä palkkiota odotettaessa että sen aikana. Samanaikaisesti heikommin kuin aikuisilla aktivoituva orbitofrontaalinen (etuotsalohkon) aivokuori kuvastaa kehittymätöntä kortikostriataalisten yhteyksien kautta tapahtuvaa säätelyä, mikä heikentää kykyä arvioida riskejä (7). Alkoholin vaikutukset kehittyviin aivoihin Verrattuna aikuisiin alkoholisteihin, alkoholinkäytön vaikutuksia nuorten aivoihin on tutkittu toistaiseksi verrattain vähän. Tulosten yleistettävyyttä rajoittavat aineistojen pienuus ja heterogeenisuus. Nuorilla alkoholismidiagnoosi on harvinainen, mutta alkoholin ongelmakäyttöä tavataan, ja humalajuominen on sangen yleistä. Ongelmakäytöksi luokitellun alkoholin kulutus pienensi hippokampuksen tilavuutta siten, että se oli sitä pienempi, mitä pidempään ongelmakäyttö oli jatkunut (TAULUKKO) (8). Tällaisten poikkileikkaustutkimusten löydösten tulkintaa vaikeuttaa se, että ne eivät ole välttämättä alkoholin aiheuttamia, vaan alkoholinkäyttöä edeltäviä ja sille altistavia tekijöitä. Nuorilla hippokampuksen tilavuuden muutokset on yhdistetty aikaisemmin esimerkiksi masennukseen, käytöshäiriöihin ja stressin jälkeiseen traumatilaan. On kuitenkin myös viitteitä siitä, että alkoholinkäyttöön liittyvät hippokampuksen muutokset nähdään myös silloin, kun mahdollinen monihäiriöisyys on otettu huomioon (9). Seitsemäntoistavuotiailla nuorilla keskimääräisen seitsemän annoksen humalajuomiseen liittyi otsalohkon tilavuuden pieneneminen ja valkean aineen määrän väheneminen. Nämä muutokset korreloivat kerralla juotujen maksimimäärien kanssa (10). Niin kuin monissa muissakin tutkimuksissa on havaittu, useimmat reippaasti juovat nuoret käyttivät myös kannabista. Siksi muutoksia ei välttämättä voida lukea pelkästään alkoholin tiliin. Lisäksi tällainen löydös saattaa kuvastaa myös viivästynyttä otsalohkon kehitystä, joka voisi ilmentyä kognitiivisten valmiuksien hitaampana kehittymi P. Hyytiä

3 senä ja lisääntyneinä lapsuuden psykopatologisina oireina ja siten myös päihdehäiriöinä. Mikä voisi olla alkoholikäytön aiheuttaman hippokampuksen ja yleisemmin harmaan aineen vaurion mekanismi? Sekä koe-eläimillä että alkoholisteilla on havaittu, että kroonista alkoholialistusta seuraavaan vieroitukseen liittyy lisääntynyt glutamaatin vapautuminen, jota seuraava NMDA-reseptorien voimakas stimulaatio on toistuessaan neurotoksinen. Siksi varsinkin toistuva raju humalajuominen saattaisi vaurioittaa aivoja eniten. On myös mahdollista, että alkoholin vähentäessä NMDA-reseptorien aktivaatiota niiden välittämä aivojen kypsymiseen liittyvä synapsien karsiutuminen estyy ja viivästyttää hippokampuksen kypsymisprosessia. Samoin vauriot saattavat liittyä humalanaikaiseen hapetusstressiin ja tulehdustekijöiden vapautumiseen, jotka molemmat aiheuttavat degeneratiivisia muutoksia aivoissa (KUVA 2) (11). Diffuusiotensorikuvaukset osoittavat, että aikuisilla alkoholisteilla on usein valkean aineen ja myeliinin katoa aivoissa laajalti ja varsinkin aivokurkiaisessa, joka on aivojen suurin valkoisen aineen rakenne (12). Tutkittaessa 18-vuotiaita nuoria, jotka olivat harrastaneet humalajuomista (keskimäärin kahdeksan annosta juomiskertaa kohti) viimeisen kolmen kuukauden aikana, havaittiin FA-arvon pienentyneen laajoilla alueilla esimerkiksi otsalohkossa ja aivokurkiaisessa, ohimolohkossa, päälakilohkossa ja pikkuaivoissa (13). Valkean aineen epänormaalit löydökset on liitetty myös kannabiksen käyttöön, masennukseen, käytöshäiriöihin sekä aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriöön, mutta tässä aineistossa psykiatrinen monihäiriöisyys oli suljettu pois. Vaurioiden alkoholiperäiseen syntymekanismiin viittasi myös se, että monilla aivoalueilla FA-arvon muutokset olivat yhteydessä joko arvioituihin veren alkoholipitoisuuden huippuarvoihin tai krapulaoireiden rajuuteen. Näiden tulosten mukaan valkoisen aineen integriteettiä uhkaa varsinkin raju humalajuominen, etenkin silloin kun FA-arvot eivät korreloineet juomistiheyteen tai sen kestoon. Alkoholiperäistä syntymekanismia tukee myös seurantatutkimus, jossa 18-vuotiailla nuorilla TAULUKKO. Alkoholin ja kannabiksen aiheuttamia muutoksia aivojen harmaassa ja valkeassa aineessa. Aivokudos Päihde Aivoalue (viite) Löydös Harmaa aine Alkoholi Hippokampus (8) Tilavuus Hippokampus (9) Tilavuus Otsalohko (10) Tilavuus Pikkuaivot (vermis) (10) Tilavuus Kannabis N. accumbens (19) Tiheys Hypotalamus (19) Tiheys Mantelitumake (19) Tiheys Pikkuaivot (20) Volyymi Otsalohko (21) Aivokuoren paksuus Insula (21) Aivokuoren paksuus Päälaki- ja ohimolohko (21) valkean aineen integriteetti heikkeni suhteessa alkoholin käyttöpäivien lukumäärään puolentoista vuoden seurannassa (14). Vau rioiden syntymekanismia ei tunneta, mutta siihen voi liittyä alkoholin aiheuttama aksonien atrofia tai se, että alkoholi häiritsee valkoisen aineen kypsymisprosessia. Alkoholin ongelmakäytön neuropsykologiset seuraukset Aivokuoren paksuus Valkea aine Alkoholi Aivokurkiainen (13) Ohimo- ja päälakilohko (13) Pikkuaivot (13) Kannabis Hippokampus (fornix) (23) Aivokurkiainen (splenium) (23) Otsa- ja ohimolohkon yhteydet (24) Valkean aineen kypsyminen lapsuus- ja nuoruusvuosien aikana liittyy kognitiivisten kykyjen kehittymiseen. On paljon tutkimusnäyttöä erilaisten kognitiivisten toimintojen yhteydestä aivojen eri alueiden valkoisen aineen integriteettiin. Valkean aineen muodostamat radat yhdistävät eri aivoalueita, ja neuropsykologisten valmiuksien normaali kehittyminen edellyttää näiden ratojen kypsymistä (15). 935 Päihteiden vaikutus kasvavan lapsen ja nuoren aivoihin

4 KATSAUS mpfc (AC) DS Talamus GP OFC VS BNST AMG Hippokampus Aikuisuus: Päihteiden käyttö Psykopatologia Alkoholinkäyttö Krapula Alkoholivieroitus Altistavat tekijät Neurotoksisuus Tulehdus Hapetusstressi Oligodendrosyyttien tuho Harmaan aineen kato Valkean aineen vauriot Kognitio Muisti Tarkkaavaisuus Sukupuoli Aivojen kehittyminen ja kypsyminen: Myelinisaatio, aksonitiheys, korteksin paksuus KUVA 2. Runsaan ja toistuvan alkoholinkäytön aiheuttama humala ja alkoholivieroitus aiheuttavat vaurioita aivojen harmaaseen ja valkoiseen aineeseen aivojen kehittymisen ja kypsymisen herkkinä vuosina. Vaurioita saattavat aiheuttaa esimerkiksi lisääntyneeseen glutamaatin vapautumiseen liittyvä neurotoksisuus, tulehdustekijöiden vapautuminen, hapetusstressi ja oligodendrosyyttien vauriot. Aivomuutoksiin liittyvät toiminnalliset häiriöt saattavat heijastua päihdeongelmina myös myöhempinä vuosina. 936 Tästä näkökulmasta ei ole yllättävää, että nuoruuden aikainen alkoholin ongelmakäyttö tai humalajuominen on eri poikkileikkaustutkimuksissa yhdistynyt heikentyneeseen työmuistiin, tarkkaavaisuuteen, avaruudellisiin kykyihin ja toiminnanohjaukseen (15). Vastaavia tuloksia on saatu myös seurantatutkimuksista, joissa on seurattu teini-ikäisiä vuosien ajan. Esimerkiksi vuotiailla tytöillä juomispäivien lisääntyminen kolmivuotisessa seurannassa heikensi avaruudellista suoriutumista, kun taas pojilla krapulaoireiden esiintyminen liittyi tarkkaavaisuusongelmiin (16). Koska nuoruuden alkoholiongelmat lisäävät päihdeongelmien ilmaantumista myöhemmällä iällä, on mahdollista, että alkoholinkäytöstä johtuva otsalohkon heikentynyt toiminnanohjaus ja limbisten aivoalueiden puutteellinen kontrolli aiheuttaa riskikäyttäytymistä ja impulsiivisuutta, joka ilmenee myös päihdekokeiluina ja -ongelmina. Kannabiksen vaikutukset kehittyviin aivoihin Kannabiksen käytön aiheuttamia aivomuutoksia on aikuisilla kuvattu laajasti. Useasti esiin tullut löydös on hippokampuksen tilavuuden suureneminen, joka havaitaan vielä kuukausia käytön loputtua ja joka korreloituu käytettyyn määrään. Morfologisia muutoksia on löydetty myös mantelitumakkeesta, otsalohkosta ja pikkuaivoista. Jatkuvan käytön seurauksena myös aivokurkiaisen ja otsalohkon valkean aineen yhteyksien laatu heikkenee, mahdollisesti demyelinisaation tai aksonien vaurioitumisen takia (17). Kaikkiaan kokonaiskuva kannabiksen käytöstä aiheutuvista aivomuutoksista on kuitenkin ristiriitainen, koska tutkimusten aineistot ovat heterogeenisia ja erilaiset demografiset tekijät, kannabiksen käyttötavat, kuvantamismenetelmien erot ja mahdollinen psykiatrinen monihäiriöisyys vaikuttavat tu P. Hyytiä

5 YDINASIAT Nuoruusvuosien aikana tapahtuvan aivojen kehityksen yhteydessä harmaan aineen määrä vähenee, valkean aineen määrä kasvaa ja aivojen eri alueiden väliset toiminnalliset yhteydet kypsyvät. Nuorten toistuvaan humalahakuiseen alkoholinkäyttöön liittyviä kuvantamislöydöksiä ovat harmaan aineen kato hippokampuksen ja otsalohkon alueilla. Nuorena aloitettu kannabiksen käyttö ennustaa muutoksia sekä aivojen harmaassa että valkeassa aineessa, jossa aivoalueiden välisten yhteyksien integriteetti heikkenee. Aivojen kehityksen kannalta herkkänä aikana aloitetun runsaan alkoholin ja kannabiksen käytön aiheuttamat aivojen rakenteelliset muutokset voivat vaikuttaa kognitiiviseen suoriutumiseen ja lisätä päihdeongelmien riskiä myöhemmin. loksiin. Kannabiksen käytön vaikutuksia yksittäisen käyttäjän aivojen rakenteeseen tai toimintaan ei voida ennustaa. Koe-eläinmallit osoittavat, että kannabiksen tärkein psykoaktiivinen aine, tetrahydrokannabinoli (THC), häiritsee endogeenisen kannabinoidijärjestelmän toimintaa, aiheuttaa neurotoksisia muutoksia ja häiritsee monien hermoratojen kypsymistä nuorilla eläimillä (18). THC sitoutuu CB1-kannabinoidireseptoreihin monilla aivoalueilla, joista aineen palkitsevien ja riippuvuutta tuottavien vaikutusten kannalta keskeisiä ovat esimerkiksi n. accumbens (makaava tumake) ja mantelitumake. Kuusi vuotta kannabista käyttäneillä nuorilla accumbens-tumakkeen harmaan aineen tiheys oli suurempi kuin verrokeilla (TAULUKKO) (19). Löydösten yhteyttä kannabiksen käyttöön vahvisti myös se, että ne korreloituivat käyttömääriin. Samassa tutkimuksessa havaittiin muutoksia myös accumbens-tumakkeen koossa sekä sen ja mantelitumakkeen muodossa. Käyttömäärien kasvaessa hippokampuksen harmaan aineen määrä pieneni. Kannabisriippuvuuden vaikeus ennusti mantelitumakkeen tilavuuden silloinkin, kun muut mahdolliset psykiatriset häiriöt suljettiin pois (20). Muita aivojen harmaaseen aineeseen liittyviä löydöksiä ovat aivokuoren oheneminen otsalohkon ja insulan alueilla, mikä viittaa joko kannabiksen aiheuttamaan harmaan aineen katoon tai sen kypsymishäiriöön (21). Kehittyvän valkean aineen alttius kannabiksen vaikutuksille voi perustua siihen, että mye liiniä muodostavissa oligodendrosyyteissä on sikiöaikana esimerkiksi aivokurkiaisen, etummaisen kommissuuran ja fornixin alueilla CB1-kannabioidireseptoreja. Myöhemmin reseptorien määrä näillä alueilla vähenee lapsuuden ja nuoruuden aikana (22). Aivojen kypsymisen aikana tapahtuva kannabisaltistus saattaa johtaa oligodendrosyyttien esiasteiden kehityshäiriöihin ja siten valkean aineen inte griteetin heikkenemiseen. Hypoteesi on saanut tukea DTI-kuvantamisen tuloksista, joiden mukaan pitkäaikainen, nuorena aloitettu kannabiksen käyttö vähensi sekä aivokurkiaisen spleniumin (paksuntuman) ja hippokampuksen että spleniumin ja praecuneuksen (etukiilan) välisten valkean aineen ratojen laatua siten, että ratojen ikävakioitu integriteetti oli sitä heikompaa, mitä nuorempana käyttö oli alkanut (23). Vastaavia tuloksia on löydetty myös muualta, esimerkiksi otsalohkon ja ohimolohkon välisistä yhteyksistä (24). Kannabiksen neuropsykologiset vaikutukset Meta-analyysin mukaan pitkäaikainen kannabiksen käyttö heikentää aikuisilla oppimiseen, muistiin ja yleisesti kognitioon liittyviä toimintoja (25). Myös nuorilla tehdyissä seurantatutkimuksissa joko edeltävien vuosien tai viimeisen kuukauden aikainen käyttömäärä ennusti tarkkaavaisuuden, työmuistin ja toiminnanohjauksen heikkenemisen. Lisäksi on näyttöä siitä, että kannabiksen käytön aloittaminen varhain ennustaa huonompaa reaktioaikaa visuaalista tarkkaavaisuutta vaativassa testissä (26). Kannabiksen käytön aiheuttama neuropsykologisen suorituksen heikentyminen nuorilla on havaittavissa päiviä tai jopa 937 Päihteiden vaikutus kasvavan lapsen ja nuoren aivoihin

6 KATSAUS 938 viikkoja käytön loputtua, mutta ei välttämättä enää kuukausien kuluttua. Paitsi kognitiiviseen suoriutumiseen, kannabiksen käyttö heijastuu myös aivojen toimintaan, kun sitä kartoitetaan toiminnallisen magneettikuvauksen avulla (26). Esimerkiksi spatiaalinen työmuisti perustuu aivojen otsaja päälaen lohkojen alueiden aktivaatioon. Nuorilla kannabiksen käyttäjillä tämä tehtävä tuottaa normaalia pienemmän otsalohkon aktivaation, mutta lisää samalla päälaen lohkon toimintaa. Tämä on tulkittu siten, että kannabis heikentää toiminnanohjauksesta huolehtivan otsalohkon aktivaatiota, mutta aktivoi korvaavasti spatiaalista muistia tukevia alueita (27). Vastaavanlainen kompensaatio otsalohkon toiminnassa on havaittu myös impulssikontrollia vaativissa tehtävissä (28). Muiden päihteiden vaikutukset: liuottimet ja stimulantit Alkoholin ja kannabiksen ohella nuoret altistuvat myös muille päihteille, jotka saattavat häiritä aivojen kypsymistä. Laajoja tutkimusaineistoja ei useimmista päihteistä ole kuitenkaan saatavilla. Kehittyville aivoille erityisen haitallista on todennäköisesti orgaanisia liuottimia sisältävien aineiden imppaaminen, koska nämä ovat lipofiilisia ja vahingoittavat siksi varsinkin valkean aineen myeliiniä. Liuotinten käytön onkin havaittu pienentävän aivokurkiaisen kokoa, mikä saattaa liittyä käyttäjien impulssikontrollin häiriöihin (29). Alle kahden vuoden säännöllinen metamfetamiinin käyttö suurensi striatumin kokoa, ja muutokset liittyivät läheisesti lisääntyneeseen elämyshakuisuuteen (30). Lisäksi yhtäaikainen kannabiksen käyttö tehosti metamfetamiinin vaikutuksia. Avoimia kysymyksiä Tutkimusnäytön perusteella nuorten runsaalla päihteiden käytöllä saattaa olla pitkäaikaisia seurauksia aivojen rakenteeseen ja toimintaan, jotka heijastuvat myös aikuisiän päihdeongelmina. Tuloksiin on kuitenkin suhtauduttava kriittisesti, koska käytettävissä oleva aineistot ovat suppeita ja niihin liittyy vakavia rajoituksia, joiden vuoksi monia kysymyksiä jää vastaamatta. Vaikka päihdehäiriöihin liittyvä psykiatrinen monihäiriöisyys on usein otettu analyysissä huomioon, myös aivojen rakenteessa voi olla päihdealtistusta edeltäviä poikkeamia (31). Mahdollinen geneettinen alttius ja prenataalinen päihdealtistus saattavat vaikuttaa löydöksiin. Esimerkiksi raskaudenaikaisen kannabisaltistuksen vaikutuksista on käytettävissä vain vähän tietoa. Tulkintaa vaikeuttava ongelma on lähes kaikissa aineistoissa esiintyvä päihteiden sekakäyttö, jonka seurauksena esimerkiksi alkoholin, nikotiinin ja kannabiksen vaikutuksia on vaikea erottaa toisistaan. Näiden aineiden sekä uusien muuntohuumeiden yhteisvaikutuksia onkin selvitettävä. On tähdennettävä, että tarkkaa tietoa aivomuutoksia aiheutta vien annosten ja käyttökertojen määristä ei ole saatavilla. Päihteiden käytön todellista riskiä ei siten voida arvioida. Tärkeä kysymys on myös se, kuinka pitkäkestoisista aivomuutoksista on kysymys. Tämä ongelma jää useimmiten poikkileikkaustutkimuksissa vaille vastausta, ja tulosten tulkintaa vaikeuttaa se, että päihdealtistuksen ja kuvantamisen välinen aika vaihtelee paljon tutkimuksesta toiseen. Meta-analyysi osoitti, että valkean aineen atrofia korjautuu sitä paremmin, mitä kauemmin raittius jatkuu. Tämä tieto kertoo valkean aineen toipuvan ainakin osittain alkoholin vaikutuksista (32). Todennäköisesti muutosten mahdollinen palautuvuus riippuu myös päihdealtistuksen pituudesta ja rajuudesta. Lopuksi Riippumatta siitä, mikä nuorten päihde häiriöiden etiologia on, varhain alkanut ja runsas päihteiden käyttö muodostaa riskin aivojen kehittymiselle. Vaikka nuorten aivot ovat palautumiskykyisiä, lyhytaikaisetkin muutokset aivojen rakenteessa ja toiminnassa saattavat heijastua psykologisina ja sosiaalisina ongelmina kehitykselle tärkeinä vuosina. Niitä ei kuitenkaan olisi hukattavaksi. Siksi nuorten päihteiden käyttöön on syytä puuttua. On perusteltua kehittää ja puolustaa sellaisia päihdepoliittisia toimenpiteitä, jotka suojelevat lapsia ja nuoria. P. Hyytiä

7 KIRJALLISUUTTA 1. Dennis EL, Thompson PM. Typical and atypical brain development: a review of neuroimaging studies. Dialogues Clin Neurosci 2013;15: Bernheim A, Halfon O, Boutrel B. Contro versies about the enhanced vulnerability of the adolescent brain to develop addiction. Front Pharmacol 2013;4: Gogtay N, Giedd JN, Lusk L, ym. Dynamic mapping of human cortical development during childhood through early adulthood. Proc Natl Acad Sci U S A 2004;101: Bava S, Tapert SF. Adolescent brain development and the risk for alcohol and other drug problems. Neuropsychol Rev 2010;20: Lebel C, Walker L, Leemans A, Phillips L, Beaulieu C. Microstructural maturation of the human brain from childhood to adulthood. Neuroimage 2008;40: Filley CM. White matter: organization and functional relevance. Neuropsychol Rev 2010;20: Casey BJ, Jones RM. Neurobiology of the adolescent brain and behavior: implications for substance use disorders. J Am Acad Child Adolesc Psychiatry 2010;49: De Bellis MD, Clark DB, Beers SR, ym. Hippocampal volume in adolescent-onset alcohol use disorders. Am J Psychiatry 2000;157: Nagel BJ, Schweinsburg AD, Phan V, Tapert SF. Reduced hippocampal volume among adolescents with alcohol use disorders without psychiatric comorbidity. Psychiatry Res 2005;139: De Bellis MD, Narasimhan A, Thatcher DL, Keshavan MS, Soloff P, Clark DB. Prefrontal cortex, thalamus, and cerebellar volumes in adolescents and young adults with adolescent-onset alcohol use disorders and comorbid mental disorders. Alcohol Clin Exp Res 2005;29: Crews FT, Nixon K. Mechanisms of neurodegeneration and regeneration in alcoholism. Alcohol Alcohol 2009;44: Elofson J, Gongvatana W, Carey KB. Alcohol use and cerebral white matter compromise in adolescence. Addict Behav 2013;38: McQueeny T, Schweinsburg BC, Schweinsburg AD, ym. Altered white matter integrity in adolescent binge drinkers. Alcohol Clin Exp Res 2009; 33: Bava S, Jacobus J, Thayer RE, Tapert SF. Longitudinal changes in white matter integrity among adolescent substance users. Alcohol Clin Exp Res 2013;37(Suppl 1):E Jacobus J, Tapert SF. Neurotoxic effects of alcohol in adolescence. Annu Rev Clin Psychol 2013;9: Squeglia LM, Spadoni AD, Infante MA, Myers MG, Tapert SF. Initiating moderate to heavy alcohol use predicts changes in neuropsychological functioning for adolescent girls and boys. Psychol Addict Behav 2009;23: Batalla A, Bhattacharyya S, Yücel M, ym. Structural and functional imaging studies in chronic cannabis users: a systematic review of adolescent and adult findings. PLoS One 2013;8:e Bossong MG, Niesink RJ. Adolescent brain maturation, the endogenous cannabinoid system and the neurobiology of cannabis-induced schizophrenia. Prog Neurobiol 2010;92: Gilman JM, Kuster JK, Lee S, ym. Cannabis use is quantitatively associated with nucleus accumbens and amygdala abnormalities in young adult recreational users. J Neurosci 2014;34: Cousijn J, Wiers RW, Ridderinkhof KR, van den Brink W, Veltman DJ, Goudriaan AE. Grey matter alterations associated with cannabis use: results of a VBM study in heavy cannabis users and healthy controls. Neuroimage 2012;59: Lopez-Larson MP, Bogorodzki P, Rogowska J, ym. Altered prefrontal and insular cortical thickness in adolescent marijuana users. Behav Brain Res 2011;220: Romero J, Garcia-Palomero E, Berrendero F, ym. Atypical location of cannabinoid receptors in white matter areas during rat brain development. Synapse 1997;26: Zalesky A, Solowij N, Yücel M, ym. Effect of long-term cannabis use on axonal fibre connectivity. Brain 2012;135(Pt 7): Ashtari M, Cervellione K, Cottone J, Ardekani BA, Sevy S, Kumra S. Diffusion abnormalities in adolescents and young adults with a history of heavy cannabis use. J Psychiatr Res 2009;43: Grant I, Gonzalez R, Carey CL, Natarajan L, Wolfson T. Non-acute (residual) neurocognitive effects of cannabis use: a meta-analytic study. J Int Neuropsychol Soc 2003;9: Jacobus J, Bava S, Cohen-Zion M, Mahmood O, Tapert SF. Functional consequences of marijuana use in adolescents. Pharmacol Biochem Behav 2009;92: Schweinsburg AD, Nagel BJ, Schweinsburg BC, Park A, Theilmann RJ, Tapert SF. Abstinent adolescent marijuana users show altered fmri response during spatial working memory. Psychiatry Res 2008;163: Tapert SF, Schweinsburg AD, Drummond SP, ym. Functional MRI of inhibitory processing in abstinent adolescent marijuana users. Psychopharmacology (Berl) 2007;194: Takagi M, Lubman DI, Walterfang M, ym. Corpus callosum size and shape alterations in adolescent inhalant users. Addict Biol 2013;18: Churchwell JC, Carey PD, Ferrett HL, Stein DJ, Yurgelun-Todd DA. Abnormal striatal circuitry and intensified novelty seeking among adolescents who abuse methamphetamine and cannabis. Dev Neurosci 2012;34: Squeglia LM, Rinker DA, Bartsch H, ym. Brain volume reductions in adolescent heavy drinkers. Dev Cogn Neurosci 2014;9: Monnig MA, Tonigan JS, Yeo RA, Thoma RJ, McCrady BS. White matter volume in alcohol use disorders: a metaanalysis. Addict Biol 2013;18: PETRI HYYTIÄ, FT, dosentti Helsingin yliopiston lääketieteellinen tiedekunta, farmakologian osasto SIDONNAISUUDET Ei sidonnaisuuksia Summary The effect of abused drugs on the developing brain during childhood and adolescence Exposure to drugs of abuse during adolescence may lead to developmental disturbances, which may have functional consequences as well. Especially detrimental to the brain is substantial binge drinking, which may in the worst case lead to loss of the brain s gray matter gray substance and reduced integrity of the white matter. These changes are reflected in many cognitive functions. Also cannabis interferes with brain maturation and causes impairment of cognitive functioning. Although the structural changes induced by drugs are likely to largely return to normal after cessation of use, their overall effect on the functional capacity of the young may be significant. 939 Päihteiden vaikutus kasvavan lapsen ja nuoren aivoihin

Nuorten humalahakuisen juomisen yhteys aivomuutoksiin

Nuorten humalahakuisen juomisen yhteys aivomuutoksiin Nuorten humalahakuisen juomisen yhteys aivomuutoksiin Noora Heikkinen, YTM, LK tohtorikoulutettava KYS Kliininen radiologia noora.heikkinen@uef.fi 6.11.2015 Sisältö Nuori ja alkoholi hanke & kuvantamistulokset

Lisätiedot

ESIINTYMINEN: vihertävänä, kellertävänä tai ruskeana rouheena (marihuana) vaalean harmahtavana, ruskeana tai miltei mustana (hasis)

ESIINTYMINEN: vihertävänä, kellertävänä tai ruskeana rouheena (marihuana) vaalean harmahtavana, ruskeana tai miltei mustana (hasis) 4.11.2014 LÄHDE: Cannabis sativa -hamppukasvi - Yleisimmin käytetty huumausaine ESIINTYMINEN: vihertävänä, kellertävänä tai ruskeana rouheena (marihuana) vaalean harmahtavana, ruskeana tai miltei mustana

Lisätiedot

Pelihimon neurobiologiaa. Petri Hyytiä, FT, dosentti Biolääketieteen laitos, farmakologia Helsingin yliopisto

Pelihimon neurobiologiaa. Petri Hyytiä, FT, dosentti Biolääketieteen laitos, farmakologia Helsingin yliopisto Pelihimon neurobiologiaa Petri Hyytiä, FT, dosentti Biolääketieteen laitos, farmakologia Helsingin yliopisto Pelihimo aivoperäinen häiriö? Riippuvuussyndrooma Toistuva ja voimakas tarve pelata normaalien

Lisätiedot

Vaarantaako alkoholi nuoren aivojen kehityksen? 6.11.2015 Erikoislääkäri Virve Kekkonen KYS Nuorisopsykiatria virve.kekkonen@kuh.

Vaarantaako alkoholi nuoren aivojen kehityksen? 6.11.2015 Erikoislääkäri Virve Kekkonen KYS Nuorisopsykiatria virve.kekkonen@kuh. Vaarantaako alkoholi nuoren aivojen kehityksen? 6.11.2015 Erikoislääkäri Virve Kekkonen KYS Nuorisopsykiatria virve.kekkonen@kuh.fi 1 Sidonnaisuudet: Koulutus v. 2012 IRBD Nizza/BMS Henkilökohtaiset apurahat

Lisätiedot

Vaikuttaako alkoholi nuorten aivojen kehitykseen?

Vaikuttaako alkoholi nuorten aivojen kehitykseen? Katsaus tieteessä Virve Kekkonen LL Kuopion yliopistollinen sairaala, nuorisopsykiatria virve.kekkonen@kuh.fi Petri Kivimäki LK Itä-Suomen yliopisto Kuopion yliopistollinen sairaala, nuorisopsykiatria

Lisätiedot

Päihderiippuvuuden neurobiologinen tausta

Päihderiippuvuuden neurobiologinen tausta Päihderiippuvuuden neurobiologinen tausta Petri Hyytiä, FT, dosentti Kansanterveyslaitos Mielenterveyden ja alkoholitutkimuksen osasto Sisältö Akuutti päihdealtistus:dopamiinin merkitys Päihteet ja ehdollistuminen

Lisätiedot

Aivojen kehityksen sukupuolierot korrelaatio psykiatristen häiriöiden kirjoon

Aivojen kehityksen sukupuolierot korrelaatio psykiatristen häiriöiden kirjoon Kirsi Kettunen, Nina Lindberg, Anu Castaneda, Annamari Tuulio-Henriksson ja Taina Autti KATSAUS Aivojen kehityksen sukupuolierot korrelaatio psykiatristen häiriöiden kirjoon Nuoruuden kehitys alkaa fyysisestä

Lisätiedot

Neuropsykologin tutkimus ja päihteet

Neuropsykologin tutkimus ja päihteet Neuropsykologin tutkimus ja päihteet 11.10.2011 Suomen koulu, nuoriso- ja opiskeluterveydenhuollon yhdistys Pekka Rapeli Neuropsykologi, HUS päihdepsykiatrian pkl Sisältö Päihdeongelman kulku: neuropsykologinen

Lisätiedot

Tulevaisuuden lääkkeet päihdetyössä. Petri Hyytiä Kansanterveyslaitos Mielenterveyden ja alkoholitutkimuksen osasto

Tulevaisuuden lääkkeet päihdetyössä. Petri Hyytiä Kansanterveyslaitos Mielenterveyden ja alkoholitutkimuksen osasto Tulevaisuuden lääkkeet päihdetyössä Petri Hyytiä Kansanterveyslaitos Mielenterveyden ja alkoholitutkimuksen osasto Alkoholismin lääkehoito Alkoholiriippuvuus on krooninen sairaus Psykososiaalisilla hoidoilla

Lisätiedot

Nuoren kehittyvät aivot ja päihteet OUTI KAARRE, E R L,

Nuoren kehittyvät aivot ja päihteet OUTI KAARRE, E R L, Nuoren kehittyvät aivot ja päihteet PÄIHDELÄÄKETIETEEN PÄIVÄT 7.3.2019 OUTI KAARRE, E R L, TOHTORIKOULUTETTAVA NIUVA NNIEMEN SAIRAALA JA UEF Sisältö Nuoren kehittyvät aivot... Perusasiat aivojen kehityksestä

Lisätiedot

Musiikki, aivot ja oppiminen. professori Minna Huotilainen Helsingin yliopisto

Musiikki, aivot ja oppiminen. professori Minna Huotilainen Helsingin yliopisto Musiikki, aivot ja oppiminen professori Minna Huotilainen Helsingin yliopisto Twitterissä: @minnahuoti Musiikki vaikuttaa nopeasti Soittaminen ja laulaminen muuttaa aivoja Musiikkiharrastuksen erityisiä

Lisätiedot

Kognitiiviset toiminnot nuorten aikuisten päihdehäiriöissä

Kognitiiviset toiminnot nuorten aikuisten päihdehäiriöissä KATSAUS Antti Latvala Kognitiiviset toiminnot nuorten aikuisten päihdehäiriöissä Aivotoimintojen ajatellaan olevan erityisen herkkiä päihteiden vaikutuksille nuoruudessa. Neuropsykologisissa tutkimuksissa

Lisätiedot

MUSIIKKI, AIVOT JA OPPIMINEN. Mari Tervaniemi Tutkimusjohtaja Cicero Learning ja Kognitiivisen aivotutkimuksen yksikkö Helsingin yliopisto

MUSIIKKI, AIVOT JA OPPIMINEN. Mari Tervaniemi Tutkimusjohtaja Cicero Learning ja Kognitiivisen aivotutkimuksen yksikkö Helsingin yliopisto MUSIIKKI, AIVOT JA OPPIMINEN Mari Tervaniemi Tutkimusjohtaja Cicero Learning ja Kognitiivisen aivotutkimuksen yksikkö Helsingin yliopisto ÄÄNET AIVOISSA Huotilainen 2000 premotorinen aivokuori motorinen

Lisätiedot

Aktiivinen elämäntapa ja terveellinen ruokavalio oppimisen tukena

Aktiivinen elämäntapa ja terveellinen ruokavalio oppimisen tukena Aktiivinen elämäntapa ja terveellinen ruokavalio oppimisen tukena Liikunta ja oppiminen, Etelä-Suomen aluehallintovirasto, Helsinki Eero Haapala, FT Childhood Health & Active Living Reserach Group Biolääketieteen

Lisätiedot

Psyykkisten rakenteiden kehitys

Psyykkisten rakenteiden kehitys Psyykkisten rakenteiden kehitys Bio-psykososiaalinen näkemys: Ihmisen psyykkinen kasvu ja kehitys riippuu bioloogisista, psykoloogisista ja sosiaalisista tekijöistä Lapsen psyykkisen kehityksen kannalta

Lisätiedot

YHTEISKUNTA MUUTTUU- KUINKA ME MUUTUMME? Asiaa aivotutkimuksesta ja hahmottamisesta

YHTEISKUNTA MUUTTUU- KUINKA ME MUUTUMME? Asiaa aivotutkimuksesta ja hahmottamisesta YHTEISKUNTA MUUTTUU- KUINKA ME MUUTUMME? Asiaa aivotutkimuksesta ja hahmottamisesta Heli Isomäki Neuropsykologian erikoispsykologi, PsT Neuropsykologipalvelu LUDUS Oy www.ludusoy.fi AIVOJEN KEHITYS MISSÄ

Lisätiedot

Mitä tehdä? Solja Niemelä. Työelämäprofessori (psykiatria ja päihdelääketiede) Oulun yliopisto

Mitä tehdä? Solja Niemelä. Työelämäprofessori (psykiatria ja päihdelääketiede) Oulun yliopisto Kannabista käyttävä nuori Mitä tehdä? Solja Niemelä Työelämäprofessori (psykiatria ja päihdelääketiede) Oulun yliopisto Ylilääkäri Psykiatrian tulosalue, Lapin sairaanhoitopiiri Oletko koskaan käyttänyt

Lisätiedot

Mitä tietoa Pohjois-Suomen syntymäkohorttitutkimus on antanut mielen sairaudesta ja mielenterveydestä?

Mitä tietoa Pohjois-Suomen syntymäkohorttitutkimus on antanut mielen sairaudesta ja mielenterveydestä? Pohjois-Suomen syntymäkohorttitutkimus Yleisöluento 12.11.2016, Oulu Mitä tietoa Pohjois-Suomen syntymäkohorttitutkimus on antanut mielen sairaudesta ja mielenterveydestä? Professori Jouko Miettunen Elinikäisen

Lisätiedot

Masennus ja mielialaongelmien ehkäisy Timo Partonen

Masennus ja mielialaongelmien ehkäisy Timo Partonen Masennus ja mielialaongelmien ehkäisy Timo Partonen LT, psykiatrian dosentti, Helsingin yliopisto Ylilääkäri, yksikön päällikkö, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos; Mielenterveys ja päihdepalvelut osasto;

Lisätiedot

Keskittymisharjoitus. Sinikka Hiltunen/Muistikoulutus 2.10.2009 1/6. Lue teksti, jota ei ole lihavoitu

Keskittymisharjoitus. Sinikka Hiltunen/Muistikoulutus 2.10.2009 1/6. Lue teksti, jota ei ole lihavoitu Sinikka Hiltunen/Muistikoulutus 2.10.2009 1/6 Keskittymisharjoitus Lue teksti, jota ei ole lihavoitu Ikääntymisen myötä hermojärjestelmän kyky ylläpitää Säännöllinen alkoholin nauttiminen nuoruudessa muuttaa

Lisätiedot

Miten Harjoittelu Muokkaa Aivoja?

Miten Harjoittelu Muokkaa Aivoja? UNIVERSITY OF JYVÄSKYLÄ Miten Harjoittelu Muokkaa Aivoja? Janne Avela & Susanne Kumpulainen Hermolihasjärjestelmän tutkimuskeskus, Liikuntabiologian laitos Jyväskylän yliopisto Sisältö: Aivojen plastisuus

Lisätiedot

Tupakkariippuvuuden neurobiologia

Tupakkariippuvuuden neurobiologia Tupakkariippuvuuden neurobiologia Tiina Merivuori, keuhkosairauksien ja allergologian el Hämeenlinnan Terveyspalvelut Anne Pietinalho, LKT Asiantuntijalääkäri, Filha ry 7 s Nikotiinin valtimo- ja laskimoveripitoisuudet

Lisätiedot

AHTS Jyväskylässä 2.3.2009

AHTS Jyväskylässä 2.3.2009 AHTS Jyväskylässä 2.3.2009 Lapsuus, nuoruus ja keski-iän päihteidenkäyttö FT, vanhempi tutkija, Järvenpään sosiaalisairaala, A-klinikkasäätiö Tuuli.pitkanen@a-klinikka.fi (http://info.stakes.fi/kouluterveyskysely)

Lisätiedot

Musiikkia kaikille miksi?

Musiikkia kaikille miksi? Musiikkia kaikille miksi? TUTKIMUSJOHTAJA MARI TERVANIEMI CICERO LEARNING JA KOGNITIIVISEN AIVOTUTKIMUKSEN YKSIKKÖ HELSINGIN YLIOPISTO Musiikki aivoissa motorinen somatosensorinen premotorinen talamus

Lisätiedot

LASTEN JA NUORTEN AIVOJEN YLEINEN HYVINVOINTI. Tiina Walldén 13.11.1009

LASTEN JA NUORTEN AIVOJEN YLEINEN HYVINVOINTI. Tiina Walldén 13.11.1009 LASTEN JA NUORTEN AIVOJEN YLEINEN HYVINVOINTI Tiina Walldén 13.11.1009 1 LÄHTÖKOHTA paljon oppimisvaikeus/ tarkkaavaisuus/ päänsärky / käyttäytymisen säätely / kontaktiongelmaisia lapsia miten ympäristö

Lisätiedot

GEENEISTÄ SOSIAALISEEN KÄYTTÄYTYMISEEN. Markus Jokela, Psykologian laitos, HY

GEENEISTÄ SOSIAALISEEN KÄYTTÄYTYMISEEN. Markus Jokela, Psykologian laitos, HY GEENEISTÄ SOSIAALISEEN KÄYTTÄYTYMISEEN Markus Jokela, Psykologian laitos, HY Akateeminen tausta EPIDEMIOLOGIA - PhD (tekeillä...) UNIVERSITY COLLEGE LONDON PSYKOLOGIA -Fil. maisteri -Fil. tohtori KÄYTTÄYTYMISTIETEELLINE

Lisätiedot

Nuoruuden kehitys mitä tapahtuu pinnan alla?

Nuoruuden kehitys mitä tapahtuu pinnan alla? NUORISOLÄÄKETIEDE KATSAUS TEEMA Elina Hermanson ja Nina Sajaniemi Nuoruuden kehitys mitä tapahtuu pinnan alla? Nuoruus on aivojen kehityksen toiseksi tärkein vaihe varhaisvaiheiden jälkeen. Harmaiden aivosolujen

Lisätiedot

Neuropsykologin tutkimus päihdehäiriöiden yhteydessä

Neuropsykologin tutkimus päihdehäiriöiden yhteydessä Neuropsykologin tutkimus päihdehäiriöiden yhteydessä Neuropsykologin tutkimuksen merkitys ja ajoittaminen päihdeongelmien kontekstissa Helsinki 7.3.2019 Pekka Rapeli, neuropsykologi, HUS riippuvuuspsykiatria

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Virpi Kalakoski. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. Virpi Kalakoski. Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä Virpi Kalakoski Taide ja aivot tutkimusprofessori, Työterveyslaitos Aivot, oppiminen ja koulutus professori, Cicero Learning verkosto, Helsingin yliopisto Aivotutkimuksen tulosuuntia

Lisätiedot

Päihteiden käyttö ja mielenterveys (kaksoisdiagnoosit) Psyk. sh Katriina Paavilainen

Päihteiden käyttö ja mielenterveys (kaksoisdiagnoosit) Psyk. sh Katriina Paavilainen Päihteiden käyttö ja mielenterveys (kaksoisdiagnoosit) Psyk. sh Katriina Paavilainen Päihderiippuvuuden synty Psyykkinen riippuvuus johtaa siihen ettei nuori koe tulevansa toimeen ilman ainetta. Sosiaalinen

Lisätiedot

Liikunnan merkitys oppimiselle? Heidi Syväoja, tutkija LIKES tutkimuskeskus, Jyväskylä

Liikunnan merkitys oppimiselle? Heidi Syväoja, tutkija LIKES tutkimuskeskus, Jyväskylä Liikunnan merkitys oppimiselle? Heidi Syväoja, tutkija LIKES tutkimuskeskus, Jyväskylä Elämäntapa on viime vuosikymmenten aikana muuttunut yhä enemmän istuvaksi. Kuva: Josh Schreiber Shalem 2012: www.discover-yourself.com

Lisätiedot

KANNABIS LAMAA HERMOSTOA, HIDASTAA REAKTIOKYKYÄ JA VAIKUTTAA MIELENTERVEYTEEN JOKA VIIDES SUOMALAINEN ON KOKEILLUT KANNABISTA

KANNABIS LAMAA HERMOSTOA, HIDASTAA REAKTIOKYKYÄ JA VAIKUTTAA MIELENTERVEYTEEN JOKA VIIDES SUOMALAINEN ON KOKEILLUT KANNABISTA TOSITIETOA KANNABIS KANNABIS LAMAA HERMOSTOA, HIDASTAA REAKTIOKYKYÄ JA VAIKUTTAA MIELENTERVEYTEEN Kannabis heikentää ja lamaannuttaa keskushermoston toimintaa. Kannabis vaikuttaa ihmisiin eri tavoin. Osaa

Lisätiedot

Sosioekonomiset erot nuorten alkoholinkäytössä

Sosioekonomiset erot nuorten alkoholinkäytössä Sosioekonomiset erot nuorten alkoholinkäytössä Kirsimarja Raitasalo 9.5.2011 1 Sisältö Nuorten alkoholin käytön trendejä Sosioekonomiset erot juomisessa Polarisaatiohypoteesi Onko polarisaatiota tapahtunut?

Lisätiedot

ADHD:n Käypä hoito suositus Matkalla aikuisuuteen nuorten ADHD:n erityispiirteitä

ADHD:n Käypä hoito suositus Matkalla aikuisuuteen nuorten ADHD:n erityispiirteitä ADHD:n Käypä hoito suositus Matkalla aikuisuuteen nuorten ADHD:n erityispiirteitä 12.10.2017 Maria Sumia Lastentautien ja nuorisopsykiatrian erikoislääkäri Tays EVA-yksikkö Pirkkalan terveyskeskus Nuoruuden

Lisätiedot

Jukka Loukkola Neuropsykologian erikoispsykologi NeuroTeam Oy, Oulu

Jukka Loukkola Neuropsykologian erikoispsykologi NeuroTeam Oy, Oulu Jukka Loukkola Neuropsykologian erikoispsykologi NeuroTeam Oy, Oulu Toiminnanohjaus } Toiminnanohjaus on varsin laaja käsite. Sen otaksutaan muodostuvan korkeimpien psyykkisten toimintojen yhteistoiminnasta.

Lisätiedot

Kati Juva HUS Psykiatriakeskus Lääketieteen etiikan päivä

Kati Juva HUS Psykiatriakeskus Lääketieteen etiikan päivä Kati Juva HUS Psykiatriakeskus Lääketieteen etiikan päivä 27.9.2018 Muistisairaudet Kognitiivisia kykyjä heikentäviä aivosairauksia Yleensä eteneviä Periaatteessa tunnetaan myös korjaantuvia tiloja ja

Lisätiedot

Nuoret eivät ole lapsia eikä aikuisia

Nuoret eivät ole lapsia eikä aikuisia Nuoret eivät ole lapsia eikä aikuisia Tytöt ja pojat ovat erilaisia Integroitu tieto fyysisestä, psyykkisestä, seksuaalisesta ja sosiaalisesta kehityksestä auttaa ymmärtämään terveitä nuoria sekä ongelmissa

Lisätiedot

Mielenterveyden ja päihteiden välinen yhteys

Mielenterveyden ja päihteiden välinen yhteys Mielenterveyden ja päihteiden välinen yhteys Vankien mielenterveys- ja päihdepalvelut seminaari 04.06.2019 Jouko Lönnqvist, LKT, psykiatrian professori (emeritus), HY Mielenterveys > < Päihteet Mielenterveyden

Lisätiedot

Nuorten mielenterveyden häiriöt ja työllistyminen

Nuorten mielenterveyden häiriöt ja työllistyminen Nuorten mielenterveyden häiriöt ja työllistyminen Annamari Tuulio-Henriksson Dosentti, johtava tutkija, Kelan tutkimusosasto Suomen epidemiologian seuran ja Kelan seminaari 27.10.2011 Nuoret ja työllistymisen

Lisätiedot

Virikkeitä laadukkaaseen varhaiskasvatukseen aivotutkimuksesta. 28.1.2012 Markku Penttonen, Jyväskylän Yliopisto

Virikkeitä laadukkaaseen varhaiskasvatukseen aivotutkimuksesta. 28.1.2012 Markku Penttonen, Jyväskylän Yliopisto Virikkeitä laadukkaaseen varhaiskasvatukseen aivotutkimuksesta 28.1.2012 Markku Penttonen, Jyväskylän Yliopisto 1 Sisällys Hermosolu Aivot Elämän vaiheet Hermojärjestelmän rakentuminen sikiöaikana Hermosolujen

Lisätiedot

Musiikin parissa toimiminen tukee puheen oppimista. 1. Musiikin ja puheen läheinenl yhteys. Musiikinkuuntelu vaikuttaa aivojen tunnealueisiin

Musiikin parissa toimiminen tukee puheen oppimista. 1. Musiikin ja puheen läheinenl yhteys. Musiikinkuuntelu vaikuttaa aivojen tunnealueisiin Voiko musiikki tuoda laatua lastentarhanopettajan työhön näkökulmiakulmia aivotutkimuksesta Minna Huotilainen Monitieteisen musiikintutkimuksen huippuyksikkö Helsingin yliopisto Työterveyslaitos Sisältö

Lisätiedot

Rakastavatko aivosi liikuntaa?

Rakastavatko aivosi liikuntaa? Rakastavatko aivosi liikuntaa? Heidi Syväoja, FT, LitM LIKES- tutkimuskeskus, Jyväskylä LIKES-tutkimuskeskus Rautpohjankatu Viitaniementie 158, A, 40700 40720 Jyväskylä heidi.syvaoja@likes.fi www.likes.fi

Lisätiedot

Varjoaineet ja munuaisfunktio. Lastenradiologian kurssi , Kuopio Laura Martelius

Varjoaineet ja munuaisfunktio. Lastenradiologian kurssi , Kuopio Laura Martelius Varjoaineet ja munuaisfunktio Lastenradiologian kurssi 6.-7.5.2015, Kuopio Laura Martelius S-Krea CIN AKI Contrast Induced Nephropathy Acute Kidney Injury Useimmiten munuaisfunktion huononeminen on lievää

Lisätiedot

Psykologi Maija Juntunen Tyks, lastenneurologian vastuualue

Psykologi Maija Juntunen Tyks, lastenneurologian vastuualue Psykologi Maija Juntunen Tyks, lastenneurologian vastuualue Epilepsian esiintyvyys lapsilla ja nuorilla Epilepsia ja oppiminen Epilepsiasyndroomat ja oppiminen Tukikeinoja Noin 0,4 prosenttia suomalaisista

Lisätiedot

Liikkuvat lapset tarkkaavaisempia

Liikkuvat lapset tarkkaavaisempia Liikkuvat lapset tarkkaavaisempia Heidi J. Syväoja 1, 2, Tuija H. Tammelin 1, Timo Ahonen 2, Anna Kankaanpää 1, Marko T. Kantomaa 1,3. The Associations of Objectively Measured Physical Activity and Sedentary

Lisätiedot

Liikkuvat lapset tarkkaavaisempia. Heidi Syväoja, tutkija LIKES-tutkimuskeskus, Jyväskylä

Liikkuvat lapset tarkkaavaisempia. Heidi Syväoja, tutkija LIKES-tutkimuskeskus, Jyväskylä Liikkuvat lapset tarkkaavaisempia Heidi Syväoja, tutkija LIKES-tutkimuskeskus, Jyväskylä Sisältö Tarkkaavaisuus, toiminnanohjaus Liikkumisen merkitys tarkkaavaisuudelle/toiminnanohjaukselle Liikkumisen

Lisätiedot

DIABETES JA AIVOT AIVOJEN INSULIINIRESISTENSSI

DIABETES JA AIVOT AIVOJEN INSULIINIRESISTENSSI DIABETES JA AIVOT AIVOJEN INSULIINIRESISTENSSI Outi Heikkilä Valtakunnallinen diabetespäivä 17.11.2015 AIVOJEN INSULIINIRESISTENSSI 1. AIVOJEN INSULIININ FYSIOLOGINEN ROOLI? 2. MITÄ AIVOJEN INSULIINIRESISTENSSI

Lisätiedot

Ohjelmoituvatko aivot jo raskauden aikana?

Ohjelmoituvatko aivot jo raskauden aikana? Ohjelmoituvatko aivot jo raskauden aikana? Linnea Karlsson, LT, dosentti FinnBrain-tutkimus, Turun yliopisto Apulaisylilääkäri, VSSHP/lastenpsykiatria Erikoistutkija, THL Esityksen sisältö Raskausaika

Lisätiedot

Kognitiivinen psykologia tutkii tiedonkäsittelyä. Neuropsykologia tutkii aivojen ja mielen suhdetta MITEN AIVOT TOIMIVAT?

Kognitiivinen psykologia tutkii tiedonkäsittelyä. Neuropsykologia tutkii aivojen ja mielen suhdetta MITEN AIVOT TOIMIVAT? SISÄLLYS I IHMINEN KÄSITTELEE JATKUVASTI TIETOA 10 1 Kognitiivinen psykologia tutkii tiedonkäsittelyä 12 Ympäristöön sopeudutaan kognitiivisten toimintojen avulla Kaikki asiat eivät tule tietoisuuteen

Lisätiedot

Suomalaisten alkoholinkulutus on vähentynyt: keiden ja millainen kulutus?

Suomalaisten alkoholinkulutus on vähentynyt: keiden ja millainen kulutus? Suomalaisten alkoholinkulutus on vähentynyt: keiden ja millainen kulutus? Janne Härkönen 29.5.218 1 Alkuperäisartikkeli: Mäkelä Pia, Härkönen Janne: Suomalaisten alkoholinkulutus on vähentynyt keiden ja

Lisätiedot

Likvorin biomarkkerit. diagnostiikassa. Sanna Kaisa Herukka, FM, LL, FT. Kuopion yliopistollinen sairaala

Likvorin biomarkkerit. diagnostiikassa. Sanna Kaisa Herukka, FM, LL, FT. Kuopion yliopistollinen sairaala Likvorin biomarkkerit neurodegeneratiivisten sairauksien diagnostiikassa Sanna Kaisa Herukka, FM, LL, FT Itä Suomen yliopisto ja Kuopion yliopistollinen sairaala Selkäydinneste Tilavuus n. 150ml, muodostuu

Lisätiedot

BI4 IHMISEN BIOLOGIA

BI4 IHMISEN BIOLOGIA BI4 IHMISEN BIOLOGIA LAPSUUS ON VOIMAKKAAN KASVUN JA KEHITYKSEN AIKAA Pitkän lapsuusajan uskotaan vähentävän lapsikuolleisuutta. Lapsuus on pitkä ajanjakso ihmisen elämässä. Se on yhteydessä aivojen kehittymiseen

Lisätiedot

KAKSI TAMPEREEN PROJEKTIA. Pekka Saarnio

KAKSI TAMPEREEN PROJEKTIA. Pekka Saarnio KAKSI TAMPEREEN PROJEKTIA Pekka Saarnio terapeuttivaikutus, asiakkaan ja terapeutin välinen yhteistyösuhde sekä asiakkaan hoitoa koskevat odotukset (N = 327/33) terapeutin motiivit hakeutua alalle (N =

Lisätiedot

Kognitiivista kuntoutusta skitsofrenian ensipsykoosiin sairastuneille. Annamari Tuulio-Henriksson Tutkimusprofessori, Kelan tutkimus

Kognitiivista kuntoutusta skitsofrenian ensipsykoosiin sairastuneille. Annamari Tuulio-Henriksson Tutkimusprofessori, Kelan tutkimus Kognitiivista kuntoutusta skitsofrenian ensipsykoosiin sairastuneille Annamari Tuulio-Henriksson Tutkimusprofessori, Kelan tutkimus 11.11.2016 Skitsofrenia Skitsofrenia on vakava psykoosisairaus, johon

Lisätiedot

Vuorokausirytmi ja sen merkitys terveydelle

Vuorokausirytmi ja sen merkitys terveydelle Vuorokausirytmi ja sen merkitys terveydelle Timo Partonen psykiatrian dosentti (Helsingin yliopisto) tutkimusprofessori (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos) Sisäinen kello on tahdistin Aikasolut ovat suprakiasmaattisessa

Lisätiedot

Miksi aivot hyötyvät liikunnasta?

Miksi aivot hyötyvät liikunnasta? Miksi aivot hyötyvät liikunnasta? 15.11.2011 Oulu Liisa Paavola PsL, neuropsykologian erikoispsykologi Neural Oy Aivot ja fyysinen aktiivisuus Aivojen kehitys on geneettisesti ohjelmoitu muovautumaan vallitseviin

Lisätiedot

Neuropsykiatristen potilaiden kuntoutuksen lähtökohdat. Jukka Loukkola Neuropsykologi OYS neuropsykiatrian poliklinikka

Neuropsykiatristen potilaiden kuntoutuksen lähtökohdat. Jukka Loukkola Neuropsykologi OYS neuropsykiatrian poliklinikka Neuropsykiatristen potilaiden kuntoutuksen lähtökohdat Jukka Loukkola Neuropsykologi OYS neuropsykiatrian poliklinikka Mitä on neuropsykiatria? Potilaan ongelmilla neuraalinen perusta ja siihen liittyen

Lisätiedot

Vanhempien päihdeongelma ja perhetyö. Espoo 13.3.2013 Matti Rajamäki Kalliolan Kansalaistoiminnan yksikkö

Vanhempien päihdeongelma ja perhetyö. Espoo 13.3.2013 Matti Rajamäki Kalliolan Kansalaistoiminnan yksikkö Vanhempien päihdeongelma ja perhetyö Espoo 13.3.2013 Matti Rajamäki Kalliolan Kansalaistoiminnan yksikkö Yleistä Alkoholin kokonaiskulutus oli noin 10,1 litraa asukasta kohden vuonna 2012. Yli 90 % suomalaisista

Lisätiedot

Väkivalta, alkoholi ja mielenterveys. RutiiNiksi pilottikoulutus

Väkivalta, alkoholi ja mielenterveys. RutiiNiksi pilottikoulutus Väkivalta, alkoholi ja mielenterveys RutiiNiksi pilottikoulutus 24.2.2014 1 Alkoholin yhteys parisuhdeväkivallan seurauksiin? (Aineistona vuoden 2005 naisuhritutkimus, Piispa & Heiskanen 2009) 24.2.2014

Lisätiedot

Multi-drug use, polydrug use and problematic polydrug use in Finland in the light of the TDI data

Multi-drug use, polydrug use and problematic polydrug use in Finland in the light of the TDI data Multi-drug use, polydrug use and problematic polydrug use in Finland in the light of the TDI data Martta Forsell, the Finnish Focal Point 26/11/2013 Martta Forsell 1 Primary drug (n= 2 688) Hypnotics,

Lisätiedot

MUSIIKIN HARRASTAMINEN, AIVOT JA OPPIMINEN

MUSIIKIN HARRASTAMINEN, AIVOT JA OPPIMINEN MUSIIKIN HARRASTAMINEN, AIVOT JA OPPIMINEN Mari Tervaniemi, professori Minna Huotilainen, professori Vesa Putkinen, PsT, tutkijatohtori Katri Saarikivi, PsM SISÄLTÖ 1. MUSIIKKIHARRASTUS MUUTTAA AIVOJEN

Lisätiedot

Aivojen keskeiset rakenteet kognitiivisissa ja psyykkisissä toiminnoissa

Aivojen keskeiset rakenteet kognitiivisissa ja psyykkisissä toiminnoissa Aivojen keskeiset rakenteet kognitiivisissa ja psyykkisissä toiminnoissa 2 Mervi Jehkonen, Tiia Saunamäki Hermoston rakenne 23 Aivojen kuvantaminen 25 Aivojen rakenne 25 Aivojen tärkeimmät välittäjäainejärjestelmät

Lisätiedot

Päihdeilmiö-rastirata. Tehtävien purku

Päihdeilmiö-rastirata. Tehtävien purku Päihdeilmiö-rastirata Tehtävien purku Rasti 1. Totta vai tarua päihteistä 1. Yli 90 % tupakoivista aikuisista on aloittanut tupakoinnin alaikäisenä. Totta. Lähes kaikki nykyisin tupakoivat aikuiset ovat

Lisätiedot

Työn muutokset kuormittavat

Työn muutokset kuormittavat Työn muutokset kuormittavat Kirsi Ahola, tiimipäällikkö, työterveyspsykologian dosentti Sisältö Mikä muutoksessa kuormittaa? Keitä muutokset erityisesti kuormittavat? Miten muutosten vaikutuksia voi hallita?

Lisätiedot

KESTÄVYYSKUNTO, AIVOT JA KOGNITIO ikääntymisen vaikutuksia

KESTÄVYYSKUNTO, AIVOT JA KOGNITIO ikääntymisen vaikutuksia KESTÄVYYSKUNTO, AIVOT JA KOGNITIO ikääntymisen vaikutuksia Jan Wikgren Active, Fit and Smart (AFIS) / Neurobiology team: + suuri joukko JYU:n psykologian ja liikuntabiologian opiskelijoita Tausta Aerobinen

Lisätiedot

Somaattinen sairaus nuoruudessa ja mielenterveyden häiriön puhkeamisen riski

Somaattinen sairaus nuoruudessa ja mielenterveyden häiriön puhkeamisen riski + Somaattinen sairaus nuoruudessa ja mielenterveyden häiriön puhkeamisen riski LINNEA KARLSSON + Riskitekijöitä n Ulkonäköön liittyvät muutokset n Toimintakyvyn menetykset n Ikätovereista eroon joutuminen

Lisätiedot

Psykoosisairauksien tuomat neuropsykologiset haasteet

Psykoosisairauksien tuomat neuropsykologiset haasteet Psykoosisairauksien tuomat neuropsykologiset haasteet Hyvinkään sairaala 19.11.2015 Neuropsykologian erikoispsykologi Laila Luoma laila.luoma@hus.fi 1 Neuropsykologian kohteena on aivojen ja käyttäytymisen

Lisätiedot

Mitä tarkoittaa hyvä vanhuus ja miten siihen päästään?

Mitä tarkoittaa hyvä vanhuus ja miten siihen päästään? Mitä tarkoittaa hyvä vanhuus ja miten siihen päästään? Jenni Kulmala TtT, Erikoistutkija Hyvä vanhuus? Millainen? Kenen mielestä? Terve vanheneminen? Aktiivinen vanheneminen? Onnistunut vanheneminen? Terveysgerontologinen

Lisätiedot

Suomalaisten mielenterveys

Suomalaisten mielenterveys Suomalaisten mielenterveys LT, dosentti Jaana Suvisaari Yksikön päällikkö, Mielenterveysongelmat ja päihdepalvelut -yksikkö 18.2.2013 Suomalaisten mielenterveys / Jaana Suvisaari 1 Suomalaisten mielenterveys

Lisätiedot

Nikotiniriippuvuus. Anne Pietinalho, LKT, dos, FCCP Johtava lääkäri, Raaseporin tk Asiantuntijalääkäri, Filha ry

Nikotiniriippuvuus. Anne Pietinalho, LKT, dos, FCCP Johtava lääkäri, Raaseporin tk Asiantuntijalääkäri, Filha ry Nikotiniriippuvuus Anne Pietinalho, LKT, dos, FCCP Johtava lääkäri, Raaseporin tk Asiantuntijalääkäri, Filha ry Nikotiini On keskushermoston reseptoreita stimuloiva ja sen välittäjäaineita (asetylkoliini,

Lisätiedot

Aivotutkimus kielenoppimisen edistäjänä

Aivotutkimus kielenoppimisen edistäjänä Aivotutkimus kielenoppimisen edistäjänä 15.3.2018 Kaisa Lohvansuu, FT JYU. Since 1863. 1 -Kieli ja aivot -Aivotutkimus: Mitä tutkitaan ja miksi? -Mitä hyötyä aivotutkimuksesta on? JYU. Since 1863. 2 Aivotutkimuksen

Lisätiedot

Results on the new polydrug use questions in the Finnish TDI data

Results on the new polydrug use questions in the Finnish TDI data Results on the new polydrug use questions in the Finnish TDI data Multi-drug use, polydrug use and problematic polydrug use Martta Forsell, Finnish Focal Point 28/09/2015 Martta Forsell 1 28/09/2015 Esityksen

Lisätiedot

AVH-potilaan masennuksen kulku akuuttivaiheen jälkeen ja omaisen masennusoireilu

AVH-potilaan masennuksen kulku akuuttivaiheen jälkeen ja omaisen masennusoireilu AVH-potilaan masennuksen kulku akuuttivaiheen jälkeen ja omaisen masennusoireilu AVH-päivät 13.10.2010 Helsinki Anu Berg, PsT anu.berg@eksote.fi Masennus on yleistä aivoverenkiertohäiriöiden jälkeen noin

Lisätiedot

Melun terveysvaikutukset alle 80dB:n äänitasoilla

Melun terveysvaikutukset alle 80dB:n äänitasoilla Melun terveysvaikutukset alle 80dB:n äänitasoilla Irja Korhonen Ylilääkäri, Työterveys Aalto Lähteet: Suomen Lääkärilehti 36/2012 v sk 67 sivut 2445 2450b; Carter & Beh 1989; Miedema 2007; 3T Työturvallisuus

Lisätiedot

ADHD:n Käypä hoito suositus Osa I: Lapset ja ADHD ADHD:n lääkehoito lapsilla

ADHD:n Käypä hoito suositus Osa I: Lapset ja ADHD ADHD:n lääkehoito lapsilla ADHD:n Käypä hoito suositus Osa I: Lapset ja ADHD ADHD:n lääkehoito lapsilla Arja Voutilainen LKT lastenneurologi 12.10.2017 Lasten neuropsykiatrian yksikkö, HYKS Sidonnaisuudet (3v) HYKS Lastenneurologia

Lisätiedot

Lataa Cognitive Function in Opioid Substitution Treated Patiens - Pekka Rapeli. Lataa

Lataa Cognitive Function in Opioid Substitution Treated Patiens - Pekka Rapeli. Lataa Lataa Cognitive Function in Opioid Substitution Treated Patiens - Pekka Rapeli Lataa Kirjailija: Pekka Rapeli ISBN: 9789523022232 Sivumäärä: 173 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 11.54 Mb Opioid substitution

Lisätiedot

Päihdehäiriöiden kehittymistä voidaan ehkäistä

Päihdehäiriöiden kehittymistä voidaan ehkäistä Mauri Marttunen ja Bettina von der Pahlen PÄIHDEPSYKIATRIA-TEEMA, KATSAUS Päihdehäiriöiden kehittymistä voidaan ehkäistä Päihdehäiriöt ja muut mielenterveyshäiriöt liittyvät toisiinsa monin tavoin. Ensimmäiset

Lisätiedot

AIVOJEN KORKEAMMAT TOIMINNOT 17.09.2012

AIVOJEN KORKEAMMAT TOIMINNOT 17.09.2012 Aivojen korkeammat toiminnot AIVOJEN KORKEAMMAT TOIMINNOT 17.09.2012 Synnöve Carlson syncarls@cc.helsinki.fi 1. Aivojen rakenteesta Assosiatiiviset alueet 2. Miten tietoa aivojen toiminnasta saatu Vauriot,

Lisätiedot

Neuropsykologian erikoispsykologikoulutus

Neuropsykologian erikoispsykologikoulutus Neuropsykologian erikoispsykologikoulutus Laura Hokkanen Professori Helsingin yliopisto Psykologia 2012 Turku 23.8.2012 Neuropsykologia psykologian erikoisala, jonka kiinnostuksenkohteina ovat aivojen

Lisätiedot

KOGNITIIVINEN KUNTOUTUS

KOGNITIIVINEN KUNTOUTUS KOGNITIIVINEN KUNTOUTUS Psykologi Nina Näyhä Osastonhoitaja Marja Nordling Psykiatrinen kuntoutumisosasto T9 Seinäjoen keskussairaala EPSHP 3.10.2007 Kuntoutusfoorumi OSASTO T9 18 kuntoutuspaikkaa selkeästi

Lisätiedot

FOKAALINEN EPILEPSIA ON DYNAAMINEN PROSESSI JOTA HERMOVERKOSTOJEN KONNEKTIIVISUUS SÄÄTELEE JUKKA PELTOLA, DOSENTTI, OSASTONYLILÄÄKÄRI

FOKAALINEN EPILEPSIA ON DYNAAMINEN PROSESSI JOTA HERMOVERKOSTOJEN KONNEKTIIVISUUS SÄÄTELEE JUKKA PELTOLA, DOSENTTI, OSASTONYLILÄÄKÄRI FOKAALINEN EPILEPSIA ON DYNAAMINEN PROSESSI JOTA HERMOVERKOSTOJEN KONNEKTIIVISUUS SÄÄTELEE JUKKA PELTOLA, DOSENTTI, OSASTONYLILÄÄKÄRI Department of Neurology Tampere University Hospital FUNCTIONAL IMAGING

Lisätiedot

Ammattiopisto Luovi. Erityisen monipuolista opiskelua

Ammattiopisto Luovi. Erityisen monipuolista opiskelua Ammattiopisto Luovi Erityisen monipuolista opiskelua HAAPAVESI 6.9.2013 Oppimisvaikeudet Oppimisvaikeuksilla tarkoitetaan sitä, että oppijalla on vaikeuksia saavuttaa opiskelun tavoitteet, tai tavoitteiden

Lisätiedot

NUORTEN MIELENTERVEYDEN HAASTEET

NUORTEN MIELENTERVEYDEN HAASTEET NUORTEN MIELENTERVEYDEN HAASTEET Paimio 2.11.2015 Simo Inkeroinen Psykiatrinen sairaanhoitaja Vistan koulu KUKA SIMO? Psykiatrinen sairaanhoitaja Vistan koululla 1.8.2015 alkaen Luokat 1-9 Toimenkuva Lasten

Lisätiedot

Tupakkariippuvuus fyysinen riippuvuus. 9.9.2015 Annamari Rouhos LT, keuhkosairauksien erikoislääkäri Sydän- ja keuhkokeskus HYKS

Tupakkariippuvuus fyysinen riippuvuus. 9.9.2015 Annamari Rouhos LT, keuhkosairauksien erikoislääkäri Sydän- ja keuhkokeskus HYKS Tupakkariippuvuus fyysinen riippuvuus 9.9.2015 Annamari Rouhos LT, keuhkosairauksien erikoislääkäri Sydän- ja keuhkokeskus HYKS Riippuvuuden tunnusmerkkejä voimakas halu tai pakonomainen tarve käyttää

Lisätiedot

ADHD/ADD ja ajokyky. Markku Sainio neurologian erikoislääkäri, dosentti Työterveyslaitos Esittäjän Nimi 1

ADHD/ADD ja ajokyky. Markku Sainio neurologian erikoislääkäri, dosentti Työterveyslaitos Esittäjän Nimi  1 ADHD/ADD ja ajokyky Markku Sainio neurologian erikoislääkäri, dosentti 29.3.2017 Työterveyslaitos Esittäjän Nimi www.ttl.fi 1 Nuoruus vs vanhuus 14 17 v mopoilijoita enemmän kuin 65 - yhteensä 10.1.2013

Lisätiedot

Lapsi ja trauma Kriisikeskus Osviitan koulutusilta Kirsi Peltonen, PsT., Dos Tampereen yliopisto

Lapsi ja trauma Kriisikeskus Osviitan koulutusilta Kirsi Peltonen, PsT., Dos Tampereen yliopisto Lapsi ja trauma Kriisikeskus Osviitan koulutusilta 2.2.2017 Kirsi Peltonen, PsT., Dos Tampereen yliopisto Trauman SYNTY Potentiaaliseti traumatisoiva(t) tapahtuma(t) -> Traumaattinen kokemus -> Selviytymisyritykset

Lisätiedot

Mitä alkoholin suurkulutuksella tarkoitetaan?

Mitä alkoholin suurkulutuksella tarkoitetaan? Mitä alkoholin suurkulutuksella tarkoitetaan? Mauri Aalto Dosentti, ylilääkäri Kansanterveyslaitos Miksi kysymys esitetään? On olemassa alkoholin käyttöä, johon ei liity riskiä tai riski on vähäinen Mini-intervention

Lisätiedot

PERHE JA PÄIHDEKASVATUS. meille myös!!!

PERHE JA PÄIHDEKASVATUS. meille myös!!! PERHE JA PÄIHDEKASVATUS meille myös!!! Pohdinnan pohjaksi päihteistä Lapsen kanssa on hyvä keskustella päihteiden vaikutuksista niissä tilanteissa, joissa asia tulee luontevasti puheeksi. Tällainen tilanne

Lisätiedot

Alkoholidementia hoitotyön näkökulmasta

Alkoholidementia hoitotyön näkökulmasta Alkoholidementia hoitotyön näkökulmasta PÄIHDELÄÄKETIETEEN PÄIVÄT 8.3.2019 SH KATJA ORANEN HELSINGIN SAIRAALA / SUURSUON SAIRAALA, AKUUTTI PÄIHDEKUNTOUTUSOSASTO 12 Suursuon sairaala os. 12 Akuutti päihdekuntoutusosasto

Lisätiedot

IÄKÄS ALKOHOLIN KÄYTTÄJÄ PÄIVYSTYKSESSÄ

IÄKÄS ALKOHOLIN KÄYTTÄJÄ PÄIVYSTYKSESSÄ Päihdelääketieteen päivät 2019 IÄKÄS ALKOHOLIN KÄYTTÄJÄ PÄIVYSTYKSESSÄ Juha Valli ylilääkäri, anestesiologian ja akuuttilääketieteen erikoislääkäri Hyvinkää Akuutti, HUS IKÄÄNTYNEIDEN PÄIVYSTYSKÄYNNIT

Lisätiedot

Aivot riippuvuuden kierteessä

Aivot riippuvuuden kierteessä Aivot riippuvuuden kierteessä Petri Hyytiä, dosentti Biolääketieteen laitos Helsingin yliopisto Jyväskylä, 16.11.2012 Riippuvuuden kierre Riippuvuussyndrooma Riippuvuuden kehittyminen Päihdehimo Vieroitus

Lisätiedot

Mitä ylipaino ja metabolinen oireyhtymä tekevät verenkiertoelimistön säätelylle? SVPY:n syyskokous 5.9.2015 Pauliina Kangas, EL Tampereen yliopisto

Mitä ylipaino ja metabolinen oireyhtymä tekevät verenkiertoelimistön säätelylle? SVPY:n syyskokous 5.9.2015 Pauliina Kangas, EL Tampereen yliopisto Mitä ylipaino ja metabolinen oireyhtymä tekevät verenkiertoelimistön säätelylle? SVPY:n syyskokous 5.9.2015 Pauliina Kangas, EL Tampereen yliopisto Taustaa q Metabolinen oireyhtymä (MBO, MetS) on etenkin

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi. Sampsa Puttonen & Mikael Sallinen 1 18.2.2013

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi. Sampsa Puttonen & Mikael Sallinen 1 18.2.2013 Hyvinvointia työstä Sampsa Puttonen & Mikael Sallinen 1 Uni, aivot stressi Sampsa Puttonen Sampsa Puttonen & Mikael Sallinen 2 Sisällys 1. Uni ja aivot - unen merkitys aivoille - miten huolehtia unesta

Lisätiedot

Esityksen sisältö. (c) Professori Solja Niemelä OY, LSHP solja.niemela@lshp.fi. KaksoisdiagnoosipoMlaan laadukas hoito

Esityksen sisältö. (c) Professori Solja Niemelä OY, LSHP solja.niemela@lshp.fi. KaksoisdiagnoosipoMlaan laadukas hoito KaksoisdiagnoosipoMlaan laadukas hoito Tervey&ä Lapista 2015 Solja Niemelä Psykiatrian professori, ylilääkäri Oulun yliopisto Lapin sairaanhoitopiiri Kaksoisdiagnoosi? Määritelmä Esiintyvyys Kliininen

Lisätiedot

BI4 IHMISEN BIOLOGIA

BI4 IHMISEN BIOLOGIA BI4 IHMISEN BIOLOGIA KESKUS- JA ÄÄREISHERMOSTO SÄÄTELEVÄT ELIMISTÖN TOIMINTAA Elimistön säätely tapahtuu pääasiassa hormonien ja hermoston välityksellä Hermostollinen viestintä on nopeaa ja täsmällistä

Lisätiedot

Aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriöt työelämän ja ammatillisen kuntoutuksen haasteina

Aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriöt työelämän ja ammatillisen kuntoutuksen haasteina Aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriöt työelämän ja ammatillisen kuntoutuksen haasteina Ammatillisen kuntoutuksen päivät 17.-18.9. 2014 Verve, Oulu Liisa Paavola Neuropsykologian erikoispsykologi, FT Pitäisi

Lisätiedot

Saako lasten seurassa juoda? Vanhempien alkoholinkäyttö ja siihen liittyvät asenteet Juomatapatutkimuksen valossa

Saako lasten seurassa juoda? Vanhempien alkoholinkäyttö ja siihen liittyvät asenteet Juomatapatutkimuksen valossa Saako lasten seurassa juoda? Vanhempien alkoholinkäyttö ja siihen liittyvät asenteet Juomatapatutkimuksen valossa Kirsimarja Raitasalo THL, Alkoholi ja huumeet 11.11.2011 1 Taustaa Alkoholinkulutus on

Lisätiedot

Energiajuomat, kofeiini ja nuorten terveys. Heini Huhtinen Tampereen yliopisto Terveystieteiden yksikkö

Energiajuomat, kofeiini ja nuorten terveys. Heini Huhtinen Tampereen yliopisto Terveystieteiden yksikkö Energiajuomat, kofeiini ja nuorten terveys Heini Huhtinen Tampereen yliopisto Terveystieteiden yksikkö 14.2.2013 Energiajuomat mm. Teho, Battery, Red Bull hs.fi Myynti ja markkinointi On laillista myydä

Lisätiedot

Nuorison päihteidenkäytön trendit 2000-luvulla

Nuorison päihteidenkäytön trendit 2000-luvulla Tieteessä katsaus Henna Haravuori LT, nuorisopsykiatrian erikoislääkäri THL, Mielenterveysyksikkö ja HUS/HYKS Nuorisopsykiatrian linja henna.haravuori@hus.fi Kirsimarja Raitasalo YTT, erikoistutkija THL,

Lisätiedot

Taitava taitoharjoittelu kehittymisen tukena Sami Kalaja

Taitava taitoharjoittelu kehittymisen tukena Sami Kalaja Taitava taitoharjoittelu kehittymisen tukena Sami Kalaja Huippu-urheilupäivät 2014 Vierumäki Esityksen sisällöstä Harjoittelun määrästä Näytöt ja mallin seuraaminen Vaihtelun ja monipuolisuuden merkityksestä

Lisätiedot