TILASTOKESKUKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2006

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TILASTOKESKUKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2006"

Transkriptio

1 TILASTOKESKUKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2006

2 (9) Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2006 Tilastokeskuksen vuoden 2006 talousarvioehdotus perustuu Tilastokeskuksen ehdotukseen vuosia koskevaksi toiminta- ja taloussuunnitelmaksi ja menokehyksiksi ( ), valtiovarainministeriön vahvistamiin määrärahakehyksiin vuosille sekä vuoden 2004 alussa vahvistettuun Tilastokeskuksen toimintastrategiaan. Talousarvioehdotuksessa on otettu huomioon vuoden 2004 tilinpäätösinformaatio. Tilastokeskuksen kustannukset saatiin sopeutetuksi kehysten edellyttämälle tasolle vuoden 2003 lopulla. Vuonna 2004 pystyttiin tasapainotetun talouden ja tuottavuushyppäyksen sekä kehyslisäyksen turvin toteuttamaan pakolliset EUsopeutukset ja välttämättömimmät investoinnit sekä perustamaan kasvihuonekaasujen inventaariolaitos ja panostamaan tuotantomallihankkeeseen. Vuosien 2004 ja 2005 aikana on myös varauduttu syntyneen investointipaineen purkamiseen ja digitaalisen tuotantoprosessin toteuttamiseen liittyvien hankkeiden nopeutukseen. Tuottavuushyötyjen avulla ja voimavaroja uudelleen kohdentamalla Tilastokeskus arvioi selviytyvänsä nyt voimassa olevien EU-säädösten ja näiden mukaisesti käynnistettävien tilastojen kehittämisestä vuonna 2006 valtiovarainministeriön vahvistamalla euron määrärahakehyksellä. Tulevina vuosina Tilastokeskuksen toimintaan kohdistuu kansainvälisistä sitoumuksista johtuvia lisärahoitusta edellyttäviä tilastojen kehittämis- ja laajennustarpeita, joita Suomi on ollut osaltaan hyväksymässä. Valmisteilla on useita EUsäädöksiä, jotka merkitsevät uusia lisätehtäviä Tilastokeskukselle. Näiden lisäksi jatkossa siirtyy kansallisesti rahoitettavaksi useita laajoja, EU-tarpeita varten perustettuja tilastoja. Toisaalta EU:ssa on tapahtumassa politiikkamuutos, jonka mukaan EU osallistuu aiempaa vähemmässä määrin uusien tilastojen kehittämisen ja tuottamisen rahoitukseen. Kotimaisia tarpeita palvelemaan on käynnistetty ammattirekisterin kehittäminen. Siirryttäessä kohti digitaalista tuotanto- ja palveluprosessia investoinnit sekä laitteisiin, ohjelmistoihin ja järjestelmiin että näitä käyttävien asiantuntijoiden osaamiseen ovat välttämättömiä. Sähköisen tiedonkeruun edistäminen lisää Tilastokeskuksen kokonaiskustannuksia, koska siirtymäkauden aikana joudutaan ylläpitämään paperilomakkeisiin perustuvia rinnakkaisia tiedonkeruujärjestelmiä. Maksullisen palvelutoiminnan tavoitteena on keskimääräinen 100 prosentin kustannusvastaavuus kolmivuotisjaksona Vuonna 2005 käytetään aiempien vuosien maksullisen palvelutoiminnan ylijäämää erityisesti verkkopalveluiden ja tutkijapalvelujen kehittämiseen. Tilastokeskus on ottanut huomioon ehdotusta laatiessaan aikaisemmilta vuosilta siirtyneet määrärahat ja niiden suunnitellun käytön. Tilastokeskuksen tavoitteena on, että siirtomäärärahakanta vastaa noin kuukauden kokonaismenoja ja sillä on varauduttu tarvittaviin investointimenoihin ja kysynnän muutoksiin sekä pitkävaikutteisten kehittämishankkeiden rahoitukseen. Tilastokeskuksessa [Allekirjoitus] Heli Jeskanen-Sundström Pääjohtaja

3 (9) Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle Tilastokeskus Selvitysosa: Tilastokeskus laatii yhteiskuntaoloja koskevia tilastoja ja selvityksiä sekä huolehtii kansallisen tilastotoimen yleisestä kehittämisestä yhteistyössä muiden valtion viranomaisten kanssa. Valtiovarainministeriö on asettanut alustavasti talousarvioesityksen valmistelun yhteydessä Tilastokeskukselle vuodelle 2006 seuraavat tulostavoitteet: 1. Vaikuttavuus Tilastokeskus tuottaa nykyisin voimassa olevien EU-säädösten ja sitoumusten sekä kansallisten tarpeiden edellyttämät tilastot ja palvelut, toteuttaa tilastojen välttämättömät ajanmukaistukset ja uudistukset sekä hoitaa kasvihuonekaasujen inventaariolaitoksen tehtävät. 2. Tuotokset ja laadunhallinta Tilastokeskus jatkaa tuotteiden ja palvelujen laadun parantamista sekä palvelukyvyn kehittämistä mm. uudistamalla palveluvalikoimaa ja siirtämällä standardipalveluja verkkopalveluiksi. Tilastokeskus osallistuu Suomen laatupalkintokilpailuun (EFQM) vuonna Keskeiset yleisen yhteiskuntatilaston tiedot tarjotaan vähintään nykyisessä laajuudessa maksuttomana julkispalveluna. Säännöllisesti ilmestyvien tilastojen julkistusnopeus viikkoina tilastoajankohdan päättymisestä on seuraava: * 2006 Vuositilastot 41,4 33,6 33,6 ¼ -vuositilastot 7,6 8,2 8,2 Kuukausitilastot 5,0 4,8 4,8 *) Vuodesta 2005 lähtien ensijulkistukset 3. Toiminnallinen tehokkuus Tilastotietojen tuotannon yksikkökustannukset ja kiinteiden kustannusten osuus kokonaiskustannuksista pidetään vuoden 2005 tasolla. Toteutetaan Tilastokeskuksen tuottavuusohjelman mukaisia toimenpiteitä. Tuottavuuden arvioidaan kasvavan 2 prosentilla vuodessa vuosina Sähköistä tiedonsiirtoa lisätään koko tuotantoketjussa. Tiedonkeruussa tavoitteena on, että vuoden 2006 loppuun mennessä kaikilla lomakkeella tietoja antavilla on tarjolla myös sähköisen tiedonsiirron mahdollisuus. Tietojärjestelmiä integroidaan siten, että kerättyjen tietojen monikäyttöisyyttä voidaan lisätä. Tilastokeskus rakentaa palvelutoiminnan tehostamiseksi tuotantomallia, joka perustuu tietovarastoajatteluun, ja jatkaa keskuskoneesta luopumisen toteuttamista. Tavoiteaikataulua pyritään nopeuttamaan yhdellä vuodella vuoteen 2008.

4 (9) Tilastokeskuksen kokonaiskustannukset (1 000 euroa): Muutos,% Tuotteet ja palvelut ,8 Tietovarannot ,3 Kokonaiskustannukset ,6 Maksullisen palvelutoiminnan tavoitteena on keskimääräinen 100 prosentin kustannusvastaavuus kolmivuotisjaksona Henkisten voimavarojen hallinta ja kehittäminen Tilastokeskuksen Henkilöstö linjausten mukaisesti jatketaan panostamista henkilöstön avainosaamisen, palkitsemisen ja esimiestyön kehittämiseen sekä henkilöstön työhyvinvoinnin parantamiseen. Työtyytyväisyys pyritään pitämään vähintään nykyisellä tasolla. 21. Toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa euroa. Määrärahaa saa käyttää myös jäsenmaksujen maksamiseen ja EU:n jäsenyyteen liittyvien tilastohankkeiden rahoitukseen. Selvitysosa: Määrärahasta on tarkoitus rahoittaa tietoyhteiskuntaohjelmaa. Määrärahan mitoituksessa on nettobudjetoitavina tuloina otettu huomioon maksullisen toiminnan tulot sekä EU:lta ja yhteishankkeista talousarvion ulkopuolisilta tahoilta saatavat tulot.

5 Toiminnan tulot ja menot (1 000 euroa) (9) 2004 TP 2005 TA 2006 TAE Tulot maksullinen toiminta yhteisrahoitteisen toiminnan tuotot muilta valtion virastoilta - yhteisrahoitteisen toiminnan tuotot valtionhallinnon ulkopuolelta (myös EU) - muut tulot Menot henkilöstömenot toimitilavuokrat palvelujen osto (myös osto toiselta virastolta) muut toiminnan menot Toiminnan rahoitus - toimintamenomomentille budjetoidut tulot toimintamenomomentille budjetoidut menot toimintamenorahoitus, netto muu erittelemätön talousarviorahoitus Momentin käyttö - siirtynyt edelliseltä vuodelta myönnetty käytetty siirtynyt/siirtyy seuraavalle vuodelle Maksullisen toiminnan kustannusvastaavuuslaskelma (euroa) TP TA TAE Maksullisen toiminnan tuotot - suoritteiden myyntituotot muut tuotot Tuotot yhteensä Maksullisen toiminnan kokonaiskustannukset Kustannusvastaavuus (tuotot kustannukset) Kustannusvastaavuus, %

6 (9) 2006 talousarvio talousarvio tilinpäätös (Toimintamenomomentille on budjetoitu muina tuloina virastolle maksettavat sairaus- ja äitiyspäivärahat sosiaaliturvamaksuineen sekä kansaneläkelaitoksen maksamat työterveyshuollon ja kuntoutuksen kustannusten korvaukset sekä irtaimen omaisuuden myynnistä kertyvät tulot. Toimintamenomomentille on nettobudjetoituna maksullinen toiminta ja EU-varat sekä talousarvion ulkopuolinen rahoitus. Henkilötyövuosien määrä on vuonna 2006 arviolta 910 henkilötyövuotta, josta maksullisen toiminnan osuus on noin 104 henkilötyövuotta. Esityksessä ei ole otettu huomioon käsittelyssä olevaa Tilastokeskuksen vuoden 2005 lisätalousarvioehdotusta eikä siihen sisältyviä työ- ja virkaehtosopimuksen palkankorotusvaikutuksia vuodelle 2005.)

7 (9) LIITE 1 Tilastokeskuksen toimintamenomomentin voimavarakehykset TTS-kaudella , peruslaskelma Momentti Tilastokeskus (1 000 e) TP Arvio TAE TTS TTS TTS Menot - palkkaukset (sv-palautukset vähennetty) *) vuokrat muut kulutusmenot investoinnit Yhteensä Toimintamenomomentille nettoutettavat tulot - maksullinen toiminta EU-tulot talousarvion ulkopuolinen rahoitus irtaimen omaisuuden myynti Yhteensä Nettomenot(+)/-tulot(-) Talousarvio/kehys**) Siirtomäärärahakannan muutos (säästö(+)/säästön käyttö(-)) Siirtomäärärahakanta - siirto edelliseltä vuodelta siirtomäärärahankanta valtiolle tuloutus Henkilöstömäärä (HTV) * Pv- ja vanh. rahat Kelalta nettoutettu

8 (9) LIITE 2 TILASTOKESKUKSEN MAKSULLISEN TOIMINNAN KUSTANNUSVASTAAVUUSLASKELMA TP TAE TTS euro euro euro TUOTOT Maksullisen toiminnan tuotot -maksullisen toiminnan myyntituotot maksullisen toiminnan muut tuotot = Tuotot yhteensä KUSTANNUKSET Maksullisen toiminnan erilliskustannukset -Aineet, tarvikkeet ja tavarat *) Henkilöstökustannukset Rakennusten käyttökustannukset **) Palvelujen ostot Muut erilliskustannukset = Erilliskustannukset yhteensä KÄYTTÖJÄÄMÄ Osuus yhteiskustannuksista -Tukitoimintojen kustannukset Poistot Korot Muut yhteiskustannukset = Osuus yhteiskustannuksista yhteensä = Kokonaiskustannukset yhteensä YLIJÄÄMÄ (+)/ALIJÄÄMÄ (-) *) Aineet, tarvikkeet ja tavarat sisältävät valmistevaraston muutoksen. **) Rakennusten käyttökustannukset sisältävät vuokrat ja ylläpitokustannukset. LIITE 3 MAKSULLISEN TOIMINNAN TUNNUSLUKUTAULUKKO Muutos Muutos Muutos pros pros pros. TP ed.v. TAE ed.v. TTS ed.v % % % Maksullisen toiminnan tuotot (t ) , , ,8 Maksullisen toiminnan erilliskustannukset (t ) , , ,0 Käyttöjäämä (t ) , , ,1 - % tuotoista 16,4 12,3 13,1-20,1 14,6 11,5 Osuus yhteiskustannuksista (t ) , , ,0 Ylijäämä (+)/Alijäämä (-) (t ) , , ,0 - % tuotoista 3,2-56,2-1,8-156, ,0 Tuotot % kokonaiskustannuksista yht ,5 98-4, ,0 Investoinnit (t ) 95 63,8 98 3, ,1 - % tuotoista 1,1 57,1 1,2 9,1 1,2 0,0

9 (9) LIITE 4 Tulojen ja menojen erittely 2004 TP 2005 TA 2006 TAE Tulot maksullinen toiminta yhteisrahoitteisen toiminnan tuotot muilta valtion virastoilta yhteisrahoitteisen toiminnan tuotot valtionhallinnon ulkopuolelta (myös EU) muut tulot Menot henkilöstömenot toimitilavuokrat palvelujen osto (myös osto toiselta virastolta) muut toiminnan menot Toiminnan rahoitus - toimintamenomomentille budjetoidut tulot toimintamenomomentille budjetoidut menot toimintamenorahoitus, netto muu erittelemätön talousarviorahoitus Momentin käyttö - siirtynyt edelliseltä vuodelta myönnetty käytetty siirtynyt/siirtyy seuraavalle vuodelle LIITE 5 Nettobudjetoidun toimintamenomomentin perustelutaulukko Toiminnan menot ja tulot (1 000 euroa) 2004 TP 2005 TA 2006 TAE Bruttomenot Bruttotulot Nettomenot (Siirtyvän erän käyttö ) (Nettomääräraha ) Siirtyvät erät - siirtynyt edelliseltä vuodelta siirtynyt/siirtyy seuraavalle vuodelle LIITE 7 Yhteisrahoitteisen toiminnan kustannusvastaavuuslaskelma 2004 TP 2005 TA 2006 TAE Yhteisrahoitteisen toiminnan tulot - muilta valtion virastoilta saatava rahoitus EU:lta saatava rahoitus muu valtionhallinnon ulkopuolinen rahoitus Tulot yhteensä Hankkeiden kokonaiskustannukset Kustannusvastaavuus (tulot-kustannukset) Kustannusvastaavuus, % 68 % 68 % 68 %

TILASTOKESKUKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2007

TILASTOKESKUKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2007 TILASTOKESKUKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2007 2 (6) Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2007 Tilastokeskuksen vuoden 2007 talousarvioehdotus perustuu Tilastokeskuksen ehdotukseen vuosia 2007-2011

Lisätiedot

SAATE TK Valtiovarainministeriö. Kirjaamo

SAATE TK Valtiovarainministeriö. Kirjaamo SAATE TK-21-975-07 9042008 Valtiovarainministeriö Kirjaamo Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2009 Liitteenä on myös Cognos Planning-järjestelmällä tehdyt rahoitustaulukot: - peruslaskelma

Lisätiedot

SAATE TK Valtiovarainministeriö. Kirjaamo

SAATE TK Valtiovarainministeriö. Kirjaamo SAATE TK-21-820-06 6.6.2007 Valtiovarainministeriö Kirjaamo Liitteenä on Tilastokeskuksen päivitetty talousarvioehdotus vuodelle 2008. Liitteenä on kopiot Cognos Planning-järjestelmällä tehdyistä rahoitustaulukoista.

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo SAATE TK-21-881-09 31.3.2010 Valtiovarainministeriö Kirjaamo Liitteenä on Tilastokeskuksen annettujen kehysten puitteisiin laadittu talousarvioehdotus vuodelle 2011. Tilastokeskuksen ehdotus vuosia 2011-2014

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö Kirjaamo. VM/13/02.02.01.01/2009, ohje 5.2.2009. Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2010

Valtiovarainministeriö Kirjaamo. VM/13/02.02.01.01/2009, ohje 5.2.2009. Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2010 1(5) Pvm Datum 342009 Dnro Dnr TK-21-893-08 Vastaanottaja Mottagare Valtiovarainministeriö Kirjaamo Viite Ref Asia Ärende VM/13/02020101/2009, ohje 522009 Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2010

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo. Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2013.

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo. Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2013. SAATE TK-21-1084-11 2.4.2012 Valtiovarainministeriö Kirjaamo Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2013. Ehdotuksen liitteenä on peruslaskelma. Tilastokeskus ei esitä erillistä kehittämisvaihtoehtoa

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo. Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2012.

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo. Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2012. SAATE TK-21-837-10 7.4.2011 Valtiovarainministeriö Kirjaamo Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2012. Ehdotuksen liitteenä on peruslaskelma. Tilastokeskus ei esitä erillistä kehittämisvaihtoehtoa

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2016

Talousarvioesitys 2016 1(5) Talousarvioesitys 30. Tilastotoimi, taloudellinen tutkimus ja rekisterihallinto Selvitysosa: Valtion tilastotoimen tehtävänä on vastata yhteiskuntaoloja ja niiden kehitystä kuvaavien tilastojen laatimisesta

Lisätiedot

METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2008

METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2008 1 VAIN VIRKAKÄYTTÖÖN METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2008 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 2 OSASTO 12 30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala (60.) Metsäntutkimuslaitoksen

Lisätiedot

METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2007

METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2007 1 24.3.2006 METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2007 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 2 OSASTO 12 30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala 60. Metsäntutkimuslaitoksen tulot Momentille

Lisätiedot

Espoo E/80/223/2015. Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2016

Espoo E/80/223/2015. Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2016 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Espoo Ei julkinen E/80/223/2015 Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2016 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS TAE 2016 1 LIITEMUISTIO Ei julkinen 32.20.01 Geologian tutkimuskeskuksen

Lisätiedot

EI JULKINEN ENNEN BUDJETIN JULKISTAMISTA PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE Dnro 78/20/06

EI JULKINEN ENNEN BUDJETIN JULKISTAMISTA PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE Dnro 78/20/06 EI JULKINEN ENNEN BUDJETIN JULKISTAMISTA PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2007 Dnro 78/20/06 PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TAE 2007 30. Yrityspolitiikka 21. Patentti- ja rekisterihallituksen

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 1 METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2005 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 2 OSASTO 12 30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala 32. Metsäntutkimuslaitoksen tulot Momentille arvioidaan

Lisätiedot

EI JULKINEN ENNEN BUDJETIN JULKISTAMISTA PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2006

EI JULKINEN ENNEN BUDJETIN JULKISTAMISTA PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2006 EI JULKINEN ENNEN BUDJETIN JULKISTAMISTA PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2006 Dnro 25/20/2005 PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TAE 2006 30. Yrityspolitiikka 21. Patentti- ja rekisterihallituksen

Lisätiedot

29.88.22 ARKISTOLAITOS

29.88.22 ARKISTOLAITOS 14.3.2006 TALOUSARVIOEHDOTUS 2007 29.88.22 ARKISTOLAITOS KANSALLISARKISTO 1 29.88.22 Arkistolaitoksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Liitemuis- Momentille myönnetään nettomäärärahaa 16 435 000 euroa.

Lisätiedot

E/83/223/2011. Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2012

E/83/223/2011. Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2012 E/83/223/2011 Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2012 LIITEMUISTIO 1 32.20.01 Geologian tutkimuskeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 2010 2011 2012 toteutuma arvio arvio Henkilöstökulut

Lisätiedot

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA Talousarvioesitys, Ministeriön ehdotus Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA 40. Yritysten toimintaympäristö, markkinoiden sääntely ja työelämä 05. Turvallisuus- ja kemikaaliviraston toimintamenot

Lisätiedot

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS 2012

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS 2012 JULKINEN VASTA BUDJETIN JULKAISEMISEN JÄLKEEN PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS Vuoden tiedot tulossopimuksen mukaiset PRH Dnro: 147/20/11 03. Patentti- ja rekisterihallituksen toimintamenot

Lisätiedot

GTK/373/02.00/2016. Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2017

GTK/373/02.00/2016. Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2017 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Ei julkinen GTK/373/02.00/2016 Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2017 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS TAE 2017 1 LIITEMUISTIO Ei julkinen 32.20.01 Geologian tutkimuskeskuksen

Lisätiedot

Talousarvioehdotus vuodelle 2009

Talousarvioehdotus vuodelle 2009 Matkailun edistämiskeskus Talousarvioehdotus vuodelle 32. TEMin hallinnonala 30. Yrityspolitiikka 02. Matkailun edistämiskeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2v) SISÄLLYSLUETTELO SIVU 1. TULOKSELLISUUSKUVAUS...

Lisätiedot

Momentille myönnetään nettomäärärahaa euroa.

Momentille myönnetään nettomäärärahaa euroa. 01. Energiamarkkinaviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 2 088 000 euroa. Selvi ty so sa: Energiamarkkinaviraston tehtävänä on valvoa ja edistää sähkö- ja maakaasumarkkinoiden

Lisätiedot

Talousarvioesitys Tilastotoimi, taloudellinen tutkimus ja rekisterihallinto

Talousarvioesitys Tilastotoimi, taloudellinen tutkimus ja rekisterihallinto Talousarvio 30. Tilastotoimi, taloudellinen tutkimus ja rekisterihallinto S e l v i t y s o s a : Tilastokeskus on valtion tilastotoimen yleisviranomainen, joka tilastojen laadinnan lisäksi huolehtii kansallisen

Lisätiedot

TULOSTAVOITEASIAKIRJA VUODELLE 2007

TULOSTAVOITEASIAKIRJA VUODELLE 2007 VALTIOVARAINMINISTERIÖ TILASTOKESKUS TULOSTAVOITEASIAKIRJA VUODELLE 2007 Valtiovarainministeriö ja Tilastokeskus ovat sopineet seuraavista vuotta 2007 koskevista tulostavoitteista sekä viraston toiminnan

Lisätiedot

----- Toiminnallinen tuloksellisuus :13 Sivu tavoite tavoite toteutuma

----- Toiminnallinen tuloksellisuus :13 Sivu tavoite tavoite toteutuma ----- 05. Turvallisuus- ja kemikaaliviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 18 549 000 euroa. Nettobudjetoinnissa otetaan huomioon kemikaalituoterekisterin maksut,

Lisätiedot

Muistion liite: kustannusvastaavuustaulukot 1-8 / Valtiovarainministeriön asetus Väestörekisterikeskuksen suoritteiden maksuista vuosina 2017 ja 2018

Muistion liite: kustannusvastaavuustaulukot 1-8 / Valtiovarainministeriön asetus Väestörekisterikeskuksen suoritteiden maksuista vuosina 2017 ja 2018 TAULUKKO 1. KANSALAISVARMETEEN KUSTANNUSVASTAAVUUSLASKELMA KANSALAISVARMENNE 2015 2016 2017 2018 TOTEUMA Ennuste Ennuste Ennuste TUOTOT 1 918 716 2 112 000 2 112 000 2 112 000 aineet, tarvikkeet ja tavarat

Lisätiedot

32.40.05. (32.20.03) Turvallisuus- ja kemikaaliviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

32.40.05. (32.20.03) Turvallisuus- ja kemikaaliviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 1 32.40.05. (32.20.03) Turvallisuus- ja kemikaaliviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 18 300 000 euroa. Nettobudjetoinnissa otetaan huomioon kemikaalituoterekisterin

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 1 METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2003 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 2 OSASTO 12 30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala 32. Metsäntutkimuslaitoksen tulot Momentille arvioidaan

Lisätiedot

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2011

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2011 TURVATEKNIIKAN KESKUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2011 Johtokunta hyväksynyt 15.3.2010 TÄSSÄ EI OLE HUOMIOITU KEVAKE-SIIRTOA 32.20. 03. Turvatekniikan keskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille

Lisätiedot

TULLIHALLITUS HUHTUKUU

TULLIHALLITUS HUHTUKUU 1/5 TULLILAITOS täydentävä TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2007 TULLIHALLITUS HUHTUKUU 2006 6.10.2006 2/5 21. Toimintamenot (osa EU) (siirtomääräraha 2 v.) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 147 832 000

Lisätiedot

KULUTTAJAVIRASTON TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2011

KULUTTAJAVIRASTON TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2011 KULUTTAJAVIRASTON TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE KUV/1071/21/ 01. Kuluttajaviraston toimintamenot (siirtomäärärahat 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 4 789 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää Kuluttaja-lehden

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 1 METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2004 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 2 OSASTO 12 30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala 32. Metsäntutkimuslaitoksen tulot Momentille arvioidaan

Lisätiedot

2002 tuloarvio ( ) tuloarvio ( ) 2000 tilinpäätös ( )

2002 tuloarvio ( ) tuloarvio ( ) 2000 tilinpäätös ( ) METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2002 1 2 OSASTO 12 30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala 32. Metsäntutkimuslaitoksen tulot Momentille arvioidaan kertyvän 3 010 564 euroa (17 900 000

Lisätiedot

MAKSULLISEN TOIMINNAN KUSTANNUSVASTAAVUUSLASKELMA LIITE 1 KAIKKI MOMENTIT YHTEENSÄ LAPIN POLIISILAITOS Selite 2013 2014 2015 1. Lupapalvelu suoritteet 2. Muut julkisoikeudelliset suoritteet 3. Liiketaloudelliset

Lisätiedot

10. Säteilyturvakeskus

10. Säteilyturvakeskus 10. Säteilyturvakeskus S e l v i t y s o s a : Säteilyturvakeskuksen toiminta-ajatuksena on ihmisten, yhteiskunnan, ympäristön ja tulevien sukupolvien suojelu säteilyn haitallisilta vaikutuksilta. Toimintaympäristön

Lisätiedot

Tilastokeskuksen ehdotus vuosia koskevaksi toiminta- ja taloussuunnitelmaksi ja menokehyksiksi

Tilastokeskuksen ehdotus vuosia koskevaksi toiminta- ja taloussuunnitelmaksi ja menokehyksiksi 28.4.2005 1(8) Tilastokeskuksen ehdotus vuosia 2006-2009 koskevaksi toiminta- ja taloussuunnitelmaksi ja menokehyksiksi 1. Suunnitelman lähtökohdat Ehdotuksen valmistelussa on otettu huomioon valtiovarainministeriön

Lisätiedot

10.4.2012 E/77/223/2012. Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2013

10.4.2012 E/77/223/2012. Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2013 E/77/223/2012 Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2013 LIITEMUISTIO 1 32.20.01 Geologian tutkimuskeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 2011 2012 2013 toteutuma arvio arvio Henkilöstökulut

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2016

Asiakirjayhdistelmä 2016 Asiakirjayhdistelmä 01. Liikenteen turvallisuusviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Talousarvio HE 30/ vp (28.9.) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 47 866 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää

Lisätiedot

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2009

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2009 TURVATEKNIIKAN KESKUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2009 Johtokunta hyväksynyt 14.3.2008 Korjattu 2.4.2008 Asiakirja ei ole julkinen ennen valtiovarainministeriön talousarvioehdotuksen julkistamista, joka

Lisätiedot

18.2.2004 (EI JULKINEN) TALOUSARVIOEHDOTUS 2005 29.88. ARKISTOLAITOS

18.2.2004 (EI JULKINEN) TALOUSARVIOEHDOTUS 2005 29.88. ARKISTOLAITOS 18.2.2004 (EI JULKINEN) TALOUSARVIOEHDOTUS 2005 29.88. ARKISTOLAITOS Helsinki 2004 29.88 Arkistolaitos 1 29.88.22 Arkistolaitoksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Liitemuis- Momentille myönnetään nettomäärärahaa

Lisätiedot

KULUTTAJAVIRASTON TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2012

KULUTTAJAVIRASTON TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2012 KULUTTAJAVIRASTON TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2012 KUV/1543/21/2011 01. Kuluttajaviraston toimintamenot (siirtomäärärahat 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 4 838 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää

Lisätiedot

01. Sosiaali- ja terveysministeriö

01. Sosiaali- ja terveysministeriö 01. Sosiaali- ja terveysministeriö S e l v i t y s o s a : Sosiaali- ja terveysministeriö johtaa ja ohjaa sosiaaliturvan sekä sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen kehittämistä ja toimintapolitiikkaa.

Lisätiedot

Talousarvioehdotus vuodelle 2010

Talousarvioehdotus vuodelle 2010 Matkailun edistämiskeskus Talousarvioehdotus vuodelle 32. TEMin hallinnonala 20. Innovaatipolitiikka ja yritysten kansainvälistyminen 07. Matkailun edistämiskeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2v)

Lisätiedot

11. Lääkelaitos ja Lääkehoidon kehittämiskeskus

11. Lääkelaitos ja Lääkehoidon kehittämiskeskus 11. Lääkelaitos ja Lääkehoidon kehittämiskeskus S e l v i t y s o s a : Lääkelaitoksen tehtävänä on ylläpitää ja edistää lääkkeiden, terveydenhuollon laitteiden ja tarvikkeiden sekä verivalmisteiden käytön

Lisätiedot

29.40.02 ARKISTOLAITOS

29.40.02 ARKISTOLAITOS 8.2.2013 TALOUSAVIOEHDOTUS 2014 29.40.02 AKISTOLAITOS KANSALLISAKISTO 1 29.40.02 Arkistolaitoksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Liitemuis- Momentille myönnetään nettomäärärahaa 20 997 000 euroa.

Lisätiedot

60. Ammatillinen koulutus

60. Ammatillinen koulutus 60. Ammatillinen koulutus S e l v i t y s o s a : Ammatillisen koulutuksen kehittäminen perustuu valtioneuvoston 4.12. hyväksymään koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmaan vuosille 2008. Ammatillisen

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2015

Asiakirjayhdistelmä 2015 02. Hätäkeskuslaitoksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Talousarvioesitys HE 131/ vp (15.9.) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 53 318 000 euroa. S e l v i t y s o s a : Sisäministeriö asettaa Hätäkeskuslaitokselle

Lisätiedot

TULOSTAVOITEASIAKIRJA VUODELLE 2005

TULOSTAVOITEASIAKIRJA VUODELLE 2005 VALTIOVARAINMINISTERIÖ TILASTOKESKUS TULOSTAVOITEASIAKIRJA VUODELLE 2005 Valtiovarainministeriö ja Tilastokeskus ovat sopineet seuraavista vuotta 2005 koskevista tulostavoitteista sekä viraston toiminnan

Lisätiedot

TULOSTAVOITEASIAKIRJA VUODELLE 2006

TULOSTAVOITEASIAKIRJA VUODELLE 2006 VALTIOVARAINMINISTERIÖ TILASTOKESKUS TULOSTAVOITEASIAKIRJA VUODELLE 2006 Valtiovarainministeriö ja Tilastokeskus ovat sopineet seuraavista vuotta 2006 koskevista tulostavoitteista sekä viraston toiminnan

Lisätiedot

ARKISTOLAITOS

ARKISTOLAITOS 10.2.2014 AL/17418/00.01.00/2013 TALOUSAVIOEHDOTUS 2015 29.40.02 AKISTOLAITOS KANSALLISAKISTO 1 29.40.02 Arkistolaitoksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Liitemuis- Momentille myönnetään nettomäärärahaa

Lisätiedot

TULOSSOPIMUS VUODELLE 2004

TULOSSOPIMUS VUODELLE 2004 VALTIOVARAINMINISTERIÖ TILASTOKESKUS TULOSSOPIMUS VUODELLE 2004 Valtiovarainministeriö ja ovat sopineet Tilastokeskuksen toiminnan ja talouden puitteista vuodelle 2004 jäljempänä esitettävällä tavalla.

Lisätiedot

1(7) VALTIOVARAINMINISTERIÖ Kunta- ja aluehallinto-osasto Lainsäädäntöneuvos Sami Kouki

1(7) VALTIOVARAINMINISTERIÖ Kunta- ja aluehallinto-osasto Lainsäädäntöneuvos Sami Kouki VALTIOVARAINMINISTERIÖ Kunta- ja aluehallinto-osasto Lainsäädäntöneuvos Sami Kouki 14.12.2015 1(7) VALTIOVARAINMINISTERIÖN ASETUS VÄESTÖREKISTERIKESKUKSEN SUORIT- TEIDEN MAKSUISTA VUOSINA 2015 JA 2016

Lisätiedot

10. Yliopisto-opetus ja -tutkimus

10. Yliopisto-opetus ja -tutkimus 10. Yliopisto-opetus ja -tutkimus S e l v i t y s o s a : Yliopistojen, teknillisten korkeakoulujen, kauppakorkeakoulujen ja taidekorkeakoulujen (jäljempänä yliopistot) kehittäminen perustuu korkeakoululaitoksen

Lisätiedot

TALOUSARVIOEHDOTUS 2008 29.60.22 ARKISTOLAITOS

TALOUSARVIOEHDOTUS 2008 29.60.22 ARKISTOLAITOS TALOUSARVIOEHDOTUS 2008 29.60.22 ARKISTOLAITOS KANSALLISARKISTO 1 29.60.22 Arkistolaitoksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Liitemuis- Momentille myönnetään nettomäärärahaa 16 557 000 euroa. tiot 1A-C

Lisätiedot

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS 2011

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS 2011 JULKINEN VASTA BUDJETIN JULKAISEMISEN JÄLKEEN PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS PRH Dnro: 42/20/10 03. Patentti- ja rekisterihallituksen toimintamenot (siirtomääräraha 3 v) Momentille myönnetään

Lisätiedot

Tilastokeskuksen ehdotus vuosia 2005-2008 koskevaksi toiminta- ja taloussuunnitelmaksi ja menokehyksiksi

Tilastokeskuksen ehdotus vuosia 2005-2008 koskevaksi toiminta- ja taloussuunnitelmaksi ja menokehyksiksi 8.12.2003 1(5) Tilastokeskuksen ehdotus vuosia 2005-2008 koskevaksi toiminta- ja taloussuunnitelmaksi ja menokehyksiksi 1. Suunnitelman lähtökohdat Ehdotuksen valmistelussa on otettu huomioon valtiovarainministeriön

Lisätiedot

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 5 902 000 euroa. Nettobudjetoitavina tuloina otetaan huomioon myös EU:lta saatavat tulot.

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 5 902 000 euroa. Nettobudjetoitavina tuloina otetaan huomioon myös EU:lta saatavat tulot. Kuluttajaviraston talousarvioehdotus vuodelle VAIHTOEHTO 1: 01. (32.40.01) Kuluttajaviraston toimintamenot (siirtomäärärahat 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 5 902 000 euroa. Nettobudjetoitavina

Lisätiedot

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS 2010

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS 2010 JULKINEN VASTA BUDJETIN JULKAI- SEMISEN JÄLKEEN PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS PRH Dnro: 55/20/09 03. Patentti- ja rekisterihallituksen toimintamenot (siirtomääräraha 3 v) Momentille

Lisätiedot

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2007

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2007 TURVATEKNIIKAN KESKUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2007 Johtokunta hyväksynyt 14.3.2006 32.20. 23. Turvatekniikan keskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 9 285

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2016

Asiakirjayhdistelmä 2016 02. Elintarviketurvallisuusviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Talousarvio HE 30/ vp (28.9.) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 41 346 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää myös: 1) eläinlääkintävahinkojen

Lisätiedot

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2005

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2005 TURVATEKNIIKAN KESKUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2005 Johtokunta hyväksynyt 18.3.2004 32.20. 23. Turvatekniikan keskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 9 651

Lisätiedot

40. Valtion alue- ja paikallishallinto

40. Valtion alue- ja paikallishallinto Talousarvio 40. Valtion alue- ja paikallishallinto S e l v i t y s o s a : Aluehallintovirasto toteuttaa alueellista yhdenvertaisuutta edistämällä oikeusturvaa, hyvinvointia ja turvallisuutta yhteistyössä

Lisätiedot

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2010

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2010 TURVATEKNIIKAN KESKUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE Johtokunta hyväksynyt 9.3.. Korjattu VN:n kehyksen mukaiseksi 6.4.. 32.20. 03. Turvatekniikan keskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille

Lisätiedot

LIITE 1 Geodeettisen laitoksen tulossopimus 2006 Tuloksellisuuden tunnusluvut (tuhatta euroa) Selite a) Vaikuttavuuden tunnusluvut Toteuma 2004 Ennuste 2005 TAE 2006 Tulossop. 2006 b) Toiminnallinen tehokkuus

Lisätiedot

90. Rajavartiolaitos

90. Rajavartiolaitos Talousesitys 90. Rajavartiolaitos S e l v i t y s o s a : Sisäasiainministeriö asettaa rajavartiolaitokselle seuraavat alustavat tulostavoitteet: Yhteiskunnallinen vaikuttavuus Rajavartiolaitoksen yhteiskunnallisena

Lisätiedot

01. Sosiaali- ja terveysministeriö

01. Sosiaali- ja terveysministeriö S e l v i t y s o s a : 01. Sosiaali- ja terveysministeriö Perustehtävien ohella sosiaali- ja terveysministeriö keskittyy pääluokkaperustelujen selvitysosassa asetettujen hallinnonalan strategisten linjausten

Lisätiedot

TULLIN TALOUSARVIOESITYS VUODELLE 2011

TULLIN TALOUSARVIOESITYS VUODELLE 2011 TULLIN TALOUSARVIOESITYS VUODELLE 2011 1.4.2010 12.28.10 Tullilaitoksen tulot Momentille arvioidaan kertyvän 4 502 000 euroa. Selvitysosa: Tulot perustuvat seuraaviin säädöksiin. 1) Tullilakiin (1446/1994)

Lisätiedot

Talousarvioesitys Tiede

Talousarvioesitys Tiede 88. Tiede Suomen Akatemian momenteilta 29.88.50 ja 29.88.53 rahoitettaviin tutkimushankkeisiin saa vuonna hyväksyä sitoumuksia 175 590 000 euron arvosta. Tieteellisten seurain valtuuskunnalle voidaan edelleen

Lisätiedot

VEROHALLINTO

VEROHALLINTO VERO VEROHALLINTO 3.4. tehdyt VEROHALLINNON TALOUSARVIOEHDOTUS 2 12. ja 28. muut talousarviotilit Kehykset vuodelle (1000 ) 2008 toteuma TAE TAE 12. Sekalaiset tulot 12.28.11 Kuntien osuudet verotuskustannuksista

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. (30.01, osa) Hallinto ja tutkimus 01. Maa- ja metsätalousministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2014

Asiakirjayhdistelmä 2014 01. Verohallinnon toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Talousarvioesitys HE 112/2013 vp (16.9.2013) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 429 907 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää myös: 1) kansainvälisten

Lisätiedot

01. (30.01, osa) Hallinto ja tutkimus

01. (30.01, osa) Hallinto ja tutkimus 01. (30.01, osa) Hallinto ja tutkimus S e l v i t y s o s a : Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan pääluokkaperusteluissa on esitetty toimialan yhteiskunnalliset vaikuttavuustavoitteet, joita hallinto

Lisätiedot

40. Ratahallintokeskus

40. Ratahallintokeskus 40. Ratahallintokeskus S e l v i t y s o s a : Radanpidon tavoitteena on edistää rautatieliikenteen toimintaedellytyksiä tehokkaana, turvallisena ja ympäristöystävällisenä osana kotimaista ja kansainvälistä

Lisätiedot

Kehyssuunnitelma

Kehyssuunnitelma 1(5) suunnitelma 2014 2017 28.30.01 Tilastokeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 1 000 2010 TP 2011 TA+LTAt 2012 TA 2013 2014 2015 2016 2017 Toteuma/ Budjetoitu 44 566 45 430 48 218 Edellinen kehyspäätös

Lisätiedot

Talousarvioesitys Metsähallitus. 1. Peruspääoman muutokset

Talousarvioesitys Metsähallitus. 1. Peruspääoman muutokset 1. Peruspääoman muutokset 63. Metsähallitus Metsähallituksen peruspääomaa voidaan korottaa 9,7 milj. eurolla, johon sisältyy liikelaitoksen sisäisinä siirtoina 15,1 milj. euron arvoisen omaisuuden siirto

Lisätiedot

Tilastokeskuksen ehdotus vuosia 2004-2007 koskevaksi toiminta- ja taloussuunnitelmaksi ja menokehyksiksi

Tilastokeskuksen ehdotus vuosia 2004-2007 koskevaksi toiminta- ja taloussuunnitelmaksi ja menokehyksiksi 13.12.2002 1(6) Tilastokeskuksen ehdotus vuosia 2004-2007 koskevaksi toiminta- ja taloussuunnitelmaksi ja menokehyksiksi 1. Suunnitelman lähtökohdat Ehdotuksen valmistelussa on otettu huomioon valtiovarainministeriön

Lisätiedot

Talousarvioesitys Tilastotoimi, taloudellinen tutkimus ja rekisterihallinto

Talousarvioesitys Tilastotoimi, taloudellinen tutkimus ja rekisterihallinto Talousarvio 30. Tilastotoimi, taloudellinen tutkimus ja rekisterihallinto S e l v i t y s o s a : Valtion tilastotoimen tehtävänä on vastata yhteiskuntaoloja ja niiden kehitystä kuvaavien tilastojen laatimisesta

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2014

Asiakirjayhdistelmä 2014 01. Ulkoasiainhallinnon toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Talousarvioesitys HE 112/2013 vp (16.9.2013) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 201 254 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää myös: 1) kunniakonsulien

Lisätiedot

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2008

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2008 TURVATEKNIIKAN KESKUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2008 Johtokunta hyväksynyt 13.3.2007 32.20. 03. (32.20.23) Turvatekniikan keskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa

Lisätiedot

KULUTTAJAVIRASTON TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2010

KULUTTAJAVIRASTON TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2010 KULUTTAJAVIRASTON TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE KUV/1319/21/ Kuluttajaviraston talousarvioehdotus vuodelle 2 VAIHTOEHTO 1 01. (32.40.01) Kuluttajaviraston toimintamenot (siirtomäärärahat 2 v) Momentille

Lisätiedot

TULLIN TALOUSARVIOESITYS VUODELLE 2012

TULLIN TALOUSARVIOESITYS VUODELLE 2012 TULLIN TALOUSARVIOESITYS VUODELLE 2012 1.4.2011 12.28.10 Tullilaitoksen tulot Momentille arvioidaan kertyvän 4 485 000 euroa. Selvitysosa: Tulot perustuvat seuraaviin säädöksiin. 1) Tullilakiin (1446/1994)

Lisätiedot

KYSin talous 2017 ja 2018 sekä kertaluonteiset erät

KYSin talous 2017 ja 2018 sekä kertaluonteiset erät KYSin talous 2017 ja 2018 sekä kertaluonteiset erät Kari Janhonen, 14.03.2018 5.4.2018 1 Tilinpäätös 2017 5.4.2018 2 5.4.2018 3 Sitovat tavoitteet Valtuusto muutokset talousarvioon 22.5.2017, 10 (suun

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä Tilastotoimi, taloudellinen tutkimus ja rekisterihallinto

Asiakirjayhdistelmä Tilastotoimi, taloudellinen tutkimus ja rekisterihallinto Asiakirjayhdistelmä 30. Tilastotoimi, taloudellinen tutkimus ja rekisterihallinto Talousarvio HE 30/ vp (28.9.) S e l v i t y s o s a : Valtion tilastotoimen tehtävänä on vastata yhteiskuntaoloja ja niiden

Lisätiedot

KYSin kuntakierros 2017

KYSin kuntakierros 2017 KYSin kuntakierros 2017 Kari Janhonen 21.4.2017 1 Tilinpäätös 2016 21.4.2017 2 21.4.2017 3 Sitovat tavoitteet Valtuusto sitovien tavoitteiden muutos 12.12.2016, 16 muutokset talousarvioon 12.12.2016, 17

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN JA METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TULOSSOPIMUS VUODEKSI 2002

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN JA METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TULOSSOPIMUS VUODEKSI 2002 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ 1(3) Päivämäärä Dnro Metsäosasto 23.1.2002 250/06/2002 Viite Asia MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN JA METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TULOSSOPIMUS VUODEKSI 2002 Maa- ja metsätalousministeriö

Lisätiedot

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2006

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2006 TURVATEKNIIKAN KESKUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2006 Johtokunta hyväksynyt 11.3.2005 32.20. 23. Turvatekniikan keskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 9 738

Lisätiedot

Yhteisrahoitteisen toiminnan kustannusvastaavuuslaskelman laatiminen

Yhteisrahoitteisen toiminnan kustannusvastaavuuslaskelman laatiminen Valtiokonttori Määräys 1 (7) 20.11.2014 Dnro VK/1077/00.01/2014 Kirjanpitoyksiköt Yhteisrahoitteisen toiminnan kustannusvastaavuuslaskelman laatiminen Valtion talousarviosta annetun asetuksen 55 :n 1 momentin

Lisätiedot

Puolustusministeriön ja Puolustushallinnon Palvelukeskuksen välinen tulossopimus vuodelle 2008. LIITE 5 s. 1 (6)

Puolustusministeriön ja Puolustushallinnon Palvelukeskuksen välinen tulossopimus vuodelle 2008. LIITE 5 s. 1 (6) Puolustusministeriön ja Puolustushallinnon Palvelukeskuksen välinen tulossopimus vuodelle 2008 LIITE 5 s. 1 (6) s. 2 (6) Puolustusministeriön resurssipoliittisen osaston päällikön ja Puolustushallinnon

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2017

Talousarvioesitys 2017 Talousarvio 02. (29.01.02, 03 ja 30.20, osa) Opetushallituksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 46 077 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää myös: 1) oppimateriaalin

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2016

Asiakirjayhdistelmä 2016 Asiakirjayhdistelmä 01. Maahanmuuttoviraston ja valtion vastaanottokeskusten toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Talousesitys HE 30/ vp (28.9.) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 39 229 000 euroa. 1)

Lisätiedot

Talousarvioesitys vuodelle 2008

Talousarvioesitys vuodelle 2008 Talousarvioesitys vuodelle 05. (32.20.05) Mittatekniikan keskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille ehdotetaan nettomäärärahaa 5 111 000 euroa Määrärahaa saa käyttää myös: 1. EU:n hyväksymien

Lisätiedot

VERO VEROHALLITUS

VERO VEROHALLITUS VERO VEROHALLITUS 29.4.2005 VEROHALLINNON TALOUSARVIOEHDOTUS 2006 OSASTO 12 12. SEKALAISET TULOT 28. Valtiovarainministeriön hallinnonala 28. Kuntien osuudet verotuskustannuksista Momentille arvioidaan

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 10. Maaseudun kehittäminen 61. EU:n osallistuminen maaseudun kehittämiseen (arviomääräraha) Momentille myönnetään lisäystä 7 000 000 euroa. S e

Lisätiedot

63. (30.33) Metsähallitus

63. (30.33) Metsähallitus 1. Toimintaan liittyvät tasejärjestelyt 63. (30.33) Metsähallitus Metsähallituksen julkiset hallintotehtävät eriytetään taloudellisesti liiketoiminnasta 1.1.2005 alkaen valtion liikelaitoksista annetun

Lisätiedot

80. (34.06, osa) Työvoimapolitiikka

80. (34.06, osa) Työvoimapolitiikka 8. (34.6, osa) Työvoimapolitiikka S e l v i t y s o s a : Julkisesta työvoimapalvelusta annetun lain (1295/22) mukaan julkisen työvoimapalvelun ydintehtävä on työmarkkinoiden toimivuuden edistäminen. Tavoitteena

Lisätiedot

Toiminnallisen tuloksellisuuden osalta pääluokkaperustelun tavoite tarkoittaa, että

Toiminnallisen tuloksellisuuden osalta pääluokkaperustelun tavoite tarkoittaa, että 01. Hallinto ja tutkimus S e l v i t y s o s a : Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan tehtäviä hoitavat pääluokassa 30 budjetoiduin varoin maa- ja metsätalousministeriö, Luonnonvarakeskus, Elintarviketurvallisuusvirasto,

Lisätiedot

SOSIAALI- JATERVEYSMINISTERIÖ Muistio Liite Lakimies Merituuli Mähkä

SOSIAALI- JATERVEYSMINISTERIÖ Muistio Liite Lakimies Merituuli Mähkä SOSIAALI- JATERVEYSMINISTERIÖ Muistio Liite Lakimies 23.2.2016 Merituuli Mähkä SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN ASETUS LÄÄKEALAN TURVALLISUUS- JA KEHITTÄMISKESKUKSEN MAKSULLISISTA SUORITTEISTA 1 Yleistä

Lisätiedot

05. Euroopan rakennerahastojen ohjelmien toteutus

05. Euroopan rakennerahastojen ohjelmien toteutus 05. Euroopan rakennerahastojen ohjelmien toteutus S e l v i t y s o s a : EU:n ohjelmakauden 2000 2006 sekä ohjelmakauden 2007 2013 rakennerahasto-ohjelmia rahoittavan Euroopan sosiaalirahaston toimenpiteillä

Lisätiedot

Talousarvioesitys Valtion alue- ja paikallishallinto

Talousarvioesitys Valtion alue- ja paikallishallinto Talousarvio 40. Valtion alue- ja paikallishallinto S e l v i t y s o s a : Aluehallintovirasto toteuttaa alueellista yhdenvertaisuutta edistämällä oikeusturvaa ja turvallisuutta sekä kehittämällä ja tukemalla

Lisätiedot

TALOUSKATSAUS MARRASKUU 2012

TALOUSKATSAUS MARRASKUU 2012 TALOUSKATSAUS MARRASKUU 2012 Rahatoimisto 21.12.2012 Katsaus on laadittu 30.11.2012 tilanteesta. Katsaukseen sisältyvä ennuste poikkeaa elokuun osavuosikatsauksessa esitetystä ennusteesta toimintatulojen

Lisätiedot

20. (29.60) Ammatillinen koulutus

20. (29.60) Ammatillinen koulutus Yhteiskunnallinen vaikuttavuus 2. (29.6) Ammatillinen koulutus Ammatillisen koulutuksen päämääränä on vahvistaa työelämän ja yhteiskunnan hyvinvointia ja kilpailukykyä kansainvälistyvässä toimintaympäristössä

Lisätiedot