Suunnittelualueella ei ole asemakaavaa.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Suunnittelualueella ei ole asemakaavaa."

Transkriptio

1 Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Lentokentäntie, yritysalue / asemakaava / asemakaavan hyväksyminen 1859/ /2014 Kh Asemakaava Asemakaavalla muodostuvat Siilinjärven kunnan 2. kunnanosan korttelit sekä erityis-, liikenne- ja katualueet Lentokentäntien yritysalue ase makaa va-alu eel le. Kaavatunnus Kaava-alueen sijainti Kaava-alue sijaitsee Etelä-Siilinjärvellä, Joensuuntien (vt 9) ja Lentokentäntien (mt 562) koillispuolella, rajoittuen lounaisosastaan Rissala 1, Yrityskylä -ase makaa vaan. Suunnittelualue rajautuu etelässä Joensuuntiehen, jatkuen 480 metriä poh joi sen suuntaan ja lännessä Lentokentäntiehen, jatkuen 840 metriä itään päin. Tarkempi aluerajaus on esitetty kaavaselostuksen kannessa. Kaavoitustilanne Alueella on voimassa ympäristöministeriön vahvistamat Kuopion seudun maa kunta kaa va, Pohjois-Savon maakuntakaava ja Pohjois-Savon tuu li voi ma maa kun takaa va sekä maakuntavaltuuston hyväksymä Pohjois-Savon kaupan maa kun takaa va. Maakuntakaavassa alue on osoitettu työpaikka-alueeksi. Alueella on voimassa 2014 hyväksytty Etelä-Siilinjärven yleiskaava. Suun nit te lualue on yleiskaavassa osoitettu työpaikka-alueeksi. Suunnittelualueella ei ole asemakaavaa. Kaavan keskeistä sisältöä Asemakaavalla muodostetaan olemassa olevaan yhdyskuntarakenteeseen ja tekni sen huollon verkostoihin liittyvä elinkeino- ja työpaikka-alue, joka täydentää jo olemassa olevaa Rissalan Yrityskylän aluetta. Asemakaavalla lisätään yri tys tonttien tarjontaa ja mahdollistetaan uusien työpaikkojen syntyminen erin omais ten liikenneyhteyksien varrella sijaitsevalle alueelle. Asemakaavalla osoitetaan aluetta palvelevat liikenne- ja katualueet sekä suojaviheralueet. Alueen esi ra ken ta mises sa syntyviä kiviaineksia hyödynnetään myös muissa hankkeissa. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma ja kaavan valmisteluaineisto asetetaan nähtä vil le, järjestetään lausuntopalaveri tai annetaan mahdollisuus mielipiteen esit tämi seen lausunnossa.

2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaavakartta merkintöineen (pienennös) ehdotus Kunnanhallitus päättää saattaa asemakaavan vireille, asettaa osallistumis- ja arvioin ti suun ni tel man ja kaavan valmisteluaineiston nähtäville sekä varata osallisille ti lai suu den mielipiteen esittämiseen joko lausuntopalaverissa tai erillisellä lau sunnol la. Merkittiin pöytäkirjaan, että asiantuntijana kokouksessa tämän kokousasian esittelyn ajan oli Timo Nenonen. Lisäksi merkittiin Merkittiin pöytäkirjaan, että Lauri Katainen ilmoitti olevansa esteellinen (HallintoL kohta ) tämän asian käsittelyyn ja poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn ajaksi. Kh Laatimisvaiheen kuuleminen Asemakaavan valmisteluaineisto on ollut nähtävillä Sii lin järven kunnantalolla, Vuorelan kirjastossa sekä kunnan internet-sivuilla. Val mis te luvai heen lausuntopalaveri järjestettiin ja palaveriin osallistui seit se män eri viranomais- ja yhteistyötahoa. Nähtävilläoloaikana saatiin lisäksi kuusi lau suntoa. Puolustusvoimien lausunnon täsmentämiseksi järjestettiin erillinen pa la ve ri puolustusvoimien toiminnan vaikutusten huomioimiseksi kaavassa. Palavereissa esitettyjen kannanottojen ja lausuntojen huomioon ottaminen käy ilmi kaavaselostuksen kohdassa Mielipiteet ja niiden huomioiminen. Muutokset kaavaehdotukseen Asemakaavaan on tehty ehdotusvaiheeseen seuraavia tarkastuksia: Korttelialueiden rajauksia on täsmennetty valmistuneen esi ra ken ta mis suun nitel man mukaisiksi. Toimistokäyttö ja isompia henkilömääriä sisältävä liikerakentaminen on rajattu pois työpaikka-alueen käyttötarkoituksista puolustusvoimien toiminnan tur vaami sek si. Joensuuntien varren melualueella olevien asuinrakennuspaikkojen käyt tö tarkoi tus on muutettu toimitilarakennusten korttelialueeksi, jolla voi edelleen olla yk si toimintaan liittyvä asunto. Lentokentäntien varressa korttelissa 7800 on otettu huomioon nousutien varauk set suoja-alueesta ja rakentamiskorkeudesta. Hulevesien käsittelyyn on varattuja alueita on tarkistettu hulevesiselvityksen mu kai sik si. Asemakaavamerkintöjä ja -määräyksiä on tarkistettu mielipiteiden ja neu vot telu jen perusteella. Asemakaavaselostusta on täydennetty mm. vaikutusten arvioinnin osalta.

3 Asetetaan asemakaava ja asemakaavan muutos ehdotuksena nähtäville ja järjes te tään ehdotusvaiheen lausuntopalaveri tai vaihtoehtoisesti mahdollisuus lausun non antamiseen. Kaavakartta merkintöineen ja määräyksineen ehdotus Kunnanhallitus päättää asettaa asemakaavaehdotuksen nähtäville ja varata osalli sil le tilaisuuden mielipiteen esittämiseen joko lausuntopalaverissa tai erillisellä lau sun nol la. Kunnanhallitus päätti yksimielisesti palauttaa asian edelleen valmisteltavaksi kaavamerkintöjen ja -tehokkuuden näkökulmasta. Merkittiin pöytäkirjaan, että Lauri Katainen ilmoitti olevansa esteellinen (HallintoL kohta) tämän asian käsittelyyn ja poistui kokouksesta tämän kokousasian käsittelyn ajaksi. Lisäksi merkittiin pöytäkirjaan, että asiantuntijana kokouksessa tämän kokousasian esittelyn ajan oli Erja Soranta. Kh Valmistelija/lisätiedot: Kaavaehdotuksen uudelleen tarkastelussa on pyritty monipuolisempaan ja te hokkaam paan kaavoitusta varten hankittua maata hyödyntävään kaavaratkaisuun. Uu dek si tavoitteeksi on lisätty Lentokentäntielle näkyvän alueen tehokkaampi hyö dyn tä mi nen siistiin liike- ja toimistorakentamiseen. Ratkaisu mahdollistaa mm. liikenneaseman tai tilaa vaativan kaupan toiminnan alueella vähittäiskaupan suuryk si köi den sijoittumisesta säädetyn lain puitteissa. Muutokset tarkistettuun kaavaehdotukseen Asemakaavaehdotukseen on tehty uudelleentarkastelun jälkeen seuraavia muutok sia: Suojaviheraluetta on rajattu pois asemakaava-alueesta Joensuuntien var ressa, mikä mahdollistaa alueen suunnittelun Jännemäentien alueen ase ma kaavoi tuk sen yhteydessä. Lentokentäntien varteen on lisätty työpaikka-aluetta (KL), jolle on mahdollista ra ken taa liike- ja toimistotiloja sekä liikenneasema. Kaavaselostukseen on kirjattu tarkemmin kaavaratkaisuun vaikuttaneita läh tökoh tia ja perusteluja sekä lisätty kaavan uudelleen tarkastelusta aiheutuneet muu tok set vaikutusten arviointeineen. Muilta osin uusi kaavaehdotus on aiemmin esitetyn mukainen Asetetaan asemakaava ehdotuksena nähtäville ja jär jes te tään ehdotusvaiheen lau sun to pa la ve ri tai vaihtoehtoisesti mahdollisuus lau sun non antamiseen sekä tar vit taes sa ehdotusvaiheen viranomaisneuvottelu.

4 Kaavakartta merkintöineen ja määräyksineen ehdotus Kunnanhallitus päättää asettaa asemakaavaehdotuksen nähtäville ja varata osalli sil le tilaisuuden mielipiteen esittämiseen joko lausuntopalaverissa tai erillisellä lau sun nol la. Merkittiin pöytäkirjaan, että Lauri Katainen ilmoitti olevansa esteellinen (HallintoL 28 1 mom. 3. kohta) tämän asian käsittelyyn ja poistui kokouksesta tämän kokousasian käsittelyn ajaksi. Lisäksi merkittiin pöytäkirjaan, et tä asiantuntijana kokouksessa tämän kokousasian esittelyn ajan oli Timo Nenonen. Kh Ehdotusvaiheen kuuleminen Asemakaava on ollut ehdotuksena nähtävillä kunnantalolla, Vuo re lan kirjastossa sekä kunnan internet-sivuilla. Kaavaehdotuksesta jär jes tettiin lausuntoneuvottelu, johon osallistui seitsemän eri viranomais- ja yh teis työ tahoa. Pääosa kaavaehdotuksen palautteesta saatiin kirjattua palaverista laa dit tuun muistioon. Lisäksi nähtävilläoloaikana saatiin yksi muistutus ja kaksi lau sun toa. Lausuntojen ja muistutusten sekä lausuntopalaverissa esitettyjen asioiden huo mioon ottaminen käy ilmi kaavaselostuksen kohdassa Mielipiteet ja nii den huomioiminen. Asemakaavan ehdotusvaiheen viranomaisneuvottelu pidettiin , jossa käy tiin läpi ehdotusvaiheessa saatu palaute ja sovittiin jatkotoimista. Puo lus tusvoi mien mukaan asemakaava voidaan hyväksyä ennen tekeillä olevan suoja-alue las ken nan valmistumista, kun neuvotteluissa sovitut asiat huomioidaan kaa vas sa. Viranomaisneuvottelun jälkeen sovittiin kaavamerkintöjen ja -mää räysten täsmentämisestä Puolustusvoimien toiminnan turvaamiseksi. Kaava-alueen yk si tyi siä maanomistajia kuultiin Puolustusvoimien esittämistä kor keus ra joit tees ta rakentamiseen sekä lausuntopyyntötarpeesta mahdollisissa ra ken nus hank keis sa. Tarkistukset kaavaehdotukseen Kaavaehdotukseen on nähtävilläpidon jälkeen tehty seuraavat tarkistukset: Energiahuollon rakennuspaikoille sekä niihin rajoittuville rakennuspaikoille on mer kit ty rakennusalamerkintä, mikä varmistaa sen, että muun ta mo ra ken nuksen etäisyys palavaan rakenteeseen on vähintään 8 m. Kortteleista 7800 ja 7806 (Liike, toimisto-, teollisuus- ja varastorakennusten kort te li alue, KT-11) on poistettu mahdollisuus rakentaa niihin kauppakeskus, päi vit täis ta va ra kau pan ja elintarvikkeiden myymälätiloja sekä lii ken ne ase matyyp pi siä tiloja puolustusvoimien suoja-aluetarpeen vuoksi. Samalla niihin on lisät ty mahdollisuus rakentaa tiloja myös teollisuus- ja varastotoiminnalle. Korttelista 7801 (Toimitilarakennusten korttelialue, KTY-6) on li sä mää räyk sel lä poistettu mahdollisuus rakentaa sille majoitus- ja kokoontumistiloja, kaup pakes kus ja päivittäistavarakaupan ja elintarvikkeiden myymälätiloja puo lus tusvoi mien suoja-aluetarpeen vuoksi. Kortteleiden 7800, 7801 ja 7806 kaavamääräyksiin on lisätty Puolustusvoimille mah dol li suus lausunnon antamiseen rakennuslupavaiheessa.

5 Kortteliin 7801 on merkitty rakennuksen vesikaton ylimmän kohdan kor keusase ma (10 m) nousutievarausten vuoksi. Asemakaavamerkintöjä ja -määräyksiä on täydennetty ja tarkistettu lisäksi mm. istutusalueiden osalta ta on täydennetty kaavaehdotuksesta saadun palautteen pe rusteel la, mm. hulevesien käsittelyn ja liikenteellisten vaikutusten osalta. Muutokset eivät ole olennaisia eikä kaavaehdotusta ole tarpeen niiden johdosta aset taa uudelleen nähtäville. Kaavaehdotuksen jälkeen tehdyistä muutoksista on neu vo tel tu ja sovittu Puolustusvoimien kanssa. Yksityisiä maanomistajia on kuultu kaavamääräysten täsmennyksistä. Lentokentäntien yritysalueen asemakaava viedään hyväksymiskäsittelyyn. Kaavakartta merkintöineen ja määräyksineen ja kaavaselostus. ehdotus Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että valtuusto hyväksyy Len to ken täntien yritysalueen asemakaavan. Merkittiin pöytäkirjaan, että asiantuntijana kokouksessa tämän kokousasian esittelyn ajan oli Timo Nenonen.

Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos

Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos Kaupunginhallitus 275 13.08.2018 Kaupunginhallitus 346 22.10.2018 Kaupunginvaltuusto 90 12.11.2018 Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos 1059/10.03.06/2017 Kaupunginhallitus 19.02.2018 67 Maanomistaja

Lisätiedot

Elinkeino-, liikenne- ja ym päristökeskus

Elinkeino-, liikenne- ja ym päristökeskus Elinkeino-, liikenne- ja ym päristökeskus LAUSUNTO 16.1.2018 LAPELY/3392/201 6 Kittilän kunta Valtatie 15 99100 KITTILÄ Lausuntopyyntö 29.12.2017 Akanvuoma/Taivaanvalkeat ranta-asemakaavaehdotus, Kittilä

Lisätiedot

Kyseessä on kaavoitusohjelman työ nro 1703.

Kyseessä on kaavoitusohjelman työ nro 1703. Kaupunkirakennelautakunta 9 17.01.2017 Kaupunkirakennelautakunta 68 14.03.2017 Kaupunginhallitus 108 20.03.2017 Kaupunginvaltuusto 16 27.03.2017 Merimiehenkatu 3 asemakaavamuutoksen hyväksyminen 7500/10.02.03/2016

Lisätiedot

Korttelin 53 asemakaavan muutos / hyväksymisvaihe 358/10.02.03/2014

Korttelin 53 asemakaavan muutos / hyväksymisvaihe 358/10.02.03/2014 Kunnanhallitus 34 03.03.2014 Kunnanhallitus 143 16.06.2014 Kaavoitusjaosto 5 25.02.2015 Kunnanhallitus 189 18.05.2015 Kaavoitusjaosto 7 03.03.2016 Kunnanhallitus 47 21.03.2016 Korttelin 53 asemakaavan

Lisätiedot

Saarenalueen korttelin 513 torialueen asemakaavan muutos / OAS / Luonnos / Ehdotus / Asemakaavan hyväksyminen

Saarenalueen korttelin 513 torialueen asemakaavan muutos / OAS / Luonnos / Ehdotus / Asemakaavan hyväksyminen Kunnanhallitus 528 14.12.2015 Kunnanhallitus 149 11.04.2016 Kunnanhallitus 332 05.09.2016 Kunnanhallitus 7 16.01.2017 Saarenalueen korttelin 513 torialueen asemakaavan muutos / OAS / Luonnos / Ehdotus

Lisätiedot

Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosan (Keskus) toria ja Torikadun osaa koskeva asemakaavamuutos

Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosan (Keskus) toria ja Torikadun osaa koskeva asemakaavamuutos Kaupunkisuunnittelulautakunta 42 29.05.2018 Kaupunkisuunnittelulautakunta 61 28.08.2018 Kaupunginhallitus 264 03.09.2018 Kaupunkisuunnittelulautakunta 90 06.11.2018 Kaupunginhallitus 352 12.11.2018 Kankaanpään

Lisätiedot

Asemakaavan muutos hyvinvointikeskuksen alueella korttelissa 46

Asemakaavan muutos hyvinvointikeskuksen alueella korttelissa 46 Kunnanhallitus 81 15.04.2019 Kunnanhallitus 95 13.05.2019 Kaava- ja maapoliittinen 6 22.05.2019 työryhmä Kunnanhallitus 123 03.06.2019 Asemakaavan muutos hyvinvointikeskuksen alueella korttelissa 46 2004/55.551/2019

Lisätiedot

Kaavoitus- ja rakennuslautakunta Kunnanhallitus Kaavoitus- ja rakennuslautakunta

Kaavoitus- ja rakennuslautakunta Kunnanhallitus Kaavoitus- ja rakennuslautakunta Kaavoitus- ja 11 25.01.2017 rakennuslautakunta Kunnanhallitus 4 30.01.2017 Kaavoitus- ja rakennuslautakunta 43 29.03.2017 Kirkonkylän asemakaavan muutos; Kortteli 58 40/10.02.03/2017 Kaavoitus- ja rakennuslautakunta

Lisätiedot

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi.

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi. Tekninen lautakunta 271 30.09.2014 Tekninen lautakunta 101 26.04.2016 Tekninen lautakunta 107 27.06.2017 Kaupunginhallitus 385 14.08.2017 Kaupunginhallitus 402 28.08.2017 Kaupunginvaltuusto 109 18.09.2017

Lisätiedot

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi.

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi. Tekninen lautakunta 271 30.09.2014 Tekninen lautakunta 101 26.04.2016 Tekninen lautakunta 107 27.06.2017 Kaupunginhallitus 385 14.08.2017 Kaupunginhallitus 402 28.08.2017 Kaupunginvaltuusto 109 18.09.2017

Lisätiedot

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA, HYVÄKSYMISKÄSITTELY 26/10/02/03/2016

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA, HYVÄKSYMISKÄSITTELY 26/10/02/03/2016 Ympäristölautakunta 45 23.04.2015 Kaupunginhallitus 143 06.05.2015 Ympäristölautakunta 101 25.08.2015 Kaupunginhallitus 218 02.09.2015 Ympäristölautakunta 5 21.01.2016 Kaupunginhallitus 20 03.02.2016 Ympäristölautakunta

Lisätiedot

59/ /2013. Valmistelijana on toiminut tekninen johtaja Pirkko Tuuttila.

59/ /2013. Valmistelijana on toiminut tekninen johtaja Pirkko Tuuttila. Kunnanhallitus 204 27.05.2013 Kunnanhallitus 110 30.03.2015 Kunnanhallitus 262 22.06.2015 Valtuusto 80 12.08.2015 Kunnanhallitus 431 12.10.2015 Kunnanhallitus 184 08.05.2017 Asemakaavan muutos korttelissa

Lisätiedot

Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi

Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi Kaupunginhallitus 133 03.03.2014 Kaupunginvaltuusto 19 17.03.2014 Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi 732/10/02/03/2011 KH 133 Valmistelijat: kaa voi tus pääl lik kö Veli Pekka Koivu, p. 0447809360,

Lisätiedot

Kaava N 106A Pajuniityn Haapaniemen alueen asemakaava/kaavaprosessin keskeytys

Kaava N 106A Pajuniityn Haapaniemen alueen asemakaava/kaavaprosessin keskeytys Kaavoitus- ja tekninen lautakunta 111 05.11.2014 Kunnanhallitus 213 17.11.2014 Kaavoitus- ja tekninen lautakunta 10 27.01.2016 Kunnanhallitus 22 08.02.2016 Kaavoitus- ja tekninen lautakunta 68 11.10.2017

Lisätiedot

Kirkonseudun ja Saarenalueen asemakaavan muutos Niskan alueella / OAS / Päivitetty OAS Pyhäjokitalo hankekaava / Luonnos / Ehdotus

Kirkonseudun ja Saarenalueen asemakaavan muutos Niskan alueella / OAS / Päivitetty OAS Pyhäjokitalo hankekaava / Luonnos / Ehdotus 124 14.04.2014 10 16.01.2017 36 30.01.2017 285 10.07.2017 Kirkonseudun ja Saarenalueen asemakaavan muutos Niskan alueella / OAS / Päivitetty OAS Pyhäjokitalo hankekaava / Luonnos / Ehdotus 7/10.02.03/2017

Lisätiedot

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2018 1

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2018 1 LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2018 1 Kaavatoimikunta AIKA 01.02.2018 kello 16:15-17:15 PAIKKA Kaupunginhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3

Lisätiedot

Kankaanpään kaupungin Karhoismajan kylän tilaa Kalliola koskeva ranta-asemakaavaehdotus (Pikku-Mateen ranta-asemakaava 3)

Kankaanpään kaupungin Karhoismajan kylän tilaa Kalliola koskeva ranta-asemakaavaehdotus (Pikku-Mateen ranta-asemakaava 3) Ympäristölautakunta 37 31.03.2015 Ympäristölautakunta 67 18.08.2015 Kaupunginhallitus 252 24.08.2015 Kaupunginhallitus 340 16.11.2015 Kaupunginvaltuusto 75 07.12.2015 Kankaanpään kaupungin Karhoismajan

Lisätiedot

Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252

Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252 Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 Päätös / ympäristölupahakemus / Syväsatama, jätteiden loppusijoittaminen ja hyödyntäminen satamakentän rakenteissa, Kokkolan Satama / Länsi- ja Sisä-Suomen

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Kunnanvaltuusto 27 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet

Lisätiedot

Kirjainkiemurat - mallisivu (c)

Kirjainkiemurat - mallisivu (c) Aa Ii Uu Ss Aa Ii Uu Ss SII-LIN VII-LI-KUP-PI I-sot, pie-net kir-jai-met, sii-li neu-voo aak-ko-set. Roh-ke-as-ti mu-kaan vaan, kaik-ki kyl-lä op-pi-vat! Ss Har-joit-te-le kir-jai-mi-a li-sää vih-koo-si.

Lisätiedot

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen Kaupunginhallitus 138 10.04.2017 Kaupunginhallitus 248 19.06.2017 Lausunto Päijät-Hämeen jätelautakuntasopimuksen päivittämisestä/yhteistoimintasopimuksen muuttaminen 97/14.06.00/2017 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 27.2.2018 ASEMAKAAVA KESKUSPUISTON ASEMAKAAVA Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosaa (Keskus), kortteleita 20, 21, 26 ja katualuetta

Lisätiedot

- 1 Kokouksen avaaminen. - 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta. - 4 Työjärjestyksen hyväksyminen

- 1 Kokouksen avaaminen. - 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta. - 4 Työjärjestyksen hyväksyminen Kaupunginhallitus 119 31.03.2014 Kaupunginvaltuuston kokouksen 27.1.2014 päätösten täytäntöönpano 1224/07.02.03/2014 KHALL 119 Kuntalain 23.1 :n mukaan kunnanhallitus vastaa kunnan hal lin nos ta ja taloudenhoidosta

Lisätiedot

Euran keskustan osayleiskaavan laatiminen

Euran keskustan osayleiskaavan laatiminen Kaavatoimikunta 11 24.08.2015 Kaavatoimikunta 1 08.02.2016 Valtuusto 46 23.05.2016 Euran keskustan osayleiskaavan laatiminen 101/10.02.02/2015, 421/10.02.02/2012 Kaavatmk 24.08.2015 11 Kaavatoimikunta

Lisätiedot

Asemakaavan muutos, Raivaajankatu, hyväksyminen 964/ /2015. Kaupunkisuunnittelulautakunta

Asemakaavan muutos, Raivaajankatu, hyväksyminen 964/ /2015. Kaupunkisuunnittelulautakunta Kaupunkisuunnittelulautakunta 191 13.10.2015 Kaupunkisuunnittelulautakunta 60 22.03.2016 Kaupunginhallitus 119 04.04.2016 Kaupunginhallitus 219 20.06.2016 Kaupunginvaltuusto 53 27.06.2016 Asemakaavan muutos,

Lisätiedot

Valmistelija/lisätietoja Kaavoituspäällikkö Samuli Kantola, puh , sähköposti:

Valmistelija/lisätietoja Kaavoituspäällikkö Samuli Kantola, puh , sähköposti: Kunnanhallitus 142 16.06.2014 Kunnanhallitus 198 06.10.2014 Kaavoitusjaosto 8 25.02.2015 Kunnanhallitus 115 02.03.2015 Kaavoitusjaosto 12 27.10.2015 Kaavoitusjaosto 11 13.06.2016 Kaavoitusjaosto 18 11.10.2016

Lisätiedot

Kemijärven kaupunki 1 (7)

Kemijärven kaupunki 1 (7) Kemijärven kaupunki 1 (7) Kemijärven kaupunki 2 (7) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma asemakaavamuutoksesta Savukosken kunnan asemakaava-alueella koskien mm. vanhusten

Lisätiedot

Kesärannan ranta-asemakaava / kaavaehdotuksen hyväksyminen

Kesärannan ranta-asemakaava / kaavaehdotuksen hyväksyminen Kunnanhallituksen 61 02.10.2014 Kunnanhallituksen 82 04.12.2014 Kunnanhallituksen 23 20.05.2015 Kunnanhallitus 119 09.06.2015 Kunnanvaltuusto 36 17.06.2015 Kesärannan ranta-asemakaava / kaavaehdotuksen

Lisätiedot

Asemakaavan muutosehdotus sekä kaavaselostus liitteineen

Asemakaavan muutosehdotus sekä kaavaselostus liitteineen Tekninen lautakunta 289 04.09.2013 Kaupunginhallitus 423 09.09.2013 Kaupunginhallitus 373 15.09.2014 Kaupunginvaltuusto 84 29.09.2014 Asemakaavan muutos ja tonttijako, 64 Skinnarila, kortteli 81, virkistys-

Lisätiedot

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Yksityisteiden hoidon järjestäminen Tekninen lautakunta 68 04.12.2018 Kaupunginhallitus 8 14.01.2019 Kaupunginvaltuusto 3 04.02.2019 Tekninen lautakunta 16 26.03.2019 Kaupunginhallitus 64 15.04.2019 Kaupunginvaltuusto 22 27.05.2019 Yksityisteiden

Lisätiedot

MANSIKKANIEMENRANNAN ASEMAKAAVAMUUTOS 204/ /2014

MANSIKKANIEMENRANNAN ASEMAKAAVAMUUTOS 204/ /2014 Kunnanhallitus 209 10.08.2015 Ympäristölautakunta 127 16.12.2015 Tekninen lautakunta 16 10.02.2016 Kunnanhallitus 116 18.04.2016 Tekninen lautakunta 47 17.08.2016 Ympäristölautakunta 74 31.08.2016 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus Tekninen lautakunta Tekninen lautakunta

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus Tekninen lautakunta Tekninen lautakunta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Tekninen lautakunta 51 14.4.2015 Tekninen lautakunta 97 7.6.2016 Asianro 957/10.02.03/2014 253 Raision kaupungin 5. kaupunginosan (Kuninkoja) kortteleita 502 (osa), 517

Lisätiedot

Kaavamuutosalueelta laaditaan ennen ehdotusvaihetta luon to sel vitys.

Kaavamuutosalueelta laaditaan ennen ehdotusvaihetta luon to sel vitys. Korttelin 308 asemakaavan muutos 877/10.02.03/2015 KH 23.11.2015 300 Kaupunki on saattamassa vireille asemakaavan muutosta ns. Kunta lan puis ton alueella, jolla sijaitsee kaupunginmuseo. Kaupunki on myy

Lisätiedot

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle Kunnanhallitus 46 25.02.2014 Kunnanhallitus 76 24.03.2014 Kunnanhallitus 126 13.05.2014 Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle 135/1/2013

Lisätiedot

SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE

SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE Ympäristölautakunta 60 15.06.2016 Kunnanhallitus 181 20.06.2016 Ympäristölautakunta 32 22.03.2017 Kunnanhallitus 87 27.03.2017 SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE

Lisätiedot

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Tekninen lautakunta 51 14.4.2015 Tekninen lautakunta 97 7.6.2016 Kaupunginhallitus 253 19.9.2016 Asianro 957/10.02.03/2014 81 Raision kaupungin 5. kaupunginosan (Kuninkoja)

Lisätiedot

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille Tekninen lautakunta 66 20.09.2017 Tekninen lautakunta 102 19.12.2017 102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2019 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Suomun matkailukeskuksessa itä-suomun

Lisätiedot

JA ARVIOINTISUUNNITELMA , MUUTETTU

JA ARVIOINTISUUNNITELMA , MUUTETTU KH 6.6.2017 Liite 2 1 PYHÄRANTA RANTA-ASEMAKAAVANMUUTOS Pyhärannan Kukolan Salmelan ym tilat OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 28.7.2016, MUUTETTU 25.4.2017 Tämä ranta-asemakaavanmuutos koskee Pyhärannan,

Lisätiedot

PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS

PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS Tekninen lautakunta 24 13.04.2016 Kunnanhallitus 59 13.03.2017 PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS 143/08.00.00/2015 TEKLA 13.04.2016 24 Sari Kaakinen on tehnyt 15.6.2015

Lisätiedot

Kymijoen - Mankalan vesistöalueen rantayleiskaavan muutos Metsäranta-tilan 1:284 alueella,

Kymijoen - Mankalan vesistöalueen rantayleiskaavan muutos Metsäranta-tilan 1:284 alueella, Kaavoitustoimikunta 5 02.03.2015 Kaavoitustoimikunta 28 11.05.2015 Kunnanhallitus 120 18.05.2015 Kaavoitustoimikunta 50 12.10.2015 Kunnanhallitus 229 19.10.2015 Kunnanvaltuusto 87 10.11.2015 Kymijoen -

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2016 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Suomun matkailukeskuksessa

Lisätiedot

Valmistelija / lisätietojen antaja: kaavoituspäällikkö Pertti Kyyhkynen, puh. (09) tai sähköposti

Valmistelija / lisätietojen antaja: kaavoituspäällikkö Pertti Kyyhkynen, puh. (09) tai sähköposti Ympäristölautakunta 105 16.11.2011 Ympäristölautakunta 6 09.02.2012 Kaupunginhallitus 45 27.02.2012 Ympäristölautakunta 22 07.03.2012 Kaupunginhallitus 58 12.03.2012 Ympäristölautakunta 54 07.06.2012 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Kunnanhallitus 143 20.05.2013 Kunnanhallitus 182 05.08.2013 OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OMISTUS 613/053/2013

Kunnanhallitus 143 20.05.2013 Kunnanhallitus 182 05.08.2013 OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OMISTUS 613/053/2013 Kunnanhallitus 143 20.05.2013 Kunnanhallitus 182 05.08.2013 OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OMISTUS 613/053/2013 KHALL 143 Valmistelu: hallintojohtaja Eeva Vanhanen, p. 050 356 6427 Oulun kaupunki, Oulun seudun

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Akanrovan asemakaavan muutos ja laajennus (korttelit , ja 1068) II- vaihe

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Akanrovan asemakaavan muutos ja laajennus (korttelit , ja 1068) II- vaihe 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Akanrovan asemakaavan muutos ja laajennus (korttelit 1000 1038, 1041 1046 ja 1068) II- vaihe Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 15.3.2017 Ilmakuva Maanmittauslaitos

Lisätiedot

SIILINJÄRVI Rissala 1- yrityskylän laajennus

SIILINJÄRVI Rissala 1- yrityskylän laajennus SIILINJÄRVI Rissala 1- yrityskylän laajennus 2. kunnanosa Korttelit 7705 7711 Asemakaava ja asemakaavan muutos Siilinjärven kunta, maankäyttöpalvelut 2014 kaavatunnus 749 7701 Asemakaava ja asemakaavan

Lisätiedot

Oheismateriaali: AIRIX Ympäristö Oy:n tarjous, alustava osal lis tumis- ja arviointisuunnitelma

Oheismateriaali: AIRIX Ympäristö Oy:n tarjous, alustava osal lis tumis- ja arviointisuunnitelma Kunnanhallitus 314 17.11.2014 Ympäristölautakunta 95 04.12.2014 Kaitaraisten yritysalueen asemakaava 184/10.02.03/2013 KHALL 17.11.2014 314 KHALL 08.10.2012 245 Kunnanhallitus on käsittelyt Kaitarasiten

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus MESSUJEN ALENNUSTONTIT 27/02.09/2016

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus MESSUJEN ALENNUSTONTIT 27/02.09/2016 Kunnanhallitus 54 15.02.2016 Kunnanvaltuusto 16 22.02.2016 Kunnanhallitus 179 20.06.2016 MESSUJEN ALENNUSTONTIT 27/02.09/2016 KHALL 54 Forssassa pidetään vuoden tauon jälkeen Ra ken na-si sus ta-asu -messut

Lisätiedot

Ranuan kirkonkylän asemakaavan muutos ja laajennus, Kolomaan teollisuusalue-laatimisvaiheen kuuleminen, vastineet

Ranuan kirkonkylän asemakaavan muutos ja laajennus, Kolomaan teollisuusalue-laatimisvaiheen kuuleminen, vastineet Ranuan kirkonkylän asemakaavan muutos ja laajennus, Kolomaan teollisuusalue-laatimisvaiheen kuuleminen, vastineet Vastineet luonnosvaiheen palautteeseen: -8kpl lausuntoja -0kpl mielipiteitä? 1. Lapin Elinkeino-,

Lisätiedot

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus Kunnanhallitus 305 27.11.2014 Kunnanhallitus 151 10.06.2015 Kunnanhallitus 19 28.01.2016 Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus 143/00.04.01/2014 KH 27.11.2014 305 Työ-

Lisätiedot

Nro 4 / Osayleiskaavan kaavakartta_10.000_ 26.5.2015 (vain sähköisenä)

Nro 4 / Osayleiskaavan kaavakartta_10.000_ 26.5.2015 (vain sähköisenä) Ympäristölautakunta 54 26.05.2015 Kaupunginhallitus 178 01.06.2015 Ympäristölautakunta 95 24.11.2015 Kaupunginhallitus 361 01.12.2015 Kaupunginvaltuusto 77 07.12.2015 Kankaanpään keskustan ja sitä ympäröivien

Lisätiedot

Äijälän ranta-asemakaava ja Nimetön-Patarauta-Renko ranta-asemakaavan muutos Äijälän tilan alueella

Äijälän ranta-asemakaava ja Nimetön-Patarauta-Renko ranta-asemakaavan muutos Äijälän tilan alueella Kaupunginhallituksen 28 21.05.2018 konsernijaosto Kaupunginhallitus 232 04.06.2018 Kaupunginhallitus 330 01.10.2018 Äijälän ranta-asemakaava ja Nimetön-Patarauta-Renko ranta-asemakaavan muutos Äijälän

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 12 12.01.2015 Kaupunginhallitus 281 30.11.2015 Kaupunginhallitus 296 07.12.2015

Kaupunginhallitus 12 12.01.2015 Kaupunginhallitus 281 30.11.2015 Kaupunginhallitus 296 07.12.2015 Kaupunginhallitus 12 12.01.2015 Kaupunginhallitus 281 30.11.2015 Kaupunginhallitus 296 07.12.2015 Lausunto Oinaskylän tuulivoimaosayleiskaavaehdotuksesta 774/613/2014 Kaupunginhallitus 12.01.2015 12 Vesannon

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kemijärven kaupunki 1 (7) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaava Pyhätunturin matkailukeskuksessa Suopursunmutkan varrella. Suunnittelualue ja kaavan tavoite Suunnittelualue sijaitsee Pyhätunturin

Lisätiedot

Maankäyttöjaosto/ Markanvändningssektionen Maankäyttöjaosto/ Markanvändningssektionen Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen Maankäyttöjaosto/ Markanvändningssektionen Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen 64 23.09.2015

Lisätiedot

Tiealueet MT ja MT (Vanhatie) sekä MT (Virastotie) asemakaavan muutos / OAS /Ehdotus / Asemakaavan hyväksyminen

Tiealueet MT ja MT (Vanhatie) sekä MT (Virastotie) asemakaavan muutos / OAS /Ehdotus / Asemakaavan hyväksyminen Kunnanhallitus 83 27.02.2017 Kunnanhallitus 97 13.03.2017 Kunnanhallitus 303 21.08.2017 Valtuusto 110 25.10.2017 asemakaavan muutos / OAS /Ehdotus / Asemakaavan hyväksyminen 15/10.02.03/2017 Khall 27.02.2017

Lisätiedot

NILSIÄN KAUPUNKI. TAHKOVUORI ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 215 (osa) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. HANKEKUVAUS

NILSIÄN KAUPUNKI. TAHKOVUORI ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 215 (osa) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. HANKEKUVAUS Nilsiän kaupunki, Tahkovuori 1/5 NILSIÄN KAUPUNKI TAHKOVUORI ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 215 (osa) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. HANKEKUVAUS Asemakaavan muutos koskee korttelin 215 rakennuspaikkoja

Lisätiedot

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita:

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita: Koulutuslautakunta 44 10.06.2014 Koulutuslautakunta 58 16.09.2014 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutos 1.8.2014 alkaen / luku 5.4 Oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen / opiskelijahuollon

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014 HÄMEENKYRÖN KUNTA OSA KORTTELIA 64, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014 1 Sisältö 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET...

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 243 17.10.2016 Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kaupunginhallitus 263 07.11.2016 Kaupunginhallitus 272 21.11.2016 Yhteistyötoimikunta 22 23.11.2016 Kaupunginhallitus 283 28.11.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Valmistelija: Ari Pöllänen, tekninen johtaja/toimialajohtaja, p , s-posti:

Valmistelija: Ari Pöllänen, tekninen johtaja/toimialajohtaja, p , s-posti: Tekninen lautakunta 15 17.02.2016 Vesihuoltoliikelaitoksen 17 15.03.2016 johtokunta Tekninen lautakunta 36 20.04.2016 Tekninen lautakunta 58 22.06.2016 Kunnanhallitus 127 08.08.2016 Kunnanvaltuusto 29

Lisätiedot

PADASJOKI KEULAINMETSÄN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Keulainniemi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

PADASJOKI KEULAINMETSÄN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Keulainniemi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PADASJOKI KEULAINMETSÄN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Keulainniemi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue ja maanomistus Päiväys 9.1.2017 Alue sijaitsee Padasjoen kunnan Jokioisten kylässä

Lisätiedot

Kymijoen - Mankalan vesistöalueen rantayleiskaavan muutos tilan Tokkola 4:94 alueella,

Kymijoen - Mankalan vesistöalueen rantayleiskaavan muutos tilan Tokkola 4:94 alueella, Kaavoitustoimikunta 7 02.03.2015 Kaavoitustoimikunta 27 11.05.2015 Kunnanhallitus 119 18.05.2015 Kaavoitustoimikunta 43 24.09.2015 Kunnanhallitus 228 19.10.2015 Kymijoen - Mankalan vesistöalueen rantayleiskaavan

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014

Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014 Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014 OSIKONMÄEN KOULUN LAKKAUTTAMINEN SIVLTK 27.03.2014 15 Kunnanvaltuuston on hyväksynyt 21.3.2011 11 kouluverkkosuunnitelman

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) AK 5194 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 16.5.2017 ASEMAKAAVA Kaukolämpölaitoksen tontin laajennus Kankaanpään kaupungin 6. kaupunginosaa (Koskenoja), osaa kortteleista

Lisätiedot

Asemakaavamuutos koskee kortteleita 79-81, 85 ja sekä katu-, viher- ja erityisaluetta

Asemakaavamuutos koskee kortteleita 79-81, 85 ja sekä katu-, viher- ja erityisaluetta LOIMAAN KAUPUNKI 27.3.2018 1( 5) Asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma AK 0619 Lamminkadun eteläpään asemakaavamuutos 6. (Suopelto) kaupunginosa Asemakaavamuutos koskee kortteleita

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 11. KAUPUNGINOSAN KORTTELIA 1101 Kunnan kaavatunnus:

Lisätiedot

MARKO RANTASEN VAPAUTUSHAKEMUS VESIHUOLTOLAITOKSEN VIEMÄRIVERKKOON LIITTÄMISESTÄ / LAUSUNTO MARKO RANTASEN VALITUKSESTA TURUN HALLINTO-OIKEUDELLE

MARKO RANTASEN VAPAUTUSHAKEMUS VESIHUOLTOLAITOKSEN VIEMÄRIVERKKOON LIITTÄMISESTÄ / LAUSUNTO MARKO RANTASEN VALITUKSESTA TURUN HALLINTO-OIKEUDELLE Ympäristölautakunta 161 06.10.2015 Ympäristölautakunta 222 26.11.2015 MARKO RANTASEN VAPAUTUSHAKEMUS VESIHUOLTOLAITOKSEN VIEMÄRIVERKKOON LIITTÄMISESTÄ / LAUSUNTO MARKO RANTASEN VALITUKSESTA TURUN HALLINTO-OIKEUDELLE

Lisätiedot

Rantayleiskaavan muutos 54/06.61/2012, 228/10.02.04/2014

Rantayleiskaavan muutos 54/06.61/2012, 228/10.02.04/2014 Kunnanhallitus 326 16.11.2010 Kunnanhallitus 116 17.04.2012 Kunnanhallitus 210 19.08.2014 Kunnanhallitus 146 02.06.2015 Kunnanhallitus 174 11.08.2015 Kunnanvaltuusto 42 31.08.2015 Rantayleiskaavan muutos

Lisätiedot

Liitteet: - Kaavaluonnos, liite 1/ 61 - Asemakaavamerkinnät, liite 2/ 61 - Asemakaavaselostus, liite 3/ 61

Liitteet: - Kaavaluonnos, liite 1/ 61 - Asemakaavamerkinnät, liite 2/ 61 - Asemakaavaselostus, liite 3/ 61 Valtuusto 6 09.09.2013 6 S 19 C Joensuun venesataman asemakaavan hyväksyminen 152/10.02.03/2012 KAAVJAOS 61 Kaavoitusjaosto 12.6.2012 Valmistelija: maankäyttöpäällikkö Matti Kanerva matti.kanerva (at)

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Levin korttelin 27 tontin 1 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 20.4.2018 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2017 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

KETUNKIVENKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS

KETUNKIVENKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS iite kaupunkikehityksen lautakunnan esityslistaan nro 5 6.11.2014 asia 46 OSAISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITEMA KETUNKIVENKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS Asemakaavan muutos koskee: 205 Sievarin kaupunginosa, korttelin

Lisätiedot

INKOO, ÄNGÖ RANTA-ASEMAKAAVA

INKOO, ÄNGÖ RANTA-ASEMAKAAVA 1 MAANMITTARI ÖHMAN Sten Öhman Sunnantie 7 10900 Hanko 044-2530464 sten.ohman@netsten.fi 22.9.2016 INKOO, ÄNGÖ RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue ja kaavoitustilanne

Lisätiedot

Osayleiskaavaehdotus Antaverkan ja Mutalan välisellä alu eel la oli ehdotuksena nähtävillä

Osayleiskaavaehdotus Antaverkan ja Mutalan välisellä alu eel la oli ehdotuksena nähtävillä Kaupunginhallitus 19 22.01.2018 Tekninen lautakunta 11 21.02.2018 Haja-asutusalueen kylien osayleiskaavan muutos ja laajennus Kuruntien ympäristössä Antaverkan ja Mutalan välisellä alueella / Ehdotus /

Lisätiedot

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA Sivistyslautakunta 21 25.03.2015 Sivistyslautakunta 33 22.04.2015 KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA 2015 2016 SIVLTK 21 Koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa koskevat

Lisätiedot

Merikarvia Sata aurinkoista päivää enemmän

Merikarvia Sata aurinkoista päivää enemmän Sata aurinkoista päivää enemmän OSALLISUTMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Kirkonkylän asemakaavan muutos Oloneuvoksentie MERIKARVIAN KUNTA 29.5.2017 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lakisääteinen

Lisätiedot

ASIKKALAN kunta. Lauttaniemen ranta-asemakaava ja. Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

ASIKKALAN kunta. Lauttaniemen ranta-asemakaava ja. Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ASIKKALAN kunta Lauttaniemen ranta-asemakaava ja Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos 12.11.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Lauttaniemi 12112015.doc Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Taajama-alueiden osayleiskaavan muutos 270/10.02.03/2014

Taajama-alueiden osayleiskaavan muutos 270/10.02.03/2014 Tekninen lautakunta 39 02.09.2014 Tekninen lautakunta 2 18.02.2015 Tekninen lautakunta 15 16.04.2015 Tekninen lautakunta 23 03.06.2015 Kaupunginhallitus 114 08.06.2015 Kaupunginvaltuusto 23 15.06.2015

Lisätiedot

Laissa ammatillisesta koulutuksesta (787/ ) todetaan, että kou lutuk sen järjestäjän tulee hyväksyä koulutusta varten opetussuunnitelma.

Laissa ammatillisesta koulutuksesta (787/ ) todetaan, että kou lutuk sen järjestäjän tulee hyväksyä koulutusta varten opetussuunnitelma. Hallitus 30 24.04.2015 Hallitus 42 12.06.2015 Hallitus 50 28.08.2015 Hallitus 88 18.12.2015 Hallitus 47 17.06.2016 Hallitus 58 26.08.2016 Opetussuunnitelmien hyväksyminen 27/40/401/2015 KYH 30 Laissa ammatillisesta

Lisätiedot

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT Opetus- ja 112 26.08.2015 varhaiskasvatuslautakunta Kunnanhallitus 303 14.09.2015 Valtuusto 64 28.09.2015 TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

Lisätiedot

Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 2 (korttelit sekä Ounasjoentien länsipuoli)

Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 2 (korttelit sekä Ounasjoentien länsipuoli) KITTILÄN KUNTA Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 1 1.11.2010 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 2 (korttelit 1000 1035 sekä Ounasjoentien länsipuoli) Osallistumis-

Lisätiedot

Pyhäselkä-Telmonselkä osayleiskaavamuutos tilalla Väärälahti RN:o 13:67 ( )

Pyhäselkä-Telmonselkä osayleiskaavamuutos tilalla Väärälahti RN:o 13:67 ( ) Tekninen lautakunta 81 18.08.2015 Kunnanhallitus 118 24.08.2015 Tekninen lautakunta 126 08.12.2015 Kunnanhallitus 200 14.12.2015 Tekninen lautakunta 31 15.03.2016 Kunnanhallitus 54 04.04.2016 Pyhäselkä-Telmonselkä

Lisätiedot

Merisalin asemakaavamuutos 529-2-13-1, Nunnakatu 1b

Merisalin asemakaavamuutos 529-2-13-1, Nunnakatu 1b Kaupunginhallitus 214 25.05.2015 Kaavoitus- ja 65 10.06.2015 ympäristölautakunta Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 77 20.08.2015 Merisalin asemakaavamuutos 529-2-13-1, Nunnakatu 1b 376/10.03.01/2015 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Isopaasin ranta-asemakaavan muutos

Isopaasin ranta-asemakaavan muutos Kaupunginhallitus 35 26.01.2015 Kaupunginhallitus 173 04.05.2015 Isopaasin ranta-asemakaavan muutos 730/10.03.06/2014 Kaupunginhallitus 26.01.2015 35 Maanmittausinsinööri Birit Keva 3.12.2014: Maanomistaja

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) AK 5197 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 28.11.2017 ASEMAKAAVA VENETMÄEN ASEMAKAAVA Kankaanpään kaupungin 5. kaupunginosaa (Järventausta), korttelin osaa 379 koskeva

Lisätiedot

HARJAVALLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 2017

HARJAVALLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 2017 Yhteistoimintaelin 6 26.01.2017 Henkilöstöjaosto 9 30.01.2017 Kaupunginhallitus 37 20.02.2017 Valtuusto 20 29.05.2017 HARJAVALLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 2017 Yte 26.01.2017 6 1.1.2014

Lisätiedot

1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNI- TELMA (OAS)

1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNI- TELMA (OAS) FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ( 6 ) RAUTALAMMIN KUNTA SONKARI-KIESIMÄ RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS-

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 247 05.10.2015 Kaupunginhallitus 255 12.10.2015 Kaupunginhallitus 265 26.10.2015 Kaupunginhallitus 282 09.11.2015 Kaupunginhallitus 302 23.11.2015 Kaupunginhallitus 310 30.11.2015 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Valmistelija rakennustarkastaja Markku Vaittinen: Tornion kaupunki teknisten palvelujen lautakunta

Valmistelija rakennustarkastaja Markku Vaittinen: Tornion kaupunki teknisten palvelujen lautakunta Teknisten palvelujen ltk 80 24.05.2017 Kaupunginhallitus 209 21.06.2017 Kaupunginhallitus 231 14.08.2017 POIKKEAMISLUPAHAKEMUS NRO P8/2017 ALASAUKKO-OJA ANNE 218/10.03.00/2017 TEKN 24.05.2017 80 Valmistelija

Lisätiedot

Ruotsalaisen, Kymenvirran ja Rutalahden rantaosayleiskaava II hyväksyminen

Ruotsalaisen, Kymenvirran ja Rutalahden rantaosayleiskaava II hyväksyminen Kaavoitusjaosto 16 07.12.2015 Kunnanhallitus 340 14.12.2015 Kaavoitusjaosto 3 18.01.2016 Kunnanhallitus 5 25.01.2016 Kaavoitusjaosto 21 13.12.2016 Kunnanhallitus 240 19.12.2016 Kunnanhallitus 19 30.01.2017

Lisätiedot

Tekninen lautakunta Tekninen lautakunta Matkakeskuksen asemakaavan muutos (kaava nro 01/010) 289/10.02.

Tekninen lautakunta Tekninen lautakunta Matkakeskuksen asemakaavan muutos (kaava nro 01/010) 289/10.02. Tekninen lautakunta 5 10.01.2017 Tekninen lautakunta 51 28.02.2017 Matkakeskuksen asemakaavan muutos (kaava nro 01/010) 289/10.02.01/2013 Tela 10.01.2017 5 Asemakaavan valmisteluvaiheen kuulemisesta oli

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI 120 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI 120 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Nilsiä, Tahkovuori 1/5 NILSIÄ, TAHKOVUORI ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI 120 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. HANKEKUVAUS Asemakaavan muutos koskee Tahkovuoren asemakaava-alueen korttelia 110, 119

Lisätiedot

Teknisen lautakunnan pöytäkirjassa on asiasta seu raa vaa:

Teknisen lautakunnan pöytäkirjassa on asiasta seu raa vaa: Tekninen lautakunta 2 17.01.2017 Asemakaavan muutos 690/Akm Tori 81/10.02.03/2017 Tekla 17.01.2017 2 69/10.02.03/2016 Tekla 07.06.2016 76 Tekla 104 Teknisen lautakunnan pöytäkirjassa 22.9.2015 104 on asiasta

Lisätiedot

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162 Kunnanhallitus 368 10.11.2015 Kunnanhallitus 404 08.12.2015 Kunnanhallitus 414 22.12.2015 Kunnanhallitus 43 09.02.2016 Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014

Lisätiedot

Asemakaavan muutos ja laajennus / 4. Ritakallion, 7. Ritamäen ja 8. Liuhtarin kaupunginosat / Alanko II kaavahanke. Kaavan vireille tulo ja tavoitteet

Asemakaavan muutos ja laajennus / 4. Ritakallion, 7. Ritamäen ja 8. Liuhtarin kaupunginosat / Alanko II kaavahanke. Kaavan vireille tulo ja tavoitteet Kaupunkisuunnittelujaosto 3 25.04.2018 Kaupunginhallitus 5 07.05.2018 Kaupunginvaltuusto 3 28.05.2018 Asemakaavan muutos ja laajennus / 4. Ritakallion, 7. Ritamäen ja 8. Liuhtarin kaupunginosat / Alanko

Lisätiedot

MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN ANTAMAT LÄHTÖKOHDAT MRL 62, 63 ja 64 SEKÄ MRA 30

MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN ANTAMAT LÄHTÖKOHDAT MRL 62, 63 ja 64 SEKÄ MRA 30 FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (5) LIPERIN KUNTA PYHÄSELÄN TELMONSELÄN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN

Lisätiedot

Tekninen lautakunta Tekninen lautakunta Tekninen lautakunta Korian Pioneeripuiston osayleiskaava

Tekninen lautakunta Tekninen lautakunta Tekninen lautakunta Korian Pioneeripuiston osayleiskaava Tekninen lautakunta 286 26.11.2013 Tekninen lautakunta 229 11.11.2014 Tekninen lautakunta 92 28.04.2015 Korian Pioneeripuiston osayleiskaava 1583/10.02.00/2013 Tela 26.11.2013 286 Korian Pioneeripuiston

Lisätiedot

Lisätietoja: kaavoitusarkkitehti Minna Kulojärvi

Lisätietoja: kaavoitusarkkitehti Minna Kulojärvi Kaupunginhallitus 11 13.01.2014 Kaupunginhallitus 188 09.06.2014 Kuuselan asemakaavanmuutos 14/10.02.03/2014 224/10.02.03/2013 TEKLTK 23.08.2012 99 TEKLTK 14.03.2013 21 Asemakaavanmuutos on tullut vireille

Lisätiedot

Pomarkun kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone

Pomarkun kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Pomarkun kunta Pöytäkirja 1/2019 1 Henkilöstötoimikunta Aika 04.02.2019 klo 15:30-17:10 Paikka Pomarkun kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Käsitellyt asiat Asia Liitteet Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot