Valtuutettu Vesa Parantaisen ym. valtuutettujen aloite koskien katuvalojen sammuttamista

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Valtuutettu Vesa Parantaisen ym. valtuutettujen aloite koskien katuvalojen sammuttamista"

Transkriptio

1 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 752/ / Valtuutettu Vesa Parantaisen ym. valtuutettujen aloite koskien katuvalojen sammuttamista historia Kaupunginvaltuusto Valtuutettu Vesa Parantainen jätti valtuustolle seuraavan aloitteen: Raisiossa on säästösyistä sammutettu katuvalot klo välisenä aikana. Tämä on herättänyt kuntalaisissa kysymyksiä ja myös turvattomuuden tunnetta. Minkä suuruinen säästö katuvalojen sammuttamisesta syntyy ja olisiko sammutus mahdollista toteuttaa vain osittaisena ja mikä olisi tämän kustannusvaikutus säästöön? Esitämme, että katuvalojen sammuttamiselle pyritään löytämään vaihtoehtoinen säästökohde ensi vuoden talousarvioon tai pimeää aikaa lyhennettäisiin. Raisiossa Raision Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä: Vesa Parantainen Kimmo Nurmi Marja Kannisto Hannele Lehto-Laurila Suvi Heiniola Raimo Sulonen Janne Laulumaa Sirpa Ek Teuvo Helenius Anita Ruusuranta Aloite merkittiin pöytäkirjaan ja lähetettiin kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi. Kaupunginhallitus Tekninen lautakunta Kaupunginhallitus lähettää valtuutettu Vesa Parantaisen jättämän aloitteen koskien katuvalojen sammuttamista teknisen lautakunnan valmisteltavaksi Rakennuttajainsinööri Antti Hirvonen : Raision kaupunki kuuluu kuntien energiatehokkuussopimuksen piiriin ja kaupungilla on tarve pienentää ulkovalaistuksen energiakulutusta. Sopimuksen tavoitteena on vähintään yhdeksän prosentin energiasäästö vuoteen 2016 mennessä. Energiasäästötavoitteeseen pääsemiseksi käynnisti tekninen kes-

2 Raision kaupunki Pöytäkirja 2 (2) kus hankkeen, jossa uusittiin ulkovalaistuksen ohjausjärjestelmä, joka mahdollisti uudet toteutus-, ohjaus-, ja toimintamallit ulkovalaistuksessa. Hanke valmistui kesän 2013 lopussa. Ohjauslaitteiden investointihinta asennettuna oli noin euroa. Energiasäästötavoitteisiin päästäkseen Raision kaupunki aloitti teknisen lautakunnan päätöksellä ( ) aluekohtaiset ajallisesti määritellyt yösammutukset, joissa sammutusalueet muodostettiin toiminnallisten alueiden mukaan. Yösammutuksia on suoritettu koko kaupungin katuverkolla lukuun ottamatta ydinkeskustaa ja Hahdenniemen pienvenesatamaa sekä pää- ja kokoojakatuja, joissa on läpiyönvalaistus. Katuvalojen yöajan sammutuksia on toteutettu klo välisenä aikana. Kunnallisteknisissä palveluissa on toiminnassa sähköinen palautejärjestelmä PALVI, joka on otettu käyttöön Järjestelmään on tullut vuoden aikana ( ) kuntalaisilta yhteensä 654 palautetta, joista 210 koski katuvalaistusta. Näistä katuvaloihin liittyvistä palautteista ainoastaan 4 on koskenut yösammutuksia. Katuvalojen sähkönkulutuksen pienentäminen on kunnallisteknisten palveluiden suurin säästökohde. Sähkö on säästökohteena helposti toteutettavissa ja muodostaa vuosittain konkreettisia säästöjä. Alla on taulukko toteutuneista katuvaloihin kohdistuneista sähkökuluista vuosina Sähkön hintakin on ko. aikana vaihdellut, mutta sammutusten vaikutus on ollut erittäin merkittävä. Sammutuksien aikataulua on mahdollista muuttaa sekä yöllä sammutettuja alueita pystytään laajentamaan tai supistamaan. Esimerkkinä tämänhetkisen yösammutusalueen polttaminen tunnin pidempään tammikuussa maksaa noin 273 euroa / yö, eli puhutaan noin euron kuukausisäästöstä pimeimpien kuukausien osalta. Valoisimpien kesäpäivien aikana (kesä elokuu) katuvalot ovat sammutettuina noin kolmen kuukauden ajan kokonaan. Luopuminen kokonaan yösammutuksista toisi noin euron lisäkustannuksen vuosittain nykytilanteeseen verrattuna.

3 Raision kaupunki Pöytäkirja 3 (3) ehdotus Tekninen johtaja Antti Korte Tekninen lautakunta antaa kaupunginhallitukselle ja edelleen -valtuustolle rakennuttajainsinööri Antti Hirvosen valmistelun mukaisen vastauksen valtuutettu Vesa Parantaisen ym. tekemään valtuustoaloitteeseen. Tekninen lautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti. Kaupunginhallitus : ehdotus Kaupunginjohtaja Ari Korhonen Kaupunginhallitus merkitsee teknisen lautakunnan valtuutettu Vesa Parantaisen ym. valtuutettujen tekemään valtuustoaloitteeseen antaman vastauksen tiedokseen, ja ehdottaa valtuustolle, että 1 valtuusto merkitsee teknisen lautakunnan valtuutettu Vesa Parantaisen ym. valtuutettujen tekemään aloitteeseen antaman vastauksen tiedokseen, ja 2 että valtuusto päättää merkitä valtuutettu Vesa Parantaisen ym. valtuutettujen Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan heti. Vesa Parantainen ehdotti Elisa Vuorisen kannattamana, että kaupunginhallitus ehdottaa valtuustolle, että 1 valtuusto merkitsee teknisen lautakunnan valtuutettu Vesa Parantaisen ym. valtuutettujen tekemään aloitteeseen antaman vastauksen tiedokseen, ja 2 valtuusto päättää, että kesän jälkeen valot palautetaan joko kokonaan tai vaihtoehtoisesti valotonta aikaa lyhennetään, ja 3 että valtuusto päättää merkitä valtuutettu Vesa Parantaisen ym. valtuutettujen Kaupunginhallitus hyväksyi Vesa Parantaisen ehdotuksen yksimielisesti. Kaupunginvaltuusto ehdotus Kaupunginhallitus ehdottaa valtuustolle, että

4 Raision kaupunki Pöytäkirja 4 (4) 1 valtuusto merkitsee teknisen lautakunnan valtuutettu Vesa Parantaisen ym. valtuutettujen tekemään aloitteeseen antaman vastauksen tiedokseen, ja 2 valtuusto päättää, että kesän jälkeen valot palautetaan joko kokonaan tai vaihtoehtoisesti valotonta aikaa lyhennetään, ja 3 että valtuusto päättää merkitä valtuutettu Vesa Parantaisen ym. valtuutettujen Kaupunginhallituksen tekemä ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Kaupungininsinööri Vesa-Matti Eura : Katuvalojen sammutuksella on saavutettu merkittävä kustannussäästö kunnallisteknisten palveluiden käyttötalousbudjettiin viime vuosina. Luopuminen yösammutuksista lisäisi kunnallisteknisten palveluiden kustannuksia noin vuodessa. Käytössä oleva talousarvioraami ei anna mahdollisuutta noin suureen kustannuslisäykseen. Energiantehokkuussopimuksen tavoitteisiin pyritään muilla keinoin. Yösammutusten lyhentäminen osittain on mahdollista esimerkiksi lisäämällä valojen polttoaikaa viikonloppuöin kahdella tunnilla. Lisäpolttoajan kustannus olisi noin vuodessa. Lisäkustannus katetaan kunnossapidon tasoa alentamalla. ehdotus Tekninen johtaja Antti Korte Katuvalojen yösammutusaikaa lyhennetään viikonloppuöin kahdella tunnilla kello välisenä aikana. Lisäksi uudenvuodenpäivänä yösammutusaikaa lyhennetään kolmella tunnilla välisenä aikana. Tekninen lautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

5 Raision kaupunki Pöytäkirja 5 (5)

Valtuutettu Vesa Parantaisen ym. valtuutettujen aloite koskien katuvalojen sammuttamista

Valtuutettu Vesa Parantaisen ym. valtuutettujen aloite koskien katuvalojen sammuttamista Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 752/10.03.01/2014 45 Valtuutettu Vesa Parantaisen ym. valtuutettujen aloite koskien katuvalojen sammuttamista historia Kaupunginvaltuusto 1.9.2014 73 Valtuutettu

Lisätiedot

Valtuutettu Hannele Lehto-Laurilan ym. aloite työryhmän perustamiseksi nuorten yhteiskuntatakuun toteuttamiseksi

Valtuutettu Hannele Lehto-Laurilan ym. aloite työryhmän perustamiseksi nuorten yhteiskuntatakuun toteuttamiseksi Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 36 1.2.2016 Asianro 333/00.00.01/2012 6 Valtuutettu Hannele Lehto-Laurilan ym. aloite työryhmän perustamiseksi nuorten yhteiskuntatakuun toteuttamiseksi

Lisätiedot

Kaupunginhallituksen jäsenten vaali

Kaupunginhallituksen jäsenten vaali Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 5 Kaupunginhallituksen jäsenten vaali Asianro 805/00.00.01/2012 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 19.1.2015 6: Kuntalain 19 :n mukaan toimielimen jäsenet valitaan valtuuston

Lisätiedot

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (24) Tekninen lautakunta Kokoustiedot. Aika tiistai klo 18:00-19:40

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (24) Tekninen lautakunta Kokoustiedot. Aika tiistai klo 18:00-19:40 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (24) Kokoustiedot Aika 13.10.2015 tiistai klo 18:00-19:40 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone Saapuvilla olleet jäsenet Jarmo Rosama, puheenjohtaja Jonni Moislahti, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Valtuutettu Saila Rinteen ym. valtuutettujen aloite kaupunginvaltuuston kokousten lähettämiseksi netissä

Valtuutettu Saila Rinteen ym. valtuutettujen aloite kaupunginvaltuuston kokousten lähettämiseksi netissä Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 188/07.02.01/2014 32 Valtuutettu Saila Rinteen ym. valtuutettujen aloite kaupunginvaltuuston kokousten lähettämiseksi netissä historia Kaupunginvaltuusto 20.1.2014

Lisätiedot

Valtuutettu Saila Rinteen ym. valtuutettujen aloite kaupunginvaltuuston kokousten lähettämiseksi netissä

Valtuutettu Saila Rinteen ym. valtuutettujen aloite kaupunginvaltuuston kokousten lähettämiseksi netissä Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 15 20.1.2014 Asianro 188/07.02.01/2014 69 Valtuutettu Saila Rinteen ym. valtuutettujen aloite kaupunginvaltuuston kokousten lähettämiseksi netissä historia

Lisätiedot

Kaupunginhallituksen konsernijaoston jäsenten ja varajäsenten valinta

Kaupunginhallituksen konsernijaoston jäsenten ja varajäsenten valinta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 18/00.00.01/2013 19 Kaupunginhallituksen konsernijaoston jäsenten ja varajäsenten valinta Raision kaupunginhallituksen johtosäännön 9 :n mukaan kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Valtuutettu Mika Koiviston ym. valtuutettujen aloite seudullisen kotouttamisohjelman kustannusseurannasta

Valtuutettu Mika Koiviston ym. valtuutettujen aloite seudullisen kotouttamisohjelman kustannusseurannasta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 106 10.6.2013 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 220 6.11.2013 Kaupunginhallitus 412 18.11.2013 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 62

Lisätiedot

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (26) Tekninen lautakunta Kokoustiedot. Aika tiistai klo 18:00-18:35

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (26) Tekninen lautakunta Kokoustiedot. Aika tiistai klo 18:00-18:35 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (26) Kokoustiedot Aika 14.04.2015 tiistai klo 18:00-18:35 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone Saapuvilla olleet jäsenet Jarmo Rosama, puheenjohtaja Jonni Moislahti, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 105 10.6.2013 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 218 6.11.2013 Kaupunginhallitus 84 29.3.2016 Asianro 677/04.03.01/2013 33 Valtuutettu Mika Koiviston

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan jäsenten vaali

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan jäsenten vaali Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 485 17.12.2012 Asianro 805/00.00.01/2012 14 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan jäsenten vaali Päätöshistoria Kaupunginhallitus 17.12.2012 485

Lisätiedot

Valtuutettu Mika Koiviston ym. valtuutettujen aloite seudullisen kotouttamisohjelman kustannusseurannasta

Valtuutettu Mika Koiviston ym. valtuutettujen aloite seudullisen kotouttamisohjelman kustannusseurannasta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 106 10.6.2013 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 220 6.11.2013 Kaupunginhallitus 412 18.11.2013 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 62

Lisätiedot

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (38) Kaupunginvaltuusto 18.05.2015. Kokoustiedot. Aika 18.05.2015 maanantai klo 18:00-18:45. Valtuuston istuntosali

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (38) Kaupunginvaltuusto 18.05.2015. Kokoustiedot. Aika 18.05.2015 maanantai klo 18:00-18:45. Valtuuston istuntosali Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (38) Kokoustiedot Aika 18.05.2015 maanantai klo 18:00-18:45 Paikka Valtuuston istuntosali Saapuvilla olleet jäsenet Janne Laulumaa, puheenjohtaja Heikki Arikka, 1. varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Valtuutettu Saila Rinteen ym. valtuutettujen aloite koskien liittymistä mukaan HIN- KU-hankkeeseen

Valtuutettu Saila Rinteen ym. valtuutettujen aloite koskien liittymistä mukaan HIN- KU-hankkeeseen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 75 1.9.2014 Ympäristölautakunta 19 16.3.2017 Asianro 753/11.01.04/2014 116 Valtuutettu Saila Rinteen ym. valtuutettujen aloite koskien liittymistä mukaan

Lisätiedot

Valtuutettu Mika Koiviston ym. Perussuomalaisten valtuustoryhmän aloite koskien maahanmuuton kustannusselvitystä

Valtuutettu Mika Koiviston ym. Perussuomalaisten valtuustoryhmän aloite koskien maahanmuuton kustannusselvitystä Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 419/05.11.00/2013 56 Valtuutettu Mika Koiviston ym. Perussuomalaisten valtuustoryhmän aloite koskien maahanmuuton kustannusselvitystä historia Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Valtuutettu Jari Salosen ym. valtuutettujen aloite koulujen liikuntatilojen välineistön käytön tehostamiseksi

Valtuutettu Jari Salosen ym. valtuutettujen aloite koulujen liikuntatilojen välineistön käytön tehostamiseksi Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 110/10.03.01.01/2013 79 Valtuutettu Jari Salosen ym. valtuutettujen aloite koulujen liikuntatilojen välineistön käytön tehostamiseksi historia Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Valtuutettu Väyrysen ym. valtuutettujen aloite koskien koululaisten bussimatkoja

Valtuutettu Väyrysen ym. valtuutettujen aloite koskien koululaisten bussimatkoja Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 408/08.01.00/2015 47 Valtuutettu Väyrysen ym. valtuutettujen aloite koskien koululaisten bussimatkoja historia Kaupunginvaltuusto 20.10.2008 156 Valtuutettu Heikki

Lisätiedot

Valtuustoaloite: omaishoitajien tuen nostaminen

Valtuustoaloite: omaishoitajien tuen nostaminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 228 12.12.2012 4 7.1.2013 Asianro 718/05.12.00/2012 33 Valtuustoaloite: omaishoitajien tuen nostaminen Tiivistelmä Anne Sinilaakso

Lisätiedot

Valtuutettu Veera Köpsin ym. valtuutettujen aloite koskien Iiroisentien turvallisuuden parantamista

Valtuutettu Veera Köpsin ym. valtuutettujen aloite koskien Iiroisentien turvallisuuden parantamista Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 390 15.12.2014 Asianro 849/10.03.01.00/2013 9 Valtuutettu Veera Köpsin ym. valtuutettujen aloite koskien Iiroisentien turvallisuuden parantamista historia

Lisätiedot

Vuoden 2013 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2013

Vuoden 2013 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2013 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 109 31.3.2014 Asianro 337/02.02.01/2014 52 Vuoden 2013 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2013

Lisätiedot

Valtuutettu Veera Köpsin ym. valtuutettujen aloite koskien Iiroisentien turvallisuuden parantamista/kv

Valtuutettu Veera Köpsin ym. valtuutettujen aloite koskien Iiroisentien turvallisuuden parantamista/kv Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 849/10.03.01.00/2013 390 Valtuutettu Veera Köpsin ym. valtuutettujen aloite koskien Iiroisentien turvallisuuden parantamista/kv historia Kaupunginvaltuusto 2.9.2013

Lisätiedot

Valtuutettu Eija Nurmen ym. valtuutettujen aloite koskien Hulvelan palvelutalon ilmastoinnin ja tilojen parantamista

Valtuutettu Eija Nurmen ym. valtuutettujen aloite koskien Hulvelan palvelutalon ilmastoinnin ja tilojen parantamista Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 153 12.11.2018 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 64 15.5.2019 Asianro 1141/10.03.02.00/2018 198 Valtuutettu Eija Nurmen ym. valtuutettujen aloite

Lisätiedot

Tuloveroprosentin määrääminen vuodelle 2017

Tuloveroprosentin määrääminen vuodelle 2017 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 328 31.10.2016 Asianro 900/02.03.01/2016 106 Tuloveroprosentin määrääminen vuodelle 2017 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 31.10.2016 328 Talousjohtaja

Lisätiedot

Valtuutettu Aarre Lehtosen ym. valtuutettujen aloite koskien museo- ja kulttuurikeskus Harkon remontointia

Valtuutettu Aarre Lehtosen ym. valtuutettujen aloite koskien museo- ja kulttuurikeskus Harkon remontointia Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 43 13.3.2017 Tekninen lautakunta 51 18.4.2017 Asianro 392/10.03.02.00/2017 65 Valtuutettu Aarre Lehtosen ym. valtuutettujen aloite koskien museo- ja

Lisätiedot

Valtuutettu Elisa Vuorisen ym. valtuutettujen aloite koskien kaupungin imagoa ja ulkoalueiden hoitoa

Valtuutettu Elisa Vuorisen ym. valtuutettujen aloite koskien kaupungin imagoa ja ulkoalueiden hoitoa Raision kaupunki Esityslista 1 (1) Asianro 648/10.03.01.01/2016 18 Valtuutettu Elisa Vuorisen ym. valtuutettujen aloite koskien kaupungin imagoa ja ulkoalueiden hoitoa historia Kaupunginvaltuusto 13.6.2016

Lisätiedot

Otto-oikeuden käyttäminen sivistyslautakunnan päätökseen koskien

Otto-oikeuden käyttäminen sivistyslautakunnan päätökseen koskien Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 754/01.00.01/2016 345 Otto-oikeuden käyttäminen sivistyslautakunnan päätökseen 5.10.2016 93 koskien Kaanaan koulun ja päiväkodin sekä Tahvion ja Tikanmaan koulujen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 3997/ /2018

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 3997/ /2018 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2018 1 (1) 67 18.9.2018 75 9.10.2018 80 Asianro 3997/02.02.00/2018 Kasvun ja oppimisen palvelualueen vuoden 2019 talousarvion laadinnan valmistelutilanne historia 18.9.2018

Lisätiedot

Valtuutettu Jonni Moislahden ym. valtuutettujen aloite koskien vierasvenesataman yhtiöittämistä

Valtuutettu Jonni Moislahden ym. valtuutettujen aloite koskien vierasvenesataman yhtiöittämistä Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 87 13.10.2014 Tekninen lautakunta 130 27.9.2016 Asianro 846/10.03.01.02/2014 284 Valtuutettu Jonni Moislahden ym. valtuutettujen aloite koskien vierasvenesataman

Lisätiedot

Vuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015

Vuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 82 29.3.2016 Asianro 404/02.02.01/2016 46 Vuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015

Lisätiedot

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Asianro 494/ /

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Asianro 494/ / Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 52 18.5.2015 Asianro 494/14.00.01/2015 85 Valtuutettu Suvi Heiniolan ym. valtuutettujen aloite työllisyysmäärärahan siirtämiseksi sote-lautakunnan alaisuuteen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 8809/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 8809/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2018 1 (1) Perusturva- ja terveyslautakunta 10 23.1.2018 Kaupunginhallitus 53 12.2.2018 23 Asianro 8809/02.05.00.00/2017 Valtuustoaloite terveyskeskusmaksun poistamiseksi

Lisätiedot

Toimielinten kokouskutsujen ja esityslistojen toimittaminen sähköisesti

Toimielinten kokouskutsujen ja esityslistojen toimittaminen sähköisesti Kaupunginhallitus 20 01.02.2016 Kaupunginhallitus 101 09.05.2016 Toimielinten kokouskutsujen ja esityslistojen toimittaminen sähköisesti Khall 01.02.2016 20 Haapaveden kaupunginvaltuusto on jo 2.11.2009

Lisätiedot

Teknisen lautakunnan vuoden 2012 tilinpäätöksen ylitysoikeus

Teknisen lautakunnan vuoden 2012 tilinpäätöksen ylitysoikeus Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Tekninen lautakunta 21 12.2.2013 Asianro 183/02.02.00/2013 105 Teknisen lautakunnan vuoden 2012 tilinpäätöksen ylitysoikeus Päätöshistoria Tekninen lautakunta 12.2.2013

Lisätiedot

Toimielinten kokouskutsujen ja esityslistojen toimittaminen sähköisesti

Toimielinten kokouskutsujen ja esityslistojen toimittaminen sähköisesti Kaupunginhallitus 20 01.02.2016 Kaupunginhallitus 101 09.05.2016 Kaupunginvaltuusto 26 27.05.2016 Toimielinten kokouskutsujen ja esityslistojen toimittaminen sähköisesti Khall 01.02.2016 20 Haapaveden

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 3209/ /2014. Maaningan kunnanvaltuusto

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 3209/ /2014. Maaningan kunnanvaltuusto Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 13 12.1.2015 5 Asianro 3209/00.00.01.00/2014 Maaningan edustajat Kuopion kaupungin toimielimissä historia Kaupunginhallitus 12.1.2015 13 Maaningan

Lisätiedot

RAISION SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 / (7) Kirkkovaltuusto PÖYTÄKIRJA / KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS 1/2019

RAISION SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 / (7) Kirkkovaltuusto PÖYTÄKIRJA / KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS 1/2019 RAISION SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 / 2019 1(7) PÖYTÄKIRJA / KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS 1/2019 Aika Keskiviikko 9.1.2019 kello 18.00 19.08 Paikka Seurakuntatalo Aaltonen Annika Alanen Hannele Anttila Hannele

Lisätiedot

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 52 18.5.2015 Kaupunginhallitus 85 29.3.2016 Kaupunginvaltuusto 34 2.5.2016 Asianro 494/14.00.01/2015 56 Valtuutettu Suvi Heiniolan ym. valtuutettujen

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2017

Kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2017 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 329 31.10.2016 Asianro 901/02.03.01/2016 107 Kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2017 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 31.10.2016 329 Talousjohtaja

Lisätiedot

Juha-Pekka Lehmus, Sivistyskeskus

Juha-Pekka Lehmus, Sivistyskeskus Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (16) Kokoustiedot Aika 29.10.2018 maanantai klo 16:30-16:43 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone Saapuvilla olleet jäsenet Hannele Lehto-Laurila, puheenjohtaja Jonni Moislahti,

Lisätiedot

Vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma

Vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 368 30.10.2017 Asianro 850/02.02.00/2017 190 Vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma 2019-2020 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 30.10.2017 368 Kaupunginjohtaja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 04/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 3576/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 04/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 3576/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 04/2017 1 (1) Kaupunginhallitus 1 8.5.2017 65 Asianro 3576/00.01.01/2017 Hallintosäännön uudistaminen Päätöshistoria Kaupunginhallitus 8.5.2017 1 Kaupunginlakimies Vesa Toivanen

Lisätiedot

Asianro 134/ / Kuntarakennelain mukaisen erityisen kuntajakoselvityksen tekeminen Turun seudulla

Asianro 134/ / Kuntarakennelain mukaisen erityisen kuntajakoselvityksen tekeminen Turun seudulla Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 134/00.04.00/2012 127 Kuntarakennelain mukaisen erityisen kuntajakoselvityksen tekeminen Turun seudulla Tiivistelmä 1.7.2013 voimaan tullut kuntarakennelaki edellyttää

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan sopeuttamisohjelman jatkovalmistelu

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan sopeuttamisohjelman jatkovalmistelu Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 362/06.00/2013 228 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan sopeuttamisohjelman jatkovalmistelu historia Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 24.4.2013

Lisätiedot

Raision kaupungin elinkeinopoliittinen ohjelma vuosiksi

Raision kaupungin elinkeinopoliittinen ohjelma vuosiksi Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 1018/00.01.02/2014 105 Raision kaupungin elinkeinopoliittinen ohjelma vuosiksi 2016-2020 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 30.11.2015 307: Suunnittelupäällikkö

Lisätiedot

Raision ja seudullisen kotouttamisohjelman hyväksyminen

Raision ja seudullisen kotouttamisohjelman hyväksyminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 104 13.6.2018 Kaupunginhallitus 236 25.6.2018 Asianro 471/05.11.00/2018 104 Raision ja seudullisen kotouttamisohjelman hyväksyminen

Lisätiedot

Valtuutettu Mika Koiviston ym. valtuutettujen aloite seudullisen kotouttamisohjelman kustannusseurannasta

Valtuutettu Mika Koiviston ym. valtuutettujen aloite seudullisen kotouttamisohjelman kustannusseurannasta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 106 10.6.2013 Asianro 679/05.11.00/2013 220 Valtuutettu Mika Koiviston ym. valtuutettujen aloite seudullisen kotouttamisohjelman kustannusseurannasta

Lisätiedot

Talousarvion toteutuminen kesäkuu 2018

Talousarvion toteutuminen kesäkuu 2018 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 290 27.8.2018 111 Talousarvion toteutuminen kesäkuu 2018 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 27.8.2018 290 Asianro 55/02.02.02/2018 Talousjohtaja Anna-Kristiina

Lisätiedot

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala Kaupunginhallitus 341 19.12.2016 Kaupunginhallitus 50 20.02.2017 Kaupunginhallitus 70 06.03.2017 Kaupunginvaltuusto 13 13.03.2017 Toimielimet ja luottamushenkilöorganisaatio 1.6.2017 alkaen Kh 19.12.2016

Lisätiedot

Kaupunginhallituksen lausunto OAJ:n Raision paikallisyhdistys ry:n kunnallisvalitukseen

Kaupunginhallituksen lausunto OAJ:n Raision paikallisyhdistys ry:n kunnallisvalitukseen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 313/02.02.01/2013 110 Kaupunginhallituksen lausunto OAJ:n Raision paikallisyhdistys ry:n kunnallisvalitukseen Päätöshistoria Kaupunginhallitus 26.8.2013 306 Sivistysjohtaja

Lisätiedot

Työnantajan ilmoitus yhteistoimintaneuvottelujen aloittamisesta Raision vesihuoltopalveluiden

Työnantajan ilmoitus yhteistoimintaneuvottelujen aloittamisesta Raision vesihuoltopalveluiden Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Tekninen lautakunta 56 26.4.2016 Asianro 484/01.04.00/2016 111 Työnantajan ilmoitus yhteistoimintaneuvottelujen päättämisestä Raision vesihuoltopalveluiden yhtiöittämisen

Lisätiedot

Puheenjohtaja ilmoitti, että allekirjoittaneet valtuutetut olivat ennen kokousta ilmoittaneet haluavansa jättää seuraavan aloitteen:

Puheenjohtaja ilmoitti, että allekirjoittaneet valtuutetut olivat ennen kokousta ilmoittaneet haluavansa jättää seuraavan aloitteen: Kaupunginvaltuusto 21 08.02.2012 Työsuojelutoimikunta 16 31.05.2012 Henkilöstöjaosto 33 14.06.2012 Kaupunginhallitus 192 13.08.2012 Kaupunginvaltuusto 86 12.09.2012 Henkilöstöjaosto 15 18.04.2013 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Kirkkovaltuutettu Raimo Sulonen avasi kokouksen.

Kirkkovaltuutettu Raimo Sulonen avasi kokouksen. 1(7) PÖYTÄKIRJA / KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS 1/2015 Aika Keskiviikkona 7.1.2015 kello 18.00-19.54 Paikka Läsnä Seurakuntatalo Aaltonen Annika Alanen Hannele Allen Pipsa Arikka Heikki Vanto Jukka Haavisto

Lisätiedot

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallitus Asianro 680/ /

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallitus Asianro 680/ / Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 127 31.3.2014 Asianro 680/12.04.02/2013 41 Vastaus valtuutettu Suvi Heiniolan ym. valtuutettujen aloitteeseen Raision jäähallin hukkalämmön talteenottamiseksi

Lisätiedot

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Tekninen lautakunta 51 14.4.2015 Tekninen lautakunta 97 7.6.2016 Kaupunginhallitus 253 19.9.2016 Asianro 957/10.02.03/2014 81 Raision kaupungin 5. kaupunginosan (Kuninkoja)

Lisätiedot

Aloite merkittiin pöytäkirjaan ja lähetettiin kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

Aloite merkittiin pöytäkirjaan ja lähetettiin kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi. Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 82 27.8.2012 Asianro 337/10.03.01.00/2012 4 Valtuustoaloite: Selvityksen laatiminen koulukeskuksen parkkipaikoista Päätöshistoria Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Asianro 1023/ /

Asianro 1023/ / Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 422 18.11.2013 Tekninen lautakunta 52 29.4.2014 Kaupunginhallitus 276 15.9.2014 Kaupunginhallitus 300 6.10.2014 Asianro 1023/10.02.03/2013 82 Raision

Lisätiedot

Kuntarakennelain mukaisen erityisen kuntajakoselvityksen tekeminen Turun seudulla

Kuntarakennelain mukaisen erityisen kuntajakoselvityksen tekeminen Turun seudulla Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 134/00.04.00/2012 360 Kuntarakennelain mukaisen erityisen kuntajakoselvityksen tekeminen Turun seudulla Tiivistelmä 1.7.2013 voimaan tullut kuntarakennelaki edellyttää

Lisätiedot

Raision kaupunginvaltuuston esitys kuntajakoselvityksen tekemisestä Turun seudun läntisissä kunnissa

Raision kaupunginvaltuuston esitys kuntajakoselvityksen tekemisestä Turun seudun läntisissä kunnissa MYNÄMÄEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA Kunnanhallitus 275 29.09.2014 Kunnanvaltuusto 57 20.10.2014 Raision kaupunginvaltuuston esitys kuntajakoselvityksen tekemisestä Turun seudun läntisissä kunnissa 648/00.04.00/2014

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 5638/ /2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 5638/ /2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (1) 47 19.8.2015 59 7.10.2015 65 Asianro 5638/02.02.00/2015 Kasvun ja oppimisen palvelualueen vuoden 2016 talousarvion laadinnan tilannekatsaus historia 19.8.2015 47

Lisätiedot

Tilausten toteutuminen

Tilausten toteutuminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 233 22.8.2016 73 Tilausten toteutuminen 30.6.2016 Asianro 348/02.02.02/2016 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 22.8.2016 233 Talousjohtaja Anna-Kristiina

Lisätiedot

Valtuustoaloite uintikeskus Ulpukassa käytössä olevan 70+ liikuntakortin muuttamista 65+ liikuntakortiksi

Valtuustoaloite uintikeskus Ulpukassa käytössä olevan 70+ liikuntakortin muuttamista 65+ liikuntakortiksi Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 281/12.04.01/2013 455 Valtuustoaloite uintikeskus Ulpukassa käytössä olevan 70+ liikuntakortin muuttamista 65+ liikuntakortiksi Päätöshistoria Vapaa-aikalautakunta

Lisätiedot

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (96) Kaupunginvaltuusto Kokoustiedot. Aika maanantai klo 18:00-20:22

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (96) Kaupunginvaltuusto Kokoustiedot. Aika maanantai klo 18:00-20:22 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (96) Kokoustiedot Aika 14.01.2013 maanantai klo 18:00-20:22 Paikka Kaupunginvaltuuston istuntosali Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Karoliina Harju Ari Leinonen Pipsa

Lisätiedot

Uudenkaupungin kaupungin toiminnan organisointi alkaen

Uudenkaupungin kaupungin toiminnan organisointi alkaen Kaupunginhallitus 333 03.10.2016 Kaupunginhallitus 365 24.10.2016 Uudenkaupungin kaupungin toiminnan organisointi 1.6.2017 alkaen 2371/00.01.01/2016 KHALL 03.10.2016 333 Eduskunta hyväksyi uuden kuntalain

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 2138/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 2138/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2017 1 (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta 15 22.8.2017 Kaupunginhallitus 110 25.9.2017 35 23.10.2017 57 Asianro 2138/12.00.01.00/2017 Kuopiolainen opetus - lupa innostua /

Lisätiedot

Asianro 1023/ /

Asianro 1023/ / Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 422 18.11.2013 Tekninen lautakunta 52 29.4.2014 Asianro 1023/10.02.03/2013 276 Raision kaupungin 2. kaupunginosan (Varppeenseutu) korttelin 201 tontteja

Lisätiedot

Vuoden 2015 talousarvioehdotus ja vuosien taloussuunnitelmaehdotus

Vuoden 2015 talousarvioehdotus ja vuosien taloussuunnitelmaehdotus Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 770/02.02.00/2014 346 Vuoden 2015 talousarvioehdotus ja vuosien 2016-2017 taloussuunnitelmaehdotus Kaupunginjohtaja Ari Korhonen ja talousjohtaja Heli Lähteenmäki:

Lisätiedot

Tilaajan arvion tarkistus

Tilaajan arvion tarkistus Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 341 Tilaajan arvion tarkistus Asianro 709/02.02.00/2013 Kaupunginjohtaja Ari Korhonen ja talousjohtaja Heli Lähteenmäki: Kaupunginhallitus päätti 17.6.2013 259, että tilaajan

Lisätiedot

Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta

Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 302/00.04.02/2013 81 Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta 2013-2016 Tiivistelmä Turun kaupunki on pyytänyt kuntia hyväksymään terveydenhuoltolain

Lisätiedot

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (11) Kaupunginhallitus Kokoustiedot. Aika perjantai klo 8:00-8:42

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (11) Kaupunginhallitus Kokoustiedot. Aika perjantai klo 8:00-8:42 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (11) Kokoustiedot Aika 01.07.2016 perjantai klo 8:00-8:42 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone Saapuvilla olleet jäsenet Ari Leinonen, puheenjohtaja Hannele Lehto-Laurila,

Lisätiedot

Vuoden 2014 talousarvion ja vuosien 2015-2016 taloussuunnitelman hyväksyminen

Vuoden 2014 talousarvion ja vuosien 2015-2016 taloussuunnitelman hyväksyminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 877/02.02.00/2013 392 Vuoden 2014 talousarvion ja vuosien 2015-2016 taloussuunnitelman hyväksyminen Kaupunginjohtaja Ari Korhonen ja talousjohtaja Heli Lähteenmäki:

Lisätiedot

Vuoden 2012 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden

Vuoden 2012 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 130 25.3.2013 Asianro 313/02.02.01/2013 93 Vuoden 2012 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Päätöshistoria

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan vuoden 2017 talousarvioehdotuksen valmistelutilanne ja alustava talousarvioehdotus

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan vuoden 2017 talousarvioehdotuksen valmistelutilanne ja alustava talousarvioehdotus Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 792/02.02.00/2016 157 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan vuoden 2017 talousarvioehdotuksen valmistelutilanne ja alustava talousarvioehdotus Sosiaali- ja

Lisätiedot

Hannele Lehto-Laurila, puheenjohtaja Pipsa Allén, varapuheenjohtaja Aarre Lehtonen Jonni Moislahti Vesa Parantainen

Hannele Lehto-Laurila, puheenjohtaja Pipsa Allén, varapuheenjohtaja Aarre Lehtonen Jonni Moislahti Vesa Parantainen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (21) Kokoustiedot Aika 09.10.2017 maanantai klo 16:30-16:55 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone Saapuvilla olleet jäsenet Hannele Lehto-Laurila, puheenjohtaja Pipsa Allén,

Lisätiedot

Vuoden 2015 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman hyväksyminen

Vuoden 2015 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman hyväksyminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 770/02.02.00/2014 99 Vuoden 2015 talousarvion ja vuosien 2016-2017 taloussuunnitelman hyväksyminen Päätöshistoria Kaupunginhallitus 27.10. ja 29.10.2014 346: Kaupunginjohtaja

Lisätiedot

Raision kaupungin 4. kaupunginosan (Mahittula) moottoriurheilualuetta koskevan asemakaavan hyväksyminen (Palovuori)

Raision kaupungin 4. kaupunginosan (Mahittula) moottoriurheilualuetta koskevan asemakaavan hyväksyminen (Palovuori) Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Tekninen lautakunta 40 17.3.2015 Tekninen lautakunta 98 7.6.2016 Kaupunginhallitus 252 19.9.2016 Asianro 955/10.02.03/2014 80 Raision kaupungin 4. kaupunginosan (Mahittula)

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/ (9) Tarkastuslautakunta

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/ (9) Tarkastuslautakunta Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/2018 1 (9) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 9:00-10:50 Paikka Kuopion Vesi Liikelaitos, Haapaniementie 30 Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Hilkka Kontiainen,

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 459/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 459/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2017 1 (1) 30 Asianro 459/10.03.02.04/2017 Eteneminen Melalahden koulun tilaratkaisussa Opetusjohtaja Leena Auvinen Perusopetus ja nuorisopalvelut sekä lukiokoulutus ja toisen

Lisätiedot

Valtuutettu Jukka A. Rantalan ym. valtuutettujen aloite koskien lähipoliisitoiminnan aloittamista Raisiossa

Valtuutettu Jukka A. Rantalan ym. valtuutettujen aloite koskien lähipoliisitoiminnan aloittamista Raisiossa Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 231 17.6.2019 Asianro 1051/00.04.02/2018 87 Valtuutettu Jukka A. Rantalan ym. valtuutettujen aloite koskien lähipoliisitoiminnan aloittamista Raisiossa

Lisätiedot

Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2015

Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2015 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 30 Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2015 Asianro 248/02.06.01/2016 Hallintopäällikkö Anne Rantala 2.3.2016: Teknisen lautakunnan vuoden 2015 tilinpäätös on valmisteltu

Lisätiedot

Uudenkaupungin kaupungin toiminnan organisointi alkaen

Uudenkaupungin kaupungin toiminnan organisointi alkaen Kaupunginhallitus 333 03.10.2016 Kaupunginhallitus 365 24.10.2016 Kaupunginvaltuusto 78 31.10.2016 Uudenkaupungin kaupungin toiminnan organisointi 1.6.2017 alkaen 2371/00.01.01/2016 KHALL 03.10.2016 333

Lisätiedot

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 4/2015 1. Ulvilan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone. Pykälä Asia Sivu. Arviointikertomuksen käsittely

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 4/2015 1. Ulvilan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone. Pykälä Asia Sivu. Arviointikertomuksen käsittely Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 4/2015 1 Aika 23.4.2015 klo 15:00 17:36 Paikka Ulvilan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat: Pykälä Asia Sivu 14 15 16 17 Tilinpäätös 2014 Arviointikertomuksen

Lisätiedot

Liikuntapalvelujen tehtäväjärjestelyt

Liikuntapalvelujen tehtäväjärjestelyt Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Vapaa-aikalautakunta 10 12.2.2013 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 37 25.2.2013 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 49 11.3.2013 27 Liikuntapalvelujen tehtäväjärjestelyt

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 4590/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 4590/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2016 1 (1) 38 14.6.2016 50 24.8.2016 57 21.9.2016 67 Asianro 4590/02.02.00/2016 Kasvun ja oppimisen palvelualueen vuoden 2017 talousarviolaadinnan tilannekatsaus historia

Lisätiedot

Vuoden 2016 talousarvio ja taloussuunnitelma

Vuoden 2016 talousarvio ja taloussuunnitelma Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 735/02.02.00/2015 303 Vuoden 2016 talousarvio ja taloussuunnitelma 2017-2018 Kaupunginjohtaja Ari Korhonen ja talousjohtaja Anna-Kristiina Järvi: Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Valtuustoaloite / taajaman katuvalaistus 473/ /2016. Kh

Valtuustoaloite / taajaman katuvalaistus 473/ /2016. Kh Kaupunginhallitus 10 17.10.2016 Kaupunginvaltuusto 16 07.11.2016 Kaupunginhallitus 12 21.11.2016 Kaupunginhallitus 7 22.11.2016 Kaupunginvaltuusto 8 12.12.2016 Tekninen lautakunta 10 16.01.2017 Tekninen

Lisätiedot

Valtuutettu Heikki Laineen ym. valtuutettujen aloite koskien päivähoitomaksun tuntiperusteista laskutusta

Valtuutettu Heikki Laineen ym. valtuutettujen aloite koskien päivähoitomaksun tuntiperusteista laskutusta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 157 9.12.2013 Asianro 1167/12.06.01/2013 146 Valtuutettu Heikki Laineen ym. valtuutettujen aloite koskien päivähoitomaksun tuntiperusteista laskutusta

Lisätiedot

Kesärannan kurssi- ja leirikeskus, majoitusrakennus

Kesärannan kurssi- ja leirikeskus, majoitusrakennus Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 244/10.03.02.00/2016 21 Kesärannan kurssi- ja leirikeskus, majoitusrakennus Päätöshistoria Tekninen lautakunta 23.10.2018 156 Kiinteistöpäällikkö Ari Jalonen 16.10.2018:

Lisätiedot

Kaanaan koulun ja päiväkodin sekä Tahvion ja Tikanmaan koulujen johtaja järjestelyt

Kaanaan koulun ja päiväkodin sekä Tahvion ja Tikanmaan koulujen johtaja järjestelyt Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Sivistyslautakunta 75 31.8.2016 Asianro 754/01.00.01/2016 93 Kaanaan koulun ja päiväkodin sekä Tahvion ja Tikanmaan koulujen johtaja järjestelyt Päätöshistoria Sivistyslautakunta

Lisätiedot

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (25) Kaupunginvaltuusto Kokoustiedot. Aika maanantai klo 18:00-19:30

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (25) Kaupunginvaltuusto Kokoustiedot. Aika maanantai klo 18:00-19:30 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (25) Kokoustiedot Aika 12.12.2016 maanantai klo 18:00-19:30 Paikka Kaupunginvaltuuston istuntosali Saapuvilla olleet jäsenet Janne Laulumaa, puheenjohtaja Heikki Arikka, 1.

Lisätiedot

Raision kaupunki Esityslista 1 (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 449/ / Päätöshistoria. Tekninen lautakunta 9.6.

Raision kaupunki Esityslista 1 (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 449/ / Päätöshistoria. Tekninen lautakunta 9.6. Raision kaupunki Esityslista 1 (1) Asianro 449/10.02.03/2014 8 Raision kaupungin 5. kaupunginosan (Kuninkoja) asemakaavan ja siihen liittyvän tonttijaon sekä Korinpunojankadun katualueen osaa ja suojaviheraluetta

Lisätiedot

Tilinpäätösennuste 2014

Tilinpäätösennuste 2014 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 46 Tilinpäätösennuste 2014 Asianro 117/02.02.02/2014 Raision kaupungin tilinpäätös on valmistumassa. Tilinpäätösennusteen mukaan tilikauden ylijäämäksi on muodostumassa

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (7) Osayhteisvaltuusto Asianro 8026/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (7) Osayhteisvaltuusto Asianro 8026/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2016 1 (7) Kaupunginhallitus 369 28.11.2016 43 Asianro 8026/02.05.01.00/2016 Valtuustoryhmien toiminnan tukemisen periaatteet ja toimintamalli Päätöshistoria Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Tilausten toteutuminen

Tilausten toteutuminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 146 30.5.2016 48 Tilausten toteutuminen 31.3.2016 Asianro 348/02.02.02/2016 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 30.5.2016 146 Talousjohtaja Anna-Kristiina

Lisätiedot

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus Tekninen lautakunta Tekninen lautakunta

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus Tekninen lautakunta Tekninen lautakunta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Tekninen lautakunta 51 14.4.2015 Tekninen lautakunta 97 7.6.2016 Asianro 957/10.02.03/2014 253 Raision kaupungin 5. kaupunginosan (Kuninkoja) kortteleita 502 (osa), 517

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (10) Tarkastuslautakunta. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (10) Tarkastuslautakunta. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2017 1 (10) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 14:00-15:55 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Hilkka

Lisätiedot

KUNTALAISTEN JA VALTUUTETTUJEN TEKEMIEN ALOITTEIDEN KÄSITTELY

KUNTALAISTEN JA VALTUUTETTUJEN TEKEMIEN ALOITTEIDEN KÄSITTELY TEKEMIEN ALOITTEIDEN KÄSITTELY KERAVAN KAUPUNKI Keskushallinto 7.12.2010 2 Sisällys 1. ALOITE JA ALOITEOIKEUS... 3 1.1. Aloite... 3 1.2. Kunnan asukkaan aloiteoikeus... 3 1.3. Valtuustoryhmän ja valtuutetun

Lisätiedot

Vuoden 2017 talousarvio ja taloussuunnitelma

Vuoden 2017 talousarvio ja taloussuunnitelma Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 330 31.10.2016 Asianro 795/02.02.00/2016 108 Vuoden 2017 talousarvio ja taloussuunnitelma 2018-2019 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 31.10.2016 330 Kaupunginjohtaja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) 30 Asianro 4790/ /2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) 30 Asianro 4790/ /2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (1) 30 Asianro 4790/02.02.00/2015 Vuoden 2016 talousarvion valmistelu Vuoden 2016 talousarviovalmistelu on käynnistetty kevään 2015 aikana kaupunginjohtajan johtoryhmässä,

Lisätiedot

Verotulojen toteutuminen ja ennuste

Verotulojen toteutuminen ja ennuste Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 316 Talousarvion toteutuminen 31.10.2015 Asianro 60/02.02.02/2015 Talousjohtaja Anna-Kristiina Järvi Liitteenä ovat koko kaupungin tuloslaskelma keskuksittain lokakuun

Lisätiedot

Tilintarkastuksen työohjelma vuodelle Kaupungin talouskatsaus Tarkastuslautakunnan talousarvioehdotus vuodelle 2017

Tilintarkastuksen työohjelma vuodelle Kaupungin talouskatsaus Tarkastuslautakunnan talousarvioehdotus vuodelle 2017 Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 5/2016 1 Aika 24.8.2016 klo 15:00 17:30 Paikka Kokoustila K1-K2, kaupungintalo Käsitellyt asiat: Pykälä Asia Sivu 61 62 63 64 65 66 Tilintarkastuksen työohjelma vuodelle 2016

Lisätiedot