Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus"

Transkriptio

1 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Asianro 494/ / Valtuutettu Suvi Heiniolan ym. valtuutettujen aloite työllisyysmäärärahan siirtämiseksi sote-lautakunnan alaisuuteen sekä työllistämistoiminnan kehittämiseksi kaupungissa/kv historia Kaupunginvaltuusto Valtuutettu Suvi Heiniola jätti valtuustolle seuraavan aloitteen: Vielä vuonna 2014 kunnat maksoivat Kelalle 50 %:n kuntaosuutta työmarkkinatuesta siitä lähtien, kun työttömälle oli maksettu Kelan maksamaa työmarkkinatukea työttömyyden perusteella vähintään 500 päivää. Vuoden 2015 alusta lukien, lainsäädäntöuudistuksen myötä, kuntien maksuvelvoite alkaa jo 300 maksupäivästä lähtien ja uutena maksuvelvoitteena on tullut peräti 70 %:n maksuosuus 1000 päivää passiivista työmarkkinatukea saavista työttömistä. Raision kaupunki maksoi vuonna 2014 työmarkkinatuen kuntaosuutta takautuvasti yhteensä Kelan tilastojen perusteella vuonna 2015 tammi maaliskuussa kuntaosuutta on maksettu yhteensä Ko. summasta lasketun keskiarvon perusteella ennuste Raision kaupungin vuonna 2015 maksamaksi työmarkkinatuen kuntaosuudeksi on noin 1,08 miljoonaa euroa, eli miltei enemmän kuin vuonna Maksuosuuden nousun määrä selittyy sekä työttömien määrän kasvulla että laajentuneella maksuvelvoitteella. Kasvavat työllisyyden hoidon kustannukset, työttömyystilanne sekä alueellisen kilpailukyvyn varmistaminen edellyttävät tehokkaita ja ennakkoluulottomia keinoja Raision kaupungin työllisyyden hoitoon. Raisio on kehittänyt merkittävästi ja laadukkaasti kuntouttavan työtoiminnan lakisääteistä palvelua työllisyyden hoitoon. Kyseinen palvelu ei kuitenkaan saata työmarkkinatuen saajaa pois maksettavan kuntaosuuden piiristä kuin ainoastaan ko. palvelun ajaksi. Henkilön poistuminen maksuosuuden piiristä, eli ns. Kela-listalta edellyttäisi vähintään 6 kuukauden työllistymistä työsuhteeseen. Kuntouttava työtoiminta ei myöskään voi palveluna määrättömästi laajentua asiakkaiden osalta ilman resurssitarpeen kasvattamista. Kuntouttava työtoi-

2 Raision kaupunki Pöytäkirja 2 (2) minta ei ole tarkoitettu korvaamaan työsuhdetta, vaan väliportaaksi kohti työmarkkinoita asiakkaiden työelämäedellytyksiä parannettaessa. Raision tulee kehittää työllisyyden hoidon malleja työllistämisen osalta ja palkkatukityöllistäminen määrärahoineen tulisikin keskittää soten alaisuuteen, osaksi keskitettyä työllisyyden hoitoa ja sen koordinointia. Palkkatukityöllistämisen volyymia tulee lisätä ja samalla tulisi kartoittaa ja kehittää avusteisia työpaikkoja monipuolisesti kaupungin eri organisaatioissa ja tarjota tehtäviä mm. työmarkkinatuen kuntaosuuslistalla oleville asiakkaille. Tulisi ennakkoluulottomasti selvittää, olisiko järkevää lisätä palkkatukityöllistämiseen varattua määrärahaa ja kääntää näin passiivitukeen perustuva työmarkkinatuen kuntaosuuskustannus aktiivitoimiin ja säästöjen saavuttamiseen. Työllisyyden hoidon kehittäminen ei voi olla tempputyöllistämistä, vaan tähdätä vaikuttavuuteen ja mahdollisuuteen kohti avoimia työmarkkinoita. Tämän vuoksi myös yritysyhteistyön aloittaminen piilotyöpaikkojen kartoittamiseksi on keino, jonka monet muut kunnat ovat jo ottaneet käyttöön ja jota tulisi myös Raisiossa kehittää. Ripeys on valttia, sillä alueellisesti mm. telakan alihankintatyöt ja paikallisen kauppakeskuksen laajentuminen tarjoavat lähiaikoina työpaikkoja, joita tähytään myös lähikuntien työllisyyden hoidon yksiköistä. ELY-keskuksen 3/2015 Varsinais-Suomen työllisyyskatsauksen mukaan alueen avoimen sektorin avoimeksi ilmoitettujen työpaikkojen määrä on hieman laskenut vuoden takaiseen nähden, mutta samalla yksityiselle sektorille työllistyneiden määrä on vastaavassa ajassa kasvanut. Tämä kertoo osaltaan siitä, että huomattava osa yksityisen sektorin työpaikoista on edelleen ns. piilotyöpaikkoja, varsinkin pk-sektorilla. Esitänkin, että - Raisiossa aletaan valmistella työllisyysmäärärahan käytön ja koordinoinnin keskittämistä joko osittain tai kokonaan sote-lautakunnan alaisuuteen työllisyyden hoidon edistämiseksi. Samalla esitän, että - kartoitetaan ja hyödynnetään mahdollisuudet työllistää työttömiä asiakkaita kaupungin eri hallintokuntiin ja myös yksityiselle sektorille ja lisätään palkkatukityöllistämisen volyymia - Lisäksi esitän, että palkkatukityöllistämiseen varattua määrärahaa lisättäisiin asteittain kääntämällä passiivituen perusteella maksettu työmarkkinatuen kuntaosuus työttömien asiakkaiden aktiiviseen työllistämiseen. Suvi Heiniola Jarmo Rosama Raimo Sulonen Anneli Kivijärvi Sirpa Ek Anita Ruusuranta Hannele Lehto-Laurila

3 Raision kaupunki Pöytäkirja 3 (3) Aloite merkittiin pöytäkirjaan ja lähetettiin kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi. Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus lähettää valtuutettu Suvi Heiniolan aloitteen koskien työllisyysmäärärahan siirtämiseksi sote-lautakunnan alaisuuteen sekä työllistämistoiminnan kehittämiseksi kaupungissa konsernihallinnon valmisteltavaksi. Henkilöstöpäällikkö Jarmo Niitynperä : Aloitteessa esitetään: - työllisyyden hoidon keskittämistä joko kokonaan tai osittain sotelautakunnan alaisuuteen työllisyyden hoidon edistämiseksi. - kartoitetaan ja hyödynnetään mahdollisuudet työllistää työttömiä asiakkaita kaupungin eri hallintokuntiin ja myös yksityiselle sektorille ja lisätään palkkatukityöllistämisen volyymia - palkkatukityöllistämiseen varattua määrärahaa lisätään asteittain kääntämällä passiivituen perusteella maksettu työmarkkinatuen kuntaosuus työttömien asiakkaiden aktiiviseen työllistämiseen. Innolink Research Oy:n Mikko Kesä ja Anna Laiho laativat päivätyn selvityksen Raision kaupungin työllisyydenhoidosta ja sen kehittämisestä. Selvityksessä todetaan Raision tilanne, jossa konsernihallinto vastaa palkkatukityöllistämisen koordinoinnista, sosiaalitoimi kuntouttavasta työtoiminnasta sekä harkinnanvaraisesta sosiaalisesta työllistämisestä ja nuorisotoimi nuorten aktivoimisesta nuorisotyöpajojen puitteissa. Kaupunginhallitus käsitteli selvitystä kokouksessaan Selvityksessä ja asian käsittelyssä ei sinänsä nähty ongelmallisena vastuiden hajauttamista kaupungissa käytössä olevalla tavalla. Kuitenkin esitettiin, että työllistämistoiminta vaatisi erillisen koordinaattorin ja kuntouttava työtoiminta lisää resursseja. Työllisyyskoordinaattorin osalta on koetettu löytää sisäisiä ratkaisuja tehtävän hoitamiseksi, mutta sellaista ratkaisuvaihtoehtoa ei toistaiseksi ole löytynyt. Työvoiman lisäämistä ei tältä osin ole toistaiseksi esitetty. Kuntouttavan työllistämisen tason raportti toteaa olleen Raisiossa aiemmin erinomaisella tasolla, mutta muutokset työllisyystilanteessa ja muutokset työmarkkinatuen kuntaosuudessa edellyttäisivät palveluvolyymien kolminkertaistamista. Tällä hetkellä sosiaalitoimessa työskentelee urasuunnittelijan tehtävissä 1 1/2 henkilöä, pajoilla 2 ohjaajaa ja arkiavussa yksi. Lisäksi Valonian hankkeessa on yksi määräaikainen ohjaaja. Konsernijaosto päätti lisäksi perustaa sosiaalityöntekijän viran vuoden 2016 loppuun helpottamaan kuntouttavaan työtoimintaan tulevien aktivointisuunnitelmien tekoa. Aktivointisuunnitelmat laaditaan yhteistyönä TE-toimiston kanssa. TE-toimisto on

4 Raision kaupunki Pöytäkirja 4 (4) kuitenkin vasta nyt ilmoittanut osaltaan voivansa laajentaa toimintaa ja Raision osalta työntekijä on haettavana. Lisäksi päätettiin palkata ohjaaja kuntouttavaan työtoimintaa 2016 loppuun, kun enemmän ihmisiä saadaan toiminnan piiriin. Lisäksi aloitteessa esitetään palkkatukityöpaikkojen kartoittamista ja volyymin lisäämistä. Raision kaupungilla on usean vuoden ajan varauduttu kuukausittain 30 palkkatukityöllistetyn palkkaamiseen kaupungin omiin tehtäviin. Koska palkkatukijaksot ovat yleensä 6 kk:n mittaisia, merkitsee tämä noin 60 palkkatukityöllistettävää vuosittain. Kaupungin osalta tehdään vuosittain työllistämissuunnitelma, jossa keskusten esitysten pohjalta kohdennetaan työllistämiseen varatut varat. Kaupungin osalta tukityöllistämispaikkojen löytäminen ei ole ollut ongelma. Sen sijaan kaupungilla ei ole ollut resursseja tukityöllistettävien ohjaukseen edelleen mahdollisesti yksityisille työmarkkinoille. Tämä rooli soveltuisi mahdolliselle työllisyyskoordinaattorille. Vuonna 2015 jäätiin tukityöllistämisen osalta selvästi tavoitteesta, sillä tavoitellun 360 kk:n työllistämisen sijaan saavutettiin vai 155,5 kk:ta. Tämä johtui siitä, että valtion palkkatukeen varaamat määrärahat loppuivat kesken vuoden ja palkkatukipäätöksiä ei tehty. Alustavien tietojen mukaan myös tänä vuonna tulee tapahtumaan näin. Tällöin määrärahojen lisäämisestä ei ole hyötyä, ellei kaupunki työllistä omalla kustannuksella ilman valtion palkkatukea. ehdotus Kaupunginjohtaja Ari Korhonen Kaupunginhallitus päättää - merkitä aloitteeseen annetun vastauksen tiedokseen ja - saattaa sen valtuuston tietoon ja esittää valtuustolle, että se toteaa aloitteen loppuunkäsitellyksi. Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan heti. Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti. Kaupunginvaltuusto ehdotus Kaupunginhallitus saattaa aloitteeseen annetun vastauksen valtuuston tietoon ja esittää valtuustolle, että se toteaa aloitteen loppuunkäsitellyksi. Keskustelun kuluessa Suvi Heiniola ehdotti Elisa Vuorisen kannattamana, että asia palautetaan uudelleen valmisteltavaksi. Suvi Heiniola esitti uuden valmistelun tavoitteiksi:

5 Raision kaupunki Pöytäkirja 5 (5) - työllisyyden hoidon ja taloudellisen vastuun (sisältäen työmarkkinatuen kuntaosuuskustannukset) painopisteen siirtäminen yhden keskuksen alaisuuteen nykyisen kolmen keskukset hajautetun mallin sijasta - kartoittaa ja hyödyntää mahdollisuudet työllistää vaikeasti työllistyviä, mutta riittävät työelämävalmiudet saavuttaneita sekä ensisijaisesti työmarkkinatuen kuntaosuuslistalla olevia asiakkaita kaupungin eri hallintokuntiin, kolmannelle sekä yksityiselle sektorille hyödyntäen sekä palkkatukea että kaupungin omarahoitusta mm. kuntalisävaihtoehtoja käyttämällä - lisätä työsuhteisiin suunnattavaa työllisyysmäärärahaa asteittain kääntämällä passiivituen perusteella maksettavaa työmarkkinatuen kuntaosuutta työttömien asiakkaiden työllistämiseen - nimetä tai palkata työllisyyskoordinaattori edistämään työpaikkojen löytämistä, hyvien yhteistyösuhteiden syntymistä työpaikkoihin etenkin avoimella sektorilla sekä työttömien työllistymistä löytyviin työpaikkoihin - sekä valjastaa olemassa olevasta työllisyydenhoidon henkilöstöresurssista henkilö huolehtimaan työsuhteiden alkutaipaleiden aikaisesta työvalmennuksesta Puheenjohtaja tiedusteli valtuustolta, hyväksyykö valtuusto asian palauttamisen uudelleen valmisteltavaksi yksimielisesti. Keskustelun aikana Erkki Haavisto totesi, että Raision Keskustan valtuustoryhmä hyväksyy palauttamisen uudelleen valmisteltavaksi, mutta ei sitoudu esitettyihin valmistelun tavoitteisiin. Puheenjohtaja tiedusteli valtuustolta, hyväksyykö se yksimielisesti Suvi Heiniolan ehdotuksen asian palauttamisen osalta ja sai valtuustolta hyväksyvän vastauksen. Valtuusto päätti yksimielisesti palauttaa asian uudelleen valmisteltavaksi. Kaupunginjohtaja Ari Korhonen : Lisäselvitys aloitteeseen liittyen Kaupungin hallintokunnat suorittavat työllistämistoimintaa mahdollisimman tehokkaasti koko ajan. Erityisesti henkilöstöresurssien ollessa yhä niukemmat ohjaaminen ja valvonta tuottavat oman haasteensa. Tällä hetkellä työllistämistoiminnan volyymia on kyetty kasvattamaan. Lisäksi työttömyys on viimeisimmissä tilastoissa laskenut hieman Raisiossa, mikä johtuu muun muassa telakan kasvavasta vireestä. Tämä enteilee, että työmarkkinatuen kuntaosuudet tuleva kääntymään laskuun niin oman toiminnan kuin myös ulkoisten syiden seurauksena. Työllisyystoiminnan uudelleenorganisointia ei tällä hetkellä ole tarkoituksenmukaista suorittaa, koska maakuntauudistus on muuttamassa koko työllistämistoiminnan vastuukenttää. Soten alainen toiminta, kuten kuntouttava työ-

6 Raision kaupunki Pöytäkirja 6 (6) toiminta, tulee näillä näkymin siirtymään maakuntien vastuulle. Muu työllistämistoiminta jää ilmeisimmin kuntien vastuulle. Tällä hetkellä suurilla kaupunkiseuduilla on lähdössä käyntiin työllistämiskokeiluja, joissa valtion työllistämiseen varattua henkilöstöresurssia siirretään kuntiin ja kunnat ottavat vastuun koko työllistämistoiminnasta. Raision on kuitenkin tarkoituksenmukaista keskittää työllistämistoimintansa jossakin vaiheessa. Selkeimmin organisaatio- ja toimintatapamuutos toteutuu keskittämällä koko kaupungin työllistämistoiminnan koordinointi konsernihallintoon työllisyyskoordinaattorin alaisuuteen. Koko kaupungin työllistämistoimintaa olisi haasteellista ohjata ja johtaa yhdestä hallintokunnasta käsin lautakunnan päätösvallan alaisuudessa. Tulevaisuudessa kuntien vastuulla olevan työllistämistoiminnan painopisteissä korostuu kuntien elinvoimatehtävä ja aktiivisempi yhteistyö yritysten suuntaan. Tällöin myös hallinnollisella yhteydellä seudulliseen elinkeinoyhteystyöhön on painava merkitys ja elinkeinoyhteistyö on Raisiossa kaupunginhallituksen alaista toimintaa. Tällä hetkellä yrityksiin työllistymistä ei tapahdu riittävässä määrin, joten tähän tulee tulevaisuudessa panostaa ja lisätä resurssia. Työllisyyskoordinaattorin tehtävä on tarkoitus perustaa, kun on saatu varmuus, mitä maakuntauudistus tulee tarkoittamaan työllistämisvastuiden kannalta. ehdotus Kaupunginjohtaja Ari Korhonen Kaupunginhallitus päättää merkitä aloitteeseen annetun vastauksen tiedokseen ja saattaa sen valtuuston tietoon ja esittää valtuustolle, että se toteaa aloitteen loppuunkäsitellyksi. Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan heti. Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti. Vesa Parantainen ehdotti Veijo Mikolan, Elisa Vuorisen ja Eeva Savolan kannattamana, että kaupunginhallitus edellyttää, että koko kaupungin työllisyystoiminnan keskittämisestä ja tarvittavien resurssien lisäämisestä tuodaan esitys päätettäväksi vielä tämän valtuustokauden aikana. Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti Vesa Parantaisen ehdotuksen. Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastettiin heti.

7 Raision kaupunki Pöytäkirja 7 (7)

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Asianro 494/ /

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Asianro 494/ / Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 52 18.5.2015 Asianro 494/14.00.01/2015 85 Valtuutettu Suvi Heiniolan ym. valtuutettujen aloite työllisyysmäärärahan siirtämiseksi sote-lautakunnan alaisuuteen

Lisätiedot

Valtuutettu Hannele Lehto-Laurilan ym. aloite työryhmän perustamiseksi nuorten yhteiskuntatakuun toteuttamiseksi

Valtuutettu Hannele Lehto-Laurilan ym. aloite työryhmän perustamiseksi nuorten yhteiskuntatakuun toteuttamiseksi Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 36 1.2.2016 Asianro 333/00.00.01/2012 6 Valtuutettu Hannele Lehto-Laurilan ym. aloite työryhmän perustamiseksi nuorten yhteiskuntatakuun toteuttamiseksi

Lisätiedot

Valtuutettu Vesa Parantaisen ym. valtuutettujen aloite koskien katuvalojen sammuttamista

Valtuutettu Vesa Parantaisen ym. valtuutettujen aloite koskien katuvalojen sammuttamista Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 752/10.03.01/2014 45 Valtuutettu Vesa Parantaisen ym. valtuutettujen aloite koskien katuvalojen sammuttamista historia Kaupunginvaltuusto 1.9.2014 73 Valtuutettu

Lisätiedot

Valtuutettu Vesa Parantaisen ym. valtuutettujen aloite koskien katuvalojen sammuttamista

Valtuutettu Vesa Parantaisen ym. valtuutettujen aloite koskien katuvalojen sammuttamista Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 45 18.5.2015 Asianro 752/10.03.01/2014 126 Valtuutettu Vesa Parantaisen ym. valtuutettujen aloite koskien katuvalojen sammuttamista historia Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Kaupunginhallituksen jäsenten vaali

Kaupunginhallituksen jäsenten vaali Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 5 Kaupunginhallituksen jäsenten vaali Asianro 805/00.00.01/2012 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 19.1.2015 6: Kuntalain 19 :n mukaan toimielimen jäsenet valitaan valtuuston

Lisätiedot

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (60) Kaupunginhallitus Kokoustiedot. Aika maanantai klo 17:30-19:30

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (60) Kaupunginhallitus Kokoustiedot. Aika maanantai klo 17:30-19:30 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (60) Kokoustiedot Aika 06.03.2017 maanantai klo 17:30-19:30 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone Saapuvilla olleet jäsenet Ari Leinonen, puheenjohtaja Hannele Lehto-Laurila,

Lisätiedot

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (38) Kaupunginvaltuusto Kokoustiedot. Aika maanantai klo 18:00-19:35

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (38) Kaupunginvaltuusto Kokoustiedot. Aika maanantai klo 18:00-19:35 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (38) Kokoustiedot Aika 02.05.2016 maanantai klo 18:00-19:35 Paikka Kaupunginvaltuuston istuntosali Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Janne Laulumaa, puheenjohtaja Heikki

Lisätiedot

Valtuutettu Mika Koiviston ym. valtuutettujen aloite seudullisen kotouttamisohjelman kustannusseurannasta

Valtuutettu Mika Koiviston ym. valtuutettujen aloite seudullisen kotouttamisohjelman kustannusseurannasta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 106 10.6.2013 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 220 6.11.2013 Kaupunginhallitus 412 18.11.2013 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 62

Lisätiedot

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (50) Kaupunginvaltuusto Kokoustiedot. Aika maanantai klo 18:00-19:55

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (50) Kaupunginvaltuusto Kokoustiedot. Aika maanantai klo 18:00-19:55 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (50) Kokoustiedot Aika 13.03.2017 maanantai klo 18:00-19:55 Paikka Kaupunginvaltuuston istuntosali Saapuvilla olleet jäsenet Janne Laulumaa, puheenjohtaja Pipsa Allén, 1.

Lisätiedot

Kaupunginhallituksen konsernijaoston jäsenten ja varajäsenten valinta

Kaupunginhallituksen konsernijaoston jäsenten ja varajäsenten valinta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 18/00.00.01/2013 19 Kaupunginhallituksen konsernijaoston jäsenten ja varajäsenten valinta Raision kaupunginhallituksen johtosäännön 9 :n mukaan kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Pyhäjoen kunta tukee työllisyyttä käyttämällä työmarkkinatuen kuntaosuuteen varattua määrärahaa uusien työpaikkojen luomiseen alueelle

Pyhäjoen kunta tukee työllisyyttä käyttämällä työmarkkinatuen kuntaosuuteen varattua määrärahaa uusien työpaikkojen luomiseen alueelle Sivu 1/8 Uusi työ Pyhäjoella Pyhäjoen kunta tukee työllisyyttä käyttämällä työmarkkinatuen kuntaosuuteen varattua määrärahaa uusien työpaikkojen luomiseen alueelle Pyhäjoen kunta haluaa tukea osaltaan

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 85. Valtuusto Sivu 1 / 1. Valmistelijat / lisätiedot: Said Aden, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 85. Valtuusto Sivu 1 / 1. Valmistelijat / lisätiedot: Said Aden, puh Valtuusto 09.06.2014 Sivu 1 / 1 3776/14.07.01/2013 Kaupunginhallitus 153 26.5.2014 85 Valtuustoaloite espoolaisten pitkäaikaistyöttömien työllistämiseksi Valmistelijat / lisätiedot: Said Aden, puh. 043

Lisätiedot

Valtuutettu Mika Koiviston ym. valtuutettujen aloite seudullisen kotouttamisohjelman kustannusseurannasta

Valtuutettu Mika Koiviston ym. valtuutettujen aloite seudullisen kotouttamisohjelman kustannusseurannasta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 106 10.6.2013 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 220 6.11.2013 Kaupunginhallitus 412 18.11.2013 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 62

Lisätiedot

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 105 10.6.2013 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 218 6.11.2013 Kaupunginhallitus 84 29.3.2016 Asianro 677/04.03.01/2013 33 Valtuutettu Mika Koiviston

Lisätiedot

Valtuutettu Saila Rinteen ym. valtuutettujen aloite kaupunginvaltuuston kokousten lähettämiseksi netissä

Valtuutettu Saila Rinteen ym. valtuutettujen aloite kaupunginvaltuuston kokousten lähettämiseksi netissä Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 15 20.1.2014 Asianro 188/07.02.01/2014 69 Valtuutettu Saila Rinteen ym. valtuutettujen aloite kaupunginvaltuuston kokousten lähettämiseksi netissä historia

Lisätiedot

Valtuutettu Saila Rinteen ym. valtuutettujen aloite kaupunginvaltuuston kokousten lähettämiseksi netissä

Valtuutettu Saila Rinteen ym. valtuutettujen aloite kaupunginvaltuuston kokousten lähettämiseksi netissä Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 188/07.02.01/2014 32 Valtuutettu Saila Rinteen ym. valtuutettujen aloite kaupunginvaltuuston kokousten lähettämiseksi netissä historia Kaupunginvaltuusto 20.1.2014

Lisätiedot

Valtuustoaloite: omaishoitajien tuen nostaminen

Valtuustoaloite: omaishoitajien tuen nostaminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 228 12.12.2012 4 7.1.2013 Asianro 718/05.12.00/2012 33 Valtuustoaloite: omaishoitajien tuen nostaminen Tiivistelmä Anne Sinilaakso

Lisätiedot

"Kuntakokeilu pitkäaikaistyöttömien työllistämisessä

Kuntakokeilu pitkäaikaistyöttömien työllistämisessä Kaupunginhallitus 116 27.03.2012 Kaupunginvaltuusto 24 17.04.2012 SDP:N VALTUUSTORYHMÄN ALOITE KUNTAKOKEILUUN HAKEUTUMISESTA 183/1/113/2011 KHALL 116 Hallintojohtaja 20.3.2012 SDP:n valtuustoryhmä on jättänyt

Lisätiedot

Työllistämistoiminnan kehittäminen vuonna 2016 / kuntalisän maksaminen

Työllistämistoiminnan kehittäminen vuonna 2016 / kuntalisän maksaminen Kaupunginhallitus 454 14.12.2015 Työllistämistoiminnan kehittäminen vuonna 2016 / kuntalisän maksaminen 1878/02.05.01/2015 KHALL 14.12.2015 454 Kaupunginvaltuusto on 7.9.2015 94 käsitellyt valtuutettu

Lisätiedot

Työllisyyden hoito elinkeinopolitiikkaa vai sosiaalipolitiikkaa? Pirkko Hynynen Työikäisten palvelulinjajohtaja

Työllisyyden hoito elinkeinopolitiikkaa vai sosiaalipolitiikkaa? Pirkko Hynynen Työikäisten palvelulinjajohtaja Työllisyyden hoito elinkeinopolitiikkaa vai sosiaalipolitiikkaa? 2014 Pirkko Hynynen Työikäisten palvelulinjajohtaja Käsitteistä Sosiaalinen kuntoutus Kuvaa toimintaa, joka edistää ihmisen toimintamahdollisuuksia.

Lisätiedot

Valtuutettu Väyrysen ym. valtuutettujen aloite koskien koululaisten bussimatkoja

Valtuutettu Väyrysen ym. valtuutettujen aloite koskien koululaisten bussimatkoja Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 408/08.01.00/2015 47 Valtuutettu Väyrysen ym. valtuutettujen aloite koskien koululaisten bussimatkoja historia Kaupunginvaltuusto 20.10.2008 156 Valtuutettu Heikki

Lisätiedot

Valtuutettu Mika Koiviston ym. valtuutettujen aloite seudullisen kotouttamisohjelman kustannusseurannasta

Valtuutettu Mika Koiviston ym. valtuutettujen aloite seudullisen kotouttamisohjelman kustannusseurannasta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 106 10.6.2013 Asianro 679/05.11.00/2013 220 Valtuutettu Mika Koiviston ym. valtuutettujen aloite seudullisen kotouttamisohjelman kustannusseurannasta

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 19. Valtuusto 26.01.2015 Sivu 1 / 1. 19 Valtuustokysymys palkkatukityöstä ja oppisopimuskoulutuksesta (Pöydälle 8.12.

Espoon kaupunki Pöytäkirja 19. Valtuusto 26.01.2015 Sivu 1 / 1. 19 Valtuustokysymys palkkatukityöstä ja oppisopimuskoulutuksesta (Pöydälle 8.12. Valtuusto 26.01.2015 Sivu 1 / 1 4100/02.05.01/2014 Kaupunginhallitus 328 24.11.2014 Valtuusto 169 8.12.2014 19 Valtuustokysymys palkkatukityöstä ja oppisopimuskoulutuksesta (Pöydälle 8.12.2014) Valmistelijat

Lisätiedot

Tuloveroprosentin määrääminen vuodelle 2017

Tuloveroprosentin määrääminen vuodelle 2017 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 328 31.10.2016 Asianro 900/02.03.01/2016 106 Tuloveroprosentin määrääminen vuodelle 2017 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 31.10.2016 328 Talousjohtaja

Lisätiedot

Vantaan kaupunki työllistämisen tukena yrityksille. Anu Tirkkonen työllisyyspalveluiden johtaja vs.

Vantaan kaupunki työllistämisen tukena yrityksille. Anu Tirkkonen työllisyyspalveluiden johtaja vs. Vantaan kaupunki työllistämisen tukena yrityksille Anu Tirkkonen työllisyyspalveluiden johtaja vs. Kauppakamarin Hankintainfo Vantaa 6.3.2015 Työttömyys Vantaalla tammikuussa 2015 1/2015 1/2014 Muutos

Lisätiedot

Sosiaalipalvelujen työllistämissuunnitelma vuodelle 2014

Sosiaalipalvelujen työllistämissuunnitelma vuodelle 2014 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 148/01.01.01/2014 29 Sosiaalipalvelujen työllistämissuunnitelma vuodelle 2014 Sosiaalityön johtaja Arja Iho ja sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandberg 6.2.2014:

Lisätiedot

Valtuutettu Mika Koiviston ym. Perussuomalaisten valtuustoryhmän aloite koskien maahanmuuton kustannusselvitystä

Valtuutettu Mika Koiviston ym. Perussuomalaisten valtuustoryhmän aloite koskien maahanmuuton kustannusselvitystä Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 419/05.11.00/2013 56 Valtuutettu Mika Koiviston ym. Perussuomalaisten valtuustoryhmän aloite koskien maahanmuuton kustannusselvitystä historia Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Valtuutettu Jari Salosen ym. valtuutettujen aloite koulujen liikuntatilojen välineistön käytön tehostamiseksi

Valtuutettu Jari Salosen ym. valtuutettujen aloite koulujen liikuntatilojen välineistön käytön tehostamiseksi Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 110/10.03.01.01/2013 79 Valtuutettu Jari Salosen ym. valtuutettujen aloite koulujen liikuntatilojen välineistön käytön tehostamiseksi historia Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan jäsenten vaali

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan jäsenten vaali Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 485 17.12.2012 Asianro 805/00.00.01/2012 14 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan jäsenten vaali Päätöshistoria Kaupunginhallitus 17.12.2012 485

Lisätiedot

Raision ja seudullisen kotouttamisohjelman hyväksyminen

Raision ja seudullisen kotouttamisohjelman hyväksyminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 104 13.6.2018 Kaupunginhallitus 236 25.6.2018 Asianro 471/05.11.00/2018 104 Raision ja seudullisen kotouttamisohjelman hyväksyminen

Lisätiedot

Kaupunginhallitus

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus 274 07.08.2012 KUHMON KAUPUNGIN OSALLISTUMINEN KUNTAKOKEILUHANKKEESEEN KHALL 274 Hallintojohtaja 31.7.2012 Työ- ja elinkeinoministeriö on valinnut kunnat syyskuussa alkavaan kuntakokeiluun.

Lisätiedot

Selvitys työmarkkinatukea saavien henkilöiden työllistämistoimista

Selvitys työmarkkinatukea saavien henkilöiden työllistämistoimista Sosiaali- ja terveyslautakunta 59 21.08.2014 Kaupunginhallitus 335 01.09.2014 Kaupunginhallitus 382 06.10.2014 Selvitys työmarkkinatukea saavien henkilöiden työllistämistoimista 175/13.05/2014 SOTELTK

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2017

Kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2017 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 329 31.10.2016 Asianro 901/02.03.01/2016 107 Kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2017 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 31.10.2016 329 Talousjohtaja

Lisätiedot

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (38) Kaupunginvaltuusto 18.05.2015. Kokoustiedot. Aika 18.05.2015 maanantai klo 18:00-18:45. Valtuuston istuntosali

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (38) Kaupunginvaltuusto 18.05.2015. Kokoustiedot. Aika 18.05.2015 maanantai klo 18:00-18:45. Valtuuston istuntosali Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (38) Kokoustiedot Aika 18.05.2015 maanantai klo 18:00-18:45 Paikka Valtuuston istuntosali Saapuvilla olleet jäsenet Janne Laulumaa, puheenjohtaja Heikki Arikka, 1. varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Työllisyysraportti vuosi 2017

Työllisyysraportti vuosi 2017 Työllisyysraportti vuosi 2017 Työllisyyskoordinaattori Mervi Anttila 7.3.2018 Työllisyystoimikunta 26.3.2018 1 Janakkalan kunnan työllistämisen tulosalueen tehtävät Kuntastrategia 2017: Valtuustokauden

Lisätiedot

Vuoden 2013 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2013

Vuoden 2013 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2013 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 109 31.3.2014 Asianro 337/02.02.01/2014 52 Vuoden 2013 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2013

Lisätiedot

Tilausten toteutuminen

Tilausten toteutuminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 146 30.5.2016 48 Tilausten toteutuminen 31.3.2016 Asianro 348/02.02.02/2016 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 30.5.2016 146 Talousjohtaja Anna-Kristiina

Lisätiedot

MIKKELIN KAUPUNGIN KESKEISET TYÖTTÖMYYSPROSENTIT 15 KUUKAUDEN AIKAJANALLA

MIKKELIN KAUPUNGIN KESKEISET TYÖTTÖMYYSPROSENTIT 15 KUUKAUDEN AIKAJANALLA Kaupunginhallitus 18.1.2016 Liite 1 10 MIKKELIN KAUPUNGIN KESKEISET TYÖTTÖMYYSPROSENTIT 15 KUUKAUDEN AIKAJANALLA Kaupungin työttömyysprosentit kuvataan tässä esityksessä suhteessa koko maahan ja Etelä-Savoon.

Lisätiedot

Työllistämisvarojen käyttösuunnitelma vuodelle 2016 ja kehittämisehdotukset

Työllistämisvarojen käyttösuunnitelma vuodelle 2016 ja kehittämisehdotukset Perusturvalautakunta 80 15.12.2015 Kaupunginhallitus 6 11.01.2016 Kaupunginhallitus 118 02.05.2016 Työllistämisvarojen käyttösuunnitelma vuodelle 2016 ja kehittämisehdotukset Petula 15.12.2015 80 Valmistelija:

Lisätiedot

Työllisyyspalvelut sosiaalityössä

Työllisyyspalvelut sosiaalityössä Työllisyyspalvelut sosiaalityössä Taustaa Kuntouttava työtoiminta 1-4 päivää viikossa 4 tuntia kerrallaan - sopimus asiakkaan kanssa min. 3 kk (Laki kuntouttavasta työtoiminnasta). Aktivointisuunnitelman

Lisätiedot

Työnantajan ilmoitus yhteistoimintaneuvottelujen aloittamisesta Raision vesihuoltopalveluiden

Työnantajan ilmoitus yhteistoimintaneuvottelujen aloittamisesta Raision vesihuoltopalveluiden Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Tekninen lautakunta 56 26.4.2016 Asianro 484/01.04.00/2016 111 Työnantajan ilmoitus yhteistoimintaneuvottelujen päättämisestä Raision vesihuoltopalveluiden yhtiöittämisen

Lisätiedot

Työllisyystoimikunnan toimintakertomus 2018 Työllisyysohjelman seuranta

Työllisyystoimikunnan toimintakertomus 2018 Työllisyysohjelman seuranta Työllisyystoimikunnan toimintakertomus 2018 Työllisyysohjelman 2017-2018 seuranta Työllisyystoimikunta 7.3.2019 Työllisyyskoordinaattori Mervi Anttila Henkilöstöjohtaja Maija Nivala Sisältö: Työllisyysohjelman

Lisätiedot

Raision kaupungin elinkeinopoliittinen ohjelma vuosiksi

Raision kaupungin elinkeinopoliittinen ohjelma vuosiksi Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 1018/00.01.02/2014 105 Raision kaupungin elinkeinopoliittinen ohjelma vuosiksi 2016-2020 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 30.11.2015 307: Suunnittelupäällikkö

Lisätiedot

Sosiaalipalvelujen työllistämissuunnitelma vuodelle 2014

Sosiaalipalvelujen työllistämissuunnitelma vuodelle 2014 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 29 19.2.2014 Asianro 148/01.01.01/2014 75 Sosiaalipalvelujen työllistämissuunnitelma vuodelle 2014 Päätöshistoria Sosiaali- ja

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA/ 5/2015 Kaupunginkanslia Työllistämistoimikunta PK Ilkka Oksman

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA/ 5/2015 Kaupunginkanslia Työllistämistoimikunta PK Ilkka Oksman 1(8) TYÖLLISTÄMISTOIMIKUNNAN KOKOUS Aika Torstaina 5.11.2015 klo 17.05-18.10 Paikka Kaupungintalo Aulakabinetti 4 Pohjoisesplanadi 11 13 Läsnä Jäsenet Muut Ville Väärälä, puheenjohtaja Mirka Vainikka Matti

Lisätiedot

Tilausten toteutuminen

Tilausten toteutuminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 233 22.8.2016 73 Tilausten toteutuminen 30.6.2016 Asianro 348/02.02.02/2016 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 22.8.2016 233 Talousjohtaja Anna-Kristiina

Lisätiedot

Valtuutettu Jukka A. Rantalan ym. valtuutettujen aloite koskien lähipoliisitoiminnan aloittamista Raisiossa

Valtuutettu Jukka A. Rantalan ym. valtuutettujen aloite koskien lähipoliisitoiminnan aloittamista Raisiossa Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 231 17.6.2019 Asianro 1051/00.04.02/2018 87 Valtuutettu Jukka A. Rantalan ym. valtuutettujen aloite koskien lähipoliisitoiminnan aloittamista Raisiossa

Lisätiedot

Valtuutettu Saila Rinteen ym. valtuutettujen aloite koskien liittymistä mukaan HIN- KU-hankkeeseen

Valtuutettu Saila Rinteen ym. valtuutettujen aloite koskien liittymistä mukaan HIN- KU-hankkeeseen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 75 1.9.2014 Ympäristölautakunta 19 16.3.2017 Asianro 753/11.01.04/2014 116 Valtuutettu Saila Rinteen ym. valtuutettujen aloite koskien liittymistä mukaan

Lisätiedot

Otto-oikeuden käyttäminen sivistyslautakunnan päätökseen koskien

Otto-oikeuden käyttäminen sivistyslautakunnan päätökseen koskien Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 754/01.00.01/2016 345 Otto-oikeuden käyttäminen sivistyslautakunnan päätökseen 5.10.2016 93 koskien Kaanaan koulun ja päiväkodin sekä Tahvion ja Tikanmaan koulujen

Lisätiedot

Hannele Lehto-Laurila, puheenjohtaja Jonni Moislahti, varapuheenjohtaja Aarre Lehtonen Helena Viljanen Vesa Parantainen

Hannele Lehto-Laurila, puheenjohtaja Jonni Moislahti, varapuheenjohtaja Aarre Lehtonen Helena Viljanen Vesa Parantainen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (21) Kokoustiedot Aika 04.02.2019 maanantai klo 16:30-16:43 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone Saapuvilla olleet jäsenet Hannele Lehto-Laurila, puheenjohtaja Jonni Moislahti,

Lisätiedot

Hallitusohjelmakirjauksia työllisyydestä

Hallitusohjelmakirjauksia työllisyydestä Hallitusohjelmakirjauksia työllisyydestä Kuusikkokuntien kuntouttavan työtoiminnan ja tuetun työllistämisen seminaari Oulu 6.10.2011 Erja Lindberg erityisasiantuntija TYP-toimintamalli Työ- ja elinkeinotoimistojen,

Lisätiedot

Vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma

Vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 368 30.10.2017 Asianro 850/02.02.00/2017 190 Vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma 2019-2020 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 30.10.2017 368 Kaupunginjohtaja

Lisätiedot

Asianro 134/ / Kuntarakennelain mukaisen erityisen kuntajakoselvityksen tekeminen Turun seudulla

Asianro 134/ / Kuntarakennelain mukaisen erityisen kuntajakoselvityksen tekeminen Turun seudulla Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 134/00.04.00/2012 127 Kuntarakennelain mukaisen erityisen kuntajakoselvityksen tekeminen Turun seudulla Tiivistelmä 1.7.2013 voimaan tullut kuntarakennelaki edellyttää

Lisätiedot

Pohjatietoa työllisyysohjelmaa varten

Pohjatietoa työllisyysohjelmaa varten Pohjatietoa työllisyysohjelmaa varten Työllisyyskoordinaattori Mervi Anttila 25.9.2018 Työllisyystoimikunta 15.10.2018 1 Kesäkuu 2018 15.10.2018 2 Janakkalassa kesäkuu 2018 ELY, TEM: Häme työllisyyskatsaus

Lisätiedot

Työllisyystoimikunnan toimintakertomus 2017 Työllisyysohjelman seuranta

Työllisyystoimikunnan toimintakertomus 2017 Työllisyysohjelman seuranta Työllisyystoimikunnan toimintakertomus 2017 Työllisyysohjelman 2017-2018 seuranta Työllisyystoimikunta 16.5.2018 Työllisyyskoordinaattori Mervi Anttila Henkilöstöjohtaja Maija Nivala Sisältö: Työllisyysohjelman

Lisätiedot

Valtuutettu Veera Köpsin ym. valtuutettujen aloite koskien Iiroisentien turvallisuuden parantamista

Valtuutettu Veera Köpsin ym. valtuutettujen aloite koskien Iiroisentien turvallisuuden parantamista Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 390 15.12.2014 Asianro 849/10.03.01.00/2013 9 Valtuutettu Veera Köpsin ym. valtuutettujen aloite koskien Iiroisentien turvallisuuden parantamista historia

Lisätiedot

Valtuutettu Veera Köpsin ym. valtuutettujen aloite koskien Iiroisentien turvallisuuden parantamista/kv

Valtuutettu Veera Köpsin ym. valtuutettujen aloite koskien Iiroisentien turvallisuuden parantamista/kv Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 849/10.03.01.00/2013 390 Valtuutettu Veera Köpsin ym. valtuutettujen aloite koskien Iiroisentien turvallisuuden parantamista/kv historia Kaupunginvaltuusto 2.9.2013

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) Kaupunginvaltuusto. 15 Asianro 1130/14.07.00/2012

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) Kaupunginvaltuusto. 15 Asianro 1130/14.07.00/2012 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) 15 Asianro 1130/14.07.00/2012 Valtuustoaloite nuorten yhteiskuntatakuun toteuttamista edistävän työryhmän perustamisesta Kuopioon Kaupunginhallitus 14.1.2013 27:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 95

Espoon kaupunki Pöytäkirja 95 12.11.2014 Sivu 1 / 1 4100/02.05.01/2014 95 Valtuustokysymys palkkatukityöstä ja oppisopimuskoulutuksesta Valmistelijat / lisätiedot: Marja Dahl, puh. 050 306 2416 Heidi Nihtilä, puh. 043 825 7356 Kaarina

Lisätiedot

TYP-toiminta sekä alueiden kehittämisen ja kasvupalvelujen vaikutukset työllistämiseen Anna-Liisa Lämsä

TYP-toiminta sekä alueiden kehittämisen ja kasvupalvelujen vaikutukset työllistämiseen Anna-Liisa Lämsä TYP-toiminta sekä alueiden kehittämisen ja kasvupalvelujen vaikutukset työllistämiseen Mikä TYP on? TYP eli työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu on toimintamalli, jossa TE-toimisto, kunta

Lisätiedot

Liikuntapalvelujen tehtäväjärjestelyt

Liikuntapalvelujen tehtäväjärjestelyt Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Vapaa-aikalautakunta 10 12.2.2013 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 37 25.2.2013 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 49 11.3.2013 27 Liikuntapalvelujen tehtäväjärjestelyt

Lisätiedot

Kuntaliitto yhteistyön tukena

Kuntaliitto yhteistyön tukena Kuntaliitto yhteistyön tukena Rakenteellisen työttömyyden haasteet Hämeessä yhteistyöseminaari Pääsihteeri Erja Lindberg Tehtäväjako Nykyisen lakisääteisen tehtäväjaon puitteissa TE-toimistot vastaavat

Lisätiedot

Vuoden 2014 talousarvion ja vuosien 2015-2016 taloussuunnitelman hyväksyminen

Vuoden 2014 talousarvion ja vuosien 2015-2016 taloussuunnitelman hyväksyminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 877/02.02.00/2013 392 Vuoden 2014 talousarvion ja vuosien 2015-2016 taloussuunnitelman hyväksyminen Kaupunginjohtaja Ari Korhonen ja talousjohtaja Heli Lähteenmäki:

Lisätiedot

Valtuutettu Elisa Vuorisen ym. valtuutettujen aloite koskien kaupungin imagoa ja ulkoalueiden hoitoa

Valtuutettu Elisa Vuorisen ym. valtuutettujen aloite koskien kaupungin imagoa ja ulkoalueiden hoitoa Raision kaupunki Esityslista 1 (1) Asianro 648/10.03.01.01/2016 18 Valtuutettu Elisa Vuorisen ym. valtuutettujen aloite koskien kaupungin imagoa ja ulkoalueiden hoitoa historia Kaupunginvaltuusto 13.6.2016

Lisätiedot

TYÖLLISTÄMISTOIMINNAN RAPORTTI

TYÖLLISTÄMISTOIMINNAN RAPORTTI 1 TYÖLLISTÄMISTOIMINNAN RAPORTTI 1.1. 30.4.2017 Naantalin työllisyystilanne 31.3.2017 (huhtikuun tilasto julkaistaan vasta 24.5.) ELY -keskuksen julkaiseman 03/2017 kuukausikatsauksen mukaan Naantalin

Lisätiedot

Vantaan työllisyyspalveluiden esittely. Timo Saari Työllisyyspalveluiden johtaja

Vantaan työllisyyspalveluiden esittely. Timo Saari Työllisyyspalveluiden johtaja Vantaan työllisyyspalveluiden esittely Timo Saari Työllisyyspalveluiden johtaja Työttömyys Vantaalla 16 000 14 000 12 000 10 000 8 000 6 000 4 000 2 000 Työttömyys Vantaa 2006-2017 0 2017 2016 2015 2014

Lisätiedot

Kuntarakennelain mukaisen erityisen kuntajakoselvityksen tekeminen Turun seudulla

Kuntarakennelain mukaisen erityisen kuntajakoselvityksen tekeminen Turun seudulla Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 134/00.04.00/2012 360 Kuntarakennelain mukaisen erityisen kuntajakoselvityksen tekeminen Turun seudulla Tiivistelmä 1.7.2013 voimaan tullut kuntarakennelaki edellyttää

Lisätiedot

Juha-Pekka Lehmus, Sivistyskeskus

Juha-Pekka Lehmus, Sivistyskeskus Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (16) Kokoustiedot Aika 29.10.2018 maanantai klo 16:30-16:43 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone Saapuvilla olleet jäsenet Hannele Lehto-Laurila, puheenjohtaja Jonni Moislahti,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/ (5) Kaupunginhallitus Sj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/ (5) Kaupunginhallitus Sj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/2017 1 (5) 173 V 1.3.2017, Valtuutettu Dan Koivulaakson aloite kuntouttavan vankityön jatkamisedellytysten turvaamisesta HEL 2016-007585 T 00 00 03 Päätös esitti kaupunginvaltuustolle

Lisätiedot

TYÖLLISTÄMISTOIMINNAN RAPORTTI

TYÖLLISTÄMISTOIMINNAN RAPORTTI 1 TYÖLLISTÄMISTOIMINNAN RAPORTTI 1.1. 31.12.2018 Naantalin työllisyystilanne 31.12.2018 ELY -keskuksen julkaiseman 12/2018 kuukausikatsauksen mukaan Naantalin työvoima oli joulukuun lopussa 8 950 henkilöä,

Lisätiedot

Hannele Lehto-Laurila, puheenjohtaja Pipsa Allén, varapuheenjohtaja Aarre Lehtonen Jonni Moislahti Vesa Parantainen

Hannele Lehto-Laurila, puheenjohtaja Pipsa Allén, varapuheenjohtaja Aarre Lehtonen Jonni Moislahti Vesa Parantainen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (21) Kokoustiedot Aika 09.10.2017 maanantai klo 16:30-16:55 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone Saapuvilla olleet jäsenet Hannele Lehto-Laurila, puheenjohtaja Pipsa Allén,

Lisätiedot

edellä kuntakokeilussa

edellä kuntakokeilussa edellä kuntakokeilussa Jyväskylässä 25.11.2013 Työllisyyden Kuntakokeilu www.jyvaskyla.fi/tyo/kuntakokeilu www.toihinpalvelu.fi www.facebook.com/tyo/kuntakokeilu Euroja ja ihmisiä 2000 M 2100 150 M 8,8

Lisätiedot

työllisyysyksikkö , ,0 #JAKO/0! Toimintatulot 0, , ,0 #JAKO/0!

työllisyysyksikkö , ,0 #JAKO/0! Toimintatulot 0, , ,0 #JAKO/0! Työllisyysyksikkö Valtuustoon nähden sitovat tavoitteet: työllisyysyksikkö 935 940,0 778 020,0 #JAKO/0! Toimintatulot 0,0 935 940,0 778 020,0 #JAKO/0! työllisyysyksikkö 2 831 200,0 2 692 110,0 #JAKO/0!

Lisätiedot

TYÖLLISTÄMISTOIMINNAN RAPORTTI

TYÖLLISTÄMISTOIMINNAN RAPORTTI 1 TYÖLLISTÄMISTOIMINNAN RAPORTTI 1.1. 31.8.2018 Naantalin työllisyystilanne 31.8.2018 ELY -keskuksen julkaiseman 08/2018 kuukausikatsauksen mukaan Naantalin työvoima oli elokuun lopussa 8 950 henkilöä,

Lisätiedot

Kaupunginvaltuusto NRO 8/2011 Kokousaika 19.12.2011 klo 19.00. Teknologiakylän auditorio

Kaupunginvaltuusto NRO 8/2011 Kokousaika 19.12.2011 klo 19.00. Teknologiakylän auditorio HAAPAVEDEN KAUPUNKI KOKOUSKUTSU Kaupunginvaltuusto NRO 8/2011 Kokousaika 19.12.2011 klo 19.00 Kokouspaikka Teknologiakylän auditorio Käsiteltävät asiat Asia nro Liite nro Asia Sivu Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Valtuutettu Eija Nurmen ym. valtuutettujen aloite koskien Hulvelan palvelutalon ilmastoinnin ja tilojen parantamista

Valtuutettu Eija Nurmen ym. valtuutettujen aloite koskien Hulvelan palvelutalon ilmastoinnin ja tilojen parantamista Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 153 12.11.2018 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 64 15.5.2019 Asianro 1141/10.03.02.00/2018 198 Valtuutettu Eija Nurmen ym. valtuutettujen aloite

Lisätiedot

Kuntouttavan työtoiminnan ohjaajan määräaikaisen viran muuttaminen toistaiseksi voimassaolevaksi

Kuntouttavan työtoiminnan ohjaajan määräaikaisen viran muuttaminen toistaiseksi voimassaolevaksi Perusturvalautakunta 38 28.04.2016 Kunnanhallitus 100 23.05.2016 Kuntouttavan työtoiminnan ohjaajan määräaikaisen viran muuttaminen toistaiseksi voimassaolevaksi Ptltk 28.04.2016 38 Ptltk 25.09.2014 70

Lisätiedot

TYÖLLISTÄMISTOIMINNAN RAPORTTI

TYÖLLISTÄMISTOIMINNAN RAPORTTI 1 TYÖLLISTÄMISTOIMINNAN RAPORTTI 1.1. 31.8.2017 Naantalin työllisyystilanne 31.8.2017 ELY -keskuksen julkaiseman 08/2017 kuukausikatsauksen mukaan Naantalin työvoima oli elokuun lopussa 8 921 henkilöä,

Lisätiedot

Työllisyystoimikunnan vuosikertomus 2016 Työllisyysohjelman 2016 toteuma

Työllisyystoimikunnan vuosikertomus 2016 Työllisyysohjelman 2016 toteuma Työllisyystoimikunnan vuosikertomus 2016 Työllisyysohjelman 2016 toteuma Työllisyystoimikunta 10.5.2017 Työllisyyskoordinaattori Mervi Anttila Henkilöstöjohtaja Maija Nivala Sisältö: Kunnan työllisyydenhoitoon

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI KOKOUSKUTSU/ 5/2015. Työllistämistoimikunta ku Heikki Vento. Aulakabinetti 4 Pohjoisesplanadi 11 13

HELSINGIN KAUPUNKI KOKOUSKUTSU/ 5/2015. Työllistämistoimikunta ku Heikki Vento. Aulakabinetti 4 Pohjoisesplanadi 11 13 1(6) TYÖLLISTÄMISTOIMIKUNNAN KOKOUS Aika Torstaina 5.11.2015 klo 17.00 Paikka Kaupungintalo Aulakabinetti 4 Pohjoisesplanadi 11 13 1 Kokouksen avaus ja päätösvaltaisuus 2 Valitaan pöytäkirjantarkastajat

Lisätiedot

Lomautusten taloudelliset vaikutukset (1)

Lomautusten taloudelliset vaikutukset (1) Lomautusten taloudelliset vaikutukset (1) Kelan työmarkkinatukikustannukset kaupungille Kelan sakkomaksut 2015 tulevat olemaan 2,8 M johtuen laajentumisesta 300-499 p. tukea saaneisiin sekä yli 1000 p.

Lisätiedot

Kajaanin kaupunginvaltuuston seminaari

Kajaanin kaupunginvaltuuston seminaari Kajaanin kaupunginvaltuuston seminaari 20.9.2017 Työllisyys Anne Huotari Työllisyysasiantuntija/TYP-johtaja Kajaanin ja Kainuun työttömyysaste 2015-7/2017 20 18 16 18,2 17,4 14 12 13,4 10 8 6 Kajaani Kainuu

Lisätiedot

Helsingin kaupunki 1 (2) Sosiaali- ja terveysvirasto

Helsingin kaupunki 1 (2) Sosiaali- ja terveysvirasto Helsingin kaupunki 1 (2) Sosiaali- ja terveysvirasto 14.1.2016 Sosiaali- ja terveysviraston tarkennettu ylitysoikeusesitys vuoden 2015 talousarviomäärärahoihin HEL 2015-010093 T 02 02 00 Sosiaali- ja terveysvirasto

Lisätiedot

Valtuustoaloitteen johdosta voidaan mainita seuraavaa:

Valtuustoaloitteen johdosta voidaan mainita seuraavaa: Työllisyystoimikunta 11 18.03.2009 Perusturvalautakunta 48 23.04.2009 Kunnanhallitus 244 11.05.2009 Valtuustoaloite / passiivinen työmarkkinatuki 1454/09/093/2009 TYÖL 11 Vasemmistoliiton valtuustoryhmä

Lisätiedot

Työllistämisen Turku-lisä Työllisyystoimikunta 24.2.2015

Työllistämisen Turku-lisä Työllisyystoimikunta 24.2.2015 Työllistämisen Turku-lisä Työllisyystoimikunta 24.2.2015 19.2.2015 Esittäjän nimi 1 Työmarkkinatuen kuntaosuus tammikuulta noin 2 miljoonaa euroa Ennuste vuositasolle on 24,5 M Vuodesta 2011 tähän vuoteen

Lisätiedot

Aktiivisuus työmarkkinatuen kuntaosuudessa. Työllisyyskoordinaattori Mervi Anttila Janakkalan kunta Työllisyystoimikunta

Aktiivisuus työmarkkinatuen kuntaosuudessa. Työllisyyskoordinaattori Mervi Anttila Janakkalan kunta Työllisyystoimikunta Aktiivisuus työmarkkinatuen kuntaosuudessa Työllisyyskoordinaattori Mervi Anttila Janakkalan kunta Työllisyystoimikunta 18.6.2019 Diasarjan sisältö Työmarkkinatuen kuntaosuus Janakkalassa, kiertonopeus

Lisätiedot

Vuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015

Vuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 82 29.3.2016 Asianro 404/02.02.01/2016 46 Vuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan vuoden 2017 talousarvioehdotuksen valmistelutilanne ja alustava talousarvioehdotus

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan vuoden 2017 talousarvioehdotuksen valmistelutilanne ja alustava talousarvioehdotus Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 792/02.02.00/2016 157 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan vuoden 2017 talousarvioehdotuksen valmistelutilanne ja alustava talousarvioehdotus Sosiaali- ja

Lisätiedot

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala, puh

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala, puh Kaupunginhallitus 234 14.08.2017 Kaupunginhallitus 382 27.11.2017 Kaupunginhallitus 30 29.01.2018 Kaupunginhallitus 65 26.02.2018 Kaupunginvaltuusto 13 05.03.2018 Loimaa-strategia 100/00.01.02/2017 Kh

Lisätiedot

Talousarvio toteutuminen

Talousarvio toteutuminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 152 Talousarvio toteutuminen 30.4.2016 Asianro 348/02.02.02/2016 Talousjohtaja Anna-Kristiina Järvi 25.5.2016: Liitteenä ovat koko kaupungin tuloslaskelma keskuksittain

Lisätiedot

Työllisyyspalvelut-yksikön pysyvät henkilöstöjärjestelyt alkaen

Työllisyyspalvelut-yksikön pysyvät henkilöstöjärjestelyt alkaen Kaupunginhallitus 428 23.11.2015 Kaupunginhallitus 12 18.01.2016 Kaupunginhallitus 121 29.03.2016 Työllisyyspalvelut-yksikön pysyvät henkilöstöjärjestelyt 1.1.2016 alkaen 461/01.01.00/2015 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Marraskuu 2018

Työttömyyskatsaus Marraskuu 2018 Turun työttömyysaste kuukausittain 1/2016-11/2018 20 18 16 % 2016 14 2017 12 10,9 10 2018 8 tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu Työttömyyskatsaus Marraskuu 2018 Konsernihallinto/Strategia

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 3209/ /2014. Maaningan kunnanvaltuusto

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 3209/ /2014. Maaningan kunnanvaltuusto Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 13 12.1.2015 5 Asianro 3209/00.00.01.00/2014 Maaningan edustajat Kuopion kaupungin toimielimissä historia Kaupunginhallitus 12.1.2015 13 Maaningan

Lisätiedot

Vuoden 2016 talousarvio ja taloussuunnitelma

Vuoden 2016 talousarvio ja taloussuunnitelma Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 735/02.02.00/2015 303 Vuoden 2016 talousarvio ja taloussuunnitelma 2017-2018 Kaupunginjohtaja Ari Korhonen ja talousjohtaja Anna-Kristiina Järvi: Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Työvoima- ja yrityspalvelujen alueellisen kokeilun tilastollinen tilannekatsaus

Työvoima- ja yrityspalvelujen alueellisen kokeilun tilastollinen tilannekatsaus Työvoima- ja yrityspalvelujen alueellisen kokeilun tilastollinen tilannekatsaus 1 29.10.2018 Volyymilukuja työllisyyskokeilussa Alkaneet työllistymistä edistävät palvelut työllisyyskokeilussa Lähteet:

Lisätiedot

Valtuustosali ja kaupunginhallituksen kokoushuone

Valtuustosali ja kaupunginhallituksen kokoushuone Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (23) Kokoustiedot Aika 11.02.2019 maanantai klo 14:02-19:07 Paikka Valtuustosali ja kaupunginhallituksen kokoushuone Lisätietoja Kokoustauot klo 15.40-15.52 ja 17.27-17.37

Lisätiedot

Työllistymisen toimenpidesuunnitelma Ruokolahti

Työllistymisen toimenpidesuunnitelma Ruokolahti Työllistymisen toimenpidesuunnitelma 2017-2018 Ruokolahti 2(7) Aluksi Työllistymisen toimenpidesuunnitelma on kunnan ja työllistymistä edistävän monialainen yhteispalvelun (TYP) välinen suunnitelma rakennetyöttömyyden

Lisätiedot

Työllisyyspaleluiden kustannussäästöt kunnalle (Työllistämisen järkevyyden sietämätön keveys..)

Työllisyyspaleluiden kustannussäästöt kunnalle (Työllistämisen järkevyyden sietämätön keveys..) Työllisyyspaleluiden kustannussäästöt kunnalle (Työllistämisen järkevyyden sietämätön keveys..) Keski-Karjalan työllisyysfoorumi 30.11.2010 Pekka Patama Vaaksa-hanke/ TYP Reitti Mikkelin kaupunki/ Henkilöstö-

Lisätiedot

Kaarinan kaupunki työttömyystalkoissa

Kaarinan kaupunki työttömyystalkoissa Kaarinan kaupunki työttömyystalkoissa Antti Parpo Hyvinvointipalveluiden johtaja Kaarina kaupunki THL 18.1.2010 Faktoja Kaarina kuuluu Turun seutuun Kaarinassa asukkaita: 31 000, josta työvoimaan kuuluvia

Lisätiedot

Kuntouttavan työtoiminnan ohjaajan määräaikaisen viran muuttaminen toistaiseksi voimassaolevaksi

Kuntouttavan työtoiminnan ohjaajan määräaikaisen viran muuttaminen toistaiseksi voimassaolevaksi Perusturvalautakunta 38 28.04.2016 Perusturvalautakunta 75 25.08.2016 Kuntouttavan työtoiminnan ohjaajan määräaikaisen viran muuttaminen toistaiseksi voimassaolevaksi Ptltk 28.04.2016 38 Ptltk 25.09.2014

Lisätiedot