Näin yhdessä annamme lapselle parhaat eväät elämän teille.
|
|
- Eija Myllymäki
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1
2 SISÄLLYSLUOTTELO Sisällysluettelo 1 Kalannin päiväkodin kuvaus 3 Toiminta-ajatus 4 Kalannin päiväkodin arvot 5 Hyvinvoiva lapsi 7 Toimintatavat Kalannin päiväkodissa 8 Esiopetusryhmät Kalannin päiväkodissa 10 Sisältöalueet 11 Kasvatuskumppanuus 15 Yhteistyö 16 Varhaiskasvatuksenerityisopettaja 17 päiväkodissamme Kehittäminen ja arviointi 18 Yhteystiedot 19 1
3 Kalannin päiväkoti on lapselle turvallinen hoitopaikka On sitten iältään kolme, neljä tai kuusi vuotta vaikka. Täällä tuemme kasvua ja kehitystä monipuolisin tavoin. Toivomme, että silmämme ja korvamme on aina lapselle avoin. Leikimme, laulamme ja opimme päivittäin kaikkea uutta. Pidämme tärkeänä myös toisten ryhmien tuttavuutta. Käytämme hyödyksi henkilökunnan monipuolista ammattitaitoa, unohtamatta erityisosaamista ja auttamista aitoa. Tuttuja meille ovat koulu, kirjasto ja metsäretket. Rikkautena talossamme on yhteiset musiikkihetket. Yhteistyö vanhempien kanssa on tärkeä jokaiselle meille. Näin yhdessä annamme lapselle parhaat eväät elämän teille. 2
4 KALANNIN PÄIVÄKOTI Kalannin päiväkoti on aloittanut toimintansa keväällä Lapset tulevat päiväkotiin laajalta alueelta ja erilaisista ympäristöistä. Päiväkoti sijaitsee Kalannin keskustassa Sirppujokilaaksossa, Männäisten koulun naapurissa. Rakennuksen kokonaispinta-ala on 789,5 neliömetriä. Päiväkodin tilat ovat toimivat ja helposti muunneltavissa tarpeen mukaan. Ne mahdollistavat sekä yksilöllisen että pienryhmätoiminnan. Kalannin päiväkodissa on kolme 14-paikkaista ryhmää 3-5- vuotiaille. Esiopetusryhmämme toimivat viereisessä koulurakennuksessa. Esiopetusryhmiä on myöskin kolme, joista kahdessa ryhmässä tarjotaan esiopetuksen lisäksi hoitoa ja yksi ryhmä toimii vain esiopetusajan. Päiväkodissamme työskentelee kuusi lastentarhanopettajaa, viisi lastenhoitajaa sekä kaksi päivähoidon erityisavustajaa. Kalannin alueen erityislastentarhanopettajan toimipiste sijaitsee myös päiväkodissamme. Tarvittavat tukipalvelut (ruokapalvelu, siivous, kiinteistönhoito) ostetaan sisäisenä palveluna kaupungilta. Kalannin päiväkoti on avoinna maanantaista perjantaihin klo Aukioloajoissa joustetaan mahdollisuuksien mukaan. Esiopetusta annetaan koulun lukuvuoden mukaan arkisin klo
5 TOIMINTA-AJATUS Kalannin päiväkodin toiminta-ajatuksena on tarjota laadukasta ja turvallista hoitoa, kasvatusta ja opetusta alueen 3-6-vuotiaille lapsille. Pidämme tärkeänä kotikasvatuksen tukemista sekä yksilön ja ryhmän kannalta tavoitteellista ja suunnitelmallista toimintaa. 4
6 PÄIVÄKODIN ARVOT LAPSILÄHTÖISYYS kasvatuskäytäntöjä suunniteltaessa otamme huomioon lasten yksilöllisyyden ja erilaiset tarpeet meillä aikuinen on aidosti läsnä, lasta kuunnellaan ja lapsi tietää tulleensa kuulluksi lapselle annetaan syliä ja läheisyyttä koko päivä on lapsen oppimisen kannalta tärkeä, eivät vain yksittäiset tuokiot lapselle ei anneta valmiita vastauksia, vaan mahdollistamme omakohtaisen tutkimisen, löytämisen, keksimisen ja oivaltamisen riemun toimimme erikokoisissa ryhmissä ryhmässä lapset oppivat myös toisiltaan KUMPPANUUS perustana on vanhempien ja henkilökunnan keskinäinen luottamus ja kunnioitus hoitosuhteen alussa on perheen haastattelu ja tutustuminen päiväkotiin perheille mahdollistetaan yksilöllinen vastaanotto aamuisin: toiset haluavat olla rauhassa keskenään, toiset haluavat vaihtaa kuulumisia henkilöstön kanssa pikku-majakka tehdään syksyllä ja arvioidaan keväällä yhdessä vanhempien kanssa järjestetään juhlia ja perheiltoja (joulu- ja kevätjuhlat, luontopolku, liikuntailta ) 5
7 sitoudutaan tietoisesti toimimaan yhdessä lapsen kasvun parhaaksi henkilökunta on aina saatavilla! VAIKUTTAVUUS Henkilöstö on sitoutunut tavoitteelliseen varhaiskasvatukseen. Tämä näkyy kasvatuskeskusteluina henkilöstön kesken sekä vanhempien kanssa, lapsen havainnoinnissa ja koulutuksiin osallistumisina hyvinvoiva henkilöstö jaksaa innostua työstään avoin ilmapiiri työyhteisössämme mahdollistaa työssä viihtymisen ja työn sujuvuuden. lapsen kasvua ja kehitystä seurataan, havainnoimalla ja pikkumajakan avulla sekä päivittäin yhdessä toimiessa varhaisella tunnistamisella pyritään ennaltaehkäisemään ja vähentämään kehityksen esteitä meillä on oma varhaiskasvatuksen erityisopettaja, joka toimii mukana päiväkodin arjessa 6
8 HYVINVOIVA LAPSI Lapsi voi hyvin, kun perustarpeet on tyydytetty (ruoka, uni, vaatteet, puhtaus) ja hänen fyysisestä hyvinvoinnistaan ja terveydestään huolehditaan. Päiväkodissa huolehdimme ruoan, liikunnan ja levon tasapainosta. Lasten terveyden edistämiseksi ulkoilemme päivittäin. Ulkona liikkuminen ja leikkiminen kohottavat fyysistä kuntoa, edistävät ruokahalua sekä auttavat kehon oikeanlaisen rasituksen ja levon vuorottelussa. Kun lapsi omaa riittävät kommunikaatiotaidot ja hänet hyväksytään omana persoonanaan, hänellä on hyvä olla. Tutussa paikassa, tuttujen aikuisten ja kavereiden seurassa voi kokea olevansa turvassa. Päiväkodissamme lapsille luodaan turvallinen olo säännöllisellä ja kiireettömällä päivärytmillä sekä selkeillä rajoilla ja säännöillä, jotka ovat kaikilla lapsen kanssa työskentelevillä aikuisilla yhtenäiset. Pysyvät, toistuvat ja ennakoitavat asiat lisäävät lapsen turvallisuuden tunnetta. Kannustava ja hyväksyvä ilmapiiri on tärkeä tekijä henkisen hyvinvoinnin rakennusaineena. Meillä aikuiset luovat positiivista asennetta tekemiseen ja muokkaavat oppimiskäsitystä myönteiseksi ja optimistiseksi. Lapsen on saatava kokea myös pettymyksen tunteita, ristiriitoja ja turhautumista. Lasta arvostavan ja hänestä välittävän aikuisen avulla lapsi selviytyy ja kasvaa kykeneväksi iloitsemaan myönteisyydestä. Hän oppii ottamaan vastuuta käyttäytymisestään ja osoittamaan myötätuntoa sekä empatiaa. 7
9 TOIMINTATAVAT KALANNIN PÄIVÄKODISSA Päiväkodin tilat mukautuvat monenlaiseen toimintaan ja pienryhmiin. Kiinnitämme erityistä huomiota toiminnan monipuolisuuteen. Toimintaa eriytetään ikä- ja kehitystason mukaan. Päivittäiset perushoitotilanteet ovat luonnollisia pienen lapsen kasvatus- ja opetustilanteita. Kun taas esim. 5-vuotiaille (pikku-eskareille) on omia juttuja. Liikunta- ja ympäristökasvatusta toteutamme säännöllisesti ja monipuolisesti hyödyntäen päiväkodin omaa salia sekä läheistä luontoa. Luistelua ja ulkopelejä voimme harjoitella päiväkodin vieressä olevalla kentällä. Kävelymatkan päässä sijaitsevassa kirjastossa käymme säännöllisesti. Useat musiikki- ja kuvataidetuokiot viikossa antavat mahdollisuuden luovuudelle ja itsensä ilmaisulle. Toiminnassa painotamme aktiivista ja elämyksellistä, kokemuksiin perustuvaa oppimista sekä leikkiä. 8
10 Leikkiessään lapsi oppii uusia asioita; tutkii ja kokeilee. Samalla hän rakentaa omaa suhdettaan maailmaan sekä omaa identiteettiään. Leikki syntyy uteliaisuudesta ja ideoista. Se on tietoisuudentaso ja ulottuvuus, jossa lapsi voi rauhassa uppoutua tutkimaan mieltään askarruttavia asioita ja käsittelemään havaintojaan ja kokemuksiaan. Meidän kasvattajien tehtävänä onkin antaa tarpeeksi tilaa ja aikaa lasten leikeille sekä tukea leikkien jatkuvuutta. Aikuisen läsnäololla ja ohjauksella on suuri merkitys lasten leikkimiselle. Läsnäolo, yhteiset jutut ja huumori vahvistavat yhdessä tekemisen perustaitoja kuten vuorottelua, neuvottelua ja vastavuoroisuutta. Tärkeitä asioita kasvatuksessamme ovat ajattelun kehittäminen ja oppimaan oppiminen. Myös keskusteluille varataan aikaa tietoisuuden ja vastavuoroisuuden lisäämiseksi. Päiväkodin arjessa on niin vapaata kuin ohjattuakin toimintaa ja sen yhtenä tavoitteena on taata lapselle hyvä päivä ihan joka päivä. Yrityksen, erehdyksen ja oivalluksen kokemukset ylläpitävät ja vahvistavat lapsessa oppimisen iloa. Päiväkotipäivästä muodostuu lapselle kokonaisuus, jossa kaikki päivän tilanteet mahdollistavat kasvun, kehityksen ja oppimisen turvallisessa ja tutussa ympäristössä. 9
11 ESIOPETUSRYHMÄT KALANNIN PÄIVÄKODISSA Esiopetusryhmissämme voi kokea turvallisen siirtymän päiväkodista kouluun. Koulurakennuksessa sijaitsevissa kodikkaissa tiloissa toimiminen tutustuttaa eskarilaiset jo esiopetusvuonna kouluympäristöön: ruokasali, jumppasali ja koulun piha tulevat tutuiksi. Samoin tulevia opettajia ja kip-kerhon aikuisia tavataan ja tervehditään ohimennen. Kouluun tutustuminenkin on helppoa kun eskaritilat ovat ensimmäisen luokan naapurissa. Luonteva yhteys päiväkotiin kuitenkin säilyy kun lauluhetkillä käydään päiväkodin salissa ja ulkoilemassa päiväkodin pihalla sekä yhteisten teemajuhlien ja tapahtumien kautta. 10
12 SISÄLTÖALUEET KIELI- JA VUOROVAIKUTUS Kieli on tärkeä ajattelun, ilmaisun ja kommunikaation väline. Kielen avulla lapsi luo näkemystä itsestään ja ympäristöstään. Jokaisella lapsella on oikeus tulla ryhmässään kuulluksi, nähdyksi ja ymmärretyksi omana itsenään. Rohkaisemme lapsia ilmaisemaan itseään ja omia mielipiteitään. Kun opitaan kuuntelemaan toisia, opitaan myös keskustelemaan. Oppimisen lähtökohtana on lapsen oma ilmaisukieli. Päiväkodissamme käytetään tarvittaessa myös kuvia ja tukiviittomia kommunikoinnin tukena. Sadutus on hauska tapa tuoda esiin lasten ajatuksia ja puhetta. Lorut ja riimit ovat portti kielellä leikkimiseen. Satujen aarrearkkuun kurkistamme joka päivä. LIIKUNTA Liikkuminen ja leikkiminen ovat lapselle ominaisia tapoja toimia ja oppia. Liikkuen lapsi tutustuu itseensä, toisiin ihmisiin ja ympäristöönsä. Päivittäinen liikunta on perusta lapsen hyvinvoinnille ja terveelle kasvulle. Tietoisuus omasta kehosta ja sen hallinnasta luo pohjaa lapsen terveelle kehitykselle. Liikunta lisää lasten sosiaalista vuorovaikutusta sekä opettaa toimimaan ryhmässä. Se vahvistaa itsetuntoa, antaa mahdollisuuksia kokeilla ja ylittää omia rajojaan. Päivittäinen ulkoilu on lapsen kokonaisvaltaisen liikkumisen tärkeä muoto. Päiväkodin pihan välineet ja luonnonmukaisuus tarjoavat monia erilaisia mahdollisuuksia liikkumiselle. Pihalla voi laskea mäkeä, pelata pallopelejä, juosta ja leikkiä. Päiväkotimme lähiympäristö tarjoaa mahdollisuuden luisteluun, hiihtoon, metsäretkeilyyn ja luonnon tutkimiseen sekä yleisurheiluun urheilukentällä ja pururadalla. Viikoittaiset liikuntahetket ulkona ja sisällä nostavat sydämen sykkeen ja saavat naurun raikumaan. Yhdessä liikkuminen on hauskaa! 11
13 TAITO- JA TAIDE Kädentaidot Kädentaitojen avulla lapsi oppii selviämään jokapäiväisistä askareista ja kehittämään omatoimisuuttaan sekä oppii arvioimaan omaa työskentelyään. Kädentaitojen kehittyessä lapsi pystyy tekemään yhä haastavampia töitä. Lapsi oppii myös arvostamaan itsetehtyä käsityötä ja kunnioittamaan myös toisen tekemää työtä. Kuvallinen ilmaisu Kuvallisen ilmaisun päätavoitteena on hienomotoriikan kehittyminen, erilaisiin tekniikoihin sekä välineisiin tutustuminen ja luova ilmaisu. Lasten töitä arvostetaan ja niitä laitetaan esille myös toisten nähtäväksi. Tavoitteena on, että lapsi saa työtä tehdessään tehdä valintoja, jotka vaikuttavat työn lopputulokseen. Näin töistä tulee erilaisia ja tekijälleen tärkeitä. Musiikki Musiikkikasvatuksessamme ilo on lähtökohta. Siinä korostuvat leikin avulla oppiminen ja elämyksellisyys. Kuuntelun avulla voidaan harjoitella keskittymistä ja rentoutumista, omiin tunteisiin ja tuntemuksiin tutustumista sekä ympäristön äänien havainnointia. Lapsi oppii ilmaisemaan itseään musiikin keinoin. Yhteisillä lauluhetkillä laulusalissa ja välillä pienemmissä kokoonpanoissa omissa ryhmissä laulamme ja soitamme rytmisoittimilla sekä harjoittelemme laululeikkejä. Yhteisiä lauluhetkiä on vähintään kolmesti viikossa. Laulut kuuluvat jokaiseen päivään päiväkodissamme. 12
14 13
15 MATEMATIIKKA Matematiikka on ajattelua eikä pelkästään lukujen ja numeroiden käsittelyä. Matematiikkaa on kaikkialla. Tavoitteenamme on herättää lasten kiinnostus ympärillä olevaan matematiikkaan. Numerot, lukumäärät ja muodot tulevat tutuiksi päivittäisten toimintojen (sadut, laulut, pelit, perushoitotilanteet jne.) avulla. Aktiivinen keskustelu ja pohdinta sekä tilanteiden havainnointi ja tutkiminen ovat keskeisiä. Toiminnoissa kiinnitämme huomiota toiminnallisuuteen, arkipäivän askareisiin sekä leikkeihin ja niiden kautta matemaattisten valmiuksien kehittämiseen. YMPÄRISTÖ JA LUONTO Luonto ja metsä ovat lähellä päiväkotiamme. Ne mahdollistavat metsäretket, ympäröivän luonnon havainnoimisen ja tutkimisen. Ympäristö- ja luontokasvatus perustuu myönteisiin elämyksiin ja kokemuksiin luonnosta sekä rakennetusta ympäristöstä. Metsäretkillä huomioimme lasten kanssa miten esim. luonnossa liikutaan ja toimitaan luontoa kunnioittaen. Tavoitteenamme on, että lapsi kokee itsensä osaksi luontoa ja ympäristöä, saa kokemuksia ja elämyksiä sekä tietoa luontoon ja ympäristöön liittyvistä asioista. 14
16 KASVATUSKUMPPANUUS Kasvatuskumppanuus on vanhempien ja henkilökunnan tietoista sitoutumista toimimaan yhdessä lapsen kasvun parhaaksi. Vanhemmilla on lastensa ensisijainen kasvatusoikeus- ja vastuu, kun taas päiväkodin henkilökunta tukee vanhempien arvokasta kasvatustyötä oman ammatillisen tietonsa ja osaamisensa avulla. Laadukkaan päivähoidon suunnitteluun tarvitaan perheen asiantuntemusta omasta lapsestaan henkilöstön tietotaidon lisäksi. Suhteemme perheisiin onkin luonteva, lämmin ja avoin sekä vanhempien mielipiteitä kunnioittava. Päivittäiset lapsikohtaiset keskustelut ovat yhteistyön tärkein muoto. Päivittäisissä keskusteluissa sekä vastaanotto- että kotiinlähtötilanteissa vaihdetaan tietoa lapsen tarpeista ja päivän kulusta, annetaan palautetta ja muutetaan tarvittaessa sen mukaisesti toimintatapoja. Jokaiselle lapselle laaditaan oma pikku-majakka uudelle toimintakaudelle. Tässä lapsen varhaiskasvatussuunnitelmassa kohtaavat vanhempien ja henkilökunnan näkemykset lapsesta ja siinä määritellään lapsen vahvuudet ja mahdolliset tuen tarpeet. Pikku-Majakat tehdään lokakuun loppuun mennessä. Majakan laatimiseen osallistuvat vanhemmat ja päiväkotiryhmän työntekijä sekä tarvittaessa varhaiskasvatuksen erityisopettaja ja avustaja. Lapsi voi olla mukana keskustelussa ikänsä ja kehitystasonsa mukaan, kun Majakan toteutumista arvioidaan keväällä. Vanhempain-iltoja järjestetään tarvittaessa. Niiden lisäksi järjestämme koko perheelle tarkoitettuja tapahtumia, esim luontopolku syksyisin. 15
17 YHTEISTYÖ Meille tärkeitä yhteistyökumppaneita ovat neuvola, seurakunta ja kirjasto. Yhteistyö on tiivistä ja sujuvaa. Neuvolan terveydenhoitaja on tuttu ja häneltä on helppo kysyä neuvoa terveydenhoitoa koskevissa pulmissa. Seurakunnan työntekijät vierailevat päiväkodissa kuukausittain ja yhdessä järjestämme Kalannin alueen adventti- ja kevätkirkot. Kirjastossa vierailemme lasten kanssa säännöllisesti. Sijaintimme koulun naapurissa mahdollistaa vierailut koululla sekä tilojen käytön. Myös koululaisia on silloin tällöin vieraillut päiväkodissamme. Alkuopettajan kanssa keskustellaan koulutulokkaista. Esiinnymme erilaisissa tilaisuuksissa Kalannin alueella. Vierailemme ilahduttamassa vanhuksia mm. Villa Galandissa. 16
18 VARHAISKASVATUKSEN ERITYISOPETTAJA PÄIVÄKODISSAMME Kalannin alueen varhaiskasvatuksen erityisopettajan toimipiste on päiväkodissamme. Erityinen tuki varhaiskasvatuksessa voidaan täten suunnitella mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Tuki vastaa lasten kasvatuksellisiin ja kuntoutuksellisiin tarpeisiin päivähoidossa. Lapsen tuen tarvetta ja tukitoimia arvioidaan yhdessä vanhempien kanssa, tarvittaessa mukana ovat muutkin lasta hoitavat tahot, esim. terapeutit. Järjestettäessä lapselle erityistä tukea, ei välttämättä tarkoiteta erillisiä toimenpiteitä, vaan usein on kyse yksilöllisistä tavoitteista osana varhaiskasvatusta. Tukitoimina lapsen kasvatusympäristöä ja toimintaa mukautetaan lapsen tarpeisiin. Varhaiskasvatuksen kuntouttavia elementtejä käytetään suunnitelmallisesti lapsen hyväksi päivähoidon arjessa. Hyvä pedagoginen perusosaaminen sekä säännöllinen päivärytmi ovat kuntouttavan arjen perusta ja siten myös lapsen kehitystä yleisesti tukevia ja siten kaikille lapsille hyödyllisiä. Varhaiskasvatuksen erityisopettaja pitää myös pienryhmiä päiväkodissamme, jolloin tehostettua tukea voidaan tarjota esim. kielellisiin ja motorisiin, tai vaikkapa hahmottamisen ongelmiin. 17
19 KEHITTÄMINEN JA ARVIOINTI Kehittäminen ja arviointi kuuluvat tiiviisti yhteen. Arviointi on jatkuva vuorovaikutteinen prosessi, jonka tavoitteena on toiminnan päämäärätietoinen kehittäminen. Toimintavuoden aikana arvioimme arjen rakenteiden toimivuutta ja muutamme toimintaamme tarpeen mukaan lapsiryhmän eduksi. Jokaiselle lapselle laaditaan vanhempien kanssa Pikku-Majakka syksyllä ja arvioidaan sen toteutumista keväällä. Päivittäiset keskustelut vanhempien kanssa tulo- ja hakutilanteissa ovat tärkeitä. Yksittäisen lapsen kehittymistä koskevaa materiaalia ja tekemisiä keräämme lapsen henkilökohtaiseen kasvunkansioon. Sieltä löytyy mm. piirustuksia, askarteluja, valokuvia ja muistoja erilaisista tapahtumista. Henkilökunta suunnittelee ja arvioi toimintaa viikoittaisissa tiimipalavereissa. Lisäksi jokainen arvioi omaa työtään vuosittain kehityskeskusteluissa esimiehen kanssa. Toiminnan arviointia ja kehittämistä tehdään myös päiväkodin yhteisissä palavereissa ja kasvatuskeskusteluilloissa. Uudessakaupungissa tehdään TAK-kyselyjä, joiden avulla saadaan tietoa asiakastyytyväisyydestä, työtyytyväisyydestä, organisaation toiminnasta ja johtajuudesta. TAK-kyselyihin vastaamalla vanhemmat ja henkilökunta voivat vaikuttaa päivähoitoasioihin. 18
20 Rapsuttttel lu silittttel ly koskettttel lu kyhnyttttel ly naurrattttel lu leil ikittttel ly nenättttel ly suukottttel lu kuiskuttttel lu sylittttel ly ttuhatt ttapaa sanoa rrakasttan sinua!! Samanlaisia me kaikkii kissatt,, koiirratt,, kanitt kaksijalkaisett ja j muutt mönkijätt rruokaa hoivaa lämpöä l kunnon kohttel lua me ttarrvittsemme leil ikkimielttä vielä!! YHTEYSTIIEDOT KALANNIN PÄIVÄKOTI Assttallannkkuujja 7,, KALANTII,, ppuuh Esskkarriirryhmä Tähkkätt,, ppuuh Essiiooppettuussttyhmä Siillmuutt,, ppuuh Alluue-essiimiiess,, ppuuh
Minä olen maaemo sinun varttua koivuksi katajaksi lemmikiksi ratamoksi karhunsammaleksi puolukaksi kantarelliksi
Minä olen maaemo sinun varttua koivuksi katajaksi lemmikiksi ratamoksi karhunsammaleksi puolukaksi kantarelliksi Ei maa kysy sirkkalehdiltä mikä sinusta isona tulee Ei maa käske leppää kasvattamaan kauraa
VARHAISKASVATUS SUUNNITELMA
PÄIVÄKOTI MAJAKKA VARHAISKASVATUS SUUNNITELMA Majakan päiväkoti on pieni kodinomainen päiväkoti Nurmijärven kirkonkylässä, Punamullantie 12. Päiväkodissamme on kaksi ryhmää: Simpukat ja Meritähdet. Henkilökunta:
Vaskitien päiväkodin toimintasuunnitelma
Vaskitien päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimimme pienryhmissä porrastaen, mikä mahdollistaa lapsen yksilöllisen kohtaamisen ja turvallisen vuorovaikutusilmapiirin. Pienryhmä
SISÄLLYSLUETTELO 1. VIIRIKUKON PÄIVÄKODIN SIJAINTI 2. FYYSISET TILAT JA HENKILÖKUNTA 3. PÄIVÄJÄRJESTYS 4. TOIMINTA-AJATUS 5. KIELEN KEHITTYMINEN
VIIRIKUKON PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2009 1 SISÄLLYSLUETTELO 1. VIIRIKUKON PÄIVÄKODIN SIJAINTI 2. FYYSISET TILAT JA HENKILÖKUNTA 3. PÄIVÄJÄRJESTYS 4. TOIMINTA-AJATUS 5. KIELEN KEHITTYMINEN
PIEKSÄMÄEN KAUPUNKI Ryhmäperhepäiväkoti Pikku-Peippo Varhaiskasvatussuunnitelma
PIEKSÄMÄEN KAUPUNKI Ryhmäperhepäiväkoti Pikku-Peippo Varhaiskasvatussuunnitelma SISÄLLYSLUETTELO Ryhmiksen toiminta-ajatus 1. Kasvatuspäämäärät ja tavoitteet 1.1 Arvoperusta 1.2 Hyvinvoiva lapsi 1.3 Päivähoidon
Päiväkoti Eväsrepun varhaiskasvatussuunnitelma
Päiväkoti Eväsrepun varhaiskasvatussuunnitelma Toimintakulttuuri Näemme jokaisen lapsen ja hänen perhekulttuurinsa arvokkaana Kohtaamme jokaisen ihmisen siten, kuin toivoisimme itseämme kohdeltavan Toimimme
Kämmenniemen päivähoitoyksikön varhaiskasvatussuunnitelma
Kämmenniemen päivähoitoyksikön varhaiskasvatussuunnitelma Toiminta-ajatus Lasten osallisuus Vanhempien osallisuus Varhaiskasvatuksen suunnittelu Leikki Liikunta Luonto Ilmaisu Mediakasvatus Kieli ja kulttuuri
Sammon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma
Sammon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma TOIMINTA AJATUS Päiväkodissamme toteutetaan varhaiskasvatusta ja esiopetusta vahvasti leikin, liikunnan ja luovuuden kautta. Leikki ja liikunta kuuluvat päivittäin
HAIKALAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA
HAIKALAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Haikalan päiväkoti sijaitsee Klaukkalan pohjoisella alueella Haikalassa. Päiväkoti on perustettu 1982. Toimintakaudella 2010-2011 päiväkotimme ryhmät ovat:
Myllyojan päiväkodin toimintasuunnitelma
Myllyojan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Myllyojan päiväkodissa toimintakulttuurimme lähtee yhteisistä tavoitteista ja säännöistä, joita arvioimme ja kehitämme säännöllisesti.
HELILÄN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2011-2012
HELILÄN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2011-2012 PÄIVÄKOTIMME TOIMINTA-AJATUS: tarjoamme hyvällä ammattitaidolla laadukasta varhaiskasvatusta alle 6 -vuotiaille lapsille meillä lapsella on mahdollisuus
HALLILAN PÄIVÄKOTI. Varhaiskasvatussuunnitelma - VASU
HALLILAN PÄIVÄKOTI Varhaiskasvatussuunnitelma - VASU Päiväkodissamme toimii 6 ryhmää: Nuput Pallerot Tenavat Naperot Nappulat Muksut Toiminta-ajatus Meille on tärkeää, että lapsi kokee olonsa turvalliseksi
NAPAPIIRIN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA
NAPAPIIRIN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 1.NAPAPIIRIN PÄIVÄKOTI Napapiirin päiväkoti on ollut toiminnassa vuodesta 2012. Talossa on yhteensä 8 ryhmää joista Hallat 3-6-v sijaitsee erillisessä rakennuksessa.
Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma
Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimintamme pohjautuu pienryhmätoimintaan sekä positiiviseen kasvatukseen. Yhdessä tekeminen ja perheiden osallisuus on meille tärkeää.
VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA
VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Päiväkoti Lokki Joonatan on pieni kahden ryhmän idyllinen ja kodikas päiväkoti Lokalahden keskustassa, kirkkoa vastapäätä. Päiväkotimme toimii kahdessa rakennuksessa. Vanha puoli
VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / TUOHISET Naavametsän päiväkoti Asematie 3 96900 Saarenkylä gsm 0400790916
VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / TUOHISET Naavametsän päiväkoti Asematie 3 96900 Saarenkylä gsm 0400790916 Tuohisissa työskentelevät lastentarhanopettajat Piiti Elo ja Riitta Riekkinen, lastenhoitaja Helena
Kaukajärven päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma
Kaukajärven päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma TOIMINTA-AJATUS LEIKKI LUOVUUS YSTÄVYYS TUNTEET TURVALLISUUS LAPSI EI LEIKI OPPIAKSEEN, MUTTA OPPII LEIKKIESSÄÄN Leikissä lapsi oppii toimimaan yhdessä
Kuivasrannan päiväkodin toimintasuunnitelma
Kuivasrannan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Kohtelemme kaikkia lapsia ja huoltajia ystävällisesti, kuuntelemme heidän toiveitaan ja toteutamme niitä mahdollisuuksien mukaan.
Kuusjoen päiväkodin kehkeytyvä varhaiskasvatussuunnitelma 2015-2016
1 Kuusjoen päiväkodin kehkeytyvä varhaiskasvatussuunnitelma 2015-2016 2 Kuusjoen päiväkoti Kuusjoen päiväkoti on perustettu vuonna 2010. Päiväkoti sijaitsee Kuusjoen koulun yhteydessä Salon Kuusjoella
Veisun päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma
21.8.2012 Veisun päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Tämän mukaan meillä toimitaan: Haluamme kasvattaa yhdessä vanhempien kanssa tasapainoisia, toiset huomioonottavia, suvaitsevaisia ja ristiriitojakin
Laululinnun päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma
Laululinnun päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Toimintakulttuuri Näemme lapsen ja hänen perhekulttuurinsa arvokkaana Kohtaamme jokaisen lapsen ja aikuisen siten, kuin toivoisimme itseämme kohdeltavan
Merikotkan päiväkodin toimintasuunnitelma
Merikotkan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimimme pienryhmissä päivittäin esim. leikin, toiminnan ja ruokailun aikaan. Pienryhmät muotoutuvat lasten kehitystason, mielenkiinnon
Meri-Toppilan päiväkodin toimintasuunnitelma
Meri-Toppilan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimimme pienryhmissä. Tavoitteenamme on kiireetön arki. Kirjaamme sovitut asiat ryhmävasuun. Päiväkotimme tilat ovat kaikkien
Pienten lasten kerho Tiukuset
Pienten lasten kerho Tiukuset Kerhotoiminnan varhaiskasvatussuunnitelma 2014 2015 Oi, kaikki tiukuset helähtäkää, maailman aikuiset herättäkää! On lapsilla ikävä leikkimään, he kaipaavat syliä hyvää. (Inkeri
TAIDETASSUJEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA
TAIDETASSUJEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2 SISÄLLYS JOHDANTO 1. TAIDETASSUJEN RYHMÄPERHEPÄIVÄKOTI 2. TOIMINTA-AJATUS JA ARVOT 3. KASVATTAJA 4. TOIMINTAYMPÄRISTÖ 5. SISÄLTÖALUEET 6. ARVIOINTI JA SEURANTA
SIILIN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA
SIILIN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA SISÄLLYS 1. Siilin päiväkoti 2. Päiväkodin tärkeät asiat 3. Lapsilähtöisyys 4. Varhaiskasvatuksen suunnittelu 5. Varhaiskasvatuksen toteuttaminen 6. Erityinen
Saarelan päiväkodin toimintasuunnitelma
Saarelan päiväkodin toimintasuunnitelma 2019-2020 Toimintakulttuuri Joustavassa pienryhmätoiminnassamme lapset saavat leikkiä ja oppia rauhallisessa ja kiireettömässä ilmapiirissä. Tällöin jää aikaa huomioida
Ahvenojan päiväkodin toimintasuunnitelma
Ahvenojan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toiminnassamme korostuu tasavertaisuus ja yksilöllisyys. Kohtaamme huoltajat lapsineen yksilöinä kulttuuritaustat ja vanhempien toiveet
Havusten varhaiskasvatussuunnitelma
Havusten varhaiskasvatussuunnitelma 2010 2011 Naavametsän päiväkoti Asematie 3 96900 SAARENKYLÄ Havusten ryhmän puh. 050 5710814 Puh.klo16.30 jälk. 040 5197574 Tervetuloa Havusiin! Havuset on tällä hetkellä
VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA JYRÄNGÖN VARHAISKASVATUSALUE 12.6.2015
VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA JYRÄNGÖN VARHAISKASVATUSALUE 12.6.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. Toimintaympäristö 2. Toiminta-ajatus ja arvot 3. Tavoitteet 4. Oppimisympäristö 5. Toiminnan perusta 6. Toiminta lapsen
TAHINIEMEN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA
TAHINIEMEN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA TAHINIEMEN PÄIVÄKOTI Päiväkotimme sijaitsee Tahiniemessä, Pieksäjärven rannalla, rauhallisella omakotialueella. Lähistöllä on uimaranta ja metsikköä,
RYHMÄPERHEPÄIVÄKOTI TILHI VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA
1 PIEKSÄMÄEN KAUPUNKI RYHMÄPERHEPÄIVÄKOTI TILHI VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2 SISÄLTÖ Tilhin toiminta-ajatus 1 Kasvatuspäämäärät ja -tavoitteet 1.1. Tärkeät asiat 1.2. Hyvinvoiva lapsi 1.3. Päivähoidon
Päiväkoti Saarenhelmi
Päiväkoti Saarenhelmi varhaiskasvatussuunnitelma Päiväkoti Saarenhelmi Päiväkoti Saarenhelmi sijaitsee Saarenkylässä kauniilla paikalla Kemijoen rannalla. Läheiset puistot ja talvella jää tarjoavat mahdollisuuden
Pikku-Vesaisen päiväkodin toimintasuunnitelma
Pikku-Vesaisen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Päiväkodissamme jatkettu aukiolo joustaa perheiden erilaisten hoidontarpeiden mukaan. Tällöin myös sisarukset saavat toimia samassa
Hintan päiväkodin toimintasuunnitelma
Hintan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Opimme yhdessä ja jaamme oppimaamme, minkä pohjalta kehitämme toimintaamme ja toimintaympäristöjämme. Luomme avoimen ja kannustavan ilmapiirin,
Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma
Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Puhallamme yhteen hiileen ajatuksella; kaveria ei jätetä. Huolehdimme kannustavasta, innostavasta ja positiivisesta vuorovaikutuksesta.
MUSTASAAREN PERHEPÄIVÄHOIDON VARHAISKASVATUKSEN TOIMINTA-AJATUS
MUSTASAAREN PERHEPÄIVÄHOIDON VARHAISKASVATUKSEN TOIMINTA-AJATUS Tarjotaan lapsille perhepäivähoitoa kodinomaisessa ja turvallisessa ympäristössä. Laadukkaan hoidon ja kasvatuksen tavoitteena on onnellinen
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Värtön päiväkodin toimintasuunnitelma
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Värtön päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimintakulttuurimme keskeinen tekijä on toistemme arvostaminen. Annamme lapsille leikkitilaa
Simppulankartanon Avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma
Simppulankartanon Avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimintakulttuurimme perustuu hyvään vuorovaikutus- ja luottamussuhteen luomiselle lapsen ja aikuisen välille. Aikuisina
VUOSISUUNNITELMA
VUOSISUUNNITELMA 2018-2019 PÄIVÄKODIN NIMI: Metsätähti RYHMIEN NIMET: Kissankellot (1-3v.) ja Päivänkakkarat (3-5v.) LASTEN MÄÄRÄ: 33 paikkaa (kuluvana toimintavuotena 38 lasta) Päiväkodin aukioloaika
METSOLAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA
METSOLAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2011 1 Sisällysluettelo Metsolan päiväkoti......3 Toiminta-ajatus...4 Lapsikäsitys...4 Arvopohja...4 Toiminnan toteuttaminen..5 Ohjattu toiminta.6 Erityinen
Pitkäkankaan päiväkodin toimintasuunnitelma
Pitkäkankaan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Meillä lasta kannustetaan leikkiin. Tiedostamme leikin tärkeän merkityksen lapsen hyvinvoinnille ja oppimiselle. Aikuiset ja lapset
Oulunlahden päiväkodin toimintasuunnitelma
Oulunlahden päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Lähtökohtanamme on lapsen yksilöllisyyden huomioiminen. Teemme tiivistä yhteistyötä vanhempien kanssa. Tavoitteenamme on avoin ja
Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Arabia-Viola
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Arabia-Viola Sisältö Yleistä Toimintakulttuuri Leikki ja monipuoliset työtavat Toiminnan arviointi ja kehittäminen Ryhmän toiminnan arviointi Yhteistyö
Etelä- ja Pohjois-Nokian perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma 1
Etelä- ja Pohjois-Nokian perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma 1 SISÄLLYSLUETTELO 2. Sisällysluettelo 3. Prosessi 4. Toiminta-ajatus 5. Arvot 6. Lapsilähtöisyys 7. Oppimisympäristö 8. Leikkiminen
LEHMON PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA
LEHMON PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Iso ja pieni on yhdessä kaksi. Kaksi voi yhdessä leikkiä. Ei tunne itseään vieraaksi. Hellyydellä voi täyttyä. Iso ylettyy helposti korkealle, pieni taas mahtuu
ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2011-2012. Huitin päiväkoti
ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2011-2012 Huitin päiväkoti 1.Yksikkö Huitin päiväkoti Kyntäjäntie 5 01840 Klaukkala 2.Toiminta-aika Toimintasuunnitelma on toimintavuodelle 2011-2012. Päiväkoti on avoinna
Esiopetuksen toimintasuunnitelma 2011 2012
Esiopetuksen toimintasuunnitelma 2011 2012 Isokallion päiväkoti Puistotie 15 05200 Rajamäki 2. TOIMINTA-AIKA Esiopetussuunnitelma ajalle 16.8.2011 31.5.2012. Päivittäinen toiminta-aika klo 8.30 12.30.
Vesalan päiväkodin toimintasuunnitelma
Vesalan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimintamme perustuu pienryhmätoimintaan jota hyödynnämme myös ulkoilu- ja siirtymätilanteissa. Uusia, opittavia asioita lähestymme toiminnan
Hoidamme lapsia vauvasta (1v.) esiopetusikäisiin. Päiväkodissamme toimii tällä hetkellä neljä lapsiryhmää.
1 1. PÄIVÄKOTI MERILINTU Päiväkoti Merilintu on vuonna 1974 perustettu päiväkoti kilometrin päässä Uudenkaupungin keskustasta. Päiväkotimme sijaitsee metsikön laidalla, leikkipuiston vieressä ja parin
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Savotta-aukion päiväkodin toimintasuunnitelma
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Savotta-aukion päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Tavoitteet Tärkeimpiä arvoja meillä ovat välittäminen, turvallisuus ja itsensä toteuttaminen. Toimintaamme
Merikosken päiväkodin toimintasuunnitelma
Merikosken päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimintamme keskiössä on hyvinvoiva lapsi. Meille on tärkeää, että kaikki kokevat tulevansa arvostetuiksi omana itsenään. Aikuisten
KETTUKALLION PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA VASU 2010
KETTUKALLION PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA VASU 2010 KETTUKALLION PÄIVÄKOTI Kettukallion päiväkoti on perustettu vuonna 1992. Päiväkoti sijaitsee Heinolan Kirkonkylässä luonnon läheisyydessä, upeiden
PERHEPÄIVÄHOIDON TOTEUTTAMINEN
- laadittu keväällä 2009, päivitetty 2012 PERHEPÄIVÄHOIDON TOTEUTTAMINEN Perhepäivähoito on kodinomainen päivähoitomuoto, jossa toimitaan ammatillisesti ja tavoitteellisesti yhdessä sovittujen periaatteiden
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Honkimaan päiväkodin toimintasuunnitelma
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Honkimaan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Pienryhmätoiminta on päiväkodissamme toimintatapa, jota toteutamme jokaisessa ryhmässä ja kehitämme
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimimme sallivasti ja sensitiivisesti lasten kanssa yhdessä asioita tehden. Olemme lapsille
Varhaiskasvatussuunnitelma 2012-2013
Nuppusten Varhaiskasvatussuunnitelma 2012-2013 SISÄLLYSLUETTELO 1. NUPPUSTEN RYHMÄKUVAILU 2. NUPPUSTEN TOIMINTA-AJATUS 3. VARHAISKASVATUSYMPÄRISTÖ 4. KIELELLINEN KEHITYS JA KIELEN MERKITYS VARHAISKASVATUKSESSA
Saarelan päiväkodin toimintasuunnitelma
Saarelan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Joustavassa pienryhmätoiminnassamme lapset saavat leikkiä ja oppia rauhallisessa ja kiireettömässä ilmapiirissä. Tällöin jää aikaa huomioida
Pyykösjärven päiväkodin toimintasuunnitelma
Pyykösjärven päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Päiväkodissamme pienryhmätoimintaa on kaikissa päivän tilanteissa ja se on suunniteltu hyvin. Tarjoamme lapsille monipuolista tekemistä,
Suomusjärven päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma
Suomusjärven päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Suomusjärven päiväkoti on pieni yksikkö maaseudun rauhassa, jossa lapsi saa olla lapsi. Pienessä yksikössä muodostuu helposti läheinen ja lämmin vuorovaikutus
Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma
Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma Perhepäivähoidon toiminta-ajatus Perhepäivähoito tarjoaa lapselle mahdollisuuden hoitoon, leikkiin, oppimiseen ja ystävyyssuhteisiin muiden lasten kanssa. Varhaiskasvatuksen
Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma
Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Me toteutamme päiväkodissamme suunnitelmallista ja joustavaa työotetta. Huolehdimme sekä fyysisestä että psyykkisestä turvallisuudesta.
Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Meripirtti
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Meripirtti Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelma Toimintasuunnitelmassa kuvaamme, miten varhaiskasvatusta käytännössä pedagogisesti toteutetaan Meripirtissä.
Killon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma
Killon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Killon päiväkoti Tällä paikalla on avattu Killon lastenseimi toukokuussa 1950 Killon uusi päiväkoti valmistui vuoden 2004 alusta Päiväkoti vihittiin käyttöön
Riekonmarjan päiväkodin toimintasuunnitelma
Riekonmarjan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Päiväkotimme toiminnassa korostuu se, että olemme aidosti läsnä ja lapsia varten. Havainnoimme ja kuuntelemme heitä ja vastaamme
Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma
15.1.2015 Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Annalan päiväkoti on perustettu vuonna 1982 ja se sijaitsee omalla isolla tontillaan keskellä matalaa kerrostaloaluetta. Lähellä on avara luonto
Honkimaan päiväkodin toimintasuunnitelma
Honkimaan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Pienryhmätoiminta on päiväkodissamme toimintatapa, jota toteutamme jokaisessa ryhmässä ja kehitämme sitä jatkuvasti. Näin toimien mahdollistamme
Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma
Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Me toteutamme päiväkodissamme suunnitelmallista ja joustavaa työotetta. Huolehdimme sekä fyysisestä että psyykkisestä turvallisuudesta.
KETTUKALLION PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA VASU 2010
KETTUKALLION PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA VASU 2010 KETTUKALLION PÄIVÄKOTI Kettukallion päiväkoti on perustettu vuonna 1992. Päiväkoti sijaitsee Heinolan Kirkonkylässä luonnon läheisyydessä, upeiden
Märynummen varhaiskasvatusyksikön varhaiskasvatus- ja esiopetussuunnitelma
Joku hajatelma, lausahdus tähän etusivulle. Märynummen varhaiskasvatusyksikön varhaiskasvatus- ja esiopetussuunnitelma Yhdessä käsikkäin samaan suuntaan matkaamme, elämän pienillä poluilla. Tervetuloa
päiväkoti Taikapolku toimintasuunnitelma
päiväkoti Taikapolku toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Lapsen aito ja sensitiivinen kohtaaminen on toimintamme keskiössä. Vuorovaikutuksemme lasten kanssa on lämmintä ja lasta arvostavaa.
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Muistamme kaikissa päivän hetkissä, että aikuinen on vuorovaikutuksen mallina. Toimimme sallivasti
Hyvinvointi ja liikkuminen
Hyvinvointi ja liikkuminen varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa Varhaiskasvatuslaissa määritellyt tavoitteet 1) edistää jokaisen lapsen iän ja kehityksen mukaista kokonaisvaltaista kasvua, terveyttä
Kiiminkijoen päiväkodin toimintasuunnitelma
Kiiminkijoen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Yhteiset tilat koulun kanssa mahdollistavat sen, että tilat ja henkilöstö tulevat tutuiksi lapsille jo päiväkotiaikana. Tämä helpottaa
Varhaiskasvatussuunnitelma
Varhaiskasvatussuunnitelma Nuolialan päiväkoti on Pirkkalan suurin, 126- paikkainen päiväkoti. Nuolialan päiväkoti sijaitsee osoitteessa Killonvainiontie 2. Toiminta päiväkodilla alkoi 2.1.2009 avoimilla
Vekara-ahon päiväkodin toimintasuunnitelma
Vekara-ahon päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Touhuamme paljon erilaisissa pienryhmissä. Teemme koko talon yhteisiä, laajempia projekteja ja tapahtumia. Näitä ovat esimerkiksi
Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma
Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimintakulttuurimme pohjautuu yhdessä tekemiseen ja perheiden osallisuuteen, mm. erilaiset toimintailtapäivät sekä isän- ja äitienpäivät.
Esiopetuksen. valmistavan opetuksen. opetussuunnitelma
Esiopetuksen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Nurmijärven kunta Varhaiskasvatuspalvelut Sivistyslautakunta x.1.2016 x www.nurmijarvi.fi Sisältö 1. Perusopetukseen valmistavan opetuksen lähtökohdat
Toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Lappi
Toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Lappi TOIMINTAKULTTUURI YKSIKÖSSÄMME Tarjoamme lapsille hoivaa ja huolenpitoa maanantaista sunnuntaihin 24/7 Varhaiskasvatusta toteutetaan huomioiden lapsen hoitovuorot
Maaselän päiväkodin. varhaiskasvatussuunnitelma
Maaselän päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO 2. VARHAISKASVATUKSEN TOTEUTTAMINEN 2.1 Leikkiminen 2.2 Liikkuminen 2.3 Tutkiminen 2.4 Taiteellinen kokeminen, ilmaiseminen ja
Yhteenveto VASU2017 verkkokommentoinnin vastauksista. Opetushallitus
Yhteenveto VASU2017 verkkokommentoinnin vastauksista Opetushallitus Verkkokommentointi VASU2017 Opetushallituksen nettisivuilla oli kaikille kansalaisille avoin mahdollisuus osallistua perusteprosessiin
Kuovit päiväkodin toimintasuunnitelma
Kuovit päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Meille on tärkeää perheen, lapsen ja työkaverin kohtaaminen aidosti, lämpimästi ja välittäen. Ylläpidämme toiminnassamme ME HENKEÄ yhdessä
SORVANKAAREN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2012-2013
SORVANKAAREN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2012-2013 Jokaisella on oikeus tuntea itsensä toivotuksi, halutuksi ja rakastetuksi. 1 PÄIVÄKODIN KUVAUS JA OPPIMISYMPÄRISTÖ Sorvankaaren päiväkoti on
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Otokylän päiväkodin toimintasuunnitelma
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Otokylän päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Päiväkotimme on vuoroyksikkö, joka tarjoaa hoitoa hoitovarausten mukaan maanantaista sunnuntaihin
KESKUSPUISTON PÄIVÄKODIN VASU
KESKUSPUISTON PÄIVÄKODIN VASU 2013-2014 2 Sisällysluettelo: 1. Päiväkodin kuvaus, toiminta-ajatus, tavoitteet ja arvot 2. Päiväkodissa pidämme tärkeänä 3. Leikkiminen 4. Vuorovaikutus 5. Kasvatuskumppanuus
Herukan päiväkodin toimintasuunnitelma
Herukan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Päiväkodissamme tunnustetaan leikin merkitys lapsen hyvinvoinnille ja uusien asioiden oppimiselle. Pienryhmässä on turvallinen ilmapiiri,
Atala-Metsästäjän päivähoitoyksikön varhaiskasvatussuunnitelma. Atala-Metsästäjän päivähoitoyksikköön kuuluu 3 esiopetusryhmää Atalan koululla
Atala-Metsästäjän päivähoitoyksikön varhaiskasvatussuunnitelma Atalan päiväkoti Metsästäjän päiväkoti Atala-Metsästäjän päivähoitoyksikköön kuuluu 3 esiopetusryhmää Atalan koululla Toiminta-ajatus Luomme
PÄIVÄKOTI LOIKKELIININ LAATU- KÄSIKIRJA
PÄIVÄKOTI LOIKKELIININ LAATU- KÄSIKIRJA PÄIVÄKOTI TIPITII OY PÄIVÄHOIDON LAADUNVARMISTUS 1.Lapsi Turvallisuus Lapsella on hyvät kasvun ja kehityksen edellytykset kodinomaisessa päiväkodissamme. Kasvatusympäristömme
ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA
ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 1. YKSIKKÖ Aitohelmen päiväkoti Klaukkalantie 72, 01800 KLAUKKALA Piccolot ja Pillipiiparit kokopäiväesiopetusryhmät Vikkelät ja Nokkelat osapäiväesiopetusryhmät 2. TOIMINTA-AIKA
KONTIOLAHDEN KUNNAN. Onttolan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma
KONTIOLAHDEN KUNNAN Onttolan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Onttolan päiväkodin henkilökunta: Touhula (3-5 v.) 040 5781151 Päiväkodinjohtaja Mervi Ignatius Lastentarhanopettaja Mirja Torniainen