2338/10.05/2017. Vesljk

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "2338/10.05/2017. Vesljk"

Transkriptio

1 Vesiliikelaitoksen johtokunta Vesiliikelaitoksen johtokunta Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto MT 855 parantamiseen liittyvät vesihuoltotyöt / lisämääräraha 2338/10.05/2017 Vesljk Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus on aloittanut MT 855 (ns. Vaaraojantie välillä Yli-Olhava - Tannila) parantamisen suunnittelun.hankkeesta on pidetty yleisötilaisuus Yli-Olhavan maamiesseuran talolla Hankkeen tavoitteena on parantaa tien liikenneturvallisuutta ja liikennöitävyyttä; tie levennetään 7 m:n levyiseksi, tien kantavuutta parannetaan, tie päällystetään sekä tien kuivatusta parannetaan kaivamalla sivuojat ja laskuojat. Tie parannetaan pääosin nykyiselle paikalle mutta tien vaakageometriaa parannetaan jyrkimpien mutkien kohdalla. Tien levenemisen ja vaakageometrian muuttamisen johdosta tiealue levenee monessa kohdassa. Uuden tiealueen ELY-keskus ottaa haltuunsa hankkeen aikana. Esityslistan liitteenä on kohteen yleiskartta. Hankkeen tiesuunnitelma valmistuu alkuvuodesta 2017, jonka jälkeen se asetetaan yleisesti nähtäville muistutusten tekemistä varten. Rakennussuunnitelma valmistuu keväällä 2017 ja on arvioitu, että hanke toteutetaan (talvityönä). Tien varteen on rakennettu vesihuolto pääosin Hanketta ei ole toteutettu valtion vesihuoltoavustuksella mutta sen rakentamiseen kohdistuneeseen lainaan on myönnetty valtion korkotukea. Vesijohto ulottuu Oijärventieltä Tannilan suuntaan noin 8,3 km. Johdon varressa on liittymiä noin 27 kpl, joista pääosa on omakotitaloja niihin mahdollisesti liittyviä talousrakennuksia sekä loma-asuntoja. Johdossa viimeaikoina havaitut vuodot/rikkoutumat ovat keskittyneet johdon alkuosalle eikä johdon saneerausta voida perustella sen heikolla kunnolla. Arkistosta ei löydy hankkeen loppupiirustuksia, joten putken sijaintia ei kaikin paikoin voi tietää tarkasti. Venttiilien, maastomerkkien, perimätiedon, ym perusteella putki on kuitenkin voitu kartoittaa. Vesijohdon peittosyvyydestä ei ole tietoa ja sen selvittämiseksi olisi tehtävä koekuoppia. Koekuopasta voitaisiin varmistaa vain kuopan kohdalla olevan johdon syvyys. Viemäriverkkoa alueella ei ole. Tiesuunnittelun kannalta vesijohto sijaitsee kolmella eri alueella: 1. Uuden, levitetyn tiealueen ulkopuolella 2. Uudella tiealueella mutta vanhan tiealueen ulkopuolella 3. Vanhalla tiealueella Lisäksi sekä runkojohto että useat talojohdot alittavat tien ja vesijohto alittaa myös lukuisia laskuojia. Eräissä tapauksissa tie levenee siten, että vesijohto jää tien sivuojan pohjalle ja johdon peitesyvyys pienenee olennaisesti. Tien vaakageometrian muuttuessa vesijohto jää pahimmissa tapauksissa tierakenteen alueelle. Esitylistan liitteenä on päivätty "Johtosiirtojen yhteenveto", jossa on esitetty mm:

2 - johto (= kohteen laatu / ominaisuus) - kohteen tiesuunnitelman mukainen paalulukema tai paaluväli - suunniteltu toimenpide - toimenpiteen kustannuksista vastaava Useissa kohteissa suojaustarpeen arviointi on jätetty Iin vesiliikelaitoksen tehtäväksi. Suojaustoimenpiteinä voi tulla kysymykseen esimerkiksi lämmöneristys, alituksiin teräksisen suojaputken kaivaminen tai poraaminen ja uuden putken asennus, Ø 75 mm:n johdon sujuttaminen Ø 110 mm:n johdon sisään, jne Tien parantamiseen osoitettu rahoitus on varmistunut viime kesän aikana eikä Iin vesiliikelaitoksen vuoden 2017 talousarviossa ole varauduttu hankkeen vaatimiin vesihuollon töihin. Tiealueelle jäävien johtojen mahdollisesti aiheuttamien vaurioiden korjaamisesta on Iin vesiliikelaitoksen otettava vastuu vapaamuotoisella sopimuksella ja johdoille on haettava lupa työn aikana / päätyttyä esille tulevien sijaintitietojen perusteella. Vesiliikelaitoksen johtokunta päättää merkitä suunnittelutilanteen tiedoksi. Suojaustoimenpiteiden suunnittelua voidaan jatketaan esitettyjen periaatteiden mukaisesti. Vesljk Kohteen suunnittelija SITO Oy on jatkanut ja tarkentanut suunnittelua ELY-keskuk sen toimeksiannosta. Vesiliikelaitoksen johtaja on hyväksynyt vi ran hal ti ja päätök sel lä SITO Oy:n tarjouksen tarpeellisesta vesihuollon suunnittelusta; tar joushin ta 8.645,00 alv 0 %. Mahdollisia lisätöitä voivat olla suunnittelukokoukset, maas to käyn nit, alituslupatekstit, urakkaohjelma, paperitulosteet, jne. Suunnitteluun sisältyy: - teiden alitukset vesijohdoille noin 220 m - sulkuventtiilien uusiminen n. 20 kpl - runkovesijohdon suojaus (suojaputkessa) n. 100 m - runkovesijohdon siirto (uusi putki) n m. Suunnitelmat laaditaan sillä tarkkuudella, että niillä voidaan hanke kilpailuttaa ja to teut taa. Tien parantamisen tiesuunnitelmaa ei ole vielä hyväksytty. Alustavasti on arvioitu ve si huol lon saneerauksen rakentamisen kokonaiskustannuksiksi , jos ta Iin vesiliikelaitoksen osuus olisi ja ELY-keskuksen osuus , summat alv 0 %. Alustavista suunnitelmista arvioitujen rakennuskustannusten li säk si kustannuksia tulee hankkeen suunnittelusta ja sen lisätöistä, ennalta ar vaa mat tomis ta rakentamiskustannuksista sekä vesiliikelaitoksen omista hal lin nol li sis ta

3 Vesljk kustannuksista. Kustannusten jako on suoritettu seuraavien periaatteiden mukaan: - nykyisen tiealueen sisäpuolella olevien johtojen siirrosta vastaa laiteomistaja eli Iin vesiliikelaitos ja - nykyisen tiealueen ulkopuolella mutta uuden tiealueen sisäpuolelle jäävien johto jen siirroista aiheutuvat kustannukset jäävät Pohjois-Pohjanmaan ELY-kes kuksel le. Yhteistyössä suunnittelijan, ELY-keskuksen ja vesiliikelaitoksen (Visa Kä mä räinen) kanssa on suunnitelmia ja kustannuslaskelmia on järkeistetty siten, että välte tään tarpeettomia liitoksia vanhan ja uuden putken välillä. Käytännössä lyhyitä van han putken osia ei ole jätetty uusien putkien väliin. Iin vesiliikelaitoksen vuoden 2017 talousarvion investointiosassa hankkeen to teutta mi ses sa ei ole varauduttu. Vesiliikelaitoksen johtokunta päättää esittää kunnanhallitukselle ja edelleen valtuus tol le että se osoittaa vuoden 2017 vesiliikelaitoksen investointiosaan :n mää rä ra han MT 855 parantamisen vaatimiin vesihuoltotöihin. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus on aloittanut MT 855 (ns. Vaaraojantie välillä Yli-Olhava - Tannila) parantamisen suunnittelun.hankkeesta on pidetty yleisötilaisuus Yli-Olhavan maamiesseuran talolla Hankkeen tavoitteena on parantaa tien liikenneturvallisuutta ja liikennöitävyyttä; tie levennetään 7 m:n levyiseksi, tien kantavuutta parannetaan, tie päällystetään sekä tien kuivatusta parannetaan kaivamalla sivuojat ja laskuojat. Tie parannetaan pääosin nykyiselle paikalle mutta tien vaakageometriaa parannetaan jyrkimpien mutkien kohdalla. Tien levenemisen ja vaakageometrian muuttamisen johdosta tiealue levenee monessa kohdassa. Uuden tiealueen ELY-keskus ottaa haltuunsa hankkeen aikana. Esityslistan liitteenä on kohteen yleiskartta. Hankkeen tiesuunnitelma valmistuu alkuvuodesta 2017, jonka jälkeen se asetetaan yleisesti nähtäville muistutusten tekemistä varten. Rakennussuunnitelma valmistuu keväällä 2017 ja on arvioitu, että hanke toteutetaan (talvityönä). Tien varteen on rakennettu vesihuolto pääosin Hanketta ei ole toteutettu valtion vesihuoltoavustuksella mutta sen rakentamiseen kohdistuneeseen lainaan on myönnetty valtion korkotukea. Vesijohto ulottuu Oijärventieltä Tannilan suuntaan noin 8,3 km. Johdon varressa on liittymiä noin 27 kpl, joista pääosa on omakotitaloja niihin mahdollisesti liittyviä talousrakennuksia sekä loma-asuntoja. Johdossa viimeaikoina havaitut vuodot/rikkoutumat ovat keskittyneet johdon

4 Vesljk alkuosalle eikä johdon saneerausta voida perustella sen heikolla kunnolla. Arkistosta ei löydy hankkeen loppupiirustuksia, joten putken sijaintia ei kaikin paikoin voi tietää tarkasti. Venttiilien, maastomerkkien, perimätiedon, ym perusteella putki on kuitenkin voitu kartoittaa. Vesijohdon peittosyvyydestä ei ole tietoa ja sen selvittämiseksi olisi tehtävä koekuoppia. Koekuopasta voitaisiin varmistaa vain kuopan kohdalla olevan johdon syvyys. Viemäriverkkoa alueella ei ole. Tiesuunnittelun kannalta vesijohto sijaitsee kolmella eri alueella: 1. Uuden, levitetyn tiealueen ulkopuolella 2. Uudella tiealueella mutta vanhan tiealueen ulkopuolella 3. Vanhalla tiealueella Lisäksi sekä runkojohto että useat talojohdot alittavat tien ja vesijohto alittaa myös lukuisia laskuojia. Eräissä tapauksissa tie levenee siten, että vesijohto jää tien sivuojan pohjalle ja johdon peitesyvyys pienenee olennaisesti. Tien vaakageometrian muuttuessa vesijohto jää pahimmissa tapauksissa tierakenteen alueelle. Esityslistan liitteenä on päivätty "Johtosiirtojen yhteenveto", jossa on esitetty mm: - johto (= kohteen laatu / ominaisuus) - kohteen tiesuunnitelman mukainen paalulukema tai paaluväli - suunniteltu toimenpide - toimenpiteen kustannuksista vastaava Useissa kohteissa suojaustarpeen arviointi on jätetty Iin vesiliikelaitoksen tehtäväksi. Suojaustoimenpiteinä voi tulla kysymykseen esimerkiksi lämmöneristys, alituksiin teräksisen suojaputken kaivaminen tai poraaminen ja uuden putken asennus, Ø 75 mm:n johdon sujuttaminen Ø 110 mm:n johdon sisään, jne Tien parantamiseen osoitettu rahoitus on varmistunut viime kesän aikana eikä Iin vesiliikelaitoksen vuoden 2017 talousarviossa ole varauduttu hankkeen vaatimiin vesihuollon töihin. Tiealueelle jäävien johtojen mahdollisesti aiheuttamien vaurioiden korjaamisesta on Iin vesiliikelaitoksen otettava vastuu vapaamuotoisella sopimuksella ja johdoille on haettava lupa työn aikana / päätyttyä esille tulevien sijaintitietojen perusteella. Vesiliikelaitoksen johtokunta päättää merkitä suunnittelutilanteen tiedoksi. Suojaustoimenpiteiden suunnittelua voidaan jatketaan esitettyjen periaatteiden mukaisesti.

5 Khall Kohteen suunnittelija SITO Oy on jatkanut ja tarkentanut suunnittelua ELY-keskuk sen toimeksiannosta. Vesiliikelaitoksen johtaja on hyväksynyt vi ran hal ti ja päätök sel lä SITO Oy:n tarjouksen tarpeellisesta vesihuollon suunnittelusta; tar joushin ta 8.645,00 alv 0 %. Mahdollisia lisätöitä voivat olla suunnittelukokoukset, maas to käyn nit, alituslupatekstit, urakkaohjelma, paperitulosteet, jne. Suunnitteluun sisältyy: - teiden alitukset vesijohdoille noin 220 m - sulkuventtiilien uusiminen n. 20 kpl - runkovesijohdon suojaus (suojaputkessa) n. 100 m - runkovesijohdon siirto (uusi putki) n m. Suunnitelmat laaditaan sillä tarkkuudella, että niillä voidaan hanke kilpailuttaa ja to teut taa. Tien parantamisen tiesuunnitelmaa ei ole vielä hyväksytty. Alustavasti on arvioitu ve si huol lon saneerauksen rakentamisen kokonaiskustannuksiksi , jos ta Iin vesiliikelaitoksen osuus olisi ja ELY-keskuksen osuus , summat alv 0 %. Alustavista suunnitelmista arvioitujen rakennuskustannusten li säk si kustannuksia tulee hankkeen suunnittelusta ja sen lisätöistä, ennalta ar vaa mat tomis ta rakentamiskustannuksista sekä vesiliikelaitoksen omista hal lin nol li sis ta kustannuksista. Kustannusten jako on suoritettu seuraavien periaatteiden mukaan: - nykyisen tiealueen sisäpuolella olevien johtojen siirrosta vastaa laiteomistaja eli Iin vesiliikelaitos ja - nykyisen tiealueen ulkopuolella mutta uuden tiealueen sisäpuolelle jäävien johto jen siirroista aiheutuvat kustannukset jäävät Pohjois-Pohjanmaan ELY-kes kuksel le. Yhteistyössä suunnittelijan, ELY-keskuksen ja vesiliikelaitoksen (Visa Kä mä räinen) kanssa on suunnitelmia ja kustannuslaskelmia on järkeistetty siten, että välte tään tarpeettomia liitoksia vanhan ja uuden putken välillä. Käytännössä lyhyitä van han putken osia ei ole jätetty uusien putkien väliin. Iin vesiliikelaitoksen vuoden 2017 talousarvion investointiosassa hankkeen to teutta mi ses sa ei ole varauduttu. Vesiliikelaitoksen johtokunta päättää esittää kunnanhallitukselle ja edelleen valtuus tol le että se osoittaa vuoden 2017 vesiliikelaitoksen investointiosaan :n mää rä ra han MT 855 parantamisen vaatimiin vesihuoltotöihin. Päätösesitys (kj):

6 Kunnanhallitus esittää kunnanval tuus tol le, että se osoittaa vuoden 2017 vesiliikelaitoksen investointiosaan :n mää rä ra han MT 855 parantamisen vaatimiin vesihuoltotöihin. _ Kvalt ote: vesiliikelaitoksen johtaja, taloussihteeri, KPT/talous

Maantien (Toijantie) parantaminen välillä Toijansalmi-Vehkataipale, Taipalsaari

Maantien (Toijantie) parantaminen välillä Toijansalmi-Vehkataipale, Taipalsaari 1.3T Liikennevirasto Tieosasto PL 33 00521 Helsinki TIESUUNNITELMAN 15.3.2017 1 (7) Maantien 14813 (Toijantie) parantaminen välillä Toijansalmi-Vehkataipale, Taipalsaari Tiesuunnitelma Suunnitelman esittely

Lisätiedot

Suunnitelman esittely Suunnitelmassa esitetään toimenpiteiksi: maantien (M1) parantaminen, jää edelleen sorapintaiseksi

Suunnitelman esittely Suunnitelmassa esitetään toimenpiteiksi: maantien (M1) parantaminen, jää edelleen sorapintaiseksi 1.3T Liikennevirasto Tieosasto PL 33 00521 Helsinki 1 (6) Maantien 14780 (Mätöntie) parantaminen välillä Ylijärvi - kunnan raja, Lappeenranta Tiesuunnitelma Kaakkois-Suomen ELY- keskuksen liikenteen ja

Lisätiedot

Nellimintielle on myönnetty 10,4 miljoonan euron rahoitus perusväylänpidon lisärahoituskohteena. Hankkeen toteutus ajoittuu vuosille

Nellimintielle on myönnetty 10,4 miljoonan euron rahoitus perusväylänpidon lisärahoituskohteena. Hankkeen toteutus ajoittuu vuosille Liikennevirasto Tieosasto Opastinsilta 12A 00521 HELSINKI TIESUUNNITELMAN 3.2.2017 Maantien 969 Nellimintien parantaminen, Inari Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus lähettää asiakohdassa mainitun

Lisätiedot

MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE Valmistelija: Tekninen johtaja Mikko Kari (puh )

MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE Valmistelija: Tekninen johtaja Mikko Kari (puh ) Tekninen lautakunta 78 09.08.2016 Kunnanhallitus 267 22.08.2016 Valtuusto 55 29.08.2016 Valtuusto 2 30.01.2017 MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE 494-403-155-46 429/6/63/631/2016 Teknltk 09.08.2016

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 243 17.10.2016 Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kaupunginhallitus 263 07.11.2016 Kaupunginhallitus 272 21.11.2016 Yhteistyötoimikunta 22 23.11.2016 Kaupunginhallitus 283 28.11.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 239 28.11.2016 Kunnanvaltuusto 59 12.12.2016 TALOUSARVIOMUUTOKSET 2016 167/02.02/2016 KHALL 239 Vuoden 2016 talousarvioon on tullut tarve tehdä muutoksia sekä meno jen että tulojen osalta.

Lisätiedot

PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS

PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS Tekninen lautakunta 24 13.04.2016 Kunnanhallitus 59 13.03.2017 PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS 143/08.00.00/2015 TEKLA 13.04.2016 24 Sari Kaakinen on tehnyt 15.6.2015

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Kunnanvaltuusto 27 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet vuodelle 2015 KHALL

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/ Lempäälän Aleksi 1, Lempäälän Veden kokoustila. Asia Otsikko Sivu

LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/ Lempäälän Aleksi 1, Lempäälän Veden kokoustila. Asia Otsikko Sivu LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/2019 1 AIKA klo 17:00 PAIKKA Lempäälän Aleksi 1, Lempäälän Veden kokoustila KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 2 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017

Kunnanhallitus Valtuusto Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017 Kunnanhallitus 296 09.10.2017 Valtuusto 112 25.10.2017 Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017 KH 296 Kunnanhallitus on antanut talousarvion täytäntöönpano-ohjeissa aika tau lut osavuosikatsausten laadinnasta.

Lisätiedot

Tiesuunnitelmassa esitetyt maantiet ja niihin liittyvät järjestelyt esitetään hyväksyttäväksi seuraavasti:

Tiesuunnitelmassa esitetyt maantiet ja niihin liittyvät järjestelyt esitetään hyväksyttäväksi seuraavasti: 1 (6) Valtatien 6 parantaminen välillä Tykkimäki-Kuivala, Kouvola Tiesuunnitelma Tiesuunnitelmassa esitetyt maantiet ja niihin liittyvät järjestelyt esitetään hyväksyttäväksi seuraavasti: 1. MAANTIET:

Lisätiedot

Resurssivaliokunta Kunnanhallitus Valtuusto

Resurssivaliokunta Kunnanhallitus Valtuusto Resurssivaliokunta 7 17.10.2016 Kunnanhallitus 303 31.10.2016 Valtuusto 81 07.11.2016 KIINTEISTÖVERON MÄÄRÄÄMINEN VUODELLE 2017 1355/02.03.01/2016 RESVK 7 Valmistelija vs. talousjohtaja Tarja Lempeä (p.

Lisätiedot

Osa R7 VARUSTEET JA LAITTEET

Osa R7 VARUSTEET JA LAITTEET Osa R7 VARUSTEET JA LAITTEET Laitesiirtojen suunnitelmat Osa R7-20 Siirrettävät vesihuolto- ja kaukolämpöverkostot TYÖKOHTAINEN TYÖSELOSTUS JA LAATU- VAATIMUKSET VAIN URAKKALASKENTAAN 1.4.2014 Destia Oy,

Lisätiedot

Kotipalvelun tukipalveluna järjestettävä ateriapalvelu/ sopimuksen jatkaminen ja aterioiden kuljetuksen kilpailuttaminen

Kotipalvelun tukipalveluna järjestettävä ateriapalvelu/ sopimuksen jatkaminen ja aterioiden kuljetuksen kilpailuttaminen Liperin sosiaali- ja 27 31.03.2015 terveyslautakunta Liperin sosiaali- ja 45 26.05.2015 terveyslautakunta Kunnanhallitus 97 01.06.2015 Kotipalvelun tukipalveluna järjestettävä ateriapalvelu/ sopimuksen

Lisätiedot

Ehdotus Nellimintien peruskorjauksen rahoittamiseksi / talousarvion muuttaminen / sopimus Lapin ELY-keskuksen kanssa

Ehdotus Nellimintien peruskorjauksen rahoittamiseksi / talousarvion muuttaminen / sopimus Lapin ELY-keskuksen kanssa Kunnanhallitus 451 01.12.2014 Valtuusto 71 11.12.2014 Kunnanhallitus 3 18.01.2016 Valtuusto 4 17.03.2016 Kunnanhallitus 222 22.08.2016 Valtuusto 25 12.09.2016 Kunnanhallitus 312 08.11.2016 Ehdotus Nellimintien

Lisätiedot

Yhtymähallitus 119 26.08.2015 Yhtymähallitus 151 28.10.2015 Yhtymähallitus 163 25.11.2015 Yhtymähallitus 26 25.02.2016

Yhtymähallitus 119 26.08.2015 Yhtymähallitus 151 28.10.2015 Yhtymähallitus 163 25.11.2015 Yhtymähallitus 26 25.02.2016 Yhtymähallitus 119 26.08.2015 Yhtymähallitus 151 28.10.2015 Yhtymähallitus 163 25.11.2015 Yhtymähallitus 26 25.02.2016 Mäntykodin palvelutuotannon kilpailuttaminen 53/00.01.00/2015 Yhtymähallitus 26.08.2015

Lisätiedot

Pitkäjänteisen kiinteistöstrategian tai kunnan tilapalveluohjelman laati mi nen tapahtuu yhdessä kunnan muun palvelutuotannon suun nit telun

Pitkäjänteisen kiinteistöstrategian tai kunnan tilapalveluohjelman laati mi nen tapahtuu yhdessä kunnan muun palvelutuotannon suun nit telun Tekninen lautakunta 9 26.02.2015 Tekninen lautakunta 20 15.04.2015 Tekninen lautakunta 33 08.10.2015 Tekninen lautakunta 68 13.10.2016 Tekninen lautakunta 8 16.02.2017 Tekninen lautakunta 48 02.11.2017

Lisätiedot

Valtatien 13 parantaminen Myttiömäen kohdalla, Savitaipale, tiesuunnitelman laatiminen

Valtatien 13 parantaminen Myttiömäen kohdalla, Savitaipale, tiesuunnitelman laatiminen Päätösehdotus tiesuunnitelman hyväksymiseksi 1 Valtatien 13 parantaminen Myttiömäen kohdalla, Savitaipale, tiesuunnitelman laatiminen PÄÄTÖSEHDOTUS TIESUUNNITELMAN HYVÄKSYMISEKSI Maantiet: Tie ja paaluväli

Lisätiedot

Yhdystien 6304 kevyen liikenteen järjestelyt Lanneveden kohdalla, Saarijärvi ALUEVARAUSSUUNNITELMA

Yhdystien 6304 kevyen liikenteen järjestelyt Lanneveden kohdalla, Saarijärvi ALUEVARAUSSUUNNITELMA Yhdystien 6304 kevyen liikenteen järjestelyt Lanneveden kohdalla, Saarijärvi ALUEVARAUSSUUNNITELMA ESIPUHE Työn tavoitteena oli laatia aluevaraussuunnitelma kevyen liikenteen väylän ja siihen liittyvien

Lisätiedot

PALVELUMAKSUHINNASTO

PALVELUMAKSUHINNASTO 1 liikelaitoksen 16.10.2014 hyväksymä Voimaantulopäivä 1.1.2015 1 TONTTIJOHTOMAKSU 1.1 Vesijohto Laitoksen suorittamasta tonttivesijohdon hankkimisesta, asentamisesta ja liittämisestä laitoksen vesijohtoverkostoon

Lisätiedot

Maantie 185 Pernon ja Ihalan eritasoliittymien parantaminen, Turku

Maantie 185 Pernon ja Ihalan eritasoliittymien parantaminen, Turku 1 (5) Maantie 185 Pernon ja Ihalan eritasoliittymien parantaminen, Turku Yleissuunnitelma Hankkeesta ei ole tehty yleissuunnitelmaa, koska hankkeen vaikutukset ovat vähäiset. Päätösehdotus Maantiet 3T-1

Lisätiedot

Vuoden 2017 talousarvioasetelman ja talousarvion tarkistaminen

Vuoden 2017 talousarvioasetelman ja talousarvion tarkistaminen Kunnanhallitus 195 06.11.2017 Kunnanvaltuusto 39 13.11.2017 Vuoden 2017 talousarvioasetelman ja talousarvion tarkistaminen 62/02.02.00/2016 Khall 06.11.2017 195 Valmistelija: hallintojohtaja Eija Hämäläinen

Lisätiedot

Sosiaalilautakunta esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kun nan valtuus tol le, että

Sosiaalilautakunta esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kun nan valtuus tol le, että Sosiaalilautakunta 10 01.03.2016 Kunnanhallitus 59 21.03.2016 Kunnanhallitus 71 11.04.2016 Kunnanvaltuusto 15 18.04.2016 RAVITSEMISTYÖNTEKIJÄN OPPISOPIMUSTOIMEN PERUSTAMINEN KESKUSKEITTIÖLLE Sosltk 01.03.2016

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 Kunnanhallitus 308 09.11.2015 Valtuusto 71 16.11.2015 Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 804/02.03.01/2015 KHALL 308 9.11.2015 Kuntalain 66 :n mukaan valtuusto

Lisätiedot

Rantayleiskaavan muutos 54/06.61/2012, 228/10.02.04/2014

Rantayleiskaavan muutos 54/06.61/2012, 228/10.02.04/2014 Kunnanhallitus 326 16.11.2010 Kunnanhallitus 116 17.04.2012 Kunnanhallitus 210 19.08.2014 Kunnanhallitus 146 02.06.2015 Kunnanhallitus 174 11.08.2015 Kunnanvaltuusto 42 31.08.2015 Rantayleiskaavan muutos

Lisätiedot

Koko hankkeen laajuus on 2350 m2 ja kustannusarvio 4 025 000 (alv 0 %).

Koko hankkeen laajuus on 2350 m2 ja kustannusarvio 4 025 000 (alv 0 %). Joutsan kunnanhallitus 215 19.09.2011 Kunnanvaltuusto 55 26.09.2011 Joutsan kunnanhallitus 29 30.01.2012 Joutsan kunnanhallitus 120 21.05.2012 Joutsan kunnanhallitus 210 22.10.2012 Kunnanvaltuusto 35 29.10.2012

Lisätiedot

Juuan vesihuoltolaitoksen liittymissopimusten ja verkoston siirto Juuan rengasvesiosuuskunnalle. Tekn.ltk 18.12.2014 74

Juuan vesihuoltolaitoksen liittymissopimusten ja verkoston siirto Juuan rengasvesiosuuskunnalle. Tekn.ltk 18.12.2014 74 Tekninen lautakunta 74 18.12.2014 Kunnanhallitus 19 12.01.2015 Kunnanhallitus 76 16.03.2015 Kunnanvaltuusto 20 27.04.2015 Kunnanhallitus 239 19.10.2015 Kunnanvaltuusto 47 26.10.2015 Juuan vesihuoltolaitoksen

Lisätiedot

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT Opetus- ja 112 26.08.2015 varhaiskasvatuslautakunta Kunnanhallitus 303 14.09.2015 Valtuusto 64 28.09.2015 TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

Lisätiedot

Rautavaaran paloaseman suunnitelmien hyväksyttäminen ja rakentamispäätöksen valmistelu/rakentamispäätöksen hyväksyminen

Rautavaaran paloaseman suunnitelmien hyväksyttäminen ja rakentamispäätöksen valmistelu/rakentamispäätöksen hyväksyminen Tekninen lautakunta 75 18.11.2015 Kunnanhallitus 298 07.12.2015 Kunnanhallitus 175 29.06.2016 Rautavaaran paloaseman suunnitelmien hyväksyttäminen ja rakentamispäätöksen valmistelu/rakentamispäätöksen

Lisätiedot

MIKKELIN VESILAITOKSEN MAKSUT JA PALVELUHINNASTO

MIKKELIN VESILAITOKSEN MAKSUT JA PALVELUHINNASTO MIKKELIN VESILAITOKSEN MAKSUT JA PALVELUHINNASTO 2019 MAKSUT MIKKELIN VESILAITOKSEN VESI- JA JÄTEVESIMAKSUT 1.1.2019 (sis. alv 24 %) - vesimaksu 2,22 e/m 3 - jätevesimaksu 3,17 e/m 3 Vesi- ja jätevesimaksuista

Lisätiedot

MIKKELIN VESILAITOKSEN MAKSUT JA PALVELUHINNASTO

MIKKELIN VESILAITOKSEN MAKSUT JA PALVELUHINNASTO MIKKELIN VESILAITOKSEN MAKSUT JA PALVELUHINNASTO 2015 MAKSUT MIKKELIN VESILAITOKSEN VESI- JA JÄTEVESIMAKSUT 1.1.2015 (sis. alv 24 %) - vesimaksu 2,03 e/m 3 - jätevesimaksu 2,91 e/m 3 Vesi- ja jätevesimaksuista

Lisätiedot

Kunnanhallitus 103 14.03.2011 Kunnanhallitus 398 12.12.2011 Kunnanhallitus 301 23.09.2013 Kunnanhallitus 264 14.09.2015 Valtuusto 78 07.10.

Kunnanhallitus 103 14.03.2011 Kunnanhallitus 398 12.12.2011 Kunnanhallitus 301 23.09.2013 Kunnanhallitus 264 14.09.2015 Valtuusto 78 07.10. Kunnanhallitus 103 14.03.2011 Kunnanhallitus 398 12.12.2011 Kunnanhallitus 301 23.09.2013 Kunnanhallitus 264 14.09.2015 Valtuusto 78 07.10.2015 Kuntatodistusohjelmien enimmäismäärän korottaminen 106/03.035/2007

Lisätiedot

Kaupunginhallituksen jäsenille on toimitettu kaupunginjohtajan esitys talousarvioksi ja -suunnitelmaksi

Kaupunginhallituksen jäsenille on toimitettu kaupunginjohtajan esitys talousarvioksi ja -suunnitelmaksi Kaupunginhallitus 272 20.10.2014 Kaupunginhallitus 275 21.10.2014 Talousarvio ja -suunnitelma 2015-2017 677/02.02.00/2014 KH 272 Valmistelija: talousjohtaja Kirsi Kettunen Kaupunginhallituksen jäsenille

Lisätiedot

- Sosiaalipalvelut 0,442 milj. - Terveyspalvelut 0,380 milj. - Toimintakyvyn tukipalvelut 0,982 milj. - Ikäihmisten hyvinvointipalvelut 0,528 milj.

- Sosiaalipalvelut 0,442 milj. - Terveyspalvelut 0,380 milj. - Toimintakyvyn tukipalvelut 0,982 milj. - Ikäihmisten hyvinvointipalvelut 0,528 milj. Perusturvalautakunta 124 27.10.2016 Kunnanhallitus 400 05.12.2016 Perusturvan vuoden 2016 talousarvion määrärahan korotusesitys 909/02.02.02/2015 Perusturvalautakunta 27.10.2016 124 Perusturvan toimintakatteen

Lisätiedot

Tekninen palvelukeskus on saanut valmiiksi päivitetyn Pattasten päiväkodin hankesuunnitelman Hankesuunnitelma esitellään kokouksessa.

Tekninen palvelukeskus on saanut valmiiksi päivitetyn Pattasten päiväkodin hankesuunnitelman Hankesuunnitelma esitellään kokouksessa. TULEVAISUUSLAUTAKUNTA 45 10.04.2018 RAKENNETUN 49 17.04.2018 YMPÄRISTÖN LAUTAKUNTA KAUPUNGINHALLITUS 163 07.05.2018 KAUPUNGINHALLITUS 192 14.05.2018 Pattasten päiväkodin hankesuunnitelma 217/10.1003.100302/2018

Lisätiedot

Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos

Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos Kaupunginhallitus 275 13.08.2018 Kaupunginhallitus 346 22.10.2018 Kaupunginvaltuusto 90 12.11.2018 Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos 1059/10.03.06/2017 Kaupunginhallitus 19.02.2018 67 Maanomistaja

Lisätiedot

Rautjärven kunta Pöytäkirja 1/2016 1. Rautjärven kunnantalo, kunnanhallituksen huone, Simpele

Rautjärven kunta Pöytäkirja 1/2016 1. Rautjärven kunnantalo, kunnanhallituksen huone, Simpele Rautjärven kunta Pöytäkirja 1/2016 1 Vesihuoltoliikelaitoksen johtokunta Aika 27.01.2016 klo 16:00-18:30 Paikka Rautjärven kunnantalo, kunnanhallituksen huone, Simpele Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Vesihuoltoliikelaitoksen

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 12 12.01.2015 Kaupunginhallitus 281 30.11.2015 Kaupunginhallitus 296 07.12.2015

Kaupunginhallitus 12 12.01.2015 Kaupunginhallitus 281 30.11.2015 Kaupunginhallitus 296 07.12.2015 Kaupunginhallitus 12 12.01.2015 Kaupunginhallitus 281 30.11.2015 Kaupunginhallitus 296 07.12.2015 Lausunto Oinaskylän tuulivoimaosayleiskaavaehdotuksesta 774/613/2014 Kaupunginhallitus 12.01.2015 12 Vesannon

Lisätiedot

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2013 1

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2013 1 KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2013 1 AIKA 16.01.2013 klo 10:00 PAIKKA Kärsämäen kunnanvirasto, Keskuskatu 14 KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus JUVAN KAMPUS -HANKKEEN RAHOITUS- JA TOTEUTTAMISTAPA

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus JUVAN KAMPUS -HANKKEEN RAHOITUS- JA TOTEUTTAMISTAPA Kunnanhallitus 284 04.12.2017 Kunnanvaltuusto 75 11.12.2017 Kunnanhallitus 20 05.02.2018 JUVAN KAMPUS -HANKKEEN RAHOITUS- JA TOTEUTTAMISTAPA 166/10.06/2017 KHALL 284 (Asian valmistelija kunnanjohtaja Mervi

Lisätiedot

Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252

Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252 Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 Päätös / ympäristölupahakemus / Syväsatama, jätteiden loppusijoittaminen ja hyödyntäminen satamakentän rakenteissa, Kokkolan Satama / Länsi- ja Sisä-Suomen

Lisätiedot

Vesihuoltoavustukset vesiosuuskunnille, Etelä-Iitin vesihuolto-osuuskunnan avustushakemus. Jokainen hanke käsitellään tapauskohtaisesti erikseen.

Vesihuoltoavustukset vesiosuuskunnille, Etelä-Iitin vesihuolto-osuuskunnan avustushakemus. Jokainen hanke käsitellään tapauskohtaisesti erikseen. Tekninen lautakunta 115 04.12.2013 Tekninen lautakunta 118 02.12.2014 Vesihuoltoavustukset vesiosuuskunnille, Etelä-Iitin vesihuolto-osuuskunnan avustushakemus 305/02.03.01/2013 Tekninen lautakunta 04.12.2013

Lisätiedot

Valtatien 6 parantaminen rakentamalla pohjavesisuojaus välille Utti Metso, Kouvola

Valtatien 6 parantaminen rakentamalla pohjavesisuojaus välille Utti Metso, Kouvola Kaakkois-Suomi Ehdotus tiesuunnitelman hyväksymiseksi 5.8.2013 Valtatien 6 parantaminen rakentamalla pohjavesisuojaus välille Utti Metso, Kouvola Tiesuunnitelman hyväksyminen Päätösehdotus 1.3T Tie ja

Lisätiedot

KHALL Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi

KHALL Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi Kunnanhallitus 137 29.05.2017 Kunnan luottamushenkilövalinnat 1/00.00.01/2017 KHALL 29.05.2017 137 Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi Kuntalain (410/2015) 30 :n mukaan kunnassa

Lisätiedot

Päätösehdotus (tekninen johtaja): Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Täytäntöönpano: kunnanhallitus

Päätösehdotus (tekninen johtaja): Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Täytäntöönpano: kunnanhallitus Tekninen lautakunta 15 08.03.2016 Tekninen lautakunta 43 21.06.2016 Tekninen lautakunta 61 27.09.2016 Tekninen lautakunta 83 30.11.2016 Kunnanhallitus 280 14.12.2016 VESIHUOLLON TOIMINTA-ALUEIDEN LAAJENTAMINEN

Lisätiedot

Urakkatarjousten jättöaika päättyi 22.03.2010. Esityslistan liitteenä 32 /1 Vesihuoltolinjan sijaintia osoittava kartta.

Urakkatarjousten jättöaika päättyi 22.03.2010. Esityslistan liitteenä 32 /1 Vesihuoltolinjan sijaintia osoittava kartta. Tekninen lautakunta 32 23.03.2010 Kunnanhallitus 114 26.04.2010 Kunnanhallitus 181 21.06.2010 Kunnanhallitus 225 20.09.2010 VESIHUOLTOLINJAN SIVUHAARAN RAKENTAMINEN PALOKISSA TELA 32 Valmistelija: Tekninen

Lisätiedot

MIKKELIN VESILAITOKSEN MAKSUT JA PALVELUHINNASTO

MIKKELIN VESILAITOKSEN MAKSUT JA PALVELUHINNASTO MIKKELIN VESILAITOKSEN MAKSUT JA PALVELUHINNASTO 2017 MAKSUT MIKKELIN VESILAITOKSEN VESI- JA JÄTEVESIMAKSUT 1.1.2017 (sis. alv 24 %) - vesimaksu 2,13 e/m 3 - jätevesimaksu 3,04 e/m 3 Vesi- ja jätevesimaksuista

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 247 05.10.2015 Kaupunginhallitus 255 12.10.2015 Kaupunginhallitus 265 26.10.2015 Kaupunginhallitus 282 09.11.2015 Kaupunginhallitus 302 23.11.2015 Kaupunginhallitus 310 30.11.2015 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Päätös: Maanmittausinsinöörin ehdotus hyväksyttiin.

Päätös: Maanmittausinsinöörin ehdotus hyväksyttiin. Kaavoitustoimikunta 21 08.12.2006 Joutsan kunnanhallitus, -2007 81 05.03.2007 Kaavoitustoimikunta 24 05.10.2007 Joutsan kunnanhallitus 39 04.02.2008 Kaavoitustoimikunta 7 10.04.2008 Joutsan kunnanhallitus

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014

Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014 Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014 OSIKONMÄEN KOULUN LAKKAUTTAMINEN SIVLTK 27.03.2014 15 Kunnanvaltuuston on hyväksynyt 21.3.2011 11 kouluverkkosuunnitelman

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO KITTILÄN KUNTA Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 1 18.10.2010 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 1 (Tiealueet ja kevyen liikenteen väylä) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

HARJAVALLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 2017

HARJAVALLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 2017 Yhteistoimintaelin 6 26.01.2017 Henkilöstöjaosto 9 30.01.2017 Kaupunginhallitus 37 20.02.2017 Valtuusto 20 29.05.2017 HARJAVALLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 2017 Yte 26.01.2017 6 1.1.2014

Lisätiedot

Selitykset esityslistan ja pöytäkirjan liitteenä.

Selitykset esityslistan ja pöytäkirjan liitteenä. Kunnanhallitus 162 26.05.2016 Kunnanvaltuusto 40 20.06.2016 Kunnanhallitus 237 16.08.2016 Kunnanvaltuusto 54 29.08.2016 Korkeimman hallinto-oikeuden tiedoksianto kunnanvaltuustolle Anna Mäkelän ja Inkeri

Lisätiedot

Kuntalaisaloite, koirapuisto Pihtiputaalle. Kunnanhallitus

Kuntalaisaloite, koirapuisto Pihtiputaalle. Kunnanhallitus Kunnanhallitus 16 16.01.2017 Tekninen lautakunta 20 22.02.2017 Tekninen lautakunta 70 17.05.2017 Kunnanhallitus 158 19.06.2017 Kunnanvaltuusto 75 26.06.2017 Kuntalaisaloite, koirapuisto Pihtiputaalle Kunnanhallitus

Lisätiedot

JUUAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2016 1

JUUAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2016 1 JUUAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2016 1 Käsitellyt asiat Asia Otsikko Sivu 44 Kokouksen järjestäytyminen 4 45 Juuan Vuokratalot Oy:n toiminta vuonna 2015 5 46 Arviointikertomuksen 2015 valmisteluun liittyvä 6

Lisätiedot

KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 3/2012 1. Scandic hotelli Kajaanus, Koskikatu 3, Kajaani, MYR:n kokouksen jälkeen

KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 3/2012 1. Scandic hotelli Kajaanus, Koskikatu 3, Kajaani, MYR:n kokouksen jälkeen KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 3/2012 1 Maakuntahallitus II 08.10.2012 AIKA 08.10.2012 Klo 12:07-12:10 PAIKKA Scandic hotelli Kajaanus, Koskikatu 3, Kajaani, MYR:n kokouksen jälkeen KÄSITELLYT

Lisätiedot

Valmistelija rakennustarkastaja Markku Vaittinen: Tornion kaupunki teknisten palvelujen lautakunta

Valmistelija rakennustarkastaja Markku Vaittinen: Tornion kaupunki teknisten palvelujen lautakunta Teknisten palvelujen ltk 80 24.05.2017 Kaupunginhallitus 209 21.06.2017 Kaupunginhallitus 231 14.08.2017 POIKKEAMISLUPAHAKEMUS NRO P8/2017 ALASAUKKO-OJA ANNE 218/10.03.00/2017 TEKN 24.05.2017 80 Valmistelija

Lisätiedot

Kuntayhtymänjohtajan esitys:

Kuntayhtymänjohtajan esitys: Kunnanhallitus 389 08.12.2014 Valtuusto 93 17.12.2014 n talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma 2015-2017 50/02.02.00/2014 OmOhj 23 Hyvinvointikuntayhtymään on laadittu palvelurakenteen kehittämissuunnitelma

Lisätiedot

Sivistyskeskuksen lautakuntien yhteinen kokous henkilöstöravintolassa klo 17:00-18:20

Sivistyskeskuksen lautakuntien yhteinen kokous henkilöstöravintolassa klo 17:00-18:20 Pöytäkirja 1/2017 1 (5) Nuorisolautakunta Aika 31.01.2017 klo 17:00-18:26 Paikka Kunnanvirasto, tukirakennus, kokoushuone 206 Käsitellyt asiat Sivistyskeskuksen lautakuntien yhteinen kokous henkilöstöravintolassa

Lisätiedot

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto.

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto. Kunnanhallitus 284 09.09.2013 Tarkastuslautakunta 32 11.09.2013 Sisäisen valvonnan ohjeet ja tarkastussääntö 1272/01/010/2008 KHALL 284 1272/01/010/2008 KHALL 607 Johtoryhmän ja tilintarkastajien keskusteluissa

Lisätiedot

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162 Kunnanhallitus 368 10.11.2015 Kunnanhallitus 404 08.12.2015 Kunnanhallitus 414 22.12.2015 Kunnanhallitus 43 09.02.2016 Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014

Lisätiedot

Vuoden 2015 talousarvion investointien käyttösuunnitelma

Vuoden 2015 talousarvion investointien käyttösuunnitelma Tekninen lautakunta 225 09.12.2014 Tekninen lautakunta 13 27.01.2015 Vuoden 2015 talousarvion investointien käyttösuunnitelma 160/02.02.00/2014 TEKLA 09.12.2014 225 Kaupunginvaltuusto on kokouksessaan

Lisätiedot

- Sosiaalipalvelut 0,442 milj. - Terveyspalvelut 0,380 milj. - Toimintakyvyn tukipalvelut 0,982 milj. - Ikäihmisten hyvinvointipalvelut 0,528 milj.

- Sosiaalipalvelut 0,442 milj. - Terveyspalvelut 0,380 milj. - Toimintakyvyn tukipalvelut 0,982 milj. - Ikäihmisten hyvinvointipalvelut 0,528 milj. Perusturvalautakunta 124 27.10.2016 Kunnanhallitus 400 05.12.2016 Kunnanvaltuusto 131 19.12.2016 Perusturvan vuoden 2016 talousarvion määrärahan korotusesitys 909/02.02.02/2015 Perusturvalautakunta 27.10.2016

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/2016 1. Asia Otsikko Sivu

LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/2016 1. Asia Otsikko Sivu LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/2016 1 AIKA klo 17:00 PAIKKA Tekninen 10, Tampereentie 10 KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA

Lisätiedot

LAIHIAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOS

LAIHIAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOS LAIHIAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOS MAKSUPERUSTEET Liittymismaksut Perusmaksut Käyttömaksut MAKSUT Liittymismaksut Perusmaksut Käyttömaksut Rakennusaikainen vesi Kesävesipostien käyttömaksu Viivästyskorko

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus KH 117 KUUMA-komissio 1.3.

Kunnanhallitus Valtuusto KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus KH 117 KUUMA-komissio 1.3. Kunnanhallitus 117 07.05.2018 Valtuusto 55 30.05.2018 KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2017 KH 117 KUUMA-komissio 1.3.2018 Kuntalain 87 i :n mukaan liikelaitoksen tilikausi on

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/botnia Scan Oy

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/botnia Scan Oy Sosiaali- ja terveyslautakunta 380 09.11.2011 Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/botnia Scan Oy 1068/61/616/2011 STLTK 380 Botnia Scan Oy on pyytänyt sosiaali- ja ter veysalan lupa- ja valvontavirastolta

Lisätiedot

Sähkö- ja telekaapeleiden pistokoemittaukset 2015

Sähkö- ja telekaapeleiden pistokoemittaukset 2015 Sähkö- ja telekaapeleiden pistokoemittaukset 2015 Kaapeleiden pistokoemittaukset 2015 Pistokoemittausten tarkoitus: selvittää ja verrata 0,5-1,5 vuotta vanhojen tele- tai sähkökaapeleiden sijaintia suhteessa

Lisätiedot

Tiealueet MT ja MT (Vanhatie) sekä MT (Virastotie) asemakaavan muutos / OAS /Ehdotus / Asemakaavan hyväksyminen

Tiealueet MT ja MT (Vanhatie) sekä MT (Virastotie) asemakaavan muutos / OAS /Ehdotus / Asemakaavan hyväksyminen Kunnanhallitus 83 27.02.2017 Kunnanhallitus 97 13.03.2017 Kunnanhallitus 303 21.08.2017 Valtuusto 110 25.10.2017 asemakaavan muutos / OAS /Ehdotus / Asemakaavan hyväksyminen 15/10.02.03/2017 Khall 27.02.2017

Lisätiedot

Pyhäjoen kunnan talousarviossa 2015 ei ole varattu rahaa investointihankkeelle Pyhäjoen Vanhatien toimenpidesuunnitelman käynnistämiselle.

Pyhäjoen kunnan talousarviossa 2015 ei ole varattu rahaa investointihankkeelle Pyhäjoen Vanhatien toimenpidesuunnitelman käynnistämiselle. Kunnanhallitus 240 08.06.2015 Valtuusto 71 17.06.2015 Kunnanhallitus 59 08.02.2016 Kunnanhallitus 321 22.08.2016 Kunnanhallitus 375 03.10.2016 Kunnanhallitus 39 30.01.2017 Pyhäjoen Vanhatien liikennejärjestelyt

Lisätiedot

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi.

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi. Tekninen lautakunta 271 30.09.2014 Tekninen lautakunta 101 26.04.2016 Tekninen lautakunta 107 27.06.2017 Kaupunginhallitus 385 14.08.2017 Kaupunginhallitus 402 28.08.2017 Kaupunginvaltuusto 109 18.09.2017

Lisätiedot

Opetus- ja 2365/01.45/2017. Opetvarh

Opetus- ja 2365/01.45/2017. Opetvarh Opetus- ja 130 02.11.2017 varhaiskasvatuslautakunta Kunnanhallitus 339 07.11.2017 Kunnanhallitus 357 20.11.2017 Varhaiskasvatuksen alue-esimiesten virkojen lakkauttaminen, päiväkodinjohtajan virkojen perustaminen

Lisätiedot

VALTATIE 4 JYVÄSKYLÄ OULU RAKENTAMINEN MOOTTORITIEKSI VÄLILLÄ KIRRI - TIKKAKOSKI, JYVÄSKYLÄ TIESUUNNITELMAN MUUTOS KIRRISSÄ PLV

VALTATIE 4 JYVÄSKYLÄ OULU RAKENTAMINEN MOOTTORITIEKSI VÄLILLÄ KIRRI - TIKKAKOSKI, JYVÄSKYLÄ TIESUUNNITELMAN MUUTOS KIRRISSÄ PLV VALTATIE 4 JYVÄSKYLÄ OULU RAKENTAMINEN MOOTTORITIEKSI VÄLILLÄ KIRRI - TIKKAKOSKI, JYVÄSKYLÄ TIESUUNNITELMAN MUUTOS KIRRISSÄ PLV 0-2500 EHDOTUS TIESUUNNITELMAN HYVÄKSYMISEKSI 1.3T 30.9.2016 2 (5) Valtatie

Lisätiedot

KÄRSÄMÄEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 1

KÄRSÄMÄEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 1 KÄRSÄMÄEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 1 Tarkastuslautakunta 2013-2016 19.02.2016 AIKA 19.02.2016 klo 09:00-12:00 PAIKKA Kunnanviraston kokoushuone, Keskuskatu 14 KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Laillisuus

Lisätiedot

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi.

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi. Tekninen lautakunta 271 30.09.2014 Tekninen lautakunta 101 26.04.2016 Tekninen lautakunta 107 27.06.2017 Kaupunginhallitus 385 14.08.2017 Kaupunginhallitus 402 28.08.2017 Kaupunginvaltuusto 109 18.09.2017

Lisätiedot

MAASEUTULAUTAKUNNAN (RANTASALMI, JUVA, SULKAVA, JOROINEN) PUHEENJOHTAJAN VALINTA VUODEKSI /00.00/2013

MAASEUTULAUTAKUNNAN (RANTASALMI, JUVA, SULKAVA, JOROINEN) PUHEENJOHTAJAN VALINTA VUODEKSI /00.00/2013 Kunnanhallitus 24 14.01.2013 Kunnanvaltuusto 11 28.01.2013 Kunnanhallitus 75 25.02.2013 Kunnanvaltuusto 29 04.03.2013 Kunnanhallitus 102 07.04.2015 Kunnanvaltuusto 8 20.04.2015 Kunnanhallitus 64 08.03.2016

Lisätiedot

KOULUKESKUKSEN PERUSKORJAUKSEN SUUNNITTELUN JATKAMINEN

KOULUKESKUKSEN PERUSKORJAUKSEN SUUNNITTELUN JATKAMINEN Sivistyslautakunta 52 27.09.2007 Joutsan kunnanhallitus 4 08.10.2007 Kunnanvaltuusto 57 22.10.2007 Sivistyslautakunta 5 19.02.2008 Joutsan kunnanhallitus 62 04.03.2008 Kunnanvaltuusto 18 10.03.2008 Joutsan

Lisätiedot

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa:

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa: Kunnanhallitus 18 11.01.2016 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän ikäsuunnitelma vuosille 2016-2025 Khall 11.01.2016 18 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa: "Yhall 28.08.2013 88 "Vanhuspalvelulaki"

Lisätiedot

Sosiaalilautakunta esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kun nan valtuus tol le, että

Sosiaalilautakunta esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kun nan valtuus tol le, että Sosiaalilautakunta 10 01.03.2016 Kunnanhallitus 59 21.03.2016 Kunnanhallitus 71 11.04.2016 Kunnanvaltuusto 15 18.04.2016 Kunnanhallitus 109 30.05.2016 Kunnanhallitus 157 15.08.2016 RAVITSEMISTYÖNTEKIJÄN

Lisätiedot

ELY-keskus on myöntänyt suunnitteluluvan dnro: 494/2012/POP/2. Pyhäjärven kaupunki vastaa suunnittelukustannuksista.

ELY-keskus on myöntänyt suunnitteluluvan dnro: 494/2012/POP/2. Pyhäjärven kaupunki vastaa suunnittelukustannuksista. Tekninen lautakunta 14 19.02.2013 Kaupunginhallitus 128 04.03.2013 Tekninen lautakunta 42 16.04.2013 Tekninen lautakunta 56 21.05.2013 Tekninen lautakunta 43 19.06.2018 Pyhäjärven kevyenliikenteen väylien

Lisätiedot

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille Tekninen lautakunta 66 20.09.2017 Tekninen lautakunta 102 19.12.2017 102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

Lisätiedot

Kunnanhallitus 202 25.05.2015 Kunnanhallitus 209 01.06.2015 Kunnanhallitus 228 08.06.2015 Kunnanhallitus 229 15.06.2015 Kunnanvaltuusto 41 15.06.

Kunnanhallitus 202 25.05.2015 Kunnanhallitus 209 01.06.2015 Kunnanhallitus 228 08.06.2015 Kunnanhallitus 229 15.06.2015 Kunnanvaltuusto 41 15.06. Kunnanhallitus 202 25.05.2015 Kunnanhallitus 209 01.06.2015 Kunnanhallitus 228 08.06.2015 Kunnanhallitus 229 15.06.2015 Kunnanvaltuusto 41 15.06.2015 Kittilän kunnan vuoden 2014 tilinpäätös 31/02.06.01/2015

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/ Orimattilan seudun terveydenhuollon kiinteistökuntayhtymän hallitus

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/ Orimattilan seudun terveydenhuollon kiinteistökuntayhtymän hallitus ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2018 1 Aika 12.12.2018 klo 17:00-18:20 Paikka Orimattilan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Osallistujat Nimi Tehtävä Kyöstilä Mauri pj. Gripenberg Marianna

Lisätiedot

ORIVEDEN KAUPUNGIN VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUEIDEN PÄIVITYS

ORIVEDEN KAUPUNGIN VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUEIDEN PÄIVITYS Tekninen lautakunta 106 10.12.2014 Ympäristölautakunta 7 03.02.2015 ORIVEDEN KAUPUNGIN VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUEIDEN PÄIVITYS 188/59/2014 Tekninen lautakunta 10.12.2014 106 Vesihuoltolain mukaan

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Karstulan tapahtumatori 39/ /2015. Kunnanhallitus

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Karstulan tapahtumatori 39/ /2015. Kunnanhallitus Kunnanhallitus 164 31.08.2015 Kunnanhallitus 179 28.09.2015 Karstulan tapahtumatori 39/10.03.01/2015 Kunnanhallitus 31.08.2015 164 Khall 97 27.04.2015 Kunnanvaltuusto on 14.4.2014 ( 8) tehnyt periaatepäätöksen

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 10.6.14 72:

Sivistyslautakunta 10.6.14 72: Tekninen lautakunta 9 28.01.2015 Kunnanhallitus 78 20.04.2015 Kunnanvaltuusto 22 27.04.2015 Tekninen lautakunta 78 17.06.2015 Kunnanhallitus 133 03.08.2015 Kunnanhallitus 176 05.10.2015 Kirkonkylän perusopetuksen

Lisätiedot

Valmistelu: Sosiaali- ja terveysjohtaja Eliisa Tornberg, p. 050-3771 513

Valmistelu: Sosiaali- ja terveysjohtaja Eliisa Tornberg, p. 050-3771 513 Sosiaali- ja terveyslautakunta 41 23.04.2013 Kunnanhallitus 121 06.05.2013 Sosiaali- ja terveyslautakunta 68 27.08.2013 Kunnanhallitus 217 16.09.2013 Sosiaali- ja terveyslautakunta 60 26.08.2014 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Laukaan kunnan perusturvalautakunnan selvitys lastensuojelun määräraikojen ylittymisen vuoksi

Laukaan kunnan perusturvalautakunnan selvitys lastensuojelun määräraikojen ylittymisen vuoksi Perusturvalautakunta 30 08.05.2014 Laukaan kunnan perusturvalautakunnan selvitys lastensuojelun määräraikojen ylittymisen vuoksi 89/05.09.00/2013 Perusturvalautakunta 30 Valmistelija: perusturvajohtaja

Lisätiedot

Kokoomuksen valtuustoryhmän valtuustoaloite harrastustakuusta

Kokoomuksen valtuustoryhmän valtuustoaloite harrastustakuusta Sivistyslautakunta 19 28.03.2017 Kaupunginhallitus 102 18.04.2017 Kokoomuksen valtuustoryhmän valtuustoaloite 27.10.2016 harrastustakuusta 211/00.01.06/2016 SIVI 28.03.2017 19 Kokoomuksen valtuustoryhmä

Lisätiedot

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus 198 12.06.2017 Kaupunginvaltuuston kokouksen 24.4.2017 päätösten täytäntöönpano 1898/00.02.01/2017 KHALL 12.06.2017 198 Kuntalain (410/2015) 39 :n 1 momentin mukaan kunnanhallitus vas

Lisätiedot

Valtatie 20 välillä Korvenkylä - Kiiminki Tilantarvesuunnitelma YLEISÖTILAISUUS

Valtatie 20 välillä Korvenkylä - Kiiminki Tilantarvesuunnitelma YLEISÖTILAISUUS Valtatie 20 välillä Korvenkylä - Kiiminki Tilantarvesuunnitelma YLEISÖTILAISUUS 7.5.2019 SUUNNITTELUALUE VT 20 2 SUUNNITTELUN JA KEHITTÄMISEN TAVOITTEET 3 TILANTARVESUUNNITELMAN TAVOITTEENA ON SELVITTÄÄ

Lisätiedot

Pitkäjänteisen kiinteistöstrategian tai kunnan tilapalveluohjelman laati mi nen tapahtuu yhdessä kunnan muun palvelutuotannon suun nit telun

Pitkäjänteisen kiinteistöstrategian tai kunnan tilapalveluohjelman laati mi nen tapahtuu yhdessä kunnan muun palvelutuotannon suun nit telun Tekninen lautakunta 9 26.02.2015 Tekninen lautakunta 20 15.04.2015 Tekninen lautakunta 33 08.10.2015 Tekninen lautakunta 68 13.10.2016 Tekninen lautakunta 8 16.02.2017 Vanhus- ja vammaisneuvosto 15 21.04.2017

Lisätiedot

Kaupunkirakennelautakunta Joensuun Botania Oy:n hakemus asemakaavan muuttamiseksi 3963/ /2019

Kaupunkirakennelautakunta Joensuun Botania Oy:n hakemus asemakaavan muuttamiseksi 3963/ /2019 Kaupunkirakennelautakunta 62 09.04.2019 Joensuun Botania Oy:n hakemus asemakaavan muuttamiseksi 3963/10.02.03/2019 KRAKLK 09.04.2019 62 Joensuun Botania Oy on hakenut kaupungilta Botanian alueen asemakaavan

Lisätiedot

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson: Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 SOSIAALITYÖN JOHTAJAN VIRAN TÄYTTÄMINEN

Lisätiedot

Talousarviomuutokset vuodelle 2014

Talousarviomuutokset vuodelle 2014 Miehikkälän kunnanhallitus 157 10.11.2014 Miehikkälän kunnanvaltuusto 29 17.11.2014 Talousarviomuutokset vuodelle 2014 87/04.041/2013 Khall 10.11.2014 157 Hallintosäännön 11 :n mukaan talousarvioon tehtävät

Lisätiedot

7,(/$,726 88'(10$$1Ã7,(3,,5, 9$/7$7,(1ÃÃ/,,.(11(7(/(0$7,,..$Ã9b/,//bÃ.(+bÃ,,,ÃÃ.(5$9$ .$$3(/2,17, 7<g.2+7$,1(1Ã7<g6(/,7<6

7,(/$,726 88'(10$$1Ã7,(3,,5, 9$/7$7,(1ÃÃ/,,.(11(7(/(0$7,,..$Ã9b/,//bÃ.(+bÃ,,,ÃÃ.(5$9$ .$$3(/2,17, 7<g.2+7$,1(1Ã7<g6(/,7<6 1 7,(/$,726 88'(10$$1Ã7,(3,,5, 9$/7$7,(1ÃÃ/,,.(11(7(/(0$7,,..$Ã9b/,//bÃ.(+bÃ,,,ÃÃ.(5$9$.$$3(/2,17, 7

Lisätiedot

Valmistelija: Ari Pöllänen, tekninen johtaja/toimialajohtaja, p , s-posti:

Valmistelija: Ari Pöllänen, tekninen johtaja/toimialajohtaja, p , s-posti: Tekninen lautakunta 15 17.02.2016 Vesihuoltoliikelaitoksen 17 15.03.2016 johtokunta Tekninen lautakunta 36 20.04.2016 Tekninen lautakunta 58 22.06.2016 Kunnanhallitus 127 08.08.2016 Kunnanvaltuusto 29

Lisätiedot

Vesihuoltosuunnitelma

Vesihuoltosuunnitelma Lieksa Lieksan eteläpään vesiosuuskunta Märäjälahden alue Vesihuoltosuunnitelma SUUNNITELMA- JA MITOITUSSELOSTUS 30.6.2011 2 SISÄLLYS 1. YLEISTÄ... 3 2. MAASTOTUTKIMUKSET JA JOHTOLINJAUS... 3 3. ALUEEN

Lisätiedot

Hankinnan ennakoitu arvo ja toimivalta hankinta-asiassa

Hankinnan ennakoitu arvo ja toimivalta hankinta-asiassa Kunnanhallitus 60 16.02.2015 Hankintapäätös Kirkkonummen kunnantalon ravintolapalveluista 947/02.08.00/2014 Kunnanhallitus 60 Taustaa Kirkkonummen kunnantalon ravintolapalvelut kilpailutettiin vuonna 2011.

Lisätiedot