KOKKOKANKAAN JA TORVEN- KYLÄN TUULIPUISTOT - LINNUSTOSELVITYS

Transkriptio

1 Vastaanottaja SABA Tuuli Oy Ab ja Smart Windpower Oy Asiakirjatyyppi Linnustoselvitys Päivämäärä KOKKOKANKAAN JA TORVEN- KYLÄN TUULIPUISTOT - LINNUSTOSELVITYS

2 KOKKOKANKAAN JA TORVENKYLÄN TUULIPUISTOT - LINNUSTOSELVITYS Tarkastus Päivämäärä Laatija Heikki Tuohimaa Tarkastaja Petri Hertteli, Hannu Tikkanen Kuvaus Kokkokankaan ja Torvenkylän tuulipuistojen linnustoselvitys Kansikuva Havainnointia hankealueen ylle henkilönostimen lavalta Viite Ramboll Kiviharjuntie OULU P F

3 SISÄLTÖ 1. Johdanto 1 2. Selvitysalueen yleiskuvaus 2 3. Pesimälinnusto Aineisto ja menetelmät Selvityksen menetelmät ja ajoittuminen Maalinnuston pistelaskennat Metson soidinpaikkakartoitukset Erityisalueiden linnustokartoitukset Päiväpetolintutarkkailut Pöllökartoitus Tulokset Linnuston yleiskuvaus Pistelaskennat Metsojen soidinpaikkakartoitukset Erityiselinympäristöt Päiväpetolintutarkkailut Pöllökartoitus Uhanalaiset ja muut huomionarvoiset lajit Muuttolinnustoselvitys Menetelmät Muuton kuva yleisesti Tarkastelu lajeittain tai lajiryhmittäin Linnustollisesti arvokkaat alueet Epävarmuustekijät Johtopäätökset Viitteet 37

4 LIITTEET Liite 1. Pistelaskennan tulokset Liite 2. Kevätmuuton tarkkailun tulokset Liite 3. Syysmuuton tarkkailun tulokset Liite 4. (VAIN VIRANOMAISKÄYTTÖÖN) Petolintujen reviiritiedot ja metson soidinpaikkatiedot

5 1. JOHDANTO SABA Tuuli Oy ja Smart Windpower Oy suunnittelevat 4 36 tuulivoimalan suuruisen maatuulipuiston rakentamista Himangan Kokkokankaalle ja Torvenkylään (kuva 1). Himanka kuuluu Kalajoen kuntaan. Hankkeista toteutetaan ympäristövaikutusten arvioinnista annetun lain ja asetuksen mukainen ympäristövaikutusten arviointi (YVA) ja tuulivoimapuiston vaikutukset arvioidaan hankevastaavien yhteisessä YVA-menettelyssä. YVA-menettely sisältää myös tuulipuistohankkeiden sähkönsiirron. Samanaikaisesti arvioinnin kanssa laaditaan tuulivoima-alueen osayleiskaavaa. Tavoitteena on, että hankkeen YVA- ja kaavoitusmenettelyt saatettaisiin loppuun vuosien aikana ja tarvittavien lupien saamisen jälkeen alueen rakentamistyöt päästäisiin aloittamaan vuosien aikana. Kuva 1. Hankealueen rajaus ja sijainti. Alueen pesimä- ja muuttolinnusto selvitettiin eri menetelmiä käyttäen syksyn 2013 ja syksyn 2014 välillä. Pesimälinnuston osalta tavoitteena oli saada yleiskuva hankealueen linnustosta, selvittää arvokkaat linnustokohteet ja uhanalaisten lajien esiintyminen alueella. Lintuja kartoitettiin myös hankealueen ulkopuolelta linnuille ominaisen liikkuvuuden vuoksi. Runsaasti liikkuvalle lajille voi aiheutua vaikutuksia, vaikka tuulivoimalat sijaitsisivat kohtalaisen kaukanakin pesimäpaikalta. Linnustonsuojelun kannalta merkittävimmiksi lajeiksi katsottiin tässä yhteydessä luonnonsuojelulain 46 :n ja 47 :n nojalla uhanalaisiksi ja erityisestä suojelua vaativat lintulajit, Suomen lajien uhanalaisuustarkastelussa valtakunnallisesti tai alueellisesti uhanalaisiksi määritellyt lajit (Rassi ym. 2010, Birdlife Suomi 2013) sekä Euroopan Unionin lintudirektiivin (Neuvoston direktiivi 79/409/ETY) liitteen I mukaiset lajit, joiden elinympäristöjä jäsenvaltioiden tulisi suojella erityistoimin sekä Suomen kansainväliset vastuulajit. Näiden lisäksi kiinnitetään huomiota niihin lajeihin, joiden tiedetään olevan alttiita tuulivoimaloiden aiheuttamille vaikutuksille (mm. petolinnut)

6 sekä toisaalta harvalukuiseen ja luonnon tilaa kuvaavaan indikaattorilajistoon. Erityishuomiota kiinnitettiin uhanalaisen merikotkan lentoreittien ja lentoaktiivisuuden selvittämiseen. Muuttolinnuston kohdalla tavoitteena oli selvittää hankealuekokonaisuuden merkitys lintujen muuttoväylänä. Lisäksi selvitettiin hankealueen sijoittuminen lintujen ruokailulentoreiteille. Hankealue sijoittuu metsätalousvaltaiselle alueelle, jonka pesimälinnustosta ei ollut tiedossa aikaisempia linnustoselvityksiä. Kansainvälisesti tärkeälle lintualueella (IBA) Rahjan saaristoon on etäisyyttä lähimmillään 2,1 km. Lähimmät maakunnallisesti tärkeiksi lintualuiksi luokitellut ovat Tomujoen kerääntymisalue 3,2km etäisyydellä ja Mikonlahti-Ruonanlahti 2,5 km etäisyydellä. Lisäksi hankealue sijoittuu itsessään MAALI-alueelle, ns. muuttolintujen pullonkaula-alueelle. Linnustoselvitysten maastotöihin osallistuivat Ramboll Finland Oy:sta pääasiallisesti Heikki Tuohimaa, Mika Sievänen ja Marko Pohjoismäki. Lisäksi jonkin verran maastotöihin osallistuivat Seppo Pudas, Hannu Tikkanen ja Petri Hertteli. Linnustoselvityksen raportoinnissa vastasi Heikki Tuohimaa. Tuulivoimaloiden lisäksi alueelle tullaan rakentamaan tarvittavat rakennus- ja huoltotiet sekä liitynnät sähköverkkoon. Sähkönsiirtoreitin linnustoa ei käsitellä tässä yhteydessä vaan tarkastellaan hankkeen YVA-selostuksen yhteydessä. 2. SELVITYSALUEEN YLEISKUVAUS Selvitysalue sisälsi hankealueen ja lisäksi läheiset vesialueet ja petolintureviirit noin kahden etäisyydeltä hankealueen rajasta. Voimalapaikkojen hankesuunnitelmia on viisi (VE3, VE2, VE1A, VE1B ja VE1C). Vaihtoehdoissa voimaloiden määrä vaihtelee 4-36 välillä. Eri hankesuunnitelmat on kuvattu YVA-selostuksessa. Laajimman vaihtoehdon VE3 mukainen sijoitussuunnitelma on esitetty kuvassa 2. Hankealuetta ja sen lähialueita luonnehtivat havupuuvaltaiset voimakkaassa talouskäytössä olleet metsät ja ojitetut puustoa kasvavat entiset suoalueet. Luonnonpiirteiltään edustavampaa metsää esiintyy harvoin paikoin. Laajoja avosoita ei ole. Hankealueella tai sen lähialueella esiintyy elinympäristötyyppeinä myös pienehköjä peltoja, joitakin lampia sekä yksi louhosalue. Alueen linnustossa näkyvät erityispiirteitä myös seudun turkistarhaus ja meren rannikon läheisyys. Jotkin lintulajit, kuten lokkilinnut ja varislinnut, käyttävät ravinnonhankinnassa turkistarhoja. Meren ranta sijoittuu lähimmillään reilun kahden kilometrin etäisyydelle.

7 Kuva 2. Laajin hankesuunnitelma VE3. Kuvassa näkyvät mustat täplät ovat voimalapaikkoja. Kartalla näkyvät myös suunnitellut tiereitit.

8 3. PESIMÄLINNUSTO 3.1 Aineisto ja menetelmät Selvityksen menetelmät ja ajoittuminen Tiivistettynä pesimälinnusto selvitettiin seuraavilla maastotutkimuksilla kesällä 2014: Alustavien voimalapaikkojen pistelaskennat ja lajiston kartoitus välillä seitsemänä päivänä noin 45 tuntia Metson soidinpaikkakartoitus välillä yhdeksänä päivänä noin 70 tuntia Merikotkien ja muiden päiväpetolintujen kesäajan tarkkailut välillä viitenä päivänä noin 19 tuntia. Lisäksi tietoa petolinnuista kerättiin kevät- ja syysmuuton tarkkailujen yhteydessä Erityisalueiden linnustokartoitukset osin yhdistettynä muihin lintu- ja luontoselvityksiin Pöllökartoitus välillä kolmena yönä noin 12 tuntia Lisäksi tietoa pesimälinnustosta on hankittu kevät- ja syysmuuton tarkkailujen yhteydessä Muuna tausta-aineistona pesimälinnuston osalta on käytetty seuraavia selvityksiä ja lähdemateriaaleja: Erityisseurannassa olevien petolintulajien (merikotka, maakotka, sääksi ja muuttohaukka) pesäpaikkatiedot 10 km säteeltä hankealueesta Metsähallitukselta, Luonnontieteelliseltä keskusmuseolta sekä WWF:n merikotkatyöryhmältä. Muiden petolintujen pesintätiedot kahden kilometrin säteeltä hankealueesta (Rengastustoimisto) Kanalintujen soidinpaikkatiedot paikallisilta metsästysseuroilta Tärkeät lintualueet (IBA- ja FINIBA-tiedot sekä Maali-kohteet) Keski-Pohjanmaan lintutieteellisen yhdistyksen havaintoarkisto Maalinnuston pistelaskennat Pistelaskenta (Luonnontieteellinen keskusmuseo 2013) on monissa maissa maalintujen kannanmuutosten seurannan päämenetelmä. Pistelaskennassa havainnoidaan valitulla pisteellä lintuja viiden minuutin ajan. Havainnoista pääosa on kuulohavaintoja. Lajit kirjataan muistiin sitä mukaa kuin ne havaitaan ja lajinimen kohdalle merkitään parimäärät etäisyysluokittelun mukaan siten, että laskijasta (s = sisällä) alle ja (u = ulkona) yli 50 m:n päässä olevat merkitään erikseen omille sarakkeilleen. Havainnot tulkitaan parimääriksi. Sopiva laskenta-ajankohta on aamuisin toukokuun lopusta kesäkuun loppuun, jolloin linnut ovat pesimäreviireillään ja niiden lauluaktiivisuus on korkea. Sään on oltava hyvä, laskennasta on luovuttava jo kohtalaisessa tuulessa tai sateessa. Tuulivoimahankkeeseen liittyvät pistelaskennat tehtiin yhdellä käyntikerralla kahdeksana eri aamuna. Laskentapisteitä oli kaikkiaan 35. Keskimäärin yhdessä aamussa laskettiin siten 4-5 pistettä. Laskennat tehtiin klo välisenä aikana. Kaikki havaitut linnut (myös lokki- ja vesilinnut) kirjattiin. Laskentapisteet pyrittiin sijoittamaan tuulivoimalaitosten sen hetkisiä sijoitussuunnitelmien mukaan. Pistelaskennan jälkeen kukin voimalapaikka kartoitettiin noin sadan metrin säteeltä kohdistaen kartoitus potentiaalisesti arvokkaisiin elinympäristöihin. Näissä tehtyjä havaintoja ei otettu mukaan pistelaskennan tuloksiin. Lisäksi kirjattiin ylös laskentapisteiden välisillä siirtymillä tehdyt havainnot suojelullisesti merkittävistä lajeista. Laskentapisteiden sijainti ja niiden suhde nykyiseen YVA:n laajimpaan toteutussuunnitelmaan on esitetty kuvassa 3. Kaikki pistelaskennat tehtiin laskentaan otollisissa laskenta-olosuhteissa. Laskentapäivinä tuuli oli heikkoa ja sää oli poutainen. Pistelaskennoista vastasi Heikki Tuohimaa.

9 Kuva 3. Pistelaskentakohteet (vrt. liite 1) ja niiden suhde nykyisen suunnitelman voimalapaikkoihin. Kuten kuvasta voi havaita, voimalapaikat ovat osittain muuttuneet Metson soidinpaikkakartoitukset Metsojen soidinpaikkojen kartoitus toteutettiin välillä yhdeksänä päivänä. Soidinpaikkoja etsittiin maastokohteilta, jotka etukäteen karttatarkastelun perusteella vaikuttivat potentiaalisilta soidinalueilta. Edeltävä talvi oli leuto ja lähes lumeton, minkä vuoksi soidinjälkiä ei voinut etsiä lumelta, mutta esimerkiksi hakomispuut ja ulosteet olivat havaittavis-

10 sa. Äänihavaintoja haettiin aamuvarhaisella soivista kukoista ja lentoon lähtevistä linnuista. Lisäksi hankealueelta kerättiin kanalintujen soidinpaikoista tietoa haastattelemalla paikallisia metsästysseuroja. Haastateltavina olivat Sakari Uunila (Himangan metsästysseura) ja Aimo Koskinen (Pohjanpään metsästysseura). Metsojen soidinpaikkakartoituksesta vastasi Mika Sievänen Erityisalueiden linnustokartoitukset Erityisalueiden linnuston selvitysmenetelminä perustuivat linnustonseurannan havainnointiohjeisiin (Luonnontieteellinen keskusmuseo 2014, Koskimies 1994) osin kevennettyinä muotoina. Laskennat ajoittuivat vaihtelevasti elinympäristöstä riippuen huhtikuun ja heinäkuun välille vuonna Erilliset kartoitukset kohdennettiin selvitysalueen sellaisiin osiin, joiden linnustollinen arvo olisi mahdollisesti muuta aluetta suurempi. Näihin lukeutuvat vesistöt, vanhat metsät, pellot ja louhos. Käytetyillä menetelmillä kyettiin saavuttamaan riittävä käsitys kyseisten alueiden linnustollisista arvoista. On mahdollista, että joitakin alueilla esiintyviä lajeja on kuitenkin jäänyt havaitsematta. Erillisiä kartoituksia tehtiin seuraaville vesistöille: Pirttijärvi, Hirvijärvi, Nuttura, Marjajärvi ja Haaralanjärvet. Näistä Hirvijärvi ja Nuttura sijoittuvat hankealueen sisälle, muut sen ulkopuolelle alle kahden kilometrin säteelle hankealueen rajasta. Laskentamenetelmänä käytettiin vesi- ja rantalinnuston piste- tai kiertolaskentaa. Laskentakertoja oli 1-2 kpl. Moskuankallioiden louhos ja siihen liittyvän linnusto selvitettiin yhden kerran kartoituslaskentaa käyttäen. Laajimmat hankealueen sisällä tai reunalla olevat peltoalueet tarkistettiin sopivilta tähystyspisteiltä havainnoiden. Tarkistettuja peltoja olivat mm. Kekonevan, Syväjärven, Uusiniityn ja Potinnevan pellot. Vanhaa puustoa sisältävät linnustollisesti potentiaalisesti arvokkaat metsäalueet kierrettiin jalkaisin huhti-kesäkuun aikana osin yhdistettynä mm. pistelaskentoihin sekä metso- liito-orava- ja kasvillisuusselvityksiin. Näistä maastotutkimuksista vastasivat Petri Hertteli, Heikki Tuohimaa ja Mika Sievänen.

11 Kuva 4. Kartoitetut linnuston erityiselinympäristö-alueet eri menetelmillä (ks. tekstit) sekä lentävien lintujen tärkeimmät tähystyspaikat: 1. Merikankaan hakkuuaukea, 2. Syväjärven peltoaukea, 3. Kekonevan peltoaukea, 4. Lehmisalon peltoaukea, ), 5. Kiviriutanmäki (Henkilönostimella 6. Saurakorven hakkuuaukea, 7. Hirsikankaan hakkuuaukea, 8. Kokkokangas (Henkilönostimella) ja 9. Moksuankallioiden louhos.

12 3.1.5 Päiväpetolintutarkkailut Petolintutarkkailuilla pyrittiin selvittämään alueella pesivää ja ruokailevaa sekä selvittämään petolintujen alueiden käyttöä ja lentokorkeuksia. Tähystyspaikoiksi valittiin kohteita, joilta on mahdollisimman laaja ja hyvä näkyvyys hankealueelle ja lähiympäristöön. Kesällä tähystystarkkailua tehtiin välisenä aikana viitenä päivänä noin 19 tuntia. Lisäksi reviireiden tarkkailua tehtiin kevätmuuttotarkkailujen sekä jälleen syysmuuton tarkkailujen yhteydessä. Toukokuun ja elokuun välisenä aikana lentävien petolintujen havainnointia oli yhteensä noin 36 tuntia kahdeksana päivänä. Erityisesti kiinnitettiin kaikissa tarkkailuissa merikotkiin. Tarkkailua tehtiin yksinomaan poutasäillä. Kaikista petolintuhavainnoista kirjattiin ylös laji, yksilömäärä, lentosuunta, lentokorkeus, etäisyys, toiminta (mm. matkalento/saalisteleva) sekä mm. mahdolliset saaliinkannot. Kaikkien petolintuja koskevien havaintojen perusteella pyrittiin määrittämään reviirien sijainnit, jonka vuoksi huomiota kiinnitettiin erityisesti saaliinkantoihin ja poikueisiin (Esim. Honkala 2011). Tämän lisäksi liikuttiin metsien sisällä kävellen ja hakkuuaukeilla pysähdellen petolintujen poikueita ja pesiä etsien. Petolintutarkkailuista vastasivat keväällä pääosin Marko Pohjoismäki ja osin Petri Hertteli ja Heikki Tuohimaa. Kesällä ja syksyllä siitä vastasi Heikki Tuohimaa. Tähystyspaikoiksi pyrittiin valitsemaan sellaisia kohteita, joilta on hyvä näkyvyys mahdollisimman laajasti ympäristöön. Selvitysalueen korkeusvaihtelu on melko pientä ja selvitysalueen läheisyydessä ei esiinny korkeita, puuttomia mäkiä tai kallioalueita. Tämän johdosta seurantapisteitä sijoitettiin avohakatuille rinteille, louhokselle ja pelloille. Kokkokankaan ja Kiviriutanmäen tarkkailussa hyödynnettiin henkilönostinta, jonka avulla päästiin 5-15 metrin korkeudelle ja puiden latvusten yläpuolelle. Tällöin näkymä oli lähes esteetön kaikkiin ilman suuntiin. Moksuankallioiden louhokselta on hyvä näkyvyys länteen ja pohjoiseen. Näkyvyys on rajoittuneempi luoteeseen sekä itäpuolelle ja estynyt etelän suuntaan. Muilla paikoilla näkyvyys on rajoittuneempi. Päätarkkailupisteiden sijainti on esitetty kuvassa 3. Lisäksi pienimuotoisemmin havainnoitiin paikoin muilla avoimilla alueilla. Merikotkien kohdalla lentoliikkeiden seurantojen lisäksi mahdollista tuhoutuneen pesän tilalle syntynyttä uutta pesäpaikkaa etsittiin maastossa jalkaisin yhdistettynä muihin luontokartoituksiin sekä ilmasta käsin pienlentokoneen avulla. Jalkaisin metsiköitä kartoitettiin projektin aikana useassa eri yhteydessä. Kartta- ja ilmakuvatarkastelulla yhdistettynä alueen metsätietoihin (metsävarannot ja metsätaloussuunnitelmat) arvioitiin potentiaalisimpia pesimämetsiä. Todennäköisimpiä pesimämetsiä ovat etenkin isoista teistä ja asutuksesta syrjässä olevat avomaiden reunoilla sijaitsevat isopuustoiset metsät. Huomioon otettiin metsiköitä rajattaessa myös merikotkan havaittu lentokäyttäytyminen, mm. laskeutumispaikat. Lentokoneella kuljettu reitti suunniteltiin siten, että potentiaalisimmat metsiköt saataisiin havaittua yläpuolelta. Lentokoneella lennettiin noin 200 metrin korkeudella potentiaalisimpien pesimäalueiden yllä. Lentokonetarkastuskäynnit ajoittuivat ja Yhteensä Himangan hankealueella ja sen lähiseudulla lennettiin noin kaksi tuntia. Lentokoneella tehtyihin tarkkailuihin osallistuivat Petri Hertteli ja Heikki Tuohimaa. Taulukko 1. Lentävien petolintujen havainnointiajat. Lisäksi petolintuja tarkkailtiin kevät- ja syysmuuton tarkkailujen ohessa PVM Aloitusaikktitisuunta Lopetusai- Havainnoin- Paikka Päähavainnoin :00 15:00 8:00 Kiviriutanmäki Kaikki suunnat :15 15:45 5:30 Kiviriutanmäki Kaikki suunnat :15 18:30 1:15 Kekonevan peltoaukea Itään :00 20:40 1:40 Moskuankallion louhos Pohjoiseen-Länteen :30 16:30 1:00 Lehmisalon peltoaukea Läntee-Etelään :15 13:15 1:00 Hirsikankaan hakkuuaukea Länteen :00 12:00 3:00 Moskuankallion louhos Pohjoiseen-Länteen :30 10:30 1:00 Syväjärven peltoaukea Pohjoiseen-Itään :15 15:15 1:00 Kekonevan peltoaukea Itään

13 :15 13:45 1:30 Saurakorven hakkuuakuea Pohjoiseen :45 11:45 1:00 Lehmisalon peltoaukea Läntee-Etelään :45 16:45 1:00 Hirsikankaan hakkuuaukea Länteen :00 18:00 1:00 Merikankaan hakkuuaukea Länteen-Etelään :20 11:20 2:00 Merikankaan hakkuaukea Länteen-Etelään :00 13:00 1:00 Hirsikankaan hakkuuaukea Länteen :20 15:20 1:00 Moskuankallion louhos Pohjoiseen-Länteen :00 9:30 0:30 Kekonevan peltoaukea Itään :15 13:15 4:00 Moskuankallion louhos Pohjoiseen-Länteen Yhteensä 36:25: Pöllökartoitus Pöllöselvitys tehtiin käyttäen yökuuntelumenetelmää (ns. point stop method, Lundberg 1978, Korpimäki 1980 ja Korpimäki 1984). Maastoselvityksessä hankealueella kuljettiin metsäautotieverkostoa pitkin pysähtyen säännöllisesti kuuntelemaan noin kilometrin välein muutaman minuutin ajaksi. Pöllöjen esiintyminen ja pesivän kannan koko vaihtelee huomattavasti valtaosalla Suomen pöllölajeista. Pöllökartoituksia tehtiin välillä kolmena yönä noin 12 tuntia. Kartoitus tehtiin pistekuunteluina hankealueiden ja sen läheisillä alueilla. Kartoituksessa kuljettiin yöaikaan metsäautoteitä ja paikallisteitä pitkin ja pysähdeltiin kuuntelemaan kullakin kuuntelupisteellä noin 5 minuutin ajaksi. Maastokäynnit tehtiin tyynellä, kartoitukseen soveltuvalla säällä. Työn toteutti Mika Sievänen. 3.2 Tulokset Linnuston yleiskuvaus Tehdyissä maastotutkimuksissa havaittiin yhteensä 87 todennäköistä pesivää tai reviiriä pitävää lajia selvitysalueella. Selvitysalueeseen sisältyivät hankealueen lisäksi mm. vesistöt kahden kilometrin säteeltä. Lisäksi pesimäaikana 10 muuta lajia liikkui alueella säännöllisesti esimerkiksi ruokailulentojen yhteydessä, mutta pesintään viittaavia havaintoja hankealueelta tai sen lähialueelta ei todettu. Alueella runsaita lajeja ovat pajulintu, peippo, harmaasieppo, metsäkirvinen, hömötiainen ja talitiainen. Metsälinnuston kohdalla suojelullisesti merkittäviä ja harvalukuisempia lajeja tavattiin vähänlaisesti. Metsien suojelullisesti merkittävimpään lajistoon kuuluivat metso, käenpiika, leppälintu ja pikkusieppo. Pelto- ja hakkuuaukeilla esiintyi usean parin voimin pikkulepinkäinen. Suolinnusto on niukkaa, sillä alueella ei ole juuri soita. Samoin hankealueen sisällä olevat vesistöt ovat linnustoltaan niukkoja. Reuna-alueilla olevat lammet ovat selvästi monimuotoisempia, joilla pesivät mm. tukkasotka, mustakurkku-uikku ja joutsen. Hankealueen tai sen lähialueen pesiviä päiväpetolintulajeja ovat varpushaukka, kanahaukka, sinisuohaukka, tuulihaukka ja hiirihaukka. Merikotkia liikkuu alueella säännöllisesti ja sen yksi reviiri yltää hankealueelle. Pöllöistä reviiri havaittiin suo-, helmi- ja viirupöllöllä Pistelaskennat Pistelaskentojen perusteella alueen runsaimpia lajeja ovat pajulintu, peippo, harmaasieppo, metsäkirvinen, hömötiainen ja talitiainen. Pistelaskennan tulosten perusteella laskettu maalinnuston tiheys (Järvinen 1978) on 334 paria/km 2. Pisteiden sisävyöhykkeellä (50 metrin säteellä) havaittiin 75 lintureviiriä, mikä tarkoittaisi linnustotiheytenä 272 paria. Kaikkia sisäpuolella olevia reviirejä ei kuitenkaan havaita viiden minuutin aikana, joten tämä aliarvioi todellista tiheyttä. Keski- Pohjanmaan alueella vallitseva maalinnuston tiheys on yleensä paria/km 2 (Väisänen

14 1998 ym.). Tulosten valossa hankealueen linnuston tiheys olisi alueellisesti keskimääräistä korkeampi. Tämä saattaa selittyä meren rannikon läheisyydellä (linnustotiheys alenee sisämaahan siirryttäessä) ja hankealueen soiden vähäisyydellä (linnustotiheys on metsissä korkeampi kuin soilla), mutta myös laskijalla on vaikutusta tulokseen. Varsinaisissa pistelaskennoissa havaittiin 54 lajia, joista 50 oli ns. maalintulajeja. Kun otetaan huomion siirtymätaipaleet ja kullakin (kesän 2014 mukaisen voimalapaikkasuunnitelman) pisteellä tehty tarkempi kartoitus, havaittiin pistelaskennoissa 68 lajia. Suojelullisesti merkittävistä lajeista sisävyöhykkeellä 50 metrin säteen sisäpuolella havaittiin vain teeri (pisteellä 021). Lisäksi 50 metrin säteen sisäpuolelta suojelullisesti merkittävistä lajeista pisteeltä 02 löytyi metso viiden minuutin laskenta-ajan jälkeisessä tarkennetussa kartoituksessa. Yli 50 metrin etäisyydellä merkittävimpiä pistelaskennassa havaittuja lajeja olivat liro, käenpiika, palokärki, leppälintu, pikkusieppo, pikkulepinkäinen ja järripeippo. Pistelaskentojen tulokset yksityiskohtaisesti on esitetty liitteessä 1. On huomioitava, että voimalapaikoille on laadittu uudet sijoitussuunnitelmat. Tässä syystä kaikille voimapaikoille ei ole tehty pistelaskentaa. Pistelaskentapaikkojen suhde nykyiseen voimalapaikkasuunnitelmaan on esitetty kuvassa 3. Nykyisen laajimman vaihtoehdon mukaisista voimalapaikoista 12 on pysynyt samoina edelliskesän tilanteeseen verrattua. Niiden osalta linnusto on laskettu kattavasti. Kahdeksan voimalapaikka on siirtynyt lyhyen matkaa siten, että pistelaskentapaikka osuu osittain suunnitellulle voimalapaikalle. Pistelaskentaa ei ole tehty lopuille 16 nykyisen suunnitelman voimalapaikalle. Näiden alueiden luontotyypit on kuitenkin inventoitu, jolloin kyseisten kohteiden linnustoarvoa voidaan arvioida elinympäristöjen perusteella Metsojen soidinpaikkakartoitukset Selvityksissä löydettiin yksi metsojen soidinkeskus. Soidin vaikutti suurelta, ehdoton vähimmäismäärä oli 4 kukkoa ja kuusi koppeloa. Metsästysseuroilta saadun haastattelutiedon mukaan seudulla on otaksuttu olevan metson soidinpaikka, mutta täyttä varmuutta tästä ei ollut. Sen sijaan teerien tärkeäksi soidinalueeksi ilmoitettiin olevan Lahoniitun pelto. Todettu metsojen soidinpaikka on esitetty linnustoselvityksen liitteessä4, joka on tarkoitettu vain viranomaiskäyttöön. Kuva 5. Todetun metsojen soidinkeskuksen elinympäristöä

15 3.2.4 Erityiselinympäristöt Vesistöistä havaittiin suojelullisesti huomioitavista lajeista todennäköisesti pesivänä Marjajärvellä (kuva 6) mustakurkku-uikku (1 pari), tukkasotka (2 paria), joutsen (1 poikue), tavi (vähintään 1 pari), kuovi (1 reviiri) ja liro (1 reviiri). Vastaavasti Haaralanjärvellä havaittiin mm. tukkakoskelo (3 paria), joutsen (1 pari + pesä) ja tukkasotka (1 pari). Pirttijärvellä esiintyivät tukkasotka (1 pari), tukkakoskelo (1 pari) ja telkkä (1 pari). Pirttijärvellä ovat aiemmin pesineet joutsen ja kaakkuri. Kaakkuria ei kuitenkaan ole enää tavattu viime vuosina järvellä (Hannu Tikkanen). Hirvijärvellä ja Nutturalla ei havaittu suojelullisesti huomioitavia lajeja. Moskuankallioiden louhosalueella esiintyivät mm. kivitasku (1 pari), törmäpääsky (4 paria) ja louhoksen lammessa esiintyivät joutsen mm. (1 pari), tavi (1 pari) ja telkkä (1 pari). Peltoalueella havaittiin alueella yleisiä peltojen lajeja. Erikoisimpia olivat mm. pikkulepinkäinen, peltopyy, kuovi ja jotkin petolinnut. Linnustollisesti peltoalueet olivat vaatimattomia. Metsäalueiden kartoituksissa ei tullut esille erityisen huomionarvoisia lajeja. Kartoitukset tukivat pistelaskentojen käsityksiä linnustosta. Metsäalueilla tai hakkuuaukeilla havaittiin kuitenkin joitakin reviirejä suojelullisesti huomioitavista lajeista mm. kurjella, rantasipillä, valkoviklolla, pikkulepinkäisellä ja palokärjellä. Linttirämeellä havaittiin liro. Suojelullisesti huomioitavien lajien reviirit on esitetty kuvassa 8. Kuva 6. Ilmasta kuvattuna Marjajärvi, joka on hankealueen läheisyydessä linnustollisesti edustava kohde Päiväpetolintutarkkailut Muuttotarkkailujen ja petolintutarkkailujen aikana havaittiin touko-elokuun välillä yhteensä 14 päiväpetolintulajia. Näistä (suluissa reviirien määrä) varpushaukka (3-4), kanahaukka (2), tuulihaukka (2) ja hiirihaukka (1) pesivät joko hankealueen sisällä tai sen reunoilla. Muista petolinnuista merikotka ja ruskosuohaukka liikkuvat alueella säännöllisesti. Merikotka tarkastellaan erikseen jäljempänä. Havaitut sääksi, mehiläishaukka, maakotka, piekana ja nuolihaukka olivat todennäköisesti muuttomatkalla tai muita kiertelijöitä, eivätkä lajit kuuluneet ainakaan kesällä 2014 säännölliseen pesimäaikana alueella tavattavaan lajistoon. Näiden lisäksi havaittiin pesimätön yksivuotias saalisteleva arosuohaukka. Kesällä 2015 alueella löydettiin myös todennäköinen sinisuohaukkareviiri (Petri Hertteli). Pöllöjen tapaan päiväpetolintujen reviirejä ja pesäpaikkoja

16 koskevat tiedot on esitetty suojelusyistä erillisessä vain viranomaiskäyttöön osoitetussa liitteessä 4. Joidenkin päiväpetolintulajien esiintyminen riippuu voimakkaasti paikallisesta myyräkannasta. Metsäntutkimuslaitoksen (2014) myyräseurannat keväällä 2014 osoittivat, että myyrien määrät vaihtelevat alueellisesti huomattavasti Oulun eteläpuoleisessa Suomessa. Lauha ja vähäluminen talvi verotti myyräkantoja. Syksyn kohtalaiset myyräkannat monin paikoin romahtivat merkittävästi, kun taas toisilla paikoilla kanta säilyi yli talven. Himangalla myyräkannan voidaan arvioida olleen kesällä 2014 keskinkertainen. Myyräkanta vahvistui vuoden aikana ja kevään 2015 sinisuohaukkareviiri saattaa olla seurausta vahvistuneesta myyräkannasta. Havaitut petolintujen pesäpaikat ja arviot reviirien sijainneista on esitetty liitteessä 4, joka on suojelullisista syistä tarkoitettu vain viranomaiskäyttöön. Merikotka Tuulivoiman vaikutuksille nykyisen tietämyksen mukaan merikotkaa pidetään yhtenä alttiimmista lintulajeista, minkä vuoksi lajiin on maastotutkimuksissa kiinnitetty erityistä huomiota. Vaino ja ympäristömyrkyt olivat hävittää merikotkan sukupuuttoon Suomesta. Suojelutyön ansiosta viimeisinä vuosikymmeninä lajin kanta on kuitenkin ollut vahvassa kasvussa. Vuonna 1950 maamme merikotkakannaksi arvioitiin vain 35 pesivää paria (Väisänen ym. 1998), kun vuonna 2013 Suomessa havaittiin 412 reviiriä. Merikotka luokitellaan uhanalaisuudeltaan vaarantuneeksi (Rassi ym. 2010). Se kuuluu luonnonsuojelulain 47 :n nojalla erityisesti suojeltaviin lajeihin, joille tärkeiden esiintymisalueiden hävittäminen tai heikentäminen on kielletty. Lisäksi se on lintudirektiivin liitteen I laji. Merikotka rakentaa pesänsä useimmiten vanhoihin puihin, joiden oksasto tai latvus on riittävän tukevat kannattamaan suurikokoista pesää. Merikotkat voivat pesiä jopa vuosikymmeniä samassa pesässä, jonka rakentamista emolinnut usein jatkavat vuosittain. Varsinaisen pesäpuun ohella merikotkaparin reviirillä on usein myös useita varapesiä, joita linnut usein rakentavat lopputalven ja alkukevään aikana ennen munintavaihetta. Kesäaikaan merikotkat käyttävät ravinnokseen erityisesti kalaa sekä vesi- ja lokkilintuja, joita se voi saalistaa 10 km:n päässäkin pesäpaikalta. Tärkeimmät saalistusalueet sijoittuvat erityisesti matalille merenlahdille sekä merialueen lintuluodoille. Poikasten liikkuminen rajoittuu yleensä pesän välittömään ympäristöön. Merikotkatyöryhmän toteuttaman satelliittiseurantatutkimuksesta (Luonnontieteellinen keskusmuseo 2014) kesällä 2013 kolmen eri reviirin poikasen paikannuksista 90 % sijoittui pesän ympäristöön keskimäärin 2,6 neliökilometrin alalle (vaihteluväli 0,6-6,4 neliökilometriä). Merikotkakantaan kuuluu runsaasti myös pesimättömiä yksilöitä, sillä merikotka saavuttaa sukukypsyyden vasta noin viisivuotiaana. Satelliittiseurannoissa (Luonnontieteellinen keskusmuseo 2014) on havaittu, että pesimättömät merikotkat liikkuvat oikukkaasti jopa satojen kilometrien siirtymiä mihin vuoden aikaan tahansa. Pesärekisteritietojen mukaan hankealueen ympäristöön kymmenen kilometrin säteelle sijoittuu kolme merikotkareviiriä. Kaksi reviiriä sijoittuu rannikon läheisyyteen hankealueen luoteis- ja lounaispuolelle. Kyseisten reviirien pesäpaikkoihin on matkaa hankealueen rajalta yli seitsemän kilometriä. Merikotka on pesinyt aiemmin myös hankealueen sisällä, viimeksi vuonna Pesä on kuitenkin todettu pudonneeksi vuonna 2013, eikä merikotka ole aloittanut paikalla uutta pesintää. Merikotkan pesän osalta on Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus on antanut lausuntonsa (POPELY/751/07.01/2013). Lausunnon mukaan ELY keskus katsoo, etteivät Luonnonsuojelulain 47 :n nojalla tehtävän merikotkan tärkeän esiintymispaikan rajaamispäätöksen edellytykset nykyisellään täyty, koska merikotkan ei tiedetä esiintyneen eikä esiintyvän tarkasteltavalla alueella säännöllisesti. Merikotkan esiintymistä nähtiin kuitenkin tarpeelliseksi selvittää YVA:n yhteydessä. Merikotkien lentoliikehdintää tarkkailtiin pesimäkauden eri vaiheissa. Mielenkiinnon kohteena olivat erityisesti pesinnästä kertovat havainnot, kuten mahdollinen pesän rakentaminen, saaliin-

17 kannot ja poikasten lentoharjoittelut. Merikotkien lentelyä tarkkailtiin sekä kevätmuuton, kesällä petolintureviirien että syysmuuton tarkkailujen yhteydessä, yhteensä noin 160 tunnin ajan. Havaittujen merikotkien hankealueella viettämä lentoaika pyrittiin arvioimaan. Maastossa tehdyissä lentävien merikotkien tarkkailuissa syksyn 2013 viidestä havainnointipäivästä merikotkia havaittiin kahtena päivänä ja molempina päivinä hankealueen yllä. Keväällä 2015 merikotkia havaittiin 11 päivänä 14 tarkkailupäivästä ja yhdeksänä päivänä hankealueen yllä. Kesäkuun ja elokuun välisenä aikana kuuden tarkkailupäivän aikana merikotkia havaittiin kolmena päivänä ja molempina päivinä osan aikaa hankealueella. Syyskuussa kolmena tarkkailupäivänä merikotka havaittiin kaikilla kerroilla ja jokaisena päivänä myös hankealueella. Kaikkiaan 29 havainnointipäivän aikana merikotkia havaittiin 18 päivänä ja hankealueen yläpuolella 16 päivänä. Merikotkia havaittiin siten lentävän hankealueen yläpuolella enemmän kuin joka toisena tarkkailupäivänä. Merikotkien hankealueen yllä viettämää lentoaikaa ei voida arvioida tarkasti. Kun yleistetään tehdyt havainnot havainnointiaikoihin, saadaan kaikkien merikotkien osalta karkeasti lentomääräksi noin 300 tuntia vuodessa hankealueen yllä. Tähän päästään, kun tarkkailujen aikana kotkia (summaamalla yksilöiden lennot yhteen) havaittiin olevan hankealueen yllä lennossa noin 12 tunnin ajan, lentävien lintujen tarkkailua oli noin 160 tuntia ja vuodessa valoisaa aikaa on 4380 tuntia. Tulokseen liittyy selkeitä epävarmuustekijöitä, joten sitä on pidettävä vain suuntaaantavana. Kaikkia alueella lentäviä kotkia ei havaittu tarkkailujen aikana, mutta toisaalta havainnointi painottui merikotkien otollisille lentosäille. Esimerkiksi sateessa ja talvella merikotkat lentelevät vähemmän. Toisinaan hankealueen yläpuolella saattoi olla useitakin merikotkia samanaikaisesti, jolloin jotkin yksilöt oli välttämätöntä jättää vähemmälle huomiolle. Epävarmuustekijät huomioitunakin voidaan arvioida lentelymäärän olevan satoja tunteja (enemmän kuin kymmeniä ja vähemmän kuin tuhat) vuodessa. Enimmillään yhden päivän aikana ( ) havaittiin merikotkien lentävän yhteensä 3-4 tuntia hankealueen yllä, jolloin hetkellisesti hankealueella oli samanaikaisesti viisi merikotkaa (kaksi aikuista paria ja esiaikuinen). Vuoden ympäri rannikkoseudulla "sahaavat" nuoret ja esiaikuiset vielä reviirittömät yksilöt. Ottaen huomioon merikotkan nykyisen runsauden, havaittu lentotiheys voidaan katsoa olevan tällä etäisyydellä rannikosta varsin tyypillinen.

18 Kuva 7. Merikotkapari männyn latvassa hankealueen länsipuolella noin kilometrin päässä. Kuva otettu kännykällä kaukoputken läpi. Iälleen määritettyjen perusteella havaitusta merikotkien kokonaislentoajasta noin 80 % muodostivat aikuiset merikotkat. Edelleen valtaosa aikuisten merikotkien kokonaislentoajasta oli yhden parin aikaan saamaa, jonka reviiristä hankealue muodostaa osan. Sen sijaan muita aikuisia merikotkia alueella liikkui vain satunnaisesti. Määrällisesti havainnoista nuorempien ikäluokkien osuus oli selvästi suurempi kuin viidennes, mutta erityisesti aikuisille yksilöille oli tyypillistä jäädä toisinaan hankealueen ylle kaartelemaan kohoten korkealle, jolloin lentotunteja kertyi runsaasti. Kirjattujen lentokorkeuksien perusteella arviolta 23 % lentoajasta tapahtui ns. riskikorkeudella ( metriä). Valtaosa lentoajasta (yli 70 %) tapahtui riskikorkeuden yläpuolella, mikä myös johtui edellä kuvatusta käyttäytymisestä. Muiden kuin em. reviirin merikotkien lentely tapahtui hankealueen eri osissa varsin tasaisesti. Tehtyjen maastotarkkailujen perusteella hankealuetta säännöllisesti käyttävän reviirin painopistealue sijoittui hankealueen luoteisosaan ja siitä meren rantaviivaan saakka. Yleisesti ottaen pari liikkui hyvin laajalla alueella, eikä reviirin rajoja ollut tarkasti määriteltävissä. Havaintojen perusteella reviirin merikotkat eivät pesineet kesällä Mikäli pesintä olisi ollut käynnissä, naaras olisi ollut hautomassa keväällä. Merikotkapari näyttäytyi kuitenkin yhdessä toistuvasti koko kevään ja kesän laajalla alueella liikkuen. Myöskään poikasista ei saatu havaintoja loppukesällä tai

19 alkusyksyllä. Ehkä merkittävin havainto merikotkaparista saatiin ( ). Tuolloin merikotkapari lensi useita kymmeniä kilometrejä yhteen menoon laajalla alueella, osan ajasta hankealueella, lopulta laskeutuen hankealueen länsipuolelle, noin kahden kilometrin päähän. Koko tämän ajan toinen emoista kantoi pesänrakennusainesta. Kyse saattoi olla enemmänkin ns. harjoittelusta kuin varsinaisesta pesän rakentamisesta. Havainto viittaa vahvasti siihen, että varsinaista pesäpaikkaa ei tuolloin ollut. Sillä olettavasti pesärakennusaines olisi pesälle viety suoraviivaisesti. Jalkaisin ja lentokoneella tehdyllä tarkastuksella pesää tai pesiä ei löydetty. On huomioitava, että puiden latvojen yläpuolella kohoavalta henkilönostimelta oli havaittavissa lähes esteettömästi kaikkiin ilman suuntiin koko hankealueelle ja sen merenpuoleiselle alueelle. On oletettavaa, että merikotkien nousut ja laskut (eritoten saaliin kannot / pesänrakennusaineksen kannot) olisivat paljastaneet pesinnän, jos sellainen olisi ollut. Vertailun vuoksi lentokoneesta kyettiin havaitsemaan toisen kaukaisemman reviirin pesä. Kyseinen havaittiin sekä lentokoneesta että jälkikäteen kuvista. Samoin ko. toisen reviirin pesä paikannettiin merikotkien käytöksen perusteella myös henkilönostimen lavalta. Kokonaisuutena merikotkan pesän etsintään on käytetty runsaasti aikaa ja erilaisia menetelmiä. Niiden perusteella voidaan todeta, että hyvin todennäköisesti kesällä 2014 pesintää tai merikotkien aktiivisesti käyttämää pesäpaikkaa ei ollut hankealueella tai sen läheisyydessä Pöllökartoitus Yökuunteluissa reviirihavainnot saatiin viirupöllöstä ja helmipöllöstä. Suopöllö tavattiin myöhemmin kesällä. Hankealueella todennäköisesti esiintyy hyvinä myyrävuosina myös muita pöllölajeja. Rengastustoimistolta saadun tiedon mukaan viirupöllön tiedetään pesineen Rautilan läheisyydessä vajaan 500 metrin päässä hankealueesta. Muutoin hankealueelta tai sen läheisyydestä (alle 2km) ei rengastustoimiston tiedoissa ole pöllöreviirejä. Todettu pöllöjen reviirit on esitetty linnustoselvityksen liitteessä 4, joka on tarkoitettu vain viranomaiskäyttöön. 3.3 Uhanalaiset ja muut huomionarvoiset lajit Maastoselvitysten perusteella hankealueen ja niiden lähialueen pesimälinnusto koostuu valtaosin Keski-Pohjanmaalla yleisistä ja runsaista metsälajeista, kuten pajulintu, peippo, harmaasieppo ja metsäkirvinen. Esimerkiksi suolintuja on hyvin vähän. Suojelullisesti huomioitavia lajeja alueella tai sen välittömässä läheisyydessä tavattiin maastotutkimuksissa 33, jotka edustavat pääasiassa metsien ja kosteikkojen lajistoa sekä petolintuja. Näistä 28 tulkittiin hankealueella tai sen läheisyydessä pesiviksi tai reviiriä pitäviksi. Valtakunnallisesti uhanalaisista vaarantuneista (VU) lajeista näitä olivat tukkasotka, mustakurkku-uikku, merikotka, sinisuohaukka, hiirihaukka, törmäpääsky ja kivitasku. Silmälläpidettävien lajien (NT) kantoja ei Suomessa määritellä vielä valtakunnallisesti uhanalaisiksi, mutta niiden kannankehitystä pyritään seuraamaan tehostetusti niiden havaitun taantumisen seurauksena. Silmälläpidettäviksi (NT) luokitelluista lajeista havaittiin tukkakoskelo, teeri, metso, rantasipi, helmipöllö, käenpiika, niittykirvinen ja punavarpunen. Valtakunnallisesti elinvoimaiset (LC) tai silmälläpidettävät lajit (NT) voidaan lisäksi määritellä jossain maan osassa alueellisesti uhanalaisiin lajeihin, mikäli riski niiden häviämiselle on tällä alueella ilmeinen. luokitellaan Pohjanmaan keskiboreaalisella vyöhykkeellä (vyöhyke 3a) alueellisesti uhanalaisiin lajeihin (RT) ja alueellisesti uhanalaisista metso, liro, pikkusieppo ja järripeippo. EU:n lintudirektiivin liitteen I mukaisia lajeja, jotka ovat yhteisön alueella erityisen suojelun kohteena, esiintyy hankealueella 15. Suomen kansainvälisistä vastuulajeista on alueelta havaintoja 14 eri lajista Vastuulajien kohdalla Suomen kannan osuus on vähintään 15 % Euroopan kannasta. Merikotka lisäksi kuuluu luonnonsuojelulain erityisesti suojeltaviin lajeihin. Muita huomionarvoisia ovat kesäajan ruokailulennoillaan runsaslukuisesti hankealueen yli kulkevat selkälokki (VU) ja naurulokki (NT).

20 Tavatut uhanalaiset lajit eivät pesi niinkään hankealueen sisällä vaan sen reunoilla (kuva 8), sillä voimaloiden suunnitelluilla rakennuspaikoilla ei esiinny niiden vaatimaa elinympäristöä. Samoin petolintureviirit sijoittuvat pääasiassa hankealueen ulkopuolelle. Itse suunniteltu voimaloiden rakentamisalueella huomionarvoisten lajien esiintyminen on ylipäätäänkin niukkaa. Huomionarvoisista lajeista suhteellisen tavallisia lajeja voimaloiden rakennuspaikkojen ympäristössä ovat kuitenkin palokärki, metso, pyy, teeri ja pikkulepinkäinen. Taulukko 2. Selvityksissä tavatut suojelullisesti huomionarvoiset pesivät tai reviiriä pitävät lajit hankealueella tai sen läheisyydessä. UH = Uhanalaisluokitus: VU = vaarantunut, NT = silmälläpidettävä, RT = Alueellisesti uhanalainen. EU:n lintudirektiivin liitteen I laji, Vast. = Suomen kansainvälinen vastuulaji. Laji Tieteellinen UH EU VAST Laulujoutsen Cygnus cygnus x x Tavi Anas crecca x Tukkasotka Aythya fuligula VU x Telkkä Bucephala clangula x Tukkakoskelo Mergus serrator NT x Pyy Tetrastes bonasia x Teeri Tetrao tetrix NT x x Metso Tetrao urogallus NT, RT x Mustakurkku-uikku Podiceps auritus VU x Merikotka Haliaeetus albicilla VU x Sinisuohaukka Circus cyaneus VU x Hiirihaukka Buteo buteo VU Kurki Grus grus x Kuovi Numenius arquata x Rantasipi Actitis hypoleucos NT x Valkoviklo Tringa nebularia x Liro Tringa glareola RT x x Viirupöllö Strix uralensis x Suopöllö Asio flammeus x Helmipöllö Aegolius funereus NT x x Käenpiika Jynx torquilla NT Palokärki Dryocopus martius x Törmäpääsky Riparia riparia VU Niittykirvinen Anthus pratensis NT Leppälintu Phoenicurus phoenicurus x Kivitasku Oenanthe oenanthe VU Pikkusieppo Ficedula parva RT x Pikkulepinkäinen Lanius collurio x Järripeippo Fringilla montifringilla RT Isokäpylintu Loxia pytyopsittacus x Punavarpunen Carpodacus erythrinus NT x Laulujoutsen (Cygnus cygnus) (EU, EVA) Laulujoutsenen pääelinympäristöinä ovat rehevänpuoleiset sisävedet ja lammet sekä allikkoiset rimpisuot. Pääosa Suomen kannasta pesii Keski- ja Pohjois-Suomessa. Laulujoutsen on runsastunut huomattavasti viime vuosikymmeninä. Hankealueen lähiympäristöstä löytyi kolme todennäköistä pesintää. Lisäksi joutsenia havaittiin kesällä Pirttijärvellä, jossa se ei kuitenkaan pesinyt. Tavi (Anas crecca) (VAST) Tavi on Suomen runsaimpia puolisukeltajasorsia, jota tavataan etenkin rehevillä lintuvesillä ja metsälammilla. Laji pesii hyvin pienilläkin metsälammilla ja jopa metsäojien varrella, mutta laji karttaa karuimpia vesistöjä. Lajin kanta on viime vuosikymmeninä pysynyt melko vakaana. Laji löydettiin useimmista kartoitetuista vesistöistä. Todennäköisesti kaikkia alueella olevia pareja ei havaittu, vaan taveja pesii myös hankealueella suurimpien ojien sekä Pöntiönjoen varsilla.

21 Telkkä (Bucephala clangula) (VAST) Telkkä on runsaslukuisimpia sukeltajasorsia Suomessa ja laji pesii sekä pienillä, karuilla metsälammilla, rehevillä lintujärvillä ja saaristossa. Telkkä on kolopesijä, joka pesii vanhoihin palokärjen koloihin ja pönttöihin. Pesän ja lähimmän vesistön välimatka voi olla huomattava. Lajin kanta on viime vuosikymmeninä säilynyt vakaana. Laji esiintyy myös useimmilla seudun lammilla sekä Pöntiönjoessa. Tukkasotka (Aythya fuligula) (VU, VAST) Tukkasotka on myös kuulunut runsaslukuisimpiin sukeltajasorsiin Suomessa. Laji pesii etupäässä rehevillä lintujärvillä, suolammilla ja saaristossa. Lajille on tyypillistä asettuminen lokki- ja tiirakolonioihin. Parhaimmilla pesimäluodoilla voi olla kymmeniä pareja tukkasotkia. Monen muun sorsalinnun tavoin lajin kanta on voimakkaasti vähentynyt, kahden viime vuosikymmenen aikana alle puoleen. Laji esiintyy myös Haaralanjärvellä, Marjajärvellä ja Pirttijärvellä. Tukkakoskelo (Mergus serrator) (NT, VAST) Tukkakoskelo esiintyy koko Suomessa. Se suosii sisämaassa karuja, mieluiten kirkasvetisiä järviä, ja etenkin Pohjois-Suomessa jokia. Tukkakoskeloita pesii myös merialueilla ja rannikolla. Tukkakoskelon pesimäkanta on viime vuosikymmenten aikana taantunut: Tukkakoskelo on määritelty silmälläpidettäväksi. Selvityksissä laji havaittiin Haaralanjärvellä ja Pirttijärvellä. On mahdollista, että nämä yksilöt pesivät todellisuudessa meren rannikon ääressä käyttäen lampia vain ruokailuun. Mustakurkku-uikku (Podiceps auritus) (VU, EU) Mustakurkku-uikku on pienten runsaskasvustoisten järvien, lampareiden ja merenlahtien laji, jonka levinneisyys keskittyy eteläiseen Suomeen ja länsirannikolle. Mustakurkku-uikun pesimäkannan koko on pienentynyt viime vuosina luvun lopun arvio oli pesivää paria, mutta nyt (v. 2010) arvio oli enää paria. Laji on luokiteltu vaarantuneeksi. Selvityksissä ainoa mustakurkku-uikkupari tavattiin Marjajärvellä. Pyy (Bonasa bonasia) (EU) Pyykanta painottuu Etelä-Suomeen. Pyy on paikkalintu ja suosii tiheähköjä kuusivaltaisia sekametsiä. Kuten kaikki metsäkanalintukantamme, myös pyykanta on viimeisen 50 vuoden aikana laskenut. Viime vuosikymmeninä lajin kanta on pysynyt melko vakaana. Pyyreviirejä havaittiin muutamia. Todennäköisesti osa reviireistä jäi havaitsematta. Teeri (Tetrao tetrix) (NT, EU, VAST) Teertä esiintyy monenlaisissa metsäisissä ympäristöissä, mutta laji suosii sekametsäisiä alueita. Teerikanta on säilynyt viime aikoina vakaana. Teeriä havaittiin harvakseltaan hankealueella, osa havainnoista koski poikueita. Teerien soidinpaikka on ainakin Lahoniitun pellolla. Metso (Tetrao urogallus) (NT, EU, VAST, RT) Metso on luokiteltu vanhan metsän lajiksi. Laji ei vaadi esiintymisalueiltaan laajoja vanhoja metsiä, mutta suosii alueita, joissa on vanhan metsän piirteitä. Etenkin metsokukko on tiukasti paikkauskollinen. Lajin kanta on 50 vuodessa pienentynyt noin 70 %. Metsokannan jyrkimmän laskun on arvioitu olevan jo takana ja lajin kanta on viime aikoina säilynyt melko vakaana. Metson soidinpaikkakartoituksissa löydettiin yksi soidinalue. Pesimäajan maastoselvityksissä havaittiin sekä koiraita, naaraita. Myös poikue ja pesä havaittiin. Ruskosuohaukka (Circus aeroginosus) (EU) Havaittiin lentävän hankealueella kesän petolintutarkkailuissa. Laji on tulkittu ruokailuvieraaksi. Todennäköisiä pesimäalueita ovat meren rannikon ruovikkoiset lahdet. Merikotka (Haliaeetus albicilla) (VU, EU, Erityisesti suojeltava laji) Vaino ja ympäristömyrkyt olivat hävittää merikotkan sukupuuttoon Suomesta. Suojelutyön ansiosta viimeisinä vuosikymmeninä lajin kanta on kuitenkin ollut vahvassa kasvussa. Vuonna 1950 maamme merikotkakannaksi arvioitiin vain 35 pesivää paria (Väisänen ym. 1998), kun vuonna

22 2013 Suomessa havaittiin 412 reviiriä. Merikotka luokitellaan uhanalaisuudeltaan vaarantuneeksi (Rassi ym. 2010). Se kuuluu luonnonsuojelulain 47 :n nojalla erityisesti suojeltaviin lajeihin, joille tärkeiden esiintymisalueiden hävittäminen tai heikentäminen on kielletty. Maastohavaintojen ja pesärekisteritietojen perusteella hankealueen vaikutuspiirissä noin 10 kilometrin säteellä on kolme merikotkareviiriä. Merikotka on aiemmin pesinyt hankealueella, viimeksi vuonna Kesällä 2014 ilmeisesti pesimätön merikotkapari liikkui melko säännöllisesti hankealueella ja toisaalta hankealueen ja meren rannan välisellä alueella. Parin käytös ei viitannut pesintään kesällä Lisäksi hankealueella liikkuu säännöllisesti muitakin enimmäkseen pesimättömiä merikotkia, mutta vain satunnaisesti pesimäaikaan muita aikuisia merikotkia. Sinisuohaukka (Circus cyaneus) (VU, EU) Sinisuohaukka pesii pääasiassa suoalueilla. Lajin kanta vaihtelee voimakkaasti kulloisenkin vuoden myyrätilanteen mukaan, mutta lajin on todettu selvästi vähentyneen viime vuosikymmeninä. Pesimäkannan kooksi on arvioitu alle paria. Sinisuohaukka on Suomessa runsaimmillaan Pohjanmaalta Etelä-Lappiin. Hankealueella havaittiin yksi todennäköinen reviiri kesällä Hiirihaukka (Buteo Buteo) (VU) Hiirihaukka esiintyy valoisissa havu- ja sekametsissä, joiden välissä on peltoja, hakkuualueita ja soita. Kanta on vahvin Etelä-Suomessa. Suomen pesimäkannaksi arvioidaan tällä hetkellä paria. Hiirihaukka on taantunut selvästi viimeisten 30 vuoden aikana ja laji on luokiteltu vaarantuneeksi. Hankealueen pohjoispuolella esiintyi hiirihaukkareviiri ja myöhemmin kesällä poikue noin 1-2 kilometrin päässä hankealueen rajasta. Kurki (Grus grus) (EU) Kurki on soiden tyyppilaji, jonka pääesiintymisaluetta ovat Pohjanmaan ja Lapin suoalueet. Pesivänä kurkea tavataan paikoittain myös rehevillä lintuvesillä. Kurki on selkeästi runsastunut Suomessa viimeisen 20 vuoden aikana ja laji pesii nykyisin melko pienilläkin soilla ja jopa peltoalueilla. Hankealueen metsäisyydestä huolimatta kurki esiintyy pesivänä muutaman parin voimin hankealueella. Hankealueella liikkuu myös pesimättömiä kurkia. Hankelueen pohjoisosien peltoalueilla havaittiin yksilön kurkiparvi. Parvi koostui pesimättömistä ja pesinnässä epäonnistuneista yksilöistä, sillä kesän 2014 poikasia parvessa ei ollut. Kuovi (Numenius arquata) (VAST) Kuovi pesii pääasiassa peltoalueilla ja vähäisemmin myös avonevoilla. Kuovin pesimäkanta Suomessa, kuten koko Euroopassa, on selvästi laskenut viime vuosikymmeninä. Hankealueen sisällä olevat pellot ovat mahdollisesti kuoville liian pieniä pesimiseen tai kuovit poistuivat pesinnän epäonnistuttua alueelta. Marjajärvellä tavattiin varoitteleva pari. Hankealueen lähialueiden laajoilla pelloilla kuovi on runsaslukuinen. Rantasipi (Actitis hypoleuca) (NT, VAST) Rantasipi on koko maassa esiintyvä karujen sisävesien ja saariston laji. Laji on viime vuosikymmeninä jokseenkin taantunut, nykyisen pesimäkannan ollessa arviolta paria. Varoitteleva rantasipipari havaittiin Moskuankallioiden louhoksella sekä sen pohjoispuoleisella hakkuulla, lisäksi reviirejä on Pöntiönjoen varressa. Valkoviklo (Tringa nebularia) (VAST) Valkoviklo on pohjoisen rimpisoiden tyyppilajeja. Lajin kanta on säilynyt melko vakaana, joskin lajin esiintymisalueen eteläraja on hiljalleen vetäytynyt pohjoisemmaksi. Valkovikloja pesii selvitysalueella muutamia pareja. Liro (Tringa glareola) (EU, VAST, RT) Liro on Suomen runsaslukuisin kahlaaja, jonka pääelinympäristöjä ovat suot ja niityt. Laji on levinneisyydeltään pohjoispainotteinen ja kannan koko on viime vuosikymmeninä pienentynyt selvästi. Taantuminen on ollut selvintä eteläisessä Suomessa. Hankealueen sisältä löydettiin yksi liroreviiri. Lisäksi reviiri oli Marjajärvellä.

23 Helmipöllö (Aegolius funereus) (NT, EU, VAST) Helmipöllö viihtyy miltei kaikenlaisissa metsissä kunhan sopivia pesäkoloja ja ravintoa on tarjolla. Helmipöllö käyttää ravinnokseen pikkunisäkkäitä, joten sen runsaus ja esiintymisalueet ovat yhteydessä myyrätilanteeseen. Helmipöllö on taantunut viimeksi kuluneen 30 vuoden aikana ja luokitellaan silmälläpidettäväksi. Pesimäkanta on myyrätilanteesta riippuen paria. Pöllökuunteluissa yksi reviiri havaittiin Rautilassa hankealueen reunalla. Rengastustoimiston tiedossa oleva lähin pesintä on tapahtunut Pöntiön suunnalla, noin kolmen kilometrin päässä hankealueesta. Viirupöllö (Strix uralensis) (EU) Etelä- Ja Keski-Suomeen painottuva viirupöllö viihtyy etupäässä vanhoissa havu- ja sekametsissä, mutta ei kaihda asettua asutuksenkaan liepeille. Pesäpaikkana voi olla luonnonkolo, vanha petolinnun pesä tai pönttö. Pesimäkanta on noin 3000 paria ja se on hienoisessa kasvussa. Soidinääntelevä viirupöllö havaittiin Kokkonevalla Pöntiönjoen varressa. Rengastustoimiston tiedossa oleva lähin tiedossa oleva pesintä on tapahtunut Rautilassa hankealueen rajalta noin 500 metrin päästä. Suopöllö (Asio flammeus) (EU) Suopöllö pesii melko yleisenä Suupohjasta Lapin Läänin etelä-puoliskolle ulottuvalla vyöhykkeellä. Suopöllö pesii ja saalistaa soilla, hakkuuaukoilla, rantaniityillä ja pelloilla. Pesä on maassa. Suomessa pesii noin suopöllöparia. Pesimäkannan koko vaihtelee huomattavasti eri vuosina myyrätilanteesta riippuen. Kartoituksissa yksi suopöllöreviiri havaittiin Syväjärven ja Merikankaan peltoalueilla. Käenpiika (Jynx torquilla) (NT) Käenpiikakanta on painottunut Etelä- ja Keski-Suomeen. Laji suosii valoisia kulttuuriympäristöjä sekä rikkonaisia sekametsiä ja on kolopesijä. Monesti lajin tapaa myös hakkuiden ja peltomaiden rikkomilta sekametsäalueilta. Viimeisen 30 vuoden aikana lajin kanta on laskenut jopa %. Viime vuosina kanta on säilynyt vakaana mutta pienehkönä. Ainoa käenpiikaa koskeva havainto tehtiin Saurakorven eräältä hakkuuaukealta. Törmäpääsky (Riparia riparia) (VU) Törmäpääsky pesii yhdyskuntina koloissa ihmistoiminnan seurauksena syntyvien hiekka- ja sorakuoppien seinämissä sekä luonnonympäristöissä joentörmissä. Törmäpääsky on viimeisinä vuosikymmeninä vähentynyt ja luokiteltu vaarantuneeksi. Suunnittelualueella tavattiin yksi kiertelevä törmäpääsky Piehinginjoen varressa. Pieni yhdyskunta (vähintään 4 paria) havaittiin Moskuankallioiden louhoksella. Niittykirvinen (Anthus pratensis) (NT) Niittykirvinen pesii pääasiassa avosoilla, tuntureilla ja pelloilla koko maassa. Lajin kanta on jokseenkin vähentynyt viime vuosikymmeninä. Kesäaikaan laji tavattiin hankealueella vain ylilentävinä. Selväpiirteisiä reviirejä ei tavattu, mahdollisia havaitun kiertelijät olivat lähtöisin ympäristön laajemmilta peltoalueilta. Leppälintu (Phoenicurus phoenicurus) (VAST) Leppälintua tavataan koko maassa etenkin valoisissa mäntyvaltaisissa metsissä. Lajin kanta on kuitenkin pohjoispainotteinen ja eteläisimmän Suomen kanta on melko harva. Parina viime vuosikymmenenä laji on jokseenkin runsastunut, etenkin pohjoisemmassa osassa maata. Pohjois- Pohjanmaan metsäalueilla leppälintu on tavanomainen laji ja myös selvitysalueella havaittiin useita reviirejä. Pistelaskennan tulosten mukaan leppälintutiheys alueella on 0,77 paria/neliökilometrillä eli noin 15 paria koko hankealueella. Tämä tuntuu oikeansuuntaiselta arviolta.

24 Kivitasku (Oenanthe oenanthe) (VU) Kivitasku on koko maassa esiintyvä avomaiden laji, joka pesii monenlaisissa avoimissa ympäristöissä (vesialueiden luodot, pellot, hakkuuaukeat ja joutomaat ym). Lajin kanta on pudonnut noin 50 % viimeisen 40 vuoden aikana. Selvityksissä laji havaittiin ainoastaan Moskuankallioiden louhoksella. Lajin esiintyminen turkistarha-alueella tuntuu myös todennäköiseltä. Metsäympäristössä kivitasku voi asettua esimerkiksi kivikkoisille hakkuuaukeille. Hankealueen sisältä reviirejä ei kuitenkaan löydetty, vaikka laji on reviirillään helppo havaita. Kivitaskulle soveliasta pesimäympäristöä hankealueella on varsin vähän. Pikkusieppo (Ficedula parva) (EU, RT) Pikkusieppo suosii iäkkäitä, kuusivaltaisia ja kosteapohjaisia korpinotkoja ja -metsiä. Pikkusieppo kuuluu ns. vanhan metsän lajeihin ja lajin esiintyminen kertookin usein alueen luonnontilaisuudesta. Toisin kuin moni muu vanhan metsän laji, pikkusieppo on jokseenkin runsastunut viime vuosikymmeninä. Keski-Pohjanmaalla laji on edelleen harvinainen. Pikkusieposta tehtiin yksi havainto: varoitteleva koiras Syväjärven viereisellä metsäalueella. Pikkulepinkäinen (Lanius collurio) (EU) Pikkulepinkäisen elinympäristöjä ovat puoliavoimet haka- ja metsämaat. Laji pesii pääasiassa Etelä- ja Keski-Suomen hakkuilla, umpeutuvilla pelloilla ja katajikkoniityillä. Lajin kanta on viimeisen 50 vuoden aikana heilahdellut, mutta pysynyt melko vakaana. Pikkulepinkäisiä havaittiin muutamin paikoin hakkuuaukeilla ja lisäksi Syväjärven peltoaukealla. Pistelaskennassa saatu tulos on moninkertainen yliarvio (9 paria neliökilometrillä). Pikkulepinkäinen on yleensä aika vaikea havaita, mikä selittää em. tulosta, koska sattumalta nyt tavattiin jopa neljä reviiriä pisteillä. Osa hankealueella olevista reviireistä saattoi kuitenkin jäädä näkemättä. Järripeippo (Fringilla montifringilla) (RT) Järripeippo on runsas mutta taantunut, pohjoispainotteinen laji Suomessa. Lajia tavataan havuja lehtimetsissä sekä tunturikoivikoissa. Järripeipon levinneisyysalue on selvästi vetäytynyt pohjoisemmaksi ja laji on häviämässä Etelä-Suomesta. Keski-Pohjanmaalla lajin tapaa usein luonnontilaisten soiden reunametsistä. Laji oli kesällä 2014 hankealueella harvalukuinen, mutta lienee todellisuudessa havaittua runsaampi, sillä hankealueella havaittiin vain yksi reviiri. Punavarpunen (Carpodacus erythrinus) (NT) Punavarpunen on taajamien laitamien ja maaseutujen puoliavointen maiden sekä pensaikkoisten kosteikkojen laji. Lajin kanta on tihein Etelä- ja Keski-Suomessa. Laji runsastui voimakkaasti 1900-luvulla, mutta viimeisen parinkymmenen vuoden aikana parimäärä on vähentynyt noin kolmannekseen huippuvuosista. Suunnittelualueella tavattiin yksi laulava koiras peltoalueen reunalla. Todennäköisesti laji on havaittua runsaampi. Isokäpylintu (Loxia pytyopsittacus) (VAST) Isokäpylintua tavataan Suomessa lähes koko maassa. Isokäpylintu on erikoistunut voimakkaalla nokallaan männyn siementen syöntiin, ja lajin tapaa varmimmin juuri mäntykankailla. Kannat voivat vaihdella kuitenkin voimakkaasti siemensatojen mukaan. Isokäpylinnun pesimäkannan koossa ei ole havaittu selkeää pitkäaikaissuuntausta. Isokäpylintu on uhanalaisuusarvioinneissa luokiteltu elinvoimaiseksi, mutta huomattava osa Euroopan isokäpylinnuista pesii Suomessa, minkä takia laji kuuluu ns. erityisvastuulajeihimme. Hankealueella havaittiin yksi ruokaileva yksilö. Todennäköisesti laji oli havaittua runsaampi, sillä lajin erottaminen runsaslukuisemmasta pikkukäpylinnusta on vaikeaa.

25 Kuva 8. Huomionarvoisten lintulajien reviirit tai havaintopaikat

26 4. MUUTTOLINNUSTOSELVITYS 4.1 Menetelmät Maastohavainnoinnin lisäksi tausta-aineistona on käytetty seuraavia selvityksiä ja lähdemateriaaleja: Samanaikaistarkkailut muissa tuulivoimahankkeissa (wpd Finland/Ramboll Oy) Keski-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys Tiira-aineisto Jokelan tuulivoimapuiston linnustoselvitykset (FCG 2011) Maakuntakaavoihin liittyvät selvitykset (Hölttä 2013, Tikkanen & Tuohimaa 2014). Birdlife Suomen laatimat muuttolintureittikartat (Toivanen ym. 2014) Tärkeät lintualueet (IBA- ja FINIBA-tiedot sekä Maali-kohteet) Keski-Pohjanmaan lintutieteellisen yhdistyksen havaintoarkisto Kevään ja syksyn aikaisissa maastoselvityksissä oli tarkoituksena saada käsitys alueen kautta muuttavista lintumääristä ja sen merkityksestä lintujen muuton kannalta. Havainnointipaikaksi pyrittiin valitsemaan sellainen havainnointipiste, jolta olisi mahdollisimman laaja näkymä ympäristöön. Tiedossa oli etukäteen hankealueen sijaitseminen rannikon läheisyydessä kulkevalle muuttoreitille. Muuttotarkkailua tehtiin välillä syyskuu marraskuu Syksyllä 2013 havainnointipaikaksi valittiin Moskuankallioiden louhos, jossa murskekasojen päältä katsottiin saatavan riittävä kuva hankealueen ylittävästä lintumuutosta. Kevätmuuton havaintopaikaksi louhosalue ei soveltunut, sillä puusto estää havainnoinnin etelän suuntaan. Pääasiallisesti kevätmuuton tarkkailu toteutettiin Kokkokankaan hakkuuaukealta. Lisäksi havainnoitiin kiviriutanmäellä 8-tien varressa. Näillä paikoilla tarkkailussa hyödynnettiin henkilönostinta, jonka avulla päästiin enimmillään 15 metrin korkeudelle ja puiden latvusten yläpuolelle. Syksyllä 2014 tarkkailtiin sekä Kiviriutanmäeltä että louhosalueelta. Havaintopaikoilta kyettiin havaitsemaan hyvin hankealueen kautta tapahtuvaa muuttoa sekä hankealueen länsipuolelta lähempänä rannikkoa kulkevaa muuttoa. Yhdeltäkään havaintopaikalta ei kuitenkaan ollut mahdollista havaita kaikkia hankealueiden kautta muuttavia lintuja. Tämä koskee erityisesti matalalle lentäviä sekä pienikokoisia lintulajeja. Käytetyiltä havaintopaikoilta saatiin kuitenkin luotettava käsitys alueen merkityksestä lintujen muuttoväylänä. Havainnointipaikat on esitetty kuvassa 3. Maastotyö toteutettiin muuttolintujen tarkkailuun vakiintuneella menetelmällä. Lintuja havainnoitiin kokoaikaisesti kiikareiden ja kaukoputken avulla. Tarkkailujen kohdelajeihin kuuluivat erityisesti sorsalinnut, päiväpetolinnut, kurki, sepelkyyhky ja kahlaajat. Tarkkailuajankohdat valittiin siten, että tuulivoiman vaikutuksille herkimpinä pidettävien lajien, lähinnä petolintujen, hanhien, joutsenten ja kurkien muuttokaudet tulivat kattavimmin havainnoiduksi. Havainnointi pyrittiin suorittamaan vilkkaina muuttopäivinä. Vuorokauden sisällä havainnointi ajoitettiin auringonnousun ja iltapäivän välille. Lintuja havaitaan muuttolennossa yleensä eniten aamulla. Eri lajeilla on kuitenkin vaihtelevia muuttorytmejä. Esimerkiksi kohoavia ilmavirtauksia hyödyntävien petolintujen ja kurjen muutto on vilkkainta yleensä keskipäivällä. Merkittävä osa linnuista muuttaa yöaikaan, mutta yömuuton tarkkailu tässä työssä käytetyllä menetelmällä olisi hyvin vaikeaa. Tämä ei johdu yksin pimeydestä vaan myös syistä, kuten siitä että yömuuttajat muuttavat keskimäärin korkeammalla, useimmiten yksinään ja eivät juuri ääntele muuttolennollaan ja ovat siten vaikeita havaita ja tunnistaa. Enimmäkseen yöllä muuttavia lajeja ovat mm. monet vesilinnut, kahlaajat ja pääosa hyönteissyöjävarpuslinnuista. Osin muuton havainnointi yhdistettiin merikotkien ja muiden päiväpetolintujen havainnoitiin.

27 Paikalliset kiertelevät linnut pyrittiin jättämään tuloksista pois, so. ne eivät ole muuttavien lintujen tuloksissa mukana. Rajan veto kiertelevän ja muuttavan välillä on joissakin tapauksissa vaikeaa. Periaatteena muutto liittyy kuitenkin pitempään siirtymiseen lähemmäs pesimä- tai talvehtimisaluetta. Esimerkiksi paikallisten petolintujen saalistelut eivät ole muuttoa. Kevätmuutontarkkailua (taulukko 3) oli 15 päivänä välillä Havainnointipaikkana oli pääasiassa Kokkokankaan hakkuuaukea. Toukokuussa havainnointipaikka vaihdettiin merikotkien vuoksi Kiviriutanmäelle. Havainnoinnin yhteismäärän oli noin 87 tuntia. Päähavainnoijana olivat Marko Pohjoismäki (13 päivää). Lisäksi havainnoijina olivat Heikki Tuohimaa (1 päivä) ja Petri Hertteli (1 päivä). Keväällä 2014 hankittiin metsähanhen ja joutsenen osalta vielä muuttotietoja Tomujoen peltoalueella tehdyistä tarkkailuilla (Keski-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys ja Petri Hertteli). Taulukko 3. Kevätmuuttotarkkailun perustiedot. MP = Marko Pohjoismäki, HTu = Heikki Tuohimaa, PH = Petri Hertteli. PVM Paikka Al. aika Lop. aika Havainnointija Havainnoi- Sä ä Kokkokangas 7:00 13:00 5:45 MP 8m/s SW, 4/ Kokkokangas 9:15 15:15 5:45 MP 5m/s WSW, 1/ Kokkokangas 7:00 13:00 5:45 MP 5m/s WSW, 3/10 +3C 5.4. Kokkokangas 7:00 13:30 6:15 MP 6m/s WSW. 6/10 +3C 8.4. Kokkokangas 7:00 13:00 5:45 MP 2m/s E/SE 3/10 +3C Kokkokangas 7:00 13:30 6:15 MP 7m/s SW, 2/10 +4C Kokkokangas 7:00 13:30 6:15 MP 6m/s WSW. 5/10 +4C Kokkokangas 7:00 14:30 7:15 MP 4m/s SW, 3/10 +6C Kokkokangas 7:00 13:00 5:45 MP 3m/s WSW 2/10 +6C Kokkokangas 7:00 13:30 6:15 MP 7m/s SW, 6/10 34C Kokkokangas 8:00 14:30 6:15 MP 2m/s E/SE 5/10 +9C Kokkokangas 7:00 13:00 5:45 MP Kiviriutanmäki 8:00 PH 5 m/s E, 4/10, +10c :00 15: Kiviriutanmäki 10:15 15:45 5:30 HTu 5 m/s NW, 3/10, +10c Yhteensä 86:30 t Syysmuutontarkkailua (taulukko 4) oli syksyllä 2013 viitenä päivänä välillä ja syksyllä 2014 kuutena päivänä välillä Tarkoituksena oli havaita syksyllä 2013 eritoten kurjen ja joutsenen päämuutto. Syksyllä 2014 mielenkiinto kohdistui alkusyksyn petolintumuuttoon. Lisäksi havainnoitiin joutsenen päämuuttopäivä. Havainnoijina olivat syksyllä 2013 Marko Pohjoismäki (3 päivää), Hannu Tikkanen (1 päivä) ja Seppo Pudas (1 päivä) ja Syksyllä 2014 Heikki Tuohimaa (6 päivää). Syysmuuton havainnoinnin yhteismäärä oli 60 tuntia. Taulukko 4. Syysmuuton tarkkailun perustiedot. MP = Marko Pohjoismäki, HTi = Hannu Tikkanen, SP = Seppo Pudas, HTu = Heikki Tuohimaa Päivämäärkktija Paikka aloitusai- lopetusai- havainnoin- Havainnoi- Sää Louhos 8:00 14:00 6:00 Hti Louhos 7:00 13:30 6:30 SP Louhos 8:00 14:00 5:45 MP 12m/s NW, 4/ Louhos 9:30 12:00 2:30 MP tyyntä, 8/8 sumua -2C Louhos 8:20 15:30 7:10 MP 8 m/s WNW, 2/10 0C Eri puolilla 9:20 15:10 4:00 Htu Louhos 9:15 13:15 4:00 Htu Louhos 9:15 14:15 5:00 Htu Kiviriutanm. 9:30 15:30 5:45 Htu -

28 Kiviriutanm. 8:15 15:15 6:45 Htu Kiviriutanm. 8:15 16:00 6:30 Htu - Yhteensä 60 t Keskeisistä lajeista yksilömäärät, ohituspuolet ja lentokorkeudet kirjattiin mahdollisimman tarkasti. Levähtäjälaskennat Levähtäjälaskennat kohdistettiin hankealueiden lähiympäristössä oleville pelloille. Peltoaukeat kartoitettiin Torvenkylä Pahkala Pöntiö alueelta. Lisäksi laskettiin etukäteen merkittävänä levähdysalueena tunnetulta Tomujoen peltoalueelta levähtäviä lintuja. Tarkkailu toteutettiin peltoteitä autolla liikkuen ja tarvittaessa pysähtyen lintuja laskemaan. Laskentoja tehtiin keväällä joutsen- ja hanhimuuton aikaan ja syksyllä joutsenmuuton aikaan. Levähtäjien perusteella arvioitiin mm. muodostuuko yöpymis- ja ruokailualueiden välistä liikehdintää suunnitellun tuulivoimapuiston alueelle. Havainnointi vertailupaikoilla Osin samanaikaisesti lintujen muuttoa havainnoitiin Toholammilla ja Kannuksessa. Näitä alueilta vuoden havainnot liittyvät kyseisille alueille suunniteltujen tuulivoimapuistojen muuttolintutarkkailuihin (Ramboll 2013, Ramboll 2014). Niillä alueilla hankkeista vastaa WPD Finland ja konsulttina toimii Ramboll Finland Oy. Lisäksi samanaikaistarkkailua oli sekä keväällä että syksyllä Kalajoella Pitkäsenkylän ja Leton välisellä alueella Seppo Pudaksen toimesta. Kyseinen seutu sijoittuu tunnetusti mm. hanhien ja joutsenten kevätmuuton ja joutsenten syysmuuton valtaväylälle ja sieltä on olemassa lintumuuttotietoja vuosikymmenten ajalta. Näistä syistä alueen läpi muuttavat lintukannat tunnetaan varsin hyvin. Läpimuuttajamäärien arviointi Muuttovuon arvioissa huomioitiin lajien havaittavuus ja toisaalta havaittavuus havaintopaikalta. Arvioissa myös hyödynnettiin samanaikaistarkkailujen tuloksia sekä kirjallisuustietoja, jota Keskija Pohjois-Pohjanmaan raja-alueelta on viime vuosikymmeniä kerätty runsaasti ja viime vuosina etenkin tuulivoiman vuoksi. Lajikohtaisissa tarkasteluissa rannikkoseudun pitkäaikaiset muuttajamäärätiedot pohjautuvat Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellisen yhdistyksen maakuntaliitolle tekemään muuttolintuselvitykseen (Hölttä ym. 2013). Muiden tuulivoimapuistojen muuttolintututkimuksia tärkein vertailukohta on ollut suunniteltu Kalajoen Jokelan tuulivoimapuisto (FCG 2012), jonka hankealue sijoittuu samantapaisesti noin kahden kilometrin etäisyydellä rantaviivasta. 4.2 Muuton kuva yleisesti Perämerellä Kokkolan ja Siikajoen välinen koillinen-lounas - suuntainen rantaviiva tarjoaa keväällä ja syksyllä muutto- ja vaelluslinnuille selkeän johtolinjan, jota seurata. Sekä meren että maaalueiden ylitystä välttelevät lajit seuraavat helposti rantaviivaa. Sääolosuhteet, kuten tuulen suunta ja voimakkuus, vaikuttavat myös muuttoreitteihin, samoin rantaviivan muodot, kuten niemet. Näistä syistä muutto on runsaimmillaan rannikolla, etenkin Kalajoen ja Pyhäjoen välisellä saarettomalla osuudella. Pohjois-Pohjanmaalla muuttoreittien sijaintiin vaikuttavat rannikkolinjan lisäksi kansainvälisesti merkittävät lintujen lepäily- ja pesimäalueet Liminganlahdella ja Hailuodossa sekä niiden ympäristössä. (Hölttä ym. 2013). Birdlife Suomen laatiman päämuuttoreittien tarkastelun mukaan noin 20 lajista (Toivanen ym. 2014) Perämeren rannikolla Himangan kohdalla kulkevat erityisesti (taiga-)metsähanhen kevätmuuton ja joutsenen kevät- ja syysmuuton päämuuttoreitit. Muista linturyhmistä syksyllä metsähanhi ja petolinnut muuttavat maakunnan läpi hajanaisemmin. Kurjen kohdalla syksyn päämuuttoreitti kulkee selkeästi sisämaassa. Monien vesi- ja ranta-

29 lintujen (kuten kahlaajien, lokkilintujen ja pienten sorsalintujen) muutto on monikymmenkertaisesti voimakkaampaa rannikon läheisyydessä kuin sisämaassa. Kuitenkin näiden lajien näkyvä muutto vaimenee nopeasti rannikkolinjalta etääntyessä. Siten niitä havaitaan olennaisesti vähemmän hankealueen kohdalla kuin vain parisen kilometriä lännempänä meren rannassa. Yleensä meren yllä muuttavien merimetsojen, arktisten sorsalintujen ja kuikkalintujen muutto on myös heikkoa hankealueen kohdalla. Sen sijaan mm. sepelkyyhkyjen, töyhtöhyyppien, petolintujen ja varpuslintujen muutto on runsaampaa hankealueella kuin etäämpänä sisämaassa tai merellä. Kevätmuutontarkkailujen yhteydessä kirjatut muuttavat linnut on esitetty liitteessä 2. Syysmuutontarkkailujen yhteydessä kirjatut muuttavat on esitetty liitteessä Tarkastelu lajeittain tai lajiryhmittäin Laulujoutsen Laulujoutsenten voimakkain muuttoreitti Suomessa sijoittuu Perämeren rannikolle. Joutsenen päämuuttosuunta on keväällä koilliseen ja syksyllä lounaaseen. Laulujoutsen voi muuttaa läpi vuorokauden, voimakkainta muutto on auringonnousun- ja laskun aikaan. Yömuuton osuutta ei ole kunnolla selvitetty, mutta kirjoittajan oma ja myös Seppo Pudaksen (suull.) käsitys on, että enemmistö muuttaa päivännäöllä. Joutsenen yömuuttoa on mahdollista seurata kuulohavainnoinnilla, koska laji ääntelee runsaasti lentäessään ja ääni on kantava. Massiivisia muuttoja ei ole havaittu täysin pimeässä. Talven ja alkukevään lämpimyys heijastui erityisen selvästi joutsenten muuttokäyttäytymiseen. Joutsenten muutto eteni ennätyksellisin aikaisin. Merialue oli käytännössä jäätön ja pellot lumettomia jo helmikuulta alkaen. Joutsenten selväpiirteinen kevätmuutto käynnistyi helmikuussa, yli kuukauden tavallista aiemmin. Täysin poikkeuksellisesti helmikuun puolella joutsenia saapui kymmenittäin. Myös muuton huippu (ns. päämuutto) ajoittui tavallista aikaisemmaksi, joskin päämuuton ajankohdan määrittäminen oli keväällä 2014 vaikeaa, koska muuttokausi oli erittäin pitkä. Päämuutto lienee ollut maaliskuun lopulla. Yleensä joutsenten päämuutto ajoittuu huhtikuun puoliväliin (noin ). Kylmien ja lämpimien sääjaksojen vuorotellessa vilkasta muuttoa kuitenkin riitti tälläkin kertaa huhtikuun puoliväliin saakka. Keväällä havaittiin 477 muuttavaa joutsenta. Voimakkaita muuttopäiviä ei havaittu, koska joutsenten muutto jakaantui pitkälle aikavälille. Kahtena vilkkaimpana päivänä (29.3 ja 12.4.) havaittiin Kalajoen Vihaspauhassa 351 ja 347 muuttajaa (Seppo Pudas), mikä on vain murto-osa normaalikevään parhaista päiväsummista. Samoina päivinä hankealueen läpi havaittiin muuttavan 297 joutsenta, vaikka havainnoinnin kesto oli pitempi. Joutsenten kaikkein vilkkain muuttoreitti sijoittui keväinä hankealueen länsipuolelle. Keväällä Tomujoella tehdyn havainnoinnin perusteella 25 % havaituista 227 joutsenesta muutti hankealueen kautta, valtaosan mennessä länsipuolelta (Petri Hertteli). Myös muutto (244 muuttajaa neljässä tunnissa) painottui länsipuolelle (Keski-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys suull./ Tiiraaineisto). Maakuntakaavaa varten tehdystä selvityksestä (Hölttä ym. 2013) on arvioitavissa joutsenen koko kevään muuttokannan tiheydeksi hankealueen kohdalla yks./km. Vastaavasti Jokelan tuulivoimapuiston läpimuuttokannaksi arvioitiin törmäysriskikorkeudella (FCG 2012), josta kyseiselle alueelle tiheydeksi muodostuu yks./km. Kalajoen- Pyhäjoen alueella viiden kilometrin levyistä päämuuttovyöhykettä arvioidaan käyttävän nykyisin muutollaan joutsenta (Hölttä ym. 2013). Hankealueen kohdalla muuttoväylä ei ole aivan niin tiivis kuin pohjoisempana. Maastohavaintojen perusteella muuttokannasta arvioidaan % kulkeneen hankealueen läpi. Näin ollen tiheyden arvioidaan olevan hankealueen kohdalla yks./km. Muutto voimistuu länteen päin. On kuitenkin huomioitava, että joutsenen muuton pai-

30 nottumiseen on saattanut vaikuttaa molempina keväinä jäätön meri, jolloin muutto on ehkä kulkenut tavallista enemmän rannikkolinjaa seuraten. Syysmuutolla havaittiin noin 3500 muuttavaa joutsenta. Tarkkailua oli kolmena vilkkaana muuttopäivänä, joita kaksi syksyllä 2013 ja yksi syksyllä Molempina syksyinä havainnoitiin syksyn vilkkain muuttopäivä. Pääosa joutsenista kulki molempina syksyinä hankealueen länsipuolelta. Havaituista yksilöistä syksyllä 2013 arviolta 67 % ohitti hankealueen länsipuolelta. Vilkkaana muuttopäivänä ( ) Kalajoen Vihaspauhasta havaittiin 2204 muuttavaa joutsenta (Seppo Pudas), johon suhteutettuna hankealueen kautta olisi muuttanut vain 20 %. Tuolloin havainnointiaika rannikolla oli Vihaspauhassa kuitenkin pitempi. Syksyllä 2014 vilkkaana muuttopäivänä hankealueen länsipuolelta ohittaneiden osuus oli 85 %, loput kulkivat hankealueen kautta. On mahdollista, että esimerkiksi voimakkaan luoteistuulen vallitessa päämuuttoreitti ajautuisi hankealueelle. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että rannikkolinjaa seuraavat pääjoukot ohittavat yleensä hankealueen länsipuolelta. Esimerkiksi muuttoreitti Vihaspauhassa arvioitiin olevan jopa normaalia itäisempi (Seppo Pudas, suull.), mutta tässäkin tilanteessa muutto kulki pääosin hankealueen länsipuolelta. Karttatarkastelun perusteella tämä on uskottavaa. Hankealueen pohjoispuolella ei ole sisämaahan työntyviä lahtia tai peltoja, jotka olisivat ohjaamassa muuttoa hankealueen suuntaan. Kyseisenä päämuuttopäivänä Kalajoen Vihaspauhassa havaittiin 2807 muuttajaa. Kokkolassa tuona päivänä havaittiin yli 4000 muuttajaa. Selitys suuremmalle Kokkolan summalle johtui siitä, että muutto oli ohittanut Kalajoen osin jo ennen auringonnousua. Maakuntakaavaa varten tehdystä selvityksestä (Hölttä ym. 2013) voidaan arvioida joutsenen koko syksyn muuttokannan tiheydeksi hankealueen kohdalle yks./km. Kalajoen pullonkaula-alueen kohdalla syysmuuttokannaksi on arvioitu yksilöä viiden kilometrin levyisellä vyöhykkeellä. Maastohavaintojen perusteella arvioidaan, että % tästä kannasta voisi muuttaa hankealueen kautta. Siten hankealueen kohdalta kulkevaksi läpimuuttokannan tiheydeksi esitetään yksilöä/km. Metsähanhi Laulujoutsenten tavoin maamme voimakkain metsähanhien fabalis-rodun (ns. taigametsähanhien) kevätmuuttoreitti sijoittuu Perämeren rannikolle. Syksyllä metsähanhien muutto tapahtuu hajallaan laajana rintamana, eikä muutto keskity rannikolle kevään tavoin. Päämuuttosuunta on keväällä koilliseen ja syksyllä lounaaseen. Keväällä metsähanhi on pääsääntöisesti päivämuuttaja, mutta syksyllä se muuttaa myös öisin. Keväällä lajilleen tunnistamattomat hanhet tulkittiin metsähanhiksi. Keväällä havaittiin 1352 muuttavaa metsähanhea ja 195 tunnistamatonta hanhea. Lähes kaikki havaituista hanhista lensi hankealueen kautta. Havaittujen hanhien määrä oli selvästi odotettua pienempi, mikä osittain selittyy pitkällä muuttokaudella. Ennakoitavia voimakkaita muuttoryntäyksiä ei tästä syystä esiintynyt. Muutoinkaan Kalajoella ei havaittu normaalisti keväille tunnusomaisia tuhansien lintujen muuttoryntäyksiä. Samanaikaistarkkailun aineisto jäi niukaksi. Pitkäsenkylällä havaittiin muuttavaa hanhea (ko. päivänä hankealueella 197 hanhea) ja Letolla 829 muuttavaa hanhea (ko. päivänä hankealueella 513 hanhea). Tämän pienen aineiston mukaan hankealueella oli siten havaittavissa noin 60 % metsähanhista verrattuna parhaille tarkkailupaikoille. Keväällä 2014 yhden päivänä (7.4.) Tomujoella tehdyn havainnoinnin perusteella 26 % havaituista 590 hanhesta muutti hankealueen kautta, valtaosan mennessä länsipuolelta (Petri Hertteli). Myös muutto (461 muuttajaa neljässä tunnissa) painottui voimakkaasti länsipuolelle (Keski-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys suull./ Tiira-aineisto). Kyseisinä päivinä Pyhäjoella muuttoreitin havaittiin kuitenkin olevan keskimääräistä läntisempi (Heikki Tuohimaa, julkaisematon), eikä tästä syystä vastaa täysin keskimääräistä tilannetta. Maakuntakaavaa varten tehdyssä selvityksessä (Hölttä ym. 2013) on arvioitu metsähanhen koko kevään muuttokannan tiheydeksi hankealueen kohdalla yks./km. Tiiveimmällä muuttoreitin kohdalla on arvioitu muuttavan yksilöä viiden kilometrin levyisellä vyöhyk-

31 keellä. Vastaavasti Jokelan tuulivoimapuiston läpimuuttokannaksi arvioitiin jopa törmäysriskikorkeudella (FCG 2012), jolloin kyseiselle alueelle tiheydeksi muodostuu yks./km. Tässä tarkasteltavan hankealueen kohdalla muuttoreitti ei kuitenkaan ole näin tiivis. Maastohavaintojen perusteella vaikuttaa siltä, että % rannikon koko läpimuuttokannasta voisi muuttaa hankealueen kautta. Siten hankealueen kohdalta kulkevaksi läpimuuttokannan tiheydeksi esitetään yks./km. Syysmuutolla havaittiin reilut 200 muuttavaa hanhea. Vilkkaimpana muuttopäivänä ( ) havaittiin Oulaisissa, Kannuksessa että Toholammilla todennäköistä tai varmaa metsähanhea per piste. Siikajoella tuolloin havaittiin noin 1000 metsähanhea (Ahma ympäristö Oy 2015). Samana päivänä muutti myös valkoposkihanhia, joiden osuus väheni länteen päin. Hankealueen tarkkailuissa metsähanhia havaittiin vähemmän, osin näkymäalueen rajallisuudesta johtuen. Metsähanhien muutto levittäytyy syksyisin Pohjois- ja Keski-Pohjanmaalla varsin tasaisesti. Merkittävää tiivistymää ei esiinny rannikolla. Näin ollen muuttovuon arvioidaan olevan hankealueen kohdalla samaa luokkaa kuin esim. Länsi-Toholammin tuulipuistossa yks./km (Ramboll Oy 2015). Merihanhi Merihanhien muutto muodostuu Perämeren omasta kannasta. Pyhäjoen Parhalahdella on esitetty havaittavan kevään aikana merihanhea (Tuohimaa 2009), muutto on voimakkaimmillaan rantaviivassa ja vähentyy nopeasti siirryttäessä sisämaahan tai merelle. Merihanhen syysmuutto Perämerellä tunnetaan huonommin kuin kevätmuutto. Muiden vesilintulajien tapaan muuttovirran painopiste on kevättä ulompana merellä. Syksyllä merihanhet muuttavat osin öisin. Karkeasti voidaan arvioida Raahen pohjoispuolisen Perämeren syysmuuttokannaksi yksilöä (Tuohimaa & Tikkanen 2010). Keväällä havaittiin vain 167 muuttavaa merihanhea. Havaittujen merihanhien määrä oli selvästi odotettua pienempi, mikä osittain selittyy joutsenen ja metsähanhen tapaan hyvin pitkällä muuttokaudella. Ennakoitavia voimakkaita muuttoryntäyksiä ei tästä syystä esiintynyt. Maakuntakaavaa varten tehdystä selvityksestä (Hölttä ym. 2013) voidaan arvioida merihanhen koko kevään muuttokannan tiheydeksi hankealueen kohdalle yks./km. Vastaavasti Jokelan tuulivoimapuiston läpimuuttokannaksi arvioitiin törmäysriskikorkeudella (FCG 2012), jolloin kyseiselle alueelle tiheydeksi muodostuu yks./km. Tässä tarkasteltavan hankealueen kohdalla muuttoreitti ei ole läheskään näin tiivis. Merihanhien muutto painottui metsähanhea selkeämmin länsipuolelle. Keväällä 2014 havaitut muuttajamäärät olivat pieniä ja samanaikaistarkkailua oli valitettavan vähän aineiston kunnolliseen vertailuun. Lajin muuton painottumista Kalajoen-Pyhäjoen-alueella voidaan tarkastella kevään 2009 rantaviivassa sijaitsevalla Pyhäjoen Parhalahden (Tuohimaa 2009) aineistosta. Tuolloin havaituista muuttavista merihanhista (1760 yks.) vain 21 % lensi selvästi itäpuolelta, kun metsähanhilla (4220yks.) vastaava lukema oli 51 % ja tunnistamattomilla hanhilla, jotka etupäässä metsähanhia (1673 yks.) 96 %. Siten raportissa esitettyjen läpimuuttoarvioiden avulla on laskettavissa, että Parhalahden tarkkailupisteeltä itäpuolelta ohittavista hanhista merihanhia olisi ollut noin % suhteessa metsähanheen. Tämä on sopusoinnussa sen kanssa, että keväällä 2014 hankealueen tarkkailuissa merihanhia havaittiin 12 % suhteessa metsähanhiin. Näin ollen hankealueen kohdalla läpimuuttokannan tiheydeksi esitetään koko kevään osalta yks./km. Syksyllä havaittiin 40 muuttavaa merihanhea, jotka ohittivat kahdessa parvessa hankealueen länsipuolelta. Aineisto on puutteellinen kunnolliseen läpimuuttoarvion tekemiseen. Kuten em todettiin, merihanhien syysmuutto tapahtuu kevättä selkeämmin merellä. Tästä syytä hankealueella todennäköisesti muuttaa merihanhia kevättä vähemmän. Läpimuuttokannan tiheydeksi esitetään yks./km.

32 Muut hanhet Lyhytnokkahanhen muuttokäyttäytyminen vastannee pitkälle taigametsähanhea. Lyhytnokkahanhikanta on ollut jatkuvassa kasvussa 20 vuotta. Nykyään levähdyspaikoilta saatujen tietojen perusteella Pohjois-Pohjanmaan läpimuuttokannan voi arvioida olevan yksilöä. Muuttolennossa lyhytnokkahanhi on vaikea tunnistaa ja hankealueella havaittuja yksilöitä oli koko kevään aikana vain 21. Jokelan tuulivoimapuiston läpimuuttokannaksi arvioitiin yksilöä törmäysriskikorkeudella (FCG 2012), jolloin kyseiselle alueelle tiheydeksi muodostuu yks./km. Tämän hankealueen kohdalla läpimuuttokannan tiheydeksi esitetään koko kevään osalta yks./km. Syksyllä lyhytnokkahanhi on vähälukuinen, eikä läpimuuttoarviota esitetä. Kiljuhanhi on Perämeren muuttavista hanhilajeista suojelullisesti arvokkain. Laji luokitellaan äärimmäisen uhanalaiseksi. Lajin Suomen merkittävimmät levähdysalueet sijaitsevat Siikajoen Hailuodon Lumijoen alueella, missä osa Fennoskandian pienestä pesimäpopulaatiosta levähtää vuosittain kevätmuutollaan. Muuttolennossa kiljuhanhia tavataan harvoin. Tyypillisimmin kiljuhanhia on havaittu seuraamassa rannikkolinjaa. Kiljuhanhien saapumissuunta on muista hanhista poiketen etelästä/ kaakosta. Kiljuhanhien lentäminen hankealueen läpi on mahdollista, mutta epäilemättä hyvin harvinaista. Oletettavasti muuttavien kiljuhanhien tapaamisen todennäköisyys Perämeren rannikolla kasvaa pohjoista kohden Siikajoelle saakka. Arktisia hanhia, joiden pesimäalueet sijoittuvat Pohjois-Venäjälle ja talvehtimisalueet läntiseen Eurooppaan, ovat tundrahanhi, sepelhanhi, valkoposkihanhi ja rossicus-rodun metsähanhi. Niiden muutto kulkee Itämeren itärannikkoa seuraten ja vain poikkeuksellisesti sääolojen tuomana niitä tavataan Perämerellä laajemmin. Populaatiokokoon suhteutettuna huippuvuosien läpimuuttajamäärätkin ovat kuitenkin pieniä verrattuna esimerkiksi metsähanhen fabalis-rotuun. Muut vesilinnut Merimetsojen, kuikkalintujen, uikkulintujen ja hanhia pienempien sorsalintujen päämuuttoreitti kulkee rannikkoa seuraten meren puolella. Päivännäöllä muutto on hyvin vähäistä mantereen päällä, eikä hankealueen kautta muuttavia pienempiä vesilintuja nähty kuin satunnaisesti. Ylipäätäänkin muuton seurannassa vesistöreittien ulkopuolella havaintoja niistä kertyy yleensä vähän. Sisämaan pesimäpaikoilla pienet sorsalinnut muuttavat etupäässä öiseen aikaan. Muutto tapahtuu yöllä todennäköisesti valtaosin roottorikorkeuden yläpuolella (>230 metriä), joskaan muuttokäyttäytymistä ei tunneta tarkasti. Sateisessa säässä vesilintujen muuttoparvet lentävät matalammalla. Havainnot myös muista vesilinnuista jäivät vähäisiksi. Pohjoisille pesimäalueille matkaavien mermetsojen, arktisten sorsalintujen ja kuikkalintujen tiedetään lähtevän mantereen ylitykseen pohjoisemmalta Perämereltä (Hölttä ym. 2013). Kurki Keväällä kurjet muuttavat Keski-Pohjanmaan yli laajana rintamana. Jonkin verran muuttoa tiivistyy rannikolle tuulioloista riippuen. Länsituulisina keväinä muutto on vilkkaampaa sisämaassa kuin rannikkoseudulla. Syksyllä kurkien muutto on voimakkainta Suomessa Muhos-Hanko-linjalla, jossa noin 20 km levyistä kaistaa pitkin muuttaa yli kurkea. Muuttoreitti on seurausta Muhoksella sijaitsevasta Suomen suurimmasta kurkien syyskerääntymäalueesta. Elo-syyskuussa Muhoksen alueella on viime vuosina ollut yli kurkea. Päämuuttoreitti sijoittuu tällä leveyspiirillä noin 100 km tuulivoima-alueesta itään. Kurjet muuttavat usein keskittyneesti siten, että koko syksynä on vain 1-2 voimakasta muuttopäivää. Kurkien päämuuttosuunta on keväällä pohjoiseen ja syksyllä etelään. Rannikkoseudulla havaittavat kurkimäärät vaihtelevat vuosien välillä lähinnä tuuliolojen mukaan. Kurkien lukumäärät kasvavat keväällä pohjoista kohden, kun etelästä saapuvia kurkia törmää Perämeren koilliseen viettävää rannikkolinjaa vasten. Kevätmuuton tarkkailuissa havaittiin ainoastaan 270 muuttavaa kurkea. Nykyään tyypillisesti Kalajoen kunnan pohjoisosissa on havaittavissa kevään aikana kurkea. Kurkien kanta on kasvanut voimakkaasti viimeisten 20 vuoden aikana. Normaalikeväinä kurkimuuttoa tiivistyy rannikolle. Kuitenkin keväällä 2013 kurkien muutto oli huomattavasti vilkkaampaa sisä-

33 maassa. Esimerkiksi voimakkaassa länsituulessa havaittiin hankealueen tarkkailussa ainoastaan 70 muuttavaa kurkea, kun samaan aikaan Toholammilla havaittiin jopa 1500 muuttavaa kurkea (Tuohimaa, julkaisematon). Sen sijaan esimerkiksi keväällä 2012 itätuulet painoivat rannikkoa vasten kurkien pääjoukot, joita havaittiin Kalajoen-Siikajoen-alueella pelkästään kolmena parhaana päivänä yhteensä yli yksilöä (Tuohimaa, julkaisematon). Kevään 2014 niukasta aineistosta läpimuuttoarviota ei voi yleistää luotettavasti. Jokelan tuulivoimapuiston läpimuuttokannaksi arvioitiin yksilöä törmäysriskikorkeudella (FCG 2012), jolloin kyseiselle alueelle tiheydeksi muodostuu yks./km. Maakuntakaavaa varten tehdystä selvityksestä (Hölttä ym. 2013) voidaan arvioida kurjen koko kevään muuttokannan tiheydeksi hankealueen kohdalla yks./km. Tämä on uskottava arvio keväällä hankealueen kohdalla kulkevasta keskimääräisestä kurkimuuton tiheydestä. Syksyllä 2013 oli samanaikaisesti tarkkailua laajalla rintamalla kurkien päämuuttopäivinä. Hankealueella havaittiin tuolloin noin 1000 muuttavaa kurkea. Muuttoryntäyspäivinä Keski- Pohjanmaan maakunnan yli lensi yhteensä noin kurkea. Muutto oli odotetusti voimakkainta sisämaassa. Noin puolet kurkimassasta muutti Keski-Pohjanmaan maakunnan itäisimpien kuntien Lestijärven ja Perhon yli. Hankealueen kohdalla kurkien muuttovirran voimakkuus (50 yks./km) oli vain kymmenesosa päämuuttoreitin tiheyteen verrattuna (Tikkanen ja Tuohimaa 2014). Koko syksyn osalta muuttovirran tiheydeksi arvioidaan hankealueen kohdalla keskimäärin yks./km. Kuva 9. Suurikokoisten lintujen (joutsen, hanhet) muuton pullonkaula ns. MAALI-rajaus (Keski- Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistyksen mukaan) ja sen sijoittuminen suhteessa lähiseudun tuulivoimahankkeisiin. On huomattava, että maastohavainnoinnin perusteella suurikokoisten lintulajien muutto oli vähintään yhtä vilkasta jonkin matkaa pullonkaula-rajauksen länsipuolella kuin hankekohdalla. Pullonkaula-alueelle sijoittuvat Pyhäjoen Mäkikangas ja Kalajoen Mustilankangas ovat jo pystytetty. Petolinnut Petolintujen muuttosuunnissa on lajikohtaista vaihtelua. Esimerkiksi piekana, maakotka, hiirihaukka ja mehiläishaukka ovat tyypillisesti kaakko-luode-suuntaisia tai etelä-pohjoissuuntaisia

34 muuttajia. Vastaavasti esimerkiksi merikotka, varpushaukka ja sinisuohaukka ovat pääsääntöisesti lounais-koillis-suuntaisia muuttajia. Muuttosuuntien vaihtelua on myös lajin sisällä yksilöiden välillä. Petolinnut muuttavat suurikokoisia lajeja (joutsenta, hanhia ja kurkea) tasaisemmin, ts. muuttopiikkien osuus kauden kokonaismuutosta on pienempi. Muuttavista petolinnuista huomattava osa jää yksin työskentelevältä kokeneeltakin tarkkailijalta havaitsematta. Kuitenkin juuri roottorikorkeudella ( m) lentävät havaitaan todennäköisemmin kuin hyvin matalalla tai korkealla lentävät. Petolinnut välttelevät suurten vesialueiden ylityksiä. Tämä saa aikaan voimakkaita muuttoreittejä tietyille pullonkaula-alueille. Petolintumuutosta maailmankuulu on mm. Israelin Eilat. Suomessa petolintumuuttoa tiivistyy mm. keväisin Merenkurkkuun, Perämeren rannikolle ja syksyisin Suomenlahden itäosiin. Perämeren rannikolla keväällä petolintujen määrät kasvavat pohjoista kohden, kun etelästä ja kaakosta saapuvia petolintuja törmää rannikkolinjaan jääden seuraamaan sitä. Erityisen selvästi ilmiö näkyy piekanalla ja maakotkalla. Hankealueen tarkkailuissa tavatut petolintumäärät olivat hyvin pieniä sekä keväällä että syksyllä suhteutettuna havainnointiaikaan. Koko kevään ja syksyn aikana muuttavia petolintuja havaittiin vain muutamia kymmeniä. Eniten havaittiin tyypilliseen tapaan varpushaukkoja, sinisuohaukkoja, hiirihaukkoja, piekanoja ja tuulihaukkoja. Merkittävimmistä lajeista havaittiin kertaalleen muuttohaukka ja maakotka. Merikotkien kohdalla muuttavien yksilöiden erottelu paikallisista kiertelijöistä todettiin mahdottomaksi. Jokelan tuulivoimapuiston läpimuuttokannaksi arvioitiin keväällä piekanalle yksilöä ja merikotkalle yksilöä törmäysriskikorkeudella (FCG 2012). Tiheydeksi näille lajeille muodostuu piekanalle yks./km ja merikotkalle yks./km. Muille lajeille tai syksyllä läpimuuttoarvioita ei esitetty. Maakuntakaavaa varten tehdystä selvityksestä (Hölttä ym. 2013) voidaan arvioida koko muuttokannan tiheydeksi hankealueen kohdalla piekanalle yks./km ja merikotkalle yks./km keväälle ja merikotkalle syksylle 5-10 yks./km. Kun yleistetään havaittujen piekanojen määrä valoisalle ajalle, saadaan piekanatiheydeksi noin 16 yks./km. Tämä viittaa edellisten tulosten olevan liian suuria tiheyksiä kuvaamaan hankealueen kautta tapahtuvaa piekanaliikettä. Tässä yhteydessä arvioidaan hankealueen kautta kulkevaksi piekanatiheydeksi yks./km. Kurjen tapaan piekanan muuttajamääriin vaikuttaa merkittävästi vallitsevat tuuliolosuhteet. Hankealueen tarkkailuissa merikotkan kohdalla varsinaista läpimuuttokantaa oli vaikea erotella kiertelevistä, eikä sitä arvioitu erikseen. Kahlaajat ja lokkilinnut Keväällä havainnointipisteillä havaittiin muutamia satoja muuttavia kahlaajia. Selvästi runsain oli töyhtöhyyppä. Valtaosa kahlaajista muuttaa myöhemmin keväällä toukokuun aikana. Syksyllä havaittiin yksi tundrakurmitsojen ja isosirrien muodostama noin 100 yksilön muuttoparvi, joka ohitti hankealueen länsipuolelta. Muutoin havaittiin vain yksittäisiä kahlaajia. Kahlaajien voimakkain muuttokausi tosin on jo heinä-elokuussa, jolloin havainnointia oli vähän. Perämerellä kahlaajien näkyvän muuton tiedetään olevan voimakkainta sekä keväällä että syksyllä aivan rantalinjalla (esim. Tuohimaa 2009). Jo kahden kilometrin päässä rantaviivasta muuttoa havaitaan monin verroin vähemmän. Suotuisissa muutto-olosuhteissa maa-alueiden kahlaajat lentävät yleensä hyvin korkealla ja ovat vaikea havaita. Todennäköisesti suurimmaksi osaksi muutto kulkee roottoreita korkeammalla. Tietyissä sääolosuhteissa esimerkiksi sateessa ja vastatuulessa muuttolennossa olevia kahlaajaparvia putoaa alemmas. Tällöin niiden näkyvä muutto hankealueen yli voi olla tavallista runsaampaa. Lisäksi kahlaajat muuttavat osin yön pimeydessä. Kahlaajien muuttokäyttäytymistä esim. lentokorkeuksien suhteen ei kuitenkaan tunneta tarkasti. Lokkilintujen (lokit, tiirat ja kihut) kohdalla tällä alueella muuton tulkinnan tekee vaikeaksi turkistarhauksen aiheuttama ruokailevien lokkiparvien edestakainen lentely. Hankealueen yli kulkee jatkuvasti ruokailulennolla olevia lokkilintuparvia. Yleisesti ottaen lokkien muuttokäyttäytymisen tiedetään muistuttavan monelta osin kahlaajia. Lokkilintujen näkyvä muutto kulkee vesistöreitte-

35 jä seuraten (esim. Tuohimaa 2009). Niiden ulkopuolella muuttoa havaitaan vähän. Tämä todennäköisesti johtuu siitä, että kahlaajien tavoin suotuisissa muutto-olosuhteissa maa-alueiden lokit ja tiirat lentävät yleensä hyvin korkealla ollen vaikeita havaita. Tietyt sääolosuhteet saattavat pudottaa muuttoparvia alemmas, jolloin ne ovat helpompia huomata. Myös lokit ja tiirat voivat muuttaa öisin. Sepelkyyhky Keväällä sepelkyyhkyjen muutto keskittyy voimakkaasti Perämeren rannikolle. Sen sijaan syksyllä sepelkyyhkyt muuttavat hajanaisesti rintamana sisämaan läpi, eikä rannikolle keskity muuttoa. Hankealueen tarkkailuissa keväällä havaittiin reilut 700 muuttavaa. Syksyllä muuttavia yksilöitä ei juuri havaittu. Kokonaisuutena havaittu muuttajamäärä oli Perämeren rannikkoseudulle hyvin vaatimaton. Varislinnut Havaitut muuttajamäärät jäivät hyvin alhaisiksi sekä keväällä että syksyllä. Varpuslinnut Varpuslintujen kirjaaminen ei ollut säännöllistä. Alueen kautta tapahtuvan näkyvän muuton runsaimmat lajit ovat Keski- ja Pohjois-Pohjanmaan tyypillisiä, kuten peippo, järripeippo, niittykirvinen, räkättirastas, punakylkirastas, urpiainen ja vihervarpunen. Merkittäviä muuttoilmiöitä ei havaittu varpuslintujen kohdalla. Todennäköisesti varpuslintujen muutto hankealueen kohdalla voi joissakin olosuhteissa olla voimakasta. Esimerkiksi Pyhäjoen Parhalahdella havaitaan sekä keväällä että syksyllä kymmeniä tuhansia varpuslintuja parhaina muuttoaamuina (mm. Tuohimaa 2009). Hankealue saattaa kuitenkin jäädä rannikon voimakkaimman varpuslintutihentymän itäpuolelle. Myöskään varpuslintujen kohdalla maastotarkkailijan havaitsema ja kokema muutto ei useinkaan vastaa todellista lintumuuton voimakkuutta. Esimerkiksi tutkahavainnoilla on todettu, että hyvässä säässä myötätuulessa merelle saapuvat pikkulinnut lentävät pääosaksi 0,5 1,5km korkeudessa (Koistinen 2004). Näin korkealla lentäviä pieniä lintuja on käytännössä maastossa mahdotonta havaita. Ylipäätään havaittavuuteen vaikuttaa ratkaisevasti sääolosuhteet - linnut alentavat lentokorkeutta vastatuulessa ja huonossa näkyvyydessä, jolloin niitä maastossa on helpompi havaita. Todellisuudessa linnut suosivat muutollaan kohtalaista myötätuulta ja hyvää näkyvyyttä (Koistinen 2004). Muut lajiryhmät Muista lajiryhmistä havaittiin mm. yksittäisiä muuttolennossa olleita tikkoja. Huomionarvoisia esiintymiä ei havaittu. Lentokorkeudet Havaitut lentokorkeudet vaihtelivat suuresti lajista riippuen. Jotkin lajit kuten vaeltavat tiaisparvet havaittiin lentävän tavanomaisesti hyvin matalalla, osin metsän sisässäkin. Muuttavat varpuslinnut kuten peipot ja rastaat metsärajan yläpuolella ja petolinnut, kurjet ja hanhet selvästi korkeammalla. Jotkin lajiryhmät kuten päiväpetolinnut ja kurjet hyödyntävät nousevia ilmavirtauksia. Näiden lajien muuttokorkeus vaihtelee huomattavasti. Muuttolennon lomassa linnut hakevat termiikkejä, jossa kaartelevat pitkään. Riittävän korkealle noustuaan ne lähtevät liitämään lentokorkeuden hiljalleen alentuen kohti seuraavaa termiikkiä. Termiikkien puuttuessa ne lentävät usein matalalla. Törmäysriskikorkeudella eli metrin korkeusvyöhykkeellä lentäneiden osuus kaikista lennossa havaituista yksilöistä vaihteli lajeittain. Tarkasteltavien lajien lentokorkeusjakaumia on esitetty taulukoissa 4 ja 5. Aineisto pohjautuu Keski- ja Pohjois-Pohjanmaan (Siikajoki, Himanka, Kannus, Oulainen ja Toholampi) muuttolintutarkkailujen tuloksiin. Siikajoella on hyödynnetty linnustoselvitystä (Ahma Ympäristö Oy). Lentokorkeuden arviointi on maastossa usein vaikeaa.

36 Tässä lentokorkeusaineistoa on kerännyt seitsemän havainnoijaa, jolla pyritään vähentämään yksittäisten havainnoijien välisiä tulkintaeroja lentokorkeuden arvioinnin suhteen. Lentokorkeuteen vaikuttavat ratkaisevasti myös sääolot. Korkeimmillaan linnut keskimäärin lentävät aurinkoisessa säässä ja myötätuulessa. Sateessa ja vastatuulessa linnut lentävät matalammalla. Taulukko 5. Kevätmuutolla vallitsevat lentokorkeudet maastossa tehtyjen arviointien mukaan viidellä tuulivoima-alueella Laji alle 50m 50-80m m 230m+ aineisto (n) Joutsen 53 % 33 % 12 % 2 % 1681 Metsähanhi 27 % 42 % 27 % 3 % 5169 Piekana 20 % 26 % 30 % 23 % 498 Kurki 11 % 22 % 28 % 39 % 6611 merihanhi 38 % 34 % 25 % 3 % 595 Taulukko 6. Syysmuutolla vallitsevat lentokorkeudet maastossa tehtyjen arviointien mukaan (viidellä tuulivoima-alueella Laji alle 50m 50-80m m 230m+ aineisto Joutsen 21 % 32 % 43 % 9 % 1473 Metsähanhi 5 % 10 % 34 % 51 % 2506 Kurki 3 % 8 % 47 % 41 % Lintulajien havaittavuus vaikuttaa myös tulokseen. Yleensä ottaen keskisuurista ja suurista lajeista roottorien muodostamalla ns. törmäysriskikorkeudella (noin metriä) lentävät linnut ovat kaikkein parhaiten havaittavissa ja matalammalla tai korkeammalla lentävistä havaitaan pienempi osa. Matalammalla lentävät jäävät usein huomaamatta niiden peittyessä esim. puiden taakse. Korkealla lentäviä taas on vaikea havaita. Vastaavasti pienten varpuslintujen havaittavuus alenee merkittävästi jo metrin korkeudella. Useamman sadan metrin korkeudella lentävistä linnuista lähes kaikki lajit ovat jo vaikeita havaita, yleensä ottaen näin korkealta havaitaan enää suurikokoisia lajeja tai suuria parvia. Tutkahavainnoilla on kuitenkin todettu mm. varpuslintujen muuton olevan vilkasta tälläkin korkeudella. Todellisuudessa korkealla lentävien osuus onkin paljon suurempi kuin maastohavainnointi antaisi ymmärtää. Tuulivoiman vaikutusten (esim. törmäyskuolleisuuden) arvioinnin kannalta on kuitenkin huomioitavaa, että linnut eivät tällä korkeudella lentäessään ole enää vaarassa törmätä tuulivoimaloihin tai joudu kiertämään tuulivoimapuistoa. Lepäilijähavainnot Sopivilla lepäily- ja ruokailupaikoilla on tärkeä merkitys lintujen selviytymiselle muuttomatkalla. Eri lajit ruokailevat ominaisuuksiensa ja käyttäytymisen mukaisesti lajille soveliailla paikoilla. Tärkeitä kerääntymisalueita ovat etenkin laajat peltoalueet, matalat vesistöt ja avoimet rannat. Näitä ympäristötyyppejä ei juuri esiinny hankealueen sisällä, mutta varsin runsaasti sen lähialueilla. Hankealueen läheisyydessä arvokkaita lintualueita on etenkin rannikolla (kuva 9). Rannikolla levähtävien lintujen muutto kulkee pääasiallisesti rannikkolinjaa seuraten, joten on arvioitavissa, että niiden muuttokäyttäytymiseen parin kilometrin päähän maalle rakennettavalla tuulivoimahankkeella ei olisi vaikutusta. Tämän vuoksi huomiota kiinnitettiin enemmän hankealueen ympäristössä oleville peltoalueille, joita lepäilyyn käyttävät linnut voivat osuvat todennäköisemmin samalle muuttolinjalle hankealueen kanssa. Keväällä 2014 Tomujoelle kerääntyi hyvin merkittävästi hanhia ja joutsenia. Enimmillään (6.4.) metsähanhia oli peräti 1750 yksilöä (Keski-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys Tiira-aineisto). Alueella oli useita satoja metsähanhia yli kahden viikon ajan. Levähtäjämäärät olivat suuria myös seuraavana keväänä, kun metsähanhia laskettiin 800 yksilöä (Hannu Tikkanen). Myös joutsenmäärät olivat suuria keväällä 2014, sillä alueella oli 750 yksilöä (Hannu Tikkanen). Tomujoen peltoalueet onkin rajattu MAALI-kohteeksi muuttolintujen kerääntymisalueena (kuva 9.)

37 Syksyllä 2013 joutsenten laskentakierroksilla (Seppo Pudas) joutsenia havaittiin Puojiniemessä 83, Tomujoella 181, Pahkalan kylällä 4, Kärkisessä 277. Kärkisen joutsenet todennäköisesti yöpyvät Puojiniemessä. Muilla tarkastetuilla peltoalueilla joutsenia ei havaittu. Myös pitkäaikaisen aineiston perusteella nimenomaan Puojiniemi ja Tomujoki tunnetaan joutsenten perinteisinä syyskerääntymisalueina (Keski-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys, Tiira-aineisto). Torvenkylän ja Pahkalan peltoalueilla ei todettu maastokartoituksissa nyt, eikä ole todettu aiemmin, erityistä merkitystä kerääntymisalueena. Osin tämä saattaa selittyä havainnoinnin vähyydellä. Mikäli pelloilla olisi säännönmukaisesti muuttolintuja keräävää vaikutusta, se olisi kuitenkin tullut havaituksi. Hankealueen sisällä olevat peltoalueet ovat liian pienialaisia tärkeiksi levähdysalueiksi. Merkittävimpänä havaintona hankealueen pohjoisosien peltoalueilla havaittiin yksilön kurkiparvi. Parvi koostui pesimättömistä ja pesinnässä epäonnistuneista yksilöistä, sillä kesän 2014 poikasia parvessa ei ollut. Epäilemättä seudun tärkeimmät kurkien kerääntymisalueet sijoittuvat kuitenkin laajemmille peltoalueille. On syytä huomioitava, että lintujen kerääntymisessä on jonkin verran vuosittaista vaihtelua, esimerkiksi ravintotilanne voi vaikuttaa siihen, minne lintuparvet kulloinkin kerääntyvät. 5. LINNUSTOLLISESTI ARVOKKAAT ALUEET Hankealueen sisällä linnustollisesti arvokkaimpina alueina on pidettävä vanhojen metsien alueita (vrt. kasvillisuusselvitys) sekä metson soidinaluetta. Reuna-alueilta Marjajärvi on linnustollisesti arvokas kohde. Myös Pirttijärvi on aikaisempana ja todennäköisesti edelleen potentiaalisena kaakkurin pesimälampena huomionarvoinen kohde, vaikka järven linnustollinen arvo ilman kaakkuria on vähäinen. Muita linnuston suojelun kannalta huomionarvoisia kohteita ovat suurten puissa pesivien petolintujen (kanahaukan ja merikotkan aikaisempi) pesimämetsät. Hankealueen ympäristössä on luokiteltuja tärkeitä linnustoalueita seuraavasti (kuva 9). Kansainvälisesti tärkeäksi osoitetulle lintualueelle (IBA), Rahjan saaristoon, etäisyyttä on lähimmillään 2,1 km. Alue sijoittuu hankealueen länsipuolelle. Muita kansainvälisesti tai valtakunnallisesti (FI- NIBA) tärkeitä lintualueita ei tätä lähempänä, Alaviirteenlahdelle etäisyyttä on noin 5,0 kilometriä. Alustavat lähimmät maakunnallisesti tärkeät lintualueet ovat Tomujoen kerääntymisalue 3,2 km:n etäisyydellä hankealueen eteläpuolella ja Mikonlahti-Ruonanlahti 2,5 km:n etäisyydellä hankealueen lounaispuolella. Näiden lisäksi hankealue sijoittuu itsessään MAALI-alueeksi määritellylle ns. muuttolintujen pullonkaula-alueelle.

38 Kuva 10. Lintutieteellisten yhdistysten mukaan arvokkaat lintualueet hankealueen läheisyydessä (lähde Birdlife Suomi). MAALI-alueiden rajat ovat alustavia (Keski-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys). 6. EPÄVARMUUSTEKIJÄT Linnustoselvitysten tuloksiin vaikuttavat mm. maastotyön määrä, vuodenaikojen eteneminen, havainnoinnin aikainen sää, laskijan kokemus ja eri lajien havaittavuus. Maastotyömäärä vaikuttaa puolestaan selvitettävällä alueella pesivien lajien havaituksi tulemisen todennäköisyyteen. Pistelaskennalla tavoitetaan hyvin laskentapisteen läheisyydessä reviiriään pitäviä lajeja ja nimenomaan paremmin kuuluvia ja näkyviä lajeja. Vaikka laskentapisteiden välisillä siirtymillä kirjataankin huomioitavat lajit ylös, ei siirtymillä tehtävä havainnointi vastaa esim. linjalaskennan verkkaista havainnointia. Tässä selvityksessä käytetyillä menetelmillä on yleisesti tullut helpommin havaituiksi paremmin näkyvät ja kuuluvat lajit. On selvää, että kaikkia hankealueella pesivänä esiintyviä lajeja ei havaittu. Yhden vuoden kartoituksessa jää havaitsematta vuosien välinen vaihtelu. Suurimmalla osalla lintulajeista kanta ei merkittävästi vaihtele peräkkäisinä kesinä, mutta esimerkiksi ravintospesialisteilla (käpylinnut, pöllöt) vaihtelu voi olla suurta. Myös pesäpaikan saattaa muuttua vuosien välillä, vaikka linnut ovatkin yleisellä tasolla varsin pesimäpaikkauskollisia. Yleisesti ottaen jonkin alueen linnuston suojelullinen arvo on yleensä tunnistettavissa yhden vuoden perusteella. Epävarmuustekijöistä huolimatta alueella vietetyn ajan valossa voidaan väittää maastoselvitysten avulla saadun hyvän yleiskuvan selvitysalueen pesimälinnustosta. Tyypillisesti metsäalueilla huomioitavin lajisto koostuu petolinnuista, metsäkanalinnuista sekä kosteikkojen kahlaaja- ja vesilintulajeista. Näiden lajien esiintymisestä selvitysalueilla on saatu hyvä kuva. Sen sijaan esimerkiksi varpuslintujen ja tikkojen suhteen tässä esitetyt tulokset sisältävät enemmän epävarmuutta.