Tornator II Liittyy asemakaavan muutokseen A-2673 Hennala, Rykmentinkatu 36-40, (Tornator II) Lahti.fi

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tornator II Liittyy asemakaavan muutokseen A-2673 Hennala, Rykmentinkatu 36-40, (Tornator II) Lahti.fi"

Transkriptio

1 Tornator II kortteli tontti Liittyy asemakaavan muutokseen A-2673 Hennala, Rykmentinkatu 36-40, (Tornator II) Lahti.fi

2 Rakentamistapaohje A (8) Lähtökohdat Tämä rakentamistapaohje liittyy Tornator II asemakaavanmuutokseen A-2673 ja koskee korttelin tonttia 1. Rakentamistapaohjeeseen on koottu tiedot alueen kulttuuriympäristöllisistä lähtökohdista ja esitetty ohjeita tontin piha-alueiden jatkosuunnittelulle. Ohjeen laatimisessa on hyödynnetty vuonna 2005 laadittua kasvillisuusselvitystä. Alueella on tehty maastokäynti helmikuussa Asemakaavan muutos Asemakaavan muutoksessa alue on merkitty asuin-, liike- ja toimistorakennusten korttelialueeksi, jolla kulttuurihistorialliset ja kaupunkikuvan kannalta arvokkaat ominaispiirteet tulee säilyttää. Pihapiirin puistomainen luonne tulee säilyttää. Alueen vihreyttämisessä tulee suosia alkuperäistä kasvilajistoa ja vettäläpäiseviä pintamateriaaleja (AL-1). Alueen nykyinen päärakennus on merkitty suojeltavaksi (sr-1). Tontille on osoitettu nykyisten rakennusten lisäksi rakennusalat talousrakennuksille. Talousrakennuksien paikat sijoittuvat alueella aiemmin sijoittuneiden rakennuksien kohdille. Tontti tulee aidata rata-aluetta vasten kevytilmeisellä metalliverkkoaidalla. Koko tonttia koskee suojelumääräys sp-1: Suojeltava ympäristö. Alueella olevien rakennusten, rakenteiden ja puistomaisten ulkoalueiden kulttuurihistorialliset ja kaupunkikuvan kannalta arvokkaat ominaispiirteet tulee säilyttää. Alueella on arvokasta, vanhaa, säilytettävää puustoa. Alueen vihreyttämisessä tulee suosia alkuperäistä kasvilajistoa ja vettä läpäiseviä pintamateriaaleja. Tontille on laadittava rakentamistapaohjeen mukainen istutus- ja hoitosuunnitelma, jota noudatetaan rakennuslupia ja muita toimenpiteitä toteutettaessa. Kaupunginmuseolle on varattava muutos- ja korjaustöissä tilaisuus lausunnon antamiseen. Ote Tornator II alueen asemakaavaehdotuksesta (2017).

3 Rakentamistapaohje A (8) Maisemaselvitys ja kasvillisuusselvitys Alueelle on laadittu maisemaselvitys vuonna 2004 ja kasvillisuusselvitys vuonna Kasvillisuusselvityksen mukaan päärakennuksen edustalla ympyränmuotoisessa pihapuistikossa kasvaa keväällä pikkukäenrieskaa, kaunokaista, kevätesikkoa ja kevätleinikkiä. Kesällä siellä kukkivat esim. orvokit, päivänkakkarat ja vuohenkellot. Rakennuksen kukkapenkkiä kaunistavat mm. kotkansiipi ja tummanpunakukkainen angervo. Kellarin kupeella on runsas kasvillisuus. Siellä kasvaa keväällä mm. tulppaaneja, narsisseja ja loppukesästä vuohenkelloja. Piha-alueen vanha puusto on kasvillisuusselvityksessä arvotettu erityisen arvokkaaksi. Lehmuksia on vuonna 2005 ollut 12 kpl ja niiden on todettu olevan vehreitä ja lehteviä. Alueella olevat verivaahterat on todettu hyväkuntoisiksi, vaikka niiden rungoilla on jo silloin kasvanut kääpiä. Rakennuksen vierustalla on kasvanut vanhoja rauduskoivuja. Kasvillisuusselvityksen mukaan pääsisäänkäynnin lähellä kasvavat pähkinäpensaat, tuomipihlaja ja kaksi punalehtiruusupensasta. Talon portinpuoleista päätyä suojaavat kiiltotuhkapensasrivistö, pihasyreeni ja pihlaja-angervopensaat. Norjanangervoja ja rusokuusamia löytyy rakennuksen liepeeltä, sen koillispuolelta. Saunarakennuksen suojassa kasvaa musta- ja punaherukkapensaita sekä punakukkaisia ruusuja. Siperianhernepensas ja varsinkin pihlaja-angervo viihtyvät verkkoaidan vieressä. Hyötypuutarhan puolella, rakennuksen takana kasvaa kasvillisuusselvityksen mukaan kirsikkapuu ja kuusi omenapuuta. Verkkoaidan vieressä sijaitsee raparperiryhmä. Selvityksessä todetaan, että puutarhaa on täydennetty uusilla puuistutuksilla. Rykmentinkadun puoleisella laidalla sekä koilliskulmassa on kasvamassa kaksi nuorta tammea ja kolme punasaarnea. Neljä siperianpihdan tainta on istutettu radanpuoleiselle laidalle verkkoaidan viereen. Jo hieman kookkaampia puita ovat kolme kotipihlajaa ja kolme serbiankuusta. Puiden välissä kukoistaa vielä lännenkanukka. Alueen kasvillisuusinventointikartta (2005).

4 Rakentamistapaohje A (8) Luettelo alueella kesällä 2005 havaituista kasvilajeista Kenttäkerroksen putkilokasvit: Kevätesikko (Primula veris) Narsissi (Narcissus sp.) Tulppaanit (Tulipa sp.) Kaunokainen (Bellis perennis) Valkovuokko (Anemone nemorosa) Metsärvokki (Viola riviniana) Aitovirna (Vicia sepium) Kevätleinikki (Ranunculus auricomus sp.) Puna-ailakki (Silene dioica) Peltolemmikki (Myosotis arvensis) Raparperi (Rheum sp.) Kotkansiipi (Matteuccia struthiopteris) - kukkapenkissä, josta levinnyt ympäristöönkin Jaloangervo (Astible sp.) Töyhtöangervo (Aruncus dioicus) - rakennuksen seinustalla Marjapensaat: Punaherukka (Ribes rubrum) Mustaherukka (Ribes nigrum) Vadelma (Rubus ideaus) Koristepensaat: Punalehtiruusu (Rosa glauca) Pihasyreeni (Syringa vulgaris) Kiiltotuhkapensas (Cotoneaster lucidus) Terttuselja (Sambucus racemosa) Norjanangervo (Spirea Grefsheim ) Lännenkanukka (Cornus alba sibirica ) Siperianhernepensas (Caragana arborescens) Tuomipihlaja (Amelanchier spicata) Rusokuusama (Lonicera tatarica) Kuusamat (Lonicera sp.) Muut pensaat: Pähkinäpensas (Corylus avellana) 2 kpl Pajut (Salix sp.) Puut: Metsäkuusi (Picea abies) - 2 kpl asunnon edustalla Valkokuusi (Picea glauca) - 2 kpl, nuoria asunnon edustalla Siperianpihta (Abies sibirica) - 4 kpl, korkeus noin 0,5-1,5 m hyötypuutarhassa Serbiankuusi (Picea omorika) - 3 kpl hyötypuutarhassa Sembramänty (Pinus cembra) - 1 kpl, ympärysmitta 158 cm asunnon edustalla Koivut (Betula sp.) Rauduskoivuja (Betula pendula) - 5 kpl asunnon läheisyydessä Hieskoivuja (Betula pubescens) - radanpuoleisella sivulla Metsälehmus (Tilia cordata) - 5 kpl asunnon edustalla Puistolehmus (Tilia vulgaris) - 7 kpl asunnon edustalla Vuorijalava (Ulmus glabra) - 1 kpl parkkipaikan lähellä, 4 kpl verkkoaidan ja saunarakennuksen välimaastossa ja noin 10 kpl hyötypuutarhan radanpuoleisella sivulla Raita (Salix caprea) - joukossa nelirunkoinen 1 kpl Tuomi (Prunus padus) - 1 kpl hyötypuutrhan takaosassa Metsävaahtera (Acer platanoides) - useita eri puolilla aluetta Verivaahtera (Acer platanoides) - värimuunnos, 2 kpl asunnon edustalla Suomenpihlaja (Sorbus hybrida) - 1 kpl asunnon edustalla Luumupuu (Prunus domestica) - 1 kpl asunnon edustalla Omenapuu (Malus) - 1 kpl asunnon edustalla ja 6 kpl hyötypuutarhassa Hapankirsikka (Prunus cerasus) - 1 kpl hyötypuutarhassa Tammi (Quercus robur) - 2 kpl, nuoria, hyötypuutarhassa Punasaarni (Fraxinus pensylvanica) - 3 kpl, nuoria, hyötypuutarhassa Kotipihlaja (Sorbus aucuparia) - 3 kpl hyötypuutarhassa

5 Rakentamistapaohje A (8) Alueen historia Alue liittyy Tornatorin tehdasalueeseen. Kyseessä on vanha tehtaanjohtajan huvila pihapiireineen, joka sijaitsi tehdasalueen pohjoisosassa. Tornatorin tehdasalueen rakennuskannasta on tehty selvityksiä, joista viimeisimpänä rakennushistoriallinen selvitys vuonna 2004 (Latva Jorma). Alueen puutarhakulttuurista on kerrottu kirjassa Ihanuuden tähden (Niskanen Riitta 2015). Tornatorin tehdasalue perustettiin 1887, jolloin myös tehtaanjohtajan huvila rakennettiin. Pihapiirissä sijaitsi varsinaisen huvilarakennuksen lisäksi pieni asuinrakennus sekä pesu- ja leipomotupa / sauna. Rakennusten etupihan puolella sijaitsi maisemapuutarha, jossa oli mutkittelevia polkuja, joiden varsille oli sijoitettu levähdyspaikkoja. Maisemapuutarhan alkuperäistä muotokieltä voidaan hahmottaa vuodelta 1902 olevasta Tornatorin tehdasaluetta käsittävästä kartasta. Vuodelta 1925 peräisin olevassa kartassa näkyy myös rakennusten takana sijaitseva hyötypuutarhan alue. Ote vuoden 1902 kartasta (Lehonkoski Pekka 1987). Ote vuoden 1925 kartasta (Kansallisarkisto).

6 Rakentamistapaohje A (8) Tornatorin alueella on ollut palveluksessa puutarhuri, joka huolehti tehdasalueen viherympäristöstä. Niskasen mukaan alueella on myös viljelyt kukkia, joita tehtaan työntekijät saivat ostaa itselleen. Vanhoista kartoista ei käy selville minkälaisia istutuksia alueella on ollut. Vanhassa ilmakuvassa vuodelta 1946 voi nähdä vanhimmat puuryhmät ja erottaa säilyneen polkuverkoston, vaikka huvilan pihapiiri onkin hieman pienentynyt alkuperäisestä viereisten tehdasrakennusten laajentuessa. Ilmakuvasta on nähtävissä päärakennuksen edustalla sijaitsevan pyöreähkön nurmialueen reunoilla sijaitsevat lehmusistutukset. Lisäksi rakennuksen takana, hyötypuutarhaa vasten on ollut puurivi. Nykyisin alueella on muutamia vanhoja koivuja, jotka saattavat olla peräisin tästä. Suurin osa kasvillisuudesta on ollut melko matalaa ja alue on varsin avoimen oloinen, mikä osaltaan johtuu kuvaushetken lehdettömästä vuodenajasta. Maakellarin ympärillä on ollut tiheämpää puustoa. Hyötypuutarhan puolella ei näy nykyisiä omenapuita. Vuoden 1986 ilmakuvassa alueen ilme on jo huomattavasti puustoisempi. Tässä kuvassa näkyy myös hedelmäpuuryhmä, josta nykyisin on vielä muutamia omenapuita. Vuoden 1946 ilmakuva. Vuoden 1986 ilmakuva.

7 Rakentamistapaohje A (8) Päärakennuksen edustan istutuksia kesällä 2005 (Kuvat Stora Enson kasvillisuusselvitys). Nykytilanne Piha-alue jakautuu luonteeltaan kahteen eri osa-alueeseen. Etupihan puolella on nähtävissä jäänteet alkuperäisestä maisemapuutarhasta. Takapihan entinen hyötypuutarhan alue on nykyisellään avointa niittymäistä maisematilaa jota rajaavat puu- ja pensasryhmät tontin laidoilla. Piha-alue on aidattu kauttaaltaan verkkoaidalla. Tontin länsiosassa osa piha-alueesta jää aidan ulkopuolelle. Etupihan puusto on vanhaa ja monilta osin huonokuntoista. Myös etupihan nurmiympyrän vanhat lehmukset alkavat olla huonossa kunnossa. Ilmeisesti alueen maanpintaa on joissain vaiheessa nostettu ja puut ovat kärsineet tästä. Hyötypuutarhan omenapuita kesällä (Kuva Stora Enson kasvillisuusselvitys).

8 Rakentamistapaohje A (8) Rakentamistapaohje Alueelle tulee laatia pihasuunnitelma, joka sisältää hoitosuunnitelman alueen nykyiselle ja istutettavalle kasvillisuudelle. Pihasuunnitelmassa tulee palauttaa alueen historiallinen ulkoasu. Rakennuksen etupihan muotokielen tavoitteena on palauttaa pihan 1900-luvun alun maisemapuutarhatyyppinen sommitelma. Rakennuksen pohjoispuolella on hyötypuutarha, jonka ilme on suoraviivaisempi ja tarkoitukseensa käytännöllisempi. Kaupunginmuseolle on varattava tilaisuus lausunnon antamiseen piha-alueen muutosja uudistustöissä. Materiaalit ja varusteet Pihan pintamateriaaleissa tulee suosia läpäiseviä pinnoitteita. Alueella kulkevat polut toteutetaan sorapintaisina. Alueella ei saa tehdä täyttöjä, jotka vaarantavat puuston kasvuedellytykset. Pihasuunnitelman teon yhteydessä mahdolliset maastonmuotoilut sovitetaan maastoon ilman voimakkaita luiskauksia. Alue tulee aidata rautatien suuntaan kevytilmeisellä metalliverkkoaidalla. Rykmentinkadun suuntaan alue tulee rajata istutuksin. Asemakaavan muutoksessa on merkitty rykmentinkadun varteen säilytettävä / istutettava puurivi. Puurivi voi olla monilajinen. Nykyistä osin villiintynyttä puuvyöhykettä tulee harventaa. Pihakalusteiden (penkit, roska-astiat, valaisimet) tulee sopia muotokieleltään maisemapuutarhan henkeen. Kalustemateriaaleissa käytetään puuta tai metallia. Etupihan polkujen varsilla on sijainnut levähdyspaikkoja, joihin voidaan sijoittaa penkkejä. Levähdyspaikat reunustetaan pensasistutuksin. Kasvillisuus Kasvillisuuden osalta suositellaan käyttämään ensisijaisesti alueella kasvillisuusselvityksessä löydettyjä kasvilajeja. Uudistettaessa etupihan nurmiympyrää kiertäviä lehmuksia, tulee poistettavan puun tilalle istuttaa uusi puistolehmus (Tilia Vulgaris). Muutoin etupihalla suositellaan käytettäväksi jaloa lehtipuustoa ja yksittäisiä havupuita. Rakennuksen taakse hyötypuutarhaa vasten voidaan istuttaa uusi koivurivi. Käytettäviksi pensaslajeiksi suositellaan esimerkiksi rusokuusamaa (Lonicera tatarica), pihasyreeniä (Syringa vulgaris), punalehtiruusua (Rosa glauca), pähkinäpensasta (Corylus avellana) ja siperianhernepensasta (Caragana arborescens). Hyötypuutarhan puolella myös mustaherukkaa (Ribes nigrum), punaherukkaa (Ribes rubrum) ja vadelmaa (Rubus ideaus). Maisemapuutarhan polkujen keskelle jäävillä nurmialueilla pyritään rajaamaan kukkaryhmät liittymään puu- tai pensasryhmiin niin, että alueella on myös avointa hoidettua nurmea. Kukkakasveina voidaan käyttää esimerkiksi. kevätesikkoa (Primula veris), narsisseja (Narcissus sp.), tulppaaneita (Tulipa sp.), kaunokaisia (Bellis perennalis), vuohenkelloa (Campanula rapunculoides), päivänkakkaraa (Leucanthemum vulgare) ja jaloangervoja (Astilbe sp.). Myös muita luvun vaihteen aikakaudelle tyypillisiä perinnekasvilajeja voidaan käyttää. Narsissi- ja tulppaanilajikkeet on myös valikoitava aikakauteen sopiviksi. Hyötypuutarhan puolelle voidaan istuttaa esimerkiksi omenapuita, kirsikkapuita, luumupuita ja marjapensaita. Muilta osin alue on pidettävä avoimena.

9 Rakentamistapaohje A (8) Ideakuva uudistettavasta piha-alueesta. Lahdessa Maria Silvast maisema-arkkitehti

Håkansbölen kartanon työväenmäki Matti Liski ja Niina Alapeteri Maisema-arkkitehtitoimisto Näkymä Oy PUUT 29.1.2008 LIITE 2 nro alue nro laji Suomalainen nimi halkaisija (cm) kuntoluokk a ikäluokka Muut

Lisätiedot

KARHONSAARI KUOPION KAUPUNKI 2001. T. Oinonen -97

KARHONSAARI KUOPION KAUPUNKI 2001. T. Oinonen -97 KARHONSAARI KUOPION KAUPUNKI 2001 Saaren historiaa Karhonsaaren historiaan liittyy tapahtumia niin sodan- kuin kaupankäynninkin alalta. Suomen sodan tapahtumat 1800-luvun alussa sivuavat saarta läheisesti,

Lisätiedot

430 Lintulan lisätontit. Tämä rakennustapaohje liittyy Lintulan lisätonttien asemakaavamuutokseen nro 430 ja päivättyyn kaavakarttaan.

430 Lintulan lisätontit. Tämä rakennustapaohje liittyy Lintulan lisätonttien asemakaavamuutokseen nro 430 ja päivättyyn kaavakarttaan. 430 Lintulan lisätontit Sivu 1/5 430 LINTULAN LISÄTONTIT Asemakaavamuutos Rakennustapaohje 14.6.2010 Tämä rakennustapaohje liittyy Lintulan lisätonttien asemakaavamuutokseen nro 430 ja 14.6.2010. päivättyyn

Lisätiedot

Yliopiston puistoalueet

Yliopiston puistoalueet Yliopiston puistoalueet Kasvitieteellinen puutarha Tanja Koskela, intendentti tanja.koskela@jyu.fi Jyväskylän yliopiston museo, luonnontieteellinen osasto www.jyu.fi/erillis/museo/ Kuvat: Tapani Kahila

Lisätiedot

STORA ENSON KASVILLISUUSSELVITYS

STORA ENSON KASVILLISUUSSELVITYS STORA ENSON KASVILLISUUSSELVITYS Anu Naskali Seija Honkanen Sirkka-Liisa Lehtinen 21.7.2005 SISÄLTÖ Johdanto...1 I Rykmentinkadun alue 1 II Lehmusympyrän alue...3 III Radanvarren alue 8 IV Puusepäntehtaan

Lisätiedot

koriste- ja metsäpuiden sek ä koristepensaiden taimet forestry and hedging plants ilupuude ja põõsaste taimed

koriste- ja metsäpuiden sek ä koristepensaiden taimet forestry and hedging plants ilupuude ja põõsaste taimed S a v o n l i n n a n S a v o n l i n n a N u r s e r y Tikkalahti 57230 Savonlinna p-050-573 5773 Tikkalahti FI-57230 Savonlinna Suomi-Finland tel.+358(0)505735773 taimet.net(at)gmail.com www.taimet.net

Lisätiedot

Virrat KOULUKESKUKSEN ASEMAKAAVAMUUTOKSEN LUONTOSELVITYS

Virrat KOULUKESKUKSEN ASEMAKAAVAMUUTOKSEN LUONTOSELVITYS Aallokas Oy 26.6.2017 Y-tunnus 2678475-5 Virrat KOULUKESKUKSEN ASEMAKAAVAMUUTOKSEN LUONTOSELVITYS 1. Menetelmät 1.1. Selvitetyt luontoarvot Luontoselvityksen tarkoitus oli löytää tutkimusalueelta luontokohteet,

Lisätiedot

Kiinteistöjen piha- alueet

Kiinteistöjen piha- alueet Artjärven varastohalli Osoite: Salmelantie 275 Koordinaatit: 6739198 26504273 Kokonaispinta- ala m²: Hoitoluokka (tiedossa oleva/arvio) tai - 16200 Artjärvi Konetyöalue m²: 1480 Käsityöalue m²: P3 Toimenpidesuositukset

Lisätiedot

Vantaan Jokiniemen valtionalueen puiston puut ja pensaat. Selvitys Senaatti-Kiinteistöille 29.9.2014 Metsäntutkimuslaitos

Vantaan Jokiniemen valtionalueen puiston puut ja pensaat. Selvitys Senaatti-Kiinteistöille 29.9.2014 Metsäntutkimuslaitos Vantaan Jokiniemen valtionalueen puiston puut ja pensaat Selvitys Senaatti-Kiinteistöille 29.9.2014 Metsäntutkimuslaitos 2 Sisältö Esipuhe 3 Kohteen sijainti ja yleiskuvaus 3 Alueen historiaa 3 Puiston

Lisätiedot

Tyrnäväjoen itäpuolen metsänhoitotoimenpiteet Meijerialueen kohdalla

Tyrnäväjoen itäpuolen metsänhoitotoimenpiteet Meijerialueen kohdalla Tyrnäväjoen itäpuolen metsänhoitotoimenpiteet Meijerialueen kohdalla Metsäkuviot 1.-4. sijoittuvat Meijerialueen ja Tyrnäväjoen välimaastoon. Koko alue rajautuu pohjoisessa Vanhatiehen, idässä Meijerialueeseen,

Lisätiedot

R00114 HÅKANSBÖLEN. Arkkitehtitoimisto Schulman Oy Kortteli Korttelin tontit 4-6

R00114 HÅKANSBÖLEN. Arkkitehtitoimisto Schulman Oy Kortteli Korttelin tontit 4-6 R00114 HÅKANSBÖLEN r a k e n t a m i s o h j e Arkkitehtitoimisto Schulman Oy 17.6.2014 Kortteli 92105 Korttelin 92103 tontit 4-6 1 RAKENTAMISOHJE Rakentamisohje uusille tonteille AO-kortteleissa 92103

Lisätiedot

Alueella käytettävät kasvilajit: PUUT, VALTAVÄYLÄ: -isolehtilehmus Tilia Platyphyllos

Alueella käytettävät kasvilajit: PUUT, VALTAVÄYLÄ: -isolehtilehmus Tilia Platyphyllos Merkintöjen selityksiä: pp lehtipuut havupuu punainen puu (lehdet/ runko/syysväri/kukat) pikkupuu/pensas havupensas heinävaltainen perennaistutus/niitty kosteikkoperennat+heinät niitty/nurmi punainen istutus:

Lisätiedot

PUIJO KUOPIO MATKUSTAJA- SATAMA MIKKELI JYVÄSKYLÄ

PUIJO KUOPIO MATKUSTAJA- SATAMA MIKKELI JYVÄSKYLÄ KARHONSAARI KUOPION KAUPUNKI 2013 T. Oinonen -97 Saaren historiaa Karhonsaari mainitaan ensimmäisen kerran 1800-luvun alussa käydyn Suomen sodan yhteydessä. Toivalassa oli tuolloin Suomen armeijan tukikohta

Lisätiedot

Härmälän Kalmarin asemakaava-alueen eliöstö- ja biotooppiselvitys

Härmälän Kalmarin asemakaava-alueen eliöstö- ja biotooppiselvitys Härmälän Kalmarin asemakaava-alueen eliöstö- ja biotooppiselvitys Kari Korte Tampereen Kaupunki yhdyskuntapalvelut selvitys- ja arviointiryhmä marraskuu 2005 Sisältö 1. Yleistä selvitysalueesta.....................................................

Lisätiedot

RAJAKYLÄN TALVIKKIPUISTON LUONTOSELVITYS

RAJAKYLÄN TALVIKKIPUISTON LUONTOSELVITYS RAJAKYLÄN TALVIKKIPUISTON LUONTOSELVITYS 9.10.2018 Sisältö 1 LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 3 2 LUONTOSELVITYS... 4 3 SUOSITUKSET JATKOSUUNNITTELULLE... 6 Kansikuva: Kalleinen, 2018. Hieskoivun ympärille

Lisätiedot

ETELÄPUISTON JA YMPÄRISTÖN PUUSTOSELVITYS

ETELÄPUISTON JA YMPÄRISTÖN PUUSTOSELVITYS 1 ( 13) ETELÄPUISTON JA YMPÄRISTÖN PUUSTOSELVITYS ETELÄPUISTO Eteläpuiston puustossa merkittävimpiä ovat vanhat, isot koivut, Suomen paksuimmat mongolianvaahterat Acer subsp. ginnala, lehtikuuset Larix

Lisätiedot

NUMMELAN HAAKKOINMAAN TAAJAMANOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVA 110 (HIIDENRANNAN KOULUKORTTELI)

NUMMELAN HAAKKOINMAAN TAAJAMANOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVA 110 (HIIDENRANNAN KOULUKORTTELI) Ympa 31.10.2002 Ympa liite VIHDIN KUNTA NUMMELAN HAAKKOINMAAN TAAJAMANOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVA 110 (HIIDENRANNAN KOULUKORTTELI) RAKENTAMISOHJE KORTTELEILLE 417 JA 457 TEKNINEN JA YMPÄRISTÖKESKUS 31.10.2002

Lisätiedot

Lintulan asemakaava Valkeakoski. Rakennustapaohjeet Asuntomessualue

Lintulan asemakaava Valkeakoski. Rakennustapaohjeet Asuntomessualue intulan asemakaava Valkeakoski.. intulan asemakaava Valkeakoski.. Kortteli, Kortteli Teema: EINKAARI -kerroksisten laajennettavien ja esteettömien omakotitalojen alue. Tontin luovutuksessa suositaan pienen,

Lisätiedot

perusjuuret (PERUSRUNGOT) - rootstocks pookealused

perusjuuret (PERUSRUNGOT) - rootstocks pookealused S a v o n l i n n a n S a v o n l i n n a N u r s e r y Tikkalahti 57230 Savonlinna, puh. 050 573 5773 Tikkalahti FI-57230 Savonlinna Finland, tel.+358(0)50 573 5773 taimet.net(at)gmail.com juuret.net(at)gmail.com

Lisätiedot

Joensuu 23.9.2014. 10.11.2014 Suomen metsäkeskus 1

Joensuu 23.9.2014. 10.11.2014 Suomen metsäkeskus 1 Joensuu 23.9.2014 10.11.2014 Suomen metsäkeskus 1 Luento 1 MITÄ OMISTAN? Suomalaisen metsän biologiaa Suot Kasvupaikkatyypit Suomen puulajit Kehitysluokat Metsään.fi-palvelu 10.11.2014 Suomen metsäkeskus

Lisätiedot

TERVETULOA Linnankankaan ja Metsärinteen pientalorakentajat. RAKENTAJAINFO Kunnanpuutarhuri Sari Palo 29.1.2015.

TERVETULOA Linnankankaan ja Metsärinteen pientalorakentajat. RAKENTAJAINFO Kunnanpuutarhuri Sari Palo 29.1.2015. TERVETULOA Linnankankaan ja Metsärinteen pientalorakentajat RAKENTAJAINFO Kunnanpuutarhuri Sari Palo 29.1.2015. Yleistä asemakaavasta ja rakennustapaohjeista Rakennustapaohjeet täydentävät asemakaavan

Lisätiedot

A-26/s-2 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET

A-26/s-2 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET A-26/s-2 Asuinrakennusten korttelialue. varasto-, huolto-, kerho-, sauna- yms. tiloja asuinrakennuksen kaikkiin kerroksiin, ullakolle tai piha-alueelle niille osoitetuille

Lisätiedot

1(3) A-2482 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET 1 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET 2 ASUINKERROSTALOJEN KORTTELIALUE.

1(3) A-2482 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET 1 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET 2 ASUINKERROSTALOJEN KORTTELIALUE. A-2482 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET 1(3) 1 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET 2 ASUINKERROSTALOJEN KORTTELIALUE. 3 KULTTUURI JA OPETUSTOIMINTAA PALVELEVIEN RAKENNUSTEN KORTTELIALUE, JOLLA YMPÄRISTÖKUVA

Lisätiedot

KIHINTÖYRÄÄN ASEMAKAAVA-ALUE

KIHINTÖYRÄÄN ASEMAKAAVA-ALUE KIHINTÖYRÄÄN ASEMAKAAVA-ALUE Rakentamistapaohje 14.02.2012 Kihintöyrään asemakaava-alue Yleistä Alueen luonne Rakennustapaohjeiden tarkoitus on ohjata rakentamista Kihintöyrään alueelle niin että syntyy

Lisätiedot

Kittilän kunta Atrin alueen asemakaava ja asemakaavan muutos

Kittilän kunta Atrin alueen asemakaava ja asemakaavan muutos Kittilän kunta Atrin alueen asemakaava ja asemakaavan muutos Rakentamistapaohjeet 15.5.2008 SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 1 2 RAKENTAMISTA KOSKEVAT OHJEET KAAVASSA... 2 3 KAAVIOKUVA... 4 4 ALUEEN RAKENTAMISTA

Lisätiedot

KAUPUNGINPUUTARHAN ALUEEN KASVILLISUUSINVENTOINTI

KAUPUNGINPUUTARHAN ALUEEN KASVILLISUUSINVENTOINTI KAUPUNGINPUUTARHAN ALUEEN KASVILLISUUSINVENTOINTI Tuuli Vesanto 24.8.2018 Huom. Inventointi tehty lähinnä maisemallisesta sekä puutarhataiteen ja virkistyskäytön näkökulmista. Luontoselvitys antaa tarkempaa

Lisätiedot

http://nurxcity/webmap/content/result.htm

http://nurxcity/webmap/content/result.htm Sivu 1/6 KIRKONKYLÄ, Krannila Määräysnumero Ulkoasu 2.000 2.001 3.000 5.001 8.000 10.000 selitys Asuinkerrostalojen korttelialue. Rakennusten ensimmäiseen kerrokseen saa sijoittaa liiketiloja ja julkisia

Lisätiedot

Toimenpiteet: tarkkailtava

Toimenpiteet: tarkkailtava 31.8.2017 1 ( 8) PUIDEN KUNTOARVIO 16.8.2017 Jankan tila Tontin puusto käytiin läpi silmämääräisesti arvioiden sekä käyttäen apuna resistograph -mikroporaa. Mahdollista uutta rakentamista varten kuntoarviossa

Lisätiedot

Lohjan Saariston ARBORETUMTIE opasvihko

Lohjan Saariston ARBORETUMTIE opasvihko Lohjan Saariston ARBORETUMTIE opasvihko Kädessäsi on Suomen ensimmäisen arboretumtien opasvihko. Vihkosta löytyy keskiaukeamalta kartta, johon on merkitty arboretumtien kohteet, parkkipaikat sekä muita

Lisätiedot

AVAUSKUVA (Jaakonvillakko Senecio jacobaea)

AVAUSKUVA (Jaakonvillakko Senecio jacobaea) AVAUSKUVA (Jaakonvillakko Senecio jacobaea) Iivari Koukosen valokuvakasvio Yhteensä 52 kasvia. Kuvaukset tehty 29.7-5.8.2015 mammalan maisemissa Heinolan Lusissa, sekä Marjoniemen mökillä Kasvien tunnistamisessa

Lisätiedot

Kuhilaspellon asemakaavan muutoksen rakentamistapaohjeet, korttelit ja kortteleiden 6406, 6421 ja 6453 osat

Kuhilaspellon asemakaavan muutoksen rakentamistapaohjeet, korttelit ja kortteleiden 6406, 6421 ja 6453 osat Kuhilaspellon asemakaavan muutoksen rakentamistapaohjeet, korttelit 6441-6443 ja kortteleiden 6406, 6421 ja 6453 osat Kuhilaspellon alue sijaitsee Voivalan kaupunginosassa, pääasiassa Koronniityntien länsipuolella.

Lisätiedot

Haverinen Tiina & Kalijärvi Mira KULTTUURIHISTORIALLISESTI ARVOKKAAN RAKSILAN ASUINALUEEN PIHAN JA PUUSTON HOITO-OHJEISTUS ASUKKAIDEN KÄYTTÖÖN

Haverinen Tiina & Kalijärvi Mira KULTTUURIHISTORIALLISESTI ARVOKKAAN RAKSILAN ASUINALUEEN PIHAN JA PUUSTON HOITO-OHJEISTUS ASUKKAIDEN KÄYTTÖÖN Haverinen Tiina & Kalijärvi Mira KULTTUURIHISTORIALLISESTI ARVOKKAAN RAKSILAN ASUINALUEEN PIHAN JA PUUSTON HOITO-OHJEISTUS ASUKKAIDEN KÄYTTÖÖN KULTTUURIHISTORIALLISESTI ARVOKKAAN RAKSILAN ASUINALUEEN PIHAN

Lisätiedot

As Oy Mäkärä Hakamaankuja 1

As Oy Mäkärä Hakamaankuja 1 As Oy Mäkärä Hakamaankuja 1 Asunto-osakeyhtiö Mäkärän tontin puut kuntoarvioitiin marraskuussa 2014. Kuntoarvioinnissa puista tutkittiin silmämääräisesti puun tyven, rungon ja latvuksen kunto. Lisäksi

Lisätiedot

HATTULAN KUNTA KETTUMÄEN ASEMAKAAVAN 2. LAAJENNUS LUONTOSELVITYS 21454YK

HATTULAN KUNTA KETTUMÄEN ASEMAKAAVAN 2. LAAJENNUS LUONTOSELVITYS 21454YK HATTULAN KUNTA KETTUMÄEN ASEMAKAAVAN 2. LAAJENNUS LUONTOSELVITYS 21454YK Air-Ix Ympäristö Oy 13.10.2005 Sanna Tolonen Kettumäen asemakaavan 2. laajennus 2/6 SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISTÄ 3 2 MAISEMA 3 3 MAA-

Lisätiedot

Tehdashistorian elementtejä

Tehdashistorian elementtejä Tehdashistorian elementtejä Vanhaa paperitehtaan esineistöä otetaan talteen ja säilytetään tulevaa käyttöä varten. Esineet voidaan käyttää osana ympäristörakentamista tai paperitehtaan uutta sisustusta.

Lisätiedot

Koristepuut. Väh. 5 l astiassa tai paakkutaimena.

Koristepuut. Väh. 5 l astiassa tai paakkutaimena. Koristepuut Väh. 5 l astiassa tai paakkutaimena. Acer negundo Flamingo ll Kirjavalehtinen saarnivaahtera. Lehdet valkoisen, roosan ja vihreänkirjavat. Viihtyy parhaiten avoimella, lämpimällä, ravinteikkaalla

Lisätiedot

Savonlinnan_Taimisto 2013_ T METSÄ- JA KORISTEPUIDEN, SEKÄ -PENSAIDEN TAIMET PIENERIEN SAATAVUUS JA HINNAT

Savonlinnan_Taimisto 2013_ T METSÄ- JA KORISTEPUIDEN, SEKÄ -PENSAIDEN TAIMET PIENERIEN SAATAVUUS JA HINNAT Savonlinnan_Taimisto 2013_ T METSÄ- JA KORISTEPUIDEN, SEKÄ -PENSAIDEN TAIMET PIENERIEN SAATAVUUS JA HINNAT KASVITIETEELLINEN NIMI SUOMALAINEN NIMI VYÖH YKE KOKOLUOKAT HINNAT EUR/KPL Abies koreana Koreanpihta

Lisätiedot

#45647894497':;'<9:;94497'5=8>6?7;'@AABC'D=9<<;'?997769<<E'FBGHIJ';:;47;<;9<6DK;;'79678;'

#45647894497':;'<9:;94497'5=8>6?7;'@AABC'D=9<<;'?997769<<E'FBGHIJ';:;47;<;9<6DK;;'79678;' !""#$%&'%(%)*+'*+)'&,%!"#$$!%!&'$(&&!&')(#"*+,-&'$+./-*#-/+*' ' $!0**!1-0$#&*2,-&'"-%#*3$"-* Puu, kunto hyvä Puu, kunto erittäin huono Puu, kuntoa seurattava Valaisin Roska-astia #45647894497':;'

Lisätiedot

Lausunto Espoon Ylämyllyntie 7 luontoarvoista

Lausunto Espoon Ylämyllyntie 7 luontoarvoista Nurmijärvi 23.5.2018 Lausunto Mika Selin rakennuttamissuunnittelija mika.selin@nuorisosaatio.fi gsm 0400 416 695 NUORISOSÄÄTIÖ I NUORISOASUNTOJEN ISÄNNÖINTI OY Lausunto Espoon Ylämyllyntie 7 luontoarvoista

Lisätiedot

TARMONPOLKU 6 ASEMAKAAVAN MUUTOS

TARMONPOLKU 6 ASEMAKAAVAN MUUTOS TARMONPOLKU 6 ASEMAKAAVAN MUUTOS Ote osoitekartasta. KOHDEALUE Asemakaavan muutosalue sijaitsee Pumminmäen kaupunginosassa Tarmonpolun varressa. Muutosalueeseen kuuluu kortteli 4. Korttelin pinta-ala on

Lisätiedot

MURHEISTENRANTA 1/7 RAKENTAMISTAPAOHJE 11.10.2006

MURHEISTENRANTA 1/7 RAKENTAMISTAPAOHJE 11.10.2006 MURHEISTENRANTA 1/7 RAKENTAMISTAPAOHJE 11.10.2006 TÄMÄ RAKENTAMISTAPAOHJE KOSKEE MURHEISTENRANNAN ASEMAKAAVA- ALUETTA TÄYDENNYSRAKENNETTAVAN ALUEEN OSALTA. SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 2. PIENTALOTONTIT

Lisätiedot

SAARIJÄRVEN KAUPUNKI RAKENTAMISTAPAOHJE 24.3.2014 KORTTELI 603 TONTIT 2-4

SAARIJÄRVEN KAUPUNKI RAKENTAMISTAPAOHJE 24.3.2014 KORTTELI 603 TONTIT 2-4 Rakentamistapaohje on asemakaavakarttaa (KV..2014 ) täydentävä, se on ohjeellinen ja se koskee uudisrakentamista. Alue on osa valtakunnallisesti arvokasta rakennettua kulttuuriympäristöä, Saarijärven vanhaa

Lisätiedot

2.080 Urheilutoimintaa palvelevien rakennusten korttelialue. 3.00 Liike- ja toimistorakennusten korttelialue.

2.080 Urheilutoimintaa palvelevien rakennusten korttelialue. 3.00 Liike- ja toimistorakennusten korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 2.08 Hevosurheilutoimintaa palvelevien rakennusten korttelialue. 2.080 Urheilutoimintaa palvelevien rakennusten korttelialue. 3.00

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN KAUPUNKI Sampo III-alueen asemakaava ja Hirsimäen alueen asemakaavamuutos

HÄMEENLINNAN KAUPUNKI Sampo III-alueen asemakaava ja Hirsimäen alueen asemakaavamuutos HÄMEENLINNAN KAUPUNKI Sampo III-alueen asemakaava ja Hirsimäen alueen asemakaavamuutos RAKENTAMISTAPAOHJE YHDYSKUNTALAUTAKUNTA 8.6.2010 KAUPUNGINHALLITUS 27.9.2010 2 3 Sisällysluettelo 1 YLEISTÄ... 4 1.1

Lisätiedot

KAARINA, POHJANPELTO RAKENTAMISTAPAOHJEET

KAARINA, POHJANPELTO RAKENTAMISTAPAOHJEET ARKKITEHTITOIMISTO TARMO MUSTONEN OY 1(8) KAARINA, POHJANPELTO RAKENTAMISTAPAOHJEET 09.12.2010 1. Yleistä Nämä rakennustapaohjeet täydentävät 20.01.2010 ja 17.11.2010 päivättyä Kaarinan Pohjanpellon asemakaavaa.

Lisätiedot

OULUN ASEMATALOT - RAUTATIENKADUN YMPÄRISTÖTARKASTELU

OULUN ASEMATALOT - RAUTATIENKADUN YMPÄRISTÖTARKASTELU Devecon Group Oy OULUN ASEMATALOT - RAUTATIENKADUN YMPÄRISTÖTARKASTELU 1/8 OULUN ASEMATALOT - RAUTATIENKADUN YMPÄRISTÖTARKASTELU Muutosalue ja kohde Oulun Asematalot sijoittuvat pohjoisen alikulun/rautatiesillan

Lisätiedot

ILOLA / T A I K A P U I S T O 3 Rakentamisohjeet kaupungin omistamille ao-tonteille Taikurintiellä ja Loitsukujalla kortteleissa 71200-71202

ILOLA / T A I K A P U I S T O 3 Rakentamisohjeet kaupungin omistamille ao-tonteille Taikurintiellä ja Loitsukujalla kortteleissa 71200-71202 ILOLA / T A I K A P U I S T O 3 Rakentamisohjeet kaupungin omistamille ao-tonteille Taikurintiellä ja Loitsukujalla kortteleissa 71200-71202 Taikapuisto 3 käsittää 19 omakotitonttia, joille kullekin saa

Lisätiedot

Lounais-Empon asemakaavan muutoksen rakentamistapaohjeet, korttelit , 7301 tontit 2-4, 7302 ja 7304

Lounais-Empon asemakaavan muutoksen rakentamistapaohjeet, korttelit , 7301 tontit 2-4, 7302 ja 7304 Lounais-Empon asemakaavan muutoksen rakentamistapaohjeet, korttelit 7299-7300, 7301 tontit 2-4, 7302 ja 7304 Lounais-Empon alue sijaitsee Kuusistossa Empon asemakaavoitetun pientaloalueen lounaiskulmassa.

Lisätiedot

Seinäjoen kaupungin Nurmon kaupunginosakeskuksen Mäntypuiston luontokatselmus

Seinäjoen kaupungin Nurmon kaupunginosakeskuksen Mäntypuiston luontokatselmus Seinäjoen kaupungin Nurmon kaupunginosakeskuksen Mäntypuiston luontokatselmus Seinäjoen kaupungin Nurmon kaupunginosakeskuksen Mäntypuiston alueelle harkitaan kaavamuutosta. Alueen luontoarvojen selvittämiseksi

Lisätiedot

1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue Yleisten rakennusten korttelialue.

1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue Yleisten rakennusten korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. 1.011 Asuinkerrostalojen korttelialue. Alueelle sallitaan palveluasuminen. 1.04 Erillispientalojen

Lisätiedot

Hulkkionkaaren asemakaavan II-alueen rakentamistapaohjeet, korttelit ja 6625

Hulkkionkaaren asemakaavan II-alueen rakentamistapaohjeet, korttelit ja 6625 Hulkkionkaaren asemakaavan II-alueen rakentamistapaohjeet, korttelit 6618-6621 ja 6625 Hulkkionkaaren II-alue sijaitsee Voivalan kaupunginosassa, Hulkkiontien ja Rajakaaren koillispuolella. Alue on pääasiassa

Lisätiedot

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 3.00 Liike- ja toimistorakennusten korttelialue.

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 3.00 Liike- ja toimistorakennusten korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.05 Asuin-, liike- ja toimistorakennusten korttelialue. Prosenttiluku ilmaisee kuinka suuren osan rakennusoikeudesta saa rakentaa

Lisätiedot

Palomääräykset Rakentamisessa noudatetaan Suomen rakentamismääräyskokoelman osaa E1 Rakennusten paloturvallisuus, määräykset ja ohjeet ( ).

Palomääräykset Rakentamisessa noudatetaan Suomen rakentamismääräyskokoelman osaa E1 Rakennusten paloturvallisuus, määräykset ja ohjeet ( ). ESPOO / ÅMINNE KORTTELISUUNNITELMA JA RAKENNUSTAPAOHJEET Korttelit 45085, 45087, 45088 ja 45089 Yleistä Korttelisuunnitelma käsittää rakentamistapaohjeet ja korttelisuunnitelmakartan. Korttelisuunnitelmalla

Lisätiedot

1. Yleistä. Hannu Tuomisto FM

1. Yleistä. Hannu Tuomisto FM ALAKYLÄN LUONTOSELVITYS SEINÄJOEN KAUPUNKI 2018 1. Yleistä Tämän luontoinventoinnin tarkoituksena oli selvittää, esiintyykö Seinäjoen kaupungin Alakylässä, kartassa 1 rajatulla alueella, sellaisia luontoarvoja,

Lisätiedot

VALKEAKOSKI Vallon asemakaava. Rakennustapaohjeet

VALKEAKOSKI Vallon asemakaava. Rakennustapaohjeet Korttelit 9, 10 ja 11 Teema: MODERNI Erityispiirteet Rakennuspaikat sijoittuvat avoimelle peltoaukealle kaupungin sisääntuloväylän varrelle. Rakennuksiin haetaan modernia muotokieltä. Rakennuksen sijoitus

Lisätiedot

AO II 8 AO. 3/4 k II. 3/4 k II e=0,30. Lintulan asemakaava Valkeakoski. Rakennustapaohjeet Asuntomessualue

AO II 8 AO. 3/4 k II. 3/4 k II e=0,30. Lintulan asemakaava Valkeakoski. Rakennustapaohjeet Asuntomessualue intul asemakaava lkeakoski Rakennustapaohjeet Asuntomessualue.. Kortteli Kortteli Kortteli, tontit,, Teema: PERINNE Erityispiirteet Rakennusten ulkonäkö ja arkkitehtuuri perustuu perinteiseen rakentamistapa.

Lisätiedot

GERBY V RAKENTAMISTAPAOHJE

GERBY V RAKENTAMISTAPAOHJE GERBY V RAKENTAMISTAPAOHJE Janina Lepistö Kaavoitus Vaasan kaupunki 2012 RAKENTAMISTAPAOHJE VAASAN GERBY V ALUEELLE LAATIJA Kaavoitusarkkitehti Janina Lepistö MAANKÄYTTÖJA RAKENNUSLAIN MUKAAN RAKENNUSHANKKEESEEN

Lisätiedot

Nunnan radanvarren asemakaavan rakentamistapaohjeet (korttelit ja kortteli 21060), yleiset määräykset

Nunnan radanvarren asemakaavan rakentamistapaohjeet (korttelit ja kortteli 21060), yleiset määräykset Nunnan radanvarren asemakaavan rakentamistapaohjeet (korttelit 21050-21051 ja kortteli 21060), yleiset määräykset Nunnan radanvarren asemakaava-alue sijaitsee likimääräisesti Littoistentien, Nunnanpellon

Lisätiedot

Suomen Luontotieto Oy. Gundbyn Västergårdin tilalla sijaitsevan metsäkohteen. Suomen Luontotieto Oy 2/2014 Jyrki Matikainen

Suomen Luontotieto Oy. Gundbyn Västergårdin tilalla sijaitsevan metsäkohteen. Suomen Luontotieto Oy 2/2014 Jyrki Matikainen Gundbyn Västergårdin tilalla sijaitsevan metsäkohteen luontotyyppitarkastelu 2013 Suomen Luontotieto Oy 2/2014 Jyrki Matikainen Sisältö 1. Johdanto... 3 2. Aineisto ja menetelmät... 3 3. Tulokset ja johtopäätös...

Lisätiedot

Miilukorven luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelma LIITE 13: Kuvioluettelo Sivu 1/18

Miilukorven luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelma LIITE 13: Kuvioluettelo Sivu 1/18 Miilukorven luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelma 2015-2025 LIITE 13: Kuvioluettelo 23.3.2015 Sivu 1/18 126 0,69 Tuore kangas Uudistuskypsä metsikkö Mänty Ulkoilu- ja virkistysmetsä (C2) Vain kun maa on

Lisätiedot

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue.

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.021 Asuinpientalojen, rivitalojen ja kytkettyjen pientalojen korttelialue,

Lisätiedot

RAUMAN KAUPUNKI KAAVOITUS

RAUMAN KAUPUNKI KAAVOITUS M O N N A N U M M I R A K E N T A M I S T A P A O H J E E T RAUMAN KAUPUNKI KAAVOITUS 8.10.2002 Lähtökohdat Monnanummen alue sijaitsee kaupunki- ja maalaismaiseman rajavyöhykkeellä. Se rajautuu pohjoisessa

Lisätiedot

KAUPUNKIPUIDEN tulevaisuuden haasteet

KAUPUNKIPUIDEN tulevaisuuden haasteet KAUPUNKIPUIDEN tulevaisuuden haasteet 11.6.2014 Metsä- ja Viherpäivät Kuopio Puuasiantuntija Aki Männistö Hortonomi (AMK), arboristi (FASTCo) Turun kaupunki, Kiinteistöliikelaitos Kaupunkipuiden merkityksestä

Lisätiedot

Rakennuksen päätilat ja piha- alueet tulee suunnata etelään tai länteen.

Rakennuksen päätilat ja piha- alueet tulee suunnata etelään tai länteen. YLEISTÄ Nämä rakentamistapaohjeet on laadittu täydentämään Kärjen asuntoalueen pohjoisosan asemakaavaa. Rakentamistapaohjeiden tarkoituksena on auttaa rakentajaa paitsi oman rakennuksensa suunnittelussa

Lisätiedot

Ojala I. Rakentamistapaohje. Luonnos Asemakaava nro 8637

Ojala I. Rakentamistapaohje. Luonnos Asemakaava nro 8637 Ojala I Rakentamistapaohje Luonnos 29.5.2017 Asemakaava nro 8637 TRE:2451/10.02.01/2016 2 1. YLEISET ALUEET 1.1 Mossin puistokatu Keskustakorttelien jaksolla puistokatu on ilmeeltään urbaani bulevardi

Lisätiedot

Rovaniemen kaupunki Osviitta palvelupiste :36:28 1 (7) ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET

Rovaniemen kaupunki Osviitta palvelupiste :36:28 1 (7) ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET 14:36:28 1 (7) Kaavamääräykset Kuva Selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET KIRKKOJEN JA MUIDEN SEURAKUNNALLISTEN RAKENNUSTEN KORTTELIALUE. LIIKE- JA TOIMISTORAKENNUSTEN KORTTELIALUE. LIIKE- JA TOIMISTORAKENNUSTEN

Lisätiedot

LAPINJÄRVEN KUNTA SJÖKULLAN ASEMAKAAVA-ALUE RAKENNUSTAPAOHJEET. 8.6.2004 Muutettu 28.9.2004. Sisällysluettelo

LAPINJÄRVEN KUNTA SJÖKULLAN ASEMAKAAVA-ALUE RAKENNUSTAPAOHJEET. 8.6.2004 Muutettu 28.9.2004. Sisällysluettelo 1 16679 LAPINJÄRVEN KUNTA SJÖKULLAN ASEMAKAAVA-ALUE RAKENNUSTAPAOHJEET 8.6.2004 Muutettu 28.9.2004 Sisällysluettelo 1 Rakentamisohjeiden tarkoitus...2 2 Rakennustapaohjeiden toteuttaminen...2 3 Alueen

Lisätiedot

TUHMALANNIEMEN ASEMAKAAVA

TUHMALANNIEMEN ASEMAKAAVA VIITASAAREN KAUPUNKI Maankäyttö 10.3.2010 TUHMALANNIEMEN ASEMAKAAVA KORTTELIT 270-274 SEKÄ NIIHIN LIITTYVÄT VIRKISTYS- JA KATUALUEET RAKENNUSTAPAOHJEET TUHMALANNIEMEN ASEMAKAAVAN RAKENNUSTAPAOHJEET 2 KORTTELI

Lisätiedot

1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue.

1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. 1.010 Asuinrakennusten korttelialue, jolle tulee sijoittaa vähintään 40 prosenttia käytetystä

Lisätiedot

Rakennustapaohjeet. Päivitys 15.12.2015 NAAPURINVAARAN YLEISKAAVA

Rakennustapaohjeet. Päivitys 15.12.2015 NAAPURINVAARAN YLEISKAAVA NAAPURINVAARAN YLEISKAAVA Rakennustapaohjeet Statukset, jotka vaikuttavat rakentamiseen: Valtakunnallisesti arvokas maisema alue. Valtakunnallisesti merkittävä rakennettu kulttuuriympäristö. Seudullisesti

Lisätiedot

KAAVAMÄÄRÄYKSET. A-3 Asuinrakennusten korttelialue.

KAAVAMÄÄRÄYKSET. A-3 Asuinrakennusten korttelialue. KAAVAMÄÄRÄYKSET A-3 Asuinrakennusten korttelialue. Kortteleissa nro 16, 118, 120, 136-139, 145a, 146a, 166-169, 182, 192, 195 ja 197 oleville tonteille rakennettaessa on, mikäli tonteille ei ole vahvistettu

Lisätiedot

VIHERKERTOIMEN KÄYTTÖ KIVISTÖSSÄ

VIHERKERTOIMEN KÄYTTÖ KIVISTÖSSÄ VIHERKERTOIMEN KÄYTTÖ KIVISTÖSSÄ Mallipihasuunnitelmien ja vihertehokkuustyökalun testaaminen Kivistön uusilla kaavoitusalueilla Veera Sanaksenaho Maisema-arkkitehti yo. 11.9.2015 Sisällys 1 Johdanto...

Lisätiedot

Untolan alueen rakentamistapaohjeet, korttelit

Untolan alueen rakentamistapaohjeet, korttelit Untolan alueen rakentamistapaohjeet, korttelit 2729-2733 Untolan alue sijaitsee Littoisten kaupunginosassa, Paaskunnan ja Lähteenmäen asuinalueiden välissä. Alueen rakennuskanta on pääasiassa uudehkoa.

Lisätiedot

LOIMIJOEN MAISEMA JA TEOLLISUUS HISTORIASTA TULEVAAN

LOIMIJOEN MAISEMA JA TEOLLISUUS HISTORIASTA TULEVAAN MAISEMALLINEN SELVITYS LINIKKALAN OSAYLEISKAAVA FORSSAN KAUPUNKI MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU LOIMIJOEN MAISEMA JA TEOLLISUUS HISTORIASTA TULEVAAN MAAKIRJAKARTAT 1660-70-LUKU Linikkalan osayleiskaava-alueen

Lisätiedot

PÄÄLLISTÖNMÄEN RAKENTAMISTAPAOHJEET

PÄÄLLISTÖNMÄEN RAKENTAMISTAPAOHJEET RUSKO PÄÄLLISTÖNMÄEN ASEMAKAAVA, RAKENTAMIS- TAPAOHJEET 26.01.2010 Korttelit 500-542. PÄÄLLISTÖNMÄEN RAKENTAMISTAPAOHJEET RUSKON KUNTA 1(11) Rusko Päällistönmäki RAKENTAMISTAPAOHJEET 26.01.2010 1. Yleistä

Lisätiedot

Savonlinnan kaupunki Tekninen virasto Savonlinnan kaupungin kaavoitukseen liittyvät luontoselvitykset 2009

Savonlinnan kaupunki Tekninen virasto Savonlinnan kaupungin kaavoitukseen liittyvät luontoselvitykset 2009 Savonlinnan kaupunki Tekninen virasto Savonlinnan kaupungin kaavoitukseen liittyvät luontoselvitykset 2009 Asemanjatke, Vääräsaari, Nätkin teollisuusalue ja Nojanmaan tontti 17 Petri Parkko 8.7.2009 Sisällys

Lisätiedot

Alemmassa kerroksessa kasvaa n 10 m pihlajaa joka on suurelta osin aika ränsistynyttä ja varsinkin kuvion reunoilla raitaa ja harmaaleppää.

Alemmassa kerroksessa kasvaa n 10 m pihlajaa joka on suurelta osin aika ränsistynyttä ja varsinkin kuvion reunoilla raitaa ja harmaaleppää. HAULITORNIN-TIPOTIEN PUISTOMETSÄSUUNNITELMA Suunnitelma käsittää Pispalan valtatien ja Ratakadun välisen alueen Haulitornista itään. Tavoitteena on avata näkymiä Pispalan valtatieltä ja sen vierellä kulkevalta

Lisätiedot

Vesirattaanmäen hoito- ja käyttösuunnitelma LIITE 13: Kuvioluettelo Sivu 1/26

Vesirattaanmäen hoito- ja käyttösuunnitelma LIITE 13: Kuvioluettelo Sivu 1/26 Vesirattaanmäen hoito- ja käyttösuunnitelma 2015-2025 LIITE 13: Kuvioluettelo 23.3.2015 Sivu 1/26 101 0,70 Kuivahko kangas Taimikko yli 1,3 m Kataja Avoin alue ja näkymä (B4) Myös kelirikon aikana Rauduskoivu

Lisätiedot

Palojoen varsi Asemakaava ja rakennustapaohjeet. Tontti-info Hyvinkään kaupunki, kaavoitus Anitta Ojanen

Palojoen varsi Asemakaava ja rakennustapaohjeet. Tontti-info Hyvinkään kaupunki, kaavoitus Anitta Ojanen Palojoen varsi Asemakaava ja rakennustapaohjeet Tontti-info 20.4.2017 Hyvinkään kaupunki, kaavoitus Anitta Ojanen Palojoen varren alue on osa laajempaa Metsäkaltevan yli 6000 asukkaan tulevaa asuntoaluetta

Lisätiedot

KAUKAJÄRVI, HIRVIKALLION PIENTALOALUE, ASEMAKAAVA NRO 8057 RAKENTAMISTAPAOHJEET ro-8057-2

KAUKAJÄRVI, HIRVIKALLION PIENTALOALUE, ASEMAKAAVA NRO 8057 RAKENTAMISTAPAOHJEET ro-8057-2 KAUKAJÄRVI, HIRVIKALLION PIENTALOALUE, ASEMAKAAVA NRO 8057 RAKENTAMISTAPAOHJEET ro-8057-2 Omakotitalojen (AO) korttelit 6164 6174 ja 6176 6179 Kuva virtuaalimallista 1 KAUKAJÄRVI, HIRVIKALLION PIENTALOALUE,

Lisätiedot

Taimien hankinta esimerkkejä Helsingistä ja muualta. Juha Raisio Rakennusvirasto Katu- ja puisto-osasto

Taimien hankinta esimerkkejä Helsingistä ja muualta. Juha Raisio Rakennusvirasto Katu- ja puisto-osasto Taimien hankinta esimerkkejä Helsingistä ja muualta Juha Raisio Rakennusvirasto Katu- ja puisto-osasto Helsingin ja muiden isojen kaupunkien hankala ongelma: Mistä löytää uusia puulajeja ja alkuperiä korvaamaan

Lisätiedot

Palojoen varsi. Asemakaava ja rakennustapaohjeet Kaavoitus /Tanner

Palojoen varsi. Asemakaava ja rakennustapaohjeet Kaavoitus /Tanner Palojoen varsi Asemakaava ja rakennustapaohjeet Kaavoitus 5.4.2018/Tanner Metsäkalteva Palojoen varren alue on osa Metsäkaltevan kaupunginosaa, tulevaa yli 6 000 asukkaan asuinaluetta Rakentamista ohjaavat:

Lisätiedot

RAKENTAMISTAPAOHJE KÄPYLÄ

RAKENTAMISTAPAOHJE KÄPYLÄ RAKENTAMISTAPAOHJE KÄPYLÄ KORTTELIT 158, 159, 161, 162, 169,170 JA OSA KORTTELISTA 160 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI / SUUNNITTELUTOIMISTO 28.1.2013 - 1 - RAKENTAMISOHJE KÄPYLÄ KORTTELIT 158, 159, 161, 162, 169,170

Lisätiedot

m kaava-alueen rajan ulkopuolella oleva viiva Korttelin, korttelinosan ja alueen raja Ohjeellinen alueen tai osa-alueen raja.

m kaava-alueen rajan ulkopuolella oleva viiva Korttelin, korttelinosan ja alueen raja Ohjeellinen alueen tai osa-alueen raja. Määräysnumero Ulkoasu 0.9 1.053 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: Asuin-, liike- ja toimisto- sekä yleisten rakennusten korttelialue. Alueelle saa sijoittaa erilaisia järjestö- ja kansalaistoimintaa

Lisätiedot

Puut ja pensaat. taltuttavat tuulen

Puut ja pensaat. taltuttavat tuulen Puut ja pensaat taltuttavat tuulen 64 Viherpiha 5/2007 Hortonomi valitsee 1: TUULISEN PIHAN KASVIT Teksti Anne Joutsenlahti-Lankinen Kuvat Riikka Kantinkoski, Pekka Mononen, Kirsi Salovaara, Pirjo Sillanpää

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OTE AJANTASA-ASEMAKAAVASTA (KAAVA-ALUEEN RAJAUS) JA ILMAKUVA 1 UUSIKYKÄ III A ASEMAKAAVAN MUUTOS Kohde Asemakaavamuutok-sen tarkoitus Kaavoitus tilanne Asemakaava ja asemakaavan muutos: Uusikylä III A:

Lisätiedot

Hennalan varuskunta-alueen lähiympäristöohje

Hennalan varuskunta-alueen lähiympäristöohje Hennalan varuskunta-alueen lähiympäristöohje Lahden kaupunki, maankäyttö ja aluehankkeet, Maria Silvast 20.4.2016 Työn tausta valmistui joulukuussa 2015 jaettu kolmeen osaan: kadut - puistot - tontit Lähtökohdat

Lisätiedot

Metsäalan luonnonhoitotutkinnon tutkintovaatimukset 3 opintoviikkoa

Metsäalan luonnonhoitotutkinnon tutkintovaatimukset 3 opintoviikkoa Metsäalan luonnonhoitotutkinnon tutkintovaatimukset 3 opintoviikkoa Hyväksytty metsätalouden luontoryhmän kokouksessa 5.5.1998. Metsäalan luonnonhoitotutkinto (3 opintoviikkoa); Kohderyhmänä metsurit,

Lisätiedot

KONGINKANGAS. Lohko Kuvio Ala Kasvupaikka maalaji Kehitysluokka. 21 1 0,2 kangas, lehtomainen kangas hienoainesmoreeni 3

KONGINKANGAS. Lohko Kuvio Ala Kasvupaikka maalaji Kehitysluokka. 21 1 0,2 kangas, lehtomainen kangas hienoainesmoreeni 3 KONGINKANGAS Konginkankaan taajama koostuu kuvioista 1-3 ja 5-19. Alueen kaavamerkinnät ovat VL, VU, VP ja VK. Alueen kaikki kuviot ovat asutuksen välittömässä läheisyydessä. Hoitoluokitukseltaan kuviot

Lisätiedot

KORTTELI 70. Ote asemakaavasta RAKENNUKSET SIJAINTI

KORTTELI 70. Ote asemakaavasta RAKENNUKSET SIJAINTI KORTTELI 70 Ote asemakaavasta RAKENNUKSET SIJAINTI Rakennukset tulee rakentaa niille asemakaavassa osoitetun rakennusalan sisään. Rakennusalalle merkittyä kerrosalaneliömetrimäärää ei saa ylittää. 38 MUOTO

Lisätiedot

MAISEMAAN SOVELTUVUUDEN ARVIOINTI KAUTTUAN LOHILUOMAN asemakaavan muutos

MAISEMAAN SOVELTUVUUDEN ARVIOINTI KAUTTUAN LOHILUOMAN asemakaavan muutos LIITE 7 Kuva: Rejlers Oy MAISEMAAN SOVELTUVUUDEN ARVIOINTI KAUTTUAN LOHILUOMAN asemakaavan muutos 17.6.2014 2 1. JOHDANTO... 3 2. SUUNNITTELUALUE... 3 2.2 Kuvakooste suunnittelualueesta ja rakennetusta

Lisätiedot

Suunnittelu- ja rakentamisohjeet

Suunnittelu- ja rakentamisohjeet Siilinjärvi Panninniemi 3 Suunnittelu- ja rakentamisohjeet Siilinjärven kunta, konserni- ja maankäyttöpalvelut 2012 P A N N I N N I E M I 3 RAKENTAMISOHJEET, ALUEKOHTAINEN OSA Panninniemi 3 Korttelit 3372-3388

Lisätiedot

Nokian Hasselbackan alueen ulkoilureittien ja niitä ympäröivien metsien hoitosuunnitelma

Nokian Hasselbackan alueen ulkoilureittien ja niitä ympäröivien metsien hoitosuunnitelma Nokian Hasselbackan alueen ulkoilureittien ja niitä ympäröivien metsien hoitosuunnitelma Taajama ja Lähiympäristön luonnonhoito Lepaa 14.11.2008 Kari Yli-Muilu Sisällys 1 JOHDANTO 2 ALUEEN KUVA JA HOITOTOIMENPITEET

Lisätiedot

Hämeenlinnan kaupunki, Kirstulan alueen asemakaavamuutos. Lähiympäristösuunnitelma

Hämeenlinnan kaupunki, Kirstulan alueen asemakaavamuutos. Lähiympäristösuunnitelma Pöyry Finland Oy 8.4.2011 Hämeenlinnan kaupunki, Kirstulan alueen asemakaavamuutos Lähiympäristösuunnitelma - ympäristön suunnittelun ja hoidon periaatteet autokaupan keskuksen alueella Kirstulan alueen

Lisätiedot

Asuinkerrostalojen korttelialue. Liike- ja toimistorakennusten korttelialue.

Asuinkerrostalojen korttelialue. Liike- ja toimistorakennusten korttelialue. Ulkoasu selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: TONTTI NRO 10-43-3 Asuinkerrostalojen korttelialue. Liike- ja toimistorakennusten korttelialue. Liikerakennusten korttelialue, jolle saa rakentaa matkailua

Lisätiedot

Lehtipuut. LEHTIPUUT 2019 Loppumisvarauksella.Hinnat saattavat muuttua

Lehtipuut. LEHTIPUUT 2019 Loppumisvarauksella.Hinnat saattavat muuttua LEHTIPUUT 2019 Loppumisvarauksella.Hinnat saattavat muuttua uusien erien saapuessa. AU=aurinkoinen Paakkutaimia tai astiataimia 3-4-5-7,5-10 L ruukuissa. PV=puolivarjoinen Myyntikokomerkinnät lehtipuissa

Lisätiedot

Rakennus on viimeksi ollut päiväkotikäytössä ja sen käyttötarkoitus on v. 2007 muutettu päiväkodiksi.

Rakennus on viimeksi ollut päiväkotikäytössä ja sen käyttötarkoitus on v. 2007 muutettu päiväkodiksi. Kiinteistö 1025/5, Olantie 3, 05200 Rajamäki Tontti Tontti sijaitsee Rajamäen Tykkitorninmäen asemakaava-alueella. Asemakaavamerkintä on AO-15, erillispientalojen korttelialue. Tontille saa rakentaa yhden

Lisätiedot

LUONNONLÄHEISTÄ JA RAUHALLISTA ASUMISTA SAIMAAN ÄÄRELLÄ

LUONNONLÄHEISTÄ JA RAUHALLISTA ASUMISTA SAIMAAN ÄÄRELLÄ 1.5.2012 TAIPALSAAREN KUNTA RAKENTAMISTAPAOHJE PAPPILANNIEMEN ASUNTOALUE LUONNONLÄHEISTÄ JA RAUHALLISTA ASUMISTA SAIMAAN ÄÄRELLÄ Pappilanniemi tarjoaa laadukkaan ympäristön asumiselle. Vaihtelevat maastonmuodot

Lisätiedot

Asemanseudun arvoalue=punainen rasteri. Punaiset renkaat viittaavat alueen kiinteistöinventoihin.

Asemanseudun arvoalue=punainen rasteri. Punaiset renkaat viittaavat alueen kiinteistöinventoihin. ARVOALUE: ASEMAN SEUTU Asemanseudun arvoalue=punainen rasteri. Punaiset renkaat viittaavat alueen kiinteistöinventoihin. Kuvaus Arvoalueeksi on rajattu aseman seudulta alue, johon kuuluu Vammalan rautatieaseman

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA 1. Kirkonkylän korttelin 2021 tontin 10, vanhan poliisitalon, asemakaavan muutos

NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA 1. Kirkonkylän korttelin 2021 tontin 10, vanhan poliisitalon, asemakaavan muutos NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Kirkonkylän korttelin 2021 tontin 10, vanhan poliisitalon, asemakaavan muutos 745/10.02.03/2016 ASRA 58 Nurmijärven kunta on tehnyt aloitteen Kirkonkylän keskustan

Lisätiedot