PUIJO KUOPIO MATKUSTAJA- SATAMA MIKKELI JYVÄSKYLÄ
|
|
- Jyrki Mikkola
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 KARHONSAARI KUOPION KAUPUNKI 2013 T. Oinonen -97
2 Saaren historiaa Karhonsaari mainitaan ensimmäisen kerran 1800-luvun alussa käydyn Suomen sodan yhteydessä. Toivalassa oli tuolloin Suomen armeijan tukikohta ja Karhonsaaren kallioita käytettiin ilmeisesti tähystyspaikkana. Suomen joukkoja johti eversti Sandels, jonka nimeä kantavat Ranta-Toivalan puoleisella kalliolla olevat kiviset pöydät ja penkit. Saari liittyy myös Kuopion seudun sahateollisuuden historiaan, sillä sinne perustettiin vuonna 1875 Pohjois-Savon ensimmäinen höyrysaha. Parhaimmillaan yli 200 ihmistä työllistäneen sahan toiminta lopetettiin vuonna Eniten Karhonsaaren kehitykseen lienee vaikuttanut Kymi-yhtiö, jonka omistuksessa saari oli vuosina Saarta käytettiin tuolloin maatalouden harjoittamiseen ja metsänhoitajien kesänviettopaikkana. Karhonsaaressa asui tilanhoitaja, joka huolehti pelloista ja karjasta. Käytön vähennyttyä 1960-luvulla pellot metsitettiin ja karjasta luovuttiin. Kuopion kaupungin omistukseen tämä noin 53 hehtaarin suuruinen saari tuli vuonna 1982.
3 Monenlaisia puita ja pensaita Karhonsaaresta voi tällä hetkellä löytää noin 90 erilaista puuta ja pensasta. Perustan puulajipuistolle loi Kymi-yhtiö, joka vuosina istutti saareen kolmisenkymmentä erilaista puuta ja pensasta. Tältä ajalta on säilynyt muun muassa komeita lehtikuusia, lehmuksia ja tammia. Myös alppiruusujen vanhin osa on peräisin Kymi-yhtiön ajalta. Puulajipuiston hoito ja kehittäminen aloitettiin uudelleen 1980-luvun loppupuolella. Puulajipuisto samoin kuin muukin saari oli tuolloin ollut parikymmentä vuotta hoitamatta, minkä seurauksena istutukset olivat ränsistyneet ja polut olivat kasvaneet umpeen. Kaupungin toimesta saaressa on tehty erilaisia raivaus- ja hoitotöitä. Puulajipuistoon on lisäksi istutettu useita kymmeniä koti- ja ulkomaisia puita ja pensaita. Lajistoa on esitelty tarkemmin esitteen kääntöpuolella.
4 Jylhiä kallioita ja rehevää luontoa Lähestyipä Karhonsaarta etelästä tai pohjoisesta, tulijaa vastaanottavat parikymmentä metriä Kallaveden yläpuolelle kohoavat komeat kalliot. Sekä Ranta- Toivalan puolella oleva Kallioharjanne että eteläinen Kokkovuori ovat Natura verkostoon kuuluvia suojelualueita, jotka säilytetään luonnontilaisina aarnialueina. Jylhien kallioiden vastapainoksi saaressa on rehevää lehtokasvillisuutta. Luonnonvaraisia putkilokasveja on löydetty 170 ja sammaliakin nelisenkymmentä lajia. Maaston ja kasvillisuuden vaihtelut mahdollistavat myös monipuolisen eläimistön viihtymisen alueella. Luonnonsuojelualueiden ulkopuolisia metsiä hoidetaan puistometsinä. Puulajipuiston hoidon lähtökohtana ovat istutettujen puiden ja pensaiden vaatimukset. T. Oinonen -97
5 Luonnon ystävien tukikohta Karhonsaari on varattu kuopiolaisten ja muiden luonnon ystävien virkistyskäyttöön. Kävijöitä varten on etelärannalle rakennettu laavu jätepisteineen ja käymälöineen. Isommille veneille on kunnostettu pohjoisrannalla oleva laituri. Puista ja pensaista kerrotaan saaren itäosassa kiertelevällä opastetulla puulajipolulla. Länsiosassa on luonnonsuojelualueiden kautta kulkeva Karhonkierron polkureitti. Parin kilometrin mittaiset polkureitit on merkitty maastoon. Karhonsaaressa olevat rakennukset (huvilat, sauna ja kuivaamo) pihapiireineen ovat Savo-Karjalan luontopiirin hallinnassa. Saaressa liikkujien tulisi käyttää rakennusten ohi kulkevia polkureittejä. Muistathan, että voit tehdä tulen vain tarkoitukseen osoitetulla nuotiopaikalla. Palovaroitus koskee myös nuotiopaikkoja! et häiritse rakennusten käyttöä voit marjastaa ja sienestää myös luonnonsuojelualueilla, mutta muutoin liikut luonnonsuojelualueilla polkuja pitkin viet pois tuomasi roskat ja jätteet jätät laavun ja sen ympäristön siistiin kuntoon sinua koskevat jokamiehen oikeuksien lisäksi myös jokamiehen velvollisuudet saaren ympärillä olevat salmet ovat talvella usein sulia.
6 Näin pääset Karhonsaareen IISALMI JOENSUU KUOPIO MATKUSTAJA- SATAMA MIKKELI JYVÄSKYLÄ RANTA- TOIVALA KALLAVESI KARHONSAARI PUIJO Kysy lisätietoja! Kuopion kaupunki, alueelliset ympäristönsuojelupalvelut, puh. (017) sähköposti: Valtuusto-virastotalon asiakaspalvelu, Suokatu 42, puh (ilmaislinja) tai Teksti: Eila Pulkkinen Piirrokset: Helena Rönkä ja Tuomas Oinonen Paino: Kuopion kaupungin painatuskeskus 2013
7 KARHONSAAREN PUUT JA PENSAAT Havupuut 1. Palsamipihta (Abies balsamea) 2. Lännenpihta (Abies lasiocarpa) 3. Siperianpihta (Abies sibirica) 4. Kataja (Juniperus communis) pilarikataja (Juniperus communis Suecica ) 5. Euroopanlehtikuusi (Larix decidua) 6. Siperianlehtikuusi (Larix sibirica) 7. Kurilienlehtikuusi (Larix x gmelini var. japonica) 8. Japaninlehtikuusi (Larix x kaempferii) 9. Henrinlehtikuusi (Larix x marschlinsii) 10. Kuusi (Picea abies) 11. Kultakuusi (Picea abies Aurea ) 12. Purppurakuusi (Picea abies Cruenta ) 13. Pesäkuusi (Picea abies Nidiformis ) 14. Surukuusi (Picea abies Pendula ) 15. Engelmannin kuusi (Picea engelmannii) 16. Valkokuusi (Picea glauca) 17. Kartiovalkokuusi (Picea glauca Conica ) 18. Mustakuusi (Picea mariana) 19. Okakuusi (Picea pungens) 20. Serbiankuusi (Picea omorika) 21. Sembramänty (Pinus cembra) 22. Kontortamänty (Pinus contorta) 23. Vuorimänty (Pinus mugo) 24. Makedonian mänty (Pinus peuce) 25. Mänty (Pinus sylvestris) 26. Douglaskuusi (Pseudotsuga menziesii) 27. Euroopanmarjakuusi (Taxus baccata) 28. Japaninmarjakuusi (Taxus cuspidata) 29. Kanadantuija (Thuja occidentalis) 30. Koreantuija (Thuja koraiensis) 31. Jättituija (Thuja plicata) Lehtipuut 32. Vaahtera (Acer platanoides) 33. Tataarivaahtera (Acer tataricum) 34. Hevoskastanja (Aesculus hippocastanum) 35. Tervaleppä (Alnus glutinosa) 36. Visakoivu (Betula pendula Carelica ) 37. Taalainkoivu (Betula pendula Dalecarlica ) 38. Kyynelkoivu (Betula pendula Youngii ) 39. Saarni (Fraxinus excelsior) 40 Punasaarni (Fraxinus pennsylvanica) 41. Haapa (Populus tremula) 42. Hybridihaapa (Populus tremula x tremuloides) 43. Palsamipoppeli (Populus balsamifera) 44. Tuoksupoppeli (Populus suaveolensis) 45. Berliininpoppeli (Populus x berolinensis) 46. Ruhtinaanpoppeli (Populus Rasumowskiana ) 47. Tuomi (Prunus padus) 48. Tammi (Quercus robur) 49. Valkopaju (Salix alba) 50. Hopeapaju (Salix Sibirica ) 51. Salava (Salix fragilis) 52. Terijoensalava (Salix fragilis Bullata ) 53. Halava (Salix pentandra) 54 Kotipihlaja (Sorbus aucuparia) 55. Japaninpihlaja (Sorbus commixta) 56. Suomenpihlaja (Sorbus hybrida) 57. Ruotsinpihlaja (Sorbus intermedia) 58. Metsälehmus (Tilia cordata) 59. Isolehtilehmus (Tilia platyphyllos) 60. Vuorijalava (Ulmus glabra) 61. Kynäjalava (Ulmus laevis) Lehtipensaat 62 Isotuomipihlaja (Amelanchier spicata) 63. Pähkinäpensas (Coryllus avellana) 64. Mustamarjaorapihlaja (Crataegus douglasii) 65. Aitaorapihlaja (Crataegus crayana) 66. Tyrni (Hippophae rhamnoides) 67. Kuusamat Lehtokuusama (Lonicera xylosteum) Sinikuusama (Lonicera caerulea) Kehtokuusama (Lonicera involucrata) Rusokuusama (Lonicera tatarica) 68. Puistoalppiruusut Mustilanalppiruusu (Rhododendron brachycarpym subsp. tigerstedtii) Elviira (Rhododendron Elviira ) Helsingin yliopisto (Rhododendron Helsingin yliopisto ) 69. Huurrepaju (Salix daphnoides) 70. Punapaju (Salix purpurea) 71. Amurinsyreeni (Syringa amurensis) 72. Unkarinsyreeni (Syringa josikaea) 73. Villaheisi (Viburnum lantana)
KARHONSAARI KUOPION KAUPUNKI 2001. T. Oinonen -97
KARHONSAARI KUOPION KAUPUNKI 2001 Saaren historiaa Karhonsaaren historiaan liittyy tapahtumia niin sodan- kuin kaupankäynninkin alalta. Suomen sodan tapahtumat 1800-luvun alussa sivuavat saarta läheisesti,
Håkansbölen kartanon työväenmäki Matti Liski ja Niina Alapeteri Maisema-arkkitehtitoimisto Näkymä Oy PUUT 29.1.2008 LIITE 2 nro alue nro laji Suomalainen nimi halkaisija (cm) kuntoluokk a ikäluokka Muut
Joensuu 23.9.2014. 10.11.2014 Suomen metsäkeskus 1
Joensuu 23.9.2014 10.11.2014 Suomen metsäkeskus 1 Luento 1 MITÄ OMISTAN? Suomalaisen metsän biologiaa Suot Kasvupaikkatyypit Suomen puulajit Kehitysluokat Metsään.fi-palvelu 10.11.2014 Suomen metsäkeskus
Alueella käytettävät kasvilajit: PUUT, VALTAVÄYLÄ: -isolehtilehmus Tilia Platyphyllos
Merkintöjen selityksiä: pp lehtipuut havupuu punainen puu (lehdet/ runko/syysväri/kukat) pikkupuu/pensas havupensas heinävaltainen perennaistutus/niitty kosteikkoperennat+heinät niitty/nurmi punainen istutus:
Havukasvit. GINKO BILOBA cm 2,5L.astia Sto Neidonhiuspuu AU-V I-? 25,00
HAVUKASVIT 2019 Loppumisvarauksella.Uusien erien tullessa saattavat hinnat muuttua. AU=aurinkoinen Paakkutaimia tai 1,5-2-3-5-10 L astiataimia PV=puolivarjoinen Havupuut pitävät hapahkosta kasvualustasta.
VIHERKERTOIMEN KÄYTTÖ KIVISTÖSSÄ
VIHERKERTOIMEN KÄYTTÖ KIVISTÖSSÄ Mallipihasuunnitelmien ja vihertehokkuustyökalun testaaminen Kivistön uusilla kaavoitusalueilla Veera Sanaksenaho Maisema-arkkitehti yo. 11.9.2015 Sisällys 1 Johdanto...
Koristepuiden taimien kevättarjous 2016
Koristepuiden taimien kevättarjous 2016 Viherpihalle Suomi Oy tarjoaa tässä luettelossa kuvatut koristepuiden taimet tässä hinnastossa annetuin hinnoin. Taimet ovat tilattavissa 30.4.2016 asti ja ne on
HAVUKASVIT , L
HAVUKASVIT 2018 Loppumisvarauksella.Uusien erien tullessa saattavat hinnat muuttua. AU=aurinkoinen Paakkutaimia tai 1,5-2-3-5-10 L astiataimia PV=puolivarjoinen Havupuut pitävät hapahkosta kasvualustasta.
RAPORTTI Helsingin kaupungin rakennusviraston istuttamat puisto- ja katupuut vuosina
㤵 㤵 㜵 㜵 RAPORTTI 㤵 Helsingin kaupungin rakennusviraston istuttamat puisto- ja katupuut vuosina 2 25 㤵 㜵 㜵 Helsingin kaupungin rakennusviraston julkaisut 27:12/ katu- ja puisto-osasto Julkaisija: Helsingin
koriste- ja metsäpuiden sek ä koristepensaiden taimet forestry and hedging plants ilupuude ja põõsaste taimed
S a v o n l i n n a n S a v o n l i n n a N u r s e r y Tikkalahti 57230 Savonlinna p-050-573 5773 Tikkalahti FI-57230 Savonlinna Suomi-Finland tel.+358(0)505735773 taimet.net(at)gmail.com www.taimet.net
LAPPEENRANNAN ARBORETUM
puulajipuisto keskellä kaupunkia Tervetuloa nauttimaan Lappeenrannan kauniista luonnosta! Perustaminen Vuonna 1980 perustettu Lappeenrannan arboretum on maamme ensimmäisiä kunnallisia puulajipuistoja.
PIEKSÄMÄKI NIKKARILAN ASEMAKAAVOITETTA- VAN ALUEEN MAISEMASELVITYS
Tilaaja Pieksämäen kaupunki / Maankäyttö Asiakirja Raportti Päiväys 21.9.2015 Hanke, johon työ liittyy Nikkarilan alueen asemakaavoitus PIEKSÄMÄKI NIKKARILAN ASEMAKAAVOITETTA- VAN ALUEEN MAISEMASELVITYS
Kiinteistöjen piha- alueet
Artjärven varastohalli Osoite: Salmelantie 275 Koordinaatit: 6739198 26504273 Kokonaispinta- ala m²: Hoitoluokka (tiedossa oleva/arvio) tai - 16200 Artjärvi Konetyöalue m²: 1480 Käsityöalue m²: P3 Toimenpidesuositukset
perusjuuret (PERUSRUNGOT) - rootstocks pookealused
S a v o n l i n n a n S a v o n l i n n a N u r s e r y Tikkalahti 57230 Savonlinna, puh. 050 573 5773 Tikkalahti FI-57230 Savonlinna Finland, tel.+358(0)50 573 5773 taimet.net(at)gmail.com juuret.net(at)gmail.com
AVAUSKUVA (Jaakonvillakko Senecio jacobaea)
AVAUSKUVA (Jaakonvillakko Senecio jacobaea) Iivari Koukosen valokuvakasvio Yhteensä 52 kasvia. Kuvaukset tehty 29.7-5.8.2015 mammalan maisemissa Heinolan Lusissa, sekä Marjoniemen mökillä Kasvien tunnistamisessa
Sisällysluettelo. Sammalet: Metsäkerrossammal 30 Palmusammal 31
Ella Juhola 8D Sisällysluettelo Kuvauspaikat 3 Onnistumiset 4 Vaikeudet 5 Yhteenveto 6 Lehtipuut: Haapa 7 Kynäjalava 8 Metsälehmus 9 Pihlaja 10 Saarni 11 Tervaleppä 12 Tuomi 13 Vaahtera 14 Vuorijalava
KAUPUNKIPUIDEN tulevaisuuden haasteet
KAUPUNKIPUIDEN tulevaisuuden haasteet 11.6.2014 Metsä- ja Viherpäivät Kuopio Puuasiantuntija Aki Männistö Hortonomi (AMK), arboristi (FASTCo) Turun kaupunki, Kiinteistöliikelaitos Kaupunkipuiden merkityksestä
Napapiirin luontokansio V KAIHUANVAARA JA KIVALOT
V KAIHUANVAARA JA KIVALOT Erämaisia vaaramaisemia Kaihuanvaaran ja Kivaloiden alueet ovat helposti saavutettavia päiväretkikohteita. Kaihuanvaaran ja Kivaloiden alueet sijaitsevat noin 60 km Rovaniemen
Havupuut. Juniperus communis f. suecica V Pilarikataja. Erittäin sitkeä ja talvenkestävä kapean pilarimainen kataja. Korkeus 3 7 m.
Havupuut Abies concolor III Harmaapihta. Leveä kartiomainen kasvutapa, korkeus 10 20 m. Säännölliset vaakasuorat oksat ja isot siniharmaat, litteät, pehmeät neulaset. Viihtyy aurinkoisella tai osan päivää
METLA M E T S Ä N T U T K I M U S L A I T O S KIVALON PUULAJIPOLKU. Siperia. Kivalon tutkimusmetsä
METLA M E T S Ä N T U T K I M U S L A I T O S KIVALON PUULAJIPOLKU Siperia Kivalon tutkimusmetsä Sisällysluettelo Betulaceae HIESKOIVU RAUDUSKOIVU VISAKOIVU HARMAALEPPÄ Betula pubescens Betula pendula
Yliopiston puistoalueet
Yliopiston puistoalueet Kasvitieteellinen puutarha Tanja Koskela, intendentti tanja.koskela@jyu.fi Jyväskylän yliopiston museo, luonnontieteellinen osasto www.jyu.fi/erillis/museo/ Kuvat: Tapani Kahila
Helsingin kaupunkikasviopas
Helsingin kaupunkikasviopas Helsingin kasvisuunnittelun työkalupakki Helsingin kaupungin rakennusviraston julkaisut 2010:12/Katu- ja puisto-osasto Julkaisija: Teksti: Valokuvat: Kasvipiirrokset: Taitto:
PUNAKOIVU METLA. Betula pubescens f. rubra
PUNAKOIVU Betula pubescens f. rubra Metsäpuiden erikoismuodoilla tarkoitetaan puita, joiden perintötekijöissä on tapahtunut muutos, mutaatio. Punakoivu on yksi harvoista hieskoivun erikoismuodoista. Erikoismuotoja
Käytetyt symbolit ja puulajit. Käytetyt symbolit Explanation of symbols. Puulajit Tree species
Käytetyt symbolit ja puulajit Käytetyt symbolit Explanation of symbols Toisto Repetition - Ei mitään ilmoitettavaa Magnitude nil 0 Suure pienempi kuin puolet käytetystä yksiköstä 0,0 Magnitude less than
Käytetyt symbolit ja puulajit. Käytetyt symbolit Explanation of symbols. Puulajit Tree species
Käytetyt symbolit ja puulajit Käytetyt symbolit Explanation of symbols Toisto Repetition - Ei mitään ilmoitettavaa Magnitude nil 0 Suure pienempi kuin puolet käytetystä yksiköstä 0,0 Magnitude less than
Hinnasto on voimassa toistaiseksi. Hinnat vapaasti Pinsiön taimistolla. muokattu : 11.4.2016 Pidätämme oikeuden hintojen ja myyntikokojen muutoksiin.
Hinnasto on voimassa toistaiseksi. Hinnat vapaasti Pinsiön taimistolla. muokattu : 11.4.2016 Pidätämme oikeuden hintojen ja myyntikokojen muutoksiin. 1 LEHTIPUUT Lehtipuut istutetaan yleensä ryhmiin tontin
ARBORETUM YSTÄVYYDENPUISTO
ARBORETUM YSTÄVYYDENPUISTO Vantaan kaupunki/kuntatekniikan keskus/viheralueyksikkö SISÄLTÖ: Johdanto... 3 Arboretumin puut ja pensaat, kartat... 6 Arboretumin kasvillisuuden hoito ja kehittäminen...24
Käytetyt symbolit ja puulajit. Käytetyt symbolit Explanation of symbols. Puulajit Tree species
Käytetyt symbolit ja puulajit Käytetyt symbolit Explanation of symbols Toisto Repetition - Ei mitään ilmoitettavaa Magnitude nil 0 Suure pienempi kuin puolet käytetystä yksiköstä 0,0 Magnitude less than
Koristepuut. Väh. 5 l astiassa tai paakkutaimena.
Koristepuut Väh. 5 l astiassa tai paakkutaimena. Acer negundo Flamingo ll Kirjavalehtinen saarnivaahtera. Lehdet valkoisen, roosan ja vihreänkirjavat. Viihtyy parhaiten avoimella, lämpimällä, ravinteikkaalla
ETELÄPUISTON JA YMPÄRISTÖN PUUSTOSELVITYS
1 ( 13) ETELÄPUISTON JA YMPÄRISTÖN PUUSTOSELVITYS ETELÄPUISTO Eteläpuiston puustossa merkittävimpiä ovat vanhat, isot koivut, Suomen paksuimmat mongolianvaahterat Acer subsp. ginnala, lehtikuuset Larix
Myyntipäällyksen teksti
Select/12015 1(5) SELECT Myyntipäällyksen teksti Rikkakasvien torjuntaan Vaara Ärsyttää voimakkaasti silmiä. Orsakar allvarlig ögonirritation. Saattaa aiheuttaa uneliaisuutta ja huimausta. Kan göra att
Vantaan Jokiniemen valtionalueen puiston puut ja pensaat. Selvitys Senaatti-Kiinteistöille 29.9.2014 Metsäntutkimuslaitos
Vantaan Jokiniemen valtionalueen puiston puut ja pensaat Selvitys Senaatti-Kiinteistöille 29.9.2014 Metsäntutkimuslaitos 2 Sisältö Esipuhe 3 Kohteen sijainti ja yleiskuvaus 3 Alueen historiaa 3 Puiston
Lohjan Saariston ARBORETUMTIE opasvihko
Lohjan Saariston ARBORETUMTIE opasvihko Kädessäsi on Suomen ensimmäisen arboretumtien opasvihko. Vihkosta löytyy keskiaukeamalta kartta, johon on merkitty arboretumtien kohteet, parkkipaikat sekä muita
Savonlinnan_Taimisto 2013_ T METSÄ- JA KORISTEPUIDEN, SEKÄ -PENSAIDEN TAIMET PIENERIEN SAATAVUUS JA HINNAT
Savonlinnan_Taimisto 2013_ T METSÄ- JA KORISTEPUIDEN, SEKÄ -PENSAIDEN TAIMET PIENERIEN SAATAVUUS JA HINNAT KASVITIETEELLINEN NIMI SUOMALAINEN NIMI VYÖH YKE KOKOLUOKAT HINNAT EUR/KPL Abies koreana Koreanpihta
Tornator II Liittyy asemakaavan muutokseen A-2673 Hennala, Rykmentinkatu 36-40, (Tornator II) Lahti.fi
Tornator II kortteli 27052 tontti 1 13.2.2017 Liittyy asemakaavan muutokseen A-2673 Hennala, Rykmentinkatu 36-40, (Tornator II) Lahti.fi Rakentamistapaohje A-2673 1 (8) Lähtökohdat Tämä rakentamistapaohje
Taimien hankinta esimerkkejä Helsingistä ja muualta. Juha Raisio Rakennusvirasto Katu- ja puisto-osasto
Taimien hankinta esimerkkejä Helsingistä ja muualta Juha Raisio Rakennusvirasto Katu- ja puisto-osasto Helsingin ja muiden isojen kaupunkien hankala ongelma: Mistä löytää uusia puulajeja ja alkuperiä korvaamaan
Tyrnäväjoen itäpuolen metsänhoitotoimenpiteet Meijerialueen kohdalla
Tyrnäväjoen itäpuolen metsänhoitotoimenpiteet Meijerialueen kohdalla Metsäkuviot 1.-4. sijoittuvat Meijerialueen ja Tyrnäväjoen välimaastoon. Koko alue rajautuu pohjoisessa Vanhatiehen, idässä Meijerialueeseen,
MANSIKANTAIMET varmennettuja tervetaimia Bounty kanadalainen myöhäinen lajike, marjat kiinteitä, 0,90 / kpl malto punainen, makea Jonsok norjalainen aikainen lajike, pitkä satokausi, marjat t. punaiset
MANSIKANTAIMET varmennettuja tervetaimia Bounty kanadalainen myöhäinen lajike, marjat kiinteitä, 0,80 / kpl malto punainen, makea Honeoye hieman Zefyriä myöhäisempi, amerikkalainen lajike, kirkkaan 0,80
Antin arboretum SISÄLTÖ
Kukkolan puulajipuisto Antin arboretum Opasvihko 2007 SISÄLTÖ 1 KUKKOLAN TILA JA ARBORETUM... 4 1.1 Sijainti... 4 1.2 Kukkolan tila... 5 1.3 Antin arboretum... 7 1.3.1 Ilmasto ja kasvuolosuhteet... 8 1.3.2
Härmälän Kalmarin asemakaava-alueen eliöstö- ja biotooppiselvitys
Härmälän Kalmarin asemakaava-alueen eliöstö- ja biotooppiselvitys Kari Korte Tampereen Kaupunki yhdyskuntapalvelut selvitys- ja arviointiryhmä marraskuu 2005 Sisältö 1. Yleistä selvitysalueesta.....................................................
TOIMINTAKERTOMUS 2014
TOIMINTAKERTOMUS 2014 Ylimattilantie 86110 PARHALAHTI http://www.parha.net Toimintakertomus 1.1. 31.12.2014 YLEISTÄ Yhdistys perustettiin 16.10.2010. Yhdistyksen virallinen rekisteröintipäivämäärä on 28.1.2011.
Tuorlan puuvartiset kasvit koonneet Veli-Matti Malmström ja Daniel Falck päivitys 18.2.2010
Abies alba saksanpihta
Tervetuloa vaan, metsään meitä halaamaan! Kolmisoppisen puuvihko
Tervetuloa vaan, metsään meitä halaamaan! Kolmisoppisen puuvihko Lehtipuut Pihlaja Rauduskoivu Hieskoivu Haapa Harmaaleppä Vaahtera Raita Havupuut Kuusi Mänty Siperianlehtikuusi Kataja Kuvat: Maria E.
Toimenpiteet: tarkkailtava
31.8.2017 1 ( 8) PUIDEN KUNTOARVIO 16.8.2017 Jankan tila Tontin puusto käytiin läpi silmämääräisesti arvioiden sekä käyttäen apuna resistograph -mikroporaa. Mahdollista uutta rakentamista varten kuntoarviossa
KOMISSION ASETUS (EY)
L 240/34 FI Euroopan yhteisöjen virallinen lehti 7.9.2002 KOMISSION ASETUS (EY) N:o 1597/2002, annettu 6 päivänä syyskuuta 2002, neuvoston direktiivin 1999/105/EY soveltamista koskevista yksityiskohtaisista
AbstractPaikkatietopalveluKohde. «DataType» Osoite. «FeatureType» AbstractInfraomaisuusKohde. «property» + nimi: xml:lang
ViheralueenKayttotarkoitus erityisalue koirapuisto leikkipaikka liikenneviheralue liikuntapaikka lumenkaatopaikka puisto siirtolapuutarha suojelualue talousmetsa «DataType» Osoite «Property» + aluesijainti:
HAVUKASVIT. Tarjoukset ovat eräkohtaisia ja voimassa niin kauan kuin tarjouseriä riittää. PIHDAT
Tarjoukset ovat eräkohtaisia ja voimassa niin kauan kuin tarjouseriä riittää. HAVUKASVIT Havukasvit täytyy parin ensimmäisen vuoden ajan istutuksesta kevättalvella auringolta ja tuulelta varjostusverkolla.
Lehtipuut. LEHTIPUUT 2018 Loppumisvarauksella.Hinnat saattavat muuttua
LEHTIPUUT 2018 Loppumisvarauksella.Hinnat saattavat muuttua uusien erien saapuessa. AU=aurinkoinen Paakkutaimia tai astiataimia 3-4-5-7,5-10 L ruukuissa. PV=puolivarjoinen Myyntikokomerkinnät lehtipuissa.
Vaaralliset kasvintuhoojat
Saarnen jalosoukko (Agrilus planipennis) Aasianrunkojäärä (Anoplophora glabripennis) Ruskovyökariste (Mycosphaerella dearnessii) Versopolte / tammen äkkikuolema (Phytophthora ramorum) Kuva: Minnesota Department
430 Lintulan lisätontit. Tämä rakennustapaohje liittyy Lintulan lisätonttien asemakaavamuutokseen nro 430 ja päivättyyn kaavakarttaan.
430 Lintulan lisätontit Sivu 1/5 430 LINTULAN LISÄTONTIT Asemakaavamuutos Rakennustapaohje 14.6.2010 Tämä rakennustapaohje liittyy Lintulan lisätonttien asemakaavamuutokseen nro 430 ja 14.6.2010. päivättyyn
SIEMENHINNASTO ARBORETUM MUSTILA (18.12.2014)
SIEMENHINNASTO ARBORETUM MUSTILA (18.12.2014) Jo yli sadan vuoden ajan on Arboretum etsinyt ja kokeillut ilmastossamme kestäviä ulkomaisia kasvikantoja. n siemenhinnaston runko ovat arboretumin parhaista
Vanhoja ja uusia kalamajoja Muista muita käyttäjiä Kysy lisätietoja KALLAVEDEN SAARISTO suojelukohteit Arvokkait luontoa Monipuolist
KALLAVEDEN SAARISTO KUOPION KAUPUNKI 2001 Kaupunki Kallaveden kainalossa Kuopion voi hyvällä syyllä sanoa sijaitsevan Kallaveden kainalossa, sillä järvi muodostaa lähes kolmanneksen kaupungin pinta-alasta.
Metsäalan luonnonhoitotutkinnon tutkintovaatimukset 3 opintoviikkoa
Metsäalan luonnonhoitotutkinnon tutkintovaatimukset 3 opintoviikkoa Hyväksytty metsätalouden luontoryhmän kokouksessa 5.5.1998. Metsäalan luonnonhoitotutkinto (3 opintoviikkoa); Kohderyhmänä metsurit,
PUIJO. Kuopion kaupunki 2009
uijon näkötornista voi ihailla Kallaveden saariston kauniita maisemia. Noin kilometrin päässä näkötornista on Konttilan vanha torppa, jossa on uijon luonnosta kertova näyttely ja kahvila. uijon laen palveluista
KUNNALLISTEKNISTEN TÖIDEN KASVILLISUUDELLE AIHEUTTAMIEN MENETYSTEN ARVIOINTI
KUALLISTEKISTE TÖIDE KASVILLISUUDELLE AIHEUTTAMIE MEETYSTE ARVIOITI ARVIOITIPERUSTEET Pihamaiden kasvillisuudella on viihtyvyyttä lisäävä tai taloudellinen merkitys. Se on arvonlisä, jonka menetykset tulee
Siperianpihta. Metsävaahtera
PUUVARTISTEN VÄHITTÄISHINNASTO 2014 17.2.2014 Hinnat sisältävät arvonlisäveron 24%. Merkkien selitykset: pa=paakkutaimi, at=astiataimi/ astian koko cm tai litraa sekä ikä. Seuraavana tuotantomaa, lisäyslähde
Päätalon ympäristö -alueen rajaus
Harvialan inventointikurssi 2007 Osa-alue: Päätalon ympäristö Anne Rihtniemi-Rauh Kirjallinen työ sisältää osat: 1 Päätalon etupihan puustoinventointi 2 Päätalon ympäristön puistometsän puusto- ja maastoinventointi
TAIMIHINNASTO TAIMIHINNASTO TÄYDEN PALVELUN PUUTARHATALOT. Taimia oy Puutarhanikkarit. Espoonlahti. Espoonkeskus. www.taimia.fi. www.taimia.
TAIMIHINNASTO Taimia oy Puutarhanikkarit Viskaalinkuja 5 Espoonlahdenranta 5 Espoonkeskus Espoonlahti TÄYDEN PALVELUN PUUTARHATALOT www.taimia.fi TAIMIHINNASTO Pieni pala Pieni pala paratiisia paratiisia
Siperianpihta. Metsävaahtera
PUUVARTISTEN VÄHITTÄISHINNASTO 2015 1.2.2015 Hinnat sisältävät arvonlisäveron 24%. Merkkien selitykset: pa=paakkutaimi, at=astiataimi/ astian koko cm tai litraa sekä ikä. Seuraavana tuotantomaa, lisäyslähde
Meri-Lapin Taimi Oy Puhelin 040 749 9457 Pohjoispuolentie 59A e-mail myynti@merilapintaimi.fi 95200 SIMO kotisivut www.merilapintaimi.
TAIMIHINNASTO 2015 Meri-Lapin Taimi Oy Puhelin 040 749 9457 Pohjoispuolentie 59A e-mail myynti@merilapintaimi.fi 95200 SIMO kotisivut www.merilapintaimi.fi Latinalainen nimi / Latinskt namn Suomalainen
Puut ja pensaat. taltuttavat tuulen
Puut ja pensaat taltuttavat tuulen 64 Viherpiha 5/2007 Hortonomi valitsee 1: TUULISEN PIHAN KASVIT Teksti Anne Joutsenlahti-Lankinen Kuvat Riikka Kantinkoski, Pekka Mononen, Kirsi Salovaara, Pirjo Sillanpää
MTTK MAATALOUDEN TUTKIMUSKESKUS
MTTK MAATALOUDEN TUTKIMUSKESKUS Tiedote 9/87 MAUNO YLI-PIETILÄ, JAAKKO SÄKÖ ja HILMA KINNANEN Puuvartisten koristekasvien talvehtiminen talvella 1984-85 JOKIOINEN 1987 ISSN 0359-7652 MAATALOUDEN TUTKIMUSKESKUS
SIEMENHINNASTO ARBORETUM MUSTILA (12.4.2016)
SIEMENHINNASTO ARBORETUM MUSTILA (12.4.2016) Jo yli sadan vuoden ajan on Arboretum etsinyt ja kokeillut ilmastossamme kestäviä ulkomaisia kasvikantoja. n siemenhinnaston runko ovat arboretumin parhaista
TUOTELUETTELO 2012 SISÄLLYSLUETTELO
1 TUOTELUETTELO 2012 SISÄLLYSLUETTELO Kasvien menestymisvyöhykkeet 2 Merkkien selitykset 2 Aitataimet 3 Alppiruusut 4 Havut 6 Havujen jaottelua käyttötarkoituksen mukaan 13 Hedelmäpuut 14 Omenat 14 Kirsikat
#45647894497':;'<9:;94497'5=8>6?7;'@AABC'D=9<<;'?997769<<E'FBGHIJ';:;47;<;9<6DK;;'79678;'
!""#$%&'%(%)*+'*+)'&,%!"#$$!%!&'$(&&!&')(#"*+,-&'$+./-*#-/+*' ' $!0**!1-0$#&*2,-&'"-%#*3$"-* Puu, kunto hyvä Puu, kunto erittäin huono Puu, kuntoa seurattava Valaisin Roska-astia #45647894497':;'
SIEMENHINNASTO ARBORETUM MUSTILA (27.1.2016)
SIEMENHINNASTO ARBORETUM MUSTILA (27.1.2016) Jo yli sadan vuoden ajan on Arboretum etsinyt ja kokeillut ilmastossamme kestäviä ulkomaisia kasvikantoja. n siemenhinnaston runko ovat arboretumin parhaista
Simpsiön Rytilammen ympäryskasvit Aili Tamminen
Simpsiön Rytilammen ympäryskasvit 22.7.2004 Aili Tamminen Kasvit on pyritty tunnistamaan ranta alueella kävellen, välillä piipahtaen vesirajan tuntumassa ja taas siirtyen kauemmas n. 10 15 metrin etäisyydelle
SIEMENHINNASTO ARBORETUM MUSTILA (18.10.2013)
SIEMENHINNASTO ARBORETUM MUSTILA (18.10.2013) Jo yli sadan vuoden ajan on Arboretum etsinyt ja kokeillut ilmastossamme kestäviä ulkomaisia kasvikantoja. n siemenhinnaston runko ovat arboretumin parhaista
TILASTO Helsingin kaupungin rakennusviraston istuttamat pensaat ja monivuotiset köynnökset vuosina 2000 2005
TILASTO Helsingin kaupungin rakennusviraston istuttamat pensaat ja monivuotiset köynnökset vuosina 2000 2005 Helsingin kaupungin rakennusviraston julkaisut 2007:13/ katu- ja puisto-osasto Julkaisija: Teksti:
Etuhaan- ja Kytömaanpuistojen vihersuunnitelma. Nykyisen puuston käsittely. Nykyisen maa-ainesvaraston metsitys ja liito-oravareitit
Etuhaan- ja Kytömaanpuistojen vihersuunnitelma Kompensaatioistutukset ja nykyisten metsien hoitotoimet liito-oravan elinympäristön ja kulkureittien turvaamiseksi Hervannan raitiotievarikon ympäristössä
SIEMENHINNASTO ARBORETUM MUSTILA (8.12.2015)
SIEMENHINNASTO ARBORETUM MUSTILA (8.12.2015) Jo yli sadan vuoden ajan on Arboretum etsinyt ja kokeillut ilmastossamme kestäviä ulkomaisia kasvikantoja. n siemenhinnaston runko ovat arboretumin parhaista
Lehtipuut. LEHTIPUUT 2019 Loppumisvarauksella.Hinnat saattavat muuttua
LEHTIPUUT 2019 Loppumisvarauksella.Hinnat saattavat muuttua uusien erien saapuessa. AU=aurinkoinen Paakkutaimia tai astiataimia 3-4-5-7,5-10 L ruukuissa. PV=puolivarjoinen Myyntikokomerkinnät lehtipuissa
Lintulan asemakaava Valkeakoski. Rakennustapaohjeet Asuntomessualue
intulan asemakaava Valkeakoski.. intulan asemakaava Valkeakoski.. Kortteli, Kortteli Teema: EINKAARI -kerroksisten laajennettavien ja esteettömien omakotitalojen alue. Tontin luovutuksessa suositaan pienen,
Aasianrunkojäärä. Tilanne Vantaalla 18.11.2015
Aasianrunkojäärä Tilanne Vantaalla 18.11.2015 Aino-Maija Alanko 18.11.2015 Sisällys Yleistä aasianrunkojäärästä Tilannekatsaus Kivipyykintien esiintymäpaikasta Kartoitukset Jatkotoimenpiteet Aino-Maija
Koristepuiden ja taimien tarjouskilpailu
Koristepuiden ja taimien tarjouskilpailu Viherpihalle Suomi Oy järjestää tässä esitteessä kuvatuista koristepuista ja taimista tarjouskilpailun. Tarjoukset on lähetettävä sähköpostitse osoitteeseen info@viherpihalle.fi
PUIDEN JA PENSAIDEN SIEMENTEN KYLVÖOHJEITA
PUIDEN JA PENSAIDEN SIEMENTEN KYLVÖOHJEITA Arboretum Mustila 2013 Säilytys: Siemenet säilyvät parhaiten kuivana pimeässä noin +1 asteen lämpötilassa. Näin ne on varastoitu myös Arboretum Mustilassa, poikkeuksena
HATTULAN KUNTA KETTUMÄEN ASEMAKAAVAN 2. LAAJENNUS LUONTOSELVITYS 21454YK
HATTULAN KUNTA KETTUMÄEN ASEMAKAAVAN 2. LAAJENNUS LUONTOSELVITYS 21454YK Air-Ix Ympäristö Oy 13.10.2005 Sanna Tolonen Kettumäen asemakaavan 2. laajennus 2/6 SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISTÄ 3 2 MAISEMA 3 3 MAA-
SIEMENHINNASTO ARBORETUM MUSTILA (5.6.2014)
SIEMENHINNASTO ARBORETUM MUSTILA (5.6.2014) Jo yli sadan vuoden ajan on Arboretum etsinyt ja kokeillut ilmastossamme kestäviä ulkomaisia kasvikantoja. n siemenhinnaston runko ovat arboretumin parhaista
KONGINKANGAS. Lohko Kuvio Ala Kasvupaikka maalaji Kehitysluokka. 21 1 0,2 kangas, lehtomainen kangas hienoainesmoreeni 3
KONGINKANGAS Konginkankaan taajama koostuu kuvioista 1-3 ja 5-19. Alueen kaavamerkinnät ovat VL, VU, VP ja VK. Alueen kaikki kuviot ovat asutuksen välittömässä läheisyydessä. Hoitoluokitukseltaan kuviot
As Oy Mäkärä Hakamaankuja 1
As Oy Mäkärä Hakamaankuja 1 Asunto-osakeyhtiö Mäkärän tontin puut kuntoarvioitiin marraskuussa 2014. Kuntoarvioinnissa puista tutkittiin silmämääräisesti puun tyven, rungon ja latvuksen kunto. Lisäksi
Nokian Hasselbackan alueen ulkoilureittien ja niitä ympäröivien metsien hoitosuunnitelma
Nokian Hasselbackan alueen ulkoilureittien ja niitä ympäröivien metsien hoitosuunnitelma Taajama ja Lähiympäristön luonnonhoito Lepaa 14.11.2008 Kari Yli-Muilu Sisällys 1 JOHDANTO 2 ALUEEN KUVA JA HOITOTOIMENPITEET
Miilukorven luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelma LIITE 13: Kuvioluettelo Sivu 1/18
Miilukorven luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelma 2015-2025 LIITE 13: Kuvioluettelo 23.3.2015 Sivu 1/18 126 0,69 Tuore kangas Uudistuskypsä metsikkö Mänty Ulkoilu- ja virkistysmetsä (C2) Vain kun maa on
TYÖVÄEN AKATEMIAN. PUiSTO ARBORETUM. Pia Järvimaa. hibatuij a Thujopsis dolobrata
TYÖVÄEN AKATEMIAN PUiSTO ARBORETUM hibatuij a Thujopsis dolobrata Pia Järvimaa 1 Villa Aleks. Pelanderin aikaisesta hedelmätarhan kasviluettelosta on vielä jäljellä muutama omenapuuvanhus muistelemassa
Metsään ABC -päivä 24.1.2015. 22.1.2015 Suomen metsäkeskus 1
Metsään ABC -päivä 24.1.2015 22.1.2015 Suomen metsäkeskus 1 METSÄÄN ABC -PÄIVÄ 24.1.2015 Avaus ja päivän tavoitteet sekä aikataulut Metsänomistajan oikeudet ja velvollisuudet Metsänhoito Hakkuut ja puukauppa
Arboretum Yltöinen ja Yltöisten puisto. MTT, Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus, Puutarha
Arboretum Yltöinen ja Yltöisten puisto MTT, Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus, Puutarha Piikkiö 2012 Loppuraportti hankkeesta DEVEPARK: Sustainable Historic Park Management and Development in
Suunnittelu- ja rakentamisohjeet
Siilinjärvi Panninniemi 3 Suunnittelu- ja rakentamisohjeet Siilinjärven kunta, konserni- ja maankäyttöpalvelut 2012 P A N N I N N I E M I 3 RAKENTAMISOHJEET, ALUEKOHTAINEN OSA Panninniemi 3 Korttelit 3372-3388
SIEMENHINNASTO ARBORETUM MUSTILA (25.6.2015)
SIEMENHINNASTO ARBORETUM MUSTILA (25.6.2015) Jo yli sadan vuoden ajan on Arboretum etsinyt ja kokeillut ilmastossamme kestäviä ulkomaisia kasvikantoja. n siemenhinnaston runko ovat arboretumin parhaista
Erikoispuiden taimien tuottaminen
Erikoispuiden taimien tuottaminen Massbybacka Taimisto-Plantskola Visio: Kotimaista kestävästi Massbybacka www.taimet.fi Etelä-Sipoossa, Söderkullassa, pääkaupunkiseudulla Kasvihuonepinta-alaa 800m2; ulkokastelualue
Metsän uudistaminen. Raudus ja hieskoivu. Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sykettä Keski Suomen metsiin
Metsän uudistaminen Raudus ja hieskoivu Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sykettä Keski Suomen metsiin Suomessa kasvatettavat puulajit Yleisimmät puulajit: Mänty Kuusi Rauduskoivu Hieskoivu
Virrat KOULUKESKUKSEN ASEMAKAAVAMUUTOKSEN LUONTOSELVITYS
Aallokas Oy 26.6.2017 Y-tunnus 2678475-5 Virrat KOULUKESKUKSEN ASEMAKAAVAMUUTOKSEN LUONTOSELVITYS 1. Menetelmät 1.1. Selvitetyt luontoarvot Luontoselvityksen tarkoitus oli löytää tutkimusalueelta luontokohteet,
Sivu 1. Luonnonvaraisen kotikatajan mattomaisia lajikkeita, jotka sopivat nurmikon tilalle etenkin kuiville ja karuille paikoille.
Sivu 1 HAVUT Alkuperämaa Myyntikoko Hinta Valikoima erilaisia havuja 2 litran astiataimina eri käyttötarkoituksiin. Matalia havuja voidaan käyttää kukkapenkin reunuskasveina tai rinteissä. Eri värisillä
Sinikatajat ovat teräksensinisiä ja pistäväneulaisia himalajankatajan lajikkeita. Aurinkoon tuoreeseen ja keskiravinteiseen humusmaahan.
HAVUT Alkuperämaa Myyntikoko Hinta Suomen kasvukauden ollessa nopeasti ohi, puutarhassa tulisi olla lehdettömänäkin aikana edes muutama vihreä kasvi. Siksi ainavihannat havupensaat ovat suosittuja. Etenkin
NANSON ALUEEN LIITO-ORAVA JA LUONTOSELVITYS Nokia 2018
Nanson Kiinteistöt Oy Melkonkatu 24 00210 Helsinki NANSON ALUEEN LIITO-ORAVA JA LUONTOSELVITYS Nokia 2018 LUONTOSELVITYS M. RANTA Hautaantie 295 38120 SASTAMALA p. 050-5651584 /miraranta@hotmail.fi TYÖN
Turun Honkamäenpuiston luontoselvitys, päivitys 2018 Ympäristökonsultointi Jynx Oy
1 Turun Honkamäenpuiston luontoselvitys, päivitys 2018 Ympäristökonsultointi Jynx Oy Yksi Honkamäenpuiston maisemallisesti huomioitavia muinaisrantoja. 2 Johdanto Turun kaupungin kaupunkiympäristötoimiala
Metsään ABC -päivä 24.1.2015. 21.1.2015 Suomen metsäkeskus 1
Metsään ABC -päivä 24.1.2015 21.1.2015 Suomen metsäkeskus 1 METSÄÄN ABC -PÄIVÄ 21.1.2015 Avaus ja päivän tavoitteet sekä aikataulut Metsänomistajan oikeudet ja velvollisuudet Metsänhoito Hakkuut ja puukauppa
Taimimaa Hinnasto
TAIMIHINNASTO 2019 ALPPIRUUSUT JA ATSALEAT S. 1 KORISTEPENSAAT S. 2 KORISTEPUUT S. 4 HAVUKASVIT S. 5 PENSASRUUSUT S. 8 RYHMÄ-, KÖYNNÖS- JA RUNKORUUSUT S. 8 KÖYNNÖKSET S. 9 HEDELMÄPUUT S. 10 MARJAKASVIT
Puulajianalyysi Karjaa Bäljars 2, 2008. Santeri Vanhanen 2013
Puulajianalyysi Karjaa Bäljars 2, 2008 Santeri Vanhanen 2013 Johdanto Tässä raportissa käsitellään Karjaan Bäljars 2 -kohteesta otetuista maanäytteistä määritettyjä hiilen kappaleita. Analyysissä määritettiin
TURUN. kaupunginosien ja asuinalueiden. nimikkokasvit
TURUN kaupunginosien ja asuinalueiden nimikkokasvit Nimikkokasvityöryhmän jäsenet: Jouni Liuke, Turkuseura, ryhmän puheenjohtaja Willy Halminen, Turkuseura Mari Helin, Turun kaupunki (2016 saakka) Tapio
Yltöisten arboretumin markkinoinnin kehittäminen
Uudet esittelytaulut ja opastusäänite Kehitystyö/MTT MTT:n henkilöstön täydennyskoulutus Mustiala, syksy 2012 Eija Jaakkola TIIVISTELMÄ MUSTIALA MTT:n henkilöstön täydennyskoulutus Tekijä Eija Jaakkola