HYVÄÄ ALKANUTTA UUTTA VUOTTA 2017

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "HYVÄÄ ALKANUTTA UUTTA VUOTTA 2017"

Transkriptio

1 Nro 1 (8. vuosikerta) Kanta-Hämeen Aluetaksi Oy:n julkaisema tiedotuslehti alueensa taksiautoilijoille TÄSSÄ NUMEROSSA: Toimitusjohtajan palsta; Organisaatiomuutos s. 2 4 Ohjenurkka s. 4 Toimisto infoaa, Taksinäyttely Tampereella s. 6 Sonera-Reissu & Semel s. 7

2 2 HYVÄÄ ALKANUTTA UUTTA VUOTTA 2017 Näillä näkymin lienee viimeinen täysi vuosi nykyisen taksijärjestelmän puitteissa. Mitä kaikkea tämä hallitus ehtiikään päättää niiden kymmenien jo peruttujen lakihankkeiden lisäksi askel eteen kaksi askelta taakse. Tulevaisuus on nyt, varsinkin jos liikenne- ja viestintäministeriä on uskominen. Onko LVM herännyt jotenkin ruususen unestaan ja ottanut reilun harppauksen digitalisoituvaan maailmaan - vai onko näitä hankkeita valmisteltu hiljaa kabineteissa viimeiset vuosikymmenet? Nimittäin vauhti on jo niin huima, että ei siinä pysy nopeusvalvontakameratkaan mukana. Valtion liikenneverkkoyhtiö, käyttömaksut, siruseuranta (HUOM! vain ajetut kilometrit, ei suinkaan kansalaisten seuranta) kohtahan George Orwell kääntyy haudassaan. Tässä yksin taksiala sitten kamppailee tulevan ja muuttuvan maailman mukana. Mahdollisuuksia toki on, kun niitä pystytään hyödyntämään ja ensin toki oivaltamaan. Näillä ajatuksin siis kohti v Pakkanen on tunnetusti taksimiehen ystävä, vuosi käynnistynee kirpeissä pakkaslukemissa, joten se tietää kysyntää päiväliikenteessä. Tämä on hyvä, sillä muutenhan tammikuu on perinteisesti joulun luottokorttilaskujen maksua, tipatonta ym. säästöliekillä elämistä. Vähän ensin organisaatiomuutoksen taustaa. Yhtiössä alkaa alkuvuodesta kokonaisvaltainen organisaatiomuutos, jolla haetaan eri positioiden/työtehtävien uudelleenjärjestämistä maakunnallisessa kuljetusten kilpailutuksessa keväälle Tätä varten kolmivuorossa koulutettavien pitää olla sellaisia, jotka ovat töissä tulevaisuudessakin. Välitysohjelma Birssi.net päivittyy käyttöliittymältään uudeksi kevään aikana. Käyttöliittymään tulee myös yhdistelyohjelma, joten kolmivuorolaiset + muut ovat aktiivisesti välitysohjelman kehittäjinä työn ohessa. 01/2017 Julkaisija: Kanta-Hämeen Aluetaksi Oy Hämeenlinna Puh Fax Y Päätoimittaja/taittaja: Susanna Kivinen susanna.kivinen@aluetaksi.net Painos: 350 kpl Näiden organisaatiomuutosten tueksi on pidetty neljät yhteistoimintapalaverit, joissa työnantajan edustajien lisäksi ovat olleet luottamusmies sekä työsuojeluvaltuutettu. Maakunnallisen kilpailutuksen perustana on SHL/VPL kyytien, kiireettömien sairaalan siirtokuljetusten sekä Kelan korvaamien matkojen yhdistely. Tämä muuttaa ja vaikuttaa merkittävästi välittäjien työnkuvaa em. välitys- ja yhdistelyohjelman käyttöliittymä tulisi olla tuotantovalmiina syksyllä Uuden Birssi.net 3.0 välitysohjelman päivitys tulee testiin keväällä Taksien tilausvälitys muuttuu Contact Centeriksi , yhtiö valmistautuu organisaatiomuutoksella liikennekaaren jälkeiseen taksialan vapautukseen. CC-esimieheksi valittu tradenomi Henna Hänninen, joka palaa perhevapailta. Hän on toiminut ennen äitiyslomia tilausvälityksessä ja Kelan laskutuksessa.

3 3 Nimikkeitä muutetaan vastaamaan paremmin muutosta, joka alalla on edessä. Contact Center tulee jatkossa olemaan muutakin kuin pelkkä taksin välityskeskus. Meidän on vastaanottaessamme tilauksia myös aktiivisesti seurattava asiakkaiden ostokäyttäytymistä, myytävä ja markkinoitava palvelujamme sekä mahdollisuuksien mukaan myös tehdä reittisuunnittelua, palvelulinjojen ohjausta, matkojen ketjutusta, konsultointia ym. Contact Center on enemmän interaktiivisempi kuin nykyinen tilausvälityskeskus. CC-esimies vastaa koko keskuksen toiminnasta, joka on jaettu koulukyytivastaavan tehtäviin (tässä jatkaa Antti Ventola), Kela-tiimiin sekä yleisvälitykseen kolmivuoron osalta. Esimies vastaa näistä perustehtävistä mm. sairauslomien sijaisuuksista, vuosilomasuunnittelusta ja työvoimasuunnittelusta yhdessä vuorovastaavan sekä myös laatu- ja koulutusvastaavan kanssa (työhön perehdyttäminen, koulutuksen suunnittelu). Tämä vaatii tukitoimia myös hallinnon puolelta ja tämän johdosta asiakkuusvastaavaksi on nimetty taloushallinnon merkonomi Piia Henna Hänninen Blomberg alkaen. Asiakkuusvastaava toimii tiiviisti Contact Center esimiehen kanssa, vastuualueena ovat autoilija asiakkaat sekä yhteiskunnan asiakkuudet eli kunnat, kaupungit, kuntayhtymät, sairaanhoitopiiri ja Kela. Tärkeitä ovat toki myös yksityisasiakkaat, meidän olisi nyt syytä selvittää ja kerätä tietoa meiltä taksia tilaavista asiakkaista: ketä he ovat, missä he asuvat, mihin he matkustavat? Näin voitaisiin kohdentaa markkinointia esim. paljon lentokentälle matkustaville liikeasiakkaille. Tarjota esim. premium palvelua, jolloin autossa olisi valmiina esim. uusimmat iltapäivälehdet, kivennäisvettä ym. matkan ajaksi. Piia Blomberg Yhtiö tulee tekemään enemmän töitä myynnin ja markkinoinnin eteen hallinnossa sopimusajoiksi, konferenssi- ja kokoushotellien suuntaan ym. Tämäntyyppisiä kyytejä sitten välitetään niille laatutakseille, jotka näitä sitoutuvat yhtiön määrittelemillä hinnoilla ajamaan. Some:n käyttöä myynti- ja markkinointikanavana edistetään. Tulemme mahdollisuuksien mukaan myös osallistumaan erilaisiin messuihin ym. tilaisuuksiin, jossa on sopivaa kohderyhmää paikalla. Koulutuksessa tulemme varautumaan mm. taksamittarin ja maksupäätteen käyttökoulutukseen. Maksupääte IWL286 päivittyy alkutalven aikana, jolloin kustannusten mukainen hintajako tulee olemaan mahdollinen yhdistellyissä VPL/Kela-kyydissä. Tämä tarkoittaa lähes yhtä merkittävää koulutusta kuin Kelan suorakorvaukseen aikoinaan liittyminen v Koulutusta järjestämme vielä tänä vuonna taksinkuljettajan peruskoulutuksen sekä jatkokoulutuksen osalta. Liikennekaaren voimaantulon jälkeen painopiste on taksamittari/datakoulutuksessa. Nykyinen kuljettajakorttisopimus sekä laatukuljettajasopimus ovat peruskulmakiviä toiminnan vapautuessa, laatustatuksen merkitys vain korostuu entisestään. Meillä on nyt tämä kokonainen vuosi hakea dynaaminen toimintamalli Contact Centerin toimintaan, suunniteltava tulevaa ja sitten tämä maakunnallinen kilpailutus näyttää onko meidän vielä syytä tarkentaa organisaatiota esim. Kela-tiimiä, jossa sitten esim. erikoistutaan kyytien yhdistelyyn ym.

4 4 Itselläni on visiona vapaassa markkinataloudessa jälkeen, että yhtiö voisi olla esim. kokonaisvaltainen kuljetusten tuottaja, meiltä voisi tilata kevään luokkaretkille bussikalustoa siinä kuin taksinkin kauppamatkalle. Kalustoa olisi käytössä isosta bussista henkilöautoon ja kaikkea siltä väliltä. Maakunnallinen kilpailutus tuo kuljetusten oheen yhä vahvemmin joukkoliikenneautot. Joukkoliikenneautoja on käytännössä jo aika monella yhtiön osakkaalla -miksi emme siis hyödyntäisi tätä potentiaalia koko laajuudessaan? Kaikenkattavan kaluston lisäksi yhtiöllä olisi aktiivista myyntityötä, sopimusajoja yhtiöihin esim. premium-luokassa, mahdollisesti myös vippalvelua kaikki tämä perinteisen taksityön lisäksi. Yhtiön prioriteettina toki on ehdottomasti yhteiskunnan maksamien kuljetusten (SHL/VPL/KELA/ sairaalasiirrot) tilausten vastaanottaminen, välittäminen ja maksuliikenteen hoitaminen. Tässä maakunnallisessa mallissa hyvin todennäköisesti kilpailutetaan kuljetuksen erikseen, joten kuljetusten ohjaaminen, reittisuunnittelu esim. palvelulinjoissa, matkaketjujen reaaliaikainen ohjaus kaikki nämä toimet erikoistuttavat myös Contact Centerin henkilökuntaa ja tähän on syytä varautua. Taksin tilaamiseen löytyy tänä päivänä jo kymmeniä erilaisia applikaatioita, mutta paikallisuus on edelleen valttia. Yhtiön on profiloiduttava kantahämäläisenä luotettavana palveluntuottajana liikennekaaren voimaantulon jälkeen. Tämä edellyttää myös ulkoisia tunnusmerkkejä kuten yhtenäistä kylkiteippausta ym. joista tunnistaa Kanta-Hämeen Aluetaksin lipun alla toimivat autoilijat. Muualla Suomessa brändiä luodaan jopa yhtenäisillä ja yhtiön määräämillä auton väreillä. Tulevaisuus on nyt. Mikäli emme opi myymään ja markkinoimaan palvelujamme uudessa toimintaympäristössä, niin joku muu tulee ja tarjoaa sen palvelun. Meillä on tämä vuosi alkaa verkottua, luoda asiakkuussuhteita ja sopeuttaa toimintamme siten, että emme pelkästään ole vastaanottava osapuoli tilauksissa vaan aktiivisesti myös myymme sitä ulospäin. Liikennekaaren ensimmäinen vaihe muuttaa kaiken tästä vanhasta järjestelmästä ja siihen on ehdottomasti valmistauduttava tämä vuosi. J.S. Mittarin käyttö poistuttaessa taksan soveltamisalueelta! Otetaan esimerkkinä Renko-Renko välinen kyyti, kun matkaan haetaan Hämeenlinnan autoa. Hämeenlinnan auto noudattaa Hämeenlinnan taksan soveltamisaluetta. Mittari laitetaan päälle poistuttaessa soveltamisalueelta (tässä tapauksessa Luolajantie 10- tien risteys). Ajetaan kohdeosoitteeseen ja viedään asiakas päätepisteeseen. Mikäli ajetaan samaa reittiä jota on tultu, pidetään mittari siltä osin kassa-tilassa. Jos matkaan ei erikseen haeta toisen kunnan autoa tai ollaan ko. kunnan alueella ajotarjouksen tullessa, ajetaan matka noudattaen sen kunnan soveltamisaluetta, jossa parhaillaan ollaan. Samoja ohjeita noudatetaan, oli kyseessä itsemaksavan-, kela tai taksikorttiasiakkaan matka MYYDÄÄN: VW Caddy Maxi Highline 1+6, 1,6 TDI 75 kw DG, BlueMotion Technology (rek. 11/2014, aj km, kahdet renkaat ja vanteet) Semel TM6000, Sagem+kirjoitin Alkolukko Foxguard Datalaite XCover Taksikupu + koulukyytikupu Tiedustelut: p /Haataja

5 5 Viime lehdessä jo mainitsimmekin, että päivitimme tilitysohjelman uuteen versioon Valitettavasti päivitys ei sujunutkaan suunnitelmien mukaan, joten torstain Kelatilitys saatiin tehtyä vasta keskiviikkona Ajotapahtumajärjestelmän ja taloushallinnon ohjelman välisiä yhteyksiä ei saatu toimimaan, joten tilitysajoa ei saatu käynnistettyä. Päivitys oli aikataulutettava kahden eri ohjelmantoimittajan kanssa, joten harmillisesti tämä sekoitti tilityksiä juuri ennen joulua. Pahoittelemme tästä aiheutunutta haittaa! Toimeentulotuki alkaen Toimeentulotuen käsittely siirtyi Kelan hoidettavaksi alkaen. Tämä toi seuraavan muutoksen TOTU-asiakkaiden kelan suorakorvausmatkoihin: Kela tekee asiakkaalle maksusitoumuksen tulevan matkan omavastuusta. Asiakas antaa maksusitoumuksen autossa, autoilija laskuttaa omavastuun maksusitoumuksessa olevalla laskutusosoitteella, ja liittää maksusitoumuksen laskuun. Matkaa tilatessa asiakas kertoo maksusitoumuksesta ja välityksessä kirjoitetaan matkan lisätietoihin TOTU, jotta kuljettaja tietää, että matkan omavastuu tulee laskuttaa Kelasta. KOULUTUS TIEDOTTAA: Jatkokoulutus la Kuljettajakurssi alk Ilmoittautumiset: Tervetuloa! Jerusalemin takseja Yaffan Portilla (Foto:SK)

6 6

7 7 Moi, Viereisellä sivulla oleva tiedote sinällään kertoo asian, mutta muutama sananen viestiä tukemaan. Konsernissamme on syksyn aikana tehty strategista suunnittelua tulevaisuuden markkinatarpeista ja digitalisaation kehittymisen myötä tarjoutuvista mahdollisuuksista eri alueilla. Selkeästi on nähtävissä eri alueiden erilainen valmius toimintamallien muuttamiseen/muuttumiseen (murros?) ja jo kysyntään perustuvia tarpeita. Johtuen näistä ja resurssien kohdistamisesta aikaikkunassa aikaisemmin realisoituviin alueisiin Sonera on myynyt Sonera Matkalainen ja Sonera Reissu palvelut yhteistyökumppanilleen Semel Oy:lle. Sonera Reissu palveluhan on tuote, jota on pilotoitu Hämeenlinnan alueella hyödyntäen Hämeen Aluetaksin autoja. VR:n irtaannuttua palvelusta olemme käyneet keskusteluja ExpressBus markkinointiyhteistyöyhteisön kanssa ja jo sovittaneet Paunu Oy:n, Pekolan Liikenne Oy:n ja Länsilinjat Oy:n Hämeenlinnan keskeiset linja-autovuorot hinnoitteluineen Reissuun. Eli teknisesti asia on jo hoidettu, mutta myyntiprosessin aikana emme halunneet viedä sopimuksia allekirjoitusvaiheeseen ko. linja-autoyrittäjien kanssa. Sopimussisällöt ovat kuta kuinkin valmiit. Tuo asia jää ko. yhtiöiden ja Semelin väliseksi avustamme tietysti tarvittaessa ja Semel on kertonut halunsa ainakin omalta osaltaan viedä asiaa eteenpäin. Lisäksi Semel joutuu vielä tietysti sopia Hämeen Aluetaksin kanssa käytännön asioista, mutta toivottavasti tuosta ei tule haasteita; yhteistyötähän te jo teette muutoinkin. Kummatkin myydyt palvelut vahvistavat Semelin asemaa palvelutarjoajana sekä synergoivat Semelin olemassa olevaa tarjontaa. Muutosvaiheessa Semel jatkaa palveluiden tarjoamista samoilla ehdoilla kuin meillä oli; jatkossa palveluiden kehittymisen ja uusien toiminnallisuuksien myötä Semel tekee itsenäiset päätökset palveluihin liittyvistä asioista. Haluamme kuitenkin painottaa, että Sonera ei ole jättämässä liikenteen digitalisaatiota huomiotta vaan seuraamme aktiivisesti sen kehittymistä osallistuen olemassa oleviin ja uusiin muodostuviin yhteisöihin aktiivisena toimijana. Mikäli liikenteen ja liikkumisen palvelumarkkinan kehittymisessä tapahtuu merkittävää muuttumista olemassa olevaan tilanteeseen, niin pyrimme reagoimaan tilanteeseen parhaalla mahdollisella tavalla. Jouni Sintonen Business Development Director Enterprise Services / New Businesses Sonera jouni.sintonen@teliacompany.com Teollisuuskatu 15, Helsinki, Finland TeliaSonera Finland Oyj, Helsinki

8 TAMMIKUU TO VAP VAP VAP PE LA VAP SU VAP VAP VAP VAP VAP MA VAP VAP VAP TI VAP VAP VAP KE VAP VAP VAP TO 6-16 VAP VAP VAP PE LA VAP SU VAP VAP VAP VAP VAP MA VAP VAP VAP TI VAP VAP VAP KE VAP VAP VAP TO VAP VAP VAP PE LA VAP SU VAP VAP VAP VAP VAP MA 6-16 VAP VAP VAP VAP 9-18 VAP TI VAP VAP VAP HELMIKUU KE VAP VAP VAP TO VAP VAP VAP PE LA VAP SU VAP VAP VAP VAP VAP MA VAP VAP VAP TI VAP VAP VAP KE VAP VAP VAP TO VAP VAP VAP PE LA VAP SU VAP VAP VAP VAP VAP 8

Taksimatkojen suorakorvaus. Helmikuu 2012

Taksimatkojen suorakorvaus. Helmikuu 2012 Taksimatkojen suorakorvaus Helmikuu 2012 Kelan taksimatkat 2011 Taksimatkoja 3,2 milj. kpl Kustannukset 176 milj. euroa Noin 8000 taksiyrittäjällä oli valtakirjasopimus Kelan kanssa yli 4000 taksia on

Lisätiedot

MENEVÄ. Uudenmaan Kela-kyydit 1.4. alkaen

MENEVÄ. Uudenmaan Kela-kyydit 1.4. alkaen MENEVÄ Uudenmaan Kela-kyydit 1.4. alkaen MENEVÄ KELA-TAKSI PALVELUNTUOTTAJANA 1.4.2019 ALKAEN. VASTUULLAMME ON: Tilausten vastaanottaminen Matkojen yhdistely Kuljetuspalvelujen järjestäminen Palvelun laatu

Lisätiedot

Liikennelabra päivä: Kokemukset liikkujan datasta ja analytiikasta (Liikennelabra 1.0)

Liikennelabra päivä: Kokemukset liikkujan datasta ja analytiikasta (Liikennelabra 1.0) Liikennelabra päivä: Kokemukset liikkujan datasta ja analytiikasta (Liikennelabra 1.0) LVM / Sonckin-Sali Liikenteen sähköiset palvelut -hankkeen tavoitteet 1. Edistää liikenteen sähköisten palveluiden

Lisätiedot

Hennan liityntäliikenteen vaihtoehdot. Orimattilan kaupunginhallitus Katja Suhonen Joukkoliikennesuunnittelija

Hennan liityntäliikenteen vaihtoehdot. Orimattilan kaupunginhallitus Katja Suhonen Joukkoliikennesuunnittelija Hennan liityntäliikenteen vaihtoehdot Orimattilan kaupunginhallitus 14.8.2017 Katja Suhonen Joukkoliikennesuunnittelija Sisältö Vaihtoehto 1: Liityntävuorot jokaiseen junavuoroon Vaihtoehto 2: Liityntävuorot

Lisätiedot

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä Autoilija- ja kuljettajatiedote $times tamp-j.n.y$ Kesäkuun markkinointi Markkinoimme kesällä tehostetusti pari viikkoa radiossa 12.6. eteenpäin hienoilla

Lisätiedot

Taksialan kokemukset henkilöliikenteen kehittämisestä Invalidiliiton seminaari Tampereen Messu- ja Urheilukeskus.

Taksialan kokemukset henkilöliikenteen kehittämisestä Invalidiliiton seminaari Tampereen Messu- ja Urheilukeskus. Taksialan kokemukset henkilöliikenteen kehittämisestä Invalidiliiton seminaari 20.10.2016 Tampereen Messu- ja Urheilukeskus Jouni Mutanen 1 Sisältö 1. Taksialan tunnuslukuja 2. Yhteiskunnan korvaamat matkat

Lisätiedot

KULJETUSPALVELUOHJEET TAVALLISEN TAKSIN KÄYTTÄJILLE SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAINEN KULJETUSPALVELU

KULJETUSPALVELUOHJEET TAVALLISEN TAKSIN KÄYTTÄJILLE SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAINEN KULJETUSPALVELU KULJETUSPALVELUOHJEET TAVALLISEN TAKSIN KÄYTTÄJILLE SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAINEN KULJETUSPALVELU Hyvä kuljetuspalvelun asiakas! Tässä on avuksenne kuljetuspalvelujen käyttöohje. Kuljetuspalvelumatkat on

Lisätiedot

Muistakaa kesäaikaan siirtyminen su klo 03:00 -> 04:00 TÄSSÄ NUMEROSSA: Toimitusjohtajan palsta s Toimisto tiedottaa s. 3. Palautetta s.

Muistakaa kesäaikaan siirtyminen su klo 03:00 -> 04:00 TÄSSÄ NUMEROSSA: Toimitusjohtajan palsta s Toimisto tiedottaa s. 3. Palautetta s. Nro 3 (7. vuosikerta) 7.3.2016 Kanta-Hämeen Aluetaksi Oy:n julkaisema tiedotuslehti alueensa taksiautoilijoille TÄSSÄ NUMEROSSA: Toimitusjohtajan palsta s. 2-3 Toimisto tiedottaa s. 3 Palautetta s. 4 Avoimien

Lisätiedot

KULJETUSPALVELUOHJEET TAVALLISEN TAKSIN KÄYTTÄJILLE SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAINEN KULJETUSPALVELU

KULJETUSPALVELUOHJEET TAVALLISEN TAKSIN KÄYTTÄJILLE SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAINEN KULJETUSPALVELU KULJETUSPALVELUOHJEET TAVALLISEN TAKSIN KÄYTTÄJILLE SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAINEN KULJETUSPALVELU Hyvä kuljetuspalvelun asiakas! Tässä on avuksenne kuljetuspalvelujen käyttöohje. Kuljetuspalvelumatkat on

Lisätiedot

Sähköinen suorakorvausmenettely Kelan korvaamissa taksimatkoissa Toimintaohje taksiyrittäjälle ja kuljettajille Vaasan sairaanhoitopiiri

Sähköinen suorakorvausmenettely Kelan korvaamissa taksimatkoissa Toimintaohje taksiyrittäjälle ja kuljettajille Vaasan sairaanhoitopiiri Sähköinen suorakorvausmenettely Kelan korvaamissa taksimatkoissa Toimintaohje taksiyrittäjälle ja kuljettajille Vaasan sairaanhoitopiiri Ohjeet löytyvät myös www.pohjanmaantaksit.fi sivustolta otsakkeen

Lisätiedot

Hämeenlinnan kuljetukset ja joukkoliikenne Kuljetusten yhdistelyä yhteistyössä maakunnan muiden kuntien ja Kelan kanssa

Hämeenlinnan kuljetukset ja joukkoliikenne Kuljetusten yhdistelyä yhteistyössä maakunnan muiden kuntien ja Kelan kanssa Hämeenlinnan kuljetukset ja joukkoliikenne Kuljetusten yhdistelyä yhteistyössä maakunnan muiden kuntien ja Kelan kanssa Mitä Hämeenlinnan kuljetuskokeilulle kuuluu? Joukkoliikennekoordinaattori Maarit

Lisätiedot

KULJETUSPALVELUOHJEET INVATAKSIEN KÄYTTÄJILLE

KULJETUSPALVELUOHJEET INVATAKSIEN KÄYTTÄJILLE KULJETUSPALVELUOHJEET INVATAKSIEN KÄYTTÄJILLE Hyvä kuljetuspalvelun asiakas! Tässä on avuksenne kuljetuspalvelujen käyttöohje. Kuljetuspalvelumatkat on tarkoitettu kuljetuspalveluasiakkaan tarpeiden mukaisten

Lisätiedot

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä. Autoilija- ja kuljettajatiedote $times tamp-j.n.y$ 1/7

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä. Autoilija- ja kuljettajatiedote $times tamp-j.n.y$ 1/7 Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä Autoilija- ja kuljettajatiedote $times tamp-j.n.y$ 1/7 Taksi Helsinki Seniori-asiointipalveluista Helsingin Sanomissa Olemme tänään julkaisseet lehdistötiedotteen

Lisätiedot

KULJETUSPALVELUOHJEET TAVALLISEN TAKSIN KÄYTTÄJILLE sosiaalihuoltolain mukainen kuljetuspalvelu

KULJETUSPALVELUOHJEET TAVALLISEN TAKSIN KÄYTTÄJILLE sosiaalihuoltolain mukainen kuljetuspalvelu KULJETUSPALVELUOHJEET TAVALLISEN TAKSIN KÄYTTÄJILLE sosiaalihuoltolain mukainen kuljetuspalvelu Hyvä kuljetuspalvelun asiakas! Tässä on avuksenne kuljetuspalveluiden käyttöohje. Kuljetuspalvelumatkat on

Lisätiedot

KULJETUSPALVELUOHJEET INVATAKSIEN KÄYTTÄJILLE

KULJETUSPALVELUOHJEET INVATAKSIEN KÄYTTÄJILLE KULJETUSPALVELUOHJEET INVATAKSIEN KÄYTTÄJILLE Hyvä kuljetuspalvelun asiakas! Tässä on avuksenne kuljetuspalveluiden käyttöohje. Kuljetuspalvelumatkat on tarkoitettu kuljetuspalveluasiakkaan tarpeiden mukaisten

Lisätiedot

TÄSSÄ NUMEROSSA: Nro Kanta-Hämeen Aluetaksi Oy:n julkaisema tiedotuslehti alueensa taksiautoilijoille

TÄSSÄ NUMEROSSA: Nro Kanta-Hämeen Aluetaksi Oy:n julkaisema tiedotuslehti alueensa taksiautoilijoille Nro 7 (8. vuosikerta) 3.7.2017 Kanta-Hämeen Aluetaksi Oy:n julkaisema tiedotuslehti alueensa taksiautoilijoille TÄSSÄ NUMEROSSA: Toimitusjohtajan palsta s. 2-3 STL puheenjohtajat s. 3 Hallituksen yhteystiedot

Lisätiedot

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä Autoilija- ja kuljettajatiedote 27.6.2018 Linnanmäki Taksi Helsinki kuljettaa Linnanmäen asiakkaita ma 25.6. su 12.8. välisenä aikana Messukeskuksen

Lisätiedot

Taksi Helsinki -sovellukseen mukaan nyt kiinteähintaiset kyydit

Taksi Helsinki -sovellukseen mukaan nyt kiinteähintaiset kyydit Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä Autoilija- ja kuljettajatiedote $times tamp-j.n.y$ Taksi Helsinki -sovellukseen mukaan nyt kiinteähintaiset kyydit Taksi Helsinki -sovelluksella voi

Lisätiedot

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä. Autoilija- ja kuljettajatiedote $times tamp-j.n.y$ 1/7

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä. Autoilija- ja kuljettajatiedote $times tamp-j.n.y$ 1/7 Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä Autoilija- ja kuljettajatiedote $times tamp-j.n.y$ 1/7 Taksi Helsinki Seniori-asiointipalvelujen markkinointikampanja on alkanut tänään Markkinointikampanjan

Lisätiedot

Kela-asiakas NYKYINEN MALLI UUSI MALLI NYKYINEN MALLI UUSI MALLI 1. asiakas soittaa

Kela-asiakas NYKYINEN MALLI UUSI MALLI NYKYINEN MALLI UUSI MALLI 1. asiakas soittaa Tavallinen asiakas Kouvolan kaupungin SHL-asiakas SOTE-kortilla hakemaan ja onko haluaa mukana lähettää ei Kelan omavastuun 7. loppuosa kuljetuksesta Taksin SOTEkortilla ja kertoo SOTEkorttinsa lähettää

Lisätiedot

Vaikutusten ennakkoarviointi kunnallisessa päätöksenteossa (EVA) Vammaispalvelulain ja sosiaalihuoltolain mukaisten kuljetusten yhdistely

Vaikutusten ennakkoarviointi kunnallisessa päätöksenteossa (EVA) Vammaispalvelulain ja sosiaalihuoltolain mukaisten kuljetusten yhdistely NÄKÖKULMA VAIKUTUSTEN ARVIOINNILLE NYKYTILANNE VAIHTOEHTO 1: KULJETUSTEN YHDISTELY OSTOPALVELUNA VAIHTOEHTO 2: KEHITETÄÄN NYKYISTÄ TOIMINTAMALLIA ILMAN KULJETUSTEN YHDISTELYÄ KUNTALAINEN Asiakas tilaa

Lisätiedot

MATKAKORVAUKSET Taksimatkojen sähköinen suorakorvausmenettely. Juhani Rinne Kehittämispäällikkö

MATKAKORVAUKSET Taksimatkojen sähköinen suorakorvausmenettely. Juhani Rinne Kehittämispäällikkö MATKAKORVAUKSET Taksimatkojen sähköinen suorakorvausmenettely Juhani Rinne Kehittämispäällikkö 21.1.2015 Suorakorvausmenettelyn käytännön toteutusmalli matkojen yhdistelyssä Menettely koskee Kelan korvaamia

Lisätiedot

Taksi ilmoittaa suoritteet ja maksaa verot. Asiakas

Taksi ilmoittaa suoritteet ja maksaa verot. Asiakas Taksi ilmoittaa suoritteet ja maksaa verot Taksilta ostetaan liikennettä MaaS-operaattori Verottaja Asiakas käyttää palvelua Asiakas ostaa palveluita Asiakas Kaikista tapahtumista käyttäjälle ja Maasoperaattorille

Lisätiedot

TÄSSÄ NUMEROSSA: Toimitusjohtajan palsta s CC:n kuulumiset s. 4. Taksiaamu -kutsu 3.3. s. 5. Vuosikokous, taksikurssi s. 6. Sekalaista s.

TÄSSÄ NUMEROSSA: Toimitusjohtajan palsta s CC:n kuulumiset s. 4. Taksiaamu -kutsu 3.3. s. 5. Vuosikokous, taksikurssi s. 6. Sekalaista s. Nro 2 (8. vuosikerta) 6.2.2017 Kanta-Hämeen Aluetaksi Oy:n julkaisema tiedotuslehti alueensa taksiautoilijoille TÄSSÄ NUMEROSSA: Toimitusjohtajan palsta s. 2 3 CC:n kuulumiset s. 4 Taksiaamu -kutsu 3.3.

Lisätiedot

TÄSSÄ NUMEROSSA: Toimitusjohtajan palsta s Kelan omavastuut muuttuvat s. 5. Palvelupäällikön kynästä s. 6. Toimistokalusteita tarjolla s.

TÄSSÄ NUMEROSSA: Toimitusjohtajan palsta s Kelan omavastuut muuttuvat s. 5. Palvelupäällikön kynästä s. 6. Toimistokalusteita tarjolla s. Nro 1 (7. vuosikerta) 7.1.2016 Kanta-Hämeen Aluetaksi Oy:n julkaisema tiedotuslehti alueensa taksiautoilijoille TÄSSÄ NUMEROSSA: Toimitusjohtajan palsta s. 2 4 Kelan omavastuut muuttuvat s. 5 Palvelupäällikön

Lisätiedot

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä. Autoilija- ja kuljettajatiedote $times tamp-j.n.y$ 1/5

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä. Autoilija- ja kuljettajatiedote $times tamp-j.n.y$ 1/5 Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä Autoilija- ja kuljettajatiedote $times tamp-j.n.y$ 1/5 Taksi Helsinki testaa ruuhkatilausten pistejärjestelmää Kokeilu alkaa maanantaina 4.12. ja päättyy

Lisätiedot

Taksi Helsinki Seniori -palvelukonseptin esittely messuilla

Taksi Helsinki Seniori -palvelukonseptin esittely messuilla Autoilija- ja kuljettajatiedote View this email in your browser Taksi Helsinki Seniori -palvelukonseptin esittely messuilla Taksi Helsinki on mukana Hyvä Elämä -messutapahtumassa Wanhassa Satamassa lauantaina

Lisätiedot

Semel M2 Touch Screen Taksimittari käyttöohjeen lisäliite, KELA-kuljetus

Semel M2 Touch Screen Taksimittari käyttöohjeen lisäliite, KELA-kuljetus Semel M2 Touch Screen Taksimittari käyttöohjeen lisäliite, KELA-kuljetus KELA-kuljetuksen suorittaminen ja laskuttaminen 1.7.2018 alkaen. Tässä esimerkissä on kolmen matkustajan yhdistetty kuljetus, jossa

Lisätiedot

Kelan korvaamat sairausvakuutuslain mukaiset matkat

Kelan korvaamat sairausvakuutuslain mukaiset matkat Kelan korvaamat sairausvakuutuslain mukaiset matkat 7.4.2011 Mirja Reinikka Kela, Oulun toimisto Kela korvaa matkakustannuksia Sairauden, vaikean vamman raskauden, synnytyksen ja Kelan järjestämän kuntoutuksen

Lisätiedot

KELA-tilaustunnuksella poikkeustilanteessa, Taksi Helsinki

KELA-tilaustunnuksella poikkeustilanteessa, Taksi Helsinki Semel M2 Touch Screen Taksimittari käyttöohjeen lisäliite KELA-tilaustunnuksella poikkeustilanteessa, Taksi Helsinki KELA-kuljetuksen suorittaminen ja laskuttaminen 1.7.2018 alkaen. Tässä esimerkissä matkustajan

Lisätiedot

Sähköinen suorakorvausmenettely Kelan korvaamissa taksimatkoissa

Sähköinen suorakorvausmenettely Kelan korvaamissa taksimatkoissa Sähköinen suorakorvausmenettely Kelan korvaamissa taksimatkoissa Toimintaohje taksiyrittäjälle ja kuljettajille Etelä-Pohjanmaa 8.5.2012 Sisällys 1. Ohjeistuksen tarkoitus 2 2. Tilaukset ja tukinumerot

Lisätiedot

Semel M2 Touch Screen Taksimittari käyttöohjeen lisäliite, KELA-kuljetus Taksi Helsinki

Semel M2 Touch Screen Taksimittari käyttöohjeen lisäliite, KELA-kuljetus Taksi Helsinki Semel M2 Touch Screen Taksimittari käyttöohjeen lisäliite, KELA-kuljetus Taksi Helsinki suorittaminen ja laskuttaminen 172018 alkaen Tässä esimerkissä on kolmen matkustajan yhdistetty kuljetus, jossa yksi

Lisätiedot

Mittariohje Semel TM6000

Mittariohje Semel TM6000 Mittariohje Semel TM6000 Yhdensuuntainen matka (yksi asiakas) 2. Aja nouto-osoitteeseen, laita taksamittari oikealle taksalle 3. Aja kyyti, ja laita perillä mittari KASSALLE painamalla K, odota Sagemin

Lisätiedot

Semel M2 Premium auton järjestelmä, KELA-kuljetus kuljettajan ohje

Semel M2 Premium auton järjestelmä, KELA-kuljetus kuljettajan ohje Semel M2 Premium auton järjestelmä, KELA-kuljetus kuljettajan ohje Huom! Tässä ohjeessa on käsitelty KELA-kuljetus Semel M2 Premium laitekokoonpanolla: Semel M2 Touch Screen taksimittari, Semel Contact

Lisätiedot

TÄSSÄ NUMEROSSA: Toimitusjohtajan palsta s Kelavirheen selvitys, Taksitarkastajien Nurkka s. 4. Contact Center kuulumiset s.

TÄSSÄ NUMEROSSA: Toimitusjohtajan palsta s Kelavirheen selvitys, Taksitarkastajien Nurkka s. 4. Contact Center kuulumiset s. Nro 9 (8. vuosikerta) 6.9.2017 Kanta-Hämeen Aluetaksi Oy:n julkaisema tiedotuslehti alueensa taksiautoilijoille TÄSSÄ NUMEROSSA: Toimitusjohtajan palsta s. 2-3 Kelavirheen selvitys, Taksitarkastajien Nurkka

Lisätiedot

Semel TM6000 Taksimittari käyttöohjeen lisäliite, KELA-kuljetus Taksi Helsinki

Semel TM6000 Taksimittari käyttöohjeen lisäliite, KELA-kuljetus Taksi Helsinki Semel TM6000 Taksimittari käyttöohjeen lisäliite, KELA-kuljetus Taksi Helsinki KELA-kuljetuksen suorittaminen ja laskuttaminen 1.7.2018 alkaen. Tässä esimerkissä on kolmen matkustajan yhdistetty kuljetus,

Lisätiedot

Kriittistä: ENNEN KELA-TILAUSNUMEROA EI SAA MISSÄÄN TAPAUKSESSA SYÖTTÄÄ MITTARILLE.

Kriittistä: ENNEN KELA-TILAUSNUMEROA EI SAA MISSÄÄN TAPAUKSESSA SYÖTTÄÄ MITTARILLE. Mitax-300 ja KELA-Suorakorvaus ENNEN 1.7.2018 Kriittistä: ENNEN 1.7.2018 KELA-TILAUSNUMEROA EI SAA MISSÄÄN TAPAUKSESSA SYÖTTÄÄ MITTARILLE. Mittarin päivityksen jälkeen käytetään sitä edelleen aivan kuten

Lisätiedot

Ohjeistukset tuttutaksi ja invataksitilauksiin sekä selvennykset taksankäyttöön!

Ohjeistukset tuttutaksi ja invataksitilauksiin sekä selvennykset taksankäyttöön! Ohjeistukset tuttutaksi ja invataksitilauksiin sekä selvennykset taksankäyttöön! Tampereen Aluetaksissa pidettiin 21.9.2009 palaveri, johon osallistui tamperelaisia invataksiyrittäjiä, taksitarkastajat,

Lisätiedot

Nro 9. (7. vuosikerta) Kanta-Hämeen Aluetaksi Oy:n julkaisema tiedotuslehti alueensa taksiautoilijoille TÄSSÄ NUMEROSSA:

Nro 9. (7. vuosikerta) Kanta-Hämeen Aluetaksi Oy:n julkaisema tiedotuslehti alueensa taksiautoilijoille TÄSSÄ NUMEROSSA: Nro 9 (7. vuosikerta) 6.9.2016 Kanta-Hämeen Aluetaksi Oy:n julkaisema tiedotuslehti alueensa taksiautoilijoille TÄSSÄ NUMEROSSA: * Toimitusjohtajan palsta s. 2-3 * Tarkennus porrasvetolisään s. 3 * Välityksen

Lisätiedot

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä Autoilija- ja kuljettajatiedote $times tamp-j.n.y$ Uusi päivitys MTData-sovellukseen MTData -autopäätteisiin asennetaan uusi ohjelmistopäivitys. Päivitykset

Lisätiedot

Suorakorvausmenettelyn toteuttaminen sähköisesti Kelan korvaamissa taksimatkoissa

Suorakorvausmenettelyn toteuttaminen sähköisesti Kelan korvaamissa taksimatkoissa Suorakorvausmenettelyn toteuttaminen sähköisesti Kelan korvaamissa taksimatkoissa TAUSTAA SÄHKÖISELLE SUORAKORVAUSMENETTELYLLE Matkakorvaukset kasvavat noin 10 % vuodessa Väestön ikääntyminen Terveydenhuollon

Lisätiedot

Terveydenhuollon kuntayhtymä, pelastuslaitos, lähikunnat, Kela, hoito- ja palvelukodit ovat yleisimmät sidosryhmät.

Terveydenhuollon kuntayhtymä, pelastuslaitos, lähikunnat, Kela, hoito- ja palvelukodit ovat yleisimmät sidosryhmät. YRITTÄJYYSTARINA Rautalammin Sairaankuljetus Oy on osakeyhtiö, joka aloitti toimintansa 1.7.2001. Osakkaita oli aluksi kolme, joiden osakkuudet olivat 50%, 30% ja 20%. Tästä piti tehdä ilmoitus kaupparekisteriin.

Lisätiedot

Semel TM6000 Taksimittari käyttöohjeen lisäliite, KELA-kuljetus

Semel TM6000 Taksimittari käyttöohjeen lisäliite, KELA-kuljetus Semel TM6000 Taksimittari käyttöohjeen lisäliite, KELA-kuljetus KELA-kuljetuksen suorittaminen ja laskuttaminen 1.7.2018 alkaen. Tässä esimerkissä on kolmen matkustajan yhdistetty kuljetus, jossa yksi

Lisätiedot

Sosiaaliturvan kuumat perunat 2015

Sosiaaliturvan kuumat perunat 2015 Sosiaaliturvan kuumat perunat 2015 Sairaanhoitokorvausten muutokset matkakorvaukset hammashoidon korvaukset 15.1.2015 Anne Giss pääsuunnittelija Kelan terveysosasto Matkakorvaustilastot Matkakorvaukset

Lisätiedot

Semel TM6000 Taksimittari käyttöohjeen lisäliite, KELA-kuljetus Taksi Helsinki

Semel TM6000 Taksimittari käyttöohjeen lisäliite, KELA-kuljetus Taksi Helsinki Semel TM6000 Taksimittari käyttöohjeen lisäliite, KELA-kuljetus Taksi Helsinki KELA-kuljetuksen suorittaminen ja laskuttaminen 1.7.2018 alkaen. Tässä esimerkissä on kolmen matkustajan yhdistetty kuljetus,

Lisätiedot

VAMMAISPALVELU- JA SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISET KULJETUSPALVELUT

VAMMAISPALVELU- JA SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISET KULJETUSPALVELUT OHJEET KULJETUSPALVELUMATKOISTA 1(5) OHJEET TAKSIN KÄYTTÄJILLE VAMMAISPALVELU- JA SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISET KULJETUSPALVELUT Kuljetuspalvelumatkat ovat tarkoitettu asiointi- ja virkistysmatkojen ja/tai

Lisätiedot

Semel TM6000 Taksimittari käyttöohjeen lisäliite KELA-tilaustunnuksella poikkeustilanteessa, Taksi Helsinki

Semel TM6000 Taksimittari käyttöohjeen lisäliite KELA-tilaustunnuksella poikkeustilanteessa, Taksi Helsinki Semel TM6000 Taksimittari käyttöohjeen lisäliite KELA-tilaustunnuksella poikkeustilanteessa, Taksi Helsinki KELA-kuljetuksen suorittaminen ja laskuttaminen 1.7.2018 alkaen. Tässä esimerkissä matkustajan

Lisätiedot

TÄSSÄ NUMEROSSA: Toimitusjohtajan palsta s. 2. Valopilkku s. 3. Liikennekaari, mikä se on? s. 4. Toimisto tiedottaa s. 5

TÄSSÄ NUMEROSSA: Toimitusjohtajan palsta s. 2. Valopilkku s. 3. Liikennekaari, mikä se on? s. 4. Toimisto tiedottaa s. 5 Nro 2 (7. vuosikerta) 5.2.2016 Kanta-Hämeen Aluetaksi Oy:n julkaisema tiedotuslehti alueensa taksiautoilijoille TÄSSÄ NUMEROSSA: Toimitusjohtajan palsta s. 2 Valopilkku s. 3 Liikennekaari, mikä se on?

Lisätiedot

Ohessa lisätietoja taksamittareihin liittyen.

Ohessa lisätietoja taksamittareihin liittyen. Ohessa lisätietoja taksamittareihin liittyen. Taulukko (2016 11 28 Taksamittareista LiV) sisältää tietoja Tanskasta, Hollannista, Ruotsista, Norjasta ja Saksasta. MID-hyväksyntä tarkoitta sitä, että mittarin

Lisätiedot

Käyttäjän käsikirja SEMEL MC40 PDA

Käyttäjän käsikirja SEMEL MC40 PDA Käyttäjän käsikirja SEMEL MC40 PDA 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 Semel MC40 PDA tilausvälitys... 3 1.1 Taustaa... 3 2 Ajovälitystoiminto yleistä ja päätoiminnot... 3 2.1 Tilausvälityssovelluksen käynnistäminen...

Lisätiedot

Kuljetusten Kustannukset Kuriin Kunnissa ja Kelassa. Ehdotus LVM:n johtamalle ohjausryhmälle yhteiskunnan korvaamien kuljetusten kehittämiseksi

Kuljetusten Kustannukset Kuriin Kunnissa ja Kelassa. Ehdotus LVM:n johtamalle ohjausryhmälle yhteiskunnan korvaamien kuljetusten kehittämiseksi Kuljetusten Kustannukset Kuriin Kunnissa ja Kelassa Ehdotus LVM:n johtamalle ohjausryhmälle yhteiskunnan korvaamien kuljetusten kehittämiseksi 21.5.2014 Sisällys 1. Taustaa 1 2. Hankkeen tavoite 3 3. Pilottialueet

Lisätiedot

Vpl- ja shl-kuljetuspalvelujen kilpailutuksen tilannekatsaus KESKI-UUDENMAAN SOTE ERJA PENTTI

Vpl- ja shl-kuljetuspalvelujen kilpailutuksen tilannekatsaus KESKI-UUDENMAAN SOTE ERJA PENTTI Vpl- ja shl-kuljetuspalvelujen kilpailutuksen tilannekatsaus KESKI-UUDENMAAN SOTE ERJA PENTTI KULJETUSPALVELUJEN KILPAILUTTAMINEN KU-KUNTIEN OSALTA Helsingin kaupunki vetovastuussa useita kuntia koskevasta

Lisätiedot

Polkuja kestävän liikkumisen palveluihin Tampereen kestävät työasiamatkat. Tarpeet jaetuille takseille työasiamatkoilla

Polkuja kestävän liikkumisen palveluihin Tampereen kestävät työasiamatkat. Tarpeet jaetuille takseille työasiamatkoilla Polkuja kestävän liikkumisen palveluihin Tampereen kestävät työasiamatkat Tarpeet jaetuille takseille työasiamatkoilla Taustaa Tavoitteena oli selvittää tamperelaisten yritysten tarpeita työpäivän aikaiseen

Lisätiedot

KULJETUSPALVELUOHJEET VAMMAISPALVELULAIN MUKAISEN KULJETUSPALVELUN KÄYTTÄJILLE

KULJETUSPALVELUOHJEET VAMMAISPALVELULAIN MUKAISEN KULJETUSPALVELUN KÄYTTÄJILLE KULJETUSPALVELUOHJEET VAMMAISPALVELULAIN MUKAISEN KULJETUSPALVELUN KÄYTTÄJILLE Hyvä kuljetuspalvelun asiakas! Tässä on avuksenne kuljetuspalvelujen käyttöohje. Kunnan on järjestettävä vaikeavammaiselle

Lisätiedot

TAKSIYRITTÄJIEN KYSYMYKSIÄ VPL- JA SHL-KULJETUSTEN KILPAILUTUKSEEN LIITTYEN

TAKSIYRITTÄJIEN KYSYMYKSIÄ VPL- JA SHL-KULJETUSTEN KILPAILUTUKSEEN LIITTYEN TAKSIYRITTÄJIEN KYSYMYKSIÄ VPL- JA SHL-KULJETUSTEN KILPAILUTUKSEEN LIITTYEN Kysymyksiin vastaukset ovat laatineet projektipäällikkö Teemu Kinnunen/Ramboll, sosiaalityöntekijä Susanna Takala ja sosiaalityön

Lisätiedot

Sosterin ja Etelä-Savon Taksin sopimus ja siihen liittyvä koulutus sekä sopimukset.

Sosterin ja Etelä-Savon Taksin sopimus ja siihen liittyvä koulutus sekä sopimukset. Sosterin ja Etelä-Savon Taksin sopimus ja siihen liittyvä koulutus sekä sopimukset. KULJETUSTEN LAATU JA KULJETUSKALUSTO Palveluntuottaja vastaa siitä, että jokainen tilattu matka on korkeatasoisten laatuvaatimusten

Lisätiedot

Kunnanhallitus 467 20.08.2007 Kunnanhallitus 644 10.12.2007 Kunnanhallitus 32 07.01.2008 PUHELINLIIKENTEEN KILPAILUTTAMINEN 464/01/013/2007 KHALL 467

Kunnanhallitus 467 20.08.2007 Kunnanhallitus 644 10.12.2007 Kunnanhallitus 32 07.01.2008 PUHELINLIIKENTEEN KILPAILUTTAMINEN 464/01/013/2007 KHALL 467 Kunnanhallitus 467 20.08.2007 Kunnanhallitus 644 10.12.2007 Kunnanhallitus 32 07.01.2008 PUHELINLIIKENTEEN KILPAILUTTAMINEN 464/01/013/2007 KHALL 467 Seutukunnan kunnille sekä kuntayhtymille on tullut

Lisätiedot

Esimerkkejä KELA-ajoista

Esimerkkejä KELA-ajoista Esimerkkejä KELA-ajoista KELA-tilaus. Yhdensuuntainen matka, yksi matkustaja: Hyväksy ajotarjous Vector-9000 terminaalista. Halutessasi voit tulostaa KELA ajoselitteen Vectorin PRINT painikkeesta. Aja

Lisätiedot

TÄSSÄ NUMEROSSA: Toimitusjohtajan palsta s Koulutus tiedottaa s. 3. Liikkumispalveluiden yhteishankinta s. 4. SeniorHäme s.

TÄSSÄ NUMEROSSA: Toimitusjohtajan palsta s Koulutus tiedottaa s. 3. Liikkumispalveluiden yhteishankinta s. 4. SeniorHäme s. Nro 10 (7. vuosikerta) 5.10.2016 Kanta-Hämeen Aluetaksi Oy:n julkaisema tiedotuslehti alueensa taksiautoilijoille TÄSSÄ NUMEROSSA: Toimitusjohtajan palsta s. 2-3 Koulutus tiedottaa s. 3 Liikkumispalveluiden

Lisätiedot

Uusien liikennepalveluiden haasteet ja ratkaisut Itä Suomessa. Itä Suomen lj päivät Petri Launonen

Uusien liikennepalveluiden haasteet ja ratkaisut Itä Suomessa. Itä Suomen lj päivät Petri Launonen Uusien liikennepalveluiden haasteet ja ratkaisut Itä Suomessa Itä Suomen lj päivät 02.11.2017 Petri Launonen Haasteet uudet liikennepalvelut ja henkilökuljetukset, koska erityisesti Itä Suomessa näitä

Lisätiedot

TÄSSÄ NUMEROSSA: Toimitusjohtajan palsta s Ilmoitusasioita s. 3. Uusi hallitus s. 4. CC.n terveiset s. 5. Mikä muuttuu s. 6

TÄSSÄ NUMEROSSA: Toimitusjohtajan palsta s Ilmoitusasioita s. 3. Uusi hallitus s. 4. CC.n terveiset s. 5. Mikä muuttuu s. 6 Nro 6 (9. vuosikerta) 5.6.2018 Kanta-Hämeen Aluetaksi Oy:n julkaisema tiedotuslehti alueensa taksiautoilijoille TÄSSÄ NUMEROSSA: Toimitusjohtajan palsta s. 2-3 Ilmoitusasioita s. 3 Uusi hallitus s. 4 CC.n

Lisätiedot

Mediatiedote säätilojen vaikutuksista taksintilauksiin

Mediatiedote säätilojen vaikutuksista taksintilauksiin Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä Autoilija- ja kuljettajatiedote $times tamp-j.n.y$ Mediatiedote säätilojen vaikutuksista taksintilauksiin Alla oleva mediatiedote lähtee jakeluun maanantaina

Lisätiedot

Eksote-tilauksen ajaminen poikkeaa tavallisesta taksintilauksesta muutamin osin, jotka käydään läpi tässä ohjeessa.

Eksote-tilauksen ajaminen poikkeaa tavallisesta taksintilauksesta muutamin osin, jotka käydään läpi tässä ohjeessa. Kuljettajan ohje Eksote -tilaukset Taksi Helsingin MTI-välitysjärjestelmässä Eksote-tilauksen ajaminen poikkeaa tavallisesta taksintilauksesta muutamin osin, jotka käydään läpi tässä ohjeessa. Eksote -kyytien

Lisätiedot

Vammaispalvelulain mukainen kuljetuspalvelu

Vammaispalvelulain mukainen kuljetuspalvelu Vammaispalvelulain mukainen kuljetuspalvelu Kuljetuspalveluohjeet taksin tai invataksin käyttäjille ja taksin kuljettajille 1.1.2018 alkaen Hyväksynyt: Yhtymähallitus 7.11.2017 128 Sisällysluettelo 1.

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Mittariohje Semel TM6000

Mittariohje Semel TM6000 Mittariohje Semel TM6000 Yhden asiakkaan yhdensuuntainen matka 3. Aja kyyti, ja laita perillä mittari KASSALLE painamalla K, odota Sagemin piippausta 4. Lisää mahdollinen avustamislisä koodilla 37 (ainoastaan

Lisätiedot

INFOTILAISUUS LIIKENNEPALVELULAIN VAIKUTUKSESTA VAMMAISPALVELULAIN MUKAISIIN KULJETUSPALVELUIHIN

INFOTILAISUUS LIIKENNEPALVELULAIN VAIKUTUKSESTA VAMMAISPALVELULAIN MUKAISIIN KULJETUSPALVELUIHIN INFOTILAISUUS LIIKENNEPALVELULAIN VAIKUTUKSESTA VAMMAISPALVELULAIN MUKAISIIN KULJETUSPALVELUIHIN Tampere 19.6.2018 1 OHJELMA - Tilaisuuden avaus - Vammaispalvelulain mukaiset kuljetuspalvelut ja liikennepalvelulain

Lisätiedot

VAIKEAVAMMAISTEN KULJETUSPALVELUN KÄYTTÄJILLE ALKAEN TAKSIKORTTIOHJEET. AURAN PERUSTURVALAUTAKUNTA Nikkarinkuja 8, Aura

VAIKEAVAMMAISTEN KULJETUSPALVELUN KÄYTTÄJILLE ALKAEN TAKSIKORTTIOHJEET. AURAN PERUSTURVALAUTAKUNTA Nikkarinkuja 8, Aura VAIKEAVAMMAISTEN KULJETUSPALVELUN KÄYTTÄJILLE 1.1.2019 ALKAEN TAKSIKORTTIOHJEET AURAN PERUSTURVALAUTAKUNTA Nikkarinkuja 8, 21380 Aura Auran kunnan perusturvalautakunnan myöntämän vammaispalvelulain mukaiseen

Lisätiedot

Autoilija- ja kuljettajakuukausikirje View this in your browser

Autoilija- ja kuljettajakuukausikirje View this  in your browser Autoilija- ja kuljettajakuukausikirje View this email in your browser OP-yhteistyö Taksi Helsinki aloittaa yhteistyön OP:n kanssa pilotoimalla OP Matka -kyytisovellusta tällä viikolla. Kun OP Matka -kyytisovelluksella

Lisätiedot

KOULULAISKULJETUKSET Tarjouspyyntöasiakirjan liite nro 1 1 (10)

KOULULAISKULJETUKSET Tarjouspyyntöasiakirjan liite nro 1 1 (10) KOULULAISKULJETUKSET Tarjouspyyntöasiakirjan liite nro 1 1 (10) AIKATAULUT JA REITIT Tällä liitteellä määritellään kohteiden nro 1-10 aikataulut ja reitit. Huomioitava, että reitti saattaa muuttua oppilaiden

Lisätiedot

KULJETUSPALVELUOHJEET TAVALLISEN TAKSIN KÄYTTÄJILLE

KULJETUSPALVELUOHJEET TAVALLISEN TAKSIN KÄYTTÄJILLE KULJETUSPALVELUOHJEET TAVALLISEN TAKSIN KÄYTTÄJILLE SIUNTIO Vammaispalvelulain mukainen kuljetuspalvelu 2 Hyvä Siuntion kuljetuspalvelun asiakas! Tässä on avuksenne kuljetuspalvelujen käyttöohje. Kuljetuspalvelumatkat

Lisätiedot

Tieliikenteen kuljetusyritysten vastuullisuusmalli. Lasse Nykänen VTT

Tieliikenteen kuljetusyritysten vastuullisuusmalli. Lasse Nykänen VTT Tieliikenteen kuljetusyritysten vastuullisuusmalli Lasse Nykänen VTT Vastuullisuus Triple bottom line: economic, social and environment Lähtökohta vastuullisuusmallin kokeilututkimuksissa: Turvallisuus,

Lisätiedot

TÄSSÄ NUMEROSSA: Toimitusjohtajan palsta s Koppikiertueaikataulu s. 3. Työterveyshuoltolaki s. 4

TÄSSÄ NUMEROSSA: Toimitusjohtajan palsta s Koppikiertueaikataulu s. 3. Työterveyshuoltolaki s. 4 Nro 12 (7. vuosikerta) 5.12.2016 Kanta-Hämeen Aluetaksi Oy:n julkaisema tiedotuslehti alueensa taksiautoilijoille TÄSSÄ NUMEROSSA: Toimitusjohtajan palsta s. 2-3 Koppikiertueaikataulu s. 3 Työterveyshuoltolaki

Lisätiedot

TÄSSÄ NUMEROSSA: Toimitusjohtajan palsta s Irtisanomisilmoitus Luokse Logistiikka s. 4. Ansiomitalit, Titec s. 5

TÄSSÄ NUMEROSSA: Toimitusjohtajan palsta s Irtisanomisilmoitus Luokse Logistiikka s. 4. Ansiomitalit, Titec s. 5 Nro 5 (9. vuosikerta) 4.5.2018 Kanta-Hämeen Aluetaksi Oy:n julkaisema tiedotuslehti alueensa taksiautoilijoille TÄSSÄ NUMEROSSA: Toimitusjohtajan palsta s. 2-3 Irtisanomisilmoitus Luokse Logistiikka s.

Lisätiedot

Eksote-tilauksen ajaminen poikkeaa tavallisesta taksintilauksesta muutamin osin, jotka käydään läpi tässä ohjeessa.

Eksote-tilauksen ajaminen poikkeaa tavallisesta taksintilauksesta muutamin osin, jotka käydään läpi tässä ohjeessa. Kuljettajan ohje Eksote -tilaukset Taksi Helsingin MTI-välitysjärjestelmässä Eksote-tilauksen ajaminen poikkeaa tavallisesta taksintilauksesta muutamin osin, jotka käydään läpi tässä ohjeessa. Eksote -kyytien

Lisätiedot

PALVELUBUSSIN AIKATAULU

PALVELUBUSSIN AIKATAULU Orimattilan kaupunki PALVELUBUSSIN AIKATAULU HAJA-ASUTUSALUEEN LIIKENNE 1.11.2011 ALKAEN Bussipalvelu M. Nieminen Oy 0400 497 838 / kuljettaja 0400 352 215 / yritys PALVELUBUSSIN KÄYTTÖ Palvelubussiliikenne

Lisätiedot

OHJEET TAKSIN KÄYTTÄJILLE VAMMAISPALVELULAIN MUKAINEN KULJETUSPALVELU

OHJEET TAKSIN KÄYTTÄJILLE VAMMAISPALVELULAIN MUKAINEN KULJETUSPALVELU OHJEET TAKSIN KÄYTTÄJILLE VAMMAISPALVELULAIN MUKAINEN KULJETUSPALVELU Hyvä LOST alueen kuljetuspalvelun asiakas! 2 Tässä on avuksenne kuljetuspalvelujen käyttöohje. Kuljetuspalvelumatkat on tarkoitettu

Lisätiedot

Mikäli haluatte vastata kyselyyn netin kautta, kyselylomake löytyy osoitteesta: VAMMAISTEN KULJETUSPALVELUKYSELY

Mikäli haluatte vastata kyselyyn netin kautta, kyselylomake löytyy osoitteesta: VAMMAISTEN KULJETUSPALVELUKYSELY ASIAKASPALAUTEKYSELY VAMMAISTEN KULJETUSPALVELUISTA Hyvä taksin tai invataksin käyttäjä, Hämeenlinnan kaupunki, Janakkalan ja Hattulan kunnat sekä Kanta-Hämeen Aluetaksi selvittävät asiakkaiden tyytyväisyyttä

Lisätiedot

Yhtymähallitus 119 26.08.2015 Yhtymähallitus 151 28.10.2015 Yhtymähallitus 163 25.11.2015 Yhtymähallitus 26 25.02.2016

Yhtymähallitus 119 26.08.2015 Yhtymähallitus 151 28.10.2015 Yhtymähallitus 163 25.11.2015 Yhtymähallitus 26 25.02.2016 Yhtymähallitus 119 26.08.2015 Yhtymähallitus 151 28.10.2015 Yhtymähallitus 163 25.11.2015 Yhtymähallitus 26 25.02.2016 Mäntykodin palvelutuotannon kilpailuttaminen 53/00.01.00/2015 Yhtymähallitus 26.08.2015

Lisätiedot

Käyttöohje Contact WP

Käyttöohje Contact WP Käyttöohje Contact WP 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 Semel Contact WP tilausvälitys...4 1.1 Taustaa...4 2 Ajovälitystoiminto yleistä ja päätoiminnot...4 2.1 Tilausvälityssovelluksen käynnistäminen...4 2.2 Ajovälityssovelluksen

Lisätiedot

PERTUNMAAN KUNNAN KOULUKULJETUKSEN KILPAILUTUS 2019

PERTUNMAAN KUNNAN KOULUKULJETUKSEN KILPAILUTUS 2019 PERTUNMAAN KUNNAN KOULUKULJETUKSEN KILPAILUTUS 2019 Sivu 1/5 TARJOUSKILPAILUN KOHTEET LIITE 1 Kilpailutuksen tarjouskohteet kuuluvat sivistystoimen hallinnonalaan. Hankintapäätöksen kuljetuksista tekee

Lisätiedot

15 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastajien valinta Käsittelyjärjestys...3

15 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastajien valinta Käsittelyjärjestys...3 Kotkan - Haminan seudun seutuvaliokunta 6.3.2018 PÖYTÄKIRJA Nro 2/2018 KOKOUSAIKA Tiistai 6.3.2018 kello 12.30 13.00 KOKOUSPAIKKA Lounashuone Eagle, Kyminlinnantie 6, 1 krs, Kotka 15 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Taksi Helsingin liikunta- ja hyvinvointipalvelut autoilijoille ja kuljettajille

Taksi Helsingin liikunta- ja hyvinvointipalvelut autoilijoille ja kuljettajille Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä Autoilija- ja kuljettajatiedote $times tamp-j.n.y$ Taksi Helsingin liikunta- ja hyvinvointipalvelut autoilijoille ja kuljettajille Taksi Helsinki valmistautuu

Lisätiedot

PALVELULIIKENNE KANTA NAANTALIN JA MERIMASKUN ALUEET

PALVELULIIKENNE KANTA NAANTALIN JA MERIMASKUN ALUEET AIKATAULU PALVELULIIKENNE KANTA NAANTALIN JA MERIMASKUN ALUEET KESÄAIKATAULU Voimassa koulujen kesäloman aikana NAANTALIN KAUPUNKI TLO TERVETULOA TURVALLISEN JA MUKAVAN PALVELULIIKENTEEN KYYTIIN! Naantalissa

Lisätiedot

SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISEN KULJETUSPALVELUN KÄYTTÄJILLE ALKAEN TAKSIKORTTIOHJEET. AURAN PERUSTURVALAUTAKUNTA Nikkarinkuja 8, Aura

SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISEN KULJETUSPALVELUN KÄYTTÄJILLE ALKAEN TAKSIKORTTIOHJEET. AURAN PERUSTURVALAUTAKUNTA Nikkarinkuja 8, Aura SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISEN KULJETUSPALVELUN KÄYTTÄJILLE 1.1.2019 ALKAEN TAKSIKORTTIOHJEET AURAN PERUSTURVALAUTAKUNTA Nikkarinkuja 8, 21380 Aura Sosiaalihuoltolain mukaan myönnettyä taksikorttia saa käyttää

Lisätiedot

Sairausvakuutuslain perusteella korvattavien matkojen suorakorvausmenettelyä koskevan henkilötietorekisterin tietosuojaseloste

Sairausvakuutuslain perusteella korvattavien matkojen suorakorvausmenettelyä koskevan henkilötietorekisterin tietosuojaseloste Tietosuojaseloste 1 (5) 22.5.2018 Sairausvakuutuslain perusteella korvattavien matkojen suorakorvausmenettelyä koskevan henkilötietorekisterin tietosuojaseloste 1 Rekisterinpitäjä KANSANELÄKELAITOS (Kela)

Lisätiedot

Golfkentän johtaminen 2016

Golfkentän johtaminen 2016 Golfkentän johtaminen 2016 Mitä kierros maksaa? Ainakin tämän verran 250? 40? 100? 27,50 60? 15? Hinnaston mukaan 1 = 1,4 Hinnaston mukaan 1 = 1,4 Hinnaston mukaan Mitä kierroksen pitäisi maksaa? Ainakin

Lisätiedot

Contact Tablet käyttöohje Android Tablet-tietokoneeseen

Contact Tablet käyttöohje Android Tablet-tietokoneeseen Contact Tablet käyttöohje Android Tablet-tietokoneeseen Document ID 18843 FI Rev1.0 Semel Contact Tablet, käyttäjänohje 31.5.2017/ Semel Oy Sisällys 1. SEMEL AJOVÄLITYS... 3 1.1 TAUSTAA... 3 1.2 AJOVÄLITYSOHJELMAN

Lisätiedot

Ohje sähköisen manuaalikuitin käyttöön suorakorvausmenettelyssä

Ohje sähköisen manuaalikuitin käyttöön suorakorvausmenettelyssä Ohje sähköisen manuaalikuitin käyttöön suorakorvausmenettelyssä Päivitetty 16.8.2018 Sisältö 1. Johdanto 1 2. Kirjautuminen 1 3. Tietojen lisääminen, kuitti löytyy matkasta 2 4. Tietojen lisääminen, kuittia

Lisätiedot

TÄSSÄ NUMEROSSA: Toimitusjohtajan palsta s Toimisto, hallitus ja laaturyhmä. Dataohjesääntö s. 5. Kela tiedottaa s. 6. Sähköinen laskutus s.

TÄSSÄ NUMEROSSA: Toimitusjohtajan palsta s Toimisto, hallitus ja laaturyhmä. Dataohjesääntö s. 5. Kela tiedottaa s. 6. Sähköinen laskutus s. Nro 11 (7. vuosikerta) 8.11.2016 Kanta-Hämeen Aluetaksi Oy:n julkaisema tiedotuslehti alueensa taksiautoilijoille TÄSSÄ NUMEROSSA: Toimitusjohtajan palsta s. 2-3 Uber-taksi bongattu SenioriHäme messujen

Lisätiedot

HELSINGIN MATKAPALVELUKESKUS

HELSINGIN MATKAPALVELUKESKUS HELSINGIN MATKAPALVELUKESKUS Sisällysluettelo TILAUS... 2 HELSINGIN MATKAPALVELUN TILATESSA MEILTÄ KYYDIN... 2 YKSITTÄISEN KAUPUNKIKORTTIASIAKKAAN TILATESSA MEILTÄ KYYDIN... 2 MATKUSTAMINEN... 3 Palvelunumeroita

Lisätiedot

Liikennepalvelulaki Taksi-, henkilö- ja tavaraliikenne alkaen

Liikennepalvelulaki Taksi-, henkilö- ja tavaraliikenne alkaen Liikennepalvelulaki Taksi-, henkilö- ja tavaraliikenne 1.7.2018 alkaen Itä-Suomen liikenneturvallisuusfoorumi 31.5.2018 Toini Puustinen, Pohjois-Savon ELY-keskus 1. Yleistä liikennepalvelulaista 2. Keskeiset

Lisätiedot

Hämeenlinnan kuljetukset ja joukkoliikenne Kuljetusten yhdistelyä yhteistyössä maakunnan muiden kuntien ja Kelan kanssa

Hämeenlinnan kuljetukset ja joukkoliikenne Kuljetusten yhdistelyä yhteistyössä maakunnan muiden kuntien ja Kelan kanssa Hämeenlinnan kuljetukset ja joukkoliikenne Kuljetusten yhdistelyä yhteistyössä maakunnan muiden kuntien ja Kelan kanssa Joukkoliikennekoordinaattori Maarit Kaartokallio, Hämeenlinnan seutu PLL vuosikokousseminaari

Lisätiedot

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Hyvää kesää toivottaa; Vapaaaikatoimi Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Ohjattua leikkikenttätoimintaa 6.-30.06.2016 Kielosaari klo 13-16, Vanhatie 73 Saaren koulu klo 10-13, Koulutie 9

Lisätiedot

KULJETUSPALVELUOHJEET TAVALLISEN TAKSIN KÄYTTÄJILLE

KULJETUSPALVELUOHJEET TAVALLISEN TAKSIN KÄYTTÄJILLE KULJETUSPALVELUOHJEET TAVALLISEN TAKSIN KÄYTTÄJILLE SIUNTIO Sosiaalihuoltolain mukainen kuljetuspalvelu 2 Hyvä Siuntion kuljetuspalvelun asiakas! Tässä on avuksenne kuljetuspalvelujen käyttöohje. Kuljetuspalvelumatkat

Lisätiedot

Maankäyttö, liikenne ja ympäristö Nykytilan kartoitus

Maankäyttö, liikenne ja ympäristö Nykytilan kartoitus Maankäyttö, liikenne ja ympäristö Nykytilan kartoitus Tehtävä: Liikennepalveluiden maakunnallinen kehittäminen ja järjestäminen - Joukkoliikenne - Tehtävien nykytilan kartoitus Lakiperusta: Joukkoliikenteen

Lisätiedot

Liikkumisen tuki. Vammaispalvelujen neuvottelupäivät 18.-19.2.2016 Riitta Hakoma

Liikkumisen tuki. Vammaispalvelujen neuvottelupäivät 18.-19.2.2016 Riitta Hakoma Liikkumisen tuki Vammaispalvelujen neuvottelupäivät 18.-19.2.2016 Liikkumisen tuki pilotti, miksi? Asiakkaiden tarve joustavampaan ja yksilöllisempään liikkumisen tukeen Liikkumisen tuen /kuljetuspalveluiden

Lisätiedot

Taksi Helsinki -sovellus

Taksi Helsinki -sovellus Taksi Helsinki -sovellus Taksi Helsinki mobiilisovellus on ollut asiakkaiden käytössä jo hyvän aikaa ja suosio kasvaa koko ajan. Matkamäärien kasvaessa on tärkeää, että tarjontaa on riittävästi. Jos sinulla

Lisätiedot

HELSINGIN MATKAPALVELUKESKUS

HELSINGIN MATKAPALVELUKESKUS HELSINGIN MATKAPALVELUKESKUS Sisältö TILAUS... 2 YKSITTÄISEN KAUPUNKIKORTTIASIAKKAAN TILATESSA MEILTÄ KYYDIN... 2 MATKUSTAMINEN... 3 Palvelunumeroita asiakkaille 24h:... 4 Ruotsinkieliset palvelut asiakkaille

Lisätiedot