PSYYKKINEN VALMENNUS LASTEN URHEILUSSA

Transkriptio

1 1 Markku Gardin PSYYKKINEN VALMENNUS LASTEN URHEILUSSA Winnova Oy toteuttaa syksyllä 2012 Liikunnan ammattitutkintoon valmistavaa koulutusta yhteistyössä Rauman Lukon, Liiku ry:n ja Suomen jääkiekkoliiton kanssa. Se on suunnattu lasten ja nuorten valmennuksen parissa toimiville tai alalle aikoville. Psyykkisen valmennuksen osuuden tavoitteena oli Käsitellä joukkueen henkisen valmennuksen perusteita ja ryhmädynamiikan ilmiöitä valmentajan näkökulmasta. Tavoitteena on antaa käytännön vinkkejä haasteellisten ryhmätilanteiden käsittelyyn ja joukkueen johtamiseen. Painopiste on nuorten valmentamisessa. Valmentajien kohderyhmäksi määriteltiin alle 12-vuotiaat lapset. Tässä urheilijan polun vaiheessa lapsi tulee mukaan urheilutoimintaan. Hän tutustuu ja perehtyy eri lajeihin ja urheilemisen pelisääntöihin. Hyvän ohjauksen seurauksena hän kokee oppivansa ja kehittyvänsä harrastuksessaan. Hän oppii toimimaan yhdessä muiden kanssa. Tässä iässä luodaan pohjaa tulevalle urheiluharrastukselle ja muullekin lapsen kehittymiselle. Psyykkinen valmennus tähtää pääasiassa kilpa- ja huippu-urheiluun. Silloin käytettävät keinot eivät sellaisenaan sovellu lapsiurheiluun. Kuitenkin jo lapsuusiässä nuoren ajatukset ja tunteet vaikuttaa siihen, miten hänen kehonsa toimii harjoituksissa ja kilpailuissa. Lasten ja lapsijoukkueen ohjauksessa psyykkisen valmennuksen tietoa sovelletaan lapsen kehityksen mukaisesti. Koulutukseen liittyen kysyin osanottajilta, mitä aiheita he haluaisivat käsiteltävän. Niiden mukaan sitten mentiin. Kaikkia aiheita ei voitu ottaa perusteellisesti esille. Siksi kirjoitin kustakin toivotusta asiasta oman jutun tai tiiviin yhteenvedon. Materiaali jaettiin monisteina osanottajille. Tämä on koottu tähän esitykseen. Valmistautuessani käytin runsaasti ruotsalaisia lähteitä. Sieltä on saatavissa lapsiurheiluun liittyvää materiaalia. Urheilijan polun filosofia on Ruotsissa samansisältöinen kuin Suomessakin. Tuon esille samoja asioita, mutta ehkä toisenlaisin sanakääntein. Lisäksi hyödynsin urheilijan polusta löytämiäni kirjoituksia, Nuori Suomi materiaalia sekä uusimpia psyykkisestä valmennuksesta Suomessa ilmestyneitä kirjoja. Kirjoitusten yhteydessä olen maininnut käyttämäni lähteet. Lähteestä riippumatta koulutukseen osallistuva valmentaja tai ohjaaja itse katsoo, kuuntelee ja valitsee sen, mitä hän ottaa valmennusfilosofiaansa. Oma tapani on panna asiat paperille. Niin tein nytkin. Silloin ainakin itse ymmärrän sen, mitä kirjoitan ja mitä sanon. Yritin olla mahdollisimman käytännönläheinen: mitä asia tarkoittaa harjoituksissa tai pelikentillä. Siitä on kirjoituksissa esimerkkejä. Tämän koonnoksen tavoitteena on myös se, että lasten psyykkisestä valmennuksesta kiinnostuneet voivat tutustua mentaalivalmennuksen käytäntöön. Porissa Markku Gardin (Urheilu)psykologi

2 2 1. MENTAALIVALMENNUS (KILPA)URHEILUSSA Mieli (omat ajatukset, tunteet, aikaisemmat kokemukset, tavoitteet..) ja ulkopuolinen ilmapiiri (urheilukaverit, vanhemmat, valmentaja, sponsorit..) vaikuttavat siihen, miten keho toimii ja sitä kautta siihen, miten suoritus onnistuu. Tämä näkyy ja tuntuu niin harjoituksissa kuin kilpailuissakin. Perimmiltään kyse on siitä, miten taidot jne. kiinnittyvät aivo- ja hermojärjestelmiin ja miten ne saadaan esiin kilpailutilanteissa. Mielen ja ilmapiirin asioihin on kiinnitettävä huomiota ja harjoiteltava samanaikaisesti, kun harjoitellaan fyysisiä ominaisuuksia ja urheilulajien tekniikkaa. Kun urheilijat ovat fyysisesti ja taidollisesti tasapäisiä, mentaaliset asiat ratkaisevat sen, kuka onnistuu ja kuka ei. MENTAALIVALMENNUKSEN KESKEISET TAVOITTEET Pystyt parhaaseen mahdolliseen harjoitus- ja kilpailusuoritukseen fyysisesti, taidollisesti ja mentaalisesti: harjoittelet niin kuin haluat kilpailla kilpailet niin kuin olet harjoitellut. Kun olet keskittynyt omaan tekemiseen, sopivan rento ja vain tässä hetkessä, pystyt sellaiseen suoritukseen, jota kykysi edellyttävät: anna suorituksen vain tulla. Hyvä tulos ja sijoitus tulevan onnistuneen suorituksen kautta, ei päinvastoin. JA KEINOT - osaat keskittyä harjoituksissa ja kilpailuissa vain oleellisiin asioihin ja vain kuhunkin hetkeen (Tässä ja Nyt) ja osaat palata, jos keskittyminen katkeaa - osaat luoda mielessäsi elävän mielikuvan omasta hyvästä harjoitus- tai kilpailusuorituksesta sekä kilpailun tilanteista - hallitset jännitystilasi - luot ja käytät sellaisia avainsanoja (itsesi puhuttelua) tai vastaavia vihjeitä, joilla keskityt ja käynnistät hyvän suorituksesi - asetat itsellesi realistiset tavoitteet (pitkäaikaiset/lyhytaikaiset, tuloksille/suorituksille..), harjoittelet niiden mukaisesti ja seuraat kehittymistäsi - luot toimivat rutiinit kilpailutilanteita varten: mitä teet, mitä ajattelet, miltä sinusta tuntuu missäkin kilpailun tilanteessa - analysoit toimintaasi harjoitusten ja kilpailujen jälkeen: mikä meni hyvin, missä ja miten parannettavaa - luot positiivista ja kannustavaa ilmapiiriä urheilukavereiden keskuudessa niin harjoituksissa kuin kilpailuissakin - huolehdit siitä, että urheilun ulkopuolinen elämä (opiskelu, kaverisuhteet, vapaaaika, uni ja lepo, ravintoasiat ) on kunnossa - sinulla on luotettava keskustelukumppani Suurimmat sudenkuopat kilpailutilanteissa: - pelko, epäilys, pakko, pelipaikka, mitä muut ajattelevat : rentous katoaa suorituksesta, varovaisuus lisääntyy, automatiikka ei toimi - kilpailua käydään liian aikaisin tai koko ajan: hermojärjestelmä ja lihakset väsyvät, energiat kuluvat liian aikaisin takki tyhjä, ei olla T&N - aikaisempia epäonnistumisia ei ole käsitelty, ne on pyritty unohtamaan - ajatukset menneissä tai tulevissa: sijoitustavoite suoritustavoite - kun rentous katoaa, tulee väkisin yrittämistä - kilpailun opettelu jätetään kilpailuihin

3 3 2. LASTEN VALMENNUKSEN PSYKOLOGIAA, yhteenveto koulutuksen sanomasta Kilpaurheilijat käyttävät psyykkistä valmennusta. Vaikka aikuisille tarkoitetut psyykkisen valmennuksen keinot eivät sellaisinaan sovi lapsille, niitä voidaan soveltaa lasten urheiluvalmennuksessa. Niillä on merkitystä lapsen myöhempääkin urheiluharrastusta varten. Lapsuusiässä ja sen urheilutoiminnassa syntyy pohjaa aikuisiän minä -käsitykselle ja sosiaaliselle toimintatavalle. Liikunnalla ja koulumenestykselläkin on todettu olevan positiivinen yhteys. On tärkeää nähdä ero lapsiurheilun ja kilpaurheilun välillä. Lasten ja lapsijoukkueiden ohjaaminen on usein vaativampaa ja vastuullisempaa kuin vanhempien urheilijoiden valmentaminen. Lasten kehitys on nopeaa ja yksilöllisesti eritahtista. Lapset ovat vastaanottavia ja vaikutteille alttiita. Ryhmään kuuluminen on tärkeää. Ohjaajasta muodostuu lapselle esikuva. He katsovat ohjaajaa ylöspäin ja omaksuvat helposti sen, mitä ohjaaja tekee tai sanoo. Lapsiurheilijoiden hyvä ohjaaminen varmistaa lasten hyvän kehityksen. Lapset aloittavat urheiluharrastuksen aikaisin ikävuoden tienoilla monet lopettavat sen. Lapsille ja nuorille kaverit, ryhmä, yhteenkuuluvuus, arvostus ovat tärkeitä. Haaste on se, kuinka urheiluharrastuksen liian aikainen lopettaminen voidaan välttää. Kuinka lapset ja nuoret pidetään harrastuksen piirissä ja urheilukavereiden joukossa mahdollisimman pitkään? Tämä on tärkeää myös kilpaurheilun kannalta: tie aikuisiän huippu-urheilijaksi ei kulje useinkaan lapsiurheilun menestyksen kautta. Muutamia psyykkisiä ohjeita lapsiurheiluun (n v.) ohjaajalle ja valmentajalle: Huolehdi siitä, että lapsista urheilutoiminta on hauskaa. Ilolla, tavoitteilla ja suoriutumisella on oikea tasapaino toiminnassasi. Keskity ohjaamisessasi ja tavoitteissasi kunkin lapsen omiin lähtökohtiin. Anna lapselle palautetta hänen omasta kehityksestään. Älä vertaa lapsen suoritusta pelkästään toisten suorituksiin. Anna kiitosta ja kehuja lapselle hänen omasta yrittämisestä ja panostamisesta. Opeta lasta siihen, että hyvä ja kovakin harjoittelu johtaa kehittymiseen ja suoritusten paranemiseen. Kilpailu ja jännittäminenkin kuuluvat urheiluun. Kilpailun ja keskinäisen vertailun liiallinen korostaminen usein ahdistaa ja vähentää lasten halua olla mukana urheilussa. Panosta enemmän siihen, kuinka onnistutaan ja siten voitetaan, kuin vain voittamiseen. Panosta joukkueen hyvään henkeen: porukassa on hauska olla. Opeta lapsia arvostamaan toisiaan. Huolehdi pelisääntöjen noudattamisesta. Käsittele kaikkia oikeudenmukaisesti. Huomaa jokainen lapsi jokaisessa harjoituksessa ja osoita se. Anna positiivista palautetta. Ole pitkäjänteinen. Puutu riitoihin tai huonoon toimintaan, kun se on tarpeen. Monet riidat ovat harmittomia. Useat menevät ohi itsestään. Ota lapset mukaan heitä koskevaan päätöksentekoosi. Kysy heiltä, miltä harjoittelu tuntui. Kysy, mitä he haluaisivat tehdä toisin. Kysy, miten he haluaisivat harjoitella. Päätä kuitenkin itse. Lapset oppivat myös matkimalla. Kuva on parempi kuin sata sanaa. Näytä heille oikea suoritus tai toiminta pelitilanteessa. Järjestä harjoittelutilanne niin, että kaikki voivat nähdä. Hyödynnä videoiden ja kuvien mahdollisuus. Vanhempien tulee olla mukana lapsensa urheiluharrastuksessa. Tähän voi liittyä silloin myös ongelmia, jos vanhemmat puuttuvat väärällä tavalla valmentamiseen ja pelaamiseen. Pidä yhteyttä vanhempiin. Keskustele valmentamisen pelisäännöistä. Sovi siitä, että ohjaaja päättää.

4 4 3. VALMENNUSFILOSOFIA: MIKSI OLET VALMENTAJA? MILLAINEN VALMENTAJA HALUAT ITSE OLLA? Mitä valmennusfilosofia on? Se on urheiluun ja omaan lajiin liittyviä: - uskomuksia ja arvostuksia: mikä hyvää mikä huonoa, mihin uskot mihin et usko, käskytys vai keskustelu, millainen lapsi on, millainen minä itse olen, esikuvat joita arvostat - tietoa ja kokemuksia: valmennustieto, oma kokemus elämässä ja valmennustehtävissä, lajitieto, muiden kokemukset - toimintatapoja: mitä teen käytännössä valmennustilanteissa, kilpailu-/pelitilanteissa, niiden ulkopuolella Valmennusfilosofia on siis uskomuksia, tietoa ja toimintatapoja siitä, miten lasten valmennus tulee toteuttaa, jotta varmistetaan urheilijoiden, joukkueen ja omien tavoitteiden toteutuminen. Kullakin valmentajalla on tiedostamaton tai tietoisesti omaksuttu tapa toimia. Jos filosofiaa halutaan muuttaa: vaikeinta on muuttaa arvostuksia ja uskomuksia, helpompaa on omaksua uutta tietoa ja helpointa on muuttaa omia toimintatapoja. Yleensä huomaamme sen, mikä tukee aikaisempaa käsitystämme. On hyvä olla utelias ja kiinnostunut. Käytä tätäkin koulutusta hyväksesi ja miettiäksesi, mitä sinä haluat saada aikaan valmennus- tai ohjaamistehtävissäsi. Ja sen lisäksi, miten sen teet yhdessä lasten ja heidän vanhempien kanssa. Kaiken opetuksen ja teorioiden jälkeen tärkeintä on kuitenkin se, mitä itse ajattelet ja teet. Niin käy tämänkin koulutuksen jälkeen. Se johtamistyyli ja toimintatavat, joihin itse uskot ja jotka sopivat sinulle, ohjaavat toimintaasi arkipäivän valmennustehtävissä. Sinun johtamistaitosi ja filosofiasi, ryhmän ominaisuudet, seuran kulttuuri ja lasten vanhemmat vaikuttavat yhdessä siihen, kuinka toimit ohjaajana. Lasten urheilun ohjaaminen, millaista se on? Oma asenteesi, arvosi, persoonallisuutesi vaikuttavat siihen, miten toimit lasten valmentajana. Lasten tai lapsiryhmän ohjaaminen vaatii suurempaa joustavuutta ja paneutumista kuin aikuisten valmentaminen. Lapset kehittyvät koko ajan. Muutos on nopeaa ja eritahtista samassakin ryhmässä. Sinun on sopeutettava toimintasi ohjaajana lasten ominaisuuksiin. Ohjaajana sinä olet lapsille esikuva. He ihailevat sinua. He uskovat ja omaksuvat sen, mitä teet tai sanot. Olet lapselle myös innostuksen lähde ja motivaattori. Jo pelkällä olemassaolollasi on vaikutusta. Tapasi ohjata ja johtaa joukkuetta luultavasti vaihtelee tilanteesta riippuen. Toisinaan sinä haluat antaa tarkkoja ohjeita ja valvoa tekemisiä. Toisissa tilanteissa puutut vähemmän lasten tekemisiin ja annat heidän toimia omilla tavoillaan. Joskus haluat selittää ja selvittää jotakin. On hyvä selittää mm. se, miksi teillä on tietyt pelisäännöt. On syytä keskustella niistä niin, että kaikki ymmärtävät ne. Ohjaamisesi riippuu myös siitä, onko kysymys yksilö- vai joukkueurheilusta. Joukkueen valmentamisessa täytyy panostaa yksilöiden lisäksi ryhmän toimintaan. Ryhmän onnistuminen riippuu pelaajien yhteisestä toiminnasta. Yksilöurheilussa lähtökohtana on kunkin yksittäisen urheilijan opettaminen. Käytännössä kuitenkin myös joukkueessa ohjataan yksittäistä urheilijaa. Myös yksilöurheilija hyötyy siitä, että on mukana hyvässä porukassa. Yksilöt harjoittelevat paremmin ja laadukkaammin yhdessä muiden kanssa. Toisaalta joukkueurheilussa voi käydä niin, että yksilöt eivät panosta omaan tekemiseensä silloin, kun ollaan joukkueen mukana.

5 5 4. HARJOITTELUN KOKONAISUUS Fyysiset, tekniset, mentaaliset ja sosiaaliset taidot liittyvät kaiken aikaa toisiinsa. Ne tukevat toisiaan. Nämä on hyvä olla mukana jo harjoitusten suunnittelussa ja niiden toteutuksessa. Ohjaajan olisi hyvä asettaa ainakin itselleen näitä kaikkia koskevia tavoitteita. Lapsen urheiluharrastuksella, ohjaajan ja vanhempien osaamisella ja asenteella on merkitystä edessä olevan urheiluharrastuksen tai -uran kannalta. Tässä iässä lapsen itsekäsitys ja itseluottamus alkavat kehittyä. Jo tämän ikäiselle lapselle kaverit ovat tärkeitä: sosiaaliset taidot ja toimintamallit alkavat muodostua. Lasten ohjaamisessa tai valmennuksessa mentaalinen valmennus on pääasiassa hyvien toimintatapojen ja asenteiden omaksumista. Ne luovat pohjaa myöhemmin käytettäville syvällisemmille mentaalisille taidoille. Tässä urheilijan polun vaiheessa on tärkeintä, että lapsi on mukana järjestäytyneessä toiminnassa ja tutustuu urheiluun, nauttii lajista ja harjoittelusta, oppii uusia asioita, haluaa kehittyä ja huomaa oman kehittymisensä. Katso myös kirjoitukset: Lapsen kehitys urheilijan polun ensimmäisessä vaiheessa, Lapsen valmennuksen psykologiaa. 5. MOTIVAATIO - MOTIVOINTI Motivaatio vastaa kysymykseen, mikä saa lapsen tulemaan mukaan urheilutoimintaan, harjoittelemaan ja kilpailemaan? Ovatko ne vanhemmat, kaverit, ohjaaja/valmentaja, omat ominaisuudet, oma kehitys, palkinnot, hauskuus, sattuma? Monet näistä innostavat lasta samaan aikaan. Aluksi lapset tarvitsevat ulkoista työntöä ja tukea. Useimmiten vanhemmat tuovat lapsen harjoituksiin. Myöhemmin heille kehittyy oma sisäinen halu olla mukana, kehittyä ja menestyä. Lasten motivaatioon vaikuttaa myös se, mikä motivaatio heidän vanhemmillaan tai ohjaajillaan on: miksi he haluavat lapsen urheilevan? Tutkimukset ja kokemukset viittaavat siihen, että keskeistä on ilo ja hauskuus sekä lapsen oma halu kehittyä. Puhutaan sisäisestä motivaatiosta. Iloinen ja leikkivä lapsi oppii ja nauttii. Kun lapsi itse huomaa, että harjoittelun vaikutuksesta hänen omat suoritukset paranevat, hän innostuu harjoittelemaan ja yrittämään parhaansa. Palkintojen tavoittelu tai vertailu muihin samanikäisiin lapsiin ei kovin kauan kannusta. Kehuminen ja tukeminen ovat monin kerroin tärkeämpää kuin arvostelu tai vähättely ( 8:1 ). Lasta motivoi se, että urheilutoiminnassa mukana olevat (urheiluseura, ohjaaja, vanhemmat, toiset lapset..) tukevat häntä siinä, - että hän huomaa oppivansa ja kehittyvänsä ja että hän havaitsee harjoittelun yhteyden onnistumiseensa - että hän yrittää aina tehdä parhaansa, periksi ei anneta milloinkaan - että hän tuntee muiden kannustavan ja tukevan häntä ja että koko joukkueessa vallitsee hyvä henki - että yhteisiä pelisääntöjä noudatetaan, että ohjaaja suhtautuu kaikkiin oikeudenmukaisesti, että hän voi osallistua harjoitusten suunnitteluun - että hän kokee harjoittelun ja pelit iloiseksi tapahtumaksi. Ohjaajan on syytä tehdä harjoittelusta hauska hetki. Hyödynnä leikit osana harjoittelua. Iloa osoittaa mm., se lapsi hymyilee ja nauraa.

6 6 Kilpailuihin lähdetään hakemaan hyvää sijoitusta. Mutta itse kilpailussa keskitytään kunkin lapsen hyviin suorituksiin. Kilpailun tai pelin jälkeen arvioidaan lapsen asennetta, yrittämistä ja suoritusten onnistumista hänen omaan tasoonsa verrattuna. Kilpailun jälkeen arvioidaan, mitä opittiin. Sitten katsotaan, mihin se riitti. Motivaatio yksittäiseen treeniin Edellä kuvattu motivaatio motivointi antaa suuntaviivoja ja ohjeita koskien yksittäiseen harjoitukseenkin motivoitumista. Tämän lisäksi harjoitusmotivaatioon vaikuttaa mm. - lapsi on syönyt, juonut sekä nukkunut tai levännyt tarpeeksi - hän on varustautunut harjoituksiin asianmukaisesti (oikeat välineet mukana) - lapsi nauttii siitä, että pääsee harjoituksiin: mukavat kaverit, hyvä ohjaaja, vanhempien kannustavat sanat - edellisistä harjoituksista on jäänyt mukava mielikuva (onnistumisia, hyvät kaverisuhteet, hauskuus, ohjaaja on huomioinut jokaisen lapsen..), harjoitukset on päätetty mukavaan yhdessäoloon - hän tietää suurin piirtein, mitä harjoituksissa tullaan tekemään - ohjaaja luo heti alkuun hyvän ilmapiirin: tulee ajoissa, on rauhallinen, ottaa lapset vastaan iloisena, on hyvin valmistautunut harjoitukseen - lapsiporukka kokoontuu ennen harjoituksia pukuhuoneeseen, rauhoittuu hetken ohjatusti ja lopuksi valmentaja sanoo esim: Hienoa, että olette täällä. Nyt nautitaan tunti jääkiekosta 6. MIELIKUVAHARJOITTELU Aivojen on vaikea erottaa kuviteltu tapahtuma todellisesta. Kun näet tai kuvittelet jotakin tapahtuvan, aivot reagoivat siihen välittömästi: olet itsekin tekemässä sitä. Kun vasuri Ville katsoo oikeajalkaisen Tommin potkaisevan jalkapalloa, Villen oikea jalka tekee automaattisesti samanlaisen potkuliikkeen. Samalla tavalla toimit myös tunteiden suhteen: tunnet samalla tavalla kuin tapahtumassa tai kuvassa tapahtuu. Kun näet toisen ihmisen hymyilevän, omatkin suupielet kääntyvät ylöspäin. Mielikuva tai katseen kohde ohjaa myös keskittymistä. Katsomalla tai kuvittelemalla tapahtumaa keskityt siihen. Ja oma kehosi on tekemässä jo samaa, ennen kuin sitä itse huomaatkaan. Näin toimimme niin hyvässä kuin pahassakin. Aivot eivät tunnista älä tee. Ne muodostavat kuvan tekemisen sanasta ja reagoivat siihen. Tulos on se, mitä haluat välttää. Urheilussa kuvia, mielikuvia ja kuvittelua käytetään laajasti: taitojen oppimiseen, tilanteisiin valmistautumiseen, keskittymiseen, itseluottamuksen vahvistamiseen, jännityksen hallintaan. Aikuisten kohdalla on päädytty siihen, että paras tulos saadaan, kun oikean ja mielikuvaharjoittelun suhde on 70/30%. Alle 12-vuotiaiden lasten kanssa ei ole tarpeen mennä aikuismaiseen mielikuvaharjoitteluun. Samoja taustalla olevia tekijöitä voidaan kuitenkin hyödyntää jo harjoittelussa. Se luo samalla valmiutta tulevaa vakavampaa mielikuvaharjoittelua varten. Voit toimia esim. seuraavasti: Opeta matkimalla - näytä lapselle oikea liike, huolehdi siitä, että hän näkee ja pyydä sitten toistamaan - järjestä harjoittelutilanne niin, että kaikki lapsiryhmässä voivat nähdä oikean liikkeen - yhdistä liikkeen näyttämiseen myös sanallinen ohje. Sen pitää olla kuitenkin lyhyt. Yksi kuva on parempi kuin sata sanaa. - hyödynnä mm. videoiden mahdollisuus: lapsi voi katsoa esim. ennen harjoitusten alkamista harjoituksissa harjoiteltavia liikkeitä, tilanteita Ja sitten harjoittele niitä oikeasti. Samaistuta esikuviin ja esimerkkeihin - esikuva voi olla joku lapselle tärkeä ja esimerkiksi sopiva urheilija, toimintaa kuvaava liike (olen nopea kuin salama, isken kuin salama..) tai eläin (olen nopea kuin pantteri, olen vahva kuin karhu..). - pyydä lasta kuvittelemaan esimerkkiään ja samaistumaan häneen/siihen sekä toimimaan harjoituksissa niin kuin esimerkki tekee

7 7 Harjoittele leikinomaisesti - lapselle leikki on totta, hän eläytyy siihen täysillä - leikki on hauskaa, se saa usein lapsen nauramaan ja nauttimaan harjoittelustaan - leiki harjoiteltavaa asiaa, tästä on erillinen kirjoitus (Leikin merkitys) 7. TAVOITTEIDEN ASETTAMINEN Sekä tulostavoite (sijoittuminen, vertailu muihin kilpailijoihin) että suoritustavoitteet (oma hyvä suoritus suhteessa omaan tasoon) motivoivat sekä vaikuttavat kehittymiseen, onnistumiseen ja menestykseen. Mutta ne vaikuttavat eri tavalla. Tulos- ja sijoittumistavoite kannustaa suunnitelmalliseen ja pitkäjänteiseen harjoitteluun sekä kilpailuissa menestymiseen. Hyvä sijoittuminen ja hyvän tuloksen saavuttaminen on palkinto hyvin tehdystä työstä ja taitojen kehittymisestä. Suoritustavoite puolestaan motivoi hyvään jokapäiväiseen harjoitteluun ja hyviin kilpailusuorituksiin. Se palkitsee urheilijaa oman kehittymisen ja omien välittömienkin tavoitteiden toteutumisen kautta. Näillä molemmilla on suuri vaikutus urheilijan kehittymiseen ja menestymiseen. On urheilijakohtaisia ja tilanteistakin johtuvia eroja siinä, miten niitä painotetaan. Menestyneillä urheilijoilla tavoitteet ovat oikeassa suhteessa toisiinsa. Tutkimusten ja kokemusten perussanoma on se, että - sijoittumis- ja tulostavoitteet ovat vahvasti esillä silloin, kun tavoitteet ovat melko kaukana edessäpäin ja kun suunnitellaan esim. harjoitusohjelmia. Harjoittelussa ja itse kilpailuissa keskitytään menestykseen tähtääviin suorituksiin eli omaan hyvään tekemiseen. - voittajat lähtevät kilpailuun hakemaan hyvää sijoitusta, mutta mitä lähempänä ollaan itse kilpailua ja sen suorituksia, sitä enemmän ajatellaan vain suorituksia ja keskitytään niihin, ei tuloslistan lopputulokseen tai sijoitukseen. Itse kilpailussa keskitytään vain siihen, mitä sillä hetkellä ollaan tekemässä: tulos on sen seurausta hyvistä suorituksista. Näin tekevät huippu-urheilijatkin. Nuorelle lapselle ei yleensä kannata puhua vielä urheilullisista tai tulostavoitteista. Lapsi elää tässä hetkessä. Lasten vertailu toisiinsa ei ole hedelmällistä tässä iässä vuotiaalle kilpailut tulevat jo tärkeiksi. Silloin on huomattava, mikä on sopiva paino kilpailun tulokselle ja kunkin lapsen omalla tai joukkueen suorituksille. Tavoitteissa painopisteen olisi oltava suorituskyvyn kehittämisessä, ei tuloksissa tai sijoittumisessa. Opeta lapselle sitä, kuinka voitetaan eli tekemällä hyviä suorituksia. Ja kehittymällä niissä. Ohjaajalla ja vanhemmilla on aina jonkinlaisia tavoitteita toiminnalleen. Tietoisesti tai tietämättään. Ne sisältyvät ohjaajan valmennusfilosofiaan. Ne olisi hyvä tiedostaa. Samalla olisi hyvä katsoa, ovatko ne myös lapsen omia tavoitteita. Ovatko ne hänen urheiluharrastustaan tai tulevaa urheilemistaan tukevia tavoitteita? Hyväksi todettu periaate on se, että jokaista lasta valmennetaan ja opetetaan hänen kehitystasonsa mukaisesti. Kaikille annetaan mahdollisuus oppia ja kehittyä. Valmennusta tulee siis eriyttää joukkueen sisällä. Käytännössä se on haasteellinen tehtävä. Jokaiselle vahvistetaan uskoa siihen, että hän voi kehittyä ja nostaa omaa tasoaan. Usein lasten vertailussa pätee se, että toinen on fyysisessä kehityksessään pitemmällä tai toinen on harjoitellut enemmän. Lasta voi kannustaa se, että hän huomaa tämän: minäkin voin päästä kaverini tasolle. Se voi viedä minulta jonkin aikaa, kunhan kasvan. Minun pitää harjoitella enemmän. Kykyjen ja tehtävien vaativuuden tulee vastata toisiaan. Kehittämistavoitteet tulee asettaa lapsen omasta tasosta lähtien. Mikä se sitten onkaan. Ohjaajan olisi laadittava kullekin yksilökohtainen

8 8 kehittämissuunnitelma: millä tavalla paras kehitys saadaan aikaan. Lapsi haastetaan itse kehittämään itseään. Ohjaaja antaa hänelle mahdollisuuden harjoitella hyvin. Tämä yksilökohtainen toimintafilosofia on haasteellista ohjaajalle tai valmentajalle. Ohjaaja tai lapsen vanhemmat myös seuraavat ja arvioivat lapsen kehitystä. Silloin on syytä muistaa, että mitä seuraat, sitä saat. Se, mitä seuraat, sitä lapsi tekee. On luonnollista ottaa kilpailun jälkeen esille sen tulos tai lapsen sijoittuminen. Tärkeämpää on arvioida sitä, miten lapsi onnistui suhteessa maan tasoonsa tai mitä uutta hän oppi. Yrittikö hän loppuun asti? Lasten urheilulle ei tulisi asettaa aikuismaisia tavoitteita. Nuoren lapsen urheilemiselle on hyvä asettaa esim. seuraavanlaisia tavoitteita: - miten lapsi panostaa harjoitteluunsa, miten hän yrittää, millainen harjoitteluasenne hänellä on? - mikä hänen tämän hetken tasonsa on esim. suoritusten tekniikassa? Mille tasolle se pyritään nostamaan? Mitä tekemällä taitoja kehitetään? - saada lapsi itse havaitsemaan, että hyvällä harjoituksella ja yrittämisellä on yhteys kehittymisen. Ja sillä on sitten yhteys menestymiseen. Näin opitaan voittamaankin. - käytännön asioita: lapsi tulee ajoissa harjoituksiin, hänellä on varusteet mukana, hän oppii odottamaan vuoroaan.. - monet pelisäännöissä mainitut asiat ovat myös tavoitteita. Niitä on hyvä seurata ja antaa tunnustusta hyvästä toiminnasta. Ei huomata vain pelisääntöjen rikkomisia. - suhtautuminen joukkuekavereihin: kannustaminen, hyväksyminen - ilo ja hauskuus harjoittelu- ja pelitilanteissa. Voit kysyä lapselta, mistä he nauttivat. Testien avulla on hyvä arvioida lapsen nykytasoa sekä mm. harjoittelun avulla aikaansaatua kehitystä. Samalla tavalla kilpailuja on hyvä käyttää ennen muuta havaitsemaan ja osoittamaan lapsen kehitys. Lapsille itselleen asettavien tavoitteiden on hyvä olla selkeitä ja lyhytaikaisia. Niitä voi olla kerrallaan vain muutama. Ne ovat sellaisia, joita he itse haluavat ja voivat saavuttaa. Ei urheilulliset tavoitteet liikunnalliset tavoitteet / ei tähdätä urheilemiseen Se, mitä edellä tai muualla olen kirjoittanut (tavoitteet, motivaatio, mielikuvat, matkiminen, vanhempien merkitys, itseluottamus, ohjaajan tärkeys, kaverit..) pätee myös silloin, kun urheilu- tms. toimintaan osallistuvalla lapsella tai hänen vanhemmallaan ei ole kilpailullisia tavoitteita. Tässäkin on kuitenkin tavoitteena se, että lapselle jää hyvä maku suuhun niin, että liikunnan harrastaminen jatkuu vielä myöhemmällä iällä. Opitut toimintatavat ovat sellaisia, että niistä on hyötyä muulloinkin. Ohjaamisen kannalta tärkeintä on, että lapsi viihtyy liikunnan parissa. Hänen suoriutumista verrataan hänen omaan tasoonsa. Häntä ohjataan ja kannustetaan kokeilemaan. Hän huomaa oppivansa esim. jonkin lajin tekniikkaa. Hän voi kokea oppimisen iloa. Leikinomaisuus on hyvä pitää keskeisessä asemassa. 8. ITSELUOTTAMUS Kun lapsi uskoo siihen, että hän voi suoriutua tehtävästään että hän voi oppia uutta sekä että hän on haluttu ja arvostettu joukkueen jäsen, hän luottaa itseensä. Hänellä on oikea ja myönteinen kuva itsestään ja muistakin. Itseluottamus syntyy ja vahvistuu onnistumisten kautta. Hänen tulisi voida kokea onnistumisia. Pohja itseluottamukselle luodaan lapsuusvuosien aikana. Ohjaajana voi tukea lapsen itseluottamusta mm,:

9 9 - aseta itsellesi ja lapselle häntä koskevat realistiset tavoitteet. Varmista, että ohjaajan ja lapsen tavoitteet yhtenevät vanhempien toiveisiin - huolehdi, että tavoitteet ja harjoittelu ovat suhteessa lapsen omaan tasoon. Osoita lapselle, että hyvä harjoittelu johtaa kehittymiseen. Vertaa lasta ja opeta häntäkin vertaamaan itseään vain omaan aikaisempaan suoritukseen, ei muihin samanikäisiin - auta lasta oppimaan ja kehittymään taidoissaan jne. Kehu lasta yrittämisestä, hyvistä suorituksista ja tavoitteiden mukaisesta toiminnasta harjoituksissa ja peleissä. Huomaa pienetkin asiat. Panosta siihen, että lapsi itse kokee tekemisen ja onnistumisen iloa. - huolehdi, että joukkueessa on hyvä porukkahenki: kaikki kannustetaan yrittämään, epäonnistuminen hyväksytään, lapsi hyväksytään ryhmään, lapsi kokee olonsa turvalliseksi, hänen ei tarvitse pelätä - kuuntele lasta, ota lapsi yksilönä, huomaa hänet jokaisessa harjoituksessa (katsekontakti, puhuttelu..) 9. LASTEN URHEILU URHEILIJAN POLUN ENSIMMÄISESSÄ VAIHEESSA Urheilun kannalta on kyse siitä, että nuori lapsi tulee mukaan urheilutoimintaan. Hän tutustuu ja perehtyy niin eri lajeihin kuin urheilemisen pelisääntöihinkin. Hän kokee haluavansa oppia uutta ja kehittyä harrastuksessaan. Tässä vaiheessa luodaan pohjaa tulevalle urheiluharrastukselle tai - uralle. Lapsen Kehitys (6-12 v): Lasten kehityksessä tapahtuu paljon niin fyysisesti, psyykkisesti kuin sosiaalisestikin. Lapsen kehitys on koko ajan meneillään. Toimintavalmiudet muuttuvat kaiken aikaa. Lapsiryhmän käyttäytymistä on vaikea ennustaa. Se voi vaihdella kerrasta toiseen. Lapset elävät tilanteen mukaan. Tässä iässä lapset eivät ota suurta omaa vastuuta. Heille ei myöskään voi asettaa suuria vaatimuksia. Tämä on huomattava ero verrattaessa heitä aikuisiin valmennettaviin. Lasten ja lapsiryhmän ohjaajalta vaaditaan suurempaa kärsivällisyyttä kuin aikuisten valmentajalta. Onnistuminen urheilijan polun ensimmäisessä vaiheessa varmistaa siirtymisen seuraavaan vaiheeseen (13 v. ) Samanikäisetkin lapset ovat keskenään erilaiset. Heillä on erilliset edellytykset toimia. He kehittyvät fyysisesti, psyykkisesti ja sosiaalisesti eri tahtiin. Fyysisesti hyvin kehittynyt lapsi saattaa olla sosiaalisesti ikätoveriaan epäkypsempi toimimaan osana joukkuettaan. Samana vuonna alkuvuodesta syntynyt lapsi on yleensä loppuvuonna syntynyttä fyysisesti vahvempi ja kookkaampi. Tällä on suuri merkitys juuri urheilussa. Alkuvuonna syntyneet yleensä pärjäävät harjoituksissa ja keskinäisessä kilpailussa loppuvuonna syntyneitä paremmin. Näin heillä on muita enemmän onnistumisen kokemuksia. Tämä vahvistaa heidän itseluottamustaan. Myös motivaatio harjoitella ja jatkaa urheiluharrastustaan vahvistuu onnistumisten ja pärjäämisen myötä. Huonommaksi itsensä kokeneet tai kilpailussa tappiolle jääneet taas turhautuvat, luovuttavat ja jättävät urheiluharrastuksen muita helpommin. On todettu, että mm. opettajat, valmentajat, taustahenkilöt ohjaavat ja kannustavat tiedostamattaan menestyviä ja motivoituneita lapsia tai nuoria. Kevätlapsia valitaan helpommin joukkueeseen kuin loppuvuonna syntyneitä. Toisaalta on todettu, että ne loppuvuonna syntyneet nuoret, jotka jaksavat panostaa urheilemiseensa ja kilpailemiseen itseään vanhempien kanssa, ovat pitemmän päälle tosi vahvoja hemmoja. He ovat voittajatyyppejä. Seitsemänvuotiaiden ryhmän ohjaaminen on eri asia kuin 12-vuotiaiden valmentaminen. Molemmissa tapauksissa kuitenkin on otettava huomioon yksilöllisen lapsen tilanne ja jatkuva kehittyminen. Erot tasoittuvat vasta vuosien myötä. Kehityserojen vuoksi ohjaajan on haastavaa tunnistaa lapsen kypsyys, kehityksen vaiheet sekä edellytykset harjoitella ja kilpailla.

10 10 Ajattelu, päätöksenteko, havainnointi Nuoremmat lapset ymmärtävät helpommin yksityiskohtia kuin kokonaisuuksia. Tämä vaikuttaa siihen, kuinka hän ymmärtää pelisuunnitelman tai pelikentän. Nuoremmille on vaikea hahmottaa kokonaiskuvaa tilanteista tai yhteispelistä. Heidän on vaikeampi arvioida etäisyyksiä. Heille saattaa olla vaikeaa odottaa omaa vuoroaan. He eivät välttämättä ymmärrä niitä termejä, joita harjoituksissa käytetään. Alle 8-vuotias ei yleensä osaa verrata omaa osaamistaan tai taitojaan muiden taitoihin. He eivät myöskään helposti ymmärrä erilaisia pelirooleja. Urheilullisista tavoitteista ei kannata ottaa esille. Painopisteen tulisi olla ennen muuta siinä, että lapset kokevat liikunnan ja yhteistoiminnan mukavaksi ja että kokevat oppimisen iloa. Yksi tarkoitus on tutustuttaa heitä urheilulajeihin sekä sen välineisiin ja sääntöihin vuotiailla on jo paremmin kehittynyt kyky hahmottaa ja nähdä kokonaisuuksia. Tässä iässä lapset alkavat ymmärtää, mikä vaikuttaa suorituksen onnistumiseen tai epäonnistumiseen. Kilpaileminen tulee aikaisempaa enemmän mukaan. Painopisteen tulisi olla edelleenkin lapsen omassa kehittymisessä ja siinä, että lapsi ymmärtää, miten oma suoritus liittyy menestymiseen. Lapset oppivat erilailla käyttämään aistejaan. Näköaistiltaan vahvempi lapsi ei välttämättä ymmärrä yhtä helposti ohjaajan sanallista ohjeita tai kuvauksia esim. harjoitustilanteissa. Tällaisen lapsen on hyvä nähdä, miten hänen pitäisi tehdä. Kuuloaistiltaan vahva osaa toimia sen mukaan, mitä ohjaaja hänelle sanoo. Hänen ei tarvitse nähdä suoritusta. Yleensä näköaisti on vallitseva. Lapsi oppii matkimalla. Jos haluat opettaa lapsille ja joukkueelle jotakin uutta tekniikkaa tai tilanteita, on hyvä sekä näyttää (fyysisesti, videolla tai piirtämällä) että kertoa, mitä ja miten pitäisi tehdä. Kielellinen kehitys Nuorimpien lasten ajattelu on hyvin itsekeskeistä ja käytännöllistä. He elävät vain tässä hetkessä, tässä ja nyt. Heidän on vaikea ymmärtää pitkiä suullisia ohjeita. Heille asiat pitää selvittää yksinkertaisesti ja selkeästi. He oppivat silloin, kun saavat itse kokeilla. Lapset oppivat asteittain käsitteellistä ajattelua 7-9 vuoden iässä. He osaavat ilmaista itseäni sanoilla sen sijaan, että käyttäisivät käsiään tai jalkojaan esim. vihastuessaan. Sanavarasto, puhe ja kieli kypsyvät ja muuttuvat. He alkavat oppia vertauskuvia. He pystyvät ennakoimaan jonkun tekemisen seurauksia. 10 vuoden iässä heille alkaa kehittyä yhteisyyden ja vastavuoroisuuden tunne. Tässä iässä lapsen kieli ja ajattelu kehittyvät. He osaavat verrata ja vetää johtopäätöksiä aikaisempaa kypsemmällä tavalla. Tässä iässä lapset osaavat jo keskustella, tehdä kysymyksiä ja toisinaan tehdä kompromissejakin. He alkavat nähdä syy ja seuraus -yhteyksiä. He alkavat osata toimia yhteistyössä ryhmässä ja joukkueena. Vinkkejä: Anna 7-9 -vuotiaille yksinkertaisia ja lyhyitä ohjeita. Näytä ja anna lasten kokeilla itsekseen. Anna heidän kokeilla pienissä ryhmissä. Jaa lapset sattumanvaraisesti ryhmiin (1, 2, 3, värit: punainen, musta, valkoinen...). Anna vuotiaille ohjeita niin, että samalla kerrot, miksi näin tehdään. Keskustele lasten kanssa tarvittaessa, esim. silloin, kun huomaat, että lapsi ei ymmärtänyt harjoituksen tarkoitusta. Keskustele myös asioista, jotka liittyvät ryhmän ilmapiiriin. Keskustele myös joukkueen tavoitteista ja säännöistä. Harjoituta lapsia pienryhmissä. Käsitys omasta itsestä, itseluottamus Minäkäsitys on lapsen tunne omasta itsestään: kuka ja millainen minä olen, mitä ajattelen itsestäni. Käsitys omasta itsestään voi olla myönteinen tai kielteinen. Se voi myös vaihdella. Jos lapsi saa tunnusta ja kiitosta, kuva itsestä kehittyy positiiviseen suuntaan. Jos taas lasta pääasiassa arvostellaan ja moititaan, on vaara, että lapsen käsitys itsestään muodostuu kielteiseksi. Jos lapsi saa myönteistä palautetta onnistumisestaan

11 11 harjoituksissa, kasvaa itseluottamus. Kun lapsi tuntee harjoituksissa olonsa turvalliseksi ja on tyytyväinen itseensä, hän uskaltaa ottaa itselleen haasteita ja kokeilla uusia asioita. Hän oppii, että epäonnistuminenkin on hyväksyttyä. Lapset ottavat yhä enemmän vastuuta itsestään ja arkipäivän asioistaan. Minäkuva voi käytännössä sisältää mm: osaan pitää huolta omista tekemisistä, huolehdin harjoituksissa puhtaudesta ja siisteydestä, tulen harjoituksiin ja toimin siellä aikataulun mukaan, otan harjoituksiin siellä tarvittavat välineet, tiedän mikä on oikein ja mikä on väärin. Tässä iässä vertailu muihin näyttelee yhä suurempaa roolia: miten minä olen samanlainen tai erilainen kuin muut esim. joukkueessani. Lapsilla on tarve arvioida omia kykyjään ja mielipiteitään. Heillä on taito havaita omat vahvat ja heikot puolensa. Tämä arviointi tapahtuu niin, että he vertaavat itseään muihin, esim. harjoittelukavereihinsa. Hyvä itseluottamus sisältää myös sen, että lapsi tuntee olevansa oma itsensä ja sellaisenaan ainutlaatuinen. Se sisältää myös sen, että lapsi hyväksyy kaverinsa sellaisena, kuin he ovat. Muiden kanssa tapahtumalla yhteistoiminnalla ja -pelillä on ratkaiseva merkitys siihen, millaiseksi lapsen minäkuva muodostuu. Urheilu ja joukkuetoiminta vaikuttavat siihen, millaiseksi lapsi kokee itsensä. Tällä kehitysvaiheella on vaikutusta jopa siihen, millaiseksi minäkuva tulee muodostumaan aikuisena. Vinkkejä: Annat tunnustusta siitä, että lapsi on jollakin tavalla suoriutunut hyvin joukkuetovereiden keskuudessa. Sen ei tarvitse liittyä välttämättä hyviin suorituksiin. Tällainen kiitos voidaan antaa jokaisen harjoituksen jälkeen. On kuitenkin tärkeää, että tällainen myönteinen palaute jakautuu tasaisesti lasten kesken. Et saa suosia jotakin yksittäistä lasta. Huolehdi siitä, että jokainen tulee tällaisen huomion kohteeksi muutaman kerran harjoittelukauden aikana. Lapset tekevät ringin. Yksi lapsista menee sen keskelle. Rinkiin jääneet lapset sanovat vuoron perään jotakin myönteistä keskellä olevasta lapsesta. Keskellä olevaa lasta vaihdetaan ja jatketaan samalla tai eri kerralla. Auta lapsia vahvistamaan positiivisuutta. Voit sanoa joitakin esimerkkejä siitä, mitä lapset voisivat sanoa toisistaan: sinä ammut sikahyvin, luistelet taaksepäin nopeasti, olet hyvä joukkuekaveri, kannustat aina toisia.. Vahvista lapsen itsetuntoa. Huomaa ja korosta silloin, kun lapsi suoriutuu hyvin: ottaa kiekon hyvin haltuunsa, yrittää parhaansa, tukee kaveria, kun tämä on surullinen tai epäonnistuu... Yhteistoiminta muiden kanssa vuoden iässä lapsilla on erityisen suuri tarve saada vahvistusta ja hyvää tukea aikuisilta ihmisiltä. 7-9 vuoden iässä korostuu se, mitä lapset itse ajattelevat. Kyky ottaa huomioon muiden näkemyksiä ei ole vielä kovin hyvin kehittynyt. Ikäkautta kutsutaan usein sosiaalistumisen vuosiksi. Tuossa iässä lapset ovat uteliaita ja avoimia perheen ulkoisille vaikutteille. Vanhemmat ovat luonnollisesti edelleenkin tärkeitä esikuvia, mutta uteliaisuus muita aikuisia kohtaan on suurempaa kuin aikaisemmin. Kaveruus ja yhteisöllisyys kuuluvat yhteen. Seitsemän vuoden ikäinen on ehtinyt saada niin paljon rohkeutta ja itsenäisyyttä, että hän selviää omatoimisesti kaveriryhmissään. Heille on tärkeää kuulua kaveriryhmään. On tärkeää tulla valituksi ja hyväksytyksi ryhmässä. Lapsia kiinnostavia asioita on mm: samanlaisuudet ja erilaisuuden, kenen kanssa on paras kaveri jne. Se, mitä mieltä kaverit ovat, alkaa olla tärkeämpää kuin vanhempien näkemykset. Urheilu antaa edellytykset hyvälle yhteisöllisyydelle. Lapsi oppii ryhmänsä. Hän oppii pelin pelisäännöt eli kuinka urheilutilanteissa pitää käyttäytyä ja kuinka kaverit pitää ottaa huomioon. Samalla lapsi saa hyvää harjoitusta siitä, miten vastaavat yhteistoiminnan säännöt toimivat urheilun ulkopuolellakin (muut harrastukset, koulu..). Ohjaajalla ja valmentajalla on suuri vaikutus ja vastuu tässä yhteydessä. Nuoremmalle lapselle aikuiset ihmiset ovat luonnollisia auktoriteetteja. He kiinnittävät huomiota siihen, ovatko aikuiset oikeudenmukaisia. 10 -vuotias mielellään keskustelee ja haluaa ymmärtää, miksi jotakin

12 12 tehdään ja mikä on asioiden tarkoitus. Murrosikäinen taas haluaa pikemminkin testata sitä, pitävätkö säännöt paikkansa kuin ymmärtää yhteisiä pelisääntöjä. Lapsi- ja nuoruusiässä lapsi harjoittelee jatkuvasti ymmärtämään yhteistoiminnan sääntöjä. Samalla hän harjoittelee sitä, miten ottaa itse vastuuta yhteistoiminnassa ja käyttäytymisestään muita kohtaa. Tämä luo pohjaa sille, miten hän toimii myöhemmin aikuisenakin. Oikeudenmukainen kohtelu Säännöt ja oikeudenmukaisuus ovat erityisen tärkeitä 7-12 vuoden iässä. Lapselle on tärkeää, että saa olla päättämässä niistä säännöistä, joita joukkueessa noudatetaan. Ohjaaja on usein kuullut kysymyksen: miksi minun pitää, mutta ei tuon toisen? Ja siihen on vastattava. Oikeudenmukaisuus ja rangaistus kuuluvat yhteen. Jos joku poikkeaa säännöstä, lapset odottavat, että siihen kiinnitetään huomiota. Omatunnon ja moraalikehityksen kannalta on oleellista, että perustelut ymmärretään. Siksi on hyvä, että asioista puhutaan yhdessä. Oikeudenmukaisuuden kannalta on tärkeää, että jokainen lapsi kokee osallistuvansa ja tekevänsä osuutensa ja että sillä on merkitystä yhteisen asian ja joukkueen kannalta. Luottamus menee, jos ohjaaja suosii jotakin joukkueen pelaajaa. Se on hankalaa sekä suositulle että sille, joka havaitsee tämän. Useimmilla on kilpailuvietti. Lasta ei kuitenkaan pidä arvioida kilpailumenestyksen perusteella, kelpaako hän vai ei. Se, joka on nopein, ei ole samalla henkilönä arvokkain. Oikein vai väärin? Pienillä lapsilla ei alkujaan ole moraalikäsityksiä: mikä on oikein, mikä väärin. Lapset oppivat ne ollessaan yhteistyössä muiden ihmisten kanssa. Omat vanhemmat, opettajat ja muut lapsen läheisyydessä olevat aikuiset ovat esikuvia. Ne näyttävät mallia, mitä tehdä ja kuinka käyttäytyä muita kohtaan. Lapsi tarvitsee läheisyyttä, huolenpitoa, selkeitä sääntöjä ja rajoja. Lapsi, joka kasvaa myönteisessä ympäristössä, saa hyvän kasvualustan ja terveen moraalikäsityksen. Moraali kehittyy sekä ulko- että sisältäpäin. Esim. äiti sanoo, mitä lapsen tulee tehdä ja mitä ei saa tehdä. Pienet lapset eivät ymmärrä miksi, mutta tekevät kuitenkin: kun äiti niin sanoo, muuten äiti tulee vihaiseksi. Ulkoiset säännöt ja vaatimukset alkavat vähitellen muodostua omaksi sisäiseksi omatunnoksi vuoden iässä lapset alkavat asteittain muodostaa ulkoiset omiksi sisäisiksi arvostuksikseen ja omaksi moraalikseen. Vinkki Kirjoita kunkin lapsen nimi paperilapulle ja pane ne koriin tms. Jokainen ottaa sitten itselleen yhden lapun ja katsoo siinä olevan nimen. Hän ei sano sitä muille. Hän panee lapun sukkaan tai muuhun hyvään piiloon koko harjoituksen ajaksi. Hänen tehtävänsä on olla erityisen tarkkaavainen sitä lasta kohtaan, jonka nimi on hänen lapussaan. Tämä lapsi on hänen salainen kaverinsa. Tätä voidaan jatkaa niin, että lapsi paljastaa harjoituksen päätyttyä salaisen kaverinsa nimen ja kertoo, mitä tämä teki erityisen hyvin, miksi toinen on hänen mielestään hyvä kaveri. Yllä oleva perustuu pääasiassa - Eva Arvidsson, Sevil Bremer: En för alla - alla för en - Leena Matikka, Martina Roos-Salmi: Urheilupsykologian perusteet - Harri Hakkarainen ym.: Lasten ja nuorten urheiluvalmennuksen perusteet - Psyykkisen valmennuksen perusteet, Nuori Suomi 10. LEIKIN MERKITYS LAPSEN OHJAAMISESSA Aikuiset pitävät leikkiä usein vain ajankuluna, jota tehdään huvin ja hauskan vuoksi. Lapselle leikki on kuitenkin totista totta. Hänelle se on yksi tapa oppia uusia asioita. Leikeissä lapsi voi harjoitella, kokeilla, muistella ilman, että häntä arvostellaan tai että siitä olisi jotakin seurauksia. Leikki opettaa lasta myös

13 13 luovuuteen, mielikuvituksen hyödyntämiseen ja joustavuuteen. Leikeissä lapsi harjoittelee toisen huomion ottamista. Kaikki yhteiset leikit kehittävät sosiaalisia taitoja. Lapsi oppii ja kehittyy leikinomaisesti, hauskalla ja iloisella tavalla. On väitetty, että liika vakavuus ja systemaattisuus kyllästyttää lasta. Seurauksena voi olla ns. drop out: lapsi luopuu vuotias elää omassa todellisuudessaan. Kun lapsi leikkii kaverinsa kanssa, hän eläytyy ja paneutuu siihen hetkeen koko olemuksellaan. Näin voi käydä harjoituksessakin: lapsi voi eläytyä johonkin aivan muuhun kuin harjoitteluun. Tämä on ymmärrettävää, eikä siitä tulisi lasta moittia. Leiki ja opi - anna lapsen leikkiä, iloita ja oppia Leikkiä voidaan käyttää suunnitelmallisesti osana mm. lapsen taitojen harjoittelua ja oppimista. Tutkimuksin on osoitettu, että monet aikuisiällä menestyneet urheilijat ovat joko itsekseen tai muiden kanssa leikkineet urheilemistaan lapsena. On osoitettu, että lapsuudessaan leikkineet ovat menestyneet leikkimättömiä paremmin ja ovat jatkaneet urheiluharrastustaan pitempään. "Kun olin lapsi, kuvittelin pelaavani Suomen joukkueessa. Halusin pelata kuin Vellu Ketola. Halusin tulla Velluksi". Tällaisia esikuvia ja mielikuvia on ollut monella suomalaisella huippupelaajalla lapsuudessaan. Harjoittelussa on hyvä hyödyntää lapsen näkökulmaa leikkimiseen. Kun lapsi harjoittelee jääkiekkoa, hän oppii mailan käyttöä, oman kehon hallintaa ja yhteistoimintaa muiden kavereiden kanssa. Samaa voi tapahtua silloin, kun lapsi leikkii jääkiekkoa. Lapsi oppii katsomalla ja matkimalla. Lapsi voi kuvitella, että syöttö menee joka kerta suoraan pelikaverit mailan lapaan tai laukaus kauniisti maalin yläkulmaan. Samaistuessaan johonkin urheilijaan, johonkin tekniikkaan tai urheilun tilanteeseen, lapsi oppii sitä samalla. Leikki luo pohjaa urheilussa käytetylle mielikuvaharjoittelulle. Aikuistenkin mielikuvaharjoitus on tavallaan leikkiä. Jos lapsi eläytyy johonkin urheilijaidoliinsa, esim. Ville Peltoseen, hän haluaa täysin rinnoin ja kaikessa olla samanlainen, matkia ja samaistua häneen. Lapsi on tuolloin täysin tosissaan ja keskittynyt olemaan Ville Peltonen. Leikki on lapselle hauskaa, oppiminen tapahtuu kuin itsestään. Se tapahtuu lapsen omasta tahdosta. Hyvin suunniteltujen leikkien yhteydessä voidaan harjoitella mm. samantapaisia liikeratoja ja koordinaatiota kuin itse urheilusuoritus sisältää. Leikkipeleissä voidaan harjoitella myös urheilussa tarvittavia yhteistyötaitoja, peräänantamattomuutta, luovuutta jne. Joukkueurheilun leikeissä voidaan oppia myös peliajatusta, kentän lukemisen taitoa, päätöksentekoa, taktisia kuvioita ja keskinäistä yhteistyötä. Kun otat leikin mukaan systemaattiseen harjoitteluun, kannustat lapsia omatoimisesti leikkimään ja oppimaan urheilemistaan myös kotonaan ja pihoillaankin. Pihaurheilun ei tarvitse olla vakavaa urheilemisen harjoittelua. Tutkimuksen mukaan vuotiaat mieluummin ja helpommin leikkivät kuin osallistuvat systemaattiseen urheiluharjoitteluun. Leikillä saat hauskuutta harjoituksiin. Samalla tavalla lapsi liikkuu silloin, kun se on hauskaa luultavasti enemmänkin. N. 13 -vuodesta eteenpäin tilanne alkaa muuttua: kiinnostus systemaattiseen harjoitteluun lisääntyy ja leikinomaisuus vähenee. Mutta siinäkin iässä eläytyminen jonkun toimintatapaan opettaa omaa tekemistä. Silloin puhutaan jo mielikuvilla harjoittelemisesta tai niillä oppimisesta. Vinkkejä: Näytä lapselle tai katsokaa videolta jokin urheilun tilanne tai jonkun urheilijan suoritus. Pyydä lasta tai lapsia toistamaan tuo leikinomaisesti. Anna lapselle jokin tilanteeseen liittyvä rooli, jota hän toistaa leikinomaisesti. Pyydä lasta valitsemaan jokin ihannoimansa urheilija ja näyttämään, mitä tämä tekee, miltä hän näyttää, miten hän suhtautuu muihin joukkuekavereihinsa tms. Pääasiallinen lähde: Eva Arvidsson, Sevil Bremer: En för alla - alla för en

14 RISTIRIIDAT JA NIIDEN RATKAISEMINEN LAPSIURHEILUSSA Silloin, kun ihmiset ovat tekemisissä keskenään, silloin on myös ristiriitoja. Ne eivät ole kokonaan vältettävissä. Ryhmässä on monia ristiriitojen lähteitä. Ne voivat koskea niin isoja kuin pieniäkin asioita. Usein "pienistä puroista kasvaa iso virta". Ohjaajana sinun on oltava tarkkaavainen ja arvioitava tilanteita sekä päätettävä, milloin niihin pitää puuttua tai milloin annat niiden ratketa itsestään. Ristiriidat usein pahenevat, jos pelaajat syyttävät toisiaan ja puhuvat pahaa toisistaan. Esimerkki: joukkueessasi on monta kunnianhimoista pelaajaa. Kaikki haluavat näyttää, että ovat taitavia ja haluavat tehdä maaleja. Moni haluaa taistella paikasta ykkösketjussa. Kaikille siinä ei kuitenkaan ole paikkaa. Olet ajatellut, että Pekka sopii puolustajaksi, mutta hän itse ei halua. Saat lisäksi puhelun Pekan isältä, joka tukee Pekan toivomuksia. Miten ongelma ratkaistaan? Tämä on valmentajalle tuttu asia. Monet silmät katsovat sinua. Pekka ja hänen isänsä, muut vanhemmat sekä muut joukkueesi pelaajat odottavat, miten ratkaiset tilanteen. On selvää, että kaikki eivät saa tahtoaan läpi. Muista, että et voi eikä pidäkään miellyttää kaikkia. Sinun on syytä varata aikaa siihen, että kerrot ja perustelet, mitä olet ajatellut. On tärkeää, että sekä Pekka että hänen isänsä voivat lähteä keskustelusta pää pystyssä. On tärkeää menetellä niin, että Pekka ei koe saavansa valmentajan taholta negatiivista arvostusta eikä tunne itseään "raakatuksi" valinnoissa. Viime kädessä ohjaaja päättää. Harkitse ja ole johdonmukainen. Ryhmän paine voi tuottaa ongelmia Myös lapsijoukkueessa ilmapiiri voi muodostua sellaiseksi, että lapsi ei uskalla ilmaista omia ajatuksiaan tai olla eri mieltä. Ne, jotka ajattelevat toisin, hiljennetään tavalla tai toisella. Ryhmän henki huononee. Kehitys pysähtyy. Tällaisesta ryhmästä tulee helposti tehoton. Se voi tuottaa yksinkertaisia virheitä. Yksi ryhmän vaikutuksista on, että pelaajat väistelevät omaa vastuutaan ja siirtävät vastuun muille. Kun saan kiekon, syötän sen pois, että en tee virhettä. Pelaajille on muodostunut etukäteen odotuksia. Kyllä Pekka tekee maalit. Siitä seuraa, että vastuu siirretään pois itseltä muille. Ryhmässä pääsee helposti piiloon. On erilaisia ristiriitoja Jotkut riidat ovat normaaleja, jokapäiväisiä. Joskus jotkut pelaajat ovat huonolla tuulella. Toiset ovat innostuneita, toiset eivät. Käydään pikkusanailua, -vinoilua. Toiset tuntevat toisensa paremmin, jolloin käytetään ärsyttäviä sanoja ilman suurempaa tarkoitusta. Ollaan kuin sisarukset keskenään. Pidetään kaverista loppujen lopuksi. Monet asiat selviävät ilman sen suurempaa puuttumista. Huomaat, että ei siitä riitaa synny. Tilanteet voi nähdä usein suoraan lasten ilmeistä ja kehon kielestä. Ne, jotka puoliksi nahistelevat, älä välitä niistä. Ne kyllä selviävät. He ovat usein kavereita keskenään. Anna heidän olla ja jatkaa. Sen voit antaa mennä ohi. Mutta toisinaan ohjaajan on hyvä pysähtyä ja pitää tuumaustauko. Ehkä on tarpeen keskustella yksityisesti yhden lapsen kanssa tai joskus jopa kaikkien pelaajien kanssa. Sellaiset pelaajat, jotka vetäytyvät, jotka ottavat raskaasti tai ovat huolissaan, ovat vaikeampia. Porukassa voi olla myös lapsia, jotka eivät uskalla olla mukana muiden kanssa. He helposti menettävät malttinsa. Osa ei osaa leikkiä, ei osaa tehdä eroa leikin ja toden välillä. Kuinka tällaista autetaan? Kannusta ja rohkaise heitä. Anna myönteistä palautetta. Anna tehtäviä, joista he selviävät. Joskus apua voi saada ryhmästä. Voit ehkä jakaa ryhmän uudelleen. Siitäkin voi olla apua, jos sijoitat helposti riitaan joutuvan lapsen sellaisen rinnalle, jota porukka arvostaa. Kannusta muita ottamaan kaveri mukaan ja tukemaan häntä. Ei ole yhtä ratkaisua. Kysy muilta ohjaajilta. Kokeile, mikä toimii.

15 15 Kiusaaminen Kiusaamiselle on tyypillistä, että se on toistuvaa ja säännöllistä. Sen kohteena oleva kokee asian kielteisenä. Kiusaaminen voi esiintyä loukkaavana puheena tai käytöksensä, ulkopuolelle sulkemisena, ahdisteluna, tönimisenä... Kiusaamista esiintyy usein silloin, kun ryhmässä esiintyy syyttävä ja puolustava ilmapiiri (vastakohtana luottavalle ja tukevalle). Liian suuri keskinäinen kilpailu saattaa aiheuttaa kateutta ja kiusaamista. Tällaiselle tulee olla herkkä. Sitä ei saa väheksyä. Kiusaamiseen on heti puututtava. Se vaatii tarkkoja, tiukkoja ja usein voimakkaita toimenpiteitä. Vain näin kiusaaminen saadaan heti loppumaan. Joskus valmentaja tarvitsee tässä muiden apua toiminnassaan. Näihin luultavasti törmäät. Mitä silloin teet? Seuraavassa tilanteita, joita saatat kohdata valmentajana ja joihin on hyvä valmistautua etukäteen - lapset ja varsinkin heidän vanhempansa asettavat valmentajalle kohtuuttoman suuria vaatimuksia. Siksi on hyvä tunnustaa, että yksi ihminen ei voi osata kaikkea. Selvitä itsellesi, missä tulet onnistumaan (vahvat puolesi) ja missä tarvitset apua tai uutta opettelua. Kysy muilta. Pyydä heitä mukaan. - joskus voi käydä niin, että lapset säntäilivät sinne ja tänne, tekevät niitä näitä tai puhua pälpättävät. Tee harjoituksiisi tarkka ohjelma niin, että lapset oppivat tietämään, mitä harjoituksissa tapahtuu. Pidä ohjakset käsissäsi. Tämä luo lapsille turvallisuutta ja luottamusta. - joskus lapset eivät pysty keskittymään. Lapset voivat olla väsyneet, nälkäisiä tai levottomia. He eivät aina ole innostuneita. He eivät aina ymmärrä, mitä heidän odotetaan tekevän. Tehtävä voi olla heille epäselvä. Uskalla keskeyttää harjoitus, jos huomaat, että lasten mielestä se on vastenmielistä tai jos he eivät ole kiinnostuneita tai motivoituneita. Mieti uudelleen, mitä teette. - joskus sattuu loukkaantumisia. Huolehdi siitä, että hallitset ensiavun ja loukkaantumisen käsittelyn. Sovi selkeistä vastuista: kuka vastaa ensiavusta, kuka rauhoittaa muut pelaajat... Miten toimia hankalimmissa tilanteissa? Useimmat jutut selviävät itsestään. Niihin ei kannata puuttua. Joskus taas niitä ei voi jättää, siirtää tai vain unohtaa. Niihin on puututtava. Jokainen ristiriita on ainutkertainen. On yhtä monta totuutta, kuin joukkueessa on pelaajia. Tai yhtä monta totuutta, kuin riidassa on osapuolia. Ohjaajana sinun tulee perehtyä siihen, ottaa siihen kantaa ja yrittää ratkaista ongelma. Sinun on hyvä ottaa puolueeton asenne, toimia kuin sovittelija. Ensimmäiseksi sinun on arvioitava, puututko siihen vai et. Jos päätät puuttua tapahtuneeseen, on tärkeää, että tapahtumasta ei ole saanut kulua liian kauan, ennen kuin ryhdyt toimeen. Esimerkki: joku kiroilee, tönii toista asiattomasti, kiusaa... Ensimmäinen askel on se, että käyt käsiksi asiaan heti, kun se ilmenee. Usein parasta on, että selvität asian koko joukkueen edessä. Lapset rauhoittuvat, kun he näkevät, että otat komennon käsiisi etkä yritä väistää sitä. Sinusta tulee malli ja esikuva, se luo turvallisuutta. Toisinaan taas on hyvä menetellä niin, että annan tapahtuneen mennä, mutta puhut asian selväksi myöhemmin osapuolien kanssa. Jos esimerkiksi tiedät, että jollakin on vaikeuksia kotona tai koulunkäynnissä tms. Tämä voi aiheuttaa ylireagointia. Silloin on hyvä puhua lapsen kanssa kahden kesken. Ole aktiivinen kuuntelija. Ratkaistessasi hankaluutta tai riitaa on tärkeää, että olet itse keskittynyt asiaan ja kuuntelet, mitä osapuolilla on sanottavaa. Jokaisella tulee olla mahdollisuus kertoa oma käsityksensä tapahtuneesta, saada sanoa mielipiteensä ja puhua kaikki sanottavansa. On oleellista, että et ota kantaa asiaan liian aikaisin. Silloin sinulla on aikaa ymmärtää tapahtuma, löytää ratkaisu, jonka kaikki voivat hyväksyä. Tee jatkokysymyksiä. Silloin voit selvittää tapahtuman tarkemmin itsellesi ja saada siitä oikean kuvan. Vedä asiat yhteen, yritä löytää yhteisymmärrys ratkaisusta tai mahdollisesta kompromissista. Joskus voi olla tarpeen sekin, että teet kysymyksiä myös koko ryhmälle. Selvitä, mitä mieltä muut ovat ryhmässä. Keskustele siitä, "kuinka me toimitaan joukkueessa". Mikä on hyväksyttävää ja mikä ei? Mitä

16 16 tehdään esimerkiksi silloin, kun kiroillaan, kun ryhmässä on eri kulttuureista olevia? Sellaiset asiat, jotka koskevat suhtautumista ja asenteita toisiin ja harjoitteluun on hyvä käsitellä koko ryhmän kesken. Henkilökohtaisista asioista on parempi puhua kahden kesken. Tavoitteena on, että kukaan ei saisi tuntea hävinneensä. Kun ongelma tai ristiriita on ratkaistu, osapuolet tuntevat usein itsensä entistä vahvemmiksi. Siitä on hyvä mennä eteenpäin. Sama vielä tiiviisti: Miten sinun on hyvä toimia hankalissa tilanteissa? - harkitse, valmistaudu siihen, mihin haluat puuttua - yritä ymmärtää. Anna jokaisen, jota asia koskee, esittää oma näkemyksensä siitä, mitä on tapahtunut. Yritä ymmärtää tapahtumien kulku, arvioimatta tai ottamatta siihen kantaa. Väärinymmärrykset on hyvä selvittää. - osoita, että välität henkilöistä ja joukkueesta. Osoita, että haluat pitää huolta hyvistä suhteista joukkueessa ja pelaajien välillä. Osoita, että haluat saada hyvän ratkaisun - ole herkkä ja tarkka. Varmista, että ymmärrät oikein. Kun kuvaat ongelmaa, yritä olla selkeä ja oikeisiin asioihin keskittynyt. Esitä asia lyhyesti ja tarkasti. - etene asteittain ratkaisuun. Vinkkejä. Laadi joukkueesi kanssa yhteiset pelisäännöt : miten toimitte yhdessä, mikä on hyvää ja mikä ei ole hyväksyttävää. Ota mukaan myös vanhemmat. Sopikaa myös siitä, mitä seuraa, jos sovittuja pelisääntöjä rikotaan. Palkitse ja huomaa, kun niitä noudatetaan. Aarrelaatikko: lapset panevat laatikkoon kysymyksiä. Kerran viikossa tai kuukaudessa otatte kysymykset esille ja katsotte yhdessä, mitä kysymyksiä on esitetty. Jokainen saa antaa vastauksen kysymykseen. Kysymystä ei saa arvostella. Vihreä, keltainen ja punainen kortti: valmentaja, lapset ja heidän vanhempansa päättävät yhdessä yhteisistä säännöistä, mikä on hyvää, sallittua ja mikä kiellettyä joukkueen toiminnassa. Eri väliset kortit muistuttivat käytännössä, miten sääntöjä noudatetaan. Vihreä: hyvää toimintaa. Keltainen: ole varovainen, saattaa olla luvatonta. Punainen: sääntöjen vastaista, ei hyväksyttävää, johtaa rangaistukseen. Huom. kohtuus kaikessa. Huumori mukana. Ei liian tosikkomaista. Yllä oleva perustuu Eva Arvidsson, Sevil Bremer: En för alla - alla för en 12. ROOLIT LAPSIJOUKKUEESSA Lapset huomaavat nopeasti, kutka ovat taitavia, nopeita, hitaita, hyviä maalintekijöitä jne. Samalla tavalla he havaitsevat kuka on ryhmän kunkku, kenellä on vaikutusta ja kenellä sitä ei ole. Sen jälkeen, kun lapset ovat muodostaneet oman käsityksensä ryhmän keskinäisestä järjestyksestä, tämä vaikutelma on melko pysyvä. Kaikki arvostavat joukkueen maalintekijöitä. Toinen maalintekijä on ystävällinen ja avulias muita kohtaan niin harjoituksissa kuin peleissäkin. Hänen tapansa toimia luo myönteistä ilmapiiriä joukkueen keskuudessa. Toinen maalintekijä tuntee arvonsa, nostaa itseään esille ja rehvastelee. Hän saa aikaan joukkueessa jännittämistä ja epävarmuutta. Hänen eleitään ja mielipiteitään pelätään. Jokaisessa joukkueessa lapset ovat erilaisia. Heidän ominaisuutensakin vaihtelevat mm. kehityseroista johtuen. Ohjaa voi omalla asennoitumisellaan ja toiminnallaan vahvistaa tai vaikuttaa siihen, millaisen roolin lapsi saa ryhmässään. Se, miten ohjaaja suhtautuu em. maalintekijöiden tapaan toimia, vaikuttaa merkittävästi joukkueen pelaajien keskinäisiin suhteisiin. Se vaikuttaa siihenkin, miten kumpikin maalintekijä näkee itsensä osana joukkuettaan.

17 17 Lapsijoukkueessa pelaajien kesken muodostuu melko nopeasti omat roolinsa. Yleensä ne ovat melko samanlaisia ryhmästä riippumatta. Roolit tukevat usein toisiaan. Seuraavassa on esimerkkejä tyypillisimmistä rooleista ja samalla esimerkkejä siitä, miten ohjaaja voisi suhtautua niihin. PORUKAN PARAS on tunnollinen harjoittelija ja hoitaa peliroolinsa esimerkillisesti. Hän noudattaa yhteisiä pelisääntöjä. Hän tukee ja kannustaa joukkuetovereitaan. Peleissä on vaara, että muut luottavat häneen liikaa, jolloin muiden ei tarvitse yrittää parastaan. OHJAAJA: Kannusta häntä kehittämään edelleen itseään. Aseta hänelle tähän liittyviä tavoitteita. Älä vertaa häntä liian selvästi muihin pelaajiin. Hän saattaa olla tässä vaiheessa fyysisesti muita kehittyneempi. Hänellä saattaa olla tarpeita panostaa myös sosiaaliseen puoleen. Varo sitä, että otat hänet suosikiksesi. LAISKA käy kyllä harjoituksissa, mutta ei ole kovin innostunut niissä. Hän on keskittynyt muuhun kuin harjoitteluun tai hyviin pelisuorituksiin. Hän saattaa häiritä muiden keskittymistä. OHJAAJA: Selvitä, miksi lapsi on mukana: vanhempien halusta? kavereiden mukana? omasta tahdostaan? Auta lasta huomaamaan oma kehittymisensä harjoitusten seurauksena. Sovi hänelle omaa kehittymistä koskevia tavoitteita. Anna hänelle tehtäviä, joissa hän onnistuu. Kannusta ja kehu häntä, kun hän onnistuu. HUOMIONHALUINEN on aktiivinen, aloitteellinen ja rohkea lapsi. Hän saattaa olla kiinnostunut siitä, miten muilla menee. Mutta useimmiten hän on keskittynyt itseensä. Hän haluaa olla keskipisteenä. Hän haluaa, että hänet huomataan. Hän saattaa olla joskus riidan haastaja. Ryhmälle usein on mukavaa ja helpottavaakin, että joku puhuu joukkueen puolesta eri yhteyksissä. OHJAAJA: Yritä välttää sitä, että menet mukaan hänen huomionkipeyteensä. Harkitse rauhassa, mitä teet ennen kuin päätät, miten toimit lapsen kanssa. Älä ryhdy joukkueen nähden keskusteluihin tai puolustautumaan. Yritä pitää kiinni omasta toimintatavastasi. Arvosta lapsen aloitteellisuutta ja rohkeutta. KUNNIANHIMOINEN lapsi haluaa ohjata ja määräillä. Hän usein puolustaa ryhmän arvoja. Hän toimii ryhmän omatuntona. Usein hän esiintyy kaikkitietävänä. Kunnianhimoinen hakee ohjaajan hyväksyntää ja vahvistusta omalle toiminnalleen. OHJAAJA: Ole selkeä ja päättäväinen. Näytä, että sinä päätät tässä joukkueessa. Tue kuitenkin lasta niin, että otat esille hänen esittämän tärkeän asian tai kysymyksen. Keskustele koko joukkueen kanssa tästä asiasta. TOUHUKAS haastaa ryhmää hälisemällä ja olemalla rasittava. Hän ei osaa lopettaa eikä häntä saada muuttamaan käytöstään vaikka häntä siihen kehotettaisiin. Touhukas työntyy aina esille ja korostaa itseään. Useimmiten on kysymys siitä, että hän on pelokas ja tuntee itsensä epävarmaksi. Ylivilkas lapsi saattaa käyttäytyä samalla tavalla. Hän ei voi kuitenkaan itse mitään luonteelleen. OHJAAJA: Anna tällaiselle lapselle sellaisia tehtäviä, että hän voi purkaa energiaansa luonnollisella tavalla. Lasta ei kannata torua tai moittia muiden lasten kuullen. Se vain pahentaisi asiaa. Jos halua arvostella lasta, keskustele hänen kanssaan kahden kesken. Joukkueen toiset lapset oppivat suhtautumaan luontevasti ylivilkkaaseen lapseen. VETÄYTYJÄ ei useinkaan puhu juuri mitään. Hän antaa itsestään ujon ja epävarman kuvan. Hän antaa muiden mennä aina edellä tai antaa muiden tehdä ensin. Hän jää helposti sivuun. Muut tuntevat olevansa hänen seurassaan osaavia ja jämeriä.

18 18 OHJAAJA: Tue tämän lapsen itseluottamusta. Kannusta ja kehu häntä niin usein, kun näet siihen aihetta. Poimi lapsesta esiin hänen hyvät puolensa ja vahvista niitä. Kysy lapselta sellaisista asioista, joihin tiedät hänen osaavan vastata. Anna hänelle sellaisia tehtäviä, joista hän selviytyy. SYNTIPUKKI saa ja usein ottaa itsekin niskoilleen liian monet joukkueen epäonnistumisista. Hän korostaa omiakin virheitään. Joukkueelle on helpotus, jos se voi keskittyä tämän virheisiin tai purkaa omia pettymyksiään syntipukin niskoille. Silloin muiden pelaajien ei tarvitse arvioida tai arvostella omaa tekemistään. He voivat kohdistaa kielteiset tunteensa syntipukkiin. OHJAAJA: Yritä selvittää ja kiinnittää huomiota siihen, mikä on tämän asian taustalla. Onko kysymys itsetunnosta? Mitä pelissä tai harjoituksissa on oikeasti tapahtunut? Onko joku toinen joukkueen pelaaja ärsyttänyt häntä tai saanut hänet toimimaan syntipukin roolin mukaisesti? Vahvista positiivisuutta ja myönteistä suhtautumista tähän pelaajaan. Näin voit nostaa hänen arvostustaan joukkueessa. PELLE yrittää pilailla ja hauskuttaa. Tällä on hyvätkin puolensa: se helpottaa silloin, kun joukkue on epävarma tai jännittynyt. Sillä voi olla myös kielteisiä vaikutuksia. Joukkueen ja pelaajien saattaa olla vaikea keskittyä, jos pelle koko ajan kiinnittää huomiota itseensä ja juttuihinsa. Pelle usein kokee saavansa arvostusta silloin, kun muut nauravat hänelle. Mutta hinta saattaa olla se, että häntä ei oteta vakavasti silloinkaan, kun siihen olisi tarvetta. OHJAAJA: Hauskaa pitää olla. Nauru on yleensä hyväksi. Kiinnitä kuitenkin vakavasti huomiota siihen, mikä on sen takana: Sehän on hauskasti sanottu, mutta on siinä ituakin, mitä Pekka sanoo On hyvä poimia esille se, mitä hauskaksi tarkoitettu juttu saattaa pitää sisällään. Edellä esitetyt toimintatavat kuvaavat ns. joukkueen epävirallisia rooleja. Ohjaajan on hyvä kiinnittää tällaisiin huomiota. Usein käy niin, että ohjaaja luottaa liiaksi ns. virallisiin rooleihin (esim. joukkueen kapteeni) ja uskoo, että ne pätevät ja ovat tehokkaita. Epävirallisille rooleille on usein tyypillistä se, että ne muodostuvat kestäviksi. Niistä irtaantuminen on hankalaa. Pelaajille on muodostunut odotuksia toistensa tavoista toimia. Lapset helposti itsekin kiinnittyvät silloin rooleihinsa. Velikulta on aina velikulta jne. Ohjaajan on syytä huomata roolien muodostuminen ja yrittää estää niiden muodostuminen liian kiinteiksi. Vinkki: Anna lapsille erilaisia rooleja ja pyydä heitä käyttäytymään niiden mukaisesti. Anna rohkealle ujon rooli ja päinvastoin. Voit pyytää lapsia käyttäytymään myös niin, kuin heidän idolinsa tekevät. Pääasiallinen lähde: Eva Arvidsson, Sevil Bremer: En för alla alla för en 13. LASTEN VANHEMMAT JA LAPSEN URHEILEMINEN Lasten vanhemmat ovat yleensä sitoutuneet vahvasti lapsensa urheilemiseen. Heillä on tähän monenlaisia syitä ja tavoitteita. Useimmiten lapsen urheileminen lähtee siitä, että vanhemmat tuovat hänet urheilun piiriin. Monesti vanhemman oma aikaisempi urheilutausta vaikuttaa siihen, mihin urheilulajiin lapsi tulee. Jalkapalloilijan lapsi aloittaa jalkapallokoulussa, jääkiekkoilijan lapsi jääkiekkojoukkueessa. Vanhemmat näyttelevät myöhemminkin suurta roolia lapsen urheilussa: taloudellinen tuki, kuljetukset, kannustaminen, palaute suoriutumisesta. Vanhempien esimerkki ja vanhempien mielipiteet ovat tärkeitä lapselle varsinkin lapsuusvuosien aikana. Vaikka kaverien vaikutus myöhemmin kasvaa, vanhemmat ovat edelleen tärkeitä lapselle. Vanhempien arvostukset ja toiminta vaikuttaa siihen, miten lapsi suhtautuu urheilemiseensa ja siihen mikä ylläpitää hänen kiinnostustaan urheiluun. Tiivistetysti voidaan kuvata, että seuraavat vanhempien asenteet

19 19 tukevat lapsen halua olla mukana joukkueen toiminnassa: painopiste on uuden oppimisessa ja suoritusten paranemisessa, ei painosteta lasta tuloksiin tai sijoituksiin, kannustetaan lasta yrittämään parhaansa niin usein kuin mahdollista, tuetaan lasta myötä- ja vastamäessä, kannustetaan lasta olemaan itse aktiivinen, opetetaan lasta arvostamaan joukkuetovereitaan. Vanhempien tukeva, mutta ei painostava asenne saa lapsen viihtymään ja pitää lapsen parhaiten urheiluharrastuksen piirissä. Tulokset tulevat myöhemmin. Amerikan olympiakomitea tutki (ks. Idrottens karriärövergångar) menestyneitä urheilijoita. Yksi menestykseen liittyvä yhteinen piirre liittyi huippu-urheilijoiden vanhempien asenteisiin. Urheilijat kertoivat, että heidän vanhempansa eivät olleet kiinnostuneita pelkästään mitaleista ja tuloksista. Vanhemmille tärkeintä oli lapsen ilo ja kehittyminen. Vanhemmat veivät lapsensa urheiluharrastuksen piiriin ja antoivat myönteistä palautetta. He eivät osallistuneet aktiivisesti varsinaiseen valmentamiseen tai urheilemiseen. He nauttivat itsekin siitä, kun lapsi viihtyi. He tukivat lastaan käytännön asioissa ja varmistivat taloudelliset mahdollisuudet olla mukana. He kannustivat lastaan aktiiviseen vapaa-ajan viettoon. He antoivat lapsilleen mahdollisuuden kokeilla erilaisia asioita. He vahvistivat lapsen myönteistä asennoitumista. He myös uskoivat lapsen kykyihin. He kannustivat lapsiaan siihen, että koskaan ei saa antaa periksi. Lapset kokivat saamansa tuen aidoksi välittämiseksi. He oppivat urheilemisen ilon vanhemmiltaan. Vanhemmat osallistuvat monella tavalla joukkueen toimintaan. Useimmiten he ovat välttämättömiä toiminnan pyörittämisen kannalta. Useimmat vanhemmat ovat voimavara myös urheiluseuran ja urheilemisenkin kannalta. Monet lasten vanhemmat ovat samalla myös valmennustehtävissä. Vanhempien toimintaan voi liittyä ongelmiakin. Jotkut vanhempien tekemiset eivät tue lapsen tai joukkueen toimintaa. Tällaiset vanhemmat ovat vähemmistönä, mutta usein näkyviä ja äänekkäitäkin. Vanhempien toiminta kentän ulkopuolella voi haitata niin valmentajan kuin lapsenkin keskittymistä urheilemiseen. Ohjaajan ja valmentajan tulisi voida keskittyä pelaajiin ja pelaamiseen ja sulkea kentän reunalla tai katsomoissa huutelevat vanhemmat pois mielestään. Jotkut vanhemmat puuttuvat valmentamiseen, pelaamiseen, pelaajavalintoihin jne. Vanhemmilla voi olla omia, valmentajan näkemyksistä poikkeavia mielipiteitä lapsensa taidoista ja suorituksista. Jotkut haluaisivat nostaa lastaan parempiin asemiin joukkueessaan, jne. Tällainen on valmentajalle kiusallista. Se vie aikaa sekä keskittymisen vääriin asioihin. Lapsen kokevat ahdistusta silloin, kun huomaavat, että vanhemmat eivät ole tyytyväisiä hänen suoriutumiseensa. Näin käy varsinkin silloin, jos lapsi on yrittänyt parhaansa. Lapset helposti häpeävät vanhempiaan, jos nämä käyttäytyvät ärsyttävästi muita kohtaan. Toisaalta vanhemmat eivät ole itse tietoisia siitä, että heidän lapsensa kokevat vanhempien puheet tai eleet häpeällisinä tai painostavina. Vanhempien liiallinen tulosten, mitalien ja sijoitusten korostaminen ahdistaa lasta. Hän saattaa menettää kiinnostuksen itsensä kehittämiseen. Ja varsinkin, jos tulosta ei heti tulekaan, hän kyllästyy. Hän saattaa luopua urheilustaan. On syytä huomata, että tällainen asenne ja tällaiset odotukset stressaavat myös vanhempia itseään. Mitä ohjaaja ja valmentaja voi tehdä vanhempien sitouttamiseksi oikealla tavalla? Miten saat hänet toimimaan joukkueesi hyväksi? Mitä hän voi tehdä vaikeuksien estämiseksi? Seuraavassa muutamia toimintaperiaatteita: Keskustele vanhempien kanssa säännöllisesti esim. ennen kauden alkamista joko yhteisissä tilaisuuksissa tai kaksistaan. Valmistaudu keskusteluihin hyvin.

20 20 Kerro, mitä tutkimukset ja oma kokemuksesi kertoo siitä, mikä lapsia motivoi ja kannustaa. Keskustele niistä vanhempien kanssa. Tuo esille se, että heidän tapansa toimia vaikuttaa siihen, miten lapsi kokee urheilemisen ja vanhempansa. Sijoittumisen seuraamisesta ja vertailusta luopuminen rauhoittaa myös vanhempia. Keskustele vanhempien kanssa joukkueen tavoitteista tulevalle kaudelle. Keskustele myös siitä, mitä tavoitteita asetat yksittäisten pelaajien toiminnalle. Tee tämä tarvittaessa lapsikohtaisesti. Kerro ja keskustele harjoittelun periaatteista. Kerro ja keskustele myös siitä, miten arvioit lasten harjoittelua ja pelaamista. Sovi vanhempien kanssa niistä periaatteista, joilla he voivat tukea joukkueen ja lapsen kehittymistä. Kiitä ja kehu vanhempia silloin, kun he tukevat sinua ja pelaajia sopimallanne tai muuten esimerkillisellä tavalla. Keskustele ja kerro pelauttamisen ja pelaajavalintojen periaatteista. Ota vanhemmat sopivalla tavalla mukaa pelaajia koskevien pelisääntöjen laatimiseen. Tärkeintä on kuitenkin, että lapset ovat mukana laatimassa itselleen pelisääntöjä. Ota vanhempien kanssa esille mahdollisia ongelmia, joita saattaa ilmetä. Sopikaa, miten niissä on hyvä toimia. Laadi tarvittaessa pelisäännöt siitä, miten vanhemmat osallistuvat lapsensa urheilemiseen. Sovi vanhempien kanssa, miten he voivat tukea joukkuetta käytännön asioissa: kuljetukset, kannustuslaulut tai -huudot, muut joukkueen yhtenäisyyttä vahvistavat teot Järjestä vanhemmille mahdollisuus tutustua toisiinsa ja keskustella joukkueen toiminnasta. Usein vanhemmat odottavat harjoituksissa lapsiaan. Hyödynnä tämä hetki ja mahdollisuus. Järjestä niin, että he voivat tutustua toisiinsa, keskustella keskenään lastensa urheilemiseen liittyvistä asioista, keskustella myös ohjaajan kanssa. Sovi vanhempien kanssa siitä, miten pidätte yhteyttä toisiinne. Myös siitä, milloin ja millä tavalla vanhemmat antavat palautetta ohjaajalle. Sopikaa siitä, että ohjaaja tai valmentaja päättää harjoittelua ja pelaamista koskevat asiat. Avoimuus ja aito vuorovaikutus ovat avainasioita. Asioista on parempi keskustella etukäteen kuin jälkikäteen. Lähteet: Eva Arvidsson, Sevil Bremer: En för alla alla för en; Sverker Bengtson, Johan Fallby: Idrottens karriärövergångar; Psyykkisen valmennuksen perusteet, Nuori Suomi, 14. TÄTÄ LAPSI ODOTTAA VANHEMMILTAAN? Älä anna minulle teknisiä tai taktisia neuvoja silloin, kun peli on käynnissä. Se sotkee peliäni. Voitko toimia näin muulloinkin? Älä vihastu minulle tai arvostele minua, vaikka häviäisimme tai tekisinkin virheitä. Älä pane liian suurta painoa sille, voitinko ja hävisinkö. MM-kisat eivät ole vielä huomenna. En jaksa niihin saakka, jos painostat minua koko ajan. Kehu minua silloin, kun olen oppinut jotain uutta tai taistellut ja yrittänyt loppuun saakka. Kun annat minulle palautetta pelin jälkeen, keskity siihen, miten asennoiduin peliin ja millainen oli taistelutahtoni. On oikein, että sinulla on näiden suhteen odotuksia. Voit olla kriittinen arvioinneissasi. Mutta sen tulisi koskea asennettani ja sitä, taistelinko huonosti tai enkö tehnyt parastani. Voit antaa minulle käytännön asioihin liittyviä ohjeita: mitä ja milloin minun tulee syödä ja juoda, milloin on aika aloittaa verryttely, miten huolehdin hyvästä ja riittävästä nukkumisesta..