Paraisten kaupungin lausunto maantien 180 eli Saaristotien toimenpidesuunnitelmasta, Koulukadun ja Kaarinan välinen osuus
|
|
- Juho Salminen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Ympäristölautakunta Kaupunginhallitus Paraisten kaupungin lausunto maantien 180 eli Saaristotien toimenpidesuunnitelmasta, Koulukadun ja Kaarinan välinen osuus 1731/ /2014, 1861/ /2015 Ympäristölautakunta Valmistelija Tekninen suunnittelija Matias Jensén, puh Esittelijä Kaupungininsinööri Manne Carla, puh Paraisten kaupungin ympäristöosasto on laatinut maantien 180 eli Saaristotien toimenpidesuunnitelman ELY-keskuksen ja Kaarinan kaupungin kanssa. Toimenpidesuunnitelma kattaa Paraisten keskustassa sijaitsevan Koulukadun ja Kaarinassa sijaitsevan Puistotien välisen tieosuuden. Suunnittelutyöstä ovat vastanneet hankepäällikkö Matti Vuolamo ja Antti Soisalo Destia Oy:stä. Työryhmässä Varsinais-Suomen ELY-keskusta ovat edustaneet Matti Kiljunen, Jaakko Klang ja Piritta Keto ja Kaarinan kaupunkia Raine Ruohonen. Manne Carla ja Matias Jensén ovat edustaneet Paraisten kaupunkia. Saaristotien toimenpidesuunnitelma Toimenpidesuunnitelman tavoitteena on ollut liikenneturvallisuuden kohentaminen ja liikenteen sujuvuuden parantaminen. Suunnitelmassa selvitettiin muun muassa seuraavia keskeisiä liikenneturvallisuustekijöitä: - Liikenneturvallisuus, Saaristotien vaarallisten liittymien poistaminen ja/tai yhdistäminen - Saaristotien, Kirkkoesplanadin ja Norrbyn Rantatien risteysalueen vaihtoehtojen tarkastelu joko kiertoliittymänä tai liikennevalo-ohjauksena - Kulkuyhteydet linja-autopysäkeille - Nopeusrajoitukset ja mahdolliset vaihtuvat nopeusrajoitukset - Mopoliikenteen sijoittaminen kevyen liikenteen väylälle tai vaihtoehtoisesti ajoradalle. Haasteena suunnittelu- ja tarkasteluvälillä on suuri keskimääräinen vuorokausiliikennemäärä, lähes ajoneuvoa vuorokaudessa, joista raskaita ajoneuvoja noin 650 vuorokaudessa. Toisen ratkaisevan tekijän muodostavat useat vaara- ja ongelmapaikat, jotka aiheutuvat yksityistieliittymien suuresta lukumäärästä, mikä vaikuttaa liikenneturvallisuuteen. Erityisesti kääntyminen vasemmalle Saaristotieltä tai Saaristotielle aiheuttaa jonoutumista, sillä erillisiä kääntymiskaistoja ei ole. Kaarinassa Kuusistonkaaren liittymän läheisyyden uuden asutusalueen kasvanut asukasmäärä on heikentänyt liikenneturvallisuutta ja liikenteen sujuvuutta Saaristotien liittymässä. Toimenpidesuunnitelmassa on 14 erillistä toimenpidettä, joista osa on pienempiä
2 ja osa suurempia. Suunnittelija on sekä ottanut kantaa parannustoimenpiteisiin että ehdottanut toimenpiteitä, ja lisäksi hän on esittänyt parannustoimenpiteistä kustannusarvion. Eri toimenpiteiden kustannusarvio on yhteensä 1,25-1,75 miljoonaa euroa. Kalliimpaan, 1,75 miljoonan euron kustannusarvioon sisältyy kiertoliittymän rakentaminen Saaristotien, Kirkkoesplanadin ja Norrbyn Rantatien liittymään, kun taas halvemman kustannusarvion mukaan paikalle ehdotetaan liikennevalo-ohjausta kiertoliittymän sijasta. Toimenpidesuunnitelman valmistumisen ja tilaajalle luovuttamisen jälkeen Paraisten kaupungin ja ELY-keskuksen edustajat ovat kokoontuneet kahdesti. Toiseen tapaamiseen osallistuivat myös Vainion liikenne Oy:n edustajat, kokouskutsu oli lähetetty myös kuljetusyhtiö Powder-Trans Oy:lle. Tarkoituksena oli toimenpidesuunnitelmassa esitettyjen toimenpiteiden laittaminen tärkeysjärjestykseen yhteistyössä tarpeiden ja toteuttamisedellytysten pohjalta. Suunnitelmassa esitettyjen toimenpiteiden lisäksi ELY-keskus ehdotti Kaarinan ja Paraisten keskustan välisen tieosuuden nopeusrajoituksen harmonisointia, niin että nopeusrajoitus olisi 70 km/h nyt vuorotellen vaihtuvien 60 km/h ja 80 km/h sijaan. Poikkeuksen muodostaisi Saaristotien, Lielahdentien ja Ali-Kirjalantien liittymä, jossa nopeusrajoitus olisi jatkossakin 60 km/h. Syynä tähän on liittymäalueella oleva suojatie, joka estää nopeuden korottamiseen 70 kilometriin/h, ellei liittymään asenneta liikennevaloja. Vainion Liikenne Oy oli kutsuttu paikalle nopeusrajoituksen harmonisointiehdotuksen johdosta, koska nopeusrajoituksen korottaminen joillakin osuuksilla 60 kilometristä/h 70 kilometriin/h vaikuttaa linja-autoliikenteeseen ja väistymisvelvollisuuteen linja-autopysäkeillä. Nopeusrajoituksen ollessa 60 km/h muu liikenne on velvollinen väistämään ja antamaan tilaa linja-autopysäkeiltä kääntyville linja-autoille. Linja-autoyhtiön edustajat eivät pitäneet ehdotusta ongelmallisena ja yhtyivät ehdotukseen. Myöskään ehdotus liikennevaloista Saaristotien, Kirkkoesplanadin ja Norrbyn Rantatien liittymään ei ollut linja-autoyhtiölle ongelma, sillä suurin osa linja-autoliikenteestä kulkee Kalkkitien kautta. Toimenpiteet jaetaan ykkös- ja kakkosvaiheeseen tärkeysjärjestyksen mukaan. Ykkösvaiheeseen kuuluvat seuraavat toimenpiteet: - Hietapellonkadun tieliittymän katkaisu Saaristotielle. Toimenpide edellyttää asemakaavamuutosta ja korvaavaa kulkuyhteyttä. - Saaristotien, Lielahdentien ja Ali-Kirjalantien linja-autopysäkille johtavan kulkuyhteyden perustaminen. - Valoniementien alikulun kevyen liikenteen väylän viitoituksen parantaminen. - Saaristotien, Kirkkoesplanadin ja Norrbyn Rantatien liittymäalueen suunnittelu ja muutostyöt, liikennevalo-ohjaus liittymään ja mahdolliset ryhmittymis- ja väistökaistat. ELY-keskuksen osuus hankkeesta olisi 12,5 %, kuitenkin enintään euroa, ja Paraisten kaupunki vastaisi lopusta. Toimenpidesuunnitelman mukaan hankkeen kustannukset ovat arviolta euroa ja suunnittelukustannukset euroa. - Bredvikintien ja Kårlahdentien liittymien parantaminen ja näkemäesteiden poistaminen. - Kaarinan Lauttarannantien liittymän liikennejärjestelyjen parantaminen. Toimenpidesuunnitelmassa esitetyn kustannusarvion mukaan tämä maksaisi
3 euroa, ja summa tulisi kokonaisuudessaan ELY-keskuksen maksettavaksi. Ykkösvaiheen kustannuksiksi arvioidaan noin euroa. Kakkosvaiheeseen kuuluvat seuraavat hankkeet: - Bredvikintien tieliittymän katkaisu ja siirtäminen, mikä edellyttää korvaavan yhteyden rakentamista Pärnäistentien ja Tammimäentien kautta. Bredvikintien katkaisun ansiosta on mahdollista rakentaa väistökaista. - Ålöntien tieliittymän katkaisu ja siirtäminen noin 150 metriä lännemmäksi, minkä johdosta nykyiseen Saaristotien, Koulukadun ja Ålöntien liittymään voidaan rakentaa väistökaista. Ehdotettu muutos edellyttää asemakaavamuutosta. Hankkeen kustannukset tulevat kokonaisuudessaan Paraisten kaupungin maksettaviksi. - Liikennevalo-ohjaus Saaristotien ja Kuusistonkaaren risteykseen. Kustannukset jakautuisivat ELY-keskuksen ja Kaarinan kaupungin kesken, niin että ELY-keskus maksaa 12,5 %. - Kalakouluntien liittymän muuttaminen ja siirtäminen noin 50 metriä pohjoisemmaksi Koivupolulle. Toimenpiteeseen sisältyy myös Suorannantien ja Veistämönlahdentien liittymän siirtäminen noin 200 metriä pohjoisemmaksi, jonne rakennettaisiin uusi liittymä. Toimenpiteen kustannusarvio on noin euroa. - Vallitsevien liikenne- ja sääolosuhteiden mukaan vaihtuvat nopeusrajoitukset. Nykyisten nopeusrajoitusmerkkien vaihtaminen sähköisesti ohjattaviin liikennemerkkeihin maksaa arviolta euroa. Toteuttaminen edellyttää sitä, että ELY-keskus saa ulkoista rahoitusta älyliikenteen teemarahoituksen muodossa. Kakkosvaiheen kustannuksiksi arvioidaan noin 1,16 miljoonaa euroa. ELY-keskus on esittänyt keskusteluissa, että ELY-keskus ja kaupunki osallistuisivat ykkösvaiheessa toteutettaviksi ehdotettujen toimenpiteiden rahoittamiseen yhtä suurilla kustannusosuuksilla. Saaristotien, Kirkkoesplanadin ja Norrbyn Rantatien liittymäalueen suunnittelu ja muutostyöt tulisivat kaupungin maksettaviksi, kun taas ELY-keskus vastaisi Kaarinan Lauttarannantien muutostöiden kustannuksista. Kustannuslaskelmien mukaan kummankin hankkeen kustannukset olisivat arviolta noin euroa. Ykkösvaiheen pienempien parannustoimenpiteiden kustannukset kuuluvat ELY-keskuksen maksettaviksi. Kirjalansalmen silta Uuden korvaavan Kirjalansalmen sillan suunnittelu aloitetaan 2015 ja suunnitteluja lupaprosessien odotetaan olevan valmiina Uuden sillan suunnittelun yhteydessä on otettava huomioon Kirjalan Rantatien liittymän muutostyöt ja siirtäminen, jotka ovat osana toimenpidesuunnitelman parannustoimenpiteitä. ELY-keskuksen teettämien selvitysten mukaan nykyinen Kirjalansalmen silta kestää 76 tonnin ajoneuvoyhdistelmien painon. Sen sijaan sillalle ei saa ajaa tonnin ajoneuvoyhdistelmillä. Sillan kuntoa seurataan tarkasti, ja sillalle on asennettu mittauslaitteet, joilla seurataan teräsrakenteiden jännitteitä.
4 Mittaustiedot lähetetään automaattisesti analysoitaviksi VTT:lle. Talvella 2015 siltaosuuden nopeusrajoitus tullaan laskemaan nykyisestä 80 kilometristä/h 70 kilometriin/h ja sillan päihin pystytetään vähintään 60 metrin suojaetäisyydestä ilmoittavat opasteet sillan kulumisen vähentämiseksi ja käyttöiän pidentämiseksi. Liikenneviraston suosittelema nopeusrajoitus oli 60 km/h. Oheismateriaali Ehdotus Toimenpitesuunnitelma Kartat ehdotetuista uusista/muutetuista nopeusrajoituksista Ympäristölautakunta ehdottaa kaupunginhallitukselle seuraavaa lausuntoa kaupungin virallisena lausuntona: Paraisten kaupunki suhtautuu myönteisesti Saaristotien liikenneturvallisuuden ja liikenteen sujuvuuden kehittämiseen ja parantamiseen ja korostaa samalla tien tärkeyttä ja merkitystä yhteisön ja elinkeinoelämän olemassaololle ja paikkakunnan kehittämismahdollisuuksille. Kaikki toimenpidesuunnitelmassa ehdotetut parannustoimenpiteet pohjautuvat liikenteen sujuvuuden parantamiseen, vaarallisten tieliittymien määrän vähentämiseen ja liikenneturvallisuuden parantamiseen. Kaupungille on täysin ratkaisevaa Saaristotien ja sen siltayhteyksien turvallisuus, varmuus ja toimivuus ottaen huomioon tien suuri keskimääräinen vuorokausiliikennemäärä, lähes ajoneuvoa vuorokaudessa, joista raskaita ajoneuvoja on noin 650. Suunniteltujen ja toteutettavien toimenpiteiden on oltava pitkän aikavälin toimenpiteitä, yksittäisten toimenpiteiden on tuettava toisiaan, niin että tavoitteena on liikenneturvallisuuden ja liikenteen sujuvuuden parantaminen, minkä lisäksi toimenpiteiden on muodostettava toimivat kokonaisuudet vallitsevien taloudellisten ja alueellisten olosuhteiden pohjalta. Kaupunki korostaa sitä, että aktiivinen ja jatkuva toiminta vallitseviin olosuhteisiin sopeutettavien, turvallisten ja toimivien teiden tärkeyden ja tarpeellisuuden puolesta kaikissa yhteyksissä on ensisijaisesti tienpitäjän vastuulla. Tienpitäjän, kunnan ja elinkeinoelämän välinen hyvä yhteistyö on tärkeässä asemassa toimivan ja onnistuneen lopputavoitteen saavuttamiseksi. Paraisten kaupunki arvostaa sitä, että uuden Kirjalansalmen sillan suunnittelutyöt aloitetaan vuonna 2015 ja toivoo suunnittelu- ja lupaprosessien edistyvän ilman suuria vastoinkäymisiä, niin että uusi silta voidaan ottaa käyttöön hyvissä ajoin ennen nykyisen sillan elinkaaren päättymistä. Kaupunki ei myöskään vastusta siltaosuuden nopeusrajoituksen laskemista 70 kilometriin/h eikä raskaiden ajoneuvojen 60 metrin suojaetäisyyden ottamista käyttöön. Paraisten kaupunki tukee nopeusrajoituksen harmonisointia 70 kilometriin/h sillä edellytyksellä, että nopeusrajoitus tulee voimaan Kuusistonkaarelta ja päättyy mäkeen ennen Saaristotien, Kirkkoesplanadin ja Norrbyn Rantatien liittymää, poikkeuksena on Lielahdentien liittymäalueen 60 km/h nopeusrajoitus. Toimenpidesuunnitelmaan sisältyy ehdotus Olkikaupungintien liittymän katkaisemisesta ja liikenteen ohjaamisesta Vanhan Paraistentien kautta Kuusistonkaarelle. Ehdotettu toimenpide tukee nopeusrajoituksen nostamista nykyisestä 60 kilometristä/h 70 kilometriin/h. Myös Kalkkitien ja Kirkkoesplanadin
5 sisällyttäminen nopeusrajoitusten harmonisointiin on perusteltua Valoniementien liittymän poistamisen ja korvaavan kevyen liikenteen alikulun rakentamisen jälkeen. Parhaan vaihtoehdon tarjoaisivat sähköisesti ohjattavat liikennemerkit, joilla nopeusrajoituksia voi säädellä vallitsevien liikenne- ja sääolosuhteiden mukaan. Siltä osin kuin nopeusrajoitusten muutoksia tai muita Saaristotielle ehdotettavia toimenpiteitä ehdotetaan Kaarinan puolelle, Kaarinan kaupungin edellytetään ottavan kantaa ehdotuksiin ja antavan niistä lausunnon. Jos ELY-keskus ja Kaarinan kaupunki suhtautuvat kielteisesti 70 km/h nopeusrajoituksen aloittamiseen Kuusistonkaarelta, Paraisten kaupunki ehdottaa, ettei nopeusrajoituksia muuteta, vaan että nykyiset nopeusrajoitukset jäävät voimaan koko Kuusistonkaaren ja Paraisten keskustan välisellä tieosuudella. Paraisten kaupunki katsoo, ettei ehdotetun kokonaisuuden lyhentäminen tai pilkkominen ole perusteltua tai järkevää lukuun ottamatta siltaosuutta ja Lielahdentien, Ali-Kirjalantien ja Saaristotien liittymäalueen suojatietä. Saaristotien hankerahoituksen tulisi pääasiassa tulla tienpitäjältä ja toissijaisesti kaupungilta paitsi silloin, kun kyse on kaduista. Kaupungin näkemyksen mukaan ei ole oikein eikä oikeudenmukaista, että kaupungin osallistuisi sellaisiin parannusja rakentamiskustannuksiin, kun kaupunki ei omista tietä tai tiealuetta taikka ei muutoinkaan ole millään tavoin vastuussa. Saaristotien liikenneturvallisuuden ja liikenteen sujuvuuden parantaminen on kuitenkin mitä suurimmassa määrin kaupungin intresseissä, ja kaupunki on myös osallistunut useiden hankkeiden kustannuksiin. Päätös Ehdotus hyväksyttiin. Tiedoksianto Lopullinen päätös annetaan tiedoksi seuraaville tahoille: Varsinais-Suomen ELY-keskus / Matti Kiljunen, Carl-Sture Österman, Manne Carla, Matias Jensén Kaupunginhallitus 61 Valmistelija Vt. kaupunginjohtaja Monica Avellan, puh Esittelijä Vt. kaupunginjohtaja Monica Avellan, puh etunimi.sukunimi@parainen.fi Ehdotus Päätös Kaupunginhallitus hyväksyy ympäristölautakunnan ehdotuksen kaupungin lausunnoksi asiassa. Markku Orell ehdotti seuraavaa lisäystä viimeiseen kappaleeseen: Varsinais-Suomen liikennestrategian toteuttamisohjelmassa, joka hyväksyttiin maakuntahallituksessa, on uusi Kirjala-Kurkela-tieyhteys esitetty
6 toteuttavaksi 2025 jälkeen. Paraisten kaupunginhallitus pitää tärkeänä, että tieyhteys toteutetaan Kirjalansalmen sillan uusimisen yhteydessä, jotta saaristotien liikenteen liikenneturvallisuus ja -joustavuus aidosti paranee. Esittelijä yhtyi lisäykseen, minkä jälkeen kaupunginhallitus hyväksyi esittelijän muutetun ehdotuksen. Kaupunginhallitus päätti siis antaa seuraavan lausunnon: Paraisten kaupunki suhtautuu myönteisesti Saaristotien liikenneturvallisuuden ja liikenteen sujuvuuden kehittämiseen ja parantamiseen ja korostaa samalla tien tärkeyttä ja merkitystä yhteisön ja elinkeinoelämän olemassaololle ja paikkakunnan kehittämismahdollisuuksille. Kaikki toimenpidesuunnitelmassa ehdotetut parannustoimenpiteet pohjautuvat liikenteen sujuvuuden parantamiseen, vaarallisten tieliittymien määrän vähentämiseen ja liikenneturvallisuuden parantamiseen. Kaupungille on täysin ratkaisevaa Saaristotien ja sen siltayhteyksien turvallisuus, varmuus ja toimivuus ottaen huomioon tien suuri keskimääräinen vuorokausiliikennemäärä, lähes ajoneuvoa vuorokaudessa, joista raskaita ajoneuvoja on noin 650. Suunniteltujen ja toteutettavien toimenpiteiden on oltava pitkän aikavälin toimenpiteitä, yksittäisten toimenpiteiden on tuettava toisiaan, niin että tavoitteena on liikenneturvallisuuden ja liikenteen sujuvuuden parantaminen, minkä lisäksi toimenpiteiden on muodostettava toimivat kokonaisuudet vallitsevien taloudellisten ja alueellisten olosuhteiden pohjalta. Kaupunki korostaa sitä, että aktiivinen ja jatkuva toiminta vallitseviin olosuhteisiin sopeutettavien, turvallisten ja toimivien teiden tärkeyden ja tarpeellisuuden puolesta kaikissa yhteyksissä on ensisijaisesti tienpitäjän vastuulla. Tienpitäjän, kunnan ja elinkeinoelämän välinen hyvä yhteistyö on tärkeässä asemassa toimivan ja onnistuneen lopputavoitteen saavuttamiseksi. Paraisten kaupunki arvostaa sitä, että uuden Kirjalansalmen sillan suunnittelutyöt aloitetaan vuonna 2015 ja toivoo suunnittelu- ja lupaprosessien edistyvän ilman suuria vastoinkäymisiä, niin että uusi silta voidaan ottaa käyttöön hyvissä ajoin ennen nykyisen sillan elinkaaren päättymistä. Kaupunki ei myöskään vastusta siltaosuuden nopeusrajoituksen laskemista 70 kilometriin/h eikä raskaiden ajoneuvojen 60 metrin suojaetäisyyden ottamista käyttöön. Paraisten kaupunki tukee nopeusrajoituksen harmonisointia 70 kilometriin/h sillä edellytyksellä, että nopeusrajoitus tulee voimaan Kuusistonkaarelta ja päättyy mäkeen ennen Saaristotien, Kirkkoesplanadin ja Norrbyn Rantatien liittymää, poikkeuksena on Lielahdentien liittymäalueen 60 km/h nopeusrajoitus. Toimenpidesuunnitelmaan sisältyy ehdotus Olkikaupungintien liittymän katkaisemisesta ja liikenteen ohjaamisesta Vanhan Paraistentien kautta Kuusistonkaarelle. Ehdotettu toimenpide tukee nopeusrajoituksen nostamista nykyisestä 60 kilometristä/h 70 kilometriin/h. Myös Kalkkitien ja Kirkkoesplanadin sisällyttäminen nopeusrajoitusten harmonisointiin on perusteltua Valoniementien liittymän poistamisen ja korvaavan kevyen liikenteen alikulun
7 rakentamisen jälkeen. Parhaan vaihtoehdon tarjoaisivat sähköisesti ohjattavat liikennemerkit, joilla nopeusrajoituksia voi säädellä vallitsevien liikenne- ja sääolosuhteiden mukaan. Siltä osin kuin nopeusrajoitusten muutoksia tai muita Saaristotielle ehdotettavia toimenpiteitä ehdotetaan Kaarinan puolelle, Kaarinan kaupungin edellytetään ottavan kantaa ehdotuksiin ja antavan niistä lausunnon. Jos ELY-keskus ja Kaarinan kaupunki suhtautuvat kielteisesti 70 km/h nopeusrajoituksen aloittamiseen Kuusistonkaarelta, Paraisten kaupunki ehdottaa, ettei nopeusrajoituksia muuteta, vaan että nykyiset nopeusrajoitukset jäävät voimaan koko Kuusistonkaaren ja Paraisten keskustan välisellä tieosuudella. Paraisten kaupunki katsoo, ettei ehdotetun kokonaisuuden lyhentäminen tai pilkkominen ole perusteltua tai järkevää lukuun ottamatta siltaosuutta ja Lielahdentien, Ali-Kirjalantien ja Saaristotien liittymäalueen suojatietä. Saaristotien hankerahoituksen tulisi pääasiassa tulla tienpitäjältä ja toissijaisesti kaupungilta paitsi silloin, kun kyse on kaduista. Kaupungin näkemyksen mukaan ei ole oikein eikä oikeudenmukaista, että kaupungin osallistuisi sellaisiin parannusja rakentamiskustannuksiin, kun kaupunki ei omista tietä tai tiealuetta taikka ei muutoinkaan ole millään tavoin vastuussa. Saaristotien liikenneturvallisuuden ja liikenteen sujuvuuden parantaminen on kuitenkin mitä suurimmassa määrin kaupungin intresseissä, ja kaupunki on myös osallistunut useiden hankkeiden kustannuksiin. Varsinais-Suomen liikennestrategian toteuttamisohjelmassa, joka hyväksyttiin maakuntahallituksessa, on uusi Kirjala-Kurkela-tieyhteys esitetty toteuttavaksi 2025 jälkeen. Paraisten kaupunginhallitus pitää tärkeänä, että tieyhteys toteutetaan Kirjalansalmen sillan uusimisen yhteydessä, jotta saaristotien liikenteen liikenneturvallisuus ja -joustavuus aidosti paranee. Tiedoksianto Varsinais-Suomen ELY-keskus / Matti Kiljunen, Carl-Sture Österman, Manne Carla, Matias Jensén
SAMMANTRÄDESPROTOKOLL KOKOUSPÖYTÄKIRJA. 56 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 90. 57 Pöytäkirjantarkastajien valitseminen 91
3/2015 87 Kaupunginhallitus TID - AIKA 02.03.2015 kl./klo 15:00-20:07 PLATS - PAIKKA Paraisten kaupungintalo, Ohjaamo 56 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 90 57 Pöytäkirjantarkastajien
Valtuustoaloite aloitteessa nimettyjen teiden ja siltojen korjaamisesta
Kaupunginhallitus 93 25.03.2013 Tekninen lautakunta 44 14.05.2013 Tekninen lautakunta 79 19.11.2013 Kaupunginhallitus 5 20.01.2014 Kaupunginvaltuusto 3 27.01.2014 Valtuustoaloite aloitteessa nimettyjen
TOIMENPIDESUUNNITELMA
KUVA-ALA Kuvalla tai ilman. Sijoita mahdollinen kuva tälle paikalle, ylätunnisteeseen (= jää yläkaaren alle: Näytä, Yläja alatunniste. Lisää, Kuva, Tiedostosta; kuvan alareuna reunoissa oleviin merkkiviivoihin
Espoon kaupunki Pöytäkirja 53. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1
Kaupunginhallitus 04.02.2013 Sivu 1 / 1 920/10.03.01/2012 Tekninen lautakunta 7 23.1.2013 53 Lausunnon antaminen Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle tiesuunnitelmasta Länsiväylän (kt
E18 Turun kehätien kehittämisselvitys
Tekninen lautakunta 104 29.10.2014 Kaupunginhallitus 439 10.11.2014 Kaupunginhallitus 457 24.11.2014 E18 Turun kehätien kehittämisselvitys 737/10.05.01/2014 TEKLA 104 Yhdyskuntatekniikan päällikkö Mika
Lausunto Turun hallinto-oikeudelle vesihuoltolaitoksen taksan tarkistamista koskevasta valituksesta
PARGAS STAD PARAISTEN KAUPUNKI UTDRAG UR PROTOKOLL OTE PÖYTÄKIRJASTA Kaupunginhallitus 29 27.02.2017 Lausunto Turun hallinto-oikeudelle vesihuoltolaitoksen taksan tarkistamista koskevasta valituksesta
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 12/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 8759/ /2016
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 12/2017 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 79 12.4.2017 144 Asianro 8759/10.03.01.02/2016 Liikennevalot Kellolahdentien ja Sisustajantien risteykseen sekä Kallantien ja Inkilänmäenkadun
Espoon kaupunki Pöytäkirja 127. Tekninen lautakunta 19.09.2012 Sivu 1 / 1
Tekninen lautakunta 19.09.2012 Sivu 1 / 1 2658/10.03.01/2012 127 Lausunnon antaminen kaupunginhallitukselle tiesuunnitelmasta Vihdintien (mt 120) parantaminen Mariannantien ja Juvanmalmintien kohdalla
KÄÄRMENIEMENTIE LÄPIAJOLIIKENTEEN RAUHOITTAMINEN
KÄÄRMENIEMENTIE LÄPIAJOLIIKENTEEN RAUHOITTAMINEN 1. Lähtökohdat 2. Liikenteen rauhoittaminen 2 LÄHTÖKOHDAT Vetovoimakeskuksen kaavaluonnoksesta saadussa Liikenneviraston ja asukkaiden palautteessa on tuotu
Espoon kaupunki Pöytäkirja 20. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1
Tekninen lautakunta 15.02.2017 Sivu 1 / 1 4219/2016 10.03.01 20 Lausunnon antaminen tiesuunnitelmasta maantien 120 (Vihdintie) parantaminen maanteiden 1324 ja 11365 liittymän kohdalla Valmistelijat / lisätiedot:
Espoon kaupunki Pöytäkirja 107. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1
Tekninen lautakunta 22.10.2014 Sivu 1 / 1 4310/10.00.00/2014 107 Tiedonanto Turuntien aluevaraus- ja maankäyttösuunnitelmasta Valmistelijat / lisätiedot: Pauliina Kuronen, puh. 046 877 3006 etunimi.sukunimi@espoo.fi
SOKLI JA SAVUKOSKI -HANKE SAVUKOSKEN KUNTAKESKUKSEN LIIKENNEJÄRJESTELYJEN TOIMENPIDESUUNNITELMA SAVUKOSKI 2013/08/21
SOKLI JA -HANKE SAVUKOSKEN KUNTAKESKUKSEN LIIKENNEJÄRJESTELYJEN TOIMENPIDESUUNNITELMA TYÖN TAVOITTEET JA TEHTÄVÄN KUVAUS Hankkeen tavoitteena on tuottaa Savukosken kirkonkylän liikennejärjestelyjen toimenpidesuunnitelma
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 13/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 8046/ /2016
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 13/2017 1 (1) 81 Asianro 8046/10.03.01.01/2016 Kuntalaisaloite / alikulkutunnelin rakentaminen Suurmäentien väestönsuojan eteen Kaupunkisuunnittelujohtaja Juha Romppanen Kaupunkisuunnittelun
ALOITE LIIKENNETURVALLISUUDEN PARANTAMISESTA TIELLÄ NRO 314 VÄLILLÄ KANAVATIEN RISTEYS- KOLAVANTIEN RISTEYS
ALOITE LIIKENNETURVALLISUUDEN PARANTAMISESTA TIELLÄ NRO 314 VÄLILLÄ KANAVATIEN RISTEYS- KOLAVANTIEN RISTEYS ASIKKALAN KUNTA KUNNAN VALTUUSTO Rusthollistie 2 17200 VÄÄKSY 28.9.2015 ALOITE: LIIKENNETURVALLISUUDEN
Suonenjoen liikenneturvallisuussuunnitelma Pilvi Lesch, Kirsi Översti
Suonenjoen liikenneturvallisuussuunnitelma 7.12.2018 Pilvi Lesch, Kirsi Översti Sisältö Johdanto Liikenneympäristön toimenpidesuunnitelma Kustannusarvio Suunnitelman toteutumisen seuranta Johdanto Suonenjoen
Valtuutettu Veera Köpsin ym. valtuutettujen aloite koskien Iiroisentien turvallisuuden parantamista
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 390 15.12.2014 Asianro 849/10.03.01.00/2013 9 Valtuutettu Veera Köpsin ym. valtuutettujen aloite koskien Iiroisentien turvallisuuden parantamista historia
Lausunto Varsinais-Suomen liikennestrategian tavoitteista ja linjapäätöksistä. Kehittämisjohtaja Matti Tunkkari, puh. 02 761 1101
Kaupunginhallitus 360 07.10.2013 Kaupunginhallitus 202 09.06.2014 Lausunto Varsinais-Suomen liikennestrategian tavoitteista ja linjapäätöksistä 526/08.00.00/2014 Kh 07.10.2013 360 Kehittämisjohtaja Matti
Yksityinen Kiireellisimmät 6 Pirkkalankylä: Anian rantatie välillä Reipintie-Kierikantie
TOIMENPIDEOHJELMA, PIRKKALA Nro Kohdekuvaus Toimenpidekuvaus Kust. ( ) HEVAvähpidelk. Koivisto: Varuskunnantie Nopeusrajoituksen alentaminen 80 => 60 40 0,02 68 3003//0 - /700 km/h myös Lempäälän suuntaan,
LUOSTARINKYLÄN ERITASOLIITTYMÄ, RAUMA. TIESUUNNITELMA. YLEISÖTILAISUUS 24.2.2014 24.2.2014 YLEISÖTILAISUUS, LUOSTARINKYLÄ
LUOSTARINKYLÄN ERITASOLIITTYMÄ, RAUMA. TIESUUNNITELMA. YLEISÖTILAISUUS TIESUUNNITELMAN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET Tiesuunnitelma liittyy osana Lakarin teollisuus- ja logistiikkaalueen kehittämiseen. Uusi
Parantamissuunnitelmaselostus
Parikkala Parantamissuunnitelmaselostus Kaakkois-Suomen elinkeino- liikenne- ja ympäristökeskus Kouvola 2013 Parantamissuunnitelmaselostus 2(7) PARANTAMISSUUNNITELMASELOSTUS SISÄLTÖ 1 HANKKEEN LÄHTÖTIEDOT
Valtuutettu Veera Köpsin ym. valtuutettujen aloite koskien Iiroisentien turvallisuuden parantamista/kv
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 849/10.03.01.00/2013 390 Valtuutettu Veera Köpsin ym. valtuutettujen aloite koskien Iiroisentien turvallisuuden parantamista/kv historia Kaupunginvaltuusto 2.9.2013
PAINOKANKAAN-KARANOJAN LIIKENNESELVITYS
1(10) 15.11.2010 MUISTIO PAINOKANKAAN-KARANOJAN LIIKENNESELVITYS 1. Yleistä Painokankaan-Karanojan osayleiskaava-alue (kuva 1) sijaitsee valtatien 10, Orsitien ja valtatien 3 eteläpuolella. Alueen toteutuneen
Pyörätie. Pyörätie voidaan osoittaa joko yksi- tai kaksisuuntaiseksi.
Pyörätie Pyörätiellä tarkoitetaan polkupyöräliikenteelle tarkoitettua, liikennemerkillä osoitettua, ajoradasta rakenteellisesti erotettua tien osaa taikka erillistä tietä. Pyörätie voidaan osoittaa joko
Liittymän toimivuustarkastelu Valtatie 20, Yrityskylän liittymä, Kiiminki
Liittymän toimivuustarkastelu Valtatie 20, Yrityskylän liittymä, Kiiminki Mika Räsänen Valtatie 20, Yrityspuiston liittymä 1 1 LÄHTÖKOHDAT Tehtävä Tehtävänä on tarkastella liittymän toimivuutta nykyisin
Maantien 3051 (Hattulantie) parantaminen rakentamalla kevyen liikenteen väylä välille Männistöntie - Parolannummentie
1 Maantien 3051 (Hattulantie) parantaminen rakentamalla kevyen liikenteen väylä välille Männistöntie - Parolannummentie Tiesuunnitelman esittelytilaisuus 11.2.2013 2013 klo 15.00 16.00. 2 Maantien 3051
Sekä kohdan 13.2 Vapaa-ajan asuminen kokonaisuudessaan:
Byggnämnden/Rakennuslautakunta 70 26.08.2015 Kaupunginhallitus 250 26.10.2015 Ehdotus Paraisten kaupungin rakennusjärjestyksen uudistamiseksi Byggnämnden/Rakennuslautakunta 26.08.2015 70 Valmistelija V.t
VASTINE KUSTAVIN KUNTA LÄNSI-VUOSNAISTEN RANTA-ASEMAKAAVA
1 / 5 VASTINE KUSTAVIN KUNTA LÄNSI-VUOSNAISTEN RANTA-ASEMAKAAVA Länsi-Vuosnaisten ranta-asemakaava muutos on ollut kaavaehdotuksena nähtävillä 3.4. 2.5.2018. Kaavaehdotuksesta ei jätetty nähtävilläoloaikana
Muistio. Valo-ohjaamattomien liittymien (Sääskensuontie ja Madekoskentie) toimivuustarkastelu. Sääskensuontien liittymä
Muistio Tiehallinto, Oulun tiepiiri Oulun kaupunki Vt 22 kehittämisselvitys välillä valtatie 4 kaupungin raja, Oulu Valo-ohjaamattomien liittymien (Sääskensuontie ja Madekoskentie) toimivuustarkastelu
Nurmijärven liikenneturvallisuuskysely. Maastokäyntikohteet.
Maastokäynnin 8.4.2010 kohteet: de-ehdotuksen lyhenne: alautteen : K = kevyen liikenteen väylä Asukas- A = U-ELY:n liikenneturvallisuusaloitteet L = kyselyn K = asukaskysely N = nopeusrajoitus palaut-
Nurmijärven liikenneturvallisuussuunnitelma. Toimenpide ehdotukset.
Nurmijärven liikenneturvallisuussuunnitelma. Toimenpide ehdotukset. Tienpitäjä: E = Uudenmaan ELY-keskus K = Nurmijärven kunta Nro Kohde Tieosoite Toimenpide-ehdotus Kustannusa Kiireelli Tienpit Nopeusrajoitus
Jalankulun ja pyöräilyn turvallisuuden parantaminen liikennejärjestelyjä kehittämällä (KOLKUTA2) Marko Kelkka, Sito Oy
Jalankulun ja pyöräilyn turvallisuuden parantaminen liikennejärjestelyjä kehittämällä (KOLKUTA2) Marko Kelkka, Sito Oy Marko Kelkka 28.4.2010 1 Tutkimuksen organisaatio Työryhmä: Marko Kelkka, Sito Oy,
Genimap Oy, lupa L4377. Liittymän toimivuustarkastelu Valtatie 4, Shellin liittymä, Ii. Mika Räsänen
Genimap Oy, lupa L4377 Liittymän toimivuustarkastelu Valtatie 4, Shellin liittymä, Ii Mika Räsänen Valtatie 4, Shellin liittymä, Ii 1 1 LÄHTÖKOHDAT Tehtävä Tehtävänä on tarkastella liittymän toimivuutta
Viitostien tilannekatsausta
Viitostien tilannekatsausta Petri Keränen 21.5.2014 27.5.2014 Kajaani Kuopio Mikkeli Kajaani Kajaanin risteykset 5milj. 2023-2027 Mainuanjärven kohta 1 milj. 2023-2027 Iisalmi-Kajaani 2 milj. 2023-2027
Hirvensalmi. Onnettomuustarkastelun ja kyselyn tulokset sekä liikenneympäristön parantamissuunnitelma
Hirvensalmi Onnettomuustarkastelun ja kyselyn tulokset sekä liikenneympäristön parantamissuunnitelma 20.12.2013 Onnettomuusanalyysi Tarkastelussa käytettiin kunnan alueelta vuosina 2008-2012 poliisin tietoon
5 TUTKITTAVAT VAIHTOEHDOT
Ympäristövaikutusten arviointimenettely 31 5 Toimenpiteiden suunnittelulla tähdätään kohdassa 1.1 selostettujen liikenteellisten ja ympäristöllisten ongelmien poistamiseen. Suunnittelun ja vaikutusten
Liittymän toiminta nelihaaraisena valo-ohjaamattomana liittymänä Ristikkoavaimentien rakentamisen jälkeen.
Porvoon kaupunki 7224 Loviisantien yritysalue Toimivuustarkastelu Tämä toimivuustarkastelu on laadittu Porvoon kaupungin toimeksiannosta. Tarkastelun kohteena on liikenteellinen toimivuus Loviisantie Porvoon
LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/2126(BUD)
Euroopan parlamentti 2014-2019 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 15.7.2015 2015/2126(BUD) LAUSUNTOLUONNOS kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnalta budjettivaliokunnalle
LIIKENTEEN OHJAUS Yleisohjeet liikennemerkkien käytöstä
231 VÄISTÄMISVELVOLLISUUS RISTEYKSESSÄ Mitat (mm): d suuri 1 350 normaali 900 pieni 600 Yleistä Merkillä osoitetaan, että risteykseen tulevan ajoneuvon on väistettävä ajoneuvoja ja raitiovaunuja, jotka
Yhdystien 6304 kevyen liikenteen järjestelyt Lanneveden kohdalla, Saarijärvi ALUEVARAUSSUUNNITELMA
Yhdystien 6304 kevyen liikenteen järjestelyt Lanneveden kohdalla, Saarijärvi ALUEVARAUSSUUNNITELMA ESIPUHE Työn tavoitteena oli laatia aluevaraussuunnitelma kevyen liikenteen väylän ja siihen liittyvien
LIIKENTEEN OHJAUS Yleisohjeet liikennemerkkien käytöstä
361 NOPEUSRAJOITUS Mitat (mm): c suuri 900 normaali 640 pieni 400 Yleistä Merkissä oleva luku osoittaa ajoneuvon suurimman sallitun nopeuden kilometreinä tunnissa. Merkki on voimassa kyseisellä tiellä
Keski-Savon liikenneturvallisuussuunnitelma 2018 LIIKENNEYMPÄRISTÖN TOIMENPIDEOHJELMA. Varkaus
Keski-Savon liikenneturvallisuussuunnitelma 2018 LIIKENNEYMPÄRISTÖN TOIMENPIDEOHJELMA Varkaus Toimenpide-ehdotukset liikenneympäristön turvallisuuden parantamiseksi Toimenpide-ohjelman muodostaminen Kärkikohteiden
Ylivieskan seutukunnan liikenneturvallisuuskysely Alavieska
Ylivieskan seutukunnan liikenneturvallisuuskysely Alavieska Kyselyyn vastasi sähköisesti 17 kunnan asukasta. Lisäksi saatiin 4 vastausta paperilla, joita ei ole huomioitu esitetyissä kuvaajissa. Saadut
Nopeudet ja niiden hallinta -workshop. Miten nopeuksiin vaikutetaan? Nopeusrajoitusohjeet
Nopeudet ja niiden hallinta -workshop Miten nopeuksiin vaikutetaan? Nopeusrajoitusohjeet Ohjaavia säädöksiä Tieliikennelaki: (25, ote) Nopeusrajoitukset. Liikenneministeriö voi antaa määräyksiä yleisestä
E18 Turun kehätie Kausela-Kirismäki Sujuvampi ja turvallisempi kehätie
E18 Turun kehätie Kausela-Kirismäki Sujuvampi ja turvallisempi kehätie 29.01.2019 E18 Turun kehätien parantamishankkeet 2 E18 Kirismäki-Kausela lyhyesti Turun kehätie (Kt 40) on osa E18 -tietä. Vilkkaasti
Kehä III:sta uusi Vaalimaa 12.12.2007 Tiehallinnon suunnitelmat Kehä III:n liikenneongelmien ratkaisemiseksi
Tiehallinnon suunnitelmat Kehä III:n liikenneongelmien Kehä III on osa E 18 tietä 2 Vanhasen II hallituksen ohjelma: "Suomi on sitoutunut toteuttamaan Helsinki Vaalimaa -moottoritien E 18 vuoteen 2015
Jyväskylän seudulla olevien suurten tie- ja liikennehankkeiden priorisointi kaupungin näkökulmasta
13.10.2011 (Timo Vuoriainen, Tapio Koikkalainen) 27.11.2013 päivitetty Jyväskylän seudulla olevien suurten tie- ja liikennehankkeiden priorisointi kaupungin näkökulmasta Jyväskylän seudulla on useita tärkeitä
RAJALINNAN TYÖPAIKKA-ALUE II, 3449, LIIKENNESELVITYS
1/5 Kaavoitus RAJALINNAN TYÖPAIKKA-ALUE II, 3449, LIIKENNESELVITYS Tehtävä Tehtävänä oli tarkastella asemakaava-alueen liikennejärjestelyjä, asemakaavan vaikutusta liikenneverkkoon sekä uuden maankäytön
KAS ELY L Seutukuntakierrokset Kaakkois-Suomen ELY - keskuksen maanteiden hallinnollinen luokittelu ja kehittäminen asemakaava-alueilla
KAS ELY L Seutukuntakierrokset 2016 Kaakkois-Suomen ELY - keskuksen maanteiden hallinnollinen luokittelu ja kehittäminen asemakaava-alueilla Lähtökohdat Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan liikennealue
Tuusniemen liikenneturvallisuussuunnitelma Pilvi Lesch, Kirsi Översti Ramboll Finland Oy
Tuusniemen liikenneturvallisuussuunnitelma 7.12.2018 Pilvi Lesch, Kirsi Översti Ramboll Finland Oy Sisältö Johdanto Liikenneympäristön toimenpidesuunnitelma Kustannusarvio Suunnitelman toteutumisen seuranta
KEMPELEEN JA LUMIJOEN LIIKEN- NETURVALLLISSUUNNITELMA TAVOITTEET JA SUUNNITTELUPERIAATTEET
KEMPELEEN JA LUMIJOEN LIIKEN- NETURVALLLISSUUNNITELMA TAVOITTEET JA SUUNNITTELUPERIAATTEET 13.6.2013 LIIKENNETURVALLISUUSVISIO Tieliikennejärjestelmä on suunniteltava siten, ettei kenenkään tarvitse kuolla
Pirkanmaan tienpidon ja liikenteen suunnitelma 2014 2017
2.4.2014 Pirkanmaan tienpidon ja liikenteen suunnitelma 2014 2017 Toimintaympäristö Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (tekstissä jatkossa ELYkeskus) Tienpidon ja liikenteen suunnitelmassa
Helsingin kaupunki Esityslista 12/ (5) Liikuntalautakunta LJ/
Helsingin kaupunki Esityslista 12/2015 1 (5) 3 Ilmoitusasiat Päätösehdotus Esittelijän perustelut päättää merkitä kaupunginvaltuuston päätökset ja niihin liittyvät päätösten täytäntöönpanopäätökset sekä
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2016 1 (13) Nilsiä-neuvottelukunta
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2016 1 (13) Julkinen Kokoustiedot Aika tiistai klo 15:00-17:45 Paikka Nilsiän virastotalo, kokoushuone 1 Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Jukka Savolainen, puheenjohtaja
Liite 3 H&M Henricsonin selvitys perusopetuksen kouluverkosta
Kaupunginhallitus 36 09.02.2015 Kaupunginhallitus 120 20.04.2015 Kaupunginvaltuusto 39 05.05.2015 Selvitys Paraisten kaupungin perusopetuksen kouluverkosta 1501/12.00.00.01/2014 Kaupunginhallitus 09.02.2015
LEMIN KUNTA 4/2010 35 Tekninen lautakunta. Keskiviikko 12.05.2010 klo 18.00 20.45. Kunnanvirasto II, kokoushuone.
4/2010 35 Tekninen lautakunta Keskiviikko 12.05.2010 klo 18.00 20.45 Kunnanvirasto II, kokoushuone Punkka Olavi Vesala Hannu Taipale Heikki Tikka Raija Liisa Penttilä Arto Rämä Maija Niskala Sonja Buuri
D. LIIKENTEENOHJAUS- SUUNNITELMA
Lakeuden Maanrakennus Oy D. LIIKENTEENOHJAUS- SUUNNITELMA Maantien 11345 parantaminen välillä Arkadian yhteislyseon liittymä Kisatien liittymä Tommi Keso 9.6.2017 Sivu 2 1 RAKENNUSKOHTEEN YLEISKUVAUS...
Kt 43 liittymätarkastelu
S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A EURAN KUNTA Kt 43 liittymätarkastelu Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P28071 Raportti 1 (9) Tuomas Miettinen Sisällysluettelo 1 Yleistä... 1 2 Suunnittelualue...
KAS ELY L Seutukuntakierrokset Kaakkois-Suomen ELY - keskuksen maanteiden hallinnollinen luokittelu ja kehittäminen asemakaava-alueilla
KAS ELY L Seutukuntakierrokset 2016 Kaakkois-Suomen ELY - keskuksen maanteiden hallinnollinen luokittelu ja kehittäminen asemakaava-alueilla Lähtökohdat Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan liikennealue
Taipalsaaren liikenneturvallisuussuunnitelma. 3. Liikenneturvallisuuden, esteettömyyden ja liikkumisen ohjauksen edistämisen yhtenäiset periaatteet
Taipalsaaren liikenneturvallisuussuunnitelma 3. Liikenneturvallisuuden, esteettömyyden ja liikkumisen ohjauksen edistämisen yhtenäiset periaatteet 1.9.2015 Nopeusrajoitusjärjestelmän yhtenäistäminen (asuinalueille
Keski-Savon liikenneturvallisuussuunnitelma 2018 LIIKENNEYMPÄRISTÖN TOIMENPIDEOHJELMA. Joroinen
KeskiSavon liikenneturvallisuussuunnitelma 2018 LIIKENNEYMPÄRISTÖN TOIMENPIDEOHJELMA Joroinen Toimenpideehdotukset liikenneympäristön turvallisuuden parantamiseksi Toimenpideohjelman muodostaminen Kärkikohteiden
LIIKENTEELLISET TARKASTELUT HENNA, ORIMATTILA
Intended for Jouko Kunnas Document type Muistio Date Kesäkuu 2014 LIIKENTEELLISET TARKASTELUT HENNA, ORIMATTILA LIIKENTEELLISET TARKASTELUT HENNA, ORIMATTILA Date 2014/05/30 J. Nyberg, J. Räsänen Made
Yksityisteiden liikenneturvallisuudesta
Yksityisteiden liikenneturvallisuudesta Elina Kasteenpohja Yksityisteiden turvallisuudesta Kuolemaan johtaneista moottoriajoneuvoonnettomuuksista (229) vuonna 2009 tapahtui Yksityisteillä ja alueilla 24
Petri Keränen. Pohjois-Savon ELY-keskus
Petri Keränen Pohjois-Savon ELY-keskus 30.10.2014 KESTÄVÄ KEHITYS KANNATTAVA JA KEHITTYVÄ YRITYSTOIMINTA TOIMIVA ALUERAKENNE ELYjen palvelut Yrityksille ja yhteisöille Osaava työvoima Maatalouden tuki
Nousiaisten kunnantalon tontti Liikennejärjestelyiden yleissuunnitelmaselostus
Nousiaisten kunnantalon tontti Liikennejärjestelyiden yleissuunnitelmaselostus 26.02.2019 2(4) SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO... 3 2 NYKYTILANNE... 3 2.1 Liikennejärjestely nykytilanteessa 3 3 YLEISUUNNITELMAN
Lausunto Varsinais-Suomen liitolle Turun rakennemallialueen liikennejärjestelmäsuunnitelmaluonnoksesta
Tekninen lautakunta 48 21.05.2014 Kaupunginhallitus 252 02.06.2014 Lausunto Varsinais-Suomen liitolle Turun rakennemallialueen liikennejärjestelmäsuunnitelmaluonnoksesta 236/10.05.01/2014 TEKLA 48 Tekninen
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen L-vastuualueen rakennushankkeet 2015. Urakoitsijailtapäivä 2015
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen L-vastuualueen rakennushankkeet 2015 Urakoitsijailtapäivä 2015 30.1.2015 Esityksen sisältö: Investointihankkeet 2015 Käynnissä olevat ELY-keskuksen omat uudet hankkeet Muiden
Kangasniemi. Onnettomuustarkastelun ja kyselyn tulokset sekä liikenneympäristön parantamissuunnitelma
Kangasniemi Onnettomuustarkastelun ja kyselyn tulokset sekä liikenneympäristön parantamissuunnitelma 20.12.2013 Onnettomuusanalyysi Tarkastelussa käytettiin kunnan alueelta vuosina 2008-2012 poliisin tietoon
Tiesuunnitelmassa esitetyt maantiet ja niihin liittyvät järjestelyt esitetään hyväksyttäväksi seuraavasti:
1 (6) Valtatien 6 parantaminen välillä Tykkimäki-Kuivala, Kouvola Tiesuunnitelma Tiesuunnitelmassa esitetyt maantiet ja niihin liittyvät järjestelyt esitetään hyväksyttäväksi seuraavasti: 1. MAANTIET:
LAPPEENRANNAN KAUPUNKI SEITSEMÄN VAARALLISINTA KÄVELY- JA PYÖRÄILYPAIKKAA. - Onnettomuusanalyysi ja toimenpide-esitykset
LAPPEENRANNAN KAUPUNKI SEITSEMÄN VAARALLISINTA KÄVELY- JA PYÖRÄILYPAIKKAA - Onnettomuusanalyysi ja toimenpide-esitykset Alexandru Simut Lappeenrannan kaupunki Kadut ja ympäristö 17.12.2014 2 Sisällysluettelo
HATTULA KANUNGIN ASEMAKAAVA LIIKENTEELLINEN SELVITYS 10.8.2015. Niina Järvinen FM, ins.(amk)
HATTULA KANUNGIN ASEMAKAAVA LIIKENTEELLINEN SELVITYS 10.8.2015 Niina Järvinen FM, ins.(amk) 1/11 1. Tehtävän kuvaus Liikenteellinen selvitys tehtiin heinä-elokuussa 2015 Hattulan kunnalle osana Kanungin
Kunnanhallitus liite 2. Kantatien 62 ja maantien liittymän liikenteellinen toimenpideselvitys, Puumala
Kunnanhallitus 18.4.2017 72 liite 2 Kantatien 62 ja maantien 15139 liittymän liikenteellinen toimenpideselvitys, Puumala Projektin sisältö ja tekijät Työssä selvitettiin kantatien 62 ja maantien 15139
ELOVAINION KOHDAN LIIKENTEELLINEN SELVITYS
ELOVAINION KOHDAN LIIKENTEELLINEN SELVITYS LIIKENNE-ENNUSTE LÄHTÖKOHDAT Liikenteellisiä tarkasteluita varten laadittiin liikenne-ennuste Ylöjärven keskustan alueelta. Ennusteessa on otettu huomioon Ylöjärven
Monica Avellan ilmoitti esteellisyydestä; Paraisten Vesi Oy:n hallituksen jäsen.
Kaupunginhallitus 161 22.08.2016 Kaupunginhallitus 205 03.10.2016 Kaupunginvaltuusto 99 18.10.2016 Nordkalk Oy Ab:n omistuksen purkaminen Paraisten Vesi Oy:ssä 2185/00.01.00.03/2015 Kaupunginhallitus 22.08.2016
Sosiaali- ja terveyslautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Paraisten kaupungin hyvinvointikertomus
Sosiaali- ja terveyslautakunta 30 09.03.2017 Kaupunginhallitus 93 24.04.2017 Kaupunginvaltuusto 35 09.05.2017 75/00.04.00/2017, 200/05.07/2013 Sosiaali- ja terveyslautakunta 09.03.2017 30 Valmistelija
Tasoliittymät ja perusverkon eritasoliittymät 6.5.2015
Tasoliittymät ja perusverkon eritasoliittymät 6.5.2015 Ajankohtainen T&K Valmistuneet ja tekeillä olevat T&K -selvitykset Valmistunut selvitys Turvasaarekkeella varustetut liittymät Liikenneturvallisuus
Kevätniemen asemakaava-alueen laajennuksen liikenneselvitys ja liikenteellisten vaikutusten arviointi
S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A LIEKSAN KAUPUNKI Kevätniemen asemakaava-alueen laajennuksen liikenneselvitys ja liikenteellisten vaikutusten arviointi Selostus LUONNOS, joka päivitetään kaavan edistyessä
FCG Finnish Consulting Group Oy ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI. Hirvaskankaan koillisen sektorin asemakaavan ja asemakaavan muutoksen liikennetarkastelu
ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI Hirvaskankaan koillisen sektorin asemakaavan ja asemakaavan muutoksen liikennetarkastelu 1.11.2011 Liikenneselvitys 1 (3) M. Karttunen Hirvaskankaan koillisen sektorin asemakaavan ja
Haapaveden alustavat liikenneympäristön parantamistoimenpiteet 23.10.2014. Siikalatvan, Haapaveden ja Pyhännän liikenneturvallisuussuunnitelmat
Haapaveden alustavat liikenneympäristön parantamistoimenpiteet 23.10.2014 Siikalatvan, Haapaveden ja Pyhännän liikenneturvallisuussuunnitelmat 3.10.2014 2 Alustavat liikenneympäristön parantamisesitykset
Kiteen uusi paloasema
Kiteen uusi paloasema Liittymätarkastelu LUONNOS Juha Korhonen 4.12.2015 Sito Best for Your Environment Paloaseman suunnittelualueen sijainti Liite 5 Liikenneympäristö ja suunnittelualue Suunnittelualue
391 Lausunto luonnoksesta liikenne- ja viestintäministeriön asetukseksi maanteiden ja rautateiden runkoverkosta ja niiden palvelutasosta
Tampere Ote pöytäkirjasta 32/2018 1 (5) 391 Lausunto luonnoksesta liikenne- ja viestintäministeriön asetukseksi maanteiden ja rautateiden runkoverkosta ja niiden palvelutasosta TRE:5481/08.01.00/2018 Valmistelija
LIITTEET. 50 Valtatien 6 parantaminen välillä Taavetti - Lappeenranta, yleissuunnitelma
50 Valtatien 6 parantaminen välillä Taavetti - Lappeenranta, yleissuunnitelma LIITTEET LIITTEET LIITE 1: Yhteysviranomaisen lausunto YVA-selostuksesta (23.6.2008) LIITE 2: Hankekortti LIITE 3 MELUTARKASTELU:
Sorkkalan kylän liikenneturvallisuustarkastelu, Pirkkala
Sorkkalan kylän liikenneturvallisuustarkastelu, Pirkkala Maantie 13783 eli Sorkkalantie Ominaisuustiedot Pituus yhteensä 4,2 km (mt 3022 / Anian rantatie - mt 308 / Lentoasemantie) Kevyen liikenteen väylä
Vt5 parantaminen parantaminen välillä Hietanen Pitkäjärvi, yleissuunnitelma
Vt5 parantaminen parantaminen välillä Hietanen Pitkäjärvi, yleissuunnitelma Yleisötilaisuus 31.10.2013 Ympäristösi parhaat tekijät 2 Yleisötilaisuuden ohjelma 18:00 Tilaisuuden avaus ja hankkeen esittely
Suunnitteluperusteet. Hankesuunnittelupäivä
Suunnitteluperusteet Hankesuunnittelupäivä 1.2.2018 1.2.2018 Esityksen sisältö Ohjeita Suunnitteluperusteet asiakirjana Milloin suunnitteluperusteet laaditaan? Suunnitteluperusteiden sisältö Suunnitteluperuste
Asia: Aloite liikenneturvallisuuden parantamiseksi Nöykkiönkadun ja Kaskitien risteyksessä
Espoon kaupunki Tekninen keskus PL 1 02070 Espoon kaupunki / Kirjaamo Asia: Aloite liikenneturvallisuuden parantamiseksi Nöykkiönkadun ja Kaskitien risteyksessä Esitys: Latokaski-seura ry on saanut Latokasken
JAKOBSTADS SKYTTEFÖRENING R.F: LAUNISAAREN AMPUMARATA-ALUE. Kh Jakobstads skytteförening r.f:n kirje 19.6.
JAKOBSTADS SKYTTEFÖRENING R.F: LAUNISAAREN AMPUMARATA-ALUE Kh 25.6.2012 306 Jakobstads skytteförening r.f:n kirje 19.6.2012: Liite 306 Jakobstads skytteförening r.f. anoo, että kaupunginhallitus valitsee
Suojateiden turvallisuus
Suojateiden turvallisuus Etelä-Savo, Pohjois-Savo ja Pohjois-Karjala Esko Tolvanen 2.6.2016 2.6.2016 Työn tavoitteet ja työvaiheet Työn tavoitteena oli tuottaa inventointiaineisto maantieverkon nykyisistä
Pajalantien asemakaava-alueen liikenneselvitys
6.3.2014 6.3.2014 1 (8) SISÄLTÖ 1 LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 2 1.1 Työn lähtökohdat ja tavoitteet... 2 1.2 Suunnittelualue... 2 2 NYKYTILA... 3 2.1 Nykyinen liikenneverkko... 3 2.2 Liikennemäärät...
Kiintiöpakolaisten ja oleskeluvan saaneiden turvapaikanhakijoiden vastaanottaminen vuosina
Sosiaali- ja terveyslautakunta 15 30.01.2017 Kaupunginhallitus 61 27.03.2017 Kiintiöpakolaisten ja oleskeluvan saaneiden turvapaikanhakijoiden vastaanottaminen vuosina 2017-2018 47/05.02.24/2017 Sosiaali-
Nurmijärven liikenneturvallisuuskysely. Maastokäyntikohteet.
Kunnan katuverkolla sijaitsevat maastokäyntikohteet: de-ehdotuksen lyhenne: alautteen : K = kevyen liikenteen väylä Asukas- A = U-ELY:n liikenneturvallisuusaloitteet L = liittymä kyselyn K = asukaskysely
Poliisin liikenneturvallisuusseminaari 2015
Poliisin liikenneturvallisuusseminaari 2015 Rakenteelliset ratkaisut ja kevyen liikenteen turvallisuus 28.10.2015 Suunnittelupäällikkö Ari Vandell Liikenneturvallisuustilanne Tampereella Liikenneturvallisuustilanne
Kitkarenkaiden käytön edistäminen
Kitkarenkaiden käytön edistäminen Katupölyseminaari 7.3.2017 Tarja Myller Helsingin ilmansuojeluohjelma 2017-2024 Ilmansuojeluohjelman toimenpide katupölyn vähentämisessä -> EDISTETÄÄN KITKARENKAIDEN OSUUDEN
Hallituksen esitysluonnos tieliikennelaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi
Turun kaupunki Lausunto 12.04.2017 LVM/417/03/2013 Asia: LVM/417/03/2013 Hallituksen esitysluonnos tieliikennelaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Lausunnonantajan lausunto Voitte kirjoittaa lausuntonne
Hallituksen esitys eduskunnalle tieliikennelaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 180 / 2017 vp)
Hallituksen esitys eduskunnalle tieliikennelaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 180 / 2017 vp) Liikenne- ja viestintävaliokunta 16.2.2018 Ari Herrala Johtava asiantuntija, Suomen Kuljetus ja
LIIKENNETURVALLISUUDEN PARANTAMINEN SOKERITEHTAANTIELLÄ KIRKKONUMMI
LIIKENNETURVALLISUUDEN PARANTAMINEN SOKERITEHTAANTIELLÄ KIRKKONUMMI Pilvi Lesch 29.8.2018 TARKASTELUN LÄHTÖKOHDAT Sokeritehtaantie on Kantvikin asuinalueen pääkatu. Sokeritehtaantiellä kulkee nykyisin
Valtatien 24 parantaminen Pasolan kohdalla Liittymäselvitys. Asikkala
Valtatien 24 parantaminen Pasolan kohdalla Asikkala 2011 Valtatien 24 parantaminen Pasolan kohdalla 1 SISÄLTÖ 1. SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT 3 1.1 SUUNNITTELUKOHDE JA TIEVERKKO 3 1.2 MAANKÄYTTÖ JA KAAVOITUS
Tietyömaiden merkitseminen. Autoliitto Pekka Petäjäniemi
Tietyömaiden merkitseminen Autoliitto 31.5.2016 Pekka Petäjäniemi Tietyömaiden liikennejärjestelyiden periaatteet ja tavoitteet 30.1.2016 2 Tiepidon tekniset ohjeet - sivuilta 20.1.2015 3 Tilaajan asettamat
KATUSUUNNITELMASELOSTUS 2018 MÄNTYHARJUN KUNTA
2018 MÄNTYHARJUN KUNTA Sisällysluettelo... 1 Suunnittelukohde:...3 Lähtökohdat ja tavoitteet:...3 Liikenteellinen ratkaisu:...3 Päällysrakenne:... 6 Valaistus:... 6 Vihertyöt:... 6 Kustannusarvio:...7
229 Valtuustoaloite liikenteen sujuvoittamiseksi - Keskustan Tampereen valtuustoryhmä. Valmistelija / lisätiedot: Nurminen Mikko
Tampere Ote pöytäkirjasta 9/2017 1 (5) Kaupunginvaltuusto, 229, 14.08.2017 Kaupunginvaltuusto, 24, 23.01.2017 Yhdyskuntalautakunta, 128, 02.05.2017 Kaupunginhallitus, 336, 29.05.2017 Kaupunginvaltuusto,
KOHTI PAREMPAA INFRASTRUKTUURIA - KÄVELYN JA PYÖRÄILYN SUUNNITTELUOHJE 2014 PYÖRÄILYKUNTIEN VERKOSTON SEMINAARI 9.5.2014
KOHTI PAREMPAA INFRASTRUKTUURIA - KÄVELYN JA PYÖRÄILYN SUUNNITTELUOHJE 2014 PYÖRÄILYKUNTIEN VERKOSTON SEMINAARI 9.5.2014 TAUSTALLA VALTAKUNNALLISET TAVOITTEET JA AJATTELUTAVAN MUUTOS 2011 Kävelyn ja pyöräilyn