Aamupalaprojekti Projektiyhteenveto 2014

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Aamupalaprojekti Projektiyhteenveto 2014"

Transkriptio

1 Aamupalaprojekti Projektiyhteenveto 2014

2 Aamupalaprojekti 2014 Vantaan ympäristökeskus toteutti aamupalaprojektin yhdessä Helsingin ja Espoon ympäristöterveydenhuollon kanssa vuoden 2014 aikana. Projektissa tutkittiin aamupalan mikrobiologista a. Samalla kohteisiin tehtiin Espoossa ja Vantaalla tarkastus, jossa selvitettiin aamupalatarjoilun hygieniaa sekä omavalvonnan toimivuutta. Näytteenotto keskittyi kylmiin leikkeleisiin sekä graavi- ja kylmäsavukaloihin. Tavoitteena oli selvittää, miten hyvin kohteissa huolehditaan aamupalatarjoilun hygieniasta ja tarjoiltavien tuotteiden laadusta. Aamupalalla tarjoiltavat elintarvikkeet ovat pääasiassa teollisesti valmistettuja tuotteita. Poikkeuksena ovat puurot ja munatuotteet, joita tarjoilupaikoissa valmistetaan itse. Näytteenotto Näytteenotto keskittyi hotellien aamupalaan, mutta näytteitä otettiin myös muista aamupalaa tarjoilevista kohteista. Näytteeksi valittiin kylmiä leikkeleitä tai graavi- ja savukalaa, lisäksi tutkittiin kaksi täytettyä aamupalasämpylää. Tuotteiden lämpötila mitattiin näytteenottohetkellä. Laboratoriotutkimukset aloitettiin näytteenottopäivänä. Laboratoriotutkimukset Näytteet tutkittiin MetropoliLab Oy:ssä Helsingissä. Graavi- ja kylmäsavukala tutkittiin aistinvaraisesti. Lisäksi tutkittiin aerobisten mikrobien kokonaispesäkeluku, Staphylococcus aureus ja Listeria monocytegenes. Leikkeleet arvioitiin aistinvaraisesti. Lisäksi tutkittiin aerobiset kokonaisbakteerit, enterobakteerit ja Listeria monocytegenes. Listeria monocytogenes tutkittiin kvalitatiivisesti (listeriaa löytyy ei löydy). Mikäli tutkimuksessa löydettiin listeriaa, tutkittiin listerian määrä kvantitatiivisesti (kuinka paljon listeriaa löytyy). Tulosten arviointi Taulukko 1. Näytteiden mikrobiologisen laadun arviointikriteerit Tutkittava mikrobi Näytteen mikrobiologinen Hyvä Välttävä Huono kokonaispesäkemäärä < > 10 7 Enterobakteerit < > 10 4 Listeria monocytogenes ei todettu < Staphylococcus aureus < > 10 3 pmy/g = pesäkkeitä muodostavaa yksikköä/gramma tutkittua elintarviketta Tulokset Yhteensä Vantaalla, Espoossa ja Helsingissä haettiin näytteitä 59:stä aamupalaa tarjoilevasta kohteesta ja näytteitä tutkittiin 120 kpl, joista uusintanäytteitä oli 10 kpl. Uusintanäyte tutkittiin, mikäli tulos oli huono. Yhdessä kohteessa tutkittiin uusintanäytteellä yksi huono ja välttävä näytetulos. Espoossa tarkastettiin 6 kohdetta ja näytteitä kertyi 16 kpl, Vantaalla tarkastettiin 8 kohdetta ja näytteitä otettiin 16 kpl. Helsingissä haettiin näytteitä 45:stä kohteesta yhteensä 88 kpl. Helsingissä ei näytteenoton lisäksi tehty tarkastusta, joten tarkastustulokset on koottu Espoon ja Vantaan osalta. Mikrobiologinen Projektissa otettiin yhteensä 120 näytettä, joista oli mikrobiologiselta laadultaan hyviä 96 kpl (80 %), välttäviä 13 kpl (11 %) ja huonoja 11 kpl (9 %). Vantaan osalta kaikki 16 näytettä olivat moitteettomia, Espoossa 16 näytteestä hyviä oli vain 8 kpl (50 %), huonojen osuus Espoossa oli 6 kpl (37 %). Helsingissä hyviä näytetuloksia oli 72 kpl (82 %), välttävien osuus oli 11 kpl (13 %) ja huonoja oli 5 kpl (6 %). Huonon tuloksen aiheutti kaikissa tapauksissa korkea aerobisten mikrobien kokonaispesäkemäärä. Listeria monocytogenes bakteeria löytyi neljästä näytteestä (3 % tutkituista näytteistä). Listerian määrä ei kuitenkaan yhdessäkään tutkituista näytteis- 2 3

3 tä ylittänyt raja-arvoa 100 pmy/g, jolloin näiden tuotteiden mikrobiologinen arvioitiin listerian suhteen välttäväksi. Tosin yhden listeriaa sisältäneen näytteen arvioitiin huonoksi suuren kokonaisbakteerimäärän vuoksi. Näytteistä 24 kpl oli kylminä tarjoiltavia kaloja, joista hyviä oli 22 kpl (84 %), välttäviä 3 kpl (12 %) ja huonoja oli 1kpl (4 %). Leikkelenäytteitä tutkittiin 94 kpl ja täytettyjä sämpylänäytteitä oli 2 kpl. Sämpylöistä molemmat olivat mikrobiologiselta laadultaan moitteettomia. Leikkelenäytteistä hyvien osuus oli 75 kpl (79 %), välttäviä oli 10 kpl (11 %) ja huonoja oli 9 kpl (10 %). Taulukko 2: Projektin tulokset mikrobiologisen laadun osalta hyvä välttävä huono kaikki näytteet (Espoo, Helsinki, Vantaa) 96/120 80% 13/120 11% 11/120 9% Espoo 8/16 50% 2/16 13% 6/16 37% Helsinki 72/88 82% 11/88 13% 5/88 6% Vantaa 16/16 100% 0/16 0% 0/16 0% Taulukko 3: Leikkeleiden, kalanäytteiden ja sämpylöiden mikrobiologinen hyvä välttävä huono leikkeleet (kaikki) 75/94 79% 10/94 11% 9/94 10% kalanäytteet (kaikki) 19/24 79% 4/24 16% 1/24 5% täytetty sämpylä 2/2 100% 0/2 0% 0/2 0% Taulukko 4: Mikrobiologiselta laadultaan välttävien ja huonojen näytteiden tulokset. Elintarvike Balkanmakkara Maalaispalvileikkele kokonaispesäkeluku Enterobakteerit Listeria monocytogenes Staphylococcus aureus Mikrobiologinen välttävä todettu* välttävä Elintarvike kokonaispesäkeluku Enterobakteerit Listeria monocytogenes Staphylococcus aureus Mikrobiologinen Karjalan kinkku välttävä Härkäpastrami välttävä Palvikinkkuleike välttävä Palvikinkku todettu* välttävä Saunapalvi Palvikinkku todettu* huono Possun pippurileike välttävä Uunikinkku välttävä Savukassler välttävä Saunapalvikinkku Kalkkunaleike Kalkkunaleike todettu* välttävä Graavilohi 200 välttävä Lämminsavulohi Kylmäsavulohi Kalkkunaleike Porsaanfile Savulohifile välttävä 4 5

4 Elintarvike kokonaispesäkeluku Enterobakteerit Listeria monocytogenes Staphylococcus aureus Mikrobiologinen Porsaanfile **** Lohifile välttävä Porsaanfile Savukinkku * määrä alle kvantitatiivisen menetelmän määritysrajan (10 pmy/g) ** tulos on arvio ****aistinvaraisesti heikentynyt Lämpötilat Aamupalan katsotaan olevan tarjoilua ja tällöin sovelletaan Maa- ja metsätalousministeriön ilmoitettujen elintarvikehuoneistojen elintarvikehygieniasta antaman asetuksen 1367/ mukaisia tarjoilulämpötiloja. Tarjolla olevan ruuan lämpötila saa olla enintään 12 C. Näytteenoton yhteydessä mitattujen lämpötilojen keskiarvoksi saatiin 10 C ja raja-arvon 12 C ylityksiä oli 26 näytteen kohdalla (22 % kaikista näytteistä). Korkein mitattu tarjoilulämpötila oli 17,1 C. Tuotteita, jotka olivat 15 C tai yli, oli 6 kpl. Tarjoilulämpötilan vaikutus tuotteen un riippuu hyvin paljon siitä, kuinka kauan yksittäinen tarjoiluvati on pöydässä (tarjoiluaika). Tähän vaikuttaa paljon tuotteiden kierto, joka on riippuvainen asiakasmäärästä. Huomioitavaa oli, että korkeimman lämpötilan omaava tuote oli kuitenkin mikrobiologisesti moitteeton. Mikäli tuotteessa on listeriaa, kasvaa listerian määrä nopeasti korkeissa lämpötiloissa. Tarkastuksen tulokset Espoossa ja Vantaalla tehtiin näytteenoton yhteydessä tarkastus, jossa kiinnitettiin huomiota omavalvontaan, jäljitettävyyteen ja hygieniaan. Tarkastettuja kohteita oli yhteensä 14 kpl. Tarkastuksissa todettiin, että omavalvontasuunnitelma oli yhtä kohdetta lukuun ottamatta olemassa. Yhdessä kohteessa oli omavalvontasuunnitelma, mutta aamiaistarjoilua ei siinä oltu erikseen huomioitu. Tarkastuksissa havaittiin myös kohteita, joissa henkilökunnan perehdytyksessä omavalvontaan oli puutteita. Omavalvontasuunnitelman mukaisten lämpötilakirjausten tekeminen oli toisinaan puutteellista. Kirjauksia tehtiin säännöllisesti keittiön kylmälaitteista, mutta salin puolen kirjaukset voivat kuitenkin jäädä tekemättä tai samaa tarjoilupöytää saatetaan käyttää myös lounaan tarjoiluun, jolloin lämpötilat mitataan mahdollisesti vain lounaan yhteydessä. Aamupalaprojektissa tarkastetuissa kohteissa jäljitettävyys oli hyvin hallinnassa, tuotteiden kuormakirjoista voitiin osoittaa yhteys tuotteisiin. Tuotteiden säilyvyyden hallinnassa ja eri erien seurannassa oli haasteita. Pakkauksen avauspäivämäärän merkitseminen oli joissain paikoissa rutiinia, mikä helpottaa säilyvyyden hallintaa. Aamiaispöydät olivat yleensä siistejä ja kohteilla oli siivousvälineet salin ja keittiön puolelle erikseen. Yhden kohteen keittiön siisteystaso oli heikentynyt edelliseen tarkastukseen verrattuna eikä käsienpesupisteen varustelukaan ollut kunnossa. Henkilökunnan korujen käytöstä huomautettiin yhdessä paikassa. Aamiaishenkilökunta osallistuu usein myös ruuan käsittelyyn ja tarjoiluastioiden täyttöön. Tällöin heiltä vaaditaan myös työasuun kuuluva päähine silloin, kun he käsittelevät pakkaamattomia elintarvikkeita. Lisäksi on huomioitava, että koruja ei saa käyttää siten, että niitä ei voi suojavaatetuksella peittää. Tarjoilukalusteiden pisarasuojauksia tarkastettaessa havaittiin, että pisarasuojauksen toteutus vaihteli runsaasti. Joissain paikoissa oli vaatimaton suojaus tai ei pisarasuojausta lainkaan. Oli kuitenkin kohteita, joissa pisara- 6 7

5 suojaus oli toteutettu hyvin. Todettiin, että tuotekohtainen kupu toteuttaa hyvin pisarasuojauksen. Lisäksi kohteissa oli todettu suojakupujen käyttöönoton jälkeen, että riittävän tiivis kupu suojaa myös lämpöhauteessa olevaa tuotetta liialta kuivumiselta. Lämpötilanhallinta oli toteutettu kylmäkalustein tai käytössä oli jääpeti tai kylmäpatruuna. Kylmä tarjoilupöytä/-allas on usein syvä, jolloin käytettävyyttä oli yritetty parantaa nostamalla tuotteet esim. puuritilöiden tai vastaavien avulla pohjatasoa korkeammalle. Tällöin tuotteiden lämpötila kuitenkin nousee helposti liian korkeaksi varsinkin, jos kylmäkalusteen toiminta perustuu staattiseen kylmätasoon ilman kylmän ilman puhallusta. Toimijoita opastettiin myös käyttämään matalampaa tai pienempää tarjoiluastiaa, jolloin tuotteen vaadittu lämpötila on helpompi saavuttaa. Tulosten tarkastelua Projektin tuloksien perusteella voidaan todeta, että pääsääntöisesti aamupalojen tuotteet ovat laadultaan hyviä (80 %). Kuitenkin joukossa oli 11 % välttäviä ja 9 % huonoja näytteitä. Suuri osa aamupalalla tarjoiltavista elintarvikkeista on teollisuuden valmistamia ja pakkaamia tuotteita, jotka tarjoilupaikassa ainoastaan asetetaan tarjolle. Keittiön yleisen hygienian ja omavalvonnan noudattaminen heijastuu aamupalan mikrobiologiseen un. Tärkeä tekijä on myös saapuvan tuotteen mikrobiologisella laadulla, koska tuotteen säilytys- ja tarjoiluaika kohteessa on usein verrattain lyhyt. Projektissa tuli esiin tilanne, jossa uusintanäyte tutkittiin juuri, kun tuote oli saapunut kohteeseen, jolloin keittiön säilytys/tarjoilulämpötilat eivät voineet vaikuttaa tuotteen un heikentävästi. Tuotteen uusintanäytteen mikrobiologinen oli kuitenkin yhtä heikko tai huonompi, kuin ensimmäisellä näytteenottokerralla. Tällöin tuotteen oli heikentynyt valmistajan tai tavarantoimittajan toimesta. Tarjoilulämpötilaa tärkeämpänä asiana voidaan pitää tuotteen kylmäketjua kokonaisuudessaan. Tarjoilupaikassa kylmäketjun varmistaminen lähtee vastaanottotarkastusten yhteydessä tehtävistä lämpötilamittauksista. Lisäksi tuotteen säilytysaika keittiön kylmälaitteessa on pidempi, kuin tarjoiluaika, jolloin kylmälaitteiden toimivuus on myös tärkeässä osassa tuotteen säilyvyyttä. Toisaalta, jos asiakkaita on vähän ja aamupalan tarjoiluaika on pitkä, tarjoilulämpötilalla on suurempi merkitys. Listeria ja muut mikrobit lisääntyvät nopeasti huoneenlämmössä. Listeria monocytogeneksen esiintyminen leikkeleissä ja kalatuotteissa on mahdollista. Projektissa löytyi listeriaa neljästä tuotteesta. Listeria ei ylittänyt lainsäädännön raja-arvoa, joten tuotteet todettiin tältä osin välttäväksi. Mikäli kylmäketju pettää, listerian määrä kasvaa nopeasti ja tuote voi tulla vaaralliseksi etenkin riskiryhmille. Leikkeleet mielletään turvallisiksi tuotteiksi, koska ne ovat kypsiä. Tuotteet voivat kuitenkin kontaminoitua kypsennyksen jälkeen. Tällöin kylmäketjun merkitys kasvaa entisestään. Listeria pystyy lisääntymään kylmässä ja hapettomassa tilassa, jossa muu bakteeripitoisuus ei juuri kasva. Monet leikkeleet ja kalatuotteet pakataan tyhjiöpakkaukseen ja pitkä säilytysaika perustuu nimenomaan kylmäsäilytykseen. Pitkä kylmäsäilytys vaarantaa tuotteen elintarviketurvallisuutta etenkin riskiryhmien osalta, jos listeria on jälkikontaminoitunut tuotteeseen esim. siivutuksen yhteydessä ennen pakkaamista. Toisaalta, jos tuotteen tarjoiluaika on pitkä ja tuotteen tarjoilulämpötila on kohonnut, lisääntyvät muut pilaajabakteerit yhtä paljon tai enemmän kuin listeria. Tällöin tuote voidaan todeta usein jo aistinvaraisesti pilaantuneeksi ja jää todennäköisesti asiakkaaltakin syömättä. Vantaalla, jossa kaikki tutkitut näytteet olivat laadultaan moitteettomia, näytteet haettiin pääasiassa isoista ns. lentokenttähotelleista. Lentokenttähotelleissa asiakasmäärät ovat runsaita ja sen myötä aamupalan kierto on nopeaa. Tällöin tarjoiluvateja vaihdetaan tiheästi, eikä yksittäinen leikkelevati ole kovin riippuvainen aamupalapöydän tarjoilulämpötiloista. Tosin Vantaalla tarjoilulämpötilat täyttivät myös säilytyslämpötilan vaatimuksen 6 C. Helsingissä näytteet olivat myös melko hyviä mikrobiologisesti. Hyvien näytteiden osuus oli 82 %. Helsingissä tutkittiin pääsääntöisesti hotelli- 8 9

6 en aamiaispöydän a. Näissä näytteissä aamupalan tarjoilulämpötilat olivat joissain tapauksissa melko korkeita, mutta korkeasta lämpötilasta huolimatta näytteen laadussa ei mikrobiologisesti ollut huomauttamista. Tällöin on todennäköistä, että asiakkaita on paljon ja tuotteiden tarjoiluaika on lyhyt. toteuttaa ja heikentävän kalusteen käytettävyyttä. Lisäksi pisarasuojauksen puhtaanapito koetaan vaikeaksi. Kun pisarasuojaus mietitään heti huoneiston suunnitteluvaiheessa, se voidaan toteuttaa tyylikkäästi, jolloin tarjoilukaluste on houkutteleva ja helppokäyttöinen. Espoossa oli edellisiin verrattuna enemmän välttäviä ja huonoja tuloksia, joita oli puolet näytteistä. Näytemäärä oli myös pienempi, jolloin myös yksitäisen huonon näytteen vaikutus kasvaa nopeasti. Espoossa huonoja näytteitä oli 6 kpl, kun Helsingissä huonoja oli 5 kpl. Tällöin korostuu tutkittujen näytteiden kokonaismäärä suhteessa välttävin tai huonoihin näytteisiin. Espoossa tutkittiin myös pienempiä kohteita, joissa asiakasmäärät voivat olla yksittäisen kohteen osalta pienempiä. Toisaalta yksittäisen kohteen huonon näytetuloksen uusintanäyte todettiin myös huonoksi, joten yritys ei ollut saanut korjattua toimintatapaansa vielä riittävästi. Mahdollista on myös, että tuote on toimitettu viallisena ja hygieenistä ongelmaa on esimerkiksi raaka-aineessa tai valmistavassa laitoksessa. Tällöin näytteen un ei pysty juuri vaikuttamaan tarjoilupaikassa, vaikka laitteisto ja hygienia olisivat moitteettomia. Johtopäätöksiä Valvonnassa tulee kiinnittää huomiota myös aamupalan tarjoiluun, vaikka toiminnan pääpaino olisikin ruuan valmistuksessa. Aamupalaa tarjoilevien kohteiden tulee huomioida yleisen hygienian, tarjoilulämpötilojen ja niiden seuraamisen merkitys aamupalatarjoilun turvallisuudelle. Riittävän kylmät ja lämpimät, tuoreet/raikkaat tuotteet ovat myös asiakkaan mielestä herkullisempia ja näin lisäävät kohteen asiakastyytyväisyyttä. Riittävä määrä toimivia kylmälaitteita mahdollistaa kylmäketjun toteutumisen asiakkaalle asti. Riittävän pisarasuojauksen huomioiminen on tärkeää. Pisarasuojauksen voi toteuttaa monella tavalla, Elintarviketurvallisuusvirasto tai lainsäädäntö eivät suoraan määrittele pisarasuojauksen rakennetta tai riittävyyttä. Suojaus tulee rakentaa yksilöllisesti tarjoilukaluste huomioiden. Valvonnassa on tullut esiin, että moni kohde kokee pisarasuojauksen hankalaksi 10 11

7 Vantaan kaupunki Maankäytön, rakentamisen ja ympäristön toimiala Ympäristökeskus Ympäristöterveys Pakkalankuja Vantaa Puhelin *

Taulukko 1. Riisinäytteiden mikrobiologisen laadun määrittämiseen käytetyt bakteerimäärien raja-arvot. Näytteen mikrobiologinen laatu.

Taulukko 1. Riisinäytteiden mikrobiologisen laadun määrittämiseen käytetyt bakteerimäärien raja-arvot. Näytteen mikrobiologinen laatu. PROJEKTIYHTEENVETO KEITETYN RIISIN MIKROBIOLOGINEN LAATU 2016-2017 JOHDANTO Vantaan ympäristökeskuksen ympäristöterveydenhuollon yksikkö toteutti projektin, jonka tavoitteena oli selvittää keitetyn riisin

Lisätiedot

PROJEKTIYHTEENVETO KEBABIN HYGIEENINEN LAATU VUONNA

PROJEKTIYHTEENVETO KEBABIN HYGIEENINEN LAATU VUONNA PROJEKTIYHTEENVETO KEBABIN HYGIEENINEN LAATU VUONNA 2016 JOHDANTO Projektin tavoitteena oli selvittää kebabravintoloiden kebabin mikrobiologista laatua. Vantaan lisäksi projektiin osallistui Helsingin

Lisätiedot

Konditoriatuotteiden mikrobiologinen laatu 2013-2014

Konditoriatuotteiden mikrobiologinen laatu 2013-2014 Konditoriatuotteiden mikrobiologinen laatu 2013-2014 Projektiyhteenveto 2014 Pääkaupunkiseudulla toteutetun yhteisen projektin tarkoituksena oli tutkia leipomoiden, leipomomyymälöiden, kahviloiden sekä

Lisätiedot

Myymälässä pakattujen elintarvikkeiden mikrobiologinen laatu ja tuotteiden pakkausmerkinnät

Myymälässä pakattujen elintarvikkeiden mikrobiologinen laatu ja tuotteiden pakkausmerkinnät Myymälässä pakattujen elintarvikkeiden mikrobiologinen laatu ja tuotteiden pakkausmerkinnät Projektiyhteenveto 2013 Projektin tarkoitus Projektissa tutkittiin myymälässä pakattujen elintarvikkeiden mikrobiologista

Lisätiedot

TArKASTUKSET JoHDANTo KÄSITTELYN LAAJUUS NÄYTTEENoTTo JA TUTKIMUKSET raaka-aine JA VArASToINTIAIKA TULoKSET NÄYTTEET

TArKASTUKSET JoHDANTo KÄSITTELYN LAAJUUS NÄYTTEENoTTo JA TUTKIMUKSET raaka-aine JA VArASToINTIAIKA TULoKSET NÄYTTEET Projektiyhteenveto MYYMÄLÄSSÄ VALMISTETTUJEN KALAVALMISTEIDEN HYGIEENINEN LAATU 2016 Johdanto Projektin tavoitteena oli tutkia myymälässä valmistettujen kalavalmisteiden hygieenistä laatua. Samalla tehtiin

Lisätiedot

Myymälässä pakattujen juustojen mikrobiologinen laatu ja käsittelyhygienia

Myymälässä pakattujen juustojen mikrobiologinen laatu ja käsittelyhygienia Myymälässä pakattujen juustojen mikrobiologinen laatu ja käsittelyhygienia Projektiyhteenveto 2014 Pääkaupunkiseudun kunnissa toteutettiin touko-lokakuussa 2014 yhteinen projekti, jonka tarkoituksena oli

Lisätiedot

Riisin ja lihan laatu 2011

Riisin ja lihan laatu 2011 Sivu 1(5) Riisin ja lihan laatu 2011 Riisin ja lihan laatu 2011 -projekti toteutettiin vuonna 2011. Projektin kohteena olivat ensisijaisesti etniset, mutta myös muut ruokaravintolat. Tutkittavaksi otettiin

Lisätiedot

SUSHIN HYGIEENINEN LAATU 2018

SUSHIN HYGIEENINEN LAATU 2018 SUSHIN HYGIEENINEN LAATU 2018 PROJEKTIYHTEENVETO SUSHI VALVONTAPROJEKTI 2018 Pääkaupunkiseudulla järjestettiin sushi-valvontaprojekti vuoden 2018 aikana yhteistyössä Helsingin, Espoon, Keski-Uusimaan ja

Lisätiedot

Salaattibaarien hygienia ja tuotteiden mikrobiologinen laatu

Salaattibaarien hygienia ja tuotteiden mikrobiologinen laatu Salaattibaarien hygienia ja tuotteiden mikrobiologinen laatu Projektiyhteenveto 2015 Projektin tavoitteena oli tutkia myymälöiden yhteydessä olevien salaattibaarien hygieniaa ja tuotteiden mikrobiologista

Lisätiedot

Tämä on alkuperäisen artikkelin rinnakkaistallenne. Viittaa alkuperäiseen artikkeliin:

Tämä on alkuperäisen artikkelin rinnakkaistallenne. Viittaa alkuperäiseen artikkeliin: Tämä on alkuperäisen artikkelin rinnakkaistallenne. Viittaa alkuperäiseen artikkeliin: Pasanen, L., Pasto, M-P. & Saranpää, T. 2018. Huomioita salaattibaarien hygieniasta ja toimintatavoista. Elintarvike

Lisätiedot

SIILINJÄRVEN KUNTA YHTEENVETO Ymp.ltk liitteen 9 LIITE sivu 1 SIILINJÄRVEN TULOKSET

SIILINJÄRVEN KUNTA YHTEENVETO Ymp.ltk liitteen 9 LIITE sivu 1 SIILINJÄRVEN TULOKSET sivu 1 Jauhelihan mikrobiologinen laatu Kuopion, Lapinlahden, Leppävirran, Maaningan, Nilsiän, Rautavaaran, Siilinjärven, Koillis-Savon kuntayhtymän, Pielaveden ja Keiteleen kuntayhtymän sekä Ylä-Savon

Lisätiedot

Raportti 1/2019. Sushin mikrobiologinen laatu

Raportti 1/2019. Sushin mikrobiologinen laatu Raportti 1/2019 Sushin mikrobiologinen laatu tarjoilupaikoissa 2017-2018 SISÄLLYSLUETTELO Tiivistelmä... 1 1. Johdanto... 3 2. Toteutus... 3 2.1 Aineisto... 3 2.2 Menetelmät... 4 3. Tulokset... 5 3.1 Lämpötila...

Lisätiedot

TARJOLLA OLEVIEN GLUTEENITTOMIKSI MERKITTYJEN RUOKIEN GLUTEENIPITOISUUS 2018 PROJEKTIYHTEENVETO

TARJOLLA OLEVIEN GLUTEENITTOMIKSI MERKITTYJEN RUOKIEN GLUTEENIPITOISUUS 2018 PROJEKTIYHTEENVETO TARJOLLA OLEVIEN GLUTEENITTOMIKSI MERKITTYJEN RUOKIEN GLUTEENIPITOISUUS 2018 PROJEKTIYHTEENVETO JOHDANTO Projektin tavoitteena oli tehdä pienellä otoksella tasokartoitus gluteenittomina tarjoiltavien ruokien

Lisätiedot

PROJEKTIYHTEENVETO KAUNEUSHOITOLOIDEN HYGIENIATASO

PROJEKTIYHTEENVETO KAUNEUSHOITOLOIDEN HYGIENIATASO PROJEKTIYHTEENVETO KAUNEUSHOITOLOIDEN HYGIENIATASO 2017 JOHDANTO Kauneushoitolat ovat yksi terveydensuojeluvalvonnan painopistealueista. Projektin tavoitteena oli tutkia työvälineiden ja työskentelypintojen

Lisätiedot

PROJEKTIYHTEENVETO SUSHIN MIKROBIOLOGINEN LAATU VUONNA

PROJEKTIYHTEENVETO SUSHIN MIKROBIOLOGINEN LAATU VUONNA PROJEKTIYHTEENVETO SUSHIN MIKROBIOLOGINEN LAATU VUONNA 2016 JOHDANTO Projektin tavoitteena oli tutkia sushien valmistuksen mikrobiologista laatua ja valmistuksen hygieenisyyttä vuonna 2016. Samalla selvitettiin

Lisätiedot

MYYMA LA PROJEKTI 2013

MYYMA LA PROJEKTI 2013 MYYMA LA PROJEKTI 2013 Vähittäismyymälöissä käsitellyn kypsentämättömän lihan laatu ja säilytysolosuhteet -projektiyhteenveto Hämeenlinnan ympäristöterveydenhuolto Tiina Laurell terveystarkastaja Viranomaispalvelut

Lisätiedot

Salaattibaarit. Hanketiivistelmä. Kuva haettu Googlen kuvahaulla salaattibaari. Helmikuu 2016 Terveystarkastaja Annika Porthin

Salaattibaarit. Hanketiivistelmä. Kuva haettu Googlen kuvahaulla salaattibaari. Helmikuu 2016 Terveystarkastaja Annika Porthin Salaattibaarit Hanketiivistelmä Kuva haettu Googlen kuvahaulla salaattibaari Helmikuu 2016 Terveystarkastaja Annika Porthin Johdanto Vuoden 2015 valvontasuunnitelmaan sisältyi hanke nimeltä Ruokakauppojen

Lisätiedot

Pizzatäyteprojekti 2014

Pizzatäyteprojekti 2014 Sastamalan seudun sosiaali- ja terveyspalvelut Ympäristöterveydenhuolto 7.8.2014 AP Pizzatäyteprojekti 2014 Pizzatäytteenä käytettävien kinkun ja katkaravun laatu Sotesin alueella kesällä 2014 Sastamala,

Lisätiedot

Listeria monocytogenes Ei todettu > 100 pmy/g myyntiaikana

Listeria monocytogenes Ei todettu > 100 pmy/g myyntiaikana Projektiyhteenveto 1 (5) Kalavalmisteiden valmistus ja hygieeninen laatu myymälöissä Tuija Myllymäki, Espoon seudun ympäristöterveys Vladimir Vanhanen, Espoon seudun ympäristöterveys Emma Laamanen, Espoon

Lisätiedot

Raportti 1/2018. Vakuumipakattujen kylmäsavuja graavikalatuotteiden laatu Oulun seudun vähittäismyynnissä 2017

Raportti 1/2018. Vakuumipakattujen kylmäsavuja graavikalatuotteiden laatu Oulun seudun vähittäismyynnissä 2017 Raportti 1/2018 Vakuumipakattujen kylmäsavuja graavikalatuotteiden laatu Oulun seudun vähittäismyynnissä 2017 Sisällysluettelo 1. JOHDANTO... 1 2. TOTEUTUS... 1 2.1 Aineisto... 1 2.2 Menetelmät... 1 2.3

Lisätiedot

OIVA valvontatietojen julkistaminen

OIVA valvontatietojen julkistaminen OIVA valvontatietojen julkistaminen Oiva- asteikko 2 Miten luet Oivaraporttia Tarkastettavat asiat koottu 18 ryhmään vähittäismyynti ja tarjoilu 1. Omavalvontasuunnitelma 2. Tilojen ja välineiden soveltuvuus,

Lisätiedot

HACCP:n todentaminen Valmisruokien ja lihavalmisteiden mikrobiologiset ohjausarvot viimeisenä käyttöpäivänä. Suositus 27.4.2012

HACCP:n todentaminen Valmisruokien ja lihavalmisteiden mikrobiologiset ohjausarvot viimeisenä käyttöpäivänä. Suositus 27.4.2012 HACCP:n todentaminen Valmisruokien ja lihavalmisteiden mikrobiologiset ohjausarvot viimeisenä käyttöpäivänä Suositus 27.4.2012 2 (3) JOHDANTO HACCP:n toimivuuden todentamisen tärkeimpiä keinoja on tuotteiden

Lisätiedot

OIVA valvontatietojen julkistaminen

OIVA valvontatietojen julkistaminen OIVA valvontatietojen julkistaminen Oivaasteikko 2 Veli-Matti Aittoniemi / MARA Oiva-prosessi 4 OIVA-ASIAKIRJAT Miten luet Oivaraporttia Tarkastettavat asiat koottu 18 ryhmään vähittäismyynti ja tarjoilu

Lisätiedot

Projektin yhteenveto

Projektin yhteenveto Projektin yhteenveto 18.11.2013 1 Elintarvikemyymälöiden sähköisen omavalvontatietopankin hyödyntäminen elintarvikevalvonnassa Janne Lundén, elintarvikehygienian ja ympäristöterveyden osasto, Eläinlääketieteellinen

Lisätiedot

Joulupöytä-projekti 2008

Joulupöytä-projekti 2008 Joulupöytä-projekti 2008 Projektitiivistelmä Joulukuu 2008 Terveystarkastajat Liisa Haavisto, Annika Porthin ja Mattias Finell Johdanto Monien ravintoloiden joulun alla järjestämät joulutarjoilut kuormittavat

Lisätiedot

Riisipiirakoiden ja pasteijoiden laatu Oulun seudulla 2007

Riisipiirakoiden ja pasteijoiden laatu Oulun seudulla 2007 RAPORTTI 5/2008 OULUN SEUDUN YMPÄRISTÖVIRASTO Riisipiirakoiden ja pasteijoiden laatu Oulun seudulla 2007 YHTEENVETO...1 1. JOHDANTO...2 2. PROJEKTIN TOTEUTUS...2 3. TUTKIMUSMENETELMÄT...2 4. TUTKIMUKSEEN

Lisätiedot

RAPORTTI 1/2008 OULUN SEUDUN YMPÄRISTÖVIRASTO LISTERIARISKI HOITOLAITOKSISSA

RAPORTTI 1/2008 OULUN SEUDUN YMPÄRISTÖVIRASTO LISTERIARISKI HOITOLAITOKSISSA RAPORTTI 1/2008 OULUN SEUDUN YMPÄRISTÖVIRASTO LISTERIARISKI HOITOLAITOKSISSA SISÄLLYSLUETTELO 1 Johdanto... 1 2 Listerian esiintyminen... 1 3 Listeria taudinaiheuttajana... 2 4 L. monocytogenes tutkimusmenetelmät...

Lisätiedot

Elintarvikekioskien omavalvonnan tason arviointi ja tupakan myynnin omavalvonta

Elintarvikekioskien omavalvonnan tason arviointi ja tupakan myynnin omavalvonta RAPORTTI 3/2006 OULUN SEUDUN YMPÄRISTÖVIRASTO Elintarvikekioskien omavalvonnan tason arviointi ja tupakan myynnin omavalvonta SISÄLLYSLUETTELO Sivu 1. Johdanto... 1 2. Elintarvikekioskien omavalvontasuunnitelma...

Lisätiedot

Uimahallien ja kylpylöiden puhtaus 2011

Uimahallien ja kylpylöiden puhtaus 2011 Sivu 1(5) Uimahallien ja kylpylöiden puhtaus 2011 Vantaan ja Keski-Uudenmaan ympäristökeskukset kartoittivat vuonna 2011 uimahallien ja kylpylöiden puku-, pesu- ja allastilojen pintojen hygieenisyyttä.

Lisätiedot

Oulun seudun ympäristötoimi. Raportti 3/2012

Oulun seudun ympäristötoimi. Raportti 3/2012 Oulun seudun ympäristötoimi Raportti 3/2012 Esivalmistettujen ruokien jäähdytys ja jäähdytetyn ruoan laatu tarjoilupaikoissa 2011 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 1 2. Toimijan omavalvontavelvoite... 1

Lisätiedot

Projektin yhteenveto. Jauhelihan valmistus ja laatu espoolaisissa myymälöissä

Projektin yhteenveto. Jauhelihan valmistus ja laatu espoolaisissa myymälöissä 1 Jauhelihan valmistus ja laatu espoolaisissa myymälöissä Vladimir Vanhanen, Espoon seudun ympäristöterveys Tuija Myllymäki, Espoon seudun ympäristöterveys Emma Laamanen, Espoon seudun ympäristöterveys

Lisätiedot

Helsingin kaupungin ympäristökeskuksen julkaisuja 20/2014. Hotellien aamiaispöydissä tarjottavien elintarvikkeiden hygieeninen laatu.

Helsingin kaupungin ympäristökeskuksen julkaisuja 20/2014. Hotellien aamiaispöydissä tarjottavien elintarvikkeiden hygieeninen laatu. Helsingin kaupungin ympäristökeskuksen julkaisuja 20/2014 Hotellien aamiaispöydissä tarjottavien elintarvikkeiden hygieeninen laatu Arja Heinonen Helsingin kaupungin ympäristökeskuksen julkaisuja 20/2014

Lisätiedot

PROJEKTIYHTEENVETO SALMONELLAT JA LISTERIA VIIPALOIDUISSA JUUSTOISSA

PROJEKTIYHTEENVETO SALMONELLAT JA LISTERIA VIIPALOIDUISSA JUUSTOISSA PROJEKTIYHTEENVETO SALMONELLAT JA LISTERIA VIIPALOIDUISSA JUUSTOISSA 2015-2016 SALMONELLAT JA LISTERIA MONOCYTOGENES VIIPALOIDUISSA JUUSTOISSA 2015-2016 Kyseessä on Eviran käynnistämä viipaloitujen juustojen

Lisätiedot

Mikrobiologiset tutkimukset ja raja-arvot -teollisuuden näkökulma

Mikrobiologiset tutkimukset ja raja-arvot -teollisuuden näkökulma Mikrobiologiset tutkimukset ja raja-arvot -teollisuuden näkökulma ELT, Ryhmäpäällikkö Marjatta Rahkio Lihateollisuuden tutkimuskeskus AJANKOHTAISTA LABORATORIORINTAMALTA 12-13.10.2010 Teollisuuden näkökulma

Lisätiedot

Tapahtumatunnus 110278 Inkiläntie 7 70340 KUOPIO

Tapahtumatunnus 110278 Inkiläntie 7 70340 KUOPIO LÄHETTÄJÄ Kuopion kaupunki, Kaupunkiympäristön palvelualue, ympäristöterveydenhuolto Savilahdentie 6 B 2. krs 70210 KUOPIO Tarkastuskertomus Elintarvikevalvonta VASTAANOTTAJA Lounasravintola Aika Työterapinen

Lisätiedot

SALAATTIA ITSEPALVELUNA projektin tulokset

SALAATTIA ITSEPALVELUNA projektin tulokset SALAATTIA ITSEPALVELUNA projektin tulokset Elintarvikevalvonnan valvontasuunnitelmaan kuuluva projekti, 2015 PROJEKTIN TOTEUTUS o Projekti toteutettiin normaalien perustarkastusten eli Oiva-tarkastusten

Lisätiedot

Oulun seudun ympäristötoimi Raportti 2/2013

Oulun seudun ympäristötoimi Raportti 2/2013 Oulun seudun ympäristötoimi Raportti 2/2013 Pizzaprojekti 2012 SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO... 1 2. PROJEKTIN HISTORIAA... 1 2.1. Vuoden 1992 projekti... 1 2.2. Vuoden 1998 projekti... 2 2.3. Vuoden 2000

Lisätiedot

3. Puhtaanapito 3.1. Tilojen yleinen siisteys ja puhtaus Oiva-huomio: Toimenpide:

3. Puhtaanapito 3.1. Tilojen yleinen siisteys ja puhtaus Oiva-huomio: Toimenpide: Liite 1qs, Elintarvikkeiden myynti ja tarjoilu (13.1.2014) Sivu 1 / 5 Tarkastuksen suorittaja Tarkastuksen pvm Huoneiston nimi ja osoite Läsnä: Toteutus A B C D Ei sovelleta Ei tarkasteta 1. Omavalvontasuunnitelma

Lisätiedot

Eviran uusi opas elintarvikkeiden mikrobiologisista tutkimuksista Ylitarkastaja Taina Niskanen Hygieniayksikkö

Eviran uusi opas elintarvikkeiden mikrobiologisista tutkimuksista Ylitarkastaja Taina Niskanen Hygieniayksikkö Eviran uusi opas elintarvikkeiden mikrobiologisista tutkimuksista Ylitarkastaja Taina Niskanen Hygieniayksikkö Ajankohtaista laboratoriorintamalla, Helsinki 13.10.2010 Elintarvikkeiden mikrobiologiset

Lisätiedot

Ruokahuolto ja omavalvonta hoitolaitoksissa. Kati Kankare VSSHP Ravintopalvelut

Ruokahuolto ja omavalvonta hoitolaitoksissa. Kati Kankare VSSHP Ravintopalvelut Ruokahuolto ja omavalvonta hoitolaitoksissa Kati Kankare VSSHP Ravintopalvelut Kuka valvoo ruokaa? Elintarvikelaki ohjaa ruokahuoltoa. Kunnan terveystarkastajat valvovat elintarvikehygieniaa. (iva tarkastus)

Lisätiedot

Tarkastuskertomus. Havainnot ja toimenpiteet. Valvontasuunnitelmaan sisältyvä tarkastus. Toimija Vuoristo-yhtiöt Oy, 0115993-7

Tarkastuskertomus. Havainnot ja toimenpiteet. Valvontasuunnitelmaan sisältyvä tarkastus. Toimija Vuoristo-yhtiöt Oy, 0115993-7 LÄHETTÄJÄ Porvoon kaupunki Tekniikankaari 1 A 06100 PORVOO VASTAANOTTAJA Haikon kartano Spa Cafe Vuoristo-yhtiöt Oy Haikkoontie 114 06400 PORVOO Tarkastuskertomus Elintarvikevalvonta Pvm 27.11.2013 Tapahtumatunnus

Lisätiedot

Hotellien aamiaistarjoiluprojekti

Hotellien aamiaistarjoiluprojekti RAPORTTI 1/2007 OULUN SEUDUN YMPÄRISTÖVIRASTO Hotellien aamiaistarjoiluprojekti 2006 SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO...1 2. TOIMINNANHARJOITTAJAN OMAVALVONTAVELVOITE...1 3. TUTKIMUKSET TUOTERYHMITTÄIN...1

Lisätiedot

Projektin yhteenveto

Projektin yhteenveto Projektin yhteenveto 26.9.2013 1 Helposti pilaantuvien elintarvikkeiden lämpötilahallinta elintarvikemyymälöissä Janne Lundén, elintarvikehygienian ja ympäristöterveyden osasto, Eläinlääketieteellinen

Lisätiedot

OMAVALVONTASUUNNITELMAN LAATIMINEN TARJOILUPAIKOILLE Elintarvikelaki 2006/23 20 Omavalvontasuunnitelmavelvollisuus

OMAVALVONTASUUNNITELMAN LAATIMINEN TARJOILUPAIKOILLE Elintarvikelaki 2006/23 20 Omavalvontasuunnitelmavelvollisuus 1 OMAVALVONTASUUNNITELMAN LAATIMINEN TARJOILUPAIKOILLE Elintarvikelaki 2006/23 20 Omavalvontasuunnitelmavelvollisuus Omavalvontasuunnitelmassa pyritään kuvailemaan elintarvikehuoneiston toimintaa mahdollisimman

Lisätiedot

Kylmälaitteet, pakastimet

Kylmälaitteet, pakastimet Kylmälaitteet, pakastimet Raja-arvo < + C tai < - C vuosi Pvm Laite 1 Lämpötila Laite 2 Lämpötila Laite 3 Lämpötila Laite 4 Lämpötila Laite 5 Lämpötila Korjaavat toimenpiteet, huomiot (esim. sulatukset)

Lisätiedot

RAPORTTI 5/2010 OULUN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI LIIKELAITOS

RAPORTTI 5/2010 OULUN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI LIIKELAITOS RAPORTTI 5/2010 OULUN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI LIIKELAITOS Hampurilaisten laatu Oulun seudulla 2009 2010 SISÄLLYSLUETTELO YHTEENVETO... 1 1. PROJEKTIN TOTEUTUS... 4 2. TUTKIMUSMENETELMÄT JA VALITTUJEN MIKROBIEN

Lisätiedot

Tarkastusprosessi. Oivallinen. TARKASTUS KERTOMUS TOIMIJALLE X+6 vrk. Seuraava valvontasuunnitelman TARKASTUS- PÄIVÄ X. mukainen tarkastus

Tarkastusprosessi. Oivallinen. TARKASTUS KERTOMUS TOIMIJALLE X+6 vrk. Seuraava valvontasuunnitelman TARKASTUS- PÄIVÄ X. mukainen tarkastus OIVA -valvontatietojen julkistaminen Oiva- infopäivät elintarvikealan toimijoille Kesäkuu 2013, Posion ja Taivalkosken kunnat Ympäristöterveydenhuolto, Terveysvalvonta Päivi Klemola, Netta Lummela 12.6.2013

Lisätiedot

PINTAPUHTAUSPROJEKTI

PINTAPUHTAUSPROJEKTI Raportti 1.2.2019 PINTAPUHTAUSPROJEKTI 2017 2018 Ravintoloiden ja suurtalouksien pintapuhtaus pääkaupunkiseudulla 2017 2018 Raportin tekijä: Tuula Ylönen Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksen julkaisu 1/2019

Lisätiedot

KOTKAN JA HAMINAN ELINTAR- VIKETUTKIMUSPROJEKTI:

KOTKAN JA HAMINAN ELINTAR- VIKETUTKIMUSPROJEKTI: Kotkan kaupunki, ympäristöterveydenhuollon palveluyksikkö - Haminan kaupunki, terveysvalvonta KOTKAN JA HAMINAN ELINTAR- VIKETUTKIMUSPROJEKTI: KEBABIN HYGIEENINEN LAATU ETELÄ- KYMENLAAKSOSSA 2018 30.10.2018

Lisätiedot

Hämeenlinna

Hämeenlinna Hämeenlinna 24.5.2016 MIKÄ OIVA? Valtakunnallista uutta elintarvikevalvonnan tietojen julkistamisjärjestelmää kutsutaan Oivaksi. Valvontatietojen julkistaminen perustuu elintarvikelakiin (23/2006). MIKÄ

Lisätiedot

ELINTARVIKEVALVONTASUUNNITELMAN

ELINTARVIKEVALVONTASUUNNITELMAN Liite nro: 3 KAINUUN MAAKUNTA KUNTAYHTYMÄ Ympäristöterveydenhuolto ELINTARVIKEVALVONTASUUNNITELMAN 2006 TOTEUTUMINEN 2 Hyväksytty sosiaali- ja terveyslautakunnassa 21. 3 2007 69 SISÄLLYSLUETTELO 1. Yleistä

Lisätiedot

SALAATTIBAARIEN HYGIENIA JA TUOTTEIDEN MIKROBIOLOGINEN LAATU Keski-Pohjanmaan ympäristöterveydenhuolto

SALAATTIBAARIEN HYGIENIA JA TUOTTEIDEN MIKROBIOLOGINEN LAATU Keski-Pohjanmaan ympäristöterveydenhuolto SALAATTIBAARIEN HYGIENIA JA TUOTTEIDEN MIKROBIOLOGINEN LAATU 2017 Keski-Pohjanmaan ympäristöterveydenhuolto SISÄLTÖ 1 TIIVISTELMÄ... 1 2 JOHDANTO... 2 3 NÄYTTEENOTTO JA MIKROBIOLOGISET ANALYYSIMENETELMÄT...

Lisätiedot

Elintarvikkeiden suoramyynti lainsäädäntö ja omavalvonta

Elintarvikkeiden suoramyynti lainsäädäntö ja omavalvonta Elintarvikkeiden suoramyynti lainsäädäntö ja omavalvonta Huomisen Osaajat hanke KASVUA HÄMEESSÄ HUOMISEN HÄMÄLÄINEN RUOKA Maatilamyynnin omavalvontaneuvoja koulutus MAATILAMYYNNIN OMAVALVONTA- NÄYTTEET

Lisätiedot

Pakatun tuoreen kalan laatu myymälöissä 2009

Pakatun tuoreen kalan laatu myymälöissä 2009 RAPORTTI 1/2010 OULUN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI LIIKELAITOS Pakatun tuoreen kalan laatu myymälöissä 2009 SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO... 1 2. KALAN PILAANTUMINEN... 1 3. KALAN PAKKAAMINEN... 2 4. KALAN PAKKAUSMERKINNÄT...

Lisätiedot

ERITYISRUOKAVALIOPROJEKTI 2012

ERITYISRUOKAVALIOPROJEKTI 2012 3.5.2013 ERITYISRUOKAVALIOPROJEKTI 2012 Gluteenittomuusväitteiden valvonnan projektiyhteenveto Hämeenlinnan ympäristöterveydenhuolto Sanna Tuomi terveystarkastaja Viranomaispalvelut Wetterhoffinkatu 2

Lisätiedot

MYYMÄLÖIDEN PALVELUPISTEIDEN RUOAN LAATU V. 2005 2006

MYYMÄLÖIDEN PALVELUPISTEIDEN RUOAN LAATU V. 2005 2006 RAPORTTI 3/2007 OULUN SEUDUN YMPÄRISTÖVIRASTO MYYMÄLÖIDEN PALVELUPISTEIDEN RUOAN LAATU V. 2005 2006 SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO... 1 2. PROJEKTIN TOTEUTUS... 1 3. TUTKIMUSMENETELMÄT... 1 3.1 Mikrobien

Lisätiedot

1. Hygieniapassikoulutus. Aiheena: hygieniapassi ja elintarvikkeiden käsittely

1. Hygieniapassikoulutus. Aiheena: hygieniapassi ja elintarvikkeiden käsittely 1. Hygieniapassikoulutus Aiheena: hygieniapassi ja elintarvikkeiden käsittely Materiaalia testiä varten http://www.ruokatieto.fi/ruokakasvatus/lupa-kokata-elintarvikehygienian-perusteet -> Googleen hakusana

Lisätiedot

MYYMÄLÄN ITSE MARINOIMIEN TUOTTEIDEN MIKROBIOLOGINEN LAATU HÄMEENLINNAN SEUDULLA

MYYMÄLÄN ITSE MARINOIMIEN TUOTTEIDEN MIKROBIOLOGINEN LAATU HÄMEENLINNAN SEUDULLA 23.05.2011 MYYMÄLÄN ITSE MARINOIMIEN TUOTTEIDEN MIKROBIOLOGINEN LAATU HÄMEENLINNAN SEUDULLA Hämeenlinnan ympäristöterveydenhuolto Rakennusvalvonta ja ympäristö Wetterhoffinkatu 2 PL 63, 13101 Hämeenlinna

Lisätiedot

PIZZOJEN SUOLAPITOISUUSTUTKIMUS JA PIZZARAAKA-AINEIDEN MIKROBIOLOGINEN LAATU. ~ Oulun kaupunki. Ympäristövirasto.

PIZZOJEN SUOLAPITOISUUSTUTKIMUS JA PIZZARAAKA-AINEIDEN MIKROBIOLOGINEN LAATU. ~ Oulun kaupunki. Ympäristövirasto. J PIZZOJEN SUOLAPITOISUUSTUTKIMUS JA PIZZARAAKA-AINEIDEN MIKROBIOLOGINEN LAATU ~ Oulun kaupunki Ympäristövirasto - Raportti 5/1998 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO 1 PIZZOJEN SUOLAPITOISUUDET 1 PIZZATÄYTTEIDEN

Lisätiedot

- emännät - aputöissä myös asiakkaita (tiski ym)

- emännät - aputöissä myös asiakkaita (tiski ym) KYMEN A-KLINIKKATOIMI KARHULAN TOIMINTAYKSIKÖT TURVALANTIE 2 48700 KOTKA Y-tunnus: 0200924-4 A-KLINIKAN KEITTIÖN OMAVALVONTASUUNNITELMA, päivitetty 9.7.2013 Vastuuhenkilöt: Toiminta: Asiakkaat: Ateriamäärät:

Lisätiedot

Henkilökunnan määrä ja heidän mahdolliset vastuualueensa. Lisäksi kuvataan rakennus/huoneisto, sen sijainti ja ympäristö

Henkilökunnan määrä ja heidän mahdolliset vastuualueensa. Lisäksi kuvataan rakennus/huoneisto, sen sijainti ja ympäristö Myymälän omavalvontasuunnitelma Päiväys: Laatija: YMPÄRISTÖPALVELUT Toiminta-alue: Akaa, Urjala, Valkeakoski Elintarvikelain (23/2006) mukaan jokaisessa elintarvikealan yrityksessä tulee olla omavalvontasuunnitelma.

Lisätiedot

MYYMÄLÖIDEN KYLMÄLAITTEIDEN LÄMPÖTILAHALLINTA JA SEN TODENTAMINEN LÄMPÖTILALOGGEREIDEN AVULLA 2018

MYYMÄLÖIDEN KYLMÄLAITTEIDEN LÄMPÖTILAHALLINTA JA SEN TODENTAMINEN LÄMPÖTILALOGGEREIDEN AVULLA 2018 13.2.2019 MYYMÄLÖIDEN KYLMÄLAITTEIDEN LÄMPÖTILAHALLINTA JA SEN TODENTAMINEN LÄMPÖTILALOGGEREIDEN AVULLA 2018 Johdanto Myymälän on valvottava ja varmistettava myymiensä elintarvikkeiden laatu ja turvallisuus

Lisätiedot

OMAVALVONNAN SUOSITELLUT NÄYTTEENOTTOTIHEYDET MUNAPAKKAAMOSSA JA MUNATUOTELAITOKSESSA LIITE 4 1 (6)

OMAVALVONNAN SUOSITELLUT NÄYTTEENOTTOTIHEYDET MUNAPAKKAAMOSSA JA MUNATUOTELAITOKSESSA LIITE 4 1 (6) 1 (6) LIITE 4: MUNAPAKKAAMOT JA MUNATUOTELAITOKSET Tuotenäytteet 1 Turvallisuusvaatimukset Salmonella Sellaisille munatuotteille, joiden koostumus tai valmistusprosessi ei tuhoa salmonellaa, on asetettu

Lisätiedot

ESIVALMISTETTUJEN RUOKIEN JÄÄHDYTYS JA JÄÄHDYTETYN RUOAN LAATU TARJOILUPAIKOISSA 2005

ESIVALMISTETTUJEN RUOKIEN JÄÄHDYTYS JA JÄÄHDYTETYN RUOAN LAATU TARJOILUPAIKOISSA 2005 RAPORTTI 1/2006 OULUN SEUDUN YMPÄRISTÖVIRASTO ESIVALMISTETTUJEN RUOKIEN JÄÄHDYTYS JA JÄÄHDYTETYN RUOAN LAATU TARJOILUPAIKOISSA 2005 SISÄLLYS 1 Johdanto... 1 2 Toiminnanharjoittajan omavalvontavelvoite

Lisätiedot

Listeria monocytogenes kalavalmisteissa 2004

Listeria monocytogenes kalavalmisteissa 2004 Listeria monocytogenes kalavalmisteissa 2004 OULUN KAUPUNKI OULUN SEUDUN YMPÄRISTÖVIRASTO Raportti 1/2005 SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto...1 2. Listeria monocytogenes...1 2.1. Listerian esiintyminen...1

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristöja lupajaosto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristöja lupajaosto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2019 1 (5) 56 Uima-allastilojen pintahygienia -projekti vuonna 2018 HEL 2019-000687 T 11 02 02 02 Päätös Projektin tausta Projektin tavoite Projektin toteutus Kaupunkiympäristölautakunnan

Lisätiedot

Kalastustuotteiden omavalvonta

Kalastustuotteiden omavalvonta Kalastustuotteiden omavalvonta ETL Lars-Olof Lindroth Larscon Oy 1 Aluksi Luento on vuorovaikutteinen Kysykää jos joku asia kaivelee mieltä Toivon aktiivista osallistumista ja tavoitteellista keskustelua

Lisätiedot

HELPOSTI PILAANTUVIEN PAKATTUJEN LIHAVALMISTEIDEN JA VALMISRUOKIEN SÄILYVYYSMERKINNÄT JA SÄILYVYYDEN VARMISTAMINEN

HELPOSTI PILAANTUVIEN PAKATTUJEN LIHAVALMISTEIDEN JA VALMISRUOKIEN SÄILYVYYSMERKINNÄT JA SÄILYVYYDEN VARMISTAMINEN HELPOSTI PILAANTUVIEN PAKATTUJEN LIHAVALMISTEIDEN JA VALMISRUOKIEN SÄILYVYYSMERKINNÄT JA SÄILYVYYDEN VARMISTAMINEN Elintarviketeollisuusliitto ry Päivittäistavarakauppa ry 14.10.2009 2 HELPOSTI PILAANTUVIEN

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Ympäristökeskus Elintarviketurvallisuusosasto Elintarviketurvallisuuspäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Ympäristökeskus Elintarviketurvallisuusosasto Elintarviketurvallisuuspäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 34 Elintarvikelain 55 :n mukaisen määräyksen antaminen Sun Wang Oy:lle HEL 2016-008394 T 11 02 00 Päätös Toimija Elintarvikehuoneisto Elintarviketurvallisuuspäällikön

Lisätiedot

Helsingin kaupungin ympäristökeskuksen julkaisuja 1/2012. Ravintoloiden pizzatäytteiden mikrobiologinen laatu Helsingissä 2010.

Helsingin kaupungin ympäristökeskuksen julkaisuja 1/2012. Ravintoloiden pizzatäytteiden mikrobiologinen laatu Helsingissä 2010. Helsingin kaupungin ympäristökeskuksen julkaisuja 1/2012 Ravintoloiden pizzatäytteiden mikrobiologinen laatu Helsingissä 2010 Vilja Iivonen Helsingin kaupungin ympäristökeskuksen julkaisuja 1/2012 Vilja

Lisätiedot

Watami Sushi Pvm Valvontasuunnitelmaan sisältyvä seuranta-/jälkitarkastus. Tarkastus tehtiin ennalta ilmoittamatta

Watami Sushi Pvm Valvontasuunnitelmaan sisältyvä seuranta-/jälkitarkastus. Tarkastus tehtiin ennalta ilmoittamatta LÄHEÄJÄ ampereen kaupunki, ympäristöterveys PL 487 33101 AMPERE arkastuskertomus Elintarvikevalvonta VASAANOAJA Watami Sushi Watami Sushi Oy Pvm 27.2.2017 apahtumatunnus Suvantokatu 10 33100 AMPERE Asia

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 21/ (5) Ympäristökeskus Elintarviketurvallisuusosasto Elintarviketurvallisuuspäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 21/ (5) Ympäristökeskus Elintarviketurvallisuusosasto Elintarviketurvallisuuspäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 21/2014 1 (5) 29 Elintarvikelain 55 :n mukaisen määräyksen antaminen Nimet Yildizaydin:lle HEL 2014-008718 T 11 02 00 Päätös Toimija Elintarvikehuoneisto Elintarviketurvallisuuspäällikön

Lisätiedot

Ilmoitettujen elintarvikehuoneistojen valvontalomake (IEH ) päivitetty

Ilmoitettujen elintarvikehuoneistojen valvontalomake (IEH ) päivitetty Sivu 1/6 Ilmoitettujen elintarvikehuonstojen valvontalomake (IEH01 1.1.2016) päivitetty 1.1.2016 Tarkastuksen suorittaja: Huonston nimi ja osoite: Markkinointinimi: Läsnä: 1. Omavalvontasuunnitelma 1.1.

Lisätiedot

Grillikioskit ja niissä myytävien elintarvikkeiden mikrobiologinen laatu Helsingissä 2011

Grillikioskit ja niissä myytävien elintarvikkeiden mikrobiologinen laatu Helsingissä 2011 Helsingin kaupungin ympäristökeskuksen julkaisuja 7/2012 Grillikioskit ja niissä myytävien elintarvikkeiden mikrobiologinen laatu Helsingissä 2011 Anni Karreinen Helsingin kaupungin ympäristökeskuksen

Lisätiedot

OMAVALVONTASUUNNITELMA

OMAVALVONTASUUNNITELMA KOUVOLAN KAUPUNKI Terveysvalvonta OMAVALVONTASUUNNITELMA (Ravintolat, kahvilat, kioskit, pubit) 2015 Kouvolan kaupunki Terveysvalvonta Puhelin: Valtakatu 33 020 61 511 45700 KUUSANKOSKI Versio: 27.1.2015

Lisätiedot

Salaattibaarien hygienia ja tuotteiden mikrobiologinen laatu pääkaupunkiseudulla 2015

Salaattibaarien hygienia ja tuotteiden mikrobiologinen laatu pääkaupunkiseudulla 2015 Helsingin kaupungin ympäristökeskuksen julkaisuja 11/2015 Salaattibaarien hygienia ja tuotteiden mikrobiologinen laatu pääkaupunkiseudulla 2015 Helsingin kaupungin ympäristökeskus, Espoon seudun ympäristöterveys,

Lisätiedot

OMAVALVONTANÄYTTEENOTTOKYSELY KALA-ALAN LAITOSTEN VALVOJILLE

OMAVALVONTANÄYTTEENOTTOKYSELY KALA-ALAN LAITOSTEN VALVOJILLE OMAVALVONTANÄYTTEENOTTOKYSELY KALA-ALAN LAITOSTEN VALVOJILLE Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran hygieniayksikössä toteutettiin vuoden aikana kysely kunnan valvomien kala-alan laitosten mikrobiologisesta

Lisätiedot

PAKKAAMATTOMIEN KALATUOTTEIDEN LAATU MYYMÄLÖISSÄ JA ULKOMYYNNISSÄ 2008

PAKKAAMATTOMIEN KALATUOTTEIDEN LAATU MYYMÄLÖISSÄ JA ULKOMYYNNISSÄ 2008 RAPORTTI 8/2009 OULUN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI LIIKELAITOS PAKKAAMATTOMIEN KALATUOTTEIDEN LAATU MYYMÄLÖISSÄ JA ULKOMYYNNISSÄ 2008 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 1 2. Yleistä kalasta ja elintarvikemääräyksistä...

Lisätiedot

Maija-Liisa Välimäki Eeva-Liisa Laakso. Ruokaa hygieenisesti

Maija-Liisa Välimäki Eeva-Liisa Laakso. Ruokaa hygieenisesti Maija-Liisa Välimäki Eeva-Liisa Laakso Ruokaa hygieenisesti o p e t u s h a l l i t u s Sisältö Käyttäjälle... 6 Näin käytät kirjaa... 7 Hygienian perusteita... 8 Mitä on hygieniaosaaminen?... 10 Säilytä

Lisätiedot

Ajankohtaisia asioita

Ajankohtaisia asioita Ajankohtaisia asioita Carmela Hellsten Oivatuloksia 2016 Laitokset 537 tarkastusta 16% 1% 39% Vähittäismyynti 4099 tarkastusta 13% 1% 47% 44% 39% A B C D A B C D 1 Laitosten Oivatuloksia Kala-alan laitoksissa

Lisätiedot

OHJE ELINTARVIKEKULJETUKSILLE OMAVALVONTASUUNNITELMAN LAATIMISEKSI

OHJE ELINTARVIKEKULJETUKSILLE OMAVALVONTASUUNNITELMAN LAATIMISEKSI KOKKOLAN KAUPUNKI 1(5) OHJE ELINTARVIKEKULJETUKSILLE OMAVALVONTASUUNNITELMAN LAATIMISEKSI Omavalvonta on yrityksen omaa toimintaa, jolla se pyrkii säilyttämään käsittelemiensä elintarvikkeiden laadun hyvänä

Lisätiedot

Laatusertifikaattien hyödyntäminen elintarvikevalvonnassa tarkastukset ja auditoinnit

Laatusertifikaattien hyödyntäminen elintarvikevalvonnassa tarkastukset ja auditoinnit Laatusertifikaattien hyödyntäminen elintarvikevalvonnassa tarkastukset ja auditoinnit EHY:n koulutuspäivät 14-15.4.2016 Janne Lundén elintarvikevalvonnan yliopistonlehtori Elintarvikehygienian ja ympäristöterveyden

Lisätiedot

Salaattibaarien hygienia ja tuotteiden mikrobiologinen laatu Seinäjoen alueen ympäristöterveydenhuollon toimialueella

Salaattibaarien hygienia ja tuotteiden mikrobiologinen laatu Seinäjoen alueen ympäristöterveydenhuollon toimialueella Tuomas Saranpää Salaattibaarien hygienia ja tuotteiden mikrobiologinen laatu Seinäjoen alueen ympäristöterveydenhuollon toimialueella Opinnäytetyö Kevät 2018 SeAMK Ruoka Insinööri (AMK), Bio- ja elintarviketekniikka

Lisätiedot

Kunnan puheenvuoro, näytteenottosuunnitelma

Kunnan puheenvuoro, näytteenottosuunnitelma http://www.kouvolansanomat.fi/online/2013/03/28/kouvolan+ uimahallit+ovat+puhtaita/2013215442754/4 http://www.co2-raportti.fi/?heading=kumpi-maistuu-paremmalta:-kasvisruoka-vaibussimatka?&page=ilmastouutisia&news_id=489

Lisätiedot

OMAVALVONNAN SUOSITELLUT NÄYTTEENOTTOTIHEYDET ELINTARVIKEHUONEISTOISSA LIITE 8 1 (5)

OMAVALVONNAN SUOSITELLUT NÄYTTEENOTTOTIHEYDET ELINTARVIKEHUONEISTOISSA LIITE 8 1 (5) (5) LIITE 8: ELINTARVIKKEIDEN VALMISTUS ELINTARVIKEHUONEISTOSSA Ruokavalmistetehdas, eineskeittiö Näytteenottotiheys määräytyy Elintarvikehuoneiston riskiluokitus ja valvontatarpeen määrittäminen -oppaan

Lisätiedot

Suurten yleisötapahtumien ruoantarjoilu 2005-2006

Suurten yleisötapahtumien ruoantarjoilu 2005-2006 RAPORTTI 5/2006 OULUN SEUDUN YMPÄRISTÖVIRASTO Suurten yleisötapahtumien ruoantarjoilu 2005-2006 SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto...1 2. Projektin toteutus...1 3. Tutkimusmenetelmät ja raja-arvot...2 3.1. Tutkimukset

Lisätiedot

Ryhtyisinkö elintarvikealan yrittäjäksi?

Ryhtyisinkö elintarvikealan yrittäjäksi? Ryhtyisinkö elintarvikealan yrittäjäksi? Salon kaupunki Ympäristöterveydenhuolto Hornintie 2-4, 24800 Halikko, terveystarkastaja p. 02 778 4608, marjo.harkonen@salo.fi Tarvittavat ilmoitukset/hakemukset

Lisätiedot

OIVA -valvontatietojen julkistaminen. Elintarviketurvallisuusvirasto Valvontaosasto

OIVA -valvontatietojen julkistaminen. Elintarviketurvallisuusvirasto Valvontaosasto OIVA -valvontatietojen julkistaminen Elintarviketurvallisuusvirasto 1 Mikä Oiva? Valtakunnallista uutta elintarvikevalvonnan tietojen julkistamisjärjestelmää kutsutaan Oivaksi. Valvontatietojen julkistaminen

Lisätiedot

RUOANTARJOILU ULKOMYVNNISSA 2003

RUOANTARJOILU ULKOMYVNNISSA 2003 RUOANTARJOILU ULKOMYVNNISSA 2003 000 OULUN KAUPUNKI ~ YMPÄRISTÖVIRASTO. _ Raportti 10/2003 SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto 1 2. Projektin toteutus 1 3. Tutkimusmenetelmät ja raja-arvot 2 4. Tulokset... 3

Lisätiedot

Elintarvikevalvonta ELINTARVIKELAIN 55 :N MUKAISEN MÄÄRÄYKSEN ANTAMINEN WATAMI SUSHI OY:LLE

Elintarvikevalvonta ELINTARVIKELAIN 55 :N MUKAISEN MÄÄRÄYKSEN ANTAMINEN WATAMI SUSHI OY:LLE 1 (5) Watami Sushi Watami Sushi Oy Suvantokatu 10 33100 TAMPERE TRE:572/06.10.01/2017 ELINTARVIKELAIN 55 :N MUKAISEN MÄÄRÄYKSEN ANTAMINEN WATAMI SUSHI OY:LLE Toimija Watami Sushi Watami Sushi Oy Suvantokatu

Lisätiedot

Elintarvikkeiden myynti ja hygieniavaatimukset. Mari Mäenpää

Elintarvikkeiden myynti ja hygieniavaatimukset. Mari Mäenpää Elintarvikkeiden myynti ja hygieniavaatimukset Mari Mäenpää Milloin ilmoitusta ei tarvita Ilmoitusta ei tarvita, jos toiminnan riskit ovat elintarviketurvallisuuden kannalta vähäisiä tai jos alkutuotantotoimija,

Lisätiedot

Elintarvikehygienia. Kainuu Helsingissä Kajaani Suomussalmi Kuhmo 17.3.

Elintarvikehygienia. Kainuu Helsingissä Kajaani Suomussalmi Kuhmo 17.3. Elintarvikehygienia Kainuu Helsingissä 2014 Kajaani 10.3. Suomussalmi 11.3. Kuhmo 17.3. Aiheet Johdatuksena elintarvikkeiden hygieniaa uhkaavat tekijät ja mikrobiologiaa ruokamyrkytykset elintarvikelainsäädännön

Lisätiedot

TRE:572/ /2017

TRE:572/ /2017 1 (5) Watami Sushi Watami Sushi Oy Suvantokatu 10 33100 TAMPERE TRE:572/06.10.01/2017 WATAMI SUSHI OY:N KUULEMINEN ELINTARVIKELAIN 55 :N MUKAISESTA MÄÄRÄYKSESTÄ JA 68 :N MUKAISESTA UHKASAKOSTA Toimija

Lisätiedot

OMAVALVONTASUUNNITELMA

OMAVALVONTASUUNNITELMA OMAVALVONTASUUNNITELMA Ulkona tapahtuva ruuan valmistus ja tarjoilu 1. TOIMINNANHARJOITTAJAN TIEDOT... 2 2. TOIMINNAN KUVAUS... 2 3. ELINTARVIKKEIDEN HANKINTA... 4 4. ELINTARVIKKEIDEN SÄILYTYS... 5 4.1

Lisätiedot

Ympäristöterveyskeskus Terveydensuojelu 22.2.2016

Ympäristöterveyskeskus Terveydensuojelu 22.2.2016 Ympäristöterveyskeskus YHTEENVETO Terveydensuojelu 22.2.2016 KALAN JÄLJITETTÄVYYS MYYNTITISKEISSÄ 2015 Johdanto Kalan jäljitettävyys myyntitiskeissä 2015 oli Kanta- ja Päijät-Hämeen valvontayksiköiden

Lisätiedot

PORONLIHAN SUORAMYYJÄN OMAVALVONTASUUNNITELMA

PORONLIHAN SUORAMYYJÄN OMAVALVONTASUUNNITELMA PORONLIHAN SUORAMYYJÄN OMAVALVONTASUUNNITELMA Paliskuntain yhdistys 2013 Sisällysluettelo Ilmoitus poronlihan suoramyynnistä - viranomaiselle... 2 Ilmoitus poronlihan suoramyynnistä oma kappale... 3 Omavalvontasuunnitelma...

Lisätiedot

Tarkastuskertomus. Havainnot ja toimijalta edellytetyt toimenpiteet. Valvontasuunnitelmaan sisältyvä tarkastus. Toimija Vuoristo-yhtiöt Oy, 0115993-7

Tarkastuskertomus. Havainnot ja toimijalta edellytetyt toimenpiteet. Valvontasuunnitelmaan sisältyvä tarkastus. Toimija Vuoristo-yhtiöt Oy, 0115993-7 LÄHETTÄJÄ Porvoon kaupunki Tekniikankaari 1 A 06100 PORVOO Tarkastuskertomus Elintarvikevalvonta VASTAANOTTAJA Kartanoravintola Haikon kartanon pääkeittiö Vuoristo-yhtiöt Oy Haikkoontie 114 06400 PORVOO

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (7) Ympäristökeskus Elintarviketurvallisuusosasto Elintarviketurvallisuuspäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (7) Ympäristökeskus Elintarviketurvallisuusosasto Elintarviketurvallisuuspäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2014 1 (7) 6 Elintarvikelain 56 :n mukaisen kiellon antaminen Yaping Pizza Oy:lle HEL 2014-001589 T 11 02 00 Päätös Toimija Elintarvikehuoneisto Elintarviketurvallisuuspäällikön

Lisätiedot

Osa VII Omavalvonta. Koulutus teknisille asiantuntijoille [Paikka], XX.XX.20XX

Osa VII Omavalvonta. Koulutus teknisille asiantuntijoille [Paikka], XX.XX.20XX Osa VII Omavalvonta Koulutus teknisille asiantuntijoille [Paikka], XX.XX.20XX Tämä esitys on lisensoitu Creative Commons Nimeä-EiKaupallinen-EiMuutoksia 4.0 Kansainvälinen (CC BY-NC-ND 4.0) -ehdoin. Lisenssi

Lisätiedot

Elintarvikelain (23/2006) mukaan jokaisessa elintarvikealan yrityksessä tulee olla omavalvontasuunnitelma.

Elintarvikelain (23/2006) mukaan jokaisessa elintarvikealan yrityksessä tulee olla omavalvontasuunnitelma. Elintarvikelain (23/2006) mukaan jokaisessa elintarvikealan yrityksessä tulee olla omavalvontasuunnitelma. Omavalvontasuunnitelma on yrityksen laatima kirjallinen kuvaus siitä, mitä kyseinen yritys tekee

Lisätiedot