KUMPPANUUDELLA SOTEEN JA KUNTIIN

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KUMPPANUUDELLA SOTEEN JA KUNTIIN"

Transkriptio

1 KUMPPANUUDELLA SOTEEN JA KUNTIIN #yhdistysverkosto

2 KESKI-UUDENMAAN YHDISTYSVERKOSTO RY Sosiaali- ja terveysalan yhdistysten yhteistyöelin Edistää järjestöjen välistä yhteistyötä yli sektorirajojen Kehittää kunta-järjestökumppanuutta Tukee alueensa vapaaehtoistoimintaa Tällä hetkellä 48 jäsenyhdistystä, joiden kautta henkilöjäsentä

3 MIKSI KUMPPANUUSHANKE Kun sote siirtyy maakuntiin, kuntien toiminta muuttuu -> yhteisöllisyys ja kumppanuudet yhdistysten kanssa nousevat aiempaa tärkeämpään rooliin Vaatinee muutoksia ja uudenlaista roolia myös yhdistystoimijoilta Järjestöillä ja kuntalaisilla on halu saada lisätietoa sote-uudistuksen käytännön vaikutuksista ja osallistua päätöksentekoon Keski-Uudenmaan sote-hanke on päässyt mukaan valinnanvapauskokeiluun. Suunnitteilla on myös eräänlainen palvelutarjotin, johon haluttaisiin saada tiedot myös järjestöjen tarjoamista hyvinvointia ja terveyttä edistävistä palveluista. Rahoitus saatu kahdelle työntekijälle kolmeksi vuodeksi

4 JÄRJESTÖILLE OVIA SOTEEN Yhteistyö, kuntalaisten kuuleminen, palvelutarjotin TAVOITE: Järjestöjen välinen yhteistyö lisääntyy väestön hyvinvoinnin edistämistyössä Järjestetään kuntakohtaisia Järjestötreffejä vuoropuhelun lisäämiseksi ja kannustetaan yhteistyöhön yli sektorirajojen. TAVOITE: Järjestöjen hyvinvointia edistävä osaaminen, asiantuntemus ja palvelut muodostuvat toimivaksi ja täydentäväksi osaksi maakunnan ja kuntien palvelurakenteita Luodaan toimintamalli Keski-Uudenmaan sote-hankkeen ja järjestöjen väliseen yhteistyöhön. Tavoitteena luoda järjestöosio osaksi maakunnan palvelutarjotinta. Edistetään kunta-järjestöyhteistyötä, keskiössä terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen. TAVOITE: Keski-Uudenmaan alueen kuntalaiset pääsevät osallistumaan soteuudistukseen liittyvään päätöksentekoon ja kehittämistyöhön Lisätään kuntalaisten tietämystä sote-uudistuksesta ja järjestetään keskustelutilaisuuksia aiheesta

5 KÄYTÄNNÖN TOTEUTUKSESTA Yhteistyö, kuntalaisten kuuleminen, palvelutarjotin TAVOITE: Järjestöjen välinen yhteistyö lisääntyy väestön hyvinvoinnin edistämistyössä Kartoitetaan olemassa olevaa yhdistysten toimintaa ja yhteistyötä. Yhdistysten toiminta ja tekijät tutuiksi toisilleen Järjestötreffeillä. Hanketyöntekijät auttavat yhdistyksiä alkuun ja tukevat uudenlaisten yhteistyömuotojen poluilla. TAVOITE: Järjestöjen hyvinvointia edistävä osaaminen, asiantuntemus ja palvelut muodostuvat toimivaksi ja täydentäväksi osaksi maakunnan ja kuntien palvelurakenteita Järjestötapaamisten myötä kuntien ja sote-hankkeen työntekijät tulevat tietoisiksi järjestöjen tarjoamasta vertaistuesta, kokemusasiantuntijuudesta, ryhmätoiminnasta yms ja osaavat ohjata asiakkaita niiden pariin. Uusia yhteistyön muotoja kuntien ja järjestöjen välillä, esim. eri teemoihin liittyvät työryhmät ja tapahtumat tai muuta mitä tarvelähtöisesti nousee esiin. TAVOITE: Keski-Uudenmaan alueen kuntalaiset pääsevät osallistumaan sote-uudistukseen liittyvään päätöksentekoon ja kehittämistyöhön Tapahtumia, joissa informoidaan kuntalaisia Keski-Uudenmaan sote-hankkeen asioista ja otetaan heitä mukaan keskustelemaan ja antamaan näkemyksiään esim. työpajojen avulla.

6 MITÄ ETUA HANKKEESTA Järjestöt ja yhdistykset: Lisääntynyt yhteistyö karsii päällekkäisyyksiä ja säästää resursseja. Uudenlaista toimintaa yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa. Toiminta tunnetaan paremmin. Hankkeen loppuvaiheessa mahdollisesti lisää osallistujia toimintoihin maakunnan asiakasohjauksen kautta. Kuntalaiset: Lisää tietoa sote-uudistuksesta, Keski- Uudenmaan sote-hankkeen toiminnasta ja siitä mitä ne tarkoittavat käytännössä. Mahdollisuus osallistua keskusteluun ja päätöksentekoon.

7 MITÄ ETUA HANKKEESTA Keski-Uudenmaan sote-hanke: Saa työntekijöilleen tietämystä alueen järjestöjen toiminnoista ja palveluista. Saa pilotoidun yhteistyömallin järjestöjen ja maakunnan yhteistyöhön. Saa järjestöjen toimintoja osaksi palvelutarjotinta ja voi ohjata asiakkaita suoraan järjestöjen toimintojen pariin. Kunnat ja kaupungit: Järjestöt vahvemmin mukana hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyössä. Lisääntynyt yhteistyö järjestöjen ja kuntien välillä tulevaisuuden kuntaa ajatellen.

8 HANKKEEN KÄYNTIINLÄHTÖ KÄYTÄNNÖSSÄ 2017 Keväällä käynnistetään, syksyllä käytännön toimintaa Kumppanuuskehittäjien palkkaaminen Toisen vastuualueella on kuntalaisten ja järjestöjen osallistaminen, toisen yhteistyön edistäminen Keski- Uudenmaan sote-hankkeen kanssa. Lisäksi kummallakin on järjestöyhteistyön ja kunta-järjestöyhteistyön edistämistä kolmessa alueen kunnassa. Kevään aikana tavataan kuntakumppanit ja kartoitetaan toiveita yhteistyöstä Syksyllä toimintaa Ensimmäisiä järjestötreffejä Mahdollisesti osallistumista kuntien työryhmiin tai muuhun toivottuun yhteistyöhön Kuntalaisten ja järjestöjen kuulemista, muuta valinnanvapauskokeiluun liittyvää

9 TOIVEITA HANKETYÖLLE? Perho #yhdistysverkosto

KUMPPANUUDELLA SOTEEN JA KUNTIIN

KUMPPANUUDELLA SOTEEN JA KUNTIIN KUMPPANUUDELLA SOTEEN JA KUNTIIN 2017-2019 Järvenpää 31.03.2017 @yverkosto #yhdistysverkosto KESKI-UUDENMAAN YHDISTYSVERKOSTO RY Sosiaali- ja terveysalan yhdistysten yhteistyöelin Edistää järjestöjen välistä

Lisätiedot

JÄRJESTÖILLE OVIA SOTEEN

JÄRJESTÖILLE OVIA SOTEEN JÄRJESTÖILLE OVIA SOTEEN 2017-2020 Hyvinkää 17.5.2016 @yverkosto @AliciaPerho #yhdistysverkosto KESKI-UUDENMAAN YHDISTYSVERKOSTO RY Sosiaali- ja terveysalan yhdistysten yhteistyöelin Edistää järjestöjen

Lisätiedot

HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMISEN TOIMINTAMALLISTA KESKI- UUDENMAAN ALUEELLA MARJUT SUO, ERIKOISSUUNNITTELIJA ULKOINEN INTEGRAATIO

HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMISEN TOIMINTAMALLISTA KESKI- UUDENMAAN ALUEELLA MARJUT SUO, ERIKOISSUUNNITTELIJA ULKOINEN INTEGRAATIO HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMISEN TOIMINTAMALLISTA KESKI- UUDENMAAN ALUEELLA MARJUT SUO, ERIKOISSUUNNITTELIJA ULKOINEN INTEGRAATIO HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMISEN TYÖTÄ NELJÄLLÄ TASOLLA MUTTA

Lisätiedot

Järjestöt sote- ja maakuntauudistuksessa

Järjestöt sote- ja maakuntauudistuksessa Järjestöt sote- ja maakuntauudistuksessa Kansalaistoiminta ja kumppanuus maakuntauudistuksen tukena tilaisuus, 19.4.2017 Mikkeli Erityisasiantuntija Jaana Joutsiluoma Esityksessä: 1. Dynaaminen ja uudistuva

Lisätiedot

Kumppanuusterveisiä naapurista Nurmijärveltä Yhteistyössä tulevaisuus 3 seminaari Heidi Puumalainen

Kumppanuusterveisiä naapurista Nurmijärveltä Yhteistyössä tulevaisuus 3 seminaari Heidi Puumalainen Kumppanuusterveisiä naapurista Nurmijärveltä Yhteistyössä tulevaisuus 3 seminaari 7.9.2016 Heidi Puumalainen @yverkosto #yhdistysverkosto Taustasta matkalla kohti kumppanuutta Matkaan lähtemisen taustalla:

Lisätiedot

Keski-Suomen vaikuttavat järjestöt ja Järjestöareena

Keski-Suomen vaikuttavat järjestöt ja Järjestöareena Keski-Suomen vaikuttavat järjestöt ja Järjestöareena KS Järjestöareena 15.9.17 Anne Astikainen & Anu Hätinen Keski-Suomen vaikuttavat järjestöt Tavoitteena järjestöjen roolin, aseman ja osallisuuden vahvistaminen

Lisätiedot

Paikalliset yhdistykset mukana maakunta- ja sote-uudistuksessa Pohjois-Pohjanmaalla

Paikalliset yhdistykset mukana maakunta- ja sote-uudistuksessa Pohjois-Pohjanmaalla Paikalliset yhdistykset mukana maakunta- ja sote-uudistuksessa Pohjois-Pohjanmaalla Helena Liimatainen Projektipäällikkö, järjestöagentti Pohjois-Pohjanmaan järjestörakenne - hanke Pohjois-Pohjanmaan järjestörakenne

Lisätiedot

JÄRJESTÖ 2.0 PIRKANMAALLA

JÄRJESTÖ 2.0 PIRKANMAALLA JÄRJESTÖ 2.0 PIRKANMAALLA Osa STM:n Suomi 100 avustusohjelmaa Jokaisessa maakunnassa Järjestö 2.0 hanke Yhteistyön kehittäminen ja yhteistyömallien rakentaminen järjestöjen kesken sekä järjestöjen ja maakunnan

Lisätiedot

Järjestö 2.0: Pohjanmaan järjestöt mukana muutoksessa

Järjestö 2.0: Pohjanmaan järjestöt mukana muutoksessa Järjestö 2.0: Pohjanmaan järjestöt mukana muutoksessa JESSICA FAGERSTRÖM, HANKEKOORDINAATTORI JUSSI KOIRANEN, HANKETYÖNTEKIJÄ JARNO MÄKINEN, I T- ASI ANTU NTIJA Järjestö 2.0: järjestöt mukana muutoksessa

Lisätiedot

LAPIN SAIRAANHOITOPIIRIN PERUSTERVEYDENHUOLLON YKSIKKÖ HYVINVOINTIA EDISTÄMÄSSÄ

LAPIN SAIRAANHOITOPIIRIN PERUSTERVEYDENHUOLLON YKSIKKÖ HYVINVOINTIA EDISTÄMÄSSÄ LAPIN SAIRAANHOITOPIIRIN PERUSTERVEYDENHUOLLON YKSIKKÖ HYVINVOINTIA EDISTÄMÄSSÄ HYVINVOINTIJOHTAMISELLA ONNISTUMISEN POLUILLE JA HYVÄÄN ARKEEN LAPISSA KOULUTUS 2.4.2014 Sinikka Suorsa Vs.suunnittelija

Lisätiedot

Kunnan ja maakunnan yhteistyö hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä

Kunnan ja maakunnan yhteistyö hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Kunnan ja maakunnan yhteistyö hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Uudenmaan Maakuntaparlamentti 23. 24.11.2017 Erkki Kukkonen kaupunginjohtaja Järvenpää Kuntien nykyisten tehtävien muuttuminen maakunta-

Lisätiedot

Maakunnalliset strategiat ja palvelulupaus

Maakunnalliset strategiat ja palvelulupaus Maakunnalliset strategiat ja palvelulupaus Hallituksen esityksessä Maakuntalaiksi 35 :ssä säädetään, että maakunnalla on oltava strategia, jossa maakuntavaltuusto päättää maakunnan toiminnan ja talouden

Lisätiedot

MIKSI JA MITEN JÄRJESTÖYHTEISTYÖTÄ MAAKUNNASSA JA KUNNISSA?

MIKSI JA MITEN JÄRJESTÖYHTEISTYÖTÄ MAAKUNNASSA JA KUNNISSA? MIKSI JA MITEN JÄRJESTÖYHTEISTYÖTÄ MAAKUNNASSA JA KUNNISSA? ESITYS 1.2. 15.5.2018 LÄHDE: SOSTE RY & HELENA LIIMATAINEN, POHJOIS-POHJANMAAN SOSIAALI- JA TERVEYSTURVAYHDISTYS RY JÄRJESTÖ 2.0 POHJANMAAN JÄRJESTÖT

Lisätiedot

Kanta-Hämeen Järjestöyhteistyö. Meidän Häme hanke ja Hämeenlinnan seudun järjestöyhteistyö Kanta-Hämeen Alueverkosto

Kanta-Hämeen Järjestöyhteistyö. Meidän Häme hanke ja Hämeenlinnan seudun järjestöyhteistyö Kanta-Hämeen Alueverkosto Kanta-Hämeen Järjestöyhteistyö Meidän Häme hanke ja Hämeenlinnan seudun järjestöyhteistyö Kanta-Hämeen Alueverkosto 21.9.2017 Kanta-Hämeessä Yhdistyksiä 3202, Yhdistysrekisteri, Patentti- ja rekisterihallitus

Lisätiedot

Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4.

Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4. Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4.2018 Satakunnan maakuntauudistuksen tarkennettu toimintasuunnitelma ajalle

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN JÄRJESTÖTREFFIT

MÄNTSÄLÄN JÄRJESTÖTREFFIT MÄNTSÄLÄN JÄRJESTÖTREFFIT Yhdistysten viestintä 07.09.2017 @yverkosto #yhdistysverkosto KESKI-UUDENMAAN YHDISTYSVERKOSTO Sosiaali- ja terveysalan yhdistysten yhteistyöjärjestö Edistää yhdistysten välistä

Lisätiedot

ETELÄ-SAVON JÄRJESTÖKYSELYN 2018 KESKEISIMPIÄ TULOKSIA

ETELÄ-SAVON JÄRJESTÖKYSELYN 2018 KESKEISIMPIÄ TULOKSIA ETELÄ-SAVON JÄRJESTÖKYSELYN 2018 KESKEISIMPIÄ TULOKSIA Etelä-Savon yhdistykset tukevat asukkaiden hyvinvointia ja terveyttä monipuolisesti Järjestöt Etelä-Savo -hankkeen järjestökyselyssä kohderyhmänä

Lisätiedot

Järjestöjen rooli sote-uudistuksessa , Uudenmaan järjestöt ja sote-uudistus -seminaari Erityisasiantuntija Ulla Kiuru, SOSTE

Järjestöjen rooli sote-uudistuksessa , Uudenmaan järjestöt ja sote-uudistus -seminaari Erityisasiantuntija Ulla Kiuru, SOSTE Järjestöjen rooli sote-uudistuksessa 17.4.2018, Uudenmaan järjestöt ja sote-uudistus -seminaari Erityisasiantuntija Ulla Kiuru, SOSTE Esityksen rakenne Sote-järjestöjen toimintaympäristön muutos Järjestöjen

Lisätiedot

Alueelliset verkostot ja yhteistyö-teemapaja

Alueelliset verkostot ja yhteistyö-teemapaja Alueelliset verkostot ja yhteistyö-teemapaja Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen alueellisten toimijoiden vertaisfoorumi 9.5.2019 Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen, Pshp Tampereen yliopistollinen sairaala

Lisätiedot

JÄRJESTÖ 2.0 PIRKANMAALLA

JÄRJESTÖ 2.0 PIRKANMAALLA JÄRJESTÖ 2.0 PIRKANMAALLA Osa STM:n Suomi 100 avustusohjelmaa Yhdistysten yhteistyö ja verkostoituminen Järjestöjen muutosvalmiuksien tukeminen maakunta- ja sote-uudistuksessa Järjestöjen toimintaedellytysten

Lisätiedot

TOIMINTAYMPÄRISTÖ ELÄÄ

TOIMINTAYMPÄRISTÖ ELÄÄ TOIMINTAYMPÄRISTÖ ELÄÄ Sosiaali- ja terveysalan yhdistykset uudessa tilanteessa sote-uudistuksen kaatumisen jälkeen mitä tulevaisuus tuo tullessaan? Kulttuuri- ja taideyhdistyksille olennaista Pirkanmaan

Lisätiedot

Valtakunnalliset järjestölinjaukset

Valtakunnalliset järjestölinjaukset Valtakunnalliset järjestölinjaukset Järjestölinjaukset sote ja maakuntauudistuksessa seminaari, Finlandiatalo, Helsinki 1 Järjestölinjaukset sote ja maakuntauudistuksessa Sote ja maakuntauudistuksen projektiryhmä

Lisätiedot

Julkisen ja kolmannen sektorin yhteistyö terveyden edistämisessä edellytyksiä ja esteitä

Julkisen ja kolmannen sektorin yhteistyö terveyden edistämisessä edellytyksiä ja esteitä Julkisen ja kolmannen sektorin yhteistyö terveyden edistämisessä edellytyksiä ja esteitä Heli Hätönen, TtT, erityisasiantuntija Ikäihmisten liikunnan foorumi. 4.12.2013, Helsinki 2.12.2013 Hätönen 1 Sisältö

Lisätiedot

JÄRJESTÖYHTEISTYÖ TOIMIVAKSI!

JÄRJESTÖYHTEISTYÖ TOIMIVAKSI! JÄRJESTÖYHTEISTYÖ TOIMIVAKSI! JÄRJESTÖ 2.0 Osa STM:n Suomi 100 avustusohjelmaa Jokaisessa maakunnassa Järjestö 2.0 hanke Yhteistyön kehittäminen ja yhteistyömallien rakentaminen järjestöjen ja maakunnan

Lisätiedot

Miten tästä eteenpäin? Risto Kuronen LT Asiantuntijalääkäri Päijät-Hämeen perusterveydenhuollon yksikkö

Miten tästä eteenpäin? Risto Kuronen LT Asiantuntijalääkäri Päijät-Hämeen perusterveydenhuollon yksikkö Miten tästä eteenpäin? Risto Kuronen LT Asiantuntijalääkäri Päijät-Hämeen perusterveydenhuollon yksikkö Terveydentilaa määrittävät Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työryhmä Keskeistä hyvinvoinnin

Lisätiedot

TYÖPAJATYÖSKENTELY. Ehkäisevän päihdetyön ja terveyden edistämisen kuntayhdyshenkilöiden työkokous Seinäjoki

TYÖPAJATYÖSKENTELY. Ehkäisevän päihdetyön ja terveyden edistämisen kuntayhdyshenkilöiden työkokous Seinäjoki TYÖPAJATYÖSKENTELY Ehkäisevän päihdetyön ja terveyden edistämisen kuntayhdyshenkilöiden työkokous Seinäjoki 4.10.2016 Sini Männistö ja Juha Mieskolainen 1 TYÖPAJATYÖSKENTELY: TEEMA Palautetaan mieleen

Lisätiedot

Järjestöyhteistyö ja sen mahdollisuudet tulevassa sotessa

Järjestöyhteistyö ja sen mahdollisuudet tulevassa sotessa Järjestöyhteistyö ja sen mahdollisuudet tulevassa sotessa Länsi-Pohjan soten seutufoorumi 28.2.2017, Kemi Tuula Huttunen Koivumaa Pohjoisen yhteisöjen tuki Majakka ry Järjestöjen toiminnan luonne Järjestöjen

Lisätiedot

Yhdessä soteen Järjestöt sote-uudistuksessa , Keski-Uudenmaan järjestöseminaari, Hyvinkää Erityisasiantuntija Ulla Kiuru

Yhdessä soteen Järjestöt sote-uudistuksessa , Keski-Uudenmaan järjestöseminaari, Hyvinkää Erityisasiantuntija Ulla Kiuru Yhdessä soteen Järjestöt sote-uudistuksessa 13.9.2016, Keski-Uudenmaan järjestöseminaari, Hyvinkää Erityisasiantuntija Ulla Kiuru Esityksen rakenne Ajankohtaista sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksesta

Lisätiedot

Järjestöt Etelä-Savo yhdessä uutta Tukea järjestöjen muutostyölle liittyy Suomi 100 ja Järjestö 2.0 ohjelmiin

Järjestöt Etelä-Savo yhdessä uutta Tukea järjestöjen muutostyölle liittyy Suomi 100 ja Järjestö 2.0 ohjelmiin Järjestöt Etelä-Savo yhdessä uutta Tukea järjestöjen muutostyölle liittyy Suomi 100 ja Järjestö 2.0 ohjelmiin Hankepäällikkö Anita Hahl-Weckström 16.11.2017 Järjestöjen muutostyölle tukea Järjestöt Etelä-Savo

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Työpaja

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Työpaja Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Työpaja 9.3.2017 Yhteenveto: Sari Mäkinen ja Tiina Konttajärvi 16.3.2017 1 www.pirkanmaa2019.fi Teemat 1. Hyvinvoinnin edistäminen ja hyvinvointierojen kaventaminen

Lisätiedot

Keski-Uudenmaan Yhdistysverkosto ry

Keski-Uudenmaan Yhdistysverkosto ry Keski-Uudenmaan Yhdistysverkosto ry Tuusulan järjestöfoorumi 16.02.2011 Hanna Falck & Mika Väisänen Taustaa Perustettu 23.04.2007 Järvenpäässä Kolme järjestöä perustamassa Kotipaikka Järvenpää ja toimialue

Lisätiedot

Kohti näkyvää ja vahvaa. järjestöyhteistyötä!

Kohti näkyvää ja vahvaa. järjestöyhteistyötä! Kohti näkyvää ja vahvaa järjestöyhteistyötä! Sisältö 1. Mikä on Sakke -hanke? 2. Pohjois-Savon Järjestötietopalvelu 3. Työpaja: alustus ja työstäminen 4. Loppukeskustelu Pohjois-Savon järjestöyhteistyön

Lisätiedot

Maakunta- ja sote-uudistus vaikuttaa erityisesti sosiaali- ja terveysjärjestöjen toimintaympäristöön

Maakunta- ja sote-uudistus vaikuttaa erityisesti sosiaali- ja terveysjärjestöjen toimintaympäristöön Maakunta- ja sote-uudistus vaikuttaa erityisesti sosiaali- ja terveysjärjestöjen toimintaympäristöön Merkittävin muutos on sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisen ja tuotannon sekä rahoituksen kanavoimisen

Lisätiedot

Sote-uudistus ja kolmas sektori Päijät-Hämeessä

Sote-uudistus ja kolmas sektori Päijät-Hämeessä Sote-uudistus ja kolmas sektori Päijät-Hämeessä Yhdistystoiminnan tulevaisuus uudessa Päijät-Hämeessä 24.4.2018 Hankejohtaja, sote-vastuuvalmistelija Ismo Rautiainen Sote-palvelujen rakenne 2 Maakunnan

Lisätiedot

Yhdistysten rooli muuttuvassa sote- ja kuntakentässä. Opastavan päätösseminaari Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali ja terveys

Yhdistysten rooli muuttuvassa sote- ja kuntakentässä. Opastavan päätösseminaari Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali ja terveys Yhdistysten rooli muuttuvassa sote- ja kuntakentässä Opastavan päätösseminaari 4.4.2017 Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali ja terveys Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestäminen Järjestämislailla säädetään,

Lisätiedot

KUNTIEN JA MAAKUNTIEN VASTUUT JA ROOLIT HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMISESSÄ

KUNTIEN JA MAAKUNTIEN VASTUUT JA ROOLIT HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMISESSÄ KUNTIEN JA MAAKUNTIEN VASTUUT JA ROOLIT HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMISESSÄ Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät Helsinki, Selvityshenkilöraportti 14.8.2015 3) Itsehallintoalueiden ja kuntien

Lisätiedot

YHTEISTYÖSSÄ ETEENPÄIN Pirkanmaan alueellinen terveysliikuntasuunnitelma - toteutus ja jalkauttaminen

YHTEISTYÖSSÄ ETEENPÄIN Pirkanmaan alueellinen terveysliikuntasuunnitelma - toteutus ja jalkauttaminen YHTEISTYÖSSÄ ETEENPÄIN Pirkanmaan alueellinen terveysliikuntasuunnitelma - toteutus ja jalkauttaminen Miten lisätä hallintokuntien välistä yhteistyötä ennaltaehkäisevää terveydenhuoltoa ja kuntien liikuntapalveluketjuja

Lisätiedot

Kunnan tehtävänä on terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen. Se koskee kaikkia yhdistyksiäkin!

Kunnan tehtävänä on terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen. Se koskee kaikkia yhdistyksiäkin! APUVA! Kunnan tehtävänä on terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen. Se koskee kaikkia yhdistyksiäkin! Järjestöillä ja kunnilla yhteinen tavoite: ihmisten hyvinvointi Pitäisi saada uusia aktiiveja, koska

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työryhmä

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työryhmä Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työryhmä Keskeistä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toiminnan turvaamisessa on maakunnallinen rakenne, joka mahdollistaa yhdessä tekemisen monella tasolla ja

Lisätiedot

TYÖPAJATYÖSKENTELY. Ehkäisevän päihdetyön ja terveyden edistämisen kuntayhdyshenkilöiden työkokous Tampere

TYÖPAJATYÖSKENTELY. Ehkäisevän päihdetyön ja terveyden edistämisen kuntayhdyshenkilöiden työkokous Tampere TYÖPAJATYÖSKENTELY Ehkäisevän päihdetyön ja terveyden edistämisen kuntayhdyshenkilöiden työkokous Tampere 27.10.2016 Sini Männistö ja Juha Mieskolainen 1 TYÖPAJATYÖSKENTELY: TEEMA Palautetaan mieleen aamupäivän

Lisätiedot

Järjestö 2.0 Yhes enemmän! Agentit maakunnan toimintaa kehittämässä- hanke. Henna Hovi, järjestöagentti

Järjestö 2.0 Yhes enemmän! Agentit maakunnan toimintaa kehittämässä- hanke. Henna Hovi, järjestöagentti Järjestö 2.0 Yhes enemmän! Agentit maakunnan toimintaa kehittämässä- hanke Henna Hovi, järjestöagentti Valtakunnallinen Järjestö 2.0- kokonaisuus Järjestö 2.0 kokonaisuus on osa STM:n Suomi 100 - avustusohjelmaa

Lisätiedot

Lapin sote johdon seminaari

Lapin sote johdon seminaari Lapin sote johdon seminaari 25.11.2016 Veli-Matti Ahtiainen Järjestökoordinaattori Punainen Risti Lapin piiri Muutos on aina myös mahdollisuus. Niin myös järjestöille. Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen

Lisätiedot

HYTE-KERROIN TALOUDELLINEN KANNUSTIN KUNTIEN HYTE- TYÖHÖN. Timo Ståhl KKI-päivät 2019, Lahti

HYTE-KERROIN TALOUDELLINEN KANNUSTIN KUNTIEN HYTE- TYÖHÖN. Timo Ståhl KKI-päivät 2019, Lahti HYTE-KERROIN TALOUDELLINEN KANNUSTIN KUNTIEN HYTE- TYÖHÖN Timo Ståhl KKI-päivät 2019, Lahti SISÄLTÖ Tausta Miksi kannustin kunnille? Mitä indikaattoreita mukana? Miten lasketaan? Kuinka paljon sinun kuntasi

Lisätiedot

Järjestö 2.0: Järjestöt mukana muutoksessa. Verkostotapaaminen

Järjestö 2.0: Järjestöt mukana muutoksessa. Verkostotapaaminen Järjestö 2.0: Järjestöt mukana muutoksessa Verkostotapaaminen 10.9.2018 Järjestö 2.0: mukana muutoksessa avustusohjelma yhdenvertaisuuteen digitalisoituvassa toimintaympäristössä a) Vahvistaa järjestöjen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysjärjestöjen hyvinvointia ja terveyttä edistävä toiminta Varsinais-Suomessa

Sosiaali- ja terveysjärjestöjen hyvinvointia ja terveyttä edistävä toiminta Varsinais-Suomessa Sosiaali- ja terveysjärjestöjen hyvinvointia ja terveyttä edistävä toiminta Varsinais-Suomessa JärjestöSotehanke 113, Varsinais-Suomi Minna Rosendahl, aluejohtaja Järjestö 2.0 Järjestöt mukana muutoksessa

Lisätiedot

Sote-järjestöjen vaikuttamisen tavoitteet maakunnallisissa strategioissa ja palvelulupauksissa

Sote-järjestöjen vaikuttamisen tavoitteet maakunnallisissa strategioissa ja palvelulupauksissa Joryyn 16.6.2017 Sote-järjestöjen vaikuttamisen tavoitteet maakunnallisissa strategioissa ja palvelulupauksissa Tausta: Maakuntalain 35 säädetään, että maakunnalla on oltava strategia, jossa maakuntavaltuusto

Lisätiedot

Liikkuen kohti terveyttä ja hyvinvointia Soveltavan liikunnan kehittämissuositukset vuosille

Liikkuen kohti terveyttä ja hyvinvointia Soveltavan liikunnan kehittämissuositukset vuosille Liikkuen kohti terveyttä ja hyvinvointia Soveltavan liikunnan kehittämissuositukset vuosille 2016-2021 Tommi Yläkangas, Toiminnanjohtaja, Soveltava Liikunta SoveLi ry Esityksen rakenne 1. Soveltava Liikunta

Lisätiedot

Malleja valinnanvapauden lisäämiseksi

Malleja valinnanvapauden lisäämiseksi Malleja valinnanvapauden lisäämiseksi VAHVAT VANHUSNEUVOSTO ääni kuuluviin ja osaaminen näkyväksi Tampere projektijohtaja Mari Patronen Tampereen hankkeet 1. Asiakas- ja palveluohjaus 2. Henkilökohtainen

Lisätiedot

Esitys. Kanta-Hämeen Järjestöasiainneuvottelukunnaksi

Esitys. Kanta-Hämeen Järjestöasiainneuvottelukunnaksi Esitys Kanta-Hämeen Järjestöasiainneuvottelukunnaksi Esitys Kanta-Hämeen Järjestöasianneuvottelukunnaksi Keväällä 2018 tehdään esitys Kanta-Hämeen järjestöyhteistyön rakenteeksi Huhtikuussa kootaan pohjaesitykseen

Lisätiedot

Anne Pyykkönen,

Anne Pyykkönen, Huomioita VÄLIRAPORTISTA ministeri Saarikon toimeksiannosta tehtävästä yleishyödyllisiä yhteisöjä sote - järjestelmässä koskevasta selvityksestä Tuija Brax, 25.4.2018 Anne Pyykkönen, 30.5.2018 Taustaa

Lisätiedot

Järjestöystävällinen Pohjois- Pohjanmaa

Järjestöystävällinen Pohjois- Pohjanmaa Järjestöystävällinen Pohjois- Pohjanmaa Yhteistyöllä eteenpäin jatkossakin Anna Katajala Pohjois-Pohjanmaan järjestörakenne -hanke Järjestöjen toimintaympäristö muutoksessa Maakunta- ja sote-uudistus siirtää

Lisätiedot

JÄRJESTÖJEN YHTEISTYÖ JULKISEN SEKTORIN KANSSA JA RAY-RAHOITUS. Tuomas Koskela

JÄRJESTÖJEN YHTEISTYÖ JULKISEN SEKTORIN KANSSA JA RAY-RAHOITUS. Tuomas Koskela JÄRJESTÖJEN YHTEISTYÖ JULKISEN SEKTORIN KANSSA JA RAY-RAHOITUS Tuomas Koskela RAY:n avustuslinjaukset 2016-2019 7.10.2016 JÄRJESTÖ-KUNTA YHTEISTYÖLLÄ PYSYVIÄ TULOKSIA Korostamme järjestöjen ja kuntien

Lisätiedot

Järjestöystävällisen kunnan ominaispiirteet ja järjestöyhteistyön laadun parantaminen kunnissa Terve kunta verkoston seminaari 11.4.

Järjestöystävällisen kunnan ominaispiirteet ja järjestöyhteistyön laadun parantaminen kunnissa Terve kunta verkoston seminaari 11.4. Järjestöystävällisen kunnan ominaispiirteet ja järjestöyhteistyön laadun parantaminen kunnissa Terve kunta verkoston seminaari 11.4.2019 Anu Hätinen, Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki ry & Helena Haaja, Päijät-Hämeen

Lisätiedot

Kumajan kysely Uudenmaan alueen kunnille järjestöyhteistyöstä

Kumajan kysely Uudenmaan alueen kunnille järjestöyhteistyöstä Kumajan kysely Uudenmaan alueen kunnille järjestöyhteistyöstä Järjestöt ovat kuntien tärkeä kumppani niiden hyvinvointia ja terveyttä edistävässä työssä. Kuntien ja järjestöjen välisen yhteistyön järjestymistä

Lisätiedot

Liikkuen kohti terveyttä ja hyvinvointia Soveltavan liikunnan kehittämissuositukset vuosille

Liikkuen kohti terveyttä ja hyvinvointia Soveltavan liikunnan kehittämissuositukset vuosille Liikkuen kohti terveyttä ja hyvinvointia Soveltavan liikunnan kehittämissuositukset vuosille 2016-2021 Anne Taulu, Toiminnanjohtaja, FT, TtM, sh (AMK) Soveltava Liikunta SoveLi ry Esityksen rakenne 1.

Lisätiedot

PÄIJÄT-HÄMEEN TERVEYSLIIKUNTASTRATEGIA

PÄIJÄT-HÄMEEN TERVEYSLIIKUNTASTRATEGIA PÄIJÄT-HÄMEEN TERVEYSLIIKUNTASTRATEGIA Aluejärjestöt Päijät-Hämeen Liikunta ja Urheilu ry (PHLU) Alueellinen liikunnan ja urheilun järjestö, toimimme 16 kunnan alueella Päijät-Hämeessä Olemme yksi 15 aluejärjestöstä

Lisätiedot

Kunta hyvinvoinnin edistäjänä uusien haasteiden edessä

Kunta hyvinvoinnin edistäjänä uusien haasteiden edessä Kunta hyvinvoinnin edistäjänä uusien haasteiden edessä Tuulia Rotko, kehittämispäällikkö Poikkihallinnollinen johtaminen seminaari, Tampere 11.2.2015 Kuntien yhteiskunnalliset roolit Verkostojen solmukohta

Lisätiedot

Ajankohtaista järjestöjen roolista maakunta- ja soteuudistuksessa

Ajankohtaista järjestöjen roolista maakunta- ja soteuudistuksessa Kekohankkeen järjestöjen yhteinen tilaisuus Postitalolla 23.11.2017 Ajankohtaista järjestöjen roolista maakunta ja soteuudistuksessa VATES säätiö, 23.11.2017 Sarita FrimanKorpela, STM 1 27.11.2017 2 27.11.2017

Lisätiedot

Tilanne Järjestöjen osallisuus sote- ja maakuntauudistuksen valmistelussa

Tilanne Järjestöjen osallisuus sote- ja maakuntauudistuksen valmistelussa Tilanne 18.11. Järjestöjen osallisuus sote- ja maakuntauudistuksen valmistelussa OYS 1) Lappi: Lapin liiton nimeämällä järjestöneuvottelukunnalla on iso rooli soteuudistuksen valmistelutyössä. Järjestöneuvottelukunnan

Lisätiedot

Yhteistyön tiivistäminen uusissa maakunnissa Kumppanuuspäivä

Yhteistyön tiivistäminen uusissa maakunnissa Kumppanuuspäivä Yhteistyön tiivistäminen uusissa maakunnissa Kumppanuuspäivä 18.10.2017 Asko Peltola Maakuntajohtaja Etelä-Pohjanmaan liitto Mitä tapahtuu? Sote-tehtävät siirtyvät kunnilta maakunnille yli puolet kuntien

Lisätiedot

Keski-Suomen vaikuttavat järjestöt

Keski-Suomen vaikuttavat järjestöt Keski-Suomen vaikuttavat järjestöt Hyvä kuntatoimija, Kartoitamme tällä kyselyllä Keski-Suomen kuntien ja järjestöjen välistä yhteistyötä sekä siihen liittyviä toiveita. Kyselyn toteuttavat yhteistyössä

Lisätiedot

Innostus tarttuu! Varsinais-Suomen järjestötiekartta

Innostus tarttuu! Varsinais-Suomen järjestötiekartta Innostus tarttuu! Varsinais-Suomen järjestötiekartta Järjestöt vaikuttajina terveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä 25.10.2018 Suunnittelupäällikkö Jaana Halin, Turun kaupungin hyvinvointitoimiala Toiminnanjohtaja

Lisätiedot

Kiteen hyvinvointikertomuksen tilannekatsaus ja yhdistysten osallisuus hyvinvointikertomuksen valmistelussa - vaikuttamisen paikat -

Kiteen hyvinvointikertomuksen tilannekatsaus ja yhdistysten osallisuus hyvinvointikertomuksen valmistelussa - vaikuttamisen paikat - Kiteen hyvinvointikertomuksen tilannekatsaus ja yhdistysten osallisuus hyvinvointikertomuksen valmistelussa - vaikuttamisen paikat - Arja Janhonen Kiteen kaupunki/perusturvakeskus Terveyden edistämisen

Lisätiedot

Hankerahoituksesta potkua sosiaalisen osallisuuden edistämiseen seminaari Tampere

Hankerahoituksesta potkua sosiaalisen osallisuuden edistämiseen seminaari Tampere Hankerahoituksesta potkua sosiaalisen osallisuuden edistämiseen seminaari 15.01.2016 Tampere Työpaja: Kanslaisjärjestöjen ja Tampereen kaupungin Kumppanuus 2020 ohjelma - esimerkki yhteistyön mahdollisuudesta!

Lisätiedot

Kunnat ja yhdistykset yhdessä kuntalaisen asialla

Kunnat ja yhdistykset yhdessä kuntalaisen asialla Kunnat ja yhdistykset yhdessä kuntalaisen asialla Yhdistystoiminnan tulevaisuus uudessa Päijät-Hämeessä 24.4.2018 Merja Olenius, kunnanjohtaja 24.4.2018 Kunnan toiminta ja yhteistyö yhdistysten kanssa

Lisätiedot

TYÖPAJATYÖSKENTELY. Ehkäisevän päihdetyön ja terveyden edistämisen kuntayhdyshenkilöiden työkokous Jyväskylä

TYÖPAJATYÖSKENTELY. Ehkäisevän päihdetyön ja terveyden edistämisen kuntayhdyshenkilöiden työkokous Jyväskylä TYÖPAJATYÖSKENTELY Ehkäisevän päihdetyön ja terveyden edistämisen kuntayhdyshenkilöiden työkokous Jyväskylä 13.10.2016 Sini Männistö ja Juha Mieskolainen 1 TYÖPAJATYÖSKENTELY: TEEMA Palautetaan mieleen

Lisätiedot

Mielenterveys- ja päihdetyö osana kunnan hyvinvointia

Mielenterveys- ja päihdetyö osana kunnan hyvinvointia Mielenterveys- ja päihdetyö osana kunnan hyvinvointia - Opas strategiseen suunnitteluun Vs. ylihoitaja, projektopäällikkö Minna Laitila Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri Välittäjä 2013:n Pohjanmaa-hanke

Lisätiedot

Tulevaisuusfoormi: Hyvinvointi-työpaja

Tulevaisuusfoormi: Hyvinvointi-työpaja Tulevaisuusfoormi: Hyvinvointi-työpaja Ville Nieminen, projektipäällikkö, Kuntaliitto @ViVaNieminen Ohjelma Avaussanat Ville Nieminen, projektipäällikkö Kuntaliitto Hyvinvoinnin seuraava erä Paula Laine,

Lisätiedot

Hilkka Halonen. toimitusjohtaja Meriva sr.

Hilkka Halonen. toimitusjohtaja Meriva sr. Hilkka Halonen toimitusjohtaja Meriva sr hilkka.halonen@meriva.com Hyvinvointi määritelmät Elintaso tulot, asuminen, työllisyys, koulutus ja terveys Yhteisyyssuhteet paikallis- ja perheyhteisyys, ystävyyssuhteet

Lisätiedot

Järjestöedustamo ja Kumppanuus ohjelma

Järjestöedustamo ja Kumppanuus ohjelma Järjestöedustamo ja Kumppanuus 2020- ohjelma Tampereen kaupungin ja järjestöjen välisen yhteistyön kehittäminen Eläkeläisvaltuuston kokous 27.3.2018 1 Kumppanuus 2020-ohjelma Tampereen kaupungin ja Kumppanuustalo

Lisätiedot

Opetus ja kulttuuri tulevaisuuden kunnassa. Keskustelutilaisuus Rovaniemi

Opetus ja kulttuuri tulevaisuuden kunnassa. Keskustelutilaisuus Rovaniemi Opetus ja kulttuuri tulevaisuuden kunnassa Keskustelutilaisuus Rovaniemi 14.2.2017 Teemaryhmät Mikä on opetuksen, kulttuurin, liikunnan ja nuorisotyön tulevaisuuden kunnassa? Millaisia ovat haasteet? Mitä

Lisätiedot

Vapaaehtoisuus, vertaisuus ja kokemusasiantuntijuus järjestöjen voimavara?

Vapaaehtoisuus, vertaisuus ja kokemusasiantuntijuus järjestöjen voimavara? Vapaaehtoisuus, vertaisuus ja kokemusasiantuntijuus järjestöjen voimavara? Järjestötyöpaja I, 18.8.2015 Jouni Puumalainen ja Päivi Rissanen, MTKL Puumalainen, Rissanen 2015 1 Osatutkimuksen tavoitteet

Lisätiedot

Vetovoimaa ja osaamista Learning Cafe yhteenveto

Vetovoimaa ja osaamista Learning Cafe yhteenveto Vetovoimaa ja osaamista Learning Cafe yhteenveto Kuopio 1.11.2017 Learning Cafe RYHMÄ 1 Miten toteutetaan ja johdetaan Pohjois-Savon vetovoiman lisäämistä niin, että edistetään osaavan työvoiman saatavuutta?

Lisätiedot

Nordia-ilta Eriarvoistuminen ja arjen turvallisuus. Arjen turvaa Resurssien järkevää käyttöä ja voimavarojen kokoamista uudessa kunnassa

Nordia-ilta Eriarvoistuminen ja arjen turvallisuus. Arjen turvaa Resurssien järkevää käyttöä ja voimavarojen kokoamista uudessa kunnassa Nordia-ilta 26.4.2017 Eriarvoistuminen ja arjen turvallisuus Arjen turvaa Resurssien järkevää käyttöä ja voimavarojen kokoamista uudessa kunnassa Ilpo Tapaninen Pohjois-Pohjanmaan liitto Tärkeimmät

Lisätiedot

Sote-näkökulma aluekehittämiseen. Mari Niemi

Sote-näkökulma aluekehittämiseen. Mari Niemi Sote-näkökulma aluekehittämiseen Mari Niemi 30.11.2017 TKI ja maakuntauudistus Maakunnan ja sen yhteistyötahojen TKItoiminnalla on merkittävä rooli maakunnan elinvoimaisuuden edistämisessä. Tehtävä vaatii

Lisätiedot

Järjestöt sote- ja maakuntauudistuksessa

Järjestöt sote- ja maakuntauudistuksessa Järjestöt sote- ja maakuntauudistuksessa OmaHäme III Järjestöfoorumi tilaisuus, 30.5.2017 Erityisasiantuntija Jaana Joutsiluoma Esityksessä: 1. Dynaaminen ja uudistuva järjestökenttä 2. Järjestöt sote-

Lisätiedot

Lape-hankkeen tulokset

Lape-hankkeen tulokset Lape-hankkeen tulokset P-K LAPE Pohjois-Karjala Valtakunnallinen Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE 1 Hankkeen perustiedot P-K LAPE Hankeaika: 1.3.2017-31.12.2018 Kärkihanke: Lapsi- ja perhepalveluiden

Lisätiedot

Keski-Uudenmaan Yhdistysverkosto ry 1(2)

Keski-Uudenmaan Yhdistysverkosto ry 1(2) Keski-Uudenmaan Yhdistysverkosto ry 1(2) JÄRVENPÄÄN JÄRJESTÖTREFFIT 5.4. Osallistujat: Kaarina Kähkönen-Witham ja Ulla-Maija Heinonen Lepolan Martat, Eveliina Puhakka Järvenpään Latu, Tiina Inkinen Järvenpään

Lisätiedot

Kunta hyvinvoinnin edistäjänä

Kunta hyvinvoinnin edistäjänä Kunta hyvinvoinnin edistäjänä Verkostoseminaari Hallitusneuvos Eeva Mäenpää, VM 1 Elinvoiman, hyvinvoinnin ja osallisuuden edistäminen tulevaisuuden kunnan perustyötä 2 Hyvinvoinnin edistäminen kuntalaissa

Lisätiedot

Hyvinvoinnin monet kasvot mitä kohti mennään?

Hyvinvoinnin monet kasvot mitä kohti mennään? Hyvinvoinnin monet kasvot mitä kohti mennään? Tuula Partanen Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen koordinaattori Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Hyvinvoinnin ja terveyden edistämien Hyvinvoinnin

Lisätiedot

Maakuntauudistus ja kuntien uusi rooli. Asko Peltola Valmistelujohtaja

Maakuntauudistus ja kuntien uusi rooli. Asko Peltola Valmistelujohtaja Maakuntauudistus ja kuntien uusi rooli Asko Peltola Valmistelujohtaja 19.3.2018 KUNNAT Missä ollaan nyt? MAAKUNNAT - Suomessa kunnilla paljon tehtäviä muuhun Eurooppaan verrattuna - Eniten kuntien rahoja

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa 19.5.2017 1 Mitä muutosagentti tekee? Alueellisen iäkkäiden yhteen sovitetun palvelukokonaisuuden rakentaminen ja juurruttaminen

Lisätiedot

Lapin ihmisen asialla TIETOA VAIKUTTAMISTA YHTEISTYÖTÄ

Lapin ihmisen asialla TIETOA VAIKUTTAMISTA YHTEISTYÖTÄ Lapin ihmisen asialla TIETOA VAIKUTTAMISTA YHTEISTYÖTÄ Järjestöt muutokseen yhteistyössä hanke (2017-2020) Hankkeen taustaa Sote ja maakuntauudistus Toimintaympäristö ja rakenteet ovat murroksessa: sote-

Lisätiedot

Hyvinvointikertomus uuden terveydenhuoltolain toteuttajana

Hyvinvointikertomus uuden terveydenhuoltolain toteuttajana Hyvinvointikertomus uuden terveydenhuoltolain toteuttajana Hyvinvointikertomukset ja strategiat elämään! Työkokous, Rovaniemi 22.3.2011 Terveempi Pohjois-Suomi Suvi Helanen, hankesuunnittelija Mitä laeissa

Lisätiedot

Lapin ihmisen asialla TIETOA VAIKUTTAMISTA YHTEISTYÖTÄ

Lapin ihmisen asialla TIETOA VAIKUTTAMISTA YHTEISTYÖTÄ Lapin ihmisen asialla TIETOA VAIKUTTAMISTA YHTEISTYÖTÄ Perustamisasiakirja 30.3.1952: Me allekirjoittaneet perustamme täten Lapin Huoltoväenyhdistyksen, jonka tarkoituksena on kerätä kuntien ja vapaiden

Lisätiedot

Eloisa ikä ohjelman koordinaatio Ohjelman käynnistysseminaari 23.3.2012 Ohjelmapäällikkö Reija Heinola Ohjelmakoordinaattori Katja Helo

Eloisa ikä ohjelman koordinaatio Ohjelman käynnistysseminaari 23.3.2012 Ohjelmapäällikkö Reija Heinola Ohjelmakoordinaattori Katja Helo Eloisa ikä ohjelman koordinaatio Ohjelman käynnistysseminaari 23.3.2012 Ohjelmapäällikkö Reija Heinola Ohjelmakoordinaattori Katja Helo etunimi.sukunimi@vtkl.fi Esityksen sisältö Koordinaatiossa tapahtunutta

Lisätiedot

KOHTI SOSIAALISESTI KESTÄVÄÄ HYVINVOINTIA Näkökulmia Pohjanmaalta. Pirkko Vartiainen & Maritta Vuorenmaa

KOHTI SOSIAALISESTI KESTÄVÄÄ HYVINVOINTIA Näkökulmia Pohjanmaalta. Pirkko Vartiainen & Maritta Vuorenmaa KOHTI SOSIAALISESTI KESTÄVÄÄ HYVINVOINTIA Näkökulmia Pohjanmaalta Pirkko Vartiainen & Maritta Vuorenmaa SOSIAALI- JA TERVEYS- HALLINTOTIEDE Yhdistää opetuksessa (kaikilla tasoilla) molemmat hyvinvoinnin

Lisätiedot

Järjestöt 2.0 -hanke. Järjestöt maakuntauudistuksessa toiminnanjohtaja Elina Pajula

Järjestöt 2.0 -hanke. Järjestöt maakuntauudistuksessa toiminnanjohtaja Elina Pajula Järjestöt 2.0 -hanke Järjestöt maakuntauudistuksessa 21.6.2017 toiminnanjohtaja Elina Pajula Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys: painopisteet 1. Osallisuus ihmisten äänen kuunteleminen ja välittäminen

Lisätiedot

Maakunnan strategiat järjestöjen vaikuttaminen maakunnissa

Maakunnan strategiat järjestöjen vaikuttaminen maakunnissa Maakunnan strategiat järjestöjen vaikuttaminen maakunnissa Järjestöt mukana muutoksessa maakuntahankkeiden verkostotapaaminen 11.1.2018 Erityisasiantuntija Minttu Ojanen Maakunnan järjestämisvastuu (HE

Lisätiedot

Kohti kumppanuusyhteiskuntaa

Kohti kumppanuusyhteiskuntaa Kohti kumppanuusyhteiskuntaa Kyläpäällikkökoulutus 27.10. Somero Tauno Linkoranta erityisasiantuntija Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä, kansalaistoiminta Isoja muutoksia julkisissa rakenteissa Kartat:

Lisätiedot

Yleishyödylliset yhteisöt sote- ja maakuntauudistuksessa

Yleishyödylliset yhteisöt sote- ja maakuntauudistuksessa Yleishyödylliset yhteisöt sote ja maakuntauudistuksessa Uudenmaan sote ja maakuntauudistuksen järjestötilaisuus 12.6.2017, Messukeskus, Helsinki 1 erityisasiantuntija Esityksen sisältö Kunnat yleishyödyllisten

Lisätiedot

POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAANHOITOPIIRI. Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri Terveyden edistäminen

POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAANHOITOPIIRI. Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri Terveyden edistäminen POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAANHOITOPIIRI Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri Terveyden edistäminen MIKSI PPSHP PANOSTAA TERVEYDEN EDISTÄMISEEN? Sairastavuutemme on korkea maakunnassamme on terveyseroja palvelujen

Lisätiedot

Hankkeen ja muutosagen4n työn tulokset

Hankkeen ja muutosagen4n työn tulokset Hankkeen ja muutosagen4n työn tulokset LAPE Pohjanmaa: Lapsi- ja perhe keskiössä 1 Pohjanmaan LAPE-hanke Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelman maakunnallinen hanke Rahoitus 1.1.2017-31.12.2018, työntekijät

Lisätiedot

HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMISEN NYKYTILA JA TULEVAISUUS LAPISSA. Ryhmätyöskentelyn tuotokset Työkokous Lapin aluehallintovirasto

HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMISEN NYKYTILA JA TULEVAISUUS LAPISSA. Ryhmätyöskentelyn tuotokset Työkokous Lapin aluehallintovirasto HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMISEN NYKYTILA JA TULEVAISUUS LAPISSA Ryhmätyöskentelyn tuotokset Työkokous 1.3.2017 Lapin aluehallintovirasto 1 Tehtävä 1: Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen, ehkäisevän

Lisätiedot

Monialainen hyvinvoinnin edistäminen tulevaisuuden kunnan menestystekijänä

Monialainen hyvinvoinnin edistäminen tulevaisuuden kunnan menestystekijänä Monialainen hyvinvoinnin edistäminen tulevaisuuden kunnan menestystekijänä Ville Nieminen, projektipäällikkö, Kuntaliitto @ViVaNieminen 1. Hyvinvoinnin edistäminen indikaattoreista toimenpiteisiin 2. Hyvinvointiennakointi

Lisätiedot

Kansalaistoiminnan rooli tulevaisuuden Suomessa

Kansalaistoiminnan rooli tulevaisuuden Suomessa Kansalaistoiminnan rooli tulevaisuuden Suomessa Normeja purkaen ja yhteistyötä lisäten kohti parempaa Anne Kalmari Eduskunnan vapaaehtoistoiminnan tukirenkaan puheenjohtaja Helsingissä 27.10.2016 Vapaaehtoistyön

Lisätiedot

Dina Solatie Kehittämispäällikkö Itä-Lapin kuntayhtymä LAPIN SOSIAALI- JA TERVEYSTURVAN SYYSPÄIVÄT 6.9.

Dina Solatie Kehittämispäällikkö Itä-Lapin kuntayhtymä LAPIN SOSIAALI- JA TERVEYSTURVAN SYYSPÄIVÄT 6.9. Dina Solatie Kehittämispäällikkö Itä-Lapin kuntayhtymä LAPIN SOSIAALI- JA TERVEYSTURVAN SYYSPÄIVÄT 6.9. 1994 perustettu Itä-Lapin kuntien vapaaehtoinen yhteistyö- ja edunvalvontaelin, joka käsittelee ja

Lisätiedot

Maaseudun arjen palveluverkosto Enemmän vähemmällä verkostot hyvinvointipalvelujen toteuttajina

Maaseudun arjen palveluverkosto Enemmän vähemmällä verkostot hyvinvointipalvelujen toteuttajina Maaseudun arjen palveluverkosto Enemmän vähemmällä verkostot hyvinvointipalvelujen toteuttajina 2016-2018 Mirja Kettunen Verkostokoordinaattori Lapin liitto Arjen turvan lähtökohta Palvelut Toimeentulo

Lisätiedot