Keski-Suomen vaikuttavat järjestöt

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Keski-Suomen vaikuttavat järjestöt"

Transkriptio

1 Keski-Suomen vaikuttavat järjestöt Hyvä kuntatoimija, Kartoitamme tällä kyselyllä Keski-Suomen kuntien ja järjestöjen välistä yhteistyötä sekä siihen liittyviä toiveita. Kyselyn toteuttavat yhteistyössä Keski-Suomen liitto ja Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki ry. Kyselyn tuottamaa tietoa käytetään kunta-järjestöyhteistyön vahvistamiseen sekä ja sote- ja maakuntauudistustyön tukena. Toivomme Teidän ystävällisesti vastaavan kyselyyn mennessä. Kyselyn kutsu ja ohjeet on lähetetty kunkin kunnan kunnanjohtajille. Vastaaminen vie aikaa noin minuuttia. Vastaukset kyselyyn voi koota työryhmänä tai vastata yksittäisenä viranhaltijana. Tämän sähköpostin liitetiedostona lähetettyä sähköistä Word-lomaketta voitte käyttää vastaamiseen liittyvässä ennakkovalmistelussa ja vastausten koostamisessa. Varsinaiseen kyselyyn pääsette vastaamaan oheisesta linkistä: xxx Pyrkikää vastaamaan koko kyselyyn kerralla. Mikäli vastaaminen kuitenkin välillä keskeytyy, voitte tallentaa valmiit vastaukset kyselylomakkeen jokaisen sivun lopussa. Tässä tapauksessa järjestelmä pyytää Teitä ilmoittamaan sähköpostiosoitteen, jonne lähetetään uusi vastauslinkki, jonka kautta vastaamista pääsee jatkamaan toisena ajankohtana. Keski-Suomen Vaikuttavat järjestöt -hanke koostaa kyselyn tuloksista raportin, joka toimitetaan myös vastaajille. Kyselyllä koottu tieto on julkista ja kuntien käytettävissä. Tuloksia esitellään myös Keski-Suomen Yhteisöjen tuen järjestämissä alueellisissa elinvoimapajoissa huhti-toukokuussa Lisätietoja ja neuvoja kyselyyn liittyvissä mahdollisissa teknisissä pulmissa antaa tutkija Päivi Kivelä, tai puh. Kiitämme tärkeästä panoksestanne yhteiseen vaikuttamis- ja kehittämistyöhön! Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki ry:n Vaikuttavat järjestöt hanke: Järjestöjen muutosagentti Anne Astikainen, Muutoskoordinaattori Anu Hätinen,

2 1. Kunnan nimi 2. Vastaajan tiedot Nimi Sähköposti Ammattinimike 3. Onko kunnassanne nimetty erikseen yhdistys- / järjestöyhdyshenkilöä? 4. Kuka tai ketkä kunnassanne vastaa(vat) yhteistyöstä järjestöjen, seurojen ja yhdistysten kanssa? Kirjoittakaa taulukon riveille (1-5) mahdollisimman kattavasti eri vastuuhenkilöiden nimet, ammattinimikkeet ja toimintayksiköt / vastuualueet. 1. Nimi, ammattinimike, vastuualue/yksikkö 2. Nimi, ammattinimike, vastuualue/yksikkö 3. Nimi, ammattinimike, vastuualue/yksikkö 4. Nimi, ammattinimike, vastuualue/yksikkö 5. Nimi, ammattinimike, vastuualue/yksikkö 2

3 Avustukset ja muu tuki järjestöille 5. Myöntääkö kuntanne avustuksia yhdistyksille ja järjestöille? myönnä, kunnan yleisavustuksena (vastikkeeton), kohdeavustuksena (vastikkeellinen esim. palvelua vastaan), välirahoituslainana esim. kehittämishankkeille ja vastaaville, tarjoamalla muuta toiminta-avustuksen kaltaista tukea, mitä? Kirjoita tekstiä napsauttamalla tätä. 6. Minkä verran kuntanne myönsi yhdistys- ja järjestöavustuksia vuonna 2017? Merkatkaa tähän kaikkien avustusten yhteenlaskettu euromäärä (kokonaislukuna ilman välilyöntejä). 7. Onko kunnallanne kirjallinen, hakijoiden käytettävissä oleva ohjeistus yhdistys- / järjestöavustuksista? 8. Voivatko yhdistykset ja järjestöt saada kunnassanne käyttöönsä toimintatiloja?, maksullisesti; millä kriteereillä?, maksutta; millä kriteereillä? tarjolla 9. Tarjoaako kuntanne tukipalveluja yhdistyksille ja järjestöille (esim. kopiointi, kahvitus, postitus, viestintä, kuljetustuki, rakennustarvikkeita jne.)? ; mitä? 3

4 Yhdistysten ja järjestöjen kanssa tehtävällä yhteistyöllä on kunnissa pitkät perinteet, ja yhteistyön muodot ovat hyvin moninaiset. Seuraavilla kysymyksillä kartoitamme erilaisia yhteistyömuotoja ja niistä syntyneitä kokemuksia kunnassanne. 10. Mikä on mielestänne yhdistysten ja järjestöjen merkitys kuntanne asukkaille? Mitä jäisi tekemättä ja millainen aukko kuntanne asukkaiden arkeen tulisi ilman yhdistysten ja järjestöjen toimintaa? 11. Kuvailkaa lyhyesti yhtä tai kahta erityisen merkittävää yhdistys- tai järjestöyhteistyötä kunnassanne viimeisen viiden vuoden aikana (esim. tilaisuus, tapahtuma, idea, kehittämishanke). Miksi pidätte tätä erityisen merkityksellisenä? 12. Miten haluaisitte kehittää yhdistysten / järjestöjen kanssa tehtävää yhteistyötä kunnassanne (esim. maakunta- ja soteuudistuksen näkökulmasta)? Hyvinvointikertomus on kuntajohtamisen työväline, joka tukee hyvinvoinnin näkökulmien kytkemistä kunnan toiminnan ja talouden suunnitteluun, seurantaan ja arviointiin. Terveydenhuoltolain 12 edellyttää, että kunta valmistelee kerran valtuustokaudessa hyvinvointikertomuksen. 13. Onko hyvinvointikertomus kunnassanne käytänteenä? Tekeillä tai suunnitteilla 14. Onko yhdistyksillä ja järjestöillä mahdollisuus osallistua kuntanne hyvinvointikertomuksen laadintaan (valitkaa kaikki kuntanne kannalta sopivat vaihtoehdot)? Suunnitteluun Sisällön tuottamiseen Toteuttamiseen Seurantaan Arviointiin mihinkään edellä mainituista 4

5 15. Millä tavoin kuntanne on mahdollistanut yhdistysten ja järjestöjen osallistumisen hyvinvointikertomusprosessiin? Avoimet keskustelutilaisuudet Kohdennetut työpajat Muu tapa, mikä? 16. Mitä vielä haluaisitte sanoa? Tähän voitte kirjoittaa kommentteja tai terveisiä mihin tahansa kyselyn aiheeseen liittyen. 5

Kumajan kysely Uudenmaan alueen kunnille järjestöyhteistyöstä

Kumajan kysely Uudenmaan alueen kunnille järjestöyhteistyöstä Kumajan kysely Uudenmaan alueen kunnille järjestöyhteistyöstä Järjestöt ovat kuntien tärkeä kumppani niiden hyvinvointia ja terveyttä edistävässä työssä. Kuntien ja järjestöjen välisen yhteistyön järjestymistä

Lisätiedot

Innostu yhteistyöstä!

Innostu yhteistyöstä! Innostu yhteistyöstä! 19.2.2019 Pihtipudas Anu Hätinen Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki ry Tuemme järjestöjä maakunta- ja sote-uudistuksen mukaan tuomassa toimintaympäristö muutoksessa Tarjoamme Järjestöille

Lisätiedot

Keski-Suomen vaikuttavat järjestöt ja Järjestöareena

Keski-Suomen vaikuttavat järjestöt ja Järjestöareena Keski-Suomen vaikuttavat järjestöt ja Järjestöareena KS Järjestöareena 15.9.17 Anne Astikainen & Anu Hätinen Keski-Suomen vaikuttavat järjestöt Tavoitteena järjestöjen roolin, aseman ja osallisuuden vahvistaminen

Lisätiedot

Keski-Suomen vaikuttavat järjestöt

Keski-Suomen vaikuttavat järjestöt Keski-Suomen vaikuttavat järjestöt Hyvä keskisuomalainen yhdistys- ja järjestötoimija, Keräämme tällä kyselyllä tietoa keskisuomalaisista yhdistyksistä. Kysely on tarkoitettu toimialasta riippumatta kaikille

Lisätiedot

Keski-Suomen maakunnallisen järjestökartoituksen keskeiset tulokset. Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki ry Keski-Suomen vaikuttavat järjestöt hanke

Keski-Suomen maakunnallisen järjestökartoituksen keskeiset tulokset. Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki ry Keski-Suomen vaikuttavat järjestöt hanke Keski-Suomen maakunnallisen järjestökartoituksen keskeiset tulokset Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki ry Keski-Suomen vaikuttavat järjestöt hanke Järjestökartoituksen tausta, tarkoitus ja toteutus Tässä yhteydessä

Lisätiedot

Paikalliset yhdistykset mukana maakunta- ja sote-uudistuksessa Pohjois-Pohjanmaalla

Paikalliset yhdistykset mukana maakunta- ja sote-uudistuksessa Pohjois-Pohjanmaalla Paikalliset yhdistykset mukana maakunta- ja sote-uudistuksessa Pohjois-Pohjanmaalla Helena Liimatainen Projektipäällikkö, järjestöagentti Pohjois-Pohjanmaan järjestörakenne - hanke Pohjois-Pohjanmaan järjestörakenne

Lisätiedot

Järjestöystävällinen Pohjois- Pohjanmaa

Järjestöystävällinen Pohjois- Pohjanmaa Järjestöystävällinen Pohjois- Pohjanmaa Yhteistyöllä eteenpäin jatkossakin Anna Katajala Pohjois-Pohjanmaan järjestörakenne -hanke Järjestöjen toimintaympäristö muutoksessa Maakunta- ja sote-uudistus siirtää

Lisätiedot

Kysely järjestöille ja yhdistyksille

Kysely järjestöille ja yhdistyksille Kysely järjestöille ja yhdistyksille Hyvä Keski-Pohjanmaan alueen järjestön tai yhdistyksen edustaja, Järjestöt mukana muutoksessa Keski-Pohjanmaalla -hanke aloitti syksyllä 2017 toimintansa keskipohjanmaalaisten

Lisätiedot

Järjestöystävällisen kunnan ominaispiirteet ja järjestöyhteistyön laadun parantaminen kunnissa Terve kunta verkoston seminaari 11.4.

Järjestöystävällisen kunnan ominaispiirteet ja järjestöyhteistyön laadun parantaminen kunnissa Terve kunta verkoston seminaari 11.4. Järjestöystävällisen kunnan ominaispiirteet ja järjestöyhteistyön laadun parantaminen kunnissa Terve kunta verkoston seminaari 11.4.2019 Anu Hätinen, Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki ry & Helena Haaja, Päijät-Hämeen

Lisätiedot

Järjestöjen kokemustiedon kerääminen osana hyvinvointikertomustyötä

Järjestöjen kokemustiedon kerääminen osana hyvinvointikertomustyötä Järjestöjen kokemustiedon kerääminen osana hyvinvointikertomustyötä Sähköinen hyvinvointikertomus työryhmä 5.6.2018 Sara Löyttyjärvi, Hämeen Setlementti ry Yleistä Kokemustietoa keräämällä tavoitetaan

Lisätiedot

KOHTI POHJOIS-KARJALAN YHDYSPINTASOPIMUSTA

KOHTI POHJOIS-KARJALAN YHDYSPINTASOPIMUSTA KOHTI POHJOIS-KARJALAN YHDYSPINTASOPIMUSTA Toiminnanjohtaja Elina Pajula 2.11.2018 Tarkoitus Pohjautuu selvityshenkilö Tuija Braxin Järjestöjen rooli maakunta- ja soteuudistuksessa -loppuraportin ehdotukseen:

Lisätiedot

Hyvän kierteellä hyvinvoinnin voittajaksi! Kannonkosken, Karstulan, Kivijärven, Kyyjärven ja Saarijärven elinvoimapaja

Hyvän kierteellä hyvinvoinnin voittajaksi! Kannonkosken, Karstulan, Kivijärven, Kyyjärven ja Saarijärven elinvoimapaja Hyvän kierteellä hyvinvoinnin voittajaksi! Kannonkosken, Karstulan, Kivijärven, Kyyjärven ja Saarijärven elinvoimapaja 28.3.2019 Anu Hätinen ja Katariina Luoto Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki ry Kuvaamme

Lisätiedot

Kansallisarkiston kysely valtionhallinnon organisaatioiden analogisista aineistoista

Kansallisarkiston kysely valtionhallinnon organisaatioiden analogisista aineistoista Kansallisarkiston kysely valtionhallinnon organisaatioiden analogisista aineistoista Info-tilaisuus 2. vaiheen kyselyyn vastaajille 21.9.2017 Info-tilaisuus 21.9.2017 Taustaa massadigitoinnin tiekartasta

Lisätiedot

Järjestöbarometri 2018

Järjestöbarometri 2018 Järjestöjen arvioita sote- ja makuuudistuksen vaikutuksista Maakuntahankkeiden verkostotapaaminen 14.2.2019 Esityksen sisältö Arvioita sote- ja maku-uudistuksen vaikutuksista: järjestöjen toimintaan järjestöjen

Lisätiedot

Ajankohtaista järjestöjen roolista maakunta- ja soteuudistuksessa

Ajankohtaista järjestöjen roolista maakunta- ja soteuudistuksessa Kekohankkeen järjestöjen yhteinen tilaisuus Postitalolla 23.11.2017 Ajankohtaista järjestöjen roolista maakunta ja soteuudistuksessa VATES säätiö, 23.11.2017 Sarita FrimanKorpela, STM 1 27.11.2017 2 27.11.2017

Lisätiedot

Järjestöystävällinen Pohjois- Pohjanmaa -kampanja. Pohjois-Pohjanmaan järjestörakenne

Järjestöystävällinen Pohjois- Pohjanmaa -kampanja. Pohjois-Pohjanmaan järjestörakenne Järjestöystävällinen Pohjois- Pohjanmaa -kampanja Pohjois-Pohjanmaan järjestörakenne Ajatus yhteisestä vaikuttamisesta Maakunta- ja sote-uudistus sekä siitä johtuva kuntien uudistus Sote- ja kasvupalvelut

Lisätiedot

JÄRJESTÖ 2.0 PIRKANMAALLA

JÄRJESTÖ 2.0 PIRKANMAALLA JÄRJESTÖ 2.0 PIRKANMAALLA Osa STM:n Suomi 100 avustusohjelmaa Jokaisessa maakunnassa Järjestö 2.0 hanke Yhteistyön kehittäminen ja yhteistyömallien rakentaminen järjestöjen kesken sekä järjestöjen ja maakunnan

Lisätiedot

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ VOIKUKKIA 2014 PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ Hei hyvä vanhempi! Kiitos osallistumisestasi vanhempien VOIKUKKIA-vertaistukiryhmään. Haluaisimme tietää millaisia tunnelmia ja ajatuksia vertaistukiryhmäkokemus

Lisätiedot

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ VOIKUKKIA 2015 PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ Hei hyvä vanhempi! Kiitos osallistumisestasi vanhempien VOIKUKKIA-vertaistukiryhmään. Haluaisimme tietää millaisia tunnelmia ja ajatuksia vertaistukiryhmäkokemus

Lisätiedot

Järjestökyselyn tulokset

Järjestökyselyn tulokset Järjestökyselyn tulokset Keräsimme sähköisellä kyselyllä tietoja alueemme yhdistysten nykytilasta, olemassa olevista yhteistyömuodoista, tarpeista ja muista yhdistyksille tärkeistä asioista. Kyselyyn pyydettiin

Lisätiedot

KUMPPANUUDELLA SOTEEN JA KUNTIIN

KUMPPANUUDELLA SOTEEN JA KUNTIIN KUMPPANUUDELLA SOTEEN JA KUNTIIN 2017-2019 Hyvinkää 07.02.2017 @yverkosto @AliciaPerho #yhdistysverkosto KESKI-UUDENMAAN YHDISTYSVERKOSTO RY Sosiaali- ja terveysalan yhdistysten yhteistyöelin Edistää järjestöjen

Lisätiedot

HYVINVOINTIKERTOMUS. auttaa tarkastelemaan hyvinvointia kokonaisuutena ja kantamaan yhdessä vastuuta hyvinvoinnista

HYVINVOINTIKERTOMUS. auttaa tarkastelemaan hyvinvointia kokonaisuutena ja kantamaan yhdessä vastuuta hyvinvoinnista HYVINVOINTIKERTOMUS kuntajohtamisen työväline, joka tukee hyvinvoinnin näkökulmien kytkemistä toiminnan ja talouden suunnitteluun, seurantaan ja arviointiin, 225 kuntaa käyttää auttaa tarkastelemaan hyvinvointia

Lisätiedot

Kanta-Hämeen Järjestöyhteistyö. Meidän Häme hanke ja Hämeenlinnan seudun järjestöyhteistyö Kanta-Hämeen Alueverkosto

Kanta-Hämeen Järjestöyhteistyö. Meidän Häme hanke ja Hämeenlinnan seudun järjestöyhteistyö Kanta-Hämeen Alueverkosto Kanta-Hämeen Järjestöyhteistyö Meidän Häme hanke ja Hämeenlinnan seudun järjestöyhteistyö Kanta-Hämeen Alueverkosto 21.9.2017 Kanta-Hämeessä Yhdistyksiä 3202, Yhdistysrekisteri, Patentti- ja rekisterihallitus

Lisätiedot

Kunnan tehtävänä on terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen. Se koskee kaikkia yhdistyksiäkin!

Kunnan tehtävänä on terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen. Se koskee kaikkia yhdistyksiäkin! APUVA! Kunnan tehtävänä on terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen. Se koskee kaikkia yhdistyksiäkin! Järjestöillä ja kunnilla yhteinen tavoite: ihmisten hyvinvointi Pitäisi saada uusia aktiiveja, koska

Lisätiedot

Yhteinen vapaaehtoistoimintaa Pohjois-Karjalassa logo edustaa seuraavia arvoja: pohjoiskarjalaisuus, vapaaehtoisuus, yhteisöllisyys ja hyvinvointi.

Yhteinen vapaaehtoistoimintaa Pohjois-Karjalassa logo edustaa seuraavia arvoja: pohjoiskarjalaisuus, vapaaehtoisuus, yhteisöllisyys ja hyvinvointi. VAPAAEHTOISTOIMINTA POHJOIS-KARJALASSA-logo yhteistä näkyvyyttä vapaaehtoistoiminnalle! Vapaaehtoistoiminta Pohjois-Karjalassa logon tarkoituksena on saada yhteistä positiivista näkyvyyttä ja tunnettuutta

Lisätiedot

Järjestöilta 3.2.2015 kauppalantalolla klo 18.30 alkaen. 4.2.2015 Avustustiimi 2

Järjestöilta 3.2.2015 kauppalantalolla klo 18.30 alkaen. 4.2.2015 Avustustiimi 2 Järjestöilta 3.2.2015 kauppalantalolla klo 18.30 alkaen 4.2.2015 Avustustiimi 2 Ohjelma Kahvitarjoilu Esittäytyminen Järjestöavustusten haku 2015 Hakuohjeet ja periaatteet Vuosiavustukset, lomake Kohdeavustukset,

Lisätiedot

Hyvän kierteellä hyvinvoinnin voittajaksi! Jyväskylän, Laukaan, Muuramen ja Uuraisten elinvoimapaja

Hyvän kierteellä hyvinvoinnin voittajaksi! Jyväskylän, Laukaan, Muuramen ja Uuraisten elinvoimapaja Hyvän kierteellä hyvinvoinnin voittajaksi! Jyväskylän, Laukaan, Muuramen ja Uuraisten elinvoimapaja 9.4.2019 Anu Hätinen ja Katariina Luoto Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki ry Kuvaamme tilaisuudessa. Mikäli

Lisätiedot

Kyselylomake 1 Organisaation tiedot

Kyselylomake 1 Organisaation tiedot Kyselylomake 1 Organisaation tiedot Kansallisarkiston kysely valtionhallinnon analogisista aineistoista Tiekartan pohja-aineiston keruuta varten toteutettavan kyselyn toisen vaiheen kysymykset kartoittavat

Lisätiedot

Pirkanmaan järjestökysely 2018

Pirkanmaan järjestökysely 2018 Pirkanmaan järjestökysely 2018 Hei pirkanmaalainen yhdistystoimija! Keräämme tällä kyselyllä tietoa alueen yhdistyksistä. Kysely on tarkoitettu kaikille järjestöille ja yhdistyksille, joilla on toimintaa

Lisätiedot

Vanhusneuvostokysely 2012

Vanhusneuvostokysely 2012 Vanhusneuvostokysely 2012 Kysely numero 4/83/2012 Marraskuu 2012 Kunta Tässä kyselyssä vanhusneuvostolla tarkoitetaan vanhusneuvostoja, vastaavia muulla nimellä toimivia yhteistyöelimiä (esimerkiksi ikäihmisten

Lisätiedot

Kumppanuudella kohti hyvinvointia

Kumppanuudella kohti hyvinvointia Kumppanuudella kohti hyvinvointia JAKE Järjestö ja kansalaistoiminnan kehittämishanke Hankkeen toteutusaika: 2013-2018 (ad.28.2.2018) Kohdealue: Pohjois-Karjala ja Itä-Suomi Rahoitus: STEA TOIMINNAN SUUNNITTELU

Lisätiedot

Nurmeksen järjestökuntayhteistyön asiakirjan taustakysely

Nurmeksen järjestökuntayhteistyön asiakirjan taustakysely Nurmeksen järjestökuntayhteistyön asiakirjan taustakysely Tervetuloa vaikuttamaan Nurmeksen yhdistysten ja kunnan yhteistyön asiakirjan muotoutumiseen! Asiakirja tuo näkyväksi, millaista yhteistyötä kaupungissamme

Lisätiedot

Järjestökyselyn tulokset

Järjestökyselyn tulokset Järjestökyselyn tulokset Keräsimme sähköisellä kyselyllä tietoja alueemme yhdistysten nykytilasta, olemassa olevista yhteistyömuodoista, tarpeista ja muista yhdistyksille tärkeistä asioista. Kysely tavoitti

Lisätiedot

Elinvoimapaja Jämsä

Elinvoimapaja Jämsä Elinvoimapaja 17.4.2018 Jämsä Tervetuloa! Ohjelma 17:00 Luodaan hyvää yhdessä! Kunta- järjestöyhteistyötä meillä ja muualla 17:30 Onko meillä elinvoimaa? Keski-Suomen järjestökartoituksen tuloksia 18:00

Lisätiedot

Elinvoimapaja Äänekoski

Elinvoimapaja Äänekoski Elinvoimapaja 10.4.2018 Äänekoski Tervetuloa! Ohjelma 17:00 Luodaan hyvää yhdessä! Kunta- järjestöyhteistyötä meillä ja muualla 17:30 Onko meillä elinvoimaa? Keski-Suomen järjestökartoituksen tuloksia

Lisätiedot

JÄRJESTÖ 2.0 PIRKANMAALLA

JÄRJESTÖ 2.0 PIRKANMAALLA JÄRJESTÖ 2.0 PIRKANMAALLA Osa STM:n Suomi 100 avustusohjelmaa Yhdistysten yhteistyö ja verkostoituminen Järjestöjen muutosvalmiuksien tukeminen maakunta- ja sote-uudistuksessa Järjestöjen toimintaedellytysten

Lisätiedot

Kunnat ja yhdistykset yhdessä kuntalaisen asialla

Kunnat ja yhdistykset yhdessä kuntalaisen asialla Kunnat ja yhdistykset yhdessä kuntalaisen asialla Yhdistystoiminnan tulevaisuus uudessa Päijät-Hämeessä 24.4.2018 Merja Olenius, kunnanjohtaja 24.4.2018 Kunnan toiminta ja yhteistyö yhdistysten kanssa

Lisätiedot

Arvoisa vastaaja. Vapaaehtoistoiminnan asiantuntemustasi ja paikallistietämystäsi tarvitaan!

Arvoisa vastaaja. Vapaaehtoistoiminnan asiantuntemustasi ja paikallistietämystäsi tarvitaan! Arvoisa vastaaja Vapaaehtoistoiminnan asiantuntemustasi ja paikallistietämystäsi tarvitaan! 1) Tämä on vapaaehtoistoiminnan paikalliseen infrastruktuuriin liittyvä kartoitus, joka toteutetaan joulutammikuun

Lisätiedot

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ VOIKUKKIA 03/2017 PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ Hei hyvä vanhempi! Kiitos osallistumisestasi vanhempien VOIKUKKIA-vertaistukiryhmään. Haluaisimme tietää millaisia tunnelmia ja ajatuksia vertaistukiryhmäkokemus

Lisätiedot

JÄRJESTÖILLE OVIA SOTEEN

JÄRJESTÖILLE OVIA SOTEEN JÄRJESTÖILLE OVIA SOTEEN 2017-2020 Hyvinkää 17.5.2016 @yverkosto @AliciaPerho #yhdistysverkosto KESKI-UUDENMAAN YHDISTYSVERKOSTO RY Sosiaali- ja terveysalan yhdistysten yhteistyöelin Edistää järjestöjen

Lisätiedot

1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta. 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet

1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta. 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet TOIMINTASUUNNITELMA 2019 Sisällys 1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta... 2 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet... 2 3. Yhdistyksen toiminnan painopisteet vuonna

Lisätiedot

Kohti näkyvää ja vahvaa järjestöyhteistyötä!

Kohti näkyvää ja vahvaa järjestöyhteistyötä! Kohti näkyvää ja vahvaa järjestöyhteistyötä! Jerrytapaamisen kulku 9.5.2019 Esityslista: 1. Tervetulotoivotus ja kokouksen läpikäyminen 2. Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta 3. Järjestöneuvoston

Lisätiedot

Järjestöyhteistyön mahdollisuudet ja haasteet Pohjois-Pohjanmaalla Projektipäällikkö, järjestöagentti Helena Liimatainen Pohjois-Pohjanmaan

Järjestöyhteistyön mahdollisuudet ja haasteet Pohjois-Pohjanmaalla Projektipäällikkö, järjestöagentti Helena Liimatainen Pohjois-Pohjanmaan Järjestöyhteistyön mahdollisuudet ja haasteet Pohjois-Pohjanmaalla Projektipäällikkö, järjestöagentti Helena Liimatainen Pohjois-Pohjanmaan järjestörakenne - hanke Esityksen sisältö Tuija Braxin selvitys

Lisätiedot

Elinvoimapaja Keuruu

Elinvoimapaja Keuruu Elinvoimapaja 8.5.2018 Keuruu Tervetuloa! Ohjelma 17:00 Luodaan hyvää yhdessä! Kunta- järjestöyhteistyötä meillä ja muualla 17:30 Onko meillä elinvoimaa? Keski-Suomen järjestökartoituksen tuloksia 18:00

Lisätiedot

Maakuntastrategiatyöpaja. Helena Liimatainen Projektipäällikkö, järjestöagentti p

Maakuntastrategiatyöpaja. Helena Liimatainen Projektipäällikkö, järjestöagentti p Maakuntastrategiatyöpaja Helena Liimatainen Projektipäällikkö, järjestöagentti p. 044 0190 476 helena.liimatainen@ppsotu.fi www.popmaakunta.fi www.facebook.com/popmaakunta Twitter:@POPmaakunta Youtube:

Lisätiedot

ASUKASKYSELY NUASJÄRVEN, JORMASJÄRVEN JA LAAKAJÄRVEN RANTAKIINTEISTÖJEN OMISTAJILLE

ASUKASKYSELY NUASJÄRVEN, JORMASJÄRVEN JA LAAKAJÄRVEN RANTAKIINTEISTÖJEN OMISTAJILLE Terrafame Oy:n kaivosalueen vesienhallintaan liittyvä ympäristövaikutusten arviointimenettely YVA ASUKASKYSELY NUASJÄRVEN, JORMASJÄRVEN JA LAAKAJÄRVEN RANTAKIINTEISTÖJEN OMISTAJILLE Terrafame Oy on käynnistänyt

Lisätiedot

Lahti Euroopan ympäristöpääkaupunki 2021

Lahti Euroopan ympäristöpääkaupunki 2021 Lahti Euroopan ympäristöpääkaupunki 2021 Projektitukihaku syksyllä 2019. 1 Sisällys 1. Projektituen saajat... 3 2. Projektituen tarkoitus ja kohde... 3 3. Projektituen jakoperusteet... 4 4. Projektituen

Lisätiedot

Kumajan kysely Uudenmaan alueen sosiaali- ja terveysjärjestöille 2019

Kumajan kysely Uudenmaan alueen sosiaali- ja terveysjärjestöille 2019 Kumajan kysely Uudenmaan alueen sosiaali- ja terveysjärjestöille 2019 Kumaja-kumppanuusverkoston tehtävänä on kehittää Uudenmaan järjestöjen keskinäistä yhteistyötä ja lisätä järjestöjen mahdollisuuksia

Lisätiedot

Lausuntopyyntökysely. Ohjeet:

Lausuntopyyntökysely. Ohjeet: Lausuntopyyntökysely Ohjeet: Sähköisessä kyselylomakkeessa voi liikkua edestakaisin painamalla Edellinen- tai Seuraava - painikkeita. Kysely on mahdollista lähettää vastaamatta kaikkiin kysymyksiin, mutta

Lisätiedot

Järjestövaikuttaminen Kontiolahden kunnassa. Sakari Kela

Järjestövaikuttaminen Kontiolahden kunnassa. Sakari Kela Järjestövaikuttaminen Kontiolahden kunnassa Sakari Kela 14.9.2017 Kunnan olemassaolon tarkoitus? Edellytysten luominen kunnan asukkaiden itsehallinnon sekä osallistumisen ja vaikuttamisen toteutumiselle.

Lisätiedot

ETELÄ-SAVON JÄRJESTÖKYSELYN 2018 KESKEISIMPIÄ TULOKSIA

ETELÄ-SAVON JÄRJESTÖKYSELYN 2018 KESKEISIMPIÄ TULOKSIA ETELÄ-SAVON JÄRJESTÖKYSELYN 2018 KESKEISIMPIÄ TULOKSIA Etelä-Savon yhdistykset tukevat asukkaiden hyvinvointia ja terveyttä monipuolisesti Järjestöt Etelä-Savo -hankkeen järjestökyselyssä kohderyhmänä

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2018

Toimintasuunnitelma 2018 Toimintasuunnitelma 2018 Sisällys 1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta... 2 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet... 2 3. Yhdistyksen toiminnan painopisteet vuonna

Lisätiedot

Kolmikko Järjestöjen muutosagentti Anne Astikainen

Kolmikko Järjestöjen muutosagentti Anne Astikainen Kolmikko 13.4.2018 Järjestöjen muutosagentti Anne Astikainen Esityksen sisältö Mitä maakunta- ja soteuudistuksella tavoitellaan? Miten julkishallinto muuttuu? Mikä muuttuu järjestöjen kannalta? Mitkä ovat

Lisätiedot

Osallisuus maakunnissa ja niiden valmistelussa

Osallisuus maakunnissa ja niiden valmistelussa Osallisuus maakunnissa ja niiden valmistelussa Kanta-Häme Hämeenlinna 29.5.2018 Päivi Kurikka Osallistuminen kunta- ja maakuntalaissa 20 ja 22 Äänioikeus maakuntavaaleissa ja äänestysoikeus maakunnan kansanäänestyksessä

Lisätiedot

Lausuntopyyntökysely. Ohjeet:

Lausuntopyyntökysely. Ohjeet: Lausuntopyyntökysely Ohjeet: Sähköisessä kyselylomakkeessa voi liikkua edestakaisin painamalla Edellinen- tai Seuraava - painikkeita. Kysely on mahdollista lähettää vastaamatta kaikkiin kysymyksiin, mutta

Lisätiedot

Kysely Päijät-Hämeen yhdistyksille

Kysely Päijät-Hämeen yhdistyksille Kysely Päijät-Hämeen yhdistyksille Yhdistysten toteuttama toiminta lisää osallistujien hyvinvointia ja tuo mielekkyyttä arkeen. Päijät-Hämeessä on käynnistynyt Yhteinen Päijät-Häme hanke, joka antaa panoksensa

Lisätiedot

Avustukset jäsenyhdistyksille v Invalidiliiton hankeavustukset jäsenyhdistyksille - STEAn jäsenjärjestöavustukset, eli ns.

Avustukset jäsenyhdistyksille v Invalidiliiton hankeavustukset jäsenyhdistyksille - STEAn jäsenjärjestöavustukset, eli ns. Avustukset jäsenyhdistyksille v.2017 - Invalidiliiton hankeavustukset jäsenyhdistyksille - STEAn jäsenjärjestöavustukset, eli ns. toimintatonnit Järjestöpäivät 5.2.2017 1 Invalidiliiton hankeavustukset

Lisätiedot

Jäsenhankintatutkimus Lappeenrannan Rotaryklubi

Jäsenhankintatutkimus Lappeenrannan Rotaryklubi Jäsenhankintatutkimus Lappeenrannan Rotaryklubi Jäsenhankintatutkimus Tämä jäsenhankintatutkimus tehtiin Rotaryn piirille numero 1430. Tutkimuksen tarkoituksena oli saada selville potentiaalisten jäsenten

Lisätiedot

KYSELYN JULKAISEMINEN JA VASTAUSTEN KERÄÄMINEN

KYSELYN JULKAISEMINEN JA VASTAUSTEN KERÄÄMINEN KYSELYN JULKAISEMINEN JA VASTAUSTEN KERÄÄMINEN KYSELYN JULKAISEMINEN JA VASTAUSTEN KERÄÄMINEN Paina vihreää ok painiketta. Seuraavaksi paina kyllä ( haluatteko julkaista kyselyn? ). Mikäli haluatte korjata

Lisätiedot

Lausuntopyyntökysely. Ohjeet:

Lausuntopyyntökysely. Ohjeet: Lausuntopyyntökysely Ohjeet: Sähköisessä kyselylomakkeessa voi liikkua edestakaisin painamalla Edellinen- tai Seuraava - painikkeita. Kysely on mahdollista lähettää vastaamatta kaikkiin kysymyksiin, mutta

Lisätiedot

Keski-Suomen maakunnallisen järjestökartoituksen keskeiset tulokset. Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki ry Keski-Suomen vaikuttavat järjestöt hanke

Keski-Suomen maakunnallisen järjestökartoituksen keskeiset tulokset. Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki ry Keski-Suomen vaikuttavat järjestöt hanke Keski-Suomen maakunnallisen järjestökartoituksen keskeiset tulokset Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki ry Keski-Suomen vaikuttavat järjestöt hanke Järjestökartoituksen tausta, tarkoitus ja toteutus Tässä yhteydessä

Lisätiedot

KOTKAN KAUPUNGIN AVUSTUKSET VUONNA 2017

KOTKAN KAUPUNGIN AVUSTUKSET VUONNA 2017 KOTKAN KAUPUNGIN AVUSTUKSET VUONNA 2017 Tämä ilmoitus koskee kaikkia niitä avustuksia, jotka myönnetään niistä Kotkan kaupungin talousarviossa 2017 osoitetuista määrärahoista, joissa ei ole nimetty avustuksensaajia.

Lisätiedot

Innostus tarttuu! Varsinais-Suomen järjestötiekartta

Innostus tarttuu! Varsinais-Suomen järjestötiekartta Innostus tarttuu! Varsinais-Suomen järjestötiekartta Järjestöt vaikuttajina terveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä 25.10.2018 Suunnittelupäällikkö Jaana Halin, Turun kaupungin hyvinvointitoimiala Toiminnanjohtaja

Lisätiedot

Avaimia järjestötoiminnan tuloksellisuuteen. Elina Varjonen, STEA. Kunta-järjestötyö on kaikkien etu Turku

Avaimia järjestötoiminnan tuloksellisuuteen. Elina Varjonen, STEA. Kunta-järjestötyö on kaikkien etu Turku Avaimia järjestötoiminnan tuloksellisuuteen Elina Varjonen, STEA Kunta-järjestötyö on kaikkien etu Turku 6.2.2018 7.2.2018 1 2 7.2.2018 Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen osana sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

KUMPPANUUDELLA SOTEEN JA KUNTIIN

KUMPPANUUDELLA SOTEEN JA KUNTIIN KUMPPANUUDELLA SOTEEN JA KUNTIIN 2017-2019 Järvenpää 31.03.2017 @yverkosto #yhdistysverkosto KESKI-UUDENMAAN YHDISTYSVERKOSTO RY Sosiaali- ja terveysalan yhdistysten yhteistyöelin Edistää järjestöjen välistä

Lisätiedot

J Y T R Y Satakunnan järjestöyhteistyöryhmä

J Y T R Y Satakunnan järjestöyhteistyöryhmä J Y T R Y Satakunnan järjestöyhteistyöryhmä TOIMINTAOHJE 2019-2020 HYVÄKSYTTY 15. 1. 2019 02 1. J Y T R Y n t a r k o i t u s j a r a k e n n e Satakunnan järjestöyhteistyöryhmä JYTRY on maakunnan yhdistys-

Lisätiedot

FINNSECURITY RY JÄSENKYSELY (7) Hallitus

FINNSECURITY RY JÄSENKYSELY (7) Hallitus FINNSECURITY RY JÄSENKYSELY 2015 1 (7) YRITYSSUOJELUYHDISTYS RY:N JÄSENKYSELY 2017 Hyvä jäsen, Yhdistyksen hallitus on päättänyt toteuttaa jäsenkyselyn toiminnan kehittämiseksi, jäsenten tarpeita ja toiveita

Lisätiedot

Suvi Junes Tampereen yliopisto / Tietohallinto 2012

Suvi Junes Tampereen yliopisto / Tietohallinto 2012 Palaute Palaute työkalulla opettaja voi rakentaa kyselyn, johon opiskelijat vastaavat joko anonyymisti tai nimellään. Opettaja voi tarkastella vastauksia koosteena tai yksitellen. Asetukset Nimeä palaute

Lisätiedot

Omaishoidon kehittämisen vuorovaikutuksellinen toimintatapa Oulun kaupungissa. Minnamaria Salminen Toiminnanjohtaja Oulun seudun omaishoitajat ry

Omaishoidon kehittämisen vuorovaikutuksellinen toimintatapa Oulun kaupungissa. Minnamaria Salminen Toiminnanjohtaja Oulun seudun omaishoitajat ry Omaishoidon kehittämisen vuorovaikutuksellinen toimintatapa Oulun kaupungissa Minnamaria Salminen Toiminnanjohtaja Oulun seudun omaishoitajat ry Oulun seudun omaishoitajat ry - vuodesta 1998 Oulun seudun

Lisätiedot

VESANTO KYSELY VESANNON TULEVAISUUDESTA

VESANTO KYSELY VESANNON TULEVAISUUDESTA VESANTO KYSELY VESANNON TULEVAISUUDESTA Kuntien asema muuttuu lähitulevaisuudessa merkittävästi sote- ja maakuntauudistusten myötä. Myös Vesannon kunta valmistautuu näihin muutoksiin laatimalla uuden strategian

Lisätiedot

Pohjois-Savon Järjestötietopalvelu

Pohjois-Savon Järjestötietopalvelu Pohjois-Savon Järjestötietopalvelu Koottu tieto järjestö- ja kansalaistoimijoista sekä toiminnasta Järjestötietopalvelun tarkoituksena on helpottaa tiedon saantia järjestöistä ja yleishyödyllisistä yhteisöistä

Lisätiedot

Lapuan kaupunki. Lapuan kaupungin avustusperiaatteet yhteisöille. Säännöt ja ohjeet nro 368. Hyväksytty: Kh

Lapuan kaupunki. Lapuan kaupungin avustusperiaatteet yhteisöille. Säännöt ja ohjeet nro 368. Hyväksytty: Kh Säännöt ja ohjeet nro 368 Lapuan kaupungin avustusperiaatteet yhteisöille Hyväksytty: Kh 3.12.2018 11 Voimaantulo: 1.1.2019 1 Sisällys 1 Yleiset periaatteet... 2 2 Avustusmuodot ja hakeminen... 2 3 Avustettava

Lisätiedot

Järjestöyhteistyön tilanne kunnissa

Järjestöyhteistyön tilanne kunnissa Järjestöyhteistyön tilanne kunnissa Tapaamiset kunnan virkamiesten kanssa Kunnan virkamiehiä (kunnanjohtajat, toimialajohtajat, järjestöyhteistyötä kunnassa tekevät virkamiehet, hyte-työryhmät) on tavattu

Lisätiedot

Sote-uudistus ja kolmas sektori Päijät-Hämeessä

Sote-uudistus ja kolmas sektori Päijät-Hämeessä Sote-uudistus ja kolmas sektori Päijät-Hämeessä Yhdistystoiminnan tulevaisuus uudessa Päijät-Hämeessä 24.4.2018 Hankejohtaja, sote-vastuuvalmistelija Ismo Rautiainen Sote-palvelujen rakenne 2 Maakunnan

Lisätiedot

Terveydenhoitaja, tervetuloa vastaamaan Lasten terveys, hyvinvointi ja palvelut (LTH) - tiedonkeruuseen!

Terveydenhoitaja, tervetuloa vastaamaan Lasten terveys, hyvinvointi ja palvelut (LTH) - tiedonkeruuseen! Terveydenhoitaja, tervetuloa vastaamaan Lasten terveys, hyvinvointi ja palvelut (LTH) - tiedonkeruuseen! Vastaa kyselyyn tiedossasi olevien tai terveystarkastuksessa esiin tulleiden tietojen pohjalta.

Lisätiedot

Järjestöedustamo ja Kumppanuus ohjelma

Järjestöedustamo ja Kumppanuus ohjelma Järjestöedustamo ja Kumppanuus 2020- ohjelma Tampereen kaupungin ja järjestöjen välisen yhteistyön kehittäminen Eläkeläisvaltuuston kokous 27.3.2018 1 Kumppanuus 2020-ohjelma Tampereen kaupungin ja Kumppanuustalo

Lisätiedot

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat,

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat, 30.9.2015 1 / 5 Hyvät omaishoitajien parissa toimivat, Omaishoitajat ja läheiset -liiton omaishoitotiedotteessa kerrotaan omaishoitoon liittyvistä asioista, liiton ja sen paikallisyhdistysten toiminnasta

Lisätiedot

JÄRJESTÖYHTEISTYÖ TOIMIVAKSI!

JÄRJESTÖYHTEISTYÖ TOIMIVAKSI! JÄRJESTÖYHTEISTYÖ TOIMIVAKSI! JÄRJESTÖ 2.0 Osa STM:n Suomi 100 avustusohjelmaa Jokaisessa maakunnassa Järjestö 2.0 hanke Yhteistyön kehittäminen ja yhteistyömallien rakentaminen järjestöjen ja maakunnan

Lisätiedot

Selvityshenkilö Tuija Braxin loppuraportti; nostoja ja toimenpideesityksiä. Järjestöjen sote- ja maakuntapäivä Anne Astikainen

Selvityshenkilö Tuija Braxin loppuraportti; nostoja ja toimenpideesityksiä. Järjestöjen sote- ja maakuntapäivä Anne Astikainen Selvityshenkilö Tuija Braxin loppuraportti; nostoja ja toimenpideesityksiä Järjestöjen sote- ja maakuntapäivä 14.9.2018 Anne Astikainen Esityksen rakenne Braxin loppuraportin kysymykset Kunnat, maakunnat,

Lisätiedot

Suvi Junes Tampereen yliopisto / Tietohallinto 2013

Suvi Junes Tampereen yliopisto / Tietohallinto 2013 Palaute Palaute työkalulla opettaja voi rakentaa kyselyn, johon opiskelijat vastaavat joko anonyymisti tai nimellään. Opettaja voi tarkastella vastauksia koosteena tai yksitellen. Asetukset Nimeä palaute

Lisätiedot

Miten tästä eteenpäin? Risto Kuronen LT Asiantuntijalääkäri Päijät-Hämeen perusterveydenhuollon yksikkö

Miten tästä eteenpäin? Risto Kuronen LT Asiantuntijalääkäri Päijät-Hämeen perusterveydenhuollon yksikkö Miten tästä eteenpäin? Risto Kuronen LT Asiantuntijalääkäri Päijät-Hämeen perusterveydenhuollon yksikkö Terveydentilaa määrittävät Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työryhmä Keskeistä hyvinvoinnin

Lisätiedot

Kuntien järjestöyhteistyö kuntien järjestöyhdyshenkilöiden näkökulmasta raportti

Kuntien järjestöyhteistyö kuntien järjestöyhdyshenkilöiden näkökulmasta raportti Kuntien järjestöyhteistyö kuntien järjestöyhdyshenkilöiden näkökulmasta raportti 23.9.2019 Pohjois-Pohjanmaan järjestörakenne hanke Pohjois-Pohjanmaan sosiaali- ja terveysturvayhdistys Pohjois-Pohjanmaalla

Lisätiedot

Maailma muuttuu - millaista tulevaisuutta Tukiliitto haluaa olla luomassa? Tukipiirien syyskokoukset 2015

Maailma muuttuu - millaista tulevaisuutta Tukiliitto haluaa olla luomassa? Tukipiirien syyskokoukset 2015 Maailma muuttuu - millaista tulevaisuutta Tukiliitto haluaa olla luomassa? Tukipiirien syyskokoukset 2015 Tukiliiton toimintaan vaikuttavia muutoksia 1. Valtion ja kuntien talous kiristyy. Taloudellisuus

Lisätiedot

OPPILASHUOLLON PALVELURAKENTEEN ARVIOINTI Tuomas Koskela Net Effect Oy

OPPILASHUOLLON PALVELURAKENTEEN ARVIOINTI Tuomas Koskela Net Effect Oy OPPILASHUOLLON PALVELURAKENTEEN ARVIOINTI 12.5.2008 Tuomas Koskela Net Effect Oy 1 ARVIOINNISTA YLEISESTI 2 Arviointitehtävästä Oppilashuollon palvelurakenteen arvioinnin toteuttaa Net Effect Oy OPH:n

Lisätiedot

Tilanne Järjestöjen osallisuus sote- ja maakuntauudistuksen valmistelussa

Tilanne Järjestöjen osallisuus sote- ja maakuntauudistuksen valmistelussa Tilanne 18.11. Järjestöjen osallisuus sote- ja maakuntauudistuksen valmistelussa OYS 1) Lappi: Lapin liiton nimeämällä järjestöneuvottelukunnalla on iso rooli soteuudistuksen valmistelutyössä. Järjestöneuvottelukunnan

Lisätiedot

TK2 arviointi Kuntoutuja- ja henkilöstönäkökulma Tutkimuksen tiedonkeruun kulku

TK2 arviointi Kuntoutuja- ja henkilöstönäkökulma Tutkimuksen tiedonkeruun kulku TK2 arviointi Kuntoutuja- ja henkilöstönäkökulma Tutkimuksen tiedonkeruun kulku Anna-Mari Aalto, Tarja Heponiemi, Vesa Syrjä 27.8.2012 Esityksen nimi / Tekijä 1 Tutkimuksen hyödyt työnantajien ja kuntoutuksen

Lisätiedot

Kulttuurilautakunnan päätös

Kulttuurilautakunnan päätös IISALMEN KAUPUNGIN KULTTUURITOIMEN AVUSTUSSÄÄNTÖ Kulttuurilautakunnan päätös 20.1.2011 7 1. YLEISPERIAATTEET Kulttuurilautakunta esittää vuosittain kaupungin talousarvioon määrärahan käytettäväksi paikallisten

Lisätiedot

Miun Yhistys Pohjois-Karjalan yhdistysohjelma

Miun Yhistys Pohjois-Karjalan yhdistysohjelma Miun Yhistys Pohjois-Karjalan yhdistysohjelma 2015 2020 1 Miun Yhistys- yhdistysohjelma Pohjoiskarjalaisten järjestö- ja yhdistystoimijoiden tahdonilmaus yhteisistä kehittämiskohteista vuosille 2015 2020

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työryhmä

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työryhmä Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työryhmä Keskeistä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toiminnan turvaamisessa on maakunnallinen rakenne, joka mahdollistaa yhdessä tekemisen monella tasolla ja

Lisätiedot

Järjestöille tarkoitetut avustukset. Laihian kunta Yhdistysilta

Järjestöille tarkoitetut avustukset. Laihian kunta Yhdistysilta Järjestöille tarkoitetut avustukset Laihian kunta Yhdistysilta 30.1.2019 Avustukset järjestöille Laihian kunnassa 2019 Vapaa-aikatoimen alaisista toiminnoista vuosittain haettavissa seuraavat avustukset:

Lisätiedot

LAPIN SAIRAANHOITOPIIRIN PERUSTERVEYDENHUOLLON YKSIKKÖ HYVINVOINTIA EDISTÄMÄSSÄ

LAPIN SAIRAANHOITOPIIRIN PERUSTERVEYDENHUOLLON YKSIKKÖ HYVINVOINTIA EDISTÄMÄSSÄ LAPIN SAIRAANHOITOPIIRIN PERUSTERVEYDENHUOLLON YKSIKKÖ HYVINVOINTIA EDISTÄMÄSSÄ HYVINVOINTIJOHTAMISELLA ONNISTUMISEN POLUILLE JA HYVÄÄN ARKEEN LAPISSA KOULUTUS 2.4.2014 Sinikka Suorsa Vs.suunnittelija

Lisätiedot

JYYn liikunta-avustukset

JYYn liikunta-avustukset JYYn liikunta-avustukset Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta myöntää hakemuksesta liikunta-avustuksia. Liikuntaavustusten tarkoitus on tukea tasapuolisesti JYYn piirissä toimivien järjestöjen ja muiden

Lisätiedot

YHTEENVETO Hyte-verkoston 1. tapaamisesta

YHTEENVETO Hyte-verkoston 1. tapaamisesta YHTEENVETO Hyte-verkoston 1. tapaamisesta Keskiviikko 21.2 2018 Klo 12-15.30 Wanha Herra, Metelinmäen kabinetti Lahti Osallistujat Asikkala: Matti Kettunen Hartola: Johanna Huttunen Hollola: Antti Anttonen

Lisätiedot

Lapin ihmisen asialla TIETOA VAIKUTTAMISTA YHTEISTYÖTÄ

Lapin ihmisen asialla TIETOA VAIKUTTAMISTA YHTEISTYÖTÄ Lapin ihmisen asialla TIETOA VAIKUTTAMISTA YHTEISTYÖTÄ Lapin sosiaali- ja terveysturvayhdistys ry TIETOA Vahvistamme lappilaisten järjestöjen yhteiskunnallista asemaa ja toimintaedellytyksiä kokoamalla,

Lisätiedot

LAUSUNTOPYYNTÖ PARAS-LAIN VELVOITTEIDEN JATKAMISESTA

LAUSUNTOPYYNTÖ PARAS-LAIN VELVOITTEIDEN JATKAMISESTA LAUSUNTOPYYNTÖ PARAS-LAIN VELVOITTEIDEN JATKAMISESTA Sosiaali- ja terveysministeriö on valmistellut esityksen laiksi Paras-lain velvoitteiden jatkamisesta. Kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta annetussa

Lisätiedot

Kiteen hyvinvointikertomuksen tilannekatsaus ja yhdistysten osallisuus hyvinvointikertomuksen valmistelussa - vaikuttamisen paikat -

Kiteen hyvinvointikertomuksen tilannekatsaus ja yhdistysten osallisuus hyvinvointikertomuksen valmistelussa - vaikuttamisen paikat - Kiteen hyvinvointikertomuksen tilannekatsaus ja yhdistysten osallisuus hyvinvointikertomuksen valmistelussa - vaikuttamisen paikat - Arja Janhonen Kiteen kaupunki/perusturvakeskus Terveyden edistämisen

Lisätiedot

Maakunnalliset strategiat ja palvelulupaus

Maakunnalliset strategiat ja palvelulupaus Maakunnalliset strategiat ja palvelulupaus Hallituksen esityksessä Maakuntalaiksi 35 :ssä säädetään, että maakunnalla on oltava strategia, jossa maakuntavaltuusto päättää maakunnan toiminnan ja talouden

Lisätiedot

Liitteet. Kohderyhmän ikä ja elämäntyyli. Liite I. Kyselylomake

Liitteet. Kohderyhmän ikä ja elämäntyyli. Liite I. Kyselylomake Liitteet Liite I. Kyselylomake Kohderyhmän ikä ja elämäntyyli 1. Onko yritys määritellyt kohderyhmän iän mallistolle, jota olet viimeksi suunnitellut tai jota suunnittelet parhaillaan? a. on, kohderyhmän

Lisätiedot

Elinvoimapaja Kyyjärvi

Elinvoimapaja Kyyjärvi Elinvoimapaja 30.5.2018 Kyyjärvi Tervetuloa! Ohjelma 17:00 Luodaan hyvää yhdessä! Kunta- järjestöyhteistyötä meillä ja muualla 17:30 Onko meillä elinvoimaa? Keski-Suomen järjestökartoituksen tuloksia 18:00

Lisätiedot

Kysely Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson järjestöille 2015 Saimaan ammattikorkeakoulu Sanna-Leena Mikkonen

Kysely Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson järjestöille 2015 Saimaan ammattikorkeakoulu Sanna-Leena Mikkonen Selvitys järjestöjen ja oppilaitosten yhteistyöstä Etelä-Karjalassa ja Kymenlaaksossa Kysely Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson järjestöille 2015 Saimaan ammattikorkeakoulu Kysely Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson

Lisätiedot