SIVISTYSPALVELUJEN TALOUSARVIO VUODELLE 2017 SIV.LTK
|
|
- Aarno Manninen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 SIVISTYSPALVELUJEN TALOUSARVIO VUODELLE 2017 SIV.LTK Toimintaympäristöanalyysi Perusopetuksen ja esiopetuksen sekä lukiokoulutuksen opetussuunnitelmat ovat otettu käyttöön alkaen ja sitä mukaan toimintakulttuuria on lähdetty uudistamaan. Kuntakohtainen varhaiskasvatussuunnitelma uudistus on alkanut ja uusi kuntakohtainen varhaiskasvatussuunnitelma otetaan käyttöön Kunnan asukasluvun kasvun myötä myös lasten ja nuorten palveluiden käyttäjämäärät kasvavat. Sivistyspalveluissa asukasluvun kasvuun on vastattu lisäämällä palveluntarjontaa jokaisella vastuualueilla. Varhaiskasvatuslakiin on tulossa muutoksia, jotka vaikuttavat palvelujen suunnitteluun. Valtakunnallisen terveys- ja hyvinvointiohjelman tavoitteet huomioidaan toiminnassa. Yleinen taloudellisen tilanteen heikentyminen vaikuttaa palvelurakenteisiin. Yleiskuvaus tehtäväalueen palveluista ja tarkoituksesta Sivistyspalveluihin kuuluvat varhaiskasvatus, perusopetus, lukiokoulutus, esiopetus, aamu- ja iltapäivätoiminta, kansalais- ja musiikkiopisto, kirjasto sekä kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopalvelut, joiden tavoitteena on edistää yksilön ja yhteisön kokonaisvaltaista hyvinvointia. Varhaiskasvatuspalveluiden tarjonta sisältää päiväkotihoitoa, perhepäivähoitoa, esiopetusta ja avointa varhaiskasvatustoimintaa. Lakisääteisiä palveluja tuotetaan sekä kunnallisesti että yksityisesti. Lisäksi perheiden kotihoitoa tuetaan taloudellisesti kotihoidon tuella ja yksityisen hoidontuen kuntalisällä. Varhaiskasvatuksen tavoitteena on tukea lapsen kasvua, kehitystä ja oppimista sekä edistää hyvinvointia. Koulutuspalvelut vastaavat perus- ja lukio-opetuksesta, aamu- ja iltapäivätoiminnasta sekä sivukoulujen esiopetuksesta. Koulutuspalveluiden tavoitteena on tarjota hyvät edellytykset oppilaiden kasvulle, kehitykselle ja elinikäiselle oppimiselle. Kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelut edistävät kaikenikäisten kuntalaisten fyysistä ja psyykkistä hyvinvointia, tarjoavat ihmisille aktiivisen osallistumisen mahdollisuuksia sekä ennaltaehkäisevät syrjäytymistä. Tehtäväalueen yleistavoite Kuntalaisten ja erityisesti lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin edistäminen kuntastrategian mukaisesti. Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen sisällytetään tarkempiin käyttö- ja työsuunnitelmiin. Tehtäväalueen keskeiset muutokset ja toimenpiteet suunnitelmakaudella Vahvistetaan henkilöstön osaamista Tarkistetaan palvelumaksut esim. varhaiskasvatus Huomioidaan omassa toiminnassa tulevat lakiuudistukset Väistötilaratkaisut ja uusien tilojen suunnittelu (vaka, po, liikunta, kulttuuri, kansalaisopisto, nuoriso) Toteutetaan lapsi- ja nuorisopoliittisen ohjelman mukaista toimintaa Kehitetään erityisopetusta ja oppilashuoltoa Kulttuuri- ja vapaa-aikapalveluissa etsitään uusia yhteistyökumppaneita ja toimintatapoja sekä uudistetaan opistojen yhteistyötä Päivitetään varhaiskasvatuksen palvelusetelin sääntökirja Liikuntaneuvonnan kehittäminen ja vakiinnuttaminen Liikuntasuunnitelman toimenpiteiden valmistelu esim. sähköinen ajanvarausjärjestelmä, tilojen maksullisuus Liikuntamahdollisuuksien esiintuominen ja parantaminen esim. henkilöstön koulutukset, Liikkuva-koulu -hanke Nuorten työpajatoiminnan seudullinen kehittäminen Kirjaston itsepalvelumahdollisuuksia lisätään Tehostetaan sähköisten oppimisympäristöjen käyttöä
2 Kansalaisopiston kurssitarjontaa uusitaan uuden sopimuksen myötä Kuntastrategiaa tukevat keskeiset tavoitteet ja mittarit v Tavoitteet Kuntalaisten hyvinvoinnin edistäminen Asukkaiden omavastuun vahvistaminen, hyvinvointikertomuksen toteutuminen mm. liikuntapalveluiden kehittäminen nuorisopalveluiden kehittäminen kirjaston kotipalvelutoiminnan suunnitteleminen Ennaltaehkäisevän toiminnan ja varhaisen tuen tehostaminen mm. Lapset puheeksi menetelmän soveltaminen ja käyttöönoton lisääminen toiminnalliset ja vanhemmuutta tukevat työmenetelmät lasten ja nuorten liikkuminen huomioidaan opetussuunnitelmissa Syrjäytymisen ehkäisy mm. koulupudokkaita ei ole erilaiset aktivointitoimenpiteet erityisryhmille kohdennettua toimintaa Työllisyyden edistäminen mm. nuorten työttömyysaste ei nouse, nuoret pääsevät jatko-koulutukseen nuorten työpajatoiminnan kehittäminen Kilpailukyvyn ja elinvoiman vahvistaminen projektirahoituksen hyödyntäminen vetovoimaisten tapahtumien järjestäminen ja kuntaimagon kohentaminen Strategian mukainen johtaminen muutosten ennakointi ja strategisten päämäärien saavuttaminen palveluiden järjestäminen järjestämissuunnitelman mukaisesti henkilöstön työhyvinvointi paranee Mittarit Hyvinvointikertomuksen toteutuminen Saavutettavuus Hyvinvointikertomuksen toteutuminen Menetelmän käyttö Koulupudokkaiden määrä, varusmiespalveluksen ulkopuolelle jääneet ja armeijan keskeyttäneet, nuorten työttömien määrä, kouluterveyskyselyjen tulokset, TEA-viisari Työttömyysaste, etsivän nuorisotyön asiakkuudet, toimintakalenteri Projektirahoituksen määrä, osallistujamäärien seuranta Oppimisympäristölinjaukset, uudet toimintamallit esim. liikunta- ja nuorisopalvelut, digitaalisuuden lisääminen, yksikkökohtaiset toimenpideohjelmat henkilöstökyselyn pohjalta Talous Sivistyspalveluiden alustava raami on Taulukko lisätään myöhemmin.
3 Palvelujen järjestämissuunnitelma 2017 Palvelu Arvio palvelu-tarp eesta Oman tuotanno n osuus Ostopalvelut Hankintatapa Muutokset ohjelmakaudella Varhaiskasvatus hieman 65% 35% oman ja yksityisen toiminnan lisääminen Perusopetus Lukio peruskoulun päättäneistä n. 50% lukiopaikka vähän 99,5% 0,5% erityiskoulut, muiden kuntien perusopetus oman toiminnan vahvistaminen ostopalvelut eivät kasva Kulttuuri-, liikuntapalvelut 99% 1% avustukset/yhteisty ö 3. sektorin kanssa selvitetään tuotantotapa Nuorisopalvelut yhteistyössä kunnan sisällä ja seudullisesti Musiikkiopisto nykyisellään Kansalaisopisto nykyisellään Kirjasto nykyisellään 100 %
4 Tuottavuusohjelman toimenpiteet / sivistyspalvelut Jo toteutetut toimenpiteet: Varhaiskasvatuksen hallinnossa siirrytty aluemalliin (yksi hallintohenkilö vähemmän vuoden 2010 tasosta) Varhaiskasvatuksessa vuorohoito keskitetty yhteen yksikköön Päivähoidon maksuperusteisiin muutos vuoden 2011 alusta (perheet maksavat vähintään 10 hoitopäivästä/ kk ja yli 15 hoitopäivää tarvitsevat maksavat täyden kuukausimaksun) Koulujen esiopetus siirtynyt varhaiskasvatuspalveluihin, joissa se on keskitetty suurempiin yksiköihin. Kirjasto-kulttuurijohtajan virka perustettu vastaa kulttuuri- ja vapaa-aikapalveluista. Kulttuurisihteerin tehtävät siirretty kirjasto-kulttuurijohtajalle, nuoriso- ja kulttuurisihteerin toimi nuoriso-sihteeriksi, uuteen nuorisotaloon nuorisotyöntekijä, etsivä nuorisotyöntekijä vakinaistettu. Toinen etsivä nuorisotyöntekijä palkattu (OM:n rahoitus). Perusopetuksen tuntijaon tuntimäärän pienenetty 222 tuntiin luokkien jakotuntien vähennys (1vvt/por) Kuntakohtaisen tietoteknisen tuen lopettaminen (11 vvt) Sivistystoimen hallinnon uudelleen organisointi Opetusryhmien yhdistäminen (2 por/2013, 9 por 2014) Perus- ja esiopetuksen koulunkäynninohjaajien lomautus lomien ajaksi Varhaiskasvatuksessa on henkilöstömäärä vähentynyt (-9 htv) Päivähoitomaksujen hyvitysperusteiden muutos Päivähoidossa sijaisten työsopimukset toukokuun loppuun Päivähoidon yksiköiden käytön keskittäminen loma-aikoina, vuorohoitoyksikkö kiinni juhlapyhinä Musiikkiopistossa tasosuoritukset samoina päivinä, isomman orkesterin ohjaus yhteistyön, säestystuntien järjestystavan muutos, ryhmävalmennuksen kehittäminen Musiikkiopistossa työyhteisöpäivien vähentäminen ja sivutoimisten opettajien matkakorvausten poistaminen Koulutuksia vain lakisääteinen minimi, suositaan ilmaiskoulutuksia
5 Käytetään mahdollisimman paljon sähköistä tiedottamista Hankitaan vain pakolliset tarvikkeet, suositaan kierrätystä Kuraattori- ja koulupsykologipalveluiden kehittäminen oppilas- ja opiskelijahuoltolain (2014) mukaiseksi. Kirjaston ja kulttuuri palveluiden kehittäminen uusien toimitilojen myötä Kulttuuri- ja vapaa-aikapalveluiden vastuualueiden selventäminen (tehtäväkuvat, työnjaot) Perus- ja esiopetuksen opetussuunnitelman tuntijako on muutettu OH:n minimin mukaiseksi. Valinnaisaineryhmien alarajana pidetään keskimäärin 15 oppilasta. Perusopetuksen ja lukion opetusryhmien koon määrittely Lukion kolmannen aloitusluokan perustaminen 2015 Kansalais- ja musiikkiopiston yhteistyömahdollisuuksien selvittäminen Nuorisopuolella aukioloaikoja tarkennetaan Retkisääntöjen uudistaminen, lähialueiden suosiminen, nuorisopuolella osallistumismaksut Musiikkiopiston avoimen osaston koon määrittely sekä teoriaopetuksen ryhmäkoon määrittely Koulu- ja oppimisympäristöselvitys 2015 ja päätös vuoden 2016 aikana Erityisopetuksen kehittämissuunnitelman tekeminen OUTI- kirjastojen yhteistyötä laajennetaan Pohjois-Suomen alueella ja uusi kirjastojärjestelmä otetaan käyttöön vuoden 2016 aikana KOHA-Suomen myötä valtakunnallinen yhteistyö kirjastojärjestelmän ylläpidossa ja kehittämisessä Kansalais- ja musiikkiopiston yhteistyömahdollisuuksien selvittäminen Lisäkustannuksia aiheuttavien tapahtumien määrän vähentäminen Palvelumaksujen tarkistaminen ylöspäin Sijaisten käytön minimoiminen Työ- ja toimintasuunnitelmissa tarkennetaan yksikkökohtaiset toiminnot. Vuoden 2017 tuottavuusohjelman toimenpiteet linjataan kunnan tulevaisuustyöryhmässä ja valtuustossa.
6
SIVISTYSPALVELUJEN TALOUSARVIO VUODELLE 2016 SIV.LTK
SIVISTYSPALVELUJEN TALOUSARVIO VUODELLE 2016 SIV.LTK 23.11.2015 Toimintaympäristöanalyysi Perusopetuksen ja esiopetuksen opetussuunnitelmien uudistamisprosessi on menossa ja opetussuunnitelmatyöhön liittyvät
Lisätiedot2 Hyvinvointi talousarvio 2017 ja henkilöstömäärä
Toimiala: toimialajohtaja HYVINVOINTI Hyvinvointijohtaja 2,1 hlöä Toimialan keskitetyt palvelut mm. henkilöliikennesihteeri 31.12.2017 saakka Palvelualueet: palvelualuejohtajat HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN
LisätiedotHYVINVOINNIN TOIMIALAN ORGANISAATIORAKENNE
HYVINVOINNIN TOIMIALAN ORGANISAATIORAKENNE HYVINVOINNIN TOIMIALAN TOIMINTA JA TALOUS VUONNA 2018 Hyvinvointilautakunnan tehtävänäon vastata toimialansa palveluista kokonaisuutena ja palvelujen yhteensovittamisesta.
LisätiedotKoulun rooli syrjäytymiskehityksessä
Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Nuorten syrjäytymisen ehkäisy tilannekartoituksesta toimintaan Helsinki14.8.2012 Koulupudokkaat Suomessa (2010) 193 oppilasta
LisätiedotSivistyslautakunta Käyttösuunnitelma 2013 Liite sivistyslautakunta
1 SIVISTYSLAUTAKUNTA 24 447 941 MENOT 25 617 800 25 934 500 25 898 100 26 106 631 4,8 % 1,2 % -0,1 % 100,8 % 2 269 241 TULOT 1 962 000 2 125 790 2 125 800 2 347 460-13,5 % 8,3 % 0,0 % 110,4 % 22 178 700
LisätiedotTavoite Mittari Tavoitearvo Seuranta Asiakas Eri ikäryhmien osallisuuden vahvistamisen tueksi tehdään toimenpideohjelma. Kouluterveyskysely,
SIVISTYSTOIMI Tulosalueet: Hallinto Perusopetus Varhaiskasvatus Opinto- ja vapaa-aika Toiminta-ajatus Sivistystoimen tavoitteena on tuottaa kuntalaisille monipuolisia ja korkealaatuisia palveluja toimialallaan
LisätiedotOSAVUOSIKATSAUS 1-3/2015. Kaikkia tulosalueita sitovat tavoitteet v. 2015. 1. Kuntalaisten hyvinvoinnin edistäminen
OSAVUOSIKATSAUS 1-3/2015 Kaikkia tulosalueita sitovat tavoitteet v. 2015 1. Kuntalaisten hyvinvoinnin edistäminen Limingan kunta järjestää laadukkaat ja asukaslähtöiset lakisääteiset peruspalvelut. Muita
LisätiedotSivistyspalvelut tuottavat laadukkaita ja asiakaslähtöisiä palveluita, jotka lisäävät kuntalaisten hyvinvointia.
Outokummun kaupunki Talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma 2018-2019 1 5.6 Tulosalue: Sivistyspalvelut Toimielin: Sivistyslautakunta Vastuuhenkilö: Sivistysjohtaja Toiminta-ajatus: Visio: Toiminta: Strategiset
LisätiedotTulosyksikkö Prosessi Tavoite Strategianäkökulma A P T H 211 Lasten ja nuorten kasvun ja oppimisen edistäminen
TOIMIELIN SIVISTYSLAUTAKUNTA SIVISTYSTOIMEN HALLINTO 211Sivistystoimen hallinto Lasten ja nuorten kasvun ja oppimisen Osaamisen, harrastamisen ja kulttuurin Terveyden ja elämänhallinnan Strategianäkökulmat:
LisätiedotSivistyslautakunta Käyttösuunnitelma 2013 Liite sivistyslautakunta
1 SIVISTYSLAUTAKUNTA 24 447 941 MENOT 25 617 800 25 934 500 25 834 500 26 025 986 4,8 % 1,2 % -0,4 % 100,7 % 2 269 241 TULOT 1 962 000 2 125 790 2 125 800 2 347 557-13,5 % 8,3 % 0,0 % 110,4 % 22 178 700
LisätiedotSIVISTYSPALVELUT SIVISTYSLAUTAKUNTA
SIVISTYSPALVELUT SIVISTYSLAUTAKUNTA KÄYTTÖSUUNNITELMA 2016 Tulosyksikkö 1 -taso KEHITTÄMIS- JA HALLINTOPALVELUT Tulosyksikkö 1: Hallinto - vastuuhenkilö: talous- ja hallintopäällikkö HALLINTO TP 2014 TA+M
LisätiedotVESANNON SIVISTYSTOIMEN STRATEGIA
VESANNON SIVISTYSTOIMEN STRATEGIA 2015-2020 Sivistystoimen palvelut Varhaiskasvatus: perhepäivähoito, ryhmäperhepäivähoito, päiväkoti, esiopetus Perusopetus: Vesannon yhtenäiskoulu, 1-9 lk Lukio: Vesannon
Lisätiedot2.1. Hyvinvointipalvelut
2.1. Hyvinvointipalvelut Tulosalueet: Toiminta-ajatus Hyvinvoinnin hallinto Perusopetus Varhaiskasvatus Opinto- ja vapaa-aika Hyvinvointipalvelujen tehtävänä on eri-ikäisten kuntalaisten hyvinvointitarpeiden
LisätiedotHYVINVOINNIN TOIMIALAN ESITTELY
HYVINVOINNIN TOIMIALAN ESITTELY Sisältö: Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Hyvinvointilautakunta Lautakunnan alaiset jaostot Sote-neuvottelukunta Toimialan organisoituminen Palvelualueiden toiminnot
Lisätiedot50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja
50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja 1. TOIMINTA-AJATUS Perusopetuksen tavoitteena on tukea oppilaiden kasvua ihmisyyteen ja eettisesti vastuukykyiseen yhteiskunnan
Lisätiedot50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja
50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja 1. TOIMINTA-AJATUS Perusopetuksen tavoitteena on tukea oppilaiden kasvua ihmisyyteen ja eettisesti vastuukykyiseen yhteiskunnan
Lisätiedot1. Edistää hyvinvointityötä kunnan asukkaiden, eri yhteisöjen ja toimijoiden kesken
HYVINVOINTIPALVELUT - johtaminen Hyvinvointilautakunnan tehtävät ja toimivalta 1. Edistää hyvinvointityötä kunnan asukkaiden, eri yhteisöjen ja toimijoiden kesken 2. valmistelee kunnanhallitukselle hyvinvointikertomuksen.
Lisätiedot50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja
50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja 1. TOIMINTA-AJATUS Perusopetuksen tavoitteena on tukea oppilaiden kasvua ihmisyyteen ja eettisesti vastuukykyiseen yhteiskunnan
LisätiedotSivistystoimen tuloskortti 2012
Sivistystoimi Sivistystoimen tuloskortti 2012 NÄKÖKULMA JA KESKEISET TAVOITTEET 2012 OPERATIIVISET TOIMET JA MITTARIT JA TAVOITETASO 2012 SEKÄ VASTUUTAHO ASIAKKAAT 1. Sivistystoimen palvelut tukevat jatkumoa
LisätiedotSIVISTYSVIRASTO 2013 (30.4.2013 tilanne)
SIVISTYSVIRASTO 2013 (30.4.2013 tilanne) KOULUTUSLTK Esittelijä sivistystoimen johtaja KULTTUURILTK Esittelijä museonjohtaja VAPAA-AIKALTK Esittelijä vapaa-aikatoimen päällikkö SIVISTYSVIRASTO Sivistystoimenjohtaja
LisätiedotKELPO- muutosta kaivataan
KELPO- muutosta kaivataan Erityisopetukseen otettujen tai siirrettyjen oppilaiden määrän kasvu Yleisten tuen muotojen käyttäminen niukahkoa Sosio- emotionaalisen oirehtimisen lisääntyminen Kuntien toisistaan
LisätiedotKeski-Satakunnan kuntajakoselvitys Varhaiskasvatus, opetus ja vapaa-ajanpalvelut. Ohjausryhmän seminaari
Keski-Satakunnan kuntajakoselvitys Varhaiskasvatus, opetus ja vapaa-ajanpalvelut Ohjausryhmän seminaari 4.2.2014 Nykytilan kuvaus / Varhaiskasvatus Kunta Päivähoidossa olevien lasten määrä / Päiväkodit
LisätiedotPainopistealueet ja kehittämiskohteet sekä toimintaympäristössä tapahtuvat muutokset 2014:
Oheismateriaali / koultk 10.9.2013 72 Sivistyspalvelujen talousarvio 2014 Sanalliset kuvaukset ja tunnusluvut Vastuualue / tehtäväalue: Yhteispalvelut: Matti Hursti Yhteispalvelut-vastuualue tuottaa sivistysosaston
LisätiedotKoulutus- sekä kirjasto-, nuorisoja liikuntatoimen palvelujen tila
Koulutus- sekä kirjasto-, nuorisoja liikuntatoimen palvelujen tila Kommenttipuheenvuoro Johtaja Terhi Päivärinta, Suomen Kuntaliitto Peruspalvelujen yhteistyöfoorumi 15.3.2018 Peruspalvelujen arvioinnista
LisätiedotSivistyslautakunta Vastuualueiden toimintasuunnitelmat / KeSut 2016
Oheismateriaali / sivltk 19.1.2016 7 Sivistyslautakunta Vastuualueiden toimintasuunnitelmat / KeSut 2016 Sivistysjohtaja Matti Hursti 1.12.2015, päivitetty 12.1.2016 Lähtökohta KeSuun: Toimintaympäristön
LisätiedotVarhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat
Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat Kumppanuusfoorumi Tampere 25.8.2016 Pia Kola-Torvinen Opetushallitus Suomessa varhaiskasvatuksella on pitkä ja vahva historia Pojat leikkimässä
LisätiedotVihdin kunnan johtamisjärjestelmän periaatteet sekä valtuuston koko
Vihdin kunnan johtamisjärjestelmän periaatteet sekä valtuuston koko Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että se toteaa lausuntonaan oikeusministeriölle, että Vihdin kunnanvaltuustoon valitaan vuoden
LisätiedotORIMATTILAN KAUPUNKI Talousarvio 2013 SIVISTYSLAUTAKUNTA
TOIMINTA-AJATUS Sivistystoimen tuottamat laadukkaat perus- ja hyvinvointipalvelut vaikuttavat merkittävällä ja positiivisella tavalla maaseutukaupungin asukkaiden elämänhallintaan ja laatuun sekä viihtyvyyteen.
Lisätiedot- 1 - Varhaiskasvatuksen ja sosiaalitoimen tiivistä moniammatillista yhteistyötä jatketaan.
- 1-1.1 Koululautakunta 1.1.1 Varhaiskasvatus Kunnan varhaiskasvatussuunnitelmaa (VASU) toteutetaan kaikissa varhaiskasvatuksen yksiköissä ja lasten vanhempien kanssa käydään kasvatuskumppanuusneuvottelu
LisätiedotSivistystoimiala opetus
Sivistystoimiala opetus PALVELU MITTARI TP 2016 TA 2017 TS 2018 TS 2019 Perusopetuspalvelut Peruskoulut kpl 24 23 23 23 Oppilaita kpl 5 903 5 891 5 860 5 860 * joista erityistä tukea tarvitsevia kpl 431
LisätiedotPÄIJÄT-HÄME: SIVISTYSTOIMEN JA SOTE- PALVELUIDEN YHTEISTYÖ
PÄIJÄT-HÄME: SIVISTYSTOIMEN JA SOTE- PALVELUIDEN YHTEISTYÖ TÄMÄN VUOKSI SISOTE 1. Palapeli nimeltä Lapsen elämä: - Lapsi päivähoidossa klo 7-17, missä ja miten klo 17-07? Ja lomat, viikonloput? - Lapsi
LisätiedotSivistyslautakunta. Hallinto
Sivistyslautakunta Toiminta-ajatus Padasjoen kunta tuottaa laadukkaita sivistystoimen peruspalveluita. Tavoitteena on kasvattaa lapsia ja nuoria vastuuntuntoiseen yhteiskunnan jäsenyyteen sekä tukea kaikkia
LisätiedotSIVISTYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ
1 MERIKARVIAN KUNTA Hyväksytty: kv 9.11.2015 57 Voimaantulo: 11.11.2015 SIVISTYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 TOIMINTA-AJATUS Sivistystoimi vastaa opetukseen, koulutukseen, päivähoitoon ja esiopetukseen, virkistykseen
LisätiedotPOP Ajankohtaista yleissivistävässä koulutuksessa Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Yksikön päällikkö, opetusneuvos Ritva Järvinen
POP Ajankohtaista yleissivistävässä koulutuksessa 15.3.2010 Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Yksikön päällikkö, opetusneuvos Ritva Järvinen Opetushallituksen koordinoimat POP ohjelman kehittämisalueet
LisätiedotKasvatuksen ja koulutuksen toimialan tulospalkkiotavoitteet vuonna
Kasvatuksen ja koulutuksen toimialan tulospalkkiotavoitteet vuonna 2018 6.3.2018 1 1. Helsingissä joustavat elinikäisen oppimisen polut ottavat huomioon erilaisten oppijoiden tarpeet, 30 % Mittarit: Varhaiskasvatus
LisätiedotTALOUS- JA TOIMINTASUUNNITELMAT VUOSILLE 2015-2107 / VALTUUSTOON NÄHDEN SITOVAT TAVOITTEET / SIVISTYSLAUTAKUNTA
TALOUS- JA TOIMINTASUUNNITELMAT VUOSILLE 2015-2107 / VALTUUSTOON NÄHDEN SITOVAT TAVOITTEET / SIVISTYSLAUTAKUNTA YLEISHALLINTO Turvataan säädösten ja valtuuston päätösten mukaiset resurssit palveluyksiköille
LisätiedotSIVISTYSPALVELUT. Toteutunut
SIVISTYSPALVELUT Sivistyspalvelujen vastuualueet ovat esi- ja perusopetus kansalaisopisto musiikkiopisto kirjastopalvelut nuorisotyö museo muu kulttuuritoiminta liikuntapalvelut raittiustyö Sivistyslautakunta
Lisätiedot(Kaupunginvaltuuston hyväksymä , voimassa alkaen.)
PORIN KAUPUNGIN KOULUTOIMEN J O H T O S Ä Ä N T Ö (Kaupunginvaltuuston hyväksymä 31.1.2011, voimassa 1.2.2011 alkaen.) I LUKU SOVELTAMISALA 1 Toimiala Koulutuslautakunnan alaisen toiminnan järjestämisessä
LisätiedotOhjausta kehittämään
Ohjausta kehittämään Oppilaan- ja opinto-ohjauksen kansalliset kehittämispäivät Messukeskus 18.4.2013 Aulis Pitkälä Opetushallituksen pääjohtaja Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Suomi maailman osaavimmaksi
LisätiedotVarhaiskasvatus Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa vuosille Helsinki. Heli Jauhola
Varhaiskasvatus Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa vuosille 2011 2016 9.2.2012 Helsinki Heli Jauhola Hallitusohjelma ja Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma 2011-2016 Hallitusohjelman
LisätiedotHelsingin kaupunki Esityslista 18/ (6) Kaupunginhallituksen johtamisen jaosto Kj/
Helsingin kaupunki Esityslista 18/2016 1 (6) 4 Kasvatuksen ja koulutuksen toimialan palvelukokonaisuuksia seuraavan tason organisaatio HEL 2016-011067 T 00 01 00 Päätösehdotus päättää kasvatuksen ja koulutuksen
LisätiedotTaloudellinen ja toiminnallinen analyysi Savonlinnan koulut ja varhaiskasvatus. Helmikuu 2010
Taloudellinen ja toiminnallinen analyysi Savonlinnan koulut ja varhaiskasvatus Helmikuu 2010 Laatukriteeristö (Opm) Johtaminen Henkilöstö Taloudelliset resurssit Arviointi Säädöspohjaisten suunnitelmien
LisätiedotKehittämispäivä Projektipäällikkö Minna Tuominen, Perusopetuspalvelut
Koulutuksellinen tasa-arvo kehittämishanke 2013-2015 Kehittämispäivä 20.8.2014 Projektipäällikkö Minna Tuominen, Perusopetuspalvelut Koulutuksellinen tasa-arvo -hankkeessa kehitetään lasten ja nuorten
LisätiedotErityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät Helsinki. Eeva-Riitta Pirhonen Opetusministeriö
Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät 29.4.2010 Helsinki Eeva-Riitta Pirhonen Opetusministeriö HE 109/2009 laiksi perusopetuslain muuttamisesta on edelleen eduskunnan käsiteltävänä voimaantulo?
LisätiedotKOULUTUSLAUTAKUNTA 67
KOULUTUSLAUTAKUNTA 67 Toimiala: Sivistyspalvelukeskus/Koulutus Palvelu: Hallinto Tilinpäätös Tilinpäätös Talousarvio Talousarvio Vertailu (%) Vertailu (%) Vastuuhenkilö: Anu-Liisa Kosonen 2012 2013 2014
LisätiedotSivistyslautakunta 28.08.2014 Liite 80 Tark. /
SIVISTYSTOIMEN STRATEGIA 2014-2018 Siikajoen kunnan sivistystoimen strategia on ohjeellinen, suunnittelua ja päätöksentekoa ohjaava asiakokonaisuus, joka muodostuu yhdeksästä tulosalueesta. Toteuttaminen
LisätiedotSIVISTYSPALVELUT 2015 / osavuosikatsaus 1-6
SIVISTYSPALVELUT 2015 / osavuosikatsaus 1-6 Perusopetuksen ja esiopetuksen opetussuunnitelmien uudistaminen on alkanut, ja tähän liittyvät opetushallituksen ja aluehallintoviranomaisen sekä kunnan omat
LisätiedotKoulun rooli verkostomaisessa yhteistyössä
Koulun rooli verkostomaisessa yhteistyössä Esittely Virve Jämsén Opetuspäällikkö, Sivistys ja hyvinvointi / Riihimäen kaupunki Vastuualue Perusopetus Lukiokoulutus Nuorisopalvelut Opiskeluhuolto (esi-,
LisätiedotSivistyslautakunta Siv.ltk LIITE 2
Sivistyslautakunta Siv.ltk 09.10.2018 LIITE 2 Toiminta-ajatus Padasjoen kunta tuottaa laadukkaita sivistystoimen peruspalveluita. Tavoitteena on kasvattaa lapsia ja nuoria vastuuntuntoiseen yhteiskunnan
LisätiedotSivistyspalvelut. Tarkastuslautakunta / / 2013
Sivistyspalvelut Tarkastuslautakunta 17.12.2014 164 / 00.02.01 / 2013 Perustiedot Sivistyspalveluihin kuuluu: Varhaiskasvatus ( perhepäivähoito, päiväkotihoito ja esiopetus) Perusopetus Lukio Vapaa sivistystyö:
LisätiedotTUORSNIEMEN KOULUN TOIMINTASUUNNITELMA 2016 TUORSNIEMEN KOULU TUORSNIEMEN KOULUN TOIMINTA AJATUS 2010-2016
TUORSNIEMEN KOULUN TOIMINTA AJATUS 2010-2016 Tuorsniemen koulun tehtävänä on tukea oppilaan kokonaisvaltaista kasvua yksilölliset erot huomioon ottaen ja opettaa niitä perustietoja ja taitoja, joita oppilas
LisätiedotSivistysjohtaja Matti Hursti kirjoitti lautakunnalle:
Sivistysjohtaja Matti Hursti kirjoitti lautakunnalle: TA-esitykset pohjautuvat aina kentän tarpeisiin. Tarpeiden kartoitus on talousarviovalmistelun perusrutiini, jossa itse olen ollut osallisena niin
Lisätiedot- 1 - Lasten kotihoidontuen kuntalisää maksetaan edelleen ajalla 1.1.2015-31.12.2016 (nykyinen sopimus Kelan kanssa päättyy 31.12.2014).
- 1-1..1 Koululautakunta 1..1.1 Varhaiskasvatus Kunnan varhaiskasvatussuunnitelmaa (VASU) toteutetaan kaikissa varhaiskasvatuksen yksiköissä ja lasten vanhempien kanssa käydään kasvatuskumppanuusneuvottelu
LisätiedotHilkka Halonen. toimitusjohtaja Meriva sr.
Hilkka Halonen toimitusjohtaja Meriva sr hilkka.halonen@meriva.com Hyvinvointi määritelmät Elintaso tulot, asuminen, työllisyys, koulutus ja terveys Yhteisyyssuhteet paikallis- ja perheyhteisyys, ystävyyssuhteet
LisätiedotSivistyslautakunnan pöytäkirjan pitäjänä toimii sivistystoimenjohtajan määräämä henkilö.
Heinolan kaupunki Kunnallinen johtosääntö III/SIV Sivistystoimi Kaupunginvaltuuston 11.11.2013 hyväksymä Kaupunginvaltuuston 17.2.2014 hyväksymä Kaupunginvaltuuston 24.8.2015 hyväksymä Sivistystoimen johtosääntö
Lisätiedot3. Ylöjärven varhaiskasvatussuunnitelma otettiin käyttöön Vuonna 2018 toteutetaan varhaiskasvatussuunnitelman toteutumisen arviointi.
Sivistyslautakunta Strategian toteutumista tukevat toiminnalliset tavoitteet 1. Yhteispalvelut: Sivistyslautakunnan alaisilla vastuualueilla (varhaiskasvatus, perusopetus, koululaisten iltapäivätoiminta,
LisätiedotPäijät-Hämeen kuntien yhteistyö sivistyspalvelut. 13.2.2013 Anjariitta Carlson
Päijät-Hämeen kuntien yhteistyö sivistyspalvelut Päijät-Hämeen kuntien yhteistyö sivistyspalvelut Yhteistyö on toiminnallista kehittämistä Kehittämistoimenpiteistä päätetään yhdessä - jokainen kunta tekee
LisätiedotTEHTÄVÄKUVA kehittäminen valtuuston asettamien päämäärien, strategisten päätösten ja tavoitteiden mukaisesti
TEHTÄVÄKUVA 2017 Toimiala/tulosalue/yksikkö: Tehtävänimike: Kelpoisuusehdot: Henkilön nimi: Välittömät alaiset: Esimiehen nimi ja tehtävänimike: Toimialan/tulosalueen/yksikön perustehtävä: Tehtävän tarkoitus
LisätiedotVarhaiskasvatuspalvelut. (Alavieska, Nivala, Sievi, Ylivieska)
Varhaiskasvatuspalvelut (Alavieska, Nivala, Sievi, Ylivieska) Puheenvuoron sisältö Peruspalvelukuntayhtymä Kallion esittelyä Varhaiskasvatuspalveluiden esittelyä Kehittämistyö varhaiskasvatuspalveluissa
LisätiedotJyväskylän kaupungin kasvun ja oppimisen toimintaperiaatteet ja kehittämisen tavoitteet vuosille
Jyväskylän kaupungin kasvun ja oppimisen toimintaperiaatteet ja kehittämisen tavoitteet vuosille 2016-2020 Minusta ja meistä tulee jotain. KuntaKesu on kehittämisprosessi, joka on ohjaava johtamisen työkalu
LisätiedotPALVELUSOPIMUS 2018 ALAOUNASJOEN ALUELAUTAKUNTA
PALVELUSOPIMUS 2018 ALAOUNASJOEN ALUELAUTAKUNTA PALVELUSOPIMUS 2018 1. Sopimusosapuolet Tämän sopimuksen osapuolia ovat Rovaniemen kaupungin Alueelliset palvelut/ ja Sivistyspalvelut. 2. Sopimuksen tarkoitus
LisätiedotYhteiskuntatakuu OKM:n toimiala. Kirsi Kangaspunta johtaja
Yhteiskuntatakuu OKM:n toimiala Kirsi Kangaspunta johtaja Koulutustasotavoitteet Maailman osaavimmaksi kansaksi vuoteen 2020 mennessä Väestön koulutustaso vuonna 2020 perusasteen jälkeinen tutkinto 88%
LisätiedotSIVISTYSPALVELUIDEN OSAVUOSIKATSAUS 1-7 / 2016
SIVISTYSPALVELUIDEN OSAVUOSIKATSAUS 1-7 / 2016 Toimintaympäristöanalyysi, Arvio 1-7 / 2016 Perusopetuksen ja esiopetuksen opetussuunnitelmien uudistamisprosessi on ollut menossa ja opetussuunnitelmatyöhön
LisätiedotHelsingin kaupunki Pöytäkirja 19/ (8) Kaupunginhallituksen johtamisen jaosto Kj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/2016 1 (8) 75 Kasvatuksen ja koulutuksen toimialan palvelukokonaisuuksia seuraavan tason organisaatio HEL 2016-011067 T 00 01 00 Päätös päätti kasvatuksen ja koulutuksen
LisätiedotOhjausryhmä ja verkosto nimetty 3/2014. Lukioiden tvt-strategiat tiedoksi ltk:lle (digabi) 8/2014. Hankintakäytäntö sovittu 9/2014
Liite: Edelläkävijyys KokoHelaGrani Hanke toimeenpanee vuosina 2014-16 valtuuston vuonna 2013 hyväksytyn tietohallintostrategian sivistystoimen osalta. Ohjausryhmä ja verkosto nimetty 3/2014 Lukioiden
LisätiedotHYVINVOINNIN TOIMEENPANOSUUNNITELMA VUOSILLE Hyvinvoinnin johtoryhmä
HYVINVOINNIN TOIMEENPANOSUUNNITELMA VUOSILLE 2018-2021 Hyvinvoinnin johtoryhmä JOHDANTO Hyvinvointipalvelut tuottaa palveluja kaikille kuntalaisille. Palvelut pidetään houkuttelevina ja luotettavina. Palvelutoiminnan
LisätiedotSÄÄD Ö SK O K O E L M A
1 (5) Kotkan kaupungin SÄÄD Ö SK O K O E L M A 2019 Nro 11 VARHAISKASVATUKSEN VASTUUALUEEN TOIMINTASÄÄNTÖ (Hyväksytty hyvinvointilautakunnassa 5.3.2019) YLEISTÄ 1 Soveltamisala 2 Toiminta-ajatus Hyvinvointilautakunnan
LisätiedotKajaanin varhaiskasvatus SK
Kajaanin varhaiskasvatus 2014- SK 15.05.2014 Valtakunnalliset suuntaukset 2013- Varhaiskasvatuksen tulevaisuuden tarpeiden arviointia vaikeuttaa: Valmistelussa laki varhaiskasvatuksesta. Lakiesitys tulee
LisätiedotVarhaiskasvatusta lukujen valossa. Jarkko Lahtinen Erityisasiantuntija Kuntaliitto
Varhaiskasvatusta lukujen valossa Erityisasiantuntija Kuntaliitto Varhaiskasvatuksen hallinto kunnissa 2016: 2014: 2012:» opetustoimi 228 kunnassa (89 %), sosiaalitoimi 10 (4 %) ja muu tapa 18 (7 %)» opetustoimi
LisätiedotKOULUTUSLAUTAKUNTA 66
KOULUTUSLAUTAKUNTA 66 Palvelu: Hallinto Vastuuhenkilö: Anu Kosonen TA13/TA14 TP12/TA14 Sivistystoimen hallinto - - - - Henkilötyövuodet 5 5 5 4-9,5 % -21,1 % / Henkilötyövuosi 75 450 66 046 83 996 83 488-0,6
Lisätiedot(Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 29.9.2014 tulevaksi voimaan 1.1.2015. Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä.
PORIN KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN J O H T O S Ä Ä N T Ö (Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 29.9.2014 tulevaksi voimaan 1.1.2015. Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä.) I LUKU
LisätiedotStrategia Koululautakunta
Strategia 2016 2020 Koululautakunta Strategiset pääteemat Kasvava, viihtyisä ja vetovoimainen elinympäristö -Houkuttelevat asumisen edellytykset -Monipuoliset, helposti saatavilla olevat ja laadukkaat
LisätiedotLiite SIVISTYSLAUTAKUNTA. Sivistyslautakunta yhteensä. Talous: Poikkeamat
SIVISTYSLAUTAKUNTA Sivistyslautakunta yhteensä TA 2014 + Toteuma Poikkeama TP 2013 muutokset 2014 +yli/-ali Toimintatulot 828 889 732 766 1 009 347 276 581 2,0 21,8 Toimintamenot -13 379 261-13 953 175-13
LisätiedotKoulutuslautakunta Talousarvio 2017
Koulutuslautakunta Talousarvio 2017 100,00 90,00 80,00 Toteumat ja talousarviot (Ei sisällä aluelautakunnan resurssia) 80,68 47,70 85,64 49,60 90,03 90,15 51,65 51,41 91,87 52,60 93,13 52,92 94,50 93,79
LisätiedotPeruspalvelulautakunta määrää toimintasäännössä sille hallintosäännön perusteella kuuluvan ratkaisuvallan siirtämisestä
1 SIVISTYSTOIMEN TOIMIALAN TOIMINTA-/ DELEGOINTISÄÄNTÖ Voimaan 1.8.2012 (Peruspalvelulautakunta 6.6.2012 38) Muutos 1.1.2014 (Peruspalvelulautakunta 3.12.2013 77) Muutos 1.4.2018 (Peruspalvelulautakunta
LisätiedotTOIMIALOJEN KÄYTTÖTALOUS TP 2017 TA 2018 TA 2019 TS 2020 TS 2021
TOIMIALOJEN KÄYTTÖTALOUS TP 2017 TA 2018 TA 2019 TS 2020 TS 2021 KONSERNIHALLINTO Myyntituotot 6 157 227 8 139 700 7 191 900 6 927 900 6 927 900 Maksutuotot 2 712 527 1 603 400 2 401 000 2 401 000 2 401
LisätiedotVantaan sivistystoimi
Vantaan sivistystoimi Paula Ylöstalo-Kuronen Apulaiskaupunginjohtaja 12.9.2012 Sivistystoimen visio ja toiminta-ajatus Vantaa on kasvuun, oppimiseen, uudistumiseen ja sivistykseen luottava lasten, nuorten
LisätiedotKaupunginjohtajan talousarvioesitys Sivistystoimi Aulis Pitkälä
Kaupunginjohtajan talousarvioesitys 2018-2020 Sivistystoimi Aulis Pitkälä Kaikkien sivistyskaupunki Oppiva sivistyskaupunki Elinvoimainen sivistyskaupunki Innovatiivinen sivistyskaupunki Espoo on sivistyskaupunki
LisätiedotPALVELUSOPIMUS 2018 YLÄKEMIJOEN ALUELAUTAKUNTA
PALVELUSOPIMUS 2018 YLÄKEMIJOEN ALUELAUTAKUNTA PALVELUSOPIMUS 2018 1. Sopimusosapuolet Tämän sopimuksen osapuolia ovat Rovaniemen kaupungin Alueelliset palvelut/yläkemijoen aluelautakunta ja Sivistyspalvelut.
LisätiedotStrategia Koululautakunta
Strategia 2016 2020 Koululautakunta Strategiset pääteemat Kasvava, viihtyisä ja vetovoimainen elinympäristö -Houkuttelevat asumisen edellytykset -Monipuoliset, helposti saatavilla olevat ja laadukkaat
LisätiedotSisukas pärjää aina sijoitettu lapsi koulussa. opetusneuvos Aki Tornberg
Sisukas pärjää aina sijoitettu lapsi koulussa opetusneuvos Aki Tornberg Varhaiskasvatus Varhaiskasvatuksen ja päivähoitopalvelujen lainsäädännön valmistelu, hallinto ja ohjaus siirretään sosiaali- ja terveysministeriöstä
LisätiedotSivistystoimen peruspalvelut turvataan. Sivistystoimen johtaja Aulis Pitkälä
Sivistystoimen peruspalvelut turvataan Sivistystoimen johtaja Aulis Pitkälä 21.9.2011 Espoon sivistystoimen strategiakartta 2012 Elinvoimainen ja kilpailukykyinen kaupunki Otaniemi - Keilaniemi - Tapiola
Lisätiedot2.5 KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA
2. KASVATUS JA OPETUSLAUTAKUNTA TULOSLASKELMA TP 2 TA 22 TA 23 TA 2 TA 2 TOIMINTATUOTOT MYYNTITUOTOT 72 7 32 7 69 6 MAKSUTUOTOT 3 3 76 9 2 9 TUET JA AVUSTUKSET MUUT TOIMINTATUOTOT SISÄISET TULOT TOIMINTATUOTOT
LisätiedotSIVISTYSLAUTAKUNNAN SITOVAT TAVOITTEET 2016
SIVISTYSLAUTAKUNNAN SITOVAT TAVOITTEET 2016 400 OPETUS- JA KOULUTUSPALVELUIDEN HALLINTO Palveluverkkopäätösten toimeenpaneminen asteittain eteenpäin; Kahden koulukiinteistön osalta palveluverkkopäätökset
LisätiedotKoulutuslautakunta. Valtuustoseminaari
Koulutuslautakunta Valtuustoseminaari 16.9.2013 VARHAISKASVATUS Kaupungin päiväkoteja 32 Ostopalvelupäiväkoteja 13 Perhepäivähoitajia 45 Kaupungin ryhmäperhepäiväkoteja 3 Avointa päiväkotitoimintaa 6 toimipisteessä
LisätiedotAjankohtaista Suomenkielisistä koulutuspalveluista Syksy 2017
Ajankohtaista Suomenkielisistä koulutuspalveluista Syksy 2017 Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå Jari Kettunen Koulutusjohtaja Suomenkielisen koulutusjaosto TEHTÄVÄT Hallintosäännön mukaan koulutusjaostot:
Lisätiedot300 Sivistystoimen hallinto TA 2018 Tot Erotus Tot %
Siv.ltk 16.8.2018 LIITE 1 300 Sivistystoimen hallinto Toimintakulut -90521-17501 -73020 19,3 Henkilöstökulut -33421-11232 -22189 33,6 Palkat ja palkkiot -20300-8515 -11785 41,9 Henkilösivukulut -13121-2717
LisätiedotKieliohjelman päivityksen valmistuminen Kielikylpyopetuksen kehittämissuunnitelma Monipuolinen ja vetovoimainen kulttuuri- ja koulutuskeskus
Elinvoimainen ja oppiva kaupunkiseutu kriittinen tavoitteet ja hankkeet Monipuolinen ja vetovoimainen kulttuuri- ja koulutuskeskus Monikulttuurisuuden edistäminen ja hyödyntäminen Monikulttuurisuusohjelman
LisätiedotTalousarvion 2016 laadintaohjeen liite 1. Kuntalainen ja asiakas. Tilaajan eli valtuuston asettama tavoite ja toimenpide
Hyvinvoiva kuntalainen Ennaltaehkäisevien ja terveyttä edistävien palveluiden kehittäminen Varhaisen puuttumisen resurssien kohdentaminen ja palveluiden kehittäminen poikkihallinnollisesti 1. Liikuntapalveluissa
LisätiedotPalvelu: Hallinto Tilinpäätös Tilinpäätös Talousarvio Talousarvio Vertailu (%) Vertailu (%)
KOULUTUSLAUTAKUNTA 70 Toimiala: Sivistyspalvelukeskus/ Palvelu: Hallinto Tilinpäätös Tilinpäätös Talousarvio Talousarvio Vertailu (%) Vertailu (%) Vastuuhenkilö: Anu-Liisa Kosonen 2013 2014 2015 2016 2016
LisätiedotTp 2010 Ta 2011 Käyttö 1-6/10 Käyttö 1-6/11 Käyttö-% Menot 25,1 30,6 15,7 12,0 39,1 Tulot Netto 25,1 30,6 15,7 12,0 39,1
SIVISTYSPALVELUT 310 Sivistyslautakunta Sivistyspalvelujen vastuualueet ovat esi- ja perusopetus kansalaisopisto musiikkiopisto kirjastopalvelut nuorisotyö museo muu kulttuuritoiminta liikuntapalvelut
LisätiedotLapsen varhaiskasvatussuunnitelman mukainen hoito, kasvatus ja opetus - vuorohoidon erityispiirteet huomioon
OHOI Osaamista vuorohoitoon Henkilöstökoulutus 7.3.2016 Lapsen varhaiskasvatussuunnitelman mukainen hoito, kasvatus ja opetus - vuorohoidon erityispiirteet huomioon tuula.dahlblom@jamk.fi Varhaiskasvatuksen
LisätiedotJOENSUUN KAUPUNGIN PALVELUOHJELMAT 2013-2017 YLEISET LINJAUKSET
JOENSUUN KAUPUNGIN PALVELUOHJELMAT 2013-2017 YLEISET LINJAUKSET JOENSUUN STRATEGIAA TOTEUTETAAN TOTEUTTAMISOHJELMILLA JA TALOUSARVIOLLA Elämänkaarimallin mukaiset toteuttamisohjelmat 1. Lasten ja nuorten
LisätiedotSivistyslautakunta Käyttösuunnitelma 2014 Liite sivistyslautakunta
1 SIVISTYSLAUTAKUNTA 25 681 771 MENOT 26 110 097 25 619 700 24 989 700 25 449 864 1,7 % -1,9 % -2,5 % 101,8 % 2 344 973 TULOT 2 347 557 2 155 800 2 165 800 2 207 619 0,1 % -8,2 % 0,5 % 101,9 % 23 336 798
LisätiedotAjankohtaisfoorumi Kommenttipuheenvuoro Pirjo Matikainen
Ajankohtaisfoorumi 29.11.2012 Kommenttipuheenvuoro Pirjo Matikainen Varhaiskasvatus on peruspalvelukuntayhtymä Kallion ja Selänteen alueella organisoitu sosiaali- ja terveyspalveluihin kuuluen näiden palveluiden
LisätiedotPerusopetus ja nuorisopalvelut. Lautakuntien seminaari Ruuhijärvellä
Perusopetus ja nuorisopalvelut Lautakuntien seminaari Ruuhijärvellä 19.6.2019 Perusopetus ja nuorisopalvelut Lakisääteinen palvelu Perusopetuslaki ohjaa perusopetusta Perusopetuksen opetussuunnitelma OPS
LisätiedotLASTEN JA NUORTEN PALVELUIDEN VALIOKUNNAN TOIMINTASÄÄNTÖ
LASTEN JA NUORTEN PALVELUIDEN VALIOKUNNAN TOIMINTASÄÄNTÖ Lasten ja nuorten palveluiden valiokunta 20.9.2017 1 Sisällysluettelo 1 Lasten ja nuorten palveluiden valiokunnan toimintasäännön soveltaminen...
LisätiedotKotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 4
Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2014 Nro 4 LASTEN JA NUORTEN PALVELUIDEN TOIMINTASÄÄNTÖ (Hyväksytty lasten ja nuorten palveluiden lautakunnassa 10.12.2013) 1 Soveltamisala 2 Toiminta-ajatus 3 Toimintatapa
LisätiedotTAMMELAN KUNNAN KASVATUS- JA SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUU- ALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ
TAMMELAN KUNNAN KASVATUS- JA SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUU- ALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 LUKU...2 TOIMINNAN YLEISET PERUSTEET...2 1 Toiminta-ajatus...2 2 LUKU...2 ORGANISAATIO...2 2 Lautakunnat...2 3 Lautakunnan kokoonpano...3
LisätiedotLappeenranta. Hämeenlinna. Jyväskylä. Kuopio
2011 LASTEN PÄIVÄHOIDON VERTAILUTIEDOT Rovaniemi Vaasa Kouvola Lasten päivähoidon 7 117 7 085 6 126 6 116 6 097 5 997 5 659 5 517 6 214 555 nettokustannukset 0-6 vuotiasta kohti Päiväkotipaikan bruttokustannus
Lisätiedot