Low Carbon Finland 2050 Rakennusten kehitysennusteet. Low Carbon Finland hanke Pekka Tuominen ja Miimu Airaksinen, VTT
|
|
- Tarja Heino
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Low Carbon Finland 2050 Rakennusten kehitysennusteet Low Carbon Finland hanke Pekka Tuominen ja Miimu Airaksinen, VTT
2 2 Rakennuskannan kehitys: baseline Terttu Vainio & Heljo, J., Nippala, E., Hekkanen, M., Kurvinen, A., Vihola, J Energiatehokkuuden parantaminen nykyisessä rakennuskannassa (EPAT)
3 3 Rakennuskantaennusteen taustaa Uudisrakentamisesta on olemassa seurantatietoa pitkältä aikaväliltä. Kulmakerroin ei ole vakio vaan on ollut pienevä jo pitkään. Perustuu Rank Bon kehittämään teoriaan talouden ja rakentamisen suhteesta. Kypsässä taloudessa on mahdollista kierrättää tiloja toisella tapaa kuin taloudessa, missä täytetään tilavajausta. Asuntorakentamisen pohjana ovat Tilastokeskuksen väestöennusteet. Väestöennusteet eivät ole lineaarisesti yhteydessä asuntotuotantotarpeeseen. Asuntokannassa joustovaraa suhteessa väestöön. Tähän saakka asuntoennusteisiin on oletettu väljyyden kasvu. Ennusteita ollaan viemässä suntaan, jossa väljyystavoite poistetaan. Toimitilojen suhteen kysymys on tilatehokkuuden kasvattamisesta. Tarvittaessa voidaan toimittaa tarkempi kuvaus ennusteen taustoista.
4 4 Tonni-skenaario Yhdyskuntarakenne & rakennuskanta: Kehitys baselinemaista. Lämmitysenergian ominaiskulutuksen pieneminen tiedossa olevien säädösten, määräysten tms. Mukaista. Aluekeskusten määrä: nykyiset teollisuuskaupungit, ei merkittävää muutosta verrattuna nykytilanteeseen. Teknologian kehitys: perinteinen T&K; nykyisten teknologioiden prosessien tehostaminen; asumisen ja liikenteen enegiankulutus pienenee ohjauksen mukaan, teknologian kehitys konservatiivista, ei yhtä nopeaa kuin Inno-Suomessa, ei teknologiahyppäyksiä tai uusia innovatiivisia tuotteita.
5 5 Inno-skenaario Yhdyskuntarakenne & rakennuskanta: Metropolirakenne, 6-8 aluekeskusta, mutta vapaa-ajan asuntoja ympäri Suomen Etätyö voimakkaana Työpaikkaneliöt säilyvät Tiivis yhdyskuntarakenne kaupungeissa (korkeat asuin- ja toimistotalot) Teknologian kehitys nopeaa myös rakennusten ja liikenteen teknologioiden osalta (kustannusten nopeampi aleneminen, energiatehokkuuden nopeampi kasvu) Teknologian kehitys: Panostetaan T&K:hon ml. demot eri energiankäyttö ja -palvelusektoreilla, nopein teknologiakehitys kaikista skenaarioista. Teknologiakehitys nopeaa energian tuotannon, siirron ja kaikilla käytön sektoreilla.
6 6 Onni-skenaario Yhdyskuntarakenne & rakennuskanta: Sallitaan asuinneliöiden kasvu & enemmän pientaloja Kesäasuntoja ei tarvita samassa määrin kuin Inno- Suomessa Työpaikkaneliöt hajaantuvat kotiin Peruspalvelut lähellä (haja-asutuksen palvelutuotanto) Lähiruoka, kunnan lääkäri, paikalliset lepurit Lämmitysenergian ominaiskulutuksen pieneminen nopeaa Aluekeskusten määrä: hajautetumpi rakenne kuin inno-suomessa, n. 20 Teknologian kehitys: hajautettuja, älykkäitä, paikallisia ratkaisuja; eiperinteinen, bottom-up tyyppinen T&K; kokonaan uusia konsepteja; teknologian kehitys edelleen nopeahkoa, mutta panostukset rajattuihin konsepteihin.
7 7 Rakennuskanta, Baseline & Tonni 1000 m² OMAKOTITALOT RIVITALOT ASUINKERROSTALOT VAPAA-AJAN ASUIN LIIKE- JA TOIMISTO (SIS LIIKENTEEN JA MUUT) JULKISET PALVELU TUOTANTO
8 8 Rakennuskanta, Inno 1000 m² OMAKOTITALOT RIVITALOT ASUINKERROSTALOT VAPAA-AJAN ASUIN LIIKE- JA TOIMISTO (SIS LIIKENTEEN JA MUUT) JULKISET PALVELU TUOTANTO
9 9 Rakennuskanta, Onni 1000 m² OMAKOTITALOT RIVITALOT ASUINKERROSTALOT VAPAA-AJAN ASUIN LIIKE- JA TOIMISTO (SIS LIIKENTEEN JA MUUT) JULKISET PALVELU TUOTANTO
10 10 Lämmitysenergian kulutus, Baseline Uusi rakennuskanta: Energiankulutus per lämmitetty A kwh/m2 Vanha rakennuskanta: Energiankulutus per lämmitetty A kwh/m2 Vuosi OMAKOTITALOT RIVITALOT ASUINKERROS TALOT VAPAA-AJAN ASUINRAKEN- NUKSET LIIKE- JA TOIMISTO- (SIS LIIKENTEEN JA MUUT) JULKISET PALVELU TUOTANTO
11 11 Lämmitysenergian kulutus, Tonni Uusi rakennuskanta: Energiankulutus per lämmitetty A kwh/m2 Vanha rakennuskanta: Energiankulutus per lämmitetty A kwh/m2 Vuosi OMAKOTITALOT RIVITALOT ASUINKERROS- TALOT VAPAA-AJAN ASUINRAKEN- NUKSET LIIKE- JA TOIMISTO- (SIS LIIKENTEEN JA MUUT) JULKISET PALVELU TUOTANTO
12 12 Lämmitysenergian kulutus, Onni & Inno Uusi rakennuskanta: Energiankulutus per lämmitetty A kwh/m2 Vanha rakennuskanta: Energiankulutus per lämmitetty A kwh/m2 Vuosi OMAKOTITALOT RIVITALOT ASUINKERROS- TALOT VAPAA-AJAN ASUINRAKEN- NUKSET LIIKE- JA TOIMISTO- (SIS LIIKENTEEN JA MUUT) JULKISET PALVELU TUOTANTO
13 13 VTT luo teknologiasta liiketoimintaa
Low Carbon Finland 2050 Tulokset. Tiina Koljonen, johtava tutkija VTT
Low Carbon Finland 2050 Tulokset Tiina Koljonen, johtava tutkija VTT 2 Kolme vähähiilistä tulevaisuudenkuvaa Tonni, Inno, Onni Eri lähtökohdat Suomen elinkeino- ja yhdyskuntarakenteen sekä uuden teknologian
TONNI, INNO ja ONNI. Inno
TONNI, INNO ja ONNI Tonni, Inno ja Onni ovat VTT:n laatimia tulevaisuusskenaarioita vuoteen 2050. Skenaarioiden lähtökohtana on ollut kasvihuonekaasupäästöjen vähentäminen 80 prosenttia vuoden 1990 tasosta.
REMA Rakennuskannan energiatehokkuuden. arviointimalli Keskeisimmät tulokset. Julkisivumessut
Talotekniikan sähkö Huoneistosähkö 18.1.211 1 OKT 21 normi OKT 198-> OKT 196-1979 OKT RAT 196-1979 RAT LPR 196-1979 LPR
Rakennuskannan energiatehokkuuden kehittyminen
ASIANTUNTIJASEMINAARI: ENERGIATEHOKKUUS JA ENERGIAN SÄÄSTÖ PITKÄN AIKAVÄLIN ILMASTO- JA ENERGIASTRATEGIAN POLITIIKKASKENAARIOSSA Rakennuskannan energiatehokkuuden kehittyminen 19.12.27 Juhani Heljo Tampereen
Korjausrakentaminen ja päästöjen vähentäminen Miimu Airaksinen, RIL
Korjausrakentaminen ja päästöjen vähentäminen Miimu Airaksinen, RIL 78% Eurooppalaisista asuu kaupungeissa 85% BKT:sta syntyy kaupungeissa 90% kaikista innovaatioista syntyy kaupungeissa Samanaikaisesti
Rakennusten energiatehokkuus 2.0
Rakennusten energiatehokkuus 2.0 Rakennusten energiaseminaari 4.10.2017 Tutkimusprofessori Miimu Airaksinen, VTT Johtava tutkija, Pekka Tuomaala, VTT Rakennukset ovat keskeisessä roolissa Ihmiset viettävät
Rakennuskannan energiankulutus. BETONIPÄIVÄT 23.11.2011 Turo Eklund Helsingin Energia
0 Rakennuskannan energiankulutus BETONIPÄIVÄT 23.11.2011 Turo Eklund Helsingin Energia Energiatehokkuuden määrittely Hyvä sisäilma, miellyttävät asumisolosuhteet ja rakennusten kunnon turvaaminen Energiankulutuksen
Hyvää sisäilmaa, energiansäästöä vai voiko molemmat saada? Miimu Airaksinen, RIL ry
Hyvää sisäilmaa, energiansäästöä vai voiko molemmat saada? Miimu Airaksinen, RIL ry Picture Picture Shutterstock Shutterstock www.roti.fi KIINTEISTÖ- JA RAKENTAMISALA RAKENNETTU YMPÄRISTÖ, YHTEISKUNNAN
Tulevaisuuden vaatimukset rakentamisessa
Tulevaisuuden vaatimukset rakentamisessa Rakennusneuvos Erkki Laitinen Ympäristöministeriö Aluerakentamisen uudet energiaratkaisut seminaari Vaasa 27.8.28 1 Suomea koskevat ilmasto- ja energiansäästövelvoitteet
Asuntotuotanto 2030 Erikoistutkija Terttu Vainio VTT, Ekotehokkaat alueratkaisut
Asuntotuotanto 23 Erikoistutkija Terttu Vainio VTT, Ekotehokkaat alueratkaisut Asuntotuotanto 23 Tausta Kokomaan ennusteet Pirkanmaan ennusteet Yhteenveto www.vtt.fi/julkaisut 1 Väestö ja väestöennusteet,
Toimintaympäristön tila Espoossa 2018 Maankäyttö, asuminen ja rakentaminen
Toimintaympäristön tila Espoossa 2018 Maankäyttö, asuminen ja rakentaminen Konserniesikunta, Strategia ja kehittäminen Tekninen ja ympäristötoimi, Kaupunkisuunnittelukeskus ja Asuntoyksikkö Lähde: Trimble
Energiatehokas koti - seminaari 25.3.2010
Energiatehokas koti - seminaari 25.3.2010 Kokemuksia ja kulutustietoja matalaenergia- ja passiivitaloista Pekka Haikonen 1 EU:n energiatehokkuusstrategia 2 Rakentamisen määräykset 3 4 Kokemuksia matalaenergiarakentamisesta
Rakennus- ja asuntotuotanto vuonna 2016
Irja Henriksson 1.3.017 Rakennus- ja asuntotuotanto vuonna 016 Vuonna 016 Lahteen valmistui 35 rakennusta ja 75 asuntoa. Edellisvuoteen verrattuna rakennustuotanto laski yhdeksän prosenttia ja asuntotuotanto
Teknologiapolut 2050 - Rakennussektori. TkT Pekka Tuomaala 12.2.2008
Teknologiapolut 2050 - Rakennussektori TkT Pekka Tuomaala 12.2.2008 Kiinteistöjen ja rakennusten osuus Suomen energian loppukäytöstä on lähes 40 % 2 RAKENNUSTEN KÄYTTÄMÄN LÄMMITYSENERGIAN LÄHTEET [PJ/a]
Asuntojen rakentamis- ja korjaustarve
Asuntojen rakentamis- ja korjaustarve - rakennetaanko ja korjataanko Suomessa asuntoja riittävästi Pekka Pajakkala VTT OP-Pohjola-ryhmän Asuntoseminaari, Kuopio 10.8.2010 Pekka Pajakkala 10.8.2010 2 Asuntojen
Katsaus energian ominaiskulutuksiin ja niitä selittäviin tekijöihin. Päivitys 2008 7.7.2010 Motiva Oy
Katsaus energian ominaiskulutuksiin ja niitä selittäviin tekijöihin Päivitys 28 7.7.21 Motiva Oy Energian kokonaiskulutuksen intensiteetti,35,3 kgoe/euro (2 hinnoin),25,2,15,1,5, Energian kokonaiskulutus/bkt
Käyttöpalaute asiakkaille - Kaukolämmön käyttöraportti
Käyttöpalaute asiakkaille - Kaukolämmön käyttöraportti, Energiateollisuus ry Energiatehokkuussopimus - Energiapalvelujen toimenpideohjelman toteuttaminen Helsinki 9.11.2010 Laki energiamarkkinoilla toimivien
Rakennetun ympäristön haasteet vai ovatko ne mahdollisuuksia?
Rakennetun ympäristön haasteet vai ovatko ne mahdollisuuksia? Arto Saari Rakennustuotannon ohjauksen professori Tekniikan tohtori Uusien professorien juhlaluento 8.2.2016 Tampereen teknillinen yliopisto
Nykyinen energiatodistuskäytäntö
ENERGIATODISTUS- LAINSÄÄDÄNNÖN UUDISTUS PÄHKINÄNKUORESSA MITÄ JOKAISEN ON TIEDETTÄVÄ? 1 Nykyinen energiatodistuskäytäntö Suomessa energiatodistuslaki voimaan vuoden 2008 alussa Energiatodistus on ollut
Uusien rakennusten energiamääräykset 2012 Valtioneuvoston tiedotustila 30.3.2011
Uusien rakennusten energiamääräykset 2012 Valtioneuvoston tiedotustila 30.3.2011 Miksi uudistus? Ilmastotavoitteet Rakennuskannan pitkäaikaiset vaikutukset Taloudellisuus ja kustannustehokkuus Osa jatkumoa
Jyväskylän seudun rakennemalli 20X0 Ekotehokkuuden arviointi
Jyväskylän seudun rakennemalli 2X Ekotehokkuuden arviointi 27.1.21 Erikoistutkija Irmeli Wahlgren, VTT Irmeli Wahlgren 27.1.21 2 Ekotehokkuuden arviointi Ekotehokkuuden tarkastelussa on arvioitu ns. ekologinen
Lisää uusiutuvaa - mutta miten ja millä hinnalla? VTT, Älykäs teollisuus ja energiajärjestelmät Satu Helynen, Liiketoiminnan operatiivinen johtaja
Lisää uusiutuvaa - mutta miten ja millä hinnalla? VTT, Älykäs teollisuus ja energiajärjestelmät Satu Helynen, Liiketoiminnan operatiivinen johtaja Energiateollisuus ry:n syysseminaari 13.11.2014, Finlandia-talo
Energiantarve ja ratkaisut tulevissa lähes nollaenergiarakennuksissa Jani Kemppainen
Energiantarve ja ratkaisut tulevissa lähes nollaenergiarakennuksissa 24.8.2017 Jani Kemppainen Millä Suomi lämmittää nyt? Lämmitystapa, osuus kerrosalasta (474 Mm 2 ) kaikissa rakennustyypeissä Rakennusteollisuus
Juha Honkatukia Yksikönjohtaja Valtion taloudellinen tutkimuskeskus 20.3.2013
Pitkän aikavälin skenaariot millainen kansantalous vuonna 2050? Alustavia tuloksia Juha Honkatukia Yksikönjohtaja Valtion taloudellinen tutkimuskeskus 20.3.2013 VATTAGE-malli Laskennallinen yleisen tasapainon
Kiinteistö- ja rakentamisalan suhdannenäkymät. Rakennusfoorumi Sami Pakarinen
Kiinteistö- ja rakentamisalan suhdannenäkymät Rakennusfoorumi 2.5.2017 Sami Pakarinen Suomen talous hyvässä kasvussa alkuvuonna Rakennusteollisuus RT 2.5.2017 2 Keskeiset ennusteluvut 2016 2016 2017 2018
TALO. Erikoistutkija Petrus Kautto Kestävän kiertotalouden strateginen ohjelma, SYKE Vähähiilisen rakentamisen vuosiseminaari
TALO Erikoistutkija Petrus Kautto Kestävän kiertotalouden strateginen ohjelma, SYKE Vähähiilisen rakentamisen vuosiseminaari 20.03.2019 TALO = Taloudellisten ohjauskeinojen ja muiden kannusteiden käyttö
ENERGIATODISTUS- LAINSÄÄDÄNNÖN UUDISTUS PÄHKINÄNKUORESSA MITÄ JOKAISEN ON TIEDETTÄVÄ? Hannu Sipilä Suomen LVI-liitto SuLVI
ENERGIATODISTUS- LAINSÄÄDÄNNÖN UUDISTUS PÄHKINÄNKUORESSA MITÄ JOKAISEN ON TIEDETTÄVÄ? Hannu Sipilä Suomen LVI-liitto SuLVI 1 Nykyinen energiatodistuskäytäntö Suomessa energiatodistuslaki voimaan vuoden
Uudenmaan maankäytön kehityskuvavaihtoehtojen kasvihuonekaasupäästöt asumisväljyyden herkkyystarkastelu
TUTKIMUSRAPORTTI Nro VTT R 986 8 27.1.28 ASUMISVÄLJYYDEN VAIKUTUS KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖIHIN PERUSVAIHTOEHDOT JA MUUTOKSET 26 24 22 2 18 1 CO2 ekvivalenttitonnia/a 16 14 12 1 8 6 4 2 Perus Muutos Yhteensä
Kiristyvät ilmasto- ja energiatehokkuustavoitteet Suomessa ja Euroopassa
Kiristyvät ilmasto- ja energiatehokkuustavoitteet Suomessa ja Euroopassa Erkki Laitinen, rakennusneuvos ympäristöministeriö, rakennetun ympäristön osasto Rakennusfysiikka 2009 27.-29.10.2009 Tampere TTY
Asuntotuotantotarve 2015-2040
VTT TECHNICAL RESEARCH CENTRE OF FINLAND LTD Asuntotuotantotarve 2015-2040 Erikoistutkija Terttu Vainio 25.1.2016 Suomen väestökehitys 2015 ennusteen mukaan (miljoonaa henkilöä) nettomaahanmuutto omavaraisväestö
Lämpöpumput energiatilastoissa nyt ja tulevaisuudessa. Virve Rouhiainen Maalämpöpäivä , Heureka, Vantaa
Lämpöpumput energiatilastoissa nyt tulevaisuudessa Virve Rouhiainen Maalämpöpäivä 27.11.2018, Heureka, Vantaa Energian kokonaiskulutus loppukäyttö 1970-2017 2 26.11.2018 Energiatilasto 2016 Energiatilastot
ENERGIATODISTUS- LAINSÄÄDÄNNÖN UUDISTUS PÄHKINÄNKUORESSA MITÄ JOKAISEN ON TIEDETTÄVÄ? ENERGIA-ASIANTUNTIJA PETRI PYLSY KIINTEISTÖLIITTO
ENERGIATODISTUS- LAINSÄÄDÄNNÖN UUDISTUS PÄHKINÄNKUORESSA MITÄ JOKAISEN ON TIEDETTÄVÄ? ENERGIA-ASIANTUNTIJA PETRI PYLSY KIINTEISTÖLIITTO 1 Nykyinen energiatodistuskäytäntö Suomessa energiatodistuslaki voimaan
LOW CARBON 2050 kansantaloudelliset skenaariot. Juha Honkatukia Yksikönjohtaja Valtion taloudellinen tutkimuskeskus 12.11.2012
LOW CARBON 2050 kansantaloudelliset skenaariot Juha Honkatukia Yksikönjohtaja Valtion taloudellinen tutkimuskeskus 12.11.2012 VATTAGE-malli Laskennallinen yleisen tasapainon malli (AGE) Perustuu laajaan
Rakennus- ja asuntotuotanto vuonna 2017
Irja Henriksson 7..8 Rakennus- ja asuntotuotanto vuonna 7 Vuonna 7 Lahteen valmistui 3 rakennusta ja 78 asuntoa. Edellisvuoteen verrattuna rakennustuotanto laski kolme prosenttia ja asuntotuotanto puolisen
Sivistys- ja kulttuurijohtaja Mika Penttilä
Sivistys- ja kulttuurijohtaja Mika Penttilä Sivistys- ja kulttuurilautakunnan lausunnosta Asukkaiden näkökulmasta Matotyön vaikutus heijastuu nopeimmin lakisääteisten varhaiskasvatus- ja perusopetuspalvelujen
Energiansäästöä asunto-osakeyhtiössä Kaukolämpöventtiileillä ja toimilaitteilla energiatehokkuutta ja säätötarkkuutta kaukolämpöön
www.siemens.fi Energiansäästöä asunto-osakeyhtiössä Julkinen 2016. Kaikki oikeudet pidätetään. www.siemens.fi Hanke 1 Lähtökohta: -asunto-osakeyhtiössä oli liian suuri energiankulutus huoneistoa kohti,
ENERGIATODISTUS- LAINSÄÄDÄNNÖN UUDISTUS PÄHKINÄNKUORESSA MITÄ JOKAISEN ON TIEDETTÄVÄ?
ENERGIATODISTUS- LAINSÄÄDÄNNÖN UUDISTUS PÄHKINÄNKUORESSA MITÄ JOKAISEN ON TIEDETTÄVÄ? Nykyinen energiatodistuskäytäntö Suomessa energiatodistuslaki voimaan 2008 Nykyisin useita eri todistuslomakkeita,
Lähienergialiitto ry:n lausunto E 36/2015 VP E 37/2015 VP
Lähienergialiitto ry:n lausunto E 36/2015 VP E 37/2015 VP Jouni Juntunen 24.9.2015 Suomen Lähienergialiitto ry. / Lähienergialiitto ry:n keskeiset ehdotukset lausunnossa Yhteisöenergian (osto- ja tuotantoyhteenliittymien)
5/13 Ympäristöministeriön asetus
5/13 Ympäristöministeriön asetus rakennusten energiatehokkuudesta annetun ympäristöministeriön asetuksen muuttamisesta Annettu Helsingissä 27 päivänä helmikuuta 2013 Ympäristöministeriön päätöksen mukaisesti
VTT & TAMK. Rakennuskannan tila ja tiekartta
VTT & TAMK Rakennuskannan tila ja tiekartta 2020-2050 Terttu Vainio Eero Nippala Miten rakennuskannasta energiatehokas ja kulutuksen suhteen vähähiilinen vuoteen 2050 Asuin- ja palvelurakennusten energiatehokkuuden
Muut uusiutuvat energianlähteet. Parlamentaarinen energia- ja ilmastokomitea 7.3.2014
Muut uusiutuvat energianlähteet Parlamentaarinen energia- ja ilmastokomitea 7.3.2014 Uusiutuvien energianlähteiden jakautuminen Suomessa 2011 Aurinkoenergia; 0,02 % Tuulivoima; 0,4 % Vesivoima; 11 % Metsäteollisuuden
Iltapäivän teeman rajaus
28.8.2019 klo 12-16 Iltapäivän teemat Iltapäivän teeman rajaus Vähähiilinen lämmitys Energiatehokkuus Energiatehokkuuden parannukset (ehdotukset) Energiatehokkuudeltaan heikoimmat rakennukset Korjatut
KORJAUSRAKENTAMISEMME TILA KANSAINVÄLISESSÄ VERTAILUSSA
KORJAUSRAKENTAMISEMME TILA KANSAINVÄLISESSÄ VERTAILUSSA Pekka Pajakkala Asiakasjohtaja Kiinteistöt ja rakentaminen AsuntoForum, 23.3.2009 280 260 240 220 200 Suomi Asuntojen korjausrakentaminen volyymi-indeksi
Ilmastoviisas asuminen. Miliza Ryöti, HSY:n Seutu- ja ympäristötieto
Ilmastoviisas asuminen Miliza Ryöti, HSY:n Seutu- ja ympäristötieto 18.1.2018 Tavoite: Hiilineutraalius vuoteen 2050 mennessä tai jo aiemmin? Uuden rakentaminen ja vanhan korjaaminen Asuminen ja asukkaan
Helsinki hiilineutraaliksi -tavoitteet ja toimenpiteet. Petteri Huuska
Helsinki hiilineutraaliksi -tavoitteet ja toimenpiteet Petteri Huuska Sähkönkulutuksen vähentäminen -tavoitteet Tavoite 1. Kotitalouksien sähkönkulutus pienenee 10 prosenttia asukasta kohti verrattuna
14.4.2014 Ranen esitys. Antero Mäkinen Ekokumppanit Oy
14.4.2014 Ranen esitys Antero Mäkinen Ekokumppanit Oy Energiatehokas korjausrakentaminen Tavoitteena pienentää olemassa olevien rakennusten energiankulutusta Energiatehokkuusvaatimuksilla on vaikutusta
Energiatehokkuustoimikunnan mietintö Sirkka Vilkamo Työ- ja elinkeinoministeriö Energiaosasto
Energiatehokkuustoimikunnan mietintö 9.6.2009 Sirkka Vilkamo Työ- ja elinkeinoministeriö Energiaosasto Energiatehokkuustoimikunta Laajapohjainen toimikunta energiansäästön ja energiatehokkuuden toimenpiteiden
Miten uusi energiatodistus poikkeaa aiemmasta?
Miten uusi energiatodistus poikkeaa aiemmasta? Koulutusilta, HyRiMä:n kiinteistöyhdistys 20.11.2013, HAMK, Riihimäki DI Petri Pylsy EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI 2010/31/EU, annettu 19 päivänä
Suomen rakennettu ympäristö vuonna 2010. Bio Rex 26.10.2010 Miimu Airaksinen, VTT
Suomen rakennettu ympäristö vuonna 2010 Bio Rex 26.10.2010 Miimu Airaksinen, VTT Suomen päästöt 90 80 70 Milj. tn CO 2 ekv. 60 50 40 30 20 Kioto 10 0 1990 1994 1998 2002 2006 2010 2014 2018 2022 2026 2030
Vähähiiliskenaariot ja Suomen energiajärjestelmien kehityspolut
Vähähiiliskenaariot ja Suomen energiajärjestelmien kehityspolut Low Carbon Finland 25 -platform Päätösseminaari, 4.11.214, Finlandia-talo Tiina Koljonen, tutkimustiimin päällikkö VTT, Energiajärjestelmät
Helsinki hiilineutraaliksi jo 2035? Millä keinoin? Petteri Huuska
Helsinki hiilineutraaliksi jo 2035? Millä keinoin? Petteri Huuska Helsingin päästötavoite kiristyy Helsingin kokonaispäästötavoite tiukentunut jatkuvasti 0 % 1990-2010 (2002) -20 % 1990-2020 (2008) -30
Biomassan käyttö energian tuotannossa globaalit ja alueelliset skenaariot vuoteen 2050
Biomassan käyttö energian tuotannossa globaalit ja alueelliset skenaariot vuoteen 2 Erikoistutkija Tiina Koljonen VTT Energiajärjestelmät Bioenergian kestävä tuotanto ja käyttö maailmanlaajuisesti 6.3.29,
Rakennusalan suhdannenäkymät
Rakennusalan suhdannenäkymät Bo Salmén Bo Salmén 9.5.2012 1 Kokonaistuotannon ja rakentamisen kehitys muutos edellisestä vuodesta, % Lähde: Tilastokeskus, RT 2 3 Talonrakennustuotanto, kaikki rakennukset,
RASTIKANKAAN YRITYSALUEEN ENERGIARATKAISUT
RASTIKANKAAN YRITYSALUEEN ENERGIARATKAISUT 2014 Antti Rusanen Lahden Seudun Kehitys LADEC Oy Hämeen uusiutuvan energian tulevaisuus -hanke SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 3 2 RASTIKANKAAN YRITYSALUEEN ENERGIANKULUTUS...
Katsaus energian ominaiskulutuksiin ja niitä selittäviin tekijöihin. Päivitys 2014/ Motiva Oy
Katsaus energian ominaiskulutuksiin ja niitä selittäviin tekijöihin Päivitys 214/15 21.11.216 Motiva Oy 23.11.216 1 Energian kokonaiskulutuksen intensiteetti 12 1 MJ/euro (21 hinnoin) 8 6 4 2 Lähde: Tilastokeskus
Sähkölämmityksen tulevaisuus
Sähkölämmityksen tulevaisuus Sähkölämmityksen tehostamisohjelma Elvarin päätöstilaisuus 5.10.2015 Pirkko Harsia Yliopettaja, sähköinen talotekniikka Koulutuspäällikkö, talotekniikka 1.10.2015 TAMK 2015/PHa
EU:n asettamat raamit ilmasto- ja energiastrategialle
Ajankohtaista rakennusten energiatehokkuudesta Erkki Laitinen, rakennusneuvos ympäristöministeriö, rakennetun ympäristön osasto 1 EU:n asettamat raamit ilmasto- ja energiastrategialle Eurooppa-neuvoston
Energiatehokkuus yhdyskuntanäkökulmasta. Tutkimusprofessori Miimu Airaksinen
Energiatehokkuus yhdyskuntanäkökulmasta Tutkimusprofessori Miimu Airaksinen 2 Suomen päästöt 90 80 Milj. tn CO 2 ekv. 70 60 50 40 30 20 Kioto Suomen päästöt CO2 ekv. 10 0 1990 1994 1998 2002 2006 2010
Oulun rakennusvalvonnan linjaukset ja työkalut energiatehokkuuden parantamisessa. Tapani Mäkikyrö 10.03.2009
linjaukset ja työkalut energiatehokkuuden parantamisessa Tapani Mäkikyrö 10.03.2009 Mitä linjaamistarvetta on Oulun rakennusvalvonnalla? Mitä linjaamistarvetta on Oulun rakennusvalvonnalla? Suomi ja Latvia
Talous- ja suunnittelukeskus
Helsingin kaupunki Talous- ja suunnittelukeskus Kotikaupunkina Helsinki Asumisen ja maankäytön suunnittelun päämäärät ja tavoitteet Asumisen ja maankäytön suunnittelun lähtökohtia Uutta kaupunkia Vuosina
Asuntotuotantotarve 2040 tutkimuksen tiivistelmä
1 Asuntotuotantotarve 2040 tutkimuksen tiivistelmä Tutkimuksen taustat Teknologian tutkimuskeskus VTT on tehnyt tutkimuksen uusien asuntojen rakentamistarpeesta seuraavien 25 vuoden aikana. Tutkimuksessa
Sun Zeb laskentatuloksia ja muita havaintoja. FinnZEB workshop 18.9.2014 Jari Shemeikka, tiimipäällikkö VTT
Sun Zeb laskentatuloksia ja muita havaintoja FinnZEB workshop 18.9.2014 Jari Shemeikka, tiimipäällikkö VTT 0-ENERGIARAKENTAMISEN HAASTEET KAUPUNGISSA Miten käy vuoden 2018 jälkeen perusteellisesti kunnostettaville
Laukaan energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy
Laukaan energiatase 2010 Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy 1 Laukaan energiatase 2010 Öljy 354 GWh Puu 81 GWh Teollisuus 76 GWh Sähkö 55 % Prosessilämpö 45 % Rakennusten lämmitys 245 GWh Kaukolämpö
Ajoneuvojen energiankäyttöön ja päästöihin liittyvien hankkeiden ja toimenpiteiden arviointikehikko
Ajoneuvojen energiankäyttöön ja päästöihin liittyvien hankkeiden ja toimenpiteiden arviointikehikko TransEco 18.11.2010 Anu Tuominen, Tuuli Järvi, Kari Mäkelä, Jutta Jantunen VTT 2 Työn tavoite Kehittää
Pitkän aikavälin kokonaispäästökehitys PITKO
Pitkän aikavälin kokonaispäästökehitys PITKO I TYÖPAJA 20.9.2018 VTT beyond the obvious 1 Ohjelma Klo Jakso Sisältö / Tavoitteet Vastaava 08:30-9:00 ILMOITTAUTUMINEN & KAHVI 09:00-09:10 Tervetuloa Taustoja
Energiatehokkuustoimikunnan mietintö
ClimBus-ohjelman päätösseminaari 9.-10.6.2009 Energiatehokkuustoimikunnan mietintö 9.6.2009 Sirkka Vilkamo Työ- ja elinkeinoministeriö Energiaosasto Energian loppukulutus vuosina 1990 2006 sekä perusurassa
Pientalon energiatehokkuus ja määräykset
Pientalon energiatehokkuus ja määräykset Elvari päätöstilaisuus 5.10.2015, Helsinki Yli-insinööri Jyrki Kauppinen Uuden pientalon sallittu E-luvun yläraja riippuu asunnon koosta 300 250 Ei täytä E-lukuvaatimusta
Uuraisten energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy
Uuraisten energiatase 2010 Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy 1 Uuraisten energiatase 2010 Öljy 53 GWh Puu 21 GWh Teollisuus 4 GWh Sähkö 52 % Prosessilämpö 48 % Rakennusten lämmitys 45 GWh Kaukolämpö
Talouskasvu hidastuu. Rakentaminen sinnittelee vielä. Jouni Vihmo
Talouskasvu hidastuu Rakentaminen sinnittelee vielä Jouni Vihmo 23.8.219 Euroopan talous Kovempaan kasvuun ensi vuonna? Italia, Saksa, brexit, kauppasota, Kiinan kasvu 6, Vuosimuutos (%) 4, 2,, 2, 4, 6,
Rakennusten energiatalous 26.2.2008. Motiva Oy. Johtava asiantuntija Tapio Jalo
Rakennusten energiatalous 26.2.2008 Motiva Oy Johtava asiantuntija Tapio Jalo Energiapalveludirektiivi Voimaantulo 17.5.2006, kansallinen toimeenpano 17.5.2008 mennessä Soveltamisala koko energian loppukäyttö,
Skaftkärr energiatehokasta kaupunkisuunnittelua Porvoossa. 12.1.2012 Jarek Kurnitski
Skaftkärr energiatehokasta kaupunkisuunnittelua Porvoossa SIJAINTI 50 km SUUNNITTELUALUE ENERGIAMALLIT: KONSEPTIT Yhdyskunnan energiatehokkuuteen vaikuttaa usea eri tekijä. Mikään yksittäinen tekijä ei
Rakentamisen ja LVI-alan suhdanteet. LVI-treffit Sami Pakarinen
Rakentamisen ja LVI-alan suhdanteet LVI-treffit 14.10.2016 Sami Pakarinen Suomen talous vuosimuutos, % Suomessa talouskasvu voimistuu tänä vuonna 5 Kotimaisten talousennusteiden keskiarvoja 4 3 2 1 0 2015
Alue-energiamalli. Ratkaisuja alueiden energiasuunnitteluun
Alue-energiamalli Ratkaisuja alueiden energiasuunnitteluun Lähes puolet Uudenmaan kasvihuonepäästöistä aiheutuu rakennuksista Uudenmaan liitto 3 4 5 Energiaverkot keskitetty Hajautettu tuotanto hajautettu
Minne energia kuluu taloyhtiössä? Energiaeksperttikoulutus 6.10.2015 Ilari Rautanen
Minne energia kuluu taloyhtiössä? Energiaeksperttikoulutus 6.10.2015 Ilari Rautanen 7.10.2015 Lauri Penttinen 2 Miksi energiaa kannattaa säästää? Energia yhä kalliimpaa ja ympäristövaikutuksia täytyy vähentää
HE 106/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2018
HE 106/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2018 Talouden näkymät Hallituksen talousarvioesityksessä Suomen talouskasvun arvioidaan olevan tänä vuonna 2,9 prosenttia.
Energia- ja ilmastoasiat ohjaavat rakentamista
Energia- ja ilmastoasiat ohjaavat rakentamista Rakennusneuvos Erkki Laitinen, ympäristöministeriö Kuntien 5. ilmastokonferenssi 5.-6.5.2010 Tampere 1 Energy consumption in Europe [CEPMC] Transportation
Katsaus energian ominaiskulutuksiin ja niitä selittäviin tekijöihin. Päivitys 2016/ Motiva Oy
Katsaus energian ominaiskulutuksiin ja niitä selittäviin tekijöihin Päivitys 216/17 23.8.218 Motiva Oy 29.8.218 1 MJ/euro (21 hinnoin) Energian kokonaiskulutuksen intensiteetti 12 1 8 6 4 2 Lähde: Tilastokeskus
24.5.2012 Gasum Petri Nikkanen 1
24.5.2012 Gasum Petri Nikkanen 1 UUSIA OHJEITA, OPPAITA JA STANDARDEJA KAASULÄMMITYS JA UUSIUTUVA ENERGIA JOKO KAASULÄMPÖPUMPPU TULEE? 24.5.2012 Gasum Petri Nikkanen 2 Ajankohtaista: Ympäristöministeriö:
Energiatehokkuuden parantaminen pientalossa
Energiatehokkuuden parantaminen pientalossa Tommi Riippa Tiimipäällikkö, RTA 16.4.2016 Page 1 Säästä kotia korjaamalla! 16.4.2016 Page 2 Maankäyttö- ja rakennuslaki muuttui vuonna 2013 Nyt vaaditaan rakennuslupa,
Väestöarvion laadinta ja väestötietojen hyödyntäminen Jyväskylässä
Väestöarvion laadinta ja väestötietojen hyödyntäminen Jyväskylässä Kymppi Moni työpaja 22.3.2012 Leena Rossi ja Anna Isopoussu Jyväskylän väestöarvio Koko kaupungin väestöarvio Käsitteistö: väestöennuste,
ALKUSANAT. Tilasto- ja tutkimustietoa on laajemmin saatavilla Internet-sivuiltamme
2 ALKUSANAT Espoon rakennustuotanto oli vuonna 2001 ennätyksellistä. Kerrosalaa valmistui 555 700 neliömetriä. Syynä tähän oli liikekeskus Ison Omenan valmistuminen Matinkylään. Rakennustuotannon vuositilastoa
Low Carbon Finland 2050 platform
Low Carbon Finland 2050 platform Parlamentaarisen energia- ja ilmastokomitean kokous 24.1.2014, Työ- ja elinkeinoministeriö Tiina Koljonen, Tutkimustiimin päällikkö, VTT http://www.lowcarbonplatform.fi/
Paljonko Suomeen tarvitaan lisää asuntoja ja mihin ne on järkevä rakentaa? Asuntomarkkinat 2016 Hotel Scandic Park Helsinki Sami Pakarinen
Paljonko Suomeen tarvitaan lisää asuntoja ja mihin ne on järkevä rakentaa? Asuntomarkkinat 2016 Hotel Scandic Park Helsinki 26.1.2016 Sami Pakarinen Asuntotuotantotarve 2040 -projektin tausta VTT päivitti
LOW CARBON 2050 millainen kansantalous vuonna 2050? Juha Honkatukia Yksikönjohtaja Valtion taloudellinen tutkimuskeskus
LOW CARBON 2050 millainen kansantalous vuonna 2050? Juha Honkatukia Yksikönjohtaja Valtion taloudellinen tutkimuskeskus 15.3.2013 VATTAGE-malli Laskennallinen yleisen tasapainon malli (AGE) Perustuu laajaan
Asuinkerrostalojen energiaremontointi ja kustannusoptimaaliset päästövähennykset Janne Hirvonen Juha Jokisalo, Juhani Heljo, Risto Kosonen
Asuinkerrostalojen energiaremontointi ja kustannusoptimaaliset päästövähennykset Janne Hirvonen Juha Jokisalo, Juhani Heljo, Risto Kosonen Kohti kunnianhimoisempaa korjausrakentamista 9.4.2019 Taustaa
Kohti uusiutuvaa ja hajautettua energiantuotantoa
Kohti uusiutuvaa ja hajautettua energiantuotantoa Mynämäki 30.9.2010 Janne Björklund Suomen luonnonsuojeluliitto ry Sisältö Hajautetun energiajärjestelmän tunnuspiirteet ja edut Hajautetun tuotannon teknologiat
Rakennusteollisuuden näkökulmia asuntorakentamiseen. Asumisen Think-tank Tarmo Pipatti
Rakennusteollisuuden näkökulmia asuntorakentamiseen Asumisen Think-tank 9.9.2015 Tarmo Pipatti Suomi rakennemuutoksen kourissa Rakennusteollisuus RT ry 8.9.2015 2 Kuluttajien luottamus heikentynyt kesän
Ilmastoviisas asuminen. Miliza Ryöti, HSY:n Seutu- ja ympäristötieto
Ilmastoviisas asuminen Miliza Ryöti, HSY:n Seutu- ja ympäristötieto 30.11.2017 Tavoite: Hiilineutraalius vuoteen 2050 mennessä Uuden rakentaminen ja vanhan korjaaminen Asuminen ja asukkaan valinnat Yhdyskuntarakenne
Energiatehokkuuden parantaminen korjausrakentamisen yhteydessä
Energiatehokkuuden parantaminen korjausrakentamisen yhteydessä Neuvonnan vuosipäivä 12.11.2013 Paasitorni, Helsinki Yli-insinööri Jyrki Kauppinen Keinot energiansäästämiseen rakennuksissa ovat ajalle ominaisia
SKAFTKÄRR. Kokemuksia Porvoon energiakaavoituksesta. 18.3.2013 Maija-Riitta Kontio
SKAFTKÄRR Kokemuksia Porvoon energiakaavoituksesta 18.3.2013 Maija-Riitta Kontio Porvoon Skaftkärr Pinta-ala 400 ha Asukasmäärä (tavoite): yli 6000 Pääasiassa pientaloja ENERGIAKAAVA = TYÖTAPA Voidaanko
Väestön määrä Aviapoliksen suuralueella (1.1.) 1990-2012 ja ennuste vuosille 2013-2020
Väestön määrä Aviapoliksen suuralueella (1.1.) 1990-2012 ja ennuste vuosille 2013-2020 25 000 22 500 20 000 Ennuste 17 500 väestön määrä 15 000 12 500 10 000 7 500 5 000 2 500 0 1990 1992 1994 1996 1998
Mitä kestävä kehitys edellyttää rakennusten korjaamiselta -tutkimustulosesimerkit meiltä ja muualta
Mitä kestävä kehitys edellyttää rakennusten korjaamiselta -tutkimustulosesimerkit meiltä ja muualta Rakennusten ja alueiden uudistaminen ja korjaaminen 19.1.2010 Johtava tutkija Tarja Häkkinen, VTT 2 MAAN
Säästävätalo2050.fi tiistaina 3. marraskuuta 2009
Säästävätalo2050.fi Säästävätalo2050.fi Säästävätalo2050.fi Joka talon kulutuslaskuri Säästävätalo2050.fi Joka talon kulutuslaskuri Arvioi lämmitysjärjestelmän, rakenneratkaisujen ja käytön vaikutukset
RAKENNUSVALVONTA. Tommi Riippa 14.11.2013
Tommi Riippa 14.11.2013 MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN MUUTOS Nyt vaaditaan rakennuslupa, jos korjauksella voidaan merkittävästi vaikuttaa energian kulutukseen. Lupakynnys aleni! Yleensäkin korjausten yhteydessä
Minne energia kuluu taloyhtiössä? Energiaeksperttikoulutus Ilari Rautanen
Minne energia kuluu taloyhtiössä? Energiaeksperttikoulutus 10.10.2016 Ilari Rautanen 10.10.2016 Lauri Penttinen 2 Miksi energiaa kannattaa säästää? Energia yhä kalliimpaa ja ympäristövaikutuksia täytyy
Suomen ja Venäjän välisten liikennevirtojen kehitys
TEKNOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS VTT OY Suomen ja Venäjän välinen liikenne 2020 ja 2030 Ennuste talouden ja liikenteen kehityksestä Suomen ja Venäjän välisten liikennevirtojen kehitys Kymenlaakso liikenteen
Matalaenergiarakentaminen
Matalaenergiarakentaminen Jyri Nieminen 1 Sisältö Mitä on saavutettu: esimerkkejä Energian kokonaiskulutuksen minimointi teknologian keinoin Energiatehokkuus ja arkkitehtuuri Omatoimirakentaja Teollinen
Materiaalien merkitys korjausrakentamisen ympäristövaikutusten kannalta. Kestävän korjausrakentamisen tutkimusseminaari 20.04.12 Sirje Vares, VTT
Materiaalien merkitys korjausrakentamisen ympäristövaikutusten kannalta Kestävän korjausrakentamisen tutkimusseminaari 20.04.12 Sirje Vares, VTT 2 Korjaustarve kuntotarkastus - konsepti Korjattavien talojen
KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA ENERGIAA JÄTTEESTÄ YHTEISTYÖ LUO VAKAUTTA
YMPÄRISTÖRAPORTTI 2014 KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA Kaukolämpö on ekologinen ja energiatehokas lämmitysmuoto. Se täyttää nykyajan kiristyneet rakennusmääräykset, joten kaukolämpötaloon
Energiamääräykset 2012, soveltaminen ja jatko. Tutkimusprofessori Miimu Airaksinen
Energiamääräykset 2012, soveltaminen ja jatko Tutkimusprofessori Miimu Airaksinen 22/11/2011 2 2012 uudet energiamääräykset Koskee vain uudisrakennuksia 22/11/2011 3 Miksi uudistus? Rakennusten energiatehokkuuden