27. Puolustusministeriön hallinnonala

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "27. Puolustusministeriön hallinnonala"

Transkriptio

1 27. Puolustusministeriön hallinnonala Liite 1 s. 1(22) 20. Tulot irtaimen omaisuuden myynnistä ja rojaltimaksuista Momentille arvioidaan kertyvän nettotuloa euroa. Momentille kertyviä tuloja saa käyttää irtaimen omaisuuden myynnistä aiheutuviin menoihin, kotimaisen puolustusteollisuuden kanssa tehtävistä materiaalin vaihtosopimuksista aiheutuviin menoihin sekä muihin irtaimen omaisuuden hankinta- ja huoltomenoihin. Selvitysosa: Tulot ja menot Bruttotulot Tulot irtaimen omaisuuden myynnistä ja rojaltimaksuista Bruttomenot Irtaimen omaisuuden myynti-, hankinta- ja huoltomenot Nettotulot talousarvio talousarvio tilinpäätös Puolustushallinnon rakennuslaitoksen tulot Momentille arvioidaan kertyvän nettotuloa euroa. Momentille kertyviä tuloja saa käyttää toimintamenomäärärahojen vakiosisällön mukaisiin tarkoituksiin. Lisäksi tuloja saa käyttää myös peruskorjaus- tai perusparannusmenojen väliaikaiseen rahoittamiseen. Selvitysosa: Rakennuslaitoksen tulot kertyvät valtion maksuperustelain (150/1992) ja puolustusministeriön hallinnonalan maksullisista suoritteista annetun puolustusministeriön asetuksen (1050/2005) mukaan hinnoiteltavista suoritteista, joita puolustushallinnolle tuotetaan omakustannushintaan ja ulkopuolisille liiketaloudellisin perustein. Puolustushallinnon rakennuslaitoksen tulostavoitteet on esitetty luvussa Momentilta palkattavan henkilöstön määrä vähenee 70 henkilötyövuotta tuottavuustoimenpiteiden johdosta. Toiminnan tulot ja menot (1 000 euroa) 2006 toteutuma 2007 varsinainen talousarvio esitys Bruttotulot Bruttomenot Nettotulot :42 Sivu 1

2 s. 2(22) Maksullisen toiminnan kustannusvastaavuuslaskelma (1 000 euroa) 2006 toteutuma 2007 varsinainen talousarvio esitys Maksullisen toiminnan tuotot Maksullisen toiminnan kokonaiskustannukset Kustannusvastaavuus (tuotot - kustannukset) Kustannusvastaavuus, % talousarvio talousarvio tilinpäätös Puolustusministeriön hallinnonalan muut tulot Momentille arvioidaan kertyvän euroa. Selvitysosa: Momentille kertyvät tulot ovat sotilaalliseen kriisinhallintaan liittyviä kustannusten korvauksia ja muita tuloja, momentin määrärahoin hankitun irtaimen omaisuuden myyntituloja sekä hallinnonalan tilivirastojen sellaisia tuloja, joita ei ole budjetoitu muille momenteille. talousarvio talousarvio tilinpäätös :42 Sivu 2

3 Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Liite 1 s. 3(22) Selvitysosa: Toimintaympäristön kuvaus Suomen lähialueiden vakaus on vahvistunut Euroopan unionin ja Naton laajentumisen sekä EU:n integraation syvenemisen ansiosta. Samalla kansainvälinen tilanne on yleisesti ottaen ja myös Suomen kannalta tarkasteltuna entistä moniulotteisempi. Kansallisen suvereniteetin puolustamisen lisäksi asevoimien suorituskykyä suunnataan laajaalaisten turvallisuusuhkien sekä kansainvälisen kriisinhallinnan edellyttämien tehtävien toteuttamiseen. Suomen turvallisuuteen vaikuttavat yhä enemmän paitsi sotilaallinen myös taloudellinen ja poliittinen kehitys Euroopassa ja lähialueillamme sekä maailmanlaajuisesti. Tästä johtuen kansallinen turvallisuus perustuu enenevässä määrin perinteisen kansallisen puolustuskyvyn lisäksi yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen turvaamiskykyyn kaikissa olosuhteissa ja tilanteissa sekä kykyyn reagoida ja ehkäistä kansainvälisten kriisien ja turvallisuusuhkien syntymistä kansainvälisen kriisinhallinnan ja yhteistoiminnan avulla. Toimintaympäristömme säilynee vakaana. Vaikka lähitulevaisuudessa maatamme vastaan ei kohdistune välitöntä sotilaallista uhkaa, Venäjä ylläpitää lähiympäristössämme edelleen merkittävää sotilaallista potentiaalia, joka on laadullisesti kehittynyt viime vuosina. Tämä edellyttää Suomen sotilaallisen puolustuskyvyn ylläpitämistä ja pitkäjänteistä kehittämistä. Puolustusministeriön hallinnonalan suorituskykyjen kehittämisen haasteena tulee säilymään tulevina vuosina toiminnan kattamiseen ja ylläpitoon tarvittavien resurssien riittävyys sekä teknologian hankinnan, käytön ja ylläpidon kallistuminen. Toiminnan ja talouden tasapainottamiseen tähtääviä hallinnonalan sisäisiä toimia joudutaan tästä johtuen jatkamaan kustannuspaineiden hallitsemiseksi sekä toiminnan vaikuttavuuden, taloudellisuuden, tuottavuuden ja laadun ylläpitämiseksi. Talousarvioesityksen lähtökohdat Suomen puolustuksen päämääränä on kaikissa tilanteissa taata maan itsenäisyys sekä turvata kansalaisten elinmahdollisuudet ja valtiojohdon toimintavapaus. Suomen puolustuskyky mitoitetaan siten, että koko maata puolustetaan. Tätä varten ylläpidetään yleistä asevelvollisuutta, ja puolustus rakentuu alueellisen puolustusjärjestelmän pohjalle. Kehittämällä sotilaallista yhteensopivuutta jatketaan valmiuksien luomista kansainväliseen sotilaalliseen yhteistyöhön erilaisissa kriisitilanteissa. Puolustuksen kehittämisen lähtökohtana on kansallinen puolustus, joka mahdollistaa liittoutumisen :42 Sivu 3

4 s. 4(22) Yhteiskunnalliset vaikuttavuustavoitteet Puolustuspolitiikka Puolustuspolitiikka, jolla edistetään Suomen etua, määritetään sotilaalliselle maanpuolustukselle tarkoituksenmukaiset perusteet ja tuotetaan tarvittava ohjaus hallinnonalan virastoille. Valtakunnan sotilaallinen puolustaminen Valtakunnan sotilaallinen puolustaminen, jolla ehkäistään ja torjutaan Suomeen kohdistuvat sotilaalliset uhkat. Yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen turvaaminen Puolustusministeriön hallinnonalan yhteistoimintaa ja vuorovaikutusta kehitetään muun yhteiskunnan ja viranomaisten kanssa hallinnon eri tasoilla yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen ja kohteiden turvaamiseksi. Osallistuminen kansainväliseen sotilaalliseen kriisinhallintaan Puolustushallinnon kykyä kansainväliseen yhteistoimintaan ja kansainväliseen sotilaalliseen kriisinhallintaan kehitetään ja sotilaallista kriisinhallintakykyä parannetaan kansainvälisten sitoumusten ja toimintaympäristön vaatimusten mukaisesti. Sotilaallisen kriisinhallinnan painopiste on EU:n taisteluosastoihin osallistumisessa ja siihen liittyvän suorituskyvyn luomisessa. tavoite- Vaikuttavuus asteikolla 1-5 4,0 3,4 3,5 3,2 Yhteiskunnallista vaikuttavuutta arvioidaan asteikolla 1-5 ottamalla huomioon eri painokertoimin puolustusministeriön ja sen alaisten virastojen toiminnan vaikuttavuus edellä mainittujen yhteiskunnallisten tavoitteiden toteutumisessa. Vaikuttavuustavoitteisiin liittyvät menot (milj. euroa) toteutunut 2006 toteutunut 2007 ennakoitu arvio Puolustuspolitiikka Valtakunnan sotilaallinen puolustaminen Yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen turvaaminen Osallistuminen kansainväliseen sotilaalliseen kriisinhallintaan Yhteensä Vuosien osalta kassaperusteinen toteutuma. Ei sisällä arvonlisäveromenoja eikä UM:n pääluokkaan budjetoituja kriisinhallintajoukkojen ylläpitomenoja :42 Sivu 4

5 s. 5(22) Hallinnonalan määrärahat vuosina tilinpäätös varsinainen talousarvio Muutos 2007 esitys % 01. Puolustuspolitiikka ja hallinto Puolustusministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 29. Puolustusministeriön hallinnonalan arvonlisäveromenot (arviomääräraha) 10. Sotilaallinen maanpuolustus Puolustusvoimien toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 18. Puolustusmateriaalihankinnat (siirtomääräraha v) 50. Maanpuolustusjärjestöjen toiminnan tukeminen (kiinteä määräraha) 30. Sotilaallinen kriisinhallinta (01.) Puolustusvoimien Kansainvälisen Keskuksen kotimaan toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 20. Sotilaallisen kriisinhallinnan kalustoja hallintomenot (siirtomääräraha 2 v) 95. Kurssivaihtelut (arviomääräraha) Puolustushallinnon rakennuslaitos 93. Puolustushallinnon palvelukeskus Puolustushallinnon palvelukeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Yhteensä Henkilöstön kokonaismäärä Valtuudet momenteittain (milj. euroa) 2007 varsinainen talousarvio esitys Puolustusvoimien toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Puolustusmateriaalihankinnat (siirtomääräraha 3 v) Selvitysosa: 01. Puolustuspolitiikka ja hallinto Puolustusministeriö vastaa valtioneuvoston osana ja hallinnonalansa ohjaajana puolustuspolitiikan valmistelusta ja toimeenpanosta sekä sotilaallisen maanpuolustuksen ohjauksesta. Puolustuspolitiikan valmistelun ja toimeenpanon lisäksi puolustusministeriö vastaa sotilaallisen maanpuolustuksen voimavaroista ja muista toimintaedellytyksistä, kokonaismaanpuolustuksen yhteensovittamisesta ja kansainväliseen sotilaalliseen kriisinhallintaan osallistumisesta sekä vapaaehtoisen maanpuolustuksen kehittämisestä ja yhteensovittamisesta. Talousarvioesityksen lähtökohdat Suomen turvallisuusympäristöön vaikuttaa lähialueiden ohella yhä enemmän maailmanlaajuinen sotilaallinen, poliittinen ja taloudellinen kehitys. EU on Suomelle jatkossakin tärkein viitekehys. EU-maiden keskinäinen solidaarisuus vahvistaa Euroopan vakautta ja Suomen turvallisuuspoliittista asemaa. Tämä edellyttää Suomelta soli :42 Sivu 5

6 s. 6(22) daarisuutta muita jäsenmaita kohtaan ja osallistumista yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan kehittämiseen. Sotilaallisen huoltovarmuuden riippuvuus eurooppalaisesta ja kansainvälisestä yhteistyöstä kasvaa. Huoltovarmuutemme turvaaminen edellyttää kansainvälisiä sopimusjärjestelyjä sekä pitkäkestoisia strategisia kumppanuuksia materiaalin ja palvelujen tuottajien kanssa. Kokonaismaanpuolustuksen ja yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen turvaamisen merkitys ja samalla hallinnonalojen välisen yhteistyön tarve kasvavat. Puolustushallinnon on kyettävä tiiviiseen yhteiskunnalliseen vuorovaikutukseen ja yhteistoimintaan muiden viranomaisten kanssa hallinnon eri tasoilla. Kansainvälisessä sotilaallisessa kriisinhallinnassa osallistuminen EU:n taisteluosastojen toimintaan vaikuttaa siihen, että sotilaallisen kriisinhallinnan vaativuus kasvaa. Sotilas- ja siviilitoimijoiden yhteistyö kriisinhallinnassa lisääntyy. Tarve yhteistoimintakyvyn ja uusien suorituskykyjen kehittämiseen kasvaa, mikä edellyttää panostusta korkeaan teknologiaan, laatuun ja erikoisosaamisalueiden hallitsemiseen. Suomessa julkisen ja yksityisen sektorin roolit ovat murroksessa. Julkisessa hallinnossa keskitytään lähivuosina yhä enemmän ydintoimintojen toteuttamiseen. Myös puolustushallinto joutuu tarkastelemaan toimintojaan kriittisesti ja etsimään uusia toimintatapoja, joissa korostuvat yhteiskunnan eri toimijoiden erikoistumisen ja osaamisen monipuolinen hyödyntäminen. Vaikuttavuustavoitteet Tulostavoite Puolustuspolitiikka Puolustuspolitiikan valmistelu Puolustushallinnolla on ennakoiva, ajantasainen strategia, jolla varmistetaan turvallisuusympäristön kehityksen, maanpuolustusta koskevan päätöksenteon ja tehtävien, suorituskykyjen sekä resurssien välinen tasapaino. Puolustushallinto osallistuu aktiivisesti Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittisten kantojen laatimiseen. Hallinnonalan ohjaus Hallinnonalan ohjauksella varmistetaan puolustuspoliittisten linjausten, kokonaismaanpuolustusta koskevien velvoitteiden ja sotilaallisen kriisinhallinnan asettamien vaatimusten siirtyminen käytännöksi puolustusministeriön hallinnonalalla sekä vapaaehtoisen maanpuolustusjärjestelmän kehittäminen. Kansallinen puolustus Ylläpidetään puolustusministeriön operatiivisen johtamisen edellyttämää johtamis- ja päätöksentekokykyä sekä hallinnonalan tilannekuvaa. Sotilaallinen huoltovarmuus on turvattu kaikissa tilanteissa. Puolustushallinnon toimenpitein turvataan materiaalin yhteensopivuus ja kotimainen integrointi- ja ylläpitokyky sekä kriisiajan vauriokorjauskyky. Yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen turvaaminen Puolustusministeriö sovittaa turvallisuus- ja puolustusasiain komitean avustamana yhteen yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen turvaamiseen liittyvät valtioneuvostotason toiminnot väestön elinmahdollisuuksien sekä yhteiskunnan turvallisuuden ja valtion itsenäisyyden turvaamiseksi. Osallistuminen sotilaalliseen kriisinhallintaan Kyky osallistua sotilaalliseen kriisinhallintaan. Siihen osallistuminen ja sen kehittäminen perustuvat laaja-alaiseen kansainväliseen yhteistyöhön sekä EU:n että muiden puolustushallinnon alan toimijoiden kanssa, jossa korostuu sotilas- ja siviilikriisinhallinnan muodostama kokonaisuus. Kansallisella tasolla tavoitteena on rakentaa sellaiset sotilaallisen kriisinhallinnan toimintaedellytykset, yleisjärjestelyt ja keskeiset toimintaperiaatteet, jotka mahdollistavat Suomen osallistumisen kriisinhallintaan. tavoite Vaikuttavuus asteikolla :42 Sivu 6

7 01. ( ) Puolustusministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään euroa. Määrärahaa saa käyttää myös: Liite 1 s. 7(22) 1) räjähtävän materiaalin turvallisuuteen keskittyvän järjestön (Munitions Safety Information Analysis Center) ja Euroopan puolustusviraston maksuosuuksien maksamiseen, 2) ETY-järjestön luottamusta ja turvallisuutta lisäävien toimien täytäntöönpanosta sekä näistä johtuvista hallinnollisista toimista aiheutuvien menojen maksamiseen. Selvitysosa: Toiminnalliset tulostavoitteet Toiminnallinen tehokkuus Taloudellisuus 2005 toteutunut 2006 toteutunut 2007 ennakoitu arvio Menot tulosalueittain euroa euroa euroa euroa Puolustuspolitiikka Kansallinen puolustus Yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen turvaaminen Osallistuminen sotilaalliseen kriisinhallintaan Yhteensä Tuottavuus Henkilötyövuodet tulosalueittain htv htv htv htv Puolustuspolitiikka Kansallinen puolustus Yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen turvaaminen Osallistuminen sotilaalliseen kriisinhallintaan Yhteensä Henkisten voimavarojen hallinta ja kehittäminen toteutunut toteutunut ennakoitu tavoite Työtyytyväisyys (1-5) 3,3-3,4 3,4 Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa) Puolustusministeriön päärakennuksen peruskorjaus 234 Toimitilakustannukset 99 Uusi palkkausjärjestelmä 19 Siirto 1 htv momentilta Ennakollinen kustannustasotarkistus (0,5 %) 30 Tuottavuustoimenpiteet -88 Yhteensä 340 Momentilta palkattavan henkilöstön määrä vähenee 2 henkilötyövuotta tuottavuustoimenpiteiden johdosta. talousarvio talousarvio tilinpäätös :42 Sivu 7

8 s. 8(22) 29. Puolustusministeriön hallinnonalan arvonlisäveromenot (arviomääräraha) Momentille myönnetään euroa. talousarvio II lisätalousarvio talousarvio tilinpäätös Sotilaallinen maanpuolustus Selvitysosa: Puolustusvoimien tehtäviä ovat Suomen sotilaallinen puolustaminen, muiden viranomaisten tukeminen sekä osallistuminen kansainväliseen kriisinhallintaan. Näistä tärkein tehtävä on Suomen sotilaallinen puolustaminen. Talousarvioesityksen lähtökohdat Suomen puolustamisen keskeisenä lähtökohtana on turvallisuusympäristöön suhteutettu kansallinen puolustuskyky. Puolustusratkaisu perustuu alueelliseen puolustusjärjestelmään, yleiseen asevelvollisuuteen ja vahvaan maanpuolustustahtoon. Puolustusvoimat ylläpitää laajaa sotilaallisen voimankäytön ennaltaehkäisy- ja torjuntakykyä. Kehittämisen painopiste on strategisen iskun ennaltaehkäisy- ja torjuntakyvyssä. Valmiuden säätelykyky ja alueellisen koskemattomuuden valvonnan ja turvaamisen kyky ylläpidetään nykytasolla. Muita viranomaisia tuetaan Suomen sotilaalliseen puolustamiseen kehitetyillä suorituskyvyillä silloin, kun muiden viranomaisten omat voimavarat ovat tilanteeseen nähden riittämättömät. Puolustusvoimat osallistuu viranomaisyhteistyön kehittämiseen ja parantaa suorituskykyään muiden viranomaisten tukemiseksi. Kansainväliseen sotilaalliseen kriisinhallintaan osallistutaan nykytasolla. Puolustusvoimien kykyä osallistua sisällöltään nykyistä vaativimpiin ja nopeammin käynnistettäviin kriisinhallintaoperaatioihin kehitetään. Puolustusvoimien toiminnassa otetaan huomioon yhteiskunnan kehitystä ohjaavat keskeiset tekijät, joita ovat tietoyhteiskunnan ja korkean teknologian kehittyminen, globalisoituminen, verkottuminen, ekologisuuden lisääntyminen sekä yleinen pyrkimys toimintaketjujen nopeutumiseen ja tehostamiseen. Vuoden 2004 turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon perusteella jatketaan vuonna 1997 aloitettua puolustusvoimien kokonaisvaltaista rakennemuutosta, joka on osa valtionhallinnon tuottavuuden toimenpideohjelmaa. Keskeisiä tavoitteita ovat selonteossa määritettyjen suorituskykyjen käyttöönotto, tuottavuuden parantamisella aikaan saatavat hyödyt, vuoden johtamis- ja hallintojärjestelmän vakiinnuttaminen sekä osallistuminen Euroopan unionin taisteluosastoihin. Keskeisiä kehitettäviä kokonaisuuksia ovat kaikki puolustushaarat kattava puolustusvoimien yhteinen tiedustelu-, valvonta- ja johtamisjärjestelmä, puolustusvoimien iskukyky, maavoimien valmiusyhtymät, ilmapuolustus, sotilaallinen kriisinhallintakyky, meriyhteyksien turvaaminen sekä kotimaan ja ulkomaan elinkeinoelämään verkottunut logistiikka- ja huoltojärjestelmä :42 Sivu 8

9 s. 9(22) Vaikuttavuustavoitteet Tulostavoite tavoite Suorituskyky asteikolla 1 5 Valtakunnan sotilaallisen puolustamisen suorituskyky Tilannekuva Tilannekuva joka mahdollistaa riittävän strategisen tason ennakkovaroituksen saamisen. 4 Aluevalvonta Aluevalvontajärjestelmä joka pystyy alueellisen koskemattomuuden valvontaan ja alueloukkausten torjumiseen. 3 Valmius Maavoimien tulee kyetä puolustukseen koko valtakunnan alueella sekä sotilaallisten hyökkäysten ennaltaehkäisyyn ja torjumiseen muiden puolustushaarojen tukemana. Maavoimien joukkotuotanto- ja liikekannallepano-organisaation tulee mahdollistaa joukkojen joustava perustaminen tilanteen edellyttämässä laajuudessa. 3 Merivoimien tulee kyetä meriyhteyksien suojaamiseen ja meritse tapahtuvien hyökkäysten torjuntaan yhteistoiminnassa muiden puolustushaarojen kanssa. Merivoimien joukkotuotanto- ja liikekannallepano-organisaation tulee mahdollistaa joukkojen joustava perustaminen tilanteen edellyttämässä laajuudessa. 3 Ilmavoimien tulee kyetä ilmahyökkäysten torjumiseen, kauaskantoiseen tulenkäyttöön ilmasta maahan sekä lentokuljetuksiin. Ilmavoimien joukkotuotanto- ja liikekannallepano-organisaation tulee mahdollistaa joukkojen joustava perustaminen tilanteen edellyttämässä laajuudessa. 4 Pääesikunnan tulee kyetä keskittymään puolustusvoimien kokonaiskehittämiseen ja puolustushaarojen yhteisoperaatioiden suunnitteluun ja johtamiseen. 3 Muiden viranomaisten tukeminen Puolustusvoimien tulee kyetä elintärkeiden kohteiden suojaamiseen. 3,5 Puolustusvoimien tulee kyetä virka-avun antamiseen muille viranomaisille. 3,5 Sotilaallisen kriisinhallinnan tukeminen Puolustusvoimien tulee kehittää sotilaallisen kriisinhallinnan edellyttämiä kykyjä. 3,2 Puolustusvoimien tulee kyetä varustamaan kriisinhallintajoukot. 3,2 01. ( ) Puolustusvoimien toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa euroa. Määrärahaa saa käyttää myös: 1) ulkomaalaisille oppilaille annettavasta sotilaskoulutuksesta ja puolustusvoimien joukkojen kansainvälisestä harjoitustoiminnasta ja sen valmisteluista sekä muusta puolustusvoimien kansainvälisestä yhteistoiminnasta aiheutuvien menojen maksamiseen, 2) enintään euroa puolustusvoimien toiminnallisista tarpeista aiheutuvien palvelussuhdeasuntojen vuokraosuuksien maksamiseen 3) enintään euroa sotainvalideille ja sotaveteraaneille, maanpuolustustyölle sekä merkittäville urheilutapahtumille suoritettavan liiketaloudellisin perustein hinnoitellun maksullisen toiminnan hintojen alentamiseen, 4) puolustusvoimien toimintaan liittyvien kansainvälisten järjestöjen jäsenmaksuihin ja monikansallisten yhteishankintajärjestelyjen kuluosuuksiin, 5) Vapaudenristin Ritarikunnan menoihin :42 Sivu 9

10 Valtuus: Liite 1 s. 10(22) Vuonna saa tehdä puolustusvoimien toiminnan edellyttämiä materiaalin ja palvelujen hankintaan liittyviä pitkäaikaisia sopimuksia siten, että niistä saa aiheutua valtiolle menoja vuoden 2009 loppuun mennessä enintään euroa ja vuoden 2010 loppuun mennessä enintään euroa. Uuteen tilausvaltuuteen sisältyvien tavaroiden ja palvelujen hintojen tarkistuksista aiheutuvien lisämenojen maksamiseen käytetään puolustusvoimien toimintamenoihin vuosittain myönnettäviä määrärahoja. Tilausvaltuuksien maksatusmäärärahat ja niihin liittyvät indeksien ja valuuttakurssien noususta aiheutuvat lisätarpeet sekä indeksien ja valuuttakurssien alenemisesta syntyvät vähennykset budjetoidaan talousarviossa varainhoitovuoteen kuuluviksi maksuperusteisina. Selvitysosa: Toiminnalliset tulostavoitteet Toiminnallinen tehokkuus 2005 toteutunut 2006 toteutunut 2007 ennakoitu arvio Taloudellisuus Menot tulosalueittain euroa euroa euroa euroa Tilannekuva ja aluevalvonta Valmius/maavoimat Valmius/merivoimat Valmius/ilmavoimat Valmius/Pääesikunta Valmius/yhteiset Muiden viranomaisten tukeminen Sotilaallinen kriisinhallinta Yhteensä Tuottavuus Henkilötyövuodet tulosalueittain 1 htv htv htv htv Tilannekuva ja aluevalvonta Valmius/maavoimat Valmius/merivoimat Valmius/ilmavoimat Valmius/Pääesikunta Valmius/yhteiset Muiden viranomaisten tukeminen Sotilaallinen kriisinhallinta Yhteensä Asevelvollisten koulutusvuorokausien määrä/koulutuksen henkilötyövuosimäärä Pääesikunnan, puolustushaarojen ja sotilasläänien esikuntien henkilötyövuosimäärä/puolustusvoimien henkilötyövuosimäärä yht. 0,11 0,11 0,11 0,09 Materiaalin korjaamo-, huolto- ja kunnossapitotoiminnan henkilötyövuosimäärä Tuotettujen aterioiden määrä/muonituksen henkilötyövuosimäärä Henkilöstö- ja taloushallinnon henkilötyövuosimäärä Kannattavuus Maksuperustelain mukaisen maksullisen toiminnan kustannusvastaavuus -% on vähintään Sisältää momentit ja :42 Sivu 10

11 s. 11(22) Tuotokset toteutunut toteutunut ennakoitu arvio Sodan ajan joukot Maavoimat Operatiiviset joukot Valmiusprikaatit Panssariprikaati Jääkäriprikaatit Mekanisoidut taisteluosastot Helikopteripataljoona Erikoisjääkäripataljoona Ilmatorjuntaohjus- ja ilmatorjuntatykkiyksiköt Alueelliset joukot Jalkaväkiprikaatit Erilliset pataljoonat/taisteluosastot Paikallispuolustusyksiköt, maakuntajoukot Merivoimat Ohjusvenelaivueet Miinantorjuntalaivueet Miinalaivat Miinalautat Vartioveneet Rannikkojääkäripataljoonat ja erilliset rannikkojääkäriyksiköt 1+6=7 1+6=7 1+6=7 2+6=8 Rannikko-ohjuskomppaniat Meritorjuntaohjuspatterit Kiinteä ja liikkuva rannikkotykistö 11+23= = =29 4+8=12 Ilmavoimat Hornet -hävittäjälaivueet Hawk-hävittäjälaivue Valmiustukikohdat Tukilentolaivue Yhteyslentueet Henkisten voimavarojen hallinta ja kehittäminen 2006 toteutunut 2007 arvio tavoite Työtyytyväisyys (1 5) 4,0-3,8 Valtuuden käyttöön liittyvistä sitoumuksista ja sopimuksista aiheutuvat valtion menot (1 000 euroa) Valtuuden käytöstä aiheutuvat kaikki menot yhteensä KASI-järjestelmän huolto- ja ylläpitotilausvaltuus Ennen vuotta tehdyt sitoumukset KASI-järjestelmän tilausvaltuus yhteensä ItOhj90-järjestelmän huolto -tilausvaltuus Ennen vuotta tehdyt sitoumukset ItOhj90-järjestelmän huolto -tilausvaltuus yhteensä Alkeislentokoulutuksen ulkoistamisen - tilausvaltuus Ennen vuotta tehdyt sitoumukset Alkeislentokoulutuksen ulkoistamisen -tilausvaltuus yhteensä Vuoden 2006 toimintamenojen tilausvaltuus Ennen vuotta tehdyt sitoumukset Vuoden 2006 toimintamenojen tilausvaltuus yhteensä :42 Sivu 11

12 s. 12(22) NH90 koulutuspalvelut -tilausvaltuus Ennen vuotta tehdyt sitoumukset NH90 koulutuspalvelut -tilausvaltuus yhteensä Vuoden 2007 toimintamenojen tilausvaltuus Ennen vuotta tehdyt sitoumukset Vuoden 2007 toimintamenojen tilausvaltuus yhteensä Maalilaitehankinnat -tilausvaltuus Ennen vuotta tehdyt sitoumukset Maalilaitehankinnat -tilausvaltuus yhteensä Käyttöajoneuvojen hankinnat -tilausvaltuus Ennen vuotta tehdyt sitoumukset Käyttöajoneuvojen hankinnat -tilausvaltuus yhteensä Taistelijan vaatetushankinnat -tilausvaltuus Ennen vuotta tehdyt sitoumukset Taistelijan vaatetushankinnat -tilausvaltuus yhteensä Sodankylän vaatetuskorjaamon palveluhankinta -tilausvaltuus Ennen vuotta tehdyt sitoumukset Sodankylän vaatetuskorjaamon palveluhankinta - tilausvaltuus yhteensä Vuoden toimintamenojen tilausvaltuus Vuoden sitoumukset Vuoden toimintamenojen tilausvaltuus yhteensä Valtuudet yhteensä Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa) Puolustuksen välttämätön lisätarve (mm. toiminnan tason palauttaminen, rakennemuutos) Polttoainekustannukset Puolustusvoimien toiminnan ja talouden tasapainottamistoimenpiteet, siirto momentilta Puolustusvoimien Kansainvälisen Keskuksen kotimaan toimintamenot, siirto momentilta Ennakollinen kustannustasotarkistus (0,5 %) Toimitilakustannukset 901 Uusi palkkausjärjestelmä 605 Virka- ja työehtosopimus 117 Sota-arkiston siirtäminen Arkistolaitokselle, siirto momentille Puolustushallinnon palvelukeskuksen investoinnit, siirto momentille Siirto 1 htv momentille Yhteensä Momentilta palkattavan henkilöstön määrä vähenee 136 henkilövuotta tuottavuustoimenpiteiden johdosta. Uusi tilausvaltuus kaikkine taloudellisine seurannaisvaikutuksineen toteutetaan puolustusministeriön hallinnonalalle vuosille 2011 vahvistettujen valtiontalouden kehysten puitteissa. Aiemmin myönnettyjen tilausvaltuuksien käytöstä aiheutuu maksuja vuonna enintään euroa :42 Sivu 12

13 s. 13(22) Toiminnan menot ja tulot (1 000 euroa) 2006 toteutuma 2007 varsinainen talousarvio esitys Bruttomenot Bruttotulot Nettomenot Siirtyvät erät siirtynyt edelliseltä vuodelta siirtynyt seuraavalle vuodelle Maksullisen toiminnan kustannusvastaavuuslaskelma (1 000 euroa) 2006 toteutuma 2007 varsinainen talousarvio esitys Maksullisen toiminnan tuotot Maksullisen toiminnan kokonaiskustannukset Kustannusvastaavuus (tuotot - kustannukset) Kustannusvastaavuus, % Hintatuki Kustannusvastaavuus hintatuen jälkeen talousarvio talousarvio tilinpäätös ( ) Puolustusmateriaalihankinnat (siirtomääräraha 3 v) Momentille myönnetään euroa. Määrärahaa saa käyttää: 1) puolustusmateriaalin sekä puolustusvoimien muun kaluston ja välineistön hankkimisesta aiheutuvien menojen maksamiseen, 2) hankintaan välittömästi liittyvään tutkimus- ja kehittämistoimintaan, 3) järjestelmien testaukseen ja käyttökoulutukseen. Määrärahasta saa käyttää euroa aikaisemmin myönnetyistä tilausvaltuuksista ja niihin liittyvistä indeksi- ja valuuttakurssimuutoksista aiheutuvien menojen maksamiseen sekä euroa muihin puolustusmateriaalihankintoihin. Sen johdosta, että aikaisemmissa talousarvioissa hyväksyttyjen tilausvaltuuksien perusteella ei kaikilta osin ole ollut mahdollista tehdä sopimuksia, saa vuoden aikana tehdä sopimuksia Helikopterien huolto- ja tukeutumisjärjestelmien kehittämisen (HTH) -tilausvaltuuden sitomatta olevaa määrää vastaavasti edellyttäen, että näistä sopimuksista aiheutuvat vuotuiset maksut eivät ylitä HTH -tilausvaltuuden rahoitussuunnitelmassa esitettyjä rahamääriä :42 Sivu 13

14 Valtuus: Liite 1 s. 14(22) Vuonna saa tehdä puolustusvoimien materiaaliseen kehittämiseen liittyen (Puolustusvoimien materiaalinen kehittäminen -tilausvaltuus, PVKEH ) sopimuksia siten, että niistä aiheutuu talousarvion voimaantulopäivän valuuttakurssitasolla valtiolle menoja vuosina 2011 enintään euroa. Valtuuden käytöstä saa aiheutua mainitulla valuuttakurssitasolla valtiolle menoja vuoden loppuun mennessä enintään euroa, vuoden 2009 loppuun mennessä enintään euroa, vuoden 2010 loppuun mennessä enintään euroa ja vuoden 2011 loppuun mennessä enintään euroa. Puolustusvoimien materiaalinen kehittäminen (PVKEH ) -tilausvaltuuden enimmäismäärän mukaiset suoritukset voidaan sitoa alaa kuvaavaan hintakehitykseen vuoden ensimmäisestä vuosineljänneksestä alkaen. Tilausvaltuuksien maksatusmäärärahat ja niihin liittyvät indeksien ja valuuttakurssien noususta aiheutuvat lisätarpeet sekä indeksien ja valuuttakurssien alenemisesta syntyvät vähennykset budjetoidaan talousarviossa varainhoitovuoteen kuuluviksi maksuperusteisina. Selvitysosa: Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa) Ennakollinen kustannustason tarkistus (0,5 %) Puolustusvoimien toiminnan ja talouden tasapainottamistoimenpiteet, siirto momentille Varaosavajeiden poistaminen Yhteensä Valtuuden käyttöön liittyvistä sitoumuksista ja sopimuksista aiheutuvat valtion menot (1 000 euroa) Valtuuden käytöstä aiheutuvat kaikki menot yhteensä 3 Valmiusyhtymien varustaminen (VYV 1) Ennen vuotta tehdyt sitoumukset VYV 1 yhteensä Helikopterien huolto- ja tukeutumisjärjestelmien kehittäminen (HTH) Ennen vuotta tehdyt sitoumukset Vuoden sitoumukset HTH yhteensä Valmiusyhtymien varustamisen täydentäminen (VYV 2) Ennen vuotta tehdyt sitoumukset VYV 2 yhteensä Suomen sotataloudellisen valmiuden kehittäminen (STALVA) Ennen vuotta tehdyt sitoumukset STALVA yhteensä Ilmavoimien hävittäjätorjuntakyky (IHT 2004) Ennen vuotta tehdyt sitoumukset IHT 2004 yhteensä Ei sisällä indeksien ja valuuttakurssien muutoksista aiheutuvia menoja :42 Sivu 14

15 s. 15(22) Merivoimien ja tiedustelun kehittäminen (PVKEH 2005) Ennen vuotta tehdyt sitoumukset PVKEH 2005 yhteensä Raskas raketinheitinjärjestelmä (MLRS) Ennen vuotta tehdyt sitoumukset MLRS yhteensä Puolustusvoimien materiaalinen kehittäminen (PVKEH 2006) Ennen vuotta tehdyt sitoumukset PVKEH 2006 yhteensä Puolustusvoimien materiaalinen kehittäminen (PVKEH 2007) Vuoden sitoumukset PVKEH 2007 yhteensä Tekninen tutkimus, tuotekehitys ja hankevalmistelu (TTK-PROTO 2007) Vuoden sitoumukset TTK-PROTO 2007 yhteensä Puolustusvoimien materiaalinen kehittäminen (PVKEH ) Vuoden sitoumukset PVKEH yhteensä Valtuudet yhteensä Tilausvaltuuksien sopimusten mukaisten maksatusten lisäksi tilausvaltuuksiin liittyvien indeksien ja valuuttakurssien noususta aiheutuvien lisätarpeiden ja indeksien ja valuuttakurssien alenemisesta syntyvien vähennysten erotuksesta arvioidaan aiheutuvan euron menot vuonna. HTH-tilausvaltuuden uudistaminen johtuu siitä, että tilausvaltuuteen sisältyy materiaalihankintoja, joita koskevia sopimuksia ei ole mahdollista tai tarkoituksenmukaista tehdä ennen vuotta johtuen NH90-kuljetushelikoptereiden toimitusten myöhästymisestä. Puolustusvoimien materiaalinen kehittäminen (PVKEH ) -tilausvaltuudella luodaan kaikille puolustushaaroille yhteinen sovellusalusta ja tietopalvelujärjestelmä sekä kehitetään yhteisiä tilannekuvasovelluksia, hankitaan Hornet -kaluston ylläpitopäivityksen edellyttämää palvelua, aseistusmateriaalia sekä lentokoulutusympäristön päivitys. Tilausvaltuuden hankkeilla pyritään parantamaan puolustusvoimien integroidun tiedustelu-, valvonta- ja johtamisjärjestelmän sekä torjuntahävittäjäkaluston tarjoamaa suorituskykyä. Puolustusvoimien materiaalinen kehittäminen (PVKEH ) -tilausvaltuus kaikkine taloudellisine seurannaisvaikutuksineen toteutetaan puolustusministeriön hallinnonalalle vuosille 2011 vahvistettujen valtiontalouden kehysten puitteissa. Ulkomaisten puolustusmateriaalihankintojen osalta vastaostojen yleinen alaraja on euroa. Mikäli erityiset syyt sitä puoltavat, puolustusministeriö voi kompensaatiotoimikuntaa kuultuaan päättää, että alarajan ylittävissä hankinnoissa ei käytetä vastaostoehtoa. talousarvio talousarvio tilinpäätös :42 Sivu 15

16 50. Maanpuolustusjärjestöjen toiminnan tukeminen (kiinteä määräraha) Momentille myönnetään euroa. Määrärahaa saa käyttää: 1) Maanpuolustusjärjestöjen toiminnan tukemiseen, Liite 1 s. 16(22) 2) Maanpuolustuskoulutusyhdistykselle (MPK) myönnettävään valtionavustukseen sille laissa vapaaehtoisesta maanpuolustuskoulutuksesta (556/2007) säädettyjen julkisten hallintotehtävien hoitamisesta aiheutuviin toimintamenoihin. Selvitysosa: Vaikuttavuustavoitteet Tulostavoite Tuki valtakunnan sotilaalliselle puolustamiselle Mittari tavoite MPK:n koulutuksen painopiste on sotilaallisessa ja sotilaallisia valmiuksia palvelevassa koulutuksessa, joka tukee puolustusvoimien sodan ajan joukkojen kouluttamista ja suorituskyvyn ylläpitoa sekä puolustusvoimien valmiuksia viranomaistukeen. Toiminnalliset tulostavoitteet Toiminnallinen tehokkuus Taloudellisuus Puolustusvoimien tilaamien koulutusvuorokausien osuus MPK:n koulutustoiminnasta (%) 40 tavoite MPK:lle laissa säädettyjen julkisten hallintotehtävien vuosikustannukset ovat enintään (milj. euroa) 1,565 Tuottavuus MPK:n sotilaallisen ja sotilaallisia valmiuksia palvelevan koulutuksen koulutusvuorokausimäärä/mpk:n palkatun henkilöstön henkilötyövuosimäärä Kannattavuus Maksullisen toiminnan kustannusvastaavuus -% puolustusvoimien tilaaman sotilaallisen koulutuksen osalta 100 Tuotokset ja laadunhallinta tavoite Puolustusvoimien tilaaman maakuntajoukkojen koulutuksen koulutusvuorokausimäärä Muun puolustusvoimien tilaaman koulutuksen (pl. maakuntajoukot) koulutusvuorokausimäärä Muun sotilaallisen ja sotilaallisia valmiuksia palvelevan koulutuksen koulutusvuorokausimäärä Koulutuksen laadun parantamiseksi annettavan kouluttajakoulutuksen määrä koulutuspäivinä 400 talousarvio II lisätalousarvio talousarvio tilinpäätös :42 Sivu 16

17 30. Sotilaallinen kriisinhallinta Liite 1 s. 17(22) Selvitysosa: Määrärahat suomalaisten kriisinhallintajoukkojen ylläpitomenoihin budjetoidaan ulkoasiainministeriön pääluokassa momentille (sisältää EU:n taisteluosastojen koulutus- ja valmiusajan menot sekä operaatioihin lähdettäessä palkkausmenot). Määrärahat sotilaallisen kriisinhallinnan kalusto- ja hallintomenoihin sekä tarkkailijatoiminnan menoihin budjetoidaan puolustusministeriön pääluokassa momentille tavoite Vaikuttavuustavoitteet Valmius asteikolla 1 5 Kriisinhallintaoperaatioihin osallistutaan valtiojohdon päätösten mukaisesti 4 Jatketaan eurooppalaisia kriisinhallintatavoitteita vastaavan kyvyn kehittämistä 4 1) Suomen kansainväliset valmiusjoukot: a) Seuraavilla joukoilla on täysi operointikyky vuonna jääkäripataljoona prikaatin johtamiskyky (esikuntakomppania ja viestikomppania) pioneerikomppania CIMIC-komppania NBC-osasto erikoisoperaatiojoukko elektronisen sodankäynnin osasto tiedustelulennokkiyksikkö b) Seuraavilla joukoilla on alustava operointikyky vuonna rannikkojääkäriyksikkö 2) EU:n taisteluosastot Saksa-Hollanti-Suomi-taisteluosastolla on täysi operointikyky vuonna Ruotsi-Suomi-Norja-Viro-taisteluosastolla on täysi operointikyky vuonna (valmiusvuorossa puoli vuotta 1.1. alkaen) kolmas taisteluosasto on suunnitteluasteella Ylläpidetään valmiutta osallistua uusiin operaatioihin lyhyelläkin varoitusajalla 4 EU:n nopean toiminnan joukot (valmiusvuorossa olevat taisteluosastot) ovat viiden vuorokauden lähtövalmiudessa. Suomen kansainväliset valmiusjoukot ovat 30 vuorokauden lähtövalmiudessa (01.) ( ) Puolustusvoimien Kansainvälisen Keskuksen kotimaan toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Selvitysosa: Momentti ehdotetaan poistettavaksi talousarviosta ja sen määräraha siirrettäväksi momentille talousarvio tilinpäätös ( ) Sotilaallisen kriisinhallinnan kalusto- ja hallintomenot - (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään euroa. Määrärahaa saa käyttää: 1) EU:n taisteluosastojen koulutusajan palkkaus-, muutto- ja asumismenoihin sekä siirtokorvauksiin, 2) sotilastarkkailijoiden palkkojen ja kansallisen päivärahan maksamiseen, :42 Sivu 17

18 s. 18(22) 3) valmiusjoukon palkkaus-, koulutus-, ylläpito-, varustamis-, hallinto- ja muiden kulutusmenojen sekä kansainvälisten kriisinhallintakurssien menojen maksamiseen, 4) suomalaisten kriisinhallintajoukkojen henkilöstön matkakustannusten, terveydenhoito-, kuljetus-, varustamis-, huolto-, edustus- ja hallintomenojen maksamiseen, 5) Suomen kansainväliseen kriisinhallintaan nimeämien joukkojen kehittämisohjelmasta aiheutuviin menoihin, 6) kansainvälisen kriisinhallintayhteistyön puitteissa annettavaan koulutukseen ja sen materiaalikuluihin sekä kansainvälisen kriisinhallintatyön puitteissa yksittäisille maille annettavaan tukeen puolustussektorilla ja vakauttamistehtäviin konfliktien jälkeen, 7) sellaisten kansainvälisten kriisinhallintaoperaatioiden materiaaliseen tukemiseen, joihin Suomi ei lähetä henkilöstöä tai muuten osallistu, 8) SALIS-sopimuksen mukaisen ilmakuljetusjärjestelyn Suomen maksuosuuden hallinnollisten kulujen maksamiseen. Käyttösuunnitelma 01. Suomen Kosovon kriisinhallintajoukon menot (KFOR-operaatio) Suomen Bosnia-Hertsegovinan kriisinhallintajoukon menot (EUFOR/ALTHEA-operaatio) Sotilastarkkailijatoiminnan menot SRJA:n menot (ISAF-operaatio), Afganistan YKSOS:n menot (UNMIS-operaatio), Sudan Liberian kriisinhallintaoperaation menot (UNMIL-operaatio) Kriisinhallintaoperaatioiden yhteiset menot Kriisinhallinnan joukkojen kehittämisohjelma EU:n taisteluosastojen koulutusajan palkkaus-, muutto- ja asumismenot sekä siirtokorvaukset Suomen Libanonin kriisinhallintaoperaation menot (UNIFIL-operaatio) AMIS II-operaation menot, Sudan Varalla käynnissä olevien operaatioiden lisämenoihin ja niiden jatkamiseen, mahdollisiin uusiin kriisinhallintaoperaatioihin sekä muihin kriisinhallintamenoihin Yhteensä Selvitysosa: Suomen kriisinhallintajoukkojen yhteisvahvuus on tällä hetkellä noin 800 sotilasta. Kriisinhallinnan kustannusten korvaukset ja muut tulot tuloutetaan momentille Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa) Kustannustason nousu 228 UNIFIL-operaation päättyminen Muiden operaatioiden laajuusmuutokset 180 Yhteensä talousarvio talousarvio tilinpäätös :42 Sivu 18

19 s. 19(22) 95. Kurssivaihtelut (arviomääräraha) Momentille myönnetään nettomäärärahaa euroa. Määrärahaa saa käyttää suomalaisista kriisinhallintajoukoista aiheutuvien puolustusministeriön hallinnonalan menojen laskutuksessa syntyviin kurssieroihin. talousarvio talousarvio tilinpäätös Puolustushallinnon rakennuslaitos Selvitysosa: Rakennuslaitoksen toiminta-ajatuksena on järjestää maanpuolustukselle parhaat kiinteistöpalvelut kaikissa oloissa. Rakennuslaitos toimii puolustushallinnon kiinteistöalan osaamiskeskuksena, josta puolustushallinto saa tarvitsemansa kiinteistö- ja ympäristöalan asiantuntemuksen ja niihin liittyvät palvelut. Talousarvioesityksen lähtökohdat Hallinnonalalle asetetut voimakkaat säästötavoitteet, puolustushallinnon kumppanuusohjelma sekä puolustusvoimien johtamis- ja hallintojärjestelmäuudistus edellyttävät myös Rakennuslaitoksen organisaation ja toiminnan sekä kustannustehokkuuden jatkuvaa kehittämistä. Rakennuslaitoksen toimintalinjana on asiantuntijaroolin kasvattaminen, kiinteistöpalvelujen markkinaehtoistaminen omaa palvelutuotantoa supistamalla sekä oman palvelutuotannon tehokkuuden lisääminen. Vaikuttavuustavoitteet Tulostavoite Mittari tavoite Arvio asteikolla 1-5 Sotilaallisen maanpuolustuksen tukeminen Rakennuslaitoksen suorituskykyä sotilaallisen maanpuolustuksen tukemisessa on lisätty. Yhteiskunnan tukeminen Rakennuslaitoksen suorituskykyä tukea puolustusvoimia virka-avun antamisessa yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen turvaamiseksi on lisätty. Valmiuden taso sotilaallisen maanpuolustuksen tukemisessa. Valmiuden taso yhteiskunnan häiriötilanteiden varalta. 1 Kansainvälinen yhteistoiminta ja sotilaallinen kriisinhallintakyky Rakennuslaitoksen kansainvälistä osaamista ja yhteistyötä Yhdyskunta- ja ympäristöalan puolustushallinnon kiinteistö- ja ympäristöalalla on ylläpidetty kansainvälisen osaamisen ja osallistumalla aktiivisesti kansainvälisiin seminaareihin ja yhteistyön taso. työryhmiin. Rakennuslaitoksen kykyä tukea puolustusvoimien toimintaa sotilaallisessa kriisinhallinnassa on lisätty määrittämällä rakennuslaitoksen tehtävät ja yhteistyön toimintamalli sotilaallisessa kriisinhallinnassa. Suorituskyky sotilaallisen kriisinhallinnan tukemisessa. 2 3,5 3 Toiminnalliset tulostavoitteet Rakennuslaitoksen tuloksellisuus muodostuu asiakastyytyväisyydestä, työtyytyväisyydestä, hintakehityksestä verrattuna markkinoiden hintakehitykseen, ulkoistettujen toimintojen kilpailutuksen onnistumisesta, toimitilojen ja laitteiden käytettävyyden ja energiatehokkuuden parantumisesta sekä oman työn tehokkuuden lisäämisestä :42 Sivu 19

20 Toiminnallinen tehokkuus Liite 1 s. 20(22) Varmistetaan puolustushallinnolle järjestettävien palvelujen laatu, kilpailukyky, saatavuus, ja toimintavarmuus. Lisätään palvelujen markkinaehtoisuutta turvallisuus- ja valmiuskyky huomioiden. Kiinteistöjen ylläpidon, energiapalvelujen ja asuntotoimen tunnusluvuille asetetaan seuraavat tavoitetasot: Tunnusluku 2006 toteutunut 2007 ennakoitu arvio Kiinteistönhoito Kiinteistönhoidon hintakehityksen vertailu 2,7 % -2,0 % -2,0 % Hoito /htm 2 (Ei sis. kiinteistöveroa eikä ns. käyttäjäpalveluita) 0,48 0,47 0,48 Hoito m 2 /htv Siivouspalvelut Siivouspalvelujen hintakehityksen vertailu -4,0 % -2,0 % -2,0 % Siivouspalvelut /sm 2 0,74 0,76 0,76 Siivouspalvelujen ulkoistamisaste 20 % 24 % 30 % Tekniset palvelut Vuosikorjaukset /htm 2 /kk 0,44 0,45 0,45 Teknisten palveluiden ulkoistamisaste 61 % 62 % 65 % Asuntotoimi Vuokrattavat asunnot kpl/htv Energiapalvelut Lämmön ominaiskulutus kwh/rm 3 /L 39,1 39,2 39,0 Sähkön ominaiskulutus kwh/rm 3 /S 13,7 13,0 13,0 Veden ominaiskulutus l/rm 3 /L Tuotokset ja laadunhallinta Tunnusluku 2006 toteutunut 2007 ennakoitu arvio Kiinteistöpalvelut Huoneistoala (htm 2 ) Rakennustilavuus (rm 3 ) Lämmitetty rakennustilavuus Siivouspalvelut Siivousala (sm 2 ) Tekniset palvelut Vuosikorjausprojektit (kpl) Erillistilausprojektit (kpl) Pieninvestointiprojektit (kpl) Energiapalvelut Toimitettu lämpö (MWh) Toimitettu sähkö (MWh) Toimitettu vesi (1 000 m 3 ) Rakennuttamispalvelut Valmistuneet hankesuunnitelmat (kpl) Valmistuneet hankkeet (kpl) Hallinto (sisäinen palvelukeskus) Ostolaskut (kpl) Myyntilaskut (kpl) Matkalaskut (kpl) Palkansaajien määrä/htv Asiakastyytyväisyys (1-5) 3,78 3,8 3,8 Henkisten voimavarojen hallinta ja kehittäminen Nostetaan työtyytyväisyyden tasoa panostamalla valittuihin henkilöstöpolitiikan painopistealueisiin. Tunnusluku 2006 toteutunut 2007 arvio tavoite Työtyytyväisyys (1-5) 3,57 3,7 3, :42 Sivu 20

21 s. 21(22) 93. Puolustushallinnon palvelukeskus Selvitysosa: Puolustushallinnon palvelukeskuksen toiminta-ajatuksena on tuottaa ja kehittää asiakaslähtöisesti ja kustannustehokkaasti henkilöstö- ja taloushallinnon palveluita sekä rauhan että poikkeusolojen aikana puolustushallinnon virastoille sekä muille valtion virastoille. Puolustushallinnon palvelukeskus on yksi viidestä valtiohallinnon palvelukeskuksesta ja toimii osana valtion palvelukeskusverkostoa. Talousarvioesityksen lähtökohdat Valtionhallintoon perustetaan viisi talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskusta, jotka muodostavat yhtenäisin perustein toimivan verkoston, jonka toimintatapoja, toimialaa, prosesseja ja tietojärjestelmiä kehitetään koordinoidusti yhtenäisten, yhteisten ja yhteensopivien määrittelyjen mukaisesti. Ministeriöt tekevät osaltaan ja ohjaavat hallinnonalansa virastot tekemään päätöksen talous- ja henkilöstöhallinnonpalvelujen tuottamisesta palvelukeskustoimintamallilla viimeistään vuonna Palvelukeskuksiin tukeutuminen mahdollistaa talous- ja henkilöstöhallinnon tehtävien tuottavuuden ja tehokkuuden merkittävän lisäämisen ja toiminnan laadun kehittämisen sekä henkilöstövoimavarojen vähentämisen palvelujen tuotannossa. Puolustushallinnon palvelukeskuksen tavoitteena on parantaa asiakasvirastojensa hallinnon tuottavuutta ja laatua sekä mahdollistaa asiakasvirastojen voimavarojen suuntaaminen ydintehtäviin. Palvelukeskuksen toimintalinjana on vuonna asiantuntijaroolin kasvattaminen, palvelukeskustoiminnan vakiinnuttaminen sekä oman palvelutuotannon tehokkuuden lisääminen. Palvelukeskuksesta tulee 1.1. puolustusministeriön alainen virasto. Vuoden alusta palvelukeskuksen asiakkaina ovat puolustusministeriö ja puolustusvoimat. Sillä on valmiudet tarjota talous- ja henkilöstöhallinnon palveluita myös muille valtion virastoille vuodesta alkaen. Toiminnalliset tulostavoitteet Toiminnallinen tehokkuus tavoite Taloudellisuus Ostolaskupalvelut, suorakirjattavat (euroa/lasku) 3,40 Ostolaskupalvelut, tilaukselliset (euroa/lasku) 2,90 Kirjanpito ja tilinpäätös (euroa/kirjanpidon tosite) 0,80 Käyttöomaisuuskirjanpito ja irtaimistorekisteri (euroa/käyttöomaisuusyksikkö) 10,20 Henkilöstöhallinnon palvelut yhteensä (euroa/palvelussuhde) 127,00 Palkanlaskentapalvelut ja niihin liittyvät henkilöstöhallinnon palvelut (euroa/palkkalaskelma) 10,50 Tuottavuus Ostolaskupalvelut, suorakirjattavat (laskujen määrä/htv) Ostolaskupalvelut, tilaukselliset (ostolaskurivien määrä/htv) Kirjanpito (tositemäärä/htv) Palkanlaskentapalvelut (palkkalaskelmien määrä/htv) Tuotokset ja laadunhallinta arvio Tuotokset Tuotettujen palkkalaskelmien määrä (kpl) Käsiteltyjen ostolaskujen määrä (kpl) Käsiteltyjen kirjanpitotositteiden määrä (kpl) Laadunhallinta Asteikolla 1-5 Palvelukyky ja laatu taloushallintopalveluissa (asiakastyytyväisyyskyselyn yleisarvosana) 3,5 Palvelukyky ja laatu henkilöstöhallintopalveluissa (asiakastyytyväisyyskyselyn yleisarvosana) 3, :42 Sivu 21

22 s. 22(22) Henkisten voimavarojen hallinta ja kehittäminen tavoite Työtyytyväisyyskyselyn yleisarvosana (1-5) 3,7 01. Puolustushallinnon palvelukeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa euroa. Määrärahaa saa käyttää myös enintään euroa palvelukeskuksen toiminnallisista tarpeista aiheutuvien palvelussuhdeasuntojen vuokraosuuksien maksamisen. Selvitysosa: Määräraha käytetään palvelukeskuksen toiminnan edellyttämiin investointeihin. Menot sisällytetään myöhempinä vuosina poistoina asiakasvirastoilta perittäviin korvauksiin. Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa) Puolustushallinnon palvelukeskuksen investoinnit, siirto momentilta Toiminnan menot ja tulot (1 000 euroa) 2006 toteutuma 2007 varsinainen talousarvio esitys Bruttomenot Bruttotulot Nettomenot 100 Siirtyvät erät siirtynyt edelliseltä vuodelta siirtynyt seuraavalle vuodelle talousarvio talousarvio 2006 tilinpäätös :42 Sivu 22

01. (27.01 ja 27.92) Puolustuspolitiikka ja hallinto

01. (27.01 ja 27.92) Puolustuspolitiikka ja hallinto S e l v i t y s o s a : PUOLUSTUSMINISTERIÖ 01. (27.01 ja 27.92) Puolustuspolitiikka ja hallinto Puolustusministeriö vastaa valtioneuvoston osana ja hallinnonalansa ohjaajana puolustuspolitiikan valmistelusta

Lisätiedot

Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Puolustuspolitiikka ja hallinto 29. Puolustusministeriön hallinnonalan arvonlisäveromenot (arviomääräraha) Momentille myönnetään lisäystä 900 000 euroa.

Lisätiedot

Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Puolustuspolitiikka ja hallinto 19. Puolustusministeriön hallinnonalan arvonlisäveromenot (arviomääräraha) Momentille myönnetään lisäystä 4 423 000 euroa.

Lisätiedot

01. Puolustusministeriö

01. Puolustusministeriö 01. Puolustusministeriö 19. Puolustusministeriön hallinnonalan arvonlisäveromenot (arviomääräraha) Momentille myönnetään lisäystä 30 916 000 euroa. Selvitysosa: Lisämäärärahantarve aiheutuu momentin määrärahan

Lisätiedot

Puolustusministeriön ja Puolustushallinnon rakennuslaitoksen välinen tulossopimus vuodelle 2008 LIITE 4

Puolustusministeriön ja Puolustushallinnon rakennuslaitoksen välinen tulossopimus vuodelle 2008 LIITE 4 Puolustusministeriön ja Puolustushallinnon rakennuslaitoksen välinen tulossopimus vuodelle 2008 LIITE 4 2 TULOSSOPIMUS Puolustusministeriön resurssipoliittisen osaston päällikön ja Puolustushallinnon rakennuslaitoksen

Lisätiedot

Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Puolustuspolitiikka ja hallinto 19. Puolustusministeriön hallinnonalan arvonlisäveromenot (arviomääräraha) Momentille myönnetään lisäystä 19 830 000 euroa.

Lisätiedot

12.27. Puolustusministeriön hallinnonala

12.27. Puolustusministeriön hallinnonala 12.27. Puolustusministeriön hallinnonala 01. Puolustushallinnon rakennuslaitoksen tulot Momentille arvioidaan kertyvän nettotuloa 8 000 euroa. Momentille kertyviä tuloja saa käyttää toimintamenomäärärahojen

Lisätiedot

Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Puolustuspolitiikka ja hallinto 23. Julkisen hallinnon verkkoturvallisuuden edistäminen (siirtomääräraha 3 v) Momentille myönnetään 177 887 000 euroa.

Lisätiedot

10. Sotilaallinen maanpuolustus

10. Sotilaallinen maanpuolustus 01. Puolustusvoimien toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 1 623 246 000 euroa. Valtuudet 1) Vuonna 2010 saa tehdä puolustusvoimien toiminnan edellyttämiä materiaalin

Lisätiedot

TULOSSOPIMUS. Tulossopimuksen liitteenä (LIITE 2) on esitetty periaatteet sopimuskauden aikana toteutettavasta tuloksellisuuden raportoinnista.

TULOSSOPIMUS. Tulossopimuksen liitteenä (LIITE 2) on esitetty periaatteet sopimuskauden aikana toteutettavasta tuloksellisuuden raportoinnista. FI.PLM.21099 110/2030/2008 TULOSSOPIMUS Torstaina 2.10.2007 käydyssä puolustusvoimien vuoden 2008 toimintaa koskevissa tulosneuvotteluissa sovittiin liitteessä 1 esitetyistä puolustusvoimille asetettavista

Lisätiedot

Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Selvitysosa: Suomen puolustuksen päämääränä on kaikissa tilanteissa taata maan itsenäisyys sekä turvata kansalaisten elinmahdollisuudet ja valtiojohdon toimintavapaus.

Lisätiedot

27. Puolustusministeriön hallinnonala

27. Puolustusministeriön hallinnonala 27. Puolustusministeriön hallinnonala 01. Puolustushallinnon rakennuslaitoksen tulot Momentille arvioidaan kertyvän nettotuloa 8 000 euroa. Momentille kertyviä tuloja saa käyttää toimintamenomäärärahojen

Lisätiedot

Puolustusministeriön hallinnonalan talousarvioehdotus 2016

Puolustusministeriön hallinnonalan talousarvioehdotus 2016 Puolustusministeriön hallinnonalan talousarvioehdotus 2016 Puolustusvaliokunta 7.10.2015 Mrd. euroa PLM:n hallinnonalan määrärahat 2014-2019 3 500 3 000 2,67 2,66 2,89 2,85 2,82 3,08 2 500 2 000 1 500

Lisätiedot

Valtioneuvoston Selonteko 2008

Valtioneuvoston Selonteko 2008 Valtioneuvoston Selonteko 2008 VNS 2008 Sotilaallisen toimintaympäristön yleisiä trendejä EU:n ja Naton laajentuminen sekä järjestöjen välinen yhteistyö lisännyt turvallisuutta Sotilaallisen voiman käyttö

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2017

Talousarvioesitys 2017 18. Puolustusmateriaalihankinnat (siirtomääräraha 5 v) Momentille myönnetään 475 173 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää: 1) puolustusmateriaalin hankkimisesta ja puolustusvoimien turvallisuushankinnoista

Lisätiedot

Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA S e l v i t y s o s a : Suomen puolustuksen päämääränä on kaikissa tilanteissa taata maan itsenäisyys sekä turvata kansalaisten elinmahdollisuudet ja valtiojohdon

Lisätiedot

10. Puolustusvoimat. Puolustusvoimien kassaperusteiset menot jakautuvat avain- ja tukituloksille seuraavasti (milj. euroa):

10. Puolustusvoimat. Puolustusvoimien kassaperusteiset menot jakautuvat avain- ja tukituloksille seuraavasti (milj. euroa): 10. Puolustusvoimat S e l v i t y s o s a : Puolustusvoimien kassaperusteiset menot jakautuvat avain- ja tukituloksille seuraavasti (milj. euroa): 2000 2001 2002 toteutuma ennakoitu arvio Avaintulokset:

Lisätiedot

PUOLUSTUSMINISTERIÖ OHJE 1 (9) Puolustuspoliittinen osasto FI.PLM.5182 Helsinki 29.9.2004 10945/2010/2003

PUOLUSTUSMINISTERIÖ OHJE 1 (9) Puolustuspoliittinen osasto FI.PLM.5182 Helsinki 29.9.2004 10945/2010/2003 PUOLUSTUSMINISTERIÖ OHJE 1 (9) PLM ak 10945/2010/2003-24.3.2004 Vuosien 2006-2009 toiminta- ja taloussuunnitelmien laadinta LISÄOHJE VUOSIEN 2006-2009 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMIEN LAADIN- NALLE Ohessa

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2016

Talousarvioesitys 2016 18. Puolustusmateriaalihankinnat (siirtomääräraha 3 v) Momentille myönnetään 593 735 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää: 1) puolustusmateriaalin hankkimisesta ja puolustusvoimien turvallisuushankinnoista

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2016

Asiakirjayhdistelmä 2016 Asiakirjayhdistelmä 01. Liikenteen turvallisuusviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Talousarvio HE 30/ vp (28.9.) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 47 866 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo. Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2013.

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo. Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2013. SAATE TK-21-1084-11 2.4.2012 Valtiovarainministeriö Kirjaamo Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2013. Ehdotuksen liitteenä on peruslaskelma. Tilastokeskus ei esitä erillistä kehittämisvaihtoehtoa

Lisätiedot

Puolustusministeriön pääluokka vuoden 2017 talousarvioesityksessä. Puolustusvaliokunta

Puolustusministeriön pääluokka vuoden 2017 talousarvioesityksessä. Puolustusvaliokunta Puolustusministeriön pääluokka vuoden 2017 talousarvioesityksessä Puolustusvaliokunta 5.10.2016 PLM:n pääluokka v. 2017 talousarvioesityksessä Puolustusministeriön hallinnonalalle esitetään määrärahoja

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2016

Asiakirjayhdistelmä 2016 18. Puolustusmateriaalihankinnat (siirtomääräraha 3 v) Talousarvioesitys HE 30/2015 vp (28.9.2015) Momentille myönnetään 593 735 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää: 1) puolustusmateriaalin hankkimisesta

Lisätiedot

Puolustusministeriön ja Puolustushallinnon Palvelukeskuksen välinen tulossopimus vuodelle 2008. LIITE 5 s. 1 (6)

Puolustusministeriön ja Puolustushallinnon Palvelukeskuksen välinen tulossopimus vuodelle 2008. LIITE 5 s. 1 (6) Puolustusministeriön ja Puolustushallinnon Palvelukeskuksen välinen tulossopimus vuodelle 2008 LIITE 5 s. 1 (6) s. 2 (6) Puolustusministeriön resurssipoliittisen osaston päällikön ja Puolustushallinnon

Lisätiedot

PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALAN TALOUSARVION TOIMEENPANO- ASIAKIRJA VUODELLE 2009

PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALAN TALOUSARVION TOIMEENPANO- ASIAKIRJA VUODELLE 2009 1 (14) JAKELU Puolustusministeriön päätös nro FI.PLM.2009 1351/20.01.01/2008-15.1.2009 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALAN TALOUSARVION TOIMEENPANO- ASIAKIRJA VUODELLE 2009 1. MÄÄRÄRAHAJAKO JA TULOSTAVOITTEET

Lisätiedot

METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2008

METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2008 1 VAIN VIRKAKÄYTTÖÖN METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2008 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 2 OSASTO 12 30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala (60.) Metsäntutkimuslaitoksen

Lisätiedot

Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Talousarvioesitys HE 30/2015 vp (28.9.2015) S e l v i t y s o s a : Toimintaympäristön kuvaus Suomen puolustusta ylläpidetään ja kehitetään toimintaympäristössä,

Lisätiedot

10. Sotilaallinen maanpuolustus

10. Sotilaallinen maanpuolustus 10. Sotilaallinen maanpuolustus S e l v i t y s o s a : Puolustusvoimien tehtäviä ovat Suomen sotilaallinen puolustaminen, muiden viranomaisten tukeminen sekä osallistuminen kansainväliseen kriisinhallintaan.

Lisätiedot

10. Puolustusvoimat. Puolustusvoimien menojen jakauma tulosalueille (milj. euroa) kassaperust. toteutuma ennakoitu arvio

10. Puolustusvoimat. Puolustusvoimien menojen jakauma tulosalueille (milj. euroa) kassaperust. toteutuma ennakoitu arvio S e l v i t y s o s a : Puolustusvoimien tehtävänä on: 10. Puolustusvoimat huolehtia valtakunnan maa- ja vesialueen sekä ilmatilan valvonnasta yhteistoiminnassa muiden valvontaviranomaisten kanssa turvata

Lisätiedot

10. Sotilaallinen maanpuolustus

10. Sotilaallinen maanpuolustus 10. Sotilaallinen maanpuolustus S e l v i t y s o s a : Puolustusvoimien tärkein tehtävä on Suomen sotilaallinen puolustaminen. Tehtävä toteutetaan ylläpitämällä ajantasaista ja turvallisuusympäristöön

Lisätiedot

HE 156/2007 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2007 NELJÄNNEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 131/2007 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ

HE 156/2007 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2007 NELJÄNNEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 131/2007 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ HE 156/2007 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2007 NELJÄNNEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 131/2007 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen

Lisätiedot

SAATE TK Valtiovarainministeriö. Kirjaamo

SAATE TK Valtiovarainministeriö. Kirjaamo SAATE TK-21-975-07 9042008 Valtiovarainministeriö Kirjaamo Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2009 Liitteenä on myös Cognos Planning-järjestelmällä tehdyt rahoitustaulukot: - peruslaskelma

Lisätiedot

Pääesikunta, logistiikkaosasto

Pääesikunta, logistiikkaosasto Pääesikunta, logistiikkaosasto Sotilaallinen huoltovarmuus MTS -seminaari, 23.5.2019 Huoltovarmuus - määritelmiä Huoltovarmuus (L1390/1992, Laki huoltovarmuuden turvaamisesta) Väestön toimeentulon, maan

Lisätiedot

Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA S e l v i t y s o s a : Toimintaympäristön kuvaus Suomen puolustusta ylläpidetään ja kehitetään toimintaympäristössä, jossa toimijoiden keskinäisriippuvuus

Lisätiedot

29.88.22 ARKISTOLAITOS

29.88.22 ARKISTOLAITOS 14.3.2006 TALOUSARVIOEHDOTUS 2007 29.88.22 ARKISTOLAITOS KANSALLISARKISTO 1 29.88.22 Arkistolaitoksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Liitemuis- Momentille myönnetään nettomäärärahaa 16 435 000 euroa.

Lisätiedot

Espoo E/80/223/2015. Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2016

Espoo E/80/223/2015. Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2016 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Espoo Ei julkinen E/80/223/2015 Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2016 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS TAE 2016 1 LIITEMUISTIO Ei julkinen 32.20.01 Geologian tutkimuskeskuksen

Lisätiedot

METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2007

METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2007 1 24.3.2006 METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2007 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 2 OSASTO 12 30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala 60. Metsäntutkimuslaitoksen tulot Momentille

Lisätiedot

Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA S e l v i t y s o s a : Toimintaympäristön kuvaus Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Toimintaympäristön muutoksessa keskeisiä maailmanlaajuisia muutostrendejä ovat väestökehityksen epätasapaino,

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2016

Talousarvioesitys 2016 1(5) Talousarvioesitys 30. Tilastotoimi, taloudellinen tutkimus ja rekisterihallinto Selvitysosa: Valtion tilastotoimen tehtävänä on vastata yhteiskuntaoloja ja niiden kehitystä kuvaavien tilastojen laatimisesta

Lisätiedot

PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALAN TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖN- PANOASIAKIRJA VUODELLE 2008

PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALAN TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖN- PANOASIAKIRJA VUODELLE 2008 1 (11) JAKELU Puolustusministeriön päätös nro FI.PLM.20885 1061/2110/2007 15.1.2008 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALAN TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖN- PANOASIAKIRJA VUODELLE 2008 1. MÄÄRÄRAHAJAKO JA TULOSTAVOITTEET

Lisätiedot

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA Talousarvioesitys, Ministeriön ehdotus Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA 40. Yritysten toimintaympäristö, markkinoiden sääntely ja työelämä 05. Turvallisuus- ja kemikaaliviraston toimintamenot

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo SAATE TK-21-881-09 31.3.2010 Valtiovarainministeriö Kirjaamo Liitteenä on Tilastokeskuksen annettujen kehysten puitteisiin laadittu talousarvioehdotus vuodelle 2011. Tilastokeskuksen ehdotus vuosia 2011-2014

Lisätiedot

KULUTTAJAVIRASTON TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2012

KULUTTAJAVIRASTON TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2012 KULUTTAJAVIRASTON TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2012 KUV/1543/21/2011 01. Kuluttajaviraston toimintamenot (siirtomäärärahat 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 4 838 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää

Lisätiedot

KULUTTAJAVIRASTON TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2011

KULUTTAJAVIRASTON TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2011 KULUTTAJAVIRASTON TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE KUV/1071/21/ 01. Kuluttajaviraston toimintamenot (siirtomäärärahat 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 4 789 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää Kuluttaja-lehden

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo. Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2012.

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo. Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2012. SAATE TK-21-837-10 7.4.2011 Valtiovarainministeriö Kirjaamo Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2012. Ehdotuksen liitteenä on peruslaskelma. Tilastokeskus ei esitä erillistä kehittämisvaihtoehtoa

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 01. Opetus- ja kulttuuriministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään

Lisätiedot

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2011

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2011 TURVATEKNIIKAN KESKUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2011 Johtokunta hyväksynyt 15.3.2010 TÄSSÄ EI OLE HUOMIOITU KEVAKE-SIIRTOA 32.20. 03. Turvatekniikan keskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille

Lisätiedot

Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka 2009 Valtioneuvoston selonteko

Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka 2009 Valtioneuvoston selonteko Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka 2009 Valtioneuvoston selonteko STETEn seminaari 20.2.2009 Erityisasiantuntija Karoliina Honkanen Puolustuspoliittinen osasto Esityksen sisältö Toimintaympäristö

Lisätiedot

VISIO YHTEISKUNNAN ELINTÄRKEIDEN TOIMINTOJEN TURVAAMINEN. Väestön elinmahdollisuudet. Yhteiskunnan turvallisuus. Valtion itsenäisyys

VISIO YHTEISKUNNAN ELINTÄRKEIDEN TOIMINTOJEN TURVAAMINEN. Väestön elinmahdollisuudet. Yhteiskunnan turvallisuus. Valtion itsenäisyys Valtioneuvoston periaatepäätös 16.12.2010 VISIO YHTEISKUNNAN ELINTÄRKEIDEN TOIMINTOJEN TURVAAMINEN Väestön elinmahdollisuudet Yhteiskunnan turvallisuus Valtion itsenäisyys Talouden ja infrastruktuurin

Lisätiedot

GTK/373/02.00/2016. Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2017

GTK/373/02.00/2016. Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2017 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Ei julkinen GTK/373/02.00/2016 Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2017 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS TAE 2017 1 LIITEMUISTIO Ei julkinen 32.20.01 Geologian tutkimuskeskuksen

Lisätiedot

Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA S e l v i t y s o s a : Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Toimintaympäristön kuvaus Suomen turvallisuusympäristö on tällä hetkellä vakaa, mutta turvallisuuspoliittisia muutoksia voi syntyä

Lisätiedot

TILASTOKESKUKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2007

TILASTOKESKUKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2007 TILASTOKESKUKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2007 2 (6) Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2007 Tilastokeskuksen vuoden 2007 talousarvioehdotus perustuu Tilastokeskuksen ehdotukseen vuosia 2007-2011

Lisätiedot

05. Euroopan rakennerahastojen ohjelmien toteutus

05. Euroopan rakennerahastojen ohjelmien toteutus 05. Euroopan rakennerahastojen ohjelmien toteutus S e l v i t y s o s a : EU:n ohjelmakauden 2000 2006 sekä ohjelmakauden 2007 2013 rakennerahasto-ohjelmia rahoittavan Euroopan sosiaalirahaston toimenpiteillä

Lisätiedot

10. Sotilaallinen maanpuolustus

10. Sotilaallinen maanpuolustus Talousarvioesitys HE 95/2012 vp (17.9.2012) 10. Sotilaallinen maanpuolustus Puolustusvoimien tärkein tehtävä on Suomen sotilaallinen puolustaminen. Tehtävä toteutetaan ylläpitämällä ajantasaista ja turvallisuusympäristöön

Lisätiedot

Yhteiskunnan turvallisuusstrategia 2017 Hyväksytty valtioneuvoston periaatepäätöksenä

Yhteiskunnan turvallisuusstrategia 2017 Hyväksytty valtioneuvoston periaatepäätöksenä Yhteiskunnan turvallisuusstrategia 2017 Hyväksytty valtioneuvoston periaatepäätöksenä 2.11.2017 1 YHTEISKUNNAN TURVALLISUUSSTRATEGIAN PERUSTEET Yhteiskunnan turvallisuusstrategia (YTS) valtioneuvoston

Lisätiedot

SAATE TK Valtiovarainministeriö. Kirjaamo

SAATE TK Valtiovarainministeriö. Kirjaamo SAATE TK-21-820-06 6.6.2007 Valtiovarainministeriö Kirjaamo Liitteenä on Tilastokeskuksen päivitetty talousarvioehdotus vuodelle 2008. Liitteenä on kopiot Cognos Planning-järjestelmällä tehdyistä rahoitustaulukoista.

Lisätiedot

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS 2012

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS 2012 JULKINEN VASTA BUDJETIN JULKAISEMISEN JÄLKEEN PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS Vuoden tiedot tulossopimuksen mukaiset PRH Dnro: 147/20/11 03. Patentti- ja rekisterihallituksen toimintamenot

Lisätiedot

VEROHALLINTO

VEROHALLINTO VERO VEROHALLINTO 3.4. tehdyt VEROHALLINNON TALOUSARVIOEHDOTUS 2 12. ja 28. muut talousarviotilit Kehykset vuodelle (1000 ) 2008 toteuma TAE TAE 12. Sekalaiset tulot 12.28.11 Kuntien osuudet verotuskustannuksista

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä Sotilaallinen maanpuolustus

Asiakirjayhdistelmä Sotilaallinen maanpuolustus 10. Sotilaallinen maanpuolustus Talousarvioesitys HE 112/2013 vp (16.9.2013) S e l v i t y s o s a : Puolustusvoimien tärkein tehtävä on Suomen sotilaallinen puolustaminen. Tehtävä toteutetaan ylläpitämällä

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. (30.01, osa) Hallinto ja tutkimus 01. Maa- ja metsätalousministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa

Lisätiedot

Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA S e l v i t y s o s a : Toimintaympäristön kuvaus Suomen turvallisuusympäristö on muuttunut huonompaan suuntaan ja muutoksen arvioidaan olevan pitkäkestoinen.

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2015

Asiakirjayhdistelmä 2015 02. Hätäkeskuslaitoksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Talousarvioesitys HE 131/ vp (15.9.) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 53 318 000 euroa. S e l v i t y s o s a : Sisäministeriö asettaa Hätäkeskuslaitokselle

Lisätiedot

90. (24.90 ja 24.10, osa) Kriisinhallinta ja ulkoasiainministeriön hallinnonalan muut menot

90. (24.90 ja 24.10, osa) Kriisinhallinta ja ulkoasiainministeriön hallinnonalan muut menot 90. (24.90 ja 24.10, osa) Kriisinhallinta ja ulkoasiainministeriön hallinnonalan muut menot Siviilikriisinhallinta Suomi osallistuu kansainväliseen kriisinhallintaan ulko- ja turvallisuuspoliittisin perustein

Lisätiedot

Talousarvioesitys Sotilaallinen maanpuolustus

Talousarvioesitys Sotilaallinen maanpuolustus 10. Sotilaallinen maanpuolustus S e l v i t y s o s a : Toiminnalliset tulostavoitteet Hallinnonalan vaikuttavuuden ja puolustusvoimien toiminnallisen tuloksellisuuden tärkein tekijä on puolustusvoimien

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2014

Asiakirjayhdistelmä 2014 01. Verohallinnon toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Talousarvioesitys HE 112/2013 vp (16.9.2013) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 429 907 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää myös: 1) kansainvälisten

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 01. Maa- ja metsätalousministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä 210 000 euroa. S e l v i t y

Lisätiedot

PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALAN TALOUSARVION TOIMEENPANO- ASIAKIRJA VUODELLE 2010

PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALAN TALOUSARVION TOIMEENPANO- ASIAKIRJA VUODELLE 2010 1 (10) JAKELU Puolustusministeriön päätös nro FI.PLM.2010-140 19/20.01.01/2009-13.1.2010 ja ulkoasiainministeriön päätös nro HEL7498-1 14.1.2010 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALAN TALOUSARVION TOIMEENPANO-

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 335. Vuoden 2010 lisätalousarvio. Eduskunta on hyväksynyt seuraavan vuoden 2010 lisätalousarvion: TULOARVIOT

SISÄLLYS. N:o 335. Vuoden 2010 lisätalousarvio. Eduskunta on hyväksynyt seuraavan vuoden 2010 lisätalousarvion: TULOARVIOT SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2010 Julkaistu Helsingissä 10 päivänä toukokuuta 2010 N:o 335 SISÄLLYS N:o Sivu 335 Vuoden2010lisätalousarvio... 1297 N:o 335 Vuoden 2010 lisätalousarvio Eduskunta on hyväksynyt seuraavan

Lisätiedot

E/83/223/2011. Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2012

E/83/223/2011. Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2012 E/83/223/2011 Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2012 LIITEMUISTIO 1 32.20.01 Geologian tutkimuskeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 2010 2011 2012 toteutuma arvio arvio Henkilöstökulut

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö Kirjaamo. VM/13/02.02.01.01/2009, ohje 5.2.2009. Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2010

Valtiovarainministeriö Kirjaamo. VM/13/02.02.01.01/2009, ohje 5.2.2009. Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2010 1(5) Pvm Datum 342009 Dnro Dnr TK-21-893-08 Vastaanottaja Mottagare Valtiovarainministeriö Kirjaamo Viite Ref Asia Ärende VM/13/02020101/2009, ohje 522009 Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2010

Lisätiedot

YHTEISKUNNNAN TURVALLISUUSSTRATEGIA 2010

YHTEISKUNNNAN TURVALLISUUSSTRATEGIA 2010 YHTEISKUNNNAN TURVALLISUUSSTRATEGIA 2010 Pääsihteeri Aapo Cederberg 1 PERUSTANA KOKONAISMAANPUOLUSTUS Kokonaismaanpuolustuksella tarkoitetaan kaikkia niitä sotilaallisia ja siviilialojen toimia, joilla

Lisätiedot

PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALAN TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖN- PANOASIAKIRJA VUODELLE 2007

PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALAN TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖN- PANOASIAKIRJA VUODELLE 2007 1 (12) JAKELU Puolustusministeriön päätös nro FI.PLM.15971 1113/2110/2006 16.1.2007 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALAN TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖN- PANOASIAKIRJA VUODELLE 2007 1. MÄÄRÄRAHAJAKO JA TULOSTAVOITTEET

Lisätiedot

Suorituskykyjen kehittäminen 2015+

Suorituskykyjen kehittäminen 2015+ PE Suorituskykyjen kehittäminen 2015+ Puolustusvoimien hankepäivä 25.9.2012 1 Suorituskykyperusteisuus Suomen sotilaallisen puolustamisen toteuttaminen edellyttää turvallisuus-ympäristön sotilaalliseen

Lisätiedot

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2010

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2010 TURVATEKNIIKAN KESKUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE Johtokunta hyväksynyt 9.3.. Korjattu VN:n kehyksen mukaiseksi 6.4.. 32.20. 03. Turvatekniikan keskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille

Lisätiedot

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2009

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2009 TURVATEKNIIKAN KESKUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2009 Johtokunta hyväksynyt 14.3.2008 Korjattu 2.4.2008 Asiakirja ei ole julkinen ennen valtiovarainministeriön talousarvioehdotuksen julkistamista, joka

Lisätiedot

EI JULKINEN ENNEN BUDJETIN JULKISTAMISTA PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2006

EI JULKINEN ENNEN BUDJETIN JULKISTAMISTA PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2006 EI JULKINEN ENNEN BUDJETIN JULKISTAMISTA PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2006 Dnro 25/20/2005 PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TAE 2006 30. Yrityspolitiikka 21. Patentti- ja rekisterihallituksen

Lisätiedot

11. Lääkelaitos ja Lääkehoidon kehittämiskeskus

11. Lääkelaitos ja Lääkehoidon kehittämiskeskus 11. Lääkelaitos ja Lääkehoidon kehittämiskeskus S e l v i t y s o s a : Lääkelaitoksen tehtävänä on ylläpitää ja edistää lääkkeiden, terveydenhuollon laitteiden ja tarvikkeiden sekä verivalmisteiden käytön

Lisätiedot

29.40.02 ARKISTOLAITOS

29.40.02 ARKISTOLAITOS 8.2.2013 TALOUSAVIOEHDOTUS 2014 29.40.02 AKISTOLAITOS KANSALLISAKISTO 1 29.40.02 Arkistolaitoksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Liitemuis- Momentille myönnetään nettomäärärahaa 20 997 000 euroa.

Lisätiedot

Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA S e l v i t y s o s a : Toimintaympäristön kuvaus Suomen turvallisuusympäristö on edelleen muutoksessa. Itämeren alueen sotilasstrateginen merkitys on kasvanut

Lisätiedot

Yhteiskunnan turvallisuusstrategian perusteet

Yhteiskunnan turvallisuusstrategian perusteet Yhteiskunnan turvallisuusstrategian perusteet 1 Sisältö 10:30-11.00 YTS2017: Yhteiskunnan elintärkeät toiminnot Strategiset tehtävät Keskustelu n 5-10 min 11.30-12.00 Hybridiuhat ja informaatiovaikuttaminen

Lisätiedot

EI JULKINEN ENNEN BUDJETIN JULKISTAMISTA PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE Dnro 78/20/06

EI JULKINEN ENNEN BUDJETIN JULKISTAMISTA PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE Dnro 78/20/06 EI JULKINEN ENNEN BUDJETIN JULKISTAMISTA PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2007 Dnro 78/20/06 PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TAE 2007 30. Yrityspolitiikka 21. Patentti- ja rekisterihallituksen

Lisätiedot

Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA S e l v i t y s o s a : Toimintaympäristön kuvaus Suomen sotilaallinen toimintaympäristö on muuttunut aiempaa epävakaammaksi. Kansainvälinen turvallisuustilanne

Lisätiedot

Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA S e l v i t y s o s a : Toimintaympäristön kuvaus Suomen puolustusta ylläpidetään ja kehitetään toimintaympäristössä, jossa toimijoiden keskinäisriippuvuus

Lisätiedot

70. Viestintävirasto

70. Viestintävirasto 70. Viestintävirasto S e l v i t y s o s a : Viestintäviraston toiminnan tavoitteena ovat monipuoliset, toimivat ja turvalliset viestintäyhteydet kaikille Suomessa. Viraston vuoden painopisteitä ovat tietoturvallinen

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2016

Asiakirjayhdistelmä 2016 Asiakirjayhdistelmä 01. Maahanmuuttoviraston ja valtion vastaanottokeskusten toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Talousesitys HE 30/ vp (28.9.) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 39 229 000 euroa. 1)

Lisätiedot

Valtiovarainvaliokunnalle

Valtiovarainvaliokunnalle PUOLUSTUSVALIOKUNNAN LAUSUNTO 7/2008 vp Hallituksen esitys valtion talousarvioksi vuodelle 2009 Valtiovarainvaliokunnalle JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 19 päivänä syyskuuta 2008 lähettänyt hallituksen

Lisätiedot

Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Talousarvioesitys HE 95/2012 vp (17.9.2012) Toimintaympäristön kuvaus Suomi ylläpitää ja kehittää toimintaympäristöön nähden mitoitettua puolustuskykyä, jota

Lisätiedot

Puolustusministeriön hallinnonalan toiminta- ja taloussuunnitelma TTS

Puolustusministeriön hallinnonalan toiminta- ja taloussuunnitelma TTS Puolustusministeriön hallinnonalan toiminta- ja taloussuunnitelma Eteläinen Makasiinikatu 8 PL 31, 00131 Helsinki www.defmin.fi Kuvalähteet: Puolustusvoimat, Puolustushallinnon rakennuslaitos Taitto: Tiina

Lisätiedot

HE 134/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2017

HE 134/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2017 HE 134/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2017 Puolustusvaliokunta 11.10.2016 Tuija Karanko Puolustus- ja Ilmailuteollisuus PIA ry IA:n edustama teollisuus Suomessa

Lisätiedot

HE 134/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2017

HE 134/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2017 HE 134/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2017 Valtiovarainvaliokunnan hallinto- ja turvallisuusjaosto 13.10.2016 Tuija Karanko Puolustus- ja Ilmailuteollisuus PIA

Lisätiedot

PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALAN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITEL- MA 2009 2012 (TTS 2009 2012)

PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALAN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITEL- MA 2009 2012 (TTS 2009 2012) 1 (35) Valtiovarainministeriö Budjettiosasto PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALAN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITEL- MA 2009 2012 (TTS 2009 2012) Puolustusministeriö lähettää ohessa valtiovarainministeriölle

Lisätiedot

Kontra-amiraali Timo Junttila Puolustusvoimien henkilöstöpäällikkö

Kontra-amiraali Timo Junttila Puolustusvoimien henkilöstöpäällikkö Kontra-amiraali Timo Junttila Puolustusvoimauudistuksen tavoitteet Tavoitteena : 1. Suomen sotilaallisesta puolustuskyvystä huolehtiminen 2. Pysyvät kustannussäästöt Kiinteistömenot Henkilöstökulut Materiaalihankinnat

Lisätiedot

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS 2010

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS 2010 JULKINEN VASTA BUDJETIN JULKAI- SEMISEN JÄLKEEN PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS PRH Dnro: 55/20/09 03. Patentti- ja rekisterihallituksen toimintamenot (siirtomääräraha 3 v) Momentille

Lisätiedot

10.4.2012 E/77/223/2012. Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2013

10.4.2012 E/77/223/2012. Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2013 E/77/223/2012 Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2013 LIITEMUISTIO 1 32.20.01 Geologian tutkimuskeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 2011 2012 2013 toteutuma arvio arvio Henkilöstökulut

Lisätiedot

10. Sotilaallinen maanpuolustus

10. Sotilaallinen maanpuolustus 10. Sotilaallinen maanpuolustus S e l v i t y s o s a : Puolustusvoimien tehtäviä ovat Suomen sotilaallinen puolustaminen, muiden viranomaisten tukeminen sekä osallistuminen kansainväliseen kriisinhallintaan.

Lisätiedot

Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA S e l v i t y s o s a : Toimintaympäristön kuvaus Puolustuksen toimintaympäristö on muutoksessa. Suomen puolustusta kehitetään toimintaympäristössä, jossa

Lisätiedot

ITÄMERIHAASTE 2. kansallinen seminaari 3.12.2008

ITÄMERIHAASTE 2. kansallinen seminaari 3.12.2008 ITÄMERIHAASTE 2. kansallinen seminaari 3.12.2008 Ritva Touré 3.12.2008 1 Ritva Touré Laatujohtaja Johtava asiantuntija, tekniset palvelut Ritva Touré 3.12.2008 2 Puolustushallinnon rakennuslaitos Aluetoimisto

Lisätiedot

Talousarvioesitys Sotilaallinen maanpuolustus

Talousarvioesitys Sotilaallinen maanpuolustus 10. Sotilaallinen maanpuolustus S e l v i t y s o s a : Puolustusvoimat ylläpitää ja kehittää koko maan kattavaa alueellista puolustusjärjestelmää sekä yleistä asevelvollisuutta puolustuksen perusratkaisuina.

Lisätiedot

Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA S e l v i t y s o s a : Puolustusministeriön hallinnonalan toiminnassa otetaan huomioon sotilaallisen maanpuolustuksen kehittämistarpeet, valtiontalouden

Lisätiedot

Talousarvioesitys Tilastotoimi, taloudellinen tutkimus ja rekisterihallinto

Talousarvioesitys Tilastotoimi, taloudellinen tutkimus ja rekisterihallinto Talousarvio 30. Tilastotoimi, taloudellinen tutkimus ja rekisterihallinto S e l v i t y s o s a : Tilastokeskus on valtion tilastotoimen yleisviranomainen, joka tilastojen laadinnan lisäksi huolehtii kansallisen

Lisätiedot