01. Puolustusministeriö
|
|
|
- Ilona Heikkilä
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 01. Puolustusministeriö 19. Puolustusministeriön hallinnonalan arvonlisäveromenot (arviomääräraha) Momentille myönnetään lisäystä euroa. Selvitysosa: Lisämäärärahantarve aiheutuu momentin määrärahan mitoituksen tarkistuksesta, puolustusvoimien siirtyvien erien huomattavasta pienentymisestä ja momentille myönnetyistä lisämäärärahoista lisätalousarvio talousarvio tilinpäätös tilinpäätös Puolustusministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä euroa. Selvitysosa: Lisämäärärahan tarve aiheutuu valtion virka- ja työehtosopimuksesta lisätalousarvio talousarvio tilinpäätös tilinpäätös :04 Sivu 1
2 10. Puolustusvoimat 16. Puolustusmateriaalihankinnat (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä euroa. Määrärahasta saa käyttää euroa aikaisemmin myönnetyistä tilausvaltuuksista ja niihin liittyvistä indeksi- ja valuuttakurssimuutoksista aiheutuvien menojen maksamiseen sekä euroa muihin puolustusmateriaalihankintoihin. Vuonna 2005 saa tehdä raskaasta raketinheitinjärjestelmästä (Raskaan raketinheitinjärjestelmän tilausvaltuus, MLRS) sopimuksia siten, että niistä aiheutuu lisätalousarvion voimaantulopäivän valuuttakurssitasolla valtiolle menoja vuosina enintään euroa. Valtuuden käytöstä saa aiheutua mainitulla valuuttakurssitasolla valtiolle menoja vuoden 2005 loppuun mennessä enintään euroa, vuoden 2006 loppuun mennessä enintään euroa, vuoden 2007 loppuun mennessä enintään euroa, vuoden 2008 loppuun mennessä enintään euroa, vuoden 2009 loppuun mennessä enintään euroa ja vuoden 2010 loppuun mennessä enintään euroa. Uuden tilausvaltuuden enimmäismäärien mukaiset suoritukset voidaan sitoa alaa kuvaavaan hintakehitykseen vuoden 2005 toisesta vuosineljänneksestä alkaen. Valmiusyhtymien varustamisen tilausvaltuuden (VYV 1) menojen, yhteensä euroa, vuosittaista ajoittumista muutetaan siten, että valtuuden käytöstä saa aiheutua menoja valtiolle vuoden 2005 loppuun mennessä enintään euroa, vuoden 2006 loppuun mennessä enintään euroa, vuoden 2007 loppuun mennessä enintään euroa ja vuoden 2008 loppuun mennessä enintään euroa. Ilmapuolustuksen tukeutumisen ja toimintamahdollisuuksien turvaamisen tilausvaltuuden (ITTT) menojen, yhteensä euroa, vuosittaista ajoittumista muutetaan siten, että valtuuden käytöstä saa aiheutua menoja valtiolle vuoden 2005 loppuun mennessä enintään ja vuoden 2006 loppuun mennessä enintään euroa. Helikopterien huolto- ja tukeutumisjärjestelmien kehittämisen tilausvaltuuden (HTH) voimassaoloaikaa pidennetään vuodesta 2008 vuoteen 2011 saakka. Tilausvaltuuden menojen, yhteensä euroa, vuosittaista ajoittumista muutetaan siten, että valtuuden käytöstä saa aiheutua menoja valtiolle vuoden 2005 loppuun mennessä enintään euroa, vuoden 2006 loppuun mennessä enintään euroa, vuoden 2007 loppuun mennessä enintään euroa, vuoden 2008 loppuun mennessä enintään euroa, vuoden 2009 loppuun mennessä enintään euroa, vuoden 2010 loppuun mennessä enintään euroa ja vuoden 2011 loppuun mennessä enintään euroa. Puolustusvoimien teknisen tutkimuksen ja tuotekehityksen tilausvaltuuden (TTK) menojen, yhteensä euroa, vuosittaista ajoittumista muutetaan siten, että valtuuden käytöstä saa aiheutua menoja valtiolle vuoden 2005 loppuun mennessä enintään euroa, vuoden 2006 loppuun mennessä enintään euroa ja vuoden 2007 loppuun mennessä enintään euroa. Merivoimien ja tiedustelun kehittämisen tilausvaltuuden (PVKEH 2005) menojen, yhteensä euroa, vuosittaista ajoittumista muutetaan siten, että valtuuden käytöstä saa aiheutua menoja valtiolle vuoden 2005 loppuun mennessä enintään :04 Sivu 2
3 euroa, vuoden 2006 loppuun mennessä enintään euroa, vuoden 2007 loppuun mennessä enintään euroa ja vuoden 2008 loppuun mennessä enintään euroa. Selvitysosa: Momenttiperustelujen päätösosaan tehtyjen muutosten sekä vuoden 2004 tilinpäätöksen johdosta valtuustaulukko muuttuu seuraavaksi: Valtuuden käyttöön liittyvistä sitoumuksista ja sopimuksista aiheutuvat valtion menot (1000 euroa): Valtuuden käytöstä aiheutuvat kaikki menot yhteensä 1) Valmiusyhtymien varustaminen (VYV 1) Ennen vuotta 2005 tehdyt sitoumukset Vuoden 2005 sitoumukset VYV 1 yhteensä Tiedustelu-, valvonta- ja johtamisjärjestelmien hankkiminen (TVJ 2000) Ennen vuotta 2005 tehdyt sitoumukset Vuoden 2005 sitoumukset TVJ 2000 yhteensä Ilmapuolustuksen tukeutumisenja toimintamahdollisuuksien turvaaminen (ITTT) Ennen vuotta 2005 tehdyt sitoumukset Vuoden 2005 sitoumukset ITTT yhteensä Merivoimien uudistaminen (MUT) Ennen vuotta 2005 tehdyt sitoumukset Vuoden 2005 sitoumukset MUT yhteensä Helikopterien huolto- ja tukeutumisjärjestelmien kehittäminen (HTH) Ennen vuotta 2005 tehdyt sitoumukset Vuosina tehtävät sitoumukset HTH yhteensä Pääkaupunkiseudun puolustuksen kehittäminen (PPK) Ennen vuotta 2005 tehdyt sitoumukset Vuoden 2005 sitoumukset PPK yhteensä Puolustusvoimien tekninen tutkimusja tuotekehitys (TTK) Ennen vuotta 2005 tehdyt sitoumukset TTK yhteensä Valmiusyhtymien varustamisentäydentäminen (VYV 2) Ennen vuotta 2005 tehdyt sitoumukset Vuoden 2005 sitoumukset VYV 2 yhteensä Suomen sotataloudellisen valmiuden kehittäminen (STALVA) Ennen vuotta 2005 tehdyt sitoumukset STALVA yhteensä Suomen ja Venäjän velkakonversiosopimukseen liittyvät hankinnat Ennen vuotta 2005 tehdyt sitoumukset Velkakonversiosopimus yhteensä Hankevalmistelu ja proto 2004 (PROTO 2004) Ennen vuotta 2005 tehdyt sitoumukset PROTO 2004 yhteensä Ilmavoimien hävittäjä-torjuntakyky :04 Sivu 3
4 (IHT 2004) Ennen vuotta 2005 tehdyt sitoumukset IHT 2004 yhteensä Merivoimien ja tiedustelun kehittäminen (PVKEH 2005) Ennen vuotta 2005 tehdyt sitoumukset Vuoden 2005 sitoumukset PVKEH 2005 yhteensä Raskas raketinheitinjärjestelmä (MLRS) Ennen vuotta 2005 tehdyt sitoumukset Vuoden 2005 sitoumukset Valtuudet yhteensä ) Ei sisällä indeksien ja valuuttakurssien muutoksista aiheutuvia menoja. Tilausvaltuuksien vuosittaiseen menojen ajoitukseen esitetyt muutokset eivät vaikuta myönnettyjen tilausvaltuuksien kokonaismääriin. Aikaisemmin myönnettyjen tilausvaltuuksien menojen ajoitusmuutoksilla maksatusmäärärahat saadaan vastaamaan paremmin puolustusvoimille toimitettavien NH 90 kuljetushelikopterien viivästyneitä toimituksia sekä niihin liittyvien tukeutumisvälineiden, varaosien ja vaihtolaitteiden hankintoja sekä Hornet-kaluston ylläpitosopimusten maksuaikataulua. Ajoitusmuutokset parantavat huomattavasti myös merivoimien kehittämisohjelmaan sisältyvän Laivue 2000:n ilmatorjuntaohjushankintojen taloudellisuutta mahdollistaen samalla merivoimien suorituskyvyn rakentamisen suunnitellussa aikataulussa. Tilausvaltuuksien menoajoitusmuutokset mahdollistavat euron kohdentamisen puolustusvoimien toiminnan edellyttämiin välttämättömiin muihin puolustusmateriaalihankintoihin. Puolustusmateriaalihankintojen lisämäärärahan tarpeesta euroa aiheutuu onnettomuudessa vaurioituneen ilmavoimien Hornet-413 koneen korjaamisesta kotimaassa ja euroa tilausvaltuuksiin liittyvien indeksien ja valuuttakurssien noususta aiheutuvista lisätarpeista. Hornet-413 koneen korjaamiskustannukset vastaavat momentin tuloarvion korotusta. Tilausvaltuuksiin liittyvien indeksien ja valuuttakurssien noususta aiheutuvien lisätarpeiden ja indeksien ja valuuttakurssien alenemisesta syntyvien vähennysten erotuksesta arvioidaan aiheutuvan euron menot vuonna Raskas raketinheitinjärjestelmä tilausvaltuudella (MLRS) aloitetaan maavoimien iskukyvyn luominen sekä jalkaväkimiinat korvaavan järjestelmän hankinta lisätalousarvio talousarvio tilinpäätös tilinpäätös Puolustusvoimien toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä euroa. Selvitysosa: Lisämäärärahan tarve aiheutuu valtion virka- ja työehtosopimuksesta lisätalousarvio talousarvio tilinpäätös tilinpäätös :04 Sivu 4
5 30. Kansainvälinen rauhanturvaamistoiminta 22. Rauhanturvaamistoiminnan kalusto- ja hallintomenot (arviomääräraha) Momentille lisätään uusi käyttösuunnitelmakohta 09. YKSOS:n menot (UNMISoperaatio), nimetään uudelleen käyttösuunnitelman kohta 03. ja muutetaan käyttösuunnitelmaa seuraavasti: Muutokset käyttösuunnitelmaan (euroa) Alkuperäinen käyttösuunnitelma Muutos Muutettu käyttösuunnitelma 01. Sotilastarkkailijatoiminnan menot YKSO:n menot (UNFICYP-operaatio) YKSOE:n menot (UNMEE-operaatio) Liberian rauhanturvaoperaation menot (UNMILoperaatio) Suomen Kosovon rauhanturvajoukon menot (KFORoperaatio) Yhteiset menot Kriisinhallinnan joukkojen kehittämisohjelma Suomen Bosnia-Hertsegovinan rauhanturvajoukon menot (ALTHEA/EUFOR-operaatio) YKSOS:n menot (UNMIS-operaatio) SRJA:n menot (ISAF-operaatio) UNMEE-operaatiosta evakuoidun materiaalin korjausja huoltomenot Varalla käynnissä olevien operaatioiden lisämenoihin ja niiden jatkamiseen sekä mahdollisiin uusiin rauhanturvaamisoperaatioihin Yhteensä Selvitysosa: Suomi osallistuu uudella 3 hengen suuruisella osastolla YKjohtoiseen UNMIS-operaatioon Sudanissa huhtikuusta 2005 alkaen. Tämän johdosta momentille lisätään uusi käyttösuunnitelmakohta 09. YKSOS:n menot (UNMISoperaatio). Osastosta aiheutuvat euron suuruiset menot rahoitetaan kohdassa 20. varalla olevista määrärahoista. Käyttösuunnitelmakohta 03. on nimetty uudelleen, koska YK:n suomalainen rauhanturvajoukko Etiopiassa ja Eritreassa (YKSRJEE) on lakkautettu ja sen tilalle on perustettu YK:n suomalainen osasto Eritreassa (YKSOE) lisätalousarvio talousarvio tilinpäätös tilinpäätös :04 Sivu 5
Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA
Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Puolustuspolitiikka ja hallinto 23. Julkisen hallinnon verkkoturvallisuuden edistäminen (siirtomääräraha 3 v) Momentille myönnetään 177 887 000 euroa.
10. Sotilaallinen maanpuolustus
01. Puolustusvoimien toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 1 623 246 000 euroa. Valtuudet 1) Vuonna 2010 saa tehdä puolustusvoimien toiminnan edellyttämiä materiaalin
Asiakirjayhdistelmä 2016
18. Puolustusmateriaalihankinnat (siirtomääräraha 3 v) Talousarvioesitys HE 30/2015 vp (28.9.2015) Momentille myönnetään 593 735 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää: 1) puolustusmateriaalin hankkimisesta
Puolustusministeriön hallinnonalan talousarvioehdotus 2016
Puolustusministeriön hallinnonalan talousarvioehdotus 2016 Puolustusvaliokunta 7.10.2015 Mrd. euroa PLM:n hallinnonalan määrärahat 2014-2019 3 500 3 000 2,67 2,66 2,89 2,85 2,82 3,08 2 500 2 000 1 500
PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALAN TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖN- PANOASIAKIRJA VUODELLE 2007
1 (12) JAKELU Puolustusministeriön päätös nro FI.PLM.15971 1113/2110/2006 16.1.2007 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALAN TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖN- PANOASIAKIRJA VUODELLE 2007 1. MÄÄRÄRAHAJAKO JA TULOSTAVOITTEET
Puolustusministeriön pääluokka vuoden 2017 talousarvioesityksessä. Puolustusvaliokunta
Puolustusministeriön pääluokka vuoden 2017 talousarvioesityksessä Puolustusvaliokunta 5.10.2016 PLM:n pääluokka v. 2017 talousarvioesityksessä Puolustusministeriön hallinnonalalle esitetään määrärahoja
HE 265/2006 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2007 TALOUSARVIOTA KOSKEVAN HALLITUKSEN ESITYKSEN (HE 122/2006 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ
HE 265/2006 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2007 TALOUSARVIOTA KOSKEVAN HALLITUKSEN ESITYKSEN (HE 122/2006 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ Viitaten yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen
10. Puolustusvoimat. Puolustusvoimien menojen jakauma tulosalueille (milj. euroa) kassaperust. toteutuma ennakoitu arvio
S e l v i t y s o s a : Puolustusvoimien tehtävänä on: 10. Puolustusvoimat huolehtia valtakunnan maa- ja vesialueen sekä ilmatilan valvonnasta yhteistoiminnassa muiden valvontaviranomaisten kanssa turvata
PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALAN TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖN- PANOASIAKIRJA VUODELLE 2008
1 (11) JAKELU Puolustusministeriön päätös nro FI.PLM.20885 1061/2110/2007 15.1.2008 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALAN TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖN- PANOASIAKIRJA VUODELLE 2008 1. MÄÄRÄRAHAJAKO JA TULOSTAVOITTEET
Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA
Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA S e l v i t y s o s a : Suomen puolustuksen päämääränä on kaikissa tilanteissa taata maan itsenäisyys sekä turvata kansalaisten elinmahdollisuudet ja valtiojohdon
SISÄLLYS. N:o 577. Vuoden 2004 lisätalousarvio. Eduskunta on hyväksynyt seuraavan vuoden 2004 lisätalousarvion: TULOARVIOT.
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2004 Julkaistu Helsingissä 30 päivänä kesäkuuta 2004 N:o 577 SISÄLLYS N:o Sivu 577 Vuoden 2004 lisätalousarvio... 1589 N:o 577 Vuoden 2004 lisätalousarvio Eduskunta on hyväksynyt
Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA
Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 10. Yleissivistävä koulutus 01. Valtion yleissivistävän koulutuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä 1 300 000
Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLIN- NONALA
Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLIN- NONALA 01. Hallinto ja toimialan yhteiset menot 01. Liikenne- ja viestintäministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä
Tilintarkastuskertomus valtion tilinpäätöksen tarkastuksesta vuodelta
130/53/2012 Eduskunta 20.5.2013 Tilintarkastuskertomus valtion tilinpäätöksen tarkastuksesta vuodelta 2012 Valtiontalouden tarkastusvirasto antaa valtion tilinpäätöksen tilintarkastuksesta varainhoitovuodelta
Innovaatiorahoituskeskus Business Finlandin EHDOTUS VUODEN 2018 II LISÄTALOUSARVIOON
EI JULKINEN kunnes VM antaa oman ehdotuksensa. JulkL (621/1999) 6.1 :n 4 k Innovaatiorahoituskeskus Business Finlandin EHDOTUS VUODEN 2018 II LISÄTALOUSARVIOON Tämä asiakirja on allekirjoitettu sähköisesti.
PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALAN TALOUSARVION TOIMEENPANO- ASIAKIRJA VUODELLE 2010
1 (10) JAKELU Puolustusministeriön päätös nro FI.PLM.2010-140 19/20.01.01/2009-13.1.2010 ja ulkoasiainministeriön päätös nro HEL7498-1 14.1.2010 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALAN TALOUSARVION TOIMEENPANO-
Julkaistu Helsingissä 10 päivänä maaliskuuta 2011 203/2011. Vuoden 2011 lisätalousarvio
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 10 päivänä maaliskuuta 2011 203/2011 Vuoden 2011 lisätalousarvio Eduskunta on hyväksynyt seuraavan vuoden 2011 lisätalousarvion: TULOARVIOT Osasto 11 euroa 11.
HE 233/2014 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2014 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 207/2014 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ
HE 233/2014 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2014 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 207/2014 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ Viitaten yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin
HE 130/2007 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2007 KOLMANNEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI
HE 130/2007 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2007 KOLMANNEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin ehdotetaan, että
HE 208/2013 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2013 VIIDENNEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI
HE 208/2013 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2013 VIIDENNEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI Viitaten yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin ehdotetaan, että Eduskunta päättäisi
Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2016 ja Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2016 2019
Muistio 1 (5) Puolustusvaliokunta 22.10.2015 Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2016 ja Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2016 2019 1 Puolustusvoimien
HE 172/2004 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2004 TOISEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI
HE 172/2004 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2004 TOISEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin ehdotetaan, että Eduskunta
Asiakirjayhdistelmä 2015
02. Hätäkeskuslaitoksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Talousarvioesitys HE 131/ vp (15.9.) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 53 318 000 euroa. S e l v i t y s o s a : Sisäministeriö asettaa Hätäkeskuslaitokselle
S e l v i t y s o s a : Viitaten momentin perusteluihin tulokertymä supistuu menojen vähenemisen johdosta.
Osasto 12 SEKALAISET TULOT 30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala 01. EU:n maataloustukirahastosta saatavat tulot Momentilta vähennetään 19 000 000 euroa. S e l v i t y s o s a : Viitaten momentin
HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2018 TALOUSARVIOESITYKSEN (HE 106/2017 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ
HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2018 TALOUSARVIOESITYKSEN (HE 106/2017 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ Viitaten yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin ehdotetaan, että Eduskunta
PUOLUSTUSMINISTERIÖ 1 (23) FI.PLM.7769 Helsinki 14.4.2005 405/2110/2005
PUOLUSTUSMINISTERIÖ 1 (23) JAKELU Valtiontalouden kehykset vuosille 2006-2009 (VM:n kirje nro VM 5/214/2005 11.3.2005) VUODEN 2006 TALOUSARVIOEHDOTUSTEN LAATIMINEN 1. Perusteet ja valtiontalouden kehykset
SISÄLLYS. N:o 996. Vuoden 2005 kolmas lisätalousarvio. Eduskunta on hyväksynyt seuraavan vuoden 2005 kolmannen lisätalousarvion: TULOARVIOT.
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2005 Julkaistu Helsingissä 15 päivänä joulukuuta 2005 N:o 996 SISÄLLYS N:o Sivu 996 Vuoden 2005 kolmas lisätalousarvio... 4585 N:o 996 Vuoden 2005 kolmas lisätalousarvio Eduskunta
PUOLUSTUSMINISTERIÖ OHJE 1 (9) Puolustuspoliittinen osasto FI.PLM.5182 Helsinki 29.9.2004 10945/2010/2003
PUOLUSTUSMINISTERIÖ OHJE 1 (9) PLM ak 10945/2010/2003-24.3.2004 Vuosien 2006-2009 toiminta- ja taloussuunnitelmien laadinta LISÄOHJE VUOSIEN 2006-2009 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMIEN LAADIN- NALLE Ohessa
Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA
S e l v i t y s o s a : Toimintaympäristön kuvaus Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Toimintaympäristön muutoksessa keskeisiä maailmanlaajuisia muutostrendejä ovat väestökehityksen epätasapaino,
