18/04 Lapsi näkyväksi lastensuojelussa

Transkriptio

1 SOSIAALITURVA 18/04 Lapsi näkyväksi lastensuojelussa

2 Pääkirjoitus 23. marraskuuta 2004 Lastensuojelussa linjausten aika Lasten pahoinvointi näyttää lisääntyvän. Vaikka lapsiväestö vähenee, apua ja tukea tarvitsevien lasten määrä kasvaa. Etelä-Suomen lääninhallituksen tuoreen selvityksen mukaan erityistä tukea ja kasvatusta tarvitsevien lasten ja nuorten määrä on kasvanut lähes 40 prosenttia viimeisen viiden vuoden aikana läänin kunnissa. Ei liene yllätys, että lapsiperheiden ehkäisevät palvelut ovat vähentyneet samaan tahtiin. Säästöt yhtäällä näkyvät yleensä toisaalla.yhteiskunnan lapsi- ja perhepolitiikassa on kriittisen tutkiskelun paikka. Viime vuonna lastensuojelun asiakkaina oli noin lasta, joista valtaosa oli avohuollon asiakkaita. Lastensuojelun asiakasmäärä on yli kaksinkertaistunut kymmenessä vuodessa. Niukoista voimavaroista huolimatta lastensuojelun ammattilaiset ovat onnistuneet kehittämään palveluita ja työmenetelmiä. On syntynyt monenlaisia perhetyön muotoja, lasten vertaisryhmätoimintaa ja erilaisia yhteisöllisiä tukimuotoja. Lapsilähtöinen lähestymistapa on korostunut. Lastensuojelun eri työmuotojen vaikuttavuutta ei ole kuitenkaan juuri tutkittu. Suomen Kuntaliiton erityisasiantuntija Sirkka Rousu kirjoittaa tuonnempana tässä lehdessä, että suurin osa lastensuojelun onnistumisista jää muille kuin asianosaisille näkymättömäksi. Tiedämme myös lastensuojelun kustannuksista hyvin vähän. Ehkäisevän toiminnan kustannuksista ei ole juuri tietoa. Emme myöskään tiedä, kuinka suuri on avohuollon kustannusten osuus lastensuojelun kokonaiskuluista. Suuret kaupungit arvioivat sen olevan prosenttia, kun asiakkaista noin kaksi kolmasosaa on avohuollossa. Leijonanosan kustannuksista vie sijaishuolto. Se kuitenkin tiedetään, että kymmenen viimeisen vuoden aikana lastensuojelun sijaishuollon palveluiden rakenne on muuttunut. Alalle on perustettu paljon yksityisiä perhekoteja. Rajanveto perhehoidon ja laitoshuollon välillä on hämärtynyt. Nykyään lastenkoteihin ja perhekoteihin sijoitetaan enemmän lapsia kuin sijaisperheisiin. Palvelurakenteen muutos ei ole ollut suunniteltua eikä hallittua. Lastensuojelusta ja laajemmin koko lapsipolitiikasta ovat puuttuneet valtakunnalliset linjaukset. Sen sijaan monet kunnat ja jotkut seutukunnat ovat laatineet lapsipoliittisen ohjelman, jossa on kunnalliset tai alueelliset tavoitteet lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin kehittämiselle. Ohjelmien avulla on löydetty aiempaa selkeämpi suunta lasten ja nuorten palveluiden kehittämiselle paikallisiin tarpeisiin. Niissäkin tosin varsinainen lastensuojelu on jäänyt vähälle huomiolle. Valtakunnallisen sosiaalialan kehittämishankkeen osana toteutettava lastensuojelun kehittämisohjelma on vihdoin tarttunut työn ydinasioihin.tavoitteena on parantaa lastensuojelun perustyötä. Ohjelmalla pyritään muun muassa kehittämään lastensuojelun työmuotoja, keräämään tietoa hyvistä käytännöistä sekä vahvistamaan lapsilähtöistä ja asiakaskeskeistä työskentelyä. Vuosikausia odotettu lastensuojelulain uudistaminen on osa ohjelmaa.tämä kaikki on tärkeää, mutta lisäksi tarvitaan selkeitä lastensuojelun linjauksia. On korkea aika syventyä myös lastensuojelutyön rakenteellisiin edellytyksiin. Lea Suoninen-Erhiö SOSIAALITURVA 18/ vsk Perustettu 1912 Ilmestyy 19 kertaa vuonna 2004 Julkaisija Huoltaja-säätiö Säätiö edistää ja tukee sosiaalihuoltoon kohdistuvaa ja siihen läheisesti liittyvää tieteellistä tutkimusta, alalla toimivien ammattikoulutusta sekä valistusja tiedotustoimintaa. Isännistön puheenjohtaja Maija Perho varapuheenjohtaja Elli Aaltonen Hallitus: Aulikki Kananoja, pj. Alpo Komminaho, varapj. Päivi Ahonen Leena Niemi Riitta Pihlaja toiminnanjohtaja Ulla Salonen-Soulié p talouspäällikkö Yrjö Saarinen p Sosiaaliturvan toimitus Mannerheimintie 31 A 3, Helsinki p , fax päätoimittaja Merja Moilanen p [email protected] toimitussihteeri Erja Saarinen p [email protected] toimitussihteeri Lea Suoninen-Erhiö p [email protected] Taitto: Tero Valtonen,Vihreä Peto Oy Tilaukset ja osoitteenmuutokset Internet: p , fax [email protected] Tilaushinnat ,50 /vuosi, kestotilaus 45 /vuosi, opiskelijatilaus 24,75 /vuosi Sosiaaliturva-lehden irtonumeroita saa toimituksesta 4,20 /kpl, yli 10 kappaleen tilauksista alennus 25 %. Koulutus- ja työpaikkailmoitukset tekstin jälkeen, hinta 3,42 palstamm:ltä, palstan leveys 90 mm Hintaan lisätään alv. 22 % p , fax [email protected] Mannerheimintie 31 A 3, Helsinki Mainosilmoitukset Julkaisu Bookers Oy Sanna Laaksonen p [email protected] Kirjapaino Aikakauslehtien liiton jäsen ISSN SOSIAALITURVA 18/2004

3 Tässä numerossa Lastensuojelussa lapset jäävät usein aikuisten varjoon. Helsingissä kehitetystä lapsikeskeisestä työstä s.4. Oulussa otetaan käyttöön ydinkunta-palvelukunta-malli. Oululaiset esittelivät mallia suurimpien kaupunkien sosiaalijohdon tapaamisessa. s. 24. Ari Serkkola (vas.), Sole Molander ja Marika Rauma kuuluvat turvapuhelinpalveluja kehittävään tutkijatiimiin. s Lastensuojelussa linjausten aika Lea Suoninen-Erhiö 4 Lastensuojelun sosiaalityöntekijä kohtaa lapsen Sari-Anne Ervast & Hanna Tulensalo 6 Jyväskylässä kehitetään päivähoidon ja lastensuojelun yhteistyötä Leena Halttunen & Ansa Leinonen 8 Lasten ryhmätoimintaa juurrutetaan Helsingissä lastensuojelun avohuollon työmuodoksi Lea Suoninen-Erhiö 10 Hyvästä lastensuojelusta kannattaa aina maksaa Sirkka Rousu 12 Perhetyö tukee perheitä ja vähentää kustannuksia Mikko Reijonen Nokialla perhetyö on korjaavaa työtä Mikko Reijonen 14 Laki muuttuu ensi vuoden alusta Lähestymiskielto voidaan määrätä myös samassa asunnossa asuvalle Eva Gottberg 17 Lastensuojelulain muutosesitys eduskunnalle: Suljettu hoito tulee lailliseksi lastensuojelulaitoksissa Lea Suoninen-Erhiö 18 Suhtautuminen rangaistuksiin hämmentää kasvatuskulttuuriamme Juha-Matti Rautiainen 20 Kolumni Onko kehittämisen kentällä voittajia ja häviäjiä? Arja Jämsén 20 Fisherin eroseminaarissa tähytään tulevaisuuteen Arja Hemminki 20 Palveluja omalla kielellä perustyöstä erityispalveluihin Erja Saarinen 24 Oulusta ydinkunta-palvelukunta Merja Moilanen 26 Turvapuhelinpalveluille tulossa laatukriteerit Jouko Siirilä 28 Vanhuspalveluiden rahoitus kaipaa isoa remonttia Erja Saarinen 30 Ikääntyvä sosiaalijohto tekee pitkää päivää Erja Saarinen Kannen kuva: Eeva Mehto Seuraava Sosiaaliturva 19/04 postitetaan lukijoille 9.joulukuuta Siihen aiottujen työpaikka- ja koulutusilmoitusten on oltava toimituksessa viimeistään 1.joulukuuta SOSIAALITURVA 18/2004 3

4 Sari-Anne Ervast & Hanna Tulensalo Lastensuojelun sosiaalityöntekijä kohtaa lapsen Helsingissä on kehitetty lastensuojelun sosiaalityöntekijän työtä lapsikeskeiseksi. Lastensuojelun tilannearviossa selvitetään asioita lapsen näkökulmasta. Lapset arvostavat sitä, että heidät kohdataan ja heistä ollaan kiinnostuneita. sella. Siinä tutustutaan perheeseen. On tärkeää, että lapsi saa tietää missä ollaan, mitä lastensuojelun sosiaalityöntekijä tekee ja mitä varten perhe on kutsuttu paikalle.tapaamisessa nimetään syy, miksi lapsesta ollaan huolissaan ja sovitaan yhdessä perheen kanssa lapsen arjen ja elämäntilanteen selvittämisestä. Tilannearvio voi päättyä jo alkutapaamiseen, jos tarkempaa selvittelyä ei tarvita. Usein on kuitenkin tarpeen jatkaa selvittelyä ja tavata lasta ja vanhempia omissa tapaamisissa. ERJA SAARINEN Lastensuojelua on usein arvosteltu siitä, että lapset jäävät liian helposti aikuisten varjoon. Helsingin kaupungin Kohtaavaa lastensuojelua -hankkeessa sosiaalityöntekijät ovat etsineet uusia tapoja tehdä lapsikeskeistä työtä. Hankkeessa on kehitetty lastensuojelun avohuollon sosiaalityötä ja lapsikeskeistä lapsen ja vanhempien kanssa työskentelyä. Tilannearviovaiheeseen sekä suunnitelmalliseen muutos- ja kriisityöhön sekä sijoitusvaiheeseen on kehitetty systemaattisia työskentelyprosesseja. Hanke sai alkunsa sosiaalityöntekijöiden omasta halusta kehittää työtään. Lapsikeskeinen tilannearvio Työtä kehitetään osana perustyötä asiakastyötä tehden. Erityisesti on kehitetty lastensuojelun tilannearviota. Sillä pyritään saamaan kokonaisnäkemys lapsen tarpeista, arjesta ja elämäntilanteesta lapsen näkökulmasta. Samalla arvioidaan lapsen lastensuojelun tarvetta. Lapsen elämään liittyviä muutostarpeita selvitetään yhdessä lapsen ja vanhempien kanssa. Tilannearvion aikana sosiaalityöntekijä tapaa lasta myös yksinään.tällä varmistetaan se, että lapsi saa mahdollisuuden kertoa omista kokemuksistaan. Hänen kokemuksensa ja toiveensa tulevat selkeästi näkyviin myös suunnitelmia ja päätöksiä tehtäessä. Vastuu päätöksistä on kuitenkin aikuisilla. Tilannearvio on prosessi, joka alkaa lasten ja vanhempien yhteisellä alkutapaami- Lapsen kanssa käydään läpi arkea Kun lapsen kanssa työskennellään systemaattisesti, hänelle kerrotaan selvästi mitä tulee tapahtumaan, kuinka monta kertaa häntä tavataan ja mistä asioista tapaamisissa puhutaan. Lapsen omissa tapaamisissa käydään läpi hänen arkisia kokemuksiaan kotoa ja päiväkodista tai koulusta. Keskeisiksi teemoiksi ovat nousseet myös lapselle tärkeät ihmiset ja lapsen käsitys itsestään. Lapsen tunteet ovat merkittävänä osana kaikkien teemojen käsittelyä. Vanhemmat tavataan joko yhdessä tai erikseen tilannearvioprosessin aikana yleensä kerran.tapaamisissa kuullaan heidän näkemyksensä lapsestaan, lapsen tarpeista ja vanhempana olosta.vanhempien näkemystä omasta lapsestaan arvostetaan ja työskentely heidän kanssaan on läpinäkyvää ja avointa. Koko perhe yhteenvetotapaamiseen Lasten ja vanhempien omien tapaamisten jälkeen kokoonnutaan yhteenvetotapaamiseen, jossa on paikalla koko perhe. Sosiaalityöntekijä kirjoittaa lapselle ja vanhemmille suunnatun kirjallisen yhteenve- 4 SOSIAALITURVA 18/2004

5 don. Siihen kirjataan selvittelytyön kulku, lapsen ja vanhempien omia näkemyksiä sekä perheen voimavaroja. Sosiaalityöntekijälle on vaativaa kirjata ne kysymykset, joita tapaamiset hänessä herättivät. Jotta saataisiin aikaan dialogia osapuolten kesken, asiat kirjataan kysymysten muotoon ja niistä keskustellaan perheen kanssa. Sosiaalityöntekijä laittaa yhteenvetoon myös oman ehdotuksensa jatkotyöskentelystä. Yhteenvetotapaamisessa sovitaan siitä, tarvitaanko perheessä lastensuojelua ja jatketaanko asiakkuutta. Jos se jatkuu, sovitaan suunnitelmatapaaminen, jossa mietitään yhteenvetotapaamisen pohjalta tavoitteet suunnitelmalliselle muutostyölle. Tilannearvion tapaamiset voivat olla jo sinällään merkittävä väliintulo lapsen elämässä ja sellaisinaan hyödyllisiä muutoksen aikaansaamiseksi. Kohtaamisen haasteista myönteisiin kokemuksiin Lapsikeskeinen työskentely herättää sosiaalityöntekijöissä monenlaisia tunteita ja kysymyksiä. Vaatii rohkeutta toimia toisin ja uskaltautua kohtaamaan lapsi kokemuksineen ja tunteineen. Innostumisen ja ilon lisäksi joutuu kohtaamaan omaa epävarmuuttaan ja pelkoakin. Lasten, vanhempien ja sosiaalityöntekijöiden palaute on ollut enimmäkseen myönteistä.välillä uusi työtapa on siirtynyt käytäntöön ja välillä vanha on taas vienyt mennessään. Muutos on hidasta. Lapsen tapaamisiin ei ole aikaa Suurena haasteena systemaattiselle lasten kanssa työskentelylle sosiaalityöntekijät pitävät ajan puutetta, kiirettä ja jatkuvaa työpainetta. Asiakkaita on liikaa suhteessa voimavaroihin. Lapsikeskeisessä sosiaalityössä ajatellaan, että lapsi on niin arvokas, että hänellä on oikeus ja mahdollisuus saada sosiaalityöntekijän aikaa. Lapsen tapaamiset eivät voi tulla kaiken entisen työn lisäksi, vaan on mietittävä, mistä voi karsia tai mitä voi tehdä toisin ja miten työaikaa käytetään eri tavalla. Järjestelmällinen työskentelyote on selkiyttänyt työtä. Jotta työtä päästään kehittämään ja raivaamaan aikaa lapsen tapaamisille, tarvitaan koko työryhmän sitoutuminen ja esimiehen tuki. Muuten jäädään helposti puheen tasolle eikä käytännön työ muutu. Muut tapaavat lasta Työskentelyä lapsen kanssa ei aina mielletä sosiaalityöntekijän työhön kuuluvaksi. Monien mielestä tarvittava tieto lapsesta saadaan vanhemmilta ja yhteistyökumppaneilta. Kivaa on jutella ja puhua asiat selviksi Poika 10 vuotta Hankkeessa mukana olleiden sosiaalityöntekijöiden ja joidenkin yhteistyökumppaneiden palaute lapsikeskeisestä työskentelystä on ollut enimmäkseen myönteistä, joskaan muutos ei ole ollut kivuton. Sosiaalityöntekijän ammatti-identiteetti lastensuojelun sosiaalityöntekijänä on vahvistunut ja he ovat tunteneet olevansa itse määrittelemässä omaa työtään ja lastensuojelun tarvetta sosiaalityön näkökulmasta.tämä ei tarkoita, että he eivät tekisi yhteistyötä muiden lapsen elämässä olevien yhteistyötahojen kanssa. Kun tutustu, alko vähän tajuu ja hyvää tekee jutella. Oli tottunut, että kaikki on huonosti. Jotenkin autto näkeen miten menee. Poika 15 vuotta Lapsella on lastensuojelun asiakkaana oikeus kohdata sosiaalityöntekijänsä. Kun työntekijä tuntee lapsen ja hänen kokemuksensa, lapsen asioissa toimiminen helpottuu. Lapsi ei jää vain nimeksi asiakirjoihin tai puheeksi aikuisten välisiin keskusteluihin. Ei ole riittävästi valmiuksia Sosiaalityöntekijät saattavat tuntea, ettei heillä ole riittävästi valmiuksia tai osaamista lapsen kohtaamiseen. Myös erilaiset työvälineet saattavat tuntua vierailta eikä virastoja ole sisustettu lapsen näkökulmaa silmällä pitäen. Olemme rohkaisseet sosiaalityöntekijöitä kohtaamaan lapsia. Heille on annettu vapaus edetä omaan tahtiinsa, sillä työskentelyn muuttamiseksi tarvitaan omanlaisensa tunneprosessi ja omien asenteiden työstämistä. Työntekijät ovat saaneet lapsen tapaamisista työhön paljon iloa ja luovuutta. Joskus lasten tunteet ovat menneet työntekijän ihon alle ja tapaamiset ovat tuntuneet kuormittavilta ja raskailta, mutta silti antoisilta. Sosiaalityöntekijät ovat olleet kiinnostuneita lapsikeskeisestä koulutuksesta ja erilaisista menetelmistä ja välineistä lapsen kanssa työskenneltäessä. Sosiaalityö on pitkälti perustunut keskusteluun asiakkaan ja työntekijän välillä. Erilaiset välineet ja toiminnallisuus ovat tuoneet uutta sisältöä työhön. Keskustelun apuna on käytetty esimerkiksi erilaisia kortteja, kuten tunnepantomiimikortteja, piirtämistä ja vaikkapa leikkimistä. Työvälineet eivät ole itsetarkoitus eikä niitä ole pakko käyttää, vaan työskentelyn edellytys on aito kohtaaminen lapsen kanssa. Kukin työntekijä on saanut ottaa työvälineitä käyttöönsä oman valintansa mukaan. Hankkeessa mukana oleville työntekijöille on järjestetty tukea ja koulutusta oman työn kehittämiseen lapsikeskeiseksi. Kynnystä kokeilla lapsen kanssa työskentelyä on madallettu myös antamalla mahdollisuus kokeilla työskentelyä sellaisen työparin kanssa, jolla on jo kokemusta systemaattisesta ja yksilökohtaisesta lapsikeskeisestä työskentelystä. Vanhemmat eivät suostu Lapsikeskeinen työskentely herättää helposti pelon, että vanhemmat ohitetaan tai että he eivät kuitenkaan suostu toisenlaiseen työskentelytapaan. Usein vanhempikeskeisyyttä perustellaan sillä, että lasta autetaan parhaiten vanhempia auttamalla. Lapsikeskeisyys ei tarkoita yksinomaan lapsen kanssa työskentelyä. Lapsi on työn keskiössä, mutta vanhempia ei ole unohdettu työskentelyn ulkopuolelle. Vanhempien kanssa työskenneltäessä keskitytään lapsen asiaan. Vanhemmat ovat antaneet myönteistä palautetta työskentelyn läpinäkyvyydestä ja selkeydestä. Vain harvoin vanhemmat ovat kieltäneet lapsen omat tapaamiset. He ovat saattaneet yllättyä lastensa kokemuksista ja saada uuttakin tietoa omasta lapsestaan. Lapselle turvallisia tilanteita Erityisen haastavia lapsikeskeisyydelle ovat ne tilanteet, joissa on paikalla sekä lapsia että aikuisia. On tarkkaan mietittävä, että tilanne on lapselle turvallinen ja hyödyllinen eikä hänen tarvitse olla kuulemassa asioita, jotka eivät kuulu lapsen kokemusmaailmaan. Lapsen läsnäolon tulee määrittää tilanteen kulkua. Pelkkä lapsen läsnäolo ei ole lapsikeskeisyyttä. Siksi on tärkeää miettiä myös sitä, missä tapaamisissa ja neuvotteluissa lapsen ei ole hyvä olla paikalla. Ei anneta lapselle liikaa vastuuta Jotkut työntekijät pelkäävät, että tapaamisesta voi olla haittaa lapselle tai että hänelle annetaan liikaa vastuuta. Lapsia ei halu- SOSIAALITURVA 18/2004 5

6 Leena Halttunen & Ansa Leinonen ta leimata lastensuojelun ikävällä leimalla. Jotkut olettavat, ettei lapsi ymmärrä tai tiedä perheen asioista mitään. Lasten oma kokemus tapaamisista on yllättänyt myönteisyydellään. He ovat arvostaneet sitä, että heidät on kohdattu ja heistä on oltu kiinnostuneita. He ovat kertoneet tulleensa mielellään tapaamisiin ja he ovat antaneet niistä välitöntä ja suoraa palautetta. He toivovat usein tapaamisten jatkuvan. Lapsen kanssa työskentelyä helpottaa, jos tapaamisiin on varattu oma tila, joka on sisustettu lapsen tapaamisia varten. Lapsi arvostaa sitä, että häntä halutaan kuulla Lasten omien tapaamisten tulee olla lapsille turvallisia. Lapselle on tärkeää perustella, miksi häntä halutaan tavata ja mitä tapaamisessa esille tulleella tiedolla tehdään. Työntekijä ei saa pettää lapsen luottamusta lupaamalla hänelle sellaista, mitä ei voi pitää. Kun sosiaalityöntekijä uskaltautuu kohtaamaan lapsen ja kysyy rohkeasti vaikeistakin asioista, usein lapsi kertoo omista kokemuksistaan mielellään. Lapsi arvostaa sitä, että hänen kokemuksensa halutaan kuulla ja se uskalletaan ottaa vastaan. Lasta ei saa pakottaa puhumaan muista kuin omista kokemuksistaan eikä häntä voi muutenkaan pakottaa mihinkään sellaiseen, mitä hän ei itse halua. Hänelle on annettava mahdollisuus tuoda esiin omia kokemuksiaan ja tunteitaan, mutta hän ei ole tiedon tuottaja muiden perheenjäsentensä asioista. Tapaamisissa lapsi voi jakaa asiat turvallisen aikuisen kanssa. Ehkä hän saa mahdollisuuden puhua asioista, joista ei ole koskaan uskaltanut puhua kenenkään kanssa. Tapaamisen onnistumisen mitta ei ole lapsen avoimuus, vaan tapaaminen voi olla hyvä ja onnistunut, vaikka lapsi ei olisi puhunut sanaakaan. On hyvä muistaa, että lapsen näkökulmasta asiat voivat näyttää niin erilaisilta. Meidän aikuisten mielestä pieni asia voi lapsen mielestä olla suuri ja päinvastoin. Tiina Muukkonen ja Hanna Tulensalo ovat kirjoittaneet Lapsikeskeisen lastensuojelun sosiaalityön tilannearvion käsikirjan, jossa kuvataan tilannearvion kulku, tapaamisten sisältö ja se, millaisia välineitä lapsen kanssa on käytetty. Käsikirja löytyy internetistä hankkeen sivuilta Sari-Anne Ervast ja Hanna Tulensalo työskentelevät kehittävinä sosiaalityöntekijöinä Heikki Waris -instituutissa, joka on Helsingin kaupungin sosiaaliviraston kaupunkisosiaalityön kehittämisen, tutkimuksen ja opetuksen yksikkö. Jyväskylässä kehitetään päivähoidon ja lastensuojelun yhteistyötä Päivähoidon, lastensuojelun ja lapsen perheen väliseen yhteistyöhön lisätään suunnitelmallisuutta.yhteiset tavoitteet täsmennetään ja yhteistyöstä laaditaan sopimus. Päivähoito on lastensuojelun avohuollon käytetyimpiä tukitoimia. Yhteisiä tavoitteita ja sopimuksia perheen, lastensuojelun ja päivähoidon kesken ei kuitenkaan usein ole tarkennettu ja kirjattu. Lapsen kasvun ja kehityksen tueksi ei aina ole löytynyt riittävää moniammatillista yhteistyötä. Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksen koordinoimat kehittämishankkeet Vaikuttavuutta ja näkyvyyttä lastensuojelun avohuoltoon ja Verkostoituva erityispäivähoito tarttuivat yhteiseen haasteeseen Jyväskylässä. Sovimme päivähoidon ja lastensuojelun johtajien tapaamisessa asiakaskohtaisesta yhteistyöstä päiväkodin ja lastensuojelun sosiaalityön ja perhetyön kanssa. Olemme hanketyöntekijöinä tukeneet ammattilaisia tarkempaan ja perheelle avoimempaan yhteistyöhön. Etsimme asiakastilanteita, jossa lapsi on aloittamassa päivähoidossa lastensuojelun avohuollon tukitoimena. Pidämme tärkeänä, että myös mukaan kutsuttavat perheet ovat tietoisia uudenlaisesta työskentelystä. Tänä syksynä kaksi päiväkotia, kaksi sosiaalityöntekijää ja kaksi perhetyöntekijää alkoivat kokeilla yhteistyön tehostamista kahden perheen moniammatillisena yhteistyötiiminä. Yhteistyötä heti hoitosuhteen alkuun Päivähoidossa kaivataan suunnitelmallista yhteistyötä jo hoitosuhteen alkuun, jotta henkilökunta tietäisi, kuinka ryhtyä tukemaan lasta ja perhettä. Lastensuojelun tukitoimena annetussa päivähoidossa on tehty vähän täsmällisiä lapsikohtaisia suunnitelmia verrattuna sellaisiin tilanteisiin, joissa lapsen päivähoidon perusteena on jokin muu erityisen tuen tarve. Päivähoidon ja lastensuojelun yhteistyö alkaa usein akuuttina huolena päivähoidossa olevasta lapsesta. Päivähoidon henkilöstöllä on lastensuojelulain mukainen lakisääteinen ja salassapitosäädökset ohittava ilmoitusvelvollisuus lastensuojelun tarpeessa olevasta lapsesta. Myös lastensuojelu voi olla yhteistyön aloitteentekijä. Kun lastensuojelutarvetta selvitetään, voidaan alle kouluikäiselle lapselle esittää päivähoidon palveluita avohuollon tukitoimenpiteenä.vanhempaa ohjataan hakemaan lapselle esimerkiksi osatai kokoaikaista päivähoitopaikkaa. Joskus lapset ovat jo päivähoidossa ja lastensuojelun työskentely perheen kanssa alkaa jonkun muun tahon kuin päivähoidon aloitteesta. Myös tällöin tarvitaan perheen sekä päivähoidon ja lastensuojelun työntekijöiden yhteistä kohtaamista, jos yhteistyössä halutaan toimia päivähoidossa olevien lasten parhaaksi. Miten työtä voisi tehdä yhdessä? Olemme perhekohtaisessa yhteistyössä purkaneet auki muun muassa seuraavia työntekijöiden keskinäisiä kysymyksiä: mitä yhteydenotostani seuraa, mitä tietoa voin jakaa, miten työtä voisi tehdä yhdessä ja miten perheen arkipäivän tapahtumat näyttäytyvät lapsen kokemusmaailmassa. Työskentely aloitettiin yhteisellä keskustelulla, johon osallistuivat sosiaalityöntekijä, perhetyöntekijä ja päiväkodista lapsen ryhmän henkilöstö.työntekijät sitoutuivat yhteisen perhepalaverin järjestämiseen, johon kaikki perheen kanssa työskentelevät osallistuisivat. Yhdessä sovittiin esimerkiksi siitä, kuka kutsuu vanhemmat, mitä asioita neuvottelussa käsitellään, kenellä on vastuu palaverin etenemisestä ja miten muu keskinäinen työnjako toteutuu. Perhepalaverin jälkeen kokoonnuimme 6 SOSIAALITURVA 18/2004

7 Päivähoito on näköalapaikalla lapsen arkeen. Henkilökunnan kannattaa luottaa omiin havaintoihinsa lasten ja perheiden hyvinvoinnista ja hakea tarvittaessa lastensuojelua yhteistyökumppanikseen. vielä purkamaan käytyä neuvottelua. Kertasimme kokemuksia ja tarkensimme tulevaa työskentelyä. Hanketyöntekijöinä emme osallistuneet suoraan asiakastyöhön, vaan meidän rooliksemme muotoutui työntekijöiden yhteistyön tukeminen ja kokemusten reflektointi. Yhteistyölomake työvälineeksi Perhepalaverin tueksi olemme laatineet suunnitelmallista yhteistyötä jäsentävän lomakkeen. Tähän yhteistyösuunnitelmaan kirjataan perheen ja työntekijöiden yhteystietojen lisäksi päivähoitoa koskevia sopimuksia ja ääneen lausuttuja odotuksia ja tavoitteita yhteistyölle. Päivähoitoa koskevista sopimuksista kirjataan päivähoidolle sovittava ajanjakso ja lapsen hoitoaika viikonpäivinä ja kellonaikoina. Myös se kirjataan, kuka tuo lapsen hoitoon, kuka hakee hänet hoidosta ja kenelle muulle henkilölle lapsen saa luovuttaa. Lisäksi kirjataan se, miten vanhempi ilmoittaa päivähoitoon, jos lapsen tuonti- tai hakutilanteisiin tulee muutoksia ja mihin päivähoidosta otetaan yhteyttä, jos lasta ei tuoda hoitoon tai haeta hoidosta. Myös muita sovittavia asioita, kuten päivittäiset kuulumiset ja loma-ajat, voidaan kirjata. Varsinaista yhteistyösuunnitelmaa jäsennetään seuraavilla asioilla ja kysymyksillä: Vanhemman oma kuvaus lapsesta, mitä huomioitavaa lapsen kehityksessä on ja mitä tukea vanhempi toivoo lapselle ja itselleen päivähoidosta.vanhemmat voivat kaivata apua omaan vanhemmuuteensa ja arjen kasvatustyöhön. Yhteistyösuunnitelman kysymyksiä ovat myös miten lapsi itse on kokenut päivähoidon tätä varten kuunnellaan lapsen omia kokemuksia ja kerätään vanhempien ja työntekijöiden havaintoja ja mitä odotuksia ja tavoitteita lapsen päivähoidolle on lastensuojelun näkökulmasta. EEVA MEHTO Avoimuutta ja ajantasaista dokumentointia Lomake tukee työntekijöitä avoimeen yhteistyöhön perheen kohtaamisessa. Lastensuojeluun sisältyvä kontrolloiva tuki halutaan antaa avoimesti; yhteydenotoista ja menettelytavoista sovitaan mahdollisimman pitkälle etukäteen. Lomake yksilöityine kysymyksineen ei ole perheneuvottelussa itsetarkoitus vaan suunnitelmallista yhteistyötä jäsentävä apuväline. Se myös kannustaa ajantasaiseen dokumentointiin. Sovitut asiat kirjataan muistiin palaverin kuluessa ja allekirjoituksella varustettu kappale kopioidaan neuvottelun lopussa kaikille mukana olleille. Tähän mennessä opittua Lastensuojelu tarkoittaa muutakin kuin huostaanottoa tai tahdonvastaisia toimenpiteitä. Lastensuojelun avohuolto on päivähoidolle yhteistyön paikka ja mahdollisuus suunnitella yhdessä lapsen ja perheen tukemista. Työntekijöiden keskinäinen yhteistyö ja tarkoituksenmukainen tietojenvaihto kannattaa tehdä perheen kannalta mahdollisimman avoimesti. Ammattilaisten aloitteesta sovituissa perheneuvotteluissa kannattaa tukea vanhemman tasavertaisen osallistumisen mahdollisuuksia. Vanhemmalle on hyvä antaa yhteistyölomake etukäteen tutustuttavaksi. Työntekijävaihdosten tai päivähoidon lapsiryhmävaihdosten yhteydessä on tärkeää huolehtia tarvittavan tiedon siirtämisestä. Tiedonsiirtoa tarvitaan sekä lastensuojelun ja päivähoidon välillä että lastensuojelun tai päivähoidon sisällä. Päivähoidon henkilöstö saa perheneuvotteluissa kirjatuista yksilöidyistä sopimuksista tukea omalle toiminnalleen lapsen arkipäivän tukemisessa ja tarvittaessa myös konkreettisessa lapsen suojelussa. Yhdessä suunniteltu on puoliksi tehty Ensimmäisissä kohtaamisissa huolestutti se, millaista lisätyötä ja ylimääräistä vaivannäköä yhteistyö tuo mukanaan.yhdessä suunniteltu ja konkreettisesti toteutettu työskentely kuitenkin käytännössä säästi aikaa ja avasi uusia yhteistyön mahdollisuuksia eri ammattilaisten kesken. Yhteisesti järjestetty neuvottelu tarjosi myös perheelle mahdollisuuden kohdata lapsen ja perheen työntekijät yhtä aikaa.yhteisesti suunniteltu oli tässäkin tapauksessa puoliksi tehty. Pilottityöstä on tarkoitus levittää ja juurruttaa toimintamallia päivähoidon ja lastensuojelun yhteistyöhön Jyväskylässä ensi talven aikana. Leena Halttunen on Verkostoituva erityispäivähoito -hankkeen projektipäällikkö ja Ansa Leinonen Vaikuttavuutta ja näkyvyyttä lastensuojelun avohuoltoon -hankkeen projektityöntekijä. He työskentelevät Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksessa Koskessa. SOSIAALITURVA 18/2004 7

8 Lasten ryhmätoimintaa juurrutetaan Helsingissä lastensuojelun avohuollon työmuodoksi Lasten vertaisryhmissä lapset ovat keskiössä ja ongelmien lisäksi nousee esiin myönteisiä asioita. Lastensuojelun sosiaalityöntekijät kohtaavat haastavia perheitä, joissa vanhempien pulmat voivat olla moninaiset. Perheen tilanteesta riippuen vanhemmille ja lapsille järjestetään avohuollon tukitoimia. Tämä muutoksiin tähtäävä prosessi voi olla aikaa vievä, jopa vuosia kestävä. Lapsen ja nuoren maailmassa parikin kuukautta odottelua voi olla pitkä aika. Näin ollen on tärkeää, että lapsille järjestetään tukea viipymättä, sanoo erityissosiaalityöntekijä Pauliina Levamo. Hän työskentelee puolet työajastaan ns. Warisryhmässä, joka toteuttaa, kehittää ja arvioi lastensuojelun avohuollon ryhmätoimintaa Helsingissä. Toisen puolen työajastaan hän työskentelee lastensuojelussa Tapulin sosiaalipalvelutoimistossa. Ryhmätoiminnalla voi päästä negatiivisten asioiden kierteestä: vertaisryhmässä lapsi voi saada tietoa, ohjausta, tilaa omien kokemustensa ja tunteidensa käsittelyyn ja erityisesti vertaistukea muilta lapsilta. Joidenkin lastensuojelun asiakasperheiden tilanteet muuttuvat tiuhaan välillä mennään alamäkeä ja välillä tasaisempaa tietä! Jotta lapsen elämässä saataisiin muutosta aikaan, tarvitaan tiivistä yhteyttä. On hyvä tietää, mitä lapsen elämässä tapahtuu. Ryhmätoiminnassa työntekijä tapaa lasta viikoittain, jolloin lapsi voi melko tuoreeltaan käydä läpi perheen tapahtumia, Levamo huomauttaa. LEA SUONINEN-ERHIÖ Alpo Heikkinen ja Pauliina Levamo korostavat, että lasten ja nuorten ryhmätoiminta on lapsilähtöistä lastensuojelua. He ovat vakuuttuneita, että se on myös vaikuttava työmuoto. Varhaista puuttumista Warisryhmään kuuluva erityissosiaalityöntekijä Alpo Heikkinen pitää lasten ja nuorten ryhmätoimintaa erinomaisena varhaisen puuttumisen työmuotona. Perinteisellä lastensuojelulla on ollut avohuollossa käytössään vain vähän työvälineitä silloin, kun lapsi tai nuori oireilee, mutta asiat eivät ole vielä kriisiytyneet. Esimerkiksi vuotiaiden poikien ensimmäisiin päihdekokeiluihin ja rikoksiin lastensuojelulla ei ole ollut tehokkaita välineitä puuttua.vasta kun lapsi on vaarantanut vakavasti terveytensä ja kehityksensä, on voitu tehdä vahva interventio, väliintulo. Lapsi tai nuori saa ajallisesti ja toiminnallisesti tiivistä tukea vasta laitos- tai psykiatrisessa hoidossa. Tiivis tuki ei ole kuulunut avohuoltoon, Heikkinen täsmentää. Heikkinen työskentelee Malmin lastensuojelussa. Hän huomauttaa, että yleensä lastensuojelu perustuu lasten kanssa toimistossa tai koulussa käytäviin keskusteluihin, mutta kohtaavatko työntekijät tällöin lasten maailman ja arjen aidosti? Toimistossa työskentely on aikuislähtöinen malli. Lastensuojelun avohuollossa aikuiset ovat muutenkin usein keskiössä: huomio kiinnittyy vanhemmuuden tukeen ja tietysti vanhemmat tukea tarvitsevatkin. Lasten 8 SOSIAALITURVA 18/2004

9 Toimistossa työskentely on aikuislähtöinen malli. vertaisryhmätoiminta on täydentävä uusi menetelmä, jossa keskiössä ovat lapset. Taustalla 90-luvun projektit Lastensuojelun ryhmätoiminta virisi luvulla erilaisten projektirahoitusten turvin. Perinteiset työmuodot eivät tuntuneet kohtaavan urbaaniin lapsuuteen liittyviä ongelmia.yksin Helsingissäkin oli kymmeniä lapsi- ja nuorisotyön hankkeita, mutta niistä ei jäänyt pysyviä toimintatapoja. Ryhmätoimintaa ei sidottu lastensuojelun perustyöhön. Kokemukset vertaisryhmistä olivat kuitenkin hyviä. Lisäksi kansainvälisissä tutkimuksissa on osoitettu, että tämänkaltaisella toiminnalla pystytään katkaisemaan ainakin joidenkin lasten ja nuorten orastava päihde- ja rikoskierre. Heikkinen lisää, että vaikuttavuus näyttää olevan tiukasti sidoksissa siihen, miten varhain lapsi pääsee mukaan ryhmään. Hyviä kokemuksia on saatu erityisesti ikävuoden välille ajoittuneista väliintuloista. Sen sijaan jos vuotias nuori on jo jyrkässä alamäessä ja voi huonosti, käyttää runsaasti päihteitä, ei käy koulussa, varastelee ja elää muutenkin rajatonta elämää, toiminnasta ei ole juuri hyötyä tutkimustenkaan mukaan. Mutta esimerkiksi sijaishuollon jälkeen, kotiuttamisvaiheessa vertaisryhmä voi olla hyvä tuki lapselle tai nuorelle, Levamo huomauttaa. Jos lapsen vanhemmat käyttävät huumeita ja elävät rikollisessa alakulttuurissa, on melko todennäköistä, ettei työmuoto toimi. Ryhmään ei voi myöskään tulla liian huonokuntoisena, Levamo jatkaa. Räätälöityjä ryhmiä Lasten ja nuorten vertaisryhmät räätälöidään kohderyhmän mukaan. Helsingissä ryhmiä on järjestetty muun muassa varhaisnuorille pojille, murrosikäisille tytöille sekä alkoholiongelmaisten ja psyykkisesti sairaiden vanhempien lapsille. Heikkinen ja Levamo työskentelevät Itäja Koillis-Helsingissä, joissa lapsista peräti prosenttia on lastensuojelun avohuollon asiakkaita.vaikka ryhmätoimintaan osallistuvista lapsista valtaosa on lastensuojelun asiakkaita, se ei ole osallistumisen edellytys. Osa lapsista löytyy koulun, nuorisotyön ja perheneuvoloiden välityksellä. Olennaista onkin yhteistyö niiden tahojen kanssa, jotka ovat lasten ja nuorten kanssa tekemisissä ja tunnistavat riskit jo Mikä ihmeen Warisryhmä? Warisryhmä -niminen kehittämisverkosto muodostuu Malmin,Tapulin, Mellunkylän ja Itäkeskuksen lastensuojelun ryhmätoiminnan kehittäjistä. Kuuden työntekijän ryhmässä on lastensuojelun sosiaalityöntekijöitä ja perhetyöntekijöitä. Warisryhmään kuuluvia ihmisiä yhdistävät kiinnostus ja kokemukset lastensuojelun ryhmätoiminnasta. Sitä ryhdyttiin kehittämään syksyllä 2002 oman työn ohessa kokoontumalla keskustelemaan työn sisällöistä ja reunaehdoista.tuolloin Alpo Heikkinen työskenteli Heikki Waris -instituutissa kehittävänä sosiaalityöntekijänä. Ryhmä on edelleen verkostoitunut osaksi instituuttia. Heikkinen tekee lastensuojelun ryhmätoiminnasta ammatillista lisensiaattityötään. Ryhmä on saanut lääninhallituksen jakamaa sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämishankkeiden valtionavustusta vuosille Tarkoitus on kehittää välineitä lastensuojelun ryhmätoiminnan menetelmälliseen kuvaamiseen ja vaikuttavuuden arviointiin. ajoissa, Heikkinen huomauttaa. Ryhmiin osallistuvilla lapsilla on ollut elämässään monia pettymyksiä ja epäonnistumisia. Heitä yhdistää yleensä se, etteivät he luota itseensä eivätkä muihin ihmisiin. Ryhmätoiminnalla vahvistetaan lapsen omia voimavaroja ja elämänhallintaa. On tärkeää, että lapsen sosiaaliset taidot ja kyky työstää tunteitaan lisääntyvät. Heikkinen tähdentää, että toiminnassa on perimmiltään kysymys lapsen voimaannuttamisesta. Ryhmissä on käytetty erilaisia toiminnallisia työmenetelmiä. On oltu metsäretkillä ja leireillä. On hyödynnetty draaman keinoja ja kokoonnuttu keskusteluryhmiin. Menetelmät on valittu kohderyhmän mukaan. Pitkäkestoisissa, 1 3-vuotta kestävissä ryhmissä korostuvat kasvatus ja kuntouttava työote. Kestoltaan lyhyemmissä ryhmissä painottuu taas ohjaus, ns. psykoedukaatio. Ryhmät eivät ole terapiaryhmiä, mutta niillä voi olla terapeuttisia vaikutuksia ja merkityksiä. Heikkinen ja Levamo korostavat, että työmenetelmät ovat välineitä, joilla lasta tai nuorta autetaan käsittelemään omia tunteitaan ja kokemuksiaan. Vertaisryhmässä voi jakaa kipeitä asioita ja saada tukea ryhmän muilta jäseniltä, myös aikuisilta. Luottamuksen syntyminen on kuitenkin pitkä prosessi, jonka aikana koetellaan myös rajoja, Levamo sanoo. Heikkinen painottaakin, että ryhmätoiminnan pitää olla pitkäkestoista, säännöllistä ja laadukasta. Ryhmien pitäisi jatkaa usean vuoden ajan. Lapsilähtöistä toimintaa Lasten ja nuorten omat kokemukset ryhmätoiminnasta ovat olleet lähes poikkeuksetta myönteisiä. He ovat sitoutuneet ryhmiin. Heikkinen uskoo, että tämä on lapsilähtöisyyden ansiota: Tämä on suoraan lapsille suunnattua toimintaa, ja sikäli palvelujärjestelmässä radikaalia. Lapset osallistuvat toiminnan suunnitteluun, toteuttamiseen ja asioista päättämiseen. Lisäksi ryhmät ovat vapaaehtoisia. Ryhmätoiminnalle on lastensuojelutyössä myös eettinen peruste, sillä lastensuojelulapset ovat köyhien perheiden lapsia, joilla ei ole rahaa eikä muitakaan edellytyksiä vapaa-ajan harrastuksiin, Heikkinen huomauttaa. Tämä on suoraan lapsille suunnattua toimintaa, ja sikäli palvelujärjestelmässä radikaalia. Huonokuntoiset vanhemmat eivät pysty huolehtimaan lastensa harrastuksista. Se on näkynyt ryhmätoiminnassakin: olemme soitelleet lapsen perään, jos häntä ei ole näkynyt, Levamo kertoo. Diagnooseilla lapsi leimataan Heikkinen ja Levamo kertovat ryhmiä ohjatessaan havahtuneensa palvelujärjestelmän kliinisyyteen. Jotta oireilevaa lasta kuntoutettaisiin, hän tarvitsee diagnoosin. Esimerkiksi moni ryhmätoimintaan osallistunut lapsi on saanut diagnoosikseen käytöshäiriöinen. Jospa lasten käyttäytyminen onkin normaali reaktio sietämättömiin oloihin? Ja mitä apua lapselle on käytöshäiriödiagnoosista, jos se johtaa esimerkiksi erityisluokka- SOSIAALITURVA 18/2004 9

10 Sirkka Rousu sijoitukseen, jossa iso määrä oireilevia lapsia on koottu samaan luokkaan, Heikkinen ihmettelee. Hän sanoo pohtineensa paljon ranskalaisen filosofin Michel Foucault n ajatuksia vallasta: kun yksilö kohtaa instituutiossa ongelmia, kuten lapsi koulussa, ongelma yksilöllistetään. Vika on yksilössä, ei instituutiossa. Medikalisaatiokehitys voimistaa tätä entisestään luomalla yhä uusia diagnooseja. Ryhmissä lapset ovat suoriutuneet monista sellaisista asioista, joista heidän ei diagnoosiensa perusteella pitäisi suoriutua. Esimerkiksi koulussa liikuntatunneilta vapautuksen saanut lapsi saattaa ryhmänsä kanssa tanssia, pelata innoissaan sählyä tai vaeltaa metsässä kahdenkymmenen kilometrin päivätaipaleita. Ryhmätoimintaan osallistuvat lapset ovat tietoisia leimoistaan: he saattavat todeta olevansa erityislapsia. Toiset pohtivat, ovatko he vammaisia. Heillä on kuitenkin käsittämättömän pohjaton halua selviytyä, Levamo kertoo. Avohuoltoon lisää voimavaroja Helsingissä lastensuojelun kustannuksista noin 85 prosenttia menee sijaishuollon järjestämiseen. Avohuollon osuus on noin 15 prosenttia. Ryhmätoiminta on tehokas ja edullinen keino ehkäistä lasten ja nuorten kouluvaikeuksia, varhaista päihteiden käyttöä, alkavaa rikollisuutta ja epäsosiaalista käytöstä. Sijaishuoltoon verrattuna puhutaan pienistä summista, Heikkinen tähdentää. Emme kuvittelekaan, että ryhmätoiminnan organisointi ja vetäminen olisi osa lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden työtä. He ovat yksinkertaisesti ylityöllistettyjä.työt pitää järjestää toisin, jotta tämä sujuisi.tarvitaan lisää voimavaroja. Ryhmätoiminta on lisäresurssi lastensuojelun sosiaalityöhön, yksi avohuollon tukitoimi, Levamo toteaa. Heikkisen mielestä lastensuojelun ryhmätoiminnan vetäjiksi sopisivat hyvin ammattikorkeakouluista valmistuneet sosionomit, jotka ovat opinnoissaan perehtyneet sosiaalipedagogiikkaan. Tämä tosin edellyttää uusia tehtävänkuvia lastensuojelun avohuoltoon. Lea Suoninen-Erhiö Hyvästä lastensuojelusta kannattaa aina maksaa Lastensuojelusta kannattaa lähtökohtaisesti aina maksaa, sillä siitä säästäminen kostautuu tulevaisuudessa moninkertaisina kuluina.tiedämme kuitenkin lastensuojelun kustannuksista kaikkinensa hyvin vähän. Lastensuojelun asiakasmäärä on yli kaksinkertaistunut kymmenessä vuodessa. Viime vuonna asiakkaina oli noin lasta, joista valtaosa oli avohuollon asiakkaita.vaikka lapsiväestö vähenee, lastensuojelun asiakasmäärä lisääntyy, elleivät yhteiskunnan lapsi- ja perhepolitiikka ja lastensuojelun toimintaedellytykset muutu selkeästi. Lastensuojelun palvelut ja hoitomenetelmät ovat kehittyneet. Voimavarat eivät ole kuitenkaan kasvaneet lainkaan samaan tahtiin asiakasmäärän kasvun kanssa. Sosiaalityöntekijöillä on niin paljon asiakkaita, ettei yksittäiselle asiakaslapselle ja perheelle ole riittävästi aikaa. Aina ei ole aikaa muuhun kuin selviytyä kriisistä toiseen. Asiakastyön pitäisi kuitenkin perustua kunnolliseen kokonaistilanteen arviointiin ja sen pohjalta laaditun tavoitteellisen hoitosuunnitelman mukaiseen pitkäjänteiseen tukeen koko perheelle. Kun yhteiskunta ottaa vastuun lapsen elämästä, yhteiskunta on tili- ja tuloksellisuusvelvollinen ensisijaisesti lapselle - ja toissijaisesti vasta päätöksentekijöille.vaikka käytän termiä asiakas, kyse on lapsen koko elämästä eikä vain asiakkuudesta. Lapsen ja hänen perheensä tulee saada niin tehokasta tukea ja apua, että lapsen kasvuolot kohenevat. Meidän tulisi olla kiinnostuneita lastensuojelutyön vaikutuksista lapsen elämään. Nyt tällaista tietoa tuotetaan erittäin vähän suurin osa lastensuojelun onnistumisista jää muille kuin asianosaisille näkymättömäksi. Kustannuksista vähän tietoa Suomessa ei tuoteta vertailukelpoista seurantatietoa lastensuojelupalveluiden kustannuksista. Tämä ei ole mahdollistakaan, ennen kuin kuvataan lastensuojelun erilaiset palvelut.vasta sitten niiden kustannuksia voidaan laskea. Ehkäisevän toiminnan kustannuksista ei ole käytännössä tietoa nimeksikään, vaikka se on todennäköisesti tehokkaampaa kuin korjaava työ. Ei myöskään tiedetä, kuinka suuri on avohuollon kustannusten osuus lastensuojelun kokonaiskuluista. Suuret kaupungit arvioivat sen olevan prosenttia, kun asiakkaista noin kaksi kolmasosaa on avohuollossa. Avohuollon tuen toimivuudesta ja vaikutuksista on myös hyvin vähän tutkittua tietoa. Sijaishuollon osuudeksi lastensuojelun kustannuksista jää noin prosenttia, kun noin yksi kolmasosa kaikista asiakkaista on sijaishuollossa. Perhehoidon kustannusten osuus sijaishuollossa on noin 15 prosenttia. Vain hiukan jäsentyneempää tietoa on sijaishuollon kustannuksista täsmällisesti tiedetään vain se, mitä lapsen yksi hoitovuorokausi maksaa. Olen tehnyt teoreettisen laskelman sijaishuollon välittömistä kustannuksista. Saan yhteissummaksi 528 miljoonaa euroa vuodessa, kun lasken sijoitettujen lasten hoitovuorokausihinnat eri hoitomuodoissa olevien lasten määrän mukaan olettaen, että puolet lapsista on hoidossa koko vuoden ja puolet kuusi kuukautta. Laskelma ei sisällä muita sijaishuollosta aiheutuvia kuluja kuin lasten hoidon ei siis myöskään avohuollon työn kustannuksia. Ei ole samantekevää minkätasoista huolenpitoa lapset tuolla rahalla saavat. Kehitystä ei juuri ohjata Kymmenen viimeisen vuoden aikana lastensuojelun palvelurakenne on muuttunut suuresti. Sijaisperhehoidon suhteellinen osuus on pudonnut 55 prosentista 40 pro- 10 SOSIAALITURVA 18/2004

11 Meidän tulisi olla kiinnostuneita lastensuojelutyön vaikutuksista lapsen elämään. Nyt tällaista tietoa tuotetaan erittäin vähän suurin osa lastensuojelun onnistumisista jää muille kuin asianosaisille näkymättömäksi. senttiin ja lastenkodissa tai vastaavassa hoidossa olevien lasten määrä on noussut 60 prosenttiin. Kunnat ostavat valtaosan sijaishoidon palveluista yrityksiltä ja järjestöiltä. Hoitovuorokauden hinta vaihtelee euroon. Mistä hintavaihtelut johtuvat, siitä ei ole tietoa. Tietoa ei ole myöskään esimerkiksi hinta laatu-suhteesta. Kustannukset olisivat sijaisperhehoidossa vähintään 3 4 kertaa edullisemmat. Ja vaurioitunut ja turvaton lapsi hyötyisi useimmiten juuri perheenomaisesta hoidosta. Lastensuojelun palvelujärjestelmän kehitystä ei juuri ohjata eikä johdeta tavoitteellisesti. Palvelurakenteen kehitys ei ole ollut hallittua. Tarvittaisiin monen toimijan voimavarojen yhteen kokoamista esimerkiksi alueelliseksi palvelujärjestelmäksi. Sen toimivuutta voitaisiin arvioida yhdessä ja sitä voitaisiin suunnitella yhteistyössä sellaiseksi, että se vastaa tuleviin palvelutarpeisiin tarvitaan strategista otetta kunnissa, seuduilla ja kansallisesti.tätä kehitystä tuetaan nyt lastensuojelun kehittämisohjelmatyöllä, joka on EEVA MEHTO osa valtioneuvoston hyväksymää sosiaalialan hanketta. Mistä sitten kannattaa maksaa? Lastensuojelusta kannattaa lähtökohtaisesti aina maksaa, sillä siitä säästäminen kostautuu tulevaisuudessa moninkertaisina kuluina. Ehkäisevästä työstä kannattaa maksaa, sillä se on todennäköisesti tehokkaampaa kuin korjaava työ. Lastensuojelussa jokainen paneutuvaan ja suunnitelmalliseen asiakastyöhön kykenevä sosiaalityöntekijä voi tienata oman vuosipalkkansa moninkertaisesti edellyttäen, että hänellä on asiakaskohtaiseen työhön sen tarvitsema aika ja riittävä lastensuojelun erityisosaaminen. Kannattaa maksaa myös siitä, mistä lapsen arvioidaan hyötyvän. Tämä edellyttää sitä, että lapsen tarpeet arvioidaan huolella ja palvelut suunnitellaan sellaisiksi, että ne vastaavat lapsen tarpeisiin. Vaikuttaviksi todettujen hoito- ja tukimenetelmien ja hoito-ohjelmien käytöstä kannattaa maksaa. Tämä koskee myös vaikuttaviksi havaittuja ryhmätoimintoja ja erilaisia yhteisöllisiä tukimuotoja. Lapsen ja perheen kotiin viedyistä tehokkaista avohuollon tukipalveluista kannattaa maksaa, esimerkiksi perhetyöntekijän työstä. On järkevämpää ja taloudellisempaa palkata perhetyöntekijät vaikkapa kolmivuorotyöhön kotiin kuin sijoittaa kolme lasta lastenkotiin, elleivät lapset ole juuri laitoshoidon tarpeessa. Näin siitä huolimatta, että on kielto palkata lisähenkilökuntaa edes määräaikaisesti, mutta lastenkotisijoituksen kulumomentilla on oltava aina rahaa. Hyvästä sijaishoidosta ja jälkihoidosta kannattaa maksaa. Huonosti toteutettu jälkihuolto voi tehdä tyhjäksi vuosikausien lastensuojelutyön, ja näin ylisukupolviset asiakasketjut jatkuvat. Verkostoituneesta ja erilaista osaamista kokoavasta toiminnasta kannattaa maksaa, jotta ylisukupolvisesti asiakkaina olevien lasten elämänkulkuun saadaan kestäviä muutoksia. Kun lastensuojelun tarpeen taustalla ovat vanhempien vakavat päihdeja mielenterveysongelmat, tehokkaalla aikuisten päihde- ja mielenterveyskuntoutuksella vaikutetaan lastensuojelulasten elämään. Lastensuojelun kehittämisestä ja tutkimisesta, erityisesti asiakasvaikuttavuuden tutkimisesta kannattaa maksaa. Lapset ja vanhemmat voivat kertoa siitä, mikä juuri heidän perhettään auttoi. Kuunnellaan ja kootaan heidän kokemuksensa myös määrärahoista päättävien tietoon. LÄHTEET Rousu, Sirkka & Holma,Tupu (2004): Lastensuojelupalvelujen kustannukset ja hinnoittelu, Suomen Kuntaliitto. Rousu, Sirkka & Holma,Tupu (2004): Lastensuojelupalvelujen onnistumisen arviointi, Suomen Kuntaliitto. Kirjoittaja valmistelee väitöskirjaa lastensuojelun tuloksellisuudesta. Hän työskentelee Suomen Kuntaliitossa lastensuojelun ja lapsipolitiikan asiantuntijana. SOSIAALITURVA 18/

12 Perhetyö tukee perheitä ja vähentää kustannuksia Kunnista 75 prosenttia järjestää perhetyön palveluita ja 13 prosenttia suunnittelee perhetyön aloittamista. Perhetyöstä on tullut hyvä ja tuloksellinen perheiden hyvinvointia lisäävä työmuoto, jonka avulla voidaan myös säästää lastensuojelun kustannuksissa, kehittämispäällikkö Kristiina Laiho totesi lokakuun alussa järjestetyillä valtakunnallisilla perhetukipäivillä. Hän kertoi läänien perhe- ja sosiaalityöstä tekemästä selvityksestä, jonka mukaan 75 prosenttia Suomen kunnista järjestää perhetyön palveluita ja 13 prosenttia suunnittelee perhetyön aloittamista. Laiho tarkasteli lastensuojelun ajankohtaisia kysymyksiä sosiaalialan kehittämishankkeen näkökulmasta. Hän työskentelee Pirkanmaan, Kanta-Hämeen ja Satakunnan sosiaalialan osaamiskeskuksessa Pikassos Oy:ssa, mutta laatii sosiaali- ja terveysministeriön toimeksiannosta kansallista lastensuojelun kehittämisohjelmaa osana sosiaalialan kehittämishanketta. Lastensuojelun asiakasmäärät ovat kasvaneet, asiakkuuden kestot pidentyneet ja asiakkaiden elämäntilanteet entisestään monimutkaistuneet. Lastensuojelun kustannuksista 85 prosenttia menee sijaishuoltoon ja 15 prosenttia avohuoltoon, mutta asiakasmäärissä prosentit ovat jokseenkin päinvastoin. Tästä näkökulmasta perheen kotiin viety apu tuo selviä kustannussäästöjä ja oikea-aikaisesti tarjottu ja toteutettu perhetyö voi ehkäistä suurempien ongelmien kehittymistä. Perhetyön palvelujen tarjoamisessa asiakkaalle on tärkeää olla huolellinen, sillä vain harva perhe tulee itse pyytämään lastensuojelun palveluita, Laiho totesi. Perhetyön laajuus, sen toteuttamistavat ja lastensuojelulain uudistukset puhuttivat Kokkolassa pidettyjen perhetukipäivien osallistujia. Pienestä alusta laajoiksi neuvottelupäiviksi Valtakunnalliset perhetukipäivät järjestettiin kahdeksatta kertaa. Perhetyöntekijöiden omat neuvottelupäivät ovat lähteneet liikkeelle pienestä alusta; muutaman kymmenen hengen työkokouksesta Lahdesta vuonna Ne ovat kasvaneet yli 300 osallistujan foorumiksi, jossa perhetyön ammattilaiset voivat keskustella työstään ja saada ajankohtaista tietoa. Perhetukipäivillä teemoina ovat olleet muun muassa Keskustelutyö lastensuojelussa, Eheytymisen mahdollisuus ja Joustavasti yhdessä perheen tukena.tämänvuotisten päivien teema oli Lapset ja vanhemmat yhteisvoimin elämään. Kerran vuodessa järjestettävät KUVAT:MIKKO REIJONEN Perheen kotiin viety apu tuo selviä kustannussäästöjä ja oikea-aikaisesti toteutettu perhetyö voi ehkäistä suurempien ongelmien kehittymistä, kehittämispäällikkö Kristiina Laiho totesi valtakunnallisilla perhetukipäivillä. perhetukipäivät ovat ensi syksynä Jyväskylässä. Niiden järjestelyistä vastaavat Jyväskylän kaupunki ja Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Koske. Mikko Reijonen Nokialla perhetyö on korjaavaa työtä Nokian kaupungin perhetyö on ensisijaisesti korjaavaa työtä. Kotikäynnit ovat usein perheen kriisitilanteiden selvittelyä. Nokia on asukkaan kumiteollisuudesta tunnettu kaupunki Tampereen kupeessa. Lastensuojelun perhetyöhön on viime vuosina panostettu, sillä kuuden sosiaalityöntekijän kanssa perheiden ongelmia jakaa neljä kokopäiväistä ja yksi osa-aikainen perhetyöntekijä. Perhetyö aloitettiin jo vuonna 1995 yhden työntekijän, Kaisu Suvelan voimin. Lisävahvistusta saatiin vasta Suvelan seitsemän uraa uurtavan työvuoden jälkeen, mutta silloin avautuikin useampia virkoja kerralla. Tarvetta perhetyölle oli jo vuonna 1995, mutta nyt asiakastilanteet ovat huumeiden ja syrjäytymisen vuoksi entisestään mutkistuneet ja lisäresursseille on todella tarvetta, Suvela kertoo. Nokialla perhetyö on ensisijaisesti korjaavaa työtä. Kotikäynnit ovat usein kriisitilanteiden selvittelyä ja toimivien rat- 12 SOSIAALITURVA 18/2004

13 Tuuli Lamponen (vas.) ja Kaisu Suvela olivat ensimmäistä kertaa Perhetukipäivillä ja innostuivat niiden annista: Päivät vahvistavat ammattitaitoa ja keskustelut muiden perhetyöntekijöiden kanssa tuovat uusia näkökulmia omaan työhön. Muiden kuntien esimerkit innostavat kehittämään oman kunnan työmuotoja. kaisujen hakemista perheen usein hyvin sekaviin elämäntilanteisiin. Pyrkimyksemme on kehittää ja jäsentää perhetyötä entisestään ja suunnata sitä enemmän ongelmia ehkäisevään suuntaan, sanoo keväällä Nokialla perhetyöntekijänä aloittanut Tuuli Lamponen. Työmallimme on itse luotu ja kuntamme tarpeisiin kehitetty. Sillä on saavutettu selkeitä tuloksia, mutta tahdomme järkeistää perhetyön prosessiamme ja luoda lisää suunnitelmallisuutta ja tavoitteita. Sellaista perhetyön terävää otetta meillä nyt kaivataan, Suvela lisää. Perhetyötä vauvaperheistä nuoriin Nokian perhetyön kaikki asiakkuudet tulevat sosiaalityön kautta. Työskentely kattaa kaikki perheet, joita perhetyön keinoin voidaan auttaa, oli sitten kyse vauvaperheestä tai oirehtivasta nuoresta. Jälkihuolto ei Nokian perhetyöhön enää kuulu. Lasten kasvatuksen ja kasvuolojen tukeminen on keskeinen tehtävämme. Pyrimme siihen yhdessä asetettujen tavoitteiden kautta niin keskustellen kuin perheen kanssa yhdessä asioita tehden, Suvela sanoo. Monien perheiden kanssa pääsee parempaan kontaktiin ensin toiminnan kautta. Sen jälkeen on helpompi keskustella hankalistakin asioista. Myös työntekijän oma esimerkki voi tukea asiakasta. Nokialla on paljon muualta muuttaneita perheitä, joiden omien verkostojen löytämisessä perhetyö voi olla arvokkaana tukena. Yleensäkin pyrimme olemaan perheiden tukena niissä asioissa, joista on jollain taholla tullut huolta, Suvela ja Lamponen kertovat. Haasteena tuen ja kontrollin yhdistäminen Vaikka perhetyöllä on Nokialla pitkät perinteet, se ei poista työstä tiedottamisen tärkeyttä. Perhetyö tunnustetaan tärkeäksi työmuodoksi, mutta siihen ladataan joskus mahdottoman tuntuisia toiveita huostaanottojen estämisestä päihde- ja mielenterveysongelmien ratkaisemiseen. Ehdoton voimavaramme on hyvin toimiva yhteistyöverkosto. Meillä on hyviä kokemuksia muun muassa lasten- ja nuortenpsykiatrian kanssa tehdystä suunnitelmallisesta yhteistyöstä, jossa kumpikin osapuoli kunnioittaa toisen osaamista, Suvela kertoo. Se on oikeastaan oman jaksamisen edellytys, että saa apua ja tukea työhönsä yhteistyökumppaneilta, Lamponen jatkaa. Koska tekemämme perhetyö on paljolti korjaavaa työtä, arjen työn haaste on perheiden tukemisen sekä kontrollin ja rajojen asettamisen onnistunut yhdistäminen. Parhaiten pärjää olemalla avoin ja rehellinen suhteessa asiakasperheeseen, Suvela sanoo. Jokaiselle perheelle tulisi antaa mahdollisuus työskentelyyn ja kuulluksi tulemiseen, Lamponen lisää. Mikko Reijonen Monimuotoista perhetyötä monilla nimikkeillä Perhetyötä ja perhetyöntekijöitä voi tavata monissa yhteyksissä. Useissa kunnissa päivähoidossa ja neuvoloissa on omat perhetyöntekijänsä. Lastensuojelun perhetyöntekijän työ voi olla perheiden kotiin annettua palvelua tai työntekijän vastaanotolla käytävää keskustelua. Perhetyön tekemisen mallit ovat moninaisia. Samoin on myös nimikkeiden kirjavuus: perheitä tukevaa työtä voi tehdä esimerkiksi avopalvelutyöntekijän tai perheohjaajan työnimikkeillä. Juuret moniongelmaperheille räätälöidyssä kotipalvelussa Lastensuojelun perhetyön historian voi ulottaa sodan jälkeiseen Suomeen, jolloin alkoivat ensimmäiset Mannerheimin Lastensuojeluliiton järjestämät kodinhoitajatyön kurssit. Kodinhoito tarjosi varattomien, monilapsisten perheiden äideille työvoima-apua ja valistusta kodin ja lasten hoidossa. Varsinaisesti idea perhetyöstä tuli Ruotsista muun yhdyskuntatyön vanavedessä. Ruotsin vaikutteiden pohjalta Mannerheimin Lastensuojeluliitto ja sosiaalihallitus aloittivat 1976 tehostetun perhetyön kokeilun, jossa kehitettiin moniongelmaperheille räätälöityä kotipalvelua. Perheitä innostettiin vuorovaikutukseen ympäristönsä kanssa ja äitejä ja isiä opetettiin lasten- ja kodinhoidossa. Tehostettu perhetyö levisi nopeasti niin, että vuonna 1980 palvelua oli jo 80 kunnassa. Tuolloin kodinhoitajan tehtävät alkoivat muuttua selkeämmin perhettä omasta elämästään vastuuttavaksi, keskustelevaksi ja auttavaksi työksi. Perhetyötä laitoksista avohuoltoon Lastensuojelun perhetyötä vei eteenpäin lastensuojelun laitosrakenteiden muutos ja 90-luvun vaihteessa. Laitoksista käsin alettiin tehdä enemmän avohuollollista lastensuojelutyötä erityisesti ratkaisukeskeisen, tulevaisuuteen suuntautuvan viitekehyksen ohjaamana. Työntekijät kutsuivat itse tätä työtä jo perhetyöksi. Vaikka perhetukikeskusten avotyön keinovalikoimissa ei sinänsä ollut mitään uutta, laitosrakenteiden muuttuminen tukevoitti perhetyön kehittymistä. Viime vuosikymmenen loppupuolella alkoi syntyä perhetyötä tekeviä yhteisöjä, joilla ei ole samassa yhteydessä laitospalveluita. Kunnat alkoivat myös palkata työntekijöitä perhetyöntekijä-nimikkeellä sosiaalitoimistoihin sosiaalityöntekijöiden ja kodinhoitajien työn tueksi lastensuojelun avohuoltoon. SOSIAALITURVA 18/

14 Eva Gottberg Laki muuttuu ensi vuoden alusta Lähestymiskielto voidaan määrätä myös samassa asunnossa asuvalle Vuodelta 1998 olevaa lähestymiskieltolakia (898/1998) on täydennetty säännöksillä perheen sisäisestä lähestymiskiellosta. Muutos tulee voimaan 1. tammikuuta Epäkohdaksi on koettu, ettei lähestymiskieltolain pohjalta ole voitu puuttua väkivallan vaaraa silloin, kun suojan tarvitsija ja uhkaaja asuvat samassa asunnossa. Avioliitossa on mahdollista antaa määräys yhteiselämän lopettamisesta (Avioliittolaki 234/1929, 24 ) Tämä keino ei kuitenkaan auta nopeita toimia vaativissa tilanteissa, eikä se ole käytettävissä kuin avioliittoon vihittyjen puolisoiden välillä. Uudistuksen jälkeen perheväkivallan uhria voidaan suojata heti, eikä hänen tarvitse ensin järjestää asumistaan erilleen häntä uhkaavasta henkilöstä. Laki koskee samassa asunnossa asuvia Lakiin otettu termi perheen sisäinen lähestymiskielto on hieman harhaanjohtava, sillä säännöstön soveltamisala ei rajoitu vain perinteisen käsityksen mukaisiin perheenjäseniin. Kohteena ovat samassa asunnossa asuvat henkilöt, joiden ei välttämättä edes tarvitse elää yhteistaloudessa. Kieltosäännöstä voidaan soveltaa esimerkiksi asunnon yhdessä vuokranneiden opiskelijoiden tai päävuokralaisen ja alivuokralaisen välillä. Yhdessä asumiselta edellytetään vakituisuutta, vaikka väestötietojärjestelmän osoitetiedot eivät olekaan asiassa yksin ratkaisevia.väliaikainen majoittuminen asunnossa tai ajoittainen oleskelu siellä esimerkiksi seurustelukumppanina eivät ole vakituista asumista, vaan tällaisiin henkilöihin sovelletaan tavallista lähestymiskieltoa koskevia sääntöjä. Toisaalta se, että toinen avio- tai avopuolisoista esimerkiksi työn vuoksi oleskelee pitkiä aikoja muualla, ei lain perustelujen mukaan estä pitämästä häntä puolisonsa kanssa samassa asunnossa asuvana. Tavallista lähestymiskieltoa ankarampi Tavallisen lähestymiskiellon keskeinen sisältö on, ettei kieltoon määrätty henkilö saa tavata suojattavaa henkilöä eikä muuten ottaa häneen yhteyttä tai yrittää sitä. Perheen sisäisessä lähestymiskiellossa määrätään lisäksi, että henkilön on poistuttava asunnosta, jossa hän ja suojattava henkilö asuvat vakituisesti, eikä hän saa palata sinne. Perheen sisäinen lähestymiskielto on tämän vaikutuksensa vuoksi tavallista lähestymiskieltoa ankarampi. Tämän vuoksi myös sen määräämisen edellytykset ovat tiukemmat. Lain 2.2 :n mukaan perheen sisäinen lähestymiskielto voidaan määrätä, jos henkilön uhkauksista, aiemmista rikoksista tai muusta käyttäytymisestä voidaan päätellä, että hän todennäköisesti tulisi tekemään itsensä uhatuksi tuntevan henkilön henkeen, terveyteen tai vapauteen kohdistuvan rikoksen, eikä kiellon määrääminen ole kohtuutonta ottaen huomioon uhkaavan rikoksen vakavuus, samassa asunnossa asuvien henkilöiden olosuhteet ja muut asiassa ilmenneet seikat. Perheen sisäisen lähestymiskiellon määräämiseen ei siis riitä epäilys uhkaavasta rauhaan kohdistuvasta rikoksesta tai muusta vakavasta häirinnästä, joka yksinkin riittää perusteeksi tavalliselle lähestymiskiellolle, vaan uhan tulee kohdistua henkilön henkeen, terveyteen tai vapauteen. Lisäksi kiellon määräämisen kohtuullisuutta on aina arvioitava kokonaisuutena. Myös perheen sisäinen lähestymiskielto on mahdollista antaa laajennettuna. Jos perusmuotoisen lähestymiskiellon poismuuttovelvoitteineen ei katsota riittävän rikoksen uhan torjumiseen, kielto voidaan laajentaa koskemaan oleskelua suojattavan henkilön asunnon, loma-asunnon, työpaikan tai muun vastaavan erikseen määritellyn paikan läheisyydessä. Perheen sisäinen lähestymiskielto ei koske yhteydenottoja, joihin on asiallinen peruste ja jotka ovat ilmeisen tarpeellisia. Kysymys on kuitenkin vain yhteydenotoista, kuten välttämättömistä puheluista tai viesteistä. Säännös ei esimerkiksi oikeuta suojattavan henkilön seuraamiseen tai tarkkailuun taikka tulemaan asuntoon, josta kieltoon määrätty henkilö on velvoitettu poistumaan. Enintään kolmeksi kuukaudeksi Perheen sisäinen lähestymiskielto muuttovelvoitteineen merkitsee voimakasta puuttumista kieltoon määrätyn henkilön oikeuksiin ja vapauksiin. Se voidaankin määrätä enintään kolmeksi kuukaudeksi, kun tavallisen lähestymiskiellon enimmäisaika on vuosi. Kielto voidaan uudistaa, mutta pidennyskin saa olla enintään kolmen kuukauden mittainen. Sekä ensimmäisen kiellon että mahdollisen pidennyksen kesto on harkittava tapauskohtaisesti. Automaattisesti ei pitäisi aina määrätä pisintä mahdollista aikaa. Uudistamiskertoja ei kuitenkaan ole rajoitettu, ja uudistamista voidaan hakea jo ennen aiemman kiellon päättymistä. Tarkoituksena ei silti ole, että perheen sisäisiä lähestymiskieltoja haettaisiin jatkuvasti uudelleen. Jos uhka jatkuu, suojatun henkilön tulisi pyrkiä järjestämään tilanne pitkävaikutteisin keinoin. Avioliittolain 24 :n mukainen yhteiselämän lopettamispäätös tai asuinhuoneiston vuokrauksesta annetun lain mukainen määräys yksin jatkaa asunnon vuokrasuhdetta voivat tarjota ratkaisun. Sen jälkeen kun osapuolet asuvat eri osoitteissa, suojattava henkilö voi tarvittaessa hakea tavallista lähestymiskieltoa. Se voidaan määrätä vuodeksi, 14 SOSIAALITURVA 18/2004

15 ja uusitun säännöstön mukaan sitä voidaan tarvittaessa jatkaa kaksi vuotta kerrallaan. Kielto ei vaikuta osapuolten taloudellisiin velvoitteisiin Perheen sisäisen lähestymiskiellon määrääminen ei vaikuta osapuolten taloudellisiin velvoitteisiin, kuten vastuuseen vuokrista tai perheen elatuksesta tai koti-irtaimiston jakoon. Sitä vastoin lain 8 :n mukaan kieltopäätöksessä on erikseen määrättävä, miten kieltoon joutuva saa haltuunsa tarpeelliset henkilökohtaiset tavaransa, kuten vaatteet, työvälineet ja hygieniatarvikkeet. Tavaroiden toimittaminen tulee järjestää siten, ettei suojattu henkilö joudu vaaralle alttiiksi. Tarvittaessa se tehdään poliisin läsnä ollessa. Kieltoon määrätty järjestää itse asumisensa Lähestymiskieltoon määrätyn pitää itse järjestää asumisensa kiellon aikana. Lain perusteluissa viitataan ulkomaisiin kokemuksiin, joiden mukaan kieltoon asetettu usein löytää väliaikaismajoituksen sukulaisten tai tuttavien luota. Kieltopäätökseen on kuitenkin lain 8 :n mukaan tarvittaessa liitettävä ohjeet siitä, mistä asumisen järjestämiseksi voi saada apua.tämä edellyttää, että kiellon määräävät viranomaiset ja sosiaalitoimi paikkakuntakohtaisesti sopivat, mihin kieltoon asetetut tulee näissä tilanteissa ohjata. Lasten asema turvattava kriisissä Jos perheessä on lapsia, he jäävät useimmiten asumaan kiellolla suojattavan henkilön kanssa.tavallisesti näissä tilanteissa ei ole olemassa sopimuksia tai päätöksiä lapsen oikeudesta tavata vanhempaansa, sillä perhe on asunut yhdessä. Lähestymiskiellon ajaksi voidaan sopimuksin tai käräjäoikeuden erillisin määräyksin vahvistaa lapselle oikeus tavata muuttamaan velvoitettua vanhempaa, ellei myös lasta ole katsottu aiheelliseksi suojata lähestymiskiellolla. Lain perustelujen mukaan poliisin on tehtävä sosiaalilautakunnalle lastensuojeluilmoitus, kun sen käsiteltäväksi tulee perheen sisäinen lähestymiskielto. Näissä tilanteissa on muistettava perheen kriisin vakavuus ja se, että mahdollinen tapaaminen on lapsen eikä lähestymiskieltoon määrätyn vanhemman oikeus. Asiaa on tarkasteltava yksinomaan lapsen edun näkökulmasta. Poliisi voi määrätä väliaikaisen lähestymiskiellon Lähestymiskiellon määräämistä koskevia menettelysäännöksiä tarkennettiin uudistuksessa. Määräyksen voivat antaa poliisiorganisaatioon kuuluva pidätysoikeuden omaava virkamies sekä käräjäoikeus. Etenkin poliisin mahdollisuutta väliaikaisen lähestymiskiellon määräämiseen haluttiin korostaa. Lain perusteluissa tähdennetään, ettei poliisin määräämän väliaikaisen lähestymiskiellon edellytyksenä ole erityinen kiireellisyys, vaan poliisin tulisi tarvittaessa määrätä väliaikainen lähestymiskielto eikä tyytyä käännyttämään hakijaa käräjäoikeuden puoleen, kuten tähän mennessä usein on tapahtunut. Perheen sisäisessä lähestymiskiellossa on tarkoituksena, että poliisi ensin määräisi sen määräaikaisena esimerkiksi silloin, kun uhkaavasti käyttäytynyt henkilö on poliisilain nojalla poistettu kotoaan ja otettu säilöön, ja rikoksen uhka olisi todennäköinen vielä säilöstä päästämisen jälkeenkin. Uuden lain mukaan pidättämään oikeutettu virkamies voisi määrätä väliaikaisen kiellon myös viran puolesta, siis ilman, että suojan tarpeessa oleva henkilö itse tai asiassa puhevaltainen sosiaali- tai syyttäjäviranomainen sitä pyytää. Tehokkaampaa toimintaa kriisitilanteissa Uudistusta perustellaan toiminnan tehostamisen tarpeella kriisitilanteissa, joissa itsensä uhatuksi kokeva henkilö ei ikänsä, terveydentilansa tai kokemansa pelon vuoksi kykene tai uskalla esittää pyyntöä kiellon määräämisestä. Kielto voidaan antaa myös osallisia kuulematta, jos asia ei siedä viivytystä tai jos kieltoon määrättäväksi vaadittua henkilöä ei tavoiteta. Väliaikainenkin lähestymiskielto tulee lainmuutoksen jälkeen merkittäväksi poliisiasiain tietojärjestelmään, joten sen valvontaa voidaan noudattaa tehokkaammin kuin ennen. Etenkin perheen sisäisen lähestymiskiellon osalta tämä on tärkeää, sillä tilanne saattaa olla tulehtuneimmillaan heti kiellon määräämisen jälkeen. Päätös väliaikaisesta lähestymiskiellosta on toimitettava käräjäoikeuden käsiteltäväksi viimeistään kolmen vuorokauden kuluttua päätöksen tekemisestä. Asia on otettava tuomioistuimessa käsiteltäväksi seitsemän vuorokauden kuluessa päätöksestä. Käsittelyssä väliaikainen lähestymiskielto saattaa raueta, mutta tavallisempaa on, että tuomioistuimessa määrätään varsinainen lähestymiskielto. Perheen sisäisen lähestymiskiellon rikkominen on virallisen syytteen alainen rikos ja siitä saattaa seurata rangaistuksena sakkoa tai vankeutta enintään yksi vuosi. Rangaistusuhka on siis sama kuin tavallisenkin lähestymiskiellon rikkomisessa. Katumuspykälä kumotaan Uudistuksen toinen osio koskee toimenpiteistä luopumista pahoinpitelyssä eli niin sanottua katumuspykälää. Rikoslain (39/1889) vielä voimassa olevan 21:17 :n mukaan syyte voidaan jättää nostamatta, jos virallisen syytteen alaisen pahoinpitelyrikoksen asianomistaja tätä omasta vakaasta tahdostaan pyytää. Lainkohta kumotaan 1. tammikuuta 2005 alkaen. Perusteluissa todetaan, että asianomistajan pyynnön painoarvo näyttää käytännössä muodostuneen suuremmaksi kuin eduskunta lakia säätäessään tarkoitti. Erityisesti perheväkivaltatilanteissa on hyvin vaikea selvittää, onko uhrin esittämä syyttämättäjättämispyyntö vapaaehtoinen. Säännöksen pelkkä olemassaolo on saattanut lisätä tilanteita, joissa asianomistajaa on painostettu. Lakiin jää edelleen yleinen säännös syyttämättä jättämisestä niin sanotun kohtuusperiaatteen nojalla. Jollei tärkeä yleinen tai yksityinen etu vaadi, syyte voidaan jättää nostamatta, jos oikeudenkäyntiä ja rangaistusta on pidettävä kohtuuttomina tai tarkoituksettomina. Tässä harkinnassa voidaan yhtenä syynä ottaa huomioon asianomistajan toivomus siitä, ettei syytettä nostettaisi. Pyynnöllä ei kuitenkaan ole sellaista ratkaisevaa merkitystä kuin kumottavassa rikoslain 21:17 :ssä. Kuten perusteluissa todetaan, pahoinpitelyn ei voida katsoa poikkeavan muista rikoksista siten, että sen syyttämättä jättäminen edellyttäisi suuremman painoarvon antamista asianomistajan mielipiteelle kuin muissa virallisen syytteen alaisissa rikoksissa. Tähän näkemykseen voidaan varauksitta yhtyä. Juuri perheväkivallan uhrit ovat todennäköisesti joutuneet säännöksen vuoksi taivuttelun ja painostuksen kohteiksi huomattavasti useammin kuin muun väkivaltarikollisuuden uhrit. Säännös on näin välillisesti myös ruokkinut sitä virheellistä käsitystä, että pahoinpitely perheessä olisi jotenkin anteeksiannettavampaa kuin väkivaltarikollisuus yleensä. Kirjoittaja on yksityisoikeuden ma. professori Turun yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa. SOSIAALITURVA 18/

16 UUTISIA Perhe-hanke uudistaa lapsiperheiden palvelurakenteita Monet toimijat tekevät työtä perheiden hyväksi, mutta toiminta on pirstaleista ja hajallaan. Perheneuvolat kuuluvat sosiaalitoimeen, äitiys- ja lastenneuvolat sekä kouluterveydenhuolto terveystoimeen. Perheet sukkuloivat näiden välillä eikä kokonaisuus ole kenenkään hanskassa. Peruspalveluministeri Liisa Hyssälä kehottaakin kuntia laatimaan hyvinvointi- ja lapsipoliittisia ohjelmia ja ylittämään hallinnolliset rajat perheiden arjen tukemiseksi ja ns. yhden luukun periaatteen toteuttamiseksi. Hyssälä puhui sosiaali- ja terveysministeriön Perhe-hankkeen aloitusseminaarissa 27. lokakuuta 2004 Helsingissä. Ministeriö aloitti Perhe-hankkeen lapsiperheiden peruspalvelujen, yhteistyörakenteiden ja verkottumisen uudistamiseksi. Se jatkuu vuoteen 2007 ja sen aikana on tarkoitus rakentaa toimiva perhepalveluverkosto tai perhekeskustoimintamalli. Se perustuu paitsi julkisen sektorin myös perheiden itsensä, järjestöjen, seurakuntien ja yksityissektorin entistä tiiviimpään kumppanuuteen ja vertaistuen hyödyntämiseen. Hyssälän mielestä tärkeintä on tukea vanhempien omatoimisuutta ja vahvistaa heidän valinnanvapauttaan. Vanhemmuus tarvitsee tuekseen uudenlaisen perheiden omista tarpeista lähtevän palvelurakenteen. Siksi isät ja äidit tulee ottaa entistä aktiivisemmin mukaan palveluiden suunnitteluun ja toteutukseen. Ministeri uskoo, että perhekeskusmalli, jossa kaikki lasten, nuorten ja perheiden kanssa toimivat koottaisiin yhteen, mahdollistaisi palvelujen tuottamisen yhden luukun periaatteella. Palvelut eivät välttämättä olisi samassa paikassa fyysisesti, mutta perheille yhden luukun periaate toteutuisi, kun palvelut jäsentyisivät perheiden arjesta käsin. Perhekeskus olisi vahva ydin, joka yhdistää toisiinsa useita eri osa-alueita. Yhteistyöhön on tarkoitus koota kaikki lasten ja lapsiperheiden palvelut sekä kuntien perhetyötä tekevät sosiaali-, terveys- ja koulutoimen työntekijät. Pysyvien palveluverkostojen luomisessa tarvitaan myös kumppaneita. Järjestöjen, seurakuntien sekä vapaaehtoistyön merkitys on suuri. Konsensuskokous työsti pelisääntöjä lastensuojelupalveluiden hankintaan Lastensuojelupalveluiden hankintaa ohjaavien yhteisten periaatteiden syntymiseksi alan asiantuntijat kokoontuivat 4. marraskuuta konsensuskokoukseen Kuntaliittoon.Työn pohjalta on tarkoitus työstää kannanotto siitä, mitkä ovat lastensuojelun lapsiasiakkaan kannalta parhaat menettelytavat palveluita hankittaessa. Lastensuojelupalveluiden hankinta, ostopalvelut ja kilpailuttaminen ovat puhuttaneet viime vuosina alan ammattilaisia. Keskusteluissa on noussut Konsensuskokousta emännöivät erityisasiantuntijat Sirkka Rousu (vas.) ja Tupu Holma Kuntaliitosta. He ovat uppoutuneet lastensuojelupalveluiden hankintaan muun muassa viime keväänä järjestetyssä lastensuojelupalveluiden osto- ja myyntikoulussa, jonka Kuntaliitto järjesti yhdessä Lastensuojelun Keskusliiton kanssa. esiin niin yhteisiä näkemyksiä kuin eriäviäkin mielipiteitä. Mitä lastensuojelupalveluita kunnan kannattaa tuottaa itse tai yhdessä muiden kuntien kanssa? Mitä palveluita ostetaan yksityisiltä palveluntuottajilta eli järjestöiltä ja yrityksiltä? Miten ulkopuolisilta ostettavat palvelut on järkevä hankkia? Jotkut kaupungit ovat valinneet kilpailuttamisen tien, toiset vannovat suoran neuvottelumenettelyn nimiin. Monet kunnat ostavat lastensuojelupalveluita vanhaan tapaan suoraan palvelun tuottajilta. Suomen Kuntaliiton koolle kutsumaan konsensuskokoukseen osallistui niin palvelun hankkijoiden ja tuottajien kuin lupa- ja valvontaviranomaisten edustajia. Lastensuojelupalveluiden hankkijat ja tuottajat ovat monella tapaa samassa veneessä: tavoitteena on kehittää sellaisia käytäntöjä, joilla parhaiten vastataan lastensuojelun palveluita tarvitsevan lapsen tarpeisiin. Hankintatavasta riippumatta tarvitaan hankkijoiden ja tuottajien yhteisiä pelisääntöjä.työryhmissä syvennyttiin lastensuojelupalveluiden hankintapolitiikkaan ja eri hankintatapoihin, hankinnan käytännön toteutukseen, sopimuspolitiikkaan sekä seuranta- ja valvontakysymyksiin. Yhteisten pelisääntöjen hiominen jatkuu. Kannanotto yhteisiksi pelisäännöiksi on luvassa ensi keväänä. Lea Suoninen-Erhiö LEA SUONINEN-ERHIÖ 16 SOSIAALITURVA 18/2004

17 Lastensuojelulain muutosesitys eduskunnalle: Suljettu hoito tulee lailliseksi lastensuojelulaitoksissa Huostaanotetun lapsen huume- tai rikoskierteen katkaisemiseksi hänet voidaan määrätä lastensuojelulaitoksessa suljettuun hoitoon, jos eduskunta hyväksyy hallituksen esityksen lastensuojelulain muuttamiseksi. Vuosia odotettu lastensuojelulain uudistus näyttää vihdoin etenevän pieneltä osin. Muutosesitys täsmentää ja täydentää niitä lastensuojelunlain pakkokeinoja ja rajoituksia, joita lastenkodeissa, koulukodeissa ja muissa lastensuojelulaitoksissa voidaan kohdistaa huostaanotettuihin lapsiin. Esityksessä lastensuojelulain nykyiset käsitteet pakote ja rajoitus tai erityinen rajoitus korvataan käsitteellä rajoitustoimenpide. Tällaisia ovat esimerkiksi aineiden ja esineiden haltuunotto, henkilöntarkastus, liikkumisvapauden rajoittaminen ja eristäminen. Rajoitustoimenpiteitä koskevat lastensuojeluasetuksen säännökset ehdotetaan nostettavaksi lakitasolle. Kokonaan uusia lakiin kirjattavia rajoitustoimenpiteitä olisivat muun muassa huumetestit mahdollistava henkilönkatsastus, lähetysten luovuttamatta jättäminen, lapsen kiinnipitäminen hänen rauhoittamisekseen ja suljettu hoito, jota lakiesityksessä tosin kutsutaan erityiseksi huolenpidoksi. Parannus oikeusturvaan Monia rajoitustoimenpiteitä on käytetty jo vuosia. Uudistuksessa onkin ennen kaikkea kysymys kaikkien osapuolien niin asiakkaiden kuin työntekijöidenkin oikeusturvasta. Sen olennaisia osia ovat suoja mielivaltaa vastaan sekä päätösten ennakoitavuus ja yhdenvertaisuus lain edessä. Lastensuojelulaki halutaan saada rajoitustoimenpiteiden osalta vastaamaan voimassa olevaa perus- ja ihmisoikeussääntelyä. Samalla sijaishuoltoon sijoitetut lapset pyritään saamaan keskenään yhdenvertaisempaan asemaan siitä riippumatta, minne päin maata heidät on sijoitettu. Hallituksen esityksen perusteluissa korostetaan, että rajoitustoimenpiteitä ei saa käyttää rangaistuksina vaan niillä turvataan huostaanoton tarkoituksen toteutuminen. Rajoitustoimenpiteitä voidaan käyttää muun muassa lapsen itsensä tai toisen henkilön suojelemiseksi. Suljettua hoitoa kutsutaan erityiseksi huolenpidoksi Nykyisen lainsäädännön perusteella lasta tai nuorta ei voi määrätä lastensuojelulaitoksessa suljettuun hoitoon. Käytännössä nuoren liikkumisvapauden rajoittamista koskevilla päätöksillä on kuitenkin tosiasiallisesti järjestetty suljetun hoidon kaltaista hoitoa ja huolenpitoa. Monet lastensuojelun asiantuntijat ovat sitä mieltä, että esimerkiksi huumeita käyttäviä nuoria palvelee suljettu hoitoyksikkö, jossa yhdistyvät lastensuojelun, päihdehuollon ja lääketieteen asiantuntemus ja jonne nuori voitaisiin ääritilanteessa määrätä hoitoon tahdosta riippumatta. Hallituksen esityksessä suljetun hoidon sijasta käytetään käsitettä erityinen huolenpito.tätä perustellaan sillä, että se kuvaa paremmin toimenpiteen luonnetta. Sen aikana lapsen liikkumisvapautta voidaan rajoittaa ja hän saa moniammatillista hoitoa ja huolenpitoa. Erityistä huolenpitoa voitaisiin järjestää enintään 30 vuorokauden ajan. Erittäin painavasta syystä sitä voitaisiin jatkaa enintään 60 vuorokaudella. Laitosjohtajilla ei olisi toimivaltaa päättää erityisestä huolenpidosta vaan siitä päättäisi kunnan sosiaalihuollosta vastaava toimielin, siis sosiaalilautakunta tai vastaava. Tätä päätösvaltaa lautakunta ei voisi delegoida edes viranhaltijalle. Huumetestit laillisiksi Vastaisuudessa sosiaalilautakunnan huostaanottamille lapsille voitaisiin tehdä lastensuojelulaitoksissa laillisesti huumetestejä. Niitä on tähänkin mennessä tehty, mutta niiden tekemiselle ei ole ollut lainsäädännössä selkeää oikeutusta. Huumetestit sisältyvät oikeuteen tehdä henkilöön käyvä katsastus. Lainmuutoksen jälkeen laitokseen sijoitetulle lapselle saa tehdä henkilönkatsastuksen, jos on perusteltua syytä epäillä, että hän on käyttänyt päihteitä. Käytännössä se merkitsee puhalluskoetta tai veri-, hius-, virtsa-, tai sylkinäytteen ottamista. Sen sijaan henkilöön käyvä tarkastus sisältyy nykyiseenkin lakiin: jos lapsella on päihteitä, niiden käyttöön liittyviä välineitä tai turvallisuutta vaarantavia aineita tai esineitä, ne on otettava laitoksen haltuun. Yhteydenpidon rajoittamiseen täsmennystä Lakiesityksessä täsmennetään ja täydennetään lapsen ja hänen läheistensä yhteydenpito-oikeutta ja sen rajoittamista koskevia säännöksiä. Yhteydenpidon määrästä ja tavasta on ensisijaisesti pyrittävä sopimaan asianomaisten kesken huoltosuunnitelmassa tai erityisestä syystä muutoin. Jos tämä ei ole mahdollista, on asiassa aina tehtävä muutoksenhakukelpoinen hallintopäätös.yhteydenpidon rajoittamista koskevasta hallinto-oikeuden päätöksestä voisi valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Kaikki laitosjohtajat rikosoikeudellisessa virkavastuussa Lakiuudistus selkiyttää laitosjohtajien rajoitustoimivaltaa. Se on sama olipa kyseessä julkinen tai yksityinen lastensuojelulaitos, ellei lailla nimenomaan toisin säädetä. Näiden valtuuksien käytössä on aina kysymys rikosoikeudellisen virkavastuun alaisena toteutetusta julkisen vallan käyttämisestä. Pääsääntöisesti laitoksen johtaja tai hänen määräämänsä laitoksen hoito- ja kasvatushenkilöstöön kuuluva jäsen saisi päättää rajoitusten käytöstä. Rajoitustoimenpiteitä saisi nykyiseen tapaan kohdistaa vain huostaanotettuihin lapsiin lastensuojelulaitoksissa. Avohuollon tukitoimena sijoitettuun lapseen toimenpiteitä ei saisi edelleenkään kohdistaa, koska sijoitus perustuu vapaaehtoisuuteen. Sama koskee jälkihuoltosijoituksia. Ei ulotu perhehoitoon Perhehoitoon rajoitustoimenpiteiden käyttömahdollisuutta ei ehdoteta tässä vaiheessa laajennettavaksi.yhteydenpidon rajoittamista koskevat säännökset sen sijaan koskevat edelleen sekä perhehoidossa että laitoshuollossa olevaa huostaanotettua lasta. Perhehoito on monipuolistunut ja rajanveto perhehoidon ja laitoshuollon välillä on vaikeaa varsinkin suuremmissa yksiköissä. Perhehoitoon on alettu sijoittaa erittäin vaikeahoitoisia ja moniongelmaisia lapsia. Jotkut yksityiset perhekodit ovat erikoistuneet huumeita käyttävien tai muutoin erityisen vai- SOSIAALITURVA 18/

18 Juha-Matti Rautiainen keahoitoisten lasten hoitoon. Sijaishuollon pakkotoimityöryhmä ehdotti jo 1998 perhekodeille rajattua mahdollisuutta käyttää rajoitustoimenpiteitä. Myös lastensuojelun yksityisten palvelujen valvontaryhmä ehdotti 2001 harkittavaksi, voitaisiinko yksityisissä perhekodeissa soveltaa joitain lastensuojelulain mukaisia pakotteita ja rajoitteita, jos koko hoito- ja kasvatushenkilöstöllä on vähintään tehtävään soveltuva opistoasteinen sosiaali- ja terveydenhuoltoalan tai muun alan ammatillinen tutkinto. Nykyisin perhehoitoa antaville henkilöille ei ole säädetty ammatillisen tutkinnon vaatimusta. Hallituksen esityksen perustelujen mukaan rajoitustoimenpiteiden käyttömahdollisuus perhehoidossa on tarkoitus arvioida siinä yhteydessä, kun lainsäädännön muutoksia valmistellaan valvontatyöryhmän ehdotusten pohjalta. Suhtautuminen rangaistuksiin hämmentää kasvatuskulttuuriamme Rangaistus oli vielä joitakin vuosikymmeniä sitten olennainen osa hyvää kasvatusta. Nyt se on monilla kasvattajilla kiellettyjen keinojen listalla samoin kuin muutkin lapselle mielipahaa aiheuttavat kasvatusmenettelyt. Muutoksenhakuun selkeyttä Laissa on myös pyritty selkeästi säätämään siitä, milloin rajoitustoimivallan käyttäminen edellyttää päätöstä ja mihin kaikkiin rajoituksia koskeviin päätöksiin voidaan hakea muutosta. Erityisesti on selkeytetty muiden kuin kunnan ja valtion laitosten virkamiesjohtajien tekemien rajoituspäätösten muutoksenhakukelpoisuutta ja muutoksenhakutietä. Kaikkien laitosjohtajien päätökset olisivat toisiinsa nähden samassa asemassa. Erona valitustiessä olisi se, että kunnallisten laitosten virkamiesjohtajien päätöksistä haettaisiin nykyiseen tapaan ensin oikaisua lautakunnalta, mutta muiden laitosjohtajien päätöksistä valitettaisiin suoraan hallinto-oikeuteen. Muutoksenhaussa noudatettaisiin hallintolainkäyttölakia. Hallitus antoi lastensuojelulain muuttamista koskevan esityksensä eduskunnalle 29. lokakuuta. Lea Suoninen-Erhiö Suomalainen kasvatusajattelu ja -käytäntö ovat muuttuneet käsittämättömän nopeasti. Olemme tulleet muutamassa vuosikymmenessä sellaiseen kasvatuskulttuuriin, jossa rangaistuksia pidetään vähintään kyseenalaisina. Hyvin tavallisesti lasten rankaisemista pidetään vääränä ja jopa ehdottomasti kiellettynä. Lapsi tarvitsee turvalliset rajat Vallitsevaan kasvatuskulttuuriin kuuluu muitakin vähäiselle tarkastelulle jääneitä itsestäänselvyyksiä, kuten se, että kurinpito, vallankäyttö kasvatuksessa ja fyysinen kajoaminen lapseen ovat väärin. Kuitenkin useiden tutkimusten mukaan lapsi tarvitsee ajoittain lempeästi, mut- 18 SOSIAALITURVA 18/2004

19 ta lujasti ulkoapäin asetetut turvalliset kurinpidolliset rajat, kunnes hän kykenee omaan sisäsyntyiseen kurinalaisuuteen. Miksi kasvatuksessa ei esiintyisi vallankäyttöä, kun sitä on jatkuvasti kaikessa inhimillisessä vuorovaikutuksessa? Se, miten aikuinen käyttää kasvattajan valtaa, on aivan toinen kysymys. Kiinnipiteleminen on joskus välttämätöntä Fyysinen kajoaminen lapseen ei ole sekään yksiselitteinen asia. Lapsen kurittaminen, lyöminen tai muunlainen pahoinpiteleminen on hyvin perustein kielletty jopa lainsäädännössä. Sen sijaan esimerkiksi lapsen, etenkin pienen, fyysinen kiinnipiteleminen huolenpidollisessa mielessä on joskus välttämätöntä. Kurinpito, vallankäyttö ja fyysinen väliintulo ovat tarpeellisia kasvatuksessa. Niitä tulee vain käyttää huolenpidollisesti vailla mielivaltaa, alistamista, häpäisemisen tarkoitusta, julmuutta ja monia muita mahdollisia traumaattisia seurauksia. Kurinpito, vallankäyttö, fyysinen kajoaminen lapseen ja rangaistus ovat joutuneet kiellettyjen listalle, kun on pyritty irti siitä kasvatuskulttuurista, jossa niiden käyttö oli ylimitoitettua ja jopa epäinhimillistä. Nyt ne olisi syytä ymmärtää uudella tavalla ja luoda niihin uudenlainen suhde. Moniulotteinen rangaistus Rangaistus, ruumiillista rangaistusta laajemmassa mielessä, on alettu mieltää koti- ja ammatillisessa kasvatuksessa kovin yksipuolisesti. Rangaistusten käyttöön suhtaudutaan jopa täysin kielteisesti summittaisten mielikuvien perusteella. Rangaistuksen huono maine syntyy paljolti siitä, että kasvatukselliseen rangaistusajatteluun on liitetty sellaisia piirteitä, jotka eivät siihen välttämättä kuulu. Rangaistuksen käyttökelpoisuutta kasvatuksessa arvioidaan Kasvatuksellisen rangaistuksen ei tarvitse olla persoonaton, ulkokohtainen, virallinen, mekaaninen, jäykkä ja nöyryyttävä. kapeiden tunnusmerkkien perusteella. Rangaistus on kuitenkin moniulotteinen ilmiö, jolla on erilaisia tunnusmerkkejä erilaisissa yhteyksissä. Rangaistusajatteluumme vaikuttavat tiedostamattomasti ja tunneperäisesti monet asiat, kuten kokemuksemme omasta kasvatuksestamme ja mielikuvamme rangaistuksesta erilaisissa ympäristöissä, kuten kurinpidollisessa ja oikeudellisessa järjestelmässä ja vaikkapa rottakokeissa. Alkujaan ihmiset mielsivät rangaistukseksi lähes minkä tahansa heitä kohdanneen epämiellyttävän tapahtuman. Maagisen ajattelun vallitessa muun muassa luonnonkatastrofit ymmärrettiin henkien ja jumalien ihmisille aiheuttamiksi rangaistuksiksi. Arkiajattelussa lapsen aikuiselta saamaa tukkapöllyä voidaan pitää rangaistuksena sillä perusteella, että se tuntuu lapsesta epämiellyttävältä. Usein on kuitenkin kyse siitä, että aikuinen purkaa aggressiivisia impulssejaan lapseen vaihtelevin perustein. Tämän päivän ja menneen ajan arkiajattelussa rangaistuksella on kuitenkin sama ydin. Rangaistus on epämiellyttävä seuraamus jostakin. Ei mielipahaa, ei siis rangaistuksiakaan Mielihyväperiaate läpäisee voimakkaana nykyisen länsimaisen kulttuurin.yleisesti mielihyväkokemukset ja kivun ja mielipahan välttäminen on hyväksytty elämän tavoitteiksi. Kasvatuksessa tästä periaatteesta on salakavalasti alkanut muodostua hyvän ja pahan, oikean ja väärän määrittävä periaate.yhä useampi ajattelee tiedostamattaan, että lapselle on väärin aiheuttaa mielipahan kokemuksia.tällöin olemme vaarallisen lähellä tilannetta, jossa meidän ei ole enää mahdollista ja luvallista rajoittaa lasten käyttäytymistä sen enempää fyysisesti kuin sanallisestikaan. Vahvasti mielihyväperiaatteeseen sitoutuneessa kasvatuksessa mikään lapsessa mielipahaa herättävä väliintulo ei ole enää keinovalikoimassa. Jäljellä ovat enää vetoaminen, palkkiot, suostuttelu, maanittelu, loputon puhuminen ja lahjonta. Tunteeko lapsi tällöin riittävää turvallisuutta? Oppiiko hän erottamaan hyvän ja pahan, oikean ja väärän korkeintaan tiedollisella, mutta ei kokemuksellisella tasolla? Mielihyväperiaatteeseen sitoutunut kasvatuskäytäntö vaikuttaa monien mielestä puolinaiselta, jopa hampaattomalta. Huolenpidollisen rangaistuksen mahdollisuus? Olisiko sittenkin tarkoituksenmukaista ja jopa suotavaa käyttää kasvatuksessa rangaistuksia, jos niistä karsittaisiin sellaiset ulottuvuudet, jotka ovat lapsen kasvulle ja kehitykselle turhia, traumatisoivia, muuten vahingollisia tai tarpeettomia.tällöin huolenpidollisesta kasvatuksellisesta rangaistuksesta karsiutuisivat monet sellaiset rangaistuksen piirteet, joita on pidetty tärkeinä esimerkiksi oikeudellisessa ja kurinpidollisessa toimintajärjestelmässä. Kasvatuksellisen rangaistuksen ei tarvitse olla persoonaton, ulkokohtainen, virallinen, mekaaninen, jäykkä ja nöyryyttävä. Sen ei pidä olla kostava, mielivaltainen, julma, häpäisevä, aina julkinen, rankaisijan valta-asemaa vahvasti korostava, alistava, armoton, tunnustuksen esiin saamiseen takertuva, pelottava ja hylkäävä. Sitä ei saa antaa puhumattomuuden tai yksisuuntaisen viestinnän vallitessa. Rangaistukseen on hyvä kuulua huolta pitävä rajojen asettaminen, keskustelu, kuunteleminen, yksilöllisyys, yksityisyys, psykososiaalinen tuki, emotionaalinen turvallisuus ja ennen kaikkea kasvattajan jämäkkä huolenpidollinen asenne. Nämä muutokset eivät kuitenkaan takaisi, eikä niiden tarvitsisikaan taata sitä, ettei kasvattajan väliintulo, reaktio normin rikkomiseen, koskaan tuntuisi lapsesta ikävältä. Rangaistuksen ydinhän on se, että seuraamus tuntuu epämiellyttävältä. Irti mielihyväperiaatteesta Ihmiset ovat aina käyttäneet kasvatuksessa rangaistuksia tai rangaistuksenomaisia seuraamuksia. Tuntuu erikoiselta, että juuri nyt olisi ihmislajin kehityksessä otettu sellainen edistysaskel, että niiden olisi aika jäädä kaikissa muodoissaan historiaan. Kasvattajan puuttuminen lapsen ei-toivottuun käyttäytymiseen voi sisältää lapsesta epämiellyttävältä tuntuvia mutta ei traumatisoivia piirteitä. Tällainen muutos kasvatusajattelussa ja -käytännössä merkitsee kohtuullista siirtymää pois tiukasti mielihyväperiaatteeseen sitoutuneesta kasvatuskulttuurista. Tällöin tunnustetaan se, että ajoittainen lievä mielipahan kokeminen on olennainen osa inhimillistä kasvua. Kirjoittaja on yhteiskuntatieteiden lisensiaatti. Hän työskentelee lapsi- ja perhetyön vastuujohtajana Helsingin Diakonissalaitoksella. SOSIAALITURVA 18/

20 Kolumni Arja Jämsén Onko kehittämisen kentällä voittajia ja häviäjiä? Fisherin eroseminaarissa tähytään tulevaisuuteen Ero on kipeä kokemus, mutta se voi olla myös alku uudelle. Fisherin eroseminaarissa ryhmän tuki auttaa sopeutumaan ja muuttumaan. Sosiaalialaa uudenaikaistetaan ohjelmallisella kehittämisellä.tukena on valtakunnallinen kehittämishanke ja osaamiskeskusten verkosto. Työnsä ovat aloittaneet myös lukuisat seutukehittäjät. Viimeksi vastaava sosiaalialan uudistamisen buumi koettiin ja 70-luvun vaihteessa. Luulisi, että valtakunnassa on kaikki mallillaan, mutta miten on? Päiväkodin johtaja toivoo yleisönosastokirjoituksessaan, että kehittäminen lopetettaisiin ainakin vuodeksi ja keskityttäisiin hoitamaan lapsia. Sosiaalityöntekijä taas puuskahtaa työn olevan jo nyt niin kamalaa, että on kohtuutonta odottaa, että sitä vielä kehitettäisiin. Monessa kunnassa ihmetellään, mistä hankkeiden omarahoitusosuudet otetaan, kun samaan aikaan sosiaali- ja terveydenhuollolta edellytetään pikaisia säästöjä. Onko nyt vaara, että kehittämisen aallosta seuraa, paitsi myönteistä muutosta, myös uutta eriarvoisuutta? Onko kehittämisen kentällä voittajien lisäksi häviäjiä? Saattaako käydä niin, että osa kunnista, työntekijöistä ja asiakkaista huomaamatta häviää kehittämisen ulottumattomiin? Nyt jos koskaan sosiaalialalla tarvitaan tavoitteellista ja määrätietoista kehittämistä ja muutostyötä. Sitä kaivataan sekä kasvukeskuksissa että syrjäseuduilla. Erityistä huomiota vaativat pienet köyhät kunnat, joilla on suuret haasteet, mutta vähäiset voimavarat. Kehittäminen ei saisi johtaa siihen, että vahvat alueet vahvistuvat ja heikot heikkenevät entisestään. Sosiaalialan perustyöntekijät saattavat olla toinen häviäjien riskiryhmä. Kehittäminen erkaantuu helposti perustyöstä. Jo projektikielikin voi kuulostaa toisesta todellisuudesta kertovalta. Kehittäminen voi karata arjen kysymysten tavoittamattomiin. Perustyöntekijöiltä ei puutu tietoa eikä ymmärrystä kehittämisen tarpeista, kohteista ja keinoista. Jossain on vikaa, jos oman työn kehittäminen tuntuu ylimääräiseltä vaivalta tai jopa tyhjänpäiväiseltä höyryämiseltä. Ovatko projektit silloin vääriä tai huonosti suunniteltuja tai kehittämisen kohteet väärin valittuja? Puuttuuko aikaa, voimia, kehittämis- ja muutostyön osaamista, mahdollisuuksia työjärjestelyihin, johdon tukea vai mitä? Kehittämisessä ei saisi unohtaa asiakkaita, palvelujen käyttäjiä ja kuntalaisia. Miten heidän äänensä kuuluu? Miten luomme palautejärjestelmiä, tuemme ihmisten osallisuutta ja vahvistamme moniäänistä vuorovaikutusta? Kansalaisjärjestöt ja yksityiset yritykset ovat merkittäviä hyvinvoinnin ja palveluiden tuottajia. Niiden tulisikin olla mukana yhteisessä kehittämisessä. Sosiaalialan kehittämisen eväät ovat olemassa. Kehittämistarpeet näkyvät ja kuuluvat, ja rahoitusta ja tukeakin on saatavilla. Kehittämistyön osaamista ja arviointia pitää vahvistaa. Riittävien aineellisten edellytysten lisäksi tarvitaan myönteistä henkistä tilaa ja vapautta. Nyt on vielä runsaasti tilaa tulisieluille ja innostajille, jotka luovat uskoa sosiaalialan myönteiseen tulevaisuuteen. Ei luovuteta. Fisherin ero- ja jälleenrakennusseminaarit ovat levinneet laajalle. Jo vuonna 1994 arvioitiin yli ihmisen osallistuneen eroseminaariin eri puolilla maapalloa. Seminaareja tarjoavat yksityisten vetäjien lisäksi seurakunnat, mielenterveystoimistot, perheneuvolat ja kansalaisopistot. Suomeen eroseminaarin toi psykologi Kari Kiianmaa,joka myös kouluttaa eroseminaarin vetäjiä. Suomessa on jo yli 200 koulutettua vetäjää. Eroseminaarin avulla pyritään tekemään erosta luova kokemus. Erokriisin sisältämä emotionaalinen kipu yritetään hyväksyä ja sitä pyritään käyttämään motivaationa henkiseen kasvuun ja sopeutumiseen. Seminaari ei vain auta ihmistä sopeutumaan tilanteeseen, vaan se auttaa häntä myös muuttumaan, oppimaan ja ottamaan vastuun omasta elämästään. Tähtäimenä on, että seminaarin käytyään eronnut sopeutuu paremmin avioliiton päättymiseen ja oppii luomaan uusia rakentavampia ihmissuhteita. Kasvua ihmisenä ja ammattilaisena Kiinnostuin eroseminaarista oman avioeroni jälkeen. Kävin sen noin kolme vuotta eroni jälkeen.vetäjäkoulutukseen hakeuduin kaksi vuotta myöhemmin. Sain itse eroseminaarista todella paljon. Sosiaalialan opettajana ja sosiaalityötä tehneenä ajattelin, että minulla olisi annettavaa eroseminaarin vetäjänä. Kaksi vetäjäparin kanssa vetämääni eroseminaaria antoivat opettajantyön oheen kaipaamaani asiakastyönäkökulmaa. Lisäksi tunsin kasvavani ihmisenä, vaikka en enää varsinaisesti työstänyt omaa avioeroani. Takana pitkiä avioliittoja Vetäjänä halusin koota tavallista enemmän palautetta seminaarilaisilta. Niinpä tein pienimuotoisen kyselyn siitä, mitä ajatuksia eroseminaari oli herättänyt. Arvelin, että kootusta palautteesta voisi olla hyötyä muillekin eroseminaarin vetäjille. Kokosin kyselylomakeaineiston neljästä eroseminaariryhmästä, jotka olivat kokoontuneet Etelä-Pohjanmaan kahdessa eri kaupungissa vuosina 1999, 2001 ja Lähetin 47 kyselylomaketta ja sain 20 vastausta. Kaikki kyselyyn vastanneet olivat naisia, vaikka seminaareihin oli osallistunut myös viisi miestä.yli puolet vastanneista oli vuotiaita. Kaikki olivat eronneet vuosina Kolme neljäsosaa vastanneista oli ollut naimisissa yhden kerran ja loput kaksi kertaa. Avioliitto oli yli puolella vastanneista kestänyt vuotta, muutamalla vuotta ja lopuilla 6 10 vuotta. Useimmat tulleet jätetyiksi Avioeron syiksi mainittiin useimmiten uskottomuus. Muutama vastasi eronneensa miehen liiallisen alkoholinkäytön takia. Useimmat mainitsivat useita eroon johtaneita syitä, esimerkiksi puolisoiden erilaiset arvot, liian vähäisen yhteisen ajan, lapsen syntymän, kommunikaatio- 20 SOSIAALITURVA 18/2004

21 Enemmistö eroseminaareihin osallistuvista on naisia, vaikka apu olisi yhtä tarpeellista miehille. Seminaarin käytyään eronnut sopeutuu paremmin avioliiton päättymiseen, oppii ottamaan vastuun omasta elämästään ja luomaan uusia rakentavampia ihmissuhteita. Nostan hattua miehille, jotka lähtivät mukaan. Tein havainnon, että suurin osa miehistä on yhtä kärsiviä ja tunneherkkiä erotilanteessa kuin naiset, totesi keski-ikäinen vastaaja. Eroseminaarissa oli vastanneiden mukaan käsitelty asioita rakentavasti keskittyen eronneiden tulevaisuuteen. EEVA MEHTO vaikeudet sekä puolison psyykkisen sairauden. Puolet vastanneista kertoi tulleensa jätetyiksi. Eroprosessiaan he kuvasivat tuskalliseksi ja ahdistavaksi. Monet olivat tunteneet voimakasta surua ja vihaa. Mutta vaikka prosessi oli ollut raskas, moni kertoi myös kasvaneensa ja muuttuneensa henkisesti. Apua oli haettu eroseminaarin lisäksi ystäviltä, omaisilta, terapiasta ja kriisikeskuksesta. Jopa neljännes vastanneista oli käynyt avioerosovittelussa. Mainitsipa joku saaneensa apua myös psykodraamakurssilta. Työterveyshuollosta sain apua psykologilta. Sain myös sairauslomaa ja mielialalääkkeet akuutissa tilanteessa, noin 30- vuotias vastaaja kertoi. Alku oli raskas. Lähdin yhteisestä kodista melkein tyhjin käsin. Olin pitkään riippuvainen ex-miehestäni henkisesti ja fyysisesti. Keksin verukkeita, että hän tulisi käymään. Surin ja sairastelin. Hain apua mielenterveystoimistosta, kirjoista ja uskosta. Surin neljä vuotta tosissani. Sitten jäin yksin, kun lapset muuttivat. Silloin osasin etsiytyä ihmisten pariin ja harrastuksiin. Työ on myös ollut voimavara, keski-ikäinen vastaaja kuvasi prosessiaan. Erot tuoreessa muistissa Eroseminaariin osallistuessaan lähes puolella vastanneista oli avioerosta kulunut aikaa 3 8 kuukautta. Noin neljäsosalla eron harkinta-aika oli vasta alkanut. Vain noin neljäsosalla vastanneista oli erosta aikaa jo 2 5 vuotta. Suurin osa oli sitä mieltä, että he kävivät eroseminaarin oikeaan aikaan. Vain muutaman mielestä seminaariin olisi pitänyt päästä aiemmin, eron kipeimmässä vaiheessa. Jokaisessa neljässä eroseminaarissa oli kaksi vetäjää. Kahdessa seminaarissa toinen vetäjä oli mies.vetäjistä puolella oli myös oma avioero takana. Vastaajien mielestä oli hyvä, että vetäjä oli läpikäynyt oman eron ja kertoi omista kokemuksistaan. Toinen eronnut hyvä tuki Eroseminaariin oli hakeuduttu useimmiten siitä syystä, että haluttiin tavata muita eronneita. Moni tunsi avioeron työstämisensä olevan vielä kesken. He halusivat asiantuntija-apua, tietoa ja kokemusten vaihtoa. Eroseminaarissa ryhmän ilmapiiriä pidettiin useimmiten hyvänä. Monet olivat jopa ystävystyneet keskenään. Mukava ja antoisa porukka. Rinnalla kulkeminen ja keskinäinen rakkaus ja tuki oli parasta, ja se kestää jatkossakin, kommentoi noin 40-vuotias vastaaja. Ryhmät auttavat tehokkaasti Monet vastanneet korostivat oman työskentelyn ensisijaisuutta. Tämä ei ole autuaaksi tekevä, sillä oma työskentely on tärkeintä. Silti ehdottoman hyvä ja ainutlaatuinen tapa elää kriisiä ja jatkaa tulevaisuuteen. Kaikille pitäisi olla vastaava seminaari, on sitten eronnut tai ei. Eroseminaari näytti olleen merkityksellinen ja positiivinen kokemus. Myös seminaarin alussa ja lopussa tehtävä testi osoittaa merkittävää muutosta ryhmäläisten ajattelussa. Avioerojen määrä todennäköisesti vain lisääntyy. Pidän tärkeänä, että eronneille järjestetään mahdollisuuksia saada apua erotilanteessa. Ryhmät ovat hyvä vaihtoehto, vaikka monet eronneet tarvitsevat sen rinnalle yksilöllistä apua. Ryhmämuotoinen auttaminen on tehokasta, edullista ja monien eronneiden tarpeita vastaavaa. Yhä useampien sosiaalialan toimipisteiden olisi otettava myös ryhmämuotoinen auttaminen osaksi toimintaansa. Arja Hemminki Kirjoittaja on yhteiskuntatieteiden lisensiaatti. Hän toimii yhteiskuntatieteiden lehtorina Seinäjoen ammattikorkeakoulun sosiaali- ja terveysalan yksikössä. SOSIAALITURVA 18/

22 OSAAMISKESKUKSET TUTUIKSI Palveluja omalla kielellä perustyöstä erityispalveluihin Ruotsinkielinen sosiaalialan osaamiskeskus puuttuu palveluketjujen puutteisiin, jotta ruotsinkielinen väestö saisi sosiaalipalvelut omalla kielellään. lap- voi joutua suomenkieliseen sijaisperheeseen. Ruotsinkielinen Kun elämässä kaikki muuttuu sijoituksen takia, on julmaa, että kielikin vaihtuu. Ehkä tärkein tehtävämme on rakentaa ruotsinkielisiä palveluketjuja ja varmistaa, että kielilaki toteutuu sosiaalipalveluissa, Mirjam Kalland sanoo. Hän työskentelee toimitusjohtajana ruotsinkielisessä sosiaalialan osaamiskeskuksessa. Ruotsinkielisiä päihdepalveluita on liian vähän. Esimerkiksi terapiassa äidinkielenään ruotsia puhuva ei saa monia asioita kunnolla sanotuksi suomeksi, Kalland listaa palveluiden puutteita. Pienissä ruotsinkielisissä kunnissa peruspalvelut saa omalla äidinkielellä, mutta erityis- ja kriisipalveluista on pulaa. Lapsen seksuaalisen hyväksikäytön epäilyä on vaikea selvittää, jos ei löydy sosiaalityöntekijää, joka haastattelisi lasta ruotsiksi. Näissä tilanteissa tarvitaan vähintään seutuyhteistyötä, Kalland sanoo. Kaikki ei ole hyvin Muumilaaksossa Julkisuudessa korostetaan alinomaa ruotsinkielisten yhteisöjen toimivuutta sitä, kuinka tiiviit yhteisöt suojaavat ihmisiä sosiaalisilta ongelmilta. Kallandin mukaan tämä on vain toinen puoli totuudesta: Elämä ei ole pelkästään ruusuista Muumilaaksossa. Kyläyhteisöt ovat niin tiiviitä, ettei ongelmista ilmoiteta. Joskus yhteisö riittää lapselle tueksi. Kun kotona asiat ovat huonosti, on aina turvallinen aikuinen, jonka luo voi mennä. Esimerkiksi perheväkivaltaan naapuriapu ei kuitenkaan riitä. Ruotsinkielisiä lapsia otetaan vähemmän huostaan kuin suomenkielisiä, mutta monissa perheissä on vakavia lastensuojeluongelmia. Tämä on tullut esiin osaamiskeskuksen lastensuojelutyöryhmän työnohjauksessa. Päihdeongelmia on yhtä paljon kuin suomenkielisilläkin. Erityisesti minua huolestuttaa nuorten päihteidenkäyttö. ERJA SAARINEN Mirjam Kalland huomauttaa, että osaamiskeskuksia ei ajateltu vain ministeriön tavoitteiden toteuttajiksi vaan luoviksi sosiaalipolitiikan toimijoiksi.tämä painotus voisi hänen mielestään tulla enemmän esiin. Käytäntö ja tutkimus yhteen myös henkilökohtaisella tasolla Kalland on kasvatustieteistä väitellyt lasten kehityksen ja lastensuojelun asiantuntija. Nyt hän opiskelee lasten psykoterapeutiksi ja ottaa lapsiasiakkaita vastaan. Hän toimii myös tutkijana, kouluttajana ja työnohjaajana. Minusta pitää säilyttää ihan oikea kosketus ruohonjuuritasoon. Pidän tärkeänä sitä, että kontakti asiakkaiden arkeen säilyy kaikilla osaamiskeskuksen työntekijöillä. Käytännön työ, tutkimus ja koulutus voivat lähestyä toisiaan vain, jos samat ihmiset tekevät niitä osana työtään. Esimerkiksi osaamiskeskuksen varhaiskasvatuksen hankkeessa helsinkiläisessä päiväkodissa työntekijät saavat koulutusta ja työnohjausta, mutta joutuvat myös viemään ne käytännön työhön. Kukaan ei saa osallistua pelkkään koulutukseen, sillä silloin se jää vain teoriaksi. Kalland muistuttaa, että alun perin osaamiskeskustoiminnassa korostettiin tutkimuksen merkitystä. Kun voimavaroja ei ole saatu, sen osuus on rapistumassa. Toivottavasti tämä on vain tilapäinen pulma. Jos kehitetään uusi työmalli, sen vaikuttavuutta on tutkittava. 22 SOSIAALITURVA 18/2004

23 Kuntien sosiaalityön puolestapuhuja Osa kunnista tuntee jo osaamiskeskuksen omakseen. Ne pitävät sitä tärkeänä kuntien sosiaalityön puolestapuhujana ja neutraalina yhteistyökumppanina. Osaamiskeskuksen uskotaan varmistavan sen, että ruotsinkielisiin kuntiin saadaan hankkeita ja osaamiskeskuksesta saa tukea hankesuunnitelmien tekoon. Kalland myöntää kuitenkin, että kuntien luottamuksen vahvistamisessa on vielä tekemistä. Toiminnassa ovat innokkaasti mukana pääkaupunkiseudun lisäksi Turunmaa ja Uusimaa, joissa keskuksella on työntekijöitä. Ahvenanmaan kunnat ovat toiminnasta yhä kiinnostuneempia, vaikka sosiaalialan kehittämishanke ei sido niitä. Pohjanmaan kunnat on tavoitettu heikoimmin. Ehkä identifioituminen alueelliseen osaamiskeskukseen on helpompaa kuin valtakunnalliseen. Suomenruotsalaisten kulttuuri vaihtelee maan eri osissa. Emme ole yhtenäinen ryhmä. Yhteisten sävyjen löytäminen vie aikaa, vaikka meillä on yhteinen kieli, Kalland pohtii. Hyvä idea voi kaatua niukkoihin resursseihin Paperilla sosiaalialan osaamiskeskuksilla on tärkeä tehtävä asiassa kuin asiassa. Kalland huomauttaa, että se mihin pienillä resursseilla pystytään, on kuitenkin toinen juttu. Emme esimerkiksi pysty laatimaan kehittämissuunnitelmia yhdessä kaikkien alueemme kuntien kanssa. Työntekijöiden jatkuva vaihtuminen ja alituinen projektirahan hakeminen on rasittavaa. Niukat voimavarat ovat haaste koko osaamiskeskusjärjestelmälle, joka sinänsä on merkittävä innovaatio. Jos keskuksia ei rahoiteta kunnolla, koko hyvä idea katoaa. Sosiaalialan kehittämishanke ja terveyshanke saavat vuodessa yli 50 miljoonaa euroa, kun yhdeksän sosiaalialan osaamiskeskusta jakaa keskenään kolme miljoonaa euroa. Tässä on jonkinlainen epäsuhta, kun keskuksille on kuitenkin annettu valtavasti tehtäviä. Kallandin mielestä osaamiskeskusten tehtäväksi sopisivat paikallisten projektien tutkimus ja arviointi, sillä keskuksilla on niihin hyvä tuntuma. Stakes voisi arvioida suurempia kokonaisuuksia, kuten koko lastensuojeluhanketta. Tähänkin tarvittaisiin lisää rahaa. Ruotsinkielisiä eniten Uudellamaalla Erja Saarinen Ruotsinkielisiä on vajaa 6 prosenttia Suomen väestöstä, noin henkilöä. Eniten heitä on Uudellamaalla. Suomen 444 kunnasta 19 on ruotsinkielistä ja 44 kaksikielistä. Suomenkielisistä kunnista muun muassa Hyvinkäällä, Kotkassa, Oulussa, Porissa ja Tampereella on vireä ruotsinkielinen vähemmistö. Keskeisiä ruotsinkielisiä sosiaalialan järjestöjä ovat Finlands Svenska Socialförbund, lastensuojelujärjestö Barnavårdsföreningen i Finland, kehitysvammajärjestö Förbundet De utvecklingsstördas Väl ja kansanterveysjärjestö Samfundet Folkhälsan. Sosiaalialan koulutusta tarjoavat ruotsiksi Åbo Akademi ja Helsingin yliopistossa Svenska social- och kommunal högskolan sekä ammattikorkeakoulut Nylands Svenska Yrkeshögskolan Arcada, Svenska yrkeshögskolan ja Yrkeshögskolan sydväst. Osaamiskeskus på svenska Ruotsinkielinen sosiaalialan osaamiskeskus, Ab Det finlandssvenska kompetenscentret inom det sociala området, palvelee ruotsin- ja kaksikielisiä sosiaalialan ammattilaisia.toiminta-alue käsittää enimmäkseen rannikolla sijaitsevia ruotsinkielisiä ja kaksikielisiä kuntia idän Loviisasta pohjoisen Kokkolaan saakka. Alueeseen kuuluu myös Ahvenanmaa. Osaamiskeskusta johtaa kasvatustieteiden tohtori Mirjam Kalland.Toinen kokoaikainen vakituinen työntekijä on Turunmaalla työskentelevä projektipäällikkö Eini Pihlajamäki.Lisäksi keskuksella on puolipäiväinen sihteeri. Projekteissa on kymmenisen työntekijää. Keskuksen toimisto on Helsingissä. Alueellisia yksikköjä on itäisellä Uudellamaalla ja Turunmaalla. Eri alueilla on alueelliset neuvostot, jotka laativat yhdessä seutukehittäjien kanssa sosiaalipalvelujen alueelliset kehittämissuunnitelmat. Osaamiskeskukseen kuuluu myös Helsingissä sijaitseva Mathilda Wrede -klinikka. Se tarjoaa sosiaalityöntekijöille mahdollisuuden irrottautua aika ajoin omasta työstään vaikkapa tekemään tutkimusta. Klinikka on perustettu yhdessä Helsingin kaupungin ja yliopiston kanssa. Osakkaina kuntia, järjestöjä ja oppilaitoksia Osaamiskeskus on osakeyhtiö, jonka osakkeenomistajina on 38 kuntaa, Kårkullan kuntayhtymä, kuusi järjestöä ja viisi koulutusyksikköä, muun muassa Åbo Akademi ja ruotsinkieliset ammattikorkeakoulut. Osakkaina eivät ole kaikki ruotsin- tai kaksikieliset kunnat. Osa niistä on mukana alueensa suomenkielisessä osaamiskeskuksessa tai sekä ruotsin- että suomenkielisessä keskuksessa. Osa kunnista ei ole mukana minkään osaamiskeskuksen toiminnassa. Kunnilta ei kerätä maksuja vaan toiminta katetaan 70 prosenttisesti projektirahoituksella. Loppu on valtionosuutta. Lapset vahvoilla hankkeissa Osaamiskeskus organisoi ja hallinnoi useita hankkeita. Niistä monet keskittyvät lapsiin. Pääkaupunkiseudulla on meneillään muun muassa läheisneuvonpitoon, päivähoitoon ja lastensuojelun asiakkaina oleviin vauvoihin keskittyvät hankkeet. Keskuksella on myös päihdehuoltoa, vanhustenhuoltoa ja vammaispalveluita kehittäviä hankkeita. Osaamiskeskus järjestää koulutusta ja seminaareja. Se tarjoaa konsultaatiota lastensuojelukysymyksiin ja oikeudellisiin ongelmiin. Projekteissa mukana oleville annetaan työnohjausta.tarjolla on myös läheisneuvonpitopalveluita. Hankkeet eivät rajaudu tiukasti ruotsin- tai kaksikielisille. Esimerkiksi itäisellä Uudellamaalla oli projekti, jonka nimi oli Gränsöverskridande samarbete inom det sociala området, joka ylitti paitsi kunta- ja hallintorajat myös kielirajat. Monissa hankkeissa tehdään yhteistyötä alueen suomenkielisen osaamiskeskuksen kanssa. Aina ei tarvita erillisiä ruotsinkielisiä projekteja. Nettisivuilla asiantuntija- ja termipankki Hajallaan oleviin kuntiin ja keskuksen työntekijöihin pidetään yhteyttä paljolti tietoverkkojen välityksellä. Osaamiskeskuksen postituslistalla on lähes 500 ihmistä, nettisivuja kehitetään koko ajan ja videoneuvottelulaitteita käytetään paljon. Monipuolisilta nettisivuilta löytyy asiantuntijapankki ruotsinkielisistä sosiaalialan asiantuntijoista, joita voi kutsua esimerkiksi kouluttajiksi tai työnohjaajiksi. Sivuilla on myös juridisten termien tietopankki, jossa käsitteet ovat ruotsiksi ja suomeksi ja ne on myös selitetty. Ruotsinkielisen sosiaalialan osaamiskeskuksen kotisivu SOSIAALITURVA 18/

24 Oulusta ydinkunta-palvelukunta Oulussa kehitetään YPK-mallia, jossa kaupungin organisaatio jaetaan tilaaja- ja tuottajaosaan. Sosiaali- ja terveystoimen johtaja Jari Mäki-Runsas esitteli mallia suurimpien kaupunkien sosiaali- ja terveysjohdon tapaamisessa Oulussa lokakuussa. Oulussa päädyttiin YPK-malliin vuonna 1998 kaupunginvaltuuston päätöksellä. Kaupungin menot olivat laman jälkeen nousseet rajusti, ja jouduttiin tekemään äkkijarrutus. Haluttiin luoda malli, jolla äkkijarrutukset vastaisuudessa vältettäisiin. YPK-mallissa ydinkunta on vastuussa siitä, että kuntalaiset saavat tarvitsemansa palvelut. Se tilaa ne palvelukunnalta tai muilta palveluntuottajilta. Näin uskotaan päästävän entistä kevyempään ja taloudellisempaan organisaatioon. Tähän asti YPK-mallia on kehitetty Oulussa pieninä puroina mutta tästä lähtien valtavirtana, Mäki-Runsas kertoi. YPK-mallissa määritellään ydintoiminnot, tuotteistetaan ja kilpailutetaan palvelut ja otetaan käyttöön sisäinen sopimusohjaus. Sisäisessä sopimusohjauksessa sosiaali- ja terveysviraston sisällä tehdään tilaajan ja tuottajan välinen sopimus siitä, mitä palveluita, kuinka paljon ja millä hinnalla kukin kaupungin yksikkö tuottaa. Palveluyksiköiden siirtyminen sopimusohjaukseen alkaa vuoden 2005 aikana tänä syksynä laadittujen suunnitelmien mukaisesti. Sosiaali- ja terveystoimessa siirrytään kokonaan YPK-malliin vuoteen 2007 mennessä. Päivähoidossa kokeiltu YPK-mallia on kokeiltu kymmenessä päiväkodissa. Muihin suuriin kaupunkeihin verrattuna Oulun päivähoito on ollut KUVAT:MERJA MOILANEN Oulun sosiaali- ja terveystoimen johto toimi isäntinä ja emäntinä lokakuuta pidetyssä suurten kaupunkien sosiaalijohdon tapaamisessa.vasemmalta päivähoidon ja perhetyön johtaja Leila Kerola, terveydenhuollon johtaja Seppo Voutilainen, sosiaalityön johtaja Sirkka-Liisa Olli, vanhustyön johtaja Pentti Koistinen ja sosiaali- ja terveysjohtaja Jari Mäki-Runsas. Kuvasta puuttuu mielenterveysja vammaispalvelutyön johtaja Mikko Naarala. kallista. Kokeilun aikana kustannukset pienenivät. Päivähoidon ja perhetyön johtajan Leila Kerolan mukaan kustannuksia on vähentänyt päiväkotien toimintakulttuurien yhtenäistyminen ja kustannustietoisuuden lisääntyminen. Päiväkotien kanssa tehdään sopimus vuosittain ja se tarkistetaan puolivuosittain. Sosiaalija terveyslautakunnan palvelutuotantojaosto vahvistaa sopimukset. Lastensuojelussa aloitettiin YPK-malliin liittyen ostopalvelujen kilpailuttaminen vuonna 2002.Tuolloin tehtiin 29 yksityisen yksikön kanssa puitesopimukset vuosiksi Vuonna 2003 aloitettiin omien lastenkotien sopimusohjauskokeilu. Tänä vuonna on valmisteltu seudullista lastensuojelun ostopalvelujen kilpailuttamista. Oulun seutukunnan kunnat ovat antaneet Oululle valtuudet tehdä puitesopimus alueen palveluntuottajien kanssa. Sopimuksessa kunnat eivät sitoudu minimiostomääriin. Palvelu ostetaan sellaiselta tuottajalta, jolla on tarjota sijoitettavalle lapselle parhaiten sopiva paikka. Myöskään palvelutuottajien velvollisuus ei ole pitää paikkoja varalla. Jari Mäki-Runsas kertoi, että Oulun läänin alueella on 49 lastensuojelupalveluita tuottavaa yksikköä. Näistä kuusi ei täyttänyt asetettuja laatukriteereitä.yksi kriteeri oli, että yksikkö saa olla korkeitaan 250 kilometrin päässä Oulusta. Kilpailutuksessa painotettiin 80 prosenttisesti hintaa ja 20 prosenttisesti laatua. Ennen kilpailutusta käytössä oli pullakahviarviointi eikä kukaan oikein tiennyt mitä ostettiin ja mitä myytiin. Nyt määritellään, mitä palvelun vähintään pitää sisältää. Kilpailutus on parantanut palveluntuottajien kustannus- ja laatutietoisuutta. Myös palveluntuottajien yhteistyö on tiivistynyt. Mäki-Runsas totesi, että muutama vuosi sitten vallinneet myyjän markkinat ovat nyt ohi. Osaltaan tähän on ollut syynä yksityisten palvelujen lisääntyminen. Seutuyhteistyötä viritellään Lastensuojelun sijaishuollon paikkojen kilpailuttaminen seudullisesti on yksi osa laajempaa seutuyhteistyötä, jota Oulun seudulla on viritelty viime vuosina. Oulussa on asukas- 24 SOSIAALITURVA 18/2004

25 ta ja Oulun seutukunnan 10 kunnassa asukasta. Elinkeinopolitiikka on jo seudullista, ja nyt ollaan kehittämässä yhteistä palvelupolitiikkaa. Kesäkuussa valmistui Oulun seudun palvelustrategia. Se on nyt lausunnoilla ja seuraavaksi sitä ryhdytään toteuttamaan käytännössä. Seutuvaltuusto on valittu kahdeksi vuodeksi. Seutuhallituksen muodostavat kunnanjohtajat. Sosiaali- ja terveydenhuoltoa suunnitellaan Hyve-tiimissä, johon kuuluu kuntien sosiaali- ja terveysjohto. Oulun seudun kunnilla on ollut palveluyhteistyötä jo ennestään: Oulu on myynyt asunnottomien palveluita, päihdepalveluita ja perheneuvolan palveluita naapurikunnille. Nyt suunnitelmissa on tarjota päivähoitopaikkoja yli kuntarajojen, luoda yhteinen sosiaalipäivystys, kehittää yhteiset palvelujen laatukriteerit, yhtenäistää tietojärjestelmät, valmistella yhteinen päihdestrategia, perustaa seudullinen henkilöstöpankki ja koordinoida kriittisten alojen palkkatasoa. Subjektiivista oikeutta toisen kunnan päivähoitopalveluihin ei ole tulossa Oulun seudulla eikä muissakaan kaupungeissa. Erityispalveluita ja tilapäistä liikakapasiteettia voidaan myydä, mutta ei ylläpitää peruspalveluita toisen kunnan asukkaille, kaupunkien sosiaalijohto totesi. Pienet kunnat vapaamatkustajia? Seutuyhteistyö on viriämässä myös muissa suurissa kaupungeissa. Jyväskylässä on kymmenen kunnan verkostokaupunki, jossa on eri toiminnoille omat yhteistyömallinsa. Päihdetyön yhteistyötä tehdään säätiömuotoisesti. Kuopio on myös perustanut päihdepalvelujen tuottamiseen seudullisen säätiön, joka aloittaa toimintansa Seutuyhteistyö ei suju kitkatta: pienet kunnat pelkäävät isojen ylivoimaa. Isot kunnat puolestaan katsovat, että pienet kunnat ovat seutuyhteistyössä vapaamatkustajia.tampereella seutuyhteistyö on tästä syystä jäissä. Mitä lisäarvoa iso kaupunki saa yhteistyöstä pienten kanssa, suunnittelujohtaja Seppo Prunnila kysyi. Tosin Tampereella ollaan aloittamassa aivan uudenlainen kuntien välinen yhteistyö Vuoreksen alueella, jonne rakennetaan Tampereen ja Lempäälän yhteinen lähiö. Alueen palvelut järjestetään yhdessä. Budjetit huolettivat Osa kaupungeista oli jo ehtinyt julkistaa lokakuun puoliväliin mennessä ensi vuoden talousarvionsa, osa säästeli julkistamista kunnallisvaalien jälkeen. Sosiaali- ja terveydenhuollon budjettiraameihin on tulossa lisäystä Espoon 1,7 prosentista Jyväskylän 7 prosenttiin. Keskustelussa huomattiin kuitenkin, että lisäysprosentteja ei voi verrata, kun joissakin kaupungeissa perustana oli tämän vuoden talousarvio ja joissakin tämän vuoden korjattu talousarvio tai toteumaennuste. Niukka, mutta ei lohduton, luonnehti Jari Mäki-Runsas Oulun sosiaali- ja terveydenhuollon vuoden 2005 budjettia. Niukka, mutta realistinen. Helsingissä ollaan pääsemässä valtion kahden vuoden takaisen sokkihoidon jälkeen tasapainoon, yhteispalvelujohtaja Ammi Isokallio kommentoi Helsingin sosiaalitoimen budjettia. Helsingin trendejä ovat lasten määrän ja päivähoidon tarpeen väheneminen ja vanhusten määrän kasvu. Kymmenen vuotta sitten lasten päivähoidon osuus sosiaalitoimen budjetista oli 35 prosenttia, nyt se on 27. Vanhusten palveluiden osuus oli kymmenen vuotta sitten 15 prosenttia ja nyt 20. Tilanne on lohduton. Espoon verotulokertymä on vähentynyt dramaattisesti, totesi perhe- ja sosiaalipalvelujen Ensi vuoden budjetit huolettivat suurten kaupunkien sosiaalijohtoa: vasemmalta Carl- Johan Thodén Vantaalta, Marja- Leena Remes Espoosta, Seppo Prunnila Tampereelta, Kaj Kainulainen Porista ja Ammi Isokallio Helsingistä. johtaja Marja-Leena Remes. Vitsit vähissä, arveli ylilääkäri Carl-Johan Thodén Vantaalta. Kunnallisveroon tulee äyri lisää ja velkaa otetaan. Uusia projekteja ei aloiteta ja palveluverkkoa karsitaan. Tänä vuonna pysytään budjetissa, ensi vuonna saadaan 2 prosenttia lisää, lautakunnan esitys oli 6 prosenttia, Porin sosiaalijohtaja Kaj Kainulainen raportoi. Realistinen budjetti ensimmäisen kerran. Näyttää aika hyvältä, sosiaali- ja mielenterveyspalveluiden tulosaluejohtaja Kristiina Heinonen-Kuusela Jyväskylästä myhäili. Seppo Prunnila nimitti Tampereen sosiaali- ja terveystoimen budjettia sopeutusbudjetiksi. Nyt ymmärretään, että kaupungin tulot eivät kasva, ja siihen on sopeuduttava. 90-luvulla vielä laitettiin pää pensaaseen ja sanottiin, ettei sosiaali- ja terveydenhuollosta voi säästää. Budjettia laadittaessa palvelut on jaettu kolmeen osaan: subjektiivisiin oikeuksiin perustuviin, lakisääteisiin ja suosituksiin perustuviin. Jos rahat eivät riitä, järjestetään vain subjektiivisiin oikeuksiin perustuvia ja lakisääteisiä palveluja. Tampereen sosiaali- ja terveydenhuollon budjetista 25 prosenttia menee subjektiivisiin palveluihin, 67prosenttia lakisääteisiin ja 8 prosenttia harkinnanvaraisiin palveluihin. Prunnila piti valitettavana, että harkinnanvaraisia palveluja ovat monet vanhusten palvelut ja ehkäisevä ja aktivoiva toiminta. Typystä ja sosiaalitytöstä apua Turussa budjetissa pysymistä on helpottanut tänä vuonna toimeentulotukimenojen väheneminen, vaikka työttömyys on pysynyt samana, tosin pitkäaikaistyöttömien määrä on hiukan vähentynyt. Viime vuonna toimeentulotuen menot kasvoivat 19 prosenttia, ja lisäys oli katettava sosiaalitoimen sisältä. Tämän vuoden vähennyksen on saanut aikaan sosiaalijohtaja Maija Kytän mukaan sosiaalityön toimintamallien uudistaminen ja sosiaalitoimen oma työllistämispalveluyksikkö Typy, joka vakinaistettiin tämän vuoden alusta kolmen vuoden kokeilun jälkeen. Sosiaalityöntekijän apua tarvitsevat saavat sitä nyt nopeammin. Typy on auttanut laman aikana teollisuudesta työttömiksi jääneitä keski-ikäisiä eläkepäätösten saannissa ja aktivoinut nuoria työllistymään. Kyttä pelkäsi suunnitelmia työmarkkinatuen määräaikaistamisesta. Se tietäisi kuntien sosiaalitoimille menojen kasvua. Suurten kaupunkien sosiaalijohtajat ovat kokoontuneet lähes vuosittain vuodesta 1934 lähtien. Oulun tapaamiseen osallistunut sosiaalijohto toivoi, että perinnettä jatketaan siitä huolimatta, että harvalla enää on selkeää sosiaalijohtajan nimikettä. Nyt pitää puhua sosiaalijohdon kokoontumisesta. Seuraavalla kerralla sosiaalijohto aikoo suunnata Lahteen. Merja Moilanen SOSIAALITURVA 18/

26 Turvapuhelinpalveluille tulossa laatukriteerit Laatukriteerit kuvailevat hyvän ja toimivan turvapuhelinpalvelun ominaisuuksia. Palvelun järjestämisen ohella ne antavat välineet arvioida hälytysten vastaanottamisen, käytön opastuksen, turva-avun saamisen, tekniikan ylläpidon ja ammatillisen osaamisen toteutumista. Teknillisen korkeakoulun Lahden keskuksessa laaditaan laatukriteereitä turvapuhelinpalveluille. Kriteerien laatimisen pohjatyö on tehty tutkimusprojektissa Turvapuhelimet ikäihmisen toimintaympäristössä, joka alkoi 2002 Lahden keskuksessa osana laajempaa Hyvinvointiteknologian ja palveluverkostotutkimuksen ohjelmaa. Laatukriteerejä on suunnitellut moniammatillinen asiantuntijaryhmä, joka koostuu hälytyskeskusten ja julkisorganisaatioiden turva-auttajista sekä yritysten edustajista. Lahden tutkimusprojektin tutkimuspäällikön, terveystieteen tohtori Ari Serkkolan mukaan laatukriteeristö tulee koostumaan kuudesta osasta: Itse turvapuhelinpalvelun järjestämisen ohella kriteerit antavat välineet arvioida hälytysten vastaanottamisen, käytön opastuksen, turva-avun saamisen, tekniikan ylläpidon ja ammatillisen osaamisen toteutumista. Omia käytäntöjä arvioidaan näiden kriteereiden avulla pisteyttämällä ne ja vertaamalla niitä tavoitteisiin. Kunnille vastuu palveluketjusta Laatukriteerit kuvailevat hyvän ja toimivan turvapuhelinpalvelun ominaisuuksia.toimintatavat vaihtelevat aina kunnittain, mutta laadulle voidaan silti asettaa yhtenäiset tavoitteet.tärkeä peruslähtökohta on se, että palvelun tarjoajat ottavat selkeästi vastuun alueensa turvapuhelintoiminnasta seitsemänä päivänä viikossa, 24 tuntia vuorokaudessa. Serkkola korostaa turvapuhelinpalveluilla tarkoitettavan koko palvelukokonaisuutta, jossa puhelimen käyttäjä ottaa ensin yhteyttä turvapuhelinkeskukseen, joka taas arvioi avun tarpeen käynnistääkseen mahdolliset toimenpiteet ja palvelut käyttäjän auttamiseksi. Palvelu kattaa sekä julkisia että yksityisiä toimijoita ja palveluja auttavista henkilöistä tekniseen tukeen ja laitetoimittajiin. Laatukriteerien tuottaminen on ollut prosessi, jossa yli kaksikymmentähenkinen laatutyöryhmä on tunnistanut ja kääntänyt asiakkaiden vaatimukset turvaorganisaatioiden tehtäviksi, Serkkola tiivistää. Esimerkiksi nykyiset ja tulevat käyttäjät ja heidän läheisensä pohtivat ikääntymistä, yksin jäämistä ja heikentyvää kuntoa. Turvapuhelimen käyttäjien, ammattihenkilöiden ja kuntapäättäjien näkökulmat turvapalveluihin eroavat toisistaan. Nämä seikat ovat ohjanneet laatutyöryhmää ja ne ohjaavat ammattihenkilöitä heidän ratkaistessaan, ketkä vanhukset voivat saada turvapuhelinpalveluita. Palvelujen asiakaslähtöisyys on keskiössä koko ajan. Siitä lähtökohdasta olemme kehittäneet työtapoja eri palveluympäristöissä ja olemme halunneet KUVAT:JOUKO SIIRILÄ Ari Serkkola on vastannut viimeisen vuoden laatukriteerien työstämisestä turvapuhelinpalveluihin. Hänen johtamansa tutkijatiimin jäsenistä kuvassa Sole Molander (kesk.) ja Marika Rauma. luoda palveluverkoston eri osapuolten yhteistyölle entistä paremmat puitteet. Mihin ohjata sosiaaliset hälytykset? Turvapuhelimet ikäihmisen toimintaympäristössä -projektissa työskennelleistä valtiotieteen lisensiaatti Sole Molanderin tulevan väitöstutkimuksen aiheena ovat turvapuhelinkeskukset ikäihmisten tukena. Hän selvitti syksyllä 2002 erään yksityisen yrityksen turvapuhelinkeskukseen tiettyinä päivinä tulleet 770 hälytystä. Niistä laitteistoa koskevat soitot, tekniset, paristo- ja koehälytykset sekä ns. turhat hälytykset, kuten aiheettomat hälytykset ja vikahälytykset sekä puhelut, joiden soittaja haluaa vain keskusteluseuraa, olivat yhteensä 79,7 prosenttia kaikista hälytyksistä. Turhia hälytyksiä oli 34 prosenttia kaikista: asiakas saattoi painaa vahingossa nappia, kysyä kelloa tai haluta vain puheseuraa. Hälytyksistä 20,3 prosenttia johtui asiakkaan fyysisen avun tarpeesta. Vain 13,3 prosenttia 26 SOSIAALITURVA 18/2004

27 hälytyksistä oli sellaisia, joissa soiton syyksi oli lopulta koodattu konkreettinen ja välitön avun tarve. Molander ei syyllistä ikäihmisiä ns. sosiaalisista hälytyksistä. Hänen mielestään turvapuhelinkeskusten tulisi toimia osana järjestelmää, joka parantaa ikäihmisten mahdollisuuksia päästä kaikkien palvelujen piiriin. Mutta hän kysyy, löytyisikö ns. turhille soitoille jokin toinen taho, joka keskittyisi näiden soittajien neuvontaan tai heidän kanssaan keskusteluun. Turvapuhelinpalvelut monimuotoisissa verkostoissa Helinä Melkas selvitteli väitöstutkimuksessaan informaation hallintaa turvapuhelinpalvelujen organisaatioverkostoissa. Hänen mielestään erityisesti palvelujärjestelmää koskevat seikat ovat jääneet vaille huomiota. Organisaatioissa tieto ei usein kulje. Melkas muistuttaa turvapuhelinpalvelujen olevan usein suuresti riippuvaisia verkostorakenteista. Tässä piilee iso haaste.yritysverkostoja on tutkittu paljon. Kirjallisuudessa on kuitenkin hyvin vähän käsitelty sekä yksityisistä että julkisista toimijoista koostuvia verkostoja ja niiden informaatioprosesseja. Turvapuhelinpalvelujen edellyttämien entistä monimuotoisempien verkostojen voi olettaa lisääntyvän. Joillakin paikkakunnilla yksi vuorokausi on jaettu turvapalveluissa useaan eri tavoin järjestettyyn jaksoon. Kotipalvelu voi hoitaa auttamiskäynnit virastoaikana, taksi puoliyöhön ja sen jälkeen ambulanssi. Tällainen tilanne on ongelmallinen, kun ajatellaan palveluketjujen laadun hallintaa ja turvapuhelinkeskuksissa, call centereissä tehtävää työtä, Melkas toteaa omana pohjustuksenaan laatukriteerityöskentelylle. Pelon poistaminen ehkäisee ongelmia Tutkija Satu Pekkarinen selvitti tutkimusprojektissa ikäihmisten odotuksia ja käytännön kokemuksia turvateknologiasta ja turvapuhelinten merkitystä heidän kotona asumisensa mahdollistajana. Vastauksissa korostui henkisen vireyden ja pirteyden säilyminen tutussa kotiympäristössä. Pirteä mieli kompensoi merkittävästi fyysisiäkin rajoitteita. Turvallisuuden tunteella on ongelmia ehkäisevääkin merkitystä. Jo kaatumisen pelon poistumisen on osoitettu vähentävän kaatumisia, Pekkarinen toteaa. Marika Rauma tarkasteli pro gradu -työssään kuntien vanhustyöntekijöiden osaamisvaatimuksia erityisesti suhteessa turvapuhelinpalveluun. Hänen mukaansa vanhustyön ammattilaisten ikä ei selittänyt paljoakaan sitä, miten turvapuhelintekniikan tuomiin haasteisiin suhtauduttiin. Kaksikymppinenkin henkilö saattaa rakastaa raporttien kirjoittamista käsin tai todeta työstään tulleen painajaisen sen jälkeen, kun turvapuhelinkeskus sijoitettiin työpaikalle. Palvelu perustuu edelleen puhelinverkkoon Turvapuhelinpalvelu alkoi Suomessa kokeiluluontoisesti 1980-luvun alussa. Ensimmäisen kerran kokemuksia hälytystoiminasta, sittemmin turvapalvelusta julkaistiin sosiaalihallituksen raportissa vuonna Viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana turvapuhelinpalvelu ei ole oleellisesti kehittynyt: se perustuu ja toimii edelleen valtaosin perinteisen puhelinverkon varassa. Lankapuhelimeen on kytketty lisälaite, jonka kautta turvapuhelinkeskuksen päivystäjä saa kaksisuuntaisen puheyhteyden hälyttäjään. Hälytys tehdään painamalla rannekellomaisessa rannekkeessa olevaa isoa nappia. Laite voi myös roikkua kaulassa. Tällä vuosituhannella on alettu kokeilla gps-paikantamiseen perustuvaa hälytystekniikkaa, joka sallii yhteydenotot satelliitin avulla myös kodin ulkopuolelta. Nyt on kokeiltavana myös niin sanottuja hyvinvointirannekkeita. Ne mittaavat jatkuvasti tiettyjä elintoimintoja, ja jos nämä muuttuvat huonoon suuntaan, hälytys voi tapahtua automaattisesti ilman, että rannekkeen kantaja tekee mitään. Vastuiden täsmällinen jakaminen oleellista Ari Serkkola tähdentää kolmivuotisen tutkimusprojektin ja vuoden laatutyöskentelyn kokemuksella selkeitä vastuujakoja turva-auttajien kesken. Palvelun käyttäjille pitäisi voida kertoa joka tilanteessa, minkä ajan kuluessa apu tulee. Hoito- ja hoivahenkilökunnan ammatillisen osaamisen pitää sisältää taito arvioida avuntarvetta puhelimessa, hyvät yhteistyö- ja esiintymistaidot sekä kyky hallita turvapuhelintekniikkaa. Käyttäjien opastus vaatii jatkossa yhä enemmän työtä ja se on palvelun tarjoajaorganisaation vastuulla. Serkkola uskoo sairaanhoidollisen ja hoivakoulutuksen valmistavan opiskelijoita yhä paremmin hoiva- ja hoitotyössä tarvittavan tekniikan hallintaan. Kotona asuminen ja turvatekniikan tarjonta sinne lisääntyy joka tapauksessa jo taloudellisista syistä. Jouko Siirilä LÄHTEET Ihonen, M.(1987):Turvapalvelut.Vanhusten ja vammaisten turvapalvelun kokeiluprojektin raportti, Sosiaalihallituksen julkaisuja 4. Serkkola, A.(toim.)(2003):Turvapuhelinpalvelut ikääntyvän ihmisen elinympäristössä,teknillinen korkeakoulu Lahden keskus. Ähtärin 7000 asukkaan pikkukaupungissa turvapuhelimia on noin 70. Hälytykset tulevat hoiva- ja palvelukoti Hopeaharjuun. Paikalle lähetetään kiireettömissäkin tapauksissa aina ammattilainen, kodinhoitaja tai ambulanssimiehistö, kertoo hälytyspiipparia vuorollaan kantava lähihoitaja Tiina Jykylä-Upla. Turvapuhelimia on käytössä noin Kunnallisten turvapuhelinkeskusten ohella hälytyksiä ottavat vastaan muutamat järjestöt ja yritykset. SOSIAALITURVA 18/

28 Vanhuspalveluiden rahoitus kaipaa isoa remonttia Ikääntyvän väestön palveluiden tuottamiseen ja rahoitukseen tarvitaan uusia ratkaisuja.yksi välttämätön muutos on kuntien ja Kelan kaksikanavaisen rahoitusjärjestelmän purkaminen, kansanedustaja Sirpa Asko-Seljavaara sanoi Hyvä Ikä -tapahtumassa. Kela maksaa ikäihmisten kuljetuskustannuksia ja asumista ja kunnat taas sairaanhoitoa. Tämän vuoksi on syntynyt merkillinen palveluasumisjärjestelmä, jolla siirretään vanhusten hoidon kustannuksia osin Kelan maksettaviksi. Kaksikanavainen järjestelmä pitää purkaa kokonaan ja julkinen rahoitus järjestää yhtenä kokonaisuutena. Kyseessä on iso, mutta välttämätön remontti, Hyvä Ikä -messut avannut Asko-Seljavaara totesi. Hän korosti, että eläkeikäinen väestö on varsin epäyhtenäistä: Sotien jälkeen syntyneet suuret ikäpolvet ovat vielä kauan hyväkuntoisia. Lentokentillä huomaa, että puolet matkustajista on liituraitaväkeä ja toinen puoli on eläkeläisiä. Hyväkuntoiset eläkeläiset haluavat kiivetä Kiinan muurille ja nähdä pingviinin Etelämantereella.Yli 85-vuotiaana moni jo tarvitsee sairaalahoitoa ja hoivaa. Hyvä Ikä -tapahtuma esittelee ideoita ja ratkaisuja molempien ryhmien tarpeisiin. Tapahtuma pidettiin Tampereella syyskuun lopussa kuudetta kertaa. Sen järjestävät Invalidiliitto, Vanhustyön keskusliitto ja KP- Media Oy Expomark. Tapahtumaan kuuluvat messut ja monia seminaareja sekä ikäihmisille että alan ammattilaisille.tänä vuonna teemana oli elinympäristön esteettömyys ja kodin turvallisuus. Neuvontaa ajoissa hyväkuntoisille eläkeläisille Kun ikääntyvän väestön palveluihin etsitään uusia ratkaisuja, on turvauduttava myös eläkeläisten omaan aktiivisuuteen ja omiin varoihin, sanoi messuilla ISAK-keskusta esitellyt johtaja Timo Ekroos. ISAK on Itsenäisen Suoriutumisen Innovaatiokeskus. On otettava huomioon kuluttajakäyttäytymisen muutos. Maksukykyiset tulevat KUVAT:ERJA SAARINEN Ikäihmisiä ei pidä syyllistää siitä, että he käyttävät paljon terveyspalveluita vaan elämä pitäisi järjestää mahdollisimman antoisaksi ja mukavaksi eri-ikäisille ja -kuntoisille seniorikansalaisille,kansanedustaja Sirpa Asko-Seljavaara vaati Hyvä Ikä -tapahtumassa. Hänen vieressään on toiminnanjohtaja Pirkko Karjalainen Vanhustyön keskusliitosta, joka on yksi tapahtuman järjestäjistä. eläkeläiset ovat vaativia kuluttajia. Nyt on jo paljon ihmisiä, jotka olisivat valmiita maksamaan siitä, että saisivat ajoissa ohjausta ja neuvontaa esimerkiksi kotinsa muokkaamiseen esteettömäksi. Tällaista palvelua ei kuitenkaan ole tarjolla. Kunnan palveluista pääsee osalliseksi vasta sitten, kun apuvälineitä todella tarvitsee. ISAK kehittää tällaista ohjaus- ja neuvontapalvelua. ISAK on innovaatioita kehittävä verkosto, joka toimii enimmäkseen Pohjois-Karjalassa, mutta toteuttaa myös valtakunnallisia kehittämishankkeita. ISAK:n verkostoon kuuluvat muun muassa Joensuun Seudun Kehittämisyhtiö JOSEK Oy, Honkalammen kuntayhtymä ja Pohjois-Karjalan sairaanhoitopiiri sekä yritystoimijoista Abloy Oy,Tikkacom Oy ja Respecta Oy. ISAK kehittää apuvälineitä ja niihin kiinteästi liittyviä palveluita, jotka edistävät esteetöntä asumista ja toimimista. Se tarjoaa suunnittelu- ja koulutuspalveluita.työntekijöinä on monien ammattien edustajia insinööreistä sosiaali- ja terveysalan ammattilaisiin. Menestystuotteena ikäihmisten kuntosalit ISAKin menestynein tuote on ollut SOSIAALITURVA 18/2004

29 Hyvinvointirannekkeella voidaan laitoksissa seurata muutoksia vaikkapa vanhusten unessa. Kun käyrä poikkeaa tavanomaisesta, asiaa kiirehditään selvittämään,minna Tammiruusu esitteli. ISAK-innovaatiokeskuksen idea vanhusten kuntosaleista on levinnyt laajalle. Suomessa on jo 250 ikäihmisille tarkoitettua kuntosalia ja niitä on myös Baltiassa ja Saksassa, ISAKin johtaja Timo Ekroos kertoi Hyvä Ikä -messuilla. luvun puolivälissä luotu ikäihmisten kuntosali ja siihen kehitetyt ikäihmisille sopivat kuntosalilaitteet. Niitä kehitettiin yhdessä kuntosalilaitteita valmistavan yrityksen sekä salin ohjaajien ja asiakkaiden kanssa. Ikäihmisten kuntosaleja on Suomessa jo satoja ja laitevalmistajiakin useita. Idea on levinnyt myös ulkomaille. Ekroos korosti, ettei ikäihmisten kuntosaliharjoittelu ole yleistynyt nopeasti vain siksi, että heille kehitettiin sopivia laitteita, vaan menestyksen salaisuus oli ikäihmisten sosiaalisten tarpeiden tunteminen ja idean kehittely siltä pohjalta. Salille menon pitää olla sosiaalinen tapahtuma. Sinne mennään yhdessä samanhenkisten ihmisten kanssa. Ohjaajat on koulutettu ikäihmisten kanssa työskentelyyn. Saleilla eivät pauhaa nykyhitit vaan siellä soivat ikäihmisten suosikkisävelmät. Ikäihmisten omat innovaatiot esiin Kun ISAK tuottaa itse koko ajan palveluita, sen kehittämistyö pysyy kiinni käytännössä ja työntekijät hoksaavat uusia ideoita arjessa. ISAK kuuntelee myös ikäihmisten omia ajatuksia. Monilla on hyviä ideoita esimerkiksi arkisten laitteiden parantamiseksi vanhuksille sopiviksi. Nyt ikäihmisten omia ideoita kerätään kilpailulla, jonka ISAK on julistanut yhdessä muun muassa Hyvän vanhenemisen tukisäätiön kanssa. Ensimmäisen kilpailuvuoden aikana on sekä ikäihmisiltä että heidän kanssaan työskenteleviltä tullut lähes 70 ideaa, joista muutamissa on ajatusta aina tuotteeksi asti. Ideoita voi esittää ensi vuoden loppuun saakka. Hyvinvointiranneke seuraa vireystilan muutoksia Suomalaista teknistä innovaatiota Hyvä Ikä -tapahtumassa edusti Vivago-hyvinvointiranneke. Se seuraa vanhuksen vireystilan muutoksia. Tavanomaisesta turvarannekkeesta se eroaa siinä, että se hälyttää apua automaattisesti silloin, kun rannekkeen käyttäjä ei pysty sitä itse tekemään esimerkiksi tajuttomuuskohtauksen vuoksi. Hyvinvointiranneke on kotona asuvien vanhusten lisäksi käytössä monissa palvelutaloissa ja vanhainkodeissa. Se helpottaa potilaiden kunnon seuraamista esimerkiksi yövuorossa, jossa on useita vanhuksia kohden yksi tai kaksi hoitajaa. Se havaitsee esimerkiksi muutokset vanhuksen unessa. Erja Saarinen Muistilinja tukee muistihäiriöistä kärsivien läheisiä Alzheimer-keskusliitto on avannut maksuttoman Muistilinja-vertaistukipuhelimen muistihäiriöistä kärsivien ja dementoituvien ihmisten omaisille ja läheisille. Se tarjoaa soittajille luottamuksellista keskusteluapua, tukea, tietoa ja ohjausta. Puheluihin vastaavat tehtävään koulutetut vapaaehtoiset, joista kullakin on tukenaan dementia- tai Alzheimer-yhdistyksen ammattihenkilö. Muistilinja ei pyri korvaamaan ammattiauttajien työtä, vaan antaa soittajalle mahdollisuuden kiireettömään keskusteluun sellaisen henkilön kanssa, joka on itse käynyt läpi oman omaisensa sairaus- ja hoitoprosessin. Palvelu syntyi kasvavaan vertaistuen tarpeeseen. Muistihäiriöitä ja dementiaa koskevaa puhelinpalvelua on ollut saatavilla lähinnä toimistoaikaan sellaisilla paikkakunnilla, joilta löytyy dementianeuvoja tai vastaava ammattihenkilö. Muistilinja vastaa numerossa päivittäin kello Sitä täydentämään avautuu syksyn aikana virtuaalinen vertaistuen keskustelualue Alzheimer-keskusliiton kotisivuille. Alzheimer-keskusliitto verkossa: SOSIAALITURVA 18/

30 Ikääntyvä sosiaalijohto tekee pitkää päivää Keskiverto sosiaalijohtaja on hieman yli viisikymppinen ja hän tekee pitkää työviikkoa.työmäärän ja iän suhde huolestuttaa Sosiaalijohto ry:n puheenjohtajaa Jouni Nummea. Sosiaalijohtajan keskimääräinen työviikko on 44-tuntinen ja työhön sidonnainen aika noin 48,5 tuntia viikossa. Osalla sosiaalijohdosta työaika ylittää 57 tuntia viikossa.tällöin yksi ihminen tekee jo puolentoista ihmisen työt. Työ kuormittaa eniten suurten organisaatioiden sosiaalijohtajia. Työviikot ovat ylettömän pitkiä. Näillä työmäärillä tämänikäisten ihmisten työkyky on uhattuna.ylipitkän viikon tekeminen ei palvele ketään, Nummi sanoo. Hän on Kauhajoen perusturvajohtaja. Sosiaalijohto ry on Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentian jäsenjärjestö Talentia selvitti viime keväänä sosiaalijohdon työoloja ja palkkausta. Nettikysely lähetettiin kaikille kuntien sosiaalitoimen virastopäälliköille, joilla oli sähköpostiosoite. Ulkopuolelle jäivät Ahvenanmaan kunnat ja 62 paikkakuntaa tai sosiaalitoimistoa. Kyselyyn vastasi 192 sosiaalijohtoon kuuluvaa. Yksi kyselyyn vastanneista sosiaalijohtajista totesi, että Työaika näyttää hurjalta. Sen laajuus kamalalta.toisen mielestä työn raskaus ei niinkään johdu työajasta vaan siitä, että tehtävä on mahdoton, siinä ei voi onnistua. Joukoittain eläkkeelle Naisia on sosiaalijohtajista noin kaksi kolmasosaa. Alle nelikymppisiä vastaajia on vain kymmenen prosenttia.yli 50-vuotiaiden osuus on yli 60 prosenttia. Sosiaalijohto uudistuu perin pohjin seuraavien vuosien aikana, sillä vastaajista 40 prosenttia jää kymmenen seuraavan vuoden aikana eläkkeelle. Sosiaalijohtoon kuuluvat suunnittelevat siirtyvänsä eläkkeelle ennen lakisääteistä eläkeikää. Vajaa kaksi kolmasosaa aikoo pysyä nykyisessä työpaikassaan. Joka kahdeksas suunnittelee työpaikan vaihtoa ja joka neljäs pitää sitä mahdollisena. Työpaikan vaihtoa pidetään mahdollisena noin 50-vuotiaaksi asti. Työpaikkaa vaihtamalla pyritään uralla eteenpäin. Vaihtoa ei niinkään pohdita esimerkiksi työn kuormittavuuden vuoksi. 30 SOSIAALITURVA 18/2004 Sosiaalityön kelpoisuus vajaalla puolella Sosiaalijohtajista vajaalla puolella on ylempi korkeakoulututkinto, johon sisältyy tai jonka lisäksi on hankittu kelpoisuus sosiaalityöhön. Noin 65 prosentilla on vähintään joku ylempi korkeakoulututkinto. Alemman korkeakoulututkinnon suorittaneita on alle kolmannes. Valtiotieteen tai yhteiskuntatieteen maistereita on ylemmän tutkinnon suorittaneista valtaosa. Sen jälkeen suurin ryhmä ovat hallintotieteilijät. Vastaajista 70 prosenttia on käynyt vähintään yhdessä täydennyskoulutuksessa.yleisimmin on hankittu johtamiskoulutusta. Sosiaalijohtajan identiteetti häviää? Kyselyssä käytetään käsitettä sosiaalijohto, joka sisältää laajan kirjon tehtävänimikkeitä sosiaalisihteeristä perusturvajohtajaan. Nummen mukaan nimikkeet ja tehtäväjaot ovat pirstaloituneet ja eriytyvät edelleen, kun palveluiden hallinnollisia rajoja vedetään uusiksi. Kun nyt keskimäärin 50-vuotiaat sosiaalijohtajat eläköityvät, onko sen jälkeen enää selkeää sosiaalijohtajan identiteettiä. Pitäisikö sosiaalijohtaja-käsite määritellä uudelleen? Sosiaalisen asiantuntemusta tarvitaan edelleen ja sosiaalijohtajan roolin pitää jossain olla olemassa, koska hän toimeenpanee sosiaalihuoltolaissa määriteltyä laajaa sosiaalipalveluiden kokonaisuutta. Jos sosiaalijohtajaa ei tarvita, tarvitaanko silloin sosiaalihuoltolakiakaan? Nummen mielestä on hyvä, että palveluita kehitetään asiakasnäkökulmasta ja hallintoa muokataan sen pohjalta uusiksi. Jotkut kuitenkin luulevat, että hallinnon uudelleenjärjestely muuttaisi suoraan toimintaa. Hallinto ei voi kuitenkaan olla irrallaan työn sisällöstä ja palveluprosesseista. Nummen mielestä päivähoidon siirtämisessä sosiaalitoimesta opetustoimeen on usein kyse tästä. Luullaan, että hallinnollinen muutos parantaisi sellaisenaan asiakkaan asemaa. Organisaatiouudistukset työllistävät Vastaajilta kyseltiin myös sosiaalitoimen ajankohtaisasioita. Eniten sosiaalitoimissa tunnutaan keskittyvän oman organisaation muuttamiseen. Hallintokuntien ja eri osaalueiden rajoja vedetään uusiksi esimerkiksi asiakkaiden elämänkaariajattelun pohjalta. ERJA SAARINEN Vaikka työmäärät ovat melkoisia, Jouni Nummen mielestä sosiaalijohtajan tehtävä on edelleen houkutteleva: Onhan nämä sellaisia näköalapaikkoja. Sosiaalijohtajaa pyydetään moneen mukaan. On vain huolehdittava siitä, ettei jää toisten jalkoihin. Toimintojen kehittämishankkeista mainittiin useimmin sosiaalityön, vanhustenhuollon ja päivähoidon kehittäminen. Paljon kehitetään myös laadunhallintaa ja palveluiden vaikuttavuuden arviointia. Sosiaalijohtoa työllistävät lisäksi palveluiden tuottamistapojen uudistukset. Palveluita kilpailutetaan ja yksityistetään sekä siirrytään tilaaja tuottaja-malliin. Selvityksessä kysytäänkin, lisääkö sopimustoiminnan hallinnointi yhä edelleen sosiaalijohtajien työtä. Osalla sosiaalijohdosta ei ole apunaan riittävästi suunnitteluun ja hallinnointiin keskittyvää henkilöstöä. Myös seudulliset ja muut kuntayhteistyöhankkeet pitävät sosiaalijohtoa kiireisenä. Seudullisia palvelurakenneselvityksiä tehdään ja valmistellaan palveluiden tuottamista seutupohjalta. Kehittämistä perustehtävien ohessa Monissa kunnissa kehitetään omaa organisaatiota ja siinä rinnalla pitäisi ajatella palvelustrategiaa ja seudullisuutta sekä osallistua kehittämishankkeisiin. Nummi toteaa, että sosiaalialan kehittämishanke ja kehittämisrahat ovat myönteisiä asioita, mutta kaikenlainen kehittäminen muiden tehtävien ohessa rasittaa sosiaalijohtoa aika lailla. Hankkeissa on tavallaan velvollisuus olla mukana, vaikka työaika ei millään riittäisikään. Oman perusyksikön hallinnoimiseen jää yhä vähemmän aikaa. Rankalla kädellä pitää arvioida, mitä jaksaa tehdä. Kalenterin hallinta on suuri haaste. Palaverit varastavat aikaa, mutta jos niistä jää pois, ei pääse vaikuttamaan. On kuitenkin hyvä, että sosiaalijohtajaa pyydetään moneen mukaan. Erja Saarinen

31 UUSIIN TEHTÄVIIN Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin Hyvinkään sairaalan johtavan sosiaalityöntekijän toimeen 5 hakijasta sosionomi Eeva-Liisa Tolvanen Hämeeenlinnasta. Joutsan seudun terveydenhuollon kuntayhtymän sosiaalityöntekijän toimeen 11 hakijasta sosionomi Ritva Anttila Palokasta. Keuruun kaupungin sosiaalityöntekijän virkaan yhteiskuntatiet. maisteri Piia Harjumäki Tampereelta ja toimistonhoitajan virkaan merkonomi Seija Savela Mäntyharjulta. Kiimingin kunnan sosiaalityöntekijän virkaan 11 hakijasta yhteiskuntatiet. maisteri Maarit Kattilakoski Kiimingistä. Kouvolan kaupungin sosiaalityönjohtajan virkaan 7 hakijasta sosiaalijohtaja Hannu Hiekkala ja johtavan edunvalvojan virkaan 10 hakijasta oikeustiet. kandidaatti Tiina Ahonen. Kuusankosken kaupungin perheohjaajan määräaikaiseen tehtävään 10 hakijasta sosiaalikasvattaja Anne Heikkilä Anjalankoskelta ja psykiatrisen sairaanhoitajan määräaikaiseen tehtävään 7 hakijasta sairaanhoitaja Marja Harju Kuusankoskelta. Parikkalan kunnan työkeskuksen johtajan virkaan 9 hakijasta yhdyskuntatekniikan insinööri Raimo Talikka Taipalsaarelta. Riihimäen kaupungin johtavan sosiaalityöntekijän viransijaisuuteen 2 hakijasta sosiaalityöntekijä Sari Uotila Lopelta. Savitaipaleen Vanhaintuki ry:n johtavaksi hoitajaksi 7 hakijasta erikoissairaanhoitaja Anne Montonen Lappeenrannasta. Tiedot vuoden 2005 tapahtumista Sosiaaliturva-lehti julkaisee ensi vuonna listan teemapäivistä ja tapahtumista. Tiedot niistä voi ilmoittaa 7. joulukuuta mennessä lehden toimitukseen Lea Suoninen-Erhiölle, os. Sosiaaliturva, Mannerheimintie 31 A 3, Helsinki, fax , sähköposti [email protected]. Listassa ei julkaista tietoja yksittäisistä koulutustilaisuuksista tai seminaareista. Lapsen pitää saada surra omilla ehdoillaan Yhdessä suru on helpompi kantaa. Opas lasten ja nuorten sururyhmien ohjaajille.tuettu suru -projekti. Suomen Mielenterveysseura s. Lapsi suree eri tavoin kuin aikuinen ja siksi aikuisen voi olla vaikea auttaa lasta surussa. Moni ei tiedä, miten lapsi ymmärtää läheisen kuoleman tai muut menetykset. Yhdessä suru on helpompi kantaa -kirjassa tutustutaan eri ikäisten lasten suruun ja tapoihin auttaa heitä sururyhmissä. Häviävistä mielikuvista kuoleman lopullisuuteen Alle kaksivuotias lapsi ei ymmärrä kuolemaa, mutta hän kaipaa ja ikävöi menetettyä ihmistä. Muistikuvat kuolleesta häviävät nopeasti, mutta ruumiissaan lapsi tietää, että joku, joka oli, on poissa. Kolme viisi-vuotias käsittää vain konkreettisia ajatuksia. Hän ei tajua kuoleman lopullisuutta. Jos vainajan kerrotaan lepäävän tai olevan poissa, se tarkoittaa lapselle juuri sitä. Aikuisen kannattaa tarkkaan miettiä sanavalintojaan. Kuusi kahdeksan-vuotias lapsi alkaa ymmärtää, että kuolema on lopullinen ja että se kohtaa aikanaan kaikkia. Hän voi alkaa pelätä, että kuolema tulee koska tahansa hakemaan muitakin läheisiä. Omaa kuolevaisuutta on vaikea käsittää. Vähitellen lapsen abstrakti ajattelu kehittyy ja hän pystyy entistä paremmin ymmärtämään kuoleman seurauksia. Kymmenenteen ikävuoteen mennessä lapselle on kehittynyt melko kypsä ymmärrys kuolemasta, mutta vasta yli 12-vuotiaat ymmärtävät selvästi kuoleman lopullisuuden ja oman kuolevaisuutensa. Käsikirja sururyhmien ohjaajille Kirjan alussa tutustutaan eri-ikäisten lasten käsityksiin kuolemasta ja heidän tapoihinsa surra. Suurin osa kirjasta käsittelee lasten toinen toisiltaan saamaan vertaistukeen perustuvia sururyhmiä. Ryhmiä voidaan toteuttaa monella tapaa. Kirjassa esitellään esimerkiksi afgaanilasten sururyhmää ja ryhmää sisaruksensa menettäneille lapsille. Sururyhmien ohjaajille kirja on todellinen apuväline. Mukana on ryhmään ilmoittautumislomakkeista ja kutsusta lähtien kaikenlaista aineistoa aina ryhmän arviointilomakkeisiin asti. Tarjolla on harjoitustehtäviä eri teemoista. Niiden avulla esimerkiksi muistellaan kuollutta läheistä tai suuntaudutaan tulevaisuuteen.tulevaisuuteen voidaan suunnata vaikkapa istuttamalla kasvi sururyhmässä. Se muistuttaa ryhmästä ja kuvastaa elämän jatkuvuutta. Kuolleen muistoksi lapset voivat sytyttää kynttilät, jotka sammutetaan ryhmässä yhtä aikaa. Muisto ei sammu, vaikka uusi vaihe alkaa. Kirjassa on monipuolinen lähdeluettelo. Erityisen hienoa on se, että mukana on laaja luettelo lapsille soveltuvasta surua käsittelevästä kirjallisuudesta. Kirja on erityisesti tarkoitettu sururyhmien ohjaajille, mutta asia olisi tärkeää kenelle tahansa lasten kanssa työskentelevälle ja elävälle aikuiselle.tyypillinen terapia- ja ihmissuhdealojen slangi kuluneine prosessi- ja tunnekokemus sanoineen hieman laimentaa tärkeää asiaa. Erja Saarinen SOSIAALITURVA 18/