HANKINTAPÄÄTÖS KOSKIEN PIEKSÄMÄEN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSPAL- VELUIDEN TUOTANTOA (PERUSTURVAN PALVELUTUOTANNON ULKOISTAMINEN YHTEISYRITYKSELLE)

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "HANKINTAPÄÄTÖS KOSKIEN PIEKSÄMÄEN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSPAL- VELUIDEN TUOTANTOA (PERUSTURVAN PALVELUTUOTANNON ULKOISTAMINEN YHTEISYRITYKSELLE)"

Transkriptio

1 HANKINTAPÄÄTÖS KOSKIEN PIEKSÄMÄEN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSPAL- VELUIDEN TUOTANTOA (PERUSTURVAN PALVELUTUOTANNON ULKOISTAMINEN YHTEISYRITYKSELLE) Kh Kaupunki on kaksi kertaa v jälkeen hylännyt ajatuksen yksityisen kumppanin mukaan ottamisesta palvelutuotantoon. Ulkoistamisen yhteydessä yhteisyritys ottaa vastuun palveluiden tuottamisesta. Kaupungille jää määräysvalta siitä, kenelle palveluja tarjotaan, missä toimipisteissä palveluja tarjotaan, minkälaista laatua palvelutarjonnalta edellytetään ja kuinka paljon tuotettavasta palvelusta maksetaan. Pieksämäen perusturvan kustannukset ovat voimakkaasti erkaantuneet 60 suurimman kunnan keskiarvosta. Vuonna 2007 Pieksämäen perusturvan asukaslukuun suhteutetut nettomenot ylittivät keskiarvon 8,1 M ja vuonna 2013 ero oli jo 16,4 M. Prosenteissa laskien Pieksämäen kustannukset ylittivät vertailukeskiarvon vuonna % ja vuonna 2013 ylitys oli jo 28,5 %. Tämä kiihtyvä menokehitys söi kuntaliitoksella vuosina saadut hyödyt neljässä vuodessa. Sama kehitys kriisiytti vuosina Pieksämäen kaupungin talouden siten, että kaikkina vuosina tilinpäätös oli alijäämäinen ja vuosina kaupunkia uhkaa jo10 M vuosittainen alijäämä. Menokehitys käy ilmi liitteestä 1. Kaupunginvaltuusto hyväksyessään vuoden 2014 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman pienensi perusturvan talousarvioesitystä 2 M :lla ja edellytti samalla, että perusturva pienentää menojaan vuoteen 2016 mennessä vielä lisää 3 M. Perusturva ei ole kyennyt tekemään valtuuston päätöksen edellyttämää tasapainotusohjelmaa. Edellä sanotusta johtuen johtoryhmä on valmistellut kevään aikana myös muita hallinnonaloja koskevan talouden tasapainotusohjelman. Johtoryhmän laatima tasapainotusohjelma yhdessä perusturvalautakunnan hyväksymän tasapainotusohjelman kanssa parantaa kaupungin tulosta vuonna 2016 noin 10,3 M :lla. Ohjelmaan sisältyy suuri veron korotus (+1.25 %) sekä maksujen korotuksia. Näiden tuotto on 4 M vuodessa. Lisäksi ohjelmaan sisältyy merkittävästi kaupungin omaisuuden myyntiä. Tasapainotusohjelman huono puoli on se, ettei senkään avulla voida välttää kriisikuntakriteerien täyttymistä vuoden 2016 lopussa. Lisäksi vuoden 2017 tulos muodostuisi alijäämäiseksi. Liite 2. Kuntien tulevien vuosien talouskehitykseen sisältyy epävarmuustekijöitä, joiden toteutuminen entisestään heikentäisi Pieksämäen tulevien vuosien talouden tuloksia. Pieksämäen kaupunki on linjannut haluavansa pysyä itsenäisenä. Tämän edellytyksenä on puolestaan se, että kaupunki säilyttää taloudellisen itsemääräämisoikeutensa myös tulevina vuosina.

2 Taloudellisen itsemääräämisoikeuden säilyttämiseksi kaupungin tulisi kyetä hyväksymään sellainen talouden tasapainotuskokonaisuus, joka saattaa kaupungin talouden pysyvästi ylijäämäiseksi ja poistaa varmuudella taseen alijäämät vuoden 2016 loppuun mennessä. Kokonaisuuden tulee olla myös niin vahva, että se kestää lähivuosien talouteen liittyvät suuretkin epävarmuudet. Edellä sanottuun voidaan päästä, jos kaupunki pääpiirteissään toteuttaa johtoryhmän esittämän talouden tasapainotusohjelman ja sen lisäksi päättää ulkoistaa perusturvan palvelutuotannon yhteisyritykselle. Tämän lisäksi tulee valmistautua myymään Pieksämäen Veden liikelaitos kaupungin omistamalle osakeyhtiölle vuoden 2016 aikana. Perusturvan ulkoistamispäätös täytyisi pystyä tekemään mahdollisimman nopeasti seuraavista syistä johtuen: - kaupunki ei voi yksipuolisesti toteuttaa ulkoistusta, kuntien ja kaupunkien suunnittelema kokonaisulkoistusten määrä on lisääntynyt voimakkaasti eikä johtavien lääkäritalojen kapasiteetti riitä kovin moniin ulkoistuksiin - ulkoistamisprosessi on onnistuessaankin hidas - kaupungin talous ei siedä enää yhtäkään vuotta perusturvan paisuvaa menokehitystä - onnistunut ulkoistaminen pienentää Pieksämäen työpaikkamenetyksiä - ulkoistamiseen sisältyy vähintään 4 M edestä sellaista tuloksen parantamismahdollisuutta, mitä Pieksämäen kaupunki ei voi omalla toiminnallaan edes teoriassa saavuttaa - ulkoistamispäätöksen tekeminen, myönteinen tai kielteinen ohjaa voimakkaasti muiden talouden tasapainottamissuunnitelmien toteuttamista. Yhteisyritys joutuu ulkoistettavan palvelutuotannon osalta hyväksymään erityisen tiukan kustannusraamin ensimmäisten 3-5 vuoden ajaksi, tämän lisäksi perusturvan ulkoistamisen toinen tärkeä tavoite on saada aikaan sopimus, jolla osakeyhtiö ottaa vastuulleen koko perusturvan tulevan kustannuskehityksen. Tämä ei ole mahdollista ellei yhteisyrityksellä ole suorassa käskyvallassa kaikki perusturvan ohjauselementit eli organisaatio-osat. Jos kustannuskehitys ei ole sopimuksen mukaista tai esimerkiksi 6. vuoden hinnankorotuksista, ei päästä sopimukseen on kaupungilla oikeus sanoa sopimus irti. Kaupunginvaltuusto on käsitellyt laajasti kaupungin talouden tasapainottamiseen liittyviä mahdollisuuksia, keinoja ja uhkia seminaarissaan Pieksämäen kaupungin talouden tilaa kuvaava materiaali, yksityiskohtainen tasapainotusohjelma sekä eri tasapainotusvaihtoehtojen vertailu on toimitettu valtuutetuille talousseminaarin yhteydessä. Työyhteisötoimikunta on kokouksessaan :ssä 5 antanut asiasta seuraavan sisältöisen lausunnon:

3 Vilkkaan keskustelun jälkeen työyhteisötoimikunta lausui, että työntekijöiden asema tulisi ottaa hyvin huomioon ja tärkeää olisi, että sopimus olisi mahdollisimman hyvin ja asiantuntevasti laadittu. KPMG:n loppuraportti Pieksämäen perusturvan kehittämisestä on esityslistan liitteenä 3. Sopimusluonnos, johon päätösehdotuksessa on viitattu, on esityslistan liitteenä 4. Ehdotus: Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että valtuusto päättää - ulkoistaa perusturvan palvelutuotannon yhteisyritykselle jäljempänä todetussa laajuudessa - kilpailuttaa yhteistyökumppanin hankinnan ja palvelutuotannon - että ulkoistettavaan kokonaisuuteen eivät kuulu perusturvan vastuualueen viranomaistyötä tekevät viranhaltijat kuten mm. aikuissosiaalityön sosiaalityöntekijät, sosiaaliohjaajat, etuuskäsittelijät, lastenvalvoja, lastensuojelun sosiaalityöntekijät, perhetyö, vanhus- ja vammaispalvelun sosiaalityöntekijät, hallintoylilääkäri - antaa kaupunginhallituksen ja perusturvalautakunnan tehtäväksi valmistella ulkoistamiseen liittyvän sopimuksen ja muut asiakirjat sekä toteuttaa kilpailutuksen. Ulkoistamissopimuksen tulee soveltuvin osin noudattaa niitä periaatteita mitä vuoden 2012 syksyllä valmisteltuun ja johtavien terveydenhuoltoalan yritysten hyväksymään sopimusluonnokseen oli kirjattu. - että asian valmistelussa voidaan käyttää ulkopuolista asiantuntijaa. Päätös: Kaupunginhallitus muutti asioiden käsittelyjärjestystä siten, että tämä asia käsiteltiin pykälän 102 jälkeen. Jäsen Jaana Leskinen ja valtuuston puheenjohtaja Soili Moilanen ilmoittivat esteellisyytensä ja olivat poissa kokouksesta tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajan. Jaana Leskisen varajäsen Marja- Liisa Kähkönen oli kokouksessa tämän asian käsittelyn ajan. Risto Ockenström teki esittelijän ehdotuksesta poikkeavan esityksen, jota ei kannatettu. Puheenjohtaja totesi kaupunginhallituksen hyväksyneen ehdotuksen. Risto Ockenström ilmoitti jättävänsä asiaan eriävän mielipiteen, liitteenä. Jäsen Johanna Lehvonen ja valtuuston II varapuheenjohtaja Heikki Skyttä poistuivat kokouksesta tämän asian käsittelyn jälkeen. Kv Päätös:

4 Valtuutettu Raimo Julkunen esitti asian palauttamista kaupunginhallituksen käsittelyyn, jota kannattivat valtuutetut Alpo Salo ja Veli- Pekka Myyryläinen. Keskustelun kuluessa valtuutetut Eino Törrönen, Ilpo Hänninen, Anja Manninen, Marjatta Paltto, Pekka Seppä, Petri Karjalainen ja Mikko Laakso kannattivat asian käsittelemistä tässä kokouksessa. Puheenjohtaja totesi, että koska on tehty esitys asian jättämisestä pöydälle, jota on kannatettu, on suoritettava äänestys. Puheenjohtaja teki äänestysjärjestyksen, joka hyväksyttiin: Ne, jotka kannattavat käsittelyn jatkamista äänestävät jaa ja ne, jotka kannattavat valtuutettu Raimo Julkusen esitystä asian palauttamisesta kaupunginhallituksen käsittelyyn äänestävät ei. Puheenjohtaja totesi, että toimitetussa nimenhuutoäänestyksessä on annettu 23 jaa ääntä ja 20 ei ääntä, joten asian käsittelyä jatketaan. Äänestyspöytäkirja on liitteenä 5. Keskustelun kuluessa valtuutetut Sanna Hirvonen, Anja Manninen, Martti Karjalainen, Mikko Laakso, Pekka Lipsanen, Saku Heinonen, Raimo Mähönen ja Marjatta Paltto kannattivat kaupunginhallituksen ehdotuksen hyväksymistä. Valtuutettu Alpo Salo esitti, että kaupunginhallituksen ehdotusta ei hyväksytä. Valtuutetut Risto Mykkänen, Marja-Liisa Kähkönen, Raimo Hämäläinen ja Pauli Rytkönen kannattivat Alpo Salon esitystä. Puheenjohtaja totesi, että koska on tehty kaupunginhallituksen ehdotuksesta poikkeava esitys, jota on kannatettu, on suoritettava äänestys. Puheenjohtaja teki seuraavan äänestysesityksen. Ne, jotka kannattavat kaupunginhallituksen ehdotusta äänestävät jaa ja ne, jotka kannattavat Alpo Salon esitystä äänestävät ei. Äänestysesitys hyväksyttiin. Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä annettiin 25 jaa ääntä, 17 ei ääntä, yhden pidättäytyessä äänestämästä. Äänestyspöytäkirja on liitteenä 6. Puheenjohtaja julisti valtuuston äänestyksen jälkeen äänin päättäneen hyväksyä kaupunginhallituksen ehdotuksen. Kh Kaupunginhallitus asetti (128) työryhmän johtamaan ja ohjaamaan yhteisyrityksen perustamiseen ja perusturvan palvelutuotannon ulkoistamiseen tähtäävää valmistelutyötä. Työryhmään nimettiin kaupunginhallituksen jäsenet Mikko Laakso, Tapio Klen, Raimo Mähönen sekä perusturvalautakunnan puheenjohtaja Ilpo Hänninen. Viranhaltijoista työryhmään nimettiin ylilääkäri Juhani Keinonen, hallintojohtaja Ulla Nykänen ja kaupunginjohtaja Tapio Turunen. Työntekijäjärjestöt nimesivät työryhmään pääluottamusmiehet Anna Uusi-Simolan ja Sinikka Asikaisen.

5 Työryhmä kokoontui kuusi kertaa. Muistio työryhmän viimeisestä kokouksesta on liitteenä 7. Työryhmä hyväksyi jäljempänä olevan kilpailutuksen tuloksen. Hankinnan kohde Hankinnan kohteena oli Pieksämäen kaupungin sosiaali- ja terveydenhuollon palvelutuotannon ulkoistaminen. Tarjoajalta edellytettiin yhteiskunnallisen yrityksen tunnusmerkit täyttävän yhteisyrityksen perustamista, joka toimii palvelut tuottavana yhtiönä. Hankintayksikkö edellytti tarjoajan perustavan yhtiön, jonka kotipaikka on koko sopimuskauden Pieksämäki ja jossa kaupungilla on 49 % omistus. Hankinta-asiakirjoissa edellytettiin, että tarjoajista enemmistöosakkaaksi valitaan yksityinen yhteisö, jonka tarjoama toimintamalli, avainhenkilöiden osaaminen, taloudellinen kantokyky ja aiemmin onnistuneiden julkisen sektorin ulkoistuksien kautta muodostunut laaja osaaminen vastaavat parhaiten tarjouspyynnön tavoitteisiin sekä Pieksämäen palvelutarpeeseen. Hankinnan ennakoidun arvon ilmoitettiin ylittävän hankintalain 15 :ssä mainitun kynnysarvon. Hankinnan sopimuskaudesta ilmoitettiin tavoitteeksi, että hankintasopimus tulee voimaan ja palvelutuotanto alkaa viimeistään , ellei sopimusneuvotteluissa toisin sovita. Sopimus on voimassa kymmenen vuotta sopimuksen allekirjoittamisesta. Sopimukseen sisältyy lisäksi yksi viiden (5) vuoden pituinen optiokausi. Sopimuskauden alku sisältää enintään kolmen kuukauden haltuunottoprojektin. Jos sopimuksen voimaantulo siirtyy esim. viranomaismenettelyjen tai valitusprosessin vuoksi, myös sen päättyminen siirtyy vastaavasti siten, että sopimuskausi on kuitenkin 10 vuoden mittainen. Hankintamenettely Hankintamenettelynä käytettiin avointa menettelyä. Tarjouskilpailua koskeva hankintailmoitus julkaistiin HILMA-ilmoituskanavassa, , jonka jälkeen hankinnasta julkaistiin korjausilmoitukset ja Tarjoajien soveltuvuuden arviointi ja tarjoajien valinta Hankintailmoituksen mukaisesti tarjouspyyntö tuli toimittaa hankintayksikölle tarjouspalvelu.fi -portaaliin klo mennessä. Asetettuun määräaikaan mennessä saapuivat seuraavat kolme tarjousta: Suomen Terveystalo Mediverkko Terveyspalvelut Pihlajalinna Terveys :n, Dextra :n, Jokilaakson Terveys :n ja Mäntänvuoren Terveys :n muodostama ryhmittymä (jäljempänä Pihlajalinna-ryhmittymä )

6 Tarjoajia koskevat soveltuvuusvaatimukset oli esitetty tarjouspyynnössä ja sen liitteissä. Tarjoajien soveltuvuus tarkastettiin ja kaikkien tarjoajien todettiin täyttävän soveltuvuudelle asetetut vähimmäisvaatimukset. Tarjousten tarjouspyynnön mukaisuuden arviointi Tarjottavaa palvelua koskevat vaatimukset määriteltiin tarjouspyynnön liitteenä olevissa tarjouslomakkeissa. Tarjoajien edellytettiin vastaavan kaikkiin tarjouslomakkeen kysymyksiin sekä liittävän kaikki vaadittavat asiakirjat ja selvitykset tarjouksensa liitteeksi. Tarjousten tarkastuksessa kaikki kolme tarjousta todettiin tarjouspyynnön mukaisiksi ja hyväksyttiin mukaan tarjousvertailuun. Tarjousten vertailu Tarjoukset vertailtiin tarjouspyynnössä ilmoitetuilla vertailuperusteilla ja pisteillä. Tarjousvertailun maksimipisteiksi oli ilmoitettu 200 pistettä, jotka jakautuivat tarjoajien kesken seuraavasti: 1. Toimintamalli Enimmäispisteet 1.1 Toimintamallin yleis Mediverkko Terveyspalvelut Suomen Terveystalo 20 15, Toimintamallit, 7 kpl yht Perustason avovastaanotto ja tukipalvelut A) Palvelukokonaisuuden 4 2,5 1,5 3,5 B) Aiempi referenssi C) Asiakkaan palaute Koti- ja laitospalvelut A) Palvelukokonaisuuden 4 3,5 1 3,5 B) Aiempi referenssi C) Asiakkaan palaute Vammaisten palvelut A) Palvelukokonaisuuden B) Aiempi referenssi C) Asiakkaan palaute Perheiden palvelut A) Palvelukokonaisuuden 4 3,5 2 3,5 B) Aiempi referenssi C) Asiakkaan palaute Päihde ja mielenterveyspalvelut A) Palvelukokonaisuuden ,5 B) Aiempi referenssi C) Asiakkaan palaute Pihlajalinnaryhmittymä

7 2. Haltuunottoprojekti yht. 30 Mediverkko Terveyspalvelut Suomen Terveystalo 2.1 Haltuunottosuunnitelma Haltuunottotiimi , Haltuunottotiimin vastuuhenkilön haastattelu 3. Henkilöstö ja johtaminen 3.1 Yhteisyritykseen esitetyn toimitusjohtajan kokemus 3.2 Henkilöstösuunnitelma 3.3 Yhteisyritykseen esitetyn toimitusjohtajan haastattelu 4. Toiminnan seuranta, raportointi ja ohjaus 4.1 Tarjoajan esitys palvelutuotannon ohjauksesta yht. 30 Mediverkko Terveyspalvelut Suomen Terveystalo , , Mediverkko Terveyspalvelut Suomen Terveystalo Kehittäminen 20 Mediverkko Terveyspalvelut 5.1 Kehittämissuunnitelma ja innovaatiot Suomen Terveystalo 20 15,42 15, Erikoissairaanhoidon palvelut A) Palvelukokonaisuuden 4 3,5 2,5 3,5 B) Aiempi referenssi C) Asiakkaan palaute Sosiaali- ja terveydenhuollon integraatio A) Palvelukokonaisuuden 8 6,5 7 8 B) Aiempi referenssi C) Asiakkaan palaute Pihlajalinnaryhmittymä Pihlajalinnaryhmittymä Pihlajalinnaryhmittymä Pihlajalinnaryhmittymä Yhteensä ,42 138,58 185,50 Yhteenveto Tarjouskilpailussa vertaillut tarjoukset sijoittuivat paremmuusjärjestyksessä seuraavasti: TARJOAJA PISTEET SIJOITUS TARJOUS- KILPAILUSSA 1. Mediverkko Terveyspalvelut 130, Suomen Terveystalo 138, Pihlajalinna-ryhmittymä 185,50 1

8 Tarjousten vertailu perusteluineen on (OM). Hankinnan yritysvaikutusten arviointi on (OM). Valmistelija: kaupunginjohtaja Tapio Turunen, Ehdotus: Kaupunginhallitus päättää esittää valtuustolle, että valtuusto päättää - todeta tarjouskilpailun voittajaksi Pihlajalinna Terveys :n, Dextra :n, Jokilaakson Terveys :n ja Mäntänvuoren Terveys :n muodostaman ryhmittymän - päättää perustaa yhteiskunnallisen yhteisyrityksen tarjouspyynnössä ja sen liitteissä kuvatulla tavalla - valita yhteisyrityksen osakkaaksi tarjouskilpailun voittaneen ryhmittymän esittämän Pihlajalinna Terveys :n - päättää ulkoistaa Pieksämäen sosiaali- ja terveyspalveluiden tuotannon perustettavalle yhteisyritykselle tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti Päätös: Jaana Leskinen ilmoitti, ettei arvioi olevansa esteellinen asian käsittelyyn. Käydyn keskustelun jälkeen puheenjohtaja totesi, että Jaana Leskisen esteellisyydestä on suoritettava äänestys. Puheenjohtaja esitti äänestysjärjestyksen, jonka mukaan ne, jotka katsovat Jaana Leskinen olevan esteellinen, äänestävät JAA ja ne, jotka katsovat, että Jaana Leskinen ei ole esteellinen, äänestävät EI. Äänestysjärjestys hyväksyttiin yksimielisesti. Jaana Leskinen poistui kokouksesta. Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä annettiin 10 JAA ääntä, EI ääniä ei annettu. Äänestysluettelo on liitteenä 8. Puheenjohtaja totesi kaupunginhallituksen yksimielisesti todenneen Jaana Leskisen esteelliseksi asian käsittelyyn. Jaana Leskisen varajäsen Marja-Liisa Kähkönen oli kokouksessa tämän asian käsittelyn osalta. Risto Ockenström teki esityksen asian pöydälle jättämisestä, jota Piia Tenhunen ja Alpo Salo kannattivat. Arvo Levänen,Tapio Klen ja Hanna Ylönen kannattivat asian käsittelyn jatkamista. Puheenjohtaja teki esityksen äänestysjärjestyksestä, jonka mukaan ne, jotka kannattavat asian käsittelyn jatkamista äänestävät JAA ja ne, jotka kannattavat asian jättämistä pöydälle, äänestävät EI. Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä annettiin 5 JAA ääntä ja 6 EI ääntä. Äänestysluettelo on liitteenä 9. Puheenjohtaja totesi kaupunginhallituksen äänin 6 5 päättäneen jättää asian pöydälle. Puheenjohtaja totesi, että neljätoista valtuutettua on allekirjoittanut ja toimittanut puheenjohtajalle kirjelmän, liitteenä 10, jonka mukaan allekirjoittaneet vaativat Kuntalain 54 :n perusteella asian valmiste-

9 lemista kiireellisesti. Puheenjohtaja totesi kutsuvansa kaupunginhallituksen koolle em. neljäntoista valtuutetun allekirjoittamaan kirjelmään ja Kuntalain 54 :ään perustuen. Kh Perusturvan ulkoistusta on käsitelty työyhteisötoimikunnan kokouksissa , ja Liitteenä 11 on tarjousten vertailun julkiset versiot. Niistä on poistettu kohdat, jotka tarjousten jättäjät ovat itse luokitelleet olevan liikesalaisuuksia. Ehdotus: Kaupunginhallitus päättää esittää valtuustolle, että valtuusto päättää - todeta tarjouskilpailun voittajaksi Pihlajalinna Terveys :n, Dextra :n, Jokilaakson Terveys :n ja Mäntänvuoren Terveys :n muodostaman ryhmittymän - päättää perustaa yhteiskunnallisen yhteisyrityksen tarjouspyynnössä ja sen liitteissä kuvatulla tavalla - valita yhteisyrityksen osakkaaksi tarjouskilpailun voittaneen ryhmittymän esittämän Pihlajalinna Terveys :n - päättää ulkoistaa Pieksämäen sosiaali- ja terveyspalveluiden tuotannon perustettavalle yhteisyritykselle tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti Päätös: Risto Ockenström teki esittelijän ehdotuksesta poikkeavan seuraavan ehdotuksen, jota Alpo Salo ja Piia Tenhunen kannattivat: Kaupunginhallitus esittää valtuustolle, että valtuusto päättää hylätä tehdyt tarjoukset yhteisyrityksen perustamisesta ja Pieksämäen perusturvan palvelujen siirtämisestä sopimuksella perustettavalle yhtiölle ja valtuusto päättää jatkaa perusturvan palvelutuotantoa ja sen kehittämistä kaupungin omana toimintana. Puheenjohtaja totesi, että koska on tehty esittelijän ehdotuksesta poikkeava esitys, jota on kannatettu, on suoritettava äänestys. Puheenjohtaja teki seuraavan äänestysehdotuksen, joka hyväksyttiin. Ne jotka kannattavat esittelijän ehdotusta äänestävät JAA ja ne jotka kannattavat Risto Ockenströmin esitystä äänestävät EI. Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä annettiin 4 JAA -ääntä ja 7 EI -ääntä. Äänestysluettelo liitteenä 12. Puheenjohtaja totesi Risto Ockenströmin esityksen tulleen kaupunginhallituksen päätökseksi. Esittelijä kaupunginjohtaja Tapio Turunen jätti asiaan eriävän mielipiteen, liitteenä 13.

10 Kv Päätös: Ilpo Hänninen esitti, että valtuusto hyväksyy kaupunginjohtajan ehdotuksen, eikä hyväksy kaupunginhallituksen tekemää esitystä. Anja Manninen esitti asian jättämistä pöydälle, jota Tapio Klen ja Mikko Laakso kannattivat. Alpo Salo kannatti asian käsittelyn jatkamista. Puheenjohtaja totesi, että koska on tehty esitys asian jättämisestä pöydälle, jota on kannatettu, tulee asiasta suorittaa äänestys. Puheenjohtaja esitti seuraavan äänestysjärjestyksen, joka hyväksyttiin: Ne, jotka kannattavat asian käsittelyn jatkamista, äänestävät JAA ja ne, jotka kannattavat asian jättämistä pöydälle äänestävät EI. Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä annettiin 34 JAA -ääntä, 7 EI -ääntä ja kaksi valtuutettua äänesti tyhjää. Äänestysluettelo liitteenä 14. Puheenjohtaja totesi äänestyksen tuloksena olevan, että asian käsittely jatkuu. Anja Manninen käytti puheenvuoron, jossa hän kannatti Ilpo Hännisen tekemää esitystä hylätä kaupunginhallituksen esitys ja sen sijaan perustaa yhteisyritys ja valita siihen kumppaniksi tarjouskilpailun voittaneen ryhmittymän Pihlajalinna Terveys. Keskustelun kuluessa Ilpo Hännisen esitystä kannattivat Marjatta Paltto, Mikko Laakso, Sanna Hirvonen, Eino Törrönen, Martti Karjalainen, Petri Karjalainen, Tapio Klen, Hanna Ylönen ja Saku Heinonen. Alpo Salo, Heikki Skyttä, Sinikka Riipinen, Yrjö Merikoski, Pauli Rytkönen, Tarja Varonen, Paavo Korhonen, Risto Mykkänen, Ari Kekäläinen, Raimo Hämäläinen, Marja-Liisa Kähkönen ja Anu Rajasuo kannattivat puheenvuoroissaan kaupunginhallituksen tekemää esitystä. Puheenjohtaja totesi, että koska on tehty kaupunginhallituksen ehdotuksesta poikkeava esitys, jota on kannatettu, on suoritettava äänestys. Puheenjohtaja esitti seuraavan päätösehdotuksen, joka hyväksyttiin: Ne, jotka kannattavat kaupunginhallituksen ehdotusta äänestävät JAA ja ne, jotka kannattavat Ilpo Hännisen tekemää esitystä äänestävät EI. Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä annettiin 25 JAA -ääntä ja 18 EI -ääntä. Äänestysluettelo on liitteenä 15.

LAUSUNNON ANTAMINEN HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI

LAUSUNNON ANTAMINEN HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI LAUSUNNON ANTAMINEN HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI Kh 14 18.1.2016 Pääministeri Juha Sipilän hallitus on linjannut 20.10. ja 7.11.2015 tekemillään

Lisätiedot

Hallintosäännön muuttaminen 3 luvun :n 3 kaupunginhallitus, 10 luvun 53 :n viranhaltijoiden erityinen ratkaisuvalta ja keskeiset vastuualueet

Hallintosäännön muuttaminen 3 luvun :n 3 kaupunginhallitus, 10 luvun 53 :n viranhaltijoiden erityinen ratkaisuvalta ja keskeiset vastuualueet Kaupunginhallitus 373 19.09.2016 Kaupunginhallitus 408 11.10.2016 Kaupunginvaltuusto 99 17.10.2016 Hallintosäännön muuttaminen 3 luvun :n 3 kaupunginhallitus, 10 luvun 53 :n viranhaltijoiden erityinen

Lisätiedot

Kilpailutuksen piirissä on noin 50 asiakaspaikkaa.

Kilpailutuksen piirissä on noin 50 asiakaspaikkaa. Vaikeavammaisten ympärivuorokautisen palveluasumisen kilpailutus Sotela 118/16.8.2016 Sotela 56/26.4.2016 Sotela 112/23.6.2015 Riihimäen kaupunki ostaa vaikeavammaisten ympärivuorokautista palveluasumista

Lisätiedot

Kemijärven kaupungin organisaatio- ja päätöksentekorakenne

Kemijärven kaupungin organisaatio- ja päätöksentekorakenne Kaupunginhallitus 195 08.06.2015 Kaupunginvaltuusto 59 15.06.2015 Kaupunginhallitus 278 07.09.2015 Kaupunginvaltuusto 81 21.09.2015 Kaupunginhallitus 232 06.06.2016 Kemijärven kaupungin organisaatio- ja

Lisätiedot

Päätös: Kunnanhallitus päätti siirtää asian käsittelyn seuraavaan kokoukseen.

Päätös: Kunnanhallitus päätti siirtää asian käsittelyn seuraavaan kokoukseen. Joutsan kunnanhallitus 167 09.06.2008 Kunnanvaltuusto 52 30.06.2008 Joutsan kunnanhallitus 202 07.07.2008 Joutsan kunnanhallitus 233 25.08.2008 Joutsan kunnanhallitus 92 16.03.2009 Kunnanvaltuusto 33 30.03.2009

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 3997/ /2018

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 3997/ /2018 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2018 1 (1) 67 18.9.2018 75 9.10.2018 80 Asianro 3997/02.02.00/2018 Kasvun ja oppimisen palvelualueen vuoden 2019 talousarvion laadinnan valmistelutilanne historia 18.9.2018

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallitus 51 08.02.2016 Kaupunginhallitus 59 22.02.2016 Kaupunginvaltuusto 21 29.02.2016 Hyvinvointipalveluiden palvelualuejohtajan viran täyttäminen 483/02.022/2015 KH 08.02.2016 51 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Kemijärven kaupungin organisaatio- ja päätöksentekorakenne

Kemijärven kaupungin organisaatio- ja päätöksentekorakenne Kaupunginhallitus 195 08.06.2015 Kaupunginvaltuusto 59 15.06.2015 Kaupunginhallitus 278 07.09.2015 Kaupunginvaltuusto 81 21.09.2015 Kaupunginhallitus 232 06.06.2016 Kaupunginvaltuusto 63 13.06.2016 Kemijärven

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 68. Valtuusto 29.04.2013 Sivu 1 / 1. 68 Tilivuosien 2013-2016 julkisen hallinnon ja talouden tarkastuspalvelun hankinta

Espoon kaupunki Pöytäkirja 68. Valtuusto 29.04.2013 Sivu 1 / 1. 68 Tilivuosien 2013-2016 julkisen hallinnon ja talouden tarkastuspalvelun hankinta Valtuusto 29.04.2013 Sivu 1 / 1 3921/02.08.00/2012 Tarkastuslautakunta 9 21.3.2013 68 Tilivuosien 2013-2016 julkisen hallinnon ja talouden tarkastuspalvelun hankinta Valmistelijat / lisätiedot: Virpi Ala-aho,

Lisätiedot

Tilintarkastuspalvelujen hankinta tilivuosille ja optiona tilivuosille

Tilintarkastuspalvelujen hankinta tilivuosille ja optiona tilivuosille Tilintarkastuspalvelujen hankinta tilivuosille 2018 2021 ja optiona tilivuosille 2022 2023 Liittyy asiahallinnan asiaan: LPR/169/02.08.00.02/2018 Kaupunkikonsernin tilintarkastuspalveluiden hankinta vuosille

Lisätiedot

Raision ja seudullisen kotouttamisohjelman hyväksyminen

Raision ja seudullisen kotouttamisohjelman hyväksyminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 104 13.6.2018 Kaupunginhallitus 236 25.6.2018 Asianro 471/05.11.00/2018 104 Raision ja seudullisen kotouttamisohjelman hyväksyminen

Lisätiedot

Kehitysvammaisten ympärivuorokautisen palveluasumisen kilpailuttaminen

Kehitysvammaisten ympärivuorokautisen palveluasumisen kilpailuttaminen Kehitysvammaisten ympärivuorokautisen palveluasumisen kilpailuttaminen Sote 38/15.3.2016 Sote 222/15.12.2015 Sote 111/23.6.2015 Riihimäen kaupunki ostaa kehitysvammaisten autettua palveluasumista yksityisiltä

Lisätiedot

Savonlinnasali Oy:n hakemus euron omavelkaisen lainan takaukseen

Savonlinnasali Oy:n hakemus euron omavelkaisen lainan takaukseen Kaupunginhallitus 78 02.03.2015 Kaupunginvaltuusto 9 30.03.2015 Kaupunginhallitus 280 08.06.2015 Kaupunginvaltuusto 51 15.06.2015 Savonlinnasali Oy:n hakemus 350 000 euron omavelkaisen lainan takaukseen

Lisätiedot

Valtuustoaloite Hietanen Matti ym. / Koillis-Lapin Sähkön siirtohinnat. Uusi sähkömarkkinalaki astui voimaan Sähkömarkkinalain mukaan:

Valtuustoaloite Hietanen Matti ym. / Koillis-Lapin Sähkön siirtohinnat. Uusi sähkömarkkinalaki astui voimaan Sähkömarkkinalain mukaan: Kaupunginhallitus 144 11.04.2016 Kaupunginvaltuusto 49 30.05.2016 Valtuustoaloite Hietanen Matti ym. / Koillis-Lapin Sähkön siirtohinnat 116/07.073/2016 KH 11.04.2016 144 Valtuustossa 29.2.2016 jätetty

Lisätiedot

Kunnanhallitus 219 13.11.2015 SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUIDEN KOKONAISULKOISTAMINEN. Kunnanhallitus 13.11.2015 219

Kunnanhallitus 219 13.11.2015 SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUIDEN KOKONAISULKOISTAMINEN. Kunnanhallitus 13.11.2015 219 Kunnanhallitus 219 13.11.2015 SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUIDEN KOKONAISULKOISTAMINEN Kunnanhallitus 13.11.2015 219 Kunnan taloudentasapainottamiseen liittyen kunnanvaltuusto on kokouksessaan 17.8.2015 62

Lisätiedot

Nyhkälän harjunalueen lähiliikuntapaikan maanrakennustyön urakoitsijan valinta

Nyhkälän harjunalueen lähiliikuntapaikan maanrakennustyön urakoitsijan valinta Tekninen lautakunta 53 01.06.2017 Kaupunginhallitus 154 05.06.2017 Kaupunginvaltuusto 70 19.06.2017 Nyhkälän harjunalueen lähiliikuntapaikan maanrakennustyön urakoitsijan valinta 165/10.03.01/2016 Tekninen

Lisätiedot

Tarjouspyyntö. YTHS:n pankkipalvelut

Tarjouspyyntö. YTHS:n pankkipalvelut Tarjouspyyntö YTHS:n pankkipalvelut Sisällys 1 Hankinnan perustiedot ja hankinnan kohteen kuvaus... 2 1.1 Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö... 2 1.2 Hankinnan kohde... 2 2 Hankintamenettely... 2 2.1 Hankinnasta

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon yhteisen asiakas- ja potilastietojärjestelmän hankinta. Tiivistelmä päätösehdotuksen perusteluista

Sosiaali- ja terveydenhuollon yhteisen asiakas- ja potilastietojärjestelmän hankinta. Tiivistelmä päätösehdotuksen perusteluista Perusturvalautakunta 89 0.08.015 Kunnanhallitus 60 4.08.015 Kunnanvaltuusto 81 07.09.015 Sosiaali- ja terveydenhuollon yhteisen asiakas- ja potilastietojärjestelmän hankinta Perusturvalautakunta Tiivistelmä

Lisätiedot

Kaikissa em. vaihtoehdoissa osakeyhtiöt (Energia Oy sekä perustettava vesi- ja viemärilaitososakeyhtiö) pidetään kaupungin 100 % omistuksessa.

Kaikissa em. vaihtoehdoissa osakeyhtiöt (Energia Oy sekä perustettava vesi- ja viemärilaitososakeyhtiö) pidetään kaupungin 100 % omistuksessa. Kaupunginhallitus 49 13.03.2017 Kaupunginvaltuusto 16 20.03.2017 Vesi- ja viemärilaitoksen yhtiöittäminen Khall 13.03.2017 49 Vuoden 2017 talousarviossa kaupunginvaltuusto hyväksyi taloudellisen tilanteen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/2015 1 (6) 328 Painehaavoja ehkäisevien ja hoitavien patjojen vuokrauspalvelu ja hankinta HEL 2015-006533 T 02 08 01 00 Päätös päätti käydyn tarjouskilpailun ja esityslistalla

Lisätiedot

Hankintapäätös, perusterveydenhuollon puheterapiapalveluiden puitejärjestelyn hankinnasta Loviisan kaupungille

Hankintapäätös, perusterveydenhuollon puheterapiapalveluiden puitejärjestelyn hankinnasta Loviisan kaupungille Perusturvalautakunta 3 12.01.2017 Hankintapäätös, perusterveydenhuollon puheterapiapalveluiden puitejärjestelyn hankinnasta Loviisan kaupungille 500/02.08.00/2016 PL 3 Valmistelijat: palvelupäällikkö,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (6) Henkilöstön kehittämispalvelut-liikelaitoksen

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (6) Henkilöstön kehittämispalvelut-liikelaitoksen Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2016 1 (6) 4 Palvelumuotoilupalveluiden hankinta Oiva Akatemialle, hankinnan kilpailutus H153-15 HEL 2015-011778 T 02 08 02 00 Päätös Oiva Akatemian johtokunta päätti esittelijän

Lisätiedot

Talousarvio 2019 ja taloussuunnitelma vuosille ja Lappeenranta strategia

Talousarvio 2019 ja taloussuunnitelma vuosille ja Lappeenranta strategia Talousarvio 2019 ja taloussuunnitelma vuosille 2019-2021 ja Lappeenranta 2033- strategia Liittyy asiahallinnan asiaan: LPR/1734/02.02.00.00/2018 Valmistelija/lisätiedot: puh. Rahoitusjohtaja Jari Iskanius

Lisätiedot

79 22.11.2011. Hankinnan kuvaus

79 22.11.2011. Hankinnan kuvaus Tarkastuslautakunta 1.1.2009-30.6.2013 79 22.11.2011 ERITYISTARKASTUSPALVELUN HANKINTA TARLAU 79 Hankinnan kuvaus Kaupunginvaltuusto on kokouksessaan 26.9.2011 antanut tarkastuslautakunnan tehtäväksi vihreiden

Lisätiedot

Valmistelija / lisätietojen antaja: tekninen johtaja Kari Setälä, puh tai sähköposti

Valmistelija / lisätietojen antaja: tekninen johtaja Kari Setälä, puh tai sähköposti Tekninen lautakunta 83 10.09.2013 Kaupunginhallitus 282 30.09.2013 Kaupunginvaltuusto 89 07.10.2013 Tekninen lautakunta 97 30.10.2013 Kaupunginhallitus 338 04.11.2013 Nyhkälän koulun pääpiirustusten hyväksyminen

Lisätiedot

Hankinnan kohde ja osahankinnat

Hankinnan kohde ja osahankinnat Yhtymähallitus 114 09.12.2014 Kehitysvammaisten henkilöiden asumispalveluiden hankinta 26/05.02.04/2014 Yhtymähallitus 114 Perusturvakuntayhtymä Karviaisen yhtymähallitus päätti 20.5.2014 jatkaa kehitysvammaisten

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosentit vuodelle 2018 on ilmoitettava verohallinnolle viimeistään

Kiinteistöveroprosentit vuodelle 2018 on ilmoitettava verohallinnolle viimeistään Kaupunginhallitus 519 30.10.2017 Kaupunginhallitus 524 31.10.2017 Kaupunginvaltuusto 157 13.11.2017 Kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2018 KH 519 Kiinteistöverolain (654/1992) 11 :n (1266/2001)

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) Kaupunginhallitus Sj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) Kaupunginhallitus Sj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2014 1 (5) 266 Hankintaoikaisuvaatimus koskien tietokeskuksen johtajan päätöstä kaupunginarkiston arkistotietokannan hankinnasta HEL 2013-009044 T 02 08 01 00 Päätös päätti

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 24/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 24/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 24/2014 1 (6) 408 Lääkärityövoiman vuokraaminen Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveysviraston päivystysyksiköihin HEL 2014-009676 T 02 08 02 00 Päätös Käsittely päätti

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/2014 1 (6) 348 Suun terveydenhuollon ostopalvelut HEL 2014-002411 T 02 08 02 00 Päätös päätti esityslistalla esitetyin perusteluin seuraavaa: 1. Valita suun terveydenhuollon

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Kokouskutsu 3/ (1) Kaupunginvaltuusto. 12 Asianro 7198/ /2017

Kuopion kaupunki Kokouskutsu 3/ (1) Kaupunginvaltuusto. 12 Asianro 7198/ /2017 Kuopion kaupunki Kokouskutsu 3/2017 1 (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta 22 27.9.2017 Kaupunginhallitus 134 9.10.2017 12 Asianro 7198/02.05.01.00/2017 Yhteistyösopimus Tahkovuoren koulutus- ja valmennuskeskusyhdistys

Lisätiedot

Lisäksi päätettiin tehdä katselmus kaava-alueelle. Lisätietoja antaa kaavoitusinsinööri Juha Suominen, p.02.4745281

Lisäksi päätettiin tehdä katselmus kaava-alueelle. Lisätietoja antaa kaavoitusinsinööri Juha Suominen, p.02.4745281 Ympäristölautakunta 36 23.04.2013 Ympäristölautakunta 89 24.09.2013 Kaupunginhallitus 370 02.10.2013 Ympäristölautakunta 79 23.09.2014 Kaupunginhallitus 308 01.10.2014 HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, HYVÄKSYMINEN

Lisätiedot

Lapuan kaupungin tarkastussäännön 5 : Tilintarkastajan valinta

Lapuan kaupungin tarkastussäännön 5 : Tilintarkastajan valinta Tarkastuslautakunta 3 05.03.2013 Kaupunginhallitus 3 18.03.2013 Kaupunginvaltuusto 4 25.03.2013 Tarkastuslautakunta 22 18.04.2016 Tilintarkastajan valinta vuosille 2013-2016 / option käyttäminen vuosille

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Teknisen palvelun lautakunta Stara/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Teknisen palvelun lautakunta Stara/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2016 1 (5) 43 Purkutyöt, puitejärjestely 1.4.2016-31.3.2018 HEL 2015-013857 T 02 08 03 00 Päätös päätti hylätä FC Renska Oy:n, Nordhaus Partners Oy:n, Renity Oy ja Pretige

Lisätiedot

Tarjouspyyntö. YTHS:n tilintarkastuspalveluista

Tarjouspyyntö. YTHS:n tilintarkastuspalveluista Tarjouspyyntö YTHS:n tilintarkastuspalveluista Sisällys 1 Hankinnan perustiedot ja hankinnan kohteen kuvaus... 2 1.1 Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö... 2 1.2 Hankinnan kohde... 2 2 Hankintamenettely...

Lisätiedot

Talous- ja henkilöstöhallinnon palveluiden hankinta. Khall (Valm. ma. talousjohtaja)

Talous- ja henkilöstöhallinnon palveluiden hankinta. Khall (Valm. ma. talousjohtaja) Kaupunginhallitus 165 15.08.2016 Kaupunginhallitus 177 22.08.2016 Kaupunginvaltuusto 46 22.08.2016 Kaupunginhallitus 180 29.08.2016 Kaupunginvaltuusto 50 05.09.2016 Talous- ja henkilöstöhallinnon palveluiden

Lisätiedot

1(5) Osa-alue A Perusvarusteisilla ajoneuvoilla suoritettavat kuljetuspalvelut. Osa-alue B Esteettömillä ajoneuvoilla suoritettavat kuljetuspalvelut

1(5) Osa-alue A Perusvarusteisilla ajoneuvoilla suoritettavat kuljetuspalvelut. Osa-alue B Esteettömillä ajoneuvoilla suoritettavat kuljetuspalvelut 1(5) TARJOUSPYYNTÖ: Liedon kunnan vammaispalvelulain (VPL) ja sosiaalihuoltolain (SHL) mukaisten kuljetuspalveluiden sekä sotainvalidien kuljetuspalveluiden kilpailutus 1. Hankinnan kohde 2. Sopimuskausi

Lisätiedot

5 Vuoden 2018 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma / Budget 2018 och ekonomiplan

5 Vuoden 2018 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma / Budget 2018 och ekonomiplan Valtuusto 119 13.11.2017 Kunnanhallitus/Kommunstyrel 5 28.11.2017 sen 5 Vuoden 2018 talousarvio ja vuosien 2018-2020 taloussuunnitelma / Budget 2018 och ekonomiplan 2018-2020 322/02.02.00/2017 KH 267 Kunnanhallitus

Lisätiedot

KH 196 Kunnanhallitus Valmistelija: kunnanjohtaja Mikael Grannas ja kunnansihteeri Peter Stenvall

KH 196 Kunnanhallitus Valmistelija: kunnanjohtaja Mikael Grannas ja kunnansihteeri Peter Stenvall Valtuusto 114 13.06.2016 Hakemus Sipoon kunnan osan liittämiseksi Vantaan kaupunkiin 1293/10.00.02/2015 KH 196 Kunnanhallitus 12.4.2016 Valmistelija: kunnanjohtaja Mikael Grannas ja kunnansihteeri Peter

Lisätiedot

Sivu 83 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON YHTEISTYÖKUMPPANIN KILPAILUTUS

Sivu 83 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON YHTEISTYÖKUMPPANIN KILPAILUTUS PARKANON KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 10/2014 168 Perusturvalautakunta 09.09.2014 LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA Sivu 83 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN TOTEAMINEN 170 84 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA 171 85 SOSIAALI-

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (7) Osayhteisvaltuusto Asianro 8026/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (7) Osayhteisvaltuusto Asianro 8026/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2016 1 (7) Kaupunginhallitus 369 28.11.2016 43 Asianro 8026/02.05.01.00/2016 Valtuustoryhmien toiminnan tukemisen periaatteet ja toimintamalli Päätöshistoria Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Osallistumispyyntö: Teuvan kunta - päiväkodin rakennusurakka

Osallistumispyyntö: Teuvan kunta - päiväkodin rakennusurakka Osallistumispyyntö: Teuvan kunta - päiväkodin rakennusurakka Tämä osallistumispyyntö koskee Teuvan kunnan päiväkodin rakennusurakkaa. Ehdokas osallistuu hankintamenettelyyn täyttämällä osallistumispyynnön

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Kiinteistölautakunta Tila/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Kiinteistölautakunta Tila/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2016 1 (5) 126 Ikkunan tiivistys- ja korjaustyöt, puitejärjestely 1.4.2016-31.3.2018 HEL 2015-013851 T 02 08 03 00 Päätös päätti oikeuttaa kiinteistöviraston tilakeskuksen

Lisätiedot

Kaupunginvaltuuston päätös KH/2005/132/0001 SIJOITUSTOIMINNAN PERUSTEET

Kaupunginvaltuuston päätös KH/2005/132/0001 SIJOITUSTOIMINNAN PERUSTEET Kaupunginvaltuuston päätös 13.6.2005 64 KH/2005/132/0001 64 SIJOITUSTOIMINNAN PERUSTEET Kh 79 Kuntalain 13 2 momentin 2 kohdan mukaan valtuuston tulee päättää 7.3.2005 sijoitustoiminnan perusteista. Kurikan

Lisätiedot

Tarjouspyyntö. YTHS:n Oulun siivouspalvelut

Tarjouspyyntö. YTHS:n Oulun siivouspalvelut Tarjouspyyntö YTHS:n Oulun siivouspalvelut Sisällys 1 Hankinnan perustiedot ja hankinnan kohteen kuvaus... 2 1.1 Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö... 2 1.2 Hankinnan kohde... 2 1.3 Näyttötilaisuus...

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 17/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Esityslista 17/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Esityslista 17/2015 1 (5) 5 Opioidiriippuvaisten korvaushoidon hankinta Pöydälle 29.09.2015 HEL 2015-005714 T 02 08 02 00 Päätösehdotus päättää opioidiriippuvaisten korvaushoidon hankinnasta

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/2017 1 (6) 31 Oikaisuvaatimus kauppapalvelujen hankinnasta HEL 2016-004509 T 02 08 02 00 Päätös päätti hylätä Mainio Vire Oy:n oikaisuvaatimuksen, joka koskee talous- ja

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon yhteisen asiakas- ja potilastietojärjestelmän hankinta. Tiivistelmä päätösehdotuksen perusteluista

Sosiaali- ja terveydenhuollon yhteisen asiakas- ja potilastietojärjestelmän hankinta. Tiivistelmä päätösehdotuksen perusteluista Perusturvalautakunta 89 20.08.2015 Sosiaali- ja terveydenhuollon yhteisen asiakas- ja potilastietojärjestelmän hankinta Perusturvalautakunta Tiivistelmä päätösehdotuksen perusteluista Hankinnan kohde Hankinnan

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto Henkilöstö- ja kehittämispalvelut Osastopäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto Henkilöstö- ja kehittämispalvelut Osastopäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 7 Projektinhallinnan konsultointipalvelut sosiaali- ja terveysvirastoa varten HEL 2016-002088 T 02 08 02 00 H041-16 Päätös Päätöksen perustelut Hankinnan kohde Hankintamenettely

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/2012 1 (7) Palmia-liikelaitoksen jk Tj/8 16.02.2012

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/2012 1 (7) Palmia-liikelaitoksen jk Tj/8 16.02.2012 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/2012 1 (7) 17 Palmian työvoima vuokraus, H100-11-1 HEL 2011-010157 T 02 08 02 00 Päätös Johtokunta päätti vuokratyövoimapalveluiden hankinnasta esityslistalla esitetyin

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 2/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Esityslista 2/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Esityslista 2/2016 1 (5) 20 Palvelutalojen siivouspalvelujen hankinta HEL 2015-011341 T 02 08 02 00 Päätösehdotus päättää - hyväksyä sosiaali- ja terveysviraston palvelutalojen siivouspalveluihin

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 5638/ /2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 5638/ /2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (1) 47 19.8.2015 59 7.10.2015 65 Asianro 5638/02.02.00/2015 Kasvun ja oppimisen palvelualueen vuoden 2016 talousarvion laadinnan tilannekatsaus historia 19.8.2015 47

Lisätiedot

Hallinto- ja talousjohtajan viran haettavaksi julistaminen ja viran täyttäminen

Hallinto- ja talousjohtajan viran haettavaksi julistaminen ja viran täyttäminen Kunnanhallitus 219 28.11.2016 Kunnanhallitus 235 19.12.2016 Kunnanhallitus 10 23.01.2017 Kunnanvaltuusto 1 30.01.2017 Hallinto- ja talousjohtajan viran haettavaksi julistaminen ja viran täyttäminen 776/01.01.04/2016

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvioehdotus vuodelle 2017

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvioehdotus vuodelle 2017 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 157 21.9.2016 Asianro 792/02.02.00/2016 174 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvioehdotus vuodelle 2017 Päätöshistoria

Lisätiedot

LIITE 4: TARJOUSPYYNTÖ

LIITE 4: TARJOUSPYYNTÖ Hankinta: Muistiliiton paino- ja jakelupalvelut, tilausjärjestelmä ja logistiikka Muistiliitto ry (jäljempänä tilaaja) pyytää tarjousta Hilma-ilmoituskanavassa 23.8.2017 julkaistun hankintailmoituksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/ (8) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/ (8) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/2015 1 (8) 276 Kriisi- ja tilapäismajoituksen hankinta sosiaali- ja terveysvirastossa HEL 2015-004328 T 02 08 02 00 Päätös päätti käydyn tarjouskilpailun perusteella valita

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ TERVOLAN KUNNAN JA KUNNAN TYTÄRYHTEISÖJEN HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSPALVELUISTA

TARJOUSPYYNTÖ TERVOLAN KUNNAN JA KUNNAN TYTÄRYHTEISÖJEN HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSPALVELUISTA TERVOLAN KUNTA TARJOUSPYYNTÖ 19.12.2016 TARJOUSPYYNTÖ TERVOLAN KUNNAN JA KUNNAN TYTÄRYHTEISÖJEN HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSPALVELUISTA Tarjous pyydetään kuntalain 14. luvun mukaisesta hallinnon ja

Lisätiedot

MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE Valmistelija: Tekninen johtaja Mikko Kari (puh )

MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE Valmistelija: Tekninen johtaja Mikko Kari (puh ) Tekninen lautakunta 78 09.08.2016 Kunnanhallitus 267 22.08.2016 Valtuusto 55 29.08.2016 Valtuusto 2 30.01.2017 MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE 494-403-155-46 429/6/63/631/2016 Teknltk 09.08.2016

Lisätiedot

Tarjoajien valintaa koskeva päätös tehtiin 9.9.2015 180 ja annettiin sähköpostitse tiedoksi tarjoajille 10.9.2015.

Tarjoajien valintaa koskeva päätös tehtiin 9.9.2015 180 ja annettiin sähköpostitse tiedoksi tarjoajille 10.9.2015. Kunnanhallitus 192 28.09.2015 TARJOAJIEN VALINTAA KOSKEVAN PÄÄTÖKSEN ITSEOIKAISU SIIKALATVAN KUNNAN SOSIAALI- JA PERUSTERVEYDENHUOLLON ULKOISTUKSEN HANKINTAA KOSKEVASSA TARJOUSKILPAILUSSA Kunnanhallitus

Lisätiedot

Järvenpää Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Kaupunkitekniikan johtaja Hankintapäätös

Järvenpää Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Kaupunkitekniikan johtaja Hankintapäätös Järvenpää Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) JARDno-2017-400 Kartanonpuiston toimintapaikka, vaihe 1 / hankinta Järvenpään kaupunki on kilpailuttanut Kartanonpuisotn toimipaikan rakentamisurakan. Hankinta

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (6) Hankintakeskus

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (6) Hankintakeskus Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2015 1 (6) 3 Liikkumisen apuvälineet H018-14 HEL 2014-011257 T 02 08 01 00 Päätös päätti hyväksyä seuraavat tarjoukset kolmeksi (3) vuodeksi hinnaltaan edullisimpina. Algol-Trehab

Lisätiedot

Sote-hankintamenettely lastensuojelun sijaishuollon hankintaan

Sote-hankintamenettely lastensuojelun sijaishuollon hankintaan 1 Sisällys 1 Sote-hankintamenettelyn lyhyt kuvaus... 1 2 Hankintamenettelyn perustaminen... 2 2.1.1 Tarjouspyynnön julkaisu... 2 2.1.2 Tarjousten jättäminen ja vastaanotto... 3 2.1.3 Hankintapäätös ja

Lisätiedot

Vastuuvapauden myöntäminen vuosien 2011-2012 aikana toimineelle kunnanhallitukselle ja kunnanjohtajalle sekä muille tilivelvollisille

Vastuuvapauden myöntäminen vuosien 2011-2012 aikana toimineelle kunnanhallitukselle ja kunnanjohtajalle sekä muille tilivelvollisille Kunnanvaltuusto 65 25.06.2013 Vastuuvapauden myöntäminen vuosien 2011-2012 aikana toimineelle kunnanhallitukselle ja kunnanjohtajalle sekä muille tilivelvollisille KVALT 65 Khsal 31 Tarkastuslautakunta

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallitus

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallitus Koulu- ja varhaiskasvatuspalveluverkkotyöryhmän perustaminen 489/40.400/2017 KH 498 Selostus: Sivistyslautakunta on 5.10.2017 154 päättänyt, että sivistyslautakunta esittää kaupunginhallitukselle koulu-

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Tarkastuslautakunta AIKA kello 09:00-12:11. PAIKKA Kaupungintalo, kokoushuone 115

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Tarkastuslautakunta AIKA kello 09:00-12:11. PAIKKA Kaupungintalo, kokoushuone 115 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 Tarkastuslautakunta 2013-2016 AIKA 24.01.2017 kello 09:00-12:11 PAIKKA Kaupungintalo, kokoushuone 115 LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Hankinnan kohde ja sitä koskevat vaatimukset on kuvattu yksityiskohtaisesti seuraavissa liitteissä:

Hankinnan kohde ja sitä koskevat vaatimukset on kuvattu yksityiskohtaisesti seuraavissa liitteissä: HELSINGIN YHTEISLYSEON KALUSTEIDEN HANKINTA Maanviljelyslyseon osakeyhtiö/helsingin yhteislyseo (jäljempänä tilaaja tai hankintayksikkö ) pyytää tarjousta Hilma-ilmoituskanavaan 10.3.2017 lähetetyn hankintailmoituksen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 18. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 18. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 17.02.2016 Sivu 1 / 1 5223/2015 14.05.00 18 Espoon vesihuollon toiminta-alueen 2016 hyväksyminen (KH-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Petri Vainio, puh. 050 590 8678 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi.

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi. Tekninen lautakunta 271 30.09.2014 Tekninen lautakunta 101 26.04.2016 Tekninen lautakunta 107 27.06.2017 Kaupunginhallitus 385 14.08.2017 Kaupunginhallitus 402 28.08.2017 Kaupunginvaltuusto 109 18.09.2017

Lisätiedot

Luksian Nummentien kiinteistön ja Harjun koulun vaihtokauppa

Luksian Nummentien kiinteistön ja Harjun koulun vaihtokauppa Kaupunginhallitus 133 08.05.2017 Kaupunginvaltuusto 74 17.05.2017 Luksian Nummentien kiinteistön ja Harjun koulun vaihtokauppa 509/10.03.02/2017 KH 08.05.2017 133 Kaupunginhallituksen asettama kouluverkkoryhmä

Lisätiedot

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi.

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi. Tekninen lautakunta 271 30.09.2014 Tekninen lautakunta 101 26.04.2016 Tekninen lautakunta 107 27.06.2017 Kaupunginhallitus 385 14.08.2017 Kaupunginhallitus 402 28.08.2017 Kaupunginvaltuusto 109 18.09.2017

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kemijärven kaupungin hallintosääntö KH

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kemijärven kaupungin hallintosääntö KH Kaupunginhallitus 165 08.05.2017 Kaupunginvaltuusto 52 15.05.2017 Kemijärven kaupungin hallintosääntö KH 08.05.2017 165 Kemijärven kaupungin voimassa oleva hallintosääntö on hyväksytty valtuustossa 17.12.2013

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 7/2013 10 (17) Helsingin Satama -liikelaitoksen jk Msj/2 18.6.2013

Helsingin kaupunki Esityslista 7/2013 10 (17) Helsingin Satama -liikelaitoksen jk Msj/2 18.6.2013 Helsingin kaupunki Esityslista 7/2013 10 (17) 2 Järjestyksenvalvonta- ja turvatarkastuspalvelujen hankinta 2013-2016 HEL 2013-005715 T 02 08 02 00 Päätösehdotus Tiivistelmä Johtokunta päättänee oikeuttaa

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3220/ /2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3220/ /2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/2014 1 (1) 178 Asianro 3220/00.00.01.00/2014 Maaninka-neuvottelukunnan jäsenet Kuopion ja Maaningan yhdistymishallitus 5.5.2014 11: Maaningan kunnanvaltuusto päätös 14.4.2014

Lisätiedot

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006):

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006): Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 33 28.11.2013 Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 2 03.02.2014 Kunnanhallitus 67 10.02.2014 Valtuusto 19 24.02.2014 YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET 417/0/09/092/2014

Lisätiedot

Määräajassa saapuneet tarjoukset tarkistetaan ja arvioidaan kolmessa vaiheessa:

Määräajassa saapuneet tarjoukset tarkistetaan ja arvioidaan kolmessa vaiheessa: Sosiaali- ja terveysltk. 132 03.11.2016 TULKKAUSPALVELUJEN HANKINTA SOTEL 03.11.2016 132 Valmistelu ja lisätiedot: maahanmuuttajatyöpäällikkö Sirkka Valta 040 531 2660, hankintapäällikkö Tuure Marku 040

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 04/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 3576/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 04/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 3576/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 04/2017 1 (1) Kaupunginhallitus 1 8.5.2017 65 Asianro 3576/00.01.01/2017 Hallintosäännön uudistaminen Päätöshistoria Kaupunginhallitus 8.5.2017 1 Kaupunginlakimies Vesa Toivanen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Teknisen palvelun lautakunta Stara/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Teknisen palvelun lautakunta Stara/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2017 1 (5) 41 Hankintaoikaisuvaatimus teknisen palvelun lautakunnan päätökseen 16.2.2017 16 HEL 2016-009930 T 02 08 02 00 Päätös päätti hyväksyä esityslistatekstissä mainituin

Lisätiedot

Sepänkannas III asemakaava-alueen omakotitonttien vuokrausperusteiden hyväksyminen

Sepänkannas III asemakaava-alueen omakotitonttien vuokrausperusteiden hyväksyminen Yhdyskuntatekniikan lautakunta 27.02.20 Kunnanhallitus 9 7.0.20 Kunnanvaltuusto.0.20 Sepänkannas III asemakaava-alueen omakotitonttien vuokrausperusteiden hyväksyminen 6/0.00.02/20 Yhdyskuntatekniikan

Lisätiedot

KHSAL 15 Valmistelija/lisätiedot: Henkilöstöjohtaja Päivi Savilampi, puh. 040 577 9235 etunimi.sukunimi@lappeenranta.fi

KHSAL 15 Valmistelija/lisätiedot: Henkilöstöjohtaja Päivi Savilampi, puh. 040 577 9235 etunimi.sukunimi@lappeenranta.fi Kaupunginhallitus, b-lista 15 09.11.2015 Kaupunginhallitus 466 16.11.2015 Keskitetyn henkilöstökoulutuksen hankinta vuosille 2016-2018 1264/02.08.00.07/2015 KHSAL 15 Valmistelija/lisätiedot: Henkilöstöjohtaja

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/2018 1 (5) 254 Oikaisuvaatimus kotihoidon saunapalvelujen hankinnasta HEL 2018-004548 T 02 08 02 00 Päätös Käsittely päätti panna asian pöydälle. päätti yksimielisesti

Lisätiedot

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto, hankinnat Otteet Otteen liitteet

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto, hankinnat Otteet Otteen liitteet Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2016 1 (5) 16 Hankintaoikaisuvaatimuksen peruuttaminen ja asian käsittelyn raukeaminen ajoneuvojen ja työkoneiden renkaiden hankintaa koskevassa asiassa, toimitusjohtajan

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 24/ (6) Kaupunginhallitus Sj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 24/ (6) Kaupunginhallitus Sj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 24/2013 1 (6) 730 Oikaisuvaatimus koskien työterveyskeskuksen kliinisiä laboratoriotutkimuksia HEL 2012-016064 T 02 08 02 00 Päätös päätti hylätä Yhtyneet Medix Laboratoriot

Lisätiedot

Tuloveroprosentin määrääminen vuodelle 2017

Tuloveroprosentin määrääminen vuodelle 2017 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 328 31.10.2016 Asianro 900/02.03.01/2016 106 Tuloveroprosentin määrääminen vuodelle 2017 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 31.10.2016 328 Talousjohtaja

Lisätiedot

Tarjouspyyntö. YTHS:n verkkolaitteet

Tarjouspyyntö. YTHS:n verkkolaitteet Tarjouspyyntö YTHS:n verkkolaitteet Sisällys 1 Hankinnan perustiedot ja hankinnan kohteen kuvaus... 2 1.1 Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö... 2 1.2 Hankinnan kohde... 2 2 Hankintamenettely... 2 2.1 Hankinnasta

Lisätiedot

Jämijärven kunta PÖYTÄKIRJA 19/2015 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 18.

Jämijärven kunta PÖYTÄKIRJA 19/2015 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 18. Jämijärven kunta PÖYTÄKIRJA 19/2015 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: 8.12.2015 Kokoustiedot Aika Maanantaina 14.12.2015 kello 18.00 Käsiteltävät asiat Paikka Lomahotelli Jämin kokoustila 301 KOKOUKSEN

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2017 16 Tarkastuslautakunta AIKA 14.02.2017 klo 18:20-21:30 PAIKKA Raatihuone LÄSNÄ Lohenoja Pertti puheenjohtaja Melamies Päivi varapuheenjohtaja Schauman Berndt-Gustaf

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 15/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Esityslista 15/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Esityslista 15/2015 1 (6) 4 Sosiaali- ja terveysvirasto, yhteisen asiakas- ja potilastietojärjestelmän hankinta, Apotti-hanke Pöydälle 01.09.2015 HEL 2015-003057 T 02 08 02 00 Päätösehdotus

Lisätiedot

Kunnanvaltuusto määrää (KiintVL 11, 12 ja 12 b ): Kunnanvaltuusto voi määrätä (KiintVL 12 a, 13, 13a ja 14 )

Kunnanvaltuusto määrää (KiintVL 11, 12 ja 12 b ): Kunnanvaltuusto voi määrätä (KiintVL 12 a, 13, 13a ja 14 ) Kunnanhallitus 456 28.10.2013 Kunnanvaltuusto 148 11.11.2013 Kunnan kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen vuodeksi 2014 1644/02.03.01/2011 Kunnanhallitus 28.10.2013 456 Kiinteistön sijaintikunnalle suoritetaan

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kunnanvaltuusto Nro 10/

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kunnanvaltuusto Nro 10/ KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 10/ 2009 143 Kokousaika 12.11.2009 klo 19.00 19.55 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet Valtuutettu Paikalla Paikalla jäsenet (merkintä,

Lisätiedot

Hankintaoikaisu rakennusautomaatiotöiden valvonnan hankinnasta TRE:1043/ /2017

Hankintaoikaisu rakennusautomaatiotöiden valvonnan hankinnasta TRE:1043/ /2017 Tampere Viranhaltijapäätös 1 (5) Hankintaoikaisu rakennusautomaatiotöiden valvonnan hankinnasta TRE:1043/02.07.01/2017 Lisätietoja päätöksestä Toimitusjohtaja Petri Mölsä, puh. 040 543 4181, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin virastotalo kokoushuone 3 (3. krs) 25 Metsä-Sairilan jätevesipuhdistamon MBR-prosessiurakka/vastine markkinaoikeudelle

Mikkelin kaupungin virastotalo kokoushuone 3 (3. krs) 25 Metsä-Sairilan jätevesipuhdistamon MBR-prosessiurakka/vastine markkinaoikeudelle Mikkeli Pöytäkirja 4/2016 1 (10) Aika 21.04.2016, klo 16:30-17:40 Paikka Mikkelin kaupungin virastotalo kokoushuone 3 (3. krs) Käsitellyt asiat 22 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 23 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Hankintarenkaan jäsenet tekevät kukin oman hankintapäätöksensä asiassa.

Hankintarenkaan jäsenet tekevät kukin oman hankintapäätöksensä asiassa. Talous- ja konsernijaosto 42 26.08.2015 SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON YHTEISEN ASIAKAS- JA POTILASTIETOJÄRJESTELMÄN HANKINTA 248/00/04/00/2012 TAKO 42 Tiivistelmä päätösehdotuksen perusteluista Hankinnan

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 3/ (5) Teknisen palvelun lautakunta Stara/

Helsingin kaupunki Esityslista 3/ (5) Teknisen palvelun lautakunta Stara/ Helsingin kaupunki Esityslista 3/2014 1 (5) 15 Sähkötöiden puitesopimus vuodelle 2014 HEL 2013-015290 T 02 08 03 00 Päätösehdotus päättää hylätä Ict Sähkö Oy:n, Saa- ja Sähkö Oy:n, Sähkö-Keidas Oy:n, Sähköurakointi

Lisätiedot

Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina alkaen kello

Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina alkaen kello JÄMIJÄRVEN KUNNANVALTUUSTON KOKOUS Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina 23.3.2015 alkaen kello 19.00. Kokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 21 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 22

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (6) Teknisen palvelun lautakunta Stara/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (6) Teknisen palvelun lautakunta Stara/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2014 1 (6) 45 Sähkötöiden puitesopimus vuodelle 2014 HEL 2013-015290 T 02 08 03 00 Päätös päätti hylätä Ict Sähkö Oy:n, Saa- ja Sähkö Oy:n, Sähkö-Keidas Oy:n, Sähköurakointi

Lisätiedot

Esittelijä / valmistelija / lisätietojen antaja: sivistysjohtaja Silja Silvennoinen puh.(09) tai sähköposti

Esittelijä / valmistelija / lisätietojen antaja: sivistysjohtaja Silja Silvennoinen puh.(09) tai sähköposti Kasvatus- ja opetuslautakunta 69 21.10.2014 Hyvinvointitoimikunta 53 05.11.2014 Lausunto Karkkilan kaupungin talousarviosta vuodelle 2015 122/02.02/2014 Kasvatus- ja opetuslautakunta 21.10.2014 69 Esittelijä

Lisätiedot

ALUSTAVA TARJOUSPYYNTÖ: Teuvan kunta - päiväkodin rakennusurakka

ALUSTAVA TARJOUSPYYNTÖ: Teuvan kunta - päiväkodin rakennusurakka ALUSTAVA TARJOUSPYYNTÖ: Teuvan kunta - päiväkodin rakennusurakka HUOM. Tämä on osallistumispyynnön liitteenä toimitettu alustava tarjouspyyntö, joka voi muuttua hankintamenettelyn kuluessa. Tässä ilmoitetut

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ: LOIMAAN KAUPUNGIN MAANKÄYTÖN SUUNNITTELUPALVE- LUT PUITEJÄRJESTELYNÄ

TARJOUSPYYNTÖ: LOIMAAN KAUPUNGIN MAANKÄYTÖN SUUNNITTELUPALVE- LUT PUITEJÄRJESTELYNÄ TARJOUSPYYNTÖ: LOIMAAN KAUPUNGIN MAANKÄYTÖN SUUNNITTELUPALVE- LUT PUITEJÄRJESTELYNÄ Pyydämme tarjoustanne Loimaan kaupungin maankäytön suunnittelupalveluista tämän tarjouspyynnön ja sen liitteenä olevien

Lisätiedot

Tarjouspyyntö. YTHS:n Panoraamatomografialaiteet (2 kpl)

Tarjouspyyntö. YTHS:n Panoraamatomografialaiteet (2 kpl) Tarjouspyyntö YTHS:n Panoraamatomografialaiteet (2 kpl) Sisällys 1 Hankinnan perustiedot ja hankinnan kohteen kuvaus... 2 1.1 Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö... 2 1.2 Hankinnan kohde... 2 2 Hankintamenettely...

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 22/ (6) Kiinteistölautakunta Tila/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 22/ (6) Kiinteistölautakunta Tila/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 22/2015 1 (6) 583 Puitesopimus ilmanvaihtosuodattimien hankinnasta 2015 HEL 2015-012772 T 02 08 01 00 Päätös A B C D E F päätti hylätä Teknocalor Oy:n tarjouksen Käyttökustannuskorin

Lisätiedot