Hankkeesta vastaa NCC Roads. Yhteyshenkilönä on toiminut Riku Rousku Viita- Yhtiöt Oy:stä.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Hankkeesta vastaa NCC Roads. Yhteyshenkilönä on toiminut Riku Rousku Viita- Yhtiöt Oy:stä."

Transkriptio

1 LAUSUNTO YVA-OHJELMASTA, OHKOLAN KIVIAINESTEN OTTOALUE, MÄNTSÄLÄ Ympäristövaikutusten arvioinnista (YVA) annetun lain (468/94, muutos 267/99) ja YVA-asetuksen (268/99) 6 :n hankeluettelon kohdan 2 b mukaan ympäristövaikutusten arviointimenettelyä sovelletaan kiven, soran tai hiekan ottoon, kun louhinta- tai ottoalueen pinta-ala on yli 25 hehtaaria tai otettava ainesmäärä on vähintään kiintokuutiometriä vuodessa. NCC Roads on Uudenmaan ympäristökeskukseen saapuneella kirjeellä saattanut vireille edellä mainitun lainkohdan mukaisen Ohkolan kiviaineksen ottoalueen ympäristövaikutusten arviointiohjelman. Uudenmaan ympäristökeskus toimii hankkeessa YVA-lain tarkoittamana yhteysviranomaisena. Hankkeesta vastaava Hankkeesta vastaa NCC Roads. Yhteyshenkilönä on toiminut Riku Rousku Viita- Yhtiöt Oy:stä. Konsulttina arviointiohjelman laadinnassa on toiminut Maa- ja Vesi Oy, jossa hankkeen projektipäällikkönä on toiminut suunnittelupäällikkö Jari Hietaranta. Arviointiohjelma ja arviointiselostus Arviointiohjelma on hankkeesta vastaavan laatima suunnitelma niistä selvityksistä, joita ympäristövaikutusten arvioimiseksi on tarpeen tehdä sekä siitä miten arviointimenettely järjestetään. Hankkeesta vastaava laatii arviointiohjelman ja yhteysviranomaisen siitä antaman lausunnon perusteella arviointiselostuksen, joka tulee julkiseen käsittelyyn. Hanke ja sen vaihtoehdot NCC Roads in tarkoituksena on laajentaa Mäntsälässä Nummisten kylässä Ohkolan alueen kiviainesten louhintaa omistamillaan mailla. Alueen pinta-ala on noin 50 hehtaaria, josta noin puolella alueesta on ollut aiempaa ottotoimintaa tai on tällä hetkellä ottotoiminta käynnissä. Arvioitavat vaihtoehdot: VE 0+: Nollavaihtoehdossa tarkastellaan tilannetta, jossa nykyiset maa-aineslupien mukaiset maa-ainesmäärät otetaan loppuun ja alue maisemoidaan oton jälkeen. VE 1: Ensimmäinen vaihtoehto käsittää korkeiden kallioalueiden louhinnan alemmalle tasolle; alueen sora- ja moreenialueet jätetään lähes nykyiselle tasolle. VE 2: Alle pohjaveden tason ulottuva kallion louhinta. VE 3: Ottotasot jätetään pohjavesipinnan yläpuolelle, koko suunnittelualueella

2 tasaisesti. Asiaan liittyvät muut hankkeet Hanke liittyy NCC Roads:n alueella nykyään harjoittamaan kiviainesten ottamiseen. Alueen koko pinta-alasta (noin 50 hehtaaria) puolet on jo ennestään louhittua. Alueella on voimassa olevien maa-ainesten ottolupien lisäksi murskaustoiminnan, valmisbetonin valmistuksen ja asfalttiaseman ympäristöluvat. Alueen halki kulkee Gasum Oy:n maakaasuputki. Keravan ja Lahden välille suunnitellun oikoradan linjaus kulkee alueen itäisellä reunalla nykyisen Helsinki- Lahti moottoritien rinnalla. Arviointimenettelyn yhdistäminen muiden lakien mukaisiin menettelyihin Arviointimenettelyä ei ole yhdistetty muiden lakien mukaisiin menettelyihin. Arviointiohjelmasta tiedottaminen ja kuuleminen Arviointiohjelman vireilläolosta on ilmoitettu ympäristövaikutusten arvioinnista annetun lain ja asetuksen mukaisesti Mäntsälän Lehdessä Arviointiohjelmasta on kuulutettu välisenä aikana Mäntsälän kunnan virallisella ilmoitustaululla ja arviointiohjelma on tuolloin ollut nähtävillä Mäntsälän kunnanvirastossa ja Mäntsälän pääkirjastossa. Arviointiohjelmasta järjestettiin yleisötilaisuus Mäntsälän kunnantalolla Vuorovaikutus arviointiohjelmaa laadittaessa Hankkeesta vastaava perusti hanketta varten ohjausryhmän, jossa ovat olleet edustettuina hankkeesta vastaava, konsultti, kunnan edustaja, maakunnan liiton edustaja ja yhteysviranomaisen edustaja asiantuntijana. Lausunnot ja muistutukset Yhteysviranomainen pyysi lausunnot Mäntsälän kunnalta, Uudenmaan liitolta, tiehallinnon Uudenmaan tiepiiriltä, ratahallintokeskukselta ja Etelä-Suomen lääninhallitukselta. Arviointiohjelmasta jätettiin lisäksi kolme muistutusta. Mäntsälän kunnan lausunnon on antanut ympäristölautakunta. Lausunnossa kiinnitetään huomiota siihen, että arviointiohjelmassa hankkeen vaatimat lupamenettelyt ja viranomaiset on esitelty virheellisesti. Lausunnossa esitetään, että lähialueen rakennuskannasta laaditaan kartta, johon merkitään kaikki alueella sijaitsevat rakennukset. Lausunnossa katsotaan toiminnan vaikuttavan ympäristön luonnonolosuhteisiin tavalla, joka edellyttää luontoinventoinnin tekemistä. Ympäristölautakunta kiinnittää huomiota myös siihen, että arviointiohjelmassa tehtyjä arvioinnin rajausperusteluja ei ole esitetty. Esimerkiksi hankkeen terveysvaikutuksia ja virkistysvaikutuksia ei aiota arvioida asiaa sen enempää perustelematta. Lausunnon mukaan nämä perustelut tulee esittää viimeistään

3 arviointiselostuksessa. Uudenmaan liitto katsoo arviointiohjelmassa esitettyjen vaihtoehtojen olevan toteutettavissa ja keskenään vertailukelpoisia ja että ne muodostavat asianmukaisen lähtökohdan arvioinnille. Lausunnossa kiinnitetään huomiota karttateknisiin seikkoihin ja todetaan arviointiohjelman pohjavesipainotuksen olevan oikea. Pintavesien osalta uudenmaan liitto esittää, että selostuksessa esitetään pintavesien sijainti ja lähialueiden valuma-alueet. Etelä-Suomen lääninhallituksen mielestä ohjelmassa on hyvin suppeasti otettu huomioon ihmisiin kohdistuvien sosiaalisten ja terveydellisten vaikutusten arviointi Lausunnossa esitetään arviointiselostukseen sisällytettäväksi kartta, josta ilmenee terveydensuojelun kannalta herkkien kohteiden sijainti suhteessa hankkeeseen. Lääninhallituksen mielestä asutuksen läheisyydestä johtuen toiminta vaikuttaa mm. ilmanlaadun, pölyn, melun, tärinän ja pohjaveden kautta ihmisten terveysoloihin. Lisäksi lääninhallitus kiinnittää huomiota sosiaalisten vaikutusten arvioinnin menetelmiin. Uudenmaan tiepiirillä ei ole huomauttamista ympäristövaikutusten arviointiohjelmasta, mutta se esittää toiminnan tuottamien liikenne- ja kuljetusmäärien esittämistä ja ainakin karkealla tasolla arviota liikenteen suuntautumisesta. Ratahallintokeskus toteaa, että arvioinnissa on perusteellisesti selvitettävä, mitkä vaikutukset kiviainesten ottamisella on Kerava-Lahti oikorataan tai sen rakentamiseen ja mitä rajoituksia oikorata aiheuttaa maa-ainesten otolle. YHTEYSVIRANOMAISEN LAUSUNTO Arviointiohjelma kattaa YVA-asetuksen 11 :ssä mainitut arviointiohjelman sisältövaatimukset, tosin toiset kohdat kovin puutteellisesti. Arviointiohjelma on käsitelty YVA-lainsäädännön vaatimalla tavalla Lainsäädäntö Arviointiohjelman johdannossa on virheellinen viittaus YVA-asetukseen. YVAasetusta 792/94 ei ole muutettu, vaan se on kokonaan kumottu uudella YVAasetuksella 268/99. Johdannossa on myös todettu, että hankkeen yhteysviranomaisena toimii Uudenmaan ympäristökeskus ympäristönsuojelulain :n nojalla. Yhteysviranomaisen tehtävistä ei säädetä ympäristönsuojelulaissa vaan YVA-lainsäädännössä. Tarvittavat suunnitelmat, luvat ja päätökset Mikäli alueelle ei laadita asemakaavaa, vaatii alueen kallionlouhinta maa-aineslain mukaisen luvan, mikä puuttuu kokonaan arviointiohjelmasta. Maa-aineslain mukainen lupa on tällöin kallionlouhintahankkeen merkittävin lupa. Maa-ainesalain mukainen lupaviranomainen on kunta. Ympäristöluvan lupaviranomaisen on virheellisesti todettu olevan alueellinen ympäristökeskus. Kunta toimii

4 lupaviranomaisena myös hankkeen ympäristölupamenettelyssä. Arviointiohjelmassa todetaan, että maankäyttö- ja rakennuslain 125 :ssä edellytetään lisäksi rakentamiseen tarvittavaa rakennuslupaa. Arviointiohjelmassa ei kuitenkaan kerrota mitä rakennusluvan vaatimia rakennuksia toimintaan liittyy. Vesiasiat Useimmissa lausunnoissa ja muistutuksissa on kiinnitetty huomiota alueen vesiensuojelun merkitykseen erityisesti pohjaveden kannalta. Arviointiohjelmassa on myös todettu vesiensuojelun olevan arvioinnin tärkein kohde. Yhteisvaikutukset Arviointiohjelmassa todetaan, että alueella on myös murskaustoiminnan, valmisbetonin valmistuksen ja asfalttiaseman ympäristöluvat. Näiden toimintojen ympäristövaikutukset ovat osin samanlaisia ja kohdistuvat samoin kuin louhinnankin ympäristövaikutukset. Tästä syystä arvioinnissa on syytä tarkastella myös näiden eri toimintojen yhteisvaikutuksia. Muuta Jotta arviointiselostuksesta hahmottuisi mahdollisimman selkeästi hankkeen suhde asutukseen, on siihen syytä sisällyttää kartta, josta ilmenee hankkeen vaikutusalueen asutus, herkästi häiriintyvät kohteet ja talousvesikaivot. Arviointiohjelman mukaan puolet alueesta on ollut jo ottotoiminnan piirissä ja muukin osa on ollut voimakkaiden metsänhoitotoimien kohteena. Arviointiselostukseen on kuitenkin syytä sisällyttää sellaiset luontotiedot, joiden perusteella voidaan varmistua onko hankkeen vaikutusalueella erityissuojelua vaativaa lajistoa tai erityissuojelua vaativia elinympäristöjä. Useimpiin arviointiohjelman karttoihin ei ole merkitty mittakaavaa tai -janaa. Karttaaineiston käyttökelpoisuuden lisäämiseksi ne on syytä lisätä arviointiselostuksen karttoihin. Arviointiohjelmassa on rajattu arviointia hankkeen kannalta merkittävimpiin ympäristötekijöihin. Arviointiselostuksessa on kuitenkin syytä esittää perustelut sille, miksi joku YVA-lainsäädännön tarkoittama ympäristövaikutus on rajattu arvioinnin ulkopuolelle. Yhteysviranomaisen lausunnosta tiedottaminen Lähetämme yhteysviranomaisen lausunnon tiedoksi lausunnonantajille ja osoitteensa maininneille muistuttajille. Lausunto on nähtävissä myös internet-osoitteessa Lähetämme kopiot arviointiohjelmasta saamistamme lausunnoista ja muistutuksista hankkeesta vastaavalle. Alkuperäiset asiakirjat säilytetään Uudenmaan

5 ympäristökeskuksessa. Johtaja Leena Saviranta Ylitarkastaja Jorma Jantunen Liite Maksun määräytyminen ja muutoksenhaku Tiedoksi Ympäristöministeriö Suomen ympäristökeskus (lausunto + 2 kpl arviointiohjelmia) Lausunnonantajat Muistuttajat Alueelliset ympäristökeskukset Päivitetty

ÖSTERSUNDOMIN MAA-AINES-YVA

ÖSTERSUNDOMIN MAA-AINES-YVA ÖSTERSUNDOMIN MAA-AINES-YVA Ympäristövaikutusten arviointiohjelma Yleisötilaisuus 8.9.2015 Leena Eerola Uudenmaan ELY-keskus Uudenmaan ELY-keskus. Leena Eerola 8.9.2015 1 Hankkeen toimijat Hankkeesta vastaava:

Lisätiedot

VINSANVUOREN JÄTTEENKÄSITTELYKESKUKSEN YVA MENETTELY. YLEISÖTILAISUUS Ylitarkastaja Leena Ivalo Pirkanmaan ympäristökeskus

VINSANVUOREN JÄTTEENKÄSITTELYKESKUKSEN YVA MENETTELY. YLEISÖTILAISUUS Ylitarkastaja Leena Ivalo Pirkanmaan ympäristökeskus VINSANVUOREN JÄTTEENKÄSITTELYKESKUKSEN YVA MENETTELY YLEISÖTILAISUUS 3.2.2005 Ylitarkastaja Leena Ivalo Pirkanmaan ympäristökeskus YVA YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELY Pakollinen YVA lain ja YVA

Lisätiedot

Siilinjärven kunta. Kalliokiviainesten ottotoiminta Vuorelan alue, Siilinjärvi. Ympäristövaikutusten arviointiohjelma

Siilinjärven kunta. Kalliokiviainesten ottotoiminta Vuorelan alue, Siilinjärvi. Ympäristövaikutusten arviointiohjelma 67080073.BST1 Helmikuu 2010 Siilinjärven kunta Kalliokiviainesten ottotoiminta Vuorelan alue, Siilinjärvi Ympäristövaikutusten arviointiohjelma TIIVISTELMÄ Hankekuvaus Siilinjärven kunta suunnittelee maa-

Lisätiedot

UUS 2008 R ASIA. Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta soveltamisesta 2. HANKKEESTA VASTAAVAT

UUS 2008 R ASIA. Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta soveltamisesta 2. HANKKEESTA VASTAAVAT PÄÄTÖS Helsinki Dnro 11.12.2008 UUS 2008 R 19 531 1. ASIA Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta soveltamisesta 2. HANKKEESTA VASTAAVAT Lemminkäinen Infra Oy Esterinportti 2

Lisätiedot

Hanketta koskevat luvat

Hanketta koskevat luvat Helsinki Helsingfors Dnro Dnr 31.8.2009 UUS-2008-R-22-531 PL 50 01531 Vantaa Viite / Hänvisning Veromiehenkylän maa-ainesten ottohankeet Asia / Ärende PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIME- NETTELYN

Lisätiedot

Ympäristövaikutusten arviointi (YVA)

Ympäristövaikutusten arviointi (YVA) Ympäristövaikutusten arviointi (YVA) Yleisötilaisuus KARI LEINONEN 7.2.2019 YLEISÖTILAISUUDEN ETENEMINEN muutama ajatus tilaisuuden luonteesta esittely YVA-menettelystä (Hämeen ELY-keskus) esittely vaihemaakuntakaavatyöstä

Lisätiedot

Tilaisuuden avaus ja YVA-menettelyn esittely. Hankkeen ja hankkeesta vastaavan esittely

Tilaisuuden avaus ja YVA-menettelyn esittely. Hankkeen ja hankkeesta vastaavan esittely Balticconnector maakaasuputki Ympäristövaikutusten arviointi (YVA) yleisötilaisuus Inkoossa 27.5.2015 Tilaisuuden avaus ja YVA-menettelyn esittely Leena Eerola, Uudenmaan ELY-keskus Hankkeen ja hankkeesta

Lisätiedot

PL Sipoo. Saantitodistuksella. PL Helsinki 1. HANKKEESTA VASTAAVAT. Sipoon kunta ja Rudus Oy 2. HANKKEEN KUVAUS JA ALUEEN KAAVOITUS

PL Sipoo. Saantitodistuksella. PL Helsinki 1. HANKKEESTA VASTAAVAT. Sipoon kunta ja Rudus Oy 2. HANKKEEN KUVAUS JA ALUEEN KAAVOITUS Päätös Dnro UUDELY/12/07.04/2012 19.3.2013 Sipoon kunta PL 7 04131 Sipoo Rudus Oy PL 49 00441 Helsinki Saantitodistuksella Saantitodistuksella PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISTA

Lisätiedot

PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISTARVETTA KOSKEVASSA ASIASSA; HANGON LÄNSISATAMAN LAAJENTAMINEN, HANKO

PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISTARVETTA KOSKEVASSA ASIASSA; HANGON LÄNSISATAMAN LAAJENTAMINEN, HANKO PÄÄTÖS UUDELY/1/07.04/2012 9.1.2013 Hangon Satama Länsisatama 10900 Hanko SAANTITODISTUKSELLA PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISTARVETTA KOSKEVASSA ASIASSA; HANGON LÄNSISATAMAN

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 29/2006 vp. Hallituksen esitys laiksi ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain muuttamisesta.

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 29/2006 vp. Hallituksen esitys laiksi ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain muuttamisesta. EDUSKUNNAN VASTAUS 29/2006 vp Hallituksen esitys laiksi ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain muuttamisesta Asia Hallitus on vuoden 2005 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä

Lisätiedot

Yleisötilaisuuden ohjelma

Yleisötilaisuuden ohjelma Yleisötilaisuuden ohjelma 1) Tilaisuuden avaus 2) YVA-menettely ja YVA-selostuksen sisältö - Yhteysviranomaisen edustaja 3) Kemijärven biojalostamohankkeen tilannekatsaus - Boreal Bioref Oy 4) Hankkeeseen

Lisätiedot

Alustava yleissuunnittelu valtatie 3:n parantamiseksi välillä Ylöjärvi Hämeenkyrö alkaa; samalla käynnistyy hankkeen ympäristövaikutusten arviointi

Alustava yleissuunnittelu valtatie 3:n parantamiseksi välillä Ylöjärvi Hämeenkyrö alkaa; samalla käynnistyy hankkeen ympäristövaikutusten arviointi TIEDOTE 1 () Valtatie :n parantaminen Ylöjärven ja Hämeenkyrön välillä Alustava yleissuunnittelu valtatie :n parantamiseksi välillä Ylöjärvi Hämeenkyrö alkaa; samalla käynnistyy hankkeen ympäristövaikutusten

Lisätiedot

VOIMAMYLLY OY HUMPPILAN URJALAN TUULIVOIMAPUISTO HANKE YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELY, OHJELMAVAIHE

VOIMAMYLLY OY HUMPPILAN URJALAN TUULIVOIMAPUISTO HANKE YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELY, OHJELMAVAIHE VOIMAMYLLY OY HUMPPILAN URJALAN TUULIVOIMAPUISTO HANKE YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELY, OHJELMAVAIHE Tourunkulman kyläyhdistyksen talo, 30.8.2012 klo 18-21 Leena Ivalo Pirkanmaan elinkeino-, liikenne-

Lisätiedot

Ympäristövaikutusten arviointi

Ympäristövaikutusten arviointi Ympäristövaikutusten arviointi Ympäristövaikutusten arviointimenettelyssä arvioidaan hankkeen aiheuttamia välittömiä ja välillisiä vaikutuksia jotka kohdistuvat (laki ympäristövaikutusten arviointimenettelystä

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKI, MAANALAINEN PYSÄKÖINTILAITOS, KUNKUN PARKKI-HANKE YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELY, OHJELMAVAIHE

TAMPEREEN KAUPUNKI, MAANALAINEN PYSÄKÖINTILAITOS, KUNKUN PARKKI-HANKE YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELY, OHJELMAVAIHE Pirkanmaan ELY-keskus / Leena Ivalo TAMPEREEN KAUPUNKI, MAANALAINEN PYSÄKÖINTILAITOS, KUNKUN PARKKI-HANKE YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELY, OHJELMAVAIHE Pantin talo, 3.10.2013 klo 17.30-20 Leena

Lisätiedot

Pilaantumattoman maa-aineksen hyödyntäminen peltoviljelyn kasvuolosuhteiden parantamiseksi

Pilaantumattoman maa-aineksen hyödyntäminen peltoviljelyn kasvuolosuhteiden parantamiseksi Pilaantumattoman maa-aineksen hyödyntäminen peltoviljelyn kasvuolosuhteiden parantamiseksi Ympäristönsuojelun neuvottelupäivä 23.9.2015 29.9.2015 1 Hankkeen sijainti ja laajuus Hanke koskee n. 15 ha:n

Lisätiedot

Raaka-aineesta rakennetuksi ympäristöksi

Raaka-aineesta rakennetuksi ympäristöksi Kuva: Jyrki Vesa Raaka-aineesta rakennetuksi ympäristöksi RAKENNUKSET JA RAKENTEET, TIET, KADUT, RADAT, LENTOKENTÄT, SATAMAT, VAPAA-AJAN ALUEET, KRIISIAIKOJEN RAKENTAMINEN, RAKENNUSKANNAN KORJAUS JA KUNNOSSAPITO

Lisätiedot

VALTATIEN 12 PARANTAMINEN VÄLILLÄ ALASJÄRVI HUUTIJÄRVI -HANKE YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELY, OHJELMAVAIHE

VALTATIEN 12 PARANTAMINEN VÄLILLÄ ALASJÄRVI HUUTIJÄRVI -HANKE YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELY, OHJELMAVAIHE VALTATIEN 12 PARANTAMINEN VÄLILLÄ ALASJÄRVI HUUTIJÄRVI -HANKE YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELY, OHJELMAVAIHE Pitkäjärvenkoulu, 16.6.2015 klo 18-20 Leena Ivalo YVA-yhteysviranomainen Pirkanmaan elinkeino-,

Lisätiedot

Tilastokatsaus YVA-menettelylyihin

Tilastokatsaus YVA-menettelylyihin Kimmo Heikkinen Jorma Jantunen 23.8.216 Tilastokatsaus YVA-menettelylyihin 1994-215 Laki (468/1994)- ja valtioneuvoston asetus (792/1994) ympäristövaikutusten arviointimenettelystä tulivat voimaan 1.9.1994.

Lisätiedot

Lausunto. Ympäristöministeriö.

Lausunto. Ympäristöministeriö. Lausunto KEHA/918/2018 Etelä-Savo 20.3.2018 Ympäristöministeriö Kirjaamo@ym.fi Viite Lausuntopyyntö 6.2.2018 luonnoksesta hallituksen esityksestä laiksi eräiden ympäristöllisten lupamenettelyjen yhteensovittamisesta,

Lisätiedot

Ympäristövaikutusten arvioinnin tekeminen kaavoituksen yhteydessä

Ympäristövaikutusten arvioinnin tekeminen kaavoituksen yhteydessä Ympäristövaikutusten arvioinnin tekeminen kaavoituksen yhteydessä YVA-lainsäädännön uudistuksen koulutuspäivä 12.5.2017 Hallitussihteeri Jaana Junnila Ympäristöministeriö YVA kaavoituksen yhteydessä lain

Lisätiedot

Ympäristövaikutusten arviointi

Ympäristövaikutusten arviointi Kaupunginhallitus 166 24.04.2012 LAUSUNTO TALVIVAARAN KAIVOKSEN LAAJENNUKSEN YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIOHJELMASTA 67/1/112/2012 KHALL 166 Ympäristönsuojelusihteeri 18.4.2012 Kainuun elinkeino-, liikenne-

Lisätiedot

Hankkeesta vastaavat ja yhteysviranomainen. Hankkeen YVA menettelyn tarve. Arviointiohjelma ja arviointiselostus

Hankkeesta vastaavat ja yhteysviranomainen. Hankkeen YVA menettelyn tarve. Arviointiohjelma ja arviointiselostus Helsinki Helsingfors Dnro Dnr 1.6.2007 UUS 2007 R 2 531 Itä Uudenmaan Jätehuolto Oy Ankkurikatu 8 06100 Porvoo Viite / Hänvisning Ympäristövaikutusten arviointiohjelma 6.3.2007 Asia / Ärende LAUSUNTO YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN

Lisätiedot

Helsinki Dnro UUS 2007 R ASIA. Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta soveltamisesta

Helsinki Dnro UUS 2007 R ASIA. Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta soveltamisesta PÄÄTÖS Helsinki Dnro 24.11.2008 UUS 2007 R 14 531 1. ASIA Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta soveltamisesta 2. HANKKEESTA VASTAAVA Lemminkäinen Infra Oy PL 23 00241 Helsinki

Lisätiedot

Mäntsälän kunta 1(5) Ympäristöpalvelut

Mäntsälän kunta 1(5) Ympäristöpalvelut Mäntsälän kunta 1(5) ASEMAKADUN ALUEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ.NRO XXX Asemakaava tilalla 2:483 / 50540700020483 ja asemakaavan muutos siihen liittyvillä

Lisätiedot

SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue käsittää osan asemakaavoitetusta pääradan varresta Kaustarissa. Ote opaskartasta, alueen likimääräinen sijainti

SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue käsittää osan asemakaavoitetusta pääradan varresta Kaustarissa. Ote opaskartasta, alueen likimääräinen sijainti OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS PÄÄRADAN KAKSOISRAITEET KAUSTARI Kokkolan kaupunki Tekninen palvelukeskus Kaupunkiympäristön vastuualue Kaavoituspalvelut PL 43, 67101 Kokkola Puh.

Lisätiedot

Talvivaaran meneillään olevat viranomaismenettelyt

Talvivaaran meneillään olevat viranomaismenettelyt Talvivaaran meneillään olevat viranomaismenettelyt ylitarkastaja Sari Myllyoja Kainuun ELY-keskus, Sari Myllyoja 4.4.2012 1 Lupatilanne Ympäristöluvan lupaehtojen päivityshakemus jätetty Pohjois-Suomen

Lisätiedot

YMPÄRISTÖMINISTERIÖ Muistio Luonnos EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVI- OINTIMENETTELYSTÄ

YMPÄRISTÖMINISTERIÖ Muistio Luonnos EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVI- OINTIMENETTELYSTÄ YMPÄRISTÖMINISTERIÖ Muistio Luonnos 7.3.2017 EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVI- OINTIMENETTELYSTÄ PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Tiettyjen julkisten ja yksityisten hankkeiden ympäristövaikutusten

Lisätiedot

Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava

Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava Ymp.ltk 14.4.2015 / 26 Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava Asemakaava koskee Kalman kylän osaa kiinteistöstä (6:13) sekä lähiympäristöä. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2014

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoitus: Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :ssä on esitetty OAS:n tarkoitus. Kaavaa laadittaessa tulee riittävän aikaisessa vaiheessa

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄNTIEN POHJOISPUOLEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KEURUU SAMMALINEN- JÄRVI

JYVÄSKYLÄNTIEN POHJOISPUOLEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KEURUU SAMMALINEN- JÄRVI In s i n ö ö r i - j a K i i n t e i s t ö t o i m i s t o H a v a n k a O y Keskuskatu 5, 39700 PARKANO p. 040-833 9275, 0400-234 349, email:havanka@kolumbus.fi www.havanka.fi JYVÄSKYLÄNTIEN POHJOISPUOLEN

Lisätiedot

Kunkun parkki, Tampere

Kunkun parkki, Tampere Kunkun parkki, Tampere YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIOHJELMA Ympäristövaikutusten arviointimenettely Ympäristösi parhaat tekijät Lähtökohtia vaikutusten selvittämiseen Hanke on osa laajempaa Tampereen

Lisätiedot

K uhmo. 42 Suomussalmen nikkeliprojektit: Ympäristövaikutusten arviointiohjelma VESISTÖ- VAIKUTUSALUE LÄHIVAIKUTUS- ALUE LIIKENTEEN VAIKUTUSALUE

K uhmo. 42 Suomussalmen nikkeliprojektit: Ympäristövaikutusten arviointiohjelma VESISTÖ- VAIKUTUSALUE LÄHIVAIKUTUS- ALUE LIIKENTEEN VAIKUTUSALUE Suomussalmen nikkeliprojektit: Ympäristövaikutusten arviointiohjelma 41 LÄHIVAIKUTUSALUE VESISTÖVAIKUTUSALUE LOUHOS LIIKENTEEN VAIKUTUSALUE 250 0 500 1000 m Kuva 7. Peura-ahon lähivaikutusalueen, valuma-alueen

Lisätiedot

Riipilän kiviaineksenoton YVA-menettely

Riipilän kiviaineksenoton YVA-menettely Riipilän kiviaineksenoton YVA-menettely Hankealue Asutus Hankealue sijoittuu metsätalouskäytössä olevalle haja-asutusalueelle Reunan pientaloalue sijaitsee lähimmillään noin 300 metrin etäisyydellä hankealueen

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Helsinki No YS 1031

PÄÄTÖS. Helsinki No YS 1031 PÄÄTÖS Helsinki 24.7.2008 Annettu julkipanon jälkeen Dnro UUS 2003 Y 96 119 No YS 1031 ASIA Päätös Neste Oil Oyj:n Porvoon jalostamon toiminnasta aiheutuvan melun tarkkailuohjelman muuttamisesta ja jalostamoalueen

Lisätiedot

21 15.04.2014. Maa-aineslain mukainen lupa maa-ainesten ottamiseen Siuruan kylään Pudasjärvelle, hakijana Juha Järvenpää

21 15.04.2014. Maa-aineslain mukainen lupa maa-ainesten ottamiseen Siuruan kylään Pudasjärvelle, hakijana Juha Järvenpää Oulunkaaren ympäristölautakunta 21 15.04.2014 Maa-aineslain mukainen lupa maa-ainesten ottamiseen Siuruan kylään Pudasjärvelle, hakijana Juha Järvenpää OULYMP 21 HAKIJA Juha Järvenpää Kalliosuontie 517

Lisätiedot

Ylitarkastaja Jukka Timperi Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Ylitarkastaja Jukka Timperi Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Ylitarkastaja Jukka Timperi Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 28.11.2013 1 Maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL) Laki ympäristövaikutusten

Lisätiedot

TURUN SEUDUN JÄTEHUOLTO OY JÄTTEEN ENERGIAHYÖTYKÄYTÖN YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI

TURUN SEUDUN JÄTEHUOLTO OY JÄTTEEN ENERGIAHYÖTYKÄYTÖN YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI TURUN SEUDUN JÄTEHUOLTO OY JÄTTEEN ENERGIAHYÖTYKÄYTÖN YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI TYÖPAJA 1 14.5.2012 Eero Parkkola etunimi.sukunimi@ramboll.fi 14.5.2012 JÄTEVOIMALAN YVA YVA-MENETTELYN KULKU Arviointimenettelyn

Lisätiedot

PÄÄTÖS. KSU 2003 Y 240/111 Telefaksi (014)

PÄÄTÖS. KSU 2003 Y 240/111 Telefaksi (014) PÄÄTÖS PL 110, Ailakinkatu 17 Pvm 25.11.2008 40101 JYVÄSKYLÄ Annettu julkipanon jälkeen Puh. 020 490 110 Dnro KSU 2003 Y 240/111 Telefaksi (014) 614 273 ASIA Ympäristöluvan siirtäminen HAKIJA Skanska Asfaltti

Lisätiedot

tark Leivonmäen kunta Niinniemen alueen asemakaava. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

tark Leivonmäen kunta Niinniemen alueen asemakaava. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 8.8.2007 tark. 11.1.2010 Leivonmäen kunta Niinniemen alueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 11.1.2010 1 TEHTÄVÄN KUVAUS ESIPUHE Niinniemen alueen asemakaavoitus käynnistyi virallisesti

Lisätiedot

EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVI- OINTIMENETTELYSTÄ

EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVI- OINTIMENETTELYSTÄ YMPÄRISTÖMINISTERIÖ Muistio Hallitussihteeri 11.5.2017 Eriika Melkas EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVI- OINTIMENETTELYSTÄ Pääasiallinen sisältö Tiettyjen julkisten ja yksityisten

Lisätiedot

Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1(7) KITTILÄN KUNTA, 2. KUNNANOSA, LEVI Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 2(7) 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan

Lisätiedot

MRL:n 9 ja uusi YVA-laki

MRL:n 9 ja uusi YVA-laki MRL:n 9 ja uusi YVA-laki MRL-neuvottelupäivät 30.8.2017 Kemissä Leena Ruokanen, LAPELY/Y/Alu 4.9.2017 YVA-menettely sisältää tarvittaessa kansainvälisen kuulemisen YVA-ohjelman laatiminen (14 ) ja toimittaminen

Lisätiedot

11 20.03.2015. Maa-aineslain mukainen lupa maa-ainesten ottamiseen Pudasjärven kaupungin Livon kylälle, tilalle Pudasjärven valtionmaa 615-893-10-1.

11 20.03.2015. Maa-aineslain mukainen lupa maa-ainesten ottamiseen Pudasjärven kaupungin Livon kylälle, tilalle Pudasjärven valtionmaa 615-893-10-1. Oulunkaaren ympäristölautakunta 11 20.03.2015 Maa-aineslupahakemus Pudasjärven kaupunki, Livon kylä, Tervatöyräs, Pudasjärven valtionmaa 615-893-10-1, Metsähallitus, MT, Pohjanmaa-Kainuu OULYMP 11 ASIA

Lisätiedot

Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamistarpeesta.

Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamistarpeesta. PÄÄTÖS Dnro KASELY/8/07.04/2013 Kaakkois-Suomi 14.5.2013 ASIA Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamistarpeesta. HANKKEESTA VASTAAVA Palin Granit Oy PL 55 20101 Turku HANKE, JOTA PÄÄTÖS

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Lausunto 1 (1) Kaupunginmuseo Kulttuuriympäristöyksikkö Yksikön päällikkö

Helsingin kaupunki Lausunto 1 (1) Kaupunginmuseo Kulttuuriympäristöyksikkö Yksikön päällikkö . Helsingin kaupunki Lausunto 1 (1) Kaupunginmuseo Kulttuuriympäristöyksikkö 15.2.2016 Yksikön päällikkö Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus PL 36 (Opastinsilta 12 B 5. krs) 00521 Helsinki

Lisätiedot

Satakunnan maakuntakaava Satakunnan maakuntakaava Satakunnan maakuntakaava ja maa-ainesten kestävä käyttö. Seutukaavasta maakuntakaavaksi

Satakunnan maakuntakaava Satakunnan maakuntakaava Satakunnan maakuntakaava ja maa-ainesten kestävä käyttö. Seutukaavasta maakuntakaavaksi Satakunnan maa-ainesseminaari Ulvilassa 9.2.2010 Satakunnan maakuntakaava ja maa-ainesten kestävä käyttö Ympäristösuunnittelija Anne Savola Satakuntaliitto 1 Satakunnan maakuntakaava 2010 Seutukaavasta

Lisätiedot

ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87)

ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87) Liite 5 / Ymp.ltk 21.1.2014 / 8 ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.1.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI

Lisätiedot

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMA

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMA Raahen kaupunki, Piehingin kylä Tila Hannila Rn:o 1:33 LEMMINKÄINEN INFRA OY 2016 Raahen kaupungin Piehingin kylässä 2 (6) Sisällysluettelo 1 Alueen perustiedot... 3 1.1 Omistus- ja hallintaoikeus sekä

Lisätiedot

Luontoselvitykset ja lainsäädäntö

Luontoselvitykset ja lainsäädäntö Luontoselvitykset ja lainsäädäntö Helsinki 16.12.2016 Ympäristölakimies Pasi Kallio Suomen luonnonsuojeluliitto ry Luontoselvitysten merkitys Hyvällä taustoituksella ja suunnittelulla voidaan säilyttää

Lisätiedot

FENNOVOIMAN KÄYTETYN YDINPOLTTOAINEEN KAPSELOINTI- JA LOPPUSIJOITUSLAITOKSEN YVA-MENETTELY

FENNOVOIMAN KÄYTETYN YDINPOLTTOAINEEN KAPSELOINTI- JA LOPPUSIJOITUSLAITOKSEN YVA-MENETTELY FENNOVOIMAN KÄYTETYN YDINPOLTTOAINEEN KAPSELOINTI- JA LOPPUSIJOITUSLAITOKSEN YVA-MENETTELY YVA-ohjelman yleisötilaisuus Anna-Katri Räihä, Pöyry Finland Oy YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELY Tavoitteena

Lisätiedot

Liikenneyhteyden kehittämisen yleissuunnittelu ja YVA

Liikenneyhteyden kehittämisen yleissuunnittelu ja YVA Liikenneyhteyden kehittämisen yleissuunnittelu ja YVA Oulun tiepiiri teettää työn, joka sisältää : vaihtoehtoisten liikenneyhteyksien määrittelyn ja ratkaisujen ympäristövaikutusten arvioinnin (YVA), parhaan

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO KITTILÄN KUNTA Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 1 18.10.2010 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 1 (Tiealueet ja kevyen liikenteen väylä) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Kaustisen kunta. Kanttorilan asemakaavan muutos korttelissa 153. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS HKM Infra Oy

Kaustisen kunta. Kanttorilan asemakaavan muutos korttelissa 153. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS HKM Infra Oy 710 Kaustisen kunta Kanttorilan asemakaavan muutos korttelissa 153 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS HKM Infra Oy Nikolaintie 6 A 62200 KAUHAVA (06) 434 2300 www.hkminfra.fi Sisällysluettelo 1

Lisätiedot

Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti)

Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti) 1, 2. kunnanosa, Sirkka Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 14.12.2012 Ilmakuva suunnittelualueelta

Lisätiedot

Tilastokatsaus YVA-menettelyihin

Tilastokatsaus YVA-menettelyihin Sofia Lakka Jorma Jantunen 23.1.217 Tilastokatsaus YVA-menettelyihin 1994-216 Laki ja asetus ympäristövaikutusten arviointimenettelystä tulivat voimaan 1.9.1994. YVA-lain mukaan ympäristövaikutusten arviointimenettelyä

Lisätiedot

SUODENNIEMEN JYRMYSJÄRVEN ALUEEN UUSI ASEMA- KAAVA

SUODENNIEMEN JYRMYSJÄRVEN ALUEEN UUSI ASEMA- KAAVA SASTAMALAN KAUPUNKI TEKNINEN LAUTAKUNTA 1/6 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SUODENNIEMEN JYRMYSJÄRVEN ALUEEN UUSI ASEMA- KAAVA ALUEEN SIJAINTI Uusi asemakaava koskee Sastamalan kaupungin Suodenniemen

Lisätiedot

FENNOVOIMAN KÄYTETYN YDINPOLTTOAINEEN KAPSELOINTI- JA LOPPUSIJOITUSLAITOKSEN YVA-MENETTELY

FENNOVOIMAN KÄYTETYN YDINPOLTTOAINEEN KAPSELOINTI- JA LOPPUSIJOITUSLAITOKSEN YVA-MENETTELY FENNOVOIMAN KÄYTETYN YDINPOLTTOAINEEN KAPSELOINTI- JA LOPPUSIJOITUSLAITOKSEN YVA-MENETTELY YVA-ohjelman yleisötilaisuus Anna-Katri Räihä, Pöyry Finland Oy YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELY Tavoitteena

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Utsuvaaran asemakaavan korttelin 820 asemakaavamuutos

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Utsuvaaran asemakaavan korttelin 820 asemakaavamuutos 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Utsuvaaran asemakaavan korttelin 820 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 4.2.2009 Ilmakuva ja suunnittelualueen rajaus 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Hissitien asemakaavamuutos (Levin asemakaava-alueen korttelit 32/1,2,4 ja 36/2-3)

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Hissitien asemakaavamuutos (Levin asemakaava-alueen korttelit 32/1,2,4 ja 36/2-3) 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Hissitien asemakaavamuutos (Levin asemakaava-alueen korttelit 32/1,2,4 ja 36/2-3) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.1.2012 Ilmakuva suunnittelualueesta (2006)

Lisätiedot

Östersundomin maa-aines-yva

Östersundomin maa-aines-yva Östersundomin maa-aines-yva Ympäristövaikutusten arvioinnin (YVA) lähtökohdat, taustat ja alustavat vaihtoehdot Muokattu 13.5.2015 Ympäristösi parhaat tekijät Hankkeen tausta ja lähtökohdat 2 Östersundomin

Lisätiedot

YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIOHJELMA. Ohjausryhmä 4.4.2011

YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIOHJELMA. Ohjausryhmä 4.4.2011 KUUSAMON KULTAKAIVOSHANKE YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIOHJELMA Ohjausryhmä 4.4.2011 YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI Ympäristövaikutusten arvioinnin (YVA) tarkoituksena on varmistaa, että ympäristövaikutukset

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO 1 KITTILÄN KUNTA, 1. kunnanosa, Kittilä Kirkonkylän teollisuusalueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 23.1.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2013 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO 1 KITTILÄN KUNTA, 1. kunnanosa, Kittilä Kirkonkylän asemakaavamuutos (Ylä-Kittilän niitty) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 8.12.2014 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2013 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) 1 MITEN VOIN VAIKUTTAA RAKENNUSJÄRJESTYKSEEN? 1 Mikä on rakennusjärjestys Jokaisessa kunnassa tulee olla rakennusjärjestys, mutta sen määräykset voivat olla erilaisia kunnan eri alueilla (MRL 14.1 ). Rakennusjärjestyksen

Lisätiedot

PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISTARVETTA KOSKEVASSA ASIASSA; PERNAJAN SAARISTON VESIHUOLTOPROJEKTI, LOVIISA

PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISTARVETTA KOSKEVASSA ASIASSA; PERNAJAN SAARISTON VESIHUOLTOPROJEKTI, LOVIISA Päätös Dnro UUDELY/20/07.04/2011 14.11.2011 Julkinen Pernajan saariston vesiosuuskunta c/o Juhani Räty (saantitodistus) Sarvisalontie 1055 07780 Härkäpää PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN

Lisätiedot

MIKSI TÄMÄ TILAISUUS ON JÄRJESTETTY?

MIKSI TÄMÄ TILAISUUS ON JÄRJESTETTY? MIKSI TÄMÄ TILAISUUS ON JÄRJESTETTY? Haluamme - kertoa kaavatyön aloittamisesta - esitellä ympäristöä koskevan selvityksen - esitellä emätilaselvityksen ja sen merkityksen kaavan laatimisen ja alueelle

Lisätiedot

Kaivoksen perustamiseen liittyvä ympäristölupamenettely ja toiminnan valvonta

Kaivoksen perustamiseen liittyvä ympäristölupamenettely ja toiminnan valvonta Kaivoksen perustamiseen liittyvä ympäristölupamenettely ja toiminnan valvonta Pohjois-Savon ELY-keskus 10.10.2018 1 Kaivostoiminnan luvat Kaivostoiminta edellyttää useita lupia ja muita menettelyjä (KaivosL,YVAL,

Lisätiedot

UUDENMAAN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS/Ympäristö- ja luonnonvarat -vastuualue Kutsunumero

UUDENMAAN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS/Ympäristö- ja luonnonvarat -vastuualue Kutsunumero PÄÄTÖS UUDELY/23/07.04/2011 8.5.2012 Rudus Oy PL 49 00441 Helsinki SAANTITODISTUKSELLA PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISTARVETTA KOSKEVASSA ASIASSA; RUDUS OY:N LOUHINTA-, MURSKAUS-

Lisätiedot

JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JÄMSÄN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ASEMAKAAVA KOSKEE Jämsän kaupungin 2.kaupunginosan osaa kortteleista 91 ja 92 sekä niiden välistä jalankulkukatua Ekosentie Autokuja

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) kuuluttaa kaivoslain (621/2011) nojalla. kaivospiirin lakkauttamista koskevan kuulemisasiakirjan

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) kuuluttaa kaivoslain (621/2011) nojalla. kaivospiirin lakkauttamista koskevan kuulemisasiakirjan 1 (1) 10.1.2019 KaivNro 2250 KUULUTUS Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) kuuluttaa kaivoslain (621/2011) nojalla kaivospiirin lakkauttamista koskevan kuulemisasiakirjan Yhtiö: Pyhäsalmi Mine Oy

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN LAADINTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ( MRL 63 )

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN LAADINTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ( MRL 63 ) In s i n ö ö r i - j a K i i n t e i s t ö t o i m i s t o H a v a n k a O y Keskuskatu 5, 39700 PARKANO p. 040 833 9275, 0400-234 349, 03-4482 702 email:havanka@kolumbus.fi http://www.kolumbus.fi/havanka

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI. Ympäristönsuojelulain 28 :n mukaisessa lupa-asiassa. Päätös on annettu julkipanon jälkeen.

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI. Ympäristönsuojelulain 28 :n mukaisessa lupa-asiassa. Päätös on annettu julkipanon jälkeen. 1 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI ASIA PÄÄTÖS Ympäristönsuojelulain 28 :n mukaisessa lupa-asiassa. Päätös on annettu julkipanon jälkeen. Julkipanopvm 20.1.2003 Kokouspvm 16.1.2003 LUVAN HAKIJA Päätös ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

KOKKOLAN KAUPUNKI KONTTILAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

KOKKOLAN KAUPUNKI KONTTILAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Päivämäärä 4.10.2011 KOKKOLAN KAUPUNKI KONTTILAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 KONTTILAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Tarkastus Päivämäärä 4.10.2011 Laatija Jouni Laitinen

Lisätiedot

LAPUAN KAUPUNGIN 1. KAUPUNGINOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 131. Suunnittelun lähtökohdat, tehdyt selvitykset ja aiemmat suunnitelmat

LAPUAN KAUPUNGIN 1. KAUPUNGINOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 131. Suunnittelun lähtökohdat, tehdyt selvitykset ja aiemmat suunnitelmat 1 LAPUAN KAUPUNKI LAPUAN KAUPUNGIN 1. KAUPUNGINOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 131 Suunnitelman nimi ja suunnittelualue Suunnitelman nimi on 1. KAUPUNGINOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 131. Suunnittelualue

Lisätiedot

Sipoon kunta, Nikkilä PORNAISTENTIEN KIERTOLIITTYMÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma päivitetty

Sipoon kunta, Nikkilä PORNAISTENTIEN KIERTOLIITTYMÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma päivitetty SIPOON KUNTA SIBBO KOMMUN Sipoon kunta, Nikkilä PORNAISTENTIEN KIERTOLIITTYMÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 6.11.2008 päivitetty 10.12.2008, 20.02.2009 SIPOON KUNTA KEHITYS-

Lisätiedot

SIMO Simojoen yleiskaavan muutos Tila Harjusranta RN:o 14:58 (Lohiranta Oy) Tila Vehkaperä RN:o 48:4 (Simon kunnan tila Hannilassa) Tila RN:o 50:3

SIMO Simojoen yleiskaavan muutos Tila Harjusranta RN:o 14:58 (Lohiranta Oy) Tila Vehkaperä RN:o 48:4 (Simon kunnan tila Hannilassa) Tila RN:o 50:3 SIMO Simojoen yleiskaavan muutos Tila Harjusranta RN:o 14:58 (Lohiranta Oy) Tila Vehkaperä RN:o 48:4 (Simon kunnan tila Hannilassa) Tila RN:o 50:3 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) SIMON KUNTA

Lisätiedot

NUMMELANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Kortteli 251

NUMMELANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Kortteli 251 NUMMELANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Kortteli 251 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.6.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :ssä säädetään osallistumis- ja arviointisuunnitelman

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2019 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Suomun matkailukeskuksessa itä-suomun

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2016 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Suomun matkailukeskuksessa

Lisätiedot

ALOITE TAI ASEMAKAAVAN JA ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN VIREILLE TULON SYY Aloitteen on tehnyt Kokkolan kaupunki / Kokkolan Vesi.

ALOITE TAI ASEMAKAAVAN JA ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN VIREILLE TULON SYY Aloitteen on tehnyt Kokkolan kaupunki / Kokkolan Vesi. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS JÄTEVEDENPUHDISTAMO JA BIOKAASULAITOS Kokkolan kaupunki Tekninen palvelukeskus Kaupunkiympäristön vastuualue Kaavoituspalvelut PL

Lisätiedot

Rovaniemen maalaiskunta Ylikylän asemakaavan laajennus liikekeskusta varten

Rovaniemen maalaiskunta Ylikylän asemakaavan laajennus liikekeskusta varten Rovaniemen maalaiskunta Ylikylän asemakaavan laajennus liikekeskusta varten OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA kuvat: Petteri Lampi KAAVOITUSTOIMI 2005 KAAVOITUKSEN KOHDE: Rovaniemen maalaiskunta, Ylikylän

Lisätiedot

Laitakallion VP-alueen ja yleisen tiealueen (LT) asemakaavan muutos

Laitakallion VP-alueen ja yleisen tiealueen (LT) asemakaavan muutos 1 Laitakallion VP-alueen ja yleisen tiealueen (LT) asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kuva 1. Ote opaskartasta ja suunnittelualueen rajaus. Fonecta kartat 1. Miksi kaavoitukseen on

Lisätiedot

Destia PL Helsinki. Lemminkäinen Oyj PL Helsinki. Lohja Rudus Oy Ab PL Helsinki

Destia PL Helsinki. Lemminkäinen Oyj PL Helsinki. Lohja Rudus Oy Ab PL Helsinki Helsinki Helsingfors Dnr 16.11.2007 UUS 2007 R 9 531 Destia PL 73 00521 Helsinki Lemminkäinen Oyj PL 23 00241 Helsinki Lohja Rudus Oy Ab PL 49 00441 Helsinki Tiehallinto/Uudenmaan tiepiiri PL 70 00521

Lisätiedot

HYÖKÄNNUMMEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Pyydyskorpi

HYÖKÄNNUMMEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Pyydyskorpi HYÖKÄNNUMMEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Pyydyskorpi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 23.1.2019 AK 263 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :ssä säädetään osallistumis- ja

Lisätiedot

Helsinki Dnro UUS 2008 R ASIA. Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta soveltamisesta

Helsinki Dnro UUS 2008 R ASIA. Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta soveltamisesta PÄÄTÖS 1. ASIA Helsinki Dnro 13.3.2009 UUS 2008 R 8 531 Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta soveltamisesta 2. HANKKEESTA VASTAAVA Tiehallinto Uudenmaan tiepiiri PL 70 00521

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MYNÄMÄEN KUNTA 1.1 KATTELUKSEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS TYÖNUMERO: E27437 PÄIVÄYS: 8.1. 2015, TARK. 4.9. 2015 Sweco Ympäristö Oy MYNÄMÄEN KUNTA Katteluksen

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015 VETELIN KUNTA Harmaakiven asemakaavan muutos ja laajennus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön

Lisätiedot

Laki ympäristövaikutusten arviointimenettelystä

Laki ympäristövaikutusten arviointimenettelystä 1 of 6 07/12/2010 13:09 Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: Annettu Helsingissä 10 päivänä kesäkuuta 1994 Laki ympäristövaikutusten arviointimenettelystä 1 luku Lain tavoite ja määritelmät 1 Tavoite

Lisätiedot

Hanke ja sen vaihtoehdot

Hanke ja sen vaihtoehdot Helsinki Helsingfors Dnro Dnr 24.3.2006 UUS 2006 R 1 53 NCC Roads Oy Läntinen teollisuuskatu 15 02920 Espoo Viite / Hänvisning Arviointiohjelma 18.1.2006 Asia / Ärende Lausunto ympäristövaikutusten arviointiohjelmasta,

Lisätiedot

hjelma, tiivistelmä

hjelma, tiivistelmä Vihdin jäteves sihuollon vaihtoehdot Ympäristövaikutusten arviointioha hjelma, tiivistelmä 23.9.20133 Ympäristövaikutusten arviointiohjelma, tiivistelmä 23.9.2013 1 Tiivistelmä Vihdin jätevedenpuhdistamisen

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

PELKOSENNIEMEN KUNTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PELKOSENNIEMEN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS PYHÄTUNTURI / OSA-ALUE C SOUTAJAN RANNAN ALUE Pyhätunturin matkailualueella korttelissa 582 kiinteistöjen 583-403-77-1, 583-403-77-45 ja 583-403-77-46 alueilla OSALLISTUMIS-

Lisätiedot

Dnro:592/14.05.01.00/2013 Kunnanhallituksen päätös 22.9.2014 Kirkkonummen kunnan lausunto Uudenmaan Ely-keskukselle Vihdin jätevesihuollon vaihtoehdot hankkeen ympäristövaikutusten arvioinnista (YVA-selostus)

Lisätiedot

VIROJOKI-VAALIMAAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS. Suunnittelun tarve ja kaavallinen tilanne Luonnos 23.3.2009

VIROJOKI-VAALIMAAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS. Suunnittelun tarve ja kaavallinen tilanne Luonnos 23.3.2009 FCG Planeko Oy Virolahden kunta VIROJOKI-VAALIMAAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS Suunnittelun tarve ja kaavallinen tilanne Luonnos 23.03.2009 FCG Planeko Virojoki-Vaalimaan osayleiskaavan muutos ja

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Helsinki No YS 598

PÄÄTÖS. Helsinki No YS 598 PÄÄTÖS Helsinki 19.5.2009 Annettu julkipanon jälkeen Dnro UUS-2008-Y-653-111 No YS 598 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 101 :n mukaisesta, erikseen tehdystä hakemuksesta, joka koskee YIT Rakennus Oy:n

Lisätiedot

YHTEYSVIRANOMAISEN LAUSUNTO RAUTARUUKKI OYJ RAAHEN TEHTAAN UUDEN KAATOPAIKAN PERUSTAMISEN YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIOHJELMASTA

YHTEYSVIRANOMAISEN LAUSUNTO RAUTARUUKKI OYJ RAAHEN TEHTAAN UUDEN KAATOPAIKAN PERUSTAMISEN YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIOHJELMASTA Päiväys Dnro 7.9.2006 PPO 2006 R 3 53 Rautaruukki Oyj Ruukki Raahen tehdas PL 93 92101 RAAHE Viite Asia YHTEYSVIRANOMAISEN LAUSUNTO RAUTARUUKKI OYJ RAAHEN TEHTAAN UUDEN KAATOPAIKAN PERUSTAMISEN YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN

Lisätiedot

Lisätietoja antaa: Kjell Kurtén, puh

Lisätietoja antaa: Kjell Kurtén, puh 1 (4) 10.1.2019 KaivNro 2250 HAKEMUKSESTA KUULEMINEN Kaivoslaki (621/2011) 40 KAIVOSPIIRIN LAKKAUTTAMINEN n (Tukesin) laatima yhteenveto Kaivospiirin haltija Pyhäsalmi Mine Oy y-tunnus: 1712341-0 Pyhäjärvi

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS HÖYLÄÄMÖNKADUN POHJOISPÄÄ

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS HÖYLÄÄMÖNKADUN POHJOISPÄÄ OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS HÖYLÄÄMÖNKADUN POHJOISPÄÄ Kokkolan kaupunki Tekninen palvelukeskus Kaupunkiympäristön vastuualue Kaavoituspalvelut PL 43, 67101 Kokkola Puh. (06)

Lisätiedot

Kuvassa 1 on esitetty hankealueen rajaukset vaihtoehdoissa VE1, VE2 ja VE3.

Kuvassa 1 on esitetty hankealueen rajaukset vaihtoehdoissa VE1, VE2 ja VE3. MRa/JHu 10413 25.11.2010 VOIMAVAPRIIKKI OY FORSSAN KIIMASSUON TUULIVOIMAPUISTO LISÄYS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIOHJELMAAN JOHDANTO Voimavapriikki Oy:n Forssan ja Tammelan kuntien alueelle suunniteltua

Lisätiedot

RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUSIMINEN

RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUSIMINEN RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUSIMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 25.01.2019 Sisällys 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JA SEN TARKOITUS... 1 2. LÄHTÖKOHDAT... 1 3. RAKENNUSJÄRJESTYKSEN

Lisätiedot